Vainoamissäännöksen soveltuvuus parisuhdekontekstissa tapahtuvaan digitaaliseen väkivaltaan
Ritari, Anni (2021-01-20)
Vainoamissäännöksen soveltuvuus parisuhdekontekstissa tapahtuvaan digitaaliseen väkivaltaan
Ritari, Anni
(20.01.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102094334
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102094334
Tiivistelmä
Teknologian kehittyminen on tuonut mukanaan uudenlaisia keinoja tarkkailla ja häiritä entistä tai nykyistä kumppania. Tällaisesta ilmiöstä voidaan puhua digitaalisena väkivaltana, joka on Suomessa vielä melko tuore käsite. Tutkielmassa tarkastellaan, soveltuuko rikoslain (RL 39/1889) vainoamissäännös (RL 25:7 a) digitaalisen väkivallan tapauksiin. Digitaalisella väkivallalla tarkoitetaan tutkielmassa erilaisten teknologioiden ja verkkoympäristön välityksellä tapahtuvaa toistuvaluonteista häirintää ja/tai tarkkailua, joka kohdistuu entiseen tai nykyiseen kumppaniin. Koska digitaalinen väki-valta on vielä verrattain tuore aihepiiri Suomessa, määritellään tutkielmassa ensin, mistä tarkastelun kohteena olevassa digitaalisessa väkivallassa on tarkemmin ottaen ilmiönä kysymys. Digitaalinen väkivalta asetetaan tarkastelussa parisuhdeväkivallan ja naisiin kohdistuvan väkivallan viitekehykseen, jonka kautta digitaalisen väkivallan luonne uhrin arkeen syvälle tunkeutuvana, kontrolloivana käyttäytymisenä tuodaan esiin. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan, miten vainoamissäännöksen tunnusmerkistötekijät soveltuvat digitaaliseen väkivaltaan, ja millaista suojaa säännöksen voidaan täten nähdä tarjoavan digitaalisen väkivallan uhreille.
Tutkielman lähestymistapa on oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen: rikoslainsäännöksen tarkastelun lisäksi tutkielmassa on keskeisessä roolissa myös sen määrittely, millainen ilmiö on tarkasteltavana. Digitaalisen väkivallan ilmiötä määritellään tutkielmassa deskriptiiviselle analyysille luonteenomaisesti, nostamalla esiin ilmiölle tyypillisiä piirteitä ja muodostamalla näin kokonaiskuvaa tutkittavasta ilmiöstä. Vainoamissäännöksen soveltuvuutta tarkastellaan puolestaan lainopillisen analyysin keinoin tulkitsemalla, miten yhtäältä säännöksen tekotapatunnusmerkit sekä toisaalta muut tunnusmerkistötekijät soveltuvat digitaaliseen väkivaltaan. Lähdeaineistona tutkielmassa hyödynnetään niin kotimaista kuin kansainvälistä kirjallisuutta ja tieteellisiä artikkeleja, rikoslakia lainvalmisteluaineistoineen, kansainvälisiä sopimuksia sekä tutkielmaa varten hankittua oikeustapausaineistoa.
Tutkielmassa tehdyn tarkastelun valossa voidaan todeta, ettei vainoamissäännös anna nykyisellään riittävää suojaa digitaalisen väkivallan uhreille. Ainakin tietyt digitaalisen väkivallan tekomuodot voivat tutkielmassa tehdyn analyysin perusteella täyttää jonkin vainoamisen tekotapatunnusmerkin, mutta teknologiaa ja verkkoympäristöä hyödyntävistä tekotavoista tarvitaan vielä lisää tietoa, jotta tekotapatunnusmerkkien soveltuvuudesta saataisiin tarpeeksi kattava kuva. Tekotapatunnusmerkkien soveltuvuuden ohella vainoamisen muiden tunnusmerkistötekijöiden arvioinnissa olisi lisäksi otet-tava huomioon digitaaliseen väkivaltaan liittyvät erityispiirteet. Teknologian ja verkkoympäristön tuoma keinovalikoima sekä parisuhteen konteksti tekevät digitaalisesta väkivallasta omanlaisensa ilmiön. Nämä seikat on tunnistettava ja otettava huomioon digitaalisen väkivallan tapausten arvioinnissa, jotta voitaisiin katsoa, että vainoamissäännös tarjoaa riittävän suojan myös digitaalisen väkivallan uhreille.
Tutkielman lähestymistapa on oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen: rikoslainsäännöksen tarkastelun lisäksi tutkielmassa on keskeisessä roolissa myös sen määrittely, millainen ilmiö on tarkasteltavana. Digitaalisen väkivallan ilmiötä määritellään tutkielmassa deskriptiiviselle analyysille luonteenomaisesti, nostamalla esiin ilmiölle tyypillisiä piirteitä ja muodostamalla näin kokonaiskuvaa tutkittavasta ilmiöstä. Vainoamissäännöksen soveltuvuutta tarkastellaan puolestaan lainopillisen analyysin keinoin tulkitsemalla, miten yhtäältä säännöksen tekotapatunnusmerkit sekä toisaalta muut tunnusmerkistötekijät soveltuvat digitaaliseen väkivaltaan. Lähdeaineistona tutkielmassa hyödynnetään niin kotimaista kuin kansainvälistä kirjallisuutta ja tieteellisiä artikkeleja, rikoslakia lainvalmisteluaineistoineen, kansainvälisiä sopimuksia sekä tutkielmaa varten hankittua oikeustapausaineistoa.
Tutkielmassa tehdyn tarkastelun valossa voidaan todeta, ettei vainoamissäännös anna nykyisellään riittävää suojaa digitaalisen väkivallan uhreille. Ainakin tietyt digitaalisen väkivallan tekomuodot voivat tutkielmassa tehdyn analyysin perusteella täyttää jonkin vainoamisen tekotapatunnusmerkin, mutta teknologiaa ja verkkoympäristöä hyödyntävistä tekotavoista tarvitaan vielä lisää tietoa, jotta tekotapatunnusmerkkien soveltuvuudesta saataisiin tarpeeksi kattava kuva. Tekotapatunnusmerkkien soveltuvuuden ohella vainoamisen muiden tunnusmerkistötekijöiden arvioinnissa olisi lisäksi otet-tava huomioon digitaaliseen väkivaltaan liittyvät erityispiirteet. Teknologian ja verkkoympäristön tuoma keinovalikoima sekä parisuhteen konteksti tekevät digitaalisesta väkivallasta omanlaisensa ilmiön. Nämä seikat on tunnistettava ja otettava huomioon digitaalisen väkivallan tapausten arvioinnissa, jotta voitaisiin katsoa, että vainoamissäännös tarjoaa riittävän suojan myös digitaalisen väkivallan uhreille.