EU:n valtiontukikielto, veroedun valikoivuus ja haitallinen verokilpailu
Hänninen, Anna (2017-04-25)
EU:n valtiontukikielto, veroedun valikoivuus ja haitallinen verokilpailu
Hänninen, Anna
(25.04.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, mikä on valtiontukikiellon rooli haitallisen verokilpailun vastaisessa taistelussa ja miten asiaa koskeva käytäntö on kehittynyt viimeisten vuosien aikana. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin muita verotuksellisten valtiontukien kannalta keskeisiä näkökohtia ja tulkintaongelmia. Tutkielman metodi on pitkälti lainopillinen, ja pääasiallisena lähdeaineistona hyödynnetään EU:n oikeuskäytäntöä, valtiontukia koskevia komission tiedonantoja sekä aihepiiriä koskevaa ulkomaista kirjallisuutta ja artikkeleita.
Verotukien sallittavuutta sisämarkkinoilla voidaan yleisellä tasolla arvioida Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen SEUT 107(1) artiklaa arvioimalla. Artikla sisältää neljä kumulatiivista kriteeriä, joiden perusteella valtiontuen olemassaoloa arvioidaan: kielletty tuki on 1) valtion varoista myönnettyä taloudellista etua, joka 2) vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua sisämarkkinoilla ja 3) vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan 4) suosimalla jotakin tiettyä yritystä tai tuotannonalaa. Verotukia voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä valtiontuen muodoista, ja niitä koskevan EU-sääntelyn taustalla vaikuttaa pitkälti ajatus haitallisen verokilpailun torjumisesta. Käsitteiden välisen suhteen merkitys on tänä päivänä vain kasvanut, kun valtiontukikieltoa on yhä enenevissä määrin käytetty osana EU-tasolla tapahtuvaa haitallisen verokilpailun vastaista taistelua. Asian ajankohtaisuutta korostaa entisestään parhaillaan käynnissä oleva komission valtiontukitutkinta.
Laajasta käytännöstä huolimatta verotukiin ja valtiontukikiellon asemaan haitallisen verokilpailun torjumisessa liittyy yhä merkittäviä epävarmuuksia, ja asiasta olisikin korkea aika saada sitovaa unionin tasoista lainsäädäntöä. Valtiontukikieltoa on toki pidettävä merkittävänä keinona torjua veronkiertoa, mutta sen ei yksin voida katsoa korvaavan jäsenvaltioiden verojärjestelmien yhdenmukaistamista. Valtiontukikiellon ja haitallisen verokilpailun välisessä suhteessa riittää toisin sanoen vielä pohdittavaa. Aihealueen kehitys tuleekin vielä varmasti riippumaan pitkälti unionin tuomioistuinten tulevasta oikeuskäytännöstä.
Verotukien sallittavuutta sisämarkkinoilla voidaan yleisellä tasolla arvioida Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen SEUT 107(1) artiklaa arvioimalla. Artikla sisältää neljä kumulatiivista kriteeriä, joiden perusteella valtiontuen olemassaoloa arvioidaan: kielletty tuki on 1) valtion varoista myönnettyä taloudellista etua, joka 2) vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua sisämarkkinoilla ja 3) vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan 4) suosimalla jotakin tiettyä yritystä tai tuotannonalaa. Verotukia voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä valtiontuen muodoista, ja niitä koskevan EU-sääntelyn taustalla vaikuttaa pitkälti ajatus haitallisen verokilpailun torjumisesta. Käsitteiden välisen suhteen merkitys on tänä päivänä vain kasvanut, kun valtiontukikieltoa on yhä enenevissä määrin käytetty osana EU-tasolla tapahtuvaa haitallisen verokilpailun vastaista taistelua. Asian ajankohtaisuutta korostaa entisestään parhaillaan käynnissä oleva komission valtiontukitutkinta.
Laajasta käytännöstä huolimatta verotukiin ja valtiontukikiellon asemaan haitallisen verokilpailun torjumisessa liittyy yhä merkittäviä epävarmuuksia, ja asiasta olisikin korkea aika saada sitovaa unionin tasoista lainsäädäntöä. Valtiontukikieltoa on toki pidettävä merkittävänä keinona torjua veronkiertoa, mutta sen ei yksin voida katsoa korvaavan jäsenvaltioiden verojärjestelmien yhdenmukaistamista. Valtiontukikiellon ja haitallisen verokilpailun välisessä suhteessa riittää toisin sanoen vielä pohdittavaa. Aihealueen kehitys tuleekin vielä varmasti riippumaan pitkälti unionin tuomioistuinten tulevasta oikeuskäytännöstä.