This is a self-archived – parallel-published version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. When using please cite the original. AUTHOR Hanna Jokela TITLE Suomenoppijoiden käsityksiä kolmaspersoonaisten pronominien käytöstä ja puhuttelusta YEAR 2022 DOI https://doi.org/10.30660/afinla.111301 VERSION Publisher’s PDF CITATION Jokela, H. 2022. Suomenoppijoiden käsityksiä kolmaspersoonaisten pronominien käytöstä ja puhuttelusta. AFinLA-teema, n:o 14, 242–258. doi: 10.30660/afinla.111301 Aarikka, L., K. Priiki & I. Ivaska (toim.) 2022. Soveltavan kielitieteilijän sormenjälkiä etsimässä: Kielen rakenteet ja niiden käyttäjät Kirsti Siitosen tutkimuksellisina kiintopisteinä. In search of the fingerprints of an applied linguist: Linguistic structures and their users as scholarly focal points in Kirsti Siitonen’s career. AFinLA-teema / n:o 14. 242–258. Hanna Jokela Turun yliopisto Suomenoppijoiden käsityksiä kolmaspersoonaisten pronominien käytöstä ja puhuttelusta My study is a survey that examines how Finnish as a second language speakers understand the use of Finnish pronouns and how to address people. I focus on the informants’ experiences and perspectives with the allocation of the Finnish third-person singular pronouns hän (‘he’ and ‘she’) and se (‘it’) and second-person singular sinä (familiar ‘you’) and plural te used as singular (formal ‘you’). I examine these issues particularly in light of previous studies carried out on addressing and variation. The informants in this study encompass a group of immigrants with an academic background. The survey shows that these informants can identify factors and situational variation that lead to pronoun choice as well as using the familiar or formal ‘you’. In examining hän and se, the differentiation between colloquial Finnish practices and the norms of standard Finnish is an important aspect. In particular, se is seen as confusing, as it is colloquially used for human beings and standardly for animals, while hän could also be used for household pets. The informants’ experiences with sinä and te show that they perceive their set of politeness norms used for addressing as one that often differs from that of a Finn. My materials provide preliminary indications of the fact that the approach non-native speakers take on the deviation from standard Finnish norms and on situational variation may differ from that of native Finnish speakers. What is interesting is that identifying variation does not necessarily change one’s own approach or way of speaking. Keywords: addressing, L2 learning, politeness, pronouns, variation Asiasanat: kohteliaisuus, pronominit, puhuttelu, toisen kielen oppiminen, variaatio 243 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA 1 Johdanto Tilanteisesti tarkoituksenmukaisen puhuttelutavan valinta edellyttää kielitaidon lisäksi kulttuurintuntemusta. Tässä artikkelissa pohdin suomalaiseen puhekulttuu- riin sopeutumista ja integroitumista pronominien ja puhuttelun ja niihin liittyvän vaihtelun kautta. Tarkastelen suomea toisena kielenä puhuvien korkeakoulutettujen maahanmuuttajien käsityksiä kolmaspersoonaisten hän- ja se-pronominien käytös- tä ja vaihtelusta ihmisistä ja eläimistä puhuttaessa sekä sinuttelu- ja teitittelymuo- tojen valinnasta. Näitä ilmiöitä yhdistää kohteliaisuus ja toisaalta variaatio ja sen tuntemus. Kolmaspersoonaisten hän- ja se-pronomininien käyttö voi suomea toisena kie- lenä puhuvasta tuntua sekavalta, sillä niitä käytetään erilaisiin tarkoitteisiin viitat- taessa varsin moninaisesti. Kirjoitetun kielen normit eivät päde puhutussa kielessä. Hämmennystä voi lisätä se, että hän-pronominin käyttö voi vaihdella esimerkiksi murrealueen, tilanteen ja puhujan mukaan (Priiki 2017; Siitonen 2008). Teitittely- ja sinuttelutilanteiden tunnistaminen edellyttää suomenkielisten koh- teliaisuuskäytänteiden tuntemista, eivätkä sinuttelu ja teitittely ja kohteliaisuusnor- mit ole selväpiirteisiä syntyperäisten suomenkielistenkään mielestä. Nykysuomen puhuttelunormeja voi pitää varsin kompleksisina (Havu, Isosävi & Lappalainen 2014; Lappalainen 2015). Eurooppalaisten kielten puhuttelukäytänteitä ja kielenkäyttäjien kokemuksia on tarkasteltu melko runsaastikin (esim. Isosävi & Lappalainen 2015), samoin kielenkäyttäjien käsityksiä kohteliaisuuden ilmaisusta esimerkiksi asiakas- palvelutilanteissa (Lappalainen 2020). Täydennyksen tähän kuvaan voivat osaltaan tarjota suomea toisena kielenään puhuvat maahanmuuttajat, joille integroituminen suomalaiseen puhujayhteisöön on tärkeää. Tutkimusta varten olen laatinut kyselyn, jonka vastaajina on ryhmä Suomeen kotoutuvia ja kotoutuneita korkeakoulutettuja maahanmuuttajia, jotka ovat osallis- tuneet suomen kielen opetushankkeeseen vuosina 2020–2021. Heillä on keskenään erilainen kieli- ja koulutustausta, mutta heitä yhdistävät melko hyvä tai hyvä suomen kielen taito, korkeakoulutus ja se, että he ovat Suomessa pysyvästi. Tutkimukseni osallistujia voi pitää suomalaiseen kieliyhteisöön sopeutumisen kokemusasiantun- tijoina. Kyselyni vastaajat asuvat Lounais-Suomessa, mikä on kiinnostavaa siltä kan- nalta, että hän-pronominin laaja esiintyminen puhekielessä liitetään usein lounais- suomalaiseen puheeseen (Siitonen 2008). Tutkimuksessani pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Millainen käsitys kyselytutkimukseni suomenoppijoilla on kolmannen persoonan hän- ja he-prono- minien ja kolmaspersoonaisten se- ja ne-pronominien käytöstä? Miten kyselyyn vastanneet suhtautuvat erilaisiin tarkoitteisiin viittaavien persoonapronominien ja demonstratiivipronominien vaihteluun? Millaisia kokemuksia heillä on sinuttelusta ja teitittelystä suomenkielisissä vuorovaikutustilanteissa? Miten kyselyn vastaukset suhteutuvat aiempaan variaatiota ja puhuttelua koskevaan tutkimukseen? 244 Hanna Jokela Lähestyn näitä kysymyksiä sekä aiemman puhuttelututkimuksen että variaati- on kannalta. Seuraavaksi luvussa 2 esittelen tarkemmin aineistoa ja informantteja. Luku 3 on katsaus kohdekielisen puhekulttuurin omaksumiseen. Luvussa 4 tarkas- telen kolmaspersoonaisia pronomineja aineiston valossa ja luvussa 5 sinuttelua ja teitittelyä. Lopuksi luvussa 6 pohdin keskeisiä havaintoja. 