Ihmisten ja pikkulintujen teknologisia yhteenkietoutumia – pohdintoja linnun- pöntön ja sen käyttäjien historiasta Heta Lähdesmäki & Petri Paju Kiehtovat pikkulinnutPikkulinnut eli pienikokoiset, harakkaa pienemmät luonnon-varaiset linnut ovat ihastuttaneet ihmisiä Suomessa pitkään. Luonnonvaraisuudesta huolimatta monet lajit ovat ajoittain ol-leet läheisessä kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Pikkulinnut ovat monin tavoin joutuneet ihmislajin teknologisoiman maa-ilman verkkoihin ja vaaroihin vähintään 1800-luvulta lähtien, mutta seuraavassa keskitymme ihmisen pyrkimyksiin kehittää teknisiä ratkaisuja lintujen eduksi. Tarkastelemme erityises-ti linnunpönttöä. Linnunpesien ihmistekoisten vaihtoehtojen lisäksi moni muu sen jälkeen kehitelty tekninen ratkaisu on auttanut ihmisiä pääsemään fyysisesti lähemmäs pikkulintu-ja. Useat keksinnöt liittyvät lintujen asumiseen, ruokailuun, tarkkailuun ja lintuharrastukseen. Tarkastelumme sivuaa niin eläinten suojelun ja luonnonsuojelun historiaa, lintutieteen eli ornitologian historiaa, kulttuurin ja yhteiskunnan teknolo-gisoitumisen historiaa kuin ihmisen ja muun luonnon suhteen historiaa. Pohdimme esseessä myös, mitä teknisten ratkaisu-jen käyttäminen on merkinnyt sekä ihmisille että linnuille. Yhdistämme esseessä ihmistieteellisen eläintutkimuksen sekä 112 tieteen ja teknologian tutkimuksen lähestymistapoja posthu-manistiseen ajatteluun. LinnunpönttöLinnunpöntön ensimmäinen painettu ohje ilmestyi vuon-na 1874 Zacharias Topeliuksen kirjoittamassa Ensimmäinen kewätkirja Suomen kewätyhtiöille -lintusuojeluoppaassa. Se oli Topeliuksen vapunpäivänä 1870 Helsinkiin perustaman, pikkulintujen ja laajemmin eläinten suojeluun kannustavan Kevät yhdistyksen, Maj Föreningenin, julkaisema. Kevätyhdis-tyksiä perustettiin pian muillekin paikkakunnille, kuten Kuo-pioon, Haminaan ja Tammisaareen; ne oli tarkoitettu kouluis-sa toimiviksi lasten eläinsuojeluyhdistyksiksi. Nuoria jäseniä oli parhaimmillaan kymmeniä tuhansia. Esimerkiksi vuonna 1878 järjestöön kuului noin 30 000 koululaista. Kevätyhdistys-ten toiminta kuitenkin hiipui ja vuonna 1895 perustettiin nii-den toimintaa jatkamaan Sylvia-yhdistys. Aikuisten lintuhar-rastusta tukevilla järjestöillä on Suomessa lähes satavuotinen historia. Suomen Lintutieteellinen Yhdistys (SLY) perustettiin vuonna 1924 ja se jatkoi toimintaansa 2000-luvun alkuun asti. Laajempi, uusia yhdistyksiä yhteen koonnut Suomen Lintu- tieteellisten Yhdistysten Liitto (LYL) perustettiin 1973. Sen toimintaa on vuodesta 1995 jatkanut BirdLife Suomi. Siihen kuuluu yli 30 jäsenjärjestöä, joista monet ovat pitkään orga-nisoineet ja syventäneet ihmisen ja pikkulintujen teknologista yhteyttä.Suomalaisen eläinsuojelun johtohahmoksi kutsuttu Tope-lius kannusti 1800-luvun loppupuolella lapsia ja nuoria pikku-lintujen suojeluun, sillä se oli kasvattavaa ja kansan moraalia kohottavaa toimintaa. Taustalla vaikutti myös pikkulintujen vä-hentynyt määrä. Vuoden 1741 metsästysasetus oli määrännyt ihmiset varpusten ja muiden vahingollisten pikkulintujen hä-vittämiseen. Viljelyksille, puutarhoille ja olkikatoille haitallisia pikkulintuja tuli hyötyajattelun mukaan poistaa. 