Totuuden pyhällä äänellä siunatut – Naiseus ja naisten asema Anna Barbauldin, Mary Robinsonin ja Charlotte Smithin romanttisessa runoudessa 1700-luvun lopun Englannissa
Vuoksenranta, Miira (2017-05-23)
Totuuden pyhällä äänellä siunatut – Naiseus ja naisten asema Anna Barbauldin, Mary Robinsonin ja Charlotte Smithin romanttisessa runoudessa 1700-luvun lopun Englannissa
Vuoksenranta, Miira
(23.05.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena ovat kolme naisrunoilijaa Anna Barbauld, Mary Robinson ja Charlotte Smith, jotka julkaisivat romantiikan tyylisuuntaan sijoittuvia runojaan 1700-luvun lopun Englannissa. Sen lisäksi, että tutkimus tuo esille yhä niukasti tutkittuja englantilaisia naisrunoilijoita, päälähteenä on runous, joka on proosatekstiä harvemmin kulttuurihistoriantutkimuksen valokeilassa. Aikarajaus ulottuu noin 1770-luvulta 1800-luvun vaihteeseen ja tutkimuskysymykset liittyvät sukupuolen kulttuurilliseen ja yhteiskunnalliseen diskurssiin. Tarkoituksena on selvittää, minkälaista Barbauldin, Robinsonin ja Smithin naiseuteen ja naisten asemaan liittyvä ajattelu oli ja kuinka nämä teemat näkyivät heidän runotuotannossaan. Tutkin, minkälaisia naiseuteen ja naisten asemaan liittyviä asenteita ja representaatioita runoudesta voi löytää ja minkälaista naiseutta runot tuottivat.
Naiseuden teema ilmeni naisrunoilijoiden teoksissa vahvasti naisihanteiden ja ruumiillisuuden pohtimisen kautta. 1700-luvun lopulla suosittujen käytösoppaista poiketen naisten runoudessa vallitsi vahva naisten älyllisten voimien korostus. Vaikka runoilijat kuvailivat ihanteellisia naisia konventionaalisesti nöyriksi, kauniiksi, suloisiksi ja epäitsekkäiksi, he toivat myös esille, kuinka yhteiskunta otti nämä ominaisuudet itsestään selvyyksinä tai käytti niiden avulla naisia hyväksi. Runoudessa naisten nöyryys tai miellyttävyys ei välttämättä tarkoittanut, että naiset olisivat vähemmän älykkäitä tai kykeneviä kuin miehet. Päinvastoin monet runojen naishahmot olivat hyvin tietoisia vahvuuksistaan. Naisten kokemalle alistukselle annettiin runoissa toistuvasti syyksi myös miehisen katseen ja määrittelyvallan tyrannia suhteessa naisten ruumiisiin.
Naisten aseman teema nousi runoudessa esille runoilijoiden neuvotellessa erilaisten sukupuolittuneen vallan ilmenemismuotojen kanssa. Runoilijat korostivat taloudellisen itsenäisyyden merkitystä naisen onnelle yhtä lailla kuin he painottivat tasa-arvoista, molemminpuolista rakkautta, jossa nainen tai hänen ruumiinsa ei ollut miehen omistama esine. Suoran poliittisen vallan sijasta niin sanottujen negatiivisten hyveiden ja epäsuoran vaikutusvallan läsnäolo oli kaikkien kolmen runoilijan teoksille yhteistä. Negatiivisten hyveiden, kuten joustavuuden ja kärsivällisyyden, korostaminen paljasti runoissa kuitenkin, että niihin oli turvauduttava juuri siksi, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Runoista löytyi toki vanhapiikoja ja kodin ulkopuolella vaeltavien naisten kaltaisia epäkonventionaalisia naishahmoja, mutta suurim¬maksi osaksi runojen naishahmot pysyivät tavanomaisissa naisen elämänkaaren rooleissa. Perinteisistä sukupuolirooleista irtautuminen saattoi merkitä koko naiseudesta irtautu¬mista, joten runoilijat keskittyivät pohtimaan, kuinka nainen saattoi saavuttaa valtaa, arvostusta ja tyytyväisyyttä yhteiskunnan hyväksymien roolien sisällä.
Naiseuden teema ilmeni naisrunoilijoiden teoksissa vahvasti naisihanteiden ja ruumiillisuuden pohtimisen kautta. 1700-luvun lopulla suosittujen käytösoppaista poiketen naisten runoudessa vallitsi vahva naisten älyllisten voimien korostus. Vaikka runoilijat kuvailivat ihanteellisia naisia konventionaalisesti nöyriksi, kauniiksi, suloisiksi ja epäitsekkäiksi, he toivat myös esille, kuinka yhteiskunta otti nämä ominaisuudet itsestään selvyyksinä tai käytti niiden avulla naisia hyväksi. Runoudessa naisten nöyryys tai miellyttävyys ei välttämättä tarkoittanut, että naiset olisivat vähemmän älykkäitä tai kykeneviä kuin miehet. Päinvastoin monet runojen naishahmot olivat hyvin tietoisia vahvuuksistaan. Naisten kokemalle alistukselle annettiin runoissa toistuvasti syyksi myös miehisen katseen ja määrittelyvallan tyrannia suhteessa naisten ruumiisiin.
Naisten aseman teema nousi runoudessa esille runoilijoiden neuvotellessa erilaisten sukupuolittuneen vallan ilmenemismuotojen kanssa. Runoilijat korostivat taloudellisen itsenäisyyden merkitystä naisen onnelle yhtä lailla kuin he painottivat tasa-arvoista, molemminpuolista rakkautta, jossa nainen tai hänen ruumiinsa ei ollut miehen omistama esine. Suoran poliittisen vallan sijasta niin sanottujen negatiivisten hyveiden ja epäsuoran vaikutusvallan läsnäolo oli kaikkien kolmen runoilijan teoksille yhteistä. Negatiivisten hyveiden, kuten joustavuuden ja kärsivällisyyden, korostaminen paljasti runoissa kuitenkin, että niihin oli turvauduttava juuri siksi, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Runoista löytyi toki vanhapiikoja ja kodin ulkopuolella vaeltavien naisten kaltaisia epäkonventionaalisia naishahmoja, mutta suurim¬maksi osaksi runojen naishahmot pysyivät tavanomaisissa naisen elämänkaaren rooleissa. Perinteisistä sukupuolirooleista irtautuminen saattoi merkitä koko naiseudesta irtautu¬mista, joten runoilijat keskittyivät pohtimaan, kuinka nainen saattoi saavuttaa valtaa, arvostusta ja tyytyväisyyttä yhteiskunnan hyväksymien roolien sisällä.