2 Aineisto Aineistoni perustuu kyselyyn, johon ovat vastanneet Turun yliopiston opetushank- keeseen 2020–2021 osallistuneet korkeakoulutetut tai korkeakoulukelpoiset maa- hanmuuttajat. Opetushanke on tarjonnut omaehtoista suomen kielen tukea suomea jo melko hyvin osaaville maahanmuuttajataustaisille korkeakoulutetuille, jotka halua- vat kehittää akateemista kielitaitoaan edistääkseen työllistymismahdollisuuksiaan. Hankkeen osallistujista kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 21 henkilöä. He ovat asuneet Suomessa keskimäärin 9 vuotta, mutta tässä hajonta on suurta: ly- hin Suomessa asumisaika oli hieman alle kaksi vuotta, pisin 26 vuotta. Suurin osa kyselyyn vastanneista on osallistunut kotoutumiskoulutukseen ennen opetus- hankkeeseen mukaan tuloa. Osa vastaajista on tällä hetkellä osa- tai kokoaikaisesti työelämässä mutta pyrkii samalla koulutustaan ja toiveitaan vastaavaan työhön tai jatkokouluttautumaan. He ovat arvioineet itse kielitaitonsa (perustuen aiempiin kie- litesteihin ja/tai omaan arvioon) taitotasoille B1–C1. Kyselyyn vastanneet informan- tit ovat osallistuneet yliopistotasoiseen suomen kielen opetukseen ainakin jonkin verran, mutta toisaalta kuitenkin heidän koulutus-, kieli- ja kulttuuritaustansa on moninainen. Suomeen kotoutuneina akateemisina maahanmuuttajina heidän voi katsoa edustavan ryhmää, jolle kielen ja kulttuurin yhteyksien ymmärtäminen on tärkeää, sillä he pyrkivät työllistymään ja kiinnittymään suomalaiseen yhteiskuntaan. Lähestyn aineistoani sisällönanalyysin keinoin. Ryhmittelen tekijöitä, jotka vas- taajien mielestä vaikuttavat kielenkäyttäjien pronomini- ja puhutteluvalintoihin. Vastausten tarkemmalla analyysilla pyrin nostamaan esiin vastaajien käsityksiä ja suhtautumista heidän kuvaamiinsa ilmiöihin. Kysely koostuu kahdesta temaattises- ta osasta: 1) Kolmaspersoonaiset pronominit. Ensimmäisen osan kysymyksillä tutkitaan vastaajien käsityksiä kolmaspersoonaisten pronominien käytöstä. Tehtävien avulla selvitetään, millaisilla pronomineilla vastaajien mielestä suomessa voidaan viitata ihmisiin ja eläi- miin normitetussa yleiskielessä ja toisaalta puhekielessä ja murteissa. Informantteja pyydetään pohtimaan suomen kielen pronominien käyttöä kirjoitetun ja puhutun kielen kannalta. 2) Sinuttelu ja teitittely. Kyselyn toisessa osassa kerätään vastaajien kokemuksia sinutte- lusta ja teitittelystä. Vastaajia pyydetään arvioimaan, millaisissa tilanteissa Suomessa teititellään ja mitkä asiat mahdollisesti vaikuttavat teitittelyn valintaan. 245 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA Kyselyssä on pyritty huomioimaan se, että vaikka kaikilla vastaajilla on suomen kielen opintoja, heiltä ei edellytetä lingvististen termien tuntemusta. Kyselyn kysy- mykset esittelen tarkemmin analyysiluvuissa 4 (kolmaspersoonaiset pronominit) ja 5 (sinuttelu ja teitittely). Aineiston suppeus ei mahdollista kvantitatiivista tarkaste- lua, eikä tutkimuksella osoiteta natiivien ja ei-natiivien eroja oman vertailuaineiston avulla. Tarkoitus on saada käsitys S2-oppijoiden kokemuksista ja peilata sitä ole- massa olevaan äidinkielisten suomenpuhujien käsityksiä koskevaan tutkimukseen. Lisäksi S2-opetustilanteissa tehdyt havainnot täydentävät kyselytutkimuksen avulla syntynyttä kuvaa informanttien käsityksistä. Nykysuomen puhuttelua on tarkasteltu muun muassa keskustelunanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Puhuttelua voidaan tarkastella autenttista vuorovaiku- tusta tutkimalla, ja puhutteluun liittyviä asenteita ja käsityksiä puolestaan tyypilli- sesti selvitetään haastatteluin ja lomakekyselyin. Lisäksi kielenkäyttäjien käsityksiä voidaan tarkastella myös tutkimalla puhutteluun liittyviä kommentteja sosiaalisessa mediassa; tällöin tarkasteltavat kommentit voivat olla joko spontaaneja tai tutkijoi- den alullepanemia (Lappalainen & Isosävi 2015: 14.) Kyselytutkimukseen liittyy monia esimerkiksi niiden kattavuuteen ja luotetta- vuuteen liittyviä haasteita, mutta kuten Lappalainen & Isosävi (2015: 17) toteavat, puhujien on huomattavasti helpompi kertoa esimerkiksi puhuttelukäsityksistään kuin esimerkiksi kielenkäyttönsä foneettisista piirteistä. Kyselylomakkein ei välttä- mättä voi selvittää vastaajien todellisia ratkaisuja erilaisissa kielenkäyttötilanteissa, mutta ne antavat tietoa puhujien käsityksistä ja asenteista. Kansanlingvististen tutkimusten perusteella useimmat ihmiset tiedostavat itse käyttämänsä kielen vaihtelevan (Lappalainen 2008: 91). Priiki (2017: 23) pohtii tutkimuksensa kansanlingvististä ulottuvuutta ja huomauttaa, että puhujien omat käsitykset eivät aina vastaa äänitetystä aineistosta tehtäviä havaintoja, mutta ne kuitenkin kertovat siitä, millaisista kielenpiirteistä puhujat ovat tietoisia ja millaisia asenteita ja arvostuksia kielimuotoihin tai variantteihin liittyy. 3 Puhekulttuurin omaksuminen Suomalaisessa kohteliaisuustutkimuksessa on viime vuosina kiinnitetty eniten huo- miota yhteen kohteliaisuuden osa-alueista, puhutteluun (Lappalainen 2020: 258). Puhuttelulla tarkoitetaan sen osoittamista, kenelle sanottu on suunnattu (VISK, mää- ritelmät). Vaikka eri kielten puhuttelutavat poikkeavat toisistaan, keinovalikoima on käytännössä usein samanlainen: puhuttelussa käytetään erilaisia puhuttelusanoja, pronomineja ja päätteitä (Lappalainen & Isosävi 2015: 11). Puhuttelumuodon va- lintaan vaikuttavia tekijöitä ovat puhujan ja puhuteltavan väliset suhteet, puheti- lanteen luonne, keskustelun sävy, puhujien aikomukset ja suhtautuminen toisiinsa (Seppänen 1989: 195). 