1800-luvulla 113 Ensimmäisen Kewätkirjan ehdotus linnunpöntöksi on vaivaton tunnis- taa lähes 150 vuotta myöhemmin. Topeliuksen ja kumppaneiden pesä- malli on muodostunut kaikille tutuksi, kotimaiseksi tyyppiratkaisuiksi. (Ensimmäinen Kewätkirja 1874, 17–18) 114 sanomalehdissä harmiteltiin metsälintujen vähyyttä, ja eläintie-teilijät kirjoittivat yleisesti lintujen vähentyneen. Syynä pidet-tiin metsästämisen lisäksi ihmistoiminnan muuttamaa tai jopa tuhoamaa ympäristöä – erityisesti poistamalla onttoja puita ih-miset vähensivät kolopesijöiden pesäpuuvalikoimaa. Aiemmin haitallisiksi katsotut pikkulinnut miellettiin 1800-luvun loppu-puolella ihmisille hyödyllisiksi: hyönteissyöjäpikkulinnut pitivät hyönteisten määriä kurissa peltojen ja puutarhojen läheisyydes-sä. Ensimmäisen kewätkirjan mukaan linnuista oli ihmisille sekä ”huwia että hyötyä”. Muutos pikkulintuasenteissa ulottui myös lainsäädäntöön, sillä vuoden 1898 metsästysasetuksessa astui voimaan pikkulintujen yleinen rauhoittaminen: ”tikka, käki, kot-tarainen ja muut pienet linnut, paitsi kotivarpunen ja lepinkäi-nen” olivat nyt ympäri vuoden rauhoitettuja.Linnunpönttöjen rakentaminen oli yksi keino estää pikku-lintujen määrien väheneminen. Pönttöjä kutsuttiin 1800-luvun lopulla linnunkodeiksi, lintu- ja puukoteloiksi, pesimis- ja pe-simyspöntöiksi. Aiemmin Suomessakin oli pitkään harjoitettu vesilintujen pesintäpaikkojen tai pesäpönttöjen rakentamista linnunmunien hankkimiseksi ruokapöytään. Munitusta varten kyhättyjä pesiä kutsuttiin uutuiksi. Lintujen pesät ovat houkut-taneet myös toisesta syystä: sekä pikkupojat että luonnontietei-lijät ovat harrastaneet linnunmunien keräämistä. Lasten lisäksi maanviljelijöitä kannustettiin lintujen suojelemiseen ja pönttö-jen rakentamiseen. Pöntöt löysivät paikkansa myös kaupunkien puistoista: esimerkiksi Kuopion kaupungin puistoihin ripustet-tiin vuodesta 1907 alkaen noin 600 pesäpönttöä. Pönttöjä alet-tiin pian valmistaa teollisesti. Topelius kehotti lapsia ja nuoria myös ruokkimaan lintuja tal-visin. Ikkunan ulkopuolelle oli helppo asettaa lauta, jolle ripotel-tuja siemeniä esimerkiksi Suomeen talvehtimaan jääneet tiaiset, punatulkut ja varpuset söivät. Eläinsuojelus-lehti kirjoitti lintujen ruokinnasta vuonna 1899 harmitellen, ettei tapa ollut laajalle le-vinnyt. Se kun oli keino auttaa pikkulintuja aikana, jolloin ne ”ei-vät muulla tavalla voi hankkia jokapäiväistä ravintoa”. 1900-luvun aikana linnunpönttöjen rakentaminen ja lintujen ruokkiminen 115 kuitenkin vakiintuivat erityisesti koululaisten ja luonnonystävien harrastukseksi. Tämä johti vähitellen esimerkiksi pesäkolojen vä-hyydestä kärsineiden lajien runsastumiseen. Pönttöjen avulla voi-tiin myös saada lisää tietoa linnuista. Seilin saarella Turun yliopis-ton Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijat pystyttivät satoja pönttöjä saaren puihin yhteisvoimin yliopiston lintututkijoiden ja opiskelijajärjestö Synapsin kanssa. Pönttöjä käytettiin 1970-lu-vun puolivälistä alkaen esimerkiksi opiskelijoiden kenttäkurssilla lintujen pesinnän alkuvaiheiden tutkimiseen. Lintujen ruokkimis-ta on puolestaan käytetty apuna rengastamisessa, joka liittyy sekä lintujen tutkimiseen että suojelemiseen: esimerkiksi pikkulintuja voitiin ottaa kiinni rengastamista varten ruokintalaudan viereen sijoitetun rengastusverkon avulla.Tarve pesäpönttöjen rakentamiseen on jatkuva, sillä ne voi-vat rikkoontua ja ainakin vanhat puiset pöntöt joka tapauksessa Pönttöihin rakennetaan usein puhdistusta varten avattava katto tai pohja. (Kuva Heta Lähdesmäki) 116 lahoavat aikanaan. Pönttö on tärkeä puhdistaa aika ajoin. Nämä tekniset ylläpitotehtävät ja huoltotoimet ovat pääosin ihmis-ten vastuulla. Lisäksi lintukäyttäjien tarpeet saattavat muuttua. Nykyään BirdLife Suomi kannustaa aikuisia ja lapsia pönttöjen tekemiseen jakamalla nettisivuillaan ohjeita, ja YLE:n maalis-kuussa 2016 käynnistämä Miljoona linnunpönttöä -kampanja innosti suomalaisia pönttötalkoisiin; tavoitteena oli rekisteröidä kartalle miljoona linnunpönttöä eri puolille maata. Presidentti Sauli Niinistö puolisoineen osallistui kampanjaan rakentamalla ja pystyttämällä ensimmäisen rekisteröidyn pöntön Mäntynie-men pihalle. Määräaikaan mennessä pönttöjä rekisteröitiin yli 1,3 miljoonaa.Pöntön rakentamiseen ja pikkulintujen ruokkimiseen on 1800-luvulta lähtien kannustanut osaltaan mahdollisuus seu-rata läheltä lintujen elämää: Topeliuksen mukaan ”lintukote-lossa” pesivien lintujen tarkkailu oli ”paras tila oppia tunte-maan pienten lintujen kotitapoja, heidän wikkelät temppunsa, erilaisia liwerryksiä, kuin jos waan näemme heitä alakuloisina wankina häkissä, walelintuina jonkun museon lauteilla, tahi maalattuina kuwakirjoihin”. Nykyäänkin moni lintuharrastaja tarkkailee mielellään linnunpöntössä asuvia ja talviruokinta-paikalla käyviä lintuja linturetkien, rengastuksen, valokuvaa-misen ja bongauksen ohella. Kirjailija John Bergerin mukaan eläimet ovat aina niitä, joita tarkkaillaan, ja se, että ne voivat tarkkailla meitä, on menettänyt merkityksensä. Jokainen lintu-ja ruokintapaikalla tai pöntön luona seurannut kuitenkin tie-tää, että sillä, että lintu aistii ja huomaa ihmisen, on merkitystä. Lintuharrastuksissa onkin jo pitkään tähdennetty sitä, etteivät ne saisi häiritä lintuja. Yksi tarkkailun ja lintuharrastuksissa käytettyjen teknologioiden seuraus oli se, että ihmiset saat-toivat ymmärtää pikkulinnut subjekteina ja yksilöinä, joilla on omat piirteensä ja tapansa.Lintuharrastus mielletään miehiseksi, mutta Kevätyhdis-tysten ja Sylvia-yhdistyksen toiminta oli suunnattu sekä po-jille että tytöille. Muutenkin 1800-luvun toisella puoliskolla Suomeen perustettujen eläinsuojeluyhdistysten toiminnassa 117 oli alusta alkaen mukana niin miehiä kuin naisia. Lintutieteel-listen yhdistysten jäsenistö taas oli miesvoittoista: 1980-luvun alussa vain kymmenesosa oli naisia. Nykyään naisten määrä on kasvussa. Ennen kaikkea toimintaan osallistui runsain määrin pikkulintuja. Teknologia pikkulintujen näkökulmastaTeknologian historiantutkimuksessa on viime vuosikymmeninä kohdistettu kasvavasti huomiota eri laitteiden käyttöön ja käyt-täjiin, jotka osaltaan muokkaavat niin teknisiä artefakteja kuin niiden ymmärrettyä tarkoitusta. Oletusarvoisesti käyttäjällä on tarkoitettu ihmislajin yksilöä tai joskus näiden muodostamaa organisaatiota. Posthumanistisen tutkimuksen inspiroimana on aiheellista kysyä, mikä on ollut lintujen rooli tai ”toimijuus” niihin itseensä liittyvien teknisten ratkaisujen historiassa. Eh-dotamme, että myös lintuja kannattaa tarkastella teknologian käyttäjinä – ainakin kunnes keksitään parempi käsite jolla tart-tua niiden omanlaiseen suhteeseen tekniikan kanssa.Ihmishavaintojen perusteella voidaan tutkia, millaisia tek-nologian käyttäjiä pikkulinnut tarkemmin ovat. Oletettavasti nii-den joukossa esiintyy vaihtelua, kuten ihmisten ja -ryhmien on havaittu eroavan toisistaan monin tavoin. Voidaan esimerkiksi kysyä, että missä määrin pikkulinnut toimivat yksilöllisesti lin-tulaudalla ruokaillessa tai lajityypillisesti linnunpönttöä valites-sa ja sisustaessa. Kenties jotkin linnut tai lajit ovat taipuvaisem-pia rakentamaan pesiään yhdessä ihmisen kanssa, jonkinlaisina kanssakäyttäjinä tai -kehittäjinä. Ovatko linnut keksineet ihmis-silmiin uusia käyttötapoja esimerkiksi esineille pihapiirissä, ja jos niin millaisia uusia (teknologisia) ratkaisuja linnut ovat tuot-taneet – leviävätkö nämä lintujen innovaatiot lajikumppaneille tai muille lajeille?Linnunpönttöihin pesimään asettuneet pikkulinnut olivat tämän teknologian kanssakäyttäjiä ihmisten lisäksi: pöntöt ra-kennettiin jo varhain yleensä jotakin tiettyä lajia ajatellen, sen 118 biologia ja tavat huomioon ottaen. Jotkut linnut pesivät mielel-lään ihmisten tekemissä pöntöissä, mutta kaikki lajit eivät juuri-kaan käytä pönttöjä. Myöskään ruokinta ei ollut kaikille lajeille mieluisaa. Pikkulinnut eivät aina ole halunneet käyttää ihmisten niille suunnittelemaa teknologiaa. BirdLife Suomen 2019 julkai-semassa lapsille ja nuorille suunnatussa Pöntöt ja linnut -vihko-sessa mietittiin syitä tyhjäksi jäävään pönttöön: Hyväkin pönttö voi kuitenkin joskus jäädä kokonaan ilman asukkaita. Syytä on yleensä vaikea löytää, koska linnut eivät osaa sitä meille kertoa. Lintujen mielestä esimerkiksi pöntön sijainti tai lentoreitti pöntölle voi olla huono. Ehkä alueella on liian vähän ravintoa poikasille tai liikaa petoeläimiä. Voi olla, että oman lajin kilpailevia yksilöitä pesii liian lähel- lä. Lähistöllä voi myös olla vanhempia pönttöjä, joita linnut ovat tottuneet käyttämään.Aineistomme viittaa siihen, että ajan kuluessa ihmiset ja linnut ovat teknologian yhteiskäyttäjinä oppineet toisiltaan, esimerkiksi ratkoneet ongelmia ja kehittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja.Lähinnä ihmisten vastuulla on ollut varautuminen tekno-logian väärinkäyttöön, johon voivat syyllistyä eri lajit. Maa- mies-lehdessä 1878 muistutettiin rakentamaan pönttö niin, ettei kissa tai muu petoeläin päässyt kiipeämään ja ”noukkimaan” lin-nunpoikasia ulos pöntöstä. Pesäpönttöjen sisäänmenoaukkojen reunat on jo pitkään neuvottu vahvistamaan metallilevyllä, ettei orava saa jyrsittyä tietään lintuperheen asuntoon. Ihminenkin saattoi käyttää teknologiaa väärin tai huolimattomasti, esimer-kiksi jos ei jatkanut talviruokintaa yhtäjaksoisesti kevääseen saakka. Vuonna 1983 ilmestyneessä Harrasta lintuja -kirjasessa ravinnon loppumisen kerrottiin voivan koitua ”linnuille kohta-lokkaaksi”. Ruokintateknologian käyttäminen saattoi kostautua linnuille, jos ihminen ei huolehtinut tehtävästään kunnolla.Arkielämän havaintoaineiston perusteella jotkin lintulajit kuten pääskyset valitsevat myös pesätekniikan suhteen omat 119 lentoreittinsä eli rakentavat kotinsa ikään kuin perinteiseen ta-paan mutta ihmisten tekemän suojan kuten pihapiirin varasto-rakennuksen katon alle. Lähtökohtaisesti näyttää siltä, että pik-kulinnuissa esiintyy käyttäjiä moneen erilaiseen ”lintukoteloon” - ja osa pyrähtää kokonaan toisaalle.Teknologian kulttuurihistoriassa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että jotkut ihmiset kieltäytyvät teknologiasta, tai suorastaan vastustavat sitä. Yhtä lailla pikkulintujen joukossa lienee ollut tällaisia ei-käyttäjiä tai suoranaisia luddiitteja. Ku-ten Hannu Salmi valaisi tekniikan mentaalihistoriaa kartoitta-vassa kirjassaan Atoomipommilla kuuhun, luddismiksi kutsuttiin Pojat asentavat lintulautaa ikkunalle 1950-luvulla. Kuva Pekka Kyyti- nen. (Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto) 120 Englannissa 1800-luvun alussa levinnyttä liikehdintää ja vasta-toimia, jossa työläiset järjestelmällisesti rikkoivat uusia tehok-kaampia kutomakoneita, jotka uhkasivat viedä näiltä työt. Lin-tujen vastarinta teknologiaa kohtaan on tiettävästi kohdistunut niin rengastukseen kuin ihmisen nikkaroimiin pesäpaikkoihin, joita jotkin linnut ja lajit eivät ole suostuneet käyttämään. Mitä tapahtui luddiittilinnuille? Mikä kohtalo oli tai on teknologias-ta kieltäytyneillä linnuilla ja lintulajeilla? Rengastajaa nokkinut lintu saa usein vastustuksesta huolimatta renkaan jalkaansa, mutta pesäpöntöstä kieltäytyvälle linnulle jää vaihtoehtoisia toi-mintatapoja. Ehdotamme että näitä etenkin linnunpöntön his-toriallisen tarkastelun herättämiä kysymyksiä pohtimalla avau-tuu tilaisuuksia muuttaa sitä tosiseikkaa, että niin pikkulinnut kuin muut ei-inhimilliset eläimet ovat teknologian mahdollisina käyttäjinä ihmisille toistaiseksi melko tuntemattomia ja täynnä arvoituksia. Pikkulinnuista, ihmisistä ja teknologiastaErilaisten teknologioiden, teknisten laitteiden ja käytäntöjen, kuten linnunpönttöjen, rengastuksen, kameroiden ja kiikareiden avulla ihmiset ja eri pikkulintulajien edustajat ovat tekemisissä keskenään ja ajoittain fyysisesti läheisessä vuorovaikutuksessa. Kun uusinta uutta on tunnistaa lintulaji sen lauluäänestä älypu-helimeen ladatun tekoälyohjelman avulla, niin se on vain uusin askel pitkäaikaisessa jatkumossa, jossa erilaiset teknologiset käytännöt ovat lähentäneet ihmisiä ja pikkulintuja toisiinsa. Linnunpöntön vaiheiden tarkastelu johtaa ajattelemaan, että teknologia tai paremmin sanoen sen yhteinen, jaettu käyttö on toiminut lajienvälisen yhteyden ja vuorovaikutuksen siltana, ymmärryksen lisääjänä yli lajien välisten rajojen. Kehityksessä lienee niin valoa kuin varjoja, vaikka jälkimmäiset jäävät tässä vähemmälle.On selvää, että niin esimerkiksi teknologian historiassa yleensä kuin teknologian sosiaalisen rakentumisen lähesty- 121 mistavassa eläimet kuten pikkulinnut ovat jääneet liian vähälle huomiolle, kenties koska niitä varten tuotettuja materiaalisia ratkaisuja on pidetty vähäarvoisina verrattuna joihinkin toisiin, ihmisten ”neronleimauksiin” nähden. Pikkulintujen ja laajem-min toislajisten eläinten mukaanotto (myös teknologian) his-toriantutkimuksen tarkastelukohteisiin tarjoaa uusia aineksia jokapäiväisen, arjen teknologian historiaan. Vaikka aihetta on tässä tarkasteltu vasta alustavasti ja vaikka ihmiset turhan hel-posti pitävät kaikkea tekniikkaa vain omana luomuksenaan, pik-kulintujen voi sanoa osaltaan olleen luomassa erilaisia teknisiä ratkaisuja yhdessä ihmisten kanssa.Näistä havainnoista huomataan, että pikkulintujen ja ih-misten arkinen kumppanuus ja läheisyys ylipäänsä ovat varsin teknologista laatua, ja että näiden eriparisten lajien yhteys muo-dostuisi paljon vaikeammaksi ilman pitkän ajan kuluessa yhdes-sä muokattuja teknologisia ratkaisuja. Ylilajisesta yhteistyöstä on seurannut monia asioita. Ryhtymällä teknologian käyttäjiksi ihmisten kanssa pikkulinnut ovat paitsi suojelleet itseään myös osallistuneet eläinsuojeluaatteen vahvistamiseen. Ihmisille pik-kulintujen avustaminen ja yhteistyö niiden kanssa on ollut To-peliuksen (1874) sanoin ”oikein todellinen, wiaton ja opettawai-nen huwitus”. LähteetBerger, John: About Looking. Bloomsbury, Lontoo 1980.Esa Lehikoinen, tiedonanto sähköpostitse 15.1.2021.Ihmisen tekemistä linnun-pesistä. Ensimmäinen Kewätkirja Suomen Kewätyhtiöille. 1874 Helsinki. Näköispainos Gummerus. Jyväskylä 2009, 15–21.Ilppo Vuorisen haastattelu 6.7.2020. Haastattelija Heta Lähdesmäki.Jari Hännisen haastattelu 28.11.2019. Haastattelija Heta Lähdesmäki.Korpimäki, Eero et. al: Harrasta lintuja. Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys r.y. & Lintutieteellisten Yhdistysten Liitto r.y., Alavus, 1983. 122 Lehikoinen, Esa, Lemmetyinen, Risto, Vuorisalo, Timo & Rönkä, Mia: Suomen lintutiede 1828–1974. Faros, Turku 2020.Lindman, V.: Lintulaudat. Eläinsuojelus. Suomen eläinsuojelusyhdistysten aikakauskirja, 1/1899, 8.Miljoona linnunpönttöä. https://yle.fi/aihe/miljoona-linnunponttoa [katsottu 12.8.2020].Petander, U. H.: Linnunpöntöistä. Maamies. Tietosanomia Suomen maanviljelystä ja sen sivu-elinkeinoja varten, 22.11.1878, nro 28, 1–5.Plit, Inka & Södersved, Jan (toim.): Pöntöt ja linnut. BirdLife Suomi 2019. https://tiedostot.birdlife.fi/julkaisut/pontot-linnut_2019.pdfSalmi, Hannu: ”Atoomipommilla Kuuhun!” Tekniikan mentaalihistoriaa. Edita, Helsinki 1996.Tiitta, Allan: Harmaakiven maa: Zacharias Topelius ja Suomen maantiede. Suomen tiedeseura, Helsinki 1994.Vuorisalo, Timo, Lehikoinen, Esa & Lemmetyinen, Risto: Lintusuojelun varhaisvaiheita Suomessa. Teoksessa Timo Soikkanen (toim.) Ympäristöhistorian näkökulmia. Piispan apajilta trooppiseen helvettiin. Poliittisen historian tutkimuksia 14. Turun yliopisto, Turku 1999, 104–125.