This is a self-archived – parallel-published version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. When using please cite the original. AUTHOR Anna K. Kirjavainen & Hanna Nori TITLE Olosuhteisiin nähden tyytyväinen: Luonnontieteiden väitöskirjatutkijoiden kokemuksia ohjauksesta, rahoituksesta, yhteisöön kiinnittymisestä ja stressistä YEAR 2023 URL https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2023/12/22/olosuhteisiin- nahden-tyytyvainen-luonnontieteiden-vaitoskirjatutkijoiden- kokemuksia-ohjauksesta-rahoituksesta-yhteisoon- kiinnittymisesta-ja-stressista/ VERSION Publisher’s PDF CITATION Anna K. Kirjavainen & Hanna Nori (2023) Olosuhteisiin nähden tyytyväinen: Luonnontieteiden väitöskirjatutkijoiden kokemuksia ohjauksesta, rahoituksesta, yhteisöön kiinnittymisestä ja stressistä. Yliopistopedagogiikka 30:2. LICENSE CC BY 4.0 Olosuhteisiin nähden tyytyväinen: Luonnontieteiden väitöskirjatutkijoiden kokemuksia ohjauksesta, rahoituksesta, yhteisöön kiinnittymisestä ja stressistä 22.12.2023 tags: jatko-opinnot, luonnontieteet, ohjaus, tohtorikoulutus, väitöskirja Anna K. Kirjavainen, erikoistutkija, PET-keskus / radiokemian laboratorio / Turun yliopisto anna.kirjavainen@utu.fi Hanna Nori, yliopistotutkija, kasvatustieteiden laitos / UTUPEDA Yliopistopedagogiikan keskus, Turun yliopisto hanna.nori@utu.fi (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com /2023/12/yp-osastotunnus-tieteellisia-artikkeleita_page_012-1.png) (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/tsv- vertaisarvioitu-tunnus.png) Tiivistelmä Tässä artikkelissa perehdymme luonnontieteen alojen väitöskirjatutkijoiden kokemuksiin. Tarkastelemme erityisesti tyytyväisyyĴä ohjaukseen ja rahoitukseen ja integroitumista akateemiseen yhteisöön sekä jatko-opintoihin liiĴyvän huolen ja stressin kokemuksia. Selvitämme myös, eroavatko luonnontieteen väitöskirjatutkijoiden kokemukset muilla aloilla väitöskirjaa tekevien kokemuksista. Aineistona hyödynnämme vuonna 2015 kahdeksasta suomalaisesta monialaisesta yliopistosta keräĴyä laajaa kyselyä (N = 1 694), johon vastasi 213 luonnontieteen väitöskirjatutkijaa. Tutkimuksemme osoiĴi ensinnäkin, eĴä väitöskirjatutkijat kokivat tärkeimmiksi hyvän ohjaajan ominaisuuksiksi ohjaajan aidon kiinnostuksen, riiĴävän ajan ja tasapuolisuuden. Hyvä ohjaus on yhteydessä parempaan väitöskirjatutkijan integroitumiseen, riiĴämätön rahoitus on taas voimakkaimmin yhteydessä tyytymäĴömyyden tunteisiin jatko-opinnoissa. Muilla aloilla väitöskirjaa tekeviin verraĴuna luonnontieteen väitöskirjatutkijat olivat tyytyväisempiä ohjaukseen ja rahoitukseen, ja he olivat myös integroituneet paremmin omaan yhteisöönsä. Toisaalta samaan aikaan he kokivat enemmän huolta jatko-opinnoistaan. Luonnontieteissä väitöskirjatutkijat ovat lähes aina osa isompaa tutkimusryhmää, jolloin ohjaus, rahoitus ja yhteisöön integroituminen ovat varmemmalla pohjalla. Toisaalta tutkimusryhmän paine ja mahdollinen kilpailuasetelma muiden junioritutkijoiden kanssa voi olla kuormiĴavaa. Väitöskirjatutkijoiden hyvinvointia tukeviin toimenpiteisiin pitää tulevaisuudessa panostaa enemmän esimerkiksi kehiĴämällä ohjaajien pedagogisia taitoja ja lisäämällä jatko-opintojen rahoitusmahdollisuuksia. Myös joustavampi tutkinnon tavoiteaika antaisi väitöskirjatutkijoille enemmän aikaa kasvaa alansa asiantuntijoiksi ja osaksi akateemista yhteisöä. Samalla opiskelu-, suunnitelmallisuus- ja ajanhallintataitoja voitaisiin tukea ja parantaa tohtoriopintoihin sisällyteĴävillä opinnoilla. Avainsanat: tohtorikoulutus, jatko-opinnot, väitöskirja, ohjaus, luonnontieteet Abstract In this paper, we examine the experiences of doctoral researchers in the fields of natural science. Especially, we look at satisfaction with supervision and funding, integration into the academic community, and experiences of stress related to postgraduate studies. We will find out whether the experiences of natural science doctoral researchers differ from the experiences of those doing doctoral dissertations in other fields. As a data set, we used a large survey collected from eight Finnish multidisciplinary universities (N=1694) in 2015, which was answered by 213 natural science doctoral researchers. Firstly, our research showed that the doctoral researchers felt that the most important characteristics of a good supervisor were the supervisor’s genuine interest, sufficient time and fairness. Good supervision is connected to beĴer integration of the doctoral researcher, while insufficient funding is most strongly connected to feelings of dissatisfaction in postgraduate studies. In natural sciences, doctoral researchers are almost always part of a larger research group, in which case guidance, funding and integration into the academic community are on a more secure basis. On the other hand, the pressure of the research group and the potential competition with other junior researchers can be overwhelming. In the future, we need to invest more in measures supporting the well-being of doctoral researchers. Ways to do this include, for example, developing the pedagogical skills of supervisors and increasing funding opportunities for postgraduate studies. Greater flexibility in the target time of the doctoral degree would also give doctoral researcher more time to grow into experts in their field and become an integral part of the academic community. Keywords: Doctoral education, postgraduate studies, doctoral thesis, supervision, natural sciences Johdanto TohtorikouluteĴavan työhön liiĴyy etenkin luonnontieteissä usein jonkinlainen riiĴämäĴömyyden tunne, sillä tutkimusala on eriĴäin kilpailtua ja aina on riski, eĴä joku muu ehtii tehdä saman ennen oman tutkimuksen valmistumista. Kun otetaan huomioon vielä se, eĴä kilpailevat tahot ovat usein eri kokoisia (esim. yksityishenkilöt vastaan suuret tutkimusryhmät), syntyy monesti epätodellinen vaikutelma ylivoimaisesta urakasta. Olen pääasiassa tyytyväinen tuloksiini, muĴa uhkakuvista ja niiden tuomasta paineesta on vaikea päästä eroon. (Nainen, teoreeĴinen fysiikka) Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan tavoiĴeissa korostetaan nykyisin entistä enemmän tehokkuuĴa, kansainvälisyyĴä ja tuloksellisuuĴa. Tohtorikoulutuksen merkitys korkeakoulujen tuloksellisuudessa on huomaĴava, sillä väitöskirjatutkijat tuoĴavat suuren osan tieteellisistä julkaisuista. Tiedekuntien rahoitus on sidoĴu valmistuvien tohtorien määrään, ja tohtorintutkinnon tavoitevalmistumisajat ovat tiukat. Yliopistot ovatkin kehiĴäneet ja tehostaneet oppimisympäristöjään ja ohjauskäytäntöjään, joĴa ne tukisivat paremmin väitöskirjatutkijan opiskelua ja akateemisen asiantuntijuuden kehiĴymistä (Bastalich, 2017). Yliopistot ovat esimerkiksi perustaneet tutkijakouluja tarjoamaan tohtorikoulutusta keskitetysti, joĴa vähemmillä resursseilla pystyĴäisiin ohjaamaan useampia väitöskirjatutkijoita (Lepp, Remmik, Leijen & Leijen, 2016; McCallin & Nayar, 2012; Parker-Jenkins, 2018; Taylor, 2012). Tehostamisesta huolimaĴa henkilökohtaisen ohjauksen tarve ja merkitys eivät ole vähentyneet, pikemminkin päinvastoin (Saru & Vähämäki, 2018). OhjaĴavan ja ohjaajan suhteen toimivuus sekä molemminpuolinen tyytyväisyys ovat yhteydessä väitöskirjatutkijan henkiseen hyvinvointiin, tohtoriopintojen sujuvaan etenemiseen ja pienempään keskeyĴämisriskiin sekä väitöstutkimuksen korkeaan laatuun (Bastalich, 2017; Lepp ym., 2016; Pyhältö, Stubb & Lonka, 2009; Saru & Vähämäki, 2018). Ohjaaja voi kuitenkin joutua jatkuvasti tasapainoilemaan yliopiston hallintotehtävien, tutkimuksen tuloksellisuuden ja suoriteĴujen tutkintojen välillä. Tämä heijastuu helposti myös ohjaussuhteisiin, jolloin ohjaajalla on kiire saada väitöskirjatutkijoita tutkintotuubista tavoiteajoissa ulos turvatakseen omalta