246 Hanna Jokela Brownin ja Levinsonin (1987 [1978]) positiivisten ja negatiivisten kasvojen suojelu on laajasti sovellettu malli kohteliaisuuden tutkimuksessa. Positiivisten ja negatiivisten kasvojen lisäksi on puhuttu myös positiivisesta ja negatiivisesta koh- teliaisuudesta (ks. Muikku-Werner 1993). Suomalaisen kohteliaisuuden on esitet- ty edustavan tyypillisesti negatiivista kohteliaisuutta (Yli-Vakkuri 2005: 200–201). Myöhemmässä kohteliaisuuden tutkimuksessa on tuotu esiin myös se, etteivät tietyt kielenpiirteet sinänsä ole (epä)kohteliaita, vaan kohteliaisuus on tilanteista, ja kon- tekstilla on vaikutusta (Locher 2006: 250–251). Vieraan kielen oppijalle esimerkiksi oppikirjat toimivat ainakin opintojen alku- vaiheessa mallina, ja onkin kiintoisaa, että esimerkiksi S2-oppikirjojen dialogit vai- kuttavat olevan muodollisempia kuin vastaavanlaisten autenttisten tilanteiden di- alogit (Tanner 2012). Tanner (2012: 179–180) toteaa oppikirjojen yksinkertaistavan kohteliaisuusseikkoja, sillä oppikirjoissa ei oteta huomioon tilannekohtaisia variaati- oita. Toisaalta ei-syntyperäinen kielenkäyttäjä saattaa pyrkiä pitäytymään mahdolli- semman norminmukaisessa ilmaisutavassa osoittaakseen kuuluvuuttaan sosiokult- tuuriseen ryhmään (Muikku-Werner 1993: 323). Holttisen (2020) tutkimus suomenkielisistä ranskan kielen oppijoista osoittaa, että vieraan kielen puhujat pyrkivät pyynnöissään äidinkielisiä puhujia näkyvämmin ja runsassanaisemmin kohteliaaseen ilmaisuun, minkä vuoksi heidän käyttämänsä ilmaukset poikkeavat äidinkielisten tyypillisistä ilmauksista. Tomson (2018) puo- lestaan havainnollistaa, että kohdekielen oppiminen luokkahuoneympäristössä ei anna käsitystä tilanteisesta variaatiosta ja kohteliaisuuskäsityksistä: virolaiset suo- menoppijat muodostavat pyyntöjä ja osoittavat kohteliaisuutta eri tavoin kuin natii- vit ja suomenkielisessä ympäristössä suomen kieltä oppivat vironkieliset. Kieliyhteisöön kuulumisen kannalta puhekulttuurin omaksuminen ja kulttuu- rinen tuntemus ovat relevantteja kielitaidon rinnalla. Todellisissa vuorovaikutusti- lanteissa esimerkiksi oppikirjamainen puhe lisää oppijan toiseuden kokemusta (ks. Lauranto 1995; Lehtonen 2015). 4 Kolmaspersoonaisten pronominien vaihtelu 4.1 Kolmaspersoonaiset pronominit tutkimuksen valossa Pronominien jako persoonapronomineihin ja demonstratiivipronomineihin perus- tuu kieliopillisiin kriteereihin (ISK § 717; Priiki 2017: 251). Kolmaspersoonaisia prono- 1 Priikin väitöskirjassa (2017: 24–35) on kattava kooste suomen kielen kolmaspersoonaisten pro- nominien aiemmasta tutkimuksesta. 247 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA mineja järjestelmänä ja pronominien vaihtelua vuorovaikutussosiolingvistisesti tar- kasteleva Priiki (2017) toteaa, että puhekielen hän ~ se -vaihtelua on tutkimuksissa tyypillisesti verrattu normitettuun yleiskieleen. Priiki (2021) puolestaan tarkastelee suomenkielisten verkkokeskustelijoiden käsityksiä hän- ja se-pronominien normin- vastaisesta käytöstä. Kolmaspersoonaisten pronominien valintaan ja käyttöön puhutussa suomessa liittyy kohteliaisuuden ja arvostuksen osoittaminen. Kirsti Siitonen (2008) on tarkas- tellut hän-pronominin käyttöä etenkin lounaissuomalaisessa puheessa. Hän on kiin- nittänyt huomiota tapauksiin, joissa hän-pronominilla viitataan eläimiin ja esineisiin. Hän nimittää ”poikkeuksellisesti” käytettyä hän-pronominia ”sävypronominiksi” (ks. myös Vilppula 1989). Siitonen (2008: 87) toteaa, ettei tietyn pronominin valinta si- nänsä ole neutraalia, vaikka se voikin olla ainakin osittain tiedostamatonta. Siitosen (2008: 88) mukaan puhujan asenne vaikuttaa selvästi etenkin siihen, että kielenkäyt- täjä valitsee juuri hän-pronominin puheessa. Suomen kielen puhujat tiedostavat, että normitetussa kirjakielessä henkilöihin viitataan hän-pronominilla, vaikka puhekielessä se-pronomini on tavallisin viittaus- keino useimmilla puhujilla (Priiki 2017: 23). Normin ja puhekielen välillä on kuitenkin selvä ristiriita (Priiki 2017: 27). Lounais- ja kaakkoismurteissa hän on ollut ainakin vanhastaan neutraali henkilöviitteinen pronomini (Priiki 2017: 27), ja edelleen osa lounaismurteiden puhujista pitää hän-pronominia neutraalina henkilöviittauksen tapana (Siitonen 2008). Tietoisuuteen pronominien käytöstä ja työnjaosta vaikuttaa kouluopetus (Priiki 2017: 23; Siitonen 2008: 104). Hän-pronominia henkilöviittauksissa saatetaan vältel- lä siihen liitetyn kirjakielisyyden vuoksi (Priiki 2017: 27; Siitonen 2008: 102). Suomen puhujat voivat kokea hän-pronominin käytön sekä pakonomaisena, ärsyttävänä että hienostelevana, mutta toisaalta myös se-pronomini voidaan kokea epäkohteliaana (Siitonen 2008: 104, 2016). Hän-pronominin käyttöön liitetään myös ironisuus ja sar- kastisuus ja toisaalta harmistuneisuus sekä Turun seudulla esiintyminen (Siitonen 2008: 104). Priikin (2017: 43) havainnon mukaan hän-pronomini vaikuttaa se-pronomi- niin verrattuna (murreaineistossa) tunnusmerkkiseltä. Puhujat kokevat käyttävänsä hän-pronominia enemmän vieraiden kuin tuttujen keskustelukumppanien kanssa (Priiki 2017: 69). Tavallaan siis hän on puhujien mielestä kohtelias, vaikka sitten käy- tännössä käytössä on laajasti ja monessa yhteydessä se (Priiki 2017: 43, 51–52). Hän-pronominilla viitataan Siitosen (2008: 94) lounaismurteisiin keskittyvässä kyselyaineistossa myös esineisiin, kun ne ovat tuttuja, tärkeitä tai läheisiä tai niiden toivotaan tai oletetaan toimivan tietyllä tavalla. Eläimiin hän-pronominilla viitataan etenkin silloin, kun eläin on oma, läheinen tai suloisena pidetty. Myös puhetilanne ja keskustelukumppani vaikuttavat: esimerkiksi lemmikinomistajan suoranaisen loukkaamisen pelossa valitaan varmuuden vuoksi hän-pronomini. (Siitonen 2008: 97–99.) Samoin Vilppula (1989: 398) on arvioinut hän-pronominin käytön liittyvän 248 Hanna Jokela sympaattisiin tai läsnä oleviin eläimiin viittaamiseen, ja toisaalta hän-pronominilla voi olla sekä korostavia että väheksyviä tehtäviä. Siitosen (2008: 105) mukaan näyttää siltä, että samalla kun se-pronomini viittaa yhä laajemmin inhimilliseenkin tarkoitteeseen, niin indefiniittinen joku-pronominin nominatiivi taas hyvin yleisesti viittaa myös ei-inhimilliseen elolliseen ja elottomaan. Omassa tutkimuksessani ei selvitetä suomenoppijoiden indefiniittipronominien käyttöä ja tuntemusta, mutta kyselyn vastaukset ja myös omat havaintoni opetus- tilanteista osoittavat, että joku- ja jokin-pronominien käyttöala on monille suomenoppijoille epäselvä. 