Hae
Aineistot 1-10 / 446
Kansainvälisen siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuteen liittyvät jännitteet
(2019-01-22)
Kansainvälisen liiketoiminnan merkitys on kasvanut nopeasti ja nykyään maailmankaupasta yli 60 prosenttia käydään konsernien sisäisesti. Koska näiden liiketoimien hinnoittelu, siirtohinnoittelu, vaikuttaa suoraan yrityksen ...
Tuottojen ja volatiliteetin ennustaminen sentimentin avulla
(2020-01-13)
Perinteinen rahoitusteoria pohjautuu osapuolten rationaaliseen käyttäytymiseen markkinoilla, eikä
se tunnista sijoittajien sentimentin olemassaoloa. Tästä huolimatta, sentimentillä on tutkitusti huomattu
olevan merkitystä ...
Siirtohinnoittelu päivitetyssä toimintaympäristössä
(2019-11-25)
Konserniyhtiöiden väliset liiketoimet ovat noin 70% koko maailman kaupasta. Markkinaehtoperiaat-teen toteutuminen siirtohinnoissa on siten erityisen tärkeää. Siirtohintaa konsernit käyttävät sisäisis-sä liiketoimissaan eli ...
OECD:n BEPS-projekti ja sen vaikutukset siirtohinnoitteluun Suomessa
(2019-12-18)
Valtioiden välisen yhteisöverokilpailun nousu ja konsernien sisäisen haitallisen voiton siirron lisääntyminen aiheuttivat 2000-luvulla länsimaissa huolta valtioiden veropohjan rapautumisesta. Tämän seurauksena OECD- ja ...
Osingonjakoilmoituksen vaikutus yhtiön osakkeen arvoon : Tapahtumatutkimus Suomen osakemarkkinoilla 2007–2016
(2018-11-16)
Tutkielman taustana on se, ettei osinkojen tärkeydestä huolimatta tieteellisessä kirjallisuudessa ole yksimielisyyttä sen suhteen, miksi yhtiöt jakavat osinkoja ja miksi sijoittajat pitävät osingoista. Tutkielman aiheena ...
Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa : Case-tutkimus yksityisestä kotihoitopalvelusta
(2018-10-29)
Yritykset ja erilaiset organisaatiot toimivat nykyään tietoyhteiskunnassa, jossa digitalisaatio on arkipäivää. Taloushallinto on sähköistynyt viime vuosikymmeninä huomattavasti ja erilaiset toiminnanohjausjärjestelmät ...
Strategisen kilpailukyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen : Tapaustutkimus vahvasti keskittyneillä ja säännellyillä tilintarkastusmarkkinoilla
(2020-01-15)
Tilintarkastusalalla vallitsee tilanne, jossa neljä suurta toimijaa hallitsee markkinoita kansainvälisesti. Suuret tilintarkastusyhteisöt ovat syntyneet asiakkaiden kasvaneiden tarpeiden johdosta ja toimialalle kehittyneestä ...
Yhteinen yhdistetty yhteisöveropohja ja monikansallisten yhtiöiden verotus
(2019-05-03)
Tämä tutkimus käsittelee Euroopan komission direktiiviehdotusta yhteisestä yhdistetystä yhteisöveropohjasta (Common consolidated corporate tax base eli CCCTB-direktiivi) ja direktiivin mahdollisia vaikutuksia monikansallisten ...
Taloushallinnon prosessien automatisointi ohjelmistorobotiikalla
(2019-12-11)
Tutkimuksessa tarkastellaan ohjelmistorobotiikan soveltuvuutta taloushallintoon, sekä ohjelmistorobotiikkaan liittyviä hyötyjä ja haasteita. Erityisesti tutkitaan, kuinka ohjelmistorobotiikkaa voidaan hyödyntää ostoreskontran ...
Vaihdon välineen vaikutus yritysjärjestelyissä ostavan yrityksen omistaja-arvoon. : Empiirinen tutkimus Pohjoismaiden osakemarkkinoista vuosilta 2010–2016.
(2018-10-23)
Tämä tutkimus käsittelee yritysjärjestelyissä käytetyn vaihdon välineen vaikutusta ostavien yritysten omistaja-arvoon Pohjoismaisilla osakemarkkinoilla vuosina 2010–2016. Yritysjärjestelyjen vaikutukset ostavien yritysten ...