osaltaan laitoksen ja tiedekunnan tulevan rahoituksen. Vaatimus nopeasta valmistumisesta, lyhyet tutkintojen tavoiteajat ja rahoituksen sitominen valmistuneiden tutkintojen määrään vaikuĴavat vääjäämäĴä siihen, millaisia tohtoreita ja asiantuntijoita yliopistosta valmistuu (Nummenmaa & Soini, 2008; Zhao, Golde & McGormick, 2007). Tohtorikoulutukselle asetetut kiristyneet vaatimukset heräĴävät kysymään, jäävätkö väitöskirjatutkija ja akateemisen asiantuntijuuden kehiĴyminen tehokkuusajaĴelun jalkoihin. Onko tuloksena opintojensa aikana loppuun palaneita putkitohtoreita liukuhihnalta? Tässä artikkelissa tarkastelemme luonnontieteen alojen väitöskirjatutkijoiden kokemuksia jatko- opinnoistaan, sillä luonnontieteissä jatko-opintoihin sisältyy monia erityispiirteitä. Ensinnäkin luonnontieteissä väitöskirjatutkija on useimmiten osa isompaa tutkimusryhmää, joka parhaimmillaan tukee ja kannustaa, muĴa voi toisaalta johtaa epäterveeseen kilpailuun ryhmän väitöskirjatutkijoiden välillä. Toiseksi monilla luonnontieteen aloilla työtä tehdään usein laboratorioympäristössä, mikä tuo vahvan käytännön painotuksen tutkimustyöhön. Kolmanneksi luonnontieteissä väitöskirjat ovat lähes poikkeukseĴa artikkeliväitöskirjoja, mikä lisää paineĴa julkaista tulokset mahdollisimman nopeasti – ennen kuin joku toinen ehtii julkaista ne. (Lepp ym., 2016; Pole, Sprokkereef, Burgess, & Lakin, 1997.) Neljänneksi luonnontieteen aloilla väitöskirjatutkijoiden rahoitus tulee usein suoraan väitöstyön ohjaajilta ja heidän tutkimusrahoituksestaan, jolloin rahoitus tuo ohjaajalle myös enemmän vaikutusvaltaa väitöskirjaprosessiin (Lepp ym., 2016). Akateemisella kentällä on myös paljon hiljaista tietoa ja epävirallisia pelisääntöjä, joiden hallitseminen parantaa mahdollisuuksia päästä tutkimusryhmän johtajan sisäpiiriin. Piiroinen, Matikainen ja Maunula puhuvat ”kultapojista ja -tytöistä”, joiden etenemistä väitöskirjapolulla helpoĴaa avainhenkilöiltä saatu merkiĴävä tuki (Piiroinen, Matikainen & Maunula, 2022). Tieteenalojen väliset erot eivät rajoitu vain väitöskirjaprosessiin, vaan myös valmistuneiden tohtoreiden työllistymisessä on eroavaisuuksia. Opetushallinnon tilastojen mukaan vuonna 2020 luonnontieteen aloilta (ml. biologia ja biotieteet, ympäristöalat, fysikaaliset tieteet, kemia ja geotieteet, matematiikka ja tilastotiede) tohtorintutkinnon suoriĴaneista työĴömänä vuosi valmistumisen jälkeen oli noin seitsemän prosenĴia, kun tohtoreiden kokonaistyöĴömyysaste oli 4,8 prosenĴia (ks. Vipunen, 2023a). Vaikka luonnontieteen aloilta tohtoroituneiden työĴömyysaste on hieman keskimääräistä korkeampi, viimeaikaisissa uraseurantakyselyissä ei jatko-opiskelijoiden koulutusta ja työllistymistä koskevissa arvioinneissa juuri ilmennyt alojen välisiä eroja (ks. Tynjälä ym., 2021). Pätkätyöt, jatkuva kilpailu ja työllistymiseen liiĴyvä epävarmuus voivat kuitenkin aiheuĴaa monenlaista huolta ja stressiä jatko-opintojen aikana. Tarkastelemme tässä artikkelissa luonnontieteen aloilla väitöskirjaa tekevien kokemuksia jatko- opinnoista. Lisäksi selvitämme, eroavatko luonnontieteen alojen väitöskirjatutkijoiden kokemukset muilla aloilla väitöskirjaa tekevien kokemuksista. Oletamme, eĴä luonnontieteen alojen erityispiirteet tulevat näkyviin esimerkiksi ohjaukseen ja rahoitukseen liiĴyvissä tyytyväisyyden kokemuksissa sekä siinä, miten akateemiseen yhteisöön on integroiduĴu. Suomessa ei ole aiemmin julkaistu vastaavaa tutkimusta, joten artikkelimme täydentää tältä osin aukkoa tutkimuskirjallisuudessa. Ymmärtämällä paremmin väitöskirjatutkijoiden ohjaustyytyväisyyteen ja akateemiseen yhteisöön integroitumiseen vaikuĴavia tekijöitä voidaan ohjaĴavien, ohjaajien ja akateemisen yhteisön välistä kommunikaatiota parantaa ja siten edistää väitöskirjatutkijoiden hyvinvointia sekä nopeuĴaa tutkintojen valmistumista. Aineistona hyödynnämme vuonna 2015 keräĴyä kyselyä, johon vastasi 1 694 suomalaista väitöskirjatutkijaa. Vastanneista 213 suoriĴi luonnontieteen alan jatko-opintoja. Johdannon alussa oleva sitaaĴi on yhden aineistomme väitöskirjatutkijan kommenĴi kokemuksistaan luonnontieteen jatko-opinnoissa. TeoreeĴinen taustoitus ja keskeiset käsiĴeet Ohjaajan ja ohjauksen merkitys väitöskirjaprosessissa Tohtorintutkinnon suoriĴaminen on monivaiheinen prosessi, joka vaatii paljon väitöskirjatutkijalta itseltään, muĴa myös ohjaajan rooli on olennaisen tärkeä. OhjaĴavan ja ohjaajan tavoiĴeiden ja toiveiden tulisi kohdata ja olla ainakin jossain määrin tasapainossa, joĴa ohjaussuhde voi kehiĴyä toimivaksi ja molempia tyydyĴäväksi (Nummenmaa & Soini, 2008; Zhao ym., 2007). OhjaĴava odoĴaa ohjaajaltaan läsnäoloa ja aikaa, ja kuten Easterby-Smith kumppaneineen (2002) toteavat: ”Ohjaajan saavuteĴavuus on eriĴäin tärkeää, ja tästä syystä guru, jolla on sarja loistavia julkaisuja, muĴa joka ei ole koskaan käyteĴävissä konsultaatioihin, ei välĴämäĴä ole paras ohjaaja” (Easterby- Smith, Thorpe & Lowe, 2002). Tämä kuvaa yksinkertaisteĴuna ohjaĴavan odotuksia ohjaajalleen: ohjaĴavat toivovat ennen kaikkea aikaa ja arvostusta. Kun ohjaaja osoiĴaa olevansa kiinnostunut väitöskirjatutkijastaan ja tämän tutkimuksesta, se luo kokemuksen arvostuksesta ja vahvistaa väitöskirjatutkijan itseluoĴamusta (Deuchar, 2008). Ohjaaja puolestaan odoĴaa ohjaĴavaltaan innostuneisuuĴa ja sitoutumista tutkimustyöhön. Lepp ym. (2016) havaitsivat tutkimuksessaan, eĴä mikäli väitöskirjatutkijan motivaatio tutkimukseensa heikkenee syystä tai toisesta, voi tämä heijastua ohjaajan motivaatioon väitöskirjatutkijan ohjaamiseen ja pahimmillaan johtaa negatiivisten kokemusten kehään (Lepp ym., 2016). Väitöskirjatutkijan näkökulmasta hyvällä ohjaajalla on hyvät vuorovaikutustaidot ja hän on helposti lähestyĴävä. Lisäksi hyvä ohjaaja osaa kannustaa ja motivoida opiskelijaa, hän on aidosti kiinnostunut tutkimusaiheesta, muĴa myös ohjaĴavastaan (Nummenmaa & Pyhältö, 2008). Ohjaajan omat kokemukset ohjauksesta vaikuĴavat ohjaajan tapaan toimia ja antaa ohjausta. Aikaisempien tutkimusten mukaan ohjaussuhde ei muiden ihmissuhteiden tavoin säily muuĴumaĴomana läpi vuosia kestävän väitöskirjaprojektin. Toimiva ohjaussuhde kehiĴyy ohjaajan alun ohjaavammasta roolista kohti väitöskirjatutkijan itsenäisyyĴä. Ohjauksen molempien osapuolten tulee ymmärtää suhteen kehiĴyminen ja olla valmiita muuĴamaan toimintaansa ohjaustarpeiden muuĴuessa (Deuchar, 2008). Ohjauksen tarveĴa ja ohjaustyyliä olisi hyvä tarkastella säännöllisesti esimerkiksi ohjaussuhteen alussa tehdyn ohjaussopimuksen pohjalta (Benmore, 2016; Deuchar, 2008; Orellana, Darder, Pérez & Salinas, 2016). Hyvässä ohjaussuhteessa molemmat osapuolet, sekä ohjaaja eĴä ohjaĴava, tuovat suhteeseen osaamisensa ja molemminpuolisen arvostuksensa. Ohjaussuhteessa molemminpuolisen vuorovaikutuksen osallisuuskokemukset vaikuĴavat väitöskirjan etenemiseen ja väitöskirjatutkijan akateemisen itseluoĴamuksen kehiĴymiseen. (Bastalich, 2017; Colbeck, 2008; Deuchar, 2008; Pyhältö, Vekkaila & Keskinen, 2012; Vekkaila, Pyhältö & Lonka, 2013b). Lepp ym. (2016) havaitsivat tutkimuksessaan, eĴä Virossa luonnontieteellisillä aloilla ohjaajat usein valmistavat opiskelijoitaan jatko-opintoihin jo opintojen aikaisemmassa vaiheessa, ja ohjaajat usein myös tuntevat jatko-opiskelijansa jo ennen varsinaisten tohtoriopintojen aloiĴamista. He totesivat myös, eĴä väitöskirjatutkijan tuĴuus aikaisemmista opintojen vaiheista ruokki ja tuki positiivista ja onnistunuĴa ohjaussuhdeĴa (Lepp ym., 2016). Hyvän ohjauksen on todeĴu vaikuĴavan positiivisesti väitöskirjan laatuun sekä tutkinnon valmistumisen nopeuteen. (Bastalich, 2017; Burger, 2016; Colbeck, 2008; Deuchar, 2008; Stubb, Pyhältö, Soini, Nummenmaa & Lonka, 2010; Pyhältö & Keskinen, 2012a, 2012b; Vekkaila ym., 2013b). Stubb, Pyhältö ja Lonka (2011) ovat