4.2 Informanttien käsityksiä kolmas- persoonaisten pronominien käytöstä Kyselyn pronominiosion alussa oli avokysymystä taustoittava monivalintatehtävä, joissa vastaajan piti valita persoonapronomineja, demonstratiivipronomineja ja in- definiittipronomineja sisältävästä pronominilistasta kaikki ne, joita heidän mieles- tään käytetään puhutussa kielessä ja murteissa, kun puhutaan a) ihmisistä, b) eläi- mistä ja c) esineistä2. (Mitä näistä pronomineista mielestäsi käytetään puhekielessä ja murteissa, kun puhutaan ihmisistä/eläimistä/esineistä?) Vastaajajoukon pienuuden (21) vuoksi näistä vastauksista ei voi tehdä yleistyksiä, eikä niitä ole mielekästä kä- sitellä laajemmin määrällisesti. Vastauksista voi tehdä joitain yksittäisiä havaintoja. Lähes kaikkien vastaajien mielestä puhekielessä ja murteissa yleisin ihmisiin viit- taava pronomini on se/ne. Kiinnostavaa on se, että puhutussa kielessä ja murteissa useampi vastaaja (7) arvelee hän/he-pronominien viittaavan eläimeen, kun taas vain yhden vastaajan mielestä hän/he viittaa ihmiseen puhutussa kielessä ja murteissa. Kyselyn pronominiosiossa pääpaino oli avokysymyksessä, jossa vastaajia pyy- dettiin pohtimaan suomen kielen pronominien käytön mahdollista yllätyksellisyyttä tai erikoisuutta (Onko suomen kielen pronominien käytössä joko puheessa tai kirjoi- tuksessa jotain erikoista tai yllättävää sinun mielestäsi?). On huomattava, että avoky- symyksen muotoilu on sellainen, että vastaaja voi saada vihjeen pronominien mah- dollisesta erikoisuudesta. Toisaalta kysymykseen on saanut vastata haluamallaan tavalla, ja vaikka vastausten pituudet ja painopisteet vaihtelevat, niissä tuodaan esiin melko monipuolisesti sekä opinnoissa että käytännön tilanteissa saatuja ko- kemuksia. Informanteista (yhteensä 21) kaksi oli sitä mieltä, ettei näe pronomineissa mi- tään erikoista tai yllättävää. Näkyvimmin vastaajat kiinnittävät huomiota etenkin siihen, että ihmisiin ja eläimiin viitataan puhutussa kielessä samoilla pronomineilla. Monet tuovat esiin sen, etteivät kirjakielen normit päde puheessa, ja vaihtelu voi 2 Tässä artikkelissa ei käsitellä esineisiin viittaamista. 249 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA tuntua erikoiselta ja ennakoimattomalta. Seuraavissa esimerkeissä (1–3) vastaajat kuvaavat pronominien käyttöä puhekielessä. (1) on kyllä, että puhekielessä puhutaan samalla tavalla ihmisistä kuin eläimistä (V133) (2) Mutta voin sanoa että, suomen kielen oppimisen alkuvaiheessa minua hämmensi puhekielessä se pronominin käyttö. Silloin en ole voinut eroaman puhe- ja kirjakiel- tä. Oli vaikea erottaa onko keskustelun aiheena ihmisiä vai eläimiä. :) (V9) (3) Minun mielestäni, suomen kieli on aivan erilainen puheessa ja kirjoituksessa. Pronominien myös. (V15) Kyselyyn vastanneista informanteista 12 kommentoi se-pronominien käyttöä ih- misistä puhuttaessa ja/tai toisaalta hän-pronominin käyttöä eläimiin viitattaessa, ja monissa vastauksissa kuvaillaan hämmennystä. Esimerkin 2 vastaaja kuvaa sa- malla omaa oppimisprosessiaan: Opintojen alkuvaiheessa se-pronominin ihmisviit- teinen käyttö puhekielessä hämmensi, mutta vastaajan voi sittemmin tulkita hah- mottaneen pronominin käytön vaihtelevan puhutussa ja kirjoitetussa kielessä. Voi ajatella, että kun kielitaito kehittyy, myös vaihteluun harjaantuu. On huomattava, että esimerkin 2 vastaaja ei varsinaisesti paheksu puhe- ja kirjakielen pronominien käytön ristiriitaisuutta, minkä hän osoittaa lisäämällä vastauksensa loppuun hymiön. Esimerkin 3 vastaaja kiteyttää suomen kielen olevan aivan erilaista puheessa ja kir- joituksessa ja tämän pätevän myös pronomineihin. Esimerkeissä 4–6 informantit kuvaavat omia reaktioitaan epäodotuksenmukai- siin pronominivalintoihin. (4) Puhekielessä mielestäni puhutaan usein eläimistä käyttäen ”hän” pronominia ja ihmisistä ”se” pronominia. Se on minusta huvittavaa, vaikka itsekin puhun omasta kissasta ”hän”-muodossa. (V10) (5) Minua yllättää uudelleen ja uudelleen se, että se-pronomini voi käyttää kun puhu- taan ihmisestä puhekielellä. Minun korvissani se kuullostaa erittäin epäkohtelialta ja halveksivalta. (V4) (6) Olin yllättänyt, kun opettaja käytti ”ne” meille opiskelijoille. (en tiennyt sitä, että se ja ne vois käyttää ihmisillekin puheessa) (V15) Informantit eivät laajasti esittele omia pronomineihin liittyviä valintojaan, mutta esimerkin 4 informantti tiedostaa itsekin käyttävänsä omasta kissastaan hän-pro- nominia, vaikka kokeekin hän-pronominin käytön eläinten yhteydessä huvittavaksi. Hän tuo esiin myös nimenomaan sen seikan, että kyseessä on oma lemmikkieläin, mikä onkin havaittu keskeiseksi hän-pronominin käyttöön johtavaksi taustatekijäksi (ks. esim. Siitonen 2008: 97–99). Ihmiseen viittaamista samoilla pronomineilla kuin 3 Merkintä viittaa kyselyn analyysissa kullekin vastaajalle annettuun numeroon. 250 Hanna Jokela eläimiin ja esineisiin kommentoidaan useissa vastauksissa. Esimerkin 5 informantti painottaa, että se-pronomini ihmiseen viittaamassa tuntuu erittäin epäkohteliaalta. Kirjoitetun kielen normien ja puheen keskinäinen erilaisuus tulee esiin esimerkis- sä 6, jossa kerrotaan yliopiston opettajan ne-pronominin käytöstä. Vastaaja ei esitä kritiikkiä tai paheksuntaa, mutta kertoo yllättyneensä. Kyselyn informantit asuvat Lounais-Suomessa, ja opetustilanteissa S2-oppijoiden kanssa keskustellessani olen havainnut, että monien opiskelijoiden mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla käytetään se-pronominia ihmisviitteisesti yleisemmin kuin Lounais-Suomessa. Vastauksista keskeisinä tekijöinä nousevat esiin tilanteinen vaihtelu ja pronomi- nien yleiskielestä poikkeava käyttö puhutussa kielessä, eivätkä kyselyni vastaajat tuo esiin murteita ja alueellista vaihtelua hän-pronominin tai se-pronominin suosimi- seen vaikuttavana tekijänä. Pronomineista kysyttäessä äidinkieliset suomenpuhu- jat sen sijaan kommentoivat sekä alueellisia että tilanteisia vaihtelutekijöitä normit ylittävässä pronominien käytössä (Priiki 2021: 332). On toki luontevaa olettaa, että S2-puhujien tiedot ja kokemukset alueellisesta vaihtelusta ovat vähäisempiä kuin äidinkielisten suomalaisten. Vastausten perusteella ihmisistä puhumisen yhteydessä se-pronominia voi- daan pitää halventavana tai epäkohteliaana, kun taas hän-pronominin käyttöä eläi- mistä puhuttaessa voidaan pitää huvittavana. Suoranaista arvostusta eläinviitteisillä hän-pronomineilla ei informanttieni mielestä näytetä osoitettavan. Tämä tulos vai- kuttaa poikkeavan äidinkielisten suomenpuhujien käsityksistä: Priikin (2021: 324) mukaan eläimiin liittyviin pronominivalintojen taustalla on arvostus: pronominilla osoitetaan suhtautumista viittauksen kohteena olevaan eläimeen. Toisaalta äidin- kieliset suomenpuhujat eivät pidä se-pronominin käyttöä ihmistä halventavana, vaan arkikäytössä normaalina puhetapana (Priiki 2021: 339). Kyselyni antaa viitteitä siitä, että vaihteluun tottuneetkaan vastaajat eivät pidä se-pronominia neutraalina puhutun kielen ihmisviitteisenä pronominina. Tottuminen suomalaiseen puhekult- tuuriin ei siis automaattisesti vaikuta ajatukseen neutraalista puhetavasta tai erilai- sesta kohteliaisuudesta, vaan puhekielen kolmaspersoonaisia pronomineja saate- taan arvioida ikään kuin toisesta puhekulttuurista käsin. Suomen yleiskielen ja puhekielen hän- ja se-pronominien käyttö saattaa vai- kuttaa ristiriitaiselta, vaikka toki monessa muussakin kielessä viitataan samoilla pronomineilla erilaisiin inhimillisiin ja ei-inhimillisiin tarkoitteisiin. Monista muista informanttieni ensikielistä poiketen suomen hän-pronomini on sen sijaan suku- puolineutraali. Kukaan vastaajistani ei kuitenkaan kommentoinut tätä, mikä saattaa kuvastaa sitä, että he ovat tältä osin jo tottuneita suomen persoonapronomineihin ja suvun puuttumiseen ylipäätään. Fremerin (2015: 68) mukaan ruotsissa sukupuoli- neutraali hen-pronimini on vakiintumassa, vaikka siihen on kielenkäyttäjien parissa suhtauduttu ristiriitaisestikin. Fremer toteaa, että suomen hän on ollut eräänlainen esikuva tässä asiassa. 251 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA 5 Milloin ja miksi sinä tai te? 5.1 Kieltenvälinen näkökulma Uuteen puhujayhteisöön sopeutuminen edellyttää paitsi kohdekieleen myös koh- dekulttuurin tutustumista. Esimerkiksi kielisukulaisuudella ei ole yhteyttä puhutte- lukäytänteisiin: suomen lähisukukielessä virossa teitittely on huomattavasti suomea laajempaa, kuten myös kaukaisemmassa sukulaiskielessä unkarissa. Suomen ajatel- laan kuuluneen skandinaaviseen kulttuuripiiriin, Viron pikemminkin keskieurooppa- laiseen (Yli-Vakkuri 2005: 189)4. Puhuttelun muutokset yleisesti Euroopassa ovat eri aikoina heijastuneet myös suomalaiseen teitittelyyn ja sinutteluun. Saksassa monikollinen puhuttelumuoto oli käytössä varhain, ja sieltä se levisi Ruotsiin ja edelleen Ruotsin kautta Suomeen. Aluksi monikon toisen persoonan käyttö kohteliaisuusmuotona oli lähinnä yläluo- kan käyttämä mutta levisi myös laajemman kansanosan käyttöön. (Yli-Vakkuri 2005: 190.) Ruotsin mallilla on kaiken kaikkiaan katsottu olleen suuri vaikutus suomen pu- huttelutapoihin (Lappalainen 2015; Paunonen 2010). Yli-Vakkuri (2005: 190) esittää, että puhuttelukoodien vakiintumattomuus saat- taa olla syynä siihen, että 1960-luvulta alkaen yksikön toisesta persoonasta tuli (jäl- leen) pääasiallinen puhuttelumuoto Ruotsissa ja Suomessa. Toisaalta sitäkin pidettiin samalla sekä liian tuttavallisena että tasa-arvoisuutta edistävänä (Yli-Vakkuri 2005: 193). Suomen selvien puhuttelunormien puuttumisen vuoksi moni suomalainen ko- kee nykyäänkin puhuttelumuodon valinnan vaikeaksi (Lappalainen 2015: 100). Vaikka puhuttelumuotoja analysoidaan ja arvioidaan usein kohteliaisuuden kannalta, on tärkeää huomata, että kohteliaisuus on sekä tilanne- että kulttuurisi- donnaista. Suomenkielisessä kontekstissa sinuttelu on paljon laajemmin hyväk- syttyä kuin Keski-Euroopassa puhuttavissa kielissä, eikä ole tarkoituksenmukaista tulkita tiettyjä muotoja epäkohteliaiksi suhteessa toisiin ilman kontekstia ja tietoa sosiaalisista ehdoista. (Lappalainen & Isosävi 2015: 20–21.) Lappalainen (2015: 72–76) toteaa Suomen kehittyneen muutamassa vuosi- kymmenessä sinutteluyhteiskunnaksi, vaikka yksiselitteisen vakiintuneena puhut- telukäytänteitä ei ole voinut pitää eikä voi edelleenkään. Vaikka suomenkielisissä asiakaspalvelutilanteissa on havaittu teitittelyn lisääntymistä tai paluuta tällä vuo- situhannella (Lappalainen 2020: 274), sinuttelu on edelleen laajaa (Yli-Vakkuri 2005: 190). Syynä teitittelyn eräänlaiseen paluuseen voinee Lappalaisen (2015: 76) mu- kaan hakea yleisestä moniarvoistumisesta ja toisaalta halusta omaksua kohteliaana pidettyä keski- ja eteläeurooppalaista puhuttelukulttuuria. 4 Viron puhuttelua sekä suomeen että venäjään vertaillen tarkastelevat Jalli ja Pajusalu (2015: 23). 252 Hanna Jokela 5.2 Informanttien käsityksiä sinuttelusta ja teitittelystä Kyselyssä informanteille esitettiin seuraava avokysymys: Suomessa voidaan puhu- tella yksikön toista persoonaa (sinä) sekä sinä-muodolla (sinuttelu) että te-muodolla (teitittely). Millaisissa tilanteissa sinun kokemuksesi mukaan käytetään te-muotoja eli teititellään? Mikä vaikuttaa te-muodon valintaan? Vastauksissaan informantit kuvaa- vat omia havaintojaan ja valintojaan. Vaikka avokysymyksessä paino on teitittelyllä, vastauksissa käsitellään yhtä lailla omaa suhtautumista sinutteluun. Informanteista (yhteensä 21) kolme kertoo, ettei suomen kielellä teitittele itse, koska teitittely tuntuu joko vieraalta tai tarpeettomalta. Suurin osa informanteista (18) teitittelee tai on ainakin aiemmin teititellyt. Melko odotuksenmukaisestikin pu- huteltavan ikä, puhetilanne sekä kunnioituksen ja kohteliaisuuden osoittaminen ovat informanttien mielestä keskeisiä tekijöitä puhuttelutapojen valinnassa. Esimerkissä 7 mainitaan yleisellä tasolla kontekstin ja puhekumppanin vaikutus ja esimerkissä 8 käytännöt, normit ja puhekumppanin tuttuus. (7) Se riippuu konteksteissa ja kenelle puhut (V3) (8) Te-muodon valintaan vaikuttavat hyväksytyt käytännöt ja normit, mutta myös tutta- vuusaste (kuinka tuttu toinen henkilö on). (V15) Kyselyn vastauksissa tuodaan esiin varsin konkreettisia esimerkkejä puhetilanteista, joissa teitittely katsotaan odotuksenmukaiseksi. Tällaisia tilanteita kuvataan esimer- keissä 9–11. (9) Mielestäni teititellään hyvin virallisissa tapahtumissa, mutta myös asiakastilanteissa. Lääkäri yleensä teitittelee. Muistaakseni myös eduskunnassa teititellään. (V15) (10) hyvin harvinaista, ehkä lääkärissä tai pankissa tai erikoishaastattelussa esimerkiksi presidentin kanssa (V6) (11) Kun puhutaan vanhoille