KOULUIKÄISTEN LIIKUNTASUHDE LUUPIN ALLA – kyselytutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisille Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen julkaisuja 3/2012 leena haanpää | piia af ursin | tanja matarma TURUN LAPSI- JA NUORISOTUTKIMUSKESKUS Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla – kyselytutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisille Kirjoittajat: Leena Haanpää, Piia af Ursin & Tanja Matarma Hankkeen rahoitus: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Turun Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen julkaisuja 3/2012, Turun yliopisto ISBN: 978-951-29-4934-2 ISSN: 1798-2979 Turku 2012 Kouluikäisten liikuntasuhde 2 ALUKSI Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käy- tännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tie- detään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja in- tensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivi- suus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä oma- ehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityi- sesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena ko- kemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnista- minen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkaste- lun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyse- lyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistu- neiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäis- ten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tie- dolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? 1 Käsitteillä omaehtoinen ja omatoiminen on alan kirjallisuudessa hieman eri sisällöt (esim. Nuori Suomi 2008). Tässä molemmilla tarkoitetaan itseohjautuvuutta ja omasta halusta tapahtuvaa liikuntaa. Kouluikäisten liikuntasuhde 3 Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kou- luikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastel- laan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusai- neistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hank- keen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreet- tisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtä- vässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikun- nasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haas- teeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta. Maaliskuussa 2012 Piia af Ursin Hankkeen projektitutkija Kouluikäisten liikuntasuhde 4 Sisältö ALUKSI ............................................................................................................................................. 2 Sisältö .............................................................................................................................................. 4 1. JOHDANTO .............................................................................................................................. 6 1.1 Liikunta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tuottajana ............................................................. 6 1.2 Liikuntakulttuurin muutokset ................................................................................................ 7 1.3 Liikuntamotivaatio kadoksissa? ............................................................................................. 8 1.4 Katse yhteiskunnan päättäjiin ............................................................................................... 8 2. KOHDERYHMÄ, OTOS JA TOTEUTUS ..................................................................................... 10 2.1 Kyselyn taustamuuttujat ..................................................................................................... 13 Luokka-aste ........................................................................................................................... 13 Asuinpaikka ........................................................................................................................... 13 Monikulttuurisuustausta ....................................................................................................... 13 Sosio-ekonominen tausta ...................................................................................................... 13 Pituus ja paino ....................................................................................................................... 14 3. TUTKIMUKSEN TULOKSET ..................................................................................................... 16 3.1 Lasten ja nuorten vapaa-aika ja vapaa-ajan liikunta ........................................................... 17 Lapset ja nuoret vapaalla ...................................................................................................... 17 Liikunnan monet kontekstit .................................................................................................. 19 Ohjattu ja omaehtoinen liikunta ........................................................................................... 20 Liikuntalajien runsas kirjo ...................................................................................................... 23 Lasten ja nuorten arki ei paljon liikuta – vai liikuttaako?...................................................... 24 3.2 Ympäristötekijät .................................................................................................................. 30 Liikuntaa helpottavat ja vaikeuttavat tekijät tarkastelussa .................................................. 30 Myönteinen sosiaalinen ympäristö aktivoi liikkumaan......................................................... 34 3.3 Yksilötekijät ......................................................................................................................... 40 Liikunnan myönteiset kannustimet ....................................................................................... 40 En pidä liikunnasta, koska “Liikunta ei vaan kiinnosta” ........................................................ 42 Käsitykset omista liikuntataidoista ja fyysisestä minäkuvasta ovat yhteydessä liikunta-aktiivisuuteen ........................................................................................................... 43 Pojat pitävät kilpailusta, tytöt taitojen kehittämisestä ......................................................... 47 3.4 Terveystottumukset ja niiden yhteys liikuntaan ................................................................. 52 Lapset ja nuoret kokevat kuntonsa ja terveydentilansa melko hyväksi ............................... 52 Unen määrä ........................................................................................................................... 54 Jos syön terveellisesti, jaksan enemmän ja voin paremmin ................................................. 56 Ylipaino ja liikunta ................................................................................................................. 59 Kouluikäisten liikuntasuhde 5 4. YHTEENVETO ......................................................................................................................... 60 4.1 Lasten ja nuorten liikunnan ja liikkumisen tila tällä hetkellä kyselytutkimuksen ja muun tutkimustiedon valossa ............................................................................................... 60 4.2 Miksi lapset ja nuoret eivät liiku riittävästi? ....................................................................... 61 4.3 Miten lapset ja nuoret saataisiin liikkumaan vähintään suositusten mukaisesti?.............. 62 4.4 Kyselytutkimuksen keskeiset tulokset ................................................................................ 64 LÄHTEET ......................................................................................................................................... 65 Liite 1: Kouluikäisten liikuntasuhde - kyselylomake tiivistettynä .................................................. 70 Kouluikäisten liikuntasuhde 6 1. JOHDANTO Lapsen ja nuoren liikuntaharrastuksen viriäminen ja siihen sitoutuminen on monien tekijöiden summa. Jokaisella lapsella ja nuorella on omat motiivinsa osallistua tai olla osallistumatta liikun- taan ja yhden syy osallistua voi olla toisen syy jättäytyä pois. Tämä yksilöllisyys tulee ottaa huomioon myös liikunnan edistämistyössä. Liikuntakyselymme tavoitteena oli selvittää lasten ja nuorten niin omaehtoista kuin ohjattua liikkumista sekä liikunnan taustalla vaikuttavia tekijöitä, merkityksiä ja motiiveja sekä tutkia näiden eri tekijöiden keskinäisiä suhteita. Tällä tavoin pyrit- tiin tunnistamaan muun muassa eri ryhmille ominaisia liikunnan avaintekijöitä, joita jatkossa voidaan hyödyntää liikunnan edistämistyössä. Käsillä oleva raportti esittelee aluksi tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia, jonka jälkeen esitellään kyselyn keskeisimmät tulokset. Hankkeen kes- kiössä ovat olleet erityisesti vähän liikkuvat lapset ja nuoret. Tästä johtuen vertailemme tässä raportissa lapsia ja nuoria myös eri liikunnallisen aktiivisuustason näkökulmasta. 1.1 LIIKUNTA KOKONAISVALTAISEN HYVINVOINNIN TUOTTAJANA Liikunnan terveydelliset vaikutukset lapsiin ovat kiistattomat (esim. Stigman 2006; Vuori ym. 2005). Myös liikunnan yhteiskunnallisista vaikutuksista, ja niiden kasvavasta merkityksestä on yhteisymmärrys (Vasankari 2009). Toistaiseksi ei ole saatavilla riittävästi tutkittua tietoa siitä, mitä nämä yhteiskunnalliset vaikutukset erityisesti lasten ja nuorten liikuntakulttuurissa ovat. Tuore tutkimus painottaa sitä, että nykyinen suomalainen liikuntatutkimus toistaa samaa sys- tematiikkaa tutkimuskohteen muuttumisesta huolimatta. Lapset ja nuoret liikkuvat eri tavoin, mutta siitä huolimatta heitä tutkitaan samoin menetelmin ja taustaoletuksin. Esimerkiksi vähän liikkuvista ei tiedetä, keitä he ovat tai mistä heidän arkensa koostuu (Rovio & Pyykkönen 2011). Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityk- sen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Lasten ja nuorten liikunnallisen aktiivisuuden tai inaktiivisuuden kokonaisvaltainen ymmärtäminen aut- taa kehittämään toimintamalleja liikunnallisen ja terveellisen elämäntavan tukemiseksi. Ei riitä, että tiedetään paljonko lapset liikkuvat tai eivät liiku, vaan tarvitaan tietoa erityisesti syistä lii- kunnan taustalla. Olennaiseksi kysymykseksi nouseekin: MIKSI lapsi liikkuu tai ei liiku. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa tällaisia liikuntaa estäviä tai edistäviä tekijöitä, sekä sel- vittää liikuntasuhteeseen2 niin myönteisesti kuin kielteisesti vaikuttavia asioita. Näitä ovat de- mografisten taustojen lisäksi ympäristö- ja yksilötekijät, joista erityisesti tarkastellaan sosiaali- sen ympäristön vaikutusta sekä yksilön omia mielipiteitä ja asenteita liikunnan harrastamista ja arkiliikkumista kohtaan. Lisäksi tarkastellaan muun terveyskäyttäytymisen, kuten ruokatottu- musten ja unimäärän yhteyttä liikunnan harrastamiseen. Nuorten liikuntaa säätelevät tai siihen 2 ”Liikuntasuhde on se kiinnittymis- ja suhtautumistapojen kokonaisuus, jonka kautta yksilö arvottaa, hahmottaa ja kohtaa liikunnan sosiaalisen maailman ja sen kulttuuriset merkitykset” (Koski & Tähtinen 2005, 7). Käsite antaa väljän lähestymiskulman merkitysten tutkimukselle, korostaen samalla liikunnan sosiaalista luonnetta ja kulttuurisidonnaisuutta. Kosken (2009) mukaan käsitteen perusideana on, että jokaisella ihmisellä on – riippumatta siitä, harrastaako liikuntaa vai ei – suhde liikuntaan nimenomaan sen kulttuurisen taustan vuoksi. Kouluikäisten liikuntasuhde 7 yhteydessä olevat tekijät voidaan jaotella sekä yksilöön, sosiaaliseen ympäristöön että fyysiseen ympäristöön liittyviin tekijöihin. Jaottelun taustalla vallitsee sosialisaatioteorioihin perustuva käsitys yksilön, sosiaalisen ympäristön ja fyysisen ympäristön merkityksestä liikunnallisen elä- mäntavan omaksumisessa (vrt. Laakso ym. 2006). Tässä kyselyssä käytetty viitekehys lasten ja nuorten liikuntaan yhteydessä olevista tekijöistä on esitetty kuviossa 1. 1.2 LIIKUNTAKULTTUURIN MUUTOKSET Moni asia liikuntakulttuurissa ja liikunnan harrastamisessa on muuttunut viime vuosikymmeni- nä. Perinteisesti liikunta on ollut keskeinen osa työtä. Työn muuttumisen myötä se toteutuu yhä enemmän harrastuksena. (Vuori 2003.) Esimerkiksi sata vuotta sitten liikunta oli osa elin- keinoa. Maanviljelyn tai muun vastaavan elinkeinotoiminnan ohessa tuli liikuttua osana työtä. Pelit, kisailut ja temppuilut olivat luonnollinen osa tuon ajan ihmisten arkipäivää. (Itkonen 1996, 215–216; ks. Zacheus 2008.) Liikunnan väheneminen arjessa ei kosketa vain työikäisiä ja aikuis- väestöä, vaan arkiliikkumisen väheneminen heijastuu myös nykypäivän lapsuuteen ja nuoruu- teen. Esimerkiksi lasten liikkumisympäristöt ovat kaventuneet huomattavasti muun muassa autoliikenteen kasvun vuoksi. Vanhempien huoli lasten turvallisuudesta näyttäytyy lisäänty- neenä lasten kuljettamisena kouluun ja harrastuksiin. Seurauksena on ollut lasten arkiliikkumi- sen voimakas vähentyminen, mikä osaltaan johtaa kunnon heikkenemiseen ja ylipainoisuuden lisääntymiseen (Kyttä ym. 2009). Arjen liikkumisympäristöt eivät ole vain kaventuneet, vaan ne ovat myös muuttuneet. Ainoana liikunta- tai urheilupaikkana ei olekaan enää vain rakennetut hallit ja tilat. Laajempi liikku- misympäristön tarkastelu ottaa huomioon kaikkinaisen fyysisen aktiivisuuden. (Itkonen 1996; Ilmanen & Itkonen 2000, 27–28; Itkonen ym. 2006.) Vapaa-aika on niin ikään lisääntynyt, ja sen arvostus noussut (Liikkanen 2005). Tänä päivänä liikkuminen tapahtuu muusta ajasta eriytetty- nä ja liikkumaan mennään varta vasten. Tämä pätee niin aikuisväestöön kuin lapsiin ja nuoriin. Ei puhuta siis turhaan uudesta eriytyneestä liikuntakulttuurista (Itkonen 1996). Liikuntakulttuuri 2000-luvulla voidaan nähdä eräänlaisena mosaiikkina, jossa valintojen mahdollisuus on kasva- nut. Liikunta näkyy elämäntyylissä ja identiteetissä ja myös kuluttaminen liittyy tähän vahvasti. Kuvio 1. Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta määrittelevät tekijät (mukailtu Laakso ym. 2006). Liikunta- aktiivisuus Ohjattu liikunta Omaehtoinen liikunta Arkiliikkuminen Yksilötekijät Biologiset tekijät: sukupuoli, ikä, kehonrakenne Psykologiset tekijät: minäkokemus, motivaatio, asenne, tavoitteet Ympäristötekijät Fyysinen ympäristö: asuinpaikka, harrastus- mahdollisuudet Sosiaalinen ympäristö: perhe, isovanhemmat, ystävät, ohjaaja Kouluikäisten liikuntasuhde 8 (Heikkala 2009.) Liikkumisympäristöjen laajeneminen ja vapaa-ajan lisääntyminen antavat ny- kypäivän nuorille hyvän pohjan uusille liikuntamuodoille, mihin liitetään monia sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä ja joita nuorten keskuudessa ei välttämättä edes mielletä tai ajatella liikunnaksi. Skeittaus on esimerkki uudesta liikuntalajista, jossa olennaisena osana korostuu liikunnan yhteisöllisyys ja vahva elämyksellisyys. (Harinen ym. 2006.) 1.3 LIIKUNTAMOTIVAATIO KADOKSISSA? Suhde liikuntaan muodostuu elämänkulussa. Se, minkälainen tämä suhde kullakin yksilöllä on ja näyttäytyykö se esimerkiksi liikunnan harrastamisena, riippuu muun muassa ympäristön tar- joamista virikkeistä ja geneettisestä perimästä. Liikunnan aloittaminen on yhteydessä toisiinsa sekoittuneisiin rakenteellisiin, subjektiivisiin, kulttuurisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin tekijöihin. (Koski 2004.) Liikuntasuhteessa liikuntamotivaatiolla on tärkeä rooli. Motiivi tai vaikutin on ni- menomaan se syy, mikä saa ihmiset liikkumaan. Myönteiset tunnetilat, etenkin liikunnan haus- kuus ja nautinnollisuus ovat toiminnan kannalta ehdottoman tärkeitä, sillä ne on tunnistettu päätekijöiksi lapsen ja nuoren liikuttajina (esim. McCarthy ym. 2008). Erityisesti sisäsyntyiset motiivit, kuten koettu ilo, johtaa luontevasti liikunnan harrastamiseen jatkossakin. Hauskuuden tai ilon kokeminen liikunnassa on kuitenkin yksilöllistä: Yksi kokee iloa koetusta taitojen para- nemisesta tai hyvästä suorituksesta, toinen puolestaan voittamisesta tai palkintojen saamisesta. Huolimatta siitä, mistä iloa saadaan, se on tärkeä osa liikuntaa ja se vahvistaa liikuntaan sitou- tumista (Liukkonen 1998; Tuomaala ym. 2009). Siksi on tärkeää tunnistaa niitä asioita, mitkä tuottavat liikunnan iloa ja saavat lapset ja nuoret viihtymään liikunnan parissa. Toisaalta tarvi- taan myös lisätietoa niistä tekijöistä, mitkä vierottavat lapset ja nuoret liikunnasta, eli mitkä tekijät estävät tai vähentävät liikunnan hauskuutta. Useissa tutkimuksissa on todettu, että lapset ja nuoret liikkuvat terveytensä kannalta liian vä- hän (esim. Fogelholm ym. 2007; Nupponen 2010; Kansallinen Liikuntatutkimus 2009‒2010). Jonkin verran on myös tutkittu sitä, mitkä tekijät estävät ja mitkä edistävät liikunnallista aktiivi- suutta (esim. Broberg ym. 2011; Kantomaa 2010; Koski & Tähtinen 2005; Laakso ym. 2006). Nykypäivän lapset ja nuoret elävät kuitenkin monenlaisten merkitysten tulvassa, mikä koskee myös liikuntaa ja siihen liittyviä valintoja (Koski & Tähtinen 2005, 16). Siten valinta liikkua tai olla liikkumatta on aina yksilöllinen ja se tehdään ”ajassa ja paikassa”. Siksi myös liikunnallista aktiivisuutta tai inaktiivisuutta tulee arvioida edellä mainitut lähtökohdat huomioiden. Vain oikein kohdennetuilla toimenpiteillä voidaan tuottaa lapsille ja nuorille liikuntakokemuksia, mitkä antavat tunteita, innostusta, pätevyyden tuntemista, ym. liikunnan myönteisiä kokemuk- sia. Parhaimmillaan nämä johtavat pitkäjänteiseen liikunnan harrastamiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan sitoutumiseen. 1.4 KATSE YHTEISKUNNAN PÄÄTTÄJIIN Liikuntapoliittiset linjaukset ja sen osana yhteiskunnan rakenteelliset tekijät vaikuttavat liikun- nalliseen aktiivisuuteen ja voivat nousta erityisesti vähän tai ei lainkaan liikkuvilla jopa kynnys- kysymyksiksi. Matalan kynnyksen lajikokeilut työntyvät kauemmaksi kuntien ja seurojen liikun- Kouluikäisten liikuntasuhde 9 tapalvelujen kallistuessa ja kaupallistuessa. Tämä puolestaan aiheuttaa liikunnan eriarvoistu- mista, kun mahdollisuudet liikuntaharrastamiseen kaventuvat. Näin ollen oman lajin löytämi- nen voi vaikeutua, mikä voi vaikuttaa myös yleiseen liikuntaharrastamiseen sekä lapsen ja nuo- ren haluun liikkua. (esim. Salasuo & Koski 2010.) Jos tavoitteena on tehdä suomalaisista maail- man liikkuvin urheilukansa vuoteen 2020 mennessä (SLU 2010), tulisi liikuntapoliittisissa linja- uksissa kiinnittää huomiota erityisesti liikunnan eriarvoistumisen vähentämiseen. Oman lisänsä lasten ja nuorten liikunnan vähenemiseen tuo koululiikunnan tuntimäärän karsi- minen, mikä nykyisellään on tuntimäärältään Euroopan häntäpäätä (Salasuo & Koski 2010). Koulupäivän liikunnallistamiseksi tulisi satsata voimavaroja nykyistä enemmän, sillä peruskoulu on ainoa paikka, joka tavoittaa kaikki lapset ja nuoret perhetaustasta riippumatta. Muun muas- sa Palomäki ja Heikinaro-Johansson (2011) korostavat koululiikunnan ja kaikille yhteisten liikun- tatuntien lisäämisen merkitystä tehokkaimpana keinona vaikuttaa koululaisten fyysiseen aktii- visuuteen. Yhteisten liikuntatuntien lisäksi koulupäivän aikana tapahtuvaan lasten ja nuorten liikuntaan voidaan vaikuttaa monin tavoin, esimerkiksi oppiaineiden yhteistyöllä ja välituntitoi- minnan kautta (OPM 2008). Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen peruskouluiässä vaikut- taa suotuisasti myös myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Terveytensä kannalta riittämättö- mästi liikkuva, ylipainoinen ja huonokuntoinen kuntalainen tarkoittaa suurempaa riskiä sairas- tua ja siten kasvavia sosiaali- ja terveyskustannuksia kunnalle. Siksi säästäminen liikunnasta voi tulla kalliiksi - lasku lasten ja nuorten liikunnallisesta inaktiivisuudesta tulee maksettavaksi kor- kojen kera vuosien viiveellä. (STM 2010.) Suomen kansallisessa liikuntaohjelmassa tavoitteena on lasten ja nuorten liikuntakulttuurin edistämisessä tarpeellisten liikuntataitojen oppiminen ja liikunnallisen elämäntavan omaksumi- nen. Edellytyksinä tämän toteutumiseen ovat liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden lisääminen varhaiskasvatuksessa ja kouluympäristöissä sekä yleisimmin lasten arkiympäristöissä (OPM 2009). Nykyisessä hallitusohjelmassa painotetaan liikunnan osalta erityisesti syrjäytymisen eh- käisyä ja harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoisuutta lasten ja nuorten keskuudessa. Hallitus haluaa edistää myös matalan kynnyksen seuratoiminnan kehittämistä. (Katainen 2011.) Tutki- mushankkeemme pyrkii osaltaan vastaamaan Opetus- ja kulttuuriministeriön (Vuonna 2009 Opetusministeriö - vuonna 2010 Opetus- ja Kulttuuriministeriö) asettamiin tavoitteisiin ja haas- teisiin. Kaikilla, ikään, asuinpaikkaan tai taloudellisiin tekijöihin katsomatta, tulisi olla mahdolli- suus toimia Kansallisen liikuntapolitiikan vision mukaisesti: ”Suomi on yhteiskunta, jossa kaikilla on yhdenvertainen mahdollisuus toteuttaa liikunnallista elämäntapaa ja kokea yhteisöllisyyttä liikunnan avulla. Liikunta ymmärretään olennaiseksi osaksi yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointia. Liikunnan edellytykset turvataan kansalaisten, yh- teisöjen ja yhteiskunnan kestävillä valinnoilla yhteisesti.” 3 3 OPM 2008. ”Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla.” Kouluikäisten liikuntasuhde 10 2. KOHDERYHMÄ, OTOS JA TOTEUTUS Liikuntakyselyn perusjoukkona olivat 6.- ja 9.-luokkalaiset lapset ja nuoret koko maassa. Tutki- mukseen osallistui yhteensä 5189 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Heistä 1944 oli kuudes- luokkalaisia ja 3245 yhdeksäsluokkalaisia. Vastanneista tyttöjen ja poikien määrät jakautuivat tasaisesti: 51 % oli tyttöjä ja 49 % poikia. Otanta-asetelmana käytettiin ositettua moniasteista otantaa seuraavasti: Ensimmäisen vaiheen ryväsotannassa Suomen maakunnat valittiin ryp- päiksi. Toisessa vaiheessa valittiin kyselyyn osallistuvat koulut maakunnittain käyttäen satun- naisotantamenetelmää. Valittavien koulujen lukumäärä määräytyi suhteellisen kiintiöinnin kautta. Yhteensä tutkimukseen osallistui 142 koulua, jotka jakautuivat Suomen suuralueittain seuraavasti: Etelä-Suomen suuralueelta oli kouluja 74, Länsi-Suomen suuralueelta 40, Itä- Suomen suuralueelta 11, Pohjois-Suomen suuralueelta 15 ja Ahvenanmaalta 2. Otokseen valikoituneiden koulujen rehtoreihin otettiin yhteyttä tutkimusluvan saamiseksi. Kiel- täytyneiden koulujen tilalle valittiin uusi koulu otoksen alueellisen kattavuuden varmistamiseksi. Tavoitteena oli antaa mahdollisimman laaja kuva suomalaisten lasten ja nuorten liikunta- asenteista ja liikunnan merkityksestä heidän elämässään. Siksi pidettiin tärkeänä sitä, että otok- seen valikoituu sekä liikunnallisesti aktiivisia että inaktiivisia lapsia ja nuoria. Jotta koulujen si- sällä ei tapahtuisi valikointia vastaajien suhteen, tarjottiin tutkimusta kaikille koulun 6.- ja 9.- luokkalaisille. Tästä johtuen 9.-luokkalaisten osuus aineistossa on painottunut suhteessa 6.- luokkalaisiin, sillä luokkien lukumäärä kouluissa ja oppilasmäärä luokissa on yläkouluissa alakou- luja suurempi. Tutkimusaineisto kerättiin koulujen mahdollisuuksista riippuen joko internet- pohjaisena Webropol-kyselynä tai kyselylomakkeella loka-marraskuussa 2010. Kysely oli mah- dollista täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Molemmat kyselyt esitestattiin lapsilla ja nuorilla. Palaut- teiden pohjalta kyselyyn tehtiin täsmennyksiä. Ohjeet kyselyn toteuttamiseksi ja paperiset kyse- lylomakkeet toimitettiin rehtorien nimeämille yhdyshenkilöille, jotka vastasivat tutkimuksen toteutuksesta kouluissa ja luokissa. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 5189 kappaletta. Näis- tä 38 vastausta jouduttiin poistamaan koulu-, kunta- ja maakuntakohtaisista analyyseistä vir- heellisen tai puutteellisen koulukoodin vuoksi. Kouluikäisten liikuntasuhde 11 Kuvio 2. Vastausten jakautuminen suuralueittain. N = 401 (8 %) N = 408 (8 %) N = 1212 (23 %) N = 3031 (59 %) N = 99 (2 %) Suuralueet 2010 1. Etelä-Suomi 2. Länsi-Suomi 3. Itä-Suomi 4. Pohjois-Suomi 5. Ahvenanmaa - Åland Kouluikäisten liikuntasuhde 12 Kuvio 3. Kyselyyn osallistuneet kunnat. Kouluikäisten liikuntasuhde 13 2.1 KYSELYN TAUSTAMUUTTUJAT Luokka-aste Kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset valittiin otoksen ikäryhmäksi, koska näin saatiin tietoa siirtymä- vaiheessa olevista lapsista ja nuorista. Erityisesti siirtymä alakoulusta yläkouluun vaikuttaa liikun- nan harrastamiseen, jolloin oppilaiden liikunta-aktiivisuus laskee voimakkaimmin, samalla kuin kuntoerot kasvavat (esim. Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011; Salmela 2006). Kyselyyn vastan- neista lapsista ja nuorista 37 % oli 6.-luokkalaisia ja 63 % 9.-luokkalaisia. Tyttöjen osuus vastanneis- ta oli 51 % ja poikien 49 %. Jakauma vastaa kansallista jakaumaa tyttöjen ja poikien välillä tutki- tuissa ikäryhmissä (Tilastokeskus 2012a). Asuinpaikka Kunnan luokittelussa kaupungiksi tai maaseuduksi käytettiin apuna Tilastokeskuksen kuntaryhmit- telyä (Tilastollinen kuntaryhmitys 2010). Kunnat jakautuvat kaupunkimaisiin kuntiin, maaseutu- maisiin kuntiin sekä taajaan asuttuihin kuntiin. Kaupunkimaiset kunnat sijoitettiin ryhmään 1) ”kaupungit” ja maaseutumaiset kunnat ryhmään 2) ”maaseutu”. Taajaan asutut kunnat oli mer- kitty maaseudun kolmijaon mukaisesti joko kaupunkien läheisiksi maaseuduiksi, harvaan asutuiksi maaseuduiksi, ydinmaaseuduiksi tai kaupungeiksi. Kaupungit sijoitettiin ryhmään 1) ”kaupungit”. Ydinmaaseudut, harvaan asutut maaseudut ja kaupunkien läheiset maaseudut sijoitettiin ryhmään 2) ”maaseudut”. 54 % kyselyyn osallistuneista lapsista ja nuorista asui kaupungissa, 46 % maaseu- dulla. Vuonna 2010 65 % kyselyn ikäryhmän lapsista ja nuorista asui kaupunkimaisissa kunnissa ja 35 % taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa. Koko väestön tilastoissa ei eritelty taajaan asutuista kunnista kaupunkeja. (Tilastokeskus 2012b.) Monikulttuurisuustausta Monikulttuurisuustaustan luokitteluun ei ole yksiselitteistä tapaa. Kriteerinä voidaan käyttää esi- merkiksi yksilön äidinkieltä tai sekä äidinkieltä että synnyinmaata (vrt. Myllyniemi 2010, 17–20). Tässä tutkimuksessa lasten ja nuorten monikulttuurisuustaustaa selvitettiin kysymyksillä vastaajan omasta, sekä hänen äitinsä ja isänsä synnyinmaasta. Monikulttuurisuustaustan omaavaksi luokitel- tiin sellainen vastaaja, joka itse tai jonka vanhemmista ainakin toinen oli syntynyt muualla kuin Suomessa. Vastaajista suurin osa oli suomalaisia (96 %). Monikulttuurisuustaustaisia oli neljä pro- senttia vastaajista. Väestötasolla vastaava prosentti on kolme (Maahanmuuttovirasto 2010). Ai- neiston ja väestötason erot johtunevat erilaisista tavoista määritellä maahanmuuttaja- tai moni- kulttuurisuustausta. Tutkimuksen ikäryhmiä vastaavia osuuksia monikulttuurisuustaustan omaa- vista lapsista ei raportin ilmestymishetkeen mennessä ollut saatavilla, joten lievä yliedustus moni- kulttuurisuustaustaisista vastaajista jää kyseenalaiseksi. Sosio-ekonominen tausta Vastaajilta kysyttiin taustatiedoiksi myös vanhempien ammatteja. Vastausvaihtoehdot olivat seu- raavat: työskentelee, opiskelee, on äitiyslomalla, on työtön, on eläkkeellä, on sairaslomalla, jotain muuta ja en tiedä. Valtaosa vastaajista merkitsi sekä äidin (77 %) että isän työskentelevän (80 %). Jos vastaaja ilmoitti vanhempansa työskentelevän, pyydettiin avoimelle riville kirjaamaan van- hemman ammatti. Vastaajien ilmoittamat vanhempien ammattinimikkeet luokiteltiin Tilastokes- Kouluikäisten liikuntasuhde 14 kuksen Ammattiluokitus (2010) mukaan. Luokitus pohjautuu kansainvälisen työjärjestön (ILO) laa- timaan ja YK:n vahvistamaan ammattiluokitukseen (International Standard Classification of Occu- pations, ISCO). Luokitus mahdollistaa vertailukelpoisten tilastojen tuottamisen ammattirakentees- ta eri aikoina ja eri alueilla. Luokituksessa käytettiin hyväksi Tilastokeskuksen hakukonetta, jonka avulla vanhempien ammatit luokiteltiin yhdeksään pääluokkaan. (Tilastokeskus 2010.) Asiattomat ja ongelmalliset vastaukset koodattiin erikseen. Jos vastaaja oli merkinnyt useamman ammatin, ne koodattiin kaikki. Asiattomia vastauksia tuli kummaltakin luokka-asteelta 1‒2 % kaikista vastauk- sista. Jotkin vastauksista osoittautuivat ongelmallisiksi sen vuoksi, että tarkkaa ammattia ei ollut määritelty. Vastaukseen oli kirjoitettu vanhemman olevan joko tietyllä alalla, tietyssä yhtiössä, tekevän jotain tai oli ilmoitettu pelkkä koulutusnimike. Ongelmalliset tapaukset käytiin läpi yhdes- sä tutkimusryhmän kanssa, mutta osa ilmoitetuista ammateista jäi tästä huolimatta epäselväksi. 401 vastaajaa ei tiennyt, mitä isä tekee työkseen ja 221 ei tiennyt äidin ammattia. Tilastollisia analyysejä varten yhdeksänluokkainen ammattimuuttuja luokiteltiin kaksiluokkaiseksi: 1 = matala, 2 = korkea sosioekonominen asema. Matalaan sosioekonomiseen asemaan luokiteltiin palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijät, maanviljelijät, metsätyöntekijät ym., rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät, prosessi- ja kuljetustyöntekijät sekä muut työntekijät (luokat 5–9). Korkeaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluvat olivat johtajia tai ylempiä virkamiehiä, erityisasiantuntijoita, asiantuntijoita sekä toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöitä (luokat 1–4). Analyyseissä vastaajien sosioekonominen luokka määrittyy sen vanhemman mukaan, jonka ammattiasema perheessä on korkeampi. Pituus ja paino Tässä raportissa nuorten pituus ja paino ovat itse ilmoitettuja. Ylipainoa ja lihavuutta on arvioitu painoindeksin avulla. Painoindeksi saadaan jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Painoindek- sin katsotaan olevan yksi käyttökelpoisimmista ylipainon osoittimista, vaikka se ei erottele rasva- tai lihasmassan osuutta. Lasten BMI ei ole suoraan vertailukelpoinen aikuisten vastaavan kanssa. Tässä raportissa ylipainon ja lihavuuden osoittimena on käytetty kansainvälisiä raja-arvoja, jotka vaihtelevat sekä iän että myös sukupuolen mukaan (Cole ym. 2000). Tytöillä ylipainon raja pai- noindeksillä arvioituna on 12-vuotiaan 21.68 kg/m2 ja 16-vuotiaan 24.37 kg/m2. Pojilla vastaavat luvut ovat 21.22 kg/m2 ja 23.90 kg/m2. Eri tutkimusten mukaan kouluikäisistä nuorista 15 % - 20 % on ylipainoisia (Mustajoki ym. 2006). Vastaajien jakaumat eri taustamuuttujaluokissa on esitetty kuviossa 4. Kouluikäisten liikuntasuhde 15 Kuvio 4. Vastaajien jakauma valittujen taustamuuttujien luokissa (%). 37 63 51 49 54 46 96 4 44 56 85 15 0 20 40 60 80 100 6.lk 9.lk Tyttö Poika Asuu kaupungissa Asuu maaseudulla Suomalainen Monikulttuurinen tausta Korkea sosioekonominen asema Matala sosioekonominen asema Normaalipainoisia tai alle Ylipainoisia tai lihavia Kouluikäisten liikuntasuhde 16 3. TUTKIMUKSEN TULOKSET Kyselylomake jakautui kahdeksaan osa-alueeseen, joita olivat vastaajan taustatiedot, vapaa-aika, liikuntaharrastaminen ja arkiliikkuminen, koettu liikunnallinen pätevyys ja fyysinen minäkäsitys, omat, perheen ja ystävien liikunta-asenteet, liikuntatavoitteet sekä liikunnan yhteys muuhun ter- veyskäyttäytymiseen. Tuloksia tarkastellaan kolmessa osassa. Ne ovat lasten ja nuorten vapaa-aika ja vapaa-ajan liikunta, liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavat ympäristö- ja yksilötekijät sekä muu ter- veyskäyttäytyminen suhteessa liikunta-aktiivisuuteen. Tulosten raportointi irrallisina tutkimustuloksina ei vastaa tutkimuksen tavoitteisiin. Tästä syystä raportissa pyritään muodostamaan kattava kokonaiskuva liikunnan harrastamiseen tai harrasta- mattomuuteen liittyvistä tekijöistä. Raportissa vastataan ennen kaikkea kysymyksiin, mikä on las- ten ja nuorten liikunnan nykytila, miksi lapset ja nuoret eivät liiku riittävästi ja miten lasten ja nuor- ten fyysiseen aktiivisuuteen voitaisiin positiivisella tavalla vaikuttaa. Tutkimustulosten raportointi perustuu pääosin kuvaileviin tuloksiin, kuten suhteellisiin jakaumiin ja keskiarvoihin. Aineisto käy- dään kuitenkin läpi mahdollisimman tarkasti ja kattavasti, jotta käsillä oleva raportti toimii hyödyl- lisenä työkaluna pohdittaessa uusia näihin tuloksiin pohjautuvia malleja lasten ja nuorten liikunta- aktiivisuuden lisäämiseksi. Tulosten tilastollisia merkitsevyystasoja ei raportoida erikseen ja ryhmi- en väliset erot raportoidaan vain jos ne ovat tilastollisesti merkitseviä. Joissakin tapauksissa peri- aatteesta voidaan poiketa, jos se on asian kannalta tarpeen. Joidenkin taulukoiden prosentit jäävät vajaaksi tai menevät yli täydestä sadasta. Tämä johtuu desimaalien pyöristämisestä. Kysymyslo- make löytyy tiivistettynä raportin liitteenä (Liite 1). Kouluikäisten liikuntasuhde 17 3.1 LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKA JA VAPAA-AJAN LIIKUNTA Lapset ja nuoret vapaalla Lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintoja tutkittiin kahdella eri mittarilla, joissa kummassakin oli muuttujia kahdeksasta kymmeneen liittyen lasten ja nuorten erilaisiin vapaa-ajan toimintoihin. Kysymykset koskivat muun muassa lasten ja nuorten medioiden käyttöä, liikuntaa ja ulkoilua, kult- tuuriharrastamista ja kulttuuripalveluiden käyttöä. Vapaa-ajantoimintojen yleisyys luokka- asteittain on esitetty tarkemmin taulukossa 1. Alakouluikäiset erosivat vapaa-ajanvietossaan ylä- kouluikäisistä erityisesti tietokoneen käytössä ja liikunnan harrastamisessa. 6.-luokkalaiset harras- tivat päivittäin enemmän liikuntaa, sen sijaan 9.-luokkalaiset viettivät enemmän aikaa tietokoneel- la. Eroja vapaa-ajanvietossa löytyi myös ulkoilun ja lukemisen suhteen, molemmissa 6.-luokkalaiset olivat 9.-luokkalaisia aktiivisempia. Kuudesluokkalaisista noin puolet liikkui tai urheili päivittäin, yhdeksäsluokkalaisista vain noin kol- mannes. Lähes kaikki nuoret molemmista ikäryhmistä liikkuivat päivittäin tai vähintään viikoittain. Kavereiden tapaamisessa tai TV:n katselussa ei esiintynyt huomattavia eroja luokka-asteittain. Sen sijaan tietokoneella vietetty aika lisääntyi huomattavasti iän myötä. Yhdeksäsluokkalaisista 73 % vietti päivittäin vapaa-aikaansa tietokoneen ääressä, nuoremmista noin puolet. 9.-luokkalaiset kuuntelivat päivittäin enemmän musiikkia kuin 6.-luokkalaiset ja surffasivat lisäksi enemmän netis- sä. Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty vastaajien käsityksiä vapaa-ajanviettotavoistaan päivittäisenä ja viikoittaisena toimintana. - Erilaiset mediankäytöt haukkasivat valtaosan sekä lasten että nuorten vapaa-ajasta. - Ruutuaikasuositus, korkeintaan kaksi tuntia päivässä, ylittyi runsaalla 40 prosentilla vas- tanneista. - Ystävät olivat molemmissa ikäluokissa tärkeä osa lasten ja nuorten vapaa-aikaa. - Myös liikunta oli osa lasten ja nuorten vapaa-aikaa: Kuudesluokkalaisista reilu puolet ilmoitti liikkuvansa vähintään kaksi tuntia päivässä, yhdeksäsluokkalaisista kuitenkin enää kolmannes. - Liikunnallisesti aktiivisimpia olivat kuudesluokkalaiset tytöt, liikunnallinen inaktiivisuus oli yleisintä yhdeksäsluokkalaisilla pojilla. - Tytöt olivat myös poikia aktiivisempia arkiliikkujia. - Lenkkeily ja pyöräily olivat suosituimmat lajit lasten ja nuorten keskuudessa. - Lajikohtainen harrastaminen oli edelleen sukupuolittunutta: Tytöt harrastivat yleisimmin lenkkeilyä, tanssia ja ratsastusta, pojat pelasivat jalkapalloa, salibandya ja jääkiekkoa. Kouluikäisten liikuntasuhde 18 Taulukko 1. Päivittäiset ja viikoittaiset vapaa-ajantoiminnot luokka-asteen mukaan (%). 6.-luokka 9.-luokka Kaikki Joka Päivä Joka viikko Joka päivä Joka viikko Joka päivä Joka viikko Urheilen/harrastan liikuntaa 52 42 34 52 41 48 Tapaan kavereita 63 31 62 30 62 31 Käyn nuorisotalolla, kahvilassa, kaupungilla tai vastaavaa 7 37 13 43 11 41 Luen 39 30 20 26 27 28 Ulkoilen/kuljen luonnossa 43 37 24 37 31 37 Harrastan luovaa toimintaa 28 36 18 27 22 31 Käytän tietokonetta 49 37 73 21 64 27 Katson TV:tä, videoita, DVD:tä 65 27 66 26 66 26 Autan kotona arkiaskareissa 44 41 39 43 40 42 Eri vapaa-ajan toimintojen päivittäisten tuntimäärien tarkastelu toi esiin eroja ala- ja yläkoululais- ten vastauksissa (Taulukko 2). Kuten jo taulukko 1 osoitti, liikunnan määrä vähenee merkittävästi siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Suurin osa 9.-luokkalaisista harrasti liikuntaa päivittäin puo- lesta tunnista kahteen tuntiin. Nykyisten liikuntasuositusten (vähintään 1,5 t päivässä) toteutumis- ta ei 9.-luokkalaisten osalta kuitenkaan pystytä aineiston pohjalta arvioimaan, sillä kyselyssä käy- tetty vastausasteikko ei mahdollista tämän aikamääreen rajaamista. Monet tutkimukset ovat kui- tenkin osoittaneet, että valtaosa nuorista ei liiku suositusten mukaan riittävästi. Tämän tutkimuk- sen aineisto vahvistaa kuitenkin tätä tulosta suuntaa-antavasti. 6.-luokkalaisten liikuntasuositus (vähintään 2 t päivässä) toteutui yli puolella ikäluokasta (ks. Taulukko 2). Kouluikäisten liikuntasuhde 19 Taulukko 2. Päivittäiset toiminnot ja niiden parissa vietetty päivittäinen aika (%). 6.-luokka 9.-luokka Kaikki Urheilen / harrastan liikuntaa 4h tai enemmän 15 6 10 2‒4h 41 24 30 ½‒2h 39 53 48 Tapaan kavereita 4h tai enemmän 44 40 42 2‒4h 35 32 34 ½‒2h 14 18 16 Käytän tietokonetta koulutyöhön 4h tai enemmän 2 2 2 2‒4h 6 6 6 ½‒2h 28 21 24 Surffaan netissä 4h tai enemmän 11 15 13 2‒4h 25 32 29 ½‒2h 45 42 43 Pelaan TV- tai tietokonepelejä 4h tai enemmän 9 10 10 2‒4h 20 16 18 ½‒2h 36 22 28 Kuuntelen musiikkia 4h tai enemmän 14 24 20 2‒4h 22 25 24 ½‒2h 33 33 33 Luen lehtiä tai kirjoja 4h tai enemmän 7 3 5 2‒4h 17 9 12 ½‒2h 39 34 36 Katson TV:tä, videoita, DVD:tä 4h tai enemmän 13 9 10 2‒4h 31 29 30 ½‒2h 43 48 46 Liikunnan monet kontekstit Liikunnan kontekstit jaetaan urheiluseurassa tapahtuvaan ohjattuun liikuntaan, vapaa-ajan oma- ehtoiseen liikuntaan sekä arkiliikkumiseen. Arkiliikkumiseen sisältyvät kävellen, juosten tai pyörällä kuljetut koulu- ja harrastusmatkat sekä liikunnallista aktiivisuutta edellyttävät kotityöt (kaupassa käynti, lumityöt, puutarhatyöt, imurointi, koiran ulkoilutus). Liikunnalliseksi kotityöksi laskettiin toiminto, jota tehtiin vähintään 20 minuuttia kerrallaan. Seuraavassa taulukossa (Taulukko 3) on raportoitu niiden lasten ja nuorten osuus, jotka osallistuivat liikuttaviin kotitöihin vähintään neljä kertaa viikossa, eli yhteensä reilun tunnin ajan. Urheiluseurassa tai omaehtoisesti tapahtuvasta liikunnasta raportoidaan vähintään kerran viikossa harrastavien prosentuaalinen osuus. Kouluikäisten liikuntasuhde 20 Taulukko 3. Lasten ja nuorten viikoittainen harrastaminen liikunnan eri konteksteissa (%). Liikunnan kontekstit 6.-luokka 9.-luokka Tytöt Pojat Urheiluseurassa 56 39 46 45 Omaehtoisesti 85 70 77 75 Arkiliikkuminen Koulumatkat 75 42 56 52 Harrastusmatkat 47 46 44 49 Kotityöt 8 4 6 5 Yli puolet kuudesluokkalaisista harrasti ohjatusti urheiluseurassa vähintään kerran viikossa. Vas- taava osuus 9.-luokkalaisista oli alle 40 %. Omaehtoisesti hikoillen ja hengästyen liikuntaa sen si- jaan ilmoitti molemmista ikäluokista harrastavansa selvästi useampi. Tyttöjen ja poikien välillä ei ollut eroja urheiluseuraharrastamisessa tai omaehtoisessa liikunnassa. Tarkasteltaessa arkiliikku- mista huomattiin, että erot ikäryhmien välillä pysyivät samansuuntaisina, poikkeuksena kuitenkin kulkeminen liikuntaharrastuksiin. Kolme neljästä kuudesluokkalaisesta kulki koulumatkat kävellen tai pyöräillen, liikuntaharrastusmatkoista vain vajaa puolet. Yhdeksäsluokkalaisista koulumatkansa kulki kävellen tai pyöräillen selvästi harvempi (n. 40 %) kuin kuudesluokkalaisista, mutta heidän kohdallaan ei ollut nähtävillä vastaavaa prosentuaalista pudotusta harrastusmatkojen kulkemises- sa kävellen tai pyörällä kuin kuudesluokkalaisilla. Vaikka kotona arkiaskareissa auttaminen kuuluikin noin 40 %:lla vastaajista päivittäisiin toimintoi- hin (vrt. Taulukko 1), eivät nämä arkiaskareet kuitenkaan näyttäisi lukeutuvan niin kutsuttuihin liikunnallista aktiivisuutta vaativiin kotitöihin (vrt. Taulukko 3). Kotitöitä vähintään 20 minuuttia kerrallaan vähintään neljästi viikossa lapsista ja nuorista ilmoitti tekevänsä reilusti alle kymmenen prosenttia. Kuudesluokkalaiset osoittautuivat myös liikunnallisissa kotitöissä yhdeksäsluokkalaisia aktiivisemmiksi. Arkiliikkuminen kokonaisuudessaan näyttäytyi samanlaisena tytöillä ja pojilla. Ty- töt kulkivat koulumatkat hieman poikia useammin joko kävellen tai pyöräillen. Ohjattu ja omaehtoinen liikunta Noin 70 % suomalaislapsista osallistuu urheilu- tai liikuntaseuratoimintaan jossain vaiheessa nuo- ruuttaan (Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010). Ohjattuun liikuntatoimintaan osallistuminen ei nykytiedon mukaan takaa lasten ja nuorten riittävää päivittäisen liikunnan määrää, vaan heitä pi- tää kannustaa liikkumaan myös omaehtoisesti esimerkiksi koulu- ja harrastusmatkat. Käynnissä olevan hankkeen kyselytutkimuksessa selvitimme niin ohjatun kuin omaehtoisen liikunnan määrää. Liikunnan harrastamiseen liittyen kysyttiin, kuinka usein lapsi tai nuori osallistuu urheiluseuran ohjattuihin harjoituksiin ja lisäksi kuinka usein hän harrastaa liikuntaa koulun ja urheiluseuran ul- kopuolella. Vastausvaihtoehtoja olivat: en koskaan, harvemmin kuin kerran viikossa, noin 1‒3 ker- taa viikossa, noin 4‒6 kertaa viikossa ja 7 kertaa viikossa tai useammin. Kuten edellä vapaa- ajantoimintojen kohdalla kävi ilmi, harrastivat 6.-luokkalaiset 9.-luokkalaisia enemmän liikuntaa sekä urheiluseuroissa että urheiluseuran ja koulun ulkopuolella. Kouluikäisten liikuntasuhde 21 Taulukossa 4 esitetään luokka-asteen ja sukupuolen mukaan lasten ja nuorten osallistuminen oh- jattuun urheiluseuratoimintaan. Tulokset osoittavat, että seuroissa harrastaminen väheni merkit- tävästi yläkouluiässä. Puolet yhdeksäsluokkalaisista tytöistä ja pojista ei ollut mukana urheiluseu- roissa, alakoulussa ero on 20–25 prosenttiyksikköä vähemmän sukupuolesta riippuen. Toisin sano- en kuudesluokkalaisista suuri osa harrasti liikuntaa ohjatusti vähintään kerran viikossa, kun yhdek- säsluokkalaisista vain alle puolet teki näin. Taulukko 4. Vähintään kerran viikossa urheiluseuran ohjattuun liikuntaan osallistuvat luokka- asteen ja sukupuolen mukaan (%). 6.-luokka 9.-luokka Tytöt Pojat Tytöt Pojat En koskaan 27 31 51 51 Kerran viikossa tai vähemmän 17 13 9 11 1‒3 kertaa viikossa 41 33 29 20 4‒6 kertaa viikossa 12 19 10 15 7 kertaa viikossa tai useammin 3 4 1 3 Syyt liikuntaharrastuksen lopettamiseen ovat moninaiset. Yleisimpiä mainittuja syitä ovat kiinnos- tuksen ja ajanpuute. Syitä ajanpuutteelle on useita, joista keskeisimmät liittyvät nuoren elämävai- heeseen, kuten liikunnan ja urheilun yhteensovittamisen vaikeuteen koulun ja vapaa-ajan kanssa. Lisäksi urheiluharjoitusten määrä ja pitkät matkat harjoituksiin tuovat ajallisia paineita. Toisin sa- noen, urheiluharrastaminen sitoo niin paljon aikaa, ettei sitä jää muille mielekkäille harrastuksille. (Armentrout ym. 2011.) Muita selittäviä tekijöitä organisoidusta liikuntaharrastuksesta pois jättäy- tymiselle ovat muun muassa kiinnostuksen menettäminen, huono valmennus, kilpailun ylikoros- tuminen, loukkaantumiset, pois muutto, huonot harjoitusajat, ristiriidat valmentajan kanssa, epä- onnistumisen pelko, huono joukkueilmapiiri ja seurapolitiikka (esim. Lämsä & Mäenpää 2002; Sal- mela 2006; Armentrout ym. 2011; Molinero ym. 2006). Omaehtoisesti liikuttiin enemmän kuin ohjatusti (Taulukko 5). Tämä pätee niin kuudes- kuin yh- deksäsluokkalaisiin. Vastaavia tuloksia on saatu mm. Nuoren Suomen (2004) tutkimuksessa, jonka mukaan 62 prosenttia 9.-luokkalaisista harrasti omaehtoisesti liikuntaa vähintään kerran viikossa. Käsillä olevan tutkimuksen mukaan omaehtoinen liikuntaharrastaminen oli lisääntynyt em. ikä- ryhmässä, sillä tutkimuksen 9.-luokkalaisista 69 % ilmoitti liikkuvansa vähintään kerran viikossa omaehtoisesti. Ohjatusti harrastaminen on pysynyt samana verrattuna Nuoren Suomen (2004) tuloksiin, noin 40 % 9.-luokkalaisista harrasti ohjatusti liikuntaa molempien tutkimusten mukaan. Kouluikäisten liikuntasuhde 22 Taulukko 5. Vähintään kerran viikossa omaehtoisesti liikkuvat luokka-asteen ja sukupuolen mu- kaan (%). 6.-luokka 9.-luokka Tytöt Pojat Tytöt Pojat En koskaan 3 5 8 11 Kerran viikossa tai vähemmän 10 11 22 20 1‒3 kertaa viikossa 51 41 48 45 4‒6 kertaa viikossa 27 28 17 19 7 kertaa viikossa tai useammin 9 15 5 5 Noin puolet vastaajista liikkui omaehtoisesti korkeintaan kolme kertaa viikossa. 6.-luokkalaisista noin neljännes ilmoitti liikkuvansa omaehtoisesti vähintään neljä kertaa viikossa. Erot liikunta- aktiivisuudessa ovat merkittävät ikäluokkien välillä, sillä vähemmän kuin kerran viikossa liikkuvien osuudet kasvavat 9.-luokkalaisilla 6.-luokkalaisiin verrattuna kaksinkertaisiksi. Kasautuuko liikunnallinen (in)aktiivisuus? Seuraavassa tarkastellaan vielä lasten ja nuorten liikuntaa ristiintaulukoimalla ohjattu ja omaeh- toinen liikunta (Taulukko 6). Näin voidaan tuoda esiin eri liikunnallisen aktiivisuustason ryhmiä, jotka liikkuvat sekä ohjatusti että omaehtoisesti paljon, vähän tai ei ollenkaan. Taulukossa punai- sella merkityt luvut osoittavat sellaisten lasten ja nuorten ryhmän, jotka liikkuivat sekä omaehtoi- sesti että ohjatusti harvemmin kuin kerran viikossa, eli selvästi alle suositusten4 molemmissa ikä- ryhmissä. Taulukko 6. Lasten ja nuorten ohjattuun ja omaehtoiseen liikuntaan osallistuminen (n). O h ja tt u li ik u n ta Omaehtoinen liikunta En koskaan < 1 kerta viikossa 1‒3 kertaa viikossa 4‒6 kertaa viikossa 7 kertaa tai enemmän En koskaan 328 504 883 335 136 < 1 kerta viikossa 16 134 299 122 44 1‒3 kertaa viikossa 21 176 904 300 102 4‒6 kertaa viikossa 11 54 253 313 62 7 kertaa tai enemmän 3 8 31 26 53 Liikunnallisesti inaktiivisten osuus kyselyyn vastanneista oppilaista oli 19 %. Edellä kuvatut tulokset iän vaikutuksesta harrastamiseen olivat löydettävissä myös, kun tarkasteltiin omaehtoista ja ohjat- 4 Tarkastelussa ei ole huomioitu arkiliikkumisen osuutta, joten ilmoitettua liikuntaharrastamisen määrää fyysisen aktii- visuuden suositusten täyttymisessä voidaan tarkastella vain suuntaa-antavasti. Kouluikäisten liikuntasuhde 23 tua liikunnanharrastamista yhdessä. Kuudesluokkalaisilla vastaava inaktiivisten prosentuaalinen osuus oli 11, yhdeksäsluokkalaisilla 24. Liikunnallinen inaktiivisuus oli myös yleisempää pojilla (21 %) kuin tytöillä (18 %). Kuudesluokkalaiset tytöt näyttäytyivät aineistossa liikunnallisesti aktiivi- simpina (inaktiivisten osuus 9 %), yhdeksäsluokkalaisten poikien keskuudessa inaktiivisten osuus oli suurin (26 %). Taustamuuttujien yhteyksiä liikunnan harrastamiseen Tarkasteltaessa liikunnan harrastamisen eroja asuinpaikan mukaan, osallistuivat kaupungissa asu- vat maaseudun lapsia ja nuoria enemmän urheiluseuran ohjattuihin harjoituksiin. Omaehtoisessa liikunnassa ei ollut eroa maaseutu- ja kaupunkilaisnuorten välillä. Monikulttuurisuustaustaiset lap- set ja nuoret eivät eronneet suomalaisista lapsista ja nuorista ohjatun liikunnan osalta, sen sijaan monikulttuurisuustausta oli yhteydessä omaehtoisen liikunnan harrastamiseen. Monikulttuuriset koululaiset ilmoittivat harrastavansa keskimäärin vähemmän omaehtoista liikuntaa kuin suomalai- set. Myös sosioekonominen tausta näyttäisi erottelevan lapsia ja nuoria liikuntaharrastamisessa. Korkean sosioekonomisen taustan omaavat lapset harrastivat sekä omaehtoisesti että ohjatusti enemmän liikuntaa kuin matalan sosioekonomisen taustan omaavat lapset ja nuoret. Ero korostui erityisesti ohjatun liikunnan kohdalla. Liikuntalajien runsas kirjo Liikuntalajien harrastamista tiedusteltiin kysymyksellä, jossa vastaajat kirjasivat vastauksensa avoimeen kohtaan rajoittamatta vastausvaihtoehtojen määrää. Näin kukin vastaaja saattoi ilmoit- taa harrastavansa useaakin eri liikuntalajia. Analysoitaessa vastauksia osa lajeista yhdistettiin laa- jemmiksi kokonaisuuksiksi. Lapsista ja nuorista suurin osa ilmoitti harrastavansa lenkkeilyä sään- nöllisesti vähintään kerran viikossa (n = 846). Tyttöjen keskuudessa lenkkeily oli huomattavasti poikia yleisempää. Toiseksi eniten mainintoja sai pyöräily (n = 474) ja kolmanneksi eniten jalkapal- lo (n = 451). Sekä pyöräily että jalkapallo olivat pojilla yleisempiä kuin tytöillä. Tanssilajit olivat eri- tyisesti tytöillä yleisiä (n = 391). Kamppailu-, taistelu-, ja itsepuolustuslajeja harrastettiin myös melko paljon (n = 204) ja niitä harrastivat yleisemmin pojat. Voimistelun/aerobicin (n = 222) har- rastamisessa näkyivät ajankohtaiset trendit, sillä puolet aerobicin harrastajista (n = 117) ilmoitti harrastavansa zumbaa. Myös tässä aineistossa näkyi liikuntaharrastamisen sukupuolittuneisuus, sillä tytöt harrastivat odotetusti poikia enemmän tanssia, ratsastusta ja voimistelua. Pojat puoles- taan harrastivat eniten jääkiekkoa ja salibandyä. (vrt. esim. Kansallinen liikuntatutkimus 2009– 2010.) Kuviossa 5 on esitetty eniten mainintoja saaneiden liikuntalajien määrät tytöillä ja pojilla. Kouluikäisten liikuntasuhde 24 Kuvio 5. Vähintään kerran viikossa säännöllisesti harrastetut lajit sukupuolen mukaan (n). Lasten ja nuorten arki ei paljon liikuta – vai liikuttaako? Arkiliikkumisella on tärkeä rooli lapsen päivittäisen liikunnan turvaamisessa (Fogelholm ym. 2007, 104). Elämäntapojen ja ympäristön muutos ovat kuitenkin vaikuttaneet lasten arkiliikkumiseen kielteisesti, vähentäen sekä liikunnan määrää arjen toiminnoissa että sen kuormittavuutta. Vas- taavasti niin kutsuttu passiivinen ajankäyttö esimerkiksi tietokoneella pelaaminen, TV:n katselu ja Internetin käyttö ovat yleistyneet ja muodostavat merkittävän osan lasten vapaa-ajan vietosta (ks. esim. edellä). Seuraavassa on raportoitu lasten ja nuorten arjessa tapahtuvasta liikkumisesta kou- lumatkaliikunta ja liikuttavat kotityöt. Koulumatkaliikunta Koulumatkaliikunta, jota lapset ja nuoret eivät välttämättä edes miellä liikunnaksi, on tärkeä osa arkipäivän liikunnallista aktiivisuutta. Viime vuosina tämä liikuntamuoto on kuitenkin vähentynyt yleisesti (Fogelholm ym. 2007). Tässä tutkimuksessa koulumatkaliikuntaa selvitettiin kysymyksellä, miten useimmiten kuljet koulumatkasi? Koulumatkan kulkemistavat oli jaoteltu seuraavasti: kävel- len tai juosten, pyöräillen, osan auto- tai bussikyydillä osan kävellen ja auto- tai bussikyydillä. Li- säksi vastaajilla oli mahdollisuus kirjata avoimeen kohtaan jokin muu kulkutapa tai -väline, mikäli valmiiksi annetuista vaihtoehdoista ei löytynyt sopivaa. Vastausvaihtoehdot koodattiin analyysejä varten 1) koulumatkansa kävellen tai pyöräillen kulkeviin, 2) kulkuneuvolla kulkeviin ja 3) osin liik- kuen, osin kulkuneuvolla kulkeviin. Avoimen vaihtoehdon vastaukset koodattiin johonkin näistä 619 224 125 391 72 342 34 179 211 114 81 119 66 227 250 326 17 314 4 255 92 11 113 123 22 41 0 100 200 300 400 500 600 700 Tytöt Pojat Kouluikäisten liikuntasuhde 25 kolmesta luokasta vastauksesta riippuen. Kävellen tai pyöräillen (liikkuen) koulumatkansa kulki yli puolet kaikista vastaajista, kulkuneuvolla kulki hieman yli kolmasosa ja osin liikkuen, osin kulku- neuvolla alle 10 % (Kuvio 6). Kuvio 6. Koulumatkojen kulkeminen luokka-asteen mukaan (%). Avoimeen vaihtoehtoon oli kirjattu eniten mopoja ja skoottereita (n = 631). Mopon tai skootterin kulkuneuvoksi kirjanneet vastaajat koodattiin kulkuneuvolla kulkeviin. Mopokortin saaminen 15- vuotiaana ei kuitenkaan selitä täysin 9.-luokkalaisten suurta osuutta kulkuneuvolla kouluun kulke- vista. 9.-luokkalaisia kulkuneuvolla kouluun kulkevia oli 1524, joista alle puolet ilmoitti kulkevansa mopolla tai skootterilla. Tulokset osoittavat, että jopa puolet 9.-luokkalaisista saivat kyydin kou- luun tai kulkivat sinne muuten ajoneuvolla. Huolestuttavaa koulumatkaliikuntaa koskeneissa tu- loksissa on, että omaehtoinen koulumatkojen kulkeminen näyttäisi vähenevän dramaattisesti iän myötä. Tulosta tulkittaessa pitää kuitenkin muistaa, että 9.-luokkalaisilla koulumatkat ovat usein pidempiä kuin alakoululaisilla, joten kävely tai pyöräily ei aina ole edes mahdollista. Maaseudulla asuvilla oppilailla on todennäköisesti hieman kaupunkilaisia pidemmät koulumatkat, jonka vuoksi oli mielekästä tarkastella eroja koulumatkaliikunnassa myös asuinpaikan mukaan. Maaseudulla asuvat kulkivat kouluun kaupunkilaisia enemmän kulkuneuvolla (Kuvio 7). Kaupungis- sa asuvista kuudesluokkalaisista jopa 79 % ilmoitti kulkevansa koulumatkat kävellen tai pyörällä, yhdeksäsluokkalaisista vastaavasti 49 %. Myös maaseudulla asuvien 6.- ja 9.-luokkalaisten välillä oli nähtävissä vastaava ero: kun kuudesluokkalaisista 69 % kulki koulumatkansa kävellen tai pyörällä, vastaava osuus yhdeksäsluokkalaisilla oli 34 %. 42 75 10 7 48 19 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 9.lk 6.lk Liikkuen Osin liikkuen, osin kulkuneuvolla Kulkuneuvolla Kouluikäisten liikuntasuhde 26 Kuvio 7. Koulumatkojen kulkeminen asuinpaikan mukaan (%). Koulumatkan kulkemistapaa tarkasteltiin lopuksi koulumatkan pituuteen suhteutettuna. Lasten ja nuorten koulumatkojen pituudella on tutkimuksissa todettu olevan yhteyttä siihen, miten lapsi tai nuori kulkee koulumatkansa (esim. Merom ym. 2006; Timperio ym. 2006). Koska koulumatkan pituutta selvitettiin vain karkealla tasolla: alle 500 metriä, 500 m – 1 km sekä yli 1 km, ovat tulok- set suuntaa antavia. Kuviosta 8 voidaan tulkita, että kulkemistavat ja koulumatkan pituus ovat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Koulumatkojen kulkeminen kävellen, juosten tai pyöräillen vä- heni voimakkaasti, kun koulumatkan pituus kasvoi yli yhden kilometrin. Koulumatkan ollessa alle 500 metriä, oli kävely tai juokseminen selvästi yleisin koulumatkojen kulkemistapa (66 %). Jos kou- lumatkan pituudeksi oli ilmoitettu 500 metriä – 1 kilometri, oli pyöräily suosituin kouluun liikku- mistapa (48 %). Jos koulumatkan pituutta olisi kyselyssä kysytty tarkemmin niin, että myös yli ki- lometrin etäisyydet olisi määritelty, voitaisiin olettaa, että kuvion 8 käyrät laskisivat koulumatkalii- kunnan osalta maltillisemmin. Kuvio 8. Koulumatkan pituuden yhteys koulumatkojen kulkemistapaan. 60 47 9 9 31 43 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kaupunki Maaseutu Liikkuen Osin liikkuen, osin kulkuneuvolla Kulkuneuvolla 0 10 20 30 40 50 60 70 < 500 m 500 - 1 km > 1 km % Kävelen tai juoksen Pyöräilen osan auto- tai bussikyydillä ja osan kävellen auto- tai bussikyydillä Kouluikäisten liikuntasuhde 27 Liikuttavat kotityöt Lapsilta ja nuorilta tiedusteltiin myös arkisiin kotitöihin liittyviä asioita. Liikuttaviin kotitöihin osal- listuminen voi olla tärkeää erityisesti silloin, jos lapsi tai nuori ei muuten ole aktiivinen liikkuja. Lasten ja nuorten suositusten mukainen päivittäisen fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärä kertyy koko valveillaolon aikana tehdyistä suhteellisen lyhyistä suorituksista. Siten jo 10 minuutin pätkä- liikunta voi olla yhtä tehokasta kuin yhtäjaksoinen liikunta, mikäli näitä lyhyitä suorituksia kertyy useita päivän aikana ja ne sisältävät hengästymistä ja sydämen sykkeen nousua (UKK-Instituutti 2010). Tässä tutkimuksessa kotityöt oli valittu sen mukaan, että niiden suorittamisen ajateltiin kestävän vähintään 20 minuuttia ja aiheuttavan lievää hikoilua ja hengästymistä. Seuraavassa eri kotitöihin osallistumista raportoidaan yhtenä summamuuttujana. Muuttuja sisälsi seuraavat koti- työt: lumityöt, puutarhatyöt, imurointi ja muut vähintään 20 minuuttia liikunnallista aktiivisuutta vaativat kotityöt. Kuviosta 9 voidaan nähdä, että valtaosa lapsista ja nuorista osallistui kotitöiden tekemiseen kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Kotitöiden tekeminen väheni iän myötä sekä tyttö- jen että poikien keskuudessa. Kuvio 9. Liikuttaviin kotitöihin osallistuminen sukupuolen ja luokka-asteen mukaan (%). Arkiliikunnan lisääminen on tärkeää, sillä sen energiaa kuluttava merkitys vapaa-ajan liikuntahar- rastusten lisäksi on huomattava. Vaikka esimerkiksi imurointi yksittäisenä tapahtumana kuluttaa energiaa melko vähän, erilaisten arkiliikuntamuotojen toistuminen useasti päivän aikana on suuri osa päivän kokonaisenergiankulutusta. (UKK-Instituutti 2011.) Arkiliikunta onkin tärkeää myös pai- nonhallinnassa. Perinteisesti arjen liikunnan lisääminen on liitetty aikuisten painonhallinnan kei- noksi, mutta sen tuominen osaksi myös ylipainoisten lasten ja nuorten liikuntaneuvontaa olisi tär- keää. Koska myös tiedetään, että lapsi ja nuori harvemmin liikkuu terveyshyödyt mielessään, tulisi liikunnallisten kotitöiden merkitystä korostaa erityisesti heidän vanhemmilleen. 10 4 10 5 56 41 49 41 32 52 39 48 1 3 2 5 0 20 40 60 80 100 6.lk tytöt 9.lk tytöt 6.lk pojat 9.lk pojat 4-7 krt vkossa 2-3krt vkossa Kerran vkossa tai harvemmin En koskaan Kouluikäisten liikuntasuhde 28 Lasten ja nuorten kokonaisliikunta-aktiivisuus Edellä on kuvattu lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta eri liikuntamuotojen näkökulmista (ohjat- tu, omaehtoinen ja arjessa tapahtuva liikunta). Jotta kuitenkin voitaisiin arvioida kansallisten lii- kuntasuositusten toteutumista lapsilla ja nuorilla, tulee heidän päivittäistä liikkumistaan arvioida kokonaisuutena niin, että kaikki edellä mainitut liikunnan muodot otetaan huomioon. Seuraavassa on esitelty tuloksia lasten ja nuorten kokonaisliikuntamäärästä, mitä mitattiin kokonaisliikunta- aktiivisuusmuuttujan avulla. Sen muodostuksessa pisteytettiin kaikki lasten ja nuorten raportoima fyysinen aktiivisuus niin, että yksi piste vastasi yhtä, vähintään tunnin kestävää liikuntasuoritusta. Näin ollen liikuntamuotojen määrä suhteutettiin liikuntakertojen useuteen. Kokonaisliikuntamuut- tujassa huomioitiin ohjattu ja omaehtoinen liikunta, koulumatkaliikunta, liikuttavat kotityöt ja väli- tuntiliikunta. Liikunnan kokonaisaktiivisuutta kuvaava summamuuttuja voi siten saada arvon välillä 0‒30. Nämä arvot luokiteltiin edelleen 0‒1 pistettä saaneisiin, 2‒6 pistettä saaneisiin ja yli 7 pis- tettä saaneisiin. 0‒1 pistettä eli, yksi liikuntakerta viikossa tai vähemmän, tarkoittaa tässä henkilön olevan liikunnallisesti inaktiivinen (vrt. Lehmuskallio 2007). Vastanneista lapsista ja nuorista heitä oli kolmasosa. Yli 7 pistettä saaneita oli vastanneista viidesosa, ja heidän katsottiin olevan vähin- tään suositusten mukaan liikkuvia, liikunnallisesti aktiivisia. Maksimipisteet kokonaisliikuntamää- rässä olivat 30, mikä tarkoittaisi noin 30–45 tuntia liikuntaa viikossa. Korkeimpia, yli 25 pistemääriä, oli saavuttanut kymmenen vastannutta. Näiden vastaajien kohdalla vastausten todenmukaisuus jää kyseenalaiseksi, joskaan korkeiden pistemäärien saavuttaminen ei ollut kyselyssä mahdotonta. Verrattaessa liikunnallisesti inaktiivisia vähintään suositusten mukaan liikkuviin voitiin kokonaislii- kunta-aktiivisuusmuuttujan avulla muodostaa profiili liikunnallisesti inaktiivisista lapsista ja nuoris- ta. Heistä suurin osa oli odotettavasti 9.-luokkalaisia (vrt. edellä kuvatut tulokset luokka-asteiden eroista eri liikuntamuotojen kohdalla). Vähäinen liikunta on kuitenkin monen tekijän summa (ks. Rovio & Pyykkönen 2011). Esimerkiksi Nuoren Suomen (2004) tutkimus osoitti, että rahan ja ajan puute sekä pitkät etäisyydet harrastuksiin voivat nousta harrastamisen esteiksi. Tutkimuksemme tulosten perusteella mm. vanhempien työmarkkina-asema vaikutti liikkumiseen. Inaktiivisten nuorten vanhemmista hieman suurempi osa oli työttömiä verrattuna liikunnallisesti aktiivisten nuorten vanhempien työtilanteeseen. Liikunnallisesti inaktiiviset käyttivät tietokonetta hieman useammin ja surffasivat netissä enemmän kuin liikunnallisesti aktiiviset nuoret. TV:n, videoiden tai DVD:n katselussa ei näkynyt eroa liikunnallisesti aktiivisten ja inaktiivisten välillä. Painoindeksissä ja unimäärässä oli eroa liikunnallisesti aktiivisten ja inaktiivisten välillä. Liikunnallisesti inaktiivisten painoindeksi oli keskimäärin korkeampi ja unimäärä hieman pienempi verrattuna liikunnallisesti aktiivisiin lapsiin ja nuoriin (Kuvio 10). Kouluikäisten liikuntasuhde 29 Kuvio 10. Kokonaisliikunta-aktiivisuus valittujen taustamuuttujien luokissa (%). 37 63 51 49 46 54 96 4 76 5 77 3 43 15 24 20 16 61 85 15 20 80 50 50 49 51 95 4 74 6 77 9 50 29 29 27 15 57 81 19 60 40 40 60 46 54 95 4 79 5 82 8 39 8 22 13 18 67 88 12 6.lk 9.lk Tyttö Poika Maaseutu Kaupunki Syntynyt Suomessa Syntynyt muualla Äiti työskentelee Äiti työtön Isä työskentelee Isä työtön Surffaa netissä > 2h päivässä Liikunta ei kiinnosta Kilpailu vaikeuttaa liikunnan harrastamista Epäonnistumisen pelko liikunnassa Uniaika suositusten mukaan 6.lk (>10h) Uniaika suositusten mukaan 9.lk (>8h) Normaalipainoinen tai alle Ylipainoa tai lihavuutta KAIKKI Liikunnallisesti inaktiiviset Liikunnallisesti aktiiviset Kouluikäisten liikuntasuhde 30 3.2 YMPÄRISTÖTEKIJÄT Liikuntaharrastamista vaikeuttavista ja helpottavista tekijöistä voidaan käyttää yleisnimitystä lii- kunnan kontrollitekijät. Niillä tarkoitetaan erilaisia ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat mm. las- ten ja nuorten liikuntaharrastamiseen. (Wall & Côté 2007.) Näitä ovat erityisesti perhe, kaverit ja koulu. Ei vain perheen sosiodemografiset tekijät, mutta myös heidän asenteensa ja sitoutumisensa voivat myötävaikuttaa lapsen tai nuoren liikuntaharrastamiseen, sen aloittamiseen, jatkumiseen tai loppumiseen. Merkittävä rooli on esimerkiksi perheen arjessa olevalla ajankäytöllä. (Arment- rout ym. 2011) Jos vanhemmat kokevat, että lapsen harrastus kuormittaa liiaksi perheen yhteistä vapaa-aikaa, voivat vanhemmat tehdä lapsensa puolesta lopettamispäätöksen. Vastaavasti, jos liikuntaharrastuksiin käytettävä aika ja harrastusten ajankohdat ovat vanhempien mielestä sopivat, voivat vanhemmat sitouttaa lapsensa voimakkaammin liikuntaharrastukseen. Liikuntaa helpottavat ja vaikeuttavat tekijät tarkastelussa Liikunnan harrastamisen helppoutta ja vaikeutta mitattiin kumpaakin kahdeksalla eri väittämällä. Nämä väittämät liittyivät harrastuspaikkojen sijaintiin, ystävän kanssa harrastamiseen, liikuntapai- koille kulkemiseen, liikunnan kustannuksiin ja vapaa-ajan muuhun tekemiseen. Lasten ja nuorten mielipidettä liikunnan kontrollitekijöistä kysyttiin viisiportaisella asteikolla (1=täysin samaa mieltä – 5=täysin eri mieltä). Tiedon tiivistämiseksi väittämät ”täysin samaa mieltä” ja ”samaa mieltä” yhdistettiin väittämäksi ”samaa mieltä”. Samalla tavoin yhdistettiin väittämät ”täysin eri mieltä” ja ”eri mieltä” väittämäksi ”eri mieltä”. Tulokset osoittavat, että lasten ja nuorten liikunnan harrastamista ohjasivat tietyt, osittain myös samat mahdollistavat ja estävät tekijät. Yleisimmin mainittuja liikunnan harrastamista helpottavia tekijöitä olivat perheen kyky maksaa lapsen tai nuoren harrastus, mahdollisuus harrastaa yhdessä - Rahalla saa ja hevosella pääsee: Lasten ja nuorten liikunnan harrastamista helpotti erityi- sesti se, että perheellä oli varaa maksaa lapsen liikuntaharrastus ja harrastuspaikoille saa- tiin kyyditys. - Mahdollisuus harrastaa yhdessä ystävän kanssa oli myös tärkeä liikuntaharrastamista helpottava tekijä. - Liikunnan harrastamista vaikeutti erityisesti harrastuspaikkojen kaukainen sijainti, harras- tusmahdollisuuksien vähäisyys ja muut asiat, jotka vievät aikaa liikunnalta. - Liikunnallisesti inaktiiviset lapset ja nuoret kokivat liikuntaa vaikeuttavat tekijät yleisesti voimakkaampina kuin liikunnallisesti aktiiviset lapset ja nuoret. - Vanhemmat, ystävät ja valmentajat olivat tärkeimmät liikuntaa tukevat ja liikuntaan kan- nustavat tahot sekä lasten että nuorten keskuudessa. - Sosiaalisella ympäristöllä oli tärkeä rooli lapsen ja nuoren liikunnassa: Liikunnallisesti ak- tiivisten lasten ja nuorten vanhemmat olivat huomattavasti yleisimmin liikunnallisia kuin inaktiivisten. Liikunnallisesti aktiiviset kokivat myös vanhempiensa asenteet liikuntaa kohtaan myönteisempinä kuin liikunnallisesti inaktiiviset lapset ja nuoret. Kouluikäisten liikuntasuhde 31 ystävien kanssa sekä liikunnan harrastusmahdollisuuksien runsaus (Kuvio 11). Vähintään seitse- män vastaajaa kymmenestä oli näiden väittämien kohdalla sitä mieltä, että ne helpottavat harras- tamista. Vanhempien tulot vaikuttivat merkittävästi liikunnan harrastamiseen. Ne määrittävät, mitä lapsen tai nuoren on ylipäätään mahdollista harrastaa. Perheen varallisuudella on aiemmin- kin todettu olevan yhteys nuorten liikunta-aktiivisuuteen. Nuoren Suomen (2004) tutkimuksen mukaan aktiivisesti liikuntaa harrastavia nuoria (43 %) oli korkean tuloluokan perheissä yli 10 pro- senttiyksikköä enemmän kuin alimman tuloluokan perheissä (32 %). Kuviosta käy myös ilmi, ettei- vät lapset ja nuoret kuitenkaan valitse liikuntaharrastusta yksin sen mukaan, onko laji halpa vai kallis. Kuvio 11. Liikuntaharrastamista helpottavat tekijät (samaa mieltä olevien osuus %). Kaikki väitteet helpottivat 6.-luokkalaisten liikunnan harrastamista suhteellisesti enemmän kuin 9.- luokkalaisten. Merkittävin ero 6.- ja 9.-luokkalaisten välillä syntyy käsityksistä siitä, kuinka paljon harrastusmahdollisuuksia koetaan olevan tarjolla. 9.-luokkalaisista lähes 20 prosenttiyksikköä vä- hemmän kuin 6.-luokkalaisista koki, että harrastusmahdollisuuksien paljous helpotti liikunnan har- rastamista (51 % vs. 70 %). Myös se, että voi harrastaa ystävien kanssa, että vapaa-aikaa on paljon ja että perheellä on varaa maksaa liikuntaharrastus, koettiin selkeästi eri tavoin vaikuttavina teki- jöinä liikuntaharrastamisen taustalla. Kaikkien edellä mainittujen asioiden kohdalla kuudesluokka- laiset kokivat nämä tekijät voimakkaammin liikkumista helpottavina kuin yhdeksäsluokkalaiset. Samat tekijät, mitkä koetaan liikuntaa helpottavina tekijöinä, voivat toisilla olla myös harrastamis- ta estäviä tai vaikeuttavia tekijöitä, kuten kuvio 12 osoittaa. Kokonaisuudessaan näyttäisi kuitenkin siltä, ettei mikään lapsille ja nuorille esitetyistä esteistä nouse valtaosalle vastanneista ylitse- pääsemättömäksi liikunnan harrastamisen kannalta. 34% 46% 52% 52% 51% 51% 65% 67% 42% 51% 60% 61% 66% 70% 79% 81% harrastaminen on halpaa harrastuspaikka lähellä kotia kävellen tai pyörällä harrastuspaikoille kyydin saaminen paljon vapaa-aikaa paljon harrastusmahdollisuuksia harrastaminen ystävien kanssa perheellä on varaa maksaa 6. lk 9. lk Kouluikäisten liikuntasuhde 32 Kuvio 12. Liikuntaharrastamista vaikeuttavat tekijät (samaa mieltä olevien osuus %). Harrastuspaikkojen kaukainen sijainti kodista, muiden arjen asioiden tekeminen, harrastusmahdol- lisuuksien vähäisyys ja harrastamisen kalleus koettiin useimmin liikunnan harrastamisen esteiksi, tosin vain noin viidennes nuorista allekirjoitti nämä väittämät. Ikä jakaa merkittävästi myös ns. kielteisiä kokemuksia liikuntaa kontrolloivista tekijöistä. 9.-luokkalaisille liikuntaharrastuspaikkojen kaukainen sijainti oli kymmenisen prosenttiyksikköä useammin vaikeuttava tekijä (29 %) kuin 6.- luokkalaisille (20 %). Vielä enemmän luokka-asteita erotteleva liikunnan este oli kokemus liikun- tamahdollisuuksien puuttumisesta. Ero kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten välillä tämän väittämän suhteen oli 13 %. Toisaalta kuudesluokkalaiset kokivat yhdeksäsluokkalaisia useammin kulkemisen jalan tai pyörällä harrastuspaikalle vaikeuttavaksi tekijäksi (15 %, 13 %). Vaikka ero sinällään ei ole prosentuaalisesti suuri, on väittämän jakauma siinä suhteessa mielenkiintoinen, että kulkemisen harrastuspaikoille vaikeaksi kokeminen oli ainoa väittämistä, mikä oli kuudesluokkalaisille yleisem- pi. Tulokset ovat yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa (mm. Lämsä & Mäenpää 2002; Salmela 2006; Wall & Côté 2007). Erityisesti liikuntapaikkojen etäisyyteen ja liikuntamahdollisuuksiin liitty- vät rakenteelliset tekijät voivat joko helpottaa tai hankaloittaa liikunnan harrastamista. Myös ajanpuute ja suuri koulutehtävien määrä ovat aiemmissa tutkimuksissa tulleet esiin liikuntaa vai- keuttavina tekijöinä. Fyysistä aktiivisuutta edistävät kavereiden liikunnallisuus ja yhdessä harras- taminen sekä vanhempien malli. (Eime ym. 2008; Dollman & Lewis 2009; Moore ym. 2010.) Ystävi- en liikuntaan kannustava vaikutus on selkeä myös tässä tutkimuksessa kun tarkastellaan sekä lii- kuntaa helpottavia että vaikeuttavia tekijöitä. Valtaosalla vastaajista se, että voi harrastaa ystävien kanssa yhdessä, helpotti liikuntaharrastamista. Sen, että lapsi tai nuori ei tunne ketään harrastuk- sessa, koettiin sitä vastoin estävän osallistumista liikuntaan erityisesti yhdeksäsluokkalaisten koh- dalla. Tarkastelemme seuraavaksi vielä sitä, miten liikunnallisesti aktiiviset ja inaktiiviset erosivat toisistaan liikuntaa vaikeuttavien tekijöiden suhteen (Kuvio 13). Kuviossa on esitetty vain yli 7 lii- 10% 14% 13% 16% 23% 25% 25% 29% 6% 10% 15% 10% 15% 12% 20% 20% perheellä ei varaa maksaa ei saa kyytiä pyöräily tai kävely harrastuspaikoille ei tunne ketään harrastuksesta harrastaminen kallista harrastusmahdollisuuksia vähän pitää tehdä muita asioita harrastuspaikat kaukana 6. lk 9. lk Kouluikäisten liikuntasuhde 33 kuntapistettä saaneet liikunnallisesti aktiivisiksi ja alle 1 pistettä saaneet liikunnallisesti inaktiivi- seksi luokitellut vastaajat. (ks. kokonaisliikunta-aktiivisuusmuuttujan muodostus s. 28.) Kuten kuvio 13 osoittaa, liikunnallinen aktiivisuustaso on usein merkittävässä yhteydessä liikuntaa estäviin tekijöihin. Tiivistäen voidaan todeta, että mitä aktiivisemmasta nuoresta tai lapsesta oli kyse, sitä harvemmin kontrollitekijät estivät liikunnan harrastamista. Liikunnallisesti inaktiivisten lasten ja nuorten oli vaikeampi muodostaa mielipidettä estävien tekijöiden vaikutuksesta liikunnan harrastamiseen kuin aktiivisten lasten ja nuorten. Tämä tulee esiin siten, että inaktiiviset valitsivat selvästi useammin vaihtoehdon ”ei samaa eikä eri mieltä” kuin aktiiviset nuoret. Lieneekö vähän liikkuvien nuorten vaikea itse arvioida, mistä liikunnan vähäinen harrastaminen johtuu, eikä mitta- risto, millä sitä tässä selvitettiin pysty erittelemään riittävästi eri vaihtoehtoja. Kuten Rovio ja Pyykkönen (2011) toteavat ”vähän liikkuvilla on monta tarinaa”. Tämän vuoksi kyselyosio sisälsi myös avoimen vastausvaihtoehdon, mihin nuorilla oli mahdollisuus kirjata muita kuin ennalta määrättyjä tekijöitä liikkumattomuuden syiksi. Näitä olivat muun muassa fyysiset ongelmat, kuten esimerkiksi ruumiilliset vammat tai astma, koettu lihavuus, vähäinen kiinnostus liikuntaa kohtaan ja laiskuus sekä se, ettei ole löytänyt sopivaa harrastusta. Kouluikäisten liikuntasuhde 34 Kuvio 13. Liikuntaa vaikeuttavat tekijät liikunnallisen aktiivisuustason mukaan (%). Myönteinen sosiaalinen ympäristö aktivoi liikkumaan Tyypillisimpiä lasten ja nuorten liikuntaan sosiaalistavia tekijöitä ovat koti, kaverit, media, koulu, asuinympäristö ja liikuntaseurat. Kodin ja vanhempien merkitys liikuntaan sosiaalistumisessa on 26 22 32 20 15 27 14 16 15 14 9 22 20 20 24 13 12 17 23 19 30 8 8 11 27 22 34 26 18 33 27 19 36 22 12 32 32 23 39 24 15 33 30 23 36 21 11 31 47 56 35 54 67 39 60 66 49 65 79 46 49 58 37 64 73 50 47 59 34 71 81 57 0% 20% 40% 60% 80% 100% HARRASTUSPAIKAT KAUKANA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset HARRASTUSMAHDOLLISUUKSIA ON VÄHÄN KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset JOUDUN LIIKKUMAAN HARRASTUSPAIKALLE KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset EN TUNNE SIELTÄ KETÄÄN KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset HARRASTAMINEN ON KALLISTA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset EN SAA KYYTIÄ HARRASTUKSEEN KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset PITÄÄ TEHDÄ MUITA ASIOITA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset PERHEELLÄ EI OLE VARAA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Kouluikäisten liikuntasuhde 35 suurimmillaan varhaislapsuudessa. Murrosiässä perheen merkitys vähenee kavereiden merkityk- sen korostuessa. (Lehmuskallio 2007.) Perheen ja ystävien lisäksi myös kouluilla ja liikuntaseuroilla on iso rooli liikuntaan sosiaalistumisen prosessissa. Koulu- tai seuraliikunnasta saadut kokemukset tarjoavat parhaimmillaan uudenlaisia liikuntaelämyksiä ja mahdollisuuden tutustua eri liikunta- muotoihin. Positiivisten elämysten myötä liikunnan sosiaaliseen maailmaan kiinnittyminen voi vahvistua myös vapaa-ajalla ja liikunnan merkitykset saada positiivista sisältöä. Pahimmassa tapa- uksessa vaikutus voi tietysti olla myös päinvastainen. (Koski 2004; Takalo 2004.) Käsillä olevassa tutkimuksessa sosiaalisen ympäristön asenteita ja malleja liikuntaan mitattiin ky- symällä vanhempien, sisarusten ja ystävien liikuntamyönteisyyttä. Taulukossa 7 on esitetty lasten ja nuorten kokemukset äidin, isän, ystävien ja sisarusten liikunnallisuudesta ja asenteista liikuntaa kohtaan. Sosiaalisen ympäristön liikunta-asenteista muodostettiin analyysejä varten summamuut- tuja, mikä sisälsi taulukossa 7 kuvatut muuttujat sekä äidin, isän, sisarusten että ystävien osalta. Taulukko 7. Sosiaalisen ympäristön liikunta-asenteet lasten ja nuorten kokemina (%). 6.-luokka 9.-luokka Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Äitini on liikunnallinen 50 34 16 38 36 26 Äitini harrastaa säännöllisesti liikuntaa 55 31 11 46 30 24 Äitini on kiinnostunut liikunnasta 60 29 14 49 32 18 Äidin mielestä on hyvä asia jos harrastan… 96 3 1 89 9 2 Isäni on liikunnallinen 54 32 15 42 33 25 Isäni harrastaa säännöllisesti liikuntaa 54 31 15 46 29 25 Isäni on kiinnostunut liikunnasta 60 28 12 52 29 19 Isän mielestä on hyvä asia jos harrastan… 92 6 1 83 14 3 Ystäväni ovat liikunnallisia 79 18 3 58 32 10 He harrastavat säännöllisesti liikuntaa 79 18 3 59 30 11 He ovat kiinnostuneita liikunnasta 76 21 3 58 32 10 Heidän mielestä on hyvä asia jos harras- tan… 78 20 2 68 27 5 Sisareni ovat liikunnallisia 65 18 3 53 32 15 He harrastavat säännöllisesti liikuntaa 66 18 3 55 29 16 He ovat kiinnostuneita liikunnasta 65 21 3 55 31 14 Heidän mielestä on hyvä asia jos harras- tan… 73 20 2 66 29 5 Lapsilta ja nuorilta kysyttiin lisäksi, kuinka paljon tietyt henkilöt ovat vaikuttaneet heidän kiinnos- tukseensa liikuntaa ja urheilua kohtaan. Kysymyslomakkeen vastausvaihtoehdot ”lisännyt paljon” ja ”lisännyt” yhdistettiin yhdeksi luokaksi ”lisännyt”, kuten myös ”vähentänyt paljon” ja ”vähentä- nyt” yhdeksi luokaksi ”vähentänyt”. Yhdeksi tärkeimmäksi liikuntaa helpottavista tekijöistä osoit- Kouluikäisten liikuntasuhde 36 tautui edellä ystävien kanssa harrastaminen (ks. Kuvio 11). Ystävät eivät vain helpota liikuntaan osallistumista vaan heidän roolinsa korostui myös liikuntaan innostajina (Kuvio 14). Ystävien lisäksi isä, äiti, ohjaaja ja valmentaja olivat lasten ja nuorten vastauksissa merkittävimmät kiinnostusta liikuntaa ja urheilua kohtaan lisänneet henkilöt. Toisaalta ohjaaja tai valmentaja oli myös vähentä- nyt kiinnostusta eniten, tosin melko alhainen prosentti vastaajista oli tätä mieltä. Muista paljon kiinnostusta liikuntaan kohtaan lisänneistä henkilöistä eniten mainintoja saivat sukulaiset. Kuvio 14. Kiinnostukseen liikuntaa ja urheilua kohtaan vaikuttaneet henkilöt (%). Lähipiirin, etenkin vanhempien antaman roolimallin on todettu olevan merkittävä lasten liikuntaan vaikuttava tekijä (esim. Rautava ym. 2003). Isä, äiti ja kaverit vaikuttivat myönteisimmin kiinnos- tukseen liikuntaa kohtaan. 6.-luokkalaisille sosiaalisen ympäristön myönteinen vaikutus liikunta- harrastamiseen oli kaiken kaikkiaan suurempi kuin 9.-luokkalaisilla. 9.-luokkalaisia kannustivat liik- kumaan eniten kaverit, kun taas äidin vaikutus oli suurin 6.-luokkalaisilla. Vanhempien kiinnostuk- sen lapsensa liikuntaharrastamista kohtaan on todettu lisäävän nuoren liikunnassa kokemaa elä- myksellisyyttä ja motivaatiota. Sen sijaan vanhempien yli-innostus ja liiallinen puuttuminen lap- 76 55 80 55 57 46 48 26 77 67 66 50 22 40 18 40 38 49 47 69 21 27 28 43 2 5 2 5 5 5 5 6 3 6 6 8 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Isä, 6.lk Isä, 9.lk Äiti, 6.lk Äiti, 9.lk Veli/sisko, 6.lk Veli/sisko, 9.lk Isovanhemmat, 6.lk Isovanhemmat, 9.lk Kaverit, 6.lk Kaverit, 9.lk Valmentaja/ohjaaja, 6.lk Valmentaja/ohjaaja, 9.lk Lisännyt Ei ole vaikuttanut mitenkään Vähentänyt Kouluikäisten liikuntasuhde 37 sensa liikuntaharrastukseen voi kääntyä kielteiseksi kokemukseksi, saada esimerkiksi lapsi koke- maan ahdistusta ja jopa loppuun palamista. (Holt ym. 2008.) Tässä aineistossa vain pieni osa lap- sista ja nuorista raportoi liikuntakiinnostukseen kielteisesti vaikuttaneita tahoja tai henkilöitä. Kysymykseen liikuntakiinnostukseen vaikuttaneista henkilöistä lapsilla ja nuorilla oli mahdollisuus kirjata myös jokin muu taho, jota ei ollut valmiiksi annetuissa vaihtoehdoissa. Avoimessa kohdassa mainittiin usein samoja sosiaalistavia tahoja kuin valmiiksi annetuissakin vaihtoehdoissa. Koska aikaisempi tutkimus on todennut viihtymisen koululiikunnassa yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä las- ten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden kannalta, olisi voinut olettaa, että (liikunnan)opettaja saisi avoimessa kohdassa jonkin verran mainintoja (Prochaska ym. 2003). Näin ei kuitenkaan ollut tässä aineistossa, ei myönteisessä eikä kielteisessä mielessä. Liikunnanopettajilla on kuitenkin erinomai- set mahdollisuudet vaikuttaa myönteisesti kaikkien ikäluokkien liikunnan harrastamiseen. He voi- vat esimerkiksi motivoida koululiikuntaan kielteisesti suhtautuvia oppilaita tukemalla tällaisten oppilaiden pätevyyden tunnetta, antaa heille liikuntatunnilla sopivia haasteita, joissa koululiikun- nassakin pääsisi kokemaan onnistumisen elämyksiä (Yli-Piipari ym. 2009). Äiti, isä, kaverit ja valmentaja/ohjaaja vaikuttivat selvästi vähemmän inaktiivisten kuin aktiivisten nuorten kiinnostukseen liikuntaa ja urheilua kohtaan. Jonkin verran eroa oli myös kokemuksissa näiden henkilöiden liikunnan kiinnostusta vähentävästä vaikutuksesta. Inaktiiviset kokivat useam- min kaikkien tahojen vähentäneen heidän kiinnostustaan liikuntaan kuin aktiiviset nuoret. Kaikki muut henkilöt tai tahot, ystäviä lukuun ottamatta, eivät yli puolella liikunnallisesti inaktiivisista olleet vaikuttaneet liikuntakiinnostukseen joko lainkaan tai olivat vaikuttaneet kielteisesti (Kuvio 15). Kouluikäisten liikuntasuhde 38 Kuvio 15. Lasten ja nuorten liikuntakiinnostukseen vaikuttaneet henkilöt liikunnallisen aktiivisuus- tason mukaan (%). Tyttöjen kohdalla erityisesti äiti voi olla vahvemmin kiinnostukseen vaikuttaja, kun taas pojilla lii- kunnan harrastamista lisää vahvemmin isä (ks. Lehmuskallio 2011). Tässä tutkimuksessa tulokset olivat samansuuntaisia. Isät olivat lisänneet kiinnostusta liikuntaan 67 %:lla pojista. Tytöillä vastaa- va prosentti oli 59. Vastaavasti äidit näyttävät lisänneen kiinnostusta liikuntaan enemmän tytöillä (68 %) kuin pojilla (61 %). Vanhemmat liikunnan roolimalleina Vanhempien liikunnallisuutta mitattiin kysymällä vastaajilta kolme eri kysymystä kummastakin vanhemmasta ja näistä muodostettiin summamuuttuja. Kysymykset olivat: ”äitini/isäni harrastaa säännöllisesti liikuntaa”, ”äitini/isäni on kiinnostunut liikunnasta” ja ”äitini/isäni on liikunnallinen”. Suurin osa lapsista ja nuorista piti vanhempiaan liikunnallisina (Kuvio 16). 6.-luokkalaiset pitivät vanhempiaan useammin liikunnallisina kuin 9.-luokkalaiset. On myös nähtävissä, että liikunnalli- sesti inaktiiviset eivät pitäneet vanhempiaan läheskään yhtä liikunnallisina kuin liikunnallisesti ak- tiiviset. Tulokset tukevat olettamusta, jonka mukaan liikunnallisuus on opittu osaksi arkea van- hempien mallin kautta (Rautava ym. 2003). 63 80 44 64 78 49 71 80 56 56 75 33 33 17 49 32 18 45 25 17 37 37 19 56 4 3 7 4 3 7 5 3 7 7 6 11 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % ISÄ KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset ÄITI KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset KAVERIT KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset OHJAAJA/VALMENTAJA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset Lisännyt Ei ole vaikuttanut mitenkään Vähentänyt Kouluikäisten liikuntasuhde 39 Kuvio 16. Lasten ja nuorten kokemus vanhempiensa liikunnallisuudesta (%). Sosiaalisen ympäristön liikunta-asenteet heijastuvat myös nuorten liikuntaharrastamiseen Myönteinen liikunta-asenne ennustaa liikunnallista aktiivisuutta (esim. Bozionelos & Bennett 1999). Valtaosa sekä lapsista että nuorista koki sosiaalisen ympäristönsä asenteet liikuntaa koh- taan myönteisinä (93 % 6.-luokkalaisista ja 81 % 9.-luokkalaisista). Mitä myönteisempänä aineiston lapset ja nuoret kokivat sosiaalisen ympäristönsä asenteet liikuntaa kohtaan, sitä enemmän he myös harrastivat liikuntaa. Sekä ohjatun että omaehtoisen liikunnan välillä oli voimakas korrelaatio äidin, isän, ystävien ja sisarusten liikuntamyönteisyyteen5. Taulukko 8. Koetun sosiaalisen ympäristön liikuntamyönteisyyden yhteys ohjattuun ja omaehtoi- seen liikuntaan (korrelaatio). Ohjattu Omaehtoinen Äiti Isä Ystävät Omaehtoinen .31** Äiti .27** .29** Isä .29** .29** .65** Ystävät .30** .32** .51** .49** Sisarukset .27** .30** .50** .52** .58** **p < .001 5 ”Äidin/Isän/Ystävien/Sisarusten mielestä on hyvä asia, jos harrastan liikuntaa.” 21 27 17 37 10 43 46 42 42 38 28 22 31 16 38 6 4 7 3 10 2 1 3 1 4 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI 6.lk 9.lk Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti passiiviset Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Kouluikäisten liikuntasuhde 40 3.3 YKSILÖTEKIJÄT Valtaosa kyselyn vastaajista ilmoitti liikunnan olevan itselle tärkeä asia elämässä. Lapsista ja nuo- rista 71 % oli tästä samaa tai täysin samaa mieltä. Vastaajista 80 % aikoi harrastaa liikuntaa tule- vaisuudessa. Liikunnan harrastusintentio6 näyttäytyi 6.-luokkalaisilla hieman 9.-luokkalaisia vah- vempana. Liikunnan merkityksestä ja intentiosta muodostettiin summamuuttuja kuudesta eri väit- tämästä. 6.-luokkalaisille liikunta näytti merkityksellisemmältä kuin 9.-luokkalaisille (Kuvio 17). Kuvio 17. Liikunnan merkityksellisyys luokka-asteen mukaan (%). Liikunnan myönteiset kannustimet Asenteet liikuntaa kohtaan olivat kaiken kaikkiaan myönteiset, kuten jo edellä on käynyt ilmi. Lii- kunnan hauskuus, hyvä olo, kunnossa pysyminen, uusien taitojen oppiminen ja ystävien kanssa 6 Henkilön arvio liikuntaan osallistumisen todennäköisyydestä (esim. Lintunen ym. 1999). 50 41 8 1 0 35 44 16 3 2 0 20 40 60 Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä 6.lk 9.lk - Lapset ja nuoret kokivat liikunnan elämässään tärkeäksi. - Tyttöjä kannusti liikkumaan yleisimmin terveydelliset motiivit ja uuden oppiminen, pojilla korostui liikunnan kilpailullisuus, voittaminen ja maskuliinisuus. - Pojat näkivät itsensä liikunnallisesti taitavampina kuin tytöt, ikä lisäsi kriittisyyttä omaa fyysistä minäkuvaa kohtaan. - Tytöt tavoittelivat liikunnalta poikia enemmän itsensä voittamista ja liikunnallista kehit- tymistä, pojat sen sijaan vertailivat enemmän suorituksia toisiinsa ja tavoittelivat toisen voittamista. - Kiinnostuksen puute oli liikunnallisesti inaktiivisten lasten ja nuorten yleisimmin mainitsema syy sille, miksi he eivät pidä liikunnasta. Kiinnostuksen puute ei välttämättä tarkoita kuitenkaan kiinnostuksen puutetta yleisesti liikuntaa kohtaan, vaan se voi olla kulminoitunut tiettyihin lajeihin. Kouluikäisten liikuntasuhde 41 oleminen olivat asioita joista oltiin hyvin pitkälti samaa mieltä kummallakin luokka-asteella kysyt- täessä miksi pitää liikunnasta tai urheilusta (Taulukko 9). Taulukko 9. Lasten ja nuorten nimeämät syyt miksi he pitävät liikunnasta (%). 6.luokka 9.luokka Tytöt Pojat Tytöt Pojat KAIKKI SE ON HAUSKAA Samaa mieltä 88 87 78 74 80 Eri mieltä 2 3 7 10 6 Ei osaa sanoa 10 10 16 16 14 SIITÄ TULEE HYVÄ OLO Samaa mieltä 88 83 84 71 81 Eri mieltä 3 5 6 10 6 Ei osaa sanoa 10 12 10 18 13 SEN AVULLA PYSYN KUNNOSSA Samaa mieltä 90 88 88 79 86 Eri mieltä 2 3 4 6 4 Ei osaa sanoa 8 9 8 14 10 SIINÄ OPPII UUSIA TAITOJA Samaa mieltä 88 85 80 73 80 Eri mieltä 2 3 6 9 6 Ei osaa sanoa 10 12 13 19 14 VOIN OLLA YSTÄVIENI KANSSA Samaa mieltä 75 78 66 66 70 Eri mieltä 7 5 12 12 10 Ei osaa sanoa 18 16 21 22 20 SE TEKEE MINUT HYVÄNNÄKÖISEKSI Samaa mieltä 48 52 52 48 50 Eri mieltä 15 14 13 15 14 Ei osaa sanoa 37 34 35 37 36 PIDÄN VOITTAMISESTA Samaa mieltä 70 82 68 74 73 Eri mieltä 9 4 11 8 9 Ei osaa sanoa 22 14 21 18 19 SIITÄ SAA UUSIA KOKEMUKSIA Samaa mieltä 80 79 69 67 72 Eri mieltä 4 5 9 11 8 Ei osaa sanoa 17 17 22 22 20 Tyttöjen ja poikien välillä oli joitakin eroja siinä, mitkä tekijät he kokivat tärkeimpinä liikunnan myönteisinä kannustimina. Pojilla korostui hieman enemmän kilpailulliset merkitykset ja voittami- nen sekä lihasten kasvattaminen ja vahvaksi tuleminen. Tytöillä sen sijaan korostui poikia enem- män painon kurissa pitäminen liikunnan avulla ja uusien taitojen oppiminen. Verrattaessa liikun- nan kannustimia luokka-asteen mukaan, erosivat kuudesluokkalaiset vanhemmasta ikäluokasta Kouluikäisten liikuntasuhde 42 kilpailun ja voittamisen motivaation suhteen. Kuudesluokkalaisilla molemmat kannustimet koros- tuivat yhdeksäsluokkalaisia enemmän. En pidä liikunnasta, koska “Liikunta ei vaan kiinnosta” Kysyttäessä lapsilta ja nuorilta, miksi he eivät pidä liikunnasta tai urheilemisesta, tarkasteltiin vas- tauksia yleisimpien väittämien osalta koko otannan tasolla sekä myös liikunnallisen aktiivisuusta- son mukaan (Kuvio 18). Tässä yhteydessä tarkasteltiin liikunnan kiinnostavuutta, loukkaantumis- riskiä, kilpailun merkitystä ja epäonnistumisen pelkoa. Kuvio 18. Syitä miksi lapsi tai nuori ei pidä liikunnasta (%). Epäonnistumisen pelkoa tarkasteltiin summamuuttujana, mikä oli muodostettu viidestä pelkoa liikuntatilanteessa mitanneesta kysymyksestä. Liikunnallisesti inaktiiviset olivat yleisemmin samaa mieltä väittämien kanssa, jotka mittasivat syitä sille, että lapsi tai nuori ei pidä liikunnasta. Suurin ero liikunnallisesti aktiivisten ja inaktiivisten välillä löytyi kiinnostuksesta. Kolmannes inaktiivisista lapsista ja nuorista ei pidä liikunnasta, koska se ei kiinnosta heitä. Jopa 60 prosenttia inaktiivisista lapsista ilmoitti, ettei pidä liikunnasta siksi, että osa lajeista ei kiinnosta heitä. Liikunnallisesti inak- tiivisten syihin olla pitämättä liikunnasta liittyi myös voimakkaasti epäonnistumisen pelko ja suori- tuspaineet sekä mahdollinen itsensä nolaaminen tai kiusatuksi tuleminen. Liki kolmannes inaktii- 10 13 11 7 5 13 15 11 22 10 12 11 6 6 8 20 16 22 8 3 16 29 18 38 14 9 18 14 7 19 31 26 34 18 9 27 25 22 24 30 19 39 28 19 34 22 18 21 26 16 27 15 18 10 22 19 21 31 31 28 17 26 12 41 67 17 15 32 6 24 41 11 22 37 11 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % SIINÄ VOI LOUKKAANTUA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset SE EI KIINNOSTA MINUA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset OSA LAJEISTA EI KIINNOSTA KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset SIINÄ KILPAILLAAN KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset EPÄONNISTUMISEN PELKO KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset Täysin samaa mieltä Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Täysin eri mieltä Kouluikäisten liikuntasuhde 43 vista lapsista ilmoitti syyksi olla pitämättä liikunnasta pelon kokemisen liikuntatilanteessa. Pelon tunteet olivat myös yksi syy, mikä selkeästi useammin ilmeni liikunnallisesti inaktiivisilla verrattuna aktiivisiin. Käsitykset omista liikuntataidoista ja fyysisestä minäkuvasta ovat yhteydessä liikunta- aktiivisuuteen Lasten minäkäsityksen herkin muodostumisaika on ikävuosina 5–12. Lasten minäkäsitys muuttuu kielteisemmäksi alaluokilla, voimakkaimmin ensimmäisellä ja toisella luokalla. Peruskoulun ala- asteen aikana saadut palautteet ja vertailukohteet, eli toiset oppilaat, eivät voi olla vaikuttamatta lapsen ja nuoren rakentuvaan käsitykseen itsestä liikkujana. (Lintunen 2003; Aho 1996.) Yksilön minäkuvan yksi mitattu osa-alue tässä kyselyssä oli fyysinen minäkäsitys. Fyysiseen minäkäsityk- seen vaikuttaa henkilön oma käsitys fyysisistä ominaisuuksistaan ja ulkonäöstä sekä koetusta fyy- sisestä pätevyydestä eli omista liikunnallisista taidoista. Nämä liikunnalliset taito-, kunto- ja kehon- rakennetekijät vaikuttavat yhdessä koetun ulkonäön kanssa fyysiseen minäkäsitykseen (Lintunen ym. 1984). Lapset ja nuoret jatkavat todennäköisemmin liikunnan harrastamista, jos he kokevat itsensä lii- kunnallisesti päteväksi. Jos kielteinen kuva on jo muodostunut murrosikään tultaessa, voi nuori vetäytyä helpommin harrastamisesta. Liikunnan harrastamisen on todettu vaikuttavan myöntei- sesti lasten koettuihin liikuntataitoihin, mikä taas vaikuttaa liikunnan harrastamiseen suotuisasti. Fyysinen minäkäsitys on yhteydessä myös yleiseen minäkäsitykseen. (Lintunen 1995, 2003; Kää- riäinen 1988; Gruber 1986; McCarthy ym. 2008.) Fyysistä minäkäsitystä mitattiin tutkimuksessa koetuilla liikunnallisilla taidoilla7 ja koetulla ulkonäöllä8. Kokemusta liikunnallisista taidoista sub- jektiivisena käsityksenä eli fyysistä pätevyyttä mitattiin kahdeksalla nk. vastapariväittämällä ja ko- ettuun ulkonäköön liittyviä väittämiä oli kuusi. Väittämiin vastattiin asteikolla 1‒5, joista valittiin eniten itseä kuvaava määritelmä. Suurin osa sekä 6.- että 9.-luokkalaisista koki fyysisen pätevyytensä vähintään korkeaksi (Kuvio 19). 6.-luokkalaisista kolmannes koki fyysisen pätevyytensä erittäin korkeaksi, 9.-luokkalaisista vain noin viidennes. Vain murto-osa koki fyysisen pätevyytensä erittäin matalaksi ja muutama prosentti matalaksi. 6.-luokkalaiset kokevat itsensä hieman pätevämmiksi omissa liikuntataidoissaan kuin 9.- luokkalaiset. 7 esim. Lintunen 1995; Sarlin 1995 8 vrt. Rosenberg 1965; suom. Lintunen 1995 Kouluikäisten liikuntasuhde 44 Kuvio 19. Koettu fyysinen pätevyys luokka-asteen mukaan (%). Ne vastaajista, jotka kokivat fyysisen pätevyytensä erittäin korkeaksi, kokivat liikunnan merkityk- sellisemmäksi elämässään kuin ne, joiden koettu fyysinen pätevyys oli matalampi. Sekä ohjatun että omaehtoisen liikunnan määrä oli yhteydessä tähän kokemukseen. Mitä myönteisempänä fyy- sinen pätevyys koettiin, sitä enemmän harrastettiin liikuntaa, ja päinvastoin. Verrattaessa liikun- nallisesti inaktiivisia liikunnallisesti aktiivisiin voitiin havaita, että aktiiviset liikkujat kokivat fyysisen pätevyytensä vahvempana kuin inaktiiviset liikkujat (Kuvio 20). Liikunnallisesti aktiivisista lapsista ja nuorista yli puolet koki olevansa fyysisesti erittäin päteviä. Kaiken kaikkiaan yhdeksän kymme- nestä aktiivisesta liikkujasta oli sitä mieltä, että on fyysisesti pätevä. Liikunnallisesti inaktiivisten nuorten joukko erottui selvästi aktiivisista koetun fyysisen pätevyyden suhteen: heistä vain runsas puolet yhtyi väittämään. Kuvio 20. Koettu fyysinen pätevyys liikunnallisen aktiivisuustason mukaan (%). 33 50 15 1 0 22 49 26 3 0 0 20 40 60 Erittäin korkea Korkea Ei matala eikä korkea Matala Erittäin matala 6.lk 9.lk 26 53 8 50 37 48 22 9 37 2 1 5 0 0 1 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset Erittäin korkea Korkea Ei matala eikä korkea Matala Erittäin matala Kouluikäisten liikuntasuhde 45 Koettuun fyysiseen minäkäsitykseen liittyi edellä esitetyn mukaisesti sekä koettu pätevyys että koettu ulkonäkö. Pojilla koettu ulkonäkö oli tyttöihin verraten myönteisempi. Luokka-asteittain tarkasteltuna 6.-luokkalaisten koettu ulkonäkö oli 9.-luokkalaisiin verrattuna myönteisempi. Kuvio 21. Koettu ulkonäkö luokka-asteen mukaan (%). Seuraavassa kuviossa (Kuvio 22) esitellään tarkemmin fyysisen minäkäsitykseen liittyen koettua ulkonäköä mittaavat muuttujat, sekä niiden prosentuaaliset jakaumat luokka-asteen ja sukupuolen mukaan. Tuloksista käy ilmi, että tyttöjen koettu ulkonäkö oli selvästi poikia kielteisempi. Tytöt suhtautuivat kriittisemmin kaikkiin ulkonäköseikkoihin. Lisäksi 9.-luokkalaiset tytöt osoittautuvat 6.-luokkalaisia kielteisemmiksi. Vastaavia tuloksia on saatu aiemmista minäkuvaa tarkastelevista tutkimuksista (Haanpää ym. 2009). 23 41 28 6 3 15 41 31 9 3 0 20 40 60 Hyvä Melko hyvä Ei hyvä eikä huono Melko huono Huono 6.lk 9.lk Kouluikäisten liikuntasuhde 46 22 11 34 26 32 34 34 35 26 27 21 26 13 17 6 8 7 12 4 5 0 20 40 60 80 100 6.tytöt (n=964) 9.tytöt (n=1653) 6.pojat (n=960) 9.pojat (n=1562) 1 2 3 4 5Olen tyytyväinen ulkonäkööni Ulkonäössäni olisi paljon parannettavaa 17 10 27 19 26 27 30 37 30 27 27 29 18 21 10 10 10 15 6 5 0 20 40 60 80 100 6.tytöt (n=962) 9.tytöt (n=1652) 6.pojat (n=958) 9.pojat (n=1557) 1 2 3 4 5 En pidä vartalostani Pidän vartalostani 13 7 23 16 22 21 25 28 40 39 40 42 16 21 8 10 9 12 3 4 0 20 40 60 80 100 6.tytöt (n=952) 9.tytöt (n=1646) 6.pojat (n=946) 9.pojat (n=1549) 1 2 3 4 5Olen ylpeä vartalostani Vihaan vartaloani 4 4 3 3 13 9 9 6 54 54 62 64 19 22 19 19 9 10 7 8 0 20 40 60 80 100 6.tytöt (n=961) 9.tytöt (n=1650) 6.pojat (n=956) 9.pojat (n=1554) 1 2 3 4 5Olen liian pitkä Olen liian lyhyt 4 2 4 5 14 8 14 13 53 50 61 63 18 27 17 15 10 13 5 5 0 20 40 60 80 100 6.tytöt (n=961) 9.tytöt (n=1646) 6.pojat (n=954) 9.pojat (n=1557) 1 2 3 4 5Olen liian laiha Olen liian lihava Kouluikäisten liikuntasuhde 47 Kuvio 22. Koettua ulkonäköä mittaavat muuttujat sukupuolen ja luokka-asteen mukaan (%) Verrattaessa liikunnallisesti inaktiivisia nuoria liikunnallisesti aktiivisiin, olivat tulokset samansuun- taisia kuin edellä koetun fyysisen pätevyyden kohdalla (vrt. Kuvio 20). Kuviosta 23 voidaan nähdä, että liikunnallisesti aktiiviset lapset ja nuoret arvioivat ulkonäkönsä huomattavasti paremmaksi kuin liikunnallisesti inaktiiviset. Liikunnallisesti aktiivisista lähes 80 % koki ulkonäkönsä hyväksi tai melko hyväksi. Liikunnallisesti inaktiivista sen sijaan selvästi harvempi koki ulkonäkönsä hyväksi. Kuvio 23. Koettu ulkonäkö liikunnallisen aktiivisuustason mukaan (%). Fyysisen minäkäsityksen yhteys liikunnan harrastamiseen todettiin jo edellä. Kuvioissa (Kuviot 20 ja 23) eroteltuna liikunnallisesti inaktiivisten ja aktiivisten käsitykset fyysisestä minäkuvastaan vah- vistavat aiemmissa tutkimuksissakin esiin tullutta yhteyttä fyysisen minäkäsityksen ja liikunnalli- suuden välillä (esim. Aho 1996). Pojat pitävät kilpailusta, tytöt taitojen kehittämisestä Lasten ja nuorten itselleen asettamia liikunnan tavoitteita selvitettiin 12 kysymyksen tavoiteorien- taatiomittaristolla (Roberts & Balague 1989; 1991; Liukkonen 1996). Tavoiteorientaatioteoriaa on käytetty paljon muun muassa liikunnanopettajien teoreettisena työkaluna motivaatioilmaston luomisessa liikuntatunneilla (Jaakkola 2003, 139–149). Liikuntaan kannustavana voimana voi toi- 11 6 16 13 25 24 27 23 41 41 44 49 14 17 9 10 9 12 4 5 0 20 40 60 80 100 6.tytöt (n=961) 9.tytöt (n=1650) 6.pojat (n=954) 9.pojat (n=1557) 1 2 3 4 5Olen hyvännäköinen Olen ruma 19 33 10 46 44 45 27 18 33 7 5 11 1 1 2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI Liikunnallisesti aktiiviset Liikunnallisesti inaktiiviset Hyvä Melko hyvä Ei hyvä eikä huono Melko huono Huono Kouluikäisten liikuntasuhde 48 mia joko niin kutsuttu tehtäväsuuntautuneisuus, jolloin oma kehittyminen ja omien tavoitteiden saavuttaminen on pääasiallisena liikunnan motivaattorina. Toinen tavoiteorientaation vaihtoehto on minäsuuntautuneisuus, missä taas toisten voittaminen tai hyvän lopputuloksen saavuttaminen verrattuna johonkin normitaulukkoon nousee tärkeimmäksi liikunnan tavoitteeksi. Tehtäväsuun- tautuneisuudella on todettu olevan yhteyksiä pysyvämpään liikunnan harrastamiseen. Minäsuun- tautuneisuus puolestaan voi johtaa huonoon tulokseen oppilaiden hyvinvoinnin kannalta erityises- ti jos koettu pätevyys on heikko. Tehtäväorientoituneen motivaatioilmaston luominen on erityises- ti liikunnanopetuksessa hyvin suositeltavaa. Tällöin oppilailla on mahdollisuus kokea onnistumisia ja positiivisia kokemuksia kun jokainen saa liikkua oman kehittymisen ja taitojen mukaan. (Nicholls 1989; Duda 2001; Roberts 2001; Jaakkola 2003.) Kummastakin suuntauksesta muodostettiin summamuuttujat analyysejä varten. Molemmat sum- mamuuttujat sisälsivät kuusi muuttujaa ja saivat arvon asteikolla 1‒5 (1 = vahva suuntautuneisuus ‒ 5 = heikko suuntautuneisuus). Tehtäväsuuntautuneisuutta mitattiin kyselylomakkeessa seuraa- villa muuttujilla: Tunnen onnistuvani liikunnassa silloin kun ”yritän kovasti”, ”huomaan todella kehittyväni”, ”voitan vaikeudet”, ”onnistun sellaisessa mitä en ole aiemmin osannut”, ”teen kaiken parhaan kykyni mukaan” ja ”saavutan itselleni asettamani tavoitteen”. Minäsuuntautuneisuutta mittasivat puolestaan muuttujat: Tunnen onnistuvani liikunnassa silloin kun ”voitan toiset”, ”olen paras”, ”pärjään paremmin kuin toiset”, ”näytän toisille olevani paras”, ”pärjään sellaisessa asiassa mitä toiset eivät osaa” ja ”olen selvästi toisia parempi". Tavoiteorientaatioissa oli jonkin verran eroja sukupuolten välillä. Tytöt olivat tehtäväsuuntau- tuneempia kuin pojat. Tarkasteltaessa suuntautuneisuutta luokka-asteen mukaan, olivat 9.- luokkalaiset hieman vahvemmin minäsuuntautuneita kuin 6.-luokkalaiset. Kouluikäisten liikuntasuhde 49 Kuvio 24. Lasten ja nuorten minä- ja tehtäväsuuntautuneisuus liikunnassa (%). Tavoiteorientaatio oli yhteydessä liikunnan harrastamisen määrään. Kuviosta 25 voidaan huomata, että fyysisesti aktiivisilla niin tehtävä- kuin minäsuuntautuneisuus oli fyysisesti inaktiivisia vahvem- pi. Tehtäväsuuntautuneisuus oli niin aktiivisilla kuudesluokkalaisilla kuin yhdeksäsluokkalaisilla minäsuuntautuneisuutta vahvempi. 16 50 14 54 17 47 12 54 20 45 38 38 36 37 39 39 34 38 42 39 35 10 38 8 33 11 38 7 32 13 8 1 10 1 8 1 12 1 4 1 3 1 2 1 3 2 3 1 2 2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI Minä Tehtävä 6.LK Minä Tehtävä 9.LK Minä Tehtävä TYTÖT Minä Tehtävä POJAT Minä Tehtävä 1=Vahva 2 3 4 5=Heikko Kouluikäisten liikuntasuhde 50 Kuvio 25. Tavoiteorientaatio fyysisen aktiivisuuden mukaan (%). Vanhempien minä- ja tehtäväsuuntautuneisuutta lapsen liikunnan harrastamista kohtaan mitattiin osiossa ”Mitä mieltä äitisi on liikuntaharrastamisesta ja yleisesti liikunnasta” sekä ”Mitä mieltä isäsi on liikuntaharrastamisesta ja yleisesti liikunnasta”. Minäsuuntautuneisuudesta kertovat ky- symykset: ”Äitini/isäni odottaa, että olen hyvä liikunnassa” ja ”Äidilleni/isälleni on tärkeää, että olen parempi liikunnassa kuin muut”. Tehtäväsuuntautuneisuudesta puolestaan kertovat kysy- mykset: ”Äidilleni/isälleni on tärkeää, että yritän parhaani liikunnassa” ja ”Äidilleni/isälleni on tär- keää, että kehityn liikuntataidoissani”. Äidin ja isän vastauksista muodostettiin summamuuttu- jat ”vanhempien minäsuuntautuneisuus” ja ”vanhempien tehtäväsuuntautuneisuus” analyysejä varten. Kuten seuraavasta kuviosta (Kuvio 26) käy ilmi, kokivat lapset vanhempiensa arvostavan selvästi enemmän sitä, että hän kehittyy liikuntataidoissaan ja yrittää parhaansa liikunnassa (74 % samaa tai täysin samaa mieltä). 94 79 96 78 92 79 67 47 64 37 71 49 0 20 40 60 80 100 KAIKKI Aktiiviset Inaktiiviset 6.LK Aktiiviset Inaktiiviset 9.LK Aktiiviset Inaktiiviset Tehtäväsuuntautunut Minäsuuntautunut Kouluikäisten liikuntasuhde 51 Kuvio 26. Vastaajien kokemus vanhempiensa minä- ja tehtäväsuuntautuneisuudesta (%). Jotkut lapsista arvelivat, että vanhempien mielestä on myös hyvin tärkeää, että oma lapsi on pa- rempi liikunnassa kuin muut (15 % samaa tai täysin samaa mieltä). On kuitenkin muistettava, että vastaukset olivat lapsen subjektiivisia käsityksiä vanhempiensa minä- ja tehtäväsuuntautuneisuu- desta, joten niitä ei voi yleistää vanhempien näkemyksiksi. Lasten ja nuorten liikunnan kannalta oma kokemus vanhempien asettamista liikunnan tavoitteista on kuitenkin yhtä olennainen. Tulok- set osoittivat, että vanhempien tavoiteorientaatio on yhteydessä lapsen omaan tavoiteorientaati- oon. Toisin sanoen, mitä tehtäväsuuntautuneemmaksi lapsi tai nuori koki omat vanhempansa, sitä tehtäväsuuntautuneempi hän itsekin oli. Sama päti myös minäorientaatioon. 9 31 6 43 5 24 3 29 8 34 28 43 10 41 9 45 7 45 12 41 46 20 30 14 35 25 26 20 39 21 15 3 29 2 33 4 36 4 27 2 2 2 25 1 18 3 27 2 14 2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI Minä Tehtävä 6.LK Minä Tehtävä 9.LK Minä Tehtävä TYTÖT Minä Tehtävä POJAT Minä Tehtävä 1=Vahva 2 3 4 5=Heikko Kouluikäisten liikuntasuhde 52 3.4 TERVEYSTOTTUMUKSET JA NIIDEN YHTEYS LIIKUNTAAN Terveystottumuksia selvitettiin tässä kyselyssä verrattain monipuolisesti. Lapsilta ja nuorilta kysyt- tiin unen määrää, koettua väsymyksentunnetta, omaa mielipidettä terveellisestä syömisestä, ter- veelliseen syömiseen liittyviä eri tekijöitä, uskomuksia terveellisen syömisen seuraamuksista sekä sitä, onko vastaaja ajatellut liikuntaa ja ruokatottumuksiaan terveytensä kannalta. Liikunnan mää- rä oli yhteydessä koettuun terveyteen. Mitä enemmän liikuntaa lapset ja nuoret harrastivat, sitä paremmaksi he kokivat terveytensä ja kuntonsa (ks. Kuvio 28). Lapset ja nuoret kokevat kuntonsa ja terveydentilansa melko hyväksi Valtaosa lapsista ja nuorista koki oman terveydentilansa ja kuntonsa hyväksi. 6.-luokkalaiset koki- vat kuntonsa jonkin verran paremmaksi verrattuna 9.-luokkalaisiin. He kokivat myös terveydenti- lansa 9.-luokkalaisia yleisemmin hyväksi tai melko hyväksi. Melko huonoksi kuntonsa koki 6.- luokkalaisista 8 % ja 9.-luokkalaisista 16 %. Melkein puolet 6.-luokkalaisista koki terveydentilansa hyväksi, 9.-luokkalaisista näin koki kolmasosa. - Valtaosa vastanneista koki terveydentilansa ja kuntonsa hyväksi. - Liikunnan määrä oli yhteydessä sekä koettuun kuntoon että terveydentilaan: Mitä enemmän nuori liikkui, sitä paremmin hän koki voivansa. - Yläkoululaiset noudattivat uniaikasuosituksia alakoululaisia paremmin. - Väsymys oli kuitenkin yleistä niin alakoululaisilla kuin yläkoululaisillakin. 2/3 vastaajista tunsi itsensä väsyneeksi useita kertoja viikossa. - Valtaosa lapsista ja nuorista oli joskus ajatellut liikuntaa ja ruokatottumuksia terveyden kannalta. Kouluikäisten liikuntasuhde 53 Kuvio 27. Koettu kunto ja terveydentila luokka-asteen mukaan (%). Yli 60 % niistä lapsista ja nuorista, jotka ilmoittivat liikkuvansa suositusten mukaisesti, eli yli 7 lii- kuntakertaa viikossa9, koki terveydentilansa hyväksi. Vähän tai ei lainkaan liikkuvien kohdalla vas- taava prosentti oli noin 25. Kuntonsa koki melko huonoksi tai huonoksi vähän tai ei lainkaan liikku- vista kolmasosa – ja suositusten mukaan liikkuvista vain 5 %. (Kuvio 28.) Koetulla terveydentilalla ja liikunnan määrällä oli selvä myönteinen yhteys. Mitä enemmän lapsi tai nuori liikkui, sitä pa- remmin hän koki voivansa. 9 Ks. kokonaisliikunta-aktiivisuusmuuttujanmuodostus s. 28 21 29 17 40 48 35 33 36 31 34 32 36 28 25 30 19 15 21 13 8 16 5 3 6 4 2 5 2 1 2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KOETTU KUNTO KAIKKI 6.lk 9.lk KOETTU TERVEYDENTILA KAIKKI 6.lk) 9.lk 1=Hyvä 2 3 4 5=Huono Kouluikäisten liikuntasuhde 54 Kuvio 28. Koettu kunto ja terveydentila liikuntamäärän mukaan (%). Unen määrä Säännöllinen liikunta vaikuttaa unen laatuun ja vireystasoon positiivisesti. Päiväväsymys on puo- lestaan yhteydessä vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen. Liikunnalla onkin todettu olevan vaikutusta niin unen laatuun kuin kestoon. (Kukkonen-Harjula & Härmä 2009; Saarenpää-Heikkilä 2001.) Tut- kimustulokset osoittavat uniajan välisen yhteyden liikunnalliseen aktiivisuuteen. Joissakin aiem- missa tutkimuksissa on todettu myös se, että vähemmän nukkuvat ovat useammin ylipainoisia kuin riittävästi nukkuvat tai ainakin riski ylipainoisuuteen on vähemmän nukkuvilla suurempi. (Liu- ha & Partonen 2009.) Kun koululainen nukkuu riittävästi, keskittyminen ja oppimiskyky paranevat. 7–10 -vuotiaat tarvit- sevat unta 10–11 tuntia vuorokaudessa ja murrosikäinen 8‒9 tuntia (Kronholm ym. 2009). Nykyi- set kouluikäiset lapset ja nuoret nukkuvat tutkimusten mukaan liian vähän. Unen määrää karsivat erityisesti tietokoneella ja pelikonsolien parissa vietetty ilta-aika. Kuviossa 29 voidaan nähdä, että kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten unimäärät poikkesivat suosituksen mukaisista määristä erittäin voimakkaasti. Selityksenä tähän on se, että suosituksen mukainen uniaika vähenee kahdella tunnil- la murrosikäisillä. 6 21 46 25 41 60 24 40 33 35 37 26 38 28 15 28 18 10 23 10 3 9 3 2 9 2 2 4 1 2 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KOETTU KUNTO 0-1 liikuntakertaa viikossa 2-6 liikuntakertaa viikossa Yli 7 liikuntakertaa viikossa KOETTU TERVEYDENTILA 0-1 liikuntakertaa viikossa 2-6 liikuntakertaa viikossa Yli 7 liikuntakertaa viikossa 1=Hyvä 2 3 4 5=Huono Kouluikäisten liikuntasuhde 55 Kuvio 29. Lasten ja nuorten unimäärä. Suositusten mukainen unen määrä poikkiviivalla (%). Kolmasosa 9.-luokkalaisista tunsi itsensä väsyneeksi useita kertoja viikossa. 6.-luokkalaisista kol- masosa tunsi itsensä väsyneeksi joitakin kertoja kuukaudessa. Joka päivä itsensä väsyneeksi tunsi 6.-luokkalaisista kymmenesosa ja 9.-luokkalaisista melkein viidesosa (Kuvio 30). Kuvio 30. Väsymyksen tunne luokka-asteen mukaan (%). Unimäärän ja väsymyksen välillä oli selvä yhteys. Suurin osa niistä, jotka tunsivat itsensä väsyneek- si harvemmin tai ei koskaan, nukkui vähintään kahdeksan tuntia yössä. Niistä lapsista ja nuorista, jotka tunsivat itsensä päivittäin väsyneeksi, 52 % nukkui alle kahdeksan tuntia yössä. 3 2 4 2 4 25 9 35 27 23 65 74 59 65 65 8 16 2 6 9 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI 6.lk 9.lk Tytöt Pojat 4-6h 6-8h 8-10h 10-12h 15 11 18 22 19 24 29 26 31 26 33 21 8 12 5 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI 6.lk 9.lk Joka päivä Melkein joka päivä Useita kertoja viikossa Joitakin kertoja kuukaudessa Harvemmin tai en koskaan Kouluikäisten liikuntasuhde 56 Jos syön terveellisesti, jaksan enemmän ja voin paremmin Valtaosa vastanneista koki syövänsä vähintäänkin melko terveellisesti. Hyvin terveellisesti koki syövänsä 14 % vastanneista ja melko epäterveellisesti 12 %. Hyvin epäterveellisesti ilmoitti syö- vänsä ainoastaan kolme prosenttia vastanneista (Kuvio 31). Kuvio 31. Kokemus ruokatottumusten terveellisyydestä luokka-asteen ja sukupuolen mukaan. Mi- ten mielestäsi yleensä syöt? (%) Heistä, jotka kokivat syövänsä hyvin terveellisesti, selvästi suurempi osa söi enemmän kasviksia, hedelmiä tai marjoja päivittäin (60 %) kuin he, jotka kokivat syövänsä hyvin epäterveellisesti (34 %). Ne nuorista, jotka kokivat syövänsä terveellisesti, ilmoittivat syövänsä myös vähemmän makeisia. Kuitenkin heistäkin, jotka kokivat syövänsä hyvin terveellisesti, 15 % söi useamman kerran viikossa hampurilaisia, pizzaa, kebabia kodin ulkopuolella, kolmasosa useamman kerran viikossa makeisia ja joi useita kertoja viikossa virvoitus- ja energiajuomia. Lähes 40 %:lla niistä nuorista, jotka ilmoit- tivat syövänsä terveellisesti, jäi kasvisten, marjojen ja hedelmien syönti muutamaan viikkokertaan. Lieneekin paikallaan kysyä, mikä lasten ja nuorten keskuudessa käsitetään terveelliseksi syömiseksi? Terveellisen syömisen uskottuja seuraamuksia kysyttiin yhdeksällä eri väittämällä. Mielipide oli viisiasteikkoinen ja väittämät ”täysin samaa mieltä” ja ”samaa mieltä” yhdistettiin si ”samaa mieltä”. Myös väittämät ”täysin eri mieltä” ja ”eri mieltä” yhdistettiin väittämäksi ”eri mieltä”. Lapset ja nuoret olivat yleisesti sitä mieltä, että terveellisestä syömisestä seuraa parempi vointi, sen seurauksena jaksaa enemmän ja on parempi kunto. Lisäksi terveellinen syöminen liitet- tiin usein ylipainon välttämiseen. 6.- ja 9.-luokkalaiset erosivat vastauksissaan jonkin verran toisis- taan, kuten myös tytöt ja pojat (Taulukko 10). 14 17 19 8 16 72 76 73 74 66 12 5 6 16 15 3 2 2 3 4 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI 6. tytöt 6. pojat 9. tytöt 9. pojat Hyvin terveellisesti Melko terveellisesti Melko epäterveellisesti Hyvin epäterveellisesti Kouluikäisten liikuntasuhde 57 Taulukko 10. Mitä seurauksia uskot olevan sillä, että syöt terveellisesti? (%) 6.luokka 9.luokka Tytöt Pojat Tytöt Pojat KAIKKI RUOKA EI MAISTU HYVÄLTÄ Samaa mieltä 50 44 58 40 16 Eri mieltä 14 15 11 17 53 Ei osaa sanoa 37 40 31 43 30 ULKONÄKÖNI ON PAREMPI Samaa mieltä 50 44 58 40 48 Eri mieltä 14 15 11 17 14 Ei osaa sanoa 37 40 31 43 37 JAKSAN ENEMMÄN Samaa mieltä 85 78 81 63 76 Eri mieltä 3 6 4 10 6 Ei osaa sanoa 12 17 15 27 18 EN OLE YLIPAINOINEN Samaa mieltä 71 69 73 60 68 Eri mieltä 9 8 7 11 9 Ei osaa sanoa 20 22 21 29 24 JOUDUN NÄKEMÄÄN VAIVAA SYÖMISENI ETEEN Samaa mieltä 18 20 32 29 26 Eri mieltä 44 41 32 29 35 Ei osaa sanoa 39 39 37 42 39 OLEN SUOSITUMPI Samaa mieltä 11 20 8 18 14 Eri mieltä 48 31 56 32 42 Ei osaa sanoa 41 50 36 50 44 OLEN PAREMMASSA KUNNOSSA Samaa mieltä 78 72 73 56 69 Eri mieltä 5 7 7 10 8 Ei osaa sanoa 17 21 20 33 24 VOIN PAREMMIN Samaa mieltä 86 77 84 63 77 Eri mieltä 2 5 4 9 5 Ei osaa sanoa 11 18 12 29 18 JOUDUN PILKAN KOHTEEKSI Samaa mieltä 6 9 5 12 8 Eri mieltä 75 66 77 52 67 Ei osaa sanoa 19 25 18 35 25 Suuri osa vastaajista oli ajatellut liikuntaa tai urheilemista sekä ruokatottumuksia terveytensä kan- nalta (Kuviot 32 ja 33). Tytöistä kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin pojista, oli ajatellut liikuntaa tai urheilemista terveytensä kannalta. Kouluikäisten liikuntasuhde 58 Kuvio 32. Liikunnan ajatteleminen terveyden kannalta luokka-asteen ja sukupuolen mukaan (%). Tarkastelimme liikunnan ajattelemista terveyden näkökulmasta myös liikunnallisen aktiivisuusta- son mukaan. Liikunnallisesti inaktiivisista 76 % oli ajatellut liikkumistaan tai urheilemistaan tervey- tensä kannalta. Vastaava osuus liikunnallisesti aktiivisilla oli 87 %. Tytöt (84 %) ajattelivat myös ruokatottumuksia terveytensä kannalta selvästi enemmän kuin pojat (70 %). Ruokatottumukset liitettiin hieman harvemmin terveyteen kuin liikunta ja urheilu. 84 % kaikista vastaajista oli ajatel- lut liikuntaa ja urheilua terveyden kannalta, ruokatottumuksia terveyteen liittyvinä tekijöinä ajat- teli 77 % lapsista ja nuorista (Kuvio 33). Kuvio 33. Ruokatottumusten ajatteleminen terveyden kannalta luokka-asteen ja sukupuolen mu- kaan (%). Säännöllisesti syövistä 80 % oli ajatellut ruokatottumuksiaan terveytensä kannalta. Terveystottu- muksia ajatelleiden keskuudessa kasviksia, marjoja ja hedelmiä syötiin hieman useammin ja epä- terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten pizzaa, hampurilaisia, kebabia, virvoitusjuomia ja makeisia nautittiin hieman harvemmin. Liikunnallinen aktiivisuus näyttäisi olevan yhteydessä ruokatottu- 84 86 83 89 79 16 14 17 11 21 0 20 40 60 80 100 KAIKKI 6.lk 9.lk Tytöt Pojat Kyllä En 77 79 76 84 70 23 21 24 16 30 0 20 40 60 80 100 KAIKKI 6.lk 9.lk Tytöt Pojat Kyllä En Kouluikäisten liikuntasuhde 59 muksien ajatteluun terveyden kannalta. Liikunnallisesti inaktiivisista lapsista ja nuorista 72 % oli ajatellut ruokatottumuksiaan terveytensä kannalta, kun vastaava osuus liikunnallisesti aktiivisten joukossa oli 80 %. Ylipaino ja liikunta Lasten ja nuorten ylipaino on lisääntynyt, mikä omalta osaltaan saattaa vaikuttaa myös liikunnan harrastamiseen. Ylipaino voi johtaa esimerkiksi motoristen perustaitojen hallintaan negatiivisesti. Toisaalta ylipaino vaikuttaa myös psyykkiseen ja psykososiaaliseen hyvinvointiin. (esim. Nuori Suomi 2008.) Tässä tutkimuksessa 15 % kaikista vastanneista oli ylipainoisia tai lihavia. Tyttöjä ja poikia on käsitelty yhdessä, koska aiempien tutkimusten perusteella on oletettavaa, että tytöt saattavat ilmoittaa painonsa todellista alhaisemmaksi ja pojat taas korkeammaksi (Mustajoki ym. 2006). Mitä aktiivisempi lapsi tai nuori oli, sitä useammin hän oli normaalipainoinen. Myös fyysi- sesti aktiivisten joukossa oli ylipainoisia tai lihavia (12 %), mutta enemmän heitä oli fyysisesti inak- tiivisten joukossa (19 %). Aiemmin on havaittu, että 13-vuotiaista fyysisesti vähemmän aktiivisista tytöistä jopa 25 % oli ylipainoisia, kun taas aktiivisista tytöistä vain 10 %. Pojilla ei vastaavia eroja ollut. sillä kummassakin ryhmässä ylipainoisia oli noin 15 % (Pahkala ym. 2007). Kuvio 34. Lasten ja nuorten paino suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen (%). 85 88 81 15 12 19 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % KAIKKI Aktiiviset Inaktiiviset Normaalipainoisia tai alle Ylipainoisia tai lihavia Kouluikäisten liikuntasuhde 60 4. YHTEENVETO 4.1 LASTEN JA NUORTEN LIIKUNNAN JA LIIKKUMISEN TILA TÄLLÄ HETKELLÄ KYSELYTUTKIMUKSEN JA MUUN TUTKIMUSTIEDON VALOSSA Liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä. Yläkoululaisilla vastaava suositus on puolitoista tuntia liikuntaa päivässä. Tutkimukseen osallistuneista kuudes- luokkalaisista 56 % liikkui suositusten mukaisesti. Yhdeksäsluokkalaisista vähintään kaksi tuntia päivässä ilmoitti liikkuvansa 31 %. Tutkimusten mukaan lapset ja nuoret liikkuvat yhä vähemmän ja istuvat sisällä enemmän. Näyttäisikin siltä, että tietokone, -pelit ja muu teknologia voittavat usein ulkona leikkimisen tai muun tekemisen. Lihavuus tai ylipaino on yleisempää fyysisesti inaktiivisilla kuin aktiivisilla lapsilla ja nuorilla. Tämän tutkimuksen tulokset nostavat esiin myös muissa tutkimuksissa esitettyä huolta lasten fyy- sisen aktiivisuuden vähentymisestä siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Fyysisen aktiivisuuden määrää on mitattu useissa poikkileikkaustutkimuksissa ja pitkittäistutkimuksissa. Näissä on kysytty harrastetun liikunnan määrää joko lapsilta ja nuorilta itseltään tai heidän huoltajiltaan (esim. Kan- sallinen liikuntatutkimus 2009–2010). Tutkimuksissa on usein otettu kantaa kokonaisliikunnan mit- taamisen ongelmallisuuteen. On helppo tutkia urheiluseurassa harrastetun liikunnan määrää, mut- ta omaehtoisesta hyötyliikunnasta osana lapsen ja nuoren arkea ei ole riittävästi tai juuri lainkaan tutkittua, etenkään objektiivista tietoa. Käsillä olevan tutkimuksen tulosten mukaan lähes puolet lapsista ja nuorista ei osallistu urheilu- seuran ohjattuihin harjoituksiin. Sama määrä ilmoittaa harrastavansa hengästymiseen ja hikoiluun johtavaa liikuntaa koulun ja urheiluseuran ulkopuolella 1‒3 kertaa viikossa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin yhtenä osa-alueena mittaamaan myös lasten ja nuorten arkiliikkumista osana päivittäistä kokonaisliikunta-aktiivisuutta. Kun tarkastellaan kokonaisliikuntamäärää kotityöt, koulumatkat, välituntiliikunta ja varsinainen liikunnan harrastaminen mukaan lukien, ei päivittäisen liikunnan määrä näyttäisi nousevan korkeammaksi kuin lasten ja nuorten itse raportoima liikunnan määrä. Noin puolet lapsista ja nuorista sai kerättyä korkeintaan kaksi liikuntakertaa viikossa. Suositukset täyttävään liikuntamäärään tarvitaan kuitenkin vähintään seitsemän liikuntakertaa viikossa. Tulok- set saattavat näyttää huolestuttavilta, mutta tulee kuitenkin muistaa, että emme voi täysin tietää, mitä lapset ja nuoret itse mieltävät liikunnaksi. Siksi olisikin jatkossa tärkeä tutkia mahdollisimman objektiivisesti lasten ja nuorten liikkumista sekä lisäksi heidän käsityksiään siitä, mikä on liikuntaa. Kyselytutkimuksen tulokset todentavat kuitenkin aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että liikun- nallisesti inaktiivisia lapsia ja nuoria on huolestuttavan paljon. Tämän tutkimuksen mukaan ne lapset ja nuoret, jotka liikkuvat vähän, käyttävät vain hieman enemmän aikaa tietokoneen parissa ja netissä surffailuun kuin ne nuoret, jotka liikkuvat vähintään suositusten mukaisesti. Yleisimpinä syinä vähäiselle liikunnan harrastamiselle nimettiin kiinnostuk- sen puute ja erityisesti tiettyjen lajien kiinnostamattomuus. Lisäksi epäonnistumisen pelko nousee Kouluikäisten liikuntasuhde 61 osalla liikunnallisesti inaktiivisista yhdeksi syyksi olla harrastamatta liikuntaa. Liikunnallisesti inak- tiivisten joukossa näyttäisivät myös muut epäterveelliset elintavat kasaantuvan enemmän kuin aktiivisilla liikkujilla. Inaktiivisten lasten ja nuorten painoindeksi oli keskimäärin korkeampi kuin aktiivisilla lapsilla ja nuorilla. Myös unen määrä oli inaktiivisilla lapsilla ja nuorilla vähäisempi. Lii- kunnallisesti inaktiiviset lapset ja nuoret myös söivät epäsäännöllisemmin ja epäterveellisemmin. Liikuntamäärän lisäksi myös liikunnan laadulla on väliä. Lapsen tulisi saada harjoittaa erilaisia mo- torisia ja liikunnan perustaitoja monipuolisesti ikään sopivalla tavalla. Jotta hengitys- ja verenkier- toelimistö kehittyy, on liikunnan oltava riittävän tehokasta. Myös lihaskuntoa tulisi harjoittaa esi- merkiksi erilaisin kuntopiirein noin kolme kertaa viikossa (Nuori Suomi 2008). Liikunnan laatua ei voida tällä kyselytutkimuksella kuitenkaan mitata, tosin siihen ei käsillä olevassa tutkimuksessa myöskään pyritty. Jatkossa olisi kuitenkin hyvä pohtia tapoja mitata liikunnan rankkuutta ja moni- puolisuutta myös määrällisissä tutkimuksissa. On eri asia, liikkuuko lapsi tai nuori tunnin päivässä koulumatkat kävellen vai harrastaako neljä kertaa viikossa hengästymiseen ja hikoiluun johtavaa liikuntalajia tunnin mittaisissa, myös koordinaatiota ja motorisia taitoja harjoittavissa urheiluseu- ran harjoituksissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää laajalti syitä sille, miksi lapset ja nuoret harrastavat liikuntaa tai toisaalta eivät harrasta. Ennen kaikkea haluttiin löytää syitä liikun- nallisesti inaktiivisten lasten ja nuorten vähäiseen liikunnan määrään. 4.2 MIKSI LAPSET JA NUORET EIVÄT LIIKU RIITTÄVÄSTI? Liikunnallisesti inaktiivisista lapsista ja nuorista huomattava osa oli yhdeksäsluokkalaisia. Yhdeksäs- luokkalaiset eivät vain liikkuneet vähemmän, vaan olivat myös kuudesluokkalaisia kielteisempiä liikuntaa kohtaan. Se, että liikunnallisesti inaktiivisista lapsista ja nuorista valtaosa oli yhdeksäs- luokkalaisia, ei yksin selitä syytä liikunnalliseen inaktiivisuuteen. Yhtäältä osa yhdeksäsluokkalaisis- ta liikkui riittävästi ja toisaalta kuudesluokkalaisista löytyy huomattavan inaktiivisia lapsia. Suku- puolten välillä ei näkynyt eroa liikunnallisesti inaktiivisten ja aktiivisten välillä. Myöskään monikult- tuurisuustausta ei selittänyt liikunta-aktiivisuutta suuntaan tai toiseen. Liikunnallisesti inaktiivisten vanhemmista hieman suurempi osa oli työttömiä. Tämän seurauksena liikuntaseuroissa harrasta- minen voi olla vähäisempää. Liikuntaseurojen palvelut voivat osoittautua liian suureksi menoeräksi vähävaraisempien perheiden talouksissa, jolloin harrastaminen seurassa on mahdotonta. Verrat- tuna muihin vastaajiin liikunnallisesti inaktiiviset urheilivat tai harrastivat liikuntaa vähemmän, ulkoilivat tai kulkivat luonnossa vähemmän, osallistuivat kaikkiin kotitöihin keskimääräistä vä- hemmän sekä harrastivat urheiluseurassa ja sen ja koulun ulkopuolella huomattavasti vähemmän. He surffasivat netissä hieman muita enemmän ja kulkivat useammin kouluun auto- tai bussikyydil- lä tai muulla vastaavalla liikennevälineellä. Välituntitoiminnoissa ei näkynyt suuria eroja. Ainoas- taan pallopelejä pelattiin ja liikuntaleikkejä leikittiin liikunnallisesti aktiivisten keskuudessa hieman liikunnallisesti inaktiivisia enemmän. Tässä tutkimuksessa nousi esiin myös liikuntamyönteisen ilmapiirin tai asenteen vaikutus lasten liikuntaan. Vanhempien ja muun lähipiirin myönteinen vaikutus liikuntakiinnostukseen oli pienem- pi inaktiivisilla lapsilla ja nuorilla. Liikunnallisesti inaktiivisten kokemus vanhempiensa liikunnalli- suudesta oli myös aktiivisia lapsia ja nuoria kielteisempi. Lisäksi vanhempien asenne liikuntaa koh- Kouluikäisten liikuntasuhde 62 taan näyttäytyi myönteisempänä liikunnallisesti aktiivisten keskuudessa. Liikunnallisesti aktiivisten sosiaalisen ympäristön asenne kokonaisuudessaan oli myönteisempi kuin liikunnallisesti inaktiivis- ten. Harrastusmahdollisuuksien vähyys, se ettei tunne harrastuksesta ketään ja muiden asioiden kuten läksyjen teko nousivat liikunnallisesti inaktiivisilla suurimmiksi liikunnan harrastamista vai- keuttaviksi tekijöiksi. Tässä ryhmässä kaikki esitetyt väittämät vaikeuttivat liikunnan harrastamista keskimääräistä enemmän. Liikunta koettiin kokonaisuudessaan useammin vaikeaksi liikunnallisesti inaktiivisten keskuudessa, oli syy mikä tahansa kysymyslomakkeessa esitetyistä vaihtoehdoista. Lasten ja nuorten fyysinen minäkuva ja koettu liikunnallinen pätevyys olivat odotetusti yhteydessä liikunnan harrastamiseen. Liikunnallisesti inaktiivisilla lapsilla ja nuorilla oli selvästi huonompi kuva omista liikuntataidoistaan sekä fyysisestä minäkuvastaan kuin liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla ja nuorilla. Liikunnallisten taitojen koettu puute hankaloittaa harrastamista. Puutteellisiin liikuntatai- toihin liittyy vahvasti myös epäonnistumisen pelko ja pelko siitä, että huonoista suorituksista kiu- sataan tai että niille nauretaan. Tutkimuksen tulokset esitetyistä syistä vähäiseen liikkumiseen tukevat aiempien tutkimusten tu- loksia. Pätevyyden kokemukset, perheen työttömyys tai vähävaraisuus, sosiaalisen ympäristön asenne ja muut liikunnan kanssa kilpailevat toiminnot kuten netissä surffailu ovat yleisimpiä ja ehkä tunnetuimpia syitä vähäiseen liikuntaan. Kuitenkin pienillä muutoksilla, niin vanhempien asenteissa, koulumatkojen liikunnallistamisessa ja koulujen välituntitoiminnassa voitaisiin saavut- taa hyviä tuloksia. Usein elämäämme ohjaavat totutut tavat ja mukaudumme yhteiskunnan muu- toksiin, menemme ikään kuin ”virran mukana”. Yhteiskunta on yleisellä tasolla muuttunut istu- vammaksi ja liikkumaan mennään varta vasten – ei osana päivittäisiä toimintoja. Yhteiskunnan muutoksiin puuttuminen vie usein aikaa ja muutos tapahtuu hitaasti. Siten on kiinnitettävä huo- miota ihmisten, niin aikuisten, päättäjien kuin lasten ja nuortenkin, asenteisiin. Pohdimme lopuksi miten liikunta voisi olla luonnollinen osa lasten ja nuorten päivittäistä elämää. 4.3 MITEN LAPSET JA NUORET SAATAISIIN LIIKKUMAAN VÄHINTÄÄN SUOSITUSTEN MUKAISESTI? Vanhempien malli ja asenne sekä koulussa tapahtuva kannustus ovat ensiarvoisen tärkeitä tekijöi- tä, joihin tulisi puuttua lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. On selvä, että jos liikuntaan ei kannusteta tai sitä ei koeta tärkeänä vanhempien tai muiden kasvattajien keskuudessa, ei liikun- nallisuus myöskään välity lapsille. Huomio tulee kiinnittää myös yleisten edellytysten – kuten infra- struktuurin ja liikkumista edesauttavan kaupunkirakenteen suunnitteluun ja parantamiseen liikun- nan edistämiseksi arkiympäristöissä. Myös pitkäjänteisyyttä tulisi korostaa liikkumattomuuden ehkäisytyössä. Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Liikunnallisesti inaktiivisten liikuttamisessakin tulee jatkaa jatkuvasti muuttuvassa yhteiskunnassa pitkäjänteistä ja ajan hermolla olevaa työtä. Silloin tuloksetkin näyttäytyvät pysyvimpinä. Monet tekijät voivat vaikuttaa liikunnan harrastamiseen tai harrastamattomuuteen. On kuitenkin vähän asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Pitkiä koulumatkoja ei pysty ehkä lyhentämään ja turvallisuu- denkin takia voi olla joskus parempi kulkea matkat bussilla tai muulla kyydillä. Asenteisiin sen si- jaan voi vaikuttaa. Jo pienillä liikunta-aktiivisuutta nostavilla asioilla saa muutosta aikaan. Sen si- Kouluikäisten liikuntasuhde 63 jaan, että antaisi lasten surffailla netissä, voi kehottaa tai jopa painostaa heitä menemään ulos leikkimään, pelaamaan tai vaikka pyytää käymään kaupassa – kävellen tai pyörällä. Kouluun ja muualle kyyditsemisten vähentäminen sekä netissä surffailun ja muun ruutuajan vähentäminen voisi nostaa yleistä aktiivisuustasoa ja johtaa sitä myöden kiinnostukseen liikuntaharrastuksia koh- taan – ainakin teoriassa. Kuitenkin vanhempien vastuu lastensa liikuttamisesta esimerkiksi kotitöi- tä yhdessä tehden voisi toimia paremmin. Monelle nuorelle tärkeän tietokoneen ja esimerkiksi tätä kautta sosiaalisen median kieltäminen ei välttämättä ole paras ratkaisu Riittävä unen määrä on positiivisessa suhteessa liikunnan harrastamiseen, samoin kuin perheen kanssa yhdessä ruokailu. Myös näissä asioissa huomio kiinnittyy vanhempiin ja heidän asettamiin rajoihin. Esimerkiksi ruutuaikaa vähentämällä voisi nukkumaanmeno aikaistua. Säännöllinen ja suosituksia noudatteleva ruokailu edesauttavat liikunnan harrastamista – ja päinvastoin. Ehkä sen sijaan, että ohjaisimme lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän, pitäisi huomio kiinnittää vanhempi- en ohjeistamiseen niin omissa ruokailu- kuin liikuntatottumuksissaan. Koulussa kannustavan ilmapiirin luominen liikuntatunneilla on olennaista ja opettajan rooli kasvat- tajana korostuu. Kotiläksyt liikunnasta voisi olla yksi liikunnallistaja. Muistakin oppiaineista anne- taan läksyjä – miksei myös liikunnasta? Arjessa tapahtuva liikkuminen jää kuitenkin usein vanhem- pien vastuulle. Liikunnallinen inaktiivisuus voi toisaalta olla seurausta siitä, että sopivaa lajia ei ole löytynyt. Tässä tutkimuksessa esiin noussut tulos puhuu omalta osaltaan lasten ja nuorten liikunnan monipuolis- tamisen puolesta. Kaikilla tulisi olla mahdollisuus löytää itseään kiinnostava liikunnan muoto. Mo- nipuolisesti eri lajien kokeileminen jo varhaislapsuudessa voikin sytyttää kipinän johonkin lajiin, jota voi myöhemmin jatkaa itsenäisesti tai seuroissa. Kuitenkin tärkeämpää kuin yhden lajin löy- täminen ja harrastaminen, on luoda arjesta liikunnallinen muiden päivittäisten toimintojen ohessa tapahtuvan liikunnan avulla. Seuran harjoituksissa kolme kertaa viikossa käyvä lapsi tai nuori voi olla näennäisesti liikunnallinen, kun taas päivittäin koulumatkat kulkevaa ja vaikkapa partion kaut- ta metsissä suunnistavaa ei mielletä liikkuvaksi nuoreksi, koska hänellä ei ole ”omaa lajia”. Kuiten- kin seurassa harrastavan liikunta saattaa jäädä vain kolmeen kertaan viikkoon, jos treenipaikallekin on kyyditys. Tässä raportissa on esitetty kattavasti lasten ja nuorten liikuntasuhteeseen liittyviä syitä ja seura- uksia, tuloksia ja pohdintoja kyselyn pohjalta. Edellä pohditut toimenpiteet lasten ja nuorten akti- voimiseksi ovat tutkimustiimin ajatuksia. Tarkempia syitä ja estäviä tekijöitä, liikunnan mahdollis- tavia ja liikunnan harrastamiseen ja liikkumiseen vaikuttavia tekijöitä on mahdollista tarkastella entistä tarkemmin kyselytutkimuksen aineistosta. Yksi syy liikunnasta pois jättäytymiselle voi olla toisen syy harrastaa. Siis, aineisto mahdollistaa moniulotteisen analyysin myös jatkossa. Tärkeää olisi jatkossa löytää erityisesti fyysisesti inaktiivisen joukon liikuntaa estäviä tekijöitä entistä moni- puolisemmilla analyyseilla ottaen näin huomioon liikuntasuhteen muotoutumisen yksilöllisyyden. Kouluikäisten liikuntasuhde 64 4.4 KYSELYTUTKIMUKSEN KESKEISET TULOKSET - Kuudesluokkalaisista reilu puolet ilmoitti liikkuvansa vähintään kaksi tuntia päivässä – yh- deksäsluokkalaisista vain kolmannes. - Yli 50 % kuudesluokkalaisista ja alle 40 % yhdeksäsluokkalaisista harrasti ohjatusti liikuntaa urheiluseurassa vähintään kerran viikossa. Omaehtoinen liikunta oli suositumpaa niin ku- tosten kuin ysienkin kohdalla. - Sosiaalisen ympäristön liikuntamyönteinen asenne vaikutti lasten liikunnan harrastamiseen suotuisasti. Vanhemmat, ystävät ja valmentajat olivat keskeisimpiä vaikuttajia. - Perheen varallisuus maksaa liikuntaharrastus ja kyyditseminen harrastuspaikoille helpotti- vat liikunnan harrastamista eniten. - Muut liikunnalta aikaa vievät asiat, harrastuspaikkojen kaukainen sijainti ja vähäiset harras- tusmahdollisuudet vaikeuttivat eniten liikunnan harrastamista. - Kiinnostuksen puute liikunnan harrastamista vaikeuttavana tekijänä voi tarkoittaa kiinnos- tuksen puutetta vain tiettyjä lajeja, ei kaikkea liikuntaa, kohtaan. - Liikunnallisesti aktiivisilla koettu fyysinen pätevyys oli selkeästi korkeampi kuin hyvin vähän liikkuvilla. Liikunnallisesti inaktiiviset kokivat ulkonäkönsä useammin huonompana kuin lii- kunnallisesti aktiiviset. - Pojat kilpailevat mieluummin kuin tytöt – tytöt kehittävät mieluummin taitojaan. - Liikunta vaikutti suotuisasti kokemukseen terveydentilasta – liikunnallisesti aktiiviset koki- vat terveydentilansa useammin paremmaksi. - Väsymys on yleistä, sillä 2/3 vastaajista tunsi itsensä väsyneeksi useita kertoja viikossa. Kouluikäisten liikuntasuhde 65 LÄHTEET Aho, S. (1996). Lapsen minäkäsitys ja itsetunto. Helsinki: Edita. Armentrout, S.M. & Kamphoff, C.S. (2011). Organizational barriers and factors that contribute to youth hockey attrition. Journal of Sport Behavior, 34(2), 121‒136. Bozionelos, G., & Bennett, P. (1999). The theory of planned behaviour as predictor of exercise: The moder- ating influence of beliefs and personality variables. Journal of Health Psychology, 4(4), 517‒529. Broberg, A., Hynynen, A., Iltanen, S., Kyttä, M. & Paronen, O. (2011). Yhdyskuntarakenne muokkaa lasten ja nuorten liikkumista. Liikunta & Tiede 48(2‒3), 10‒17. Cole, T.J., Bellizzi, M.C., Flega, K.M. & Dietz, W.H. (2000). Establishing a standard definition for children overweight and obesity worldwide: international survey. British Medical Journal, 320: 1240-1243. Dollman, J. & Lewis, N.R. (2009). Interactions of socioeconomic position with psychosocial and environmen- tal correlates of children's physical activity: an observational study of South Australian families. In- ternational Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity. 14(6), 56. Duda, J. (2001). Goal perspective research in sport: Pushing the boundaries and clarifying some misunder- standings. Teoksessa: Roberts, G.C. (toim.) Advances in Motivation in Sport and Exercise. Champaign, IL: Human Kinetics, 29–182. Eime, R.M., Payne, W.R., Casey, M.M. & Harvey, J.T. (2008). Transition in participation in sport and unstruc- tured physical activity for rural living adolescent girls. School of Human Movement. Sport Sciences, University of Ballarat. Fogelholm, M., Paronen, O. & Miettinen, M. (2007). Liikunta – hyvinvointipoliittinen mahdollisuus. Suoma- laisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006. STM selvityksiä 1/2007, Helsinki: Yliopistopaino. Gruber, J.J. (1986). Physical activity and self-esteem development in children: a meta-analysis. American Academy of Physical Education papers 19, 30–48. Haanpää, L., Ehrs, C., Tiensuu-Tsiopoulos, M., Lagström, H., Kaljonen, A. (2009). Nuoret luupin alla – koulu- kysely: 6.- ja 9.-luokkalaisten hyvinvointi, osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet Varsinais-Suomessa. Turun Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen julkaisuja 1/2009. Turku: Turun yliopisto. Harinen, P., Itkonen, H. & Rautopuro, J. (2006). Asfalttiprinssit – tutkimus skeittareista. Helsinki: Liikuntatie- teellisen seuran julkaisuja, 159. Heikkala, J. (2009). Johdatus Liikuntakulttuuriin. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry. Holt, N.L., Tamminen, K. A., Black, D.E., Sehn, Z.L. & Wall, M.P. (2008). Parental involvement in competitive youth sport settings. Psychology of Sport and Exercise 9, 663–685. Ilmanen, K. & Itkonen, H. (2000). Kansalaisten liikuttajat. Kansalaistoimijat ja kunnat liikuntapalvelujen tuot- tajina Pohjois-Karjalassa. Joensuu: Pohjois-Karjalan Liikunta & Joensuun yliopiston Karjalan tutkimus- laitos. Itkonen, H. (1996). Kenttien kutsu. Tutkimus liikuntakulttuurin muutoksesta. Tampere: Gaudeamus. Itkonen, H., Ilmanen, K. & Matilainen, P. (2006). Maakunta liikkumaan. Pohjois-Karjalan liikunta- ja urheilu- strategia. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Jyväskylä. Jaakkola, T. (2003). Hyvinvointia tukeva motivaatioilmasto liikunnanopetuksessa. Teoksessa: Heikinaro- Johansson, P., Huovinen, T. & Kytökorpi, L. (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Porvoo: WS Bookwell, 139‒149. Kansallinen liikuntatutkimus (2009–2010). Lasten ja nuorten liikunta. Suomen Kuntoliikuntaliitto ry, Nuori Suomi ry, Suomen Olympiakomitea, Helsingin kaupunki, Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU). www.slu.fi/?x13001=2495722. [viitattu 12.4.2011]. Kouluikäisten liikuntasuhde 66 Kantomaa, M. (2010). The role of physical activity on emotional and behavioural problems, self-rated health and educational attainment among adolescents. Oulun yliopisto. Katainen, J. (2011). Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 22.6.2011. http://valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf/fi.pdf. [viitattu 30.1.2012]. Koski, P. (2004). Liikuntasuhde – Liikunnan kohtaaminen kulttuurisesti rakentuvana sosiaalisena maailmana. Teoksessa: Ilmanen, K. (toim.). Pelit ja kentät. Kirjoituksia liikunnasta ja urheilusta. Jyväskylän yliopis- to: Liikunnan sosiaalitieteiden laitos. Tutkimuksia 3/2004, 189–208. Koski, P. (2009). Liikunnan merkityksellistämiseen? Liikunta & Tiede 46(2–3), 2. Koski, P. & Tähtinen, J. (2005). Liikunnan merkitykset nuoruudessa. Nuorisotutkimus 1, 3–21. Kronholm, E., Liuha, T. & Partonen, T. (2009). Huolehdi koululaisen unesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11736. [viitattu 6.6.2011]. Kukkonen-Harjula, K. & Härmä, M. (2009). Kohentaako liikunta unta? Työterveys-lääkäri 27(4), 71–74. Kyttä, M., Broberg, A. & Kahila, M. (2009). Lasten liikkumista ja terveyttä edistävä urbaani ympäristö. Yh- dyskuntasuunnittelu. Teemanumero Lapset ja kaupunki. 47(2), 6–25. Kääriäinen, H. (1988). Siirtyminen peruskoulun ala-asteelta yläasteelle oppilaiden kokemana. Helsingin yli- opisto. Opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia, 69. Laakso, L., Nupponen, H., Koivusilta, L., Rimpelä, A. & Telama, R. (2006). Liikkuvaksi nuoreksi kasvaminen on monen tekijän summa. Liikunta & Tiede, 43(2), 5‒13. Lehmuskallio, M. (2007). Liikuntakulutus kaupunkilaislasten ja -nuorten liikuntasuhteessa. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, 263. Lehmuskallio, M. (2011). Ei VilleGalle vaan vertaiset, valmentajat ja vanhemmat – lasten ja nuorten näke- myksiä liikuntakiinnostukseensa vaikuttajista. Liikunta & Tiede, 48(6), 24‒31. Leppälä J., Lagström H., Kaljonen A. & Laitinen K. (2010). Construction and evaluation of a self-containing index for assessment of diet quality. Scandinavian Journal of Public Health, 16. Liikkanen, M. (2005). Vapaa-aika muutoksessa – merkitykset, rajoitteet ja valinnat. Teoksessa: Liikkanen, M., Hanifi, R. & Hannula, U. (toim.) Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä. Vapaa-ajan muu- tokset 1981–2002. Helsinki: Tilastokeskus. Lintunen, T. (1995). Self-perception, fitness and exercise in early adolescence: a four-year follow-up study. Jyväskylän Yliopisto. Studies in sport, Physical Education and Health 45. Lintunen, T. (2003). Liikunta kouluiässä. Teoksessa: Heikinaro-Johansson, P., Huovinen, T. & Kytökorpi, L. (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan, 41‒46. Porvoo: Ws Bookwell. Lintunen, T., Rahkila, P., Silvennoinen, M. & Österback, L. (1984). Lasten fyysisen minäkäsityksen mittari. Liikunta & Tiede 21(5), 224–231. Lintunen, T., Valkonen, A., Leskinen, E. & Biddle, S. (1999). Predicting physical activity intentions using a goal perspectives approach: A study of Finnish youth. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, 9(6), 344‒352. Liuha, T. & Partonen, T. (2009). Poikkeava unenpituus on terveysriski. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Julkaistu 11.5.2009. http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11597. [viitattu 16.1.2012]. Liukkonen, J. (1996). Tavoiteorientaatio, motivaatioilmasto ja viihtyvyys lapsiurheilussa. Urheilupsykologia 2, 3‒5. Liukkonen, J. (1998). Enjoyment in youth sport: a goal perspectives approach. Jyväskylä: LIKES-Research Center for Sport and Health Sciences. LIKES-Research Reports on Sport and Health 114. Lämsä, J. & Mäenpää, P. (2002). Kuinka moni lopettaa? Tietoja ja näkemyksiä nuorten urheiluharrastuksen lopettamisesta ja aloittamisesta. Nuori Suomi, 4. Maahanmuuttovirasto (2010). Ulkomaalaiset Suomessa kansalaisuuksittain. http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=2762. [viitattu 23.1.2012]. Kouluikäisten liikuntasuhde 67 McCarthy, P. J., Marc, V. J. & David, C-C. (2008). Understanding enjoyment in youth sport: A developmental perspective. Psychology of Sport and Exercise, 9, 142‒156. Merom, D., Tudor-Locke, C., Bauman, A. & Rissel, C. (2006). Active commuting to school among NSW pri- mary school children: implications for public health. Health & Place, 12, 678‒687. Molinero, O., Salguero, A., Tuero, C., Alvarez, E. & Marquez, S. (2006). Dropout reasons in youth Spanish athletes: Relationship to gender, type of sport, and level of competition. Journal of Sport Behavior, 29(3), 255–269. Moore, J.B., Jilcott, S.B., Shores, K.A., Evenson, K.R., Brownson, R.C. & Novick, L.F. (2010). A qualitative ex- amination of perceived barriers and facilitators of physical activity for urban and rural youth. Health Education Research 25(2), 355‒367. Mustajoki, P., Fogelholm, M., Rissanen, A. & Uusitupa, M. (toim.) (2006). Lihavuus. Ongelma ja hoito. Duo- decim. Myllyniemi, S. (toim.) (2010). Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010. Nuorisotutkimusverkos- to/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 107. Helsinki: Yliopistopaino. Nicholls, J. (1989). The competitive ethos and democratic education. Cambridge, MASS: Harward University Press. Nuori Suomi (2004). Mielekäs tekeminen, hyvä olo ja kaverit kannustavat nuoria harrastusten pariin. http://www.nuorisuomi.fi/urheiluseurat_ajankohtaista_nostot?nid=879448. [viitattu 11.10.2011]. Nuori Suomi (2008). Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille. Tammelin, T. & Karvinen, J. (toim.) Ope- tusministeriö ja Nuori Suomi. Nupponen, H. (2010). Näin Suomen lapset ja nuoret liikkuvat – vai liikkuvatko? Liikunta & Tiede 47(5), 4‒7. OPM (2008). Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla. Ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi julkisen ohjauksen näkökulmasta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä, 14. OPM (2009). Valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämisen linjoista. Opetusministeriön julkaisuja, 17. Pahkala, K., Heinonen, O.J., Lagström, H., Hakala, P., Sillanmäki, L. & Simell, O. (2007). Leisure-time physical activity of 13-year-old adolescents. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports 17(4), 324–330. Palomäki, S. & Heikinaro-Johansson, P. (2011). Liikunnan oppimistulokset 2010: Harrastaminen kasvussa – suositeltu liikuntamäärä ani harvalla. Liikunta & Tiede 48(2‒3), 25‒29. Prochaska, J.J., Sallis, J.F., Slymen, D.J. & McKenzie, T.L. (2003). A longitudinal study of children’s enjoyment of physical education. Pediatric Exercise Science 15(2), 170–178. Rautava, P., Laakso, L. & Nupponen, H. (2003). Vanhempien merkitys 5. luokan oppilaiden liikuntaharras- tuksessa. Liikunta & Tiede 40(5‒6), 26–32. Roberts, G.C., & Balague, G. (1989). The development of a social-cognitive scale of motivation. Paper pre- sented at the Seventh World Congress of Sport Psychology, Singapore. Roberts, G.C., & Balague, G. (1991). The development and validation of the Perception of Success Ques- tionnaire. Paper presented at the FEPSAC Congress, Cologne, Germany. Roberts, G. (2001). Understanding the dynamics of motivation in physical ac¬tivity: The influence of achievement goals, personal agency beliefs, and the motivational climate. Teoksessa: G.C. Roberts (toim.) Advances In Motivation In Sport and Exercise. Champaign, IL: Human Kinetics, 1–50. Rosenberg, M. (1965). Society and the adolescent self-image. Princeton: University Press. Rovio, E. & Pyykkönen, T. (2011). Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellinen seura. Impulssi, 26. Saarenpää-Heikkilä, O. (2001). Nykyajan unettomat ja päivisin väsyneet lapset. Duodecim 117(10), 1086– 1092. Kouluikäisten liikuntasuhde 68 Salasuo, M. & Koski, P. (2010). Miten kilpaurheilu istuu nykynuorten sielunmaisemaan - näkökulmia liikun- tasuhdetta vahvistaviin ja heikentäviin tekijöihin. Liikunta & Tiede 47(2‒3), 4‒9. Salmela, J. (2006). Koetun sosiaalisen tuen, pätevyyden, itsearvostuksen ja liikunnan yhteyksiä nuoruusiän kasvuvuosina. Chydenius-Instituutin tutkimuksia, 1. Kokkola: Jyväskylän yliopisto. Sarlin, E-L. (1995). Minä-kokemuksen merkitys liikuntamotivaatiotekijänä. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, Physical Education and Health 40. SLU (2010). Vaativa visio: ”Olemma maailman liikkuvin urheilukansa – 2020”. LUM 13/10, http://www.slu.fi/lum/numero-13-2010/liikuntapolitiikka/vaativa-visio-olemma-maailman-li/. [viitat- tu 27.2.2012]. STM (2010). Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa. Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä, 3. Helsin- ki: Yliopistopaino. Stigman, S. (2006). Lasten liikunta ja paino. Terveysliikunnan tutkimusuutiset. UKK-instituutti. Saatavilla: http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/193-lastenliikunta.pdf. [viitattu 8.6.2010]. Suomalaiset ravitsemussuositukset –ravinto ja liikunta tasapainoon. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Edita Publishing. Helsinki 2005. Takalo, S. (2004). Kuka minua liikuttaa? Sosiaalisen ympäristön koettu merkitys 10–12-vuotiaiden lasten liikunta-aktiivisuuteen. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä. Tilastokeskus (2010). Ammattiluokitus 2010. http://www.stat.fi/meta/luokitukset/ammatti/001- 2010/kuvaus.html. [viitattu 1.11.2011]. Tilastokeskus (2012a). Peruskoulun oppilaat vuonna 2010. http://pxweb2.stat.fi/Dialog/varval.asp?ma=110_pop_tau_101_fi&ti=Peruskoulun+oppilaat+maakun nit- tain%2C+kunnittain%2C+opetuskielitt%E4in+ja+vuosiluokittain+vuonna+2010&path=../Database/Sta tFin/kou/pop/&lang=3&multilang=fi. [viitattu 23.1.2011]. Tilastokeskus (2012b). Puhelintiedustelu – väestön jakaantuminen maaseudun kolmijaon mukaisesti vuon- na 2010 tutkimuksen ikäryhmittäin. [27.2.2012]. Tilastollinen kuntaryhmitys (2010). http://www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/kuntaryhmitys/001 2010/kuvaus.html#otsikko2. [viitattu 3.6.2011]. Timperio, A., Ball, K., Salmon, J., Roberts, R., Giles-Corti, B., Simmons, D., Baur, L.A. & Crawford, D. (2006). Personal, family, social and environmental correlates of active commuting to school. American Jour- nal of Preventive Medicine, 30, 45–51. Tuomaala, S., Huotari, P. & Liukkonen, J. (2009). Iloa suksilla – Kouluhiihtotapahtuma lasten kokemana. Liikunta & Tiede 46(1), 30–35. UKK-Instituutti (2010). Arkiliikunta auttaa painonhallinnassa. http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta/liikunta_ja_painonhallinta/arkiliikunta_painon hallinnan_apuna. [viitattu 2.12.2011]. UKK-instituutti (2011). Terveysliikuntaa ja kuntoliikuntaa. http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta/aloittajan_liikuntaopas/terveysliikuntaa_ja_k untoliikuntaa. [viitattu 11.10.2011]. Wall, M. & Côté, J. (2007). Developmental activities that lead to dropout and investment in sport. Physical Education and Sport Pedagogy, 12(1), 77–87. Vasankari, T. (2009). Terveysliikunnan yhteiskunnallinen merkitys - voiko terveysliikunnalla tasapainottaa kuntataloutta? Kaarinan kaupungin strategiaseminaari. [Kaarina 1.6.2009]. Vuori, I. (2003). Lisää liikuntaa! Edita Prima Oy: Helsinki. Vuori, I., Taimela, S. & Kujala, U. (toim.) (2005). Liikuntalääketiede (3. Painos). Helsinki: Duodecim. Vuori, M. & Kannas, L. (2008). Liikunta-aktiivisuuden yhteydet muihin terveystottumuksiin. Raportissa: Fyy- sisen aktiivisuuden suositukset kouluikäisille 7‒18-vuotiaille. Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry. Kouluikäisten liikuntasuhde 69 Yli-Piipari, S., Jaakkola, T. & Liukkonen, J. (2009). Koululaisten fyysisen aktiivisuuden seuranta 6. luokalta 8. luokalle. Liikunta & Tiede 46(6), 61 – 67. Zacheus, T. (2008). Luonnonmukaisesta arkiliikunnasta liikunnan eriytymiseen: suomalaiset liikuntasuku- polvet ja liikuntakulttuurin muutos. Turku: Turun yliopisto. Kouluikäisten liikuntasuhde 70 Liite 1: Kouluikäisten liikuntasuhde - kyselylomake tiivistettynä Aihealue Kysymys Taustakysymykset 1. Oletko tyttö vai poika? 2. Kuinka vanha olet? 3. Missä olet syntynyt? 4. Missä äitisi on syntynyt? 5. Missä isäsi on syntynyt? 6. Mitä kieltä/kieliä puhut kotona? 7. Mitä äitisi tekee tällä hetkellä työkseen? 8. Mitä isäsi tekee tällä hetkellä työkseen? 9. Kuinka pitkä olet? 10. Miten paljon painat? Vapaa-aika 1. Kuinka usein teet seuraavia asioita vapaa-ajallasi? (10 kohtaa) 2. Montako tuntia suurin piirtein teet seuraavia asioita päivässä? 3. Kuinka kaukana asut koulustasi? 4. Miten useimmiten kuljet koulumatkasi? 5. Mihin seuraavista kotitöistä osallistut niin, että liikut vähintään 20 minuuttia kerrallaan? Liikuntaharrastaminen 1. Kuinka usein osallistut urheiluseuran ohjattuihin harjoituksiin? 2. Kuinka usein harrastat liikuntaa, jossa hikoilet ja hengästyt, koulun ja urheiluseuran ulkopuolella? 3. Mitä liikuntalajeja harrastat säännöllisesti vähintään kerran viikossa? 4. Miten useimmiten kuljet matkat liikuntaharrastuspaikkoihin? 5. Osallistutko tällä hetkellä koulun liikuntakerhoon? 6. Mitä teet useimmiten koulussa välitunneilla? Fyysinen minäkuva 1. Millainen olet verrattuna sinun ikäisiin tyttöihin tai poikiin? Valitse se kohta, joka parhaiten sopii sinuun. Mielipiteet liikunnasta ja liikunta-asenteet 1. Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä sinun kohdallasi? (6 kohtaa) 2. Miksi sinä pidät liikunnasta? (20 kohtaa + avoin vastausvaihtoehto) 3. Miksi sinä et pidä liikunnasta? (16 kohtaa + avoin vastausvaihtoehto) 4. Minulle liikunnan harrastaminen on helppoa, koska... (8 kohtaa + avoin vastausvaihtoehto) 5. Minulle liikunnan harrastaminen vaikeaa, koska... (8 kohtaa + avoin vastausvaihtoehto) Kouluikäisten liikuntasuhde 71 Taulukko jatkuu seuraavalla sivulla… Jatkoa edelliseltä sivulta: Lähipiirin liikuntaharrastuneisuus ja liikunta-asenteet 1. Mitä mieltä äitisi on liikuntaharrastamisestasi ja yleisesti liikunnasta? 2. Mitä mieltä isäsi on liikuntaharrastamisestasi ja yleisesti liikunnasta? 3. Mitä mieltä ystäväsi ovat liikuntaharrastamisestasi ja yleisesti liikunnasta? 4. Mitä mieltä sisaresi ovat liikuntaharrastamisestasi ja yleisesti liikunnasta? 5. Kuinka paljon seuraavat henkilöt ovat vaikuttaneet kiinnostukseesi liikuntaa ja urheilua kohtaan? (6 kohtaa ja avoin vastausvaihtoehto) 6. Ketä urheilijaa arvostat? 7. Liikuntaa harrastaessa koen, että asiat sujuvat hyvin silloin, kun... (12 kohtaa) Muu terveyskäyttäytyminen 1. Menen nukkumaan kello... 2. Herään kello... 3. Kuinka usein tunnet itsesi väsyneeksi? 4. Miten mielestäsi yleensä syöt? 5. Kuinka usein... (syöt aamiaista, syöt makeisia yms. 10 kohtaa) 6. Mitä seurauksia uskot olevan sillä, että syöt terveellisesti? (9 kohtaa) 7. Oletko koskaan ajatellut liikkumistasi terveytesi kannalta? 8. Oletko koskaan ajatellut ruokatottumuksiasi terveytesi kannalta? 9. Jos käyttäisit liikunta-aiheista nettisivustoa, miten tärkeänä pitäisit seuraavia ominaisuuksia? (10 kohtaa + avoin vastausvaihtoehto)