todenneet, eĴä väitöskirjalla ja siihen saadulla ohjauksella ja ohjauksen laadulla on erilainen merkitys sen mukaan, onko väitöskirja väitöskirjatutkijalle prosessi, jonka mukana opitaan ja kasvetaan, vai väline ja tuote, joka saadaan valmiiksi, joĴa edetään uralla. Väitöskirjan merkitys vaikuĴaa jatko-opiskelijan hyvinvointiin ja sitoutumiseen väitöskirjatyöhön sekä siihen, millaisena hän kokee saamansa ohjauksen (Stubb ym., 2011). Useissa tutkimuksissa raportoidaan ohjaajan tuen ja esimerkin vaikutuksesta väitöskirjatutkijoiden tutkijaidentiteetin ja ”akateemisen itseluoĴamuksen” rakentumiselle (Nummenmaa & Soini, 2009; Pyhältö, Stubb & Lonka, 2009; Saru & Vähämäki, 2018; Stubb ym., 2011; Stubb, Pyhältö & Lonka, 2014; Stubb ym., 2010). OhjaussuhdeĴa edistävät säännölliset tapaamiset, joissa sekä ohjaĴava eĴä ohjaaja kokevat tulevansa kuulluiksi ja tekevänsä työtä yhteisen päämäärän eteen (Saru & Vähämäki, 2018). Ohjaajan olisi kyeĴävä reagoimaan erilaisiin ohjaustilanteisiin ja ohjaĴaviin (Bastalich, 2017; Burger, 2016; Deuchar 2008; Lepp ym., 2016; Pyhältö ym., 2009), sillä jokainen väitöskirjatutkija on erilainen, ja ohjaukseen liiĴyvät toiveet ja tarpeet ovat yksilöllisiä. Rahoituksen vaikutus tutkinnon etenemiseen ja väitöskirjatutkijan hyvinvointiin Vain osa väitöskirjatutkijoista tekee väitöskirjansa alusta loppuun ”kuukausipalkalla”, ja kiristyvien tutkimusrahoitusten maailmassa yhä useamman väitöskirjatutkijan tutkimusrahoitus on epävarmaa ja koostuu lyhyistä apurahapätkistä. Varsinkin luonnontieteellisillä aloilla jatko-opintojen ja väitöstutkimuksen rahoitus tulee usein suoraan ohjaajilta ja heidän tutkimusrahoituksestaan. Myös rahoituksen hakemisessa ja saamisessa korostuu ohjaajan rooli (Biĵer, 2011; Lepp ym., 2016). Olennainen kysymys on, pystyykö ohjaaja tarjoamaan rahoituksen omissa projekteissaan tai hankkeissaan tai edes tukemaan ohjaĴavaa apurahahakujen viidakossa. Ohjaajien erilainen tuki ja panostus rahoituksen hankinnassa voi aseĴaa väitöskirjatutkijat hyvin eriarvoiseen asemaan (Piiroinen ym., 2022). Aikaisemmin julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa Zhao ja kumppanit (2007) osoiĴivat rahoituksen epävarmuuden olevan merkiĴävä väitöskirjatutkijoiden tyytymäĴömyyden syy, mikä näkyi varsinkin sosiaalitieteiden ja luonnontieteiden aloilla, kuten biologiassa ja fysiikassa. BriĴiläisiä ja amerikkalaisia väitöskirjatutkijoita koskevissa tutkimuksissa on havaiĴu, eĴä luonnontieteellisillä aloilla väitöskirjaa tekeville järjestyy rahoitus huomaĴavasti useammin omasta tiedekunnasta kuin yhteiskuntatieteellisten, taidealojen tai humanististen tieteiden väitöskirjatutkijoille. (Barnes & Randall, 2012; Chiang, 2003; Golde & Dore, 2001). Rahoituksen järjestyminen puolestaan lisää selvästi väitöskirjatutkijan tyytyväisyyĴä jatko-opintoihinsa, parantaa motivaatiota ja vähentää tohtoriopintojen keskeyĴämisriskiä (Leijen, Lepp & Remmik, 2016). Biĵer (2011) kuvasi eteläafrikkalaisessa tutkimuksessa yhdeksi jatko-opintojen ja tohtorikoulutuksen keskeyĴämisen syyksi sopivan tuen puuĴeen ja taloudellisen epävarmuuden jatko-opintojen aikana. Myös Suomessa tutkimustulokset tukevat päätelmiä siitä, eĴä pätkärahoitus, rahoituksen epävarmuus ja rahoituksen jatkuva hakeminen kuormiĴavat väitöskirjatutkijoita merkiĴävästi ja hidastavat tohtorintutkinnon valmistumista. Lisäksi kiristyneet tutkintojen tavoitevalmistumisajat sekä laitosten ja tiedekuntien rahoituksen sitominen valmistuneisiin tohtorintutkintojen määriin luovat helposti kovat onnistumisen paineet väitöskirjatutkijoille (Stubb ym., 2010). Väitöskirjatutkijat kokevat usein myös olevansa halpaa työvoimaa laitoksille, vaikka suurin osa hyväksyykin tilanteen tohtorikoulutukseen ”kuuluvana” asiana (Stubb ym., 2010; Zhao ym., 2007). Väitöskirjatutkija osana akateemista yhteisöä Vuonna 2010 Stubb kollegoineen julkaisivat tutkimuksen, jossa selviteĴiin väitöskirjatutkijoiden hyvinvoinnin ja tiedeyhteisöön integroitumisen välistä yhteyĴä. Heidän tutkimuksessaan nousi esille, kuinka eri tavoilla tiedeyhteisö tai akateeminen yhteisö koetaan. Osa heidän haastaĴelemistaan väitöskirjatutkijoista mielsi tiedeyhteisön koskemaan vain omaa tutkimusryhmäänsä tai laitosta, osalle tiedeyhteisö taas oli laajempi käsite, joka sisältää kokonaisen tutkimusalan ja sen edustajat. Kyseisessä tutkimuksessa hiukan yli puolet haastatelluista väitöskirjatutkijoista koki olevansa ainakin jollakin tavalla osa tiedeyhteisöä, muĴa huolestuĴavaa oli, eĴä lähes kolmasosa tutkituista koki olevansa täysin tiedeyhteisön ulkopuolella (Stubb ym., 2010). Aikaisemmat tutkimukset ovat osoiĴaneet selvän yhteyden ohjaajalta saadun tuen ja tiedeyhteisöön kiinniĴymisen välillä (Nummenmaa & Soini, 2009; Pyhältö ym., 2009; Saru & Vähämäki, 2018; Stubb ym., 2011, 2014; Stubb ym., 2010). Kokemus tiedeyhteisön tiedollisesta ja emotionaalisesta tuesta on yhteydessä pienempään jatko-opintojen keskeyĴämisriskiin, nopeampaan valmistumiseen ja yleiseen tyytyväisyyteen tohtoriopintoihin (Pyhältö ym., 2009; Stubb ym., 2011). Stubbin ja kumppaneiden (2011) tutkimuksessa väitöskirjatutkijat kertoivat suhteensa omaan tiedeyhteisöönsä olevan hieman useammin kuormiĴava kuin voimaannuĴava. Inspiroivalla ja voimaannuĴavalla suhteella tiedeyhteisöön todeĴiin olevan vaikutusta jatko-opintoihin sitoutumiseen. Innostuneisuus ja sitoutuneisuus puolestaan vähensivät väitöskirjaprosessiin liiĴyvää stressiä, uupumusta ja ahdistusta. Väitöskirjatyöhön ja tieteelliseen yhteisöön vahvasti sitoutunut väitöskirjatutkija on usein myös tyytyväinen ja etenee jatko-opinnoissaan hyvin. Tyytyväisyyden kokemus ja sitoutuminen auĴavat häntä kohtamaan mahdolliset vastoinkäymiset ja pääsemään niistä yli. Heikommin tiedeyhteisöön ja tutkimukseensa sitoutunut väitöskirjatutkija antaa helpommin periksi kohdatessaan vastoinkäymisiä ja päätyy myös sitoutunuĴa jatko-opiskelijaa helpommin keskeyĴämään väitöskirjaopinnot (Pyhältö ym., 2009; Vekkaila, Pyhältö, Hakkarainen, Keskinen & Lonka, 2012; Vekkaila, Pyhältö & Lonka, 2013a; Vekkaila ym., 2013b). Luonnontieteiden, tekniikan sekä lääke- ja terveystieteiden tiedekunnissa väitöskirjatutkija tekee usein väitöskirjaansa osana tutkimusryhmää, jolloin ”akateeminen syrjäytyminen” on tutkitusti epätodennäköisempää kuin niillä tieteenaloilla, joilla väitöskirjatyö tehdään pääsääntöisesti itsenäisemmin (Lepp ym., 2016; Nummenmaa & Soini, 2009; Vekkaila, 2012). Tutkimusryhmä, joka toisaalta tarjoaa tukea, voi toisaalta aiheuĴaa kuormitusta, jos tutkimus ei etene toivotulla tavalla tai tutkimustulokset eivät vastaakaan odotuksia ja ryhmän luoma paine kasvaa kuormiĴavaksi (Vekkaila, 2012; Vekkaila ym., 2013a). Tutkimusryhmässä ja -projektissa ohjaus rakentuu osaksi ryhmän toimintaa eikä välĴämäĴä ole niin selvärajaista kuin yksin tohtorintutkintoaan tekevän tapaamiset ohjaajansa kanssa (Stubb ym., 2010; Vekkaila, 2012). Pelkkä henkilökohtainen ohjaus ei kuitenkaan anna kaikkea sitä tukea, jota väitöskirjatutkija tarvitsee kasvaakseen alansa asiantuntijaksi ja tiedeyhteisön jäseneksi (Nummenmaa & Soini, 2009; Pyhältö, Vekkaila & Keskinen, 2015). Tutkimusryhmän osana väitöskirjatutkija löytää helpommin vertaistukea muista ryhmässä väitöskirjaansa tai tutkimustaan tekevistä virkaiältään nuoremmista tutkijoista. Väitöskirjan tekeminen osana tutkimusryhmää ei kuitenkaan automaaĴisesti takaa hyvää ohjausta ja laadukasta lopputulosta. Heikko ohjausosaaminen ja puuĴeelliset johtajuustaidot voivat viedä pohjan koulutusta ja oppimista edistäviltä toimilta (Nummenmaa & Soini, 2008). Väitöskirjan ohjauksessa tulisi pyrkiä luomaan luoĴamuksen ja vuorovaikutuksen ilmapiiri, jossa saa myös epäonnistua ja yriĴää uudelleen. Tutkimuskysymykset, aineisto ja menetelmät Tässä artikkelissa tarkastelemme luonnontieteen aloilla väitöskirjaa tekevien kokemuksia jatko- opintojen ohjauksesta, rahoituksesta ja integroitumisesta akateemiseen yhteisöön sekä väitöskirjaprosessiin liiĴyviä huolen ja stressin tuntemuksia. Lisäksi selvitämme, eroavatko luonnontieteen väitöskirjatutkijoiden kokemukset muilla aloilla jatko-opintoja tekevien kokemuksista. Tutkimuskysymykset olemme jaotelleet seuraavasti: 1. Mitkä tekijät ovat yhteydessä ohjaustyytyväisyyteen luonnontieteen aloilla? 2. Missä määrin ohjaus, rahoitus, integroituminen akateemiseen yhteisöön ja stressin kokeminen ovat yhteydessä luonnontieteiden väitöskirjatutkijoiden tyytyväisyyteen? 3. Eroavatko luonnontieteiden väitöskirjatutkijat muiden alojen väitöskirjatutkijoista a. tyytyväisyydessä ohjaukseen? b. tyytyväisyydessä rahoitukseen? c. integroitumisessa akateemiseen yhteisöön? d. huolen ja stressin kokemuksissa? Aineistona tutkimuksessa hyödynneĴiin kahdeksan suomalaisen yliopiston (Aalto-yliopisto sekä Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot) väitöskirjatutkijoilta vuonna 2015 keräĴyä kyselyaineistoa (N = 1 694). Luonnontieteen aloilla väitöskirjaa tekeviä oli aineistossa mukana kaikkiaan 213 henkilöä (naisia 62 %, miehiä 37 %, ei- binäärisiin identifioituvia 0,9 %). YliopistoiĴain kyselyyn vastanneet väitöskirjatutkijat jakaantuivat seuraavasti (taulukko 1): Taulukko 1. Kyselyyn vastanneet yliopistoiĴain ja kaikki luonnontieteiden jatko-opiskelijat 2015 (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/taulukko-1-korjaĴu.png) VerraĴuna kaikkiin luonnontieteellisten alojen väitöskirjatutkijoihin aineistossa olivat yliedusteĴuina Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistot, kun taas Helsingin yliopistosta oli vastaajia huomaĴavasti vähemmän kuin jatko-opiskelijamäärä antaisi odoĴaa. Myös sukupuolen perusteella vastaajajoukko oli painoĴunut naisiin, sillä kaikista luonnontieteiden jatko-opiskelijoista miehiä ja naisia oli vuonna 2015 suunnilleen yhtä paljon: miehiä 50,6 ja naisia 49,4 prosenĴia. Pohdimme aineiston rajoiĴeita tarkemmin artikkelin lopussa. Kysely koostui avoimista kysymyksistä, monivalintakysymyksistä sekä Likert-asteikollisista väiĴämistä. Kyselyssä kartoiteĴiin laajasti väitöskirjatutkijoiden lapsuudenkodin ilmapiiriä, vanhempien kasvatusasenneĴa, tohtoriopintoja edeltäviä opintoja ja hakeutumista tohtoriopintoihin. Lisäksi kyselyssä selviteĴiin väitöskirjatutkijan opintojen aikaista elämäntilanneĴa, kansainvälistymistä, tiedeyhteisöön sosiaalistumista, kokemuksia väitöskirjan ohjauksesta ja rahoituksesta sekä ajatuksia omasta suoriutumisesta ja menestymisestä jatko-opinnoissa. Analysoimme aineistoa kvantitatiivisilla menetelmillä SPSS-ohjelmiston avulla. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen eli ohjaustyytyväisyyteen yhteydessä olevia tekijöitä tutkimme Pearsonin tulomomenĴikorrelaatiokertoimien (r) avulla. Pearsonin korrelaatiokerroin ilmoiĴaa kahden, vähintään välimatka-asteikolla mitatun muuĴujan välisen lineaarisen yhteyden ja se vaihtelee välillä -1 ja 1 (Nummenmaa, 2021). Korrelaatiokertoimen avulla voidaan siis mitata kahden muuĴujan välistä positiivista tai negatiivista riippuvuuĴa, muĴa ei syy-seuraussuhdeĴa. Toista tutkimuskysymystä eli ohjauksen, rahoituksen, akateemisen integroitumisen ja stressin yhteyĴä väitöskirjatutkijan tyytyväisyyden kokemuksiin analysoimme lineaarisella regressioanalyysillä. Koska aineisto ei sisältänyt varsinaista kysymystä tyytyväisyydestä jatko- opintoihin, jouduimme arvioimaan tyytyväisyyden kokemusta muulla tavoin. Kysely sisälsi viisiportaisen väiĴämän: ”Jos voisin pääĴää uudelleen, aloiĴaisin edelleen tohtoriopinnot.” Empiirisissä uravalintatutkimuksissa (esim. Köse, 2019) on todeĴu, eĴä uravalinnan katuminen on selvässä yhteydessä vähäisempään työtyytyväisyyteen. Voidaan siis ajatella, eĴä ne jatko-opiskelijat, joiden kokonaistyytyväisyys jatko-opintoihin on suuri, myös aloiĴaisivat opinnot uudelleen. VäiĴämän kanssa eri mieltä olevat vastaajat taas katuivat ainakin jossain määrin väitöskirjaprosessiin ryhtymistä ja osoiĴivat näin tyytymäĴömyytensä jatko-opintoihin. Regressioanalyysi on käyĴökelpoinen tilanteissa, joissa halutaan luoda matemaaĴisia malleja muuĴujien välisistä yhteyksistä. Mallien avulla voidaan sekä kuvailla eĴä ennustaa erilaisia ilmiöitä ja tapahtumia. Hyödynnämme tutkimuksessamme Enter-menetelmää eli olemme ennakolta määriĴäneet malliin tulevat muuĴujat aiempien tutkimusten perusteella (ks. Nummenmaa, 2021). Studentin t-testin avulla selvitimme, eroavatko luonnontieteen alan väitöskirjatutkijat muiden alojen väitöskirjatutkijoista tyytyväisyydessä ohjaukseen, tyytyväisyydessä rahoitukseen, integroitumisessa akateemiseen yhteisöön sekä väitöskirjaprosessiin liiĴyvän stressin kokemuksissa (3. tutkimuskysymys). RiippumaĴomien otosten t-testin tulosten tulkinnassa hyödynsimme p-arvon lisäksi efektikokoa miĴaavaa Cohenin d -arvoa. Aineistossa oli myös muutamia avoimia kysymyksiä. Tässä tutkimuksessa emme kuitenkaan ole analysoineet vastauksia tarkemmin, vaikka olemme nostaneet artikkeliimme muutamia sitaaĴeja tekstiä elävöiĴämään. Tulokset Huippututkija ei ole välĴämäĴä huippuohjaaja Kyselyaineistossa oli useita väiĴämiä, joiden avulla oli kartoiteĴu väitöskirjatutkijan kokemuksia saamastaan ohjauksesta. Seuraavaksi katsomme, miten yksiĴäiset kysymykset ja väiĴämä ”Olen tyytyväinen yhteistyöhön pääohjaajan kanssa” korreloivat. Taulukossa 2 on esiteĴy kunkin väiĴämän tunnusluvut (lukumäärät, keskiarvot, keskihajonnat) sekä korrelaatiokertoimet. Voimakkaimmin ”Olen tyytyväinen yhteistyöhön pääohjaajan kanssa” -väiĴämän kanssa korreloi väitöskirjatutkijan kokemus ohjaajan kiinnostuksesta ohjata väitöskirjoja (r = 0,647) sekä se, eĴä ohjaajalla on riiĴävästi aikaa ohjaamiseen (r = 0,585). Näiden lisäksi kokemus ohjaajan tasapuolisuudesta (r = 0,582) ja ohjaajan hyödyllisistä sosiaalisista verkostoista (r = 0,421) sekä ohjaajan helppo tavoiteĴavuus (r = 0,412) olivat selvästi yhteydessä väitöskirjatutkijan tyytyväisyyteen saamaansa ohjaukseen. Taulukko 2. Ohjausta ja ohjaajaa kuvaavien väiĴämien lukumäärät (n), keskiarvot (KA), keskihajonnat (KH) ja Pearsonin korrelaatiot (r) (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/taulukko-2-korjaĴu.png) Ohjaajan ohjaĴaviensa kanssa tekemällä yhteistyöllä, kuten yhteisartikkelien kirjoiĴamisella (r = 0,374) tai erityisellä asiantuntemuksella alalta (r = 0,298) oli vain kohtalainen, muĴa tilastollisesti merkitsevä (p < 0,01) yhteys ohjaustyytyväisyyteen. Ehkä vähän ylläĴäenkin ohjaajan ohjauskokemus ei korreloinut tilastollisesti merkitsevästi ohjaustyytyväisyyden kanssa. Myöskään ohjaajan kansainväliset tai kansalliset tutkimusmeriitit eivät olleet yhteydessä siihen, miten hyvänä ohjaussuhdeĴa pideĴiin. Jatko-opintojen rahoituksella voimakkain yhteys tyytyväisyyden kokemuksiin Väitöskirjatutkijan tyytyväisyys väitöskirjaprosessiin muodostuu useasta eri tekijästä. Seuraavaksi selvitämme, millä tavoin tyytyväisyys ohjaukseen ja rahoitukseen, akateemiseen yhteisöön integroituminen sekä koeĴu huoli ja stressi seliĴävät kokonaistyytyväisyyĴä väitöskirjaprosessiin. Muodostimme neljä summamuuĴujaa, joista ensimmäinen kuvaa tyytyväisyyĴä ohjaukseen, toinen tyytyväisyyĴä rahoitukseen, kolmas integroitumista akateemiseen yhteisöön ja neljäs väitöskirjan tekemiseen liiĴyvän huolen ja stressin kokemuksia. SummamuuĴujat muodosteĴiin laskemalla kunkin osa-alueen väiĴämät yhteen ja jakamalla ne väiĴämien lukumäärällä (ks. taulukko 3). Laskennallisessa luoteĴavuusanalyysissä Cronbachin alfa -arvojen perusteella kaikkien summamuuĴujien sisäinen konsistenssi oli hyvä (0,83–0,88). Taulukko 3. Kyselyaineistosta muodostetut summamuuĴujat sekä niihin sisältyvät väiĴämät tai kysymykset (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/taulukko-3-korjaĴu.png) **p < 0,01, *p < 0,05 Tyytyväisyyden miĴarina eli seliteĴävänä muuĴujana käytimme kyselyn väiĴämää ”Jos voisin pääĴää uudelleen, aloiĴaisin edelleen tohtoriopinnot.” Taulukossa 4 on esiteĴy seliteĴävän muuĴujan ja seliĴävien muuĴujien keskiarvot, keskihajonnat ja Pearsonin korrelaatiokertoimet. Taulukko 4. Tyytyväisyys tohtoriopintoihin ja seliĴävien muuĴujien keskiarvot (KA), keskihajonnat (KH) ja Pearsonin korrelaatiot (r) (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/taulukko-4-korjaĴu.png) Tyytyväisyys jatko-opintojen rahoitukseen (r = 0,358) ja ohjaukseen (r = 0,262) korreloivat positiivisesti kokonaistyytyväisyyĴä miĴavan väiĴämän kanssa. Sen sijaan huolen ja stressin kokemukset ovat odotetusti negatiivisesti yhteydessä yleiseen tyytyväisyyteen (r = -0,374). Tyytyväisyys ohjaukseen korreloi positiivisesti korkean yhteisöön integroitumisen kanssa (r = 0,396). RiiĴävä rahoitus taas on yhteydessä vähäisempään stressiin (r = -0,352). Akateemiseen yhteisöön integroituminen – hieman ylläĴäen – korreloi heikosti kokonaistyytyväisyyden kanssa. Todennäköisesti suhde ohjaajaan on merkityksellisempi ja myös tyydyĴää osin yhteisöön kiinniĴymisen tarpeet. Tästä antaa viiĴeitä myös kohtalainen korrelaatio ohjauksen ja integroitumisen välillä. Taulukossa 5 on esiteĴy lineaarisen regressioanalyysin tulokset, kun seliteĴävänä muuĴujana on kokonaistyytyväisyys tohtoriopintoihin ja seliĴäjinä tyytyväisyys ohjaukseen, tyytyväisyys rahoitukseen, akateemiseen yhteisöön integroituminen sekä koeĴu huoli ja stressi. Taulukko 5. Lineaarinen regressioanalyysi tohtoriopintoihin tyytyväisyyĴä seliĴävistä tekijöistä (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/taulukko-5-korjaĴu.png) Regressiomallin selitysaste (R²) oli 23,2 %, korjaĴu selitysaste 21,5 %. Selitysvoimaltaan kyseinen malli on vähintään kohtalainen: se seliĴää reilun viidesosan tyytyväisyydestä tohtoriopintoihin. SeliĴäjistä kaikki muut paitsi integraatiota kuvaava summamuuĴuja olivat tilastollisesti merkitseviä. Tyytyväisyydellä rahoitukseen oli suurin positiivinen yhteys (β = 0,228, < 0,01), kun puolestaan koetulla stressillä oli suurin negatiivinen yhteys (β = -0,273, p < 0,001) kokonaistyytyväisyyteen. Ohjauksen selitysvoima (β = 0,153, p = 0,034) koeĴuun tyytyväisyyteen jäi selvästi matalammaksi kuin rahoituksen. Taulukon viimeisten sarakkeiden tunnuslukujen (Tolerance yli 0,2 ja VIF alle 5) perusteella näyĴää myös siltä, eĴä multikollineaarisuus ei ole tässä mallissa ongelma, eli seliĴävien muuĴujien välillä ei ole voimakasta korrelaatiota. KuormiĴuneet ja stressaantuneet luonnontieteilijät Seuraavaksi vertailemme luonnontieteen väitöskirjatutkijoita muiden alojen väitöskirjatutkijoihin ja kysymme, eroavatko nämä ryhmät toisistaan tyytyväisyydessä ohjaukseen ja rahoitukseen, integroitumisessa akateemiseen yhteisöön ja suhteessa koeĴuun huoleen väitöskirjaprosessin aikana. Laatikko–jana-graafeista (kuvio 1) näemme, eĴä luonnontieteellisillä aloilla väitöskirjaansa tekevät olivat muita tyytyväisempiä erityisesti ohjaukseen muĴa myös rahoitukseen. Samoin omaan yhteisöön integroituminen oli luonnontieteilijöillä keskimääräistä parempaa, joskaan erot eivät ole yhtä selvät. Toisaalta samalla luonnontieteilijät kokivat enemmän huolta ja stressiä kuin muut. Ryhmien väliset erot näillä kaikilla osa-alueilla olivat tilastollisesti merkitseviä, tosin efektikokoa ilmaiseva Cohenin d -arvo jää korkeimmillaankin keskinkertaiseksi (ks. taulukko 6). (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/kuvio-1-korjaĴu.png) Kuvio 1. Laatikko–jana-graafit ohjaustyytyväisyydestä, tyytyväisyydestä rahoitukseen, integroitumisesta akateemiseen yhteisöön ja stressin kokemuksista alan (luonnontiede/muut) mukaan Taulukko 6. Luonnontieteen ja muiden alojen väitöskirjatutkijoiden tyytyväisyys ohjaukseen ja rahoitukseen, integroituminen akateemiseen yhteisöön sekä stressin kokemukset (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/taulukko-6-korjaĴu.png) Luonnontieteen aloilla väitöskirjaansa tekevät olivat muita huolestuneempia erityisesti tohtoroitumisen jälkeisestä työllistymisestään. Ensin mainituista työllistymiseen toiveikkaasti suhtautuvien osuus (47,2 %) oli selvästi pienempi kuin jälkimmäisenä mainiĴujen (58,3 %) (p < 0,001). Yksi biokemialla väitöskirjaa tekevä kommentoi suoraan, kuinka hänen alallaan on ”tyypillistä hakeutua tohtoriopintoihin oikeiden työpaikkojen puuĴeen vuoksi”: ”VäiĴelyn jälkeen putoaa tyhjän päälle kun on ylikouluteĴu oikeisiin töihin ja yliopistolla ei ole tohtoreille töitä.” Myös ylikuormiĴuneisuuden tunne oli luonnontieteilijöillä (57,3 %) yleisempää kuin muilla (49,4 %), (p < 0,01). Luonnontieteen väitöskirjatutkijat kokivat myös muita useammin, eĴä he eivät ole riiĴävän lahjakkaita (43,4 % vs. 31,3 %, p < 0,001) tai eĴä heillä on vääränlainen persoona (36,3 % vs. 29,5 %, p < 0,01) jatko-opinnoissa menestymiseen. Eräs vastaaja kiteyĴää tuntemuksensa näin: Käyn päiviĴäistä vääntöä pääni sisällä omista riiĴämäĴömyyden tunteista. Välillä pystyn ajaĴelemaan, eĴä minulla on aiheĴa tyytyväisyyteen ja kaikki on väikkärin suhteen hyvällä mallilla. Välillä taas tuntuu siltä eĴä olen Lusmulan pahin lusmuilija, ja on tapahtunut vain joku kauhea virhe eĴä minulle, tuoĴamaĴomimmalle jatkarille ikinä, on edes myönneĴy oikeus jatko-opintoihin. (Mies, biologia) Kiinnostava havainto oli, eĴä sukupuolten välillä oli selviä eroja yhteisöön integroitumisessa ja stressin kokemuksissa, sen sijaan tyytyväisyys ohjaukseen ja rahoitukseen ei eronnut sukupuolen mukaan. Parhaiten yhteisöönsä integroituneita olivat luonnontieteilijänaiset (KA = 3,47, KH = 0,50). Heidän keskiarvonsa erosi tilastollisesti merkitsevästi (t(199) = 2,283, p < 0,01, Cohenin d = 0,42) luonnontieteilijämiehistä (KA = 3,20, KH = 0,68). Muilla aloilla naisten keskiarvo integroitumisessa oli 3,27 ja miesten 3,12. Toisaalta luonnontieteissä naiset myös kokivat enemmän stressiä (KA = 3,13, KH = 0,77) kuin miehet (KA = 2,86, KH = 0,70), (t(201) = 2,539, p < 0,01, Cohenin d = 0,37). Muilla aloilla naisten stressin keskiarvo oli 2,88, miesten 2,78. Kun vertailtiin kokonaistyytyväisyyĴä jatko-opintoihin, osoiĴautuivat luonnontieteen väitöskirjatutkijat hieman vähemmän tyytyväisiksi (KA = 3,92, KH = 1,23) kuin muut (KA = 4,21, KH = 1,05). Ero oli tilastollisesti merkitsevä, t(1681) = -3,217, p < 0,01, Cohenin d = 0,25, ja tämä todentuu hyvin myös kuviossa 2. Luonnontieteen väitöskirjatutkijat aloiĴaisivat muita harvemmin tohtoriopinnot uudelleen, eli heidän joukossaan jatko-opintoja ”katuvia” oli selvästi enemmän: noin 16 prosenĴia luonnontieteilijöistä ei aloiĴaisi jatko-opintoja, jos saisi uudelleen pääĴää, kun muilla aloilla osuus oli alle kymmenen prosenĴia. Toisaalta tyytyväisiä jatko-opintoihin oli luonnontieteessäkin 44 prosenĴia, muilla aloilla 53 prosenĴia. Sukupuolten välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. (hĴps://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2023/12/kuvio-2-korjaĴu.png) Kuvio 2. Luonnontieteen ja muiden alojen jatko-opiskelijoiden vastausten jakaumat väiĴämään ”Jos voisin pääĴää uudelleen, aloiĴaisin edelleen tohtoriopinnot”, (%) Luonnontieteiden väitöskirjatutkijat ovat siis tyytyväisempiä moniin tohtorikoulutuksen osa- alueisiin muĴa samalla selvästi stressaantuneempia kuin muilla aloilla väitöskirjaa tekevät. Tämä seliĴää osaltaan jatko-opintojen ”katujien” suurempaa osuuĴa. Luonnontieteissä väitöskirjatutkijat ovat lähes aina osa isompaa tutkimusryhmää, jolloin ohjaus, rahoitus ja yhteisöön integroituminen ovat varmemmalla pohjalla. Toisaalta tutkimusryhmän paine ja mahdollinen kilpailuasetelma muiden junioritutkijoiden kanssa voi kuormiĴaa. Näistä hankaluuksista huolimaĴa moni hyväksyi tilanteen väitöskirjaprosessiin kuuluvana ja kykeni löytämään myös positiivisempia näkökulmia: Olen olosuhteisiin nähden tyytyväinen. En ole saanut tutkimusrahoitusta tarpeeksi, muĴa kuitenkin oppinut hakemusten tekoon, jonka näen merkiĴäväksi eduksi väitöksen jälkeisessä tutkijan elämässä. (Nainen, maantiede) Johtopäätökset ja pohdinta Tarkastelimme tässä artikkelissa luonnontieteen aloilla väitöskirjaa tekevien jatko-opintojen ohjaustyytyväisyyteen vaikuĴavia tekijöitä, heidän kokemuksiaan rahoituksesta, integroitumisesta akateemiseen yhteisöön sekä huolen ja stressin tuntemuksia. Lisäksi selvitimme, eroavatko luonnontieteen väitöskirjatutkijoiden kokemukset muilla aloilla jatko-opintoja tekevien kokemuksista. Tutkimuksessa nousi esille ylläĴäviä ohjaustyytyväisyyteen vaikuĴavia tekijöitä, rahoituksen epävarmuuden aiheuĴamaa ahdistusta sekä eroja stressin kokemuksissa eri tiedekuntien väitöskirjatutkijoiden välillä. Tutkimuksemme osoiĴi, eĴei ohjaajan aikaisemmalla ohjauskokemuksella ollut merkiĴävää yhteyĴä luonnontieteiden väitöskirjatutkijoiden tyytyväisyyteen saamaansa ohjaukseen. Myöskään akateemisessa maailmassa yleisesti arvostetut meriitit, kuten runsas julkaisutoiminta tai rahoitushauissa menestyminen, eivät heijastuneet ohjaĴavan arvioihin ohjaussuhteestaan. Huippututkija ei siis automaaĴisesti ole huippuohjaaja. Akateemisia meriiĴejä tärkeämpänä pideĴiin ohjaajan aitoa kiinnostusta, paneutumista ja saatavilla oloa. Nämä kaikki luovat luonnontieteiden väitöskirjatutkijalle kokemuksen arvostuksesta, vahvistavat hänen akateemista itseluoĴamustaan ja lisäävät tyytyväisyyĴä ohjaukseen. Myös aikaisemmat tutkimukset ovat osoiĴaneet, eĴä hyvää ohjaussuhdeĴa edistävät säännölliset tapaamiset, joissa vuorovaikutus on molemminpuolista (Lepp ym., 2016; Saru & Vähämäki 2018). Kun analysoimme luonnontieteen alojen väitöskirjatutkijan kokonaistyytyväisyyĴä jatko-opintoihin, tilastollisesti merkitseviksi seliĴäjiksi osoiĴautuivat tyytyväisyys ohjaukseen ja rahoitukseen sekä koetun huolen ja stressin voimakkuus. Akateemiseen yhteisöön integroituminen ei ollut mallissamme tilastollisesti merkitsevä seliĴäjä tyytyväisyyden kokemukselle. Mallin kokonaisselitysaste (21,5 %) jäi kuitenkin melko matalaksi, joten analyysiä olisi syytä jatkaa esimerkiksi niin, eĴä mukaan tarkasteluun otetaan myös luonnontieteiden jatko-opiskelijan elämäntilanneĴa ja muita taustatekijöitä kuvaavia muuĴujia. Tutkimustulostemme perusteella luonnontieteilijänaiset integroituivat akateemiseen yhteisöön miehiä paremmin, muĴa toisaalta he kokivat miehiä enemmän stressiä. Väitöskirjatutkijoiden vastauksissa nousi esiin rahoituksen epävarmuus keskeisenä kuormiĴavana tekijänä. Jatkuva apurahojen hakeminen on pois tutkimukseen käyteĴävästä ajasta ja lisää luonnontieteiden väitöskirjatutkijan kokemaa epävarmuuĴa tulevaisuudestaan. Muihin aloihin verraĴuna luonnontieteiden väitöskirjatutkijat kokivat enemmän stressiä ja aloiĴaisivat väitöskirjaprojektinsa harvemmin uudelleen, jos tietäisivät etukäteen, mitä on luvassa. Iso epävarmuuĴa ja stressiä aiheuĴava tekijä liiĴyi tohtoroitumisen jälkeiseen työllistymiseen. Luonnontieteen aloilta väitelleiden työĴömyys on ollut viime vuosina muita aloja korkeampi, joten huoli työllistymisestä on ymmärreĴävää. Tohtoreiden työllistymismahdollisuuksien lisääminen akateemisen maailman ulkopuolelle onkin merkiĴävä haaste tulevaisuudessa. Todennäköisesti luonnontieteilijöiden kokeman huolen ja stressin takana on muitakin syitä, joita emme tällä tutkimuksella pystyneet tavoiĴamaan. SaaĴaa esimerkiksi olla niin, eĴä nykyisen akateemisen maailman ja tohtorikoulutuksen reunaehdot – tehokkuus, nopeus ja innovatiivisuus – (ks. Piiroinen ym., 2022) kohdistuvat voimakkaammin luonnontieteeseen kuin niin sanoĴuihin pehmeisiin ja soveltaviin tieteenaloihin. Väitöskirjatutkijoiden määrä kasvaa koko ajan, jolloin myös kilpailu rahoituksesta kasvaa. Samaan aikaan tiedemaailmassa pätkätyöt ja epävarmuus tulevaisuudesta lisääntyvät. Akateemisia työpaikkoja on rajallinen määrä, eikä tohtorintutkinto enää takaa elinikäistä työpaikkaa tiedemaailmassa (Turner & McAlpine, 2011). Viime vuosina urakeskusteluista ja urasuunniĴelusta on tullut osa väitöskirjatutkijan ohjausta. Näillä keskusteluilla pyritään tukemaan väitöskirjatutkijan työllistymistä tohtorintutkinnon jälkeen. Urakeskustelut auĴavat väitöskirjatutkijaa näkemään elämää myös väitöksen jälkeen (Soini & Pyhältö, 2012). Toimiva urakeskustelu vaatii kuitenkin, eĴä ohjaajalla on näkemystä myös oman yliopistomaailmansa ulkopuolelta. Jatko-opiskelun ohjaukseen olisi tarpeen kiinniĴää enemmän huomiota. Väitöskirjaohjaajiksi haluaville voitaisiin järjestää pedagogista koulutusta, joka tulisi suoriĴaa ennen ohjaajaksi pääsyä. Ohjaajien ohjausvalmiuksia parantamalla voitaisiin toivoĴavasti ehkäistä ohjaajan omien huonojen ohjauskokemusten siirtymistä eteenpäin seuraavalle tutkijapolvelle. Ohjaustilanne ja -keskustelu ei koskaan saisi olla vallankäytön väline, vaan henkilökohtaisen ohjauksen tulisi aina perustua avoimeen näkemystenvaihtoon ja tasa-arvoiseen, rehelliseen keskusteluun. Voisi myös olla tarpeen aseĴaa enimmäismäärä sille, kuinka monta ohjaĴavaa yhdellä ohjaajalla voi kerrallaan olla. Väitöskirjatutkijalle tulisi myös nimetä muita ohjaajia pääohjaajan lisäksi, jolloin hänen olisi helpompi tavoiĴaa edes joku ohjaajistaan. Useamman ohjaajan tilanteessa väitöskirjatutkija ei myöskään jäisi täysin ilman ohjausta, jos henkilökemiat pääohjaajan kanssa eivät osu kohdalleen. Ohjauksessa voitaisiin myös ajatella ohjaustehtävän jakamista useammalle ohjaajalle erilaisten ohjauksen osa-alueiden ja väitöskirjatutkijan tarpeiden mukaan, kuten Pyhältö kollegoineen (2015) esiĴävät. Tukea ohjaukseen ja väitöskirjatutkijalle on haeĴu monessa tohtoriohjelmassa myös seurantaryhmillä, jotka nimetään jo koulutuspaikkaa haeĴaessa. Seurantaryhmä kokoontuu säännöllisesti, ja ongelmatilanteissa opiskelija voi kääntyä ohjaajan lisäksi myös seurantaryhmän puoleen. Ohjaussuhteen alussa tehtävällä ohjaussopimuksella voidaan tukea ohjausta ja määritellä yhteiset tavoiĴeet, jolloin sekä ohjaaja eĴä ohjaĴava ovat tietoisia sovituista toimintatavoista. Koska mikään suhde ei pysy muuĴumaĴomana ikuisesti, tulee ohjaussopimustakin tarkastella ja päiviĴää säännöllisesti väitöskirjaprosessin edetessä. Väitösohjauksen paradoksi on, eĴä tullakseen itsenäiseksi, autonomiseksi tutkijaksi väitöskirjatutkija tarvitsee laadukasta ohjausta ja opetusta. Väitöskirjatutkija tarvitsee ohjausta monella eri alueella: miten tehdä tutkimusta, miten hakea rahoitusta, miten lukea, arvioida ja kirjoiĴaa tieteellistä tekstiä, miten analysoida tutkimustuloksia ja millaista on onnistunut projektinhallinta (McCallin & Nayar, 2012). Ohjaaminen koetaan edelleen kovin henkilökohtaiseksi asiaksi, ja moni arkailee puhua omasta ohjaamisestaan tai mahdollisista vaikeuksistaan siinä. Kukaan ohjaaja tuskin haluaa myöntää ääneen olevansa huono ohjaaja ja tarvitsevansa siinä apua ja koulutusta. Väitöskirjaohjaajien ”vertaistukiryhmillä” voitaisiin tukea avoimemman keskusteluilmapiirin kehiĴymistä. Vaikka ohjaustilanne saaĴaa nostaa tunteita pintaan sekä ohjaajalla eĴä ohjaĴavilla, tulisi aina muistaa, eĴä ohjaustilanne on ammatillista toimintaa. Siihen kuuluu, eĴä ohjaaja ymmärtää oman ajaĴelunsa ja toimintansa vaikutuksen ohjaustilanteen kulkuun. Positiivinen palaute heräĴää positiivisia tunteita, kuten iloa, ylpeyĴä sekä tyytyväisyyĴä, joten se on voimaannuĴavaa. Sen sijaan negatiivinen, jopa murskaava, palaute nostaĴaa häpeän ja turhautumisen tunteita ja pahimmillaan voi johtaa jopa masennukseen (Nummenmaa & Pyhältö, 2012). Tutkimuksemme tulosten perusteella on ilmeistä, eĴä niin luonnontieteen alojen kuin muidenkin alojen väitöskirjatutkijoiden hyvinvointiin olisi panosteĴava entistä enemmän. Keinoja tähän ovat esimerkiksi ohjaajien pedagogisten taitojen kehiĴäminen, rahoitusmahdollisuuksien lisääminen ja tutkintojen tavoiteaikojen löysääminen. Pidempi tavoiteaika tohtorintutkinnon valmistumiselle antaisi väitöskirjatutkijalle enemmän aikaa kasvaa alansa asiantuntijaksi ja osaksi akateemista yhteisöä. Samalla opiskelu-, suunnitelmallisuus- ja ajanhallintataitoja voitaisiin tukea ja parantaa tohtoriopintoihin sisällyteĴävillä opinnoilla, kuten MääĴä, Asikainen ja Katajavuori (2021) ovat esiĴäneet omassa tutkimuksessaan. Lepp kollegoineen (2016) esiĴelevät Virossa erityisesti luonnontieteiden aloilla hyödynnetyn käytännön: ohjaaja hakee ensin rahoituksen ja vasta sen jälkeen etsii projektiin väitöskirjatutkijan tekemään tutkimustaan. Näin luodaan väitöskirjatutkijalle työpaikka koko tohtorintutkinnon ajaksi. TurvaĴu rahoitus luo väitöskirjatutkijalle tulevaisuudenuskoa, joka puolestaan tukee tutkimuksen etenemistä ja väitöskirjatutkimuksen valmistumista ajallaan. Tätä rahoituskäytäntöä soisi hyödynneĴävän enemmän myös Suomessa. Tutkimukseemme liiĴyy joitakin rajoituksia. Ensinnäkin aineistossamme luonnontieteilijöitä oli 213, mikä on vain noin kymmenen prosenĴia kokonaisjoukosta. Tämä pitää huomioida tulosten yleisteĴävyyĴä pohdiĴaessa. Emme myöskään voi tietää, ovatko kyselyyn vastanneet erityisesti sellaiset jatko-opiskelijat, joilla on vaikeuksia opintojen etenemisessä, vai ovatko nimenomaan hyvin edenneet ja tyytyväiset väitöskirjantekijät olleet innokkaampia vastaajia. Toiseksi aineistossa oli yliopistoon ja sukupuoleen liiĴyvää vinoumaa. Suomessa yliopistojen väliset erot ovat kuitenkin suhteellisen pieniä moneen muuhun maahan verraĴuna (Kohvakka, Nevala & Nori, 2019), joten väitöskirjatutkijoiden taustoissa ja kokemuksissa ei oleteĴavasti ole suuria yliopistokohtaisia eroja. Tässä tutkimuksessa emme myöskään vertailleet eri yliopistoissa jatko- opintoja suoriĴavien kokemuksia, vaan tarkastelimme luonnontieteilijöitä yhtenä ryhmänä. Kyselytutkimuksille tyypilliseen tapaan myös tähän kyselyyn naiset olivat vastanneet miehiä aktiivisemmin. Aineistossamme naisten osuus oli 62 prosenĴia, mikä on reilut kymmenen prosenĴiyksikköä enemmän kuin naisten osuus kaikista luonnontieteiden väitöskirjatutkijoista. Tämä vinouma voi jossain määrin näkyä tuloksissa, sillä naiset ilmaisivat miehiä useammin olevansa stressaantuneita jatko-opinnoistaan ja huolestuneita tulevaisuudestaan. Vaikka nykyään naisten osuus luonnontieteissä on kasvanut, olisi hyvä pohtia, mistä erityisesti naisten epävarmuuden, kuormiĴuneisuuden ja stressin kokemukset luonnontieteen aloilla kumpuavat. Tämä on aihe, jota voisi lähestyä paremmin esimerkiksi haastaĴelututkimuksella. Lähteet Barnes, B. J. & Randall, J. (2012). Doctoral student satisfaction: An examination of disciplinary, enrollment, and institutional differences. Research in Higher Education, 53(1), 47–75. hĴps://doi.org/10.1007/s11162-011-9225-4 (hĴps://doi.org/10.1007/s11162-011-9225-4) Bastalich, W. (2017). Content and context in knowledge production: A critical review of doctoral supervision literature. Studies in Higher Education, 42(7), 1145–1157. hĴps://doi.org/10.1080 /03075079.2015.1079702 (hĴps://doi.org/10.1080/03075079.2015.1079702) Benmore, A. (2016). Boundary management in doctoral supervision: How supervisors negotiate roles and role transitions throughout the supervisory journey. Studies in Higher Education, 41(7), 1251–1264. hĴps://doi.org/10.1080/03075079.2014.967203 (hĴps://doi.org/10.1080/03075079.2014.967203) Biĵer, E. M. (2011). Doctoral success as ongoing quality business: A possible conceptual framework. South Africa Journal of Higher Education, 25(3), 425–443. Burger, N. (2016). Liminal spaces: the tacit dimension of the doctoral supervisory relationship (väitöskirja). East Lismore: Southern Cross University. hĴps://researchportal.scu.edu.au/esploro/outputs /991012821661502368 (hĴps://researchportal.scu.edu.au/esploro/outputs/991012821661502368) Chiang , K. (2003). Learning experiences of doctoral students in UK universities. International Journal of Sociology and Social Policy, 23(1/2), 4–32. hĴps://doi.org/10.1108/01443330310790444 (hĴps://doi.org/10.1108/01443330310790444) Colbeck, C. L. (2008). Professional identity development theory and doctoral education. New Directions for Teaching & Learning, 113, 9–16. hĴps://doi.org/10.1002/tl.304 (hĴps://doi.org/10.1002/tl.304) Deuchar, R. (2008). Facilitator, director or critical friend? Contradiction and congruence in doctoral supervision styles. Teaching in Higher Education, 13(4), 489–500. hĴps://doi.org/10.1080 /13562510802193905 (hĴps://doi.org/10.1080/13562510802193905) Easterby-Smith, M., Thorpe, R. & Lowe, A. (2002). Management research: An introduction (2. painos). London: Sage. Golde, C. M. & Dore, T. M. (2001). At Cross Purposes: What the experiences of doctoral students reveal about doctoral education. Philadelphia, PA: A report prepared for The Pew Charitable Trusts. www-phd-survey.org (hĴp://www-phd-survey.org) Kohvakka, M., Nevala, A. & Nori, H. (2019). The changing meanings of ‘responsible university’. From a Nordic-Keynesian welfare state to a Schumpeterian competition state. Teoksessa M. P. Sørensen, L. Geschwind, J. Kekäle & R. Pinheiro (toim.), The responsible university. Cham: Palgrave Macmillan. hĴps://doi.org/10.1007/978-3-030-25646-3_2 (hĴps://doi.org/10.1007/978-3-030-25646-3_2) Köse, A. (2019). Career decision regret as a predictor: Do teachers and administrators regret due to their career choice? World Journal of Education, 9(1), 38–55. hĴps://doi.org/10.5430/wje.v9n1p38 (hĴps://doi.org/10.5430/wje.v9n1p38) Leijen, Ä., Lepp, L. & Remmik, M. (2016). Why did I drop out? Former students’ recollections about their study process and factors related to leaving the doctoral studies. Studies in Continuing Education, 38(2), 129–144. hĴps://doi.org/10.1080/0158037X.2015.1055463 (hĴps://doi.org/10.1080/0158037X.2015.1055463) Lepp, L., Remmik, M., Leijen, Ä. & Leijen, D. A. (2016). Doctoral students’ research stall: Supervisors’ perceptions and intervention strategies. SAGE Open, 6(3). hĴps://doi.org/10.1177/2158244016659116 (hĴps://doi.org/10.1177/2158244016659116) McCallin, A. & Nayar, S. (2012). Postgraduate research supervision: A critical review of current practice. Teaching in Higher Education, 17(1), 63–74. hĴps://doi.org/10.1080/13562517.2011.590979 (hĴps://doi.org/10.1080/13562517.2011.590979) MääĴä, S., Asikainen, H. & Katajavuori, N. (2021). Yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelutaitoja tukemassa. Yliopistopedagogiikka, 28(1). hĴps://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2021/05/05/yliopisto-opiskelijoiden-hyvinvointia-ja- opiskelutaitoja-tukemassa/ (hĴps://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2021/05/05/yliopisto- opiskelijoiden-hyvinvointia-ja-opiskelutaitoja-tukemassa/) Nummenmaa, L. (2021). Tilastotieteen käsikirja. Helsinki: Tammi. Nummenmaa, A. R. & Pyhältö, K. (2008). Tohtorikoulutus systeemisenä kokonaisuutena. Teoksessa A. R. Nummenmaa, K. Pyhältö & T. Soini (toim.), Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja (s. 22-37). Tampere: Tampere University Press. hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0494-2 (hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0494-2) Nummenmaa, A. R. & Pyhältö, K. (2012). Kun on myös tunteet. Teoksessa T. Soini & K. Pyhältö (toim.), Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa (s. 76–94). Tampere: Tampere University Press. hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6 (hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6) Nummenmaa, A. R. & Soini, H. (2008). Akateeminen ohjaus. Teoksessa A. R. Nummenmaa, K. Pyhältö & T. Soini (toim.), Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen rakenteita ja prosesseja (s. 49–72). Tampere: Tampere University Press. hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0494-2 (hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0494-2) Nummenmaa, A. R. & Soini, H. (2009). Akateeminen ohjaus tiedeyhteisössä. Kasvatus, 40(5), 432–442. Orellana, M. L., Darder, A., Pérez, A. & Salinas, J. (2016). Improving doctoral success by matching PhD students with supervisors. International Journal of Doctoral Studies, 11, 87–103. hĴps://doi.org/10.28945/3404 (hĴps://doi.org/10.28945/3404) Parker-Jenkins, M. (2018). Mind the gap: Developing the roles, expectations and boundaries in the doctoral supervisor–supervisee relationship. Studies in Higher Education, 43(1), 57–71. hĴps://doi.org /10.1080/03075079.2016.1153622 (hĴps://doi.org/10.1080/03075079.2016.1153622) Piiroinen, A., Matikainen, M. & Maunula, M. (2022). Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa: Kultapoikia, ”huijareita”, haamututkijoita ja lannistuneita. Aikuiskasvatus, 42(3), 198–212. hĴps://doi.org/10.33336/aik.122022 (hĴps://doi.org/10.33336/aik.122022) Pole , C. J., Sprokkereef, A., Burgess, R. G. & Lakin, E. (1997). Supervision of doctoral students in the natural sciences: Expectations and experiences. Assessment & Evaluation in Higher Education, 22(1), 49–63. hĴps://doi.org/10.1080/0260293970220104 (hĴps://doi.org/10.1080/0260293970220104) Pyhältö, K. & Keskinen, J. (2012a). Doctoral students’ sense of relational agency in their scholarly communities. International Journal of Higher Education, 1(2), 136–149. hĴps://doi.org/10.5430 /ijhe.v1n2p136 (hĴps://doi.org/10.5430/ijhe.v1n2p136) Pyhältö, K. & Keskinen, J. (2012b). Mitä väliä jatko-opiskelijan osallisuudella on? – Miksi jatko- opiskelijan hyvinvoinnista kannaĴaa olla kiinnostunut? Teoksessa T. Soini;& K. Pyhältö (toim.), Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa (s. 58–75). Tampere: Tampere University Press. hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6 (hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6) Pyhältö, K., Stubb, J. & Lonka, K. (2009). Developing scholarly communities as learning environments for doctoral students. International Journal for Academic Development, 14(3), 221–232. hĴps://doi.org /10.1080/13601440903106551 (hĴps://doi.org/10.1080/13601440903106551) Pyhältö, K., Vekkaila, J. & Keskinen, J. (2012). Exploring the fit between doctoral students’ and supervisors’ perceptions of resources and challenges vis-à-vis the doctoral journey. International Journal of Doctoral Studies, 7, 395–414. hĴps://doi.org/10.28945/1745 (hĴps://doi.org/10.28945/1745) Pyhältö, K., Vekkaila, J. & Keskinen, J. (2015). Fit maĴers in the supervisory relationship: Doctoral students and supervisors perceptions about the supervisory activities. Innovations in Education and Teaching International, 52(1), 4–16. hĴps://doi.org/10.1080/14703297.2014.981836 (hĴps://doi.org/10.1080/14703297.2014.981836) Saru, E. & Vähämäki, M. (2018). Tohtoriopiskelijat myötä- ja vastamäessä – Akateeminen ohjauskäytäntö johtamissuhteena tarkasteltuna. Yliopistopedagogiikka, 25(1), 34–51. hĴps://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2018/11/30/tohtoriopiskelijat-myota-ja-vastamaessa- akateeminen-ohjauskaytanto-johtamissuhteena-tarkasteltuna/ (hĴps://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2018/11/30/tohtoriopiskelijat-myota-ja-vastamaessa- akateeminen-ohjauskaytanto-johtamissuhteena-tarkasteltuna/) Soini, T. & Pyhältö, K. (2012). Lopuksi – Ohjaus osana akateemista työtä. Teoksessa T. Soini & K. Pyhältö (toim.), Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa (s. 234‒239). Tampere: Tampere University Press. hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6 (hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6) Stubb, J., Pyhältö, K. & Lonka, K. (2011). Balancing between inspiration and exhaustion: PhD students’ experienced socio-psychological well-being. Studies in Continuing Education, 33(1), 33–50. hĴps://doi.org/10.1080/0158037X.2010.515572 (hĴps://doi.org/10.1080/0158037X.2010.515572) Stubb, J., Pyhältö, K. & Lonka, K. (2014). Conceptions of research: The doctoral student experience in three domains. Studies in Higher Education, 39(2), 251–264. hĴps://doi.org/10.1080/03075079.2011.651449 (hĴps://doi.org/10.1080/03075079.2011.651449) Stubb, J., Pyhältö, K., Soini, T., Nummenmaa, A. R. & Lonka, K. (2010). Osallisuus ja hyvinvointi tiedeyhteisössä: Tohtoriopiskelijoiden kokemuksia. Aikuiskasvatus 30(2), 106–119. hĴps://doi.org /10.33336/aik.93868 (hĴps://doi.org/10.33336/aik.93868) Taylor, S. E. (2012). Changes in doctoral education: Implications for supervisors in developing early career researchers. International Journal for Researcher Development, 3(2), 118–138. hĴps://doi.org /10.1108/17597511311316973 (hĴps://doi.org/10.1108/17597511311316973) Turner, G. & McAlpine, L. (2011). Doctoral experience as researcher preparation: Activities, passion, status. International Journal for Researcher Development, 2(1), 46–60. hĴps://doi.org/10.1108/17597511111178014 (hĴps://doi.org/10.1108/17597511111178014) Tynjälä, P., Rautopuro, J., AiĴola, H., Jääskelä, P., Markkanen, I., Virolainen, M. & Virtanen, A. (2021). Tutkinto takana: Yliopistojen kandipalautekyselyn sekä maisterien ja tohtorien uraseurantakyselyjen 2018, 2019 ja 2020 tulokset. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. hĴp://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8865-4 (hĴp://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8865-4) Vekkaila, J. (2012). Luonnontieteen tutkijaksi? Teoksessa T. Soini & K. Pyhältö (toim.), Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa (s. 151–166). Tampere: Tampere University Press. hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6 (hĴps://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-8971-6) Vekkaila, J., Pyhältö, K., Hakkarainen, K., Keskinen, J. & Lonka, K. (2012). Doctoral students’ key learning experiences in the natural sciences. International Journal for Researcher Development, 3(2), 154–183. hĴps://doi.org/10.1108/17597511311316991 (hĴps://doi.org/10.1108/17597511311316991) Vekkaila, J., Pyhältö, K. & Lonka, K. (2013a). Experiences of disengagement – A study of doctoral students in the behavioral sciences. International Journal of Doctoral Studies, 8, 61–81. hĴps://doi.org/10.28945/1870 (hĴps://doi.org/10.28945/1870) Vekkaila, J., Pyhältö, K. & Lonka, K. (2013b). Focusing on doctoral students’experiences of engagement in the thesis work. Frontline Learning Research, 1(2), 12‒34. hĴps://doi.org/10.14786/flr.v1i2.43 (hĴps://doi.org/10.14786/flr.v1i2.43) Vipunen. (2023a). Tutkinnon suoriĴaneiden sijoiĴuminen. (Opetushallinnon tilastopalvelu, toim.) hĴps://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Tutkinnon-suoriĴaneiden-sijoiĴuminen.aspx (hĴps://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Tutkinnon-suoriĴaneiden-sijoiĴuminen.aspx) Vipunen. (2023b). Opiskelijat ja tutkinnot. (Opetushallituksen tilastopalvelu, toim.) hĴps://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Opiskelijat-ja-tutkinnot.aspx (hĴps://vipunen.fi/fi- fi/yliopisto/Sivut/Opiskelijat-ja-tutkinnot.aspx) Zhao, C.-M., Golde, C. M. & McGormick, A. C. (2007). More than a signature: How advisor choice and advisor behaviour affect doctoral student satisfaction. Journal of Further and Higher Education, 31(3), 263–281. hĴps://doi.org/10.1080/03098770701424983 (hĴps://doi.org/10.1080 /03098770701424983) from → Tieteellisiä artikkeleita, Yliopistopedagogiikka 2023/2 No comments yet This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed. Pidä blogia WordPress.comissa.