ihmisille (60+) yleensä teititellään, ja sinuttelu käy melkein kaikeissä muissa tilanteissä. Eli, minun kokemukseni mukaan, ikä vaikuttaa ”te” tai ”sinä” - valintaan. Myöskin, ihmisen asema, esim. työelämässä, vaikuttaa te-muo- don valintaan. Esim., tiettyt ammatit ja tittelit (presidentti, ministerit, pappi, tohtori, asevoimiin liittyvä jne.) vaativat ”te”-muoto käyttämistä. (V17) Informantit käsittelevät vastauksissaan erilaisia ammattiryhmiä ja institutionaalisen vuorovaikutuksen tilanteita, joihin teitittely heidän mielestään liittyy. Informanteilla voi olla omakohtaista kokemusta tällaisissa vuorovaikutustilanteissa toimimisesta, tai he ovat voineet tehdä havaintoja esimerkiksi televisiohaastatteluista. Neljä ky- selyn informanttia mainitsee lääkärin ainakin mahdollisena teitittelijänä (esimer- kit 9–10). Kaksi informanttia on sitä mieltä, että presidenttiä teititellään (esimerkit 10–11), ja eduskunta ja papit mainitaan kyselyaineistossa samoin kahdessa vas- 253 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA tauksessa. Eduskunnan puhuttelukulttuuriin viitataan esimerkissä 9. Esimerkin 11 informantin mukaan te-puhuttelu liittyy kiinteästi tiettyjen ammattinimikkeiden tai tittelien käyttöön. Puhekumppanin ikää pidetään tärkeänä teitittelyyn vaikuttavana seikkana useissa vastauksissa, ja kyselyaineiston informanteista 11 mainitsee iän tai puhe- kumppanien välisen ikäeron, mutta ainoastaan yksi vastaaja (esimerkki 9) mainitsee tarkahkon iän, joka ohjaa teitittelymuodon valintaan. Nykysuomessa ikä vaikuttaa- kin olevan selvin peruste valintaan sinuttelun ja teitittelyn välillä, mutta puhekump- panin tuttuudella ja puhetilanteella on myös merkitystä (Lappalainen 2015: 99). Lappalainen (2015: 100) huomauttaa, että saman ikäryhmänkin sisällä joku saattaa pitää teitittelyä kohteliaana ja kunnioittavana, toinen taas etäännyttävänä ja suoras- taan loukkaavana. Etenkin asiakaspalvelussa toimivat tai toimineet pitävät iäkkäi- den ihmisten teitittelyä tärkeänä puhuttelutilanteissa (Lappalainen 20205: 278; Lepik 2016). Vaikka ainakin tietyissä tilanteissa osa kielenkäyttäjistä on teitittelyn kannalla, ei voi kuitenkaan sanoa, että teitittely sinällään olisi kohteliasta (Lappalainen 2020: 276). Sinuttelumyönteiset kielenkäyttäjät pitävät sinuttelua neutraalina ja kohteliai- suudeltaan tilanteisesti sopivana (mt. 277). Kyselytutkimukseni osallistujatkin kuvaa- vat vastauksissaan omia mieltymyksiään sinuttelun ja teitittelyn suhteen. Asiakaspalvelutilanteista kysyessään Lappalainen (2020: 280) havaitsi, että Suomen valtaväestöstä kieli- ja kulttuuritaustaltaan poikkeavat kielenkäyttäjät suo- sivat puhuttelussa teitittelyä, sillä heille tutuimmassa puhuttelukulttuurissa teititte- lyn asema on vahvempi kuin suomessa. Kyselyni informanteista seitsemän kommen- toi vastauksissaan asiakaspalvelutilanteita, kuten esimerkeissä 12 ja 13. (12) Olin käyttänyt asiakkaille te-muodolla ravintolassa töissä. Ehkä Suomessa se ei ole pakollinen, mutta halusin käyttää kohtelliasta muotoa asiakkaille. (V20) (13) Työpaikassa kun kommunikoin asiakkaiden kanssa. Tilanteen mukaan, mutta eten- kin ensimmäistä kertaa teitittelen. (V19) Asiakaspalvelutilanteiden kokemuksista kerrotaan sekä yleisesti (esimerkki 9) että nimenomaan asiakaspalvelijan kannalta (esimerkit 12 ja 13). Esimerkissä 12 vastaaja arvelee itse poikkeavansa siitä, mikä Suomessa kohteliaisuuden näkökulmasta on välttämätöntä, mutta hän haluaa toimia Suomessakin oman kohteliaisuuskäsityk- sensä mukaan. Esimerkin 13 vastaaja mainitsee tilanteella olevan vaikutusta, vaikka yleisesti ottaen ainakin ensimmäisessä tapaamisessa teitittelee asiakasta. Kuten esimerkissä 12 edellä, monet omista teitittelyratkaisuistaan kertovat tähdentävät havainneensa, ettei teitittely ole heidän kokemuksensa mukaan vält- tämätöntä suomalaisessa puhuttelukulttuurissa, mikä voi implikoida kielitaidon ke- 5 Lappalaisen (2020) haastattelututkimuksen aineiston haastatellut ovat suomen- ja ruotsinkieli- siä, ja joukossa on myös lapsuudestaan muita kieliä käyttäneitä. 254 Hanna Jokela hittymistä sekä puhekulttuurin ja – itselle ehkä alun perin vieraan – kohteliaisuuden omaksumista. Seuraavissa esimerkeissä 14–16 vastaajat kuvaavat sitä, miten he ovat muuttaneet tai muokkaavat puhuttelutapojaan erilaisissa tilanteissa odotusten mu- kaan. (14) Se vaan kuulostaa ystävällisemmältä ja kunnioittavammalta, vaikka monet sano- vatkin heti perässä ettei tarvitse teititellä. Tutussa ympäristössä on luontevampaa käyttää sinuttelua kun taas vieraassa ja korkeatasoisten henkilöiden läsnäolotilan- teissa teitittely luontevammin vaihtoehto. (V9) (15) Ajan myötä olen sitä lopettanut. Minusta tuntuu että, suomalaiset eivät oikeastaan tykkää sitä. En ole joutunut tilanteeseen jossa oli tuntunut että, teitittely olisi tarpeen. (V12) (16) Sinuttelu on myös minusta positiivinen ilmaus, että ollaan läheisiä/kavereita enemän kuin tuttuja. (V19) Esimerkissä 14 vastaaja tuo esiin tilanteisen vaihtelun ja kokemuksensa omasta suh- tautumisestaan verrattuna suomalaisten keskustelukumppanien suhtautumiseen. Vastaajalla ja suomalaisella puhekumppanilla on erilainen käsitys siitä, millä tavalla kohteliaisuutta tilanteessa ilmaistaan. Tosin syntyperältään suomalaisellekin teititte- lijälle saatetaan sanoa, ettei teitittely ole tarpeen. Esimerkin 15 vastaaja kertoi luo- puneensa teitittelystä, koska koki, ettei se suomalaisten mielessä ilmennäkään posi- tiivista kohteliaisuutta. Vaikka teitittelyyn yleisesti liitettiin kohteliaisuus, sinuttelun positiivisuus nousi esiin (16), ja sinuttelu nähtiin tuttuuden ja läheisyyden osoittami- sena positiivisella tavalla. Suomalaisten kohteliaisuusnormien on havaittu olevan vähemmän eksplisiitti- siä ja tarkkarajaisia kuin esimerkiksi ranskalaisten (Isosävi 2020). Kyselyssäni ei pyy- detty vertaamaan suomalaisia käytäntöjä muihin, mutta monet kuitenkin kirjoitti- vat havainnoissaan suomen ja muiden puhuttelukulttuurien eroista. Vertaillessaan vastaajat puhuvat muista tai omista kielistä ja kulttuureista (esimerkit 17 ja 18). Esimerkissä 19 mainitaan tarkemmin toinen kieli- ja kulttuurialue, Keski-Eurooppa. (17) Muuttaessani suomeen minä olen teitittelyt ihmisiä. Minun kulttuurissa teitittely tarkoittaa toisten ihmisten kunnioittamista (V12) (18) Suomen kielellä sinuttelu on yleisempää ja aika paljon vältetään teitittelyä toisin kuin muissa kielissä, jossa teitittelään esim. vanhempia ihmisiä, viranomaisia, tuntemattomia jne. (V9) (19) Mielestäni Suomessa teititellään huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Keski- Euroopassa. (V15) Puhuteltavaan suoraan viittaamisen välttämistäkin on pidetty yhtenä puhuttelustra- tegiana. Yli-Vakkuri (2005) esittelee erinäisiä keinoja viitata puhujaan epäsuorasti tai 255 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA välttää eksplisiittisiä persoonaviittauksia ja siten välttyä puhuttelumuotojen valin- nalta, ja hän pitää suoran kuulijaan viittaamisen välttämistä suomalaista kohteliai- suutta leimaavana piirteenä. Nollapersoonaa asiakaspalvelutilanteiden direktiiveis- sä tarkastellut Rouhikoski (2020) puolestaan toteaa, että nollapersoonadirektiivejä suunnataan kaikenikäisille asiakkaille. Siitonen (2000) tarkastelee suomenoppijoi- den nollapersoonaan liittyviä tulkintoja ja toteaa, että frekventeissä ja idiomaat- tisissa tapauksissa oppijoiden ja natiivien valinnat ovat samankaltaisia, kun taas vähemmän frekventeissä tapauksissa suomenoppijoiden valinnat poikkeavat synty- peräisten suomenpuhujien valinnoista. Kyselyni vastaajat eivät maininneet puhut- telun tai persoonapronominien välttämiseen tähtääviä strategioita, kuten nollaper- soonamuotoja. Joistakin vastauksista, kuten esimerkistä 18 edellä, kävi ilmi kokemus siitä, että teitittelyä usein vältetään suomen kielellä. Esimerkissä 19 todetaan, että puhuttelussa pronomineja pyritään kokonaan välttämään. (19) Mieluummin yritetään valttaa pronominit kokonaan. (V7) Kyselyssä ei annettu ohjeita vastausten pituudesta. Vastausten pituuteen ja syvälli- syyteen vaikuttivat todennäköisesti vastaajan paneutuneisuus, kielitaito ja kokemus- pohja. Voi sanoa, että vastaajat kertoivat varsin monipuolisesti aiemmin oppimas- taan, käytännön kokemuksistaan ja omista tunteistaan tai suhtautumisestaan. On huomattava, että pronominien kohdalla monet vastaajat viittasivat vastauksissaan normeihin ja opittuun tietoon, kun taas teitittelyn ja sinuttelun tapauksessa vastaa- jat kertoivat käytännössä hankitusta kokemuksesta. Kukaan ei ainakaan maininnut saaneensa kielen opiskelussa varsinaista opastusta teitittely- ja sinuttelutilanteista. 6 Lopuksi Artikkelissa selvitin kyselytutkimuksen avulla suomea toisena kielenä puhuvien akateemisten aikuisten kokemuksia kolmaspersoonaisten pronominien käytöstä ja vaihtelusta ihmisistä ja eläimistä puhuttaessa sekä sinuttelu- ja teitittelymuotojen valinnasta. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat edustavat ryhmää, jolle kielitaidon lisäksi puhekulttuurin tuntemus on tärkeää, sillä he pyrkivät kiinnittymään suoma- laiseen työelämään ja yhteiskuntaan. Vastaajamäärä on pieni ja kysely suppea, joten aineistoni perusteella ei voi tehdä yleistyksiä S2-puhujien pronominien tai vaihtelun tuntemuksesta, mutta kysely tarjoaa kuitenkin kiinnostavia vertailukohtia aiempaan tutkimukseen ja toisaalta ideoita jatkotutkimuksiin. Kyselyni informantit tunnistavat pronominien valintaan ja sinutteluun ja teitit- telyyn ohjaavia tekijöitä ja osaavat kuvata omia kokemuksiaan ja valintojaan seikka- peräisesti. Osa myös kuvailee sitä, että suomen kielen käytänteisiin ja puhekulttuu- riin sosiaalistuminen on muuttanut heidän omaa kielenkäyttöään oppimisprosessin 256 Hanna Jokela aikana. Toisaalta suomen kielen tyypillisten keinojen tunteminen ei välttämättä vai- kuta suoraan omiin puhuttelutapoihin. Ihmisiin ja eläimiin viittaaminen samoilla pronomineilla on kyselyn pronomi- niosiossa runsaasti kommentoitu ilmiö. Hän-pronominin käyttö eläimistä ja toisaalta se-pronominin käyttö ihmisistä herättää sekä hämmennystä että huvittuneisuutta, ja vastausten voi tulkita viittaavan siihen, ettei se-pronomini ole vastaajieni mielestä neutraali tapa viitata ihmiseen puheessa. Hän-pronominin käyttöön elämisistä pu- huttaessa ei liitetä suoranaista arvostusta. Tämä tulos vaikuttaa poikkeavan äidin- kielisten suomenpuhujien käsityksistä: Priikin (2021) mukaan pronominivalinnoilla voidaan osoittaa arvostusta eläimistä puhuttaessa, eikä toisaalta se-pronominin käyttöä pidetä ihmistä halventavana. Teitittelyyn vaikuttavina tekijöinä vastaajat nimeävät odotuksenmukaisestikin puhuteltavan iän ja tuttuuden sekä tilanteen institutionaalisuuden tai virallisuuden, ja monilla on konkreettisia esimerkkejä teitittelytilanteista tai teititeltävistä henkilöis- tä. Suomen puhuttelussa nähdään eroja muihin kieliin, ja toisaalta todetaan myös, ettei teitittely aina herätä positiivisia tunteita suomenkielisessä puhujayhteisössä, vaikka puhuja olisikin tarkoittanut olla kohtelias. Suomalaiseen puhuttelukulttuuriin laajasti kuuluva sinuttelu ei välttämättä tarkoita helppoutta ja selkeyttä suomea toi- sena kielenään puhuvalle. Koska sinuttelu ei ole yksinomainen puhuttelutapa suo- messa, ei sinuttelu ole aina helppoa ja selkeää syntyperäiselle suomalaisellekaan. Aineistoni antaa alustavia viitteitä siitä, että suomea toisena kielenä puhuvien suhtautuminen kirjakielen normien ylittämiseen ja tilanteiseen variaation saattaa poiketa äidinkielisten suomenpuhujien suhtautumisesta. Variaation tunnistaminen ei välttämättä vaikuta omaan suhtautumiseen, eikä uudenlaista kohteliaisuuskäsi- tystä tai puhetapaa omaksuta mutkattomasti. Vaikka se-pronominin ihmisviitteinen käyttö on tuttua, se ei vaikuta tekevän sen käytöstä neutraalimpaa. Sinuttelun ja teitittelyn kohdalla vastaajat suhtautuvat jonkin verran joustavammin mahdollisesti uudenlaiseen kohteliaisuuskäsitykseen tai näkevät tilanteisella vaihtelulla tai omilla ja muiden mieltymyksillä olevan vaikutusta. Useissa kyselyaineiston vastauksissa korostui käytännön kokemusten kautta oppiminen. Jatkotutkimuksessa olisi mielenkiintoista tarkastella esimerkiksi sitä, millä tavalla maassaoloaika ja suomenoppijoiden kontaktit vaikuttavat heidän koh- teliaisuuskäsityksiinsä ja valintoihinsa. Suomenoppija voi kokea toiseutta, mikäli hänen on vaikea ymmärtää tai so- veltaa suomen kielen puhuttelutapoja ja tilanteista variaatiota. Kielitaidon ja kult- tuurisen kompetenssin karttuminen sekä puhekulttuuriin sopeutuminen antavat lisää valmiuksia ja resursseja ymmärtää variaatiota ja toisaalta pohtia omaa suhtau- tumista variaatioon. On tärkeää, että suomea toisena kielenään puhuva maahan- muuttaja kokee osallisuutta puhujayhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaan, ja tätä suomen kielen variaation tunteminen ja kohteliaisuuskäytänteiden hahmottaminen helpottavat. 257 SUOMENOPPIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN KÄYTÖSTÄ JA PUHUTTELUSTA Kirjallisuus Brown, P. & S. Levinson 1987 [1978]. Language and politeness. Some universals in language usage. Studies in Interactional Sociolinguistics 4. Cambridge: Cambridge University Press. Fremer, M. 2015. Teitittelystä ja titteleistä sinutteluun. Ruotsin sinuttelureformi mainoselokuvien valossa. Teoksessa J. Isosävi & H. Lappalainen (toim.) Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 34–71. Havu, E., J. Isosävi & H. Lappalainen 2014. Les stratégies d’adresse en finnois: comparaison entre deux types de corpus oraux institutionnels. Teoksessa C. Kerbrat-Orecchioni (toim.) S’adresser à autrui: les formes nominales d’adresse dans une perspective comparative interculturelle. Chambéry: Publication Chambéry, 303–336. Holttinen, T. 2020. Le développement des requêtes en langue étrangère: Comparaison entre le français L2, le finnois L1 et le français L1. Université de Helsinki. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6757-6. Isosävi, J. & H. Lappalainen (toim.) 2015. Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Tietolipas 246. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Isosävi, J. 2020. Cultural outsiders’ evaluations of (im)politeness in Finland and in France. Journal of Politeness Research, 16 (2), 249–280. https://doi.org/10.1515/pr-2017-0051. Jalli, N. & R. Pajusalu 2015. Samat keinot, eri käyttö. Puhuttelu Virossa. Teoksessa J. Isosävi & H. Lappalainen (toim.) Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 105–134. Lappalainen, H. 2008. Kielellinen vaihtelu vuorovaikutuksen resurssina. Teoksessa S. Routarinne & T. Uusi-Hallila (toim.) Nuoret kielikuvassa. Kouluikäisten kieli 2000-luvulla. Tietolipas 220. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 85–102. Lappalainen, H. 2015. Sinä vai te vai sekä että? Puhuttelukäytännöt suomen kielessä. Teoksessa J. Isosävi & H. Lappalainen (toim.) Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 72–104. Lappalainen, H. & J. Isosävi 2015. Johdanto. Teoksessa J. Isosävi & H. Lappalainen (toim.) Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 9–33. Lappalainen, H. 2020. Millaista kohteliaisuutta suomalaiset arvostavat asiakaspalvelussa? Teoksessa K. Hippi, H. Lappalainen, & P. Nuolijärvi (toim.) Suomalaisten kielellistä elämää: sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen satoa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 253–287. Lauranto, Y. 1995. Normi, rekisteri ja S2-opetus. Virittäjä, 99 (2), 261–263. Lehtonen, H. 2015. Tyylitellen: nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1333-7. Lepik, R. 2016. “Rouva, teidän passi on vanha. Onko sulla mitään muuta.” Helsingin ja Tallinnan satamien lähtöselvitysvirkailijoiden puhuttelukäytänteet. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201606022069. Locher, M. 2006. Polite behaviour within realtional work. The discursive approach to politeness. Multilingua, 25, 249–267. Muikku-Werner, P. 1993. Impositiivisuus ja kielellinen variaatio. Julkisten keskustelujen käskyt ja kysymykset kielenopetuksen näkökulmasta. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja Nro 14. Joensuu: Joensuun yliopisto. 258 Hanna Jokela Paunonen, H. 2010. Kun Suomi siirtyi sinutteluun. Suomalaisten puhetapojen murroksesta 1970-luvulla. Teoksessa H. Lappalainen, M-L. Sorjonen & M. Vilkuna (toim.) Kielellä on merkitystä. Näkökulmia kielipolitiikkaan. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 325–368. Priiki, K. 2017. Hän, se, tää vai toi? Vuorovaikutussosiolingvistinen tutkimus henkilöviittauksista Kaakkois-Satakunnan nykypuhekielessä. Turun yliopiston julkaisuja, Annales Universitatis Turkuensis C/432. Turku: Turun yliopisto. Priiki, K. 2021. Verkkokeskustelijoiden käsitykset hän- ja se-pronominien norminvastaisesta käytöstä. Virittäjä, 125 (3), 320–346. https://doi.org/10.23982/vir.98383. Rouhikoski, A. 2020. Nollapersoona ja modaaliverbi Kelan virkailijoiden direktiiveissä. Virittäjä, 124 (3), 320–351. https://doi.org/10.23982/vir.60513. Seppänen, E-L. 1998. Henkilöön viittaaminen puhetilanteessa. Teoksessa A. Hakulinen (toim.), Suomalaisen keskustelun keinoja I. Kieli 4. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 195–222. Siitonen, K. 2000. Nollapersoonalauseet edistyneen suomenoppijan käytössä ja tulkittavina. Sananjalka, 42, 157–165. Siitonen, K. 2007. Suomen kielen ominaispiirteitä. Teoksessa K. Merenluoto, A. Virta, & P. Carpelan (toim.) Opettajankoulutuksen muuttuvat rakenteet. Ainedidaktiikan symposium 9.2.2007. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja B:77. Turku: Turun yliopisto, 273–280. Siitonen, K. 2008. Sävypronomini hän. Sananjalka, 50, 87–109. Tanner, J. 2012. Rakenne, tilanne ja kohteliaisuus. Pyynnöt S2-oppikirjoissa ja autenttisissa keskusteluissa. Helsinki: Helsingin yliopisto. Tomson, K. 2018. Lievennyskeinot virolaisten suomenkielisissä pyynnöissä: tutkimus virolaisten yliopistojen suomenoppijoiden, Suomessa asuvien virolaisten ja suomalaisten kielenkäytöstä. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Vilppula, M. 1989. Havaintoja hän- ja he-pronominien käytöstä suomen murteissa. Virittäjä, 93 (3), 389–400. VISK = A. Hakulinen, M. Vilkuna, R. Korhonen, V. Koivisto, T. R. Heinonen, Tarja & I. Aho 2008. Iso suomen kielioppi. Verkkoversio. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 950. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php. Yli-Vakkuri, V. 2005. Politeness in Finland: evasion at all costs. Teoksessa L. Hickey & M. Stewart (toim.) Politeness in Europe. Clevedon: Multilingual Matters, 189–202.