Ruokakunta ja elatusvelvollisuus

Abstract

Asumistukilainsäädäntöä on viime vuosina pyritty selkeyttämään ja yksinkertaistamaan. Lakimuutosten seurauksena muun muassa suurin osa opiskelijoista on liitetty yleisen asumistuen piiriin. Tämä muutos on lisännyt entisestään tulkintaongelmia sen suhteen, ketkä katsotaan kuuluvaksi samaan ruokakuntaan. Tutkimuksessa selvitettiinkin, onko laki yleisestä asumistuesta samassa linjassa parisuhteita koskevassa lainsäädännössä määritellyn elatusvelvollisuuden kanssa, vai onko niiden välillä ristiriitoja.

Tutkimusmetodeina käytettiin muun muassa oikeusdogmatiikkaa, ongelmakeskeistä lainoppia ja oikeusvertailua. Merkittävänä tutkimusaineistona toimi, voimassa olevan lainsäädännön lisäksi, lainvalmisteluaineisto, aiemmin voimassa ollut lainsäädäntö, oikeuskirjallisuus ja tilastot. Tutkimus sijoittuu paitsi perheoikeuden, myös sosiaali- ja valtiosääntöoikeuden aloille.

Tutkimuksessa päädyttiin siihen, ettei sosiaalietuuksia ja perhesuhteita käsittelevä lainsäädäntö ole kaikin tavoin yhdenmukainen ja tarve lainsäädännön harmonisoinnille on olemassa. Lisäksi lainsäädännön ristiriitaisuuden aiheuttamat ongelmat ovat korostuneet viime vuosikymmeninä erilaisten parisuhde- ja perhemuotojen yleistyessä. Tutkimuksessa todettiin lisäksi, että puolisoiden välinen elatus on myös sukupuolten välistä tasa-arvoa koskeva kysymys ja asumistukilainsäädännöllä on myös välillisiä vaikutuksia erilaisten asuntojen kysyntään.

Ratkaisuksi ongelmaan ehdotetaan yksilöiden tulojen perusteella määräytyviä tukimuotoja, mikä olisi myös linjassa muun voimassa olevan lainsäädännön kehityksen kanssa. Ruokakunnan käsitteestä tulisi luopua, jolloin vältyttäisiin myös tapauskohtaiselta harkinnalta hakemusten käsittelyssä. Sen seurauksena yksilöiden oikeusturva todennäköisesti paranisi ja hakemusten käsittelyä voitaisiin nopeuttaa.