POHJANLAHDEN RANTATIE Ratsupolusta rannikon matkailutieksit l t r i t il ti i Satakuntalaisten maaseutukylien kautta Pohjanlahden rannikkoa seuraten kulkee vanha maantie. Rantatie on jo myöhäiskeskiajalla yhdistänyt toisiinsa Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan kulkien Pohjanlahden ympäri Ruotsin eteläosiin asti. Osittain rantatietä pitkin kulki keskiajalla Turun ja Korsholman linnojen välinen yhteydenpito ja 1600-luvulta lähtien postitalonpojat kuljettivat postia tiellä osittaista verovapautta vastaan. Rantatien varrella tai sen lähiympäristössä on useita valtakunnallisesti merkittäviä kulttuurihistoriallisia ympäristöjä, arvokkaita maisema-alueita sekä luontokohteita, joihin vanha tie ja tuleva Selkämeren kansallispuisto yhdessä muodostavat luonnollisen yhteyden. Kansi: Henri Terho Kannen kuva: Jyrki Toivanen, Lankosken museosilta, Merikarvia. 2008 Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja XV ISBN 978-951-29-3950-3 P O H JA N LA H D E N R A N TA TIE POHJANLAHDEN RANTATIE Ratsupolusta rannikon matkailutieksi Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja XV Pori 2009 © 2009 Kirjoittajat Turun yliopisto Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja XV http://www.hum.utu.fi/satakunta/ Toimittajat Maunu Häyrynen ja Mikael Lähteenmäki Ohjausryhmä Pentti Ala-Luopa, Merikarvian kunta Elisa Bruk, Turun yliopisto Pirjo Ihamäki, Turun yliopisto Pirjo Jaakkola, Eurajoen kunta Tomi Kuusimäki, SAMK Mikael Lähteenmäki, Turun yliopisto Ilmo Marttila, Noormarkun kunta Kari Ojalahti, Luvian kunta Harri Peltoniemi, Porin kaupunki Esko Pennanen, Satakuntaliitto Katriina Petrisalo, Turun yliopisto Tarja Toikka, TaiK Kalevi Virén, Nakkilan kunta Sirpa Wahlqvist, Euran kunta Valokuvat Jyrki Toivanen Karttojen käsittely Mikael Lähteenmäki Ulkoasu Henri Terho Painopaikka Ykkös-Offset, Vaasa ISBN 978-951-29-3950-3 ISSN 1459-8469 © Maanmittauslaitos, lupa nro 490/MML/09 Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 490/MML/09 Satakunnan maakuntakartta © Satakuntaliitto 2009 Sisällys Maunu Häyrynen · Rantatietä pohjoiseen 7 Rantatien synty ja suunnat Mikael Lähteenmäki · Pohjanlahden rantatie 15 Jenny Alatalo · Tietä pitkin kylien läpi 47 Katri Leppäniemi · Postitalonpoikien jalanjäljillä 77 Tanja Korpi · Pysähdytään kestikievariin 97 Maisemia, muinaismuistoja, geokätkentää Pirjo Ihamäki · Rantatien hyödyntäminen matkailussa 117 Heidi Vanhatalo · Satakunta matkaesitteissä 135 Pirita Ihamäki · Aarteenetsintää Rantatietä pitkin 147 Emma Puosi · Matkailutietä muinaisille reiteille 161 Merellinen matkailureitti Elina Mustalampi · Rauman matkailutie – osaksi kansallispuistoa 177 Heidi Helkiö-Mäkelä · Kaljaasi Ihana attraktiopisteenä 191 Ilona Hankonen · Kestävyys luontomatkailussa 199 7Pohjanlahden rantoja seurailee vanha maantie, välillä rannan tuntumassa ja välillä sisämaassa. Se poikkeaa entiseltä Turun–Tukholman postitieltä Vehmaalla, josta se kulkee länsirannikkoa pitkin Tornioon ja sieltä Ruotsin puoleista rannikkoa Tukholmaan asti. Suomen puolella tietä on kutsuttu monilla nimil- lä, Ruotsissa se on ollut Norrstigen, ”pohjanpolku”. Meillä tien vanhimmat osat yhdistivät jo myöhäis- keskiajalla Turun, Rauman ja Ulvilan kaupunkeja sekä Korsholman linnaa. Sisämaan kautta kiertäneen Kyrönkankaantien rinnalla rantatie oli Suomen en- simmäinen kiinteä maayhteys pohjoiseen. Pohjan- maalla Rantatie pysyi pitkään tärkeimpänä maantie- reittinä, joka yhdisti jokisuiden asutukset. Rantatien Rantatietä pohjoiseen strategista merkitystä lisäsivät Pohjanlahden kau- punkiverkon laajeneminen suurvalta-ajalla ja Ruot- sin kasvava mielenkiinto valtakunnan pohjoisosiin. Vuonna 1938 tie nimettiin uudelleen valtatie 8:ksi ja se on sen jälkeen saanut monin paikoin uuden asun ja linjauksen. Vanha tiestö on mukautunut tarkoin eri seutujen maasto-oloihin. Ennen autoliikenteen aikaa synty- neillä teillä on kullakin oma, maisemaan istuva luon- teensa. Pohjanlahden rannikkoseutu on pääosin ala- vaa, kivikkoista moreenimaata ja maankohoaminen on siellä muuta maata nopeampaa. Pohjanlahden rantatie on sen mukaisesti tasainen kulultaan ja on monin pai- koin jäänyt kauas rantaviivasta, kuten asutus sen var- · Maunu Häyrynen 8 men kulttuuriseutuja halkovilla Hämeen Härkätiellä tai Suurella Rantatiellä. Pohjanlahden rantatie alkaa vanhimmalta suomalaiselta kulttuuriseudulta Var- sinais-Suomen tammivyöhykkeellä. Kokemäenjoen pohjoispuolella maisema muuttuu yhä karummaksi ja mereisemmäksi. Perämeren rannikolla liikutaan jo Lapin porteilla. Pohjanlahden ympäri on kulkenut vanhastaan tal- vitie ja 1500-luvulle mennessä ainakin ratsupolku ke- säisinkin. Kelirikkoaikoina reitti oli ainoa yhdysside Suomen ja emämaan välillä. Maantieyhteys kyyti- ja kievarilaitoksineen vakiintui 1600-luvun alussa Ou- lun ja Vaasan sekä Ruotsin puolella Uumajan, Luu- lajan ja Sundsvallin kaupunkien tultua perustetuiksi. Myöhemmin tiellä alkoi säännöllinen postinkulku, josta talonpojat huolehtivat. Rantatiellä liikkuivat myös sotajoukot, viimeksi laajassa mitassa Suomen sodan aikaan 1808–1809. Rantatien varrella avautuu suomalaisen kaupun- kihistorian läpileikkaus. Kirjo ulottuu keskiaikais- peräisestä Vanhasta Raumasta, nyttemmin maail- manperintökaupungista, Ruotsin ja Venäjän vallan ajan ruutukaavarakentamiseen sekä itsenäisyyden ajan asuin- ja teollisuusympäristöihin. Rannan siir- tyminen on säilyttänyt vanhoja kulttuuriympäristöjä, kun asuinpaikat on perustettu uudelleen lähemmäs merta. Rantatie yhdistää monenlaisia kieli- ja kulttuuri- alueita suomenkielisistä Vakka-Suomesta ja Satakun- Rantatien vanha linjaus näkyy yhä Porin vanhan hau- tausmaan kupeella. Kuva Mikael Lähteenmäki 2009. rellakin. Kivisyyttä valiteltiin toistuvasti tien varhaisis- sa kuvauksissa. Kulkusuunta etelästä pohjoiseen ja meren läheisyys tekevät tiemaisemasta toisenlaisen kuin Etelä-Suo- 9nasta ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, kaksikieliselle Keski-Pohjanmaalle, suomenkieliselle Pohjois-Poh- janmaalle, suomea, ruotsia ja meänkieltä puhuvaan Tornionlaaksoon ja lopulta ruotsin valta-alueelle Norlantiin. Sisämaan paikannimien ”karit”, ”niemet”, ”holmat” ja ”viikit” kertovat eri kielillä, mihin asti meri on aikanaan ulottunut. Meren läheisyys näkyy vanhoissa satama- ja varvi- paikoissa, joista käsin purjelaivakaudella käytiin kaup- paa Itämeren piirissä ja ympäri maapalloa. Eksoottiset painolastikasvit kukkivat yhä niiden rannoilla. Ranta- tietä reunustavat myös Pohjanlahden vaarallisia vesi- reittejä viitoittavat majakat, pookit ja merimerkit sekä rannikon turvaksi rakennetut linnoituslaitteet ja lin- nakesaaret, kuten Katanpää ja Kuuskajaskari. Teolli- suusperintöä edustavat lukuisat ruukit, sahat ja tehtaat, jotka ovat eri aikoina sijoittuneet rannikon hyvien yh- teyksien äärelle. Jotkut tienviitat ovat tietä vanhempia. Rantatien reitti risteää monin paikoin pronssikauden ajan ranta- viivaa, jonka tuntumassa sijaitsee hautaröykkiöiden ja asuinpaikkojen ketju, niistä tunnetuimpana Rauman Sammallahdenmäen nykyinen maailmanperintökoh- de. Rannikkoreitin tuntumassa ovat myös Hailuodon ja Merenkurkun kansallismaisemat, joista jälkimmäi- Ala-Satakunnan 1600-luvun puolenvälin karttaan on merkitty pohjois-eteläsuunnassa järvien kautta kulke- nut talvitie. Kansallisarkisto, maanmittaushallituksen arkisto. 10 nen on myös päässyt Unescon maailmanperintöluet- teloon yhdessä Ruotsin Höga Kustenin kanssa. Pohjanlahden rantatie on jäänyt monin paikoin si- vutieksi valtatie 8:n ja pohjoisempana E4-tien valmis- tuttua. Siitäkin syystä useat tienvarren vanhat kylät, kartanot, ruukit ja kulttuurimaisemat ovat säilyneet poikkeuksellisen eheinä kokonaisuuksina. Tie sivuaa myös arvokkaita luonnonympäristöjä, kuten maan- kohoamisrantoja, dyynivyöhykkeitä, lintukosteikko- ja ja jokivesistöjä, sekä hoidettuja perinnemaisemia. Niistä tunnetuimpiin kuuluvat Merenkurkun lisäksi Yyterinniemi ja Kokemäenjoen suisto, Lohtajan Vat- tajanniemi, Kalajoen hiekkasärkät, Liminganlahti ja Perämeren kansallispuisto. Joukko täydentynee lähi- aikoina Selkämeren kansallispuistolla. Nykyaikakin näkyy rantatiellä. Tasaisessa rannikko- maisemassa uusien tehtaiden, telakoiden ja tuulivoima- loiden valtavat rakennelmat erottuvat kilometrien pääs- tä. Saaristo on enimmäkseen tyhjentynyt ympärivuo- tisesta asutuksesta ja monet mantereenkin puolen ky- listä hiljenevät. Niiden sijaan rantaviivan valtaavat nyt kesämökit. Kesäaikaan länsirannikko herää muutenkin henkiin erilaisten tapahtumien muodossa, joita riittää Pori Jazzista ja Vaskiluodon Rockperrystä Uudenkau- pungin Crusell-viikkoihin ja Rauman Pitsiviikkoon. Harva festivaalikävijä kuitenkaan eksyy kaupunkien ul- kopuolelle, paitsi uimarannoille. Pohjois-eteläsuunnan matkailu rannikolla on vähäistä ja suuntautuu valtatie 8:lle. Talvimatkailu keskittyy reitin pohjoisosiin. Tämä kirja on tehty hankkeessa, jossa kartoitetaan Pohjanlahden rantatien reitti ja historia sekä suunni- tellaan siihen perustuva kulttuurimatkailureitti. Selvi- tysten perusteella tielle haetaan aikanaan valtakunnal- lisen matkailutien asemaa. Iältään, ympäristöiltään ja matkailutarjonnaltaan tie on hyvin verrattavissa Suo- Merikarvian Köörtilän vainioiden kautta jo satoja vuo- sia sitten polveillut rantatie noudattaa yhä samaa reit- tiä. Köörtilän kylän isojako, Jean Åhman 1775. Kansallis- arkisto, maanmittaushallituksen uudistusarkisto. 11messa aikaisemmin tuotteistettuihin historiallisiin tei- hin, kuten Kuninkaantiehen (Suureen Rantatiehen) ja Härkätiehen. Matkailutieajatusta tukevat myös etelä- rannikon ruuhkautuneisuus, Pohjanlahden toistaisek- si puhtaat vedet, länsirannikon suhteellinen uutuus ja mielenkiintoisuus Etelä-Suomen matkailijoille sekä uusina vetovoimatekijöinä Merenkurkun maailman- perintökohde ja Selkämeren tuleva kansallispuisto. Nykyiset matkailutiet ja kulttuurimatkailurei- tit ovat esimerkkejä siitä, miten historiallinen tie voi toimia matkailun kehittämisessä, mutta myös niiden hyödyntämisen vaikeudesta. Vanhat tiet ovat kiitollisia kulttuurimatkailun kehittämisen lähtökohtia, koska kulttuurikohteet keskittyvät luontevasti niiden var- sille. Matkailutie toimii laajana teemakokonaisuutena, joka saa helpommin huomiota kuin yksittäinen kohde. Tutkittu historiallinen tie tarjoaa myös hyvän pohjan autenttisuuteen perustuville elämyksille. Tie sinänsä ei vielä saa suuria matkailijajoukkoja liikkeelle, vaan siihen tarvitaan mielikuvitusta, hyvää palvelutarjontaa ja taitavaa markkinointia. Yleinen ongelma on matkailuteiden hankevetoi- suus, joka merkitsee näkyvyyden ja matkailutoimin- nan koordinoinnin heikkenemistä hankkeiden pää- tyttyä – huolimatta perusteellisista taustaselvityksistä ja tiedottamisesta itse hankkeissa. Toinen ongelma on matkailualaa osin vaivaava perinteinen lokeroajattelu, jossa kulttuuri- ja luontomatkailu muodostavat erilli- set ja eri asiakasryhmille suunnatut alueensa. Kolman- nen ongelman muodostavat etenkin laajemmissa reit- tikokonaisuuksissa alueiden ja toimijoiden yhteistyön hankaluudet. Rantatie kulki Ruosniemestä Hyvelän kautta Noor- markkuun. Oikealla uudempi ja suorempi, 1800-luvulla valmistunut Ruosniemen ja Noormarkun välinen tie. Senaatinkartta 1907. Kansallisarkisto, senaatin kartta- kokoelma. XX.14. 12 Pohjanlahden rantatie voi toimia pohjana uuden- laiselle matkailutiekonseptille. Sen avaintekijöitä ovat luonto- ja kulttuurimatkailun yhdistelymahdollisuu- det, länsirannikolle jo suuntautuva tapahtumamatkailu sekä yleinen kiinnostus omatoimista kulttuurimatkai- lua, kestävää luontomatkailua ja hyvinvointimatkailua kohtaan. Uusien teknologioiden ja verkkoyhteisöjen hyödyntäminen matkailupalveluissa ja markkinoin- nissa on kasvava ilmiö, joka voi vetää aivan uusia koh- deryhmiä matkailutien piiriin. Visuaalisen tilailmeen suunnittelu ja ympäristötaide ovat tähän asti vähän käytettyjä keinoja kotimaisten matkailureittien esitte- lyssä. Tärkeintä on kuitenkin hieno, hyvin säilynyt, ar- vokkaita kohteita ja mielenkiintoisia tarinoita yhdis- tävä, halutessa rajan yli jatkuva rannikon matkailu- reitti. Matkailutien aikaan saaminen vaatii tienvarren maakuntien, matkailuorganisaatioiden ja yrittäjien yhteistyötä sekä kansainvälisiä yhteyksiä. Se kysyy myös lisäpanostuksia tutkimukseen, kehitystyöhön ja tiedottamiseen. Verkoston rakentaminen ja toimin- nan jatkuvuuden turvaaminen on välttämätöntä, jos matkailutiestä halutaan pysyvä tuki rannikkoalueen kehittämiselle. Tätä kirjaa ovat olleet tekemässä projektipäällikkö Mikael Lähteenmäki, projektisihteeri Pirjo Ihamäki, suunnittelija Elisa Bruk sekä joukko kirjoittajia Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuk- sen laitoksen piiristä. Matkailutiehankkeessa ovat mu- kana yhteistyötahoina Euroopan Aluekehitysrahasto, Satakuntaliitto, Porin kaupunki, Euran, Eurajoen, Lu- vian, Merikarvian, Nakkilan ja Noormarkun kunnat sekä Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja me- dian osasto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu, kuva- taide / Kankaanpää. Kiitän kaikkia kirjaan ja hankkee- seen osallistuneita. Toivotaan, että mahdollisimman moni pääsee kirjan ja matkailutien myötä nauttimaan rannikon ainutlaatuisista maisemista ja kulttuurista. Rantatien synty ja suunnat 15 Suomessa on yhä olemassa keskiaikainen tieverkko. Osaa teistä on tutkittu ja joitakin osuuksia näistä on tuotteistettu matkailureiteiksi vaihtelevalla menestyk- sellä ja erilaisin konseptein. Satakunnan rannikkoseu- dulta löytyy myös keskiaikaisperäinen rantatie. Tie on aikanaan yhdistänyt toisiinsa Turun ja Korsholman linnahallinnon ja sitä pitkin on kulkenut postiliikenne. Turusta rantatie on saapunut Satakuntaan Vehmaan, Kalannin ja Laitilan kautta, josta Ihoden, Vermuntilan, Unajan ja Eurajoen kautta Irjanteelle. Yksi linjaus on mennyt Irjanteelta Nakkilan Leistilän kautta Ulvilaan, ja toinen Irjanteelta Luvian ja Porin kautta Ulvilaan. Nakkilassa Irjanteelta tullut tie on yhtynyt Huovin- tiehen. Ulvilan ja Korsholman välillä tie on kulkenut Ulvilasta muun muassa Sunniemen, Söörmarkun ja Noormarkun kautta Ahlaisiin, josta rannikkoa myö- täillen Merikarvian, Lapväärtin ja Maalahden kautta Korsholmaan. Jäljempänä esittelen käytetyn tutkimusaineiston ja käyn läpi Satakunnan ja Pohjanlahden tiestön his- toriaa Ruotsin puolelle asti. Tämän jälkeen esittelen rantatien linjauksen Satakunnan alueella Rauman Vermuntilasta Merikarvian Kasalaan. Esittelyn yhtey- dessä nostan esille joitakin rantatien varrella tai sen Pohjanlahden rantatie · Mikael Lähteenmäki Eurajoella rantatie kulkee paikoin aivan joen tuntumas- sa. 2009. 16 lähistöllä olevia esihistoria-, kulttuuri-, maisema- ja luontokohteita. Kartta-aineisto ja tutkimusmenetelmät Tiehistoriallisen tutkimuksen perustana on käytetty peruskarttoja vuodelta 1996, Senaatinkarttoja vuosil- ta 1903–1910, pääasiassa 1700-luvulta peräisin olevia isojakokarttoja sekä 1600-luvun maakirjakarttoja. Se- naatinkartat eli venäläiset topografikartat ovat mitta- pöytämenetelmällä tehtyjä tarkkoja karttoja, joissa on korkeuskäyrät ja mitta-asteikko. 1700-luvun isojako- kartat antavat aikakauden huomioon ottaen tarkan kuvan maankäytöstä, teiden kulkusuunnista kylien kohdalla ja silloista. 1600-luvun maakirjakartat toi- mivat joissakin tapauksissa isojakokarttojen antaman informaation tukena. Kirjallisena tutkimusaineistona on käytetty valtakunnallisia ja maakunnallisia tiehis- toriallisia julkaisuja sekä maakunnallisia ja paikallis- historiallisia teoksia. Näistä lähteistä saatavat tiedot perustuvat tutkijoiden läpikäymään, yleensä erittäin laajaan alkuperäiseen arkisto- ja karttamateriaaliin. Senaatinkartat on digitoitu MapInfo Professional 9.0 -karttaohjelmassa peruskarttojen päälle. Tämän jälkeen on tarkasteltu tielinjojen päällekkäisyyttä sekä näiden Merikarvian Kasalanjoki solisee vanhan rantatien var- rella rehevän kasvillisuuden ympäröimänä. 2008. 17 P ohjanlahden rantatie mahdollisia eroavaisuuksia. Peruskartan ja Senaatin- kartan tielinjausten erotessa toisistaan on teitä tarkas- teltu isojakokarttojen avulla. Tienoikaisut ja -levennyk- set, teollisuus- ja omakotirakentaminen sekä rantatien jääminen nykyisin yksityisalueena olevalle alueelle on otettu huomioon. Kun Senaatinkartassa on näkynyt rinnakkaislinjauksia, Senaatinkartan linjaus on ylittänyt 1500-luvun rantaviivan, linjaukset ovat jollakin alueel- la vaihdelleet paljon tai tie on ollut yhteydessä vesistö- reitteihin, ne on tarkistettu mahdollisuuksien mukaan isojakokarttojen sekä maakirjakarttojen avulla. Tämän jälkeen rantatien linjaus on käyty maastossa läpi. Kutsun vanhaa historiallista tietä jäljempänä ran- tatieksi, vanhaksi rantatieksi tai Pohjanlahden ranta- tieksi. Varhaisia kulkureittejä ja teiden tarve Teitä ja polkuja pitkin on aikoinaan kuljettu kylästä toiseen, kirkkomatkoille, markkinoille ja niin edel- leen. Osa tiestöstä kuuluu jo rautakautisia asutuskes- kuksia yhdistäneeseen muinaistieverkkoon, osa teistä on otettu käyttöön keskiajan kuluessa. Monilla vielä nykyäänkin käytössä olevilla teillä ja tieosuuksilla on jo pakanuuden ajalta asti periytyvä historia. 1 Länsi-Suomen sisämaan rehevät jokilaaksot ja jär- viseudut tarjosivat aikanaan erinomaiset edellytykset maanviljelylle ja laidunnukselle. Sitä mukaa, kun me- renranta pakeni kohti länttä ja maankohoaminen pal- jasti esiin uutta jokisuistoa viljeltäväksi, pysyvä asutus levisi yhä lännemmäs. Ala-Satakunnan vanhimman asutuskeskuksen kerrotaan olleen Kokemäellä, Köy- liöstä ja Eurasta on olemassa runsaasti rautakautisia löydöksiä ja Lapijoen yläjuoksun varren kylät liittyvät Pyhäjärven vesistöjen varren asutukseen. Satakunnan rannikko on ollut keskiajalle asti sisämaassa asuvien eräretkeilyn nautinta-aluetta. Tyrväältä ja Karkusta on aikoinaan vaellettu Merikarvialle, Huittisista Ahlaisiin, Kokemäeltä Ulvilaan ja Luvialle sekä Lapin pitäjästä Lapijoen suistoon ja Rauman rantamille. 2 Vesitse liikkuminen oli menneinä aikoina luonnol- linen ja helppo tapa siirtyä paikasta toiseen. Vesistöjä pitkin ei kuitenkaan päässyt kaikkialle. Ne eivät olleet rospuuttoaikana käytettävissä ja kosket saattoivat haita- ta matkantekoa, kuten Kokemäenjoella 3. Poikittainen liikenne meriin virtaavien vesiväylien yli täytyi järjes- tää siltojen tai lauttojen avulla. Talvisin matkaaminen oli helpompaa jäätyneitä merenlahtia, järvenselkiä ja soita pitkin. Maakulkureitit olivat ensin pahaisia pol- kuja, hiidenteitä ja ruumisteitä4. Isojen keskusten ja tärkeimpien kylien välisistä teistä muodostui aikaa myöten maakuntien ylläpitämiä virallisia maanteitä. Kylä- ja kirkkoteillä oli enemmän paikallista merkitys- tä ja niitä ylläpitivät teiden käyttäjät. 5 Maalliset ja hengelliset tarpeet, kuten veronkanto ja sotaväen siirrot sekä kirkkoon matkaaminen, edel- lyttivät toimivia kulkuyhteyksiä hallinnollisten kes- 18 kusten ja kylien välille. Sotaväki muodosti erittäin tärkeän tienkäyttäjäkunnan, koska mahdollisimman hyvät liikenneyhteydet takasivat sotilaiden nopean siirtymisen alueelta toiselle 6. Kirkon ja kruunun tar- peita varten perustettu kestitys- ja kyytilaitos oli talon- poikien veroluonteinen velvollisuus, jota kesti noin 1200-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun asti 7. Kestityslaitoksesta ja majataloista kertoo Tanja Korpi artikkelissaan Matkalla Satakunnassa – pysähdytään kestikievariin. Ruotsin hallitusvallan ja katolisen kirkon asemien vahvistuminen sekä linnahallinnon järjestäytyminen tarkoitti samalla hallinnollisten teiden parantamiseen ja kohentamiseen liittyviä toimia. Maunu Eerikinpo- jan maanlaissa 1300-luvun lopulla määrättiin teiden ja siltojen leveyksistä. Tienrakennus sidottiin maanomis- tukseen, jolloin kirkko-, käräjä- ja myllytiet erotettiin kyläteistä ja teiden sekä siltojen kunnossapidon laimin- lyönnistä määrättiin rangaistuksia. Jokaiseen kylään tuli lain mukaan johtaa vähintään yksi tie. 8 Tienrakennus liittyy uudisasutukseen sekä suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden kyliin, joista Jenny Alatalo kertoo tarkemmin artikkelissaan Tietä pitkin kylien läpi. Satakunnan teitä Turusta Köyliön kautta Kokemäenjokilaaksoon johta- neen Huovintien otaksutaan olevan peräisin 800-lu- vulta eli viikinkiajalta. Huovit olivat aseistettuja ratsu- miehiä, jotka toimivat mm. kuninkaan viestinviejinä. 1600-luvun lopulta lähtien huovilla alettiin tarkoittaa ratsutilallisia ja heidän ratsumiehiään. Huovintiek- si on nimitetty useita keskiajalta peräisin olevia teitä, jotka perustuvat myöhäiskeskiaikaisiin hallinnollisiin yhteyksiin ja tieverkkoon. Huovinteitä on ollut lisäksi muun muassa Lohjalla, Halikossa ja jäljempänä esi- teltävällä Laitila–Rauma–Eurajoki-akselilla. 9 Satakun- nan liikenneväylien suunnat ja käyttöaste ovat eläneet aikojen saatossa muun muassa maankohoamisen, kauppamerenkulun painopisteiden muuttumisen ja uusien kaupunkien perustamisen johdosta sisämaan kuivilta kankailta kohti rannikkoa meren tuntumaan. Jaakko Teitin vuonna 1556 laatimassa luettelos- sa mainitaan Suomen yleisten teiden varrella olevat kartanot, joihin Kustaa Vaasa aikoi sijoittaa voutejaan. Siinä mainitaan vain osa niistä Suomen yleisistä teis- tä − muun muassa Ulvila–Korsholma tie − jotka olivat hallinnollisten yhteyksien kannalta keskeisiä. Tapio Salmisen mukaan Teitin tekstit antavat kuvan keskiaikaisen linnahallinnon muovaamasta päätiever- kosta, jossa korostuu teiden länsi-itä -suuntaisuus ja Viipurin linnan tuolloinen tärkeys. Teitin luettelosta puuttuu kokonaan esimerkiksi Rauman seudun tiestö. Tämä on Jaakko Masosen mielestä erikoista, sillä Rau- Kuninkaantie Merikarvian Alakylässä. 2008. 19 P ohjanlahden rantatie 20 ma sai kaupunkioikeudet vuonna 1442 ja oli lisäksi 1500-luvun puolivälissä Suomen kolmanneksi suurin kaupunki Turun ja Viipurin jälkeen. 10 Laitilan, Vaimaron ja Kodisjoen kautta on aikanaan mennyt Irjanteelle ruumistie. Tien oletetaan olevan vanhempi kuin tässä käsiteltävä Laitilan, Rauman, La- pijoen, Eurajoen ja Leistilän kautta Ulvilaan mennyt rantatie, joka on peräisin viimeistään myöhäiskeski- ajalta. Toisaalta rantatietä ei korkeussuhteiden perus- teella voi Pentti Papusen mukaan ajoittaa 1300-lukua aikaisemmaksikaan. 11 Eurasta ja Laitilasta johti vanha kangastie Lapin pitäjän kautta Raumalle ja Lapin ky- lästä vei vanha erätie Irjanteen kautta Luvian Kuiva- lahdelle 12. Erätie muodostaa osan Luvian kautta Po- riin menneestä ranta- ja postitiestä, josta Jenny Alatalo kertoo artikkelissaan. Ulvilan ja Varsinais-Suomen välillä kuljettiin pit- kään Köyliön, Virttaan ja Pöytyän kautta. Turusta Ul- vilaan 1550-luvulla matkannut Juhana Herttua yöpyi Pöytyän pappilassa, Virttaalla piispan lampuotitalossa, Köyliön Kankaanpään kylässä ja Kokemäen kartanos- sa. Olavinlinnan päällikkö Ture Bielke puolestaan matkasi vuonna 1557 Oripään, Virtsanojan, Kankaan- pään nimismiehen talon ja Köyliön kautta Kokemäen kartanolle ja Ulvilaan. 13 Turun ja Ulvilan välillä on rannikon tuntumassa ollut useampia vanhoja tielinjauksia kuin Ulvilasta Pohjanmaalle, jonne on vienyt aluksi vain rantatie. Etelässä asutusta oli enemmän ja tiheämmässä kuin rannikkoa pohjoiseen päin mentäessä, joten luonnol- lista oli, että myös teitä oli siellä enemmän. Turusta on kuljettu Ulvilaan ja Pohjanmaalle usein sisämaan kuivempien kankaiden kautta Huovintietä ja Kyrön- kankaantietä pitkin. Satakunnan ja Pohjanmaan ran- nikon vetovoimaisuus kasvoi asutuksen painopisteen vahvistuessa meren tuntumaan perustettujen uusien kaupunkien johdosta viimeistään 1600-luvun alussa 14. Jo tätä ennen rantatietä pitkin kulki muun muassa Tu- run ja Korsholman linnojen välinen hallinnollinen yhteydenpito keskiajalla. 1600-luvulta lähtien rantatie toimi postitienä postitalonpoikien kuljettaessa ranta- tiellä postia viestiketjun tapaan. Vuoteen 1676 asti Turun ja Vaasan välinen pos- ti kuljetettiin pääasiassa Kyrönkankaantietä pitkin. Pohjanmaan posti kuljetettiin vuosien 1643 ja 1676 välillä Turusta Pöytyän kautta kulkenutta sisämaan reittiä pitkin Pohjanmaalle. Rauma ja Pori mainitaan vuosien 1645 postitaksassa ja näiden oletetaan olleen kihlakunnanpostinviejiä. Vuodesta 1676 alkaen posti kulki Vehmaasta Kalannin, Kodjalan, Ihoden ja Rau- man kautta Eurajoelle. Turusta oli myös suorempi postireitti Nousiaisten Nummen, Mynämäen Tur- sunperän, Laitilan Nästin ja Soukaisten sekä Ihoden kautta Unajaan ja Raumalle. Eurajoelta postilinja jat- kui Nakkilan Masian, Ulvilan, Porin, Söörmarkun ja Ahlaisten kautta Merikarvialle ja edelleen Pohjan- maalle 15. Luvian kautta Raumalle vievän tien maini- taan olleen postitienä vuodesta 1694 lähtien. 16 21 P ohjanlahden rantatie Korsholman ja Ulvilan välinen rantatie oli paikoin niin huono, että Hämeenkyrön kautta kulkenutta Ky- rönkankaantietä pidettiin parempana vaihtoehtona Pohjanmaalle kulkemiseen 17. Kristiinankaupungin ja Porin välille suunniteltiin uutta metsien ja soiden hal- ki kulkevaa tietä 1780-luvun alussa, vaikkakin talon- pojat olisivat halunneet kunnostaa vanhan rantatien. Uusi tie valmistui Kristiinankaupungista Noormark- kuun asti 1800-luvun alussa. 18 1800-luvun alussa valmistunut Kristiinankau- punki–Noormarkku-tie, muut uudet ja suoremmat tieosuudet sekä vanhojen teiden linjauksiin tehdyt oikaisut aiheuttivat muutoksia liikennöinnin paino- pisteissä. Suorempien, parempikuntoisten ja nopeam- pien liikenneyhteyksien valmistumisen myötä liiken- ne vanhoilla, mutkittelevilla ja maaseutukylien kautta kulkeneilla teillä väheni. Rantatie Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanlahden ympäri Ruotsiin Nykyisen Satakunnan maakunnan etelärajalla rantatie on saapunut Vermuntilaan valtatie 8:n suunnassa ny- kyisen Pyhärannan Ihodesta. Vuoden 1796 isojakokar- tassa Ihodesta Vermuntilan Pekomäkeen kangasmaas- toa pitkin saapunut tielinjaus on merkitty vahvemmal- la kuin muut tiet. Lounaispaikan Ympäristökartaston isojakokartastossa rantatie on merkitty maantieksi ja muut tiet teiksi 19 Varsinais-Suomesta on Satakun- nan historia III -teoksen kirjoittajan Seppo Suvannon mukaan myöhäiskeskiajalla taivallettu Raumalle Ver- muntilan, Unajan ja Kortelan kylien kautta kulkenut- ta tietä 20. Pentti Papusen mukaan Laitilasta on kuljet- tu Vermuntilan, Unajan ja Rauman kautta Lapijoelle sekä edelleen Eurajoen kautta Nakkilan Leistilään ja Ulvilaan jo keskiajalla 21. Rauman seudulla 1600-luvulla kulkeneista maan- teistä tärkeimmät olivat Rauman kaupungin historia II -teoksen kirjoittajan Aina Lähteenojan mukaan Unajan kautta Turkuun ja Eurajoen kautta Poriin vieneet tiet. Hän mainitsee kyseisen teoksen kirjoittamisajankoh- tana eli vuonna 1932 näiden samojen teiden olleen maantieliikenteen alueelliset pääväylät. 22 Ihodesta Vermuntilan ja Unajan kautta osittain nykyisen val- tatie kahdeksan suunnassa Raumalle vievä tie oli vuo- den 1946 pitäjänkartan mukaan pääväylä eli hieman ennen nykyisen valtatien kahdeksan rakentamista 23. Lounaispaikan Ympäristökartaston maisemahistoria- karttatasosta voidaan nähdä Ihodesta pohjoiseen kul- keneet maantiet isojakokarttojen avulla eli noin 1700- luvun loppupuolella 24. Rauman Vermuntilasta rantatien linjaus kulkee Unajan ja Vanhan Rauman kautta Lapijoelle. Linjaus Lapijoelta suoraan Eurajoelle on suurelta osin jäänyt valtatien ja sen levennysten alle. Toinen linjaus Lapi- joelta menee Väkkärän, Liinamaan, Vuojoen ja Eura- joen kirkonkylän kautta Irjanteelle. Irjanteelta menee 22 vanhempi linjaus Euran Kiukaisten ja Nakkilan Leis- tilän kautta Ulvilaan, ja nuorempi Irjanteelta Luvian Peränkylän ja Hanninkylän sekä Porin kautta Ulvi- laan. Ulvilasta tie kulkee muun muassa Sunniemen, Harjunpään, Ruosniemen, Hyvelän ja Söörmarkun kautta Noormarkkuun, josta Ahlaisten kautta Meri- karvian Köörtilään, Alakylään, Trolssiin, Riispyyhyn ja Kasalaan. Nykyisestä Satakunnasta etelään rantatie on kul- kenut Vermuntilasta Turkuun Ihoden, Laitilan, Ka- lannin (entinen Uusikirkko) ja Vehmaan kautta, jossa se on yhtynyt Ahvenanmaalle vievään Postitiehen 25. Turun ja Tukholman välisestä reitistä tuli Suomen en- simmäinen postilinja vuonna 1638, jolloin säännölli- nen postinkulku järjestettiin 26. Mynämäen ja Laitilan välille 1600-luvulla valmistunut suorempi tieyhteys jätti Vehmaan ja Kalannin kautta kulkeneen tien ole- tettavasti vähemmälle käytölle 27. Varsinais-Suomen ja Satakunnan välisen rannikkotien ei mainita olleen kunnollinen maantie vaan todetaan Laitilasta matka- tun mieluummin sisämaan kautta Lappiin 28. Ranta- tien kulkukelpoisuus on Turun ja Ulvilan välillä ollut lähteiden mukaan paikoin yhtä kehno kuin Ulvilasta pohjoiseen. Ulvilan ja Korsholman välinen rannikon tieyhteys on keskiaikainen. Korsholman linnan perustaminen ja siihen liittyneet hallinnolliset järjestelyt ajoittuvat 1300-luvun loppuun ja 1400-luvun alkuun. Ne vai- kuttivat tieyhteyksien rakentamiseen ja parantamiseen etelän hallintokeskuksista Korsholmaan. Kokkolaan asti rantatie oli olemassa 1500-luvun puolivälissä ja uusien kaupunkien perustamisen myötä tie raken- nettiin 1600-luvun alkuvuosikymmeninä Tornioon asti. 29 Kunnollisen rantatien puutetta on perustel- tu osittain kauppamerenkulkuun liittyvillä seikoilla. 1700-luvun puoliväliin saakka Pohjanmaan kaupun- geista saattoi kuljettaa tavaroita meritse vain Turkuun ja Tukholmaan. Tilanne muuttui vuonna 1765, jolloin Pohjanlahden kauppapakko purettiin. 30 1600-luvun alkupuolella perustetut Pohjanmaan rannikkokaupungit Oulu, Vaasa, Uusikaarlepyy ja Kokkola sekä Oulun ja Kajaanin linnat keskittivät alueen liikennettä rannikon tuntumaan. 31 Pohjan- maalla asutus oli keskittynyt jokisuistoihin, joiden vä- lillä Pohjanlahden ympäri Suomen ja Ruotsin välinen maantie kulki. Pohjanlahden rantatien kesä- ja talvitei- den linjausten on todettu eronneen toisistaan lähinnä vain Kokkolan ja Oulun seuduilla, joten alueella on rinnakkaisia tielinjauksia melko vähän. 32 Rantatie jatkui Merikarvialta pohjoiseen Kristiinan- kaupungin, Närpiön, Korsnäsin, Moikipään, Petolah- den ja Maalahden kautta Korsholmaan. Korsholmasta tie on jatkunut Veikarsin, Vähäkyrön, Vöyrin, Kaitso- rin/Karfsorin, Oravaisten, Munsalan, Uusikaarlepyyn, Pietarsaaren tai Pedersören ja Hopsalan (Kruunupyy) kautta Kokkolan Kaarlelan kirkolle. Pohjanlahden tie on ulottunut viimeistään vuonna 1590 Kokkolaan asti. 33 Kauppamerenkulun voimistuminen ja uusien 23 P ohjanlahden rantatie kaupunkien perustaminen rannikolle merkitsi Poh- janlahden ympäri vieneen vaatimattoman ratsutien muuttumista maantieksi. Pohjanlahden ympäri on kiertänyt ratsutie viimeistään 1500-luvulla ja 1600-lu- vulta lähtien Vaasan ja Oulun välinen kesätie vakiintui yleiseksi maantieksi 34. Ruotsin itärannikolla ja Suomen länsirannikol- la Pohjanlahden ympäri vieneen maantien keskeiset asutuspaikat sijaitsivat rannikolla. Pääasiallinen lii- kennöinti rannikon tuntumassa tapahtui veneellä ja talvikaudella kuljettiin jäitä pitkin, kuten Suomenkin puolella. 35 Ruotsin itärannikolla etelän hallinnollisis- ta keskuksista pohjoiseen vienyt tie, Norrstigen, on peräisin viimeistään 1300-luvulta. Pohjanlahden ym- päri vienyt reitti on keskiaikaisperäinen ja ollut talvi- tienä olemassa viimeistään 1500-luvulta asti 36. Varsi- naisena kärrytienä se lienee ollut vasta 1600-luvulta lähtien, kun se muutettiin ratsupolusta maantieksi. Levennetty tie on ulottunut 1540-lukuun mennessä Skellefteåhon asti, Ångermanlannissa tien mainitaan olleen kunnostettu rattailla kuljettavaksi 1590-luvulla ja Uumajan seudulla 1630-luvun lopulla. Ruotsin val- takunnan postikartassa vuodelta 1698 Pohjanlahden rannikkoa kiertänyt postitie kulki Suomessa Ahvenan- maalta muun muassa Turun, Rauman, Porin, Kristii- nankaupungin, Vaasan, Uusikaarlepyyn, Pietarsaaren, Kokkolan ja Oulun kautta. Ruotsin itärannikkoa tie jatkui muun muassa Luulajan, Uumajan ja Sundsval- lin kautta kohti etelää. 37 Pohjanlahden Rantatien kulku Satakunnan alueella Vermuntila – Vanha Rauma Rantatie on saapunut Satakuntaan Laitilasta. Pyhäran- nan Ihodesta nykyisen valtatien kahdeksan tuntumas- sa Vermuntilaan kulkenut tie on kulkenut mutkitellen kangasmaastossa. Maakuntien rajalla valtatien ohi- tuskaistojen rakentaminen ja muut tiejärjestelyt ovat merkinneet vanhan tien osittaista tuhoutumista. Ver- muntilan Pekomäessä tie kulkee valtatien itäpuolella soratienä metsäisessä maastossa harvahkon asutuksen keskellä. Vermuntilasta vanha tie on jatkunut Taantumuk- sentiellä loivasti mutkitellen tien lomassa pilkottavien peltoaukeiden keskellä. Kulamaan, Hurukallion, Ran- talantien sekä Metomaantien ja Löytyntien yksityis- teiden kautta tie jatkuu kohti Unajaa. Vanha soratie alittaa (maksimikorkeus 3,5 metriä) valtatien ja jatkaa kohti Unajaa asfalttitienä. Juuri ennen valtatien ali- tusta avautuu hieno maisemanäkymä Unajan vanhaan kulttuurimaisemaan ja Unajanjokilaaksoon. Unajassa vuonna 1650 mainitaan postinkuljet- tajana olleen Mikko Helon ja vuonna 1659 Unajan postitalona on ollut Jokela. Postilaukut on kuljetettu esimerkiksi Ihodeen ratsain, josta ne on toimitettu edelleen Laitilaan ja etelämmäs. Ruotsin ja Tanskan välisen sodan vuoksi 1640-luvulla postia oli meri- yhteyksien heikkouden vuoksi kuljetettu Tukholmas- 24 satamapaikka. 39 Sillan jälkeen rantatieltä kääntyy tie Vasaraisiin, jossa noin seitsemän kilometrin päässä on Kylmänkorvenkallion pronssikautinen muinaismuis- tokohde 40. Unajasta tie jatkuu kaupunkimaisessa ympäristössä kohti Kortelaa ja Vanhaa Raumaa. Pitkäjärven kohdal- la vanha tie kaartuu itään ja nousee Vanhalle Turun- tielle, jonka korkeimmalta kohdalta on avoin näkymä itään Pitkäjärvelle. Lähellä on Kaunis Paikka -nimi- nen maisemanäkymäpaikka samaiselle järvelle. Samal- la katsoja saa myös äänimaisemakokemuksen valtatien liikenteestä ja pauhusta. Rantatie jatkuu kohti Vanhaa Raumaa. Vanha Rauma on ollut vuodesta 1991 lähtien Unes- con World Heritage -kohde. Suurin osa rakennuksista on peräisin 1800-luvulta, mutta osa jo 1700-luvul- ta. Huomattavimpia ovat keskiaikainen Pyhän Ristin kivikirkko ja vanha raatihuone sekä Kirstin, Pinnalan, Marelan ja Naolin talot. Vanhan Rauman itäosassa si- jaitsevat keskiaikaisen Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot ja kirkkomaa. Kaksikerroksinen C. F. Schrö- derin ja J. Schyttin suunnittelema kivinen raatihuone rakennettiin vuonna 1776. 41 Vanha Rauma – Lapijoki Satakunnassa on lähteiden mukaan ollut kolme keski- aikaista Huovintietä. Yksi on kulkenut Laitilasta Rau- man ja Eurajoen kautta Kokemäelle, toinen Turusta ta Pohjanlahden ympäri Oulun ja Liivinmaan kautta Keski-Eurooppaan asti. 38 Peltojen keskellä mutkittelee Unajanjoki kohti Unajanlahtea ja Selkämerta. Unajanlahden rannalla on lintutorni, nuotiopaikka ja infotaulu. Tie laskeutuu alas Unajan vuonna 1900 valmistuneelle, historialli- sesti merkittävälle kiviselle kaksiaukkoiselle holvisil- lalle. Sillan lähellä on sijainnut Unajan keskiaikainen Unaja, Rauma. 25 P ohjanlahden rantatie Loimaan, Oripään ja Köyliön kautta Kokemäelle, kol- mas Huittisista Tyrvään kautta Pirkkalaan 42. Turusta Köyliön kautta Kokemäelle kulkeva tie on Huovin- teistä tunnetuin ja sen eriaikaisia linjauksia on tutkinut Tapio Salminen. 43 Eurajoen historian kirjoittaneen Ulla Heinon mukaan rannikon Huovintie todistaa Liinmaan linnan huovien matkaamisesta rannikolta sisämaahan. Tien oletetaan nimistöviitteiden perus- teella kulkeneen Raumalta Äyhön ja Sorkan kautta Eurajoen kirkonkylään. 44 Äyhöstä Uotilan itäpuolelta Impivaaraan ja edel- leen Lapijoelle menee Senaatinkartassa Eurajoelle vie- vä tie. Impivaarasta on Senaatinkartan mukaan osittain jatkunut katkoviivalla merkitty tie tai polku Kaarojär- ven itäpuolitse Sorkan kylään. Tämä linjaus saattaisi olla osa Heinon mainitsemaa rannikon Huovintietä, mutta varmuutta asiasta ei ole. Tien Sorkan puoleinen osa on nähtävissä isojakokartassa. Sorkan kylästä kohti Lapijokea Hiuknummenojan vieritse johtanut tie on merkitty Senaatinkarttaan vahvemmalla ja tämä vanha tieosuus on edelleen käytössä. Vanhan Rauman itälaidalta rantatie on jatkunut Lajon asuinalueen halki sekä liikekeskuksen editse koilliseen kohti Äyhöä. Tämä osuus vanhasta tiestä on paikoin tuhoutunut. Tie polveilee ja mutkittelee Äyhön maalaismaisen asuinalueen halki golfkentän länsipuolella kohti Luostarinkylää ja ylittää rautatien Liinalassa. Lähellä Impivaaraa Sorrinsuon kohdalla vanha tielinja on tuhoutunut. Impivaarassa rantatie kulkee ensin Kolhantienä, sitten kohti koillista mut- kittelevana Tiilivuorentienä. Tiilivuorentien etelä- päässä on tien varrella ensin runsaaasti asutusta, mut- ta tietä koilliseen jatkettaessa asutus harvenee. Tien länsipuolella on korkeahkoa maastoa ja kangasmetsää, taival on jatkuvaa mutkaa, nousua ja laskua. Ruotsin Riksarkivetin vuoden 1742 lääninkartta (Björneborgs län) esittää yhden tien kulkeneen Sor- kan kylästä Hankkilaan, josta Lapinjoen suiston yli Väkkärään sekä Liinamaalle ja edelleen Vuojoen kautta Eurajoen kirkonkylään. Toinen tie on johtanut Sorkan kylästä Lapijoen kylään, josta se on mennyt suoraan kohti pohjoista nykyisen Lautkatonmaan metsikön halki ja Vuojoen editse Liinamaasta Eurajoen kirkolle kulkevalle tielle. 45 Olof Mörtin vuoden 1697 maakir- jakarttaan ei ole merkitty Hankkilasta Lapinjoen yli kulkevaa reittiä, lauttapaikkaa, saati tietä, joka tällaisel- le johtaisi 46. Takalan ja Tienhaaran kohdalla vanha tie on tuhou- tunut. Sorkasta tuleva toinen vanha tie liittyy ranta- tiehen samalla kun kunta vaihtuu Eurajoeksi. Ranta- tie jatkuu valtatien eteläpuolella kohti Lapijoen kylää Mikkolan ja Jaakolan talojen välillä ojan viertä yksi- tyisalueella. Jaakolan jälkeen tienristeyksessä on siir- tolohkare, jonka jälkeen tie jatkuu Unkintienä vielä hetken kohti koillista ja vanhaa Taipaleen kylää sekä Lapijoen museosiltaa. Lapinjoen laaja kulttuurimaise- ma ulottuu Lapijoen kylästä Hankkilan kylään saakka. Molemmissa kylissä on säilynyt perinteistä rakennus- 26 kantaa ja Lapijoen näyttävä kolmiaukkoinen kivisilta vuodelta 1883 on nimetty museosillaksi. 47 Ensimmäisen kerran Eurajoki mainitaan historial- lisissa lähteissä vuonna 1344 48. Irjanne sekä Haloinen ja Vilainen (jotka muodostavat nykyisen Eurajoen kir- konkylän) ovat Eurajoen suomalaisen eli vanhemman oikeuden kyliä. 49 Koivuniemen, Väkkärän, Kauken- pielen, Liinamaan ja Vuojoen kylät ovat maksaneet veroa 1500-luvun puolivälissä ruotsalaisen oikeuden mukaan. Näiden kylien kautta on kulkenut vanha tie- linjaus myös Fabrellin vuonna 1777 laatiman isojako- kartan mukaan 50. Tie on tullut Kaukenpielestä kuta- kuinkin nykyistä tietä pitkin Liinamaahan, josta se on kääntynyt Liinamaan koulun editse ja urheilukentän halki takaisin nykyiselle tielle. Tästä tie on jatkunut Vuojoen kartanon editse Eurajoelle. Raumalaiset anoivat vuoden 1668 valtiopäivillä Eurajoen kirkolta Rauman kaupunkiin johtavaa tietä vaunutieksi 51. Olof Mörtin Lapijoen maakirjakarttaan vuodelta 1697 on merkitty Raumalta Taipaleen kylään saapuva ja Eurajoelle jatkuva tie. Tie on merkitty kart- taan kaksoispisteviivalla. Tie Lapijoelta Linnamaalle päin on merkitty yksinkertaisella pisteviivalla. 52 Tästä voisi päätellä Eurajoen ja Rauman välisen suoremman tien olleen 1600-luvun lopulla tärkeämpi kulkureit- ti kuin Raumalta Lapijoen, Linnamaan ja Vuojoen kautta Eurajoelle kulkeva tie. Tämä vanha tielinjaus on kuitenkin pääosin tuhoutunut valtatien liikenne- järjestelyjen vuoksi. Pieni pätkä vanhaa tiepohjaa on vielä havaittavissa teollisuusalueen koillisosassa An- tinsillansuon pohjoispuolella ennen Luttan tietä. Tä- män vanhan tielinjan pystyy parhaiten havaitsemaan ortoilmakuvasta 53. Tästä Eurajoen kirkolle asti vanha tie on havaittavissa myös Christian Fabrellin vuoden 1777 isojakokartasta 54. Lapijoki – Linnamaa – Vuojoki – Eurajoki Posiva Oy:n tutkimuskoordinaattori Ari Ikonen on tehnyt Rauman ja Irjanteen välille maankohoamisen- nusteen vuodelle 1500 j.a.a 55. Ennusteessa on Ikosen mukaan otettava huomioon mahdollinen rantaviivan heitto noin 1,5 metriä puoleen tai toiseen, joka voi johtua muun muassa maaperän savisuudesta 56. Teh- dyn mallin mukaan Lapijoen suisto on noin 500 vuot- ta sitten ollut Hankkilan ja Väkkärän kohdalla mel- ko laaja, ehkä jopa useita satoja metrejä leveä. Maan- kohoaminen on tällä hetkellä Porin kohdalla arvioitu olevan 6−7 millimetriä vuodessa 57. Varovaisestikin arvioiden maan voi olettaa kohonneen Satakunnan rannikolla 500 vuodessa vähintään kolme metriä. 1500- luvulla Lapijoen suiston leveys on saattanut Hankki- lan kohdalla olla jopa useita satoja metrejä, jolloin sen ylitys on tällä kohdin ollut hankalaa. Isojakokartan, Senaatinkartan ja peruskartan ver- tailun perusteella vanha tielinjaus on säilynyt Kau- Merikarvialla kiviaidat reunustavat vanhaa tietä. 2008. 27 P ohjanlahden rantatie 28 kenpielen ja Liinamaan välillä muutamaa vähäistä tie- noikaisua lukuun ottamatta lähes ennallaan. Lapijoen ja Kaukenpielen kylien väliltä on käytössä Senaatin- kartan ja peruskartan vertailu. Lapijoen kylästä lähtee Olof Mörtin vuoden 1697 maakirjakartan mukaan samansuuntainen tielinjaus Väkkärään päin kuin ny- kyisinkin 58. Tie saattaa myös olla alku Lautkatonmaan metsäalueen läpi suoraan Vuojoelle kulkeneesta van- hasta kangasmaan halki menevästä tieurasta. Lapijoki, Koivuniemi, Väkkärä, Kaukenpieli, Linnamaa ja Vuo- joki ovat olleet ruotsalaisen oikeuden mukaan verotet- tavia kyliä ja ovat näin ollen peräisin todennäköisesti viimeistään 1300-luvulta. Fabrellin vuoden 1777 iso- jakokartasta näkyvät näiden kylien väliset tieyhteydet eikä ole syytä epäillä etteikö kylien välillä olisi ollut teitä jo huomattavasti tätä aiemmin. Rantatie jatkuu ennen Lapijoen museosiltaa poh- joiseen yli valtatien kohti Heinilää hetken Vanhatien soratienä. Heinilän kohdalla ylitetään Alisenpäänkos- ken (peruskartassa Alinenkoski) puukantinen palkki- silta, joka on valmistunut vuonna 1905. Sillan jälkeen tien molemmin puolin avautuu avoin näkymä maa- laismaiseen peltomaisemaan ja Lapinjoen suistoon. Tie jatkuu kohti Lapinjoen suistoa ja Väkkärää kan- gasmaastossa, jonka korkeimmalla kohdalla avautuu rantatien varren rujoin näkymä metsään tehtyihin voi- malinja-aukkoihin. Asutusta on harvakseltaan ja tie- maisema on voimajohtolinjojen tekemää poikkeusta lukuun ottamatta miellyttävää. Maasto Lapijoelta Väk- kärään on loivasti kumpuilevaa. Tien mutkittelevuus pitää aistit koko ajan hereillä ja matkaaminen yhdessä vaihtelevien maisemien kanssa on miellyttävää. Liinmaan linnan ja Eurajoen kirkonkylän välinen tie on 1600-luvulla ollut pitäjäläisten käyttämä yleinen tie, joka on seuraillut Eurajoen etelärantaa. Tie ylitti joen Kirkonkylän kohdalla ja sillan mainitaan olleen osa linnamaalaisten kirkkotietä. 59 Liinmaan linnan lyhyeksi jäänyt aikakausi oli 1300-luvulla. Lapijoen ja Taipaleen kylien oletetaan olevan peräisin jo 1200- luvulta ja Taipaleen kylän nimi viittaa eräretkiin 60. Väkkärässä rantatien eteläpuolella avautuu Lapin- joen suistomaisemaan laaja avoin näkymä, jota hallit- see jo edellä mainitut voimalinjat. Kaukenpielen koh- dalla pääsee vajaan 1,5 kilometrin päässä olevalle Liin- maan linnalle Linnaniityntietä pitkin. Eurajoen Liin- maan keskiaikainen linna on oletettavasti aikoinaan si- jainnut pienellä saarella mantereen lähellä, mutta nyt linnanpaikka on osa manteretta. Lähteistä riippuen linna on ollut käytössä 1300-luvun loppupuolelta 1400-luvun alkuun. 61 Väkkärän ja Linnamaan maise- massa on vuoroin peltoa ja metsää. Asuinrakennuksia on harvassa, mutta lähestyttäessä Linnamaan kyläkes- kusta ja koulua asutusta on hieman tiheämmässä. Senaatinkartan ja peruskartan linjaukset ovat yh- teneväiset Linnamaalta Eurajoen keskustaan saakka. Vuoden 1777 isojakokartan mukaan alueella on kui- tenkin ollut useita teitä ja ne ovat risteilleet nykyisin peltoina olevien maiden kautta. Yksi tie on mennyt 29 P ohjanlahden rantatie Panninperän ojan läheltä Pistolan eteläpuolitse kohti Masinikoskea ja Krannia. Toinen tie on kulkenut lä- hellä jokea Vuojoen kartanon pihapiirin kautta ja en- tisen latokartanon editse. Krannin kohdalla isojako- kartan, senaatinkartan ja peruskartan tielinjaukset ovat yhteneväiset, josta tie on jatkunut kohti Eurajoen kir- konkylää. 62 Huomioitavaa on, ettei vuoden 1777 isoja- kokartan mukaan ylempänä kulkenut tie ole kulkenut kangasmaastossa vaan peltojen ja niittyjen lomassa. Nykyinen maantie Linnamaalta Eurajoen kir- konkylään kulkee Vuojoen kartanon lähistöllä ole- vaa osuutta lukuun ottamatta kangasmaastoa hyväk- si käyttäen harvahkon asutuksen lomassa. Vuojoen empiretyylisen päärakennuksen on suunnitellut C. L. Engel ja se on vuodelta 1836. Kartanokokonaisuuteen kuuluu talousrakennuksia ja laaja joenrantaa myötäi- levä puisto. Kartano ja sen kasvihuone eli orangerie on vastikään kunnostettu. 63 Näkymä avoimeen Eu- rajokisuistoon, jossa maasto kohoaa laajojen peltovai- nioiden kupeita kohti kangasmetsän reunaa, on yksi historiallisen tien näyttävimmistä. Jokilaaksoa ja sen peltovainioita korkeammalla kulkevalta tieltä voi kat- soja hallita useiden neliölikometrien laajuista näkymää yhdellä katsomalla. Varsinkin talvella tietä kuljettaessa näkymä jokilaaksoon on avoin. Saavuttaessa Eurajoen keskustaan tie ylittää valtatien, kulkee Linnaintietä Eurajoen paloaseman ja uuden vanhustentalon vierit- se sekä Tohkantien sillan ja Eurajoen yli Kirkkotielle. Tästä tie kääntyy kohti Irjannetta. Eurajoen keskustan lähistöltä on matkaa Sammal- lahdenmäen muinaismuistoalueelle noin kymmenen kilometriä. Sammallahdenmäen pronssikautinen muinaisjäännösalue sijaitsee Rauman Lapin Kiviky- lässä noin 10 kilometrin päässä rantatiestä. Kalliohar- janteilla ja niiden välisessä kangasmaastossa on noin 800 metrin matkalla 36 muodoltaan ja kooltaan eri- laista hautaröykkiötä. Alueen tunnetuimmat muinais- jäännökset ovat Kirkonlaattia ja Huilun pitkä raunio. Sammallahdenmäki otettiin Unescon maailmanpe- rintöluetteloon vuonna 1999. 64 Eurajoki – Irjanne Vanha tie jatkuu Eurajoen kirkonkylän halki kohti Irjan- netta. Tien kääntyessä kohti pohjoista sen läheisyyteen jäävät Pappilankosken silta ja voimala. Tarvolan kievari on aikanaan sijainnut Kainussa, Eurajoen kirkonkylän ja joen itäpuolella nykyisen Välimäen perinnetorpan lähellä 65. Perinnetorpalla noin kilometrin päässä tiestä järjestetään 1900-luvun alun perinnetaitoihin liittyviä näytöksiä 66. Lavilassa tie menee P. J. Gyllichin suunnit- teleman empiretyylisen viljamakasiinin, Eurajoen yh- teiskoulun ja lukion sekä Eurajoen kristillisen opiston ohi. Samalla maisemakuva avartuu laajan peltoaukean avautuessa edessäpäin. Välittömästi Maaden sillan jäl- keen tien itäpuolella pienen kumpareen päällä kasvaa maisemapuuna tuomi, joka kiinnittää ohikulkijan huo- mion muutoin melko avoimessa maisemassa. 30 Rantatie jatkuu kohti Irjannetta laajojen peltoau- keiden keskellä näyttävässä maalaismaisemassa. Tie- osuus Eurajoelta Irjanteelle on ehdottomasti tämän historiallisen tieselvityksen maisemallisesti upeimpia. Tien varrella on tällä osuudella asutusta harvakseltaan. Eurajoki virtaa aivan tien vieressä sen itäpuolella koko matkan Irjanteelle asti ja veden pinta on ajoittain lä- hes käsin kosketeltavan lähellä. Irjanteelle saavuttaes- sa avautuu näkymä kyläkeskustaan, jonne tie nousee peltojen keskeltä loivasti. Irjanteelta on mennyt Ul- vilaan vanha tie sekä Nakkilan Leistilän että Luvian ja Porin kautta. Irjanne – Euran Kiukainen – Nakkilan Leistilä – Ulvilan lauttapaikka Irjanteen keskustasta vanha tielinja jatkuu pohjoiseen Euran Kiukaisten kautta Nakkilan Leistilään Huh- dantietä pitkin. Tie seurailee aluksi Eurajoen rantamia. Tällä tieosuudella ei ole asutusta juuri lainkaan vaan maisema koostuu lähinnä tien pohjoispuolella loivasti kohoavista peltoaukeista. Saharinkosken lähellä tien eteläpuolella on Ruikan mylly, jonka jälkeen tie kaar- tuu loivasti pohjoiseen. Saharinkoskelta tie jatkuu pohjoiseen Haapakor- venojan yli ja kaartuu Huhdan kylää lähestyttäessä koilliseen. Tie kulkee Huhdan pienen ja idyllisen maalaiskylän halki, jonka jälkeen se kaartuu koilliseen Toivelin peltoaukean yli. Samalla Eurajoki kaartuu kaakkoon kohti Paneliaa ja Pyhäjärveä. Tie mutkitte- lee Huhdankankaan metsäisessä maastossa, jossa on jonkin verran korkeuseroja. Kunta vaihtuu pien Eu- raksi ja kylä Kiukaisten Paneliaksi. Kiukaisten Pane- lian Kuninkaanhaudalle on tieltä matkaa noin seitse- män kilometriä. Irjanne – Huhta, Eurajoki. 31 P ohjanlahden rantatie Kiukaisten Saarenmaan kohdalla tie kääntyy poh- joiseen kohti Nakkilan Leistilää. Saarenmaan ris- teyksen kohdalla vanha tielinjaus on kulkenut loivasti Alasmäen ja Rantasen tilojen välillä nykyisen linjauk- sen kääntyessä Korrinmäen jälkeen suoraan koh- ti pohjoista. Tie kulkee kohti Nakkilaa metsäisessä maastossa ja ohittaa Nahinkulman ja Ojalankulman. Raakkuunjärven kohdalla on tien länsipuolella on Keisarinranta-niminen paikka. Porin ja Rauman välinen vanha maantie – Raak- kuntieksikin kutsuttu − kulki Panelian kylän poh- joisosan kautta Nakkilan Leistilään Raakkuunjärven vieritse. Nyt jo umpeen kasvaneen järven itärannal- la harjun rinteellä on Keisarinranta-niminen paikka. Nimen paikalle on tuonut tarina, jossa Keisari Alek- santeri I kulki 6.9.1819 matkallaan Porista Raumal- le. Keisarin kerrotaan pysähtyneen Raakkuunjärven rannalle seurueensa vaunuhevosten vaihdon ajaksi. Jälkiä tapahtuneesta eivät vuonna 1969 paikkaa tutki- neet kyläläiset löytäneet mikä on aivan luonnollistakin vain hevostenvaihdon aikanaan olleen kyseessä. His- toriallisena tapahtumana Keisarin paikkakunnalla olo on kuitenkin ollut merkittävä ja kaikkea muuta kuin arkipäiväinen. 67 Raakkuunjärven ja Ulvilanahteen jälkeen kunta vaihtuu Nakkilaksi. Kyllijoen kohdalla vanha tielinja on kulkenut Suomen ja Hakalan kautta Pakarin koh- dalle. Tie jatkuu metsäisessä maastossa matalahkoa harjua pitkin ja saapuu Hormistonmäelle, jossa vanha tie on kiertänyt Kuusiston kautta Mikolantien rukous- huoneen vieritse. Tie on yksityinen. Hormistonmäel- lä on asutusta runsaasti. Tästä Leistilään asti tie kulkee avoimessa peltomaisemassa ja tien varressa on harvak- seltaan asutusta. Nakkilaa etelästä päin lähestyttäessä jo kaukaa mai- semassa siintää vuonna 1937 valmistuneen arkkitehti Erkki Huttusen suunnitteleman Nakkilan funktiona- listisen kivikirkon valkea profiili. Leistilässä vanhaa rantatien linjausta pystyy etenemään nykyisen palo- aseman kohdille, minkä jälkeen vanha tie on jäänyt valtatie kahden liikennejärjestelyjen alle ja tuhoutu- nut. Valtatien pohjoispuolella tie jatkuu Suomisentiel- le laskeutuvan pyörätien kohdalla. A. F. Granstedtin suunnittelema Villilän vuodelta 1852 oleva kartano rakennuksineen jää tien itäpuolelle 68. Toinen Nakki- lan kartanoista, Kokemäenjoen pohjoispuolella noin viiden kilometrin päässä rantatiestä Kirkkosaaren kohdalla sijaitseva J. Eklundin suunnittelema Anolan kartano, on vuodelta 1938. Anolan historia takautuu 1400-luvun loppupuolelle ja kartanopuisto on mah- dollisesti peräisin jo 1600-luvulta. 69 Nakkilassa oli vielä 1970-luvulla jäljellä useita luonnonkivistä holvattuja yksiaukkoisia kivisiltoja. Tänä päivänä niistä on jäljellä enää kaksi, Suomisen- tiellä vanhan Pappilan läheisyydessä (peräisin noin 1800-luvun puolivälistä) ja Jaakkolan pihapiirissä. Pu- rettujen siltojen joukossa ovat muun muassa Villilän kartanon koivukujan päässä ollut kivisilta, Masian ki- 32 33 P ohjanlahden rantatie visilta sekä J. W. Suomisen tehtailta Kirkkokujalle joh- tanut silta. 70 Vanha tielinjaus jatkuu Suomisentien asuinalueen halki ja Palojoen kivisillan yli. Tehdasalueella vanha tie on kadonnut, mutta se jatkuu Masian kylän kohdalla kohti pohjoista ensin Ratatienä, sitten Myllärintienä. Tienvarsimaisema koostuu pienipiirteisestä maalais- tiestä, jossa lähes kiinni on muun muassa vuodelta 1900 peräisin oleva Talonpojan tilan kivinen navettaraken- nus. Kapea tie ja vanha rakennuskanta luovat yhdessä erittäin rauhallisen ja maalaismaisen vaikutelman. Myllärintien lounaispuolella avautuu peltoaukea ja koillispuolella on enimmäkseen asuinalueita. Tu- rusta Oripään, Köyliön ja Kokemäen kautta Ulvilaan kulkenut Huovintie on liittynyt rantatiehen Masiassa, jonka jälkeen Huovintie ja rantatie ovat jatkuneet Ul- vilaan samaa linjausta. Myllärintien ja Porintien liitty- mässä vanha tie on kadonnut. Porintietä vanha linjaus on ensin jatkunut loivasti mutkittelevana luoteeseen Takaveräjänojan yli ja edelleen Ruskilan kylän halki näyttävässä maalaismaisemassa. Viikinkulmassa tie kääntyy kohti Kokemäenjokea ja samalla kunta vaih- tuu Ulvilaksi. Kokemäenjoen läheisyydessä tie on edennyt Hais- tilan lauttapaikalle, joka on merkitty viitoituksella. Maastossa on yhä nähtävissä vanhojen aitarakennel- mien kivitolppia. Joen vastarannalla on kasvillisuuden seassa nähtävissä samankaltaisia kivitolppia muistoina joen pohjoisrannan vanhasta, lauttarantaan kaartu- neesta tiestä aitoineen. Irjanne – Luvia – Ulvilan lauttapaikka Irjanteelta menee pohjoiseen toinenkin vanha tielin- jaus, joka etenee Ulvilaan Luvian ja Porin kautta. Tie on mennyt Irjanteen keskustasta vanhaa, harjua pitkin kulkenutta erätietä kohti valtatien risteystä. Irjanteen keskustasta länteen päin lähdettäessä tien eteläpuolel- la avautuu näkymiä agraarimaisemaan. Harjulla tien eteläpuolella on metsää, jonka seasta paikoin pilkot- taa peltoaukeita. Pohjoispuolella on soranottoalueita muistoina ajoista, jolloin tehokkuus ja edistys ajoivat näyttävien maisemanäkymien arvostuksen edelle. Tie vuoroin nousee, laskee ja mutkittelee eli se tuntuu vanhalta tieltä. Valtatien risteyksestä vanha erätie on jatkunut kohti Luvian Kuivalahtea ja merta. Rantatie jatkuu valtatien risteyksestä pohjoiseen kohti Luviaa ja on osittain tuhoutunut valtatien le- vennysten alle. Hieman ennen Yleisradioasemaa tie kääntyy itään hakkuuaukealle ja muuttuu huonokun- toiseksi soratieksi. Yleisradioaseman jälkeen tie on jatkunut kohti pohjoista ja yhtynyt Pinkjärvelle vie- vään pieneen tiehen. Pinkjärven lähistöllä tie kulkee mutkitellen metsän keskellä, kääntyy luoteeseen kohti valtatietä ja ylittää sen. Vanha rantatie ja Merikarvian Kasalan Myllysilta. 2008. 34 Valtatien länsipuolella tie jatkuu hiekkatietä met- säisessä maastossa Pinkjärvenojan länsipuolella kohti Liuhtonkangasta. Metsätie on huonokuntoinen ja pai- koin rengasurat ovat syviä. Myllyahteen lähellä ja Mi- kolaa lähestyttäessä vanha tie on osittain tuhoutunut valtatien alle. Peränkylän kohdalla vanha tie kulkee avoimessa peltomaisemassa, joskin valtatien läheisyys ja liikennejärjestelyt ovat vahingoittaneet vanhaa tie- tä. Peränkylän Vanha-Eskossa tie kulkee yksityisenä peltotienä Korvenojan yli. Tienhaaran ja Tuulensuun välillä vanha tielinja on osittain kulkenut Nakkilan Pyssykankaalle vievän tien linjausta. Peltojen kautta ja osittain valtatien alle jääneenä tie on jatkunut Luvian- lahden reunamille. Laajojen Luvianlahden peltoaukeiden lisäksi Lu- vian taajaman maisemaa hallitsee osaltaan J. Sten- beckin suunnittelema Luvian kivikirkko, mikä on ra- kennettu vuosina 1908–1910. Luvian kylistä läheinen Lemlahti on tyypillinen kalastuksesta aikanaan elan- tonsa saanut yhteisö. Lemlahden kylän vainiot, niityt ja hakamaat muodostavat arvokkaan ja pienijakoisen kulttuurimaiseman. Läheisen Niemenkylän Verkko- ranta on ollut laivanveistämöaluetta 1500-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Tällä hetkellä luvialaista puulaivanrakennusperinnettä pitävät yllä Laitakarissa Kaljaasi Ihanaa rakentava perinnelaivayhdistys Ihana ry sekä Scylla-puuveneitä rakentava Björn Nybergin veneveistämö. 71 Avomerellä Luvian saariston laitamil- la on Säpin majakka vuodelta 1873. Valkoiseksi rapatun tiilitornin pihapiirissä on majakanvartijoiden asuin- ja talousrakennuksia sekä länsirannalla luotsitupa. 72 Luvianlahden laidalla taajamassa tie polveilee har- jun etelälaitaa pitkin kohti Hanninkylää. Hanninky- lästä tie jatkuu kohti Pietniemeä ja pohjoista pääasiassa sankan metsän keskellä kulkevana soratienä. Hannin- kylästä pohjoiseen lähdettäessä tien varrella on asutus- ta, mutta Vanha-Lankista Metsäkulmaan asti tiemai- sema on melko autiota metsätaipaletta. Vaihtelevuutta tuovat tien nousut, laskut ja jatkuva mutkittelevuus sekä Hiittenmäen hiekanottokuopat ja FK-radan lä- heisyydessä olevat taistelu- ja juoksuhaudat. 73 Rimpialhossa tie kääntyy kohti Pietniemeä, muut- tuu asfalttitieksi ja etenee mutkittelevana harvan asu- tuksen keskellä ja metsän ympäröimänä. Leppäkorpea lähestyttäessä tiemaisema on paikoin avointa, pelto- aukeiden ja korkeuserojen sävyttämää haja-asutus- aluetta. Leppäkorven lähellä noin 2,5 kilometrin pääs- sä rantatiestä Tuorsniemen eteläpuolella on vanha la- sipruukin alue ja puutarha. Pietniemen kaupunginosasta vanha tielinja on jat- kunut kaupunkimaisessa ympäristössä Ulvilan Hais- tilan lauttapaikalle. Senaatinkarttojen mukaan Piet- niemestä Vähäraumantietä ja Maantiekatua pitkin tie on mennyt Porin vanhalle hautausmaalle ja nykyisen vesitorninpuiston halki. Koivulasta tie on jatkunut suunnilleen Vanhakoivistontien ja Outokummuntien nykyistä linjausta, mutta Outokummun tehtaiden kohdalla vanha tie on tuhoutunut. Tie jatkuu valtatie 35 P ohjanlahden rantatie 11:n ylityksen jälkeen muun muassa nykyistä Vanhaa Harmaalinnantietä pitkin kohti Ulvilan Friitalaa. Frii- talasta tie on jatkunut Pitkärannantietä kohti Haistilan vanhaa lauttapaikkaa. Ulvila – Pori – Noormarkku Valtionhoitaja Sten Sture vanhempi käytti Korshol- man ja Ulvilan välistä rantatietä matkallaan Ruotsiin vuonna 1491. Ture Pedersson Bielke yöpyi vuonna 1557 matkallaan Ruotsiin Merikarvialla sijainneen pyhän Birgitan kappelin lähettyvillä. 74 Bielke yöpyi samaisella matkallaan myös Ahlaisissa. Asumatto- mien seutujen halki kulkeneen maantien ylläpito oli raskasta. Ulvilalaisia ja närpiöläisiä sakotettiin 1550- luvulla Rantatien huonokuntoisten siltojen vuoksi. 1600-luvulla liikenne ja posti siirtyivät osittain kulke- maan parempikuntoiselle Kyrönkankaantielle, mutta Pohjanlahden rannikkokaupunkien valitukset saivat postinkulun takaisin Rantatielle vuonna 1675. Samal- la Kyrönkankaantien merkitys Pohjanmaan ja Etelä- Suomen välisessä liikenteessä väheni. 75 Rantatie on jatkunut Haistilan lauttapaikan koh- dalla joen pohjoispuolella nykyisen Antinkartanon alueella, jonka tie ei ole yleisessä käytössä. Tästä tie on jatkunut kohti Ulvilan kirkkoa. Ravanintien mo- lemmin puolin on paikoin avointa peltomaisemaa tie- maiseman koostuessa nauhamaisesta asutuksesta. En- nen Vanhakylän keskustaa tien länsipuolella on uusi hautausmaa ja Liikistön keskiaikainen kirkonpaikka. Liikistössä on sijainnut keskiaikainen hautausmaa ar- violta 1200 luvulta 1400-luvulle asti. Vanhakylästä tie jatkuu kohti Ulvilan keskiaikais- ta kirkkoa. Samalla lännessä avautuu näkymä laajalle peltoaukealle, jossa on sijainnut Ulvilan keskiaikainen kaupunki. Rantatie on kulkenut Ulvilan keskiaikai- sen kirkon ja läheisen Trumetarin tilan pihan editse kohti pohjoista. Trumetarin puinen päärakennus on peräisin 1800-luvun puolivälistä 76. Ulvilan keskiai- kaisen kivikirkon on todettu olevan peräisin 1400- ja 1500-lukujen vaihteesta, ja toisaalta kirkon on todettu olevan tätäkin vanhempi. Kirkon todetaan myös säily- neen alkuperäisessä asussaan, mutta toisaalta kirkkoon sanotaan tehdyn muutoksia keskiajalla 77. Joka tapauk- sessa Ulvilan kivikirkko on tutkitusti keskiaikainen. Ulvilan keskiaikaiselta kirkolta rantatie jatkuu Kirkkotietä aluksi asuinalueen keskellä ja lähellä Kirk- kojuopaa, jonka jälkeen tie ylittää valtatie 11:n. Tämän jälkeen eteen avutuva Harjunpäänjoen kulttuurimai- sema koostuu muun muassa Sunniemen ja Suosme- ren kulttuurimaisemista, Harjunpään ja Kaasmarkun kylistä sekä Kokemäenjoen rantamaisemista. Suos- meren laajaa peltomaisemaa halkovat pientiloille joh- tavat tiet. Yksinäinen maisemapuu tienmutkassa en- nen Suosmeren koulua kiinnittää kulkijan huomion. Suosmerentien pellot vaihtuvat hetkeksi pieneksi metsätaipaleeksi saavuttaessa Sunniemelle. Muutama kilometri rantatieltä itään Harjunpäänjoen ylittää kak- 36 si historiallisesti merkittävää siltaa, Leinebergin silta (1860) sekä Kaasmarkun Kirkkosilta (1910). 78 Rantatie ohittaa Sunniemen kartanon, josta on mainintoja jo 1300-luvulta alkaen, jolloin se on ollut kirkon omistuksessa. Kartanon puutarha on osittain Paul Olssonin suunnittelema. Sunniemen kartanolla ja Nakkilassa sijaitsevalla Anolan kartanolla on histo- riallinen yhteys toisiinsa Hastfrenien suvun kautta. 79 Harjunpäässä Kullaan tienhaaran lähellä vanhaan tie- hen on tehty oikaisu ja uusi siltapaikka. Harjunpään- tien eteläpuolella avautuu laaja peltoaukea ja pohjois- puolella kohoaa hetken kuluttua Ruosniemen kallio- alue hiihtokeskuksineen. Lähestyttäessä Ruosniemen kylää ohitetaan kohta, jossa oli Porin ja Haapamäen välinen junarata vuosina 1933-1985. Rataosuus on nyttemmin poistettu käy- töstä ja tien yli vienyt silta purettu. Vanha tielinjaus on katkaistu liikennejärjestelyjen johdosta Noormark- kuun ja Poriin vievän risteyksen jälkeen. Kestintietä ja Alikyläntietä pitkin mutkittelevana kohti Hyvelän kylää jatkuva vanha tie on paikoin erittäin kapea, talot tuntuvat olevan lähes tiessä kiinni. Hyvelän vanhan kyläkeskustan risteyksestä metsäisen kallioalueen ja pienen peltoaukean kautta tie saapuu valtatie 8:lle. Valtatien ylityskohta on oikaistu ja pohjoiseen Pyn- tösjärvenaukeelle johtava ura ei ole enää vaikeuksitta kuljettavissa. Tie on jatkunut valtatien länsipuolella kallioisessa maastossa, sitten teollisuusyrityksen pi- hamaan kautta polkuna Pyntösjärvenojan ylittävälle sillalle. Sillan kohdalla kunta vaihtuu Noormarkuk- si. Söörmarkun länsipuolella noin kuuden kilometrin päässä on Kellahden kulttuurimaisema, jossa sijaitse- vat Kellahden Säteri ja Rustholli 80. Valtatien ylityksen jälkeen rantatie jatkuu Söör- markuntienä kohti Söörmarkkua. Lehtolan asuin- alueen jälkeen tie jatkuu – valtatie 23:n katkaisemana – Vanhatie-nimisenä Söörmarkun kylässä. Ylitettäessä pieni Söörmarkunojan silta eteen avautuu Söörmar- kun kylän pienimuotoinen ja idyllinen vanha kult- tuurimaisema. Vallin päärakennus on Noormarkun entinen pappila, joka on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1878. 81 Söörmarkun kylän keskustasta jatkuu Vanha Söör- markuntie koilliseen kohti Noormarkun kirkonkylää. Tiemaisema on metsäistä ja kallioista, mutkittelevan tieosuuden varrella on Noormarkun Kirkkokallion ulkoilualue. Noormarkun alueella polveilee REIT- TI Satakunta -retkeilyreitistö, joka kulkee myös Yyterinniemen, Ahlaisten, Kullaan ja Merikarvian maastoissa 82. Noormarkun keskustaa lähestyttäessä vanha tie kulkee sairaala-alueen ohi, jonka jälkeen valtatie 23 katkaisee rantatien. Tie jatkuu valtatien kaakkoispuo- lella Noormarkun kunnan uimarannan vieritse, jonka jälkeen se kääntyy Myllykosken sillalle. Noormarkun historiaan kuuluu olennaisena osana Antti Ahlström. Hänen vaikutuksensa niin alueen sahateollisuuteen kuin kulttuuriinkin on ollut merkittävä. Antti Ahl- 37 P ohjanlahden rantatie ström osti Noormarkun ruukin vuonna 1870. Makka- rakosken vesisaha on rakennettu 1870-luvulla ja se on säilynyt koneistoineen ainutlaatuisen hyvin. A. Ahl- ström Osakeyhtiön pääkonttori sijaitsee Bengt Scha- linin suunnitteleman puiston ympäröimänä. G. A. Lindbergin suunnitteleman Havulinnan yhteydessä on puutarha- ja maisema-arkkitehti Paul Olssonin suunnittelema terassoitu puisto. Alvar Aallon suun- nittelema Villa Mairea on funktionalistinen asuinra- kennus ja se valmistui vuonna 1939. Villa Mairea on kansainvälisesti tunnettu modernin asuntoarkkiteh- tuurimme keskeisiä edustajia. 83 Myllykosken sillalta rantatie jatkuu valtatie 23:n yli ja Noormarkun kivikirkon ohitse Vanhaa Vaasantietä pitkin kohti Ahlaisten kulttuurimaisemaa. Noormarkku – Ahlainen – Merikarvia Vanhaa Vaasantietä seurailevan Noormarkunjoen tun- tumassa tie kulkee Lahdenmaan asuinalueen halki hidastetöyssyjen sävyttämänä. Noormarkunkankaan kohdalla maisema muuttuu peltoaukioiden johdosta hetkellisesti avoimemmaksi. Tämän jälkeen tiemaise- ma on melko metsäistä ja asutusta on tien molemmin puolin siellä täällä. Lähestyttäessä Kaapolaa tie jatkuu Porin kaupungin alueella kohti valtatie kahdeksaa. Poikeljärvellä valtatien risteyksessä vanha tie on tuhoutunut muun muassa Pohjoisen satamatien ra- kentamisen yhteydessä tehtyjen liikennejärjestelyjen vuoksi. Valtatien ylityksen jälkeen Ristikallion koh- dalla vanha rantatie on katkaistu. Aiemmin tie on jat- kunut soratienä Porttikivenkorven, Kangasniemen ja Korpitien kautta Ahlaisten Lamppiin ja Ahlaistentielle. Kangaskalliontien osuus on yksityistietä. Porttikiven- Ahlaisten Pullerontie ja Kitukoskentie, Pori. 38 korven ja Kangasniemen välillä ennen Ahlaistentietä vanha tielinjaus on osittain tuhoutunut hiekan- ja so- ranoton vuoksi. Lampista tie jatkuu metsäisessä ympäristössä mutkittelevana kohti Ahlaisten keskustaa. Asutus- ta tieosuudella on harvakseltaan ja siellä täällä näkyy hiekkakuoppia. Ylikylää lähestyttäessä tien eteläpuo- lella avautuu peltomaisema, jonka jälkeen tie kääntyy pohjoiseen Pullerontien soratielle. Ahlaisten kirkon- kylässä tuntee saapuvansa perinteiseen maalaiskylään. Ahlaisten Rantakaupunki, Malmgårdin säteri- ja rat- sutila sekä Södergårdin ja Larsgårdin päärakennukset monien muiden vanhojen rakennusten ohella luovat kapean Ahlaistentien varrella aivan omanlaisensa, rau- hallisen maisemanäkymän. 84 Pullerontien yksityistien alussa on pienimuotoista asutusta, jonka jälkeen tien sivuilla molemmin puolin avautuu kapeana peltomaisema. Lännessä siintää kul- kijan silmään kaukana horisontissa Ahlaisten kirkko ja kellotapuli. Peltoaukion jälkeen Pullerossa on muu- tama asuinrakennusryhmä, jonka jälkeen muutaman sadan metrin matkalla tie muuttuu esimerkiksi Porin Karttapalvelussa nimettömäksi 85. Tämä hiekkatie- osuus on huonokuntoinen, kulku sillä on poukkoile- vaa ja vaivoin kuljettavaa metsätaivalta. Historiallisen tien autenttisuus korostuu tällä nimenomaisella tien pätkällä, jota on paikoin polkupyörälläkin kuljettava ajolinjansa tarkkaan ja harkitusti valiten 86. Metsätai- valta ja poukkoilevaa tietä jatkuu Pohjajoen Kitukos- ken sillalle asti, jonka läheisyydessä on eräs REITTI Satakunta -retkeilyreitistön laavupaikoista. Sillan jäl- keen tie muuttuu yksityiseksi Kitukoskentieksi, kään- tyy luoteeseen ja seurailee Pohjajokea kulkien paikoit- tain aivan joen tuntumassa. Ennen liittymistä Merikarvian rantatiehen vanha tielinjaus on kulkenut ylempänä kankaalla nykyisen tien koillispuolella ja palannut takaisin rantatielle. Sa- moin Vestersundin kohdalla tie on kulkenut nykyisen tien vieressä rinteessä nykyisen tien koillispuolella. Vanhan tien jäännöksiä on toisin paikoin hankala ha- vaita, vaikka mukana maastokäynneillä on ollut pai- kallisia vanhaa rantatietä aikoinaan käyttäneitä henki- löitä. Pääpiirteissään Ahlaisten ja Merikarvian välinen rantatie on karttadigitoinneissa kohdentunut päällek- käin joitakin tien oikaisuja ja nykyaikaisia levennyksiä lukuun ottamatta. Tie jatkuu Merikarvian rantatietä Haran kautta Merikarvian kunnan Pohjansahaan met- säisenä ja mutkittelevana. Ahlaisten Keikveden partaalla kulkevalta tieltä on merenlahdelle huikeat näkymät. Ainoastaan Keik- vedellä rantatie on Satakunnassa kulkevalla osuudel- laan täysin nimensä veroinen. Tien ja merenpinnan korkeusero korostaa maiseman näyttävyyttä. Muu- toin maankohoaminen on vaikuttanut rantatien ja meren suhteeseen maakunnassa etäännyttävästi. Keikvedenlahden suuosasta Pohjansahan rannoilta avautuu suora ja lähes suojaamaton yhteys aavalle Selkämerelle. 39 P ohjanlahden rantatie Merikarvian Pohjansahan kylässä rantatie kulkee aivan rakennusryhmän keskeltä. Tien pinta on raken- nusten perustuksiin verrattuna paikoin korkeammal- la, joten tieltä valuvan kosteuden aiheuttamat vauriot rakennuksille ovat mahdollisia. Pohjansahasta tie jat- kuu kohti Köörtilää loivasti mutkittelevana ja kaar- televana metsäisssä ympäristössä. Paikoin tieltä pil- kahtaa näkymiä pienille peltotilkuille pääasiassa tien eteläpuolella. Köörtilän kylää lähestyttäessä näkymä tien län- sipuolella laajenee peltoaukeaksi saavuttaessa kylän keskustaan. Köörtilän kylämiljöö aivan rantatien yh- teydessä muodostaa näyttävän kokonaisuuden, joka kuvastaa mainiosti vanhan maantien varrella olevaa maalaismaisemaa. Kulkijan eteen vanha kylänäkymä avautuu hiljalleen. Tien vieressä on ensin paikoin pel- toja. Hetken kuluttua pellot muuttuvat laajemmiksi peltoaukeiksi ja samalla punaiseksi maalatut puura- kennukset alkavat pilkottavaa horisontissa. Lopulta kyläkeskus on kulkijan edessä todisteena menneestä, mutta myös nykyisyydestä ja pysyvyydestä. Köörtiläs- sä perinteistä rakennuskantaa edustavat useat vanhat rakennusryhmät ja Köörtilän satamassa on vielä jäl- jellä vanhoja rantahuoneita. Sataman lähellä olevan Katavakaupungin vanha rakennuskanta on pienimuo- toista torppa-asutusta. 87 Köörtilästä rantatie jatkuu kohti pohjoista ja Pei- pun kylää. Träskinjärven kohdalla vanha tielinjaus on tehnyt pienen mutkan nykyisen tien itäpuolelle. Filp- pulan risteyksen jälkeen Peippuun saavuttaessa tien itäpuolelle avautuu vähitellen laaja peltoaukea. Ranta- tie kaartuu samalla loivasti itään, jolloin mäen päällä ja tien varrella ohitetaan osa kylän vanhasta asutuksesta. Rantatien eteläpuolella on Peipun entinen koulu, jon- ka jälkeen tie kääntyy loivasti pohjoiseen kohti Har- valaa. Harvalan kohdalla vanha rantatie on ylittänyt nykyisen rantatien muutamaan kertaan palatakseen takaisin nykyiselle rantatielle. Rantatieltä noin 10 kilometriä itään valtatie 8:n varrella sijaitsee Lankosken vanha teollisuuspaikka. Alueella on toiminut jo 1700-luvulla saha. Lankoski teollisuuslaitoksineen siirtyi 1800-luvun puolivälissä Antti Ahlströmin haltuun. Lankosken kaksiaukkoinen historiallisesti merkittävä kiviholvisilta on museosilta ja se on rakennettu vuonna 1887. 88 Rantatie jatkuu Harvalasta kohti Merikarvian Ala- kylää ja Kuninkaantien yksityistietä loivasti mutkitel- len. Kivimäen ja Strikaan sekä Jyllilään vievän tien ris- teyksen kohdalla rantatien linjakset ovat hieman vaih- delleet. Rantatie on Senaatinkartan mukaan jatkunut Kuninkaantietä pitkin kohti pohjoista. Isojakokarttojen mukaan vanhoja teitä on mennyt Kuninkaantien koh- dalla kohti kirkonkylää sekä rannempaa niittyjen tai peltojen laitaa Äänkin kohdalta että Kuggin tilan lähel- lä olleen vanhan sataman kohdalta suunnilleen nykyi- sen Kuninkaantien linjausta pitkin. Tiet ovat yhtyneet lähellä kohtaa, josta nykyinen Antintie lähtee kohti keskustaa. 89 Rantatie on mennyt niin lähellä merta ja 40 jokisuistoa, että tuulet tai vedenkorkeuden vaihtelut ovat voineet ajoittain nostaa veden maantielle 90. Merikarvian Alakylän vanhan kyläraitin varrella on säilynyt 1800-luvulta peräisin olevia päärakennuksia ja aittoja. Alakylä tuli tunnetuksi 1700-luvun loppupuo- lella varhemman herännäisyyden tukialueena liikkeen johtohenkilön Anna Rogelin kautta. Merikarvian kir- konkylässä eli Ylikylässä on tien varrella näyttäviä kos- kimaisemia sekä jäänteitä saha- ja myllykulttuurista. Rantatien tuntumassa oleva J. Nordstrandin suunnit- telema Merikarvian puinen ristikirkko vuodelta 1899 on Pohjoismaiden suurin ympärivuotisesti käytössä oleva puukirkko. Merikarvian keskustasta on noin 1,5 kilometriä Krookan satamaan, josta on yhteys Selkä- merelle ja Ouran saaristoon. Ourassa on jäljellä pe- rinteisiä kalamajoja, luotsitupa ja Ouraluodossa niin sanottu ryssänkasarmi vuodelta 1916. 91 Vanha rantatie on Senaatinkartan mukaan men- nyt Stupilassa mutkittelevaa nykyistä Antintietä kohti pohjoista. Tie on ylittänyt Kiilan ja Holmankosken sillat, josta kääntynyt luoteeseen kohti Merikarvian keskustaa. Tie on kulkenut Papintien, Matilda Ros- lin-Kalliolan kirjailijakodin, Kauppatien, Välitien ja Koulutien kautta takaisin Antintielle ja edelleen Sa- tamatien ylitse Riihitielle. Riihitien soratietä vanha rantatie on mennyt luoteeseen mutkittelevana ja pie- nimuotoisena, peltolaikkujen värittämänä pikkutienä ja palannut nykyiselle rantatielle. Vanha rantatien linjaus on jatkunut pohjoiseen Rantatie-nimisenä. Trolssiin asti tiemaisema koostuu pääasiassa metsätaipaleesta, välissä pilkottaa joitakin peltoaukeita. Jean Åhman laati vuonna 1761 kartan ja suunnitelman Trolssiin aiotusta uudistilasta. Vanha rantatielinjaus, kartan mukaan Gamla Sommar Lands- vägen, on tuolloin kulkenut Trolssin kylän itäpuolelta Ahlaisten Keikvesi, Pori. 41 P ohjanlahden rantatie nykyistä Trossintien yksityistietä pitkin 92. Soratietä tänä päivänä kuljettaessa on edelleen aistittavissa sen vanhanaikainen luonne: tien kapeus ja mutkittelevuus luovat vaikutelman menneen ajan tiestä ja hiljainen etenemisvauhti on seurausta edellisistä. Nykyinen rantatien linjaus, joka Åhmanin kartassa on merkitty nimellä Nya Sommar Landsvägen, kulkee lännempänä ja lähempänä merta. Tämä tie on mer- kitty noin 150 vuotta uudempaan Senaatinkarttaan varsinaiseksi maantieksi. Trolssin kylässä tien varrella vaikutuksen tekevät useille Merikarvian kylille omi- naiset massiiviset kiviaidat, joita on aivan rantatien vieressä. Jatkettaessa Trolssista pohjoiseen vanha ran- tatie on tehnyt pieniä mutkia ja palannut nykyiselle rantatielle. Lähestyttäessä Riispyyn kylää vanha tielinjaus on kulkenut osittain nykyisen tien itä- ja länsipuolella ja palannut Heikkilän kohdalla kulkemaan nykyisen tien itäpuolella. Tästä vanha rantatie on palannut ny- kyiselle tielinjaukselle. Isaac Tillbergin vuoden 1795 (Kansallisarkiston tiedoissa myös 1796) isojakokartan mukaan vanha rantatie on ohittanut Riispyyn kylän länsipuolitse 93. Uusi rantatie kulkee suoraan Riispyyn kylän halki. Riispyyn kylässä on vanhoja rakennusryh- miä, joiden joukossa on kaksi paritupatyyppistä asuin- riviä 1820-luvulta. 94 Riispyystä vanha rantatie on jatkunut pohjoiseen ja kääntynyt juuri ennen nykyisen tien oikaisua oi- kealle Myllysillalle Niittynevantien yksityiselle hiek- katielle, ylittänyt Kasalanjoen ja palannut Peltomäen jälkeen takaisin rantatielle. Myllysillassa Kasalanjoen kasvillisuus on rehevää joen tuoman kosteuden vuok- si. Pienessä kivisillassa on aukkoja ja kaiteet puuttuvat. Alueella on ollut aikoinaan mylly, kuten paikan nimi- kin kertoo 95. Vanha rantatie jatkuu Kasalan kauniissa maalais- maisemassa ja tekee nykyisen tien molemmin puolin pieniä koukkauksia Haapalan ja Kivimäen kohdilla. Juuri ennen Pohjanmaan ja Siipyyn rajaa vanha tie pa- laa nykyisen rantatien linjaukselle. Riispyy ja Kasala, Merikarvia. 42 43 P ohjanlahden rantatie Vanha tiemaisema säilytettävä Vanha tie on uuden tien vastakohta. Vanha rantatie on paikoin kapea, se mutkittelee, nousee ja laskee, kun taas uusi tie on leveä, suora ja nopea. Vanhaa ranta- tietä kulkiessa tienvieren puut ja pensaat tulevat lähel- le. Uusi tie laajoine pientareineen on leveä väylä, joka houkuttelee vauhdikkaaseen ajoon. Joskus – nykyään harvoin – saa aistia soratien liukkauden. Vauhtia täytyy hiljentää. Tutkimus on osoittanut, että Satakunnan maaseu- dulla ja rannikkoalueella on säilynyt vanha tieyhteys. Samalla ovat säilyneet tien varrella olevat pienimuo- toiset kyläkokonaisuudet nykyaikaisten liikenneväy- lien mukanaan tuomilta radikaaleilta uudistuksilta. Koska rantatie on jäänyt valtaliikenteen ulkopuolelle, se on säilynyt linjaukseltaan hyvin näihin päiviin asti. Osaa tiestä on käytetty viimeistään myöhäiskeskiajalla, jolloin Ulvilan ja Merikarvian kautta on kuljettu Poh- janmaalle sekä Pohjanlahden ympäri Ruotsiin. Posti- tienä rantatie toimi vuodesta 1676 lähtien ja Luvian kautta posti alkoi kulkea vuodesta 1694 lähtien. Tätä aiemmin Pohjanmaan postia oli kuljetettu pääasiassa sisämaan kangasteitä pitkin. Rantatie oli enemmän nimensä veroinen satoja vuosia sitten, jolloin meri ja merenlahdet olivat useis- sa kohdin lähempänä tietä kuin nykyään. Muun muas- sa Unajassa, Eurajoella ja Luvianlahdella merenlahti tai laaja jokisuisto on aikoinaan hyväillyt tien kulkua. Porin Ahlaisten ja Merikarvian Kasalan välillä tie on kulkenut aivan meren äärellä sijainneiden kylien kautta. Maankohoamisen seurauksena tie ja meri ovat toistensa kyljessä kiinni enää lähinnä Ahlaisten Keik- veden rannoilla. Toisaalta rantatie käy erisuuruisten jokien yli Satakunnan alueella useita kertoja, joten tie ja vesi kuuluvat edelleen vankasti yhteen. Pohjanlahden rantatien säilyminen entisellään tuntuu mahdolliselta. Noin kaksisataa vuotta sitten alkanut suurten asutus- ja kyläkeskusten välisten suo- rempien tieyhteyksien rakentaminen jätti kyliä ja ky- läteitä teollistumisen ajalle ominaisen tehokkuusajat- telun ulkopuolelle. Esimerkiksi Kristiinankaupunki– Noormarkku-tieosuus mahdollisti aikanaan Ahlais- ten ja Merikarvian välisen rantatieosuuden säilymisen suurten muutosten ulkopuolella. Tierakentamisen suuret investoinnit kohdistuvat Satakunnassa nyky- ään useimmiten valtaväyliin. Tämä tarkoittaa yhdessä talouden taantuman kanssa sitä, että valtaväylien ul- kopuolisten pienempien teiden kunnossapitoa varten on yhä vähemmän jaettavaa. Tästä riippumatta olisi huolehdittava, että myös yhdysteiden ja pienempien kyläteiden kunnossapitoon varattaisiin riittävästi mää- rärahoja. Tässä tutkimuksessa on selvitetty historiallisen rantatien linjausta nykyisen Satakunnan maakunnan Ulvilan Haistilan vanha lauttapaikka Kokemäenjoen eteläpuolella. 2008. 44 alueella. Jatkossa Pohjanlahden rantatietä tulisi tutkia ja hyödyntää monin eri tavoin. Tiemaisemia inventoi- daan meneillään olevan matkailutiehankkeen puitteis- sa. Mahdollinen Selkämeren kansallispuiston perusta- minen tuo laajemman näkökulman rannikkoalueen ja Selkämeren saariston tutkimiseen. Tien matkailukäy- tössä voisi hyödyntää muun muassa rantatien kyliin liittyvää tarinaperinnettä ja geokätkentää eli aarteenet- sintää tien varrella. Maaseutukylissä tapahtuvaa kult- tuurimatkailua voisi yhdistää esimerkiksi pyöräilyä ja patikointia hyödyntävien matkailupalveluiden kanssa. Vanha rantatie antaa satakuntalaiselle maaseutumat- kailulle ja sen kehittämiseen runsaasti mahdollisuuk- sia ja hienot puitteet. Viitteet 1 Viertola 1974, 37; Salminen 1993, 86-88. 2 Lähteenoja 1946, 32-33. 3 Suvanto 1973, 145. 4 Ruumistie tarkoittaa samaa kuin kirkkotie, mutta matkan syy on eri. Mm. Nenonen 1999, 332. 5 Toivo 1997, 127. 6 Masonen 1999, 80-87. 7 Salminen 1997, 111-113; Masonen 1999, 71-72. 8 Viertola 1974, 37 ja 82; Suvanto 1973, 150-151; Heino 1987, 301; Masonen 1999, 70. 9 Salminen 1993, 11-13. 10 Salminen 1997, 58-61: Masonen 1999, 66 ja 75; Rauman kaupungin www-sivut. . 29.1.2009. 11 Suvanto 1973, 86 ja 152; Papunen 1959, 152. 12 Lähteenoja 1946, 47-48 ja 51. 13 Suvanto 1973, 155. 14 Salminen 1997, 119. 15 Nenonen 1999, 268. Katso myös Tanja Korven artikkeli Matkalla Sata- kunnassa – pysähdytään kestikievariin. 16 Viertola 1974, 54; Nenonen 1999, 266-269. 17 Mm. Nenonen 1999, 177; Viertola 1974, 46. 18 Nenonen 1999, 270-272. 19 Vermuntilan kylän isojako, A. Ringbom 1796. MMH A92 17/1-17, KA; Lounaispaikan karttapalvelu . 29.1.2009. 20 Suvanto 1973, 154. 21 Papunen 1959, 152. 22 Lähteenoja 1932, 7. 23 Pitäjänkartta 1:20000. Lehti IV:3/21. Maanmittaushallitus, Helsinki, 1946. KA. 24 Lounaispaikan karttapalvelu . 29.1.2009. 25 Mm. Suvanto 1973, 151. 26 Viertola 1974, 50; Nenonen 1999, 261. 27 Viertola 1974, 52. 28 Nenonen 1999, 267. 29 Nenonen 1999, 173-174 ja 272. 30 Nenonen 1999, 267. 31 Salminen 1997, 81 ja 119 -120. 32 Salminen 1997, 120 -121. 33 Salminen 1997, 77-86, 141-144. 34 Salminen 1997, 82-83. 35 Salminen 1997, 80-81. 36 Salminen 1997, 83. 37 Nenonen 1999, 183. 38 Papunen 1959, 300-304. 39 Tiehallinto. Turun tiepiirin tie- ja siltaluettelo. 40 Museovirasto. Hoidetut muinaisjäännöskohteet 2008. 41 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. 42 Suvanto 1973, 154. 43 Suvanto 1973, 154; Salminen 1993. 44 Heino 1987, 303. 45 Björneborgs län 1742. Riksarkivet (RA). 46 Lapijoen tiluskartta ja selitys, O. Mört 1697. MMH a8 13/1-2, KA. 47 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. 48 Heino 1987, 91. 49 Lähteenoja 1946, 43-44. 50 Eurajoen kirkonkylän isojako, Ch. Fabrell 1777. MMH A8 9/6-29, KA. 51 Lähteenoja 1946, 5. 52 Lapijoen tiluskartta ja selitys, O. Mört 1697. MMH a8 13/1-2, KA. 45 P ohjanlahden rantatie 53 Kansalaisen karttapaikka . 27.2.2009. 54 Eurajoen kirkonkylän isojako, Ch. Fabrell 1777. MMH A8 9/12-13a ja A8 9/12-13b, KA. 55 Maankohoamisennuste Rauma – Irjanne 1500 j.a.a. Ari Ikonen, Posiva Oy. 56 Ari Ikonen, suullinen tieto. 57 Linjama 2007, 28. 58 Lapijoen tiluskartta ja selitys, O. Mört 1697. MMH a8 13/1-2, KA. 59 Heino 1987, 303. 60 Lähteenoja 1946, 34. 61 Museovirasto. Hoidetut muinaisjäännöskohteet 2008; Luoto 1987, 61- 79; Suvanto 1973, 331-335. 62 Eurajoen kirkonkylän isojako, Ch. Fabrell 1777. MMH A8 9/8-13, KA. 63 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 –luettelo; Vuojoen kartano . 27.2.2009. 64 Museovirasto. Hoidetut muinaisjäännöskohteet 2008. 65 Heino 1987, 302-303. 66 Eurajoen matkailu . 4.2.2009. 67 Roiha 1983, 144-145 ja 149. 68 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. 69 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Känsälä 1995, 241. 70 Känsälä 1995, 95. 71 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Perinnelaivayhdistys Ihana ry . 27.2.2009. 72 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. 73 Museovirasto. Hoidetut muinaisjäännöskohteet 2008. 74 Salminen 1997, 63-67. 75 Viertola 1974, 45-49. 76 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Tiehallinto. 77 Hiekkanen 2007, 266-269; Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakun- nallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Museovirasto. Hoidetut muinaisjäännöskohteet 2008. 78 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Tiehallinto. 79 Nora Albrecht ja Lotta Hannuksela, Kulttuurituotannon ja maise- mantutkimuksen laitos, TY. Vihreä perintö – Satakunnan puistot ja puistot -näyttely Luontotalo Arkissa syksyllä 2008; Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorial- liset ympäristöt 1993 -luettelo. 80 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Tiehallinto. Turun tiepiirin tie- ja siltaluettelo. 81 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. 82 Reitti Satakunta retkeilyreitistö . 27.2.2009. 83 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo 84 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo 85 Porin Karttapalvelu . 28.2.2009. 86 Selkämeren rannikon matkailutiehankkeen avaustapahtuma Ahlaisissa 19.9.2009, Ahlainen-Merikarvia-Ahlainen -pyöräily. 87 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo 88 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Tiehallinto. Turun tiepiirin tie- ja siltaluettelo. 89 Merikarvian Alakylän isojako I. Tillberg 1795-1807. MMH A62 1/1-27, KA. 90 Suullinen tieto, Rauno Ruissalo, 7.10.2008. 91 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kult- tuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo; Ouran saaristo . 27.2.2009; Merikarvian matkailu . 27.2.2009. 92 Trollsoja nim. aijotusta uudistalosta kartta ja selitys J. Åhman 1761. MMH A62 1a, KA. 93 Riispyyn kylän isojako, I. Tillberg 1796. MMH A62 14/1-8, KA. Alku- peräisessä kartassa myös vuosiluku 1795. 94 Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuu- rihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo. 95 Kalmbergin kartta, PI 11. Myös Kansallisarkiston Digitaaliarkisto . 27.2.2009. Lähdeluettelo Kartat Kansallisarkisto (KA), Helsinki Maanmittaushallitus (MMH) 46 Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-aineisto Maanmittaushallituksen uudistusarkisto Riksarkivet (RA), Tukholma. Kartor och ritningar Finland. Tutkimuskirjallisuus Eurajoen matkailu 4.2.2009. Heino, Ulla. Talonpoikien ja kartanoiden Eurajoki 1300-luvulta vuoteen 1721. Eurajoen historia I. Heino, Ulla & Luoto, Jukka & Salo, Unto. Eurajoen kunta ja seurakunta. Gummerus Oy, Jyväskylä, 1987. Hiekkanen, Markus. Suomen keskiajan kivikirkot. SKS, Helsinki, 2007. Kansalaisen karttapaikka 27.2.2009. Kansallisarkiston Digitaaliarkisto 27.2.2009. Känsälä, Risto. Nakkilan rakennuskulttuuria. Nakkilan kunta. 1995. Linjama, Teppo. Tulvasuojeluvaihtoehtojen edullisuusvertailu. Esimerkkita- pauksena Pori. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Turku. 2007. Lounaispaikan karttapalvelu 29.1.2009. Luoto, Jukka. Liinmaan linna Eurajoella. Eurajoen historia I. Heino, Ulla & Luoto, Jukka & Salo, Unto. Eurajoen kunta ja seurakunta. Gum- merus Oy:n kirjapaino, Jyväskylä, 1987. Lähteenoja, Aina. Rauman kaupungin historia II. Rauma 1600-1721. O. Y. Länsi-Suomen kirjapaino, Rauma, 1932. Lähteenoja, Aina. Rauma vuoteen 1600. Rauman kaupungin historia I. O. Y. Länsi-Suomen kirjapaino, Rauma, 1946. Maankohoamisennuste Rauma – Irjanne 1500 j.a.a. Ari Ikonen, Posiva Oy. 2009. Masonen, Jaakko. Kirkon, kruunun ja kansan tiet keskiajalla. Maata, jäätä ja kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Edita, Hel- sinki, 1999. Merikarvian matkailu 27.2.2009. Museovirasto. Hoidetut muinaisjäännöskohteet 2008. Nenonen, Marko. Vesiltä pyörille: Suuret maantiet 1550-1800. Maata, jäätä ja kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Edita, Helsinki, 1999. Ouran saaristo 27.2.2009 Papunen, Pentti. Rauman seudun historia I. Rauman mlk – Lappi – Hin- nerjoki vanhimmista ajoista n. v:een 1721. Rauman seudun asuttmisen ja yhteiskunnallisen vakiintumisen kausi rautakauden lopulta n. vuoteen 1550. Kirjoittaneet K. Virkkala & P. Papunen. Rauman seudun historiatoi- mikunta. Rauma, 1959. Perinnelaivayhdistys Ihana ry 27.2.2009. Porin Karttapalvelu 28.2.2009. Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuri- historialliset ympäristöt 1993 -luettelo. Rauman kaupungin www-sivut. 29.1.2009. Reitti Satakunta retkeilyreitistö 27.2.2009. Roiha, Veikko. Panelia, kiuaskylästä kaupungiksi. Panelian rukoushuone- yhdistys r.y. Oy Länsi-Suomi, Rauma, 1983. Salminen, Tapio. Huovintie Satakunnassa. Oripään ja Ulvilan välisen kes- kiaikaisen maantien linjaus ja sen muutokset uudella ajalla. Satakun- taliitto, sarja A:210. Tielaitos, tiemuseon raportteja 4/1993. Pori, 1993. Salminen, Tapio. Pohjanmaan tiet ja tieverkko vuoteen 1635. Pohjanmaan kautta. Pohjanmaan tiet, tieverkko ja tienpito keskiajalta 1600-luvun alkuun. Salminen, Tapio. Tiemuseon julkaisuja 15. Tielaitos, 1997. Selkämeren rannikon matkailutiehankkeen avaustapahtuma Ahlaisissa 19.9.2009, Ahlainen-Merikarvia-Ahlainen pyöräily. Suvanto, Seppo. Satakunnan historia III. Keskiaika. Kustantaja Satakunnan Maakuntaliitto r.y. Satakunnan Kirjateollisuus Osakeyhtiö Offset, 1973. Tiehallinto. Turun tiepiirin tie- ja siltaluettelo. Toivo, Raisa Maria. Kruunun ja rahvaan tiet. Pohjanmaan kautta. Pohjan- maan tiet, tieverkko ja tienpito keskiajalta 1600-luvun alkuun. Tiemuseon julkaisuja 15. Tielaitos, 1997. Viertola, Juhani. Suomen teiden historia I. Yleiset tiet Ruotsin vallan aikana. tie- ja vesirakennushallitus. Suomen tieyhdistys, Helsinki, 1974. Vihreä perintö – Satakunnan puistot ja puistot -näyttely Luontotalo Arkissa syksyllä 2008. Nora Albrecht ja Lotta Hannuksela, Kulttuuri- tuotannon ja maisemantutkimuksen laitos, TY. Vuojoen kartano 27.2.2009. 47 Mutkittelevat hiekkatiet vanhojen tiiviiden kylien keskellä ovat lähes jo historiaa. Nykyään matka etenee nopeasti loivasti kaartelevien valtateiden halkoessa metsiä, kallioita ja peltoaukeita. Kaupunkeja ympä- röivät ohikulkutiet, joiden avulla sivuutetaan koko taajama-alue. Kuvattu liikkumistapa on kehityksen viimeaikaisin vaihe, mikä vastaa nykyihmisen käsitys- tä tiellä liikkumisesta. Meren peitosta esiin tulleiden maa-alueiden kuivuminen oli hidas satoja vuosia vie- nyt prosessi, joka jatkuu edelleen. Suomen pinta-ala kasvaa koko ajan, mutta tahti on hidastunut. Maaston muodosta ja vedenpinnan korkeudesta eri aikoina voidaan päätellä mitkä alueet ovat mahdollisesti olleet asutettuja tiettyinä aikoina ja mitä kautta pääsi kulke- maan maitse tai vesitse. Tässä artikkelissa käsitellään Porin eteläpuolella si- jaitsevaa tielinjaa ja siihen liittyviä kyliä. Tielinja alkaa Ulvilasta ja kulkee Ravanin, Hastilan, Ruskilan, Ru- haden ja Masian kautta Nakkilaan. Nakkilasta tielinja suuntaa Villilän, Leistilän ja Huhdan kautta Irjanteelle. Irjanteen jälkeen tielinja tulee Luvialle Peränkylän ja Mikolan kautta. Luvian Hanninkylän jälkeen tielinja tulee Länsi-Porin alueelle, jonne tielinjan tutkiminen on lopetettu. Asutuksella on ollut suuri merkitys tut- kitun tielinjan syntyyn ja kehitykseen. Siellä missä on asuttu, on myös liikuttu. Artikkelissa kerrotaan ylei- Tietä pitkin kylien läpi · Jenny Alatalo 48 49 Tietä pitkin kylien läpi sesti Satakunnan asutuksen synnystä ja kehityksesta sekä niiden tutkimuksesta. Tielinjaan liittyvien kylien syntyajankohtaa on tässä artikkelissa selvitetty kirjalli- suuden avulla. Tielinjaa tutkiessa on kartoitettu linjassa tapahtu- neet muutokset. Linja on kokonaisuudessaan tutkittu 1900-luvun alussa tehtyjen Senaatin karttojen avulla ja verrattu nykyiseen peruskarttaan. Tämän lisäksi ha- vaintoja on täydennetty ja tarkistettu maastokäynneil- lä. Kirjallisuuden avulla on selvitetty, milloin tielinjas- ta on ensimmäinen kirjallinen maininta. Artikkelissa selvitetään myös suppeasti Satakunnan tiestön kehi- tystä ja miten tiet ovat syntyneet. Tiehistoriaa on tutkittu jonkin verran eri aikoina. Nykyään ehkä tunnetuin tiehistorian tutkija on Tapio Salminen, joka on tutkinut muun muassa Huovintietä ja Suurta Rantatietä. Jaakko Masonen on selvittänyt Hämeen Härkätietä teoksellaan Hämeen Härkätien syn- ty ja varhaisvaiheet. Tapani Maurasen toimittama kolmi- osainen kirjasarja Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tie- laitosta on laaja läpileikkaus tiehistoriaan ja liikenteen syntyyn. Satakunnan tiestöä on tutkinut Erkki Härö Satakunnan seutukaavaliitolle tekemässään selvityk- sessä Satakunnan historiallinen tieverkosto. Tietutkimuk- sen lisäksi paikallishistoriat ovat toimineet tienlinjan ajoituksen lähteinä. Artikkelissa pyritään luomaan näkemys siitä, kum- pi oli ensin, tie vai kylä. Kylien tarkan iän määrittämi- nen on mahdotonta, koska osa kylistä on syntynyt niin varhain, ettei siltä ajalta ole säilynyt kuin yksittäisiä asiakirjoja. Olemassa olevan aineiston perusteella on kuitenkin mahdollista tehdä päätelmiä, mikä kylä oli todennäköisesti olemassa ennen toisia kyliä tai mitkä kylät ovat vanhempia kuin toiset. Artikkelissa pyritään luomaan myös jonkinlainen käsitys vaikuttiko tielin- jan syntyyn jokin määräys tai muu asia. Artikkelissa käytetään lähteinä lähinnä paikallis- historioita, tiehistorian tutkimuksia, karttoja ja muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta sekä verkkomateriaa- lia. Asutuksen syntyyn ja leviämiseen vaikuttivat myös ilmastolliset olosuhteet sekä kasvillisuus. Näiden asioi- den vaikutusta asutukseen ja tiestöön ei ole tässä mah- dollista tarkemmin esitellä. Asutus ja kylien synty yleisesti Satakunnassa Satakunnasta on löytynyt todisteita asutuksesta pitkältä aikaväliltä. Tutkitun tielinjan läheisyydestä on löytynyt muun muassa merkkejä pronssikautisesta muinaisasu- tuksesta Nakkilan ja Porin alueilta. Kokemäenjoen var- si on ollut jo pitkään merkittävä kulkureitti sisämaahan päin. Joki toimi niin asutuksen kuin kaupankin reitti- nä. Tästä on todisteina Keski- ja Länsi-Euroopasta tul- leiden koristeiden, aseiden ja jokapäiväisten esineiden Luvian Mikolan niityt. 2008. 50 jäännökset, mitkä ovat tulleet esiin kaivauksissa. Eräi- den näkemysten mukaan laivoilla on ollut mahdollista 1300-luvulle saakka kulkuteknillisesti nousta Kokemä- enjokea aina Kokemäelle asti, mutta tämä olisi vaatinut tietynlaisia toimia koskiosuuksien ylityksissä 1. Toisten käsitysten mukaan Kokemäenjoki oli jo varhain kul- kukelvoton mereltä sisämaahan, mutta paikallisesti lii- kenne saattoi olla vilkasta. 2 Pysyvän asutuksen syntymiselle on ollut edellytyk- set maanviljelyn ja karjahoidon kautta. Asuinpaikkojen erot pysyvän ja keräily- ja pyyntiyhdyskuntien välillä ovat suuret. Erätalouden ihmiset asuivat alueilla, jot- ka olivat kohonneet ensimmäisenä veden alta. Nämä paikat olivat yleensä kallioisia harjanteita ja moreeni- sia kannaksia silloisen rannan ääressä tai läheisyydessä. Mitä varhaisempaa asutus on, sitä lähempänä se on nykyihmisten asuttamia alueita. Pysyvä asutus keskittyi aluksi saviperäisille ja rehe- väkasvuisille jokilaaksoille sekä järvien rannoille, sillä pellonraivaus oli näissä paikoissa helpointa ja laitumia löytyi karjalle. Asuinpaikan vieressä oleva vesistö tar- josi vaivattomamman liikkumismahdollisuuden sekä elintärkeän mahdollisuuden harjoittaa kalastusta. Pit- källe keskiaikaan (1000–1500) asti Porin ja Rauman välinen rannikko toimi sisempänä Suomessa olevien suurempien asutuskeskittymien eräretkeilyn nau- tinta-alueina. Lähteiden mukaan kokemäkeläiset ja euralaiset kävivät Ulvilan lahdella sekä Luvian pou- kamissa kalastamassa ja metsästämässä turkiseläimiä. Maan kohoaminen ja viljelyyn sopivien joenpartaiden lisääntymisen seurauksena suomalaisperäinen asutus levisi sisämaasta kohti rannikkoa ja joen rantoja. 3 Asutuksen kehitys keskiajan Satakunnassa Keskiaikaisen asutuksen tutkiminen on haasteellis- ta, koska aineistoa on alkuajoilta vähän eikä lähteissä kerrota, kuinka paljon kylissä oli taloja tai kuinka pal- jon niissä asui ihmisiä. Nykyisin keskiajan asutuksen tiheyttä ja kylien syntyä tutkitaan harvojen olemassa olevien asutukseen suoraan liittyvien aineistojen kaut- ta. Tutkimuksia tehdään myös muissa asiayhteyksissä syntyneiden ja säilyneidenn aineistojen avulla, jollai- sia ovat oikeuden kyläluettelot, jakokunnat, maakirjat eli veroluettelot ja paikannimistöt 4. Asutuksen kehittymistä keskiajalta lähtien voi- daan seurata aikaisintaan 1300-luvun puolivälistä, jol- ta ajalta on säilynyt satunnaisia suoraan asutukseen liittyviä asiakirjoja. Enemmän asiakirjoja on säilynyt 1400-luvulta 1500-luvun alkuun. Kattavampi kuva keskiajan asutuksen tiheydestä saadaan vuoden 1540 maakirjasta, jonka uskotaan kuvastavan 1300-luvun puolestavälistä asti vallinnutta verotustilannetta. En- simmäiseen maakirjaan on koottu tieto siitä, miten ja kuinka paljon kukin talo oli maksanut veroa. Maakir- jassa oleva korkea veroluku viittaa kylän vanhuuteen, mutta poikkeuksia tietenkin löytyy. 5 51 Tietä pitkin kylien läpi Keskiajan kylien ikää pystytään päättelemään siitä, miten ne maksoivat osan veroistaan. Suomen kirkon verotusjärjestelmä sai muotonsa 1200-luvun puolivä- lissä, milloin kylät maksoivat muun muassa ruokalisä- veroa ja nokkaveroa. Edellä mainittujen verojen mak- suna käytettyjen tuotteiden, viljan ja voin, perusteella Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla olleita kyliä on jaettu suomalaisen ja ruotsalaisen-oikeuden kyliin. Nimitykset ovat olleet käytössä jo 1300-luvulla. 6 Käytössä olleista rinnakkaisista verotuskäytännöis- tä vanhempi on suomalainen oikeus, myöhemmin tuli ruotsalainen oikeus. Verotuskäytäntöjen nimityk- set eivät aina välttämättä kerro kylän asukkaiden al- kuperää, koska myös myöhemmin syntyneitä suoma- laisia kyliä merkittiin ruotsalaisen oikeuden alaiseksi. Suomalaisen oikeuden kylien on arvioitu syntyneen ennen 1300-lukua. Ruotsalaisen oikeuden kylät olivat syntyneet uudisasutuksen seurauksena 1300- ja 1500- lukujen välillä. Suomalaisen oikeuden kylät sijaitsivat yleensä peltoviljelymailla ja maksoivat kaiken veronsa viljana. Ruotsalaiseen oikeuteen kuuluvat kylät sijait- sivat tavallisimmin saaristossa, rannikolla sekä sisä- maassa, minne uudisasutus raivasi itselleen asuintilaa. Uudisasukkailla oli yleensä suhteessa enemmän kar- jaa kuin raivattuja peltoviljelmiä, mistä johtuen kylät maksoivat nokka- ja ruokalisäveronsa voina. Yleensä Luvianlahden maisemaa 2008. 52 kylän kerran sopima maksutapa säilyi 1500-luvulle asti, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Jotkut kylät saat- toivat eri vuosina kuulua eri oikeuksien piiriin, riip- puen siitä millä tuotteella ne maksoivat veronsa. Laa- jemman alueen eli jakokunnan kaikki eri-ikäiset kylät saattoivat kuulua saman oikeuden piiriin. 7 Pitäjillä, joissa on havaittu rautakautista ja varhais- keskiaikaista asutusta, ovat jakokunnat eli omistusyh- teisöt laajoja ja ne käsittävät useita kyliä. Nuoremmilla asuinalueilla syntyneet jakokunnat käsittävät vain yh- den tai kaksi kylää. Suurempien jakokuntien kantakyliä voidaan useimmiten pitää vanhempina kuin pienten. Ulvila on pienjakokunta, koska se on asutettu suurim- maksi osaksi vasta 1300- ja 1400-luvuilla. Eurajoen ja Luvian jakokunnat ovat väliasemassa, koska ne sijait- sevat suurten jakokuntien keskusten reuna-alueilla. Jakokunnan kylien sisäistä ikää voidaan jonkin verran arvioida talo- ja veroluvuista. 8 Asutuksen kehitystä ja ikää voidaan päätellä esimer- kiksi paikan nimen kehityksen kautta. Mauno Jokipiin mukaan Ulvilan vanhan rantanimistön kautta voidaan todistaa ruotsalaisasutuksen ikä 9. Seppo Suvannon mukaan paikannimistö antaa melko harvoin merkittä- vää tietoa. Yleisesti Suvanto sanoo havainneensa, että vanhoilla kylillä on enemmän meille käsittämättömiä nimiä, kun taas nuorilla on usein helposti ymmärret- täviä paikan funktioon liittyviä tai asutuksen syntyyn liittyviä nimiä tai luontonimiä. Poikkeuksia tähänkin sääntöön löytyy. 10 Tielinjan varrella olevien kylien asutushistoriaa Irjanne on kuulunut euralaisen uudisasutuksen pii- riin. Eurajoen rannat muodostuivat maankohoami- sen seurauksesta aluksi erinomaisiksi alueiksi karjan laiduntamiseen ja heinän kasvamiseen, myöhemmin laitumien kuivuttu rannat otettiin viljelykäyttöön yhä lähempää merta. Irjanne sijaitsee varhain veden alta paljastuneella harjulla, jossa oli jo varhain kappe- li 11. Irjanne on ollut laajan jakokunnan keskuskylä ja se kuului suomalaisen oikeuden kyliin. Huolimatta kahden isännän skandinaavisesta lisänimestä (Bille ja Klubb) asutus oli selvästi kylässä suomenkielinen. Vuoden 1560-luvun asutusluettelon mukaan Irjan- teella oli 11 taloa, ja aikaisemmin, vuoden 1540 vero- tietojen mukaan 13 taloa, joiden veroluku oli 76. 12 Huhdan kylässä on ollut viisi taloa ja veroluku 20. Vuonna 1540 laaditun maakirjan mukaan Huhdan kylä on alun perin kuulunut Panelian jakokuntaan. Tämän asian todistaa vuonna 1644 laadittu asiakirja, jonka mukaan Huhdan kylä on Panelian kylän siirto- kylä ja perustettu yhteiselle ulkopalstalle. Huhta kuu- lui ruotsalaisen oikeuden piiriin. Kaskiviljelyyn liitty- vä nimi Huhta viittaa siihen, että alueella kasket on raivattu pelloiksi vasta myöhäisessä vaiheessa. 13 Mikolassa (Mikoila, Kaukionpieli) oli vuonna 1540 kolme taloa ja veroluku oli 17. Kylä kuului Eurajoen kirkonkylän jakokuntaan ja maksoi veronsa ruotsa- laisen oikeuden mukaisesti. Kaukionpieli on Heinon 53 Tietä pitkin kylien läpi mukaan melko nuori ja saanut asutuksensa myöhään. Kylän nimi Kaukionpieli viittaa etäisyyteen vanhasta asutuksesta ja siten asutuksen nuoruuteen. Mikola on joinakin vuosina luettu kuuluneen Peränkylään ja Korven kylään. 14 Sisäsuomalaiset olivat asuttaneet ensin rannikon ja 1100–1200-lukujen kuluessa Eurajoenlaakson sekä sen eteläpuolisen alueen. Pohjoisessa sijaitsevassa Lu- viassa ei ollut yhtään suomalaisen vero-oikeuden kylää. Luvia on eteläisimpiä alueita laajasta rannikkovyöhyk- keestä, joka sai asutuksensa vasta myöhäiskeskiajalla. Asutus tuli pääasiassa Ruotsista. Luvian kala-apajat kuuluivat vielä 1400-luvun jälkeenkin euralaisille sa- moin kuin koko rannikon nautinto-alueet Viasvedelle asti. Alueen mahdollinen suomenkielinen väestö oli alun perin tullut Eurasta. 15 Vanhin asiakirja, jossa Luvian aluetta käsitellään, on vuodelta 1420. Asiakirjassa on mainittu muun muas- sa Hanninkylä. Nimi Hanninkylä on alun perin ollut ruotsalaisnimi (Hande by 1420, Handby 1445) ja sen epäillään johtuneen muinaisskandinaavisesta Handir- miehennimestä 16. Perä ja Mikola ovat suomalaispe- räisiä nimiä käytössä olleista eri kirjoitusasuista huo- limatta. Kaikkien Luvian kylännimien perusteella on päätelty, että alue oli 1500-luvulla selvästi kaksikieli- nen. Alueella ensin käyneet ja myöhemmin samalta alueelta Luvialle muuttaneet euralaiset ja eurajokelai- set sisämaan asukkaat nimesivät paikkoja, jotka ajan saatossa muuttuivat kylien nimiksi. Tämä kertoo sii- tä, että Luvian ruotsalaiset tulokkaat olivat kokonaan suomalaistuneet. Hanninkylässä oli vuonna 1540 neljä taloa ja sen veroluku 33, ja se oli jakokuntansa pääkylä. Peränkylä on luettu eri aikoina kuuluneeksi eri kyliin. 1560-luvun asutusluettelo ei tunne Perän- kylää, eikä muistakaan lähteistä käy ilmi mihin kylään Peränkylä kyseisenä aikana kuului tai kuinka monta verotaloa siellä oli. Suvannon laatiman henkilötiedos- ton mukaan vuosina 1540–43 Mikolan on luettu kuu- luneen Peränkylään. 17 Ulvilan hallintopitäjän alueella tielinjan varrella olleista kylistä suomalaisen oikeuden mukaan maksoi- vat veronsa Leistilä, Masia, Ruskila ja Haistila. Suurin näistä kylistä oli vuoden 1540 maakirjan mukaan Leis- tilä, jossa oli 14 taloa ja näiden veroluku 127. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kyläluettelon mukaan Leistilän taloluku oli kasvanut seitsämääntoista taloon ja se muodosti yhden nykyisen Satakunnan alueen suurkylistä. Masiassa oli vastaavana aikana kaksitoista taloa ja veroluku oli 79. Masian talojen määrä oli 1560- luvun kyläluettelossa 11. 18 Haistila ja Ruskila ovat edellisten kylien kaltaisia. Haistilassa oli vuonna 1540 viisi taloa ja veroluku 48, Ruskilassa oli kolme taloa ja yksi lampuoti, joiden ve- roluku oli 26. Kylien veroluku oli suhteessa korkea ta- lojen lukumäärään nähden. Talojen lukumäärät olivat pysyneet samoina 1560-luvun asutuksen kyläluette- lossa. Kummatkin kylän nimet ovat suomenkieliset ja molemmissa käytettiin härkiä vetojuhtina. Haistila oli 54 55 Tietä pitkin kylien läpi ennen pysyvää ruotsalaisasutusta uloin kylä merelle päin mentäessä. 19 Ruotsalaisen oikeuden piiriin kuuluivat Ulvilan alueelta Ruhattu (myöhemmin Ruhade), Villilä, Nak- kila, Ravanninkylä ja Ulvila. Ruhattu on alun perin ollut suomalainen nimi, Ruhattujoen kapeikko, jossa virrankulku on ”ruuhkaantunut”. Moneen alun perin suomalaisasutuksen kylään sekoittui myöhäiskeski- ajalla ruotsalaista ja alasaksalaista uudisasutusta. Tämä teki kylien väestöstä kirjavan. Ruhatussa on 1560- luvulla ollut neljä veroa maksavaa taloa. 20 Villilä ja Nakkila ovat alun perin olleet ruotsalai- sia kylän nimiä, mutta näissä on alun perin asunut myös suomalaista väkeä. Tämän takia kylillä on mo- nesti myös suomalainen nimi. Villilä on ensimmäisen kerran merkitty maakirjoihin suomalaisella nimellä Villilä, aiemmin vuonna 1441 Willeby ja vuonna 1547 Villeby. Nakkila on ensimmäistä kertaa merkitty vuo- den 1540–41 maakirjoihin nimellä Nackela, vuosien 1544–46 nokkaveroluetteloon Nackala, vuoden 1547 veroluettelossa Nackeby ja vuonna 1552 Nakkila. Vil- lilässä oli 1560-luvun asutusluettelon mukaan kaksi ja Nakkilassa kolme veroa maksanutta taloa. 21 Ravanilla eli Ragvaldsbyllä oli 1550-luvulle asti käytössä vain ruotsalainen nimi. Nimien alkuosa on ruotsalaisen henkilön nimi, johon on liitetty kylää tar- koittava by-loppuosa. Monissa kylissä, joilla oli vain ruotsalainen nimi, asui ihmisiä, joilla oli suomalainen lisänimi. Ravanissa asui ainakin vuonna 1550 isäntä Matti Kopoi ja vuonna 1547 ja 1548 Jaakki Kahari eli Kahara. Nämä todistavat, että näissä ruotsalaisen uudisasutuksen joukossa oli myös suomalaisia uudis- asukkaita. Vuoden 1560-luvun kyläluettelon mukaan Ravanissa oli 10 veroa maksavaa taloa, mikä on suu- rimmasta päästä Satakunnan ruotsalaisen oikeuden kylistä. 22 Ulvilan eli Ulfsbyn nimi on muodostunut samal- la tavalla kuin Ravanin. Ruotsalaisen henkilön nimen perään on liitetty by. Ulvilan taloluku oli 1560-luvun kyläluettelon mukaan 13. Ensimmäistä kertaa kirjal- lisessa lähteessä Ulfsby-nimi esiintyy vuonna 1344, mutta 1330-luvulla alueella on aloitettu rakentamaan Ulfsbyn eli Ulvilan seurakunnan kirkkoa. Ulvila sai täydet kaupunkioikeutensa vuonna 1365. 23 Kauimpana Ulvilasta Kokemäenjoen eteläpuolella rannikolla sijaitsivat Tuorsniemi ja Rauma, joka myö- hemmin tunnetaan nimellä Vähärauma. Asukkaat oli- vat nimistä päätellen ruotsalaisia, mutta isojaon aikaan (1700-luvun jälkipuolelta alkaen) viljelysnimistö oli jo puhtaasti suomalainen. Kummatkin kylät kuuluivat ruotsalaisen oikeuden piiriin. Taloja Tuorsniemessä oli 1560-luvulla kuusi ja Raumalla seitsemän. 24 Irjanteella kylän ja tien välinen suhde on paikoin erit- täin tiivis. 2008. 56 Tielinjan alueiden asuttaminen Ulvilan alueella on merkkejä ruotsalaisesta uudisasu- tuksesta 1200-luvun alkupuolelta. Liikistön alueelta, joka oli tuolloin vielä saari, on löydetty hautakiviä, joista yksi on todistetusti 1290-luvulta. Samalta alueel- ta on löytynyt muutamista hautakivistä merkintä- tapoja, jotka selvästi viittaavat niiden olevan varhai- semmalta ajalta. Liikistö-nimi mainitaan ensikerran kirjeessä vuonna 1453 muodossa Ligholm ja vuonna 1458 Likholmen. Nimeä on yritetty selittää suomenkie- liseksi, mutta ruotsiksi nimien uskotaan tarkoittavan ruumissaarta. Liikistön hautausmaata käyttivät ruot- salaiset, mutta ei ole tietoa, olivatko haudatut ihmiset lähialueelle pysyvästi asumaan asettuneita ihmisiä vai kauppiaita, jotka kuolivat matkan aikana. Ensimmäi- nen vaihtoehto on tutkijoiden mukaan realistinen hautojen määrään nähden. Sisempänä mantereella asuneen suomalaisen väestön uskotaan haudanneen omat kuolleensa Kokemäellä sijainneeseen hautaus- maahan. 25 Ulvila ja Ravani sijaitsevat maantieteellisesti uloimmaisen suomalaisasutuslinjan sisäpuolella, jo- ten uudisasukkaat olivat tunkeutuneet Kokemäenjoen suussa sijainneilla kokemäkeläisten nautinta-alueille. Kummankin kylän uskotaan syntyneen 1200-luvulla, vaikka ne maksoivat veronsa varhaisempana pidetyn ruotsalaisenoikeuden mukaan. Turun piispojen usko- taan tukeneen uudisasutuksen syntyä alueella, joiden hallussa oli suuret alueet maata, joille kylät syntyivät. Asukkaiden on arveltu tulleen Ahveneanmaalta, koska Turun piispa Ragvald II sekä Kokemäen kirkkoherra ja laamanni olivat kaikki Ahvenanmaalta, josta muun muassa Ulfsby nimikin juontuu. 26 Asutus on tullut tutkitulle tielinjan alueelle sisä- maasta päin, mistä esihistorialliset löydöt ovat todiste. Pysyvä asutus asettui aluksi sellaisille alueille, jotka olivat niin maaperällisesti kuin ilmastollisesti maan- viljelyyn sopivia. Alussa kapea meren alta paljastunut rantakaistale ja Kokemäenjoen rannat olivat tähän oi- vallisia alueita. Veronmaksutavan mukaan vanhimpia kyliä olivat Irjanne, Leistilä, Masia, Ruskeala ja Hais- tila. Nämä kaikki sijaitsivat 1000-luvun alussa vuo- sisatoja aiemmin veden alta paljastuneilla joenvarsi- paikoilla. Talo- ja veroluvun mukaan Irjanne, Leistilä ja Ma- sia olivat suurimpia kyliä, mikä viittaa niiden olevan myös vanhempia kuin niin ikään suomalaisen oikeu- den Ruskeala ja Hastila. Maantieteellisesti ne sijoittu- vat kauemmaksi rannikosta tai joen yläjuoksulle. Ver- rattaessa Leistilän ja Masian kylien talo- ja verolukua käy ilmi niiden ikäsuhde. Leistilä sijaitsee ylempänä Palojokea ja on asutettu aikaisemmin kuin alempana jokea sijaitseva Masia. Kumpikin kylä vaikuttaa olleen Naudat laiduntavat Luvianlahdella. 2008. 57 Tietä pitkin kylien läpi 58 varhaiskeskiaikaisia härkäkulttuurin kyliä, joissa pel- toviljely oli pääelinkeino. 27 Ruskealan ja Haistilan veroluku suhteessa talojen määrän kertoo sen sijainneen viljavalla paikalla. Kar- tasta katsottaessa kummatkin sijaitsevat nyt lähel- lä Kokemäenjoen rantaa, mutta 1200-luvun lopulla Haistila oli merenrannassa. Kylien syntyjärjestyksen selvittäminen vaatisi tarkempaa perehtymistä alueen maaperään ja vedenpinnan korkeuteen, mutta maan- tieteellisesti Ruskeala sijaitsee sisempänä mannerta kuin Haistila. Ruotsalaisen oikeuden kylistä Ravani, Villilä, Nak- kila, ja Ruhade ovat syntyneet edellä mainittujen vanhempien suomalaisen oikeuden kylien ympärille. Nuorempien kylien syntyjärjestystä on vaikea päätellä. Maantieteellisesti ajateltuna Ravani on muodostunut näistä viimeisimpänä, koska kylän alueet ovat tulleet viimeisenä viljelykelpoisiksi. Toisaalta taloluvun mu- kaan se oli suurimpia kyliä, mikä voi viitata sen olleen muita ruotsalaisen oikeuden kyliä vanhempi. Kylien taloluvun mukaan Ruhade on suurempi kuin Villilä tai Nakkila ja se sijaitsi vanhempien Masian ja Rus- kealan kylän välissä. Ruhade on suomalaisperäisenä mahdollisesti Villilää ja Nakkilaa vanhempi. Ruhade on saattanut syntyä Ruskealan kylän tai Masian jako- kunnan takamaille tai kaukoniityille, mikä oli ilmei- sesti tavallisin uusasutuksen suunta 28. Tämä asia vaa- tisi kuitenkin tarkemman tutkimuksen. Kaskenpolttoa, tarkemmin kaskiviljelytekniik- ka tarkoittava sana Huhta kylän nimenä kertoo ky- län olevan myöhäisemmältä ajalta. Kaski raivattiin yleensä jonkun toisen kylän tai naapurin takamaalle. Koko Eurajoen asutuksella on tyypillistä se, että se on keskittynyt joenvarteen. Huhdan alue on entistä vesijättömaata ja sen itäpuolella sijaitsevat edelleen melko laajat suoalueet. Voidaan olettaa Huhdan ky- län saaneen heikoimpana alueena asutuksensa vii- meisenä. 29 Masia ja Ruskila, Nakkila. 59 Tietä pitkin kylien läpi Nykyisen Luvian kunnan alueella sijainneet ruot- salaisen oikeuden kylät ovat Hanninkylä, Mikola ja Peränkylä. Kahden viimeisen nimen alkuperä on suo- malainen ja ensimmäisen ruotsalainen. Mikola ja Perä- kylä nimenä eivät kerro paljoakaan. Ne olisivat voineen syntyä milloin vain suomenkieliselle asutusalueelle, joten niiden avulla ei voi päätellä kylien ikää. Lassilan tekemän nimitutkimuksen mukaan Luvian suomalai- nen kylänimistö sijaitsee enemmän pohjoisessa ja hie- man kylän keskivaiheilla, missä kylien nimet muuttu- vat etelään päin mentäessä ruotsalaiseksi. 30 Maantieteellisesti Mikola ja Peränkylä sijaitsevat hieman korkeammalla, muinaisen Luvianlahden pe- rällä, josta oli maayhteys etelän suuntaan. Hanninky- lä sijaitsee pohjoisempana, Luvianlahdesta nousevan kapean yhtenäisen harjanteen loppupäässä. Maan kohoamisen ja lahden kuivumisen mukaan Mikola ja Peränkylä olisivat olleet aikaisemmin asutettavissa. Nimistön kehityksen ja Luvianlahden kuivumisen perusteella uskon Mikolan ja Peränkylän saaneen py- syvän asutuksen aikaisemmin kuin Hanninkylän. Tätä tukee myös se tieto, että euralaisten ja kokemäkeläis- ten kulkeminen Luvialla sijainneilleen nautinta-alueil- leen on todennäköisesti tapahtunut eteläsuunnasta. Luvian asutuksen tiedetään olleen myöhäiskeskiai- kaista (1300–1500), koska kylät kuuluivat ruotsalaisen oikeuden piiriin. Luvia ja Hanninkylä mainitaan en- simmäisen kerran vuonna 1420 laaditussa asiakirjas- sa, mikä merkitsee asutuksen olevan tätä varhaisem- paa. 1300-luvun alusta on säilynyt asiakirja, josta käy ilmi ruotsalaisten uudisasukkaiden asettuneen muun muassa Merikarvialle 31. Tämän perusteella voi olettaa ruotsalaisten tulleen Luvian maille viimeistään 1300- luvun puolivälin aikoihin. Mikola, Peränkylä ja Luvianlahti, Luvia. 60 Maan kohoamisen vaikutukset alkoivat näkyä vas- ta 1300-luvulla nykyisen Länsi-Porin alueella. Tuors- niemen alue oli hahmottumassa vasta 1330-luvulla ja muut läheiset saaret olivat kuroutumassa kiinni mantereeseen. Tuorsniemen ja Rauman nimet ovat mereen liittyviä ja ne ovat peruja 1400-luvun tienoilta, jolloin kylät sijaitsivat merenrannalla 32. Pysyvä asutus näihin kyliin on siis syntynyt samoihin aikoihin. Satakunnan tiestön kehitystä suuntaavat tekijät Rautakaudella pysyvän asutuksen vakiintuminen loi kaupankäynnille edellytykset jo 800-luvulle tultaessa. Pohjanlahteen laskevan Kokemäenjoen vesistön ym- pärille sisämaassa keskittynyt rautakautinen asutus loi perustan maakulkureittien muodostumiselle. Koke- mäenjoen vesireitti sisämaasta merelle ja päinvastoin ei ollut kovinkaan kulkukelpoinen matkalla olevien monien koskien vuoksi. Lounais-Suomen rannikon asutuskeskittymistä muodostui sen sijaan kulku-uria ylämaahan. Urat yhtyivät viimeistään 800-luvulla si- sämaan hämäläisten lounaisiin kolkkiin asti levinnei- siin polkuihin. Hämäläisten polut liittyivät puolestaan Lounais-Suomen viikinkiajan alussa muodostuneisiin kauppapaikkoihin. Aina Satakunnan rannikolta Koke- mäenjoen vartta Euraan kulkevat urat yhtyvät Tampe- reen kautta kulkeviin Hämeenlinnan tieyhteyksiin. 35 Ala-Satakunnan muinaiskaupunkien kauppapaik- koina voidaan varauksin pitää Kokemäen aluetta ja Euran Luistarin aluetta, minne liikenne suuntautui nykyisen Pirkanmaan alueelta. Muinaiskaupungit vaikuttivat oman alueensa pysyvien ja säännöllisten liikennereittien muodostumiseen sekä liittivät reitit toisiin muinaiskaupunkeihin ja niiden vaikutusaluei- siin. Muinaiskaupunkien on oletettu syntyneen Suo- messa ennen 1200-lukua. Kaupungit eivät käytännös- sä juuri eronneet maalaiskylästä, mikä johtui kehitty- mättömistä kulkuyhteyksistä. 1000-luvulla Ruotsin valta Suomessa oli vielä vähäistä ja maamme talous oli lähinnä suurten talojen hallinnassa, mitkä kävivät kauppaa lähinnä erätuotteilla. Käytetyt liikennereitit ja kaupankäyntipaikat eivät kuitenkaan syntyneet sat- tumanvaraisesti, vaikka Suomesta puuttui mahtimies- luokan poliittinen ohjaus, vaan niiden syntyä ohjasivat Tielinjan varrella olevat suomalaisen oikeuden piiriin kuuluvat kylät 1500-luvun puolivälin val- tiollisissa verokirjoissa:33 Irjanne, Leistilä, Masia Ruskeala ja Haistila Tielinjan varrella olevat ruotsalaisen oikeuden piiriin kuuluvat kylät 1500-luvun puolivälin val- tiollisissa verokirjoissa:34 Huhta, Hanninkylä, Mikola, Peräkylä, Rava- ni, Villilä, Nakkila, Ruhade, Tuorsniemi, Ulvila ja Vähärauma 61 Tietä pitkin kylien läpi traditiot, perinteiset yhteydet ja markkinapaikat sekä muinaispitäjien valvoma tapaoikeus ja hyötynäkö- kohdat. 36 Keskiajalla tien tärkeimpiä käyttäjiä olivat kruunun virkamiehet, sotilaat, papit ja kauppiaat. Satakunnassa tiedetään keskiajalla olleen kaukoliikennereittejä, jotka palvelivat lähinnä pohjois-eteläsuuntaista liikennettä. Korsholmasta on tullut Pohjoinen Rantatie Ulvilaan ja Huittisiin. Ulvilasta lähtevä Huovintie, Raumalta lähtevä toinen Huovintie ja Eurasta lähtevä Airikin- tie vievät kaikki Turkuun. Satakunnan alueelta Jaakko Teitin vuosina 1555–1556 laatimaan valitusluetteloon on merkitty vain pohjoinen rantatie, Turku−Ulvila− Korsholma-osuus. Luetteloon oli ilmeisesti merkitty hallinnon kannalta keskeiset tiet, minkä ulkopuolelle oli jätetty Rauman kaupungin kulkuyhteydet. 37 Satakunnan alueen pyhiinvaellusreitti, Pyhän Henrikin reitti, lähtee Nousiaisista ja kiertää Pyhä- järven ympäri. Varsinaisesti pyhiinvaellustie oli vain Nousiaisen ja Köyliön välinen tie, mutta mahdolli- sesti osa vaeltajista kävi Kokemäellä asti. Tämä johtui piispa Henrikin legendasta, jonka mukaan piispa yö- pyi Kokemäellä ennen saapumistaan Köyliöön. Tätä yöpymispaikkaa alettiin pitää pyhänä ja sinne saapui pyhiinvaeltajia. Keskiajan päättyessä Suomessa oli kaupunkeja vielä harvassa ja kulkijalla matka saattoi kestää viikkoja kaupungista toiseen siirtymiseen. Kor- sholma oli pohjoisin paikka ja Olavinlinna oli silloi- sen Suomen itäisin kolkka, minne pääsi teitse. 38 Liikenneverkkoa alettiin kehittää jo 1600-luvul- la tietöinä ja suuntana olivat itä ja Pohjanmaa. Tämä oli kuulunut jo 1500-luvulla kuningas Kustaa Vaasan idänpolitiikkaan, jonka tarkoitus oli turvata valta- kunnan edut valloitetuilla ja vielä valloittamattomilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Tiestön parantami- sella ja laajentamisella oli suurimmaksi osaksi sotilaal- liset intressit, mutta samalla alueiden taloudellinen ja kaupallinen asema kehittyi. Pohjanmaan ja sisämaan väliset tieyhteydet olivat tärkeitä muun muassa sota- joukkojen kokoamisen ja huollon järjestämisen takia. Sisämaan luonnonvaroja pystyttiin myös hyödyntä- mään paremmin tieverkoston laajentuessa. 39 Turusta pohjoiseen johtava tie Ulvilan ja edelleen Korsholmaan oli 1600-luvulle asti erittäin huonokun- toinen. Ulvilaan ja Poriin kuljettiin sisämaan kautta Huovintietä pitkin ja Pohjanmaalle Kyrönkankaantie- tä. Huonon tieyhteyden syy oli Marko Nenosen mu- kaan pohjalaisten kaupankäynti tukholmalaisten kans- sa. Pohjanmaan talonpojilla ei ollut mitään tarvetta päästä etelämpänä sijaitseviin kauppapaikkoihin, kos- ka heillä oli suora meriyhteys Tukholmaan. Parannus- ta rannikon tielinjaan tapahtui vasta 1700–1800-luvun vaihteessa, jolloin valmistui kokonaan uusi Porin ja Vaasan välinen maantie. Tien valmistuminen viivästyi monilla vuosilla, koska rakennusvelvollisuuksista ei päästy yksimielisyyteen. Tien rakentamisessa käytet- tiin hyväksi uusia teknisiä innovaatioita, joiden avulla tie voitiin rakentaa suoraksi maastoa halkovaksi kulku- 62 väyläksi. Tie kulki asumattomien alueiden ja korpien läpi, mistä lähti rannikolla sijainneisiin kyliin sivuteitä. Tämä oli uusi tapa rakentaa teitä, koska aikaisemmin tiet kulkivat kylästä kylään. Lisätietoa aiheesta on Mi- kael Lähteenmäen osuudessa tässä kirjassa. 40 1800-luvulla Suomen talous toi maanteille lisää liikennettä. Kauppatavaran liikuttaminen paikasta toiseen vaatii niin maanteiltä kuin muiltakin kulku- reiteiltä lisää kapasiteettia. Sahateollisuudella oli suuri merkitys Satakunnan tiestön rakentamiselle ja suun- tautumiselle. Valtiontuella rakennettiin syrjäseuduille teitä, jotta niiden puuvarat saataisiin paremmin hyö- dynnettyä. Näitä olivat muun muassa tiet Suodennie- mi–Lavia–Kullaa, Kiikoinen–Kiikka sekä Kiikoinen– Hannijoki. Käsisahauspaikkojen lisäksi Satakunnan alueen takamaille syntyi 1800-luvun alkupuolella mo- nia sahoja. Tiettömien alueiden kylät olivat eriarvoi- sessa asemassa. Noormarkku–Kankaanpää-tie raken- nettiin hätäaputöinä vuosina 1824–1827, koska alueen taloudellinen tilanne oli kehno. 41 Porin eteläpuolinen tielinja Tutkittu tielinjaus on rajattu alkamaan Ulvilan kirkol- ta, josta se jatkuu etelään päin paikallistietä numero 2440 Vanhankylän kautta Ravanin kylään ja Ravanis- ta Antinkartanon hoitokotina toimivalle alueelle asti. Hoitokodin kohdalla Kokemäenjoen rannassa on ollut vanha Haistilan lauttapaikka, jonka kohdalta tielinjaus siirtyy joen eteläpuolella, paikallistielle numero 12883. Tämän jälkeen tielinja jatkaa Kokemäenjoen suun- taisesti Viikinkulman, Ruskilan, Masian ja Nakkilan kautta Villilään. Tielinja erkaantuu Kokemäenjoen läheisyydestä nykyisen Villilän kartanon länsipuolel- la ja suuntaan lounaaseen paikallistietä numero 2170. Tielinja kulkee Leistilän kautta Hormistonmäkeen ja sieltä edelleen Kyllijoen kautta Nahinkulmaan ja Saa- renmaanhan. Risteyksestä tie kääntyy länteen, Huh- taan ja Irjanteen kylään. Irjanteen jälkeen tiennumero muuttuu 2171:ksi. Tielinja jatkaa Irjanteelta valtatie 8:lla, johon se yhtyy Kämpän kaffetupa -nimisen kah- vilan (entisen metsätyötukikohdan) kohdalla. Linjaus kääntyy risteyksestä pohjoiseen ja jatkaa valtatien suuntaisesti lähes Luvialle asti. Tielinja te- kee valtatie kahdeksan osuudella poikkeamia läheisille metsä- ja hiekkateille valtatien kummallekin puolelle. Vanha tielinjaus on jäänyt osaksi nykyisen valtatien ja sen ympärillä tapahtuneiden maanmuokkauksien ja peltojen alle. Valtatien vieressä sijaitsevien kylien ja rakennusten keskellä ja läheisyydessä vanha tielinjaus on säilynyt ja on osittain edelleen käytössä. Linjaus eroaa valtatie kahdeksalta Luvian eteläpuo- lella olevan huoltoaseman kohdalta Kirkkotielle ja jat- kaa samaa tietä Luvian keskustan läpi. Tielinja jatkuu keskustan jälkeen luoteeseen, Hanninkylään, josta tie haarautuu pohjoiseen paikallistielle numero 12858. Tielinja jatkaa pitkään kyseistä tietä Rimpialholle asti, 63 Tietä pitkin kylien läpi jossa tie risteytyy ja linjaus jatkuu itään paikallistietä numero 12859 pitkin. Tielinjauksen loppuosa kul- kee Leppäkorven asutusalueen vierestä Vähärauman alueelle. Tielinjan tarkastelu ulottuu Vähäraumalle. Tarkasteltava tielinjaus on pituudeltaan 78 kilometriä ja luonteeltaan se on vaihtelevaa aina metsäosuuksista rakennettuun ympäristöön. Tielinjauksessa tapahtuneet muutokset Tutkittu tielinjaus on pysynyt melko muuttumatto- mana. Suurimmat muutokset, joita tielinjauksessa havaittiin, olivat teiden historian kannalta ajallisesti melko nuoria. Tielinjaa oli jonkin verran oikaistu ja teiden risteyksiä on muutettu nykyliikenteelle turval- lisemmaksi. Useat loivasti kaartavat teiden liittymät on muutettu ”tiukoiksi” T-mallisiksi risteyksiksi. Osa tielinjasta on kuitenkin tuhoutunut, esimerkiksi osa vanhasta tielinjasta on jäänyt valtatie kahdeksan alle. Tässä artikkelissa teiden linjauksia on tutkittu Map- Info-nimisellä paikkatieto-ohjelmalla, jonka avulla esimerkiksi vanhoja karttoja pystytään oikaisemaan nykykartan päälle. Oikaisulla tarkoitetaan tässä yh- teydessä eri mittakaavaisten karttojen muuttamista samankokoisiksi eli samaan mittakaavaan. Oikaisu tapahtuu etsimällä vanhasta ja uudesta kartasta vastin- pistepareja eri puolilta karttalehteä. Riittävän monen vastinpisteen avulla ohjelma suorittaa oikaisun, jon- ka jälkeen oikaistu kartta on liitettävissä vertailtavan kartan päälle. Oikaisun onnistumiseen vaikuttivat monet eri tekijät. Vaikka vertailtavia karttoja ei voida kohdistaa aina täydellisesti, kertoo linjausten muoto mahdollisen yhteneväisyyden, vaikka linjaukset eivät olisi aivan päällekkäin. Tässä artikkelissa on vertailtu vuoden 1996 peruskarttaa ja oikaistuja venäläisiä to- pografikarttoja, jotka tunnetaan myös nimellä Senaa- tin kartat. Senaatin kartat ovat Satakunnan alueella peräisin vuosilta 1903–1910. Ulvilasta lähdettäessä suurimmat muutokset tielin- jassa on tapahtunut nykyisen Antinkartanon hoivako- din kohdalla. Ulvila sai vuonna 1912 kunnalliskodin, joka sijaitsi Haistilan lautalle johtavan tien varressa 42. Vuonna 1955 kunnalliskoti siirtyi uusiin tiloihin ja nykyinen hoivakoti aloitti toimintansa kunnallisko- dilta vapautuneissa tiloissa vuonna 1956 43. Tielinjaa on aluksi paranneltu eri vaiheissa lautan aiheuttaman liikenteen kannalta, myöhemmin koko hoivakodin alue on kierretty uudella tiellä. Lautalle johtavan tien parannus on tapahtunut vuonna 1940 ja hoivakodin ohittavaa tietä aloitettiin suunnittelemaan vuonna 1963–1965. 44 Kokemäenjoen eteläpuolella tielinjaus on pysy- nyt hyvin alkuperäisellä linjallaan. Ennen Masiaa, Vampulan kohdassa, tietä on oikaistu vajaan sadan metrin matkan verran. Vanha tie kulkee oikaisun ja asuinrakennusten välissä ja toimii rakennuksille kul- kuyhteytenä. Masian Pannilan kylässä vanha linjaus 64 on jäänyt rautatien alle, jonka takia tie on tästä koh- taa katkaistu. Tie jatkuu rautatien toisella puolella lyhyen matkaa Tuottajantienä, mutta tämän jälkeen vanha linjaus on hävinnyt Suomisen kuitukangas- tehdasalueen alle. Suomisen tehdasalueen jälkeen vanhaa tielinjaa on säilynyt lyhyen matkaa Nakkilan valtatie kahden liit- tymään asti, missä vanha linjaus on tuhoutunut. Nak- kilan ja valtatien liittymä on nykyaikainen monitaso- risteys, joka on valmistunut vuonna 2000 45. Vanha tielinja on kulkenut nykyisen valtatieristeyksen poikki vinoittain verrattaessa nykyiseen valtatien ylittävään siltaan. Valtatien yli tultaessa Leistilään tielinjaus on pysynyt muuttumattomana aina Hormistonmäen rukoushuoneelle asti, missä tietä on oikaistu vajaan puolen kilometrin mittaisen matkan verran. Seuraava oikaisu alkaa ennen Kyllijoen kylän risteyskohtaa, jos- sa uusi tielinjaus ohittaa kylän risteyksen ja sen ympä- rille muodostuneen asutuksen länsipuolelta ja yhtyy jälleen vähän matkan päässä vanhaan tielinjaukseen. Säilynyt vanha tielinjaus toimii nykyään peltotienä asutuksen vieressä. Saarenmaan kylän kohdalla Irjanne–Panelia-tien risteyksen muoto on muuttunut. Vanha, hieman Y- mallinen risteys on nykyään T-mallinen. Noin kol- me kilometriä edellisestä risteyksestä Irjanteelle päin on oikaistu pieni hevosenkengän muotoinen mutka. Mutkassa olleesta vanhasta linjauksesta on jäljellä vie- lä puolet nykyään metsätienä. Loput vanhasta linjauk- sesta oli maastossa heikosti havaittavissa metsittymi- sen takia. Valtatie kahdeksan ja Irjanteelta tulevan tien ris- teyskohta on muuttunut. Vanha linjaus on kaartanut risteyskohdassa loivasti pohjoiseen ja kulkenut nykyi- sen valtatien vieressä eteläpuolella noin 650 metrin mittaisen matkan, ennen kuin nykyinen ja vanha lin- jaus yhtyvät valtatien alla. Vanhaa tien pohjaa oli jon- kin verran havaittavissa risteysalueella maastossa. Vähän ennen Yleisradion mastoa Poriin päin tul- taessa vanha tielinjaus on poikennut valtatieltä hie- man tien itäpuolella. Vanha linjaus on mutkitellut Rajakallion kautta Pinkjärven rannan tuntumassa ole- valle Isoluodontielle, mitä pitkin tie on tullut takaisin valtatielle ja jatkanut valtatien yli länsipuolelle Liuh- tokankaalle. Vanha linjaus palaa takaisin valtatielle Myllyahteen kohdalla. Seuraava poikkeama valtatiestä on Peränkylän kohdalla, missä tie kulkee kummalla- kin puolella tietä olevan asutuksen keskellä ja yhtyy lopuksi tiehen numero 2177 lähellä valtatie kahdeksan risteystä. Hieman ennen Peränkylää on vanhasta linjauksesta haarautunut oikealle tie, joka on kulkenut Koivumäen kautta Mikolaan. Mikolasta tie on palannut takaisin Mikolantietä ja yhtynyt edellä mainittuun linjaukseen Vanha-Esko-nimisessä paikassa. Tämä linjaus on kui- Irjanteen kirkkomäki sijaitsee hienolla paikalla vanhan tielinjan varrella. 2009. 65 Tietä pitkin kylien läpi 66 tenkin merkitty ohuemmalla tietä merkitsevällä viival- la senaatin karttaan, kuin tie, mikä kulkee Peränkylän kautta. Tästä voi päätellä, että Mikolan kautta kulkeva tielinja on ollut vähemmän käytetty. Peränkylän risteysalue on myös muuttunut. Van- hassa tielinjauksessa samassa kohdassa ei ole mitään risteystä, vaan linjaus on kulkenut loivasti luoteeseen mutkitellen nykyisen valtatien eteläpuolella aina ny- kyiseen huoltoasemaristeykseen asti. Vanhaa linjausta ei voida havaita enää lainkaan, koska se on jäänyt ym- pärillä olevien peltojen alle. Luvian keskustan jälkeen erittäin pieni oikaisu on tehty noin 750 metriä Hanninkylän risteyksestä Vias- vedelle päin, pieneen mutkaan. Vanha linjaus toimii edelleen pihatienä. Hanninkylä–Rimpialho-välinen tie on hiekkatietä ja kulkee harvaan asutetun met- säalueen läpi. Tällä välillä tielinjassa on tapahtunut jonkin verran muutoksia ja oikaisuja verrattaessa se- naatinkartan ja vuoden 1996 peruskartan tielinjoja. Maastokäyntien yhteydessä muutoksien ja oikaisujen havaitseminen maastossa oli mahdotonta. Hanninkylä–Rimpialho-välillä tie kulkee muuta maastoa hieman korkeammalla kohdalla ja varsinkin loppuosa hiekkaharjannetta pitkin, jonka länsipuo- lella on soranottopaikkoja ja sorakuoppia. Nykyistä kaivualuetta vastapäätä on senaatinkartan mukaan läh- tenyt useampia teitä itään päin, mitkä ovat yhtyneet toisiinsa vähän matkan päässä. Näitä lyhyitä tieosia ei havaittu maastossa. Tien varrella on mikroautorata, jonka lähiympäristössä on säilynyt venäläisten ensim- mäisen maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia. Näiden lisäksi tien toisella puolella alueelta löytyy kiviröykkiöitä, jotka on merkitty peruskarttaan mui- naishauta-alueeksi. 46 Rimpiaholle saavuttaessa ja käännyttäessä Poriin päin, tie muuttuu taas päällystetyksi. Tältä tieosuu- delta MapInfolla tehty alueen Senaatin kartan oikaisu ei ole onnistunut niin hyvin kuin muualla. Tämän takia Senaatin karttaa ja peruskarttaa ei saatu vertai- lua varten asetettua aivan päällekkäin. Teiden muotoja vertailemalla on kuitenkin selkeästi havaittavissa, että ne ovat melko yhteneväiset. Tielinjoissa on kuiten- kin jonkin verran havaittavissa tapahtuneita oikaisuja, mutta ne ovat tien kokonaisuuden kannalta vähäisiä. Tutkitun tielinjauksen historiaa ja ajoitusta Tutkitun tielinjauksen alkuosa on sama kuin keskiai- kaisella Huovintiellä. Nykyään Huovintiellä tarkoite- taan linjausta, joka on alkanut Kokemäenjoen suulta Ulvilan ja Porin seudulta ja jatkunut aina Köyliön, Virttaan ja Oripään kautta Turkuun 47. Nyt tutkittu tielinjaus eroaa Huovintiestä hieman ennen Nakkilan keskustaa missä tielinja suuntaa länteen päin Villilän kautta Leistilään, kun Huovintie jatkaa Kokemäen- joen rantaa pitkin aina Harjavaltaan asti. Ensimmäinen kirjallinen maininta Huovintiestä on vuodelta 1422, 67 Tietä pitkin kylien läpi mutta tien varrella olevat monet muinaisjäännökset antavat todisteita sen olevan paljon vanhempi. 48 Ensimmäinen maantieteellinen kartta, jossa Huo- vintie esiintyy, on vuodelta 1743. Kartta kuului mat- kaoppaaseen, jonka on toimittanut Georg Biurman. Oppaassa oli ilmestyessään toinen koko Ruotsin val- takuntaa kuvaava kartta. Karttaan on todennäköisesti merkitty ensimmäistä kertaa tärkeimmät maantiet. 49 Erkki Härö on tutkimuksessaan Satakunnan historialli- nen tieverkko käyttänyt Biurmanin karttaa Huovintien varhaisimpana lähteenä. Tielinjaus eroaa Huovinties- tä Nakkilan Masian kohdalla, jossa Masiantie ylittää Palojoen. Tielinjauksessa tapahtuneiden muutosten takia vanha linjaus Masiasta Leistilään on muuttunut eri aikoina. Biurmanin matkaoppaan kartassa Turusta on ollut myös Rauman, Eurajoen ja Leistilän kautta tieyhteys Poriin 50. Leistilä–Irjanne-välinen tieosuus on kuu- lunut Turun ja Ulvilan väliseen rantatiehen. Osasta rantatien tieosuuksista on tietoja jo myöhäiskeskiajal- ta, kuten Eurajoki–Ulvila-väliltä. Tätä tietä on myös aikoinaan kutsuttu Huovintieksi. Yhtenäisenä tienä rantatie esiintyy silti vasta 1500-luvulla, jolloin posti alkoi kulkea Pohjanlahden rannikon kaupunkien vä- lillä. Rantatie muuttui vasta 1800-luvun alussa var- sinaiseksi päätieksi sen jälkeen kun Porista valmistui uusi tieyhteys Vaasaan. 51 Irjanteelta Luvialle ja edelleen Poriin johtava tie mainitaan ensimmäisen kerran lähteestä riippuen vuonna 1645 ja 1650-luvulla. Erkki Lehtisen mukaan tie on syntynyt vasta 1500-luvun lopussa tai 1600-lu- vun alkupuolella 52. Vuonna 1687 käräjäpäätöksen mukaan Porin ja Luvian välinen tie kunnostettiin käräjätieksi. Posti siirtyi kulkemaan tiellä viimeistään vuonna 1694, koska tätä ennen tie oli ollut huonokun- toinen. Ennen rantatien syntymistä posti oli kulkenut Eurajoen ja Irjanteen jälkeen sisempänä mantereella Leistilän ja Nakkilan kautta Ulvilaan ja Poriin. Porin jälkeen postilinja palasi takaisin kulkemaan rannikkoa pohjoiseen päin 53. Irjanteen, Luvian ja Porin välinen tie oli lähinnä paikallistie ja esiintyy ensi kertaa tie- kartoissa vasta vuonna 1799. Tie oli Luvia–Pori-väliltä heikkokuntoinen ja vuodenajasta tai paikasta riippuen tie ei soveltunut ollenkaan kulkemiseen. Tähän vai- kuttivat varmasti tien ylittämät laajat suoalueet ja hil- jalleen maatuva Luvian lahti. 54 Kokemäenjoen ylityspaikat tielinjalla Ulvilan kirkolta lähdettäessä, ensimmäinen Koke- mäenjoen ylityspaikka oli Haistilan lautta. Ruskilan Juhana Laurinpoika aloitti lautan rakentamisen tou- kokuussa 1641 korvausta vastaan ja saman vuoden syyskuussa lautta oli jo valmis. Vuonna 1788 Haistilan ylityspaikassa oli kaksi lauttaa, pienempi ja suurem- pi, sekä näiden lisäksi lauttavene, jota käytettiin jäiden lähdön aikaan.55 Härön mukaan Haistilan lautan mer- 68 kitys väheni 1800-luvun lopulla, kun lähialueille alkoi valmistua siltoja 56. Myöhemmin lautta korvattiin los- silla, joka jäi pois käytöstä vuonna 1953. Tällöin val- mistui Kokemäenjoen ylittävä Friitalan silta 57. Tapani Salminen epäilee tutkimuksessaan Huovin- tie Satakunnassa lauttayhteyden voivan olla perua ehkä jopa keskiajalta tai viimeistään 1400-luvulta, koska etelärannan kylistä sekä Turusta tulevan liikenteen oli jollain tavalla ylitettävä Kokemäenjoki Ulvilaan pääs- täkseen.. Tätä tukevat Salmisen mukaan vuosina 1470, 1473 ja 1550–1552 pidetyt käräjät Ulvilan kaupungis- sa. Toinen varhainen ylityspaikka oli Kokemäellä, jos- sa pidettiin käräjiä kummallakin puolella jokea. Tapio Salminen uskoo Ulvilan Haistilassa olleen joenylitys- paikka viimeistään 1550-luvulla. 58 1600-luvulla siltoja Ulvila–Nakkila-välillä oli Rus- kilassa, jossa oli 30 syltä (1 syli = 1,8m) pitkä kivi- arkkusilta. Toinen silta oli Nakkilan Ruhaden silta. Eurajoen puolella on ollut 1600-luvulla ainakin kaksi siltaa, Irjanteen ja Huhtisuon sillat. Luvian ja Porin välillä on vuodelta 1645 maininta Sassilan sillasta59. Luvianlahdella oli ilmeisesti sillan lisäksi myös lautta 1690-luvulla. Eurajokelaiset kritisoivat kalliin lautan ylläpitämistä tarpeettomana, koska heille matka Leis- tilän kautta Poriin ei ollut paljoakaan pidempi kuin Luvian kautta. 60 Tutkitun tielinjan joenylityspaikoista on saatavilla tietoja vain murto-osasta. Vanhat sillat oli valmistet- tu yleensä puusta eikä niistä ole jäänyt jäljelle mitään. Tielinjan muista silloista ei ole jäänyt merkittäviä mai- nintoja tutkittuihin lähteisiin. Asutuksen ja kylien suhde tielinjaan Tarkkaa kuvaa kylien ja asutuksen synnystä on vaikea luoda. Kylistä säilyneet tiedot ovat välillä ristiriidassa toistensa kanssa, mikä on vaikeuttanut tutkijoiden ky- Luvian Peränkylässä voi aistia vanhan tien ja asutuksen tunnelmaa. 2009. 69 Tietä pitkin kylien läpi lien synnyn ajoittamista. Ensimmäiset lähdemaininnat eivät kerro kylän ikää. Kylän tai paikan nimien esiin- tyminen asiakirjassa kertovat sen vakiinnuttaneen ase- mansa yhteiskunnassa. Kylä on saattanut olla olemassa jo kauan ennen, mutta vasta yhteiskunnan järjestymi- nen veronkeruun ja omistusten virallistaminen ovat olleet joitain syitä, miksi kirjallista aineistoa alkoi syn- tyä. Varsinaisia kirkon pitämiä asukastilastointeja alet- tiin pitää järjestelmällisesti 1700-luvun alkupuolelta lähtien 61. Jo erätalouden aikana ihmiset ovat liikkuneet, kä- vellen, veneellä tai ratsastaen. Varsinaisiksi teiksi nii- tä ei tänä päivänä mieltäisi, mutta hitaasti liikkuville ihmisille polut ja urat asutusten välillä muodostivat tieverkoston. Kirkon, kaupan ja valtion järjestyminen loi tarpeen yhtenäiselle reitistölle. Vanhat polut muu- tettiin teiksi ja uusia raivattiin, muutoksen toteutti- vat talopojat verovelvollisuutena. Teiden, siltojen ja lauttapaikkojen ylläpitämisestä ja kunnosta on jäänyt tietoa muun muassa käräjien asiakirjoihin. Isännille on monesti määrätty sakkoja tieosuuksien hoitamat- tomuuden tai raivaustöiden hitauden takia. Tutkitun tienlinjan alueella on todistetusti ollut jo varhain asutusta. Ymmärrettävää on, että asutuksen ympärille on muodostunut oma liikkumista palveleva urien tai polkujen verkosto. Nämä urat tai polut usein yhtyivät oman alueen rajoilla mahdollisiin toisten kylien kulkureitteihin. Missä vaiheessa näistä syntyi tiestö, jota käyttivät muutkin kuin kyläläiset, on vaikea määritellä. Toisaalta on tietoa siitä, että kruunu pyrki uudisasuttamaan vanhojen ydinalueiden välisten kul- ku-urien varsilla olevia erämaita. Näin on tapahtunut muun muassa Somerolla, jonka kautta kulkee Hä- meen Härkätieksi kutsuttu keskiaikainen tie Turun ja Hämeenlinnan välillä. 62 Tutkitulla tielinjalla Nakkilan ja Kiukaisten aluei- den varhainen asutus on luonut oman reitistön ym- päristöönsä, mikä on todennäköisesti yhtynyt ajansaa- Rantatie Nakkilan Leistilässä talviasussa. 2009. 70 tossa erätaloudesta eläneiden ihmisten kauppareittei- hin. Tunnetuilla Huovinteilläkin on juuret varhaisen rautakautisten muinaisteiden verkossa. Salmisen mu- kaan keskiaikainen Huovintie toimi Turun piispan ja Lammaisten kala-apaja-alueen yhteytenä. Lammais- tenkosken alue oli Salmisen mukaan Huovintien al- kuperäinen luoteinen päätepiste, mutta samalla alu- eella on merkkejä risteyspaikasta 1200–1300-luvuilla. Lammainen sijaitsee noin kuusi kilometriä Nakkilan keskustasta Kokemäenjoen yläjuoksulla, mistä voi olettaa liikennettä olleen myös Nakkilaan ja siitä ran- nikolle päin. 63 Vanhimmat kylät Leistilä, Masia, Ruskeala ja Hais- tila sijaitsevat melko lähekkäin toisiaan, minkä takia olisi helppo olettaa kaikkien kylien kulku-urien yh- tyneen toisiinsa. Nuoremmat kylät Ruhade, Nakkila ja Villilä sijaitsevat vanhojen kylien lähellä. Ne ovat todennäköisesti syntyneet olemassa olleiden teiden ja kulku-urien viereen tai läheisyyteen. Nykyinen Ruhaden kylä on eri paikassa kuin missä se on aikai- semmin sijainnut. Varhaisempi Ruhade on sijainnut Kirkkosaaren kohdalla Kokemäenjoen etelärannassa, kun nykyinen Ruhade on tästä kohdasta noin 1,5 ki- lometriä lännempänä. Kokemäenjoen mataloituminen siirsi kaupankäyn- nin Ulvilaan, millä oli vaikutuksia myös Ravanin ja muun alueen liikenteeseen. Haistila on vanhin kylä ja lähimpänä Ulvilaa. Alkuperäinen Haistilan kylä on sijainnut Kokemäenjoen pohjoispuolella, kun ny- kyään kylä sijaitsee joen eteläpuolella. Kokemäenjoen ylittämisestä Haistilan kohdalla on tietoa jo myöhäis- keskiajalta, mikä viittaa alueella olleen tätä ennen jo vakiintunut tie tai kulku-ura. Ulvila on sijainnut joen suistoalueella lahden perällä. Voisi kuitenkin olettaa, että kulku-uria on ollut aina merenrantaan asti. Ulvi- lan kauppaoikeudet varmistivat sen, että alueelle tul- tiin eri puolilta maakuntaa myymään omia tuotteita. Oletettavaa on, että Ulvilan ja Ravanin alueella on lii- kuttu ennen varsinaisen kylän muodostumista, mutta tämäkin tarvitsisi tarkempaa tutkimusta. Huhdan kylä on aluksi sijainnut Leistilä–Irjanne- tien vieressä itäpuolella ja kylän läpi menevä tie vie entiselle suoalueelle. Tästä tiestä löytyy ensimmäiset maininnat vuodelta 1743, mutta se on ollut olemassa jo ennen mainittua vuotta. Ennen postitien siirtymistä kulkemaan rannikkoa pitkin on Leistilä–Irjanne-välin tie ollut Raumaan suunnan liikennettä palveleva tie. Huhdan kylä on mahdollisesti syntynyt tien viereen. Irjanteen seudulla ollut varhainen asutus ja sen sijain- ti kapealla ja korkealla hiekkaharjanteella on luonut selkeän kulku-uran. Näiden perusteella voisi olettaa urien ja teiden olleen vanhempia kuin kylien. Luvian kylät ovat entisten kosteikkoalueiden lähei- syydessä. Varsinaisten teiden muodostuminen alueelle on ollut mahdollista vasta suhteellisen myöhään ver- rattaessa vaikka Kokemäenjoen laakson ympäristöä ja Huovintien halkomia kangasharjuja. Asutuksen ja ky- lien suhdetta teihin on vaikea saatavilla olleiden läh- 71 Tietä pitkin kylien läpi teiden perustella tutkia. Luvian kohdalla merenkulku ja meritiet ovat olleet huomattavasti merkittävämmäs- sä asemassa kuin muissa tutkitun tien osissa. Tuorsniemi ja Vähärauma ovat syntyneet maan kohottua. 1400-luvulla alueet olivat merenrannassa, Tuorsniemi oli nimensä mukaan niemi Lattomeren vieressä. Vähärauma sijaitsi silloin Koiviston kanssa samalla luodolla. Kylät ovat todennäköisesti olleet ole- massa ennen laajemman tieverkoston syntymistä, jol- loin pitemmät matkat liikuttiin oletettavasti veneellä tai jäiden aikaan talviteitä pitkin. Tielinjan tiet syntyivät käskystä ja ilman Asutus ja kylien väliset kulku-urat syntyivät tarpeen mukaan. Kokemäenjoen laakso ja sen ympärille muodostuneet reitit sekä niihin liittyvä Huovintie ovat kaikki vanhoja. Vakiintuneiksi muodosuneet kulku-urat eivät olleet alueen ainoita kulkureittejä, koska liikkuminen loi tarvittavat urat ja niiltä voitiin halutessa siirtyä syrjään. Pyhiinvaeltajat esimerkiksi kulkivat usein vähän sivummalla yleisestä maanties- tä, koska vaikeakulkuinen reitti laskettiin Herralle otolliseksi 64. Polut eivät olleet varsinaisia merkittyjä teitä, mutta ne olivat kuitenkin melko pysyviä. Van- hat kulku-urat seurailivat maaston muotoja ja vesis- töjen reunoja. Maaston korkokuvat ja kasvillisuuden piirteet rytmittävät tietä. Pitkänomaiset harjujen laet olivat otollisia kulkureittien paikkoja, kun taas poik- kimaiset maanpinnan uurteet ja kallionyppylät vaati- vat kiipeämistä tai kiertämistä. Kaupankäynnin ja lii- kennemäärien lisääntyminen loi tarpeen varsinaiselle tienraivaamiselle. 65 Ulvilasta Kokemäenjoen rantaa yläjuoksulle päin seuraileva tie on todennäköisesti syntynyt kylien vä- lillä olemassa olleille kulku-urille. Vanhoja uria ja he- vosilla kuljettuja polkuja on asteittain parannettu ja levennetty käytössä olleiden liikkumisvälineiden mu- kaan. Kokemäenjoen kummallakin puolella on kyliä melko tiheästi, minkä seurauksena Ulvilan alueen talollisilla oli melko lyhyet matkat hoidattaville tie- osuuksilleen 66. Talolliset pitivät teiden hoitoa yleensä ylimääräisenä työnä, minkä takia siitä usein lipsuttiin. Luvian kylien välinen tiestö alkoi hahmottua 1600- luvulta alkaen. Kylät sijaitsivat Luvianlahdesta nous- seilla hieman korkeammilla kukkuloilla ja harjanteilla. Käräjäasiakirjoista selviää, että vuonna 1645 luvialaiset päättivät tehdä tien Leppäkarista aina Peräkylään asti. Samana vuonna Hanninkylän talot kehotettiin rai- vaamaan ja ylläpitämään tietä rannikolla sijainneeseen Sassilan kylään. Vuonna 1652 oli valmiina melko suo- ra tie Mikolan ja Peräkylän välillä. Tämän tien Mauno Jokipii epäilee syntyneen vuoden 1645 tienrakennus- päätöksen seurauksesta. 67 Luvian Hanninkylästä pohjoiseen lähtevä tielin- ja kulkee edelleen harvaan asutun alueen läpi. Tien raivaaminen ja ylläpitäminen tällaisilla asumattomilla 72 73 Tietä pitkin kylien läpi alueilla on ollut talollisille erityisen työlästä ja hanka- laa. Tämän takia tie on varsin pitkään ollut heikko- kuntoinen ja siksi vähän käytetty. Luvia–Pori-välillä on todennäköisesti ollut jonkinlainen kulku-ura, joka ilmeisesti käskystä raivattiin tieksi vuoden 1650 paik- keilla. Huonoa tietä ryhdyttiin talvella 1687 tosissaan kunnostamaan, mikä velvoitti useiden kylien talot tienraivaukseen ja hiekan ajoon. Pori–Rauma-välin rannikkotie muodostui yhtenäiseksi reitiksi 1600-lu- vun lopussa. Posti siirtyi käyttämään rannikkoreittiä ja sen mainitaan olleen postitienä jo vuodesta 1694. 68 Nakkila–Leistilä–Irjanne-välin tiedetään olevan vanha reitti. Tie kulkee suurimman osan harjujen päällä tai rinteellä ja Leistilän peltoaukealla Palojoen tuntumassa. Tie toimi vielä 1700-luvulla etelästä Po- riin johtavana päätienä, vaikka rantatie oli olemassa ja uusi vaunutie Luvia–Leistilä-välille raivattiin vuo- sina 1696–1697 69. Leistilän kestikievari oli merkattu jo Biurmanin karttaan, joka ilmestyi vuonna 1743. Irjanteella on ollut kartta-aineiston perusteella kie- vari 1799–1918 välisenä aikana. Hevosia kievarilla oli vuonna 1855 19 kappaletta, mikä on toiseksi eniten koko Satakunnan tiedossa olevien kievareiden hevo- sien lukumäärästä. Tästä voidaan päätellä, että Irjanne on ollut kolmesta suunnasta tulleiden teiden vilkas risteyskohta. Kestikievareista kertoo enemmän Tanja Korpi omassa artikkelissaan. 70 Tutkitun tielinjan tiet ovat syntyneet eri tavoilla. Osa Kokemäenjoen lähiseudun teistä on todennäköi- sesti syntynyt jo esihistoriallisella ajalla. Rannan lähei- syydessä olevien kylien polut ovat muodostuneet van- hojen kulku-urien päälle. Varhainen asutus ja kauppa- paikat joen yläjuoksulla ovat edesauttaneet polkujen leviämisen rannikolle ja sisämaahan päin. Luvialla sijainneissa uudisasutuksen kylissä teitä on varmasti ollut ennen 1600-lukua, mutta kyliä yhdistäneitä tei- tä jouduttiin odottamaan Luvianlahden kuivumiseen asti. Postitien siirtäminen sisämaasta rantatielle on ol- lut suuri ponnistus, vaikka sen käyttöaste jäikin melko vähäiseksi. Tutkitun tielinjan tiet voidaan ajatella syntyneen kolmessa eri vaiheessa ja tavalla. Tielinjan vanhimmat tieosuudet sijaitsevat lähellä alueita, joista on löydetty merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta. Ensimmäises- sä vaiheessa vanhimmat kulku-urat ovat todennäköi- sesti muodostaneet uhripaikkojen ja asutuksen välille. Toinen vaihe alkoi, kun uusia asutuskeskittymien syn- tyi. Asutusten kulku-urat yhtyivät ja levisivät kaupan ja muun liikkumisen seurauksena. Viimeisenä vaihee- na on teiden suunniteltu raivaaminen kulkuyhteyk- sen parantamiksi ja luomiseksi. Tunnelmallinen hiekkatie Luvialla. 2008. 74 Yhteenveto Maan kohoamisella on ollut suuri merkitys Satakun- nan teiden ja asutuksen syntyyn. Tutkittu tielinja on melko hyvin pysynyt muuttumattomana, vaikka pieni osa siitä on kokonaan tuhoutunut. Eniten muutok- sia on tapahtunut teiden risteysalueilla, joissa vanhat teiden loivat liittymät on muutettu nykyliikenteelle turvallisiksi T-risteyksiksi. Eri osat vanhasta tielinjasta ovat nykyään erilaisessa käytössä. Osa toimii liiken- nekäytössä ja osa on muuttunut pelto- tai metsäteiksi. Valtatie 2:n ja 8:n rakentaminen on osaltaan auttanut näiden vanhojen tielinjausten säilymistä, koska pai- neet oikaista tai leventää vanhoja teitä ovat siten pois- tuneet. Tielinjan varren asutus on syntynyt viimeistään myöhäiskeskiajalla. Nuorimmat kylät ovat lähimpänä rannikkoa, missä maa on paljastunut viimeisimpänä veden alta. Vanhimmat kylät sijaitsevat jokien varsilla ja melko lähekkäin toisiaan. Nuoremmat kylät ovat muodostuneet näiden ympärille tai lähelle. Kylien synnyn ajankohdan määrittely on melko mahdoton tehtävä ilman arkeologisia kaivauksia. Uudisasutuksen luomat kylät ovat syntyneet tutkitun tielinjan alueella mielestäni kahdella tavalla. Osa lähellä Kokemäenjokea olevat nuoremmat kylät ovat syntyneet liikennöidyn Huovintien varrelle vanhojen kylien väliin. Luvian alueen kylät ovat syntyneet asutukselle otollisiin paik- koihin ilman varsinaisen tien vaikutusta. Kylien suh- de tutkittuun tielinjaan on erilainen eri puolella tietä. Vanhat kylät ja tiet ovat toisiinsa kiinteästi yhteydessä, kun uudemmat kylät ja tiet ovat väljemmin toisistaan riippuvaisia. Tutkitun tielinjan historiasta ei tiedetä paljoa, koska tiet eivät olleet vielä merkittävässä asemassa keskiajan alun yhteiskunnassa, mutta niiden merkitys kasvoi kirkon rantauduttua Suomeen ja valtion tiukentaes- sa otettaan. Vanhoihin karttoihin merkityt tiet ovat ensimmäisiä varmoja lähteitä teiden olemassaolos- ta, mutta niiden tarkoista kulkureiteistä maastossa ei ole tietoa. Todennäköisesti vanhimmat osat tutkitus- ta tielinjasta sijoittuvat samalla alueelle vanhimman asutuksen kanssa eli nykyisen Nakkilan ympärille. Nuorempia teitä, jotka ovat syntyneet määräyksistä, ovat tiet nykyisen Luvian alueella sekä Poriin johtanut rantatie. Viitteet 1 Jaakkola 1958, 62. 2 Masonen 1999a, 53; Jaakkola 1958, 43. 3 Jaakkola 1958, 39; Lähteenoja 1946, 32. 4 Suvanto 1973, 163-164. 5 Suvanto 1973, 163; Heino 1987, 93; Kopisto 49-50. 6 Suvanto 1973, 14, 163-164. 7 Jokipii 1948, 222; Suvanto 1973, 14, 163-164; Lähteenoja 1946, 44. 8 Suvanto 1973, 48, 164. 9 Jaakkola 1958, 128. 10 Suvanto 1973, 164. 11 Heino 1987, 96. 12 Suvanto 1973, 166-168. 75 Tietä pitkin kylien läpi 13 Suvanto 1973, 166. 14 Suvanto 1973, 167; Heino 1987, 95; Vanhan Satakunnan henkilötiedos- to WWW-sivu (s.1952) 17.12.2008. 15 Suvanto 1973, 168. 16 Suvanto 1973, 188. 17 Suvanto 1973, 168–169; Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 92; Vanhan Satakunnan henkilötiedosto WWW-sivu (s.1952) 17.12.2008. 18 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 92; Suvanto 1973, 178. 19 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 93-94; Suvanto 1973, 179. 20 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 92; Suvanto 1973, 180-181. 21 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 93; Suvanto 1973, 181. 22 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 94; Suvanto 1973, 181. 23 Jaakkola 1958, 171; Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 94; Suvanto 1973, 184, 186. 24 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 93; Suvanto 1973, 186-187. 25 Suvanto 1973, 184. 26 Suvanto 1973, 186. 27 Suomen asutus 1560-luvulla 1973, 93-94; Suvanto 1973, 179. 28 Kaukiainen 1980, 42. 29 Heino 1987, 96. 30 Lassila 1995, 28, 37. 31 Kaukiainen 1980, 27. 32 Lehtinen 1967, 12. 33 Jokipii 1948, 238–239, 241. 34 Jokipii 1948, 238–239, 241. 35 Masonen 1989, 133; Masonen 1999a, 55. 36 Masonen 1999a, 55. 37 Masonen 1999b, 65, 76. 38 Katajala-Peltomaa & Masonen 1999, 113, 117-118; Nenonen 1999, 167. 39 Nenonen 1999, 177-178. 40 Nenonen 1999, 177-178 ja 266-273. 41 Mauranen 1999, 424-426. 42 Ulvilan kaupungin WWW-sivut. Tiivistelmä Ulvilan historiasta. . 13.11.2008 43 Satakunnan erityishuoltopiirin WWW-sivut. Erityishuoltopiirin histo- riaa. . 13.11.2008. 44 Kortesniemi 2005, 20. 45 Tiehallinto. Turun tiepiirin silta- ja tieluettelo 2008. 46 Museovirasto. Kulttuuriympäristö rekisteriportaali. http:// kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjhoito/read/ asp/r_alue_det.aspx?ALUE_ID=609400001. 13.11.2008. 47 Salminen 1993, 11. 48 Härö 1975, 12. 49 Tiitta 1999; Härö 1975, 39. 50 Biurman 1747, Biurman, Georg: Svea ock Göta Riken med Finland och Norland afritade i Stockholm år 1747, . 27.10.2008. 51 Härö 1975, 15. 52 Lehtinen. 1967, 251. 53 Nenonen 1999, 268. 54 Härö 1975, 22; Heino & Luoto & Salo 1987, 305. 55 Lehtinen 1967, 260, 584. 56 Härö 1975, 12. 57 Salminen 1993, 49. 58 Salminen 1993, 44-46. 59 Härö 1975, 12, 15, 22. 60 Heino 1987, 305. 61 Koskinen & Martelin & Notkola I-L. & Notkola V. & Pitkänen 1994, 15. 62 Kaukiainen 1980, 30. 63 Salminen 1993, 87. 64 Masonen 1999b, 117. 65 Jaatinen 1967, 8. 66 Jokipii 1974, 511. 67 Jokipii 1974, 506-507. 68 Jokipii 1974, 506-507; Lehtinen 1967, 255. 69 Jokipii 1974, 506-507. 70 Härö 1975, 35- 36, 38. Lähdeluettelo Kartat Kansallisarkisto. (KA), Helsinki. Maanmittaushallitus (MMH). Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-aineisto. Senaatin kartasto: 1:21 000, lehdet XX.13, XX.14, XIX.13, XIX.14, XIX.15, XVIII.13, XVIII.14, XVIII.15, XVII.13, XVII.14, XVII15. Maanmittauslaitoksen peruskarttarasteri 2007, lehdet 1132, 1134, 1141, 1143. Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 490/MML/09. Kartta Ruotsin valtakunnasta v. 1747. Biurman, Georg: Svea ock Göta Riken med Finland och Norland afritade i Stockholm år 1747, . 27.10.2008. 76 Tutkimuskirjallisuus Heino, Ulla: Eurajoen synty. Eurajoen historia I. Kirjoittaneet Heino, Ulla & Luoto, Jukka & Salo, Unto. Eurajoen kunta ja seurakunta. Gum- merus Oy, Jyväskylä, 1987. Härö Erkki: Satakunnan historiallinen tieverkosto. Satakunnan seutukaava- liitto, Sarja A:101, Pori, 1975. Jaakkola Jalmari: Satakunnan varhaiskauppa ja Porin edeltäjät. Porin historia I. Porin kaupunki, Satakunnan kirjateollisuus Oy:n kirjapaino, 1958. Jaatinen, Martti I.: Tie suomalaisessa maisemassa. WSOY, Porvoo, 1967. Jokipii Mauno: Suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden alue Satakunnassa. Eri- koispainos Satakunta XIV:sta 1948. Tyrvään Kirjapaino Oy, Vammala, 1948. Jokipii Mauno: Satakunnan historia IV. Satakunnan talouselämä uuden ajan alusta isoonvihaan. Satakunnan Maakuntaliitto r.y., Satakunnan Kirjateollisuus Osakeyhtiö Offset, 1974. Katajala-Peltomaa Sari & Masonen Jaakko: Tie uskon ja tiedon väylänä. Maata, Jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Toim. Muranen, Tapani. Oy Edita Ab, Helsinki, 1999. Kaukiainen, Yrjö: Suomen asuttaminen. Suomen taloushistoria I. Agraarinen Suomi. Toim. Jutikkala, Eino & Kaukiainen Yrjö & Åström Sven-Erik. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki, 1980. Kopisto, Aarne: Suur-Ulvilan esihistoria. Suur-Ulvilan historia I. Virkkala, K. & Kopisto. A. & Lehtinen, E. Porin MLK.- Ulvila- Kullaa- Nakki- la, Satakunnan Kirjateollisuus Oy, Pori, 1967. Kortesniemi Jenny: Kokemäenjokea pohjoispuolitse. Tien 2440 linjauksen muutokset Ulvila-Kokemäki välillä 1800-luvun alusta nykypäivään. Jul- kaisematon proseminaarityö. Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos, maisematutkimus. Helmikuu 2005. Koskinen S., Martelin T., Notkola I-L., Notkola V. ja Pitkänen K.: Väestö tutkimuksen kohteena. Suomen väestö. Toim. Koskinen S., Martelin T., Notkola I-L., Notkola V. ja Pitkänen K. Gaudeamus, Karistokirja- paino Oy, Hämeenlinna, 1994. Lassila, K.J.: Luvian asutushistoriaa ja kielioloja paikannimien valossa. Luvian lahden partailt. Vanhaa Satakuntaa V. Satakunnan nuorisoseu- rain liiton julkaisuja. Toim. Valonen, Niilo & Jokipii, Mauno & Salo, Unto. Kustantanut Luvia-Seor, 2.painos. Teljän Konttorikone Ky, Merirepro Oy, Luvia 1995. Lehtinen Erkki: Keskiajalta 1860-luvulle. Suur-Ulvilan historia I. Virkkala. K., Kopisto. A. & Lehtinen, E., Porin MLK.- Ulvila- Kullaa- Nakkila, Satakunnan Kirjateollisuus Oy, Pori, 1967. Lähteenoja Aina: Rauma vuoteen 1600. Rauman kaupungin historia I. O.Y. Länsi-Suomen kirjapaino, Rauma, 1946. Masonen 1999a: Masonen Jaakko: Rautakauden reitit. Maata, Jäätä, kul- kijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Toim. Muranen, Tapani. Oy Edita Ab, Helsinki, 1999. Masonen 1999b: Masonen Jaakko: Kirkon, kruunun ja kansan tiet kes- kiajalla. Maata, Jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Toim. Muranen, Tapani. Oy Edita Ab, Helsinki, 1999. Masonen Jaakko; Hämeen Härkätie. Synty ja varhaisvaiheet. Tiemuseon julkaisuja 4. Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1989. Mauranen Tapani: Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun al- kupuoliskolla. Maata, Jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Toim. Mauranen, Tapani. Oy Edita Ab, Helsinki, 1999. Museovirasto. Kulttuuriympäristö rekisteriportaali. . 13.11.2008. Nenonen 1999: Nenonen Marko; Vesiltä pyörille: suuret maantiet 1550- 1800. Maata, Jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Toim. Muranen, Tapani. Oy Edita Ab, Helsinki, 1999. Salminen Tapio: Huovintie Satakunnassa. Oripään ja Ulvilan välisen keski- aikaisen maantien linjaus ja sen muutokset uudella ajalla. Tiemuseon raportteja 4/1993. Satakuntaliitto 1993, Sarja A:210. Tielaitos, Sata- kuntaliiton Monistamo, Pori, 1993. Satakunnan erityishuoltopiirin WWW-sivut. . 13.11.2008. Suomen asutus 1560-luvulla. Kyläluettelo. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja N:o 4, Helsingin yliopiston monistuspalvelu, Helsinki, 1973. Suvanto Seppo: Satakunnan historia III. Keskiaika. Satakunnan Maakunta- liitto r.y. Satakunnan Kirjateollisuus Osakeyhtiö Offset, 1973. Tiehallinto. Turun tiepiirin tie- ja siltaluettelo vuodelta 2008. Tiitta Allan: Suomen karttakuvan kehitys. Tieteessä tapahtuu 1999/4. . 27.10.2008 Ulvilan kaupungin WWW-sivut . 13.11.2008 Vanhan Satakunnan henkilötiedosto WWW-sivu (s.1952), . 17.12.2008 77 Sitä ei ole tekemällä tehty, vaan se on syntynyt, itsestään synty- nyt, itse itsensä kulkenut. Se ei kulje niinkuin umpisilmäinen maantie, minne ihmiset sen vievät, eikä niinkuin rautatie, joka lyö päänsä kallioon tai puhkaiseikse sen läpi. Ken omilla jaloil- laan kulkee, niinkuin metsätie, se kulkee katsellen, varoitellen ja voimiaan säästäen. Sentähden se aina on suora, vaikka näyt- tää mutkittelevan, sentähden se ei uuvuta ystäväänsä, joka sitä seuraa, vaan hoitelee häntä ja helpottaa hänen vaivojaan. Se ei aja suohon lyhintä tietä hakiessaan laveimman paikan yli, vaan vainuaa jo kaukaa kaitaisimman ylimenon ja sinne johtaa. — Juhani Aho: Metsäpolku (1899) Suomen keskiaikaisperäisistä teistä tunnetaan matkai- lun näkökulmasta erinomaisesti vain kaksi: Kunin- kaantie ja Hämeen Härkätie. Suomen keskiaikainen tieverkosto oli kuitenkin paljon laajempi, ja myös Sata- kunnassa on useita keskiaikaisperäisiä tieyhteyksiä, joi- den linjaukset ja ympäristöt ovat hyvin säilyneitä. Yksi erityisen hyvin säilyneistä tieosuuksista on Satakunnan rannikolla kulkeva Ahlaisten ja Merikarvian välinen rantatie, joka on osa keskiajalla Turusta Suomen länsi- rannikkoa pitkin pohjoiseen kulkenutta tietä. Tämä artikkeli pohjautuu työn alla olevaan pro gra- du -tutkimukseeni, jossa pyrin osa-aluejaon ja maise- ma-analyysin pohjalta määrittelemään, miten Ahlais- ten ja Merikarvian välinen keskiaikaisperäinen ranta- Postitalonpoikien jalanjäljillä · Katri Leppäniemi 78 tie soveltuisi matkailun käyttöön. Ahlaisten puolella rantatien nimi on Merikarvian rantatie, Merikarvian puolella tien nimenä on Rantatie. Tässä artikkelissa käytän yleisnimeä rantatie tarkoittaessani koko tietä Ahlaisilta Merikarvialle, erisnimellä Merikarvian ranta- tie tarkoitan Ahlaisten puoleista osuutta ja erisnimellä Rantatie Merikarvian puoleista osuutta. Kiemurtelevasta polusta postitieksi Joulukuun 6. päivän aamu vuonna 2008 oli tyyni ja harmaa pienen pakkasen aamu. Pakkasin laukkuuni kameran, kart- toja, kyniä, paperia ja villapaidan. Olin miettinyt retkeä Ah- laisten ja Merikarvian väliselle rantatielle jo jonkin aikaa, ja sopivan vapaapäivän vihdoin sattuessa kohdalle suuntasin kul- kuni kohti Ahlaisia. Matkaseuranani ja kuljettajanani toimi mieheni, joka ei vielä aamulla tainnut aavistaa kuinka mielen- kiintoinen päivä edessä oli. Varhaisimmat tiedot Ahlaisten ja Merikarvian välisen rantatien käytöstä ovat vuodelta 1491, jolloin valtion- hoitaja Sten Sture vanhempi yöpyi Merikarvialla pa- latessaan Suomesta Pohjanlahden ympäri Ruotsiin 1. Suomen kaikki maantiet olivat ratsupolkuja 1500-lu- Ahlaisten Pullerontiellä kulkeminen on yhtä juhlaa; tie on jatkuvaa mutkaa, nousua ja laskua. 2009. 79 P ostitalonpoikien jalanjäljillä vulle asti, ja teiden tarkoituksena oli yhdistää hallinto- keskuksina toimineet linnat toisiinsa. Teiden rakenta- minen ja ylläpito kuului maanomistajille, ja tärkeintä oli kosteikkojen ja vesistöjen ylityspaikkojen raken- taminen esimerkiksi pitkospuilla tai kivilatomuksilla. Joet ja pienemmät järvet ylitettiin lautoilla tai puusil- toja pitkin. 2 Rantatie on kaikkien kirjallisten lähteiden mukaan ollut keskiajalla erittäin vaikeakulkuinen, mutta kos- ka se oli ainoa Porista pohjoiseen vienyt tie, se säilyi 1600-luvun alkuun saakka pohjoiseen suuntautuvan liikenteen valtaväylänä. 3 Kulku-uraa yritettiin tämän tästä parannella ja oikoa, mutta yrityksistä huolimatta tie pysyi vuosisadasta toiseen vaarallisena ja vaikea- kulkuisena 4. Rantatietä ilmeisesti kuitenkin käytettiin kohtalaisen paljon, koska talonpojat sen varrella valit- tivat jatkuvasti kyytirasituksen ankaruudesta. Toisaalta on kuitenkin syytä muistaa, että kyytiasemien välit ja näin ollen kyytimatkatkin olivat kohtuuttoman pit- kiä. 5 1600-luvun alkupuolella liikenne alkoi hakeutua rantatietä pidemmälle mutta parempikulkuiselle Ky- rönkankaan tielle6, ja liikenne rantatiellä hiljeni 7. Turusta Suomen länsirannikkoa pitkin pohjoiseen ja Pohjanlahden ympäri Ruotsin puolelle aina Tuk- holmaan asti kulkenut postireitti perustettiin 1640- luvun puolivälissä. Reitin tarkoituksena oli turvata postinkuljetus Tukholmaan kelirikkoaikoina, jolloin Ahvenanmeren ylitys oli mahdotonta. Postilinja kulki alun perin Turusta Vaasaan Kyrönkankaan tietä pitkin. Pori ja Rauma mainitaan vuoden 1645 postitaksassa Tornion, Oulun, Uudenkaarlepyyn, Kokkolan ja Vaa- san ohella. Kirjeet saattoivat kuitenkin seistä pitkään- kin säännöllisen postilinjan puuttuessa, ja kaupungit anoivatkin jo vuoden 1660 valtiopäivillä, että postitie siirrettäisiin kulkemaan rannikon linjaa pitkin. Sama anomus piti kuitenkin toistaa vielä vuosien 1664, 1668 ja 1672 valtiopäivillä, ennen kuin muutosta lähdettiin ajamaan. 8 Vuonna 1674 postimestari Höök määrättiin tutki- maan eikö ”nykyisin halki pitkän ja asumattoman hä- mäläismetsän” kulkevaa postia voisi siirtää rannikon linjaa kulkevaksi. Vuodelle 1676 ajoitettu luettelo Suo- men postitalonpojista osoittaa postin siirtyneen kysei- senä vuonna kulkemaan rannikon linjaa rantatietä pit- kin. Syynä postilinjan siirtoon rantatielle tien huonos- ta kunnosta huolimatta olivat rannikon kaupunkien toistuvat valitukset: kaupunkien porvariston mielestä oli kohtuutonta ja suorastaan haitaksi, jos posti kulki kaupunkien ohi. Postitien uudella linjauksella Porista pohjoiseen kuljettaessa postitaloja oli Söörmarkussa, Ahlaisissa, Köörtilässä, Merikarvialla ja Risbyssä. Vaa- san läänin eteläisin postitalo oli Siipyyssä. 9 Rantatie pysyi postilinjan siirtämisestä huolimatta huonokuntoisena pitkään. Maaherra Didrich Wrangel määräsi vuonna 1681, että rantatie oli kunnostettava 12 kyynärää eli vähän yli seitsemän metriä leveäk- si. Rantatie pysyi käskystä huolimatta kehnona myös koko 1700-luvun. 10 Rantaa myötäilevä tie oli kiemu- 80 rainen, kivinen ja ahdas, eikä sitä saatu yrityksistä huo- limatta parempaan kuntoon 11. Metsän keskellä kiemurteleva tie Nykyinen Ahlaisten ja Merikarvian välinen rantatie on vajaan kolmenkymmenen kilometrin pituinen kiemurteleva maantie, joka yhdistää toisiinsa Porin pohjoisimman kaupunginosan Ahlaisen (noin 1400 vakituista asukasta 12) ja Porin pohjoispuolella sijaitse- van Merikarvian kunnan. Rantatien linjaus noudattaa suurimmilta osin keskiajalta peräisin olevaa linjausta: eniten nykyinen rantatie poikkeaa keskiaikaisesta lin- jauksestaan tien päätepisteiden läheisyydessä, eli lä- hellä Ahlaisia ja lähellä Merikarviaa. Vanha tielinjaus on kuitenkin koko pituudeltaan yhä ajettavissa muu- tamia lyhyitä metsittyneitä osuuksia lukuun ottamat- ta. Vajaan kolmenkymmenen kilometrin tieosuudella muutamien satojen metrien kadonneet osuudet ovat kuitenkin verrattain vähäisiä. Kuljettajani sai kotiportilla Porin keskustassa ohjeet suunnata Ahlaisiin Ahlaistentien ja Merikarvian rantatien risteykseen. Saavuimme paikalle kymmenen jälkeen aamupäivällä, ja ris- teyksessä kuvatessani ja karttaa tutkiessani huomasin yhtäkkiä, että olimme väärässä risteyksessä. En voinut ymmärtää, miten en ollut huomannut tätä aikaisemmin: kartta, johon vanhan postitien linjaus on merkitty, oli ollut käytössäni jo pitkän aikaa, ja olin viimeksi edellisenä iltana tutkiskellut sitä. Teimme U- käännöksen ja palasimme Ahlaistentietä takaisin Poriin päin noin kahdensadan metrin verran. Nykyinen Merikarvian rantatie risteää Ahlaistentiel- tä kohti Merikarviaa reilu kilometri ennen Ahlaisten keskustaa. Noin kaksisataa metriä ennen Merikarvian rantatien risteystä Ahlaistentieltä Merikarvian suun- taan risteää huomaamattomampi Pullerontie-nimi- nen kapea kylätie. Pullerontien risteyksessä seisova puinen tienviittatolppa kertoo kulkijan olevan Ahlai- sissa. Tolpan Merikarvian suuntaan osoittavat viitat kertovat Kitukoskelle olevan 2,8 kilometriä, Pohja- joelle 4,7 kilometriä, Korkeakoskelle 4,5 kilometriä ja Pohjansaha-merelle 9,3 kilometriä. Yksi teksti tolpan viitoista kuitenkin puuttuu: Tervetuloa keskiaikaisperäi- selle postitielle! Ahlaistentieltä risteävä Pullerontie vastaa linjauk- seltaan lähes tarkalleen alkuperäistä rantatietä. Pulle- rontien alkuosan varrella on harvakseltaan maisemaan hyvin istuvia vanhoja maatalousrakennuksia sekä asuinrakennuksia, joiden päättelen olevan käytössä enimmäkseen vain kesäaikaan. Pullerontie on alkuun hyvin ajettavassa kunnossa, mutta rakennusten loput- tua tie muuttuu nopeasti huonokuntoisemmaksi, lä- hes kärrypoluksi. Kesäasukkaiden kulkeminen pitää Vanhalla tiellä maaston esteet, kuten siirtolohkareet, on aikanaan ollut pakko kiertää. 2008. 81 P ostitalonpoikien jalanjäljillä 82 Pullerontien alkuosan ajettavassa kunnossa, mutta sy- vemmälle metsään mentäessä tie on jäänyt ikään kuin oman onnensa nojaan. Ulla Heinon Ahlaisten historia -teoksen (1979) mukaan Ahlaisten postitalonpoikana toimineen Juho Pentinpojan vuonna 1703 tekemästä valituksesta il- menee, että rantatien varrelle oli 1700-luvun alkuun mennessä pystytetty neljänneksen välein peninkul- matolppia. Heinon mukaan samasta valituksesta olisi mahdollista saada yksityiskohtaisia tietoja rantatien kulusta Ahlaisten alueella, ellei Juho Pentinpoika olisi sitonut kulkemansa matkan pituutta koskevia tietoja maamerkkeihin, joita on myöhemmin mah- doton tunnistaa. Heinon mukaan Pentinpoika on kertonut Ahlaisista etelään johtaneen tien kulkeneen ensin erään mäen, sitten Naistenkasken, Hirvikuo- pan, Mäntykiven, Noormarkun kappelin ja lopulta Rajamäen kautta Söörmarkkuun, jonne Pentinpojan laskelmien mukaan tuli matkaa 1 3/4 peninkulmaa. Ahlaisista pohjoiseen mentäessä Pentinmäki oli Hei- non mukaan ohittanut ensin Pikkulaaksossa olleen neljännespeninkulmapylvään, jonka jälkeen matka jatkui Grönholman ja Kroksvarpsholman kautta saha- myllylle ja sieltä Slätenin läpi Köörtilään. Pentinpojan mukaan matkaa kertyi kaikkiaan 1 5/12 peninkulmaa ennen seuraavaa postitalonpojan taloa. 13 Ajamme Pullerontietä hitaasti eteenpäin. Pullerontie seurailee tarkasti maaston muotoja kiemurrellen metsän keskellä. Välillä tie kulkee niin läheltä suuria kiviä, että pelkään auton kylkiin tulevan naarmuja, välillä puiden oksat hipovat auton ikkunoita. Tuntuu, että auto poukkoilee kumpuraisella tiellä verkkaisesta vauhdista huolimatta ylös ja alas, vasemmalle ja oikealle. Yri- tän samanaikaisesti lukea karttaa ja katsella maisemia, mikä ei ole hyvä ratkaisu, koska alan nopeasti voida pahoin. Totean ääneen, että Pullerontie soveltuu ehdottomasti paremmin pyö- räily- tai kävelyreitiksi, ja samalla vastaamme tulee kävelijöitä, jotka vilkuttavat ja hymyilevät iloisesti väistäessään kapean tien pientareelle. Kuljettajani miettii ääneen, että mahtavatkohan reippailijat tietää millä tiellä oikein kulkevat. Liikenne rantatiellä rajoittui keskiajalla lähinnä talvi- kuukausiin, koska tien kivisyys, soisuus ja mäkisyys tekivät matkustamisen kesäkautena hankalaksi 14. Syi- tä rantatien pitkäaikaiseen huonoon kuntoon olivat il- meisesti rannikon epäedullinen ja pienipiirteinen kul- kumaasto sekä reitin halkomat pitkät harvaan asutut tai kokonaan asumattomat korpiseudut ja metsätaipa- leet, jotka eivät tarjonneet kulkijoille levähdyspaikkoja. Lisäksi meren tarjoamat purjehdusmahdollisuudet ja talvikulun helppous pitkin jäätyneitä lahtia vähensivät kulkemista rantatiellä. 15 Pullerontietä kulkiessa voi ”aistia postitien tun- nun”. Toki tie on nykyään huomattavasti paremmin kuljettavassa kunnossa kuin keskiajalla, jolloin se oli vain vetisessä ja vaikeakulkuisessa maastossa lähellä merta kiemurrellut kapea polku, mutta silti: juuri sillä samalla tiellä, juuri niiden samojen kivien ohi ja juuri 83 P ostitalonpoikien jalanjäljillä niitä samoja mäkiä ylös ja alas kuljettiin jo keskiajal- la. Nykyisin Pullerontieltä ei näe merta, se on aikojen kuluessa vetäytynyt kauemmaksi maankohoamisen vaikutuksesta. Ajan kuluessa, hevoskärryjen yleistyes- sä ja maaston kuivuessa tie on hiljalleen levennyt, ta- soittunut ja saavuttanut nykyisen muotonsa. Jonkin matkaa Pullerontietä ajettuamme lähes- tymme Kitukoskea, joka on yksi Pohjajoen upeim- mista koskipaikoista. Pohjajoki on keskimmäinen Karvianjoen vesistön mereen laskevista uomista, ja sitä luonnehditaan upeaksi melonta- ja kalastus- paikaksi. Pohjajoen luontaiseen kalastoon kuuluvat hauki, ahven ja särkikalat, mutta Pohjajoesta voi saa- da myös taimenta ja jopa merilohta. Pohjajoen varsil- la on merkittäviä lehtokeskittymiä, joissa pesii muun muassa idän uunilintu, ja joen talviaikaan avoimena pysyvät virtapaikat ovat tunnettuja koskikaran tal- vehtimispaikkoja. 16 Kitukoskelle on rakennettu nuo- tiopaikka, jonka läheisyydestä löytyvät myös laavu, kota, käymälä ja keittokatos. Nuotiopaikkaa ympäröi kuusivaltainen metsä, ja Kitukosken kuohut kohi- sevat aivan vieressä. Olemme liikkeellä joulukuussa, jolloin maisema on paljas, mutta ympäristöä silmäil- lessä on helppo kuvitella, kuinka upea leiripaikka on kesäaikaan. Kitukoskelta Merikarvian suuntaan jatkettaessa tien nimi vaihtuu Kitukoskentieksi. Myös tiemaisema muuttuu: tie sukeltaa metsästä aukeampaan maastoon ja kulkee jonkin matkaa aivan rinnakkain Pohjajoen kanssa. Kitukoskentien kunto on myös parempi kuin Pullerontien kunto, mikä selittyy sillä, että Merikar- vian rantatieltä on Kitukoskelle lyhyempi matka kuin Ahlaistentieltä. Kitukoski on retkeilijöiden ja kalastaji- en suosima paikka, ja liikenteen vaikutuksesta tie py- syy hyväkuntoisena. Internetin karttapalveluja tutkies- sani olen huomannut, että Kitukoskelta Pullerontien suuntaan kulkevaa vaikeakulkuisinta osuutta ei edes ole merkitty kaikkiin karttoihin: tie on joissakin kar- toissa Merikarvian rantatieltä tultaessa merkitty päät- tyväksi Kitukoskelle, Ahlaistentieltä tultaessa tie on merkitty päättyväksi suurin piirtein niille main, missä tienvarren viimeisimmät rakennukset sijaitsevat. Joi- hinkin karttoihin Pullerontien huonokuntoisin osuus on merkitty polkuna. Kitukoskentie ja Pohjajoki sivuavat toisiaan niin lähekkäin, että mietin keskiajan kulkijoiden jalkojen varmasti kastuneen. Samalla huomaan joen toisella rannalla vaakatasossa muuta- mia koivunrunkoja, ja lähimaastoa tarkemmin silmäiltyäni huomaan siellä täällä poikki jyrsittyjä puunrunkoja. Majavia! Kävelen eteenpäin ja huomaan poikittain tien päällä makaa- van koivun. Koivu on onneksi kuitenkin niin pieni, että sen pystyy käsivoimin siirtämään sivuun, ja matkamme pitkin postitalonpoikien jalanjälkiä jatkuu. Ajamme Kitukoskentietä eteenpäin, ja näkökenttään ilmestyy asuinrakennuksia. Pieni Kitukoskentie yhdistyy Merikarvian rantatiehen, ja nousemme rauhalliselta metsätieltä asvaltoidulle Merikarvian rantatielle. Tiemaisema muuttuu täysin: Merikarvian rantatie on Kitukos- 84 85 P ostitalonpoikien jalanjäljillä kentiehen ja varsinkin Pullerontiehen verrattuna linjaukseltaan huomattavasti suorempi, leveämpi ja tasaisempi. Kuitenkin, verrattuna nykyaikaisiin suoriin pikateihin, Merikarvian ran- tatie on mutkitteleva ja moni-ilmeinen, ja tästä syystä mielen- kiintoinen ajaa. Selkämeren rantaviivaa myötäilevä tie Se ei rakasta yksitoikkoisia maita ja välttää ikäviä seutuja min- kä voi. Jos vain suinkin sopii, pistäikse se katsomaan lehtoja, niittyjä, latoja ja lampia. Jos on kaski tai pelto metsässä, niitä se tervehtää. Jos on lähde, sen kautta se kulkee. Eikä se aukealla- kaan linjaksi muutu, vaan polveilee ja kaaria tekee. — Juhani Aho: Metsäpolku (1899) Pian Kitukoskentien risteyksen jälkeen Merikarvian rantatie laskeutuu Selkämeren rannalle Keikveden ääreen. Vaikka Kitukoskentien jälkeen Pohjajokea ei tieltä enää näekään, niin kartasta huomaa, että joki kulkee kohti Keikveden rantaa tielinjan mukaisesti vain muutaman sadan metrin päässä tien eteläpuolel- la. Karttaa tutkiessa on helppo päätellä, että keskiajalla Kitukoskelta Keikveden rantaan asti on kuljettu lähes rantaviivaa pitkin. Keikvesi on noin 117 hehtaarin kokoinen Sel- kämerestä erkaantuva merenlahti, johon Pohjajoen vedet laskevat. Keikveden maksimisyvyys on noin 4 metriä ja keskisyvyys noin 2 metriä. Keikveden alueel- la on muutamia saaria ja ranta-alueet ovat paikoitellen hyvin rehevöityneitä. Matalimmissa kohdissa kasvaa kesäisin runsaasti ulpukkaa, lummetta ja ärviöitä. 17 Keikveden rannan ääressä Merikarvian rantatie kulkee jälleen hyvin lähellä rantaa. Vaikka rantaa sivuava tie- osuus on suhteellisen lyhyt, muutama sata metriä, niin se on silti vaikuttava: kun tie sukeltaa metsästä rantaan ja maisema avautuu silmien edessä, on helppo tode- ta, että Keikveden alue on yksi rantatien upeimmista osuuksista. Keikveden rannan jälkeen tie sukeltaa jäl- leen metsään, mutta kartasta huomaa, että Selkämeren aallot lyövät rantaan metsän takana vain muutaman sadan metrin päässä tiestä. Vaikka merta ei metsän takaa näekään, niin rantatie kulkee noin kymmenen kilometrin matkan Keikvedeltä Köörtilään saakka niin lähellä rantaa, että on helppo kuvitella, miten rantatie on keskiajalla nimensä mukaisesti kulkenut lähes Sel- kämeren rantaviivaa hipoen. Keikveden jälkeen Merikarvian rantatie saavuttaa Pohjansahan. Pohjansahan paikkeilla kulkee Porin ja Merikarvian kunnanraja, ja tien nimi vaihtuu Ranta- tieksi. Rantatie jatkaa kulkuaan kohti Köörtilää, jos- ta se kaartuu syvemmälle sisämaahan kohti Peippua. Ahlaisten Pullerontie on osa REITTI Satakunta retkei- lyreitistöä. 2008. 86 Peipun jälkeen Rantatie kaartaa jyrkästi itään kohti Harvalaa. Rantatie koukkaa Harvalan kautta Peipun- lahden kiertäen ja suuntautuu sen jälkeen jälleen koh- ti luodetta ja Merikarviaa. Rantaviivan ja Rantatien väliin jää suhteellisen alavaa ja soista maastoa: keski- ajalla alueella on lainehtinut Selkämeri, jonka ulappia keskiajan kulkijat ovat joutuneet kiertämään. Maan kohotessa meri on paennut kauemmaksi tien jäädessä kiemurtelemaan sisämaahan. Kartasta huomaa, että Rantatie noudattelee ran- nikon muotoja, vaikka kulkeekin sisämaassa. Tästä on helppo päätellä tien alun perin kulkeneen lähes Selkämeren rantaviivaa pitkin, ja tätä seikkaa tukevat myös erinäiset kirjalliset lähteet, joissa kerrotaan al- kuperäisen rantatien kulkijoiden kokemuksista. Yksi kulkijoista oli luontotutkija Carl von Linné, joka käytti rantatietä palatessaan vuonna 1732 Lappiin te- kemältään tutkimusmatkalta Turun kautta Upsalaan. Linné kertoo ”varsin vaikeasta taipaleesta Lappfjärdis- tä, Kristiinan luota, Hvisbofjärdiin [Ahlaisiin] likelle Poria; maantieksi sitä ei voinut sanoa paremmin kuin Uumajan ja Granösin välistä tietä”. Linné myös mai- nitsee tien kulkeneen koko matkan Kemistä Ulvilaan niin lähellä rantaa, että meri näkyi metsän läpi. Linnén kerrotaan huokaisseen ”Tosiolevaiselle olkoon kiitos, kunnia ja ylistys!”, kun hän selvisi matkasta turvalli- sesti perille. Myös vuonna 1734 rantatietä on kuvailtu kapeaksi ja vaaralliseksi: ”Kristiinankaupungin ja Po- rin välinen kuninkaantie on puiden, vuorien ja mä- kien tähden niin kehnoa, ettei sitä ilman hengen vaa- ratta voi hevosella kulkea.” Henrik Gabriel Porthan18 on todennut, että ”Porista Kristiinaan ei löydy mitään kelvollista tietä; tehdäkseen 8–10 peninkulman mat- kan täytyy kiertää 30 peninkulmaa. Kivinen, ahdas ja huono postitie, jota vaan hankalasti voi ratsastaa, kul- kee pitkin rantaa”. 19 Keikvedellä vanha rantatie kulkee aivan meren tuntu- massa. 2009. 87 P ostitalonpoikien jalanjäljillä Kaikki kirjalliset lähteet tuntuvat olevan yhtä miel- tä siitä, että alkuperäinen rantatie oli suurimmilta osin vaikeakulkuinen ja jopa vaarallinen. 1780-luvun lopulla aloitettiinkin uuden suoremman tien raken- taminen Noormarkun pohjoispuolelta Pirttijärven ja Tuorilan kautta Lapväärttiin. Vuosien 1788–1790 sota ja Satakunnan alisen kihlakunnan tientekovelvollisten pitäjien riidat hidastivat tien valmistumista vuoteen 1802, jolloin posti- ja matkustajaliikenne siirtyivät uudelle tielle, eikä kivikkoisen rantatien varrella enää ylläpidetty kievareita. Myös Kyrönkankaan tien käyttö alkoi uuden tien vaikutuksesta vähentyä. 20 Rantatie Merikarvian keskustan tuntumassa Ajamme Harvalasta kohti Merikarviaa. Kuljettajani kysyy, että eikö Merikarvian kirkossa ollut jotain erikoista, ja hetken pohdittuamme muistelemme, että Merikarvian kirkko on poh- joismaiden suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko. Lähestymme Merikarvian Alakylää, ja kartasta huomaan, että tielinja kulkee Peipunlahteen laskevaa Merikavianjokea myö- täillen: joki virtaa tien vasemmalla puolella lähimmillään vain muutamien kymmenien metrin päässä tiestä. Alakylästä kohti Merikarvian keskustaa mentäessä Merikarvianjokeen saa myös näköyhteyden. Merikarvia sijaitsee Selkämeren rannalla Satakunnan luoteiskulmassa ja rajoittuu etelässä Porin kaupunkiin, pohjoisessa Kristiinankaupunkiin ja idässä Siikaisten kuntaan. Asukkaita Merikarvialla on noin 3500. 21 Harvalasta kohti Merikarviaa mentäessä Rantatie noudattaa alkuun keskiaikaisperäisen tien linjausta. Kartasta kuitenkin huomaa, että hieman ennen Me- rikarvian Alakylää vanhan ja nykyisen tien linjaukset alkavat halkoa toisiaan: nykyinen Rantatie kulkee suo- rana kohti Merikarviaa, vanhan tien linjaus kiemur- telee nykyisen Rantatien molemmin puolin. Vanha tielinjaus seurailee Merikarvianjokea vielä tarkemmin kuin nykyinen linjaus: keskiajan kulkijat ovat matkan- neet aivan rantoja myötäillen. Rantatie oli vielä 1700-luvulla ainoa Merikarvian kautta kulkenut yleinen tie, ja merikarvialaisia keho- tettiinkin tämän tästä ”viipymättä ja sakon uhalla kor- jaamaan siltansa ja tiensä”. Esimerkiksi vuonna 1678 kaikkia Merikarvian asuttuja taloja pappilan tiloja lu- kuun ottamatta sakotettiin tieosuuksien hoidon lai- minlyönneistä. 1600-luvun lopulla Merikarvian pos- titaloina toimivat Köörtilän Räbbi, Alakylän Kankku ja Riispyyn Antti Erkinpojan talo, joista Kankku piti myös majataloa. Kuningas Kustaa II Adolfin kerrotaan pysähtyneen Alakylän Kankulle hevosten vaihtoon ja ruokailuun. 22 Ajamme kirjaimellisesti lähes ympyrää Merikarvian Alakylän ja keskustan välillä. Tutkimme karttaa, teemme U-käännök- siä ja sahaamme edestakaisin pitkin päätietä ja pienempiä sivuteitä. Nykyinen Rantatie kulkee suorana linjana Ala- 88 kylästä pohjoiseen sivuten Merikarvian keskustaa, mutta tu- lemme siihen tulokseen, että keskiaikaisperäinen linjaus on keskustassakin yhä olemassa ja lähes koko matkaltaan myös ajettavissa. Ahlaisten suunnasta Merikarvian Alakylään saavut- taessa Rantatieltä risteää vasemmalle Kuninkaantie- niminen kylätie, joka halkoo omakotitaloaluetta. Ku- ninkaantie kulkee Rantatien suuntaisesti Rantatien ja Merikarvianjoen välissä. Merikarvian keskustaa lähestyttäessä Kuninkaantie palaa takaisin Rantatiel- le, ylittää sen ja jatkuu Kuninkaantienä Rantatien oi- kealla puolen yhdistyen jälleen takaisin Rantatiehen hieman ennen kuin Rantatie ylittää oikealle kaartu- van Merikarvianjoen. Kuninkaantie, jonka nimikin viittaa keskiajalle, vastaa alkuperäisen rantatien lin- jausta. Hieman ennen kohtaa, jossa nykyinen Rantatie ylittää Merikarvianjoen, Rantatieltä oikealle risteää Antintie-niminen tie, joka suuntaa kohti Merikarvian terveysasemaa ja heti sen jälkeen ylittää, kahdessa kohtaa, kahtia haarautuvan Merikarvianjoen. Myös Antintie noudattaa keskiaikaisperäisen tien linjausta lähes tarkalleen, ainoastaan Merikarvian keskustassa sekä Rantatien ja Antintien risteyksessä Antintien lin- jaus eroaa hieman keskiaikaisesta linjauksestaan. Ris- teyksen tuntumassa keskiaikainen tienpaikka on kui- tenkin yhä nähtävissä: se risteää Rantatieltä hieman ennen Antintien risteystä ja kulkee jonkin matkaa vanhaa kiviaitaa sivuten, kunnes yhdistyy nykyiseen Antintiehen. Karttaa ja maastoa tutkimalla hahmottaa, että Kuninkaantie ja Antintie ovat alun perin olleet yhtä ja samaa tietä, joka on koukannut aivan Merikar- vianjoen rannan kautta jatkaen sen jälkeen kulkuaan kohti Merikarvian keskustaa lähes tarkalleen nykyistä Antintietä pitkin. Joen rannassa on keskiajalla saatta- nut olla esimerkiksi hevosten juottopaikka. Hieman ennen Merikarvian ydinkeskustaa An- tientie ylittää kahtia haarautuneen Merikarvianjoen. Isomman sillan vieressä on yhä nähtävillä vanha sillan paikka. Merikarvian keskustasta kohti hautausmaata mentäessä Antintie päättyy Satamatiehen: vanha tie- linjaus on kuitenkin kulkenut kohtisuoraan nykyisen Satamatien yli. Antintien jatkeena Satamatien toisella puolen hautausmaata sivuaa nykyään kapea Riihitie, joka on keskiaikaista perua. Riihitie yhdistyy hauta- usmaan jälkeen jonkin matkaa peltomaisemaa halot- tuaan jälleen Rantatiehen, ja keskiaikaisperäisen pos- titien matka kohti pohjoista jatkuu. Merikarvian keskustan tuntumassa tarpeeksi pyörit- tyämme suuntaamme auton nokan takaisin kohti Ahlai- sia. Alakylää lähestyessämme huomaamme tien vierustalla kyltin, joka kertoo lähellä olevasta Anna Rogelin muistoki- vestä. Päivä on ollut pitkä ja väsymys alkaa jo painaa, joten päätämme jatkaa matkaa pysähtymättä katsomaan millaises- ta muistokivestä on kyse. Anna Rogelin nimi jää kuitenkin pyörimään mieleeni: kuka hän oli, koska hän eli, mitä hän 89 P ostitalonpoikien jalanjäljillä teki? Kotiin saavuttuamme avaan saman tien tietokoneen ja kirjoitan hakukoneeseen Anna Rogelin nimen. Haku antaa runsaasti tuloksia, joista mielenkiintoisin on Rogel-sukuseura ry:n kotisivut. Rogel-sukuseura ry:n kotisivujen mukaan Anna Mikontytär Rogel syntyi vuonna 1751 Merikarvian Alakylässä. Rogel sairastui 19-vuotiaana vakavasti, ja hän sairasti yhteensä yli 14 vuotta ennen kuin kuo- li 32-vuotiaana vuonna 1784. Runsaan puolen vuo- den kuluttua sairastumisestaan, ensimmäisen kerran 26.12.1770, Anna Rogel alkoi saarnata. Hän saarnasi kantavalla äänellä silmät kiinni, niin sanotusti unessa, ja herätti suurta ihmetystä ja kiinnostusta. Parhaim- millaan Rogelin unisaarnoja oli kuulemassa yli tuhat ihmistä. Rogel korosti saarnoissaan Jumalan rakkaut- ta ja armoa, ja unisaarnat vaikuttivat kuulijoihin voi- makkaasti. Saarnojensa välillä Rogel lauloi itse sepit- tämiään virsiä. Anna Rogel on haudattu Merikarvian kirkon sakastin alle, ja hänen muistomerkkinsä on pystytetty Merikarvian Alakylään hänen kotitalonsa paikalle. 23 Vanha tie elämysmaailmana Tulleeko kerran meillekin aika, jolloin kaikki metsätiet ovat maanteiksi muuttuneet? Koittaneeko päivä, jolloin sydänmaan koukertelevat, varjoiset polut ovat suoria, pölyisiä kärrykujia? Silloin eivät ihmiset enää notkein jaloin ja pystyin päin kul- je, vaan vaeltavat selkä koukussa ja aivot uuvuksissa yksitoik- koisista etäisyyksistä, leveää suoraa linjaa, jossa virsta tuntuu pitkältä kuin penikulma. Lyhyt on pitkäkin taival metsäpolun kera kulkea, sillä joka käänteessä herää uusi toivo perille tulosta. Pitkä on maantiematka, jossa päämaali näkyy, mutta näyttää aina olevan kauempana kuin onkaan. — Juhani Aho: Metsäpolku (1899) Ahlaisten ja Merikarvian välinen rantatie noudattaa lä- hes koko matkaltaan keskiajalta peräisin olevaa linjaus- ta, jonka syntymiseen vaikuttivat eniten luonnonolot ja maisemarakenne. Liikkumisen hitaus piti keskiai- kaisen polun maaston muotoja tarkkaan myötäilevänä: matkaaja etsi helppokulkuiset kohdat ja kiersi esteet, jolloin polku sulautui erottamattomana osana maise- maan sen muotoja säestäen. Rantatietä on aikojen ku- luessa levennetty, mäkiä on tasattu ja tie on saanut as- valttipäällysteen, mutta rantatietä ajaessa huomaa silti hyvin, kuinka polveilevassa ja moni-ilmeisessä maas- tossa keskiajan kulkijat ovat taivaltaan taittaneet. Siellä täällä rantatie sivuaa kallioseinämää, joka konkreetti- sesti muistuttaa maaston kumpuilevasta muodosta, ja metsään tähyillessä ymmärtää, miksi keskiajan kulki- jat ovat kuvailleet rantatietä vaikeakulkuiseksi ja jopa vaaralliseksi. Tietä ympäröivä maasto on kivikkoista ja mäkistä, ja Selkämeri lainehtii lähes koko rantatien matkalla korkeintaan muutaman sadan metrin päässä 90 tiestä. Kun kuvittelee meren nykyistä lähemmäksi ja maaston soisemmaksi, niin saa hyvän mielikuvan siitä, millaista keskiajalla oli kulkea nykyisen rantatien koh- dalla kiemurrellutta polkua pitkin. Merikarvian ja varsinkin Ahlaisten alue on tullut minulle tutuksi jo lapsuudesta alkaen. Äitini suku on lähtöisin Merikarvialta ja Ahlaisista, ja lapsuudessani vietin useina kesinä paljon aikaa Ahlaisilla isovan- hempieni kesämökillä. Lapsuudessani meillä oli myös tapana mennä joka vuosi äitienpäivänä koko perheen voimin syömään Merikarvian rantatien varrella sijait- sevaan Ahlaisten kievariin, ja myös Koivuniemen Her- ra, niin ikään rantatien varrella sijaitseva kotieläinpiha, on minulle tuttu paikka. Olen siis jo lapsena kulkenut paljon rantatiellä, mutta vasta nyt rantatien historia on tullut minulle tutuksi matkailutiehankkeen, pro gra- du -tutkimukseni ja tämän artikkelin myötä. Ajaessani rantatiellä 6. joulukuuta 2008 katsoin tie- maisemaa aivan eri silmin kuin ennen. Olin aina pi- tänyt rantatietä kauniina taipaleena, mutta tietoisuus rantatien historiasta avasi tiemaiseman minulle aivan uudella tavalla. Ilman tunnettua historiaa tie on vain kaksi pistettä toisiinsa yhdistävä kulkuväylä, aivan ku- ten Ahlaisten ja Merikarvian välinen rantatie oli mi- nulle ennen. Pidin rantatietä ihan kivana tienä, jonka varrella oli ihan nättejä maisemia, mutta kun tutustuin rantatien historiaan, avautui maisema koko tien pi- tuudelta minulle uudella tavalla. Rantatie sai mieles- säni täysin uudenlaisen merkityksen, ja nyt haluaisin lähteä tutustumaan tiehen ja sen ympäristöön entistä yksityiskohtaisemmin. Haluaisin tutkia tarkemmin rantatieltä Selkämeren rantaan risteäviä pieniä teitä, tutustua alueeseen, löytää minulle ennestään tunte- mattomia koskipaikkoja ja kauniita rantamaisemia. Haluaisin kulkea Selkämeren rantaviivaa pitkin ja kuvitella millaista maisemaa keskiajan kulkijat ovat katselleet. Pelkkä mielenkiintoinen historia ei kuitenkaan yksinään riitä luomaan vanhasta tiestä vetovoimaista matkailureittiä, vaan tien on tarjottava kulkijalleen myös visuaalisia elämyksiä. Kun kuulin, että rantaties- tä tulee osa matkailureittiä, yritin ensimmäistä kertaa tiellä ajaessani muodostaa ympäröivästä maisemasta kokonaiskäsitystä. Uutta ympäristöä tutkiessa huo- mio kiinnittyy maiseman virikkeiden moninaisuuteen ja vaihtelevuuteen, ja ihminen aistii herkästi viihtyykö hän ympäröivässä maisemassa vai ei. Vanhoista teistä ja niitä ympäröivistä maisemista on helppo pitää, eikä rantatie tee tässä suhteessa poikkeusta. Rantatien lin- jaus on sellainen, että kulkija saa kokonaiskuvan alu- een maisematyypistä: rantatie kulkee kiemurtelevana nauhana metsien ja peltojen halki sivuten vesialueita ja asutuskeskittymiä. Rantatien maanpinnan muoto- ja seuraileva linjaus ja luonnollinen ulkonäkö tekevät tiestä rytmikkään ja tavallaan myös herkän – rantatien Ahlaisten Kitukosken silta. 2008. 91 P ostitalonpoikien jalanjäljillä 92 93 P ostitalonpoikien jalanjäljillä luonne on rauhallinen, mutta ei missään nimessä tyl- sä. Tieltä avautuva maisema on pienipiirteistä mäkien, metsien, vesialueiden ja peltotilkkujen mosaiikkia, ja oman uniikin leimansa rantatien ympäristölle antaa maankohoamisranta, jota luonnehtivat kapeat luode- kaakko-suuntaiset lahdet, jotka aikoinaan ovat ulot- tuneet pitkälle sisämaahan. Samantapainen pienipiir- teinen maisemakuva jatkuu myös merellä: Selkäme- ren maisemaa rytmittävät lukuisat kivikkoiset karit ja pienet saaret. Maaston muotoja seurailevan rantatien yhdistämät vesialueet, metsät, pellot ja rakennukset muodostavat rantatien identiteetin ja alueellisen tun- nelman, joka kokonaisuudessaan on erittäin vaihtele- va ja mielekäs. Rantatie johdattaa matkailijan kulkemaan maise- mallisesti houkuttelevien alueiden sekä erityyppisten kohteiden ja nähtävyyksien kautta. Rantatiellä kulkija ehtii kiinnittämään huomiota muuhunkin kuin ajo- suoritukseen: hän ehtii ihailla maisemia, lukea mah- dollisia kylttejä ja opasteita, poikkeamaan reitiltä mie- lenkiintoisilta vaikuttaviin kohteisiin tai pysähtymään maisemallisesti elämykselliseen paikkaan jaloittele- maan. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä huomata eräs seikka, joka liittyy matkailutie-termiin: termillä viita- taan yleensä juuri teihin, mutta käsite tulisi ymmärtää laajemmin. Tunnustan, että aiemmin ymmärsin itse- kin matkailutie-termin suppean määritelmän mukaan. Ajattelin, että matkailutiet ovat teitä, jotka johdattavat matkailijan kulkemaan visuaalisesti virikkeellisten alueiden halki syrjässä pääteiltä, ja ovat näin ollen mukavia vaihtoehtoja ajaa paikasta toiseen, jos mat- kan teolla ei ole kiire. Tämä määritelmä on toki totta, mutta lisäksi tulisi huomata, että tie ei ole vain autoili- joita varten rakennettu kulku-ura. Tietä voidaan pitää tilana tilassa, ja tien suhde sitä ympäröivään tilaan on tärkeä. Matkailutiehen voidaankin siis yhdistää esi- merkiksi pyöräily-, vaellus-, melonta- tai venereitte- jä. Monipuolisimmillaan matkailutie on silloin, kun sitä pitkin ja sen ympäristössä on mahdollisuus edetä useita eri liikkumismuotoja käyttäen. Rantatielle ja sen läheisyyteen soveltuvia kulke- mismuotoja autoilun lisäksi on runsaasti: kävely, pyö- räily, ratsastus, melonta, veneily – ja miksi ei talvisin hiihtäminen ja vaikkapa moottorikelkkailukin. Ranta- tie kokonaisuudessaan soveltuu hyvin pyöräilyreitiksi moni-ilmeisen ja visuaalisesti virikkeellisen ympäris- tönsä ansiosta, ja Pullerontie sekä Kitukoskentie muo- dostavat mainion patikointireitin. Rantatieltä on suora yhteys Selkämerelle, ja sinne laskevia jokia sekä Selkä- meren rannikkoa pitkin voi edetä vaikkapa melomal- la. Lisäksi Selkämeren rannikko tarjoaa myös mainiot veneily- ja kalastusmahdollisuudet: esimerkiksi Meri- karvian Ouran saaristo on erityisesti veneilijöiden ja kalastajien suosima paikka. Nämä kaikki liikkumis- ja harrastusmuodot houkuttelevat erityisesti liikunnas-Pullerontie syysasussa. 2008. 94 ta ja luonnon tarjoamista elämyksistä kiinnostuneita matkailijoita. Matkailun käyttöön tuotteistetut vanhat tiet eivät pääasiallisesti anna elämyksiä matkailijoille, jotka et- sivät esimerkiksi rantalomakohteita, shoppailuparatii- seja tai vilkasta yöelämää, mutta sen sijaan esimerkiksi kulttuuri-, hyvinvointi-, luonto- ja elämysmatkailun tarpeisiin vanhat tiet vastaavat yleensä mainiosti. Ny- kyajan hektisessä maailmassa monet matkailijat ovat alkaneetkin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta, – paikkaa, jossa musiikki ei soi ja mainosvalot eivät välky – ja täl- laisiin tarpeisiin vanha tie vastaa erinomaisesti. Seikat, jotka äkkiseltään ajateltuina saattaisivat muodostua rantatien Akhilleen kantapääksi, eivät siis välttämät- tä olekaan heikkouksia, vaan päinvastoin saattavat kääntyä voitoksi ja todellisiksi vetovoimatekijöiksi. Rantatien syrjäinen sijainti, heikko tunnettavuus ja palveluiden vähyys korostavat alueen uutuusarvoa ja saattavat houkutella paikalle matkailijoita, jotka ovat kyllästyneitä puhkikulutettuihin matkailukohteisiin. Rantatien maiseman esteettisyys, maankohoamisran- nan omaleimaisuus ja alueen historiallinen kiinnosta- vuus ovat koko reitin vetovoiman perustekijät. Ahlaisten ja Merikarvian välinen rantatie on ver- tailukelpoinen minkä tahansa jo olemassa olevan suomalaisen matkailureitin kanssa. Rantatiellä on mielenkiintoinen ja pitkä historia, minkä lisäksi se halkoo kaunista maisemaa, joka luo upeat puitteet vaikka minkälaisille toiminnoille. Rantatien varrel- la on myös runsaasti erilaisia tienvarsikohteita, jotka rytmittävät matkailijan kulkua. Lisäksi rantatiellä on hihassaan yksi valttikortti, joka erottaa sen lähes kai- kista muista suomalaisista matkailuteistä: Kuninkaan- tietä ja Saariston rengastietä lukuun ottamatta muut suomalaiset matkailutiet eivät sivua merta, eli yksi rantatien ehdottomista vahvuuksista on merellisyys. Rantatie sivuaa Selkämerta ja näin ollen toimii samalla kertaa sekä yhdistävänä linkkinä tien varren kulttuu- ri-, luonto- ja maisemakohteiden välillä että porttina Selkämerelle sekä sinne suunnitteilla olevaan Selkä- meren kansallispuistoon. Toteutuessaan Selkämeren kansallispuisto nostaisi alueen arvoa entisestään. Sen lisäksi, että rantatie yhdistää meren ja maan, historian ja nykyajan sekä luonnon ja kulttuurin, on syytä muis- taa, että keskiajalta peräisin oleva tie on jo sinällään arvokas osa kulttuurimaisemaa. Olen tässä artikkelissa lainannut Juhani Ahon vuonna 1899 kirjoittamaa Metsäpolkua, joka mieles- täni tiivistää hienosti ajatuksen siitä, mihin vanhojen, alun perin polun paikalle syntyneiden teiden tuotta- mat maisemalliset elämykset perustuvat. Ahon Met- säpolkua mukaillen: vanha tie ei ole tekemällä tehty, se ei kulje suorana linjana soiden ja kallioiden läpi – se ei ole yksitoikkoinen. Vanha tie kiemurtelee maise- man yksityiskohtien kautta, eikä aukeallakaan paikalla muutu suoraksi linjaksi, vaan polveilee ja tekee kaaria. Vanha tie johdattaa kulkijansa paikkoihin, jotka nyky- aikainen pikatie ohittaisi kaukaa viivasuorana linjana. 95 P ostitalonpoikien jalanjäljillä Rantatien varrella oiva esimerkki paikasta, johon nykyinen tie ei kulkijaansa johda, on Pohjajoki ja eri- tyisesti sen upein koskipaikka Kitukoski. Keskiajalla kulkijat matkasivat Pohjajoen rantoja myötäilleen ja Kitukoski saattoi toimia vaikkapa levähdyspaikkana, jota yksikään kulkija ei voinut huomaamattaan ohit- taa. Nykyaikana Kitukoski on syrjässä Merikarvian rantatieltä, ja ainakin minulle Kitukoski oli tuntema- ton paikka siihen asti, kunnes ensi kerran ajoin sinne pitkin Pullerontietä joulukuun 6. päivä vuonna 2008. Mieheni tiesi Kitukosken entuudestaan kalastushar- rastuksensa kautta, ja muistankin Kitukosken ensim- mäisen kerran nähtyäni kysyneeni häneltä, että miksi ihmeessä hän ei ole kertonut paikasta minulle aiem- min. Kitukoski ympäristöineen olisi mitä mainioin ulkoilupaikka: muutaman tunnin luontoretkeilyn jälkeen Kitukoskella voisi nauttia kaakaot ja eväsleivät nuotion loimussa kosken kuohuja ihastellen – nyky- ajan kiireisessä maailmassa tällainen luonnon helmassa rauhoittuminen tarjoaisi ainakin minulle tervetulleen paon luonnon helmaan. Kitukosken ja monia muita- kin rantatien varrella sijaitsevia visuaalisesti vaikuttavia kohteita nähtyäni voin todeta, että onneksi nykyään on jäljellä vielä vanhoihinkin linjauksiin perustuvia teitä, jotka johdattavat kulkijat pois pääkulkuväyliltä uusille mielenkiintoisille seuduille. Viitteet 1 Härö 1975, 15-16. 2 Tiehallinto. Museotiet ja -sillat -esite. 3 Heino 1979, 82. 4 Vuodelta 1575 on olemassa maininta kelvottomista silloista Närpiön ja Ulvilan välillä, vuonna 1602 on puhuttu rikkinäisistä teistä ja silloista samalla tieosuudella. Vakkilainen 1982, 169. 5 Vakkilainen 1982, 169. 6 Kyrönkankaan tie syntyi keskiajalla Hämeen ja Pohjanmaan välille eränkäynnin ja vaelluksen tarpeisiin, ja se toimi aluksi talvitienä. Kyrönkankaan tie on Pohjanmaan vanhin tie. Tie kulki 1300-luvulla perustetusta Korsholmasta metsien kautta Hämeen linnaan ja haa- rautui Hämeenkyröstä kohti Turkua. Kyrönkankaan tiellä kesä- ja talvireitit erosivat toisistaan paljon. Kristoffersen 2004, 226. 7 Heino 1979, 82-83. 8 Kristoffersen 2004, 226. 9 Ibid, 226-227. 10 Ibid, 227. 11 Santavuori 1981, 271. 12 Ahlaisten kylän kotisivut. . 11.2.2009. 13 Heino 1979, 83. 14 Ibid, 82. 15 Vakkilainen 1982, 170. 16 REITTI Satakunta –retkeilyreitistö. . 11.2.2009. 17 Kangasniemi 2005, 3. 18 Henrik Gabriel Porthan (1739-1804) oli Turun Akatemian humanisti. Suomen sivistyshistoriassa niin sanottua kustavilaista aikaa sano- taan Porthanin ajaksi. Porthan loi ajan kulttuuri-ilmapiirin ja edisti merkittävästi taloudellista kehitystä. Porthan oli Suomen historian- tutkimuksen ja maantieteen isä, sekä uranuurtaja kansanrunouden- tutkimuksen, kielentutkimuksen ja kasvatustieteen alueilla. Porthan matkusti runsaasti Suomessa ja keräsi systemaattisesti tietoja Suo- men paikkakunnista sekä korjasi Suomea koskevaa tietoutta ajan maantieteen oppikirjoissa. Porthan-seuran internet-sivut. . 19.2.2009. 19 Vakkilainen 1982, 170-171. 20 Härö 1975, 16. 21 Merikarvian kunnan kotisivut. . 11.2.2009. 22 Santavuori 1981, 267 ja 274. 23 Rogel-sukuseura ry:n kotisivut. . 6.12.2008. 96 Lähdeluettelo Tutkimuskirjallisuus Ahlaisten kylän kotisivut. 11.2.2009. Heino, Ulla: Ahlaisten historia. Satakunnan Kirjateollisuus Oy, Pori, 1979. Härö, Erkki: Satakunnan historiallinen tieverkosto. Satakunnan seutukaava- liitto, Sarja A:101, Pori, 1975. Kangasniemi, Ville: Keikveden verkkokoekalastukset kesällä 2005. Raportti, Ympäristötoimisto 3/2005. . 30.12.2008. Pitkin Pohjolan postiteitä. Pohjoismaiden postitiet 1600-luvulla. Toim. Kristof- fersen, Hans Runge. Postimuseo, 2004. Merikarvian kunnan kotisivut. . 11.2.2009. Tiehallinto. Museotiet ja –sillat. . 15.11.2008. Porthan-seuran internet-sivut. . 19.2.2009. REITTI Satakunta –retkeilyreitistö. . 11.2.2009. Rogel-sukuseura ry:n kotisivut. . 6.12.2008. Santavuori, Martti: Merikarvian historia 1900-luvun alkuun. Merikarvian kunta, Vammalan kirjapaino Oy, 1981. Vakkilainen, Matti: Vanhoilla valtateillä. Kruununteiden ja kansanpolkujen vuosisataisia vaiheita. Kauppakirjapaino Oy, Helsinki, 1982. 97 Vapaakyydityksistä majataloon Varhaiskeskiajalta lähtien oli Suomessa vallalla järjes- telmä, joka velvoitti kansan huolehtimaan korvauk- setta kuninkaan tai hänen käskyläisensä kestityksestä (gästning), majoituksesta ja kyydityksestä. Tämä johti myös siihen, että monet muut korkeassa asemassa olevat vaativat matkustaessaan kansalta samanlaista oi- keutta itselleen. Näiden väärinkäytösten estämiseksi sääti Maunu Ladonlukko vuonna 1280 Alsnön sään- nön, joka kielsi ilman kuninkaan lupakirjaa vaatimasta vapaakyydityksiä ja kestitystä. Säännön mukaan jokai- sessa pitäjässä tuli olla kyytirättäri eli kyytinimismies, jonka velvollisuutena oli korvausta vastaan hankkia matkustajille ravintoa, kyyditys ja majoitus. 1 Matkus- tamisen yleistyessä tällaisia matkustajien ja hevosten levähdyspaikkoja kaivattiin sen aikaisen vaivalloisen matkanteon kestäessä. Tiestön huonosta kunnosta johtuen ajokalusto ja hevoset joutuivat koville mat- kojen ollessa pitkiä ja raskaita. Eikä matkustajakaan päässyt helpolla istuessaan pitkiä aikoja purilaiden tai kiesien kovalla penkillä kivikkoisia ja kuoppaisia teitä pitkin kulkiessaan. Kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi maa- laissaan vuodelta 1442, että kihlakunnantuomarin oli lautakunnan avulla asetettava yleisten teiden varsille niin sanottuja tavernoita kahden, korkeintaan kahden ja puolen peninkulman2 (noin 20−25 kilometrin) Pysähdytään kestikievariin · Tanja Korpi 98 päähän toisistaan. Tavernanpitäjän velvollisuutena oli maksua vastaan tarjota kuninkaan luvalla matkustaval- le ravintoa ja olutta sekä luovuttaa tallista tilaa hänen hevosilleen. Ruoasta ja rehusta hän sai ottaa maksun määrätyn taksan mukaan, korkeintaan kuitenkin kak- si tai neljä penniä kalliimmalla hinnalla mitä seudulla maksettiin tavaroista yleensä. Majoituksesta ja talliti- lasta ei sen sijaan maksua saanut periä. Lain mukaan tavernanpitäjällä ei ollut mitään velvollisuutta tarjota matkustajille kyyditystä sen paremmin kaupungeissa kuin maaseudullakaan. Mikäli matkustajia tuli niin monta, etteivät tavernan omat tilat riittäneet, tuli lä- himpien talojen avustaa kestityksessä ja majoituksessa. Tavernanpitäjän piti sijoittaa matkustajat lähimpiin ta- loihin sen perusteella, kuinka monta matkustajaa hän katsoi talon pystyvän maksua vastaan ruokkimaan ja majoittamaan. Lisäksi laki turvasi tavernanpitäjän, ta- lojen isännän perheineen ja talonpojan oikeudet kos- kemattomuuteen ja korvaukseen kestitsemisestä, sillä he eivät itse olleet oikeutettuja saamaan kestitystä. 3 Monet säätyläiset turvautuivat useimmiten karta- noiden, säätyläistalojen ja pappiloiden vieraanvarai- suuteen matkoillaan, olivathan olot niissä paremmat kuin monessa tavernassa. Etenkin kaupungeissa tarjo- si puolestaan kiltalaitos oman säätynsä edustalille, ku- ten kauppiaille ja eri alojen ammatinharjoittajille, ma- joituksen ja kestityksen lisäksi tapaamispaikan juhlia sekä kuulumisten ja uutisten vaihtoa varten. Ulvilan kauppakaupungin alueella tiedetään olleen neljä kil- taa, joista huomattavimmasta ja Suomen vanhimmas- ta Pyhän Gertrudin killasta tehty asiakirjamerkintä on vuodelta 1347. Tosin sen sijaintia Ulvilassa ei ole pys- tytty jäljittämään. 4 Talonpoikien vapaakyyti ja -kestitysrasitusta pyrit- tiin vähentämään ja vähitellen poistamaan 1500-lu- vun aikana, jolloin Kustaa I Vaasa kiinnitti huomiota väärinkäytöksiin. Tavoitteena oli vapaakyytien ja kes- tityksen rajoittaminen minimiin ja tavernojen velvol- lisuuksiin lisättiin kyyditysvelvollisuus. Uusi kestikie- variasetus kirjattiin vuoden 1649 valtiopäivillä. Samal- la luovuttiin taverna-nimityksestä ja ryhdyttiin käyt- tämään nimitystä kestikievari. Sellaisesta matkustaja sai majapaikan, kestityksen ja kyydityksen seuraavaan lähimpään kestikievariin. 5 Kestikievareita tuli olla enintään kahden peninkulman (noin 20 kilometrin) päässä toisistaan. Samalla kestikievarinpito vapautui ja jokaisella, jolla oli siihen varaa ja halukkuutta, oli oi- keus perustaa ja ylläpitää kestikievaria. 6 Uudistuksen tarkoituksena oli saattaa kestikieva- rilaitos sellaiseen kuntoon, että se pystyisi pitämään huolta kaikesta liikenteestä. Käytännössä kansa oli kuitenkin edelleen velvollinen hoitamaan sotaväen kyydityksiä ja kestityksiä. Lisäksi kestikievareiden lä- himmät talot olivat velvoitettuja avustamaan kestikie- varia niissä tapauksissa, joissa matkustajia saapui niin paljon, etteivät kievarin omat hevoset ja tilat riittäneet. Myöhemmin tätä velvollisuutta ryhdyttiin kutsumaan reservikyydiksi. Myös kestikievaritaloista kauempana 99 P ysähdytään kestikievariin asuvilla oli velvollisuus suorittaa manttaaliin pannun maan mukaan kyydityksiä, jolloin he lähettivät tie- tyiksi päiviksi vuodessa kievariin taikka sen läheisyy- teen hevosen tai hevosia odottamaan näitä ylimääräi- siä kyydityksiä. Tätä kyyditysvelvollisuutta kutsuttiin hollikyydiksi. 7 Vasta vuonna 1727 päätöksessä yhteisen kansan valituksiin selkeytettiin kansan ja kestikievarin kyy- ditsemisvelvollisuutta. Määräyksin säädettiin että kes- tikievarin oli ensisijaisesti itse hoidettava kyyditykset, mikäli tieosuus oli vähäliikenteinen. Mikäli liikenne tieosuudella oli niin suuri, ettei kestikievari yksin kyennyt kyydityksiä suorittamaan olivat reservitalot velvollisia avustamaan kievaria. Varsinkin suurten val- tateiden varsilla, joissa kyydityksiä ei voitu tällä tavoin hoitaa, olivat kauempana sijaitsevat talot velvoitettuja avustamaan kyyditysten suorittamisessa kyytilahko- jen mukaan. Näiden kyytilahkojen muodostamiseen ottivat osaa kaikki kestikievarissa kyytivelvolliset talot, jolloin reservi- ja hollikyytivelvollisia taloja käsitel- tiin yhtenä kokonaisuutena ja kyydinpito järjestet- tiin keskinäisten sopimusten ja maaherran päätöksen nojalla. 8. Vuonna 1734 annettuun Ruotsin valtakunnanla- kiin sisältyi säädöksiä kestikievareista, jotka lähinnä täsmensivät aikaisempia määräyksiä. Uutena määrä- yksenä oli se, että kestikievari sai periä matkustajalta korvauksen yösijasta. Kestikievarinpitäjän oli koh- tuullista korvausta vastaan tarjottava matkustajille ma- joitusta, ruokaa sekä tallitilaa matkustajan hevosille. Hän oli sakon uhalla velvoitettu huolehtimaan kai- kesta siitä, mitä matkustaja hänen talletettavakseen an- toi. Kestikievarit saivat oikeuden myydä paloviinaa ja olutta. Maaseudulla kestikievarit saivat yksinoikeuden viinanmyyntiin sekä oikeuden ostaa paikkakunnalta saatavia tuotteita matkustajien kestitystä varten. Kes- tikievareissa oli oltava majoitushuoneet ja vierastupa matkustajia varten sekä sieltä piti saada kohtuullista korvausta vastaan viinaa, olutta, ruokaa, kynttilöitä, puita, yösija sekä tallitilaa ja hevosen ravintoa. Lisäk- si kestikievarissa tuli olla hevosia, satuloita, vaunuja, kärryjä, rekiä ja veneitä niin monta kuin kestikievarin katsottiin tarvitsevan. Näiden hinnat sekä kyytitaksa vahvistettiin vuosittain käräjillä maaherran ehdotus- ten perusteella ja tämä taksataulu9 tuli olla kestikieva- rissa matkustajien nähtävillä. Taksataulusta kävi ilmi matkan pituus seuraavaan kestikievariin, hevosella ja veneellä tehtävän matkan hinta sekä tarvittaessa lau- talla yli tehtävän matkan lauttamaksu. Hintojen piti olla samat läänin jokaisessa kestikievarissa, eikä niitä saanut kukaan korottaa ilman käskynhaltijan lupaa. Lisäksi kestikievareissa tuli olla esillä kestikievarijär- jestys, jossa lueteltiin kestikievarin, hollimiesten sekä matkustajien velvollisuudet ja oikeudet. Kestikievaris- sa tuli lisäksi olla esillä maaherran lähettämä kuukau- sittainen päiväkirja, johon matkustajan tuli merkitä nimensä, arvonsa tai ammattinsa, matkan lähtöpaik- kakunta ja määränpää sekä mahdolliset kestikievaria 100 101 P ysähdytään kestikievariin tai matkaa koskevat muistutukset ja valitukset. Mikä- li tätä kestikievaripäiväkirjaa ei matkustajalle annettu täytettäväksi, oli hänen kirjattava ne ylös seuraavassa kestikievarissa. 10 Matkustajamäärien kasvaessa 1800-luvulla oli ai- heellista uudistaa kestikievari- ja kyytilaitosta koskevaa lainsäädäntöä, joka oli jäänyt ajastaan jälkeen. Keisari Aleksanteri III antoikin marraskuussa 1883 armollisen asetuksen kyydinpidosta ja kestikievaritaloista. Kesti- kievarien pito, kyyditykset ja reservipaikat myytiin huutokaupassa suoritettavaksi kolmeksi tai viideksi vuodeksi kerrallaan ja huutokaupan ajankohdan sekä paikan määräsi kuvernööri. Kruununvouti ilmoitti sen kihlakuntansa kuntiin, jonka seurauksena kunti- en edustajat ja nimismiehet kokoontuivat yhteen te- kemään ehdotuksen kestikievareiden ja kyyditysten järjestämisestä kihlakunnassa. Kuvernööri tutustui ehdotuksiin ja teki niiden perusteella päätöksen siitä kuinka pitkäksi ajaksi läänissä urakat tarjottiin sekä siitä mihin kestikievareita, reservipaikkoja sekä kyyti- asemia tuli sijoittaa. Kuvernööri vahvisti läänissä voi- massa olevat kestikievari- ja kyytitaksat, jotta ne olisi- vat matkustajille yhtenäiset. Toinen ratkaiseva muutos oli se, että vuonna 1887 määräyksen mukaan kesti- kievareista poistui viinanmyyntioikeus ja vuodesta 1895 lähtien saivat kunnat itse päättää siitä, sallittiinko oluenmyynti kunnan alueella sijaitsevissa kestikieva- reissa. Lupa täytyi hakea vuodeksi kerrallaan ja monet kunnat kielsivätkin kestikievareissa oluenmyynnin. 11 Kestikievarien tarjoamille palveluille oli vielä 1900-luvun alkupuolella kysyntää ja viimeisin Suo- men kyytilaitosta koskeva laki hyväksyttiin vuonna 1918. Lain päätarkoituksena oli saada kyytijärjestel- mä kannattamaan itsensä. Kyytilaitos toimi 1920-lu- vuln alkupuolella valtion alaisena, joskin kievaritalot olivat lähes poikkeuksetta samat kuin aikaisemmin- kin. Vähitellen maantie- ja rautatieverkon kehittyessä sekä autojen yleistymisen myötä kestikievarien kyy- ditystarpeet vähenivät. Siellä missä se oli mahdollis- ta, ihmiset siirtyivät käyttämään rautateiden palvelu- ja, nopeine yhteyksineen. Lisäksi nopeasti yleistyvä linja-autoliikenne siirsi matkustajia kestikievareiden kyytipalveluiden käyttäjistä linja-autojen käyttäjik- si. Laajentunut tieverkosto, matkustuksen helppous, säännöllisesti kulkevat vuorot ja hintojen edullisuus verottivat matkustajamääriä kestikievareilta. Monessa kunnassa kestikievarin majoitus- ja ravitsemispalve- luille löytyi silti kysyntää, mutta hevoskyytiä kärryis- sä kyselivät korkeintaan hääparit. Tästä syystä moni kestikievarinpitäjä, pysyäkseen kehityksen mukana, hankki kuljetuskaluston joukkoon auton ja anoi lu- van harjoittaa ammattimaista henkilöautoliikennettä. Tie- ja rautatieverkon laajeneminen, autoistuminen ja etenkin linja-autoliikenteen kehittyminen vaikuttivat ratkaisevasti kestikievarien toimintaan, jolloin niiden Noormarkun kievari. 2008. 102 palvelurakenne ei vastannut enää matkustajien tarpei- ta. Kestikievareita lopetettiin ja moni entinen kievari muuttui kahvilaksi, ravintolaksi tai majataloksi. Suo- messa laki kievareista, kyytiasemista ja -pysäkeistä lak- kautettiin tarpeettomana vuonna 1955. 12 Satakunnan kestikievarit Pysähdyspaikkoja matkalaisille – kestikievariverkosto muotoutuu Ulvilasta Pohjanmaalle kulkevasta rantatiestä on mai- nintoja 1400-luvun lopulta lähtien. Tämä merenran- nikkoa seurannut huonokuntoinen rantatie oli ainoita pohjoiseen vieviä teitä ja sen vuoksi se säilyikin 1600- luvun alkupuolelle saakka Porista pohjoiseen suun- tautuvan liikenteen valtaväylänä. Tätä vanhaa ran- tatietä liikennöitiin pääasiassa talvisin, sillä se halkoi harvaan asuttuja tai kokonaan asumattomia seutuja ja kesäreitti oli lisäksi kivinen, soinen ja mäkinen. Reitin varrelta puuttui matkustajien kaipaamia levähdyspaik- koja ja tästä syystä liikenne alkoi vähitellen kulkeutua rantatietä pidemmälle Hämeenkyröstä Pohjanmaalle johtavalle tielle. Vanha rantatie menetti merkitystään ja sitä käyttivätkin pääasiassa vain postinkuljetuksesta huolehtineet talonpojat. 13 1500-luvulla matkalaiset kulkivat pääasiassa kangas- tietä Turusta Ulvilan ja Kankaanpään kautta Korshol- maan, vaikka reitti oli pidempi kuin pitkin rannikkoa kulkenut maantie. Vielä 1600-luvullakin tämä yliseksi maantieksi ja myöhemmin sisämaantieksi, kutsuttu reitti Turun ja Porin välillä oli suositumpi matkareitti, kuin pitkin merenrannikkoa kulkenut suorempi tie. Tämä johtui suurelta osin tien paremmasta kunnosta, jonka vuoksi matkanteko taittui nopeammin. 14 Mo- lempien reittien varrelle oli jo varhain muodostunut kestikievareiden verkosto, joskin alkuaikoina kestikie- vareina toimivat lähinnä nimismiestalot, pappilat sekä yleensä kylissä sijaitsevat varakkaimmat talonpoikais- talot taikka kylien talonpoikien yhteiskievarit, joita pidettiin vuorotellen kylän jokaisessa talossa. Myö- hemmin kestikievarinpito siirtyi urakalla pidettäväksi ammattimaisemmaksi toiminnaksi, jolloin alimman tarjouksen tehnyt talo taikka siihen soveltuvin talo sai kestikievarin ja kyyditykset hoidettavakseen tietyksi ajaksi. Varhaisimpia tietoja Turusta pohjoiseen vievän Huovintien käytöstä on 1550-luvulta, jolloin matkal- laan Turusta Ulvilaan Juhana-Herttua yöpyi Pöytyän pappilassa, eräässä piispan lampuotitalossa Virtsan- ojalla, Köyliön Kankaanpään kylässä sekä Kokemäen kartanossa. 15 Samoihin aikoihin tarkastusmatkallaan Olavinlinnan ylikäskynhaltija Tuure Pietarinpoka Bielke yöpyi Karkun nimismiestalossa Karkun kylässä, Tyrvään nimismiestalossa Tyrvään kylässä, nimismies Tuomas Takun talossa Huittisten Sammussa sekä Heikki-nimismiehen talossa Virtsanojalla. Varsinais- 103 P ysähdytään kestikievariin Suomen omistuksilleen tekemänsä matkan jälkeen hän yöpyi jälleen Virtsanojalla Kankaanpään nimis- miehen Olavi Jaakonpojan talossa ja jatkoi sieltä Köy- liön ja Kokemäen kartanon kautta Ulvilaan. 16 Lisäksi Jaakko Teitti on valitusluettelossaan Suomen aatelis- toa vastaan vuosilta 1555−1556 kirjannut Suomen yleiset maantiet sekä kylien ja kaupunkien väliset väli- matkat. Teittin luetteloon on merkitty neljä pääreittiä, jotka ovat olleet: Turun ja Viipurin välinen maantie, Viipurin ja Hämeenlinnan välinen maantie, Viipurin ja Savonlinnan välinen maantie sekä Turun ja Ulvilan välinen maantie. Lisäksi luetteloon on merkitty muita pääreittejä, jotka ovat kulkeneet Turun ja Hämeen- linnan välillä, Savonlinnan ja Hämeenlinnan välillä, Ulvilan ja Korsholman välillä sekä Hämeenlinnan ja Korsholman välillä. 17 Satakunnassa, kuten muuallakin Suomessa, kes- tikievareita perustettiin majataloasetuksen johdosta moneen pitäjään ja kaupunkiin aina 1800-luvun alku- puolelle saakka. Kestikievareita perustettiin pääasiassa lain määrääminä, mutta matkustamisen lisääntyminen ja tieverkoston laajeneminen loivat tarpeen kestikie- varien perustamiseksi vilkkaimpien matkustus- ja ta- varaliikennereittien varsille. Satakunnan alueella, joka käsitti 1600-luvulle asti suuren osan Pirkanmaata, oli jo 1500-luvulta lähtien muodostunut varsin taaja kes- tikievareiden verkosto. Pääosin kestikievarit sijaitsivat nimismiestaloissa, mutta teiden varsille oli perustet- tu muitakin kestikievareita. Satakunnan alueella oli 1550-luvulla viisitoista nimismiestaloa, jotka olivat Ala-Satakunnassa Köyliön, Kokemäen, Loimijoen, Huittisten, Euran, Eurajoen, Ulvilan ja Närpiön ni- mismiestalot sekä Ylä-Satakunnassa Tyrvään, Karkun, Vesilahden, Lempäälän, Kyrön (Hämeenkyrö), Pirk- kalan ja Kangasalan nimismiestalot. 18 Nimismiesta- lot oli sijoitettava loogisesti oikein ja tästä syystä ne sijaitsivat lähes aina pääteiden varsilla. Juuri sijaintinsa vuoksi nimismiestaloista muodostuikin kyyti- ja ma- japaikkoja hallitsijan asioilla liikkuville. Nimismiesten tehtävänä oli järjestyksenvalvonnan lisäksi pitää huol- ta teiden ja siltojen kunnossapidosta alueellaan sekä huolehtia lupakirjan turvin matkustavien tarvitsemis- ta kyydityksistä ja majoituksesta. Mikäli matkustajia oli niin paljon, että nimismiestalon omat tilat ja hevo- set eivät riittäneet, olivat lähistön talonpojat velvollisia avustamaan majoituksessa ja kyydityksissä. Nimismiestalot, jotka samalla toimivat kestikieva- reina, eivät aina sijainneet pysyvästi samassa paikassa vaan niiden sijainti vaihteli teiden matkustajamäärien myötä. Monet nimismiestaloista sijaitsivat ihmisten, viestien ja rahdin risteyskohdissa. Palvelut oli pidet- tävä helposti saatavilla ja siksi nimismiestalon paikka saattoi välillä vaihtua. Satakunnan alueella sijainneista nimismiestaloista, jotka samalla toimivat kestikieva- reina, Köyliön nimismiestalo on sijainnut Ulvilantien varressa Kankaanpään kylässä. Loimaalla nimismies- talon paikka puolestaan vaihteli sen mukaan oliko ni- mismies Virttaalta vai Niinijoelta. Eurassa nimismies- 104 talon paikka oli välillä Sorkkisissa ja välillä Vaaniissa ja sijaitsi se välillä Kiukaisissakin, myös Eurajoella ni- mismiestalon paikka vaihteli Lavilan ja Kainuun kes- ken. Lapista tunnetaan Kaukolan, Sukkalan, Korven ja Kivijärven nimismiestalot ja Kokemäellä nimis- miestalot olivat Ylistarossa, Haistilassa ja Villilässä. Ulvilan nimismiestalo sijaitsi Masiassa ja Huittisten nimismiestalot puolestaan Lauttakylässä ja Sammun Takussa. Hämeenkyrön ainoana nimismiestalona on puolestaan toiminut Laitila, kuten myös Karkun Karkunkylän ja Tyrvään Tyrväänkylän nimismies- talotkin. 19 Satakuntaan oli 1600-luvun loppupuolelle tul- taessa perustettu kestikievareita Turku–Pori-ranta- tien varrelle Unajaan, Raumalle, Eurajoen Tarvolaan, Nakkilan Masiaan, Ulvilan Ravantiin ja Haistilaan, Noormarkkuun, Ahlaisten Alakylään, Merikarvian Köörtilään, kirkonkylään ja Riispyyhyn sekä Närpi- öön. Kokemäen kautta kulkevan maantien varrella kestikievareita oli tuolloin Virtsanojalla, Säkylän Iso- säkylässä, Köyliön Kankaanpäässä, Euran Sorkkisissa ja Honkilahdella, Kiukaisten Eurakoskella, Kokemäen Villilässä, Harjavallassa sekä Huittisten Lauttakylässä. Huittisista tie haarautui Hämeenlinnaan kulkevak- si tieksi, jonka varrella oli kestikievareita Tyrväällä, Karkussa, Hämeenkyrön Laitilasa ja Pirkkalassa. Hä- meenkyrön Laitilasta jatkui tie Korsholmaan, jonka varrella kestikievareina toimivat Jämijärven Hollo ja Soini, Ikaalisten pappila sekä Kyrön ja Suupohjan vä- lille perustetut kestikievarit Nummijärvi, Kantti, Nii- nisalo ja Varppee. Talvisin kestikievarina toimi myös Parkanon Laatu. 20 Matkustus lisääntyy – kestikievariverkosto ja reittivalikoima laajenevat Matkustajia varten alkoi ilmestyä 1700-luvun alkupuo- lelta lähtien useita eri matkaoppaita Suomen maanteistä ja matkustusreiteistä, joihin oli merkitty reittien varrel- la sijaitsevat kestikievarit, lauttayhteydet, taksat sekä merkittävimmät nähtävyydet. Georg Biurman julkaisi 1743 kartalla varustetun matkaoppaan Vägvisare till och ifrån alla städer och namnkunniga orter, uti Svea- och Göta- riken, samt Stor-Förstedomet Finland, josta tuli ilmestytty- ään tunnetuin ja suosituin opaskirja. Tästä Biurmanin matkaoppaasta otettiin uusintapainoksia 1757, 1768 ja 1776. Muita matkaopaskirjoja olivat Reseruter i Finland ja Vägvisare i Finland. Näihin matkaoppaisiin oli hyvin merkitty Satakunnan kestikievariverkosto ja esimer- kiksi Biurmanin matkaoppaassa Turun ja Vaasan välil- lä kestikievareita oli Satakunnan alueella sisämaantien varrella Oripäässä, Virtsanojalla, Vampulassa, Lautta- kylässä, Pasvolassa (Pafwola), Mäkipäässä, Herttualassa, Järvenkylässä, Vehuvarppeella, Niinisalossa ja Kyrön Skanssissa. Rantatien varren kestikievaripaikkoina oli- vat puolestaan Unaja, Rauma, Eurajoki, Leistilä, Pori, Ruosniemi, Ahlainen, Merikarvia ja Siipyy. 21 105 P ysähdytään kestikievariin Suomessa tehtiin aika ajoin kartoituksia, joihin kirjattiin ylös postireitit ja maantiet sekä niiden var- silla sijainneet kestikievarit välimatkoineen. Vuonna 1789 tehdyssä kartoituksessa Turusta kulki kaksi pää- reittiä Satakunnan halki Pohjanmaalle, merenrannik- koa seurannut Rantatie ja sisämaan kautta kulkenut sisämaantie. Näiden lisäksi Satakuntaan oli muo- dostunut maanteitä eri pitäjien ja kaupunkien välille (Liite 1). Satakunnassa kestikievariverkosto vakiin- tui 1800-luvun puoliväliin mennessä ja Satakunnan alueella kestikievarit olivat Honkajärvellä, Tuorilassa, Pirttijärvellä, Noormarkussa, Pomarkussa, Kankaan- päässä, Masiassa, Tattarassa, Hanninkylässä, Irjan- teella, Taipaleella, Lapijoella, Sydänmaalla, Unajassa, Hinnerjoella, Kiukaisissa, Sorkkisissa ja Yläneellä sekä Porin ja Rauman kaupungeissa (Liite 2). Lisäk- si Satakunnassa oli useita kyytiasemia, jotka toimivat joko kesäteiden tai talviteiden varsilla. 22 Suomessa julkaistiin 1800-luvun loppupuolelta lähtien lääneit- täin jaoteltuja luetteloita kyytilaitoksista. 23 Näistä luetteloista matkustaja pystyi selvittämään sen, mis- sä läänin alueella kestikievarit, kyytiasemat ja reser- vipaikat sijaitsivat, minne kustakin niistä kyydittiin sekä niiden väliset välimatkat. Lisäksi luetteloissa mainittiin kulloisenakin kyydityskautena voimassa oleva kyytitaksa, jota läänissä matkustajalta perittiin kilometrin matkaa kohden. Kestikievarien ja etenkin reservipaikkojen määrä laski Turun ja Porin läänissä vuodesta 1879 lähtien. Vuonna 1879 Turun ja Porin läänissä oli 109 kesti- kievaritaloa, joissa oli yhteensä 360 kyytihevosta ja 914 reservihevosta. Kyydityskautena 1885−1887 lää- nissä oli kestikievareita 77 sekä reservi- ja postitaloja 70, kun kaudella 1901−1905 kestikievareita oli 92 ja reservi- ja postitaloja enää 35. Kyytihevosten määrä laski samana ajankohtana ja kyydityskautena 1885- 1887 kyytihevosia oli kestikievareissa 208 ja reser- vi- ja postitaloissa 65. Kyydityskautena 1901−1905 kyytihevosia oli kestikievareissa 147 ja reservi- ja postitaloissa puolestaan 35. 24 Kestikievarien määrän laskuun vaikutti suurelta osin Suomeen 1800-luvun loppupuolelta lähtien rakennettu rautatieverkosto, josta edelleenkin käytössä oleva päärataverkosto oli valmiina vuonna 1910. Rautatiestä muodostui varsin nopeasti suosittu pitkien matkojen matkustusmuoto. Kestikievareista suoritettujen kyytien määrä väheni ja varsinkin niillä paikkakunnilla, joiden kautta rautatie kulki, kyyditysten kohde oli usein paikallinen rauta- tieasema. Rataverkon ulkopuolelle jääneissä pitäjissä kestikievaritoiminta jatkui kuitenkin ennallaan, tur- vaten näin matkustajille kattavat liikenneyhteydet eri puolille maakuntaa ja lääniä. Laajentunut tiever- kosto, matkustuksen helppous, autojen ja varsinkin linja-autojen yleistyminen 1900-luvun alkupuolella sekä niiden säännöllisesti kulkevat vuorot ja hintojen edullisuus verottivat matkustajamääriä kestikievareil- ta. Tästä syystä moni kestikievarinpitäjä, pysyäkseen kehityksen mukana, hankki kuljetuskaluston jouk- 106 koon auton ja anoi luvan harjoittaa ammattimaista henkilöautoliikennettä. Satakunnassa tällaisten hen- kilöautoliikennelupien hakeminen oli suurimmillaan 1930-luvulla, jolloin lupahakemuksia saattoi tulla kruununvoutien kanslioihin muutamia kymmeniä kuukaudessa.25 Ahlaisten kunnan edustaja esitti uudelleen Ah- laisten kirkonkylään kievarin perustamista. 26 Lisäksi ehdotuksessa on loppulausumassa kohta, jossa kun- nat velvoittavat maaherran ”ryhtymään toimenpiteisiin nykyjään voimassa olevan kestikievari- ja kyytijärjestelmän poistamiseksi, koska ajan mukana liikenne on kehittynyt oloja vastaavaksi ja yksityisyrittelijäisyys tyydyttää yömajo- jen pidon, jota tähän asti valtio on estänyt järjestämällä kyy- tilaitoksia ja kyydityksiä ja tällä tavoin on suosinut määrä- tyille henkilöille tätä tointa yksityisoikeutena. Kyytilaitoksi- en tarpeettomuutta katsottiin osoittavan jo senkin seikan, että niitä ei enää säännöllisesti tarvita ja että useat kunnat kuten tässäkin kihlakunnassa Rauman mlk, Eurajoki, Luvia, Ahlainen, Ulvila, Nakkila sekä Porin maalaiskunta ynnä Noormarkun kunta ovat selviytyneet ilman kestikievareita ja kyytilaitoksia ja että tämmöinen mahdollisuus olisi niillä- kin kunnilla, joihin nyt on ehdotettu pidettäväksi ja vaadittu perustettavaksi kyytilaitoksia.” 27 Tällainen mielipide oli vallalla muuallakin Suomessa ja laki kievareista, kyy- tiasemista ja -pysäkeistä lakkautettiin tarpeettomana vuonna 1955. Kestikievaritaksoja ja valvontaa – matkustusolosuhteita yhdenmukaistetaan Kestikievarinpito ei houkutellut alkuaikoinaan 1500- luvulla vapaaehtoisia kestikievarinpitäjiä, sillä kesti- kievarin pitäjä oli velvollinen pitämään kestikievarin tilat kunnossa sekä huolehtimaan siitä, että häneltä aina löytyi ruokaa aterioita varten, heiniä ja rehua mat- kalaisten hevosille sekä omia kyytihevosia ja kalustoa kyytien suorittamiseen. Mikäli kestikievarinpitäjä ei pitänyt huolta taikka hoitanut kunnolla tehtäviään, joutui hän maksamaan sakkoa tehtäviensä hoitamat- ta jättämisestä. 1500-luvulla tämä sakko oli kolme markkaa, jonka kestikievarinpitäjä joutui maksamaan jokaiselta kerralta kun hän oli jättänyt tehtävänsä hoi- tamatta. Tästä johtuen nimismiestalot velvoitettiin huolehtimaan kestikievarinpidosta, mutta silti monen pitäjän alueella esiintyi niskattomuutta kuninkaan määräyksiä vastaan ja lain velvoittamaan hollikyytiin ei välttämättä lähdetty. Kihlakunnan nimismiehet olivat myös velvoitettuja tekemään tarkastuksia kes- tikievareissa, jolloin he tarkistivat kievarin toiminnan ja tilat. Samalla he saivat tiedon niistä hollikyytivel- vollisista, jotka eivät olleet ilmaantuneet määrättyyn vuoroonsa. 28 Tästä seurasi se, että useiden sakkotuo- mioiden jälkeen 1600-luvulle tultaessa, ja uuden lain määräysten mukaisesti myös Satakuntaan perustettiin uusia kestikievareita. Uuden lain mukaan kestikieva- rinpitäjä sai korvauksen tehdystä työstä, matkustaja 107 P ysähdytään kestikievariin joutui maksamaan kyydityksistä sekä aterioista ja he- vosten ylläpidosta. Majoituksesta tosin ei vielä maksua saanut pyytää. 29 Vuoden 1734 lain mukaan maaherra vahvisti vuo- sittain koko lääniä koskevat kestikievari- ja kyytitak- sat käräjillä. Biurmanin matkaoppaassa vuodelta 1743 matkustajataksana satuloidusta hevosesta tai hevosesta ja kärrystä sai kestikievari periä maksua maaseudulla yhden hopeaäyrin peninkulmalta ja hevosesta vaunui- neen kaksi hopeaäyriä peninkulmalta. Kaupungeissa taksa oli kaksinkertainen maaseutuun verrattuna. 30 Näistä kestikievari- ja kyytitaksoista tuli olla esillä tak- sataulu, josta matkustaja näki minkä hinnan hän jou- tui palveluista maksamaan (Liite 3). Kestikievareista tuli löytyä myös huoneentaulu johon oli kirjattu ylös kestikievarin ja sen pitäjän, hollimiesten sekä mat- kustajien oikeudet ja velvollisuudet (Liite 4). Mikä- li kestikievari veloitti taksoja enemmän tai ei pitänyt huolta kyytikaluston ja kestikievarin kunnosta, jou- tui kestikievarinpitäjä maksamaan kymmenen taala- rin sakon velvollisuuksiensa laiminlyönnistä. Kyydin laiminlyönnistä hollikyytivelvollinen oli velvoitettu kuuden markan sakkoon ja matkustajan jatkokyydin tahallisesta viivyttelystä tai estämisestä sakko oli yksi taalari jokaiselta puolelta tunnilta. Nimismiesten vel- vollisuuksiin kuului kestikievarien toiminnan tarkas- taminen ja mikäli tiloissa, kalustossa tai palvelujen ta- sossa oli huomautettavaa, joutui hän antamaan ohjeita niiden korjaamiseksi sekä antamaan sakkoja epäkoh- tien vakavuudesta riippuen. Hän joutui tällöin teke- mään uusintatarkastuksen, jolloin katsottiin olivatko epäkohdat korjattu ja oliko kestikievarinpitäjä tämän jälkeen oikeutettu jatkamaan tehtävässään. 31 1800-luvun puolivälissä matkustajataksa koostui hevosten ja kärryjen käytöstä, joista matkustaja mak- soi kaksi ja puoli hopeakopeekkaa hevosesta ja kär- ryjen vuokraa 1⁄10 hopeakopeekkaa virstaa kohden. 32 Kestikievari ja kyytijärjestelmä olivat edelleen jatku- van tarkkailun alaisena ja kruununnimismiehet kir- jasivat käyntinsä kestikievaripäiväkirjoihin, jotka he paikan päällä tarkistivat huomautusten ja valitusten varalta sekä lähettivät ne sitten eteenpäin lääninkans- liaan. Merkintöjä huomautettavista taikka korjattavis- ta asioista Satakunnassa sijainneisiin kestikievareihin liittyen ei näissä ole ollut, ja suurin osa niihin kirja- tuista huomautuksista liittyy maanteiden huonoon kuntoon. Tosin Tuorilan kestikievaripäiväkirjaan on tehty 10. kesäkuuta 1861 espanjankielinen merkintä, joka saattaa liittyä kestikievarin toimintaan. Tätä al- kuperäistä asiakirjaa en ole tosin pystynyt jäljittämään, enkä siitä tehtyä käännöstä. Arvailujen varaan jää, mitä tämä merkintä on mahdollisesti koskenut. Lisäksi Noormarkun kestikievaripäiväkirjasta löytyy mielen- kiintoinen merkintä maaliskuun 18. päivältä 1863 jol- loin eräs Topelius on matkustanut Ilmajoelta Turkuun. Valitettavasti hän ei ole kirjoittanut kestikievaripäivä- kirjaan etunimeään eikä titteliään, joten emme voi olla aivan varmoja siitä onko kyseessä ollut itse Zacharias 108 Topelius, joka kiersi paljon Suomea ja kirjoitti muun muassa Matkustus Suomessa nimisen kirjan. 33 Kestikievaritaksat nousivat hitaasti eivätkä ne usein vastanneet ajankohdan muuta hintatasoa. Esimerkiksi Harjunpään kestikievarin päiväkirjasta vuodelta 1891 näkee kyytimaksun nousseen vain nimellisesti kol- messakymmenessä vuodessa 34: Vielä 1900-luvulla kestikievarien toiminta oli tar- koin säädeltyä ja lääneissä kirjattiin erilliset järjestys- säännöt kestikievareita varten (Liite 5). Järjestyssään- Päiväkirja täytettäwänä 4. ensimmäisenkuun kuluessa wuonna 1891 Harjunpään kestikiewarissa, sijaitsewa Ulvilan pitäjän Turun ja Porin lääniä. - Tässä kestikiewarissa on saatavana: Huoneita matkustawaisten käytettäwäksi 2 Hewosia wakinaista kyytä warten 1 Hewosia ylimäräistä kyytiä warten 8 - Matkustavwaisia kuljetetaan täältä allamainittuihin kestikiewareihin: Hewosella Matkan pituus kilometreinä Kyytipalkkaa warsinaiselta kyytihewoselta ylimääräiseltä kyytihewoselta Porin kaupunkiin 8 1 mk 12 p / 37 kop. 1 mk 52 p. / 50 kop. Finpyyhyn 13 1 mk 82 p / 60 kop. 2 mk 47 p / 82 kop. Kullaan 18 6⁄10 2 mk 62 p / 86 kop. 3 mk 53 p / 1 K 16 kop. Nakkilaan 13 1 mk 82 p / 60 kop. 2 mk 47 p / 82 kop. Ravanninkylään 9 1 mk 26 p / 42 kop. 1 mk 71 p / 56 kop. kyyti Porin kaupungista 8 1 mk 44 p / 48 kop. Ylitsekulusta tämän ja Nakkilan kestikiewarin wälillä olewasta lauttauspaikasta suoritetaan lauttamiehelle palk- kiota lautalla nähtäwän taksan mukaan. Ylitsekulusta tämän ja Porin kaupungin kestikiewarin wälillä sijaitsewasta sillasta suoritetaan siltamaksuna 12 penniä eli 4 kopekkaa kaksi-pyöräisiltä ja 40 penniä eli 13 kopekkaa neli-pyöräi- siltä ajoneuvoilta, joka maksu matkustawaisen tulee suorittaa tämän kestikiewarin pitäjälle. Kruununasiamies: Otto Julius Mahus 109 P ysähdytään kestikievariin nöt olivat varsin yksityiskohtaiset ja niissä oli tarkoin määrätty se millainen ja miten kestikievarin matkus- tajahuoneiden tuli olla kalustettuna, minkälainen sängyn ja petivaatteiden piti olla, millaiset ovien ja ik- kunoiden tuli olla sekä millaiset verhot sai olla. Mää- räykset koskivat jopa puhtautta, ja järjestyssäännöissä onkin määräyksiä miten usein huoneet tuli siivota ja tuulettaa sekä vuodevaatteet vaihtaa, pestä tai tuulet- taa. Nimismiesten tekemät tarkastukset tuli suorittaa vähintään kahdesti vuodessa. Tarkastuksissa kiinni- tettiin huomiota kestikievareiden huoneisiin, sisus- tukseen, varusteluun, hevosiin ja ajoneuvoihin sekä varasto- ja tallitiloihin. Vuodelta 1930 on Satakunnan kestikievareista useita tarkastuspöytäkirjoja ja esimer- kiksi Noormarkun kestikievarista on tehty seuraavan- lainen tarkastuspöytäkirja 35: Pöytäkirja tehty Noormarkun pitäjän Noormarkun kylässä si- jaitsevan kestikievaritalon tarkastuksessa kesäkuun 13 päivänä 1930. Voimassa olevan lokakuun 11 päivänä 1918 annetun kyytilain 31 §.n säännösten mukaisesti ja noudattaen Läänin Herra maaherran kiertokirjeessä 10 päivältä maaliskuuta 1927 N:o 5074 annettua käskyä toimitti allekirjoittanut Noormar- kun piirin v.t. nimismies tarkastuksen yllämainitussa kyy- tilaitoksessa ja olivat toimituksessa saapuvilla kyytilaitoksen urakoitsija, maanviljelijä Vihtori Lahti sekä toimitustodistajan poliisikonstaapeli Filemon Vesilahti. Tarkastuksessa katsastettiin kyytilaitoksen huoneet, huone- kalut, sängyt vuodevaatteineen, hevoset ja ajoneuvot sekä tarjoi- luesineet ja todettiin tällöin, ettei mikään antanut aihetta muis- tutuksiin, vaan oli kaikki hyvin tyydyttävässä kunnossa. Kun tähän vielä oli merkitty, että hevosten lisäksi kyytilaitoksessa oli matkustajien kuljetusta varten hyvässä kunnossa oleva umpi- nainen Pontiac-merkkinen auto, lopetettiin tarkastus siihen. Aika ja paikka kuin yllä. Eino Kalkas Tultaessa 1900-luvulle kestikievareista alettiin julkais- ta lääneittäin luetteloita, joihin oli merkitty kestikieva- rit välimatkoineen sekä läänissä perittävän kyytitaksan suuruus. Luetteloiden liitteenä oli usein läänin maa- herran vahvistama kestikievaritaksataulu, johon ilmes- tyi uutuuksina puhelimen käyttömaksu sekä autois- tumisen yleistyessä autotallipaikkamaksu. Monessa pitäjässä puhelin oli alkuaikoinaan sellainen ylellisyys, jota pitäjäläiset kävivät kestikievareissa maksua vas- taan käyttämässä. Tätä varten moneen kestikievariin hankittua puhelinta varten rakennettiin erityinen pu- helinhuone, kuten tehtiin esimerkiksi Noormarkussa sijainneeseen vuonna 1932 Lahden Matkustajakodik- si muuttuneeseen kestikievariin 36. Lisäksi useimmat kestikievarit hankkivat hevosten rinnalle auton, jolla kyytejä suoritettiin. Kestikievarin auto saattoi olla pi- täjän ainoa, jolloin sitä käytiin pidemmältäkin ihaile- massa. 110 Kunta Kylä Kestikievari Säilyneet rakennukset Eura Sorkkinen Sorkkinen Eurakoski Eurakoski Korvenkylä Hinnerjoki Nuortane Nuortane Eurajoki Irjanne Irjanne Kirkonkylä Vuojoen asema Sydänmaa Sydänmaa Lapijoki Lapijoki Kestikievari siirretty 1902 Vuojoen asemalle Harjavalta Merstola Merstola Honkajoki Kirkonkylä Vanhahonko Asumaton asuinrakennus Heiniluoman tila Asumaton asuinrakennus Honkilahti Kirkonkylä Honkilahti Huittinen Lauttakylä Lauttakylä Satakunnasta löytyviä kestikievarirakennuksia kunnittain 38: Autoistumisen myötä majatalon pito ei enää ol- lut kannattavaa ja moni kestikievarinpitäjä anoi lu- van harjoittaa ammattimaista henkilöautoliikennettä. Kuljetustaksaa sai luvan mukaan periä neljä markkaa kilometriltä, henkilöluvusta riippumatta. Vähitellen kuitenkin kestikievarien tarve matkustajien yöpymis- ja ruokailupaikkoina ja etenkin kyydityspaikkoina väheni ja Satakunnassa kuten muuallakin Suomessa moni kestikievari sulki matkustajilta ovensa. Turun ja Porin läänin maaherran päätöksessä kyydityskaudelle 1932−1934 kestikievareita määrättiin sijoitettavaksi Merikarvialle, Siikaisten kirkonkylään, Pomarkkuun, Kiukaisisiin ja Hinnerjoelle. 37 Kyyditysvelvollisuus rajoittui kuitenkin ainoastaan enää talvikuukausiin. Satakunnan alueelle oli muodostunut usean linja- autoliikennöitsijän toimesta kattava linja-autovuoro- verkosto, joka takasi edulliset ja nopeat yhteydet paik- kakunnalta toiselle. Myös rautatieverkoston kehitty- minen vei matkustaja kestikievareilta, jonka vuoksi Satakunnassa kestikievari toisensa jälkeen sulki oven- sa toiseen maailmansotaan mennessä. Satakunnan kestikievarit – viitteitä menneestä matkareittien varrella Satakuntaan alueella on ollut varsin laaja kestikievari- en verkosto ja monen kunnan alueella kestikievari on vaihtanut paikkaa sen mukaan, kenet on valittu tietyksi kyydityskaudeksi kestikievaria pitämään. Vaikka monet 111 P ysähdytään kestikievariin Jämijärvi Soini Kankaanpää Keskusta Kankaanpää Alahonkajoki Alahonkajoki Veneskoski Veneskoski Eurakoski Eurakoski Kullaa Levanpelto Levanpelto Koski Koski Kokemäki Peipohja Peipohja Tulkkila Tulkkila Köyliö Ehtamo Fältin kestikievari Kievari asuinrakennuksena* Lappi Kirkonkylä Vahala Kievarin luhti ja kaksi aittaa Lavia Lavia Haapakoski Luvia Hanninkylä Vähä-Ruutin tila Vanha puna-valkoinen kilometripylväs kievarin kohdalla, kievari asuinrakennuksena* Merikarvia Ylikylä Itäkylä Kievari asuinrakennuksena* Krooka Kulosaari Kievari asuinrakennuksena* Lammela Hamppula Kievari asuinrakennuksena* Tuorila Rajala Kievari asuinrakennuksena* Ylikylä Mäkivaara Kievari asuinrakennuksena* Kuvaskangas Välineva Lankoski Lankosken kievari Museoviraston kunnostama hollitupa Nakkila Kirkonkylä Nakkilan matkustajakoti Kievari asuinrakennuksena* Masia Masia Myllärinkylä Myllärinkylä Noormarkku Kirkonkylä Lahden Matkustajakoti Kievarirakennuksessa toimii Galleria Liisa Ekqvist Pomarkku Kirkonkylä Pomarkku Pori Ahlainen Pirttijärvi Ahlainen Alakylä Harjunpää Harjunpää Ruosniemi Ruosniemi Rauma Keskusta Rauma Kestikievarirakennus palanut Siikainen Kirkonkylä Siikainen Pyntäinen Pyntäinen Säkylä Keskusta Tekalan kestikievari Kievari asuinrakennuksena* Isosäkylä Isosäkylä Ulvila Ruskila Vampula Matkusjoki Matkusjoki * yksityiskäytössä 112 entiset kestikievarirakennukset on purettu ja korvattu uudisrakennuksilla, löytyy Satakunnasta edelleen en- tisiä kestikievarirakennuksia sekä muita viitteitä ton- tilla sijainneesta entisestä kestikievarista. Satakunnan kestikievariverkosto oli laajimmillaan 1800-luvun puolivälissä, jolloin jokaisessa kunnassa oli toimin- nassa yhdestä kolmeen kestikievaria tai kyytiasemaa. Kunnissa olevien kestikievarien lukumäärään vaikutti kunnan sijainti matkustusreittien varrella. Myös kesä- ja talvitiereittien kulkeminen kuntien kautta vaikutti siihen, missä ja kuinka monta kestikievaria kunnas- sa kulloinkin toimi. Satakunnan alueella toimineista kestikievareista on monia rakennuksia edelleen näh- tävillä maanteiden varsilla sekä kylien keskustoissa. Osa entisistä kestikievarirakennuksista on edelleen entisten kestikievarinpitäjien jälkeläisten omistukses- sa, osa on vaihtanut omistajaa ja osa on asumattomina. Kestikievareita on tuhoutunut tulipaloissa tai niiden tilalle on rakennettu uusia asuinrakennuksia, joistain on puolestaan jäänyt jäljelle enää vanhoja talli-, aitta- ja saunarakennuksia. Satakunnan alueen pappilat ovat sijainneet Säky- lässä, Köyliössä, Kokemäellä, Kauvatsassa, Kullaalla, Harjavallassa, Nakkilassa, Ulvilassa Porissa, Söör- markkussa, Kellahdella, Ahlaisissa, Merikarvialla, Sii- kaisissa, Kankaanpäässä, Pomarkkussa, Noormark- kussa, Raumalla, Lapissa, Eurassa, Honkilahdella, Hinnerjoella, Kiukaisissa, Eurajoella, Luvialla, Jä- mijärvellä, Karviassa, Honkajoella, Huittisissa, Vam- pulassa, Keikyässä, Kiikaassa, Kiikoisissa ja Laviassa. Monet pappilat tarjosivat kestikievaripalveluja pitäjien alueella, ennen kuin niihin perustettiin lain määrää- minä kestikievarit. 39 Nimismiestalot, jotka samalla ovat toimineet kes- tikievareina, ovat olleet Ala-Satakunnassa Köyliön, Kokemäen, Loimijoen, Huittisten, Euran, Eurajoen, Ulvilan ja Närpiön nimismiestalot sekä Ylä-Satakun- nassa Tyrvään, Karkun, Vesilahden, Lempäälän, Kyrön (Hämeenkyrö), Pirkkalan ja Kangasalan nimismies- talot. 40 Viitteet 1 Paasikivi 1901, 5; Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komiteamietintö N:o 4 1903, 4-5; Salminen 1993, 151-153; Pakarinen 1994, 85, 87. 2 Ruotsin peninkulma (mil) = 6000 syltä = 10 680 m = 10,68 km 3 Paasikivi 1901, 6-7; Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komitea- mietintö N:o 4 1903, 4-6; Salminen 1993, 153-155; Pakarinen 1994, 87-88; Pakarinen 1999, 11-13; Kristoffer kuninkaan Maanla- ki, Kuninkaankaari .17.10.2007. 4 Soini 1963, 48-52; Salminen 1993, 163, 213. 5 Paasikivi 1901, 8-9, 17-22; Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komi- teamietintö N:o 4 1903, 5-7; Salminen 1993, 155-156, 163; Pakari- nen 1994, 87-89; Pakarinen 1999, 12-13. 6 Paasikivi 1901, 22, 35-40, 47; Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komiteamietintö N:o 4 1903, 8-9; Salminen 1993, 155-156. 7 Paasikivi 1901, 57-59; Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komitea- mietintö N:o 4 1903, 9-11; Salminen 1993, 156; Pakarinen 1994, 89; Jokipii 1974, 542-552. 8 Paasikivi 1901, 60-63; Pakarinen 1994, 91; Pakarinen 1999, 31-34; Jokipii 1974, 542-552. 9 Myöhemmin tämä taksataulu oli osa kestikievaripäiväkirjaa, johon hinnat merkittiin näkyviin. 113 P ysähdytään kestikievariin 10 Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki, Rakennuskaari, 28. Luku, . 17.10.2007; Paasikivi 1901, 50; Soini 1963, 73-74; Pakarinen 1999, 31, 36; Salmi- nen 1993, 156; Jokipii 1974, 542-552. 11 Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komiteamietintö N:o 8 1881, 18- 32; Pakarinen 1999, 67-72, 77-82; Salminen 1993, 156-157. 12 Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komiteamietintö N:o 8 1881, 18- 32; Pakarinen 1999, 67-71, 77-82. 13 Heino 1979, 82-83; Jokipii 1974, 503, 544-547. 14 Wallin 1893, 51; Jokipii 1974, 503, 544-547. 15 Teitti 1556, 125-126; Suvanto 1973, 155. 16 Suvanto 1973, 155. 17 Teitti 1556, 84-89, 125-126; Suvanto 1973, 155. 18 Wallin 1893, 78-79, 131; Jokipii 1974, 544-547. 19 XIII Satakunta-seminaari. Satakunnan vanhat tiet ja kestikievarit 2005, 15-17; Wallin 1893, 53-55, 64-67. 20 Wallin 1893, 51; Jokipii 1974, 503, 544-547; XIII Satakunta-seminaari. Satakunnan vanhat tiet 2005, 15-17, 24-25, 31 ; Heino 1979, 85; Heino 1990, 286; Koivisto 1962, 157-158; Alhonen & Huurre & Papunen & Nallinmaa-Luoto 1983, 511, 513; Markkola 2006, 62; Santavuori 1961, 79; Nurminen 1970, 157, 160-161. 21 Biurman 1743, 40-41; Wallin 1893, 53-55, 64-67, 78-79. 22 Maanteitä, siltoja ja liikenneyhteyksiä koskevat diaarioimattomat asia- kirjat 1780-1930. LHA LKa Eea:1, TMA; Kestikievareita ja kyytilai- tosta koskevat asiakirjat 1831-1884. UKKrv:n ark. H:4, TMA. 23 Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1885-1942. UKKrv:n ark., H:5, TMA. 24 Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito, Komiteamietintö N:o 8 1881, 12 sekä Komiteamietintö N:o 4 1903, 31-32. 25 Elinkeinoilmoitusdiaari 1920-1944. UKKrv:n ark. Af:1, TMA. 26 Pöytäkirja Ulvilan kihlakunnan kruununvoudin pitämästä kokouksesta 29.9.1933 kyytilaitosten sijoittamisesta ja kyyditysten järjestämisestä Ulvilan kihlakunnassa vuosina 1935-1937. Kestikievareita ja kyytilai- tosta koskevat asiakirjat 1885 – 1942. UKKrv:n ark. H:5, TMA. 27 Pöytäkirja Ulvilan kihlakunnan kruununvoudin pitämästä kokouksesta 29.9.1933 kyytilaitosten sijoittamisesta ja kyyditysten järjestämisestä Ulvilan kihlakunnassa vuosina 1935-1937, s. 6-7. Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1885 – 1942. UKKrv:n ark. H:5, TMA. 28 Kristoffer kuninkaan Maanlaki, Kuninkaankaari, 24. § - 27.§ . 17.10.2007. 29 Kristoffer kuninkaan Maanlaki, Kuninkaankaari, 24.§ . 17.10.2007. 30 Biurman 1743, 11. 31 Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki, Rakennuskaari, 28. Luku, . 17.10.2007 32 Kestikievaripäiväkirjat 1861 – 1862. UKKrv:n ark. Eh:1, TMA; Kesti- kievaripäiväkirjat 1863, 1867, 1891-1892, 1895, 1901-1909. UKKrv:n ark. Eh:2, TMA; Kestikievareita ja kyydityslaitoksia koskevat taksat, järjestyssäännöt ym. muut asiakirjat 1800-1931, LHA LKa Eeb:2, TMA. 33 Kestikievaripäiväkirjat 1861-1863. UKKrv:n ark. Eh:1, TMA; Kestikie- varipäiväkirjat 1863, 1867, 1891-1892, 1895, 1901-1909. UKKrv:n ark. Eh:2, TMA; Kestikievareita ja kyydityslaitoksia koskevat taksat, järjestyssäännöt ym. muut asiakirjat 1800-1931, LHA LKa Eeb:2, TMA; Jokinen 1988, 64. 34 Kestikievaripäiväkirjat 1863, 1867, 1891-1892, 1895, 1901-1909. UK- Krv:n ark. Eh:2, TMA. 35 Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1885-1942. UKKrv:n ark. H:5, TMA; Kestikievareita ja kyydityslaitoksia koskevat taksat, järjestyssäännöt ym. muut asiakirjat 1800-1931, LHA LKa Eeb:2, TMA; Painotuotteet, UKKrv:n ark. H:10, TMA. 36 Juhani Ekqvistin haastattelu 23.10.2007. 37 Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1885-1942. UKKrv:n ark. H:5, TMA. 38 Kestikievaripäiväkirjat 1861-1863. UKKrv:n ark. Eh:1, TMA; Kestikie- varipäiväkirjat 1863, 1867, 1891-1892, 1895, 1901-1909. UKKrv:n ark. Eh:2, TMA; Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1831-1884. UKKrv:n ark. H:4, TMA; Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1885-1942. UKKrv:n ark., H:5, TMA. Säilynei- den rakennusten osalta tiedot on saatu ao. kunnista. 39 Suolahti 1912. 40 Wallin 1893, 78-79, 131; Jokipii 1974, 544-547. Lähdeluettelo Kirjallinen arkistoaineisto Turun Maakunta-arkisto (TMA) Turun ja Porin läänin lääninhallitus, lääninkanslian arkisto (LHA LKa) Eea:1 Maanteitä, siltoja ja liikenneyhteyksiä koskevat diaarioi- mattomat asiakirjat 1780-1930. Eeb:2 Kestikievareita ja kyydityslaitoksia koskevat taksat, järjes- tyssäännöt ym. muut asiakirjat 1800-1931 Ulvilan kihlakunnan kruununvoudin arkisto (UKKrv:n ark.) 114 Af:1 Elinkeinoilmoitusdiaari 1920-1944 Eh:1 Kestikievaripäiväkirjat 1861 – 1862 Eh:2 Kestikievaripäiväkirjat 1863, 1867, 1891-1892, 1895, 1901- 1909 H:4 Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat; Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1831 – 1884 H:5 Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat; Kestikievareita ja kyytilaitosta koskevat asiakirjat 1885 – 1942 H:10 Painotuotteet Haastattelut Juhani Ekqvistin haastattelu 23.10.2007. Aikalaislähteet Kristoffer kuninkaan maanlaki, Kuninkaankaari. Digitoitu teoksesta: Suomen kielen muistomerkkejä 2, 1: Kristoffer kuninkaan maanlaki: Tukholman codex B 96 / julk. E. N. Setälä, M. Nyholm; Herra Mar- tin suomeksi kääntämä. Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1905. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia; 82. Agricola Suomen historiaverkko. . 17.10.2007. Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki, Rakennuskaari. Digitoitu teok- sesta: Ruotzin waldacunnan laki : hywäxi luettu ja wastan otettu herrain päiwillä wuonna 1734 / pränttijn annettu Georg Saloniuxelda omalla culutuxella, wuonna 1759. Näköispainos, ladottu laitos, toi- mittanut Koivusalo, Esko ja Jussila, Raimo. Porvoo, Werner Söder- ström, 1984. Alkuperäispainos: Turusa : Jacob Merckellildä, 1759. . 17.10.2007. Biurman, Georg: Vägvisare till och ifrån alla städer och namnkunniga orter, uti Svea- och Götariken, samt Stor-Förstedomet Finland. Stockholm, 1743. Teitti, Jaakko: Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 1555- 1556. Julk. Kustavi Grotenfelt. Todistuskappaleita Suomen historiaan. Suomen Historiallinen Seura. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, Helsinki, 1894. Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito. Komiteamietintö N:o 8 1881. Valtion julkaisuja XXXI, Kyydinpito. Komiteamietintö N:o 4 1903. Tutkimuskirjallisuus Alhonen, Pentti & Huurre, Matti & Papunen Pentti & Nallinmaa-Luoto, Terhi: Hämeenkyrön historiaa I. Esihistorialliselta ajalta vuoteen 1721. Hämeenkyrön kunta, Hämeenkyrön seurakunta. Vammalan Kirja- paino Oy, Vammala, 1983. Heino, Ulla: Ahlaisten historia. Porin kaupunki. Satakunnan Kirjateolli- suus Oy, Pori, 1979. Heino Ulla: Eurajoen historia II. Eurajoen kunta ja seurakunta. Oy Länsi- Suomi, Rauma, 1990. Jokinen, Merja: Kestikievariolot Hauhon kihlakunnassa 1870-1915. Laudatur- tutkielma, Turun yliopisto, Kulttuurihistorian laitos. Kulttuurihisto- ria, Turku, 1988. Jokipii, Mauno: Satakunnan historia IV. Satakunnan talouselämä uuden ajan alusta isoonvihaan. Satakunnan Kirjateollisuus Osakeyhtiö Offset, Pori, 1974. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II. Isostavihasta nykypäivään. Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala, 1962. Markkola, Pirjo: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia III. Suuresta Pohjan sodasta pitäjänjakoon 1721-1852. Honkajoen kunta, Ikaalisten kau- punki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2006. Nurminen, Raili: Säkylän historia. Säkylän kunta ja seurakunta. Jyväskylä, K.J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino, 1970 Paasikivi, Juho Kusti: Kyydinpito ja kestikievarilaitos Suomen lain mukaan. Akateeminen kirjakauppa, Helsinki, 1901. Pakarinen, Olavi: Suuri Savontie. Vanhan valtatien tarina. Toim. Miettinen, Marita. Tielaitos, Kaakkois-Suomen tiepiiri. Savilahden Kirjapaino Ky, Mikkeli, 1994. Pakarinen, Olavi: Kievaritarinoita. Vanhan Mikkelin läänin kestikievarit. Tielaitos, Kaakkois-Suomen tiepiiri. Gummeruksen Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 1999. Salminen, Tapio: Suuri rantatie. Tiemuseon julkaisuja 7. Tielaitos. Paina- tuskeskus Oy, Helsinki, 1993. Santavuori, Martti: Merikarvian historia 1900-luvun alkuun. Merikarvian kunta, Vammala, 1981. Suolahti, Gunnar: Suomen pappilat 1700-luvulla. WSOY, Porvoo, 1912. Suvanto, Seppo: Keskiaika. Satakunnan historia III. Satakunnan Maakunta- liitto r.y., Pori, 1973. Soini, Yrjö: Vieraanvaraisuus ammattina. Kulttuurihistoriallinen katsaus Suo- men majoitus- ja ravitsemiselinkeinon kehitykseen. Ensimmäinen nide. Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Keuruu, 1963. Wallin, Väinö: Suomen maantiet Ruotsin vallan aikana. Historiallis- maantieteellinen, kolmella kartalla valaistu tutkimus. Fennia 8, no 2. O.W.Backman’in kirjapaino, Kuopio, 1893. XIII Satakunta-seminaari. Satakunnan vanhat tiet ja kestikievarit. Toim. Helariutta, Eero. Nousee Satakunnan kansa ry:n julkaisu no 8. Pori, 2005. Maisemia, muinaismuistoja, geokätkentää 117 Suomessa on tällä hetkellä yhdeksän virallista mat- kailutietä. Tiehallinto on määritellyt matkailutielle kriteerit. Niiden mukaan tiellä on oltava yleiseen lii- kenteelliseen merkitykseen nähden poikkeuksellisen runsaasti matkailijoiden kannalta merkittäviä kohteita, ja lisäksi sillä on erityisiä matkailuelinkeinon toimin- taedellytyksiä ja alueen kilpailukykyä tukeva merkitys. Matkailuteistä on rajattu pois museotiet, maisematiet ja valtakunnallinen pyöräilyreitistö. 1 Sinisellä tiellä on omat internetsivut, mutta Kuninkaantiellä, Revontul- ten tiellä ja Taikayön tiellä sellaisia ei ole. Uusimmalla Tervan tiellä on vuoden 2009 kestävä matkailutie -han- ke, jonka yksi tehtävä on tuotteistaa matkailutarjontaa ja tarjota markkinointiin uusi kehittämisalusta. Hä- meen Härkätiellä ja Via Karelialla on niin ikään omat internetsivut, mutta niitä ei ole päivitetty. Mikkelin seudun internetsivuilta löytyy tietoa Vihreän kullan kulttuuritiestä ja Saariston Rengastiellä on myös sivut, jotka pääasiassa esittävät aikataululinkin, vähän histo- riaa ja linkin, josta voi tilata reitin matkaoppaan. Selkämeren rannikon matkailutiehankkeen tehtävä on historiallisen tielinjauksen ja merkittävien kulttuu- ri-, luonto- ja maisemakohteiden selvittäminen. Matkailutielle luodaan projektin yhteydessä tausta- Rantatien hyödyntäminen matkailussa · Pirjo Ihamäki Antti Ahlströmin perintö on vahvasti esillä Noormar- kussa; Ruukin voimalaitos ja Makkarakosken saha. 2008. 118 organisaatio ja yrittäjäverkosto. Tässä artikkelissa ker- ron tien läheisyydessä ja kauempana olevien kohteiden jakamisesta teemoihin, jotka nousivat esille matkailu- kohteiden kartoittamisessa. Teemajaottelu auttaa mat- kan suunnittelua. Eri teemoista voi myös poimia koh- teita, joista voi rakentaa eripituisia matkailureittejä tai matkailupalvelupaketteja. Tien läheisyydessä olevat kohteet ovat alle viisi kilometriä ja kauempana olevat kohteet viidestä kahteenkymmeneen kilometriin. Kilo- metrimäärät eivät ole aivan tarkkoja vaan kohteen valin- ta liittyy osittain myös siihen kuinka tärkeä kohde on. Elämys-, luonto-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja maaseutumatkailu Matkailutarjontaa voidaan määritellä monin tavoin. Satakunnan matkailuyrittäjien palvelutarjonnassa esiintyvät elämys-, luonto-, kulttuuri-, hyvinvoin- ti- ja maaseutumatkailu. Jaottelu helpottaa tuotepa- kettien rakentamista ja markkinointia. Matkailutuot- teista keskusteltaessa puhutaan usein elämyksen ko- kemisesta ja elämysmatkailusta. Elämysmatkailu on terminä nykyään hyvin suosittu. Sillä voidaan kuvata hyvinkin erilaista matkailua vaikka käsitteenä sitä on vaikea täsmällisesti määritellä. Monet määrittelyt eivät ole selkeärajaisia, esimerkiksi ohjattua luontomatkai- lua luonnehditaan esitteissä ja internetsivuilla usein elämysmatkailuna. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden Joseph B. Pinen ja James H. Gilmoren mukaan elämys koetaan, kun yri- tys tarkoituksellisesti käyttää palveluita esitykseen ja hyödykkeitä tukemaan sitä, ja asiakas kokee unohtu- mattoman tapahtuman. Elämykset ovat persoonallisia ja ovat olemassa yksilön mielessä ja emotionaalisella, fyysisellä, intellektuaalisella ja jopa hengellisellä tasol- la. Siksi ei ole kahta ihmistä, joilla voi olla sama elä- mys, koska jokainen elämys syntyy esityksen ja yksilön mielentilan vuorovaikutuksesta. Uudet teknologiat tuovat esille erityisesti uusia elämysgenrejä, sellaisia kuten vuorovaikutteiset pelit, internetkeskusteluhuo- neet ja multipelaajapelit, liikepohjaiset simulaattorit ja virtuaalitodellisuuden. 2 Kaikessa matkailussa haetaan elämyksiä, jotka ovat aina henkilökohtaisia. Toisin sa- noen elämys on aina osana matkailua. Matkailumaantieteen dosentti Jorma Hemmin mukaan luontomatkailun määritteleminen ei ole aivan yksiselitteistä. Luontomatkailuun kuuluvat luontolii- kunta, elämys- ja seikkailumatkailu. Perusasiana on, että luonnossa ovat ne resurssit, joita matkailu hyö- dyntää. Luontomatkailu on matkustamista luontonsa puolesta mielenkiintoisille ja lähes luonnontilaisille alueille, joilla voidaan tarkkailla ja opiskella luontoa sekä maisemaa ja kulttuuria. Hänen mukaansa met- sästystä ei pidetä suotavana luontomatkailuna, myös- kään laskettelua ei lueta luontomatkailuun kuuluvak- si. Rajanveto on hänen mukaansa tulkinnanvarainen, sillä esimerkiksi kalastusta pidetään luontomatkailu- 119 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa tuotteena. 3 Seikkailumatkailua kutsutaan usein myös extremematkailuksi, jossa jännitys liittyy toimintaan. Tähän ryhmään kuuluvat mm. koskenlaskut ja kiipei- lyt jyrkänteillä. Luontomatkailu on ehkä selkein ja va- kiintunein termi näistä matkailumuodoista. Nykyään monet liittävät ohjatun ja valvotun metsästysmatkai- lun luontomatkailuun. Kulttuuri- ja luontomatkailua ei aina voi selkeäs- ti erotella. Kulttuurihistoria ja luonto ovat yhtä aikaa läsnä myös rantatiellä. Usein kulttuurikohteilla ym- märretään erilaisia perinnekohteita kuten kirkkoja, museoita ja kartanoita sekä taidegallerioita, erilaisia näytöksiä ja tapahtumia. Kulttuurihistoriaa on myös ihmisen muokkaama luonto. Kulttuuri on laajempi käsite ja sisältää myös aineettoman kulttuurin. Kult- tuuri voidaan jakaa edelleen korkea-, kansan- ja po- pulaarikulttuuriin. Kulttuuriin liittyy myös oppimi- nen, itsensä kehittäminen, uteliaisuus ja tiedonhalun tyydyttäminen. Käsitteellisen määritelmän mukaan kulttuurimatkailu on matkustamista normaalin asuinpai- kan ulkopuolelle kulttuuristen attraktioioden vuoksi. Tällöin pyrkimyksenä on hankkia uusia tietoja ja kokemuksia, jotka palvelevat heidän kulttuurisia tarpeitaan. 4 Tämän hetken trendi on hyvinvointimatkailu, joka on otettu myös Suomen Matkailun edistämiskes- kuksen (MEK) yhdeksi teemaksi. MEK:n ylijohtaja Jaakko Lehtosen mukaan hyvinvointimatkailu on kä- sitettävä hyvin laajasti, eikä sillä tarkoiteta pelkästään kylpylälomia vaan sen ääripäässä ovat lääketieteelliset toimenpiteet. 5 MEK vastaa valtakunnallisena matkai- lualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana Suomen matkailun kansainvälisestä edistämisestä. Voisi ehkä sanoa, että MEK etsii Suomesta kohteita, jotka vas- taavat kansainvälisiä trendejä tai voivat olla muuten kansainvälisesti kiinnostavia. Hannu Tynin ja Markku Suontaustan mukaan matkailussa matkailijan tavoitteena on ylläpitää ja/tai parantaa omaa fyysistä, psyykkistä ja henkis- tä hyvinvointia. Perusajatuksena on, että matkailija on tiedostanut oman vastuunsa henkilökohtaises- ta hyvinvoinnistaan ja vastuu näkyy kaikissa hänen tekemissään valinnoissa. Hyvinvointimatkailu, josta käytetään väljästi myös ilmaisua wellness-matkailu, ymmärretään siis toimintana, joka perustuu yksilön tarpeeseen tuottaa hyvinvointia keholleen, mielel- leen ja sielulleen (body, mind & soul). 6 Tämän mää- ritelmän mukaan kaikki sellainen matkailu, kun läh- detään päivittäisen elinpiirin ulkopuolelle näkemään tai kokemaan jotain sellaista mikä ei liity normaaliin arkirutiiniin tai työhön, pitää sisällään hyvinvoinnin perusajatuksen. Jokaisella matkalla haetaan ja koe- taan elämyksiä, jotka sitten vaikuttavat positiivises- ti ainakin psyykkiseen ja henkiseen hyvinvointiin mutta hyvin usein myös fyysiseen hyvinvointiin. Hyvinvointimatkailuun sisältyy usein myös liikunta, mutta yleensä siihen on liitetty terveyteen ja kauneu- teen liittyviä toimenpiteitä, jotka sitten erottavat sen muusta matkailusta. 120 Maaseutumatkailu on maaseutupoliittinen kehittä- mistermi, joka voi sisältää erilaisia matkailun muotoja kuten luonto-, maatila-, mökki-, sauna-, (työhyvin- vointi ja wellness) erä-, (metsästys, kalastus) vesistö, pyöräily-, vaellus-, kokous-, maaseutukulttuuri- ja perinnematkailun sekä maaseudun teemalomat ja maaseudulla matkailijoille omia tuotteitaan myyvät yritykset, kotieläinpihat ja maaseututapahtumat 7. Tien tunnetuksi tekeminen Tien tunnetuksi tekemiseen liittyy olennaisesti yhte- näinen tarinallinen tai imagollinen brändi, joka hou- kuttelee lähtemään tutkimusmatkalle, löytämään nii- tä asioita mitkä matkailijalle ovat merkityksellisiä ja mitä hän haluaa kokea. Brändissä tuodaan esille niitä erityispiirteitä mitä esimerkiksi erityisesti historial- lisella tiellä ja tien varrella on. Komppulan mukaan bränditutkimuksen uranuurtaja Kapferer (1992) on määritellyt brändin siten, että se kuvaa tuotteen olemusta, tarkoitusta ja kehityksen suuntaa. Brän- di määrittää tuotteen identiteetin ajassa ja paikassa. Brändi ei ole pelkästään tavaramerkki, liikemerkki tai nimi, kuvio tai muu tunnus, josta yritys tunne- taan, vaan brändi syntyy vasta sitten, kun asiakkaat osaavat yhdistää näihin ulkoisiin tunnuksiin selkei- tä mielikuvia tuotteesta ja yrityksestä. 8 Tien brän- di antaa ensimmäisen yhtenäisen mielikuvan tiestä. Matkailuyrittäjät voivat myös hyödyntää tuotteissaan tien brändiä. Yksi merkittävä tekijä tien ja kohteiden tunnetuk- si tekemiseksi paikan päällä ovat opasteet. Jokaiselle merkittävälle kohteelle matkailijat ohjataan selkein opastein. Opasteiden sijoittelusta voidaan tehdä eh- dotuksia, mutta lopullisen sijoituspäätöksen tekee tie- hallinto. Matkan suunnitteluun käytetään aikaa. Noin 60 % matkailijoista valitsee etukäteen matkareitin ja mitä pitempää matkaa suunnitellaan sitä kauemmin sen suunnittelu kestää. Tutkimukset Australiassa ja USA:ssa osoittavat, että reittien teemoittaminen edis- tää osaltaan sitä, että tietyt reitit koetaan toisia reittejä kiehtovimmiksi jo suunnitteluvaiheessa. Kuluttajat kokevat teemoitetut reitit joustavammin koostetuik- si ja osin paketoiduiksi vaihtoehdoiksi, ja siksi niitä pidetään korkealaatuisempina kuin muita turistireit- tejä. 9 Selkämeren rannikon matkailutiellä kohteet voidaan jakaa usealla tavalla. Sijainnin mukaan koh- teet voidaan jakaa tienvarsikohteisiin, jotka sijoittu- vat tien läheisyyteen ja kauempana oleviin kohteisiin, joita voidaan markkinoida tärkeinä matkailukohteina. Kauempana olevat kohteet voidaan vielä jakaa mereen Söörmarkkua ruska-asussa. 2008. 121 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa 122 liittyviin kohteisiin, joita ovat rannikko ja saaret sekä sisämaahan sijoittuvat kohteet. Matkailun markkinoinnillisen tavan kuvaamiseen voidaan liikeidean osat jaotella neljään ryhmään: koh- deryhmät eli segmentit, imago eli mielikuva, tuotteet ja palvelut sekä tapa toimia 10. Jokainen Satakunnassa haastattelemani yrittäjä on miettinyt kohderyhmän- sä, vaikka hyvin harvoin on tehty varsinaista mark- kinointitutkimusta. Suomessa kasvavia kohderyhmiä ovat tällä hetkellä seniorit ja alle 30-vuotiaat matkai- lijat 11. Monet matkailuyrittäjät ovat huomioineet kasvavan senioriryhmän, mutta useilla elämyspal- veluja tuottavilla matkailuyrityksillä kohderyhmänä ovat kuitenkin yritykset. Yritysryhmät viipyvät mat- kalla 1–2 päivää. Heille tarjotaan kokoustilat, ruokai- lu, mahdollisesti yöpyminen ja muutaman tunnin ohjelmapalvelu. Kasvava senioriryhmä on tärkeä ja ajankohtainen, kun pohditaan mistä saadaan lisää matkailijoita. Ryh- mä ei todennäköisesti ole homogeeninen, ja siksi tar- jontakin pitää olla monipuolista. Suomessa on perin- teisesti koululaisryhmiä, jotka ovat jo vuosikymmenet käyneet luokkaretkillä ja nykyisin vieläkin kasvava ryhmä on leirikoululaiset. Satakunnassa voidaan en- tistä enemmän lähteä nostamaan historiallisen tien ja kansallispuiston merkitystä myös opetuksessa. Per- heet käyttävät Satakunnassa maatilamatkailupalveluita sekä erilaisia, erityisesti lapsille suunnattuja ohjelma- palveluja ja leikkitiloja sekä mökkipalveluja. Satakunnassa haastattelemieni yrittäjien ja matkai- lutoimijoiden mukaan asiakkaat tulevat pääkaupunki- seudulta, Kanta-Hämeestä, Pirkanmaalta, Etelä-Poh- janmaalta sekä tietenkin Satakunnasta. Jokin verran matkailijoita tulee Turun seudulta mutta heidän mat- kakohteensa ovat yleensä Säkylässä ja Pyhäjärviseudul- la. Näillä kaikilla alueilla on vielä paljon potentiaalisia matkailijoita, jotka voivat tulla Satakuntaan. Kohteiden markkinointiin liittyy vielä sellainen kasvava joukko kuin matkailupalveluja tuottavat yri- tykset, jotka järjestävät matkoja sijaintikuntansa ul- kopuolelle. Monet yrittäjät, joilla ei omalla alueellaan ole asiakkaan haluamia vetovoimaisia kohteita, vievät matkailijat muualle. Esimerkiksi Noormarkussa joki ja vaellusreitti sekä Ulvilan Joutsjärven alue ovat täl- laisia kohteita, joihin tuodaan matkailijoita muualta. Merikarvialle viedään kalastusta harrastavia matkaili- joita ja Vanha Rauma on myös vetovoimainen mat- kailukohde. Matkailutie netissä Esitteet ja lehtimainokset sekä radio- ja TV-mainonta ovat perinteisiä mainonnan välineitä. Yritykset tarjoa- vat myös tuotteitaan erilaisten asiakasryhmien omissa lehdissä kuten venelehdissä ja eri ammattiryhmien leh- dissä. Internetin käyttö on kuitenkin lisääntynyt siinä määrin, että se on nykyään erittäin tärkeä mainonnan 123 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa väline. WWW-sivut ovat halpa ja helposti ajan tasalla pidettävä markkinointitapa, ja ne toimivat yleensäkin tiedonvälittäjänä. Niissä voidaan esittää hyvin paljon tietoa ja ne voivat olla myös tärkeä kanava yrittäjille saada helposti ja nopeasti asiakaspalautetta.. Matkan suunnittelu lähtee usein siis esitteiden tai nykyään useimmin www-sivujen selailuilla. Matkai- lutien internetsivujen ulkoasulla ja selkeällä, informa- tiivisella portaalilla on erittäin suuri merkitys imagon rakentajana. Sivut ovat tärkeä tiedon saannin väline matkailijoille sekä markkinointiväline matkailuyri- tyksille ja muille matkailusta elinkeinonsa saaville. Sivuilla voidaan esitellä tien historiaa, miten ja mik- si siellä on kuljettu. Sivuilla on mahdollisuus esittää esimerkiksi maiseman muutoksia virtuaalisesti sekä kuvata eri kohteita esimerkiksi panoraamakuvina tai multimedian avulla. Sari Matala kirjoittaa, että virtu- aalimatkailu matkailuportaaleissa surffailemisesta on suuri apu matkailun esivalmisteluissa ja jälkihoidos- sa. Se nopeuttaa esivalmisteluita ja auttaa elinkeino- elämää ja matkailubisnestä tehostamaan myyntiä. 12 Matkailuportaaleista saadaan jo ensimmäinen mie- likuva matkan kohteesta, siksi sivujen rakenteeseen, informaation laajuuteen ja käytön helppouteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Nykyisin täytyy etsiä myös uusia tapoja kertoa tuotteistaan. Uudet teknologiat, asiakaskeskeisyys, monikanavaisuus ja integroidut järjestelmät vaikut- tavat yritysten omaksumiin liiketoimintamalleihin ja vievät niitä eteenpäin 13. Kun perinteisesti on kes- kitytty markkinoinnissa yksilöihin ja yksilön ostokäyt- täytymiseen, niin tulevaisuudessa on entistä enemmän keskityttävä sosiaalisten suhteiden luomiin verkostoi- hin ja yhteisöihin 14. Ulla Heinosen mukaan yhteisö on tila tai paikka, yhteisöllisyys on sosiaalisista suhteis- ta tunteina syntyvä kokemus. Digitaalisen kulttuurin mukaan näitä tiloja ovat reaalimaailman tila, virtuaa- linen ja mediavälitteinen tila sekä edellisten yhdistel- mät. Reaalimaailman tilassa toimitaan fyysisellä tasolla kasvokkain ja virtuaalisessa ja mediavälitteisessä tilassa yhteisöt toimivat internetin tai jonkin muun teknolo- gisen välineen avulla virtuaalisesti, sähköisesti. Yksilöt saattavat kuulua yhteen tai useampaan yhteisöön yhtä aikaa. Erilaisissa julkisissa chat-portaaleissa keskus- tellaan mistä tahansa asioista. Siellä ovat koolla myös erilaiset harrastepiirit ja tukiryhmät. 15 Yhdysvalloissa on tehty tutkimus matkailublogeista, joissa matkailijat kertovat kokemuksiaan kohteista. Tutkimuksen mu- kaan tällainen asiakkaan palaute on halpa ja aito, eikä sitä ole erikseen pyydetty. Matkailujen markkinoijat käyttävät hyväkseen näitä blogeja parantamaan kohtei- den laatua. 16 Matkailupalvelut Palveluiden tarjontaa joudutaan selkeyden vuoksi ryhmittelemään, vaikka jotkut palvelut voidaan luoki- 124 tella useampaan ryhmään kuuluvaksi. Yrittäjät jakavat palvelut usein kohderyhmittäin, esimerkiksi perheet, koululaiset ja seniorit. Palvelut ja tuotteet jaetaan myös palvelutarjonnan mukaan, esimerkiksi vaellus- reitit, tapahtumat, museot, laivaristeilyt ja mökkima- joitukset. Palvelut voidaan jakaa myös teemoittain esi- merkiksi häät, polttarit ja amerikkalainen ilta. Komp- pulan mukaan asiakkaan kannalta hyvä matkailutuote sisältää sen, että mm. tuotteen hinta/laatusuhde on kohdallaan, palvelutaso täyttää tai jopa ylittää odo- tukset, tuote on luottamusta herättävä, siinä on jotain omaleimaista ja muistijäljen jättävää, ostaminen sujuu helposti, eikä sen saavuttaminen vaadi kohtuuttomia ponnistuksia. 17 Merkittäviä palvelujen markkinoijina ja joskus myös myyjinä toimivat kunnat ja niiden muodostamat yritykset. Linja-autoliikennöitsijät toimivat myös mat- kojen järjestäjinä. He kokoavat ryhmiä tarjoten erilai- sia paketteja: puolenpäivän, kokopäivän tai useamman päivän kestäviä matkoja, ostavat opaspalvelut ja varaa- vat kahvi- ja ruokailupaikat sekä majoituspaikat. Matkailutuotepaketti18 koostuu viidestä kompo- nentista: kohteen vetovoimatekijät, kohteen palve- lut, saavutettavuus, mielikuvat kohteesta sekä hinta. Nämä tekijät eivät anna kuitenkaan riittävän yksityis- kohtaista kuvaa niistä tekijöistä, joiden avulla tuotteen laatua voidaan kehittää. Matka on matkailijalle koko- naismatkailutuote, joka alkaa matkan suunnittelusta ja päättyy, kun matkailija palaa takaisin kotiin. 19 Satakunnan matkailuyrittäjät ovat tehneet joistakin tuotteistaan selkeitä palvelupaketteja, joista asiakkaat voivat valita mieleisensä. Matkailutuotepaketeille on keksitty nimiä, jotka antavat asiakkaalle selkeän mie- likuvan, mitä ne sisältävät kuten Hyljeretki tai Retki- luistelu. Joillakin paketeilla on joko murteellisia nimiä esimerkiksi Onk Siällk kukkan gäyn? – kamerasuun- nistus ja Tramppausrunda Vanhas Raumas tai tarinal- linen nimi kuten Salakuljettajien vanavedessä. Useat Luvian kyläraittia. 2008. 125 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa yrittäjät haluavat kehittää olemassa olevia tuotteitaan tai tehdä uusia tuotteita sekä saada lisää tietoa uuden teknologian hyödyntämisestä. Minkälaisia palvelupa- ketteja suunnitellaan esimerkiksi senioreille ja kou- lulaisille? Miten tavoitetaan yksin, kaksin tai pienissä ryhmissä kulkevat seniorit? Sisältäisikö palvelupaketti kulttuuria, luontoaktiviteetteja, ruokailua ja majoitus- ta tai kaikkea tätä? Voiko sitä muunnella spontaanisti? Esimerkiksi leirikoululaisille rakennetuissa paketeissa on mahdollisuus hyödyntää Satakunnan ympäristö- koulun hanketta. Satakunnassa ei ole matkailuyrityksiä, jotka järjes- täisivät teemaleirejä. Jotkut yhdistykset ovat järjestä- neet mm. taideleirejä ja hiljaisuuden retriittejä. Tällai- set leirit soveltuvat erittäin hyvin paikkoihin, missä ol- laan poissa arkipäivän hyörinästä. Ne soveltuvat hyvin esimerkiksi saaristoon, hiljaisiin alueisiin ja kulttuuri- kohteisiin, jotka ovat syrjässä valtateiltä. Ahlaisissa ja Noormarkussa ei ole aktiviteettejä järjestäviä yrityksiä vaan palveluja tarjoavat yritykset tulevat muualta. Matkailutien kohteet Satakunnan matkailuyrittäjiltä kysyttäessä meri on yksi vetovoimaisimmista tekijöistä ja sen esille tuo- minen poikkeaisikin selkeästi useista muista matkai- luteistä. Selkämeren rannikon matkailutien kohteet voidaan jakaa kolmeen teemaan: luontokohteet, kult- tuurikohteet ja esihistorialliset/historialliset kohteet. Jokainen näistä kohteista voidaan jakaa vielä edelleen. Esihistoriallisiin/historiallisiin kohteisiin on valittu lä- hinnä esihistorialliset kohteet sekä ne keskiaikaiset ja historialliset kohteet, jotka ovat raunioina tai joissa ei ole näkyviä merkkejä, mutta tiedetään, että paikalla on sijainnut ko. kohde. Nämä kohteet ovat myös merkit- ty Museoviraston Hoidetut muinaisjäännöskohteet vuonna 2008 luetteloon. Luontokohteita Satakunnassa ovat meri, saaret, rannikko, joet, suot, metsät, luontopolut ja erilaiset geologiset kohteet. Näihin kohteisiin sisältyvät myös Selkämeren kansallispuistohankkeen kohteet. Näitä kohteita ei aina voi erottaa kulttuurikohteista, koska kulttuuriperintö liittyy näihin kohteisiin. Jokaisen kunnan alueella, josta rantatie kulkee, on joko meri tai joki tai molemmat. Merikarvia, Pori (Ahlainen), Luvia, Eurajoki (Irjanne) ja Rauma ovat merenranta kuntia. Noormarkulla on pieni merenrantakaistale ja sen halki virtaa joki. Nakkilan ja Euran Kiukaisen alu- eilla virtaa joki. Näillä alueilla on hyvät mahdollisuu- det meri- ja jokiristeilyihin, retkeilyyn, vaeltamiseen, pyöräilyyn ja melontaan. Luontokohteet Selkämeren rannikko voidaan jakaa kolmenlaiseen merelliseen alueeseen. Kaikki nämä alueet ovat 126 matkailutiestä kauempana sijaitsevia kohteita. Poh- joisimman alueen muodostaa Merikarvialta Ahlai- siin ulottuva karikkoinen saaristoalue. Tällä alueella matkailusaarina ovat Ahlaisten edustalla Iso-Enskeri ja Seliskeri, sekä Merikarvian Ourassa Ouranluo- to, Hamskeri ja Hajula. Ouran saaristoon järjeste- tään matkoja, mutta kuten yrittäjät sanoivat, kaikkia mahdollisuuksia ei ole käytetty. Toinen alue on Po- rin Reposaaren edusta, joka on avoin merelle. Yyterin edustalla on retkeilysaari Outoori sekä Selkämeren kansallispuiston toteutuessa myös Katava varustetaan retkeilykäyttöön. Eteläisin on Rauman edustalla ole- va saaristo, johon kuuluvat esimerkiksi Kylmäpihlaja, Kuuskajaskari ja Reksaari. Osa saarista on lähellä man- nerta, jolloin saarten saavutettavuus on hyvä. Rauman edustan saaria käytetään myös enemmän matkailuun kuin muiden alueiden saaria. Matkailusaarissa on ret- kisatamat, joissa kuka tahansa voi vierailla. Eurajoen kuuluisimmassa saaressa, Kaunissaaressa, on sijainnut vanha sahayhdyskunta. Saari on tällä hetkellä suosittu luonto- ja virkistysretkeilyn kohde. Merikarvialla on meri, saaristo, joki ja rannikko tärkeässä roolissa. Tämän alueen matkailutarjonta liit- tyy oleellisesti seuraaviin elementteihin: meriristeilyt, vaellukset, kalastus, melonta ja muu luonnon tarkkai- lu. Merikarvian matkailuyrittäjien mielestä merta ei kuitenkaan ole osattu tarpeeksi hyödyntää. Merikar- vian edustan saariin pääsee aluksilla, jotka on varustet- tu matkailijoiden kuljetuksiin. Kesällä kuljetuksia jär- jestetään lähes säännöllisesti lauantaisin ja usein myös perjantaisin. Säävarauksen huomioiminen vaikuttaa kuitenkin tuotteistamiseen. Yleisempänä vetovoima- tekijänä yrittäjät mainitsivat yleensäkin luonnon, jo- hon kuuluu meri, joet ja niiden ympäristöt. Reiteillä Merikarvia – Porin Ahlainen ja Nakkila – Eurajoen Irjanne – Eurajoki sekä Pori – Luvia (Van- ha Porintie) historiallinen tie on alkuperäisimmillään. Näillä osuuksilla kyse on siitä mitä matkailija näkee ja miten hänet saadaan pysähtymään. Huomion kohde voi olla kylä, erityinen maisema, luontokohde, ym- päristötaidetta tai kahvipaussipaikka. Matkailututki- muksessa Revontultentiellä Torniosta Kilpisjärvelle pohditaan myös mikä olisi sopivan pituinen matka, minkä jälkeen olisi opastekarttoihin aina merkitty ”silmukka”, jonka avulla matkailija pääsee tutustu- maan ympäröivään alueeseen harrastuksensa mukaan joko luonto- tai kulttuurikohteeseen tai molempiin yhtä aikaa 20. Kohteiden välimatka riippuu siitä, min- kälaisella kulkuvälineellä kuljetaan. Autolla pysähdys- matkan väli voi olla pitempi kuin vaeltaen tai pyörällä liikkuen. Autoilijalle myös reitiltä kauempana olevat kohteet voivat olla merkittäviä ja helposti saavutetta- via käyntikohteita. Merikarvia–Ahlainen -rantatie on merkitty Pyöräilykartta GT:hen valtakunnalliseksi pyörämatkailureitiksi 21. Osa Selkämeren rannikon matkailutiestä on hiek- katietä, Pullerontie ja Kitukoskentie Ahlaisissa sekä osa Luvian Hanninkylästä Poriin tulevalla Vanhalla 127 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa Porintiellä (Porista päin tultaessa tien nimi on Vanha Raumantie), jossa kulkijat ovat yksittäisiä tai pieniä ryhmiä. Teiden kunto ei kestä suuria liikennemääriä. Hiekkatiellä ja sen läheisyydessä varsinaiset matkailijat kulkevat lihasvoimalla, kuten pyöräilijät ja vaeltajat. Matkailutiestä kauempana olevat luontokohteet Porissa ovat Preiviiki ja Yyteri sekä Ulvilassa Joutsjär- vi. Vaihtoehtoinen reitti Ahlaisista Porin keskustaan on Pohjoinen Satamatie, joka kulkee Ahlaisista Ämttöö- seen ja sieltä useiden saarien kautta Lampaluotoon, josta voi kääntyä joko Reposaareen tai Porin keskustaan. En- nen keskustaa voi poiketa vielä Yyterissä, jossa on maan- kuulu pohjoismaiden pisin hiekkaranta. Preiviikistä Halssiin ja Yyteriin voi vaeltaa lähes kolmekymmentä kilometriä pitkää reitistöä, jossa on kymmenkunta lin- tutornia tai luontolavaa. Yyterinniemen kulttuuriin, luontoon ja maisemiin voi tutustua myös pyöräillen. Pyöräilyreitistä on tietoa sivulla http://pyoraileyyteris- sa.utu.fi/. Tie Ulvilasta Kullaalle lähelle Joutsjärveä on merkitty valtakunnalliseksi pyörämatkailureitiksi 22. Rauma on tuotteistanut merta Satakunnassa par- haiten ja tältä alueelta löytyy tällä hetkellä kattavin pal- velutarjonta liittyen matkailusaariin. Rauman edustan saariin järjestetään säännöllisiä kuljetuksia kesäaikaan. Myös Rauman saariston melontareitti on hyvin mer- kitty. Rauman edustalla tiedetään olevan jopa satoja hylkyjä ja siellä voi käydä sukeltamassa ja tutkimassa niitä. Mitään säännöllistä sukeltamista hylyille ei ole järjestetty. Kulttuurikohteet Matkailutien varren kunnissa on paljon kulttuurikoh- teita. Merikarvian kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet ovat Ylikylä ja Holmankoski kirkonkylässä ja pohjoiseen päin Trolssin ja Riispyyn kulttuurimaise- mat. Kirkonkylästä Ahlaisiin päin ovat Köörtilän ja Poskerin sekä lähellä valtatie 8:aa sijaitsevan Lankos- ken kulttuurimaisemat. Ahlaisten kirkonkylä ja Yliky- lä ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ympäristö- jä. Joen varrella kirkonkylässä sijaitseva Rantakaupun- ki on 1800-luvun lopulla syntynyt tiheään rakennettu asuinalue. Noormarkku on tunnettu Ahlströmin ruu- kin alueesta, jossa sijaitsee myös Alvar Aallon suunnit- telema funkishuvila Villa Mairea. Ulvila (kaupunki- oikeudet vuonna 1365) oli kolmanneksi vanhin kau- punki Suomessa. Siellä on useita keskiaikaisia kohteita sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ympäristöjä. Nakkilassa on Villilän kartano ja sen yhteyteen on ra- kennettu Länsi-Suomen tv- ja elokuvakeskus Villilä. Kiukaisten Paneliassa on ainoana Euroopassa säi- lynyt neljän myllyn rivimylly. Eurajoen Irjanteella kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä si- jaitsee useita, kokoelmaltaan runsaita museoita sekä Satakunnan vanhin puukirkko vuodelta 1731. Eu- rajoen kirkonkylästä lähdettäessä saavutaan Vuojoen kartanoon, jossa on historiallisen ajan kartano ja puisto. Vanha Rauma on toinen Satakunnan UNES- COn maailmanperintökohteista. Rauman etelä- ja 128 pohjoispuolella on merkittäviä kulttuurihistoriallisia ympäristöjä esimerkiksi Sorkassa ja Unajassa. Rau- man seudun historia on koottu Ajan Jäljet -hankkees- sa, joka kertoo historian eri aikakausista, kivikaudesta ruukkien, kartanoiden ja torppien ajasta 1900-luvun alkuun. Ajan Jäljissä on myös erilaisia tuotepakette- ja matkailijoille. Kauempana matkailutiestä sijaitsee kaksi ruukkia, Kauttuan ruukki sekä Ulvilan Leine- perin ruukki, jälkimmäinen on yksi parhaiten säily- neistä ruukkialueista Suomessa. Toinen reitti Porista Luvialle ja sieltä Eurajoen Irjan- teelle kulkee metsäistä tietä. Pori on yksi suurimmista tapahtumien järjestäjistä ja poikkeaa Rauman ohella siten myös muiden kuntien matkailupalveluiden tar- joajista. Porissa Puuvillatehtaan ja konepajan alue on vanhaa punatiilistä tehdasmiljöötä, joka sijaitsee Ko- kemäenjoen pohjoispuolella aivan kaupungin tuntu- massa. Joen eteläpuolella on Rosenlewin tehdasalue ja Rosenlew-museo. Vuoden 1852 Porin suurpalon jäl- keen Etelärantaan nousivat porvarien rakennuttamat kivitalot. Tätä aluetta kutsutaan Kivi-Poriksi. Esihistorialliset/historialliset kohteet Tieosuudelta Ulvila – Nakkila – Eura/Kiukainen – Eurajoki – Rauma löytyvät useimmat Satakunnan hoidetut muinaisjäännöskohteet, jotka ovat esihisto- rialliselta ja historialliselta ajalta. Ulvilassa on kolme keskiaikaista kaupungin paikkaa, Nakkilassa kaksi pronssikautista kohdetta sekä kivikauden kohde ja Irjanteen kirkonmäellä sijaitsee historiallisen ajan hautausmaa. Eurajoen keskustasta matkailutie jatkuu Linnamaan kylään, jossa sijaitsee keskiaikainen linnoi- tuksen paikka. Kauempana matkailutiestä Ulvilassa, Harjavallassa, Eurajoella, Eurassa (Eurassa /Kiukaisissa) ja Raumalla (Lapissa) on merkittäviä hoidettuja muinaisjäännös- kohteita. Harjavallan Kaunismäessä on kivikautinen asuinpaikka ja pronssikautinen röykkiöalue. Kiukais- ten Paneliassa on pronssikautinen kuninkaanhauta. Eurajokeen kuuluu matkailutiestä kauempana oleva Kaunissaari, jossa on sijainnut historiallisen ajan sa- hayhdyskunta. Eura, joka on myös etäämpänä matkai- lutiestä, on tunnettu monista esihistorian ajan kohteis- taan. Euran alueella on myös monia kulttuurihistori- allisesti arvokkaita ympäristöjä. Toinen UNESCOn Satakunnan maailmanperintökohteista, pronssikauti- nen Sammallahdenmäki, sijaitsee nykyisin Raumaan kuuluvassa Lapin Kivikylässä. Muiden hankkeiden hyödyntäminen Matkailussa voidaan hyödyntää eri hankkeista tehty- jä julkaisuja ja karttoja, joista saa helposti ja tiiviissä muodossa olevaa tietoa historiasta ja nykypäivästä. Esimerkiksi Reittiprojektissa on tehty vaellusreitti Sa- 129 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa takunnasta Pirkanmaalle. Reitistä on tehty Reittikartta ja siihen on merkitty kaikkien käytettävissä olevat tau- ko- ja majoituspaikat. Muutamat yritykset ovat kui- tenkin kritisoineet reitin kunnossapitoa sekä sitä, ettei internetsivuja ole päivitetty. Monilla muillakin Sata- kunnan luontopoluilla ja reiteillä on tehty ilkivaltaa ja niiden kunnossapito on puutteellista. Porin kaupunki on julkaissut yhdessä Turun yli- opiston maisematutkimuksen oppiaineen kanssa kir- jan Suistolaisten puisto. Porin kansallisen kaupunkipuiston historia ja maisema, jossa on kuvattu Kivi-Poria, Puu- villatehdasta, luotoja, ristikkäispuistoja, Porin met- siä ja hautausmaita, Kalafornian viheriöitä sekä sitä, miten kaupunkimaisemaa on muovannut maanko- hoaminen ja suiston muodostuminen. Satakunnan Museon KuLMa hankkeella on kartoitettu kulttuuri- luonnonympäristöjä, muinaismuistokohteita ja geo- logiaa, ja siitä on tehty esite nimeltään Ajan matkassa Satakunnassa. Luontoa, kulttuuriympäristöjä, muinaisuut- ta ja geologiaa. Satakunnassa on myös kartoitettu me- lutasoltaan hiljaisia alueita. Tutkimuksen ovat tehneet Päivi A. Karvinen ja Anne Savola ja he ovat laatineet julkaisun, nimeltään Hiljaisuuden keitaat Satakunnassa. (www.ymparisto.fi). Satavene-hankkeessa on selvitet- ty kaikki Selkämeren rannikon veneilijöiden käytössä olevat palvelut ja tehty eri kohteiden kunnostuseh- dotuksia. Hankkeessa on kartoitettu myös matkailu- kohteita ja matkailupalveluita. Kokemäenjoki-LIFE 2006–2011 -hanke toteuttaa luontoarvojen säilymis- tä ja parantaa niiden virkistyskäyttömahdollisuuksia (www.ymparisto.fi). Meneillään on myös Satakun- nan kulttuuriympäristöohjelma 2009, jolla kartoite- taan kulttuuriympäristöä koskevaa tietoa ja tullaan jatkossa seuraamaan eri toimenpiteiden toteutumista. Vuoden 2009 alussa toimintansa aloitti Kokemäen- joen käyttötieto -hanke, jossa kerätään tietoa Koke- mäenjoen käytön historiasta ja esitetään monipuoli- sen karttapalvelun avulla. Selkämeren kansallispuiston toteutuessa voidaan entisestään kehittää luontomatkailua hyödyntäen erityisesti mereen liittyviä kohteita. Petäjistö ja Selby ovat tehneet selvityksen Seitsemisen kansallispuiston lähiasukkaiden suhtautumisesta kansallispuistoon. Selvityksessä lähiasukkaat suhtautuivat myönteisesti kansallispuistoon ja siellä tapahtuvaan matkailuun. Suhteellisen harva (14 %) saa sieltä kuitenkin ta- loudellista hyötyä (esim. työtuloja). Haittatekijöinä olivat roskaaminen ja liikenteen lisääntyminen. Silti positiivinen vaikutus voidaan katsoa hyvin ylittävän kielteisen. 23 Kansallispuiston syntyminen Satakun- taan lisäisi ulkoilupalveluiden rakentamista ja hoitoa, ja niistä hyötyisivät niin yksityiset matkailijat kuin matkailuyrityksetkin. Matkailuyritykset voivat viedä asiakkaitaan kansallispuiston kohteisiin. Satakun- taliiton maakuntakaava antaa myös viitteitä, mihin suuntaan elinkeinoelämää, kuten matkailua, täällä kehitetään. 130 Ongelmia matkailussa Useissa tutkimuksissa ja selvityksissä tulee esille mat- kailun menestymisen ja kohteen tunnettuuden teki- jöinä paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Matkailun kehittymisen esteenä erityisesti Satakunnassa, kuten Suomessa yleisemminkin, on kausiluonteisuus, joka tietenkin johtuu osittain maan- tieteellisestä sijainnista. Ehkä matkailuyrittäjyyttä ei myöskään nähdä niin tuottavana kuin muita perintei- siä tuotantorakenteita. Useilla pienillä matkailuyrittä- jillä on päätyö, josta he saavat pääasiallisen elantonsa ja matkailu on joko sivuelinkeino tai harrastus. Tuoteke- hitys ja markkinointi ovat myös usein yksityisen yrit- täjän varassa, eikä hänellä riitä resursseja pohtia uusia mahdollisuuksia tuotteistaa tai markkinoida tuoteva- likoimaansa. Satakunnassa paikallisuuteen ja omaleimaisuuteen kuuluvat luonto ja historia. Satakunnassa meri, joet ja jokien suistot ovat ainutlaatuisia Suomessa, mutta usein usko niiden vetovoimaan ei näy tuotteistamises- sa. Vieraanvaraisuus ei merkitse ainoastaan sitä, että on hienot puitteet ja ohjelmat vaan se on myös kykyä viestiä ystävällisyyttä ja kunnioitusta. Matkailutuotteiden eräs ongelma on myös laatu. Samaan matkailutuotteiden tai palveluiden ryhmään kuuluu eritasoisia tuotteiden ja palvelujen tarjoajia. Siksi on kehitetty erilaisia laatujärjestelmiä. Ne an- tavat menetelmiä ja apuvälineitä, joilla tuotteiden ja palveluiden laatua voidaan määritellä. Boxbergin mu- kaan laatujärjestelmällä yleisesti tarkoitetaan yrityksen laadunhallinnassa tarvittavien organisaatiorakentei- den, menettelyjen, prosessien ja resurssien muodosta- maa järjestelmää 24. Teknologian käytön lisäämistä olivat jo jotkut matkailuyrittäjät pohtineet. Teknologian kehitys on kuitenkin ollut niin nopeaa, ettei yksityinen yrittäjä pysty sitä useinkaan hyödyntämään tuotteistamisessa ja markkinoinnissa. Myös teknologian käyttöönotto vaatii koulutusta ja usein laitehankinnat ovat kalliita. Lopuksi Miten erottaudutaan muista matkailuteistä ja miten saadaan Selkämeren rannikon matkailutie tunnetuksi siten, että Satakuntaan tulee lisää matkailijoita? Ny- kyään ympäristöongelmat ovat arkipäivää, puhdasta ja turvallista luontoa arvostetaan ja sillä nähdään olevan matkailullista vetovoimaa. Vaeltaminen on yksi perin- teisistä matkailumuodoista ja Suomen laajat jokamie- henoikeuden luovat mahdollisuuden omatoimiseen luonnossa liikkumiseen. Luontoon mennään naut- timaan rauhasta, katsomaan villielämää ja luonnon- historiallisia nähtävyyksiä tai toisaalta myös seikkaile- maan, mitä extremematkailu edustaa. Selkämeren rannikon matkailutien vetovoimate- kijät ovat puhdas ja monimuotoinen luonto, historia 131 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa kivikaudesta nykypäivään ja kulttuuritarjonta. Mark- kinoinnin kannalta tärkeää on tien kokeminen yhte- näisenä, mitä rakennetaan mm. brändillä ja tien his- torialla. Koska sähköisen informaation rooli on mat- kailussa erittäin korostunut, ovat tien internetsivut ensisijaisena markkinoinnissa. Matkan suunnittelussa ja matkailupalvelupakettien rakentamisessa auttaa in- ternetsivuilta löytyvä matkailutien kartta, johon on merkitty kaikki luonto- ja kulttuurikohteet, ruokai- lu- ja majoituskohteet, ohjelmapalvelutarjoajat sekä kaikki muut matkailuun liittyvät kohteet kuten tien infopaikat, huoltoasemat ja kaupat. Kohteet voidaan kartassa esittää eri tasoina, jolloin eri kohteiden erot- tuminen on selkeä. Internetsivuille voi laittaa jo val- miina olevista palvelutuotteista ja reiteistä linkit kuten www.visitrauma.fi ja www.reitti.org. Selkämeren rannikon matkailutie voidaan jakaa kohteiden mukaan teemoihin. Teemoiksi olen va- linnut luontokohteet, kulttuurikohteet ja esihisto- rialliset/historialliset kohteet. Kulttuuri liittyy tien alueella olennaisesti kaikkiin kohteisiin. Teemat on ajateltu sen mukaan, minkälaisia kohteita Satakunnan alueella on tällä hetkellä. Luonnossa liikkujan mat- kailutuotteita voisivat olla vaellus, pyöräily, melonta, ratsastus, kelkkailu, luistelu ja hiihto. Näillä samoilla aktiviteeteilla voisi tutustua esihistoriallisiin/histo- riallisiin ja myös kulttuurikohteisiin kohteisiin sekä geokätköihin, joita tien läheisyyteen voidaan sijoittaa. Kokemäenjoen suisto ja Selkämeren saaret ovat myös erinomaisia lintuharrastajille. Satakunnan alueella on monia mahdollisuuksia järjestää adventurematkailua esimerkiksi merellä, joilla ja kallioilla sekä rakenne- tuissa kohteissa. Tiehen voi tutustua kokonaisuudessaan tai se voi- daan jakaa lyhyempiin tutustumismatkoihin eri kul- kumuotojen tai matkailijan kiinnostuksen mukaan. Yksi mahdollisuus on käyttää Revontultentien mat- kailututkimuksessa mainittuja silmukoita. Esimerkiksi pyöräilijöille, vaeltajille ja autoilijoille on mahdollis- ta tehdä eripituisia reittejä, joissa on luontokohteita, kulttuurikohteita, esihistoriallisia kohteita sekä ruo- kailu- ja kahvilapalveluita tai osia näistä. Tällä mallilla voidaan yhdistellä lähellä ja kauempana olevia kohteita tai esitellä pelkästään lähellä olevia kohteita. Tarjontaa voi hyödyntää niin muualta tulevat matkailijat kuin paikalliset asukkaatkin. Silmukoita voidaan tarjota omatoimimatkailijoille, tai niistä voidaan rakentaa myös tuotepaketteja. Tuote- paketteja voidaan rakentaa myös eri teemojen ja koh- deryhmien mukaan. Ohjelmapalvelujen tuottajia on vähän Satakunnassa. Erityisesti Noormarkussa ja Ah- laisissa, joissa on paljon kulttuuri- ja luontokohteita, ei ole ohjelmapalveluyrittäjiä. Kun matkailijamäärät lisääntyvät, on ohjelmapalveluiden tarjoajia myös ol- tava enemmän. Uutta teknologiaa voidaan hyödyntää palveluissa ja fyysisten kohteiden esittämisessä. Matkailutien toimivuuden kannalta on tärkeä, että matkailutiehankkeella on vahva maakunnallinen ja 132 alueellinen tuki. Tiellä on oltava myös selkeä tausta- organisaatio, joka neuvottelee tiehallinnon kanssa tie- hen liittyvistä asioista ja ylläpitää ajanmukaisia inter- netsivuja sekä toimii tien markkinoijana. Tuotteiden, palveluiden ja markkinoinnin kehittäminen edellyttää verkostoitumista ja sitä kautta voidaan suunnitella ja toteuttaa uusia hankkeita ja projekteja. Selkämeren rantatie on kulkenut Turusta Korshol- maan, mutta vanha postitie on jatkunut vielä Poh- janlahden ympäri Tukholmaan. Jatkossa voisi ajatella matkailutien ulottamista reitin koko pituudelle. Viitteet 1 Tiehallinto: Matkailuteiden määrittely. Periaatteet. Helsinki 2004. . 2.10.2008. 2 Pine II & Gilmore 1998, 98, 99. 3 Hemmi 1995, 19. 4 Richards 2005, 24. 5 Lehtonen, Jaakko: MEK:n ajankohtaiskatsaus. Kutsuseminaari: Suomi ja Satakunta matkailun kartalla. Pripoli, Pori, 28.10.2008. 6 Suontausta & Tyni 2005, 35, 36. 7 Puustinen & Rouhiainen 2007, 103. 8 Komppula 2005b, 161. 9 Parviainen & Räsänen 2004, 9,10 10 Puustinen & Rouhiainen 2007, 49. 11 Puustinen & Rouhiainen 2007, 101. 12 Matala 2004, 208. 13 Tynkkynen & Löppönen 2006, 1. 14 Puustinen & Rouhiainen 2007, 145. 15 Heinonen 2008, 14, 17, 65. 16 Pan & MacLaurin & Crotts, abstrakti, 2007. 17 Komppula 2005a, 90. 18 Pakettimatka (valmismatka) sisältää joukon matkanjärjestäjän ennak- koon kokoamia matkailupalveluja, jotka ostetaan yhtenä kokonaisuu- tena. Puustinen & Rouhiainen 2007, 76. 19 Komppula 2005b, 11, 13. 20 Revontultentiellä Torniosta Kilpisjärvelle. Matkailututkimuksen näkökulmia matkailutien kehittämiseen 2007, 99. 21 Pyöräilykartta GT: Osa 2, 2004. 22 Pyöräilykartta GT: Osa 2, 2004. 23 Petäjistö & Selby 2008, 26, 27. 24 Boxberg 2005, 117. Lähdeluettelo Kartat Pyöräilykartta GT: karttasarja ulkoiluun. Osa 2. 1:200000. Genimap, Vantaa 2004. Tutkimuskirjallisuus Boxberg, Matti: Matkailuyrityksen palvelujärjestelmä. Raija Komppula, Matti Boxberg: Matkailuyrityksen tuotekehitys. MATKAILUYRITTÄJÄ- sarja, Edita Prima Oy, Helsinki, 2005. Heinonen, Ulla: SÄHKÖINEN YHTEISÖLLISYYS. Kokemuksia va- paa-ajan, työn ja koulutuksen yhteisöistä verkossa. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja XIV, Pori, 2008. Hemmi, Jarkko: Ympäristö- ja luontomatkailu. Virolahti: Vapaa-ajan kon- sultit, 1995. Komppula, Raija: Asiakaskeskeisyys tuotekehityksen perustana. Raija Komppula, Matti Boxberg: Matkailuyrityksen tuotekehitys. MATKAI- LUYRITTÄJÄ-sarja, Edita Prima Oy, Helsinki, 2005a. Komppula, Raija: Matkailutuote. Raija Komppula, Matti Boxberg: Mat- kailuyrityksen tuotekehitys. MATKAILUYRITTÄJÄ-sarja, Edita Prima Oy, Helsinki, 2005b. Komppula, Raija: Matkailuyrityksen tuotestrategia. Raija Komppula, Matti Boxberg: Matkailuyrityksen tuotekehitys. MATKAILUYRITTÄJÄ- sarja, Edita Prima Oy, Helsinki, 2005c. Lehtonen, Jaakko: MEK:n ajankohtaiskatsaus. Kutsuseminaari: Suomi ja Satakunta matkailun kartalla. Pripoli, Pori, 28.10.2008. Matala, Sari: Matkailuportaali virtuaalituristin valintojen tilana. Semioottinen tapaustutkimus. ACTA UNIVERSITATIS LAPPONIENSIS 79. Lapin yliopisto. Rovaniemi 2004. 133 R antatien hyödyntäm inen m atkailussa Pan, Bing & MacLaurin, Tanya & Crotts, John C.: Travael Blogs and Implication for Destination Marketing. s. 35-45. Journal of Travel Research. No. 1. 2007. Parviainen, Outi & Räsänen, Pirjo: Kiertomatkailukartoitus. MEK, Helsinki & Ellare Oy, Seinäjoki, 2004. . 27.10.2008. Petäjistö, Leena & Selby, Ashley: Seitsemisen kansallispuisto asukkaiden näkö- kulmasta: haitta vai hyöty? Metlan työraportteja 72. . 20.11.2008. Pine II, Joseph, B. & Gilmore, James, H.: Welcome to experience econo- my. Harvard Business Review. July-August 1998. . 1.12.2008. Puustinen, Arja & Rouhiainen, Ulla-Maija: Matkailumarkkinoinnin teorioi- ta ja työkaluja. Edita Prima Oy, Helsinki, 2007. Revontultentiellä Torniosta Kilpisjärvelle. Matkailututkimuksen näkökulmia matkailutien kehittämiseen. Toim. Meriruoho, Anna & Outi Rantala & Soile Veijola. Tiehallinto, Lapin tiepiiri. Tiehallinnon selvityksiä 29/2007. . 27.10.2008. Richards, Greg: The Scope and significance of Cultural Tourism. Richarsds, Greg (toim.): Cultural Tourism in Europe. Alkuperäinen julkaisu CAB International. Wallingford, 1996. Julkaistu elektroni- sessa muodossa Association for Tourism and Leisure (ATLAS) www. atlas-euro.org –sivuilla 2005. . 1.12.2008. Suontausta, Hannu & Tyni, Markku: Wellness-matkailu – hyvinvointi mat- kailun tuotekehityksessä. Edita Prima Oy, Helsinki, 2005. Tiehallinto: Matkailuteiden määrittely. Periaatteet. Helsinki 2004. . 2.10.2008. Tynkkynen, Päivi & Löppönen, Jaakko: TravelGate Finland. Joensuun yliopisto. Matkailun osaamiskeskus. Vapaa-ajan matkailija ja joustava elämäntapa. Tutkimusraportti 11.12.2006. 134 135 Uuden matkailukohteen kehittämisessä on otettava huomioon kohderyhmät ja markkinointi. Tärkeimpiin markkinointivälineisiin kuuluvat matkaesitteet ja kun- tien Internet-sivut. Matkaesitteistä nähdyt kuvaukset, yhdessä ennakkotietojen pohjalta muodostettujen käsi- tysten kanssa, vaikuttavat mielikuviin tulevasta matka- kohteesta. Tästä syystä ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten ja millaisten kuvausten – esimerkiksi luonnon vai kulttuurin, menneisyyden vai nykypäivän – kautta matkailukohteita markkinoidaan ja myydään. 1 Parhaimmillaan matkaesite välittää katsojille elä- myksiä jo ennen paikalle saapumista. Onnistunut esit- tely luo positiiviset mielikuvat katsojalle. Mielikuvat ovat osa imagoa. Käytännössä esitteiden mielikuvat ra- kentuvat tekstien, kuvien, kaavioiden ja värien muodos- tamista kokonaisuuksista. Ne edustavat perinteisessä mielessä kaupunki- tai aluemarkkinoinnissa käytettyjä keinoja saavuttaa (kohde-)yleisön huomio kaupungin tai alueen itsensä kannalta tärkeiksi katsomissaan asiois- sa. 2 Matkailumarkkinoinnin luomista mielikuvista rakentuu alueen tai matkakohteen matkailuimago. Py- rittäessä edistämään alueen tai kohteen matkailua on keskeistä, minkä tekijöiden varaan alueellinen tuoteku- va, alue- tai kohdeimago, rakennetaan eli millä yhdis- telmällä aluetta myydään. Onnistuneesta imagosta voi kehkeytyä aikanaan alueen tai kohteen tuotemerkki. 3 Satakunta matkaesitteissä · Heidi Vanhatalo Tanssit navetan ylisillä Luvialla kesällä 2008. 136 Matkaesitteisiin päätyviä kuvia voidaan rajata ja niistä voidaan jättää pois se, mitä ei haluta esitettävän. Erityisesti matkakohteita esittelevään kuvastoon pyri- tään valitsemaan kaikkein edustavimmat kuvat. Ku- vattuihin kohteisiin liittyy myös toissijaisia merkityk- siä. Se, miten lukija kuvia tulkitsee, on sidoksissa kult- tuuriin ja henkilökohtaisiin kokemusmaailmoihin. Matkaesitteiden sisältämät kuvat ovat suurilta osin maisemia. Maisema liittyy imagoihin ja mielikuviin monella tasolla. Maisemaa voidaan lähestyä sekä sub- jektiivisen paikka- tai tilakokemuksen kautta tai sen tarkastelu voi keskittyä yhteiskunnan kehitysproses- seihin ja niiden arviointiin. Uudemmassa tutkimuk- sessa maisema nähdään ensisijassa kulttuuristen sekä yhteiskunnallisten tekijöiden summana ja maisemasta luettavat kertomukset ovat osa laajempaa kulttuurista ja yhteiskunnallista kerrontaa. 4 Tässä artikkelissa tarkastelen matkaesitteitä analy- soimalla mitä Satakunnan piirteitä ja kohteita matka- esitteissä tuodaan esille. Matkailutiehankkeen kannal- ta mielenkiintoista on se, miten luonto- ja kulttuu- rikohteita on Satakunnan matkailumarkkinoinnissa tuotu esiin. Matkailutie mahdollistaa rannikkoseudun matkailullisen profiloinnin ja matkailupalveluiden verkostoitumisen entistä tehokkaammin. Rannik- kotien matkailua kehitetään rinnakkain Selkämeren suunnitellun kansallispuistoalueen kanssa, jolloin reitin markkinointia voidaan kohdentaa entistä te- hokkaammin eri asiakasryhmille. Matkaesitteisiin te- kemäni katsaus auttaa rantatien kehittämisessä toimi- vaksi matkailutuotteeksi. Kun tiedetään jo nyt näky- vissä olevista teemoista, on siitä apua rantatien yleisten matkailuteemojen ja -tunnusten luomisessa. Tällaisia teemoja voivat olla esimerkiksi historia, kulttuuri, ak- tiivisuus, luonto, hyvinvointi, merellisyys ja elämyk- sellisyys. Yhtenäiset esittelymateriaalit ja opasteet tul- laan kehittämään matkailutien teemojen mukaisesti. Aineisto Läpikäymäni matkaesiteaineisto on vuoden 2008 Matkamessuilta Satakunnan osastolta kerätyt 13 mat- kaesitettä. Esitteet ovat pieni otos Satakunnan matka- esitteistä ja olen valinnut ne sen perusteella, että niissä kaikissa esiintyy rantatien varrella sijaitsevia kuntia ja matkailukohteita. Tarkastelin lisäksi Satakunnan Inter- net-sivujen Matkailu-osiota. Halusin selvittää, ovatko matkaesitteet ja digitaalisessa muodossa oleva aineisto samankaltaisia, vai löytyykö niistä eroavaisuuksia. Aineiston läpikäynnin aloitin tutustumalla matka- esitteisiin. Tarkoituksenani oli katsoa aineistoa koko- naisuutena ja saada siitä jonkinlainen ensivaikutelma. Tämän jälkeen kävin läpi yksitellen jokaisen esitteen. Tekstiä analysoin lukemalla sitä ja tehden samalla muistiinpanoja tekstissä mainituista matkailukohteis- ta. Kuvat jaoin luokkiin, jotka muodostin ensimmäisen läpikäynnin jälkeen syntyneiden mielikuvien avulla. 137 S atakunta m atkaesitteissä Jaon tein kuvien informaation hallitsemisen helpot- tamiseksi. Kuvaluokat olivat: Luonto/maisema, Kau- punkimaisema, Rakennus, Meri, Aktiviteetti/luonto, Aktiviteetti/muu Kulttuuri, Kulttuuriperinne/Historia sekä Lapset/perhe. Kuvat sisältävät monia merkityksiä, ja yksi kuva sopisi moneen eri luokkaan. Päätin kui- tenkin sijoittaa jokaisen kuvan vain yhteen luokkaan, sen näkyvimmän mielikuvan mukaan. Tämä palveli hyvin tarkoitusta saada käsitys siitä, minkälaisia tee- moja Satakunnan matkaesitteissä tuodaan esiin. Kuvat sopivat suurelta osin määrittelemiini luokkiin, mut- ta joidenkin kuvien kohdalla jouduin luomaan uusia luokkia. Nämä kuvaluokat olivat Eläimet, Sisätilat, Patsaat, Lähikuva/esine, Lähikuva/Ihminen ja Matkai- lupalvelu. Matkailupalvelu-luokkaan keräsin esimer- kiksi kaikki majoituspalveluiden mainoksissa olleet kuvat mökeistä ja hotelleista.. Internet-sivut kävin läpi vertailemalla niiden sisältöä jo läpikäymiini matkaesit- teisiin. Tuloksia tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon, että mielikuvat ovat aina katsojakohtaisia ja tulkinnat subjektiivisia. Taustaksi matkaesiteanalyysille kävin läpi Matkai- lun edistämiskeskuksen (MEK) raportin, jossa kar- toitettiin koko Suomen matkailukohteiden kävijä- määriä vuonna 2007. Mielestäni oli mielenkiintoista selvittää, miten Satakunta ja sen matkailukohteet si- joittuvat tilastoissa. Satakunnassa ei sijaitse yhtäkään koko Suomen kolmestakymmenestä kävijämääriltään suurimmasta matkailukohteesta. MEKin kävijämää- rätutkimuksessa matkailukohteet oli jaettu erilaisiin luokkiin matkakohteiden luonteiden mukaisesti. Fes- tivaali-luokassa Satakunta on vahvimmillaan: Pori Jazz nousi kolmen parhaan joukkoon. Satakunta ei sijoitu yhtä korkealle muissa luokissa, mutta pitkien listojen keskivälistä tai loppupäästä löytyi tuttuja satakuntalai- sia kohteita. Nämä kohteet oli myös listattu erikseen Satakunnan suosituimpina matkailukohteina. Kohteet olivat Pori Jazz, Yyterin hotelli, Satakunnan Museo, Vuojoen kartano Eurajoella, Porin taidemuseo, Rau- man museo, Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa, Lönnströmin taidemuseo Raumalla, Sammallahden- mäki Lapissa ja Rauman Festivo -musiikkipäivät. 5 MEKin kävijämäärätilastojen lisäksi tutustuin Sata- kunnan Palveluvisio 2010 -strategiaan. Sen tarkoituk- sena on visioida alueen palvelu-toimialojen kehitty- mistä vuoteen 2010 asti sekä määritellä toimenpiteitä, joilla alojen kehittyminen parhaiten voidaan turvata. Matkailutie-hankkeen kannalta minua kiinnosti stra- tegian Matkailu-osio, jossa Satakunnan matkailun tilaa oli tarkasteltu SWOT-analyysin avulla. SWOT muo- dostuu englanninkielisistä sanoista: strength, weakness, opportunity ja threat. SWOT-analyysin avulla voidaan tehdä päätelmiä alueen vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhista. Satakunnan Palveluvisio 2010 -strategian mukaan tulevaisuudelta odotetaan risteilyliikenteen kasvua Itämeren alueella, suomalaisten maailmanperintö- kohteiden yhteismarkkinoinnin käynnistymistä sekä 138 perhematkailuun panostamista Porin alueella (Kir- jurinluoto, Yyteri). Matkailun kehittäminen on tu- levaisuudessa merkittävässä asemassa Satakunnassa. Elämyksien etsiminen ja omatoimimatkailu tulevat lisääntymään kuten myös luonnossa ja maaseudulla tapahtuva lomailu. 6 Satakunnan vahvuuksiksi oli määritelty alueen luontokohteet (Yyteri, Jämi, saaristo), vetovoimai- set kulttuuritapahtumat ja -kohteet (Pori Jazz, RMJ, Vanha Rauma, teatterit, museot) sekä Satakunnan maantieteellinen sijoittuminen kotimaan matkailun kuluttajien lähelle (2,5 miljoonaa asukasta 300 km:n säteellä). Mahdollisuuksina pidettiin keskittymistä alueen vetovoimaisiin kohteisiin ja keskuksiin, maa- kunnallista yhteismarkkinointia ja markkinoinnin yhteistyöhankkeiden laajentamista, matkailuyhteis- työn kehittämistä (julkiset toimijat, yritykset ja ta- pahtumajärjestäjät kerätään saman pöydän ääreen). Heikkouksia olivat alueella tehdyt vähäiset matkai- luun liittyvät investoinnit, resursseihin ja markki- nointihaluihin vaikuttava alueen matkailuyritysten pieni koko, Satakunnan yhtenäisen alueellisen myyn- tikanavan puuttuminen sekä matkailun markkinoin- nin ja kehittämisen toteuttaminen hajanaisesti alueen sisällä. Uhkina pidettiin lähialueille syntyviä saman- laisia palveluja kuin Satakunnassa, yhteistoiminnan toimimattomuutta (yhteistyö ei lähde käyntiin) sekä alueen matkailukohteiden muuntautumis- ja uudis- tumiskyvyttömyyttä. 7 Matkaesitteiden ulkoasu Yksi matkaesite käsitteli koko Satakuntaa. Kaksi esitteis- tä käsitteli Porin seutua. Myös Rauman seudun esittei- tä oli kaksi. Lisäksi esitteiden joukossa oli yhteisesitteet Kokemäenjokilaakson ja Satakunnan merialueen kun- nilta sekä kuntien omia esitteitä. Satakunnan Internet- sivujen matkailuosio oli jaettu kolmeen seutukuntaan. Varsinais-Suomen rajalta Kokemäenjokilaaksoon si- jaitsee Rauman seutukunta, Porin seutukunta löytyy Kokemäenjoen rantamilta ja Pohjois-Satakunta on Pohjanmaan rajanaapurina. Jokaisella seutukunnalla oli oma linkkinsä ja niistä pääsi seutujen sivuille. Rauman seudun sivut noudattivat sisällöltään samaa kaavaa kuin esitteet. Porin seudun sivut olivat myös esitteiden kans- sa samaa paria sekä kuvineen että sisältöineen. Pohjois- Satakunnan kohdalla näin eron siinä, että harva kunnis- ta oli esitelty kattavasti esitteiden sivuilla. Esitteissä oli tuotu esiin Jämijärvi luontomatkailukohteena, Siikais- ten kuistiperinne sekä Kankaanpään asema taidekau- punkina. Internet-sivuilta pääsi tutustumaan kattavasti myös muihin Pohjois-Satakunnan kuntiin. Internet- sivuilta oli saatavilla tietoa seitsemällä kielellä. Esitteissä kieliä näkyi hyvin vähän. Joillakin kunnilla saattaa olla erikseen esimerkiksi englanninkielisiä esitteitä. Ulko- maalaisia matkailijoita silmällä pitäen, kansainvälistä matkaesiteaineistoa olisi hyvä olla saatavilla. Ulkoasultaan kaikki esitteet olivat värikkäitä. Mat- kaesitteissä usein kuvat hallitsevat visuaalista ilmettä. 139 S atakunta m atkaesitteissä Kolmetoista esitettä piti sisällään yhteensä 680 kuvaa. Kuvista 27 oli karttoja. Pois laskuista jätin tuotteiden ja kauppojen mainoskuvat. Mukaan laskin kuitenkin 190 esittely- ja mainoskuvaa erilaisista majoituspaikoista ja matkailupalveluista. Pidin näitä kuvia tärkeänä osana esitteitä, sillä esimerkiksi Rauman seudun esitteessä niitä oli yli puolet kuvista (64/96). Kuvien lisäksi esit- teistä löytyi paljon informaatiota. Matkaesitteet pitivät sisällään karttojen lisäksi sanallisia ohjeita, aikatauluja ja luetteloita. Esitetyypit olivat hyvin samanlaisia. Ne tarjosivat monipuolisesti ja mahdollisimman paljon erilaisia kohteita sekä tietoa niistä. Monet esitteistä oli- vat yleisesitteitä ja niiden avulla pyrittiin tavoittamaan mahdollisimman monta kohderyhmää. Yleisesittei- den joukossa oli neljä yhdistettyä matka- ja kuntaesi- tettä. Kuntaesitteen tarkoituksena on saada kuntaan lisää pysyviä asukkaita. Tällöin esitellään asioita, jotka eivät välttämättä matkailijaa kiinnosta. Ulvila, Meri- karvia, Luvia ja Eurajoki panostivat asukkaiden hou- kuttelemiseen. Kolme esitettä poikkesi muista keskittymällä tiet- tyyn kohderyhmään. Merikarvianjoki-esite oli suun- nattu kalastajille. Esite oli kannesta kanteen täynnä kuvia kaloista, joesta, kalastajista ja jokivarren maise- mista (70/680). Tekstiosuudet pitivät sisällään ohjeita kalastamisesta ja hyvistä kalapaikoista. Rauman seu- dun Ajan jäljet -esitteeseen oli koottu alueen merkittä- vimmät historialliset kohteet. Kohteista oli tehty kro- nologisesti etenevä kokonaisuus. Esite oli suunnattu erityisesti esihistoriasta ja historiasta kiinnostuneille matkailijoille. Satakunnan merialue -esite oli teemaal- taan merellinen ja se tarjosi merestä kiinnostuneille monia vaihtoehtoja viettää loma veden äärellä. Oma esitetyyppinsä ovat matkailutie- ja reittiesitteet. Näi- den tarjoama malli palvelisi hyvin tulevan matkai- lutien markkinointia. Nyt läpikäymistäni esitteistä Satakunnan merialue oli lähimpänä tätä esitetyyppiä. Esitteen kannessa oli selkeästi merkitty rannikon lä- hettyvillä kulkeva veneilyreitti, joka yhdistää Rauman, Eurajoen, Luvian, Porin ja Merikarvian. Sisältö esitteli kunnat sekä niissä olevat matkailukohteet. Monipuolinen maakunta Satakuntalaiset sanovat, että maakunta on kuin Suomi pienois- koossa. Pohjoisessa on karua ja kumpuilevaa, etelässä vehmasta ja viljavaa. Asutushistoria alkaa jo kivikaudelta mutta paljon on uusinta uuttakin. Maakunnassa on sekä idyllisiä vanhoja kaupunkeja että koskemattoman komeaa luontoa. Meren yllä on tähtien vyö ja sisämaassa humisevat honkaiset harjut. 8 Satakunta hyvää ja kaunista -esitteen ensimmäisellä sivulla on teksti, joka kuvaa hyvin matkaesitteiden luomaa yleistä tunnelmaa. Satakuntaa tuodaan ensi- sijaisesti esille monipuolisena matkailumaakuntana ja alueena, josta löytyy kaikkea. Satakuntaa markki- noidaan ”satojen tapahtumien maakuntana”. Porin 140 vetonauloina ovat tasokas kulttuuritarjonta, musiik- kitapahtumat, meri, Kirjurinluoto perhematkailukoh- teena sekä Yyteri. Rauma nojaa maailmanperintöön ja mereen. Vetovoimaisia kohteita ovat Vanha Rauma, meri sekä matkailusaaret Kylmäpihlajan majakkasaari, entinen puolustusvoimain linnakesaari Kuuskajaskari ja Reksaaren retkeilysaari. Esitteessä esiteltiin Porin ja Rauman ulkopuolisista matkailukohteista Kauttuan Ruukinpuisto, Vuojoen empirekartano, Irjanteen kylä, Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiö- alue, Emil Cedercreutzin museo, Puurijärven-Isosuon kansallispuisto, Säpin majakkasaari Luvialla, Ouran saaristo Merikarvialla, Villa Mairea, Leineperin ruuk- ki, Joutsijärvi, Kokemäenjoki, Jämijärvi, Kankaanpään taidekaupunki ja Siikaisten kuistit. Esite toi monipuo- lisesti esiin luonto-, kulttuuri- ja historiakohteita. Kokemäenjokilaakso portti Satakuntaan -esite yhdisti Kokemäenjokilaakson matkailualueen muodostavia kuntia, joita ovat Vampula, Huittinen, Kokemäki, Har- javalta ja Nakkila. Esitteessä esiteltiin eräopaspalveluita, luontoaktiviteetteja, museoita, elämyssafareita, majoi- tusta, maastoratsastusta ja ruokapaikkoja. Kokemäellä matkailukohteita ovat Ali-Ketolan tila, Evolution Ad- ventures, Fäärkin torppa, Karimaan puutarha, Leinosen torppa ja Kriivarin porotila. Harjavallassa voi vierailla Emil Cedercreutzin museo- ja kulttuurikeskuksessa sekä Hiittenharju Curlingissa. Huittisissa sijaitsee Is- lanninhevostalli Viljar, Kivirannan kartano, Pahkapara- tiisi ja Tuorin ratsutila. Nakkilassa kohteita ovat Nissi- län tila ja Villilän kartano. Myös Kokemäenjokilaakson esitteestä näkyi pyrkimys monipuolisuuteen. Erityisesti erilaisten aktiviteettien esittelyyn oli panostettu. Maisa (Porin Seudun Matkailu Oy) esitteli kahdes- sa esitteessään Porin ja sen seutukunnat. Esitteiden si- sään oli kätketty valtava määrä tietoa matkakohteista eri kohderyhmille. Kunnista oli tiivistetty yhteen sivuun kaikki mainitsemisen arvoinen. Poria mainostettiin monimuotoisena kulttuurikaupunkina. Noormarkku on ruukkialueen ympärille syntynyt kunta, jossa on mainiot ulkoilumahdollisuudet. Pomarkku on yksi Suomen kauneimmista taajamista ja sen tunnusmerk- kinä ovat kaksi rinnakkaista kirkkoa. Merikarvialla meri ja joki lumoavat. Luvia on vanha merenkulkupi- täjä. Ulvila on keskiaikainen kaupunki, jossa perinne elää tapahtumien kautta. Nakkila on tunnettu nahkiai- sistaan, keinutuoleistaan sekä Suomen ensimmäisestä funktionalistisesta kirkosta. Harjavallassa voi ulkoilla Hiittenharjulla ja vierailla Emil Cedercreutzin mu- seo- ja kulttuurikeskuksessa. Kokemäen valttina on itse Kokemäenjoki. Huittinen on helposti matkailijoi- den tavoitettavissa hyvien kulkuyhteyksien vuoksi ja vetonaulana ovat useat luontokohteet. Monipuolisen maakunnan teema jatkui myös Maisan esitteissä. Satakunnan Internet-sivuilla kolme seutukuntaa oli selkeästi teemoitettu. Jokaisella alueella on oma ve- tovoimatekijänsä. Pohjois-Satakunta on täynnä luon- Vuojoen kartano Eurajoella. 2008. 141 S atakunta m atkaesitteissä 142 tokohteita. Se tarjoaa hyvät mahdollisuudet ohjelma- palveluille ja elämyksille. Porin seutu avaa kulttuuri- ja kokouspalvelujen suuren kirjon. Rauman seutu on historiallisesti arvokas ja siellä on vahva meriperintö. Samat teemat ovat löydettävissä myös matkaesitteis- tä, vaikka niissä ei ole käytetty selkeää teemoitusta. Kokoamalla yhteen monipuolisen tarjonnan palasia, voidaan saada selville kunkin alueen vetovoimaisuus. Matkaesitteiden ja Internet-sivujen luoma yhteisku- va Satakunnan matkailusta on kokonaisuutena yhte- neväinen, joskin hieman pirstaleinen. Meri ja luonto Meri on hallitseva teema erityisesti rannikon kuntien matkaesitteissä. Meri oli näkyvissä sekä kuvissa että tekstissä. Osassa kuvista ei ollut näkyvissä vettä, mutta esimerkiksi majakat yksistäänkin luovat mielikuvan merestä. Merelliset kuvat (46/680) pitivät majakoiden lisäksi sisällään veneitä, yksityiskohtia veneistä, verk- koja, merellä tapahtuvia aktiviteetteja, laitureita, sa- tamia, rantaviivoja ja merimaisemapanoraamoja sekä veneiden kanssa että ilman veneitä Esitteistä välittyi Satakunnan merellinen imago. Meri on maakunnan voimavara, jota kannattaa hyö- dyntää. Kun parhaillaan suunnitteilla oleva Selkämeren kansallispuisto-hanke toteutuu, tulee se lisäämään me- rellisyyden korostamista Satakunnan alueellisena voi- mavarana. Meri on mielenkiintoinen ja kehittämisen arvoinen matkailukohde siinä mielessä, että vaikka se on yksinkertaisimmillaan luontokohde, on se samalla rikasta kulttuuriperintöä. Rauma on hyödyntänyt hy- vin tätä perintöä esimerkiksi luomalla Rauman Meri- museon. Se panostaa myös erityisen paljon matkailu- saariinsa. Myös Luvia tunnetaan merestä. Luvia friskis myätäses! -esite oli ulkoasultaan hyvin merellinen. Meri- karvia sata aurinkoista päivää enemmän -esitteen pääosassa olivat meri, mökit, Merikarvianjoki, kalastus ja luonto. Satakunnan merimatkailukohteet Krookan veneily- ja kalasatama, Mericamping, Ouran saaristo, Reposaari, Yyteri, Luvian saaristo, Säpin majakkasaari, Laitakari, Kaunissaari, Olkiluoto, Rauman Saaristo, Kylmäpih- laja, Kuuskaskajari, Reksaari ja Syväraumanlahti olivat esillä monessa esitteessä. Merellisyys oli esillä koko- naisvaltaisesti Satakunnan Merialue -esitteessä. Meriluonnon lisäksi myös muu luonto oli esillä mat- kaesitteissä. Jokaisessa esitteestä oli esitelty luontokoh- teita. Luonto esiteltiin usein osana jotakin aktiviteettia. Tämä näkyi sekä tekstissä että kuvissa. Aktiivisia luonto- kuvia oli kolmekymmentäviisi. Hieman enemmän oli kuvattu luontoa yksistään (45/680). Eniten maisema- kuvia sekä aktiviteetin kanssa että ilman aktiviteettia piti sisällään Merikarvianjoki-esite (70/680). Matkaesitteissä esiteltiin kattavasti maisemia ympäri Satakuntaa sekä retkeilymaastoja, joissa on mahdollisuus sekä omatoi- misiin että ohjattuihin luontoaktiviteetteihin. Maakun- nasta löytyy myös pyöräily- ja melontareittejä. Rauman 143 S atakunta m atkaesitteissä seutu mainosti idyllisten maalais- ja järvimaisemien läpi kulkevia pyöräilyreittejä sekä sirpaleisen saariston sopivuutta melojille. Eurajoella voi harrastaa joki- ja koskimelontaa. Ulvilan luontomatkailu sijoittuu Kul- laan ja Joutsijärven maisemiin, joka tarjoaa järvimaise- mia ja erämaatunnelmaa. Rauma, Luvia ja Merikarvia panostavat merellisiin luontoretkiin. Kausiluonteisuus Satakunnan matkailussa tulee esille siinä, että miltei kaikki markkinoidut luonto- kohteet oli kuvitettu kesäkuvin. Matkailijoille oli tar- jolla enimmäkseen kesäkohteita. Vain Maisan esitteis- sä oli talvikuvia (5/680). Talvikohteina toimivat ensisi- jaisesti Yyteri ja Jämi. Myös Harjavallan Hiittenharju mainostaa itseään talviulkoilupaikkana. Talvikauteen olisi mahdollista panostaa entistä enemmän, vaikka- kin talvimatkailu tuo omat haasteensa länsirannikon kunnille. Ilmastonmuutos sekä rannikon vaihtelevat sääolosuhteet eivät takaa vakaata talvea. Talvimatkailun kehittäminen ilman siihen liittyvää erityistä alueellista rikkautta on haastavaa. Matkailutie monipuolisena matkailukohteena antaa uusia mahdollisuuksia Sata- kunnan talvimatkailun kehittämiseen. Historia ja kulttuuri Keskiaikaisperäisen rantatien varrella olevat merkittä- vät kulttuurihistorialliset kohteet löytyvät lähes kaikki Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien kult- tuurihistoriallisten ympäristöjen vuoden 1993 luette- losta. Listoille pääseminen on aina positiivista ja sitä kannattaakin hyödyntää matkailumarkkinoinnissa. Osa kohteista oli esitelty matkaesitteissä. Kauttuan histo- riallinen teollisuusalue, Eurajoen-Irjanteen kulttuuri- maisema, Vuojoen kulttuurimaisema, Köyliönjärven kulttuurimaisema, Säpin majakkasaari, Lankosken kylä ja kulttuurimaisema, Kokemäenjoen kulttuurimaise- ma, Noormarkun tehdasalue ja kirkonkylä, Pomarkun kirkonkylä, Vanha Rauma sekä Leineperin ruukinalue ja kulttuurimaisema tulivat esille useammassakin esit- teessä. Moni listan kohteista kuitenkin puuttui esit- teistä. Esimerkiksi pohjoisessa sijaitsevan Merikarvian alueella on monia kulttuurimaisemia, mutta Merikar- vian esitteessä ei niistä mainittu mitään. Rauman seutu 2008 -esite toi esiin alueen asutus- historian ja perinteen. Ajan jäljet Rauman seudulla -esite oli erikoistunut historiaan. Unescon maailmanperin- tökohteet Vanha Rauma ja Lapin Sammallahdenmä- ki olivat odotetusti esillä monessa esitteessä. Ulvilan esitettä leimasi keskiaikaisuus ja historia. Leineperin ruukkimiljöö tuotiin vahvasti esille. Leineperin ruu- killa oli myös oma esitteensä, jossa rautaruukin ympä- ristöä käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Esitteissä tuotiin esille myös rakennusperintöä. Kaikkien esitteiden ku- vissa oli paljon mukana kuvia rakennuksista (59/680). Rakennukset oli kuvattu useimmiten kaukaa niin, että mukaan tuli ympäröivää luontoa. Joissakin kuvissa oli kuvattu rakennuksien yksityiskohtia. Osa kuvista saat- 144 toi pitää sisällään monen rakennuksen kokonaisuuden. Kartanopitäjä Eurajoki -esitteessä tuotiin vahvasti esiin C. L. Engelin suunnittelema Vuojoen empirekartano. Kulttuuriperinnettä ja historiaa kuvaavia kuvia oli paljon (56/680). Historiaa rakennettiin kuvissa käsi- töiden, vanhojen rakennusten, esineiden, vaatteiden ja maisemien avulla. Perinnettä ja historiaa esittävissä kuvissa oli usein käynnissä jokin perinteinen, mutta jo mennyt tapahtuma. Kuvat viittasivat elämysteollisuu- teen. Kuvat olivat tapahtumista, joissa oli rakennet- tu puitteet menneisyyden uudelleen ilmentämiselle. Mukana oli näyttelijöitä ja ajanmukaiset asusteet. La- vastamalla mennyttä pyritään tarjoamaan matkailijoil- le elämyksiä. Historiallisessa maisemakuvassa on ku- vateksti erityisen tärkeä. Pelkkä kiviröykkiö yksistään ei kerro tietämättömälle katsojalle, että kyseessä on esihistoriallinen kohde. Elämysmatkailun ei tarvitse olla sidoksissa histori- aan, myös nykyisyyden avulla voidaan tuottaa elämyk- siä. Satakunnan historiaa ja nykykulttuuria on tuotu esitteissä esille sopivassa suhteessa. Kulttuuri-luok- kaan kuvia kertyi kolmekymmentä. Nykykulttuurin huomioon ottaminen on tärkeää, sillä pelkkään men- neisyyteen pohjaava kulttuuritarjonta ei tavoita tar- peeksi suurta määrää matkailijoita. Porilla ja Raumalla on vahva musiikillinen leima. Monet musiikkitapah- tumat ovat valtakunnallisesti tunnettuja. Raumalta Poriin kesällä 2008 siirtynyt juhannusfestivaali RMJ (Raumanmeren juhannus) vahvistaa Pori Jazzin ja Pori Folkin jo ennestään luomaa Porin luonnetta musiikki- ja tapahtumakaupunkina. RMJ tulee myös näkymään tulevaisuuden kävijämäärä-tilastoissa. Rauma tunne- taan Festivo- ja Rauma Blues-musiikkitapahtumista. Esitteissä tuotiin musiikkitapahtumat hyvin esille. Maisa ja matkapaketit Maisan esitteet Juhlava Porin Seutu -valmismatkaesite ja Juhlava Porin Seutu -ryhmämatkaesite olivat uusi lisä Sa- takunnan matkaesitteiden tarjontaan. Esitteistä huokui ajankohtaisuus ja tuoreus. Esitteiden teemana oli Porin 450-vuotisjuhla. Porin seudun matkailutarjonta näyttää olleen erityisen runsasta ja monipuolista vuonna 2008. Esitteissä oli esitelty tapahtumia, kuntia sekä valmii- ta matkapaketteja. Paketteja löytyi aktiivilomalaisille, luokkaretkeläisille, ostosretkeläisille ja hemmottelu- lomaa kaipaaville. Edustettuina olivat myös meriretket, perhematkailu, historia- ja kulttuuri-retket sekä luon- toretket. Erityisesti perheisiin panostaminen näkyi niin Maisan kuin muidenkin esitteissä. Usein esitteiden ku- vissa oli lapsi, lapsia tai perhe (38/680). Perhematkailu- kohteista Porin Kirjurinluoto tuli esille vahvimmin. Maisalta on ilmestynyt samanlaiset esitteet myös vuonna 2009 eli panostus ei jäänyt vain juhlavuoteen. Maisa uutena organisaationa on ottanut askeleen elä- vöittääkseen Porin seudun matkailuimagoa. Valmiita paketteja oli kuitenkin niin paljon, että esitteiden yleis- 145 S atakunta m atkaesitteissä kuva jäi hieman sekavaksi. Maisan paketeissa näkyvä hyvinvointimatkailun idea vetää matkailijoita puoleen- sa. Nykymatkailija on kuitenkin myös omatoiminen. Maakunnan etuna on, että se tarjoaa irrallisia, mutta toisiinsa helposti yhdistettäviä palveluja eikä täysin valmiiksi räätälöityjä paketteja. Paketeissaan Maisa oli ajatellut kuntarajoja laajemmin. Vaikka teemana onkin Porin 450-vuotisjuhla, myös ympäristökuntien mat- kailutarjontaa oli esitelty kattavasti. Paketeissa oli yh- distelty eri matkakohteita. Satakunnassa yrityspalvelut ja matkailu tehdään seutukunnittain, mutta seudut te- kevät myös maakunnallista yhteistyötä. 9 Yhteistyö eri kuntien välillä onkin erittäin tärkeää silloin kun lähde- tään markkinoinnissa ilmentämään koko maakunnan alueellisuutta. Matkailutie tulee erityisen luonteensa vuoksi yhdistämään kuntia entisestään. Se tarjoaa myös hyvät puitteet omatoimiseen matkailuun. Lopuksi Sekä MEKin kävijämäärätilastoissa että Satakunnan Palveluvisio 2010-strategiassa mainitut Satakunnan suosituimmat matkailukohteet tuotiin vahvasti esille myös analysoimissani matkaesitteissä. Luontokoh- teista Yyteri oli esillä neljässä esitteessä, Jämi kahdes- sa ja saaristo seitsemässä. Porin ja Rauman teatterit esiintyivät kolmessa esitteessä ja museot kuudessa. Emil Cedercreutzin museo oli esillä kolmessa esit- teessä. Historiallisista kohteista Vanha Rauma oli tuotu esiin viidessä esitteessä, Sammallahdenmäki kolmessa ja Vuojoen kartano kuudessa. Pori Jazz nä- kyi neljässä esitteessä ja Rauman Festivo-musiikki- päivät kahdessa. Yhdenmukaisuudesta voidaan vetää johtopäätös, että Satakunnan matkailumarkkinointi suureksi osaksi perustuu näille vetovoimaisiksi ha- vaituille kohteille. Satakunnan esitteissä käytetyt kuvat olivat mieles- täni hyvin tyypillistä matkaesitekuvastoa. Maisemat olivat kauniita, vanhat rakennukset idyllisiä ja ihmiset iloisia. Luonto oli vehreää ja toimi näyttämönä erilai- sille aktiviteeteille. Merikuvat toivat esiin merenkul- kuromantiikkaa sekä mereen liittyviä aktiviteetteja. Pe- rinnekuvissa panostettiin elämyksellisyyteen. Suuri osa kuvista oli pieniä mainoskuvia majoituspalveluista ja matkakohteista. Nämä kuvat tekivät esimerkiksi Meri- karvia sata aurinkoista päivää enemmän -esitteestä sekavan ja vaikeasti luettavan. Monipuolisuutensa vuoksi esit- teitä lukemalla on vaikea määritellä mitkä kohderyhmät olisivat vahvimmin esitteissä esillä. Mielestäni luonto- ja kulttuurimatkailijoille oli yhtä kattava tarjonta. Per- hematkailuun panostettiin. Maisan esitteissä oli otettu eniten huomioon kohderyhmiä. Esitteissä oli esimer- kiksi erilaisia hemmottelu- ja aktiviteettipaketteja, joita voidaan markkinoida ryhmille, sinkuille ja pariskunnil- le. Muissa esitteissä oli pääosin keskitytty hieman sup- peampaan kohderyhmäotokseen. Jaon voi tehdä luon- to- kulttuuri- aktiivi- ja perhematkailijoihin. 146 Satakunnan matkaesitteistä jäi päällimmäisenä mieleen mielikuva monipuolisesta maakunnasta, jos- sa on suuri tarjonta eri kohderyhmille. Satakunta ei ole profiloitunut mihinkään tiettyyn teemaan vaan sen matkaesitteiden välittämä kuva on moniaineksi- nen kokonaisuus. Mikäli yksi teema täytyisi nostaa ylitse muiden, sanoisin sen olevan merellisyys. Ana- lysoimieni esitteiden joukossa oli paljon rantatien var- ren kuntia. Tulevaisuudessa tulisi pohtia maakunnan matkailun tilaa ilman selkeää johtotähteä ja sitä, että riittääkö pienistä palasista koottu matkailuimago pitä- mään maakunnan tarpeeksi vetovoimaisena kohtee- na? Koko maakunnan läpi kulkevassa matkailutiessä on hyvät lähtökohdat profiloitumisen suuntaan. Vaikka Satakunnan matkailumarkkinointi näyttää tukeutuvan luotettaviin vetovoimatekijöihin, aina on tilaa myös uusille kohteille. Kaavoihin kangistunutta markkinointia voidaan elävöittää uusilla matkailukoh- teilla. Onnistunut matkailutie on osaltaan ratkaisu Satakunnan matkailuimagon vahvistamiseksi. Perin- teisesti kulttuuri- ja luontomatkailu nähdään toisis- taan erillisinä matkailun sektoreina, joilla on omat kohderyhmänsä. Rantatiestä tehdään toimiva koko- naisuus, joka rakennetaan useamman teeman kautta. Rantatie antaa mahdollisuudet Satakunnan matkailun kehittämiseen uuteen suuntaan. Viitteet 1 Kiviluoto, Saarinen & Tuohino 2008, 9. 2 Äikäs 2004, 31. 3 Vuoristo 2000, 177–178. 4 Äikäs 2004, 71. 5 Matkailunedistämiskeskus. Matkailukohteiden kävijämäärät 2007 20.1.2009. 6 Satakunnan palveluvisio 2010, 100–102. 7 Satakunnan palveluvisio 2010, 105. 8 Satakunta hyvää ja kaunista -esite 2008, 2. 9 Satakunnan www-sivut. . 24.1.2009. Lähdeluettelo Tutkimuskirjallisuus Kiviluoto, Saara, Saarinen, Jarkko & Tuohino, Anja: Suomalaisen kult- tuurin näkyminen ulkomaalaisten matkanjärjestäjien matkaesitteissä. MEK A:157, 2008. Matkailunedistämiskeskus. Matkailukohteiden kävijämäärät 2007. . 20.1.2009. Satakunnan www-sivut. . 24.1.2009. Satakunnan palveluvisio 2010. . 26.1.2009. Tuohino, Anja: Elämyksen representaatiot matkaesitteissä – esimerkkinä talvinen Itä-Suomi. Teoksessa: Saarinen, Jarkko & Järviluoma, Jari (toim.): Luonto matkailukohteena: virkistystä ja elämyksiä luonnosta. Metsä- tutkimuslaitoksen tiedonantoja 866, Rovaniemi 2002. Vuoristo, Kai-Veikko: Matkailun muodot. WSOY Bookwell Oy, Porvoo 2000. Äikäs, Topi Antti: Imagoa etsimässä: kaupunki- ja aluemarkkinoinnin haasteista mieliuvien mahdollisuuksiin. Suomen kuntaliitto, Helsinki 2004. Matkaesitteet: Ajan jäljet Rauman seudulla, Rauman Seudun Kehitys Oy 2007. Juhlava Porin Seutu – valmismatkaesite, Maisa Porin Seudun Matkailu Oy. Juhlava Porin Seutu – ryhmämatkaesite, Maisa Porin Seudun Matkailu Oy. Kartanopitäjä Eurajoki. Kokemäenjokilaakso – Portti satakuntaan. Leineperin ruukki. Luvia, Friskis myötäses! Merikarvia, Merikarvian kunta ja Merikarvian Matkailu Oy. Merikarvianjoki. Rauman seutu 2008, Rauman seudun matkailutoimisto. Satakunta hyvää ja kaunista, Satakunta tourist / Satakuntaliitto 2005. Satakunnan merialue – Selkämeren aarreaitta. Ulvila. 147 Matkailussa ihmisiä on aina viehättänyt seikkailul- lisuus, mikä on saanut erityisesti nuoret uudelleen seikkailemaan luontoon. Samalla se on lisännyt elin- ympäristön kautta ympäristötietoisuutta. Matkailu, virkistäytyminen ja harrastaminen ovat lähentyneet toisiaan ja sillä on vaikutusta tuotevalikoiman moni- puolistumiseen. Aarteenetsintäpeleistä geokätkentää voidaan pitää maailman laajimmin levinneenä GPS- paikanninta hyödyntävänä mixed reality -pelinä. Toisin sanoen geokätkentä toimii sekä virtuaalisessa eli inter- net ympäristössä että reaali eli todellisessa ympäris- tössämme. Geokätkentää voidaan pitää myös leikkinä sekä harrastuksena, kun se on vapaaehtoista, toistuvaa ja mielihyvää tuottavaa toimintaa. 1 Internetin hyödyntäminen matkailuteollisuudessa on viime vuosina muuttanut sosiokulttuurisia tapo- jamme, uskomuksiamme, arvojamme ja elämäntapo- jamme. Sosiaaliset trendit pyrkivät määrittelemään asenteitamme, joilla puolestaan on sosiaalisia seurauk- sia.2 Geokätkentää voidaan pitää trendinä, joka näh- dään tässä artikkelissa kehityssuuntana, uudenlaisena pelilajina. 3 Geokätkennän vuorovaikutus ja pelitila ovat erilaiset kuin perinteisessä verkkopelaamisessa. Peliä ei näppäillä pelkästään sormenpäillä, vaan pelissä ollaan myös reaalimaailmassa ja toiminta on fyysistä.4 Kaivolan ja Rikkisen mukaan peleissä virtuaalisen ja reaalimaailman välillä on aina kyse pelaajan suhtees- ta ympäristöön. Ihminen on aktiivinen toimija, joka Aarteenetsintää Rantatietä pitkin · Pirita Ihamäki 148 prosessoi ympäröivästä todellisuudesta saamaansa informaatiota henkilökohtaisten suodattimien lävitse. Suodattimien toiminta perustuu havaintoihin ja aikai- sempiin kokemuksiin, joiden avulla ympäristömieli- kuvat eli representaatiot ympäristöstä syntyvät ja edel- leen muokkautuvat kokemusten karttumisen myötä. Tunteilla, arvostuksilla ja asenteilla on oma merkityk- sensä ympäristömielikuvien muodostumisessa.5 Geo- kätkennässä ympäristöllä on suuri merkitys pelaajalle, koska harrastaja päättää geokätköjen etsimisestä ja pii- lottamisesta muun muassa luonto- tai kulttuurimai- semiin. Geokätkennän harrastajan ympäristömieliku- vien muodostuminen tapahtuu aiemman luonnossa liikkumisen myötä ja kehittyy geokätkentäharrastuk- sen myötä jopa elämysten kartoittamiseksi paikkoihin joihin muuten ei tulisi mentyä.6 Termiä seikkailumatkailu (adventure travel) on usein käytetty kirjallisuudessa ja matkailuteollisuudessa ku- ten myös termiä seikkailumatkailu (adventure tourism) seikkailumatkailu. Addison (1999) määrittelee seik- kailumatkailun olevan mitä tahansa matkaa, joka on lähellä luontoa, jonka suorittaa henkilö, mikä poikkeaa ympäristön kohtaamisena tuntemattomilla paikoilla ja ihmisillä, joiden tarkoituksena on seikkailu, oppimi- nen, liiketoiminta, vuorovaikutus, vapaa-aika, urheilu, nähtävyyksiin tutustuminen ja matkailu. Tämä viittaa siihen, että seikkailumatkailu on jotakin laajempaa kuin matkailu tai vapaa-aika itsessään, koska mukaan otetaan tavoitteet, jotka saattavat olla lähellä esimer- kiksi ammatillisia aktiviteettejä. Trendit seikkailumat- kailussa tai niiden hyödyntäminen tuotekehityksessä ovat kasvattaneet seikkailumatkailun aktiviteettejä. Tätä mahdollisuutta on usein hyödynnetty päivävi- erailuissa, jotka perustuvat ihmisten teknologiataito- jen kehittymiseen, ja nämä taidot voivat olla mukana valmisteluissa tai rakennettaessa seikkailumatkailua.7 Seikkailumatkailu nähdään artikkelissa yhtenä geo- kätkeilijöiden mielenkiinnon kohteista, jossa kätkijät ovat piilottaneet luonnon helmaan geokätköjä. Geo- kätkennän harrastajat haluavat esitellä omaa maise- manäkemystään muille harrastajille ja liikuntamah- dollisuuksia vaeltaa luonnossa etsien geokätköjä. Artikkelissa pohditaan, miten geokätkennän har- rastajat hyödyntävät matkustaessaan harrastustaan elä- mysten keräilynä. Tutkimuskysymyksinä ovat: minkä- laiset paikat ovat harrastajien mielestä mielenkiintoisia geokätkökohteita ja minkälaisia mielenkiintoisia geo- kätkökohteita rantatien varrelta löytyy? Käsittelen en- sin geokätkennän syntymistä nopeasti leviäväksi maa- ilmanlaajuiseksi geokätkentäharrastajien yhteiseksi harrastukseksi. Geokätkentäharrastuksen alkujuurten jälkeen käsittelen geokätkentäharrastusta matkailulli- sena elämysten keräilynä. Neljäntenä analysoin geo- kätkökohteita Suomessa sekä etenkin rantatien varrel- la olevia geokätkentäkohteita. Lopuksi vedän yhteen geokätkentäharrastuksen matkailuelämysten keräile- misen kohteet mielenkiintoisina geokätkentäkohteina rantatien varrella. 149 A arteenetsintää R antatietä pitkin Geokätkennän syntyminen Geokätkentä sai alkunsa Yhdysvalloista, kun Yhdys- valtojen puolustusministeriö poisti vuonna 2000 tarkoituksellisen GPS-signaalin häirinnän, ns. SA- koodin. Tämän ansiosta GPS-paikantimien tarkkuus parani oleellisesti n. 70 metristä aina 5−10 metriin. Uusi tarkkuus teki mahdolliseksi geokätkennän har- rastamisen.8 Geokätkennän alkujuuret johtavat lasten aarteenetsintäleikeistä aikuisten kiinnostukseen mo- dernia aarteenetsintää kohtaan. Jack Petersin mukaan tietokonekonsultti Dave Ulmer halusi testata ideaansa piilottaessaan suunnistusjäljen metsään Yhdysvallois- sa. Hän kutsui ideaansa nimellä ”Great American GPS Stash Hunt” ja postitti koordinaatit internetiin GPS:n käyttäjille. Idea oli hyvin yksinkertainen: piilotetaan metsään laatikko ja sijainnista lähetetään viesti koordi- naatteina, jonka jälkeen löytäjä voi etsiä laatikon oman GPS-paikantimen avulla. Yhdysvalloissa on perustet- tu vuonna 2000 virallinen geokätkentäsivusto, jonka osoite on www.geocaching.com. Geocaching.com-si- vusto toimii tällä hetkellä geokätkennän pelialustana sekä harrastajien virallisena sivustona. 9 Lähtiessä etsimään aarretta geokätkennän harras- taja tutustuu www.geocaching.com sivuston kätkö- valikoimaan ja valitsee sijainniltaan sopivan paikan. Seuraavaksi vuorossa on koordinaattien naputtelu GPS-paikantimeen, jonka jälkeen harrastaja voi läh- teä etsimään kätköjä. Etsinnän kohde, geokätkö, on yleensä pakasterasia, josta löytyvät geokätkentätiedote, lokikirja löydön todentamista varten ja pieniä aartei- ta, esimerkiksi geokolikoita10 tai pieniä pehmoeläimiä. Löydettyään kätkön, harrastaja voi ottaa muistoksi kätköstä pienen esineen ja laittaa tilalle uuden. Lisäksi hän kirjoittaa itsestään merkinnän geokätköllä olevaan lokikirjaan. Palattuaan tietokoneensa äärelle harrastaja ilmoittaa löydöstään ja kokemistaan seikkailuista kät- kön kotisivun sähköiseen vieraskirjaan. Jokaisesta löy- detystä kätköstä harrastaja saa pisteen ja harrastus voi näin muuttua myös kilpailuksi. Harrastajan saamat pisteet voivat olla haaste uusille geokätkennän harras- tajille sekä tavoite kilpakumppaneille. Kun geokätken- täharrastaja rekisteröityy Geocaching.com-sivustolle, hän saa itselleen profiilisivuston. Geocaching.com ylläpitää jokaisesta rekisteröityneestä geokätkennän harrastajasta omaa profiilisivua. Profiilisivulla harras- taja voi seurata saamiaan pisteitä geokätkentäpelistä. Profiilisivulle pelaaja voi laittaa tietoja myös itsestään, kuten oman valokuvansa sekä valokuvia kätköily- matkoiltaan. 11 Geokätkennässä harrastajasta välittyvä identiteetti rakentuu profiilisivun ja geokätkennän Groundspeak forum -keskustelupalstan kertomuk- sista ja keskusteluista. Useat harrastajat pitävät lisäksi päiväkirjaa omilla sivustoillaan ja kertovat niissä geo- kätkentäseikkailuistaan. Näin heistä on tullut myös geoyhteisön kulttuurin tuottajia. Tällöin myös viestit ovat harrastajien identiteettiä tukevia. Kirjoitustyy- li ja kirjoituksen merkitykset kertovat harrastajasta. 150 Harrastajan identiteetin muodostumiseen ja muok- kautumiseen vaikuttavat Groundspeak-foorumin keskustelupalstalla geokätkentäkulttuurin arvot ja jär- jestelmässä toimiminen. Vaikka kommunikointi har- rastajien välillä tapahtuu usein tietokonevälitteises- ti, he tapaavat toisiaan myös reaalimaailmassa, joten tämä on osaltaan vaikuttanut identiteettikuvan muo- dostumiseen.12 Geokätkentä on syntynyt digitaalisen kulttuurin kentälle uutena harrastuksena, elämysten keräilynä, urheiluna, pelinä ja leikkinä. Geokätken- tää kohtaan ilmenevä julkisuus Yhdysvalloissa herätti medioissa kiinnostusta ja sitä kautta harrastus levisi lumipalloilmiön tavoin eri puolille maailmaa. Tämä perustuu Geocaching. com sivuston tietoon, haastat- teluihini ja geokätkentää koskeviin lehtiartikkeleihin.13 Harrastus on kasvanut nopeasti ja 19.8.2008 mennes- sä maailmalla oli 636.795 kätköä yli 220 eri maassa. 14 Valtavan kasvun myötä löytyy myös monenlaisia har- rastajia, jotka ovat luoneet matkailullisesti mielenkiin- toisen uudenlaisen kohderyhmän. Seuraavaksi käsitte- len geokätkentää matkailullisena elämysten keräilynä. Kuvat vasemmalta oikealle: Nakkilan lukiolaiset har- joittelevat GPS-paikantimen käyttöä, Nakkilan kirkko, Nakkilan lukion GIS-paikkatietotapahtuma vuonna 2004 ja GPS-paikantimen opettelua Turun Paasikivi- Opistolla vuonna 2006. Kuvat: Mervi Tommila, Pirita Ihamäki ja Tuukka Erkkilä. 151 A arteenetsintää R antatietä pitkin Geokätkentä matkailullisena elämysten keräilynä Geokätkentä kuuluu ensimmäisiin uusiin globaalei- hin sosiaalisiin verkkopeleihin. Verkkopeliyhteisöt elävät koko ajan ja muuttuvat hyvin nopeasti. Yhtei- söön kuuluminen on oman valinnan mukaista yhtei- söön samaistumista. Sosiologit puhuvat siirtymisestä elämäntapayhteisöjen eli uusheimojen aikaan. Näille uusille sosiaalisille yhteisöille on ominaista elektiivi- syys eli omaan valintaan perustuva osallistuminen.15 Tämä merkitsee, että geokätkentäharrastajat ympäri maailmaa jakavat aarteenetsintäseikkailujaan vapaa- ehtoisesti toisilleen yhteisönsä kautta. Geokätkentä- harrastuksen ympärille on muodostunut moninainen verkosto, joka on muodostanut geokätkentäkulttuu- rin. Geokätkentäkulttuuri on kerännyt harrastajia yhteisten merkitysten äärelle erilaisten viestintäväli- neiden kautta, jotka ovat keskeinen osa geokätkentä- harrastusta.16 Manuel Castells on esitellyt käsitteet ”virtojen tila”, space of flows ja ”paikkojen tila”, space of places. Käsitteet kuvaavat hallitsevien taloudellisten organisaatioiden logiikkojen irrottautumista perinteisten kulttuuris- ten identiteettien ja paikallisyhteisöjen sosiaalisista rajoitteista. Castells näkee, että virtojen yleistyminen yhtäältä vähentää valtioiden itsenäisyyden ja identi- teettien merkitystä ja toisaalta yhtä aikaa haastaa kan- salliset identiteetit ja rajat.17 Geokätkentäpeli on mo- nikulttuurista, valtion rajojen ylittämistä sekä kansal- listen identiteettien ja henkilökohtaisen identiteetin irrottautumista virtuaalitilasta ja reaalimaailmasta.18 Paasin teoksessa Kenichi Ohmae näkee, että elämme rajattomassa maailmassa, jossa kansallisvaltiot ovat menettäneet merkityksensä taloudellisina toimijoina. Rajojen ylittäminen ja identiteettien merkitys käsi- tetään erilaisena virtuaalitiloissa. Siksi voidaan sanoa, että virtuaaliset tilat tuottavat uusia globaaleja maan- teitä. Internet yhdistää ihmisiä tilassa tavoilla, jotka muuttavat ajattelutapaamme, yhteisöllisyytemme luonnetta tai jopa viime kädessä identiteettiämme.19 Geokätkennän voidaan sanoa yhdistävän virtuaalisesti globaaleja maanteitä Groundspeak-foorumin keskus- telupalstalla. Toisaalta reaalimaailmassa kansainväliset harrastajien yhteiskätköilyt ja tapahtumat ovat yhdis- täneet geokätkennänharrastajia yhteisen harrastuksen ympärille. Geokätkennän vuorovaikutus ja pelitila ovat erilaiset kuin normaalissa verkkopelaamisessa. Peliä ei enää näppäillä pelkästään sormenpäillä, vaan pelissä ollaan mukana reaalimaailmassa ja toiminta on fyysistä. Geocaching.com-sivustosta on tullut geokät- kennän globaalinen maantie sekä sosiaalinen tila. 20 Kehittyneiden maiden matkailussa arvioidaan ole- van tapahtumassa merkittävä siirtymä ”uuden tyyppi- seen” matkustamiseen. Tämän seurauksena on nähtä- vissä joukko yhteiskuntatason rakenteellisia muutok- sia. Tärkeimpiä muutoksia kysyntäpuolella on nähtä- vissä ihmisten matkailukokemusten lisääntyminen ja 152 sitä kautta tietoisuuden lisääntyminen. Toisaalta on nähtävissä asenteiden muuttuminen ympäristöä koh- taan. 21 Matkailussa painottuvat yksilöllisten tarpeiden korostuminen ja erilaisten matkailuprofiilien tarpei- den hyödyntäminen. Vastaavasti matkailupalvelujen tarjontaan on vaikuttamassa uusia merkittäviä tekijöitä, kuten uusien matkakohteiden esiintulo, uusien mat- kapalveluiden ja -ohjelmantarjoajien mahdollisuudet ja uuden informaatio-teknologian myötä uusien pal- veluiden mahdollisuudet. Hugentobler 1995 on katsonut matkailun ky- syntä- ja tarjontatekijöiden muutosten merkitsevän ennen kaikkea enemmän elämysten tuottamista. Valmispakettimatkailusta siirrytään yksilöllisempiin matkapaketteihin. Matkailun rooli ihmisten hyvin- voinnissa on nykyään tunnustettu tärkeäksi, matkai- lun tuottama hyvinvoinnin lisä painottuu suurelta osin ihmisten tunnetiloihin, pääosin sosiaalisten ja henkisten tarpeiden tyydytykseen. Siksi tuntuu luonnolliselta tarkastella tätä laajaa aihepiiriä elämys- ten kautta. Lähtökohtana voidaan pitää tällöin oletta- musta, että hyvinvoinnin lisä on yhteydessä suoraan koettuun elämykseen. Elämyksiä voidaan pitää yhte- nä ydinasiana matkailussa. Vilken 1997, on määritel- lyt elämystä havainnon (perseption) ja tuntemuksen (sansning) kautta. Havainto tässä yhteydessä viittaa tiedostamiseen, joka on syntynyt uusien nähtävyyk- sien tai uuden informaation erilaisten aistien havain- noinnin pohjalta. Elämys voidaan näin ollen määri- tellä ihmisten tajunnassa ärsykkeiden aiheuttamaksi tuntemukseksi. Elämysten prosessiluonne on kaksivaiheinen. En- simmäisenä on involvement eli mukaanmeno ja toise- na flow eli virta. Nämä ovat usein käytettyjä sanoja kuvaamaan matkailuelämysten syntyä. Elämys on yleensä mielen sisäinen, henkilökohtainen tapahtu- ma ja konkreettinen kokemus. 22 Matkailussa saatuja elämyksiä ja kokemuksia on kuvattu runsaasti ja näitä voidaan hyvin verrata geokätkentäpaikoista saatuihin henkilökohtaisiin tunne-elämyksiin. Uusien paikko- jen näkeminen on mielekästä ja paikat saavat erilaisia merkityksiä. Geokätkennän harrastaja nimimerkillä Pupu kertoo tunteistaan geokätkentää kohtaan, ”mie- lekkäintä on liikkua ympäri kaupunkia tai luonnossa koska siinä saa liikuntaa ja näkee uusia paikkoja ja voi oppia uu- sia asioita. Vaikeinta on muina miehinä etsiä kätköä, kun ympärillä on lauma geojästejä, varsinkin jos satelliittien vä- hyyden takia GPS-paikantimen tarkkuus on kymmeniä metrejä (minusta tämä on nimenomaan vaikeaa, ei haasteel- lista). Haasteellisinta on välillä kätköpaikalle pääseminen ja yleensä sen miettiminen mihin koloon juuri tämä piilottaja on kätkönsä piilottanut.”23 Vapaa-ajan matkailua voidaan luonnehtia niiden ta- pahtumien kokonaisuudeksi, joissa ihmiset liikkuvat tarkoitushakuisesti paikkakuntien välillä löytääkseen tavoittelemiaan elämyksiä. Elämysten tuottamisella tarkoitetaan elämyksellisten puitteiden luomista ja vastaavasti elämystuotteet ovat tuotteita, jotka tarjoa- 153 A arteenetsintää R antatietä pitkin vat mahdollisuuden asiakkaan elämyskokemuksiin.24 Geokätkennän harrastamisesta on tullut harrastajil- leen elämäntapa, jolloin harrastus on muuttunut vah- vasti osaksi elämää. Harrastajien mielestä on mielen- kiintoista yhdistää uusi teknologia luonnossa liikku- miseen ja yleisesti matkustamiseen. Pertuh-joukkue kertoo geokätkentäharrastuksen kiinnostavuudesta seuraavasti: ”uusi teknologia, harrastuksen yhtymäkohdat muihin harrastuksiin. Geokätkentä sopii tavoitteiseemme kiertää kaikki Suomen kunnat ja kulkea mahdollisimman paljon eri teitä”25. Haastatellut harrastajat korostivat geokätkennän virikkeellisyyttä. Geokätkentäharrastus koettiin haasteellisena ja antoisana. Geokätkentä antaa sekä fyysisiä että älyllisiä haasteita. Harrastus tuottaa mielihyvää, jossa liikuntaan yhdistyvät luontoelämyk- set, kuten erilaisten maisemien kokeminen.26 Geokätkennän harrastaminen tarjoaa elämyksiä, onnistumisen hetkiä ja liikunnallista iloa. Geokät- kentä voidaan nähdä myös suunnistuksen kaltaisena urheiluna. Geokätkennässä kätköjen hakeminen vaa- tii joskus jopa kiipeilytaitoja.27 Joseph Maguiren mu- kaan urheilullisuus alkaa läpäistä erilaisten sosiaalisten ryhmien elämänkäytäntöjä. Liikunnasta haetaan uusia kokemuksia, sisältöjä ja mielekkyyttä elämään. Pierre Bourdieun mukaan erilaiset liikuntamuodot ja niihin liittyvät vapaa-ajan maailmat sisältävät omia traditioita, arvoja, rooleja ja valintoja.28 Samoin geokätkennässä, lähdettäessä hakemaan kätköjä, harrastajat tekevät sa- mankaltaisia alkuvalmisteluita eli traditiota. Geokät- kennän harrastajilla on pitkälti samankaltainen arvo- maailma luonnossa liikkumisen ja korkean teknologian yhdistämisen suhteen. Geokätkentäharrastus perustuu vapaaseen valintaan uusien seikkailujen, elämysten ja terveellisen liikunnan parissa. Lisäksi geokätkennän harrastaja voi luoda itselleen erilaisia rooleja. Hän voi olla geokätkentäyhteisön jäsen ja nauttia enemmän keskusteluista Groundspeak-foorumilla tai olla enem- män virtuaalinen geokätkennän harrastaja. Toinen har- rastaja nauttii enemmän kätköjen suunnittelusta ja to- teuttamisesta. Toisaalta harrastajalla voi olla enemmän kilpailullinen rooli, jolloin tärkeintä on löytää ja kuita- ta eli logata mahdollisimman monta kätköä. 29 Geokätkentää voidaan pitää myös keräilyharrastuk- sen rajailmiönä. Veli Granö on määritellyt keräilyhar- rastuksen olevan huvia, hyötyä, oppimista ja luovaa toimintaa. Keräily on leikkiä, vapaaehtoista toimintaa tai askarointia, joka suoritetaan määrätyissä ajan ja paikan rajoissa. Keräilyyn on lähdetty vapaaehtoises- ti, kuitenkin sitovien sääntöjen saattelemana Siinä on oma tarkoitusperänsä sekä ilon tunne. Keräily voidaan nähdä pelinä, jossa on säännöt ja jossa voi voittaa kil- pailijansa. Pelissä on panoksena keräilyyn liittyvä kult- tuurinen pääoma ja keräilykohteeseen liittyvä tieto- taito. Keräily on valikoivaa, aktiivista ja pitkäjänteistä eriytyneiden objektien, esineiden, ideoiden tai koke- muksiin liittyvien joukkojen hankkimista, omistamis- ta ja jäsentelyä. Kokoelma, niin kutsuttu kokonaisuus, saa erityisen merkityksen keräilijältään. 30 154 Geokätkentää voidaan verrata lintujen ”bongauk- seen”, lentokoneiden tai junien ”spottaukseen ja matkakohteiden keräilyyn, jotka ovat suurelta osin ai- neetonta keräilyä. Esineellisen ja aineettoman keräi- lyn välimaastoon sijoittuvat muun muassa valokuvat, matkamuistot, bongaus, geokätköt ja kokoelman osat. Aineeton keräily voi olla määrällistä, bongattujen ”pinnojen” keräilyä, geokätköistä löydettyjen aartei- den keräilyä tai laadullisten elämysten keräilyä. Elä- mysten keräilijä voi kerätä vaikkapa geokätkökohteita. Hän etsii niitä Geocaching.com -sivustolta ja muun- taa ne elämyksiksi löydettyään kätköpaikat ja lähettä- mällä valokuvia omalle profiilisivustolleen. Toisaalta elämyksiä voidaan kerätä pelkästään muistoiksi geo- kätköpaikoilta. Geokätkentäharrastus on sosiaalinen harrastus. Näin ollen omat elämykset halutaan myös jakaa kirjoitusten muodossa geokätkennän omalla GroundSpeak-foorumilla. 31 Seuraavaksi käsittelen kiinnostavia kätkökohteita ja rantatien omia kätkö- kohteita. Kiinnostavia kätkökohteita ja rantatien omia kätkökohteita Geokätköjä voi löytää mistä tahansa, niin syrjäisistä luontopaikoista, kansallispuistoista kuin kaupunki- ympäristöistäkin. Geokätkentä voi viedä harrastajat paikoille, joiden olemassa olosta ei tiedetä yleisesti. 32 Harrastajien löydettyä geokätköjä he näkevät kät- köpaikan oman sisäisen merkityksenantonsa kautta. Karjalaisen mukaan paikkasuhteemme eivät ole ai- noastaan informaatiosuhteita, vaan myös kosketusta kaikin aistein koettuja tunnetiloja. Elämisen reaali- aikaisuus eli tämänhetkinen tila on paikan elämistä, kuten ensimmäisten kätköjen syntyminen maailmal- la ja niiden poistaminen käytöstä.33 Edward Relph korostaa paikan ja yksilöidentiteetin kiinteää suhdet- ta. Paikan tai sen identiteetin osasia ovat niiden fyysi- set piirteet, siinä tapahtuva toiminta ja sille ihmisten antamat merkitykset. Nämä piirteet eivät kuitenkaan määritä paikkaa, koska vasta erityinen sisäinen ko- kemus erottaa paikat tilasta ja tekevät siitä paikan.34 Humanistisessa maantieteessä ei olla kiinnostuneita paikasta ainoastaan koordinaateilla ilmaistuna fakta- na, vaan erityisesti koettuna tai elettynä sijaintina. 35 Paikka ei ole staattinen vaan dynaaminen, se syntyy kokemusten kautta. Merkitys ja paikka ovat sidoksis- sa toisiinsa. Paikka voidaan nähdä tilan kohtana, jolle ihminen antaa merkityksiä. Paikka muodostuu koko- naisuudeksi, jonka pyrkimys mahdollistaa paikan elä- misen. Paikasta tulee henkilökohtainen, hetkellinen, muuttuva, jopa satunnainen. Paikka on yksittäisen ihmisen kokemus.36 Tämän voi nähdä geokätkentäpaikoissa harrastajien luomien merkitysten kautta. Kuten Yomyohan ilmai- see geokätkökohteet ”avartavat maailmankuvaa, lisäävät tietoa myös lähiseudusta; sen historiasta ja nähtävyyksistä. 155 A arteenetsintää R antatietä pitkin Tuovat seikkailua elämään.” (Geokätkennän harrastaja Yomyohan 2008.) Paikkakokemuksesta muodostuu henkilökohtainen harrastajan löydettyä geokätkön. Yhtäältä geokätköpaikka on hetkellinen tai satunnai- nen, jossa ei välttämättä viivytä kauan. Toisaalta paik- kakokemus muuttuu, koska geokätköpaikat muuttu- vat henkilökohtaisen tulkinnan mukaan ja paikasta tulee sitä kautta merkityksellinen.37 Paikat voivat olla myös lähellä, kuten harrastajat Leena&Antti ilmaise- vat, että ”löytää jopa omasta kunnasta paikkoja, joihin ei ole uskaltanut tai tiennyt mennä”. 38 Geokätkennässä ympäristöllä on suuri merkitys harrastajille. Fenomenologis-hermeneuttinen käsitys paikasta perustuu sekä paikan kulttuurisiin merkityk- siin että yksilön omiin kokemuksiin. Oman elämän liittäminen maisemaan antaa paikalle merkityksen, joka voi muuttua tärkeäksi muistoksi. Geokätköpaikat ovat merkityksellisiä harrastajilleen osaltaan omien muistojen kautta. Tarkoituksena on jakaa paikkakoke- mus maailmanlaajuisesti muiden harrastajien kanssa. Neutraalimaisema muuttuu yksilön paikaksi, kun pai- kalle annetaan merkitys tai merkityksiä. Oman mie- lenmaiseman tulkinta on subjektiivista ja yksilöllistä. Mielenmaisema ei ole välttämättä jaettavissa oleva, koska se on jotakin joka on sisällämme. 39 Geokätkentäpaikan valintaan vaikuttavat henkilön omat käsitykset mielenkiintoisista paikoista, joihin harrastajat kertovat piilottavansa kätkönsä. Voidaan sanoa, että maisema on paikkakokemus ja me olem- me osa sitä paikkakokemusta. Geokätköjä haettaessa ympäristö antaa kokonaisen aistikokemuksen äänen, hajun, valon, värin ja tunteen kautta. 40 Geokätkentää pidempää harrastaneiden havainnot ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat kätköjen etsimiseen. Vasta aloittaneiden geokätkennän harrastajien ympäris- tömielikuvien muodostuminen tapahtuu aiemman luonnossa liikkumisen kokemusten myötä ja kehit- tyy geokätkentäharrastuksen myötä, ehkä elämysten kartoittamiseksi paikkoihin, joihin muuten ei tulisi mentyä.41 Harrastajat ovat yleisesti kiinnostunei- ta luontokohteista, kuten geokätkennän harrastaja Enppu@iloma ilmaisee, mielenkiintoisia kätkökoh- teita ovat suojelualueet, vuoret, etenkin pako- ja lin- navuoret, lintukosteikot, jyrkänteet, lehdot, kulttuu- riluontokohteet, merenrantakohteet, vanhat kirkot, kulttuurihistoriallisesti kiinnostavat kohteet ja maan- käytön historialtaan erikoiset kohteet, esimerkiksi vanhat kaivokset, teollisuuslaitokset ja hylätyt raken- nelmat.42 Geokätkennän harrastajat näkevät mieleisinä kät- kökohteina erilaiset paikat, joissa on jotakin katsomi- sen arvoista ja elämysten kokemista. Kätkökohteet, jotka ovat kulttuurillisesti merkittäviä tai maisemal- taan erityisiä paikkoja koettiin parhaimpina kätkö- kohteina.43 Haastattelemani geokätkennän harrastajat valitsevat kätkön piilottamiseen paikkoja, joissa olisi jotain nähtävää. ”Muuten tarjoaa tylsän kokemuksen myös muille kätköilijöille”.44 156 Geokätköjä rantatiellä Rantatien varrelta löytyy paljon erilaisia geokätköjä ja näistä esittelen muutamia harrastajien luomia kät- köpaikkoja. Yhtenä geokätkökohteena on Irjanne. Geokätkennän harrastajat Enppu@iloma valitsivat Irjanteen kohteekseen, koska se ”tuntui ilmeiseltä kätkö- paikalta kulttuurihistoriallisen arvonsa ja hienon miljöönsä takia”. Heitä kiinnostavat yleensä kirkkokätköt. Va- litessaan Irjanteen kirkon seudun he halusivat jakaa muiden kanssa hienon paikan. He kokivat paikan olevan Eurajoen kulttuurimaisemista ehkä hienoin kohteena. Yleensä geokätkennän harrastajat valitsevat kohteekseen sellaisia paikkoja, joihin piilottaa kätkö- jä ja joihin on jonkinlainen henkilökohtainen suhde. Näin ollen omat merkitykset tuovat paikalle myös muita merkityksiä. Kätkökuvauksia tehtäessä harras- tajat Enppu@iloma yhdistelevät eri lähteistä saatuja tietoja ja mahdollisuuksien mukaan tuovat eri näkö- kulmia paikkaan. Esimerkkinä he toteuttivat oman kätkönsä Vuojoen kartanon, jossa he kertovat karta- non historiasta, mutta myös kartanonpuiston ja pel- toalueiden linnustosta. He pitävät mielenkiintoisena tuottaa jonkin omakohtaisen tai paikallisen näkökul- man kautta kätkökuvauksen, joka poikkeaa virallisen matkailupropagandan tavasta esittää ympäristö. 45 Yhtenä geokätkökohteena on Porin Puuvilla, jota pidetään mielenkiintoisena nähtävyytenä. Geokätken- nän harrastaja Yomyohan kuvailee, että Puuvillalla on mielenkiintoinen historia ja paikka on tutustumisen arvoinen muun muassa normaalista poikkeavan ark- kitehtuurinsa vuoksi. 46 Rantatien varrelta löytyy Ulvilan uusi hautaus- maa geokätkökohteena. Hautausmaalla on merkitystä geokätkennän harrastajille Leena&Antti, koska heidän omaisiaan on haudattu hautausmaalle. Kohdepaikka on maisemallisesti kaunis ja sitä siivittävät yli kilomet- rin pituiset käsintehdyt kiviaidat. Jokaisella kätkökoh- teella on jotain kerrottavaa ja hakijat voivat käsittää sen kukin omalla tavallaan. 47 Kätkökohteena Unajanlahden lintuprobleema on lintuharrastajille tuttu. Paikalla sijaitsee Rauman Seudun Luontoystävät ry:n mökki. Geokätkennän harrastajat Enppu@ilmoa halusivat toteuttaa hieman haasteellisemman kätkön paikan kulutusherkkyyden takia. Heidän ajatuksenaan oli, että ennen kätkön löy- tämistä harrastaja joutuu tekemään esityötä ja lintu- tietoutta vaativa kätkö houkuttelee paikalle vain siitä aidosti kiinnostuneet. Tarkoituksena harrastajilla on esitellä luonnonsuojelullisesti arvokas ympäristö ja kertoa sen luonnosta.48 Rantatien varrelta löytyy myös Nakkilan kirkko, joka on arkkitehtuuriltaan funktionalismia. Kätkö- kohteena Nakkilan kirkko tuntui luontevalta sanon- nan ”Nakkilan kirkon vaiheilla” myötä. Hautausmaal- la on myös geokätkennän harrastajien Leena&Antti sukulaisia, jotka tuovat kohteelle myös henkilökoh- taisia merkityksiä. Heidän historiatietonsa perustuu 157 A arteenetsintää R antatietä pitkin kätkökuvauksissa yleensä paikkakunnalla kuultuihin tarinoihin. 49 Geokätkökohteet antavat matkailullisesti harrasta- jilleen elämyksiä: ”pääsee näkemään paikkoja, jossa tuskin muuten olisi tullut käytyä, kauniita maisemia, vesialueita ja erilaisia maastotyyppejä, alkuperäisiä kasveja esimerkiksi Tuli- kukka” 50. Enppu@iloma kuvailevat, että kesälomareis- sulla kätköilyn parasta antia ovat olleet kohteet, joita ei olisi löytänyt ilman kätköä, esimerkkinä Jämsän Syn- ninlukko. Matkailullisesti on löytynyt uusia paikkoja geokätkentäharrastuksen myötä muun muassa vuoria, luolia, kaukana metsässä sijaitsevia karttaan merkitse- mättömiä jatulintarhoja, ryssänuuneja, muinaishautoja, unohdettuja sotien hävittämiä muistomerkkejä metsis- sä ja vanhoja kaivoksia. Paikkoihin liittyvät tarinat koe- taan mielenkiintoisina. Paikka voi olla hieno kätköily- elämys myös siinä tapauksessa, jos kätköön liittyy joi- tain todella nokkelaa tai haasteellista. 51 Yomyohan on harrastanut geokätkentää useissa Euroopan maissa ja tavannut muita kätköilijöitä ja saattanut löytää kohteita, joihin muuten ei olisi tullut tutustuttua. Esimerkkinä Liechtensteinista sumuiselta vuorelta aamulla haettu kätköpurkki oli elämyksellinen kokemus. 52 Yhteenveto Geokätköpaikat ovat merkityksellisiä harrastajilleen osin omien muistojen kautta. Tarkoituksena on ja- kaa elämys maailmanlaajuisesti muiden harrastajien kanssa. Haastatellut geokätkennän harrastajat olivat piilottaneet kätkönsä omasta mielestään mielenkiin- toisiin paikkoihin, joilla oli historiallisia, maisemalli- sia, kulttuurillisia ja osaltaan heidän henkilökohtaisia muistojaan tukevia merkityksiä. Tätä voidaan verra- ta romanttiseen maisemakuvaukseen sekä elämysten keräilyyn. Elämysten tuottamisen keskeisenä pyrki- myksenä on tunteisiin vaikuttaminen. Romanttinen maisemavalokuva pyrkii herättämään erilaisia tun- netiloja. Romanttisen maiseman metsästyksestä on muodostunut kokonainen vapaa-ajan vieton haara, jossa keskeistä on kamerateknologian käyttö ja yhä uusien maisemien kuvaaminen, muun muassa kilpai- luihin, yksityisiin albumeihin ja uusiksi geokätkentä- kohteiksi. 53 Siksi geokätkennän soveltaminen voidaan nähdä myös hyödykkeenä, elämysten tuottamisena. Geokätköjä ovat tuottaneet ihmiset, jotka ovat kiin- nostuneet seikkailusta ja elämysten tuottamisesta uu- della tavalla. Geokätkennän harrastaja Orava luettelee kätköpaikkojaan: ”lintutorni, rantakallio, kirkon lähistö, puu, maa, maa, silta ja silta, mikään paikoista ei ole erityisen tärkeä minulle, mutta lintutornin ja rantakallion maisemat ovat hienoja. Kirkko on kätköklassikko. Puu- ja siltakät- köjen idea on kiipeilyssä. Toinen ”maa” esittelee puistoa ja toisen idea on puhtaasti arvoituksessa”. 54 Geokätkennän harrastajat ovat tuottaneet geokätkentäkohteita omien elämysten sekä kokemusten kautta. He ovat pyrkineet luomaan paikoille uusia merkityksiä ja jakamaan elä- 158 myksiä geoyhteisön kanssa. Geokätkennän pioneeri Risto Gylden on kommentoinut, että ”geokätkentä on muuttanut matkustamisen mielenkiintoiseksi. Kun ennen kierrettiin kauppakatuja ja museoita, nyt haetaan kätköjä ja elämyksiä”. Geokätkentä voidaan liittää keräilyharrastuksen rajailmiöihin. Se on harrastus, mutta se lisää myös erilaisia taitoja ja antaa esimerkiksi tietoa historiasta. Geokätkennän harrastajat voisivat tehdä Rantatien geokätköistä eri teemoihin kuten kulttuurimaisemiin perustuvan elämyskokoelman. Kokoelman keräämi- nen voi koostua valokuvista ja pienistä esineistä. Ran- tatielle voidaan myös suunnitella omia geokolikoita, jotka voivat muodostua keräilykohteiksi. Rantatien geokätkökohteet liittyvät kulttuuriin ja luontoon. Geokätkennän harrastajat ovat osaltaan luo- neet uudenlaisen tavan esittää matkailukohteita geo- kätkentäpelin kautta. Harrastajat haluavat jakaa mie- lenkiintoisia kätkökohteita Rantatien varrella ja lisätä kotiseutunsa merkittävyyttä sekä erityisyyttä. Ranta- tien geokätkökohteista voi löytyä kulttuurisesti mer- kittäviä paikkoja, kuten kylät, kartanot, museot, näkö- alapaikat, kosket, sillat, lintutornit jne. Rantatieltä löy- tyy esimerkiksi Irjanteen geokätkentäkohde. Tällaiseen miljööseen geokätkennän harrastajat voivat järjestää erityisiä tapahtumia, joihin kuuluu pienimuotoinen kilpailu. Kilpailu voi käsittää mm. erilaisia historiateh- täviä. Esimerkiksi Irjanteen geokätkentätapahtumassa voisi paikalla olevien henkilöiden elämysten kautta esittää kohde uudella tavalla paikkakokemusta hyö- dyntäen. Unajanlahden lintuprobleema on haasteellinen kätkökohde, joka tarjoaa myös älyllisiä haasteita, joita voi tarjota luonnossa paljon liikkuville. Eri oppilai- tokset voivat hyödyntää Rantatienvarren geokätköjä myös opetustarkoituksiin ja kerätä tietoa kohteiden historiasta ja kulttuurista. Näin myös opetustapahtu- ma muuttuisi seikkailuksi. Rantatien varrelta löytyy Nakkilan kirkko, joka kuvastaa aikansa arkkitehtuuria. Sanonta, ”Nakkilan kirkon vaiheilla”, kuvastaa tari- noiden liittämistä kyseiseen pitäjään. Kohteesta voisi kerätä henkilötarinoita eri vuosikymmeniltä. Tämä voisi olla yksi Rantatien teema, tarinatori Rantatien geokätkökohteista. Geokätkentäpelin hyödyntäminen matkailussa on uusi tapa tuottaa erilaisia teknologiaa hyödyntäviä luonto- ja kulttuurimatkakohteita. Geo- kätkentäharrastuksen tuotteistaminen on tulevaisuu- dessa mahdollista eri liiketoiminnan aloilla. Viitteet 1 Ihamäki 2006, 28. 2 Ryan & Trauer 2005, 512. 3 Ihamäki 2006, 27. 4 Kangas 2004, 116-117. 5 Kaivola & Rikkinen 2003, 24. 6 Ihamäki 2006,38. 7 Swartbrook & Beard & Leckie & Pomfret 2003, 9. 8 Kojo 2000. 9 GPS Stash Hunt (geocache) Homepage, Peters and The Editors and Staff of Geocaching.com 2004, 10-11. 159 A arteenetsintää R antatietä pitkin 10 Geokolikko eli geocoins on perinteinen ja yksilöllinen kolikko, jota geokätkennän harrastajat keräilevät ja kuljettavat kätköissä ”aarteina”. Geokolikot ovat uniikkeja ja laadukkaita, ne valmistetaan käsin ja hiotaan. Kolikot ovat kooltaan yleensä noin 38 mm pyöreitä ja pai- navat 24 kg. Geokolikkoja suunnittelevat geokätkennän harrastajat ja jokaisen geokolikon alalaidassa on numerointi keräilyarvon vuoksi. Kolikkojen kierrättäminen maailmanlaajuisesti on geokätkennän muoto. Lisätietoa geokolikoista saa . 11 Pulakka 2002; Ihamäki 2006, 4. 12 Ihamäki 2006, 55. 13 Ihamäki 2006, 47. 14 Geokätkennän www-sivusto. < http://www.geocaching.com >. 15 Saastamoinen, 1999. 16 Ihamäki 2006, 53. 17 Paasi 2002, 168-169. 18 Ihamäki 2006, 37. 19 Paasi 2002, 168-169. 20 Ihamäki 2006, 37. 21 Aho 1995. 22 Aho 2001. 23 Pupu geokätkentäharrastaja 2004. 24 Tarssanen & Kylänen 2007, 109. 25 Perttuh-joukkue geokätkennän harrastaja 2004. 26 Ihamäki 2006, 24. 27 Ihamäki 2006, 25. 28 Berg 2005, 164-165. 29 Ihamäki 2006, 25-26. 30 Granö 1997, 84. 31 Ihamäki 2006, 26-27. 32 Peters and The Editors and staff of geocaching.com 2004, 26, Ihamäki 2006, 82. 33 Karjalainen 2003. 34 Ylimaula et al. 2002, 55. 35 Kaivola & Rikkinen 2003, 25. 36 Ylimaula et al. 2002, 21. 37 Ihamäki 2006, 83. 38 Geokätkennän harrastajat Leena&Antti 2008. 39 Granö 2005. 40 Ihamäki 2006, 91. 41 Ihamäki 2006, 38. 42 Geokätkennän harrastajat Enppu@iloma 2008. 43 Geokätkennän harrastajat Enppu@iloma, Leena&Antti, Yomyohan 2008. 44 Geokätkennän harrastaja Yomyohan 2008. 45 Geokätkennän harrastajat Enppu@iloma 2008. 46 Geokätkennän harrastaja Yomyohan 2008. 47 Geokätkennän harrastajat Leena& Antti 2008. 48 Geokätkennän harrastajat Enppu@iloma 2008. 49 Geokätkennän harrastajat Leena@Antti 2008. 50 Geokätkennän harrastajat Leena@Antti 2008. 51 Geokätkennän harrastajat Enppu@iloma 2008. 52 Geokätkennän harrastaja Yomyohan 2008. 53 Ihamäki 2006, 86. 54 Orava, geokätkennän harrastaja 2004. Lähdeluettelo Geokätkentäharrastajien sähköpostihaastattelut Enppu@iloma, 2008. Leena&Antti, 2008. Orava, 2004. Perttuh, 2004. Pupu, 2004. Yomyohan, 2008. Tutkimuskirjallisuus Aho, Seppo: Lapin matkailun evoluutio alueellis-yhteiskunnallisena ilmiönä. Matkailu alueellisena ilmiönä. Toim. Aho, Seppo & Ilola, Heli. Oulun yliopisto, Monistus- ja kuvakeskus, Oulu, 1995. Aho, Seppo: Matkailuelämys prosessina. Elämysten synnyn ja kehityksen vaiheet. Matkailu elämykset tutkimuskohteina. Toim. Aho, Seppo & Honkanen, Antti & Saarinen, Jarkko. Lapin yliopiston yhteiskunta- tieteiden tiedekunta, Rovaniemi, 2001. Berg, Päivi: Miten se meitä liikuttaa? – Suomalaisten liikunta- ja urheilu- harrastukset 1981-2002. Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä va- paa-ajan muutokset 1981-2002. Toim. Liikanen, Mirja & Hanifi, Riitta & Hannula, Ulla. Tilastokeskus, Edita Prima Oy, Helsinki, 2005. Cameron, Layne: The Geocaching Handbook, Morris Book Publishing, LLC, united States of America, 2004. Granö, Päivi: Taiteilija ja hänen maisemansa. . 2005. Granö, Veli: Esineiden Valtakunta. Tangible Cosmologies, Kustannus Poh- joinen, Oulu, 1997. Geokätkennän www-sivusto. . 160 Hemmi, Jorma: Ympäristö- ja luontomatkailu. Vapaa-Ajan Konsultit Oy, Virolahti, 1995. Ihamäki, Pirita: Digiajan aarteenetsintäleikit harrastuksina ja opetussovelluksina. Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto Kulttuurituotannon ja maise- mantutkimuksen laitos, 2006. Kaivola, Taina & Rikkinen, Hannele: Nuoret ympäristöissään, Lasten ja nuorten kokemusmaailma ja ympäristömielikuvat. Tammer-paino Oy, Tampere, 2003. Kangas, Sonja: kirja-arvostelu Ensimmäisen persoonan näkökulmia uusmedia- narratiiveihin. Lehdestä: Lähikuva, Pelit ja pelikulttuurit (2-3) 2004, 116-117. Karjalainen, Pauli. Reikäiset kertomukset: Kuinka kirjoitamme elämämme paik- koja? . 2003. Kojo, Arto: artikkelista GPS on nyt tarkka. 2002. Paasi, Antti: Rajat ja identiteetti globalisoituvassa maailmassa. Eletty ja muistettu tila. Toim. Syrjämaa, Taina & Tunturi, Janne. Hakapaino Oy, Helsinki, 2002. Peter, Jack. W and The Editors and Staff of Geocaching.com: The Complete Idiot’s Guide To Geocaching, Alpha A member of Peguin Group (USA) Inc, 2004. Pulakka, Matti: Geocaching: Indiana Jonesin jalanjäljillä, , 2002. Artikkeli on julkaistu Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestö- lehdessä vuonna 2002. Ryan, Chris & Trauer, Birgit: Adventure tourism and sport – an intro- duction. Teoksessa Ryan, C., Page, S.J. ja Aicken, J. Taking Tourism to the Limits – issues, concepts and managerial perspectives. Oxford: Pergamon, 2005. Saastamoinen, Mikko: Tietoverkot, minuus ja kyborgimetafora. Sähköi- nen Okeanos – Tutkimus, opetus ja Internet. Toim. Kuusela, Pekka & Eskola, Jari. Kuopion yliopisto, Kuopio, 1999. Swarbrook, John & Beard, Colin & Leckie, Suzanne & Pomfret, Gill: Adventure Tourism: The New Frontier. Elsevier, 2003. Tarssanen, Sanna & Kylänen, Mika: Entä jos elämyksiä tuotetaan? Elä- myskolmio-malli elämyksellisyyden tunnistamisessa, arvioinnissa ja vahvistamisessa. Seikkaillen Elämyksiä, Seikkailukasvatuksen teoriaa ja sovelluksia. Toim. Karppinen, Seppo J.A & Latomaa, Timo. Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi, 2007. Ylimaula, Anna-Maija & Lehtovuori, Panu & Isohanni, Tuula & Vikberg, Jukka: Urban adventures, Urbaanit elämysten paikat. Painotalo Suomen- maa, Oulu, 2002. 161 Mitä muinaisjäännökset ovat? Ihmisen vanhimmat jäljet maisemassa näkyvät mui- naisjäännöksinä. Ne ovat maisemassa tai maaperäs- sä säilyneitä kerrostumia tai rakenteita, joita paikalla asuneet ihmiset ovat jättäneet jälkeensä1. Yleisimpiä ovat kivikautiset asuinpaikat, pronssikautiset hau- taröykkiöt ja rautakautisen maanviljelyskulttuurin röykkiökalmistot. Lisäksi tunnetaan kalliomaalauksia, jätinkirkkoja, uhrikiviä, linnavuoria sekä jatulintarho- ja. Muinaisjäännökset erottuvat maisemastaan vaihte- levasti. Vain osa niistä erottuu selvästi ympäristöstään kuten pronssikautiset röykkiöt, linnavuoret ja kallio- maalaukset. 2 Matkailutietä muinaisille reiteille Maisema, joka ympäröi muinaisjäännöksiä, on muuttunut tuhansien vuosien kuluessa huomatta- vasti ja useamman kerran. Esimerkiksi kallion laelta avautuva peltomaisema on aikanaan ollut merimai- sema. Muinaisjäännösten ymmärrettävyys säilyy usein parhaiten, kun sitä ympäröivä maisema säilyy avoimena. Siksi on tärkeää, että muinaismuistoaluet- ta hoidetaan ja varmistetaan, että kohde säilyttää ha- vainnollisuutensa. Ilman hoitoa muinaisjäännösalue kasvaa umpeen. Esimerkiksi rautakauden röykkiökal- misto häviää yllättävän nopeasti maisemasta. Jos mui- naisjäännösalue metsittyy, on vaarana, että puiden juuret pääsevät rikkomaan hautaröykkiöiden sisäisiä rakenteita. 3 · Emma Puosi 162 Muinaisjäännökset ovat olemassa olevia paikkoja, joissa voi nähdä jälkiä, miten alueella satoja tai tuhan- sia vuosia sitten eläneet ihmiset ovat asuneet, harjoit- taneet elinkeinojaan ja haudanneet kuolleensa. Ne luovat parhaimmillaan suoran yhteyden esihistorial- lisiin aikoihin ja ovat kulttuurimaiseman historiallisia ja maisemallisia kohokohtia. 4 Lisäksi ne muistutta- vat meitä jatkuvuudesta − muinaisjäännösten kautta saamme elävän muistutuksen siitä, että joku on asu- nut, elänyt tai toiminut tällä paikalla ennen meitä. Muinaisjäännökset jaetaan kolmeen ryhmään: esi- historiallisiin, historiallisiin ja vedenalaisiin muinais- jäännöksiin. Esihistorialliset muinaisjäännökset sijoit- tuvat aikaan ennen kirjallisia lähteitä. Historiallisen ajan muinaisjäännökset ovat taas keskiajalta tai sen jäl- keen syntyneitä. Vedenalaisiksi muinaisjäännöksiksi luetaan kaikki yli sata vuotta sitten vesistöihin tai me- reen uponneet hylyt ja niiden osat sekä muut vanhat ihmisen tekemät vedessä olevat rakenteet. 5 Esihistorialliset muinaisjäännökset ja irtaimet mui- naisesineet ovat ainoita lähteitä muinaisten ihmisten elämästä. Suomen vanhimmat muinaisjäännökset ovat jääkauden jälkeiseltä ajalta, vanhimmat noin 10 000 vuoden takaa6. Esihistoriallinen aika päättyi Länsi- Suomessa noin 1150 jKr. ja maan itä- ja pohjoisosissa vasta noin 1300 jKr. Suomesta tunnetaan tällä hetkellä noin 17000 esihistorialliselta ajalta säilynyttä muinais- jäännöstä. Kivikauden (9000–1500 eKr.) muinaisjään- nöksiä eli etupäässä asuinpaikkoja tunnetaan tasaisesti koko maasta. Pronssikauden (1500–500 eKr.) tunne- tuimmat muinaisjäännökset, hiidenkiukaat eli kiviset hautaröykkiöt, keskittyvät rannikkoseuduille, mutta asuinpaikkoja löytyy myös sisämaasta. Rautakauden (500 eKr.– 1100/1300 jKr.) tärkeimmät muinaisjään- nökset ovat röykkiö-, polttokenttä- ja ruumiskalmis- tot sekä linnavuoret ja kuppikivet, jotka muodostavat keskittymiä mm. Lounais-Suomeen, Pohjanmaalle, Hämeeseen ja Savoon eri aikoina rautakautta. 7 Esihistoriallisia muinaisjäännöksiä ovat 8 • Asuinpaikat • Hautapaikat, esim. hautaröykkiöt, polttokalmis- tot, lapinrauniot ja ruumiskalmistot • Kivirakenteet, esim. jätinkirkot ja kivipöydät • Kulttipaikat, esim. kuppikivet, miekanhiontaki- vet, seidat ja käräjäpaikat • Puolustusvarustukset, esim. muinaislinnat • Raaka-aineen hankintapaikat, esim. louhokset • Röykkiöt, esim. viljelyröykkiöt ja kaskiröykkiöt • Taide ja muistomerkit, esim. kalliomaalaukset • Työpaikat, esim. pyyntikuopat ja muinaispellot • Valmistuspaikat, esim. raudansulatuspaikat Historiallisen ajan kohteita tunnetaan esihistorial- lisia kohteita enemmän. Niiden kirjo kasvaa edelleen, kun on huomattu aiemmin arkeologian näkökulmasta epäoleellisina pidettyjen rakenteiden arvo arkeologi- selle tutkimukselle 9. Historiallisen ajan kohteita on 163 M atkailutietä m uinaisille reiteille muun muassa autioituneet keskiaikaiset kylänpaikat, kaupunkien arkeologiset kerrostumat, tervahaudat ja muut maaseudun elinkeinohistorialliset jäännökset sekä käytöstä poistuneet masuunit, tiet, hautausmaat ja ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteet. 10 Suomen kiinteitä muinaisjäännöksiä suojelee muinaismuistolaki 11. Se rauhoittaa kaikki lain piiriin kuuluvat kiinteät muinaisjäännökset automaattises- ti ilman eri toimenpiteitä heti löydettäessä ja kieltää sellaiset toimet, jotka saattavat vaarantaa muinaisjään- nöksen säilymisen. Laki ei määritä muinaisjäännöksil- le ikää, ei erottele eikä arvota esihistoriallisen ajan ja historiallisen ajan muinaisjäännöksiä. Nuorimpia lain tarkoittamia suojelualueita ovat toisen maailmanso- dan aikaiset puolustusvarustukset. Muinaismuistolaki antaa mahdollisuuden muinaisjäännösten hoitami- seen. Lakia valvoo Museovirasto, jolle kuuluu myös muinaisjäännösten hoito. Museovirasto voi kuitenkin myöntää luvan muinaisjäännösalueen hoitoon jolle- kin toiselle taholle, kuten kotiseutu- ja luonnonsuo- jeluyhdistyksille tai maanomistajille. 12 Muinaisjäännökset ja kulttuurimaisema Kulttuurimaisema on ihmisen toiminnan ja vaikutuk- sen tuloksena muuttunut luonnonmaisema. Kulttuu- rimaisemia ovat myös ns. fossiilinen kulttuurimaisema, jossa ihmistoiminnan elementit ovat näkymättömiä tai kehitysprosessien muuttamia tai peittämiä. Fossiilinen kulttuurimaisema syntyy esimerkiksi kulttuurimaise- man autioituessa ja ihmistoiminnan päättyessä, jolloin luonnonprosessit ovat ainoita alueella vaikuttavia pro- sesseja ja kulttuurimaisema muuttuu vähitellen näky- viltä elementeiltään luonnonmaisemaksi. 13 Suomalai- sen perinteisen ja säilyneen kulttuurimaiseman ydin periytyy rautakaudelta. Se on jatkuvan muutoksen kohteena ja tästä aiheutuu jatkuva haaste maiseman- suojelun kannalta. Keskeisenä ongelmana on, miten sovittaa luonto sekä uusi että vanha ihmistoiminta tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Muinaisjäännösten hoidolla pyritäänkin säilyttämään maiseman historial- linen kerrostuneisuus ja tasapaino luonnon sekä ihmi- sen toiminnan välillä, jotta muuttuva maisema säilyisi sisällöltään mahdollisimman rikkaana, viihtyisänä ja myönteisiä elämyksiä tuottavana. 14 Muinaisjäännökset sijaitsevat usein kulttuurimai- semassa, joka määritellään tarkoittavan suppeassa mie- lessä historialliset piirteensä säilyttänyttä perinteisten elinkeinojen ja maankäyttötapojen muovaamaa aluet- ta. Perinnemaisemia ovat esimerkiksi niityt ja haka- maat ja niiden käyttöön liittyvät rakenteet ja raken- nelmat. Kulttuuri- ja perinnemaisema-käsitteet ovat osin päällekkäiset. Perinnemaisema on usein melko pienialainen ja osa laajaa kulttuurimaisemaa. Perinne- biotoopeiksi kutsutaan pääosin niitty- ja laiduntalou- den monilajisia luontotyyppejä esimerkiksi kuivat ja kosteat niityt, hakamaat ja metsälaitumet. 15 164 Useimmat esihistorialliset muinaisjäännökset pii- loutuvat huomaamattomasti maiseman sisään. Esi- merkiksi useimmat asuinpaikat ovat todella vaikeasti havaittavissa. Esihistoriallinen asuinpaikka tulee ha- vaittavaksi usein vasta maanpinnan rikkoutuessa ja muinaisesta asutuksesta kertovien löytöjen tulessa esille. Poikkeuksena ovat kuitenkin näyttävimmät esi- historialliset muinaisjäännökset, joita ovat pääasiassa kivi- ja pronssikaudelle ajoittuvat kalliomaalaukset, pronssi- ja rautakautiset kiviröykkiöt sekä korkeilla kallioilla sijaitsevat rautakauden lopun muinaislin- nat. 16 Arkeologiset kohteet ovat kansakuntamme yhteis- tä kulttuuriperintöä eli arkeologista kulttuuriperintöä. Sen vaaliminen käsittää alan suojelulainsäädännön mukaiset toimenpiteet, kiinteiden muinaisjäännösten maastossa tapahtuvan hoitotyön ja merkitsemisen, ar- keologisten esinekokoelmien ja arkistojen ylläpidon sekä alan valistus- ja tiedotustoiminnan. 17 Muinaisjäännökset ja matkailu Vierailut muinaisjäännöksillä voidaan luokitella kult- tuurimatkailuksi. Kulttuurimatkailu-käsitteen mää- rittely ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteistä. Kulttuu- rimatkailun tutkimus on monitieteistä, mistä johtu- en yleispätevää ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää kulttuurimatkailusta ei ole pystytty esittämään, vaan kulttuurimatkailun määritelmät vaihtelevat aina tutki- muksesta ja tutkijasta riippuen. Tästä asetelmasta joh- tuen kulttuurimatkailun määrittely pitäisi tehdä aina erikseen jokaisen tutkimuksen yhteydessä. Myös kulttuuri-käsitteen määritelmä vaihtelee. Tutkimuksesta ja tutkijasta riippuen kulttuurimatkai- lun yhteydessä kulttuuri voidaan ymmärtää tarkoit- tavan ainoastaan joko korkeakulttuuria tai se voidaan käsittää sisältävän kaiken kulttuurin kenttään luettavan eli myös kaikki ihmisen arkipäivään ja elämänpiiriin kuuluvat asiat. Sen, mitä kaikkea kulttuurimatkailun käsitteen alle halutaan sisällyttää, on lähdettävä jokai- sen tutkimuksen yksilöllisistä lähtökohdista. Hyvin usein kulttuuri kuitenkin nähdään vain matkailua edistävänä tekijänä eli matkailuteollisuuden tarvitse- mien tuotteiden, kuten matkamuistojen ja matkakoh- teiden imagojen rakennusaineena. Kulttuurimatkai- lussa sisällöllä sekä kohteiden ja tapahtumien vetovoi- malla on hyvin tärkeä merkitys. 18 Kulttuurimatkailussa itse matkailukohteita pide- tään keskeisinä, kuten arkeologisia ja historiallisia nähtävyyksiä tai taidekohteita 19. Kun matkailu määri- tellään kulttuurimatkailuksi, matkakohteen lisäksi rat- kaisevia ovat matkailijan motiivi sekä tämän matkalle antamat tulkinnat ja merkitykset. Oppiminen ja tie- donkerääminen toimivat kulttuurimatkailun päämo- Keskiaikainen Liinmaan linnanmäki Eurajoella. 2008. 165 M atkailutietä m uinaisille reiteille 166 tiiveina. Oppiminen voidaan ymmärtää kuitenkin hy- vin laaja-alaisesti ja siihen voi kuulua myös voimakas elämyksellisyys. 20 Myös kulttuurimatkailussa, kuten historiamatkailun yhteydessä, elämyksellisyydellä on tärkeä rooli. Tämä näkyy usein opastusten elävöittä- misenä tuomalla niiden osaksi historiallisia henkilöitä tai tapahtumia esimerkiksi oppaan rooliasun avulla. Maisemalla on tärkeä merkitys matkailussa, niin kulttuurimatkailussa kuin myös luontomatkailussa. Maisema on yksi vaikuttavimmista ja mieleenpainu- vimmista kokemuksista, joita matkailija matkallaan kohtaa. Matkailijan kokemaa maisemaa määrittävät ja matkailijan katsetta suuntaavat usein monenlaiset ennakkokäsitykset ja mielikuvat. Ne ovatkin omalta osaltaan olleet luomassa ja ohjaamassa matkailun reit- tejä ja matkailukohteiden syntyä. 21 Satakunnassa on merkittäviä muinaisjäännöskohteita Satakunnalla on rikas ja värikäs historia. Tätä histo- riaa on jo alettu hyödyntää seudun matkailutoimin- nassa 22. Satakunnassa on runsaasti arkeologista kult- tuuriperintöä ja näistä näkyvimpiä ovat pronssikauti- set hautaröykkiöt. Pronssikauden (n. 1500–500 eKr.) edustavimpia muinaisjäännöksiä ovat muun muassa Kiukaisten Panelian Kuninkaanhauta, Rauman Vasa- raisten Kylmäkorvenkallio ja Lapin Sammallahden- mäki 23. Satakunnasta löytyy myös muiden esihisto- riallisten kausien, kuten kivikauden ja rautakauden aikaisia arkeologisia kohteita. Eurassa on merkittävä kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto Honkilahden Kolmhaara. Euran Kiukainen on antanut nimensä ki- vikauden myöhemmälle kulttuurille. Kiukaisten kult- tuurin kohteita tunnetaan Kiukaisten lisäksi Satakun- nassa muun muassa Eurajoelta Irjanteelta ja Kämpän asuinpaikalta. 24 Euran alueella on paljon esihistoriallisia kohteita. Erityispiirteenä ovat rautakautiset ruumiskalmistot. Ensimmäiset muinaisjäännöslöydöt tehtiin Eurassa jo 1840-luvulla ja ensimmäiset muinaistieteelliset kaivaukset suoritettiin Eurassa 1870-luvulla. Tämän jälkeen kaikki Suomen eturivin arkeologit ovat teh- neet tutkimuksiaan Eurassa, joka on muinaisjään- nöksiltään yksi rikkaimmista alueista Suomessa. 25 Tunnettujen kiinteiden muinaisjäännöskohteiden sekä niistä tehtyjen esinelöytöjen määrä Eurassa on Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri. Suuri osa kohteista sijoittuu muutaman neliökilometrin alalle Eurajoen varsille Euran kirkonkylän ja Pyhäjärven pään väliselle alueelle. 26 Satakunnan muinaisjäännöskohteet ovat tärkeä osa alueen matkailutarjontaa. Edustavimpia ja matkailul- lisesti valmiimpia kohteita ovat juuri Lapin Sammal- lahdenmäki ja Euran muinaisjäännöskohteet. Ne ovat tärkeitä myös alueen asukkaille paikallisidentiteetin rakennusaineina sekä kotiseutuarvostuksen vahvistaji- 167 M atkailutietä m uinaisille reiteille na. Ne ovat osa alueen menneisyyttä ja historiaa, jonka tunteminen ja tiedostaminen voi vahvistaa asukkaiden yhteisöllisyyttä. Satakunnan muinaisjäännökset ovat olleet mat- kailukohteina esillä jo vuonna 1890 ilmestyneessä Matkasuuntia Suomessa I−IV 1888–1890 -teoksessa. Kirjassa mainitaan Eurajoen Liinamaan linna ja kerro- taan sen tarina. Lisäksi mainitaan Rauman maaseura- kunnan olevan ”hiidenkiukaista rikkaimpia aloja koko maassa”. Euraa käsittelevässä osuudessa teoksessa mainitaan Käräjämäki. 27 Rantatien lähiympäristössä sijaitsevia muinaisjäännöskohteita Raumalla edustava kohde Sammallahdenmäen lisäksi on Vasaraisilla sijaitseva Kylmäkorvenkallio. Eurajoella sijaitsee keskiaikainen Liinmaan linna. Euran kohtei- ta ovat mm. Käräjämäki, Luistari, Linnavuori ja Kiu- kaisten Panelian Kuninkaanhauta. Nakkilassa sijaitsee Rieskaronmäen pronssikautinen asuinpaikka ja Ulvi- lassa Liikistön hautausmaa. Edellä mainitut kohteet ovat merkittäviä arkeologisia kohteita niin kansallises- ti kuin kansainvälisestikin. Kohteista Liikistö sijaitsee aivan rantatien varrella, Liinmaan linna on rantatiestä noin 1,5 km päässä, Kuninkaanhauta noin 7 km, Sam- mallahdenmäki noin 12 km ja Euran Käräjämäki noin 25 km päässä. 28 Sammallahdenmäki Sammallahden muinaisjäännös sijaitsee Lapissa, joka nykyisin kuuluu Rauman kaupunkiin. Varhaisme- tallikautinen röykkiöalue sijaitsee laajahkolla kallio- alueella vajaan kilometrin mittaisella vyöhykkeellä. Alueella on tähän mennessä rekisteröity 36 kivistä koottua kiviröykkiötä 29. Röykkiöalueen länsipuolel- la näkyy ruohottunut Saarnijärvi, joka vielä varhais- metallikaudelle (1500 eKr. – 250 jKr.) oli merenlahti. Lapin Sammallahdenmäen röykkiökalmisto merkit- tiin vuonna 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologi- sena kohteena Unescon maailmanperintöluetteloon. Sammallahdenmäen hautaröykkiöt kertovat alueen rikkaasta varhaismetallikautisesta kulttuurista ja pitkä- aikaisesta asutuksesta. Tunnetuin yksittäinen muinais- jäännös alueella on lähes nelikulmainen Kirkonlaattia. Tällaista latomusta ei tunneta muualta Suomesta ja sen muoto on poikkeuksellinen koko skandinaavisen pronssikulttuurin alueella. Toinen erikoislaatuinen hautarakennelma Sam- mallahdenmäellä on Huilun pitkä raunio, joka on ni- mensä mukaisesti poikkeuksellisen pitkä, vallimainen, muurilatomuksella ympäröity hautaröykkiö. Näiden erikoisten hautarakennelmien lisäksi kallioilta löytyy matalia kehäröykkiöitä sekä tavanomaisia pyöreitä hiidenkiukaita. Sammallahdenmäen poikkeuksellisen arvon pronssikautisen kulttuurin muistona muodos- taa laaja maisemallisesti hyvin säilynyt kokonaisuus. Sammallahdenmäen muinaisjäännösalue on merkit- 168 tävä matkailu- ja nähtävyyskohde, jonka maailmanpe- rintöstatus tuo sille erityistä arvoa myös matkailulli- sesti. 30 Kylmänkorvenkallio Kylmänkorvenkallion röykkiöalue sijaitsee Raumal- ta Kodisjoelle johtavan tien itäpuolella olevan kallio- alueen luoteisreunalla Vasaraisten kylässä. Kallio- alueella sijaitsee yhteensä 14 röykkiötä, jotka sijain- tikorkeuksien perusteella voidaan ajoittaa pronssi- kautisiksi (1500–500 eKr.) Röykkiöt on rakennettu korkeahkoille kallioille, jotka pronssikaudella ovat sijainneet aivan rantaviivan tuntumassa. Näiden li- säksi alueella on viisi nk. kivi- tai uhripöytää, joiden tarkoitusta ei tarkkaan tunneta, mutta niiden olete- taan liittyvän vainajienpalvontaan. Kivipöytiä ei meil- lä pronssikautisesta yhteydestä tunneta muualta kuin Raumalta, vaikka ajoittamattomia kivipöytiä on muu- altakin. Ruotsissa kivipöytiä tunnetaan useampaan pronssikautiseen röykkiöryhmään liittyen, mikä osal- taan tukee käsitystä rannikon pronssikautisen kult- tuurin voimakkaista skandinaavisista yhteyksistä. 31 Kylmänkorvenkallion muinaisjäännösalue on suosittu retkeily- ja ulkoilualue. Muinaisjäännösalue kuuluu seitsemän järven retkeilyreittiin, jonka toteuttamises- sa on ollut mukana paikallisia kyläyhdistyksiä. Röyk- kiöille ja kivipöydille johtaa polku ja paikalla on myös opastauluja. 32 Liinmaan linna Liinmaan keskiaikainen linnanpaikka sijaitsee Eura- joella Linnamaan kylässä, Väkkäränlahden perukassa Eurajoen ja Lapijoen lasku-uomien välissä olevalla hiekkapohjaisella mäellä. Liinmaan linnalta on ny- kyisin matkaa meren rantaan noin 300 metriä, mut- ta linnan käyttöaikana se sijaitsi oletettavasti pienellä saarella mantereen tuntumassa. Keskiaikaisissa läh- teissä mainitaan kaksi Satakunnassa sijaitsevaa linnaa, Vreghdenborch ja Aborch. Näistä ensimmäinen tar- koittanee luultavimmin juuri Liinmaan linnaa. Liin- maan linna on yksi Suomen harvoista keskiaikaisista linnoista, joka on pohjakaavaltaan suorakaiteen muo- toinen varustus, jossa on kaksi sisäkkäistä vallia ja nii- den välissä vallihauta.Linnan historiaa ja sen vaiheita ei tunneta kovinkaan hyvin, mutta Liinmaan linnan alueelta tehtyjen esinelöytöjen ja keskiaikaisten kirjal- listen lähteiden perusteella voidaan linnan käyttöaika rajata 1300-luvun lopulta 1400-luvun alkuun.33 Luistari Euran Kauttuan kylässä vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä sijaitseva Luistarin muinaisjäännösalue kä- sittää pronssikautisen asuinpaikan sekä rautakautisen ruumis- ja röykkiökalmiston. Pronssikautisen asuin- paikan jäänteet ovat pääosin tuhoutuneet jo rautakau- della, kun jäänteiden päälle on ensin rakennettu hau- taröykkiöitä ja myöhemmin kaivettu ruumishautoja. 169 M atkailutietä m uinaisille reiteille Alueelta on tutkittu kaikkiaan yli 1300 keski- ja myö- häisrautakautista ruumishautaa. Luistarin ruumishau- dat eivät juuri erotu maastosta. Näkyvillä on tutki- musten jälkeen ennallistettuja röykkiöitä ja ruumis- hautarekonstruktioita. Nykyisin muinaisjäännösalue on aidattu riukuaidalla. Alueella on informaatiotaulu ja kesäaikaan Euran kunnan ylläpitämä Luistarin kai- vausten tutkimustuloksia esittelevä näyttely. 34 Käräjämäki Euran Käräjämäki on Suomen tunnetuimpia ja tut- kimushistoriallisesti merkittävimpiä rautakauden kalmistoja. Käräjämäki on hiekkainen mäenharjan- ne, joka sijaitsee aivan Euran keskustan tuntumassa Eurajoen itärannalla noin 200 metrin päässä joes- ta. Aikaisemmin Käräjämäki ja sen pohjoispuolinen Osmanmäki olivat kokonaan peltojen ympäröimiä., mutta nykyisin viljelysmaisema aukeaa vain mäen länsi- ja eteläpuolella. Muilla suunnilla rakentaminen ulottuu jo aivan mäen reunamille asti. Osmanmäki on tuhoutunut hiekanotossa ja asuntorakentamisessa kokonaan. Käräjämäki tunnetaan ennen kaikkea kä- räjäympyrästään, kahdestatoista kehän muotoon ase- tetusta kivestä. Perinteisesti on ajateltu, että paikalla olisi toiminut tuomioistuin ja että paikalla olisi käyty oikeutta, mutta minkäänlaista varmaa tietoa tästä ei kuitenkaan ole. Sen sijaan tiedetään, että Käräjämäellä sijaitsee rautakautinen poltto- ja ruumiskalmisto. Ki- vien muodostama ympyrä on alun perin ollut hauta ja käräjäkiviä ympäröi laaja kalmistoalue. Käräjämäen vanhimmat hautaukset ovat kansainva- ellusaikaisia (400–575 jKr.) palokuoppahautoja, jonka- lainen löydettiin myös käräjäympyrän keskeltä. Suu- rin osa hautauksista on kuitenkin ruumishautoja, joita edelleen näkyy pitkulaisina kuoppina tai painanteina mäen länsirinteessä. Kaikkiaan hautapainanteita on laskettu alueella olevan yli 200, mutta vain noin nel- jäsosa näistä on tutkittu. Ajoitetut ruumishaudat ovat merovingi- ja viikinkiaikaisia (575–1025 jKr.). Käräjä- mäki on suosittu matkailukohde, joka halutaan säilyt- tää puistomaisena, mutta silti luonnontilaisena met- sikkönä keskellä vilkasta ja kehittyvää taajamaa. 35 Kauttuan linnavuori Euran Kauttualla sijaitseva linnavuori on osin jyrk- käseinämäinen mäki, joka sijaitsee Pyhäjärven poh- joispäässä. Linnavuoren mäen loivemmalla puolella ovat vielä osittain näkyvissä kivivallit, joiden päällä on luultavasti aikoinaan ollut hirsivarustus. Vallin sisään jää arviolta 750 neliömetrin laajuinen alue. Linnavuo- ren sijainti on rakentamisaikanaan ollut strategisesti hyvin tärkeä, sillä sieltä on voitu valvoa Pyhäjärveä ja Eurajokea, Ala-Satakunnan tärkeitä rautakautisia kul- kureittejä. Linnavuorelta on myös ollut näköyhteys lähes kaikkiin Euran tunnettuihin rautakauden lopun kalmistoihin, joten hyvällä syyllä voidaan olettaa, että 170 linnavuoren lähistöllä on sijainnut useita kyliä. Lin- navuoren tutkimuksissa on todettu, että kulttuuri- kerroksen ohuuden vuoksi pysyvää asutusta siellä ei luultavimmin koskaan ole ollut, vaan linna on toden- näköisimmin toiminut ensisijaisesti vartio- ja pako- paikkana. Esinelöytöjen perusteella on tultu siihen tu- lokseen, että varustus on ollut käytössä ainakin 700- ja 800-luvuilla jKr. Linnavuori on suosittu nähtävyys- ja käyntikohde, mikä näkyy linnanvuoren laen kulumi- sena. 36 Kuninkaanhauta Maamme suurin, kuninkaanhaudaksi kutsuttu prons- sikautinen röykkiö sijaitsee Euran Kiukaisten Paneli- an kylässä. Röykkiö on rakennettu alun perin Panelian muinaislahden rannalle rinteelle asumusten läheisyy- teen. Röykkiön koko on 36 x 30 metriä ja korkeut- ta sillä on lähes 4 metriä. Ilmeisesti röykkiötä ei ole rakennettu kerralla vaan siihen on tehty vuosikym- menten, tai jopa -satojenkin kuluessa useita hauta- uksia ja samalla röykkiötä on laajennettu ja korotettu. Kansanperinteen mukaan siihen olisi haudattu ku- ningas, mutta todennäköisemmin se on suvun hau- ta, johon on haudattu vuosien aikana useita vainajia. Kuninkaanhautaa ei ole koskaan tutkittu arkeologisin kaivauksin. Kaivauksia on kuitenkin suoritettu aivan röykkiön vieressä, kevyenliikenteen väylän rakenta- misen yhteydessä. Tutkimuksissa paikalta löydettiin pronssikautinen asuinpaikka. 37 Rieskaronmäki Rieskaronmäen muinaisjäännösalue sijaitsee Nakki- lan pohjoisosassa, lähellä Ulvilan rajaa vanhassa kuu- Kiukaisten Panelian Kuninkaanhauta, Eura. Kuva Unto Salo 1962. Satakunnan Museon kokoelmat. 171 M atkailutietä m uinaisille reiteille simetsässä. Epätasaisella moreeniharjanteella sijaitsee kolme rakennuksen pohjaa sekä 11 röykkiöhautaa, jotka sijaitsevat rakennusten ympärillä. Nakkilan Rieskaronmäki on Suomen tunnetuin pronssikauti- nen asuinpaikka- ja röykkiökompleksi. Muinaisjään- nösalue on poikkeuksellisen hyvin tutkittu ja alueen löytöaineisto on hyvin runsas. Löytöaineiston perus- teella Rieskaronmäki ajoitetaan pronssikauden loppu- puoliskolle. 38 Liikistö Liikistön muinaisjäännösalue sijaitsee Ulvilassa ai- van kaupungin keskustan tuntumassa matalalla mä- enkumpareella. Mäki on laakea selkeästi erottuva metsäinen saareke noin 600 metrin päässä Kokemäen- joen nykyisestä uomasta.. Se on entinen Kokemäen- joen saari, joka voimakkaan maankohoamisen myötä kasvoi kiinni mantereeseen jo satoja vuosia sitten. Liikistössä on tehty arkeologisia tutkimuksia 1930- luvulla ja vuosina 2002–2003. Alueelta on tutkittu yli 100 hautaa, joista suurin osa on kristillisiä hau- tauksia. Liikistön hautausmaata on rajannut kiviaita, joka on osittain edelleen näkyvissä. Nykytutkimus- ten valossa voidaan varmuudella sanoa ainoastaan, että Liikistössä on sijainnut keskiaikainen hautaus- maa, jonka keskelle on myöhemmin alettu rakentaa kiviperustusta. 39 Lopuksi Muinaisjäännösten matkailukäyttö ei ole aivan ongel- matonta. Monet muinaismuistot kätkeytyvät ympä- ristöönsä niin, että niiden nähtävyysarvo jää vaatimat- tomaksi. Tämä muodostaa ongelman, sillä muinais- jäännökset ovat niin paikallisesti kuin kansallisestikin arvokasta kulttuuriperintöä. Kun muinaisjäännöksis- tä puhutaan matkailukohteina, ei kuitenkaan voida välttyä siltä, että arkeologiset kohteet saattavat tuntua matkailijasta yksitoikkoisilta ja vaikeasti lähestyttävil- tä. Toisaalta taas juuri luonnontilaisuus ja toimintojen puuttuminen voidaan lukea muinaisjäännöskohtei- den vahvuuksiin. Luonto ja luonnonrauha ovat merkittäviä matkai- lullisia vetovoimatekijöitä. Onkin valintakysymys, ha- lutaanko muinaisjäännökset säilyttää luonnollisessa ympäristössään ilman oheispalveluja tai muita aktivi- teetteja. Annetaanko niiden kertoa tarinansa menneis- tä ajoista omalla hiljaisella tavallaan ja näin antaa jokai- sen yksilön itse kokea ja tulkita niiden välittämä viesti vai tulisiko kävijöitä auttaa tulkinnan muodostami- sessa opastauluin, oheistuottein, opastuksin tai muilla keinoin, kuten rakentamalla aluille erilaisia kulttuuri- ja luontopolkuja, toiminta- ja opastuskeskuksia tai oh- jelma- ja elämyspalveluja? Tulisiko muinaisjäännöksiä tuotteistaa niiden matkailullisen houkuttelevuuden lisäämiseksi? 172 Muinaisjäännökset ovat useimmiten luonnonti- laisia kohteita ja usein niiden halutaan niiden myös jäävän sellaisiksi. Muinaisjäännöksiä voidaan toki tuotteistaa niiden matkailullisen vetovoiman kasvat- tamiseksi, mutta se tulisi tehdä kohteiden ehdoilla. Muinaisjäännös itsessään on matkailukohde, palvelut ja erilaiset tuotteet ovat keinoja, joilla kohdetta mark- kinoidaan ja elävöitetään. Esitteet, Internet-sivustot, matkailupaketit ja elämyspalvelut ovat varmasti hy- viä keinoja matkailun lisäämiseksi, mutta myös uusia keinoja kaivataan. Tällaisia voisivat olla muun muas- sa virtuaaliarkeologian40 tai vaikkapa tietokonepelien hyödyksikäyttö taikka sitten geokätkennän tai muun harrastustoiminnan liittäminen matkilutoimintaan. Muinaisjäännökset soveltuvat mitä parhaimmin kulttuuri-, liikunta-, hyvinvointi-, hiljaisuuden-, tai perhematkailun kohteiksi. Niiden vahvuuksia ovat matkailun nykytrendien mukaiset vetovoimatekijät kuten, luonto, rauha, kulttuuri sekä henkiset arvot ja elämyksellisyys. Oppimisella on myös tärkeä merkitys muinaisjäännöskohteiden matkailussa ja ne ovatkin olleet suosittuja päiväretkikohteita esimerkiksi koulu- luokille ja erilaisille harrastuspiireille. Itsensä henkinen ja fyysinen kehittäminen on tärkeä puoli kulttuuri- ja luontomatkailua. Muinaisjäännöskohteet pystyvät var- masti vastamaan odotuksiin, kunhan niiden saavutet- tavuus ja vahvuudet pystytään tuomaan esiin positiivi- sella tavalla. Tähän taas voidaan vaikuttaa tehokkaalla markkinoinnilla ja hallitulla tuotteistamisella. Satakunnasta löytyy runsaasti arkeologista kult- tuuriperintöä ja monia jo valmiiksi matkailukäyt- töön soveltuvia esihistoriallisia kohteita. Matkailutien avulla kohteet voitaisiin nivoa yhtenäiseksi esihistoria- teemaiseksi matkailutuotteeksi. Matkailutien avulla kohteita voitaisiin markkinoida tehokkaammin ja mo- nipuolisemmin, jolloin yksittäiset kohteet muodostai- sivat monipuolisen, kiinnostavan sekä eheän matkai- lukokonaisuuden. Viitteet 1 Maiseman muisti - valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 11 2 Heikkilä 2000, 33. 3 Heikkilä 2000, 33. 4 Heikkilä 2000, 33. 5 Johdatus arkeologiaan 2008, 130. Varsinais-Suomen perinnemaisema- yhdistys ry:n sivusto. . 21.1.2009. 6 Maiseman muisti – valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset, 2001, 12. 7 Maiseman muisti – valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 13; Museovirasto. Muinaisjäännöksen määritelmiä. . 21.1.2009. 8 Museovirasto. Muinaisjäännöksen määritelmiä. . 21.1.2009. 9 Johdatus arkeologiaan 2008, 130. 10 Museovirasto. Historiallisen ajan muinaisjäännökset. . 10.2.2009 11 Muinaismuistolaki (295/63): Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoi- tettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Ilman tämän lain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjään- nöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty. Muinaismuistolaki on säädetty vuonna 1963. 12 Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 21. 173 M atkailutietä m uinaisille reiteille 13 Sporrong 1996, 11; Maaranen 1998, 25. 14 Kähtävä-Marttinen 2000, 9-10. 15 Rakennusperintö-portaali. . 23.2.2009. 16 Kähtävä-Marttinen 2000, 9. 17 Maiseman muisti – valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 8. 18 Rautio 2007, 7-8. 19 Matkailunedistämiskeskus. Kulttuurimatkailun määritelmä. . 21.1.2009. 20 Muuttuva matkailu – tietoa matkailusta ja matkailuelinkeinoista 2005, 29–30. 21 Turismin tilat. Tilallisuus modernin matkustajan kokemuksena 2006, 149–150. 22 Katso muun muassa Ajan jäljet Rauman seudulla sekä Satakunta, hyvää ja kaunista –esitteet. 23 Ajan jäljet Rauman seudulla –esite. 24 Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmateriaali opettajille. . 21.1.2009. 25 Lehtosalo-Hillander 2000, 5. 26 Bilund 2000, 2. 27 Matkasuuntia Suomessa I-IV 1888–1890. Näköispainos 1986. 28 Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 91–103. 29 Raike & Haimila 2003, 21. 30 Museovirasto. Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Hoito ja käyttösuunnitelma . . 21.1.2009; Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 93–94. 31 Maiseman muisti – valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 84–85; Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Sa- takunnassa. . 21.1.2009; Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmateri- aali opettajille. . 21.1.2009; Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 91–92. 32 Seitsemän järven retkeilyreitti -kartta. . 21.1.2009. 33 Maiseman muisti- valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 68-69; Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Sata- kunnassa. . 21.1.2009; Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmateri- aali opettajille. . 21.1.2009; Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 97–98. 34 Maiseman muisti- valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 67; Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Sata- kunnassa. . 21.1.2009; Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmate- riaali opettajille. . 21.1.2009. 35 Maiseman muisti- valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 65-66; Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Sata- kunnassa. . 21.1.2009; Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmate- riaali opettajille. . 21.1.2009; Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 96–97. 36 Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Satakunnassa. . 21.1.2009; Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmateriaali opetta- jille. . 21.1.2009. 37 Maiseman muisti - valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001¸ 72; Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Sata- kunnassa. . 21.1.2009; Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmateri- aali opettajille. . 21.1.2009; Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 99–100. 38 Elävä pronssikausi. Opetusministeriön Arcticnet-hanke. . 21.1.2009. 39 Maiseman muisti- valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset 2001, 86–87; Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Sa- takunnassa. . 21.1.2009; Hiidenkiuas ja tulikukka 1999, 102–103. 40 Katso esimerkiksi Muuritutkimus Ky:n sivusto. . 10.2.2009 174 Lähdeluettelo Kartat Seitsemän järven retkeilyreitti -kartta. . 21.1.2009. Aikalaiskirjallisuus Matkasuuntia Suomessa I-IV 1888-1890. Näköispainos vuoden 1890 jul- kaisusta. Jyväskylä, 1986. Tutkimuskirjallisuus Ajan jäljet Rauman seudulla. Rauma Seudun Kehitys. Euraprint 3/2007. Bilund, Antti: Euran kunnan pohjoisosan kiinteät muinaisjäännökset. Inven- tointiraportti 2000, Satakunnan Museo. Elävä pronssikausi. Opetusministeriön Arcticnet-hanke. . 21.1.2009. Heikkilä, Tapio: Suomalainen kulttuurimaisema. Tammi, Helsinki, 2000. Hiidenkiuas ja tulikukka. Opas arkeologisen kulttuuriperinnön hoitoon. Toim. Tiitinen, Teija. Jyväskylä, 1999. Johdatus arkeologiaan. Toim. Petri Halinen ja kump. Tampere, 2008 Koivisto, Leena: Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Hoito ja käyttösuunnitelma. Syyskuu, 1999. Satakunnan museo. Julkaisema- ton. Kähtävä-Marttinen, Minna: Matka menneisyyteen. Etelä-Karjalan muinais- jäännöskohteita kulttuurimatkailijalle. Lappeenranta, 2000. Lehtosalo-Hillander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihisto- ria. Vammala, 2000. Maaranen, Päivi: Ihmisen ympäristön ja toiminta-alueiden muutoksen tarkastelu maisemantutkimuksen avulla. Maiseman arkeologiaa. Toim. Juha-Matti Vuorinen. Turku, 1998. Maiseman muisti- valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Toim. Paula Purhonen. Vammala, 2001. Matkailunedistämiskeskus. Kulttuurimatkailun määritelmä. . 21.1.2009. Museovirasto. Historiallisen ajan muinaisjäännökset. . 10.2.2009. Museovirasto. Hoidettuja muinaisjäännöskohteita Satakunnassa. . 21.1.2009. Museovirasto. Arkeologinen kulttuuriperintö. . 21.1.2009. Museovirasto. Muinaisjäännöksen määritelmä. . 21.1.2009. Museovirasto. Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Hoito ja käyttösuunnitelma . . 21.1.2009. Muuritutkimus Ky:n sivusto. . 10.2.2009. Muuttuva matkailu – tietoa matkailusta ja matkailuelinkeinoista. Matkailun verkosto-osaamiskeskus, 3/2005- Toimintamalleja ja tuloksia yritys- ten ja yritysverkostojen hyödynnettäväksi. Raike, Eeva & Haimila, Miikka: Moninaisia kenttätöitä Ala-Satakunnan Lapissa kesällä 2002. Muinaistutkija 2/2003. Vantaa, 2003. Rakennusperintö-portaali. . 23.2.2009. Rauman seudun historia tutuksi -hankkeen tuottama opetusmateriaali opettajille. . 21.1.2009. Rautio Jenni: Savonlinna kulttuurimatkailukohteena. Tarkastelussa matkailijoi- den mielikuvat ja kokemukset kesäkaupungista. [WWW] Taidehistorian pro gradu –tutkielma, Jyväskylän yliopisto, 2007. . 21.1.2009. Satakunta, hyvää ja kaunista –esite. Satakuntaliitto. Priimus Paino Oy. Seitsemän järven retkeilyreitti -kartta. . 21.1.2009. Sporrong, U. Odlingslandskap och landskapsbild. Studier till kultur- miljöprogram för Sverige. Riksantikvariämbetet, Stockholm, 1996. Turismin tilat. Tilallisuus modernin matkustajan kokemuksena. Toim. Koivu- nen, Leila & Syrjämaa, Taina & Söderholm, Ilse-Mari. Turun histo- riallinen yhdistys. Jyväskylä, 2006. Merellinen matkailureitti 177 Rauman matkailu ammentaa vetovoimansa luonnon- ja kulttuuriympäristöistä. Rauman matkailureitin var- rella on paljon nähtävyyksiä. Kaikkien kulttuuri- ja luonnonmaisemien ei tarvitse kuitenkaan sijoittua matkailureitin varrelle, vaan ne voivat sijaita kauem- pana sen tuntumasta. Sellaisia ovat Rauman saariston matkailukohteet, jotka eivät suoranaisesti sijoitu van- han rantatien varrelle mutta ovat silti vetovoimaisia matkakohteita. Oleellista on, että matkailureitistön varrella on niin tienvarsipalveluita, luonnon- ja kult- tuurinähtävyyksiä kuin opasteitakin. Rauman matkailutie – osaksi kansallispuistoa Rauman matkailun perusvahvuuksiin on voimak- kaasti vaikuttanut maailmanperintökohde Vanhaan Raumaan pohjautunut kulttuurimatkailuimago. Tä- hän vetovoimatekijään voidaan helposti yhdistää ret- ket Rauman saaristoon, jotka tarjoavat sekä kulttuuri- että luontoelämyksiä. Rauman kaupunki onkin 2000- luvulla panostanut merellisiin matkailupalveluihin ja -kohteisiin. Ohjattua matkailua Rauman saaristossa tulisi kehittää niissä rajoissa joissa se on mahdollista. Esimerkiksi Kuuskajaskarin linnakesaari kestää tallaa- mista jo entisen käyttöluonteensa takia. Selkämerelle kaavaillun kansallispuiston avulla Rauman saaristo saisi lisää näkyvyyttä ja sen matkailua voitaisiin ke- hittää. Jos todellista matkailutoimintaa halutaan, on · Elina Mustalampi Raumanmeren upeaa saaristoa, ehkäpä joskus osana kansallispuistoa? Kuva Elina Mustalampi 2008. 178 palveluihin ja elämyksiin investoitava. Haastavinta Rauman merellisen matkailun kehittämisessä on löy- tää olemassa olevista aineksista parhaimmat ja kehitys- kelpoisimmat ideat, jolloin saadaan lisäarvoa alueen matkailuun. Rauman historiaa Rauma on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista, joka kehittyi vähitellen keskiajan lopulla. Perimätie- don mukaan Reksaari on ollut kaupungin ensimmäi- nen kauppapaikka, saarisatama 1. Jo 1300-luvun puolivälissä rakennettiin Rauman ensimmäinen katolinen temppeli, Pyhän Kolminai- suuden kirkko. Ilmeisesti samana vuonna perustettiin myös fransiskaaniluostari. Nimi Rauma tulee saksan- kielisestä sanasta straum, joka tarkoittaa meren salmea. Rauman seudun kaupankäynnin voimistuminen johti kaupungin syntymiseen vuonna 1442. Rauman pe- rustamisvuotena pidetään siis vuotta 1442, vaikka jo tuota ennen Raumasta oli muodostunut alueen kau- pallinen ja kirkollinen keskus luostarinsa vuoksi. 17. huhtikuuta 1442 ritari Karl Knutsson vahvisti sine- tillään Rauman porvareille oikeuden harjoittaa kaup- paa ja nauttia kaikkia lain ja oikeuden suomia etuja joita Turun porvareillakin oli. Tärkeänä elinkeinona Raumalla oli merenkulku ja jo vuonna 1413 Unio eli Unajan kylä mainitaan veroluettelossa. Unajanlahden madaltuessa satama ja kauppapaikka siirrettiin Rau- man kylään. Raumalta vietiin ja tuotiin tavaraa koko Itämeren alueelta. Tärkein tuontitavara oli suola. Suo- mesta vietiin muun muassa voita, kuivattua kalaa ja hylkeenrasvaa. 2 1500-luvulla rutto hävitti suuren osan Rauman asukkaista. 1600- ja 1700-luvut olivat Raumalla py- sähtyneen kehityksen kautta, johon vaikuttivat muun muassa Ruotsin suurvalta-ajan kehittämisen tarpeet ja erinäiset kiellot. Esimerkiksi vuonna 1636 Rauma me- netti 130 vuodeksi oikeutensa ulkomaanpurjehduksiin. Tavaraa saatiin tuolloin viedä vain Turkuun ja Tukhol- maan. Tuli tuhosi Rauman kaupungin kaksi kertaa vuosina 1640 ja 1682, jonka jälkeen alue on säästynyt tuhoisilta paloilta. Tämä on harvinaista pohjoismaisissa kaupungeissa. 1700-luvulla isoviha vaikutti kaupungin talouteen taantuvasti. Itämaisen sodan aikana 1850- luvulla Raumaa pommitettiin kaksi kertaa. 3 Vuonna 1830 Rauma sai viimein tapulioikeudet, joka toi oikeuden purjehtia kaikkiin ulkomaiden sata- miin. 1800-luvun lopulla Raumasta kehittyikin tärkeä satamakaupunki, kun kauppalaivasto kasvoi ja talous elpyi. Sekä alusten määrä että koko kasvoivat. 1880– 1890-luvulla kolmasosa Rauman asukkaista oli meri- miehiä ja heidän perheenjäseniään. Myös kaupungin väkiluku kasvoi. Raumalla oli 1820-luvulla asukkaita 1500 ja vuosisadan vaihteessa jo 5000. Raumalle ra- kennettiin rautatie vuonna 1897. Rauman merenkul- ku taantui 1900-luvun alussa, kun höyrylaivat valtasi- 179 R aum an m atkailutie – osaksi kansallispuistoa vat markkinoita. Suurien laivanvarustajien kuollessa samaan aikaan liikemiesten usko purjelaivojen mah- dollisuuksiin rakoili. Purjelaivakauden ja raumalai- sen kauppamerenkulun katsottiin päättyneen vuonna 1950, kun viimeinen Raumalla rakennettu purjelai- va kuunari Uljas upotettiin juhlallisin seremonioin vuonna 1950. 4 1900-luvulla Suomi muuttui muutamassa vuo- sikymmenessä maatalousmaasta teollisuusvaltioksi. Suurin muutos tapahtui kuitenkin vasta toisen maa- ilmansodan jälkeen. Tällöin Rauman teollisuus mo- nipuolistui sekä laajeni ja väkiluku nousi nopeasti. Myös Rauma siirtyi merenkulku- ja koulukaupungis- ta teollisuuskaupungiksi. Suurimpia työnantajia olivat Rauma Wood Ltd ja sen perilliset Rauma-Raahe Oy ja Rauma-Repola Oy, joka kehittyi suureksi telakaksi. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Rauma oli yksi merkit- tävimmistä teollisuuskeskuksista Suomessa. 1990-lu- vulla palvelu ja kauppa alkoivat työllistää yhä enem- män raumalaisia. 5 Nykyisin Rauma on elävä meri- kaupunki, jossa on niin metallituote-, pien-, tekstiili-, vaatetus-, elintarvike- ja paperinjalostusteollisuutta sekä länsirannikon suurin konttisatama. Rauman tien vaiheita Varhaisimmat liikenneyhteydet Raumalla liittyivät meren rannikkoon. Rauman kehittyessä keskiajal- la ryhdyttiin korostamaan maan hallintokeskukseen Turkuun johtavan tien tarvetta. Rauman rannikolla ongelmaksi muodostuivat merenlahdet, joita ylitet- tiin joko venein tai lautoin tai kierrettiin sisämaasta. Keskiajan lopulla väistyvä meri loi parempia mah- dollisuuksia tiestön rakentamiselle, kun merenlah- det kapenivat ja kuivuivat. Tuolloin rantatie vakiin- tui sille reitilleen, jota se edelleen osittain kulkee. Unajanlahden entisen suun yli pääsi siltaa myöden ja Sampaanalan lahti oli siinä määrin kuivunut, ettei sen kiertäminen tuottanut enää suurta mutkaa. Myös Unajan ja Kortelan rajoilla virranneen puron poikki johti kivinen silta. 6 1600-luvulla Raumalle johtava tie vilkastui entises- tään, ja tuolloin Raumalla toimikin jo neljä krouvia. Raumalle tultaessa ensimmäisenä merkkinä erottui Pyhän Kolminaisuuden keskiaikainen kirkko, joka pa- loi vuonna 1640. Myöhemmin kirkon kohdalle pysty- tettiin Turun tulliportti, jota pitkin markkinaväki ajoi Raastuvan torille Rauman markkinoille. 7 Kaupungit keräsivät vuoteen 1808 asti maatullia kaikista maalta kaupunkiin tuodusta tavarasta. Raumalla tulleja oli kaksi, Turun ja Porin tulli. Nimitykset ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Kaupunkiin johtaville teillä oli sen ja maaseudun erottamat veräjät, joista Raumalla olivat Turun ja Porin tullin lisäksi Tarvonsaaren ja vanhan sataman veräjät. 8 Vuoteen 1918 asti tulliaidan takaisista teiden kunnosta vastasivat maaseudun ta- lonpojat, kun kaupunki vastasi vain kaduistaan. 180 Rauman kaltaiset rannikkokaupungit eivät piitan- neet niihin johtavien teiden kunnosta, varsinkaan kun vuonna 1897 rakennettu rautatie yhdisti sisämaan ja rannikon. Maitse Raumalle tultaessa kärsittiin keliri- kon murtamista teistä ja siltojen huonosta kunnosta. 1880-luvun alussa matkailija pääsi Raumalle maitse hollikyydillä eli eräänlaisella kuljetuspalvelulla kesti- kievarista toiseen. Matkustaminen kuoppaisella tiellä tosin oli aikaa vaativaa ja raskasta. 1800-luvun lopulla matkailijan paras tapa tulla Raumalle olikin matkustaa vesitse. Rauman satamaan poikkesi kesäisin säännöl- lisillä reiteillä kulkevia höyrylaivoja, kuten Turusta Poriin liikennöivät Ilma ja Ahkera. 9 Ongelmaksi muo- dostuivat kyyditykset satamasta kaupunkiin. Tähän saatiin helpotusta 1880-luvun lopulla, kun kaupungin valtuusto laati säännöt kaupungin kuljetuksiin. 1900-luvun alussa matkustajia kuljettavat ajurit muodostuivat tärkeiksi osaksi kaupungin seura- ja hu- vielämää. Ajureilla oli kaksi väylää, joista toinen kulki rautatieasemalta kaupungin keskustaan ja toinen sa- tamaan. Toinen tapa kulkea satamasta kaupunkiin oli vuonna 1872 rakennettu Rauman kanaali. Kanaalissa liikennöivä höyrypursi helpotti kaupungin ja sataman välistä liikennettä. Kanaalissa liikkuvan oli maksettava Kanaaliyhtiölle maistraatin vahvistama maksu. Vuon- na 1886 kanaali siirtyi yhtiöltä kaupungin omistuk- seen ja vuonna 1902 kaupunki lakkautti kanaalimak- sut. Matkailija saattoi majoittua seurahuoneelle tai kestikievariin. 10 Rautatieliikenteen kasvaminen ja tavaraliikenteen siirtyminen sinne vaikuttivat siihen, että vesiliiken- teen kannattavuus väheni. Vuonna 1919 Raumalta pääsi vesitse Turkuun, Vaasaan, Turkuun ja Helsinkiin. 1920-luvulla asutuskeskusten väliset maantiet siirtyi- vät talonpojilta valtion rakennettaviksi ja hoidettavik- si, jonka jälkeen teiden kunto parani. Teiden kunnon paraneminen ja linja-autoliikenteen kasvu kuihdutti- vat kuitenkin rannikkoliikenteen niin, että viimeiset laivaliikennevuorot tulivat Raumalle vuonna 1928. Maantiet olivat rakennettu hevosia ja jalankulkijoita varten ja 1920-luvulla autoliikenteen johdosta myös teiden kunnosta oli pidettävä entistä parempaa huol- ta. Raumalta pääsi linja-autolla 1920-luvulla muun muassa Turkuun, Pyhärantaan ja Eurajoelle. Vilk- kainta liikenne oli Turun suuntaan. Ajo oli kuiten- kin hidasta, ja esimerkiksi Raumalta Turkuun matka kesti noin kuusi tuntia. Lisäksi matka oli tietä myöten mahdollinen vain lumettomina aikoina, koska tie au- rattiin 1920-luvun lopulla vain Uudestakaupungista Raumalle. 1930-luvulla linja-autoliikenne vakiintui ja vuonna 1933 perustettiinkin Oy Matkahuolto ab, joka kokosi tietoja aikatauluista, myi matkalippuja ja hoiti rahtiliikennettä. 11 Raumalla keskityttiin pitkään sataman ja siihen liit- tyvän rautatien kohentamiseen ja vasta 1950-luvulla keskityttiin kelirikon aiheuttamiin vaurioihin, maan- teiden mutkiin ja muihin teiden ongelmiin. Tuolloin mukulakivet ja hiekka muuttuivat asfalttiin. 1960- 181 R aum an m atkailutie – osaksi kansallispuistoa luvulle tultaessa Rauman yhteydet paranivat uusittujen teiden vuoksi ja Rauma sai ensimmäiset liikennevalot. Matkailutie osana Rauman saariston ja suunnitellun kansallispuiston matkailua Palvellakseen tiellä liikkuvaa turistia matkailutiestön toteuttaminen edellyttää tienvarsipalveluita, luonnon- ja kulttuurinähtävyyksiä sekä opasteita. Palvelutasoa niin tien varrella kuin suunnitellun kansallispuiston alueella on siten kasvatettava. Keskeistä on, että Sata- kunnassa panostetaan jo olemassa oleviin matkailulli- siin vahvuuksiin ja tällä tavoin kehitetään valtakunnal- lisesti edelleen suhteellisen tuntematonta aluetta yhä vetovoimaisemmaksi matkailukohteeksi. Maiseman ihailuun perustuva turismi kuluttaa ja muuttaa ympäristöä vähiten, tosin sekin edellyttää teiden ja muiden rakenteiden, kuten majoitustilojen rakentamista. Matkailulla on aina kuluttava vaikutus ympäristöönsä ja pahimmassa tapauksessa tämä saat- taa kadottaa alkuperäisen viehätyksensä ja vetovoi- mansa. Tästä syntyy ristiriita ympäristön suojelun ja matkailunkäytön välille. Matkailuelinkeinolla ei ole tarkoituksena tuhota omia edellytyksiään, mutta täy- simittainen suojelu ei ole mahdollista matkailukoh- teissa. Luonnon- ja kulttuuriympäristöjen säilyminen vaatiikin kompromisseja turismin ja suojelupolitiikan välille. Matkailun kannalta ehkä keskeisimpiä suojelu- alueita ovat kansallispuistot. Vaikka kansallispuistot yleensä perustetaan alkuperäisen luonnon ja kulttuu- rin säilyttämiseksi, on niillä suojelu- ja tutkimusmer- kityksen lisäksi myös opetus- ja virkistystehtävä. 12 Näin ollen ne antavat mahdollisuudet luonnossa ta- pahtuvaan retkeilyyn ja luontoelämysten kokemiseen. Kansallispuistoissa saakin tietyin rajoituksin ret- keillä ja matkailla. Vaikka suurin osa matkailun ve- tovoimaisista kulttuuri- ja luonnonkohteista sijaitsee suojelualueilla ja niiden tuntumassa, eivät kaikki mat- kailun muodot edellytä parhaiden maisemien sijoittu- mista reitin varrelle. Monelle satakuntalaisellekin meri ja saaristo ovat tuntemattomia, kun mahdollisuudet siirtyä maalta merelle ovat rajalliset ilman omaa venettä. Siksi onkin keskeistä yhdistää ja linkittää suunniteltu Selkämeren kansallispuisto matkailutiehen, jolloin saadaan lisää matkailijoita sisämaasta myös rannikolle ja merelle. Portit saaristoon yhteysaluskuljetuksineen Rantatien varrella palvelevat parhaiten tiellä kulkevaa matkaili- jaa. Raumalla tällaisena porttina toimii kesäisin Poro- holman pienvenelaiturista lähtevä yhteysaluskuljetus Rauman saaristokohteisiin, Kylmäpihlajaan, Kuus- kajaskariin ja Reksaareen. Toteutuessaan Selkämeren kansallispuisto tukisi koko Satakunnan matkailun kehittämistä ja toimintaa. Sen avulla voitaisiin lisätä luonnontuntemusta, ja saataisiin niin alueellista kuin valtakunnallistakin näkyvyyttä. 182 Haasteena Rauman ja koko Satakunnan merelli- sessä matkailussa voidaan nähdä se, miten matkailua voidaan suunnata sekä tielle että merialueelle. Kysy- mys kuuluukin, miten saadaan Rantatien matkailijat pysähtymään Raumalle ja tutustumaan sen merelli- seen matkailutarjontaan? Kulkeminen saarille tapah- tuu yhteysaluskyydillä, jolloin tiellä matkaavan on jä- tettävä kulkuvälineensä rannalle. Vetovoimaisena teki- jänä Raumalla on Vanhan kaupungin kulttuuriperintö. Sen avulla saadaan matkailijoita toivon mukaan myös matkailusaarille. Jotta tiellä matkaava turisti saadaan pysähtymään Raumalle, on oleellista linkittää tien varrelle nähtävyyksistä kertovia opasteita ja ilmoitus- tauluja. Rauman matkailusta Satakunnan matkailutarjonnassa voidaan erottaa kol- me toisistaan selkeästi poikkeavaa vyöhykettä: vanho- jen kaupunkien eli Rauman ja Porin ympärille kehit- tynyt kulttuuripainotteinen kaupunkimatkailu, Poh- jois-Satakunnan ja sisämaan viljely- ja järvimaaseutu, sekä koko rannikko ja muut vesistöt. Satakunnan omaleimainen saaristo, perinteiset mereen liittyvät kohteet, esimerkiksi Kylmäpihlajan majakka ja Yyterin rannat sekä osin merestä elävät kunnat, kuten Luvia ja Merikarvia, tarjoavat yhdessä monia mielenkiintoisia kehittämismahdollisuuksia Satakunnan matkailulle. Rauman matkailun perinteisiä vetovoimatekijöitä ovat Vanhan Rauman kulttuurihistoria ja erilaiset ke- sätapahtumat. 28 hehtaarin kokoinen Vanha Rauma on pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puukau- punkialue. Kaupunkiasutus on säilynyt 1620-luvulla pystytetyn ja 1809 puretun tulliaidan rajoissa. Nykyi- sen muotonsa Vanha Rauma on saanut lisä- ja uudis- rakentamisen myötä. Asukkaita Vanhassa Raumassa on yli 600. Vuodesta 1991 Vanha Rauma on kuulu- nut Unescon maailmanperintöluetteloon. Rauma on vuoden 2009 alusta kahden maailmanperintökohteen kaupunki, sillä Lapin kunnan yhdistyessä siihen siirtyi myös pronssikautinen hautakiviröykkiöalue Sammal- lahdenmäki uutena kohteena Rauman matkailutar- jontaan. Tätä erikoisuutta tulisi Rauman matkailussa kehittää. Rauman seudulle on laadittu Satakuntaliiton toi- mesta seudullinen matkailustrategia vuonna 2001, jo- ka oli jatkoa keväällä 2000 valmistuneelle Satakunnan matkailustrategialle. 13 Strategia perustuu maakunta- strategian avaintulosalueisiin, joita soveltamalla voidaan löytää Rauman matkailun menestystekijöitä. Rauman seudun matkailun avaintulosalueiksi on strategiassa määritelty kulttuuri ja historia, kokous- ja opintomat- kailu, vesistö- ja luontoaktiviteetit sekä perhe-, kierto- ja maaseutumatkailu. Vuoden 2001 strategiassa tode- taan, että Rauman seudun matkailulle on syntynyt vuoden 2000 lopulla uusia mahdollisuuksia, kun Rauman kaupunki osti Kylmäpihlajan majakkasaaren ja Kuuskajaskarin entisen 183 R aum an m atkailutie – osaksi kansallispuistoa varuskuntasaaren valtiolta. Näin ollen merellisestä matkai- lusta voidaan kehittää koko seudun matkailullinen vetovoi- matekijä kulttuurimatkailun rinnalle. 14 Strategiassa todetaan myös, että Rauman seudun matkailuvetovoiman hyödyntämisessä kannattaa kes- kittyä niihin kohteisiin, joissa on vetovoimaa ja joiden kautta on mahdollisuus saada koko seudulle laajem- paa huomiota. Matkailustrategiassa korostetaan myös kuntien yhteistyötä ja verkostoitumista. Kuntien ei tarvitse rakentaa menestystään yksin, vaan ne voivat täydentää toisiaan. Rauman kaupunki on pyrkinyt seudulliseen yhteistyöhön, josta on hyvänä todisteena Rauman seudun seitsemän kunnan vuonna 2004 pe- rustama elinkeinoyhtiö Rauman Seudun Kehitys Oy (RSK). Sen tavoitteena on luoda edellytyksiä seudun elinkeinoelämän positiiviselle kehittymiselle. Rauman seudulla on rikas kulttuuripohja ja -histo- ria, ja näiden varaan matkailukin on hyvin pitkälle ra- kentunut. Rauman matkailusaaret saattavat näin ollen houkutella myös kulttuurimatkailijoita, jolloin saar- ten kulttuurihistorialliset nähtävyydet ja rakennettu ympäristö, kuten majakka, tykit ja saaristolaistorpat ovat matkailun vetovoimatekijöitä. Vahvan kulttuuripohjan lisäksi Rauma on myös merellinen matkailukaupunki, johon oleellisesti kuuluvat Kuuskajaskarin linnakesaari, Reksaaren luontomatkailukohde ja Kylmäpihlajan majakkasaari. Selkämeren saaristo ja rannikko ovat historiallisesti olleet vaativa ja suojaisa kulkuväylä, elinkeinonlähde ja asuinsija. Saaristosta on lähdetty ja katsottu kauas. Saarien muodostamia maamerkkejä apuna käyttäen on luovittu kaupunkiin. Toteutuessaan kaavailtu kansallispuisto helpottaisi matkailijoiden liikkumista ja antaisi välineet ohjattuun liikkumiseen koko Selkämerellä. Joka tapauksessa tärkeää on positiivinen asennoituminen Selkämeren matkailun kehittämiseen ja yhteistyön korostaminen erilaisissa alueen matkailuun kohdistuvissa hankkeis- sa. Selkämeri on nyt esillä ehkä enemmän kuin kos- kaan, mistä hyvänä esimerkkinä on Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Porin yksikön vetämä Selkämeren teemavuosi-han- ke 2008–2009. Myös Selkämeren kansallispuistosta päätetään lähivuosina. Näillä on oleellisesti vaikutusta myös Rauman matkailun tulevaisuuteen. Kansallispuisto Selkämerelle Kansallispuiston tavoiterajauksessa puiston eteläreuna ulottuu Santkarin pookille Rauman edustalle ja poh- joisraja Luvian kautta Merikarvian Ouran saaristoon. Keväällä 2008 päättyneessä hankkeessa tuotettiin eh- dotukset Selkämeren kansallispuistosta. Ehdotus toi- mitettiin ympäristöministeriölle. Lain Selkämeren kansallispuistosta hyväksyy eduskunta ympäristömi- nisteriön ja valtioneuvoston valmistelusta. Kansal- lispuiston avulla Satakunnan alueen matkailun veto- 184 voimaa voitaisiin vahvistaa etenkin rannikkoalueilla. Samalla se myös tukisi Satakunnan muiden matkailu- kohteiden kehittämistä. Kansallispuistohankkeen ta- voitteena on luontonähtävyyksien esilläpito sekä luontotun- temuksen ja harrastuksen lisääminen 15. Kansallispuistolla on tärkeä rooli koko Satakunnan kuntien matkailun kehittämisessä. Kansallispuistostatus ja puistoon kuu- luvat palvelut edistävät matkailuelinkeinoa. Aloite Selkämeren kansallispuistosta on lähtöisin kahdelta eri luonnonsuojeluyhdistykseltä 1990-luvun puolivälistä. Puisto olisi monipuolinen näyte suoma- laista saaristoluontoa. Rehevintä maisemaa puistossa edustaisi Rauman saaristo laajoine metsäsaarineen ja vehmaine lehtoineen. Luontokohteiden lisäksi Selkä- meren kansallispuistossa voi tutustua saariston kult- tuurihistoriaan muun muassa rakennusten jäännösten ja maankäytön jälkien kautta. Erikoisempia nähtä- vyyksiä ovat meren pohjalla lepäävät laivojen hylyt. Selkämeren kansallispuisto on tällä hetkellä yksi Satakuntaliiton Satakunnan edunvalvonnan kärki- hankkeista. Edunvalvonnan kärkihankkeet ovat tavoit- teita ja yksittäisiä hankkeita, joista päätetään maakunnan ulkopuolella lähinnä eduskunnassa, valtioneuvostossa, mi- nisteriöissä ja keskusvirastoissa. 16 Satakuntaliitto korostaa, että Satakunnan merellinen sijainti rannikolla on mat- kailullinen vahvuus, jota tulisi enemmän hyödyntää. Valtioneuvosto teki ensimmäisen päätöksen Eu- roopan unionille annetusta Suomen Natura 2000 -ehdotuksesta vuonna 1998. Ehdotusta täydennettiin Kylmäpihlajan majakasta avautuu upea maisema Rau- manmerelle. Kuva Jyrki Toivanen 2005. 185 R aum an m atkailutie – osaksi kansallispuistoa vuosina 1999, 2002, 2004 ja 2005. Raumalla kansallis- puiston rajausehdotusta on ohjannut Natura-alueiden lisäksi kunnan oma yleiskaava. Mukana on Natura- alueiden lisäksi myös kansallispuiston retkeily- ja mat- kailualueita. Rauman sataman lähialueet ja laivaväylät eivät kuulu ehdotettuun rajaukseen. Kansallispuiston perustaminen olisi toteutuessaan Naturaa yleisöystä- vällisempi vaihtoehto, sillä tavallisesta luonnonsuo- jelusalueesta poiketen kansallispuistoon järjestetään matkailupalveluita ja jaetaan informaatiota. Näin ollen alueesta olisi enemmän hyötyä niin paikallisille kuin alueelle tuleville matkailijoillekin. Natura-alueet ovat yleensä myös silppuna siellä täällä. Kansallispuisto te- kisi alueesta yhtenäisemmän ja nostaisi sen profiilia. Kansallispuisto säädetään luonnonsuojelulaissa, ja sen mukaan kansallispuisto voidaan perustaa vain val- tion omistamille alueille. Tosin siihen voidaan liittää myös muun julkisyhteisön, kuten kaupungin ja kun- nan alueita erillisen sopimuksen perusteella. Yksityisiä maa- ja vesialueita ei kansallispuistoon voi kuitenkaan kuulua. Kansallispuiston pinta-alan on oltava vähintään 1 000 hehtaaria. Alueella on oltava merkitystä yleisenä luon- nonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämi- sen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. 17 Selkäme- ren kansallispuiston perustaminen on nyt ajankohtai- sempaa kuin koskaan, ja mielenkiinto merimatkailua kohtaan on koko ajan kasvamassa. Matkailijalle tarjotut palvelut Selkämeren kansal- lispuistosta sijoitettaisiin eri puolille pitkin rannik- koa. Nämä palvelupisteet jakaisivat informaatiota ja matkailupalveluita matkailijoille. Oleellista on, että palvelupisteet sijaitsevat valmiin kulkureitin varrella. Matkailutien ja kansallispuiston palvelupisteiden yh- distäminen loisivat erinomaiset puitteet saavuttaa sekä kulttuuri- että luontomatkailun tarjontaa. Raumalla palvelupisteiksi on kaavailtu Kylmäpihlajan majakka- saarta, Kuuskajaskarin linnakesaarta, Reksaaren saaris- toleirintäaluetta ja Syväraumanlahden laiturialuetta. Rauman saaristokohteet Merenkulkulaitteiston kehittymisen myötä Kylmä- pihlajan majakka ja luotsiasema olivat käyneet Me- renkulkulaitokselle tarpeettomaksi ja saari rakennuk- sineen tuli myyntiin. Kuuskajaskari puolestaan toimi Puolustusvoimien linnakesaarena 1990-luvulle saak- ka, jolloin linnake lakkautettiin. Saarten omistajalla eli valtiolla oli intressi saada saaret yleiseen käyttöön. Näin ollen Rauman kaupunki osti Kuuskajaskarin linnakkeen ja merivartiokoulun tontin sekä Kylmä- pihlajan majakan ja luotsiaseman vuoden 2000 lopulla ja maksoi niistä yhteensä 5,5 miljoonaa markkaa eli noin 925 000 euroa.18 Kaupan jälkeen kaupunki alkoi heti kehittää saaria matkailukäyttöön sopiviksi. Kyl- mäpihlajan ja Kuuskajaskarin saaristomatkailun kehit- tämisen lähtökohtana oli Rauman saariston mielen- kiinnon lisäämistä sekä merellisyyden korostamista. 186 Reksaari puolestaan on toiminut pidempään matkai- lukäytössä ja siellä on ollut muun muassa leirintäalue jo 1970-luvulla. Merellisen matkailun kehittäminen Raumalla on korostunut etenkin 2000-luvulla, ja ny- kyään kaupunki investoi vuosittain kohteiden ylläpi- tämiseen kymmeniä tuhansia euroja. Rauman merel- lisestä matkailusta löytyy paljon potentiaalia, johon oleellisesti vaikuttavat saarten yrittäjien kyky ja taito löytää olemassa olevista aineksista juuri ne kehityskel- poisimmat ideat. Kylmäpihlaja – Majakkamatkailu Majakkamatkailu on Suomessa kasvanut viime vuosi- na huimasti ja matkailukäytössä olevilla majakkasaa- rilla vierailee kymmeniä tuhansia matkailijoita vuo- sittain. Luodoille ja rannoille pystytetyt majakat ovat Suomen vanhimpia merenkulun turvalaitteita ja niillä on erityinen kulttuurihistoriallinen arvo. Majakkasaa- rien eristyneisyys ja erikoisuus sekä majakoiden his- toria kiehtovat matkailijoita yhä enemmän. Suomessa matkailukäytössä olevia majakoita on yhteensä viisi, joihin Rauman Kylmäpihlajan majakkakin lukeutuu. Kylmäpihlajan majakka sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä mantereesta, ja se on Rauman saa- riston uloin luoto. Kylmäpihlaja on noin yhdeksän hehtaarin kokoinen ja se on Suomen nuorin majak- ka. 19 Vuonna 1999 saari jäi merenkululle tarpeetto- maksi ja saari rakennuksineen tuli myyntiin. Nykyisin saari on Rauman kaupungin omistuksessa, ja saari on Rauman saaristomatkailun keskeinen vetovoimatekijä. Kylmäpihlajan luonto on herkkää ulkosaaristoa, joka ei kestä suurta kulutusta. Vaikka matkailu on nykyisin tärkeä elinkeino saarella, se toisaalta kuluttaa luontoa, käyhän Kylmäpihlajallakin vuosittain karkean arvion mukaan noin 10 000 matkailijaa kesäkuukausien aika- na 20. Selkämeren kansallispuisto toisi toteutuessaan Kylmäpihlajalle yhä lisää matkailijoita. Reksaari – Luontomatkailu Reksaari sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Rau- man kaupungin keskustasta, ja se on yksi kolmesta Rauman pohjoisen saariston suuresta rannikko- eli mannervyöhykkeen saaresta. Reksaaren lounaispuo- lelle jäävän Nurmeksen, mantereeseen kuroutuneen Omenapuumaan ja Reksaaren muodostaman ympy- rän sisään jää Haapasaarenvedeksi kutsuttu vesialue. Varsinainen asutus Reksaaressa lisääntyi 1800-lu- vun aikana, ja 1900-luvun alussa saarella oli neljä ka- lastajatilaa. Ristinperä ja Huhdanperä olivat Reksaaren ensimmäiset torpat ja vuoden 1895 alusta lähtien saa- relle rakennettiin uusina Kartun ja Rohelan torpat. 21 Kartun tila siirtyi kaupungin omistukseen vuonna 1950 ja Rohela vuonna 1958. Rauman saariston autioi- tuminen keskittyy 1900-luvun puoleen väliin, jol- 187 R aum an m atkailutie – osaksi kansallispuistoa loin monitoimitalouteen perustuva saaristolaisasutus katosi. Rauman saariston autioitumiseen vaikuttivat yhteiskunnan siirtyminen omavaraistaloudesta mark- kinatalouteen, sähkön puuttuminen, vaatimattomat olot, hyvä työllisyystilanne kaupungissa ja lasten kou- lunkäynti kaupungissa. 22 Vuodesta 1966 lähtien Karttua on käytetty kaupun- kilaisten leirintäalueena. 1980-luvulla osa Reksaaren rannasta suojeltiin Huhdanpään luonnonsuojelu- alueen nimellä. Nykyään Rauman kaupungin omis- tama Reksaaren alue on yleisessä virkistys- ja ret- keilykäytössä lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa lehtoniittyä lukuun ottamatta. Saari on erinomainen luontomatkailukohde, ja alueen halki kulkeekin luon- topolku, joka tutustuttaa saaren luontoon, jääkauden jälkiin ja rautakautiseen hautaan. Reksaarta ja sen vir- kistys-, luonto- ja kulttuuriarvoja on kaavailtu osaksi suunniteltua kansallispuistoa. Kuuskajaskari – Linnakematkailu Kuuskajaskari sijaitsee Rauman keskisessä saaristossa noin kolmen kilometrin päässä Rauman satamasta, ja on alueen suurimpia saaria. Kuuskajaskarissa sijaitsi vuosina 1939–1999 Puolustusvoimien rannikkolinna- ke, jonka jäljet ovat edelleen vahvasti näkyvissä. kes- keisiä elementtejä saarella ovat taisteluhaudat, tykit ja rakennukset. Saaren rakennuskanta on keskittynyt pääosin keskiosiin. Saari on vuodesta 2000 ollut Rau- man kaupungin omistuksessa. Sotilasalueille Saaristo- ja Selkämerellä on päässyt vasta 1990- ja 2000-luvun aikana linnakkeiden lak- kauttamisen myötä, ja osaa näistä on alettu kehittää ja hyödyntää matkailussa. Puolustusvoimien ja sodan historiaan liittyvät kohteet kiinnostavat matkailijoita mitä moninaisimmassa muodossa. Ennen suljettuina olleet linnakesaaret tarjoavat kävijälle niin ampumara- toja kuin luonnontilaisia rantaniittyjä ja vanhoja met- siä. Myös luontoarvot ovat useimmilla linnakesaarilla merkittäviä, sillä puolustusvoimien toiminta on rajan- nut liikkumisen teille ja poluille. Kulttuurin ja luon- non vastakohtaisuus muodostaa linnakkeista mielen- kiintoisia ja kiehtovia käynti- ja matkakohteita. 23 Kuuskajaskari tarjoaa erinomaisen ympäristön matkailulliseen hyödyntämiseen. Toisaalta sen valtava rakennusmäärä luo ongelman matkailun kehittämi- seen. Rannikkopuolustuksen kulttuurihistorian li- säksi saari tarjoaa myös saaristoluontoelämyksiä, jota kesällä 2008 avattu geologiapolku täydensi. Saaristomatkailun kehittäminen Raumalla on paneuduttu saaristomatkailun kehit- tämiseen etenkin 2000-luvulla, jona aikana saaristo on kasvanut matkailun vahvaksi vetovoimatekijäksi. Rauman matkailusaarilla onkin nyt oiva mahdollisuus 188 kehittyä toimiviksi kulttuuri- ja luontomatkailukoh- teiksi. Kehittyminen vaatii kuitenkin pitkäjänteistä yhteistyötä kaikkien osapuolien kesken. Selkämeren kansallispuisto on ekologisesti järkevä työväline oh- jata suurempiakin ihmisjoukkoja saaristoon. Puiston avulla matkailijat voivat tutustua ohjatusti Rauman saariston luontoon, kulttuurihistoriaan sekä saarten erikoisempiin nähtävyyksiin, kuten puolustusvoimi- en aikaisiin laitteisiin tai majakkaan. Tärkeintä on kui- tenkin myönteinen asennoituminen ja tahtotila Rau- man saariston matkailuun ja sen kehittämiseen. Matkailun edistämiseksi Raumalla on tärkeätä miettiä, minkä tekijöiden varaan alueellinen tuoteku- va eli alueen imago rakennetaan. Imago on kuitenkin pitkälti se tekijä, jolla matkailualuetta myydään mat- kailijoille. Todelliset, olemassa olevat vetovoimatekijät tulee esittää toimivana kokonaiskuvana eri asiakasseg- menteille. 24 Imago voi olla sekä positiivinen että ne- gatiivinen, jolloin positiivisina imagoasioina voidaan pitää alueen vetovoimatekijöitä. 25 Imago voi perustua johonkin konkreettiseen kuten Vanhaan Raumaan tai saaristoympäristöön, mutta myös johonkin abstrak- timpaan ja symboliseen tekijään, kuten alueen histo- riallisiin ja kulttuurisiin ominaisuuksiin. 26 Raumalla saaristomatkailu keskittyy pääosin ke- säaikaan ja talvinen matkailutarjonta ja kysyntä on vähäistä. Talviaikaan ongelmaksi muodostuu saarille pääsy. Veneily on perinteisesti ollut saariston mat- kailun vahvimpia alueita ja sen merkitys on veneilyn suosion myötä edelleen kasvamassa. Vuokraveneilyn kehittämisessä on paljon mahdollisuuksia. Viime vuosina myös matkailukalastus ja kiertomatkailu ovat kehittyneet merkittäviksi matkailutuotteiksi saaristo- ja vesistöalueilla. Nykyään Rauman saariston kohtei- siin pääsee kesäaikana yhteysaluskyydillä. Kohteiden saavutettavuus ja sesonkiajan lyhyys ovat yhteysalus- kyydityksestä huolimatta Rauman saaristomatkailun ongelma. Saaristomatkailun kehittäminen tulisi perustua laatuun, aitouteen, luontoon ja kulttuuriperintöön. Saaristomatkailulle on erinomaiset puitteet Suomes- sa; puhdas luonnonympäristö, luonnonolojen vakaus sekä neljä vuodenaikaa. Lisäksi jokamiehenoikeudet ja kansallispuistot mahdollistavat monipuolisen vir- kistäytymisen luonnossa. Erityisesti saaristoalueilla luonnolla on keskeinen merkitys matkailussa. Saaris- tomatkailu on yksi luontomatkailun osa-alue ja saa- risto kaikkialla maailmassa vetovoimaisimpia matkai- lukohteita. Suomen valtioneuvoston asettaman sisäministe- riön saaristoasiain neuvottelukunta on laatinut saaris- to-ohjelman vuosille 2007–2010. Ohjelman tarkoituk- sena on hyödyntää Suomen vesistö- ja ranta-alueita luonnon-, maisema- ja kulttuuriarvoja kunnioittaen. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan Suomen saaristo- ja vesistömatkailusta pyritään kehittämään eurooppalainen vetovoimatekijä. Ohjelmassa saaris- tot ja vesistöt nähdään matkailullisena vahvuutena. 189 R aum an m atkailutie – osaksi kansallispuistoa Suomi onkin maailman vesistöisin maa ja Euroopan suurimpia saaristomaita. Suomessa saaristomatkailu perustuu pääosin vesiluontoon, kalastukseen ja kult- tuuriin. 27 Ohjelman mukaan saaristo-, rannikko- ja vesistö- kulttuurin kehittymisestä viime vuosina kertovat mm. vesistö- ja meriteeman hallitseva esillä olo suurilla kotimaisilla matkailumessuilla, erilaisten hankkeiden lisääntyminen sekä Varsinais-Suomen saariston vah- va kehitystyö Saariston rengastien ympärillä. Lisäksi kehitystä todistavat alueellisen ja paikallisen risteily- liikenteen kehitys, kalastusmatkailuyritysten perusta- minen sekä laadukkaan majoituksen syntyminen saa- ristoon ohjelmapalveluineen. Myönteisiä asioita ovat myös erilaisten valtiolta vapautuneiden linnakkeiden, majakoiden sekä luotsiasemien suojelu ja menestykse- käs matkailukäyttöön ottaminen. Tähän sopivat hyvin Kylmäpihlajan majakka- sekä Kuuskajaskarin linnake- saari. Saaristo- ja vesistökulttuuria esitetään kartoitet- tavaksi, kehitettäväksi ja tuotavaksi omien asukkaiden lisäksi myös matkailijoille. 28 Lopuksi Jos rakastat merta ja luontoa, voit ammentaa suolaisenraikkaita kokemuksia ja elämyksiä joko päivittäisillä vesibussiretkillä tai omalla veneellä. Nauti pärskeistä! 29 Näin kuvataan Raumanmeren saaristomatkailua Rau- man seudun internetsivuilla. Rauman matkailusaaret tuovat Satakunnan matkailulle oman imagollisen lisä- arvonsa. Sillä on useita mahdollisuuksia kehittyä yhä vetovoimaisemmaksi matkailukohteeksi. Raumalla onkin keskitytty saaristomatkailun kehittämiseen, mistä kertoo muun muassa uusi keväällä 2009 perus- tettu merellisen matkailun päällikön virka. Yksi suu- rimmista mahdollisuuksista Rauman saaristomatkai- lun kehittämiseen on Selkämeren kansallispuistohan- ke. Tulevaisuuden toiveissa on, että myös Selkämeren rannikon matkailutie toisi uusia mahdollisuuksia ja matkailijoita koko Satakunnan rannikolle. Satakun- nan merellinen sijainti on selkeä matkailullinen vah- vuus. Tätä ei ole hyödynnetty tarpeeksi. Nyt voisi olla sen aika. Viitteet 1 Salo 1999, 72. 2 Mäkinen 1954, 8; Jalonen & Halmeenmäki & Lehmuskallio & Urho- nen 1991, 7. 3 Mäkinen 1954, 8–9; Jalonen et al. 1991, 7. 4 Mäkinen 1954, 8–9; Heino 2002, 45–49. 5 Heino 2002, 277 ja 477–478. 6 Vakkilainen 1982, 43. 7 Vakkilainen 1982, 43-45. 8 Heino 2002, 94. 9 Heino 2002, 94. 10 Heino 2002, 96. 11 Heino 2002, 314. 12 Vuoristo 1998, 206–208, 162–166. 13 Satakuntaliitto 2000, passim. 190 14 Rauman seudun matkailustrategia 2001, 24. 15 Satakuntaliitto 2007, 21. 16 Satakuntaliitto 2007, 3 ja 21. 17 Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096. 18 Saaristoinfra 2000, 43. 19 Laurell 2004, 7. 20 Irene Lahtisen puhelinhaastattelu 10.11.2007. 21 Högman 1907, 6–7, 198; Heljala 1990, 11–13. 22 Heljala 1990, 16, 100-104; Rosvall 2006, 90. 23 Pakola 2007, passim. 24 Vuoristo & Vesterinen 2001, 177. 25 Vuoristo & Vesterinen 2001, passim. 26 Karvonen 1999. 27 Sisäasianministeriö 2007; Mustalampi 2006. 28 Sisäasianministeriö 2007; Mustalampi 2006. 29 Rauman seudun matkailu. 11.2.2009. Lähdeluettelo Haastattelut Lahtinen Irene: Puhelinkeskustelu Elina Mustalammen kanssa 10.11.2007. Tutkimuskirjallisuus Heino, Ulla: Rauma. Idylliä ja tehokkuutta 1875–2000. Kehityksen kirjapai- no. Pori 2002. Heljala, Minna: Saaristolaiselämää. Rauman museo 1990. Oy Länsi-Suomi, Rauma 1990. Högman, Volter: Rauman kaupungin historia I – vuoteen 1641. Lilius & Hertzberg osakeyhtiö, Helsinki 1907. Jalonen, Kai & Halmeenmäki, Hannu & Lehmuskallio, Pekka & Urho- nen, Esa: Rauma. Oy Länsi-Suomen kirjapaino. Rauma 1991. Karvonen, E.: Elämää mielikuvayhteiskunnassa. Imago ja maine menestysteki- jöinä myöhäismodernissa maailmassa. Gaudeamus & Oy Yliopistokus- tannus University Press. Helsinki 1999. Laurell, Seppo: Suomen majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo, Helsinki 2004. Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096. Finlex, Valtion säädöstötietopankki. . 15.11.2008. Mustalampi, Maija: Rauman saaristorannikon luontomatkailun kehittämismah- dollisuudet. Pro gradu -tutkielma. Maantieteen laitos. Turun yliopisto 2006. Mäkinen, Eino: Raum o ain Raum. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Helsinki 1954. Pakola, Johanna: Suljetut saaret. Turun sanomat. Turun Rannikkopatteris- ton Perinneyhdistys ry. Turku 2007. Rauman seudun matkailu. Rauman saariston helmet. . 11.2.2009. Rauman seudun seutustrategia 2001. Rauman kaupunki. < http://www. raumanseutu.fi/Pdf_tiedostot/Rauman_Seudun_Strategia.pdf > 4.12.2008. Rosvall, Johanna: Vuosisata Reksaaren maisemissa. Tuntematon saaristo. Selkämeren eletty saaristomaisema. Toim. Häyrynen, Maunu & Luoto- nen, Elina & Mustalampi Elina & Bruk, Elisa. Otava. Keuruu 2006. Saaristoinfra. Rauman saaristo toiminta- ja luonnonympäristönä projektin loppuraportti. PRE Raumanmeren kansallispuisto –projektisuunni- telma. Rauma 2000. Salo, Unto: Kotimaakuntamme Satakunta. Satakuntaliitto. Sarja A: 245. Pori 1999. Satakuntaliitto: Satakunnan kärkihankkeet 2007. Sarja A: 279. Pori 2007. 4.12.2008. Satakuntaliitto: Satakunnan matkailustrategia vuosille 2000–2005. Satakunta- liiton monistamo. Pori 2000. Sisäasiainministeriö: Saaristo-ohjelma 2007–2010. Saaret, meri, jär- vet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä. Sisäasianminis- teriön julkaisuja 7/2007. Saaristoasiain neuvottelukunta. Helsinki 2007. 12.11.2008. Vakkilainen, Matti: Vanhoilla valtateillä. Kruununteiden ja kansanpolkujen vuo- sisataisia aiheita. Kauppakirjapaino. Helsinki 1982. Virtanen, P. V: Kaupungin imago. Rakennustieto Oy. Helsinki 1999. Vuoristo, Kai-Veikko: Matkailun muodot. WSOY. Porvoo 1998. Vuoristo, Kai-Veikko & Vesterinen, Nina: Lumen ja suven maa. Suomen matkailumaantiede. WSOY. Porvoo 2001. 191 Minä ujutan varpaani pinnan alle ja kuuntelen kuuluvaa ke- sää, jään vielä hetkeksi taivasalle, haen sielulle sopivaa pesää. Meri makaa kuin tuossa se maannut on kautta aikain ja monenkin kuutamon. Se meri on mun ja mun sydämein, ne sen omistaa yksin tein. Selkämeren saariston suojaan saan, sitoa paattini huilaa- maan, huomisen osalta arvaamaan tulevaa pysty ei kukaan. 1 Näin kuuluvat Selkämeri-laulun sanat. Sävelmä on ajankohtainen, sillä Satakunnassa on käynnissä hanke, jossa päämääränä on perustaa kansallispuisto Selkäme- relle. Suunnitteilla olevan kansallispuiston eteläreuna ulottuu Santkarin pookille Rauman edustalle ja poh- joisraja Merikarvian Ouran saaristoon. Toteutuessaan Selkämeren kansallispuisto olisi erityinen, sillä sen perustamistarkoitus poikkeaa monesta muusta kan- sallispuistosta. Keskeistä siinä ovat kulttuuriperinnön, ihmisen ja luonnon suhteen sekä muutosten korosta- minen. Kansallispuistojen perinteisen luonnonsuojelutar- koituksen lisäksi kansallispuistot ovat nykyisin myös virkistys- ja matkailukäytön kohteina. Luontomat- kailun lisääntyessä, kansallispuistoista onkin tullut tärkeitä matkailun vetovoimatekijöitä Suomessa. 2 Tällainen kansallispuistojen kaksoistehtävä niin luon- nonsuojelu- kuin virkistysalueinakin on lähtöisin ajat- telutavasta, että suojelun ja matkailun tavoitteet ovat yhteiset: Luontoa säilytetään muun taloudellisen toiminnan Kaljaasi Ihana attraktiopisteenä · Heidi Helkiö-Mäkelä 192 ulkopuolella ihmisten nähtäväksi ja koettavaksi. 3 Selkäme- ren merialueen matkailun ja virkistyskäytön kehittä- minen olisikin tärkeää koko Satakunnan alueen mat- kailun kehittämisen kannalta. Kansallispuiston tuoma luonnonsuojelutarkoitus hyödyttäisi siis myös alueen matkailua. Suunnitteilla olevaan Selkämeren kansallispuis- toon ei tule yhtä isoa opastuskeskusta, vaan palvelut ja informaatio on tarkoitus tarjota eri kohteissa pitkin rannikkoa. Nämä opastuspisteet toimisivat niin sanot- tuina portteina, joiden kautta matkailijoita ohjattaisiin kansallispuistoalueelle. Yhtenä porttina Selkämeren kansallispuistoon on kaavailtu Luvialla sijaitsevaa Lai- takaria. Tässä artikkelissa tarkastelen, miten tuleva Selkä- meren kansallispuisto ja sen matkailukohteet saatai- siin linkitettyä Selkämeren rannikon matkailutiehen. Miten matkailija saadaan poikkeamaan matkailutieltä sivutielle useamman kilometrin verran, ehkä jopa me- relle kansallispuistoalueelle asti? Tarkastelen ongelmaa yhden esimerkin kautta. Tapauskohteena on perinne- laiva Ihana. Kaljaasi Ihana on vasta rakennusvaiheessa ja sen on määrä valmistua vuonna 2011. Tästä huo- limatta perinnelaiva on jo rakennusvaiheessa yltänyt yhdeksi Satakunnan kiinnostavimmista matkailunäh- tävyyksistä. Kahden vuoden aikana Ihanaa on käynyt katsomassa arviolta yli 30.000 ihmistä. Laitakari, jossa kaljaasia rakennetaan, sijaitsee kuitenkin muutamien kilometrien päästä itse matkailutiestä. Tieltä täytyy siis varta vasten matkata Ihanaa katsomaan, pelkkä pysäh- tyminen ei riitä. Kaljaasi Ihana – kunnianosoitus menneille sukupolville Purjelaivat miehistöineen olivat lähes tuhannen vuo- den ajan tärkeimpiä kaupan, yhteydenpidon ja kanssa- käymisen ylläpitäjiä. Merenkulkijat purjehtivat isojen merien yli yhdistäen eri kulttuureissa eläneitä ihmi- siä. 4 Selkämeren purjelaivakauden laivanrakennus kukoisti 1500-luvulta lähtien aina 1900-luvulle. Eri- tyisen vilkasta varvitoimintaa oli esimerkiksi Luvialla. 5 Luvia oli tunnettu niin merenkulun, laivanrakennuk- sen kuin kalastuksen harjoittajana. Paikkakunnalla on vuosisatoja vanha laivanrakennusperinne. Laitakarin syvät vedet, suojainen saaristo ja puutavaran helppo saanti olivat edellytys menestyvälle laivanrakennuk- selle ja kauppamerenkululle. Yksi edellytys laivanra- kennukselle oli luonnollisesti taitavat laivanrakentajat. Luvialla 1820-luvulle saakka rakennetut purjealuk- set olivat vaatimattomia talonpoikaisaluksia, pääasiassa kuuttoja6 ja kaljaaseja. Ne täyttivät kuitenkin Luvialta Itämeren satamiin suuntautuvan kauppamerenkulun silloiset tarpeet. 7 Kun erilaisen puutavaran kysyntä kasvoi voimakkaasti Euroopan alueella 1850-luvulla, halu rakentaa suurempia aluksia voimistui. Luvialla ruvettiin rakentamaan yhä suurempia aluksia. Luvian 193 K aljaasi Ihana attraktiopisteenä laivanrakennuksen ennätysvuonna 1857 valmistui Luvian varveilta seitsemän suurta purjealusta. Laita- karin varveilta8 laskettiin vesille samana vuonna neljä purjealusta. 9 Sekä kotimaan että ulkomaan kauppa lisääntyi vuo- sina 1866−1875. Esimerkiksi vuonna 1875 puutava- ralastin Luvian satamista haki peräti 50 alusta. Luvia- laisten purjealusten tiedetään tehneen kauppamatkoja Tukholman ohella Turkuun, Uuteenkaupunkiin, Hel- sinkiin, Viipuriin ja Pietariin asti. Lisäksi purjehdittiin muihin Itämeren satamiin, kuten Riikaan ja Lyypek- kiin. Purjehduksia tehtiin myös Englannin, Ranskan ja Pohjanmeren satamiin. Muutamat laivanvarustajat lähettivät aluksiaan jopa valtameriliikenteeseen. 10 Yh- teensä Luvialla rakennettuja laivoja tiedetään olleen yli 400. Näistä 135 oli kaljaaseja. Luvialta löytyy vielä tänä päivänäkin sellaisia puu- venemestareita ja veneenrakentajia, jotka tietävät mi- ten piirretään kaaret, miten kyljet lankutetaan ja miten valitaan mastopuu. Koska taidot ovat vielä tallella, on Luvialla päätetty ryhtyä rakentamaan perinnepurjelai- vaa, kaljaasi Ihanaa. Luvialla on aikaisemmin rakennet- tu kaksi Ihana-nimistä laivaa, jotka olivat kuunareita. Ensimmäinen kuunarilaiva Ihana rakennettiin vuonna 1874 Luvian Verkholmin varvilla. Toinen kuunarilaiva Ihana on rakennettu vuonna 1889. Luvialainen yhtiö myi laivan (Heben) Raumalle vuonna 1905. 11 Vuonna 2005 perustetun Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n tavoitteena on rakentaa kolmas Ihana, täl- lä kertaa kaljaasi. Kaljaasi Ihana tullaan rakentamaan vanhoja laivanrakennusperinteitä kunnioittaen. Näin säilytetään ja osin elvytetään tämä Satakunnan me- renkulkumaakuntaan liittyvä, nyt jo harvinainen taito, joka Luvialla vielä hallitaan. Yhdistyksen toimintaan liittyy paitsi Ihanan rakentaminen, myös sen eri työ- vaiheiden dokumentointi tulevia polvia varten. Lisäksi yhdistys kerää, taltioi ja kunnostaa laivojen rakentami- seen ja purjehtimiseen liittyvää aineistoa. Yksi tärkeä osa Perinnelaivayhdistys Ihanan toi- mintaa on lisäksi nuorisotoiminta. Nuorisotoimin- nan tarkoituksena on vahvistaa nuorten kiinnostusta perinnepurjelaivoihin ja siirtää purjemerenkulkuun liittyvää tietotaitoa seuraaville sukupolville. Nuori- sotoiminnan yhtenä tavoitteena on kouluttaa nuori- sosta miehistöä vuonna 2011 valmistuvalle Kaljaasi Ihanalle. Kaljaasi Ihana matkailun kentässä Kaljaasi Ihanan rakentamista ja purjehtimista voidaan hyvällä syyllä kutsua perinnematkailuksi12. Luvial- la on pitkät laivanrakentamisen perinteet ja Laitakari on paikka, jossa on rakennettu useita laivoja kahdella eri varvilla. Laivan rakentamisen seuraaminen, kuten esimerkiksi triivaus13 ja kyllästäminen14 tai laivan vesille- lasku15 ovat perinnematkailua sanan varsinaisessa mer- kityksessä. Näiden ohella Kaljaasi Ihanan telakalla tai 194 Varvituvalla olisi mahdollista järjestää myös erilaisia kädentaitokursseja, kuten esimerkiksi solmukursseja sekä erilaisia työnäytöksiä. Näiden kehittäminen Kal- jaasi Ihanan matkailussa olisikin ensisijaisen tärkeää. Kaljaasi Ihana on siitä mielenkiintoinen kulttuuri- matkailukohde, että se on sekä nykyisyyden että men- neisyyden kohde. Nykypäivän kannalta mielenkiintois- ta on, että kävijät voivat jo rakennusvaiheessa seurata perinnelaivan valmistumista. Laitakariin on lisäksi tu- lossa uusi näyttely, jossa kerrotaan Itämeren eri taki- lointityypeistä. Takilointinäyttelyn lisäksi Laitakariin on tulossa myös ulkoilmanäyttely, jossa vanhat kuvat sijoitetaan paikkoihin, joissa ne aikoinaan on otettu. Näin katsoja voi helposti havaita maisemanmuutoksen. Näyttelyssä kohtaavat mennyt ja nykyisyys. Maamme tunnetuimpiin vetovoimatekijöihin kuuluvat vesi, sauna ja luonnonrauha. Puhdas ilma, meri, rentoutuminen keskellä hiljaisuutta ja rauhaa, luonnonkauniit maisemat ja laadukas ympäristö ovat keskeisiä tekijöitä suomalaisessa hyvinvoinnissa. Pur- jehtimista perinnelaivalla voidaankin pitää perusteltu- na hyvinvointimatkailuna16 kirjoittajan purjehdusko- kemuksen perusteella: On aamuyö. Seison laivan kannella ihailemassa ympäröivää maisemaa. Laivamme lipuu jossain Gävlen ja Laitakarin vä- lillä. Kännykkä taskussa on ollut jo monta tuntia aivan hiljaa. Tunne on mieltä virkistävää. Selkämerellä on hiljaista. Jossain kaukana näkyy lähestyvä varjo. Onko se majakka, rahtialus vai ehkä aavelaiva? Selkämerellä on juuri nyt uskomattoman tyyntä. Tiedän, ettei se aina ole sellaista. Olemme saaneet kyy- tiimme väsähtäneen järripeipon. Se lepää hetken, niin kuin myös mieleni. Aurinko on juuri nousemassa. Voiko näin kau- nista olla, mietin. 17Kaljaasi Ihana valmistuu Perinnelaivayhdistys Ihana ry: n telakalla Luvian Laitakarissa. 2008. 195 K aljaasi Ihana attraktiopisteenä Kaljaasi Ihanan purjehdukset voivat tulevaisuudessa hyvinkin edustaa satakuntalaista hyvinvointimatkai- lua, riippuen siitä, mihin suuntaan perinnelaivamat- kailua yleensä halutaan kehittää. Purjehdus majakkasaarelta linnakesaarelle – historian ja perinteen matkailullinen hyödyntäminen Selkämeren kansallispuistoalueella on lukuisia eri kohteita, joissa vanha perinteinen käyttötarkoitus on vaihtunut uuteen matkailuelinkeinoon. Matkailun avulla on mahdollista tuoda vanhoja elinkeinoja ikään kuin takaisin pienillä muutoksilla. Tämä kulttuurien säilyminen onkin matkailun kestävää kehitystä, jota Selkämeren kansallispuisto -hankkeessakin painote- taan. Koska vanhat, perinteiset elinkeinot eivät enää takaa riittävää toimeentuloa väestölle, tilalle kaivataan uusia, esimerkiksi matkailuun perustuvia työpaikkoja. Selkämeren kansallispuistoalueen kohteita on siis jär- kevää hyödyntää matkailullisesti. Selkämeren rannikolla on rikas historia, alueen monet saaret huokuvat historiaa, jota olisi mahdollista hyödyntää matkailussa. Alueelta löytyy niin linnake- matkailua kuin majakkamatkailua. Erityisesti majakkamatkailun kiinnostus on kasva- nut viime vuosina vauhdilla. 18 Selkämeren kansallis- puistoalueelta löytyykin mielenkiintoisia majakkasaa- ria, esimerkkinä tästä Säpin majakkasaari. Saaren pää- nähtävyyksiin kuuluvat majakka, majakanvartioiden ja luotsien asuintalot sekä makasiini. Saarelta löytyy myös harvinaisia muflon-lampaita. Suomen majakoiden oli vielä joitain vuosia sitten käydä huonosti. Tekniikan kehittyessä, suurta osaa majakoista ei enää tarvittu. Ei tarvittu myöskään ihmisiä hoitamaan niiden teknisiä laitteita. Kun luotsit siirrettiin maihin, rakennukset ra- pistuivat. Osa merenkulun historiaa oli vaarassa hävitä. Nykyään ihmiset ovat taas löytäneet majakat. 19 Myös kalastuselinkeinon ja sahateollisuuden seu- raajiksi on kehitetty saaristossa uudenlaisia elinkeino- ja. Näistä suosituimpana on kalastusmatkailu, mutta mainitsemisen arvoisena voidaan pitää myös hyljesa- fareita. Kalastusmatkailu elää Suomessa voimakasta kehitysvaihetta ja elinkeino onkin kehittynyt nopeasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erityisesti kan- sainvälisten asiakkaiden merkitys kalastusmatkailussa on suuri, sillä arviolta noin 200.000 ulkomailta vuo- sittain saapuvaa matkailijaa kalastaa matkansa aikana. Selkämeren alueella Merikarvialla, jossa kalastus oli aikoinaan tärkeä tulonlähde, järjestetään nykyisin niin joki- kuin merikalastustakin. 1800-luvulla Merikar- vialla oli lisäksi useita sahoja. Nyt nämä kaksi elin- keinoa on yhdistetty, sillä Merikarvialla on entisöity kalastusmatkailukeskukseksi vanha saha. 20 196 Kaljaasi Ihana Selkämeren rannikkotien attraktiopisteenä Selkämeren kansallispuistoalue on tällä hetkellä tun- tematon matkailukohde, jonka tarjonta on pienimuo- toista. Alueella on kuitenkin vetovoimatekijöitä, jotka on ajan kanssa mahdollista kehittää matkailutuotteiksi. Selkämeren alueen matkailupalveluista on jo olemassa esite ja suunnitteilla on uusi. Selkämeren matkailulla on myös omat www-sivut, Selkämeren rannikon pal- velusivut, joille on lisäksi linkitetty eri matkailuyritys- ten omaia kotisivuja, kuten esimerkiksi Kaljaasi Iha- nan kotisivut. Selkämeri-sivut ovat tehty palvelemaan niin veneilijöitä kuin mantereelta tulevia matkaili- joitakin. Kansallispuiston avulla Satakunnan alueen matkailun vetovoimaa voitaisiinkin kehittää etenkin rannikkoalueilla. Samalla se myös tukisi Satakunnan muiden matkailukohteiden kehittämistä. Selkämeren kansallispuistoalueen ja Selkämeren matkailutien yh- tenäinen kehittäminen onkin olennaisen tärkeää koko alueen matkailun kehittämisen kannalta. Suunniteltuun Selkämeren kansallispuistoon ei tule ainoastaan yhtä opastuskeskusta, vaan palvelut löytyvät useasta eri paikasta Selkämeren rannikolla. Selkämeren kansallispuistoon on kaavailtu ”portte- ja”, joista matkailijoita ohjattaisiin eri alueille. Ky- seiset portit toimisivat myös palvelupisteinä. Joko mantereella tai saaressa sijaitsevassa portissa olisi tarjolla kansallispuistoa koskevaa informaatiota. Por- tit ovat myös tapa luoda alueen matkailuelinkeinolle toimintaedellytyksiä. Luvialla Selkämeren kansallis- puiston porttina tulee toimimaan Laitakari. Perinnelaivayhdistys Ihana ry on aloittanut nuori- sotoiminnan, jonka tarkoituksena on opettaa nuorille katoamassa olevaa laivanrakennustaitoa sekä meri- miestaitoja. Nuorisosta onkin tarkoitus kouluttaa Iha- nan miehistönjäseniä. Näin kulttuurisista voimava- roista voi myös oppia sekä osallistua niihin. Purjelaivan rakentaminen matkailukohteena ja Selkä- meriyhteistyö -hankkeen tavoitteena on rakentaa Lai- takariin kansainväliset vaatimukset täyttävä matkailu- kohde sekä laivan rakentamiseen liittyvät erikoisnäyt- telyt. Hanke sisältää lisäksi suunnitellun Selkämeren kansallispuiston matkailuhankkeiden koordinoinnin yhdessä rannikon kuntien ja matkailuyrittäjien kanssa. Kolmas käynnissä oleva hanke liittyy meriperinteestä kertovan materiaalin kerääminen ja esillepano. Tavoit- teena on luvialaiseen meriperinteeseen liittyvän valo- kuvamateriaalin ja perinnetiedon kerääminen sekä näyttelyn ja meriperinteeseen liittyvien opastaulujen sijoittaminen Laitakariin. Yksi Kaljaasi Ihanan yhteyteen suunnitelluista hankkeista on ”Perinnevenetelakka matkailukohtee- na”. Hanke tulee olemaan kansainvälinen. Hankkeen toteutuessa Kaljaasi Ihanan partnereita tulisi olemaan Ahvenanmaalta, Ruotsista, Virosta sekä Tanskasta. Hankkeen tavoitteena tulee olemaan perinnevenete- lakoiden suunnittelu, toteuttaminen ja markkinointi 197 K aljaasi Ihana attraktiopisteenä niin, että kohteista saataisiin vetovoimaisia ympäri vuoden toimivia matkailukohteita. Hankkeen yhtenä tavoitteena olisi Itämeren alueen nuorison yhteen- kuuluvuuden ja yhteistyön lujittuminen sekä Itäme- ren ympäristötietoisuuden lisääminen nuorten kes- kuudessa. Perinnelaivayhdistys Ihana ry:llä on suunnitteil- la myös toinen kansainvälinen projekti, meriperin- neyhteistyö Satakunnan ja Gävleborgin läänin välillä. Hanketta ollaan toteuttamassa gävleläisen perinne- laivayhdistyksen (Föreningen Briggen Gerda) kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on matkailun kehittäminen sekä nuorisotoiminnan lisääminen. Hankkeen tavoit- teena on luoda edellytykset purjelaivayhteistyölle sekä muulle meriperinteeseen liittyvälle yhteistyölle rakentamalla purjelaivasatamat Laitakariin ja Gävleen. Lisäksi hankkeessa aiotaan harjoittaa nuorisotoimin- taa, kuten purjehduskoulutusta, sekä markkinoida ja kehittää nykyisiä luontoalueita, lähinnä Selkämeren kansallispuistoa ja Jungfrukustenia. Molempien pe- rinnelaivayhdistysten tavoitteena on erityisesti ke- hittää alueiden meriperinnekeskuksia. Luvialla tämä tarkoittaa ensisijaisesti perinnesataman valmistamis- ta vuonna 2010 veteen laskettavalle Kaljaasi Ihanalle. Briggen Gerda on valmistunut jo vuonna 1993 ja ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Jungfrukusten käsittää koko Gästriklandin ja Häl- singlandin välisen rannikkoalueen. Jungfrukusten toimii yhdistyksen alaisuudessa. Yhdistyksen tavoit- teena on kehittää Jungfrukustenin rannikkoaluetta ja luoda alueesta suosittu matkailukohde niin veneili- jöille kuin autolla liikkuvillekin. Tavoitteena on saada autoilijat kääntymään valtatieltä rannikon pikkuteille ja tutustumaan alueen kulttuuriin ja luontoon. Jung- frukustenin ja Selkämeren alueen matkailun yhteinen kehittäminen on järkevää, sillä alueet ovat paitsi hyvin samankaltaisia, niitä myös halutaan kehittää samanlai- sin tavoin. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista seurata, ulot- tuuko Selkämeren rannikkotie Laitakariin, Kaljaasi Ihanalle asti vai jopa Selkämeren yli aina Jungfrukus- tenille asti. Sen osoittavat aika sekä vuonna 2011 neit- sytmatkalle lähtevä Kaljaasi Ihana. Viitteet 1 Ensimmäinen säkeistö laulusta Selkämeri. Sävel ja sanat Ulla Koivula. 2 Puhakka 2007, 13-14. 3 Puhakka 2007, 234. 4 Matikka 2007, 3. 5 Fredriksen 2006, 49. 6 Vaatimattomista talonpoikaisaluksista on käytetty myös yleisnimitystä kuutti. Suomen meriarkeologinen seura ry:n www-sivut. . 8.4.2009. 7 Wahlroos 2004, 23. 8 Varvi on nimitys, jota käytetään laivanrakennuspaikasta, telakasta. 9 Wahlroos 2004, 24. 10 Wahlroos 2004, 26. 11 Hella 2001, 392, 394. 12 Perinnematkailulla (heritage tourism) tarkoitetaan teemamatkailua, jossa matkailijat matkustavat kohteisiin joissa ylläpidetään perinteistä elä- mäntapaa tai säilytetään perinteisen elämäntavan tietoutta ja esineitä perinteisessä miljöössä. Perinnematkailussa perinne on matkailutuot- 198 teen ydin, jota markkinoidaan matkan keskeisimpänä sisältönä. Sen täytyy olla matkailijoita kiinnostavaa ja sen on oltava heidän saavu- tettavissaan. Perinnematkailussa voidaan käyttää sekä aineellisia että aineettomia elementtejä. 13 Triivaus on murresana, joka tulee sanasta riveäminen. Riveämisellä tarkoitetaan tiivistämistä. Laivan runko tiivistetään hamppuriveellä. 14 Ihanan kyllästämiseen menee arviolta noin 1200 litraa tervaa, pellavaöl- jyä ja lahosuojaa, joka estää pellavaöljyn homehtumisen. 15 Vuonna 2010 Kaljaasi Ihana lasketaan vesille, siihen tehdään mastot, viimeistellään sisustukset ja asennetaan laitteet. Ihanan vesillelasku tulee olemaan suuri tapahtuma. 16 Hyvinvointimatkailu on teemamatkailua, jossa pyritään tuottamaan mat- kailijalle ruumiillista ja henkistä hyvää oloa ja irtautumista arkisesta häärinästä. 17 Kirjoittajan kokemuksia purjehdukselta perinnelaivalta. Opintomatka tehtiin Luvian Laitakarista Ruotsiin, Gävleen Kuunari Lindenillä 7.5.-10.5.08. 18 Majakoilta valoa matkailuun. Matkailusilmä 3/2008, 20. 19 Majakoilta valoa matkailuun. Matkailusilmä 3/2008, 20. 20 Kalastusmatkailulla huikeat näkymät. Matkailusilmä 3/08, 16. Lähdeluettelo Tutkimuskirjallisuus Fredriksen, Ilse: Selkämeren merenkulku. Tuntematon saaristo. Selkämeren saariston eletty maisema. Toim. Häyrynen, Maunu & Luotonen, Elina & Mustalampi, Elina & Bruk, Elisa. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu, 2006. Hella, Tenho: Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä. Rauman-Uudenkau- pungin reksiterialueet. Newprint Oy Uudenkaupungin paino, 2001. Kalastusmatkailulla huikeat näkymät. Matkailusilmä 3/08. Majakoilta valoa matkailuun. Matkailusilmä 3/2008. Matikka, Hannu: Purjehdi perinnelaivalla. Skutföreningen kustkultur i Finland. Espoo, 2007. Puhakka, Riikka: Kansallispuistot murroksessa. Tutkimus luonnonsuojelun ja matkailun tavoitteiden kohtaamisesta. Yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja/ Joensuun yliopisto, yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunta, N:o 81. Joensuun yliopisto 2007. Selkämeri. Sävel ja sanat Ulla Koivula. Suomen meriarkeologinen seura ry:n www-sivut. . 8.4.2009. Wahlroos, Lasse: Luvian merenkulun historia. Kehitys Oy, Pori, 2004. 199 Siipyystä etelään suuntautuvan vanhan postitien var- relle sijoittuu hyvin monenlaista luontoa. Jotkut rei- tin läheisyydessä olevat luontokohteet ovat tärkeitä matkailukohteita, toiset lähestulkoon tuntemattomia. Tien varrella on niin suojelukohteita kuin tavanomais- ta luontoa ja erilaisia luontotyyppejä metsistä ja soista merensaaristoon ja kulttuuriluontokohteisiin. Matkailu yleensä ja luontomatkailu erityisesti ovat kasvussa. Suomen kansallispuistojen yhteenlaskettu kävijämäärä on lähes viisinkertaistunut vain 14 vuo- den tarkastelujaksolla 1992−2006.1 Matkailuun koh- distetaan taloudellisia odotuksia erityisesti talousvai- keuksien kanssa painiskelevissa maaseutukunnissa. Matkailijoiden ei toivota vain käyvän luontokohteis- sa, vaan heidän toivotaan myös jättävän kuntaan ra- haa. Luonnonsuojeluliikkeessä luontomatkailun on toivottu lisäävän biologisesti arvokkaiden kohteiden arvostusta ja matkailutulojen kautta lisäävän suojelu- myönteisyyttä. Tässä artikkelissa on tarkoituksena pohtia, minkä- laista luontomatkailua on historiallisen postitien lä- heisyyteen sijoittuvalla alueella, millaista luontomat- kailua alueelle olisi mahdollista kehittää ja minkälaisia kestävyyteen liittyviä kysymyksiä nousee esille luon- tomatkailun yhteydessä. Erityisen kiinnostava aihe luontomatkailun kannalta on Selkämeren saaristoon suunnitteilla oleva kansallispuisto, joka toteutunee lä- hiaikoina. Kestävyys luontomatkailussa · Ilona Hankonen 200 Luonnossa virkistäytyminen ja luontomatkailu eivät ole uusia asioita. Ensimmäiset kansallispuistot Suomessa perustettiin jo ennen viime sotia. 1970-lu- vulla uusia puistoja tuli useita. Puistojen keskeisenä tarkoituksena luonnonsuojelun, tutkimuksen ja ope- tuksen lisäksi on aina ollut virkistys. Puistoissa on käy- ty kauempaakin virkistäytymässä ja tutustumassa al- kuperäiseen luontoon. Suomalaiset ovat perinteisesti liikkuneet luonnossa muutenkin paljon: on kalastettu, metsästetty, marjastettu, sienestetty tai vain retkeilty. Kansallispuistojen kävijämäärät ovat viime vuosi- na kasvaneet. Voisi olettaa, että sama kehitys koskisi myös muita luonnonsuojelukohteita. Toisaalta eri- laisten alueiden kävijämääristä on vaikea saada tietoa. Kansallispuistojen kävijämäärien kasvu voi selittyä monilla yhtäaikaisilla tekijöillä: kotimaan matkailijoi- den lisääntynyt vapaa-aika ja varallisuus lisäävät ha- lukkuutta käydä kauempanakin sijaitsevissa kohteissa. Ulkomaalaiset luontomatkailijat ovat lisääntyvässä määrin kiinnostuneita suomalaisesta luonnosta. Lisäk- si metsänhakkuiden lisääntyminen ja metsänhoidon tehostuminen talousmetsissä on saattanut vähentää virkistykseen sopivien, iäkkäiden ja visuaalisesti moni- ilmeisten talousmetsien määrää ja lisätä näin kansallis- puistojen ja muiden suojelualueiden virkistyskäyttö- painetta. Vesistöjen rannoilla lisääntynyt loma-asutus vaikuttaa samoin: luonnontilaisten, vapaassa käytössä olevien rantakohteiden määrän vähentyminen johtaa lisääntyneeseen käyttöpaineeseen suojelukohteissa. Luontokohteiden lisääntyneet käyttöpaineet ja käyttömuotojen moninaistuminen ovat tuoneet mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta myös kes- tävyyteen liittyviä uudenlaisia haasteita. Luonnon matkailukäyttöä suunnittelevat ja toteuttavat yrittäjät, viranomaiset ja muut tahot joutuvat pohtimaan mo- nenlaisia kestävyyteen liittyviä kysymyksiä: millaisia biologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja kohteeseen liittyy, mitä matkailijat kohteessa arvostavat ja millaisia matkailun muotoja tai matkailijamääriä kohde kestää menettämättä arvojaan. Luontomatkailu – mistä se on? Äkkiseltään ajatellen luontomatkailu tuntuu käsit- teenä selvältä: luontomatkailu on luontoon kohdis- tuvaa matkailua. Lopulta asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Jo ’luonnon’ ja ’matkailun’ käsittei- tä voidaan käyttää eri tavoin määriteltyinä. Jos nämä määritelläänkin, jää edelleen ratkaistavaksi kysymys, millainen luontoon kohdistuva matkailu on luonto- matkailua. Ensinnäkin luonnon käsite on moniulot- teinen ja luontomatkailu voi lopulta kohdistua hyvin- kin monenlaisiin ympäristöihin. Lähes mistä tahansa ympäristöstä on mahdollista ottaa kiinnostuksen koh- teeksi luonnonelementit. Toiseksi luontomatkailun ja muun luonnon vir- kistyskäytön raja on häilyvä. Kuinka kauas kotoani 201 K estävyys luontom atkailussa minun on mentävä hilloja poimimaan, että muutun luonnon virkistyskäyttäjästä luontomatkailijaksi? Kol- manneksi nousee kysymys luontomatkailun ja muun matkailun laadullisesta erosta. Onko mikä hyvänsä luontoon kohdistuva tai sijoittuva matkailutoimin- ta lopulta kuitenkaan luontomatkailua. Muuttuuko ravintolatoiminta luontomatkailuksi, jos ravintola sijoitetaan kansallispuistoon? Paljon on keskusteltu siitä, millaisessa roolissa luonto on luontomatkailus- sa. Tiukimmat luontomatkailun määritelmät sulkevat luontomatkailun ulkopuolelle muun muassa kaiken moottorivoimin tapahtuvan liikkumisen. Tällöin jotkut luontoon sidoksissa olevat aktiviteetit, kuten vetouistelu, jäävät käsitteen ulkopuolelle. Väljem- min määriteltynä luontomatkailuna voidaan pitää jopa luonnossa liikkumista vesibussien tai moottori- kelkkojen avulla tai luonnonympäristöön sijoitettua talviurheilukeskusta. Tällöin luontomatkailun käsite alkaa jo menettää sisältöään. Kestävyyden monet ulottuvuudet Kestävä kehitys on määritelty sellaiseksi tavaksi tyy- dyttää nykyisen väestön tarpeita, joka ei heikennä tu- levien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omia tar- peitaan ja jättää luonnon heille yhtä monimuotoisena, tuottavana ja toimintakykyisenä kuin se on nyt. Kehi- tyksen kestävyyttä on tullut tavaksi tarkastella kolmes- ta näkökulmasta. Puhutaan ekologisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta kestävyydestä. Kestävän kehityksen käsitteellä on pyritty kuvaa- maan ja määrittelemään yleisluonteisesti sellaisia toi- mintatapoja, jotka eivät pahenna vallitsevaa ympäris- tökriisiä. Siitä, miten hyvin käsite palvelee käytännön tarpeita, ollaan montaa mieltä. Kestävän kehityksen käsitettä on moitittu epämääräiseksi ja liian yleisluon- teiseksi, mutta myös liian ihmiskeskeiseksi ja toisaalta talouteen painottuvaksi ja kulttuurisen kestävyyden sivuuttavaksi. Ekologinen kestävyys Ekologisella kestävyydellä tarkoitetaan toimintata- paa, joka ei vähennä luonnon monimuotoisuutta eikä luonnonvaroja. Jo pyrkimys soveltaa kestävän kehi- tyksen käsitettä kaikenlaiseen toimintaan tekee ekolo- gisen kestävyyden määrittelyn eri tilanteissa vaikeaksi. Absoluuttisesti ajatellen esimerkiksi ekologisesti kes- tävää matkailua ei voi olla. Matkailuhan ei ole perus- tarve. Maailman ihmisten ylivoimaisella enemmis- töllä ei ole varaa tehdä minkäänlaisia matkoja, joten matkailu on elitismiä ja ylellisyyttä. Matkailu tuottaa aina päästöjä, jotka olisivat helposti vältettävissä siten, että ei matkustettaisi. Kestävän kehityksen käsitteen soveltamisala ja käyttökelpoisuus kuitenkin kapeutuisivat, jos käsitet- 202 tä käytettäisiin edellä kuvatulla tavalla. Kysymykseen, mitä on kestävä luontomatkailu, ei voisi vastata. Jos halutaan kuitenkin pohtia luontomatkailun ekologista kestävyyttä luontomatkailun omassa kontekstissa, on vertailtava erilaisten matkailuelinkeinon strategioi- den tuottamaa luontomatkailua ja näiden vaikutuksia luontoon ja ympäristöön. Ekologisen kestävyyden vä- himmäisehdoksi luontomatkailussa voisi asettaa sen, että luontomatkailija toimii kohteessa olevan luonnon ehdoilla, luontoa ei siis muokata tai laiteta toimimaan matkailijan ehdoilla. Toiseksi ehdoksi voi perustellus- ti asettaa matkailijan motiivin tutustua nimenomaan luontoon, ei käyttää sitä pelkkänä välineenä. Ekologisesti kestävä luontomatkailu ei muuta koh- teen luonnonoloja tai lajistoa eikä aiheuta haittaa tai häiriötä kohteessa esiintyvien lajien lisääntymiselle tai muille populaation säilymisen kannalta olennaisille toiminnoille. Luonnonoloilla tarkoitan tässä elävän luonnon lisäksi myös sellaisia luonnontekijöitä, joi- den merkitys luonnon monimuotoisuudelle voi olla vähäinen tai välillinen, mutta jotka kuitenkin vaikut- tavat kohteen olemukseen. Tällaisia ovat muun mu- assa maaperä, visuaalinen maisema ja äänimaisema. Roskan tai melun tuottaminen ei välttämättä ainakaan lyhyellä aikavälillä aiheuta minkään lajin häviämistä kohteesta, mutta melua ja roskaa tuottavaa matkailua luonnossa tuskin voi pitää kestävänä. Toistaiseksi matkailun ekologisia vaikutuksia luon- tokohteisiin on tutkittu Suomessa hyvin vähän ja ka- peasta näkökulmasta: tutkimus on kohdistunut lähin- nä vain kasvillisuuden kulumiseen eniten tallatuilla alueilla kansallispuistoissa. Vaikutukset eläimistöön ja laajemmin luonnon monimuotoisuuteen ovat jääneet tutkimukselliseen paitsioon.2 Samoin tutkimusta on suunnattu hyvin vähän, jos lainkaan, kansallispuisto- jen ulkopuolelle. Matkailutuotetta voisi ekologisen kestävyyden osalta ehkä tarkastella samoin kuin aineellista esi-Lapintiira. Kuva Raimo Sundelin. 203 K estävyys luontom atkailussa nettä, elinkaariajattelun avulla. Tällöin kiinnitetään huomiota matkailutuotteen eri tuotannon vaiheissa tuottamaan välilliseen ja välittömään ympäristökuor- mitukseen ja luonnonympäristön muuttumiseen. Tarkastelua voi laajentaa koskemaan matkailutuotteen välittämiä asenteita, tietoja, taitoja ja luontokäsitystä, matkailijan käyttäytymistä kohteessa ja siihen millaisia prosesseja ja elämäntapoja matkailutuote edistää. Taloudellinen kestävyys Taloudellinen kestävyys on kestävän kehityksen ehkä vaikeimmin määriteltävä osa-alue. Taloudellinen kes- tävyys ei ole sama asia kuin taloudellinen tuottavuus tai hyödyllisyys. Monia sinällään ei-taloudellisia toi- mia voidaan toteuttaa taloudellisesti kestävällä tai kes- tämättömällä tavalla. Taloudellista kestävyyttä ei pidä ajatella suoraviivaisesti tuottavuudeksi tai säästäväi- syydeksi. Taloudellinen kestävyys on pikemminkin sellainen tapa toimia, joka säilyttää paikallisyhteisö- jen taloudellisia voimavaroja tai luo uusia mahdolli- suuksia. Ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä ei pitäisi nähdä erillisinä, keskenään kilpailevina ja ristiriitaisina kestävyyden osa-alueina, vaan saman kokonaisuuden eri puolina. Useinhan esimerkiksi luonnonsuojelukysymysten yhteydessä pohditaan, pi- täisikö ratkaisuissa painottaa kestävyyden ekologisia vai taloudellisia ulottuvuuksia. Tällöin taloudellinen kestävyys nähdään usein lyhytaikaisen tuottavuuden ja taloudellisen hyödyn maksimointina, ei jatkuvuute- na. Tämä ei itse asiassa ole taloudellista kestävyyttä. Taloudellisesti kestävä luontomatkailu tuottaa py- syvää, koko yhteisöä hyödyttävää hyvinvointia, edistää paikallisten luonnonvarojen ekologisesti ja sosiaali- sesti kestävää taloudellisen potentiaalin käyttöä ja luo uusia taloudellisia potentiaaleja. Esimerkki uuden ta- loudellisen potentiaalin syntymisestä voisi olla vaikka- pa ennen arvottoman särkikalan jalostus säilykkeiksi. Särjen jalostusta maustekalaksi on kokeiltu ja tulokset ovat olleet hyviä. Suuret markkinat puuttuvat, mutta luontomatkailun yhteydessä voisi hyvin olla paikalli- sia markkinoita tämän tyyppiselle tuotteelle. Sosiaalinen kestävyys Sosiaalisesti kestävä toiminta vahvistaa paikallisyhtei- söjä, tuottaa oikeudenmukaisuutta ja luo vuorovaiku- tusta. Sosiaalisesti kestävällä toiminnalla voisi ajatella olevan voimaannuttava vaikutus: se laajentaa toimijan mahdollisuuksia sosiaalisessa ympäristössään, avartaa ajattelua ja luo tervettä yhteisöllisyyttä. Kestävän kehi- tyksen sosiaalinen ja ekologinen ulottuvuus nähdään usein erillisinä, mutta ne liittyvät toisiinsa monin ta- voin: Ulkoisista henkisistä ja aineellisista pakoista vapaa, vahva paikallisyhteisö mahdollistaa ympäris- 204 tökysymysten luovan ratkaisemisen ja yhteisöllisen ympäristövastuun syntymisen. Vahva paikallisyh- teisö tuottaa ylpeyttä ja vastuuta lähiympäristöstä ja -luonnosta. Sosiaalisesti kestävän luontomatkailun perusta on paikallisyhteisössä, sen kulttuurisissa ja henkisissä voimavaroissa. Sosiaalisen kestävyyden rinnalla voisi mielestäni puhua kulttuurisesta kestävyydestä, jolloin tarkastelun kohteeksi nousisi ennen kaikkea elävä kult- tuuriperintö ja sen ilmeneminen toiminnassa. Tällöin voisi kysyä, onko matkailutuote paikallisyhteisön kult- tuurista irrallinen ja miten se ymmärretään paikallis- yhteisön mentaliteetista käsin. Tällöin pohdittavaksi tulee, hyödyntääkö ja vahvistaako matkailu kulttuurisia resursseja ja millaisessa vuorovaikutuksessa matkailija on paikallisyhteisöön ja sen kulttuuriin. Matkailutuotteiden kulttuurista kestävyyttä voi tar- kastella Edward Relphin paikattomuuden ja epäautentti- suuden käsitteitä vasten. Paikaton paikka on paikka- ja maisemakokemuksia homogenisoivan ja syntetisoi- van matkailuteollisuuden tuote. Se on paikka, joka on menettänyt autenttisuutensa. Paikattomat paikat ovat kokoelma yhtenäisiä, epäaitoja matkailutuotteita. Paradoksaalista kyllä, paikan autenttisuus usein pake- nee autenttisuuden tavoittelijaa: aidosta tulee epäaitoa, kun sen aitoutta aletaan tuoda esille. Paikattomuuden ilmenemismuotoina Relph pitää turisteja ja ajanvietet- tä varten luotuja paikkoja, kaupallisuutta ja viihteelli- syyttä, jota Relph kutsuu termillä disneyfication. Ilmiön erityismuoto on historiallisten kohteiden ja paikallis- historian viihteellistäminen ja tuotteistaminen, mu- seumisation. 3 Esimerkkinä Relphin paikattomuuden ilmiöstä voisi mainita Suomen Lapin. Lapissa paikal- linen kulttuuriperintö on suureksi osaksi valjastettu paikkakunnasta toiseen samanlaisena toistuvan hel- pon turistiviihteen raaka-aineeksi. Saamelaisyhteisöil- tä ei välttämättä olla huomattu kysyä, saako näin tehdä ja jos saa, niin miten ja kenen ehdoilla.4 Paikattomuus on tulosta sosiokulttuurisesti kestämättömästä mat- kailusta. Luontomatkailun strategioita Matkailun kehittämisen taustalla on yleensä jonkin- lainen kokonaisnäkemys, visio siitä, mitä matkailu yleensä on, minkälainen matkailu sopii johonkin paik- kaan, mitä matkailijat toivovat, mikä on taloudellisesti kannattavaa ja millaisia vaikutuksia erilaisilla toimin- tatavoilla on. Visioiden pohjalta muodostuu matkai- lustrategia, joka on tietoista matkailun kehittämistä ja ohjaamista tiettyyn suuntaan. Erilaiset matkailustra- tegiat voivat olla toisiaan täydentäviä tai rinnakkaisia, mutta myös toisensa pois sulkevia: jos luontokohtee- seen rakennetaan suuri luksushotelli baareineen tai hiihtokeskus, on erämaan rauha mennyttä. Erityisesti luontomatkailun kehittämiseen sopii motto: kaikkea ei voi saada. 205 K estävyys luontom atkailussa Luontoon perustuvan matkailun strategioita voisi jaotella esimerkiksi seuraavasti: 1) Omaehtoiseen luonnon virkistyskäyttöön, vähäi- siin ja ilmaisiin palveluihin luontokohteissa ja paikal- liskulttuuriin perustuva luontomatkailu. Kaupalliset matkailupalvelut ovat yleensä kohteen ulkopuolella ja liittyvät kohteeseen vain väljästi, esim. kansallispuis- ton lähelle sijoitettu motelli. Kohteissa on perinteistä luonnossa liikkumista tukevia ja ohjaavia julkisia pal- veluita, kuten luontopolkuja, laavuja ja nuotiopaikko- ja. Kaupallisten palveluiden kannattavuus pohjautuu osin läheisen luontokohteen ja sen julkisten palvelui- den vetovoimaan. 2) Suuria matkailijamääriä tavoitteleva, luonto- kohteissa oleviin standardoituihin palveluihin perus- tuva, paikalliskulttuuria hyödyntävä, mutta siitä irral- linen, luonnossa liikkumista jossain määrin ohjaava luontoon kohdistuva massamatkailu. Turistit pyritään valmiiden reitistöjen ja palveluiden avulla ohjaamaan samoille kulkureiteille ja alueille, mutta muuten mat- kailun ohjaus on melko perinteistä. Kaupallisten pal- veluiden kannattavuuden pohjana suuri volyymi. 3) Pieniä, mutta paljon rahaa käyttäviä matkaili- jaryhmiä tavoitteleva, pitkälle tuotteistettu ja ohjattu luontomatkailu. Esimerkiksi ohjatut kalastusmatkat ja opastetut retket ryhmille ruokailuineen. Matkai- lutuotteet ovat kiinteästi yhteydessä kohteeseen ja liikkuminen kohteessa on yksityiskohtaisesti ohjattua. Kaupallisten palveluiden kannattavuuden pohjana pienet, yksilöllisiä palveluita tarjoavat yritykset. Jokainen edellä kuvatuista strategioista pohjautuu hie- man erilaiseen tapaan nähdä luonto ja sen merkitys matkailussa. Ensimmäinen strategia pohjaa perinteiseen aja- tukseen luontokohteista yhteisenä omaisuutena, ei niinkään matkailutuotannon välineenä. Luonnon virkistyskäyttöä pyritään ohjaamaan ekologisesti kes- täväksi sopivilla rakenteilla: luontokohteeseen saate- taan sijoittaa esim. merkittyjä polkuja, kiintolaavuja ja nuotiopaikkoja, jotta leiriytyminen ja liikkuminen keskittyisi samoille paikoille ja matkailun kuluttava vaikutus vähenisi. Itse luontoa ei nähdä kaupallisen hyödyntämisen kohteena, mutta sen kuitenkin toi- votaan tuovan alueelle matkailijoita ja sitä kautta li- säävän paikallisten palveluiden kysyntää. Esimerkiksi kansallispuistot ovatkin olleet omiaan lisäämään ta- vanomaisten palveluiden kysyntää lähialueilla. Suuri osa kansallispuistojen kävijöistä syö, juo ja majoittuu paikallisissa yrityksissä. Luontopalveluiden toivotaan edistävän luonnontuntemusta ja matkailijoiden kykyä toimia itseohjautuvasti ja omaehtoisesti luonnossa sitä vahingoittamatta. Toinen strategia pohjaa ajatukseen massamatkailun ulottamisesta luontokohteisiin. Tällöin luontokohtee- seen tuodaan melko tavanomaisia, suuria kävijämääriä houkuttelevia palveluita, kuten hotelli- ja ravitsemus- 206 palveluita, erilaisia ohjelmapalveluita ja välineellisiä liikuntamahdollisuuksia. Matkailijoiden ei oleteta olevan erityisen kiinnostuneita luonnosta, vaan luon- to toimii matkailutoimintojen kulissina, ylimääräisenä vetovoimatekijänä. Ekologista kestävyyttä pyritään to- teuttamaan pitämällä matkailijat pois arvokkaimmis- ta luontokohteista ja keskittämällä palvelut pienelle alueelle. Tyypillistä tämän strategian mukaista matkai- lua ovat Lapin matkailukeskukset. Kolmas strategia näkee luonnon matkailupalvelu- jen raaka-aineena, josta jalostamalla saadaan kaupal- lisesti kannattavia, omaleimaisia laatutuotteita mak- saville asiakkaille. Tällöin ei pyritä maksimoimaan matkailijoiden määrää vaan yksittäisen matkailijan alueelle jättämä rahamäärä. Palvelut, kuten opastetut kalastusretket, ohjelmalliset eräretket, metsästyssafarit tai sukelluskurssit ovat usein pienten paikallisten yri- tysten tuottamia. Ekologista kestävyyttä pyritään tur- vaamaan pienellä volyymilla ja tarkalla ohjauksella ja suunnittelulla. Kohderyhmät ovat melko usein luon- nosta valmiiksi kiinnostuneita ja tietävät siitä paljon. Toisen ja kolmannen strategian ero ei kuitenkaan ole suoraan nähtävissä tavoitelluista ja toteutuneista mat- kailijamääristä. Matkailijamäärä, joka yhdessä koh- teessa on pieni, voi toisessa olla suuri. Ero on matkai- lijoiden määrän painottamisessa ja matkailutuotteiden luonteessa: massamatkailu nojaa varsin perinteisiin matkailutuotteisiin; majoitus, ruoka, alkoholi, matka- muistot. Nämä vain sijoitetaan luonnonympäristöön. Kolmannen strategian mukainen matkailu nojaa myös tuotteiden osalta itse kohteeseen. Kestävyyden haasteet saaristo- ja rannikkomatkailussa Edellä kuvattu tapa jaotella luontomatkailun strate- gioita ei varmaankaan ole ainoa eikä välttämättä joka tilanteessa paras. Käytän sitä tässä, koska se auttaa hah- mottamaan erityyppisten matkailupalveluiden kestä- vyyteen liittyviä haasteita ja vahvuuksia. Luontomat- kailu on muuttumassa yhä enemmän ensimmäisen tyypin perinteisestä luontomatkailusta toisen ja kol- mannen tyypin matkailuksi, jossa kaupalliset palvelut on tuotu luontokohteisiin. Tähän liittyy uudenlaisia haasteita erityisesti matkailun ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden osalta. Selkämeren saaristossa ja merialueilla on perintei- sesti virkistäydytty omaehtoisesti: kalastettu, metsäs- tetty, kerätty tyrniä. Virkistyskäyttö on ollut lähellä perinteisiä luonnon hyötykäytön tapoja. Vielä omassa lapsuudessani 1970- ja 1980-luvulla ei perheessämme pohdittu, onko kotitarvekalastus harrastus vai leivän- jatke − se oli molempia. Nykyään ruoka on halpaa ja kalastusluvat kalliita. Kalastuksesta ja metsästyksestä on tullut yhä korostetummin rentouttavia harrastuk- sia. Perinteinen luonnon virkistys- ja hyötykäyttö on ollut suhteellisen kestävää. Se on verottanut kala- ja 207 K estävyys luontom atkailussa riistakantojen ”korkoa”, lisännyt toimeentulomahdol- lisuuksia ja ylläpitänyt paikallisyhteisöjen kulttuuria. Toki perinteiseen virkistyskäyttöön on aina liittynyt myös kestämättömiä piirteitä: joitain lintulajeja on vainottu, lintuluotoja häiritty, on roskattu ja melskattu. Esimerkiksi Rauman saaristossa roskaaminen ja luvat- tomien leiriviritelmien rakentaminen on ollut pitkään vaikeasti kitkettävä ongelma. Perinteisen vesilläliikku- jan luonnonläheisyys ei aina ole tehnyt hänestä kovin vastuullista tai luontoa kunnioittavaa. Perinteiseen, omaehtoiseen virkistyskäyttöön no- jaava luontomatkailun strategia painottaa tilan julki- suutta: luonto on yhteistä omaisuutta ja sen käyttöä säännellään mahdollisimman vähän. Perinteinen vir- kistyskäyttö aiheuttaa kasvavia ongelmia, kun luon- nossa liikkuu yhä enemmän väkeä ja vesillä yhä no- peampia huviveneitä. Ongelmat ilmenevät kohteissa, joihin on helppo mennä tai jotka ovat erityisen herk- kiä. Erämaiset ympäristöt eivät perinteisestä luonnos- sa liikkumisesta yleensä vaurioidu, koska niihin pääse- minen edellyttää lihastyötä ja motivaatio nähdä vaivaa kohteeseen pääsemiseksi on yleensä vain niillä, jotka kohdetta arvostavat. Ensimmäisen strategian mukainen luontomatkailu on ehkä alkanut jäädä toisen ja kolmannen strategian mukaisten luontoon ulotettujen kaupallisten palvelu- jen jalkoihin. Retkeilyreittien kunnossapitämiseen ja perinteisiin retkeilypalveluihin, kuten kiintolaavui- hin ja nuotiopaikkoihin kiinnitetään monin paikoin huomiota vain vähän. Esimerkiksi Satakunnan-Pir- kanmaan retkeilyreitistön kunnossapito on paikoin loppunut. Ensimmäisen strategian mukaisella luon- tomatkailulla on kuitenkin edelleen tärkeä paikkansa luontomatkailun kentällä. Luontomatkailun hyötyjä ei pitäisi mitata pelkästään alan yrittäjille koituvana taloudellisena hyötynä. Omatoimisen luontoretkei- lyn ja -matkailun hyödyt liittyvät paikallistalouden lisäksi kansanterveyteen, luonnontuntemukseen ja luonnossa liikkumisen taitoihin ja myönteisiin ympä- ristöasenteisiin. Saariston merkitys taloudellisen ja sosiaalisen kes- tävyyden kannalta on perinteisen käytön osalta vähe- nemässä. Saaristossa ei enää juuri asuta, saaristolais- kulttuuri on Selkämereltä häviämässä ja perinteinen taloudellinen käyttö rajoittuu ammattikalastukseen ja metsätalouteen suurimmilla saarilla. Mikäli matkailun ja virkistyskäytön kestävyyttä tarkastellaan perinteisen strategian kautta, voidaan päätyä ajatukseen, että saa- riston virkistyskäytön ohjaukseen liittyy ekologisen, mutta ei sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden haas- teita tai että ekologinen kestävyys ei olisi yhteydessä kestävyyden kahteen muuhun osa-alueeseen. Tämä on ehkä liian kapea tapa nähdä saariston käytön kestä- vyys. Luonnon monimuotoisuuden suojelu saaristos- sa ei ole vain luonnontieteellinen kysymys, vaan kyse on myös sosiaalisten ja taloudellisten resurssien tur- vaamisesta. Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden haasteet vain ovat uudenlaisia, koska juuri luonnon 208 monimuotoisuus on luontomatkailun myötä noussut itseisarvon lisäksi myös keskeiseksi sosiaaliseksi ja ta- loudelliseksi resurssiksi. Toinen, osaksi perinteisen virkistyskäytön jatku- mona nähtävä, osaksi uudenlainen saariston mieltä- misen tapa on massamatkailu. Esimerkiksi Raumalla on pyritty lisäämään standardoituja matkailupalve- luita käyttävien matkailijoiden määrää saaristossa ja matkailun volyymin lisääminen on nähty yhtenä kan- sallispuiston tarkoituksena. Rauman Kylmäpihlajassa toteutettua majakkamatkailua voi pitää massamatkai- lun strategiaan nojaavana, vaikka kävijöitä on suoraan henkilömäärissä laskien vähemmän kuin yleensä mas- samatkailukohteiksi mielletyissä paikoissa. Paikan ko- koon ja luonnon erityispiirteisiin suhteutettuna mat- kailijamäärät ovat kuitenkin suuria. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle teke- mässäni Merikarvian luonto- ja kulttuurimatkailun tutkimuksessa haastattelemani merikarvialaiset eivät toivoneet vastaavanlaista matkailukäyttöä Merikarvi- an Ouraan. Sen sijaan painotettiin erityisesti kolman- nen strategian mukaisia matkailun kehittämistapoja saaristossa. Haastattelemani ja keskustelutilaisuuksiin osallistuneet matkailualan toimijat mielsivät kestä- mättömiksi matkailun muodoiksi juuri massamatkai- lun strategiaan liittyvät ilmiöt ja palvelut: suuret ih- mismäärät, alkoholin myymisen, isoja organisaatioita vaativat toiminnot, moottoriurheilun, suuret tapahtu- mat, ei-paikallisia resursseja hyödyntävät toiminnot. Haastatelluilla oli lähes poikkeuksetta mielikuva eko- logisesti ja sosiokulttuurisesti kestävästä matkailusta pienimuotoisena, laadukkaita yksilöllisiä palveluita tuottavana, pieniä asiakasmääriä houkuttelevana, pai- kalliskulttuuriin ja paikallisiin resursseihin pohjautu- vana omaleimaisena toimintana. Massamatkailu asettuu kiinnostavasti sekä konflik- tiseen että jatkumosuhteeseen perinteisemmän virkis- tyskäytön kanssa. Suuri osa Rauman saaristossa olevi- en massamatkailukohteiden palveluiden käyttäjistä on melko perinteisiksi saaristoretkeilijöiksi luokiteltavia veneilijöitä. Tästä näkökulmasta massamatkailupalve- lut tuovat hieman lisää huviveneilijän saaristossa liik- kumiseen, mutta eivät välttämättä olennaisesti muuta saaristossa liikkumista. Toisaalta Raumalla pieni jouk- ko perinteisen virkistyskäytön edustajia on kiivaasti vastustanut matkailukehitystä saaristossa ja siihen liit- tyen myös kansallispuiston perustamista. Puiston vas- tustajat ovat pelänneet muun muassa metsästysmah- dollisuuksien heikkenemistä. Kansallispuistohanketta koskevassa keskustelutilaisuudessa tuli kuitenkin esil- le myös massamatkailuun liittyviä pelkoja. Rauman kaupungin viranomaisen esiteltyä kansallispuisto- matkailun tuomia taloudellisia mahdollisuuksia, joku Kantolan laitumet, Peippu, Merikarvia. 2008. 209 K estävyys luontom atkailussa 210 paikallaolijoista kommentoi asiaa kuta kuinkin näin: ”Kun kyse on meidän yhteisestä saaristostamme, niin ei kai siinä sovi rahasta puhua.” Kommentti toi hyvin esille sen, että ympäristöön liittyy aina paikallisia kulttuu- risia arvoja, joita ei voi mitata rahassa. Samassa tilai- suudessa kaupungin edustaja toi esille puiston matkai- lullisia aspekteja toteamalla, että ”Tästä ei tule 70-luvun kansallispuistoa.” 1970-luvun suojelu- ja luontoharras- tuspainotteinen kansallispuistoajattelu julkisine ret- keilypalveluineen, ilman kaupallista toimintaa, saattaa kuitenkin olla juuri sitä, mitä perinteinen saariston käyttäjä haluaisi. Kansallispuistohanketta ei Rauman seudulla näh- däkseni vastusteta kovin laajasti, mutta osa vastusta- jista on asiassaan hyvin aktiivisia. Puiston vastustajien argumentit liittyvät usein metsästykseen, vapaaseen tulentekoon, koirien vapaaseen harjoituttamiseen ja muuhun hyvin perinteiseen, jokamiehenoikeudet ylittävään paikalliseen ympäristönkäyttöön. Voisi- ko kansallispuistohankkeen vastustamisen taustalla olla kuitenkin vaikeammin käsitteellistettävää huolta alueelle tuotavan matkailun kulttuurisesta kestävyy- destä – paikattomuuden pelkoa? Eurajoen Kaunissaaren virkistyskäyttöä koskevassa proseminaarityössäni haastattelin saaressa kävijöitä ja kysyin muun muassa heidän suhtautumistaan luon- toa ja historiaa esittelevään polkuun ja muihin virkis- tyspalveluihin sekä alueen luonnonhoitoon ja histo- riallisten jäänteiden esiin tuomiseen. Polkuopasteisiin ja muuhun retkeilyn ohjaukseen ja historian esiin tuomiseen suhtauduttiin yleensä myönteisesti, mut- ta kuitenkin hieman varautuneesti. Monet korostivat, etteivät kuitenkaan haluaisi toteutettua voimakkaam- paa ympäristön muokkaamista. Eräs haastatelluista muotoili asian näin: ”En mää siitä mitään sellaista, ru- masti sanottuna tivolia haluais.” 5 Kaunissaari on histo- riallisesti mielenkiintoinen kohde. Historiallisten jäänteiden korostaminen, tuominen esille ja opetuk- sellinen valmiiksi tulkitseminen saattaisi kuitenkin tuottaa museumisation-ympäristöä, falskia ja epäkiin- nostavaa, keinotekoista historiapuistoa omaehtoisen tutkimuskohteen tilalle. Myös kävijämäärien lisääntymistä pelättiin. Uh- kaksi ympäristölle nähtiin etenkin päämäärättömästi vaeltelevat turistit, joiden käynnillä ei ole tiettyä tar- koitusta ja jotka tuntevat luontoa heikosti. Saaresta ei haluttu helposti saavutettavaa turistikohdetta. Kau- nissaari on varsin tyypillinen ensimmäisen strategian mukainen luontomatkailukohde: pääosa kävijöistä on omatoimiretkeilijöitä. Saaresta on alettu kiinnostua myös kolmannen strategian matkailukohteena. Kau- nissaaressa on järjestetty muun muassa lyhyitä opas- tettuja retkiä ja valokuvauskursseja. Selkämerelle kaavailtu kansallispuisto on saanut osakseen myös luonnonsuojelun liian vähäistä huo- mioimista koskevaa kritiikkiä. Kansallispuistoa on kri- tiikin esittäjien mielestä suunniteltu liikaa matkailun ja erityisesti massamatkailun ehdoilla ja suojeluun on 211 K estävyys luontom atkailussa kiinnitetty liian vähän huomiota. Kansallispuistoa pa- rempana ratkaisuna on pidetty luonnonsuojeluperus- taista suojelualuetta, jossa matkailun kehittäminen on selkeästi alisteista suojelutavoitteille ja arvokkaimpiin kohteisiin, kuten Luvian Säppiin ja Merikarvian Poos- keriin, ei kohdisteta lainkaan matkailukäyttöä. Muun muassa luontokuvaaja Jan Eeralan Weblogissa on yk- sityishenkilön kirjoittama varsin kriittinen artikkeli kansallispuistohankkeen taloudellisiin arvolähtökoh- tiin liittyen. Lainaus artikkelista: Tunnustaen, että nykyisin on lähes mahdotonta perustella mi- tään hanketta ilman taloudellista perustetta, on kansallispuisto silti senlaatuinen projekti, että sitä laadittaessa voisi hetkellisesti ajatella ns. ikuisuusasioita. Jos kansallispuisto perustuu lyhy- en tähtäimen taloudellisen hyödyn tavoitteluun, on mahdollista että koko hanke tulee pidemmällä aikavälillä toimimaan ainoas- taan asetettuja tavoitteitaan vastaan. Viime aikaisten lausunto- jen valossa vaikuttaakin siltä, että suunniteltu puisto tulee ole- maan tuhoisin toimenpide, mitä Selkämeren ulkosaaristoon on koskaan kohdistettu. 6 Massamatkailuun yleensä liittyy paikallisesti ainut- laatuisten luonnon ja kulttuurin piirteiden tuotteis- taminen matkailuviihdykkeeksi. Massamatkailuun pohjautuvassa matkailun strategiassa kohdalla sosio- kulttuurinen kestävyys onkin haaste, joka tulisi ottaa vakavasti ja käsitteellistää niin, että siitä voidaan kes- kustella. Muuten matkailun kulttuurisesta ja sosiaa- lisesta kestävyydestä voi olla vaikea puhua ja pelot voivat ilmetä kaiken matkailu- ja virkistyskehityksen, esimerkiksi kansallispuistohankkeiden yleisenä vas- tustamisena. Toinen massamatkailuun liittyvä haaste on ekolo- ginen kestävyys. Myös suureen volyymiin eli vähän rahaa henkilöä kohden käyttäviin suuriin matkaili- jamääriin ja standardoituihin tuotteisiin perustuva matkailu voi olla matkailun kontekstissa ekologisesti kohtalaisen kestävää, jos se on huolellisesti ja koh- teen ekologiset arvot tiedostaen suunniteltua. Luon- tomatkailussa riskit ovat kuitenkin suuret ja tällaisen matkailun kohdistamista herkimpiin ekosysteemeihin tulisi välttää. Saaristossa haavoittuvimpia ovat meri- lintujen pesimäluodot. Rannikolla häiriöille alttiita ovat esimerkiksi kahlaajaniityt ja eräät lehto-, kosteik- ko- ja puolikulttuuribiotoopit. Olennaista on selvittää kohteen kasvi- ja eläinlajisto ja suunnitellun matkai- lutoiminnan vaikutus siihen sekä kohteen mahdolli- nen merkitys muiden alueiden lajistolle, esimerkiksi muuttavalle tai ruokailevalle linnustolle. Kolmas matkailun strategia edustaa ehkä uusinta luontomatkailun toimintastrategiaa ja ilmentää Suo- messa suhteellisen uutta urbaania luontosuhdetta, jossa luonnosta ollaan jo irtauduttu melko pitkälle. Tällöin luonto on eksoottinen matkakohde ja vaik- kapa omassa lapsuudessani arkiset verkkojenkoke- mis- ja tyrninpoimintapuuhat voivat olla elämyksiä, joista maksetaan asiantuntevalle oppaalle suuria sum- 212 mia. Kolmannen strategian mukainen yksilöllinen ja joustava luontomatkailupalveluiden tuottaminen on lisääntymässä ja toisen strategian mukainen massa- matkailu vastaavasti vähenemässä.7 Pienille, maksukykyisille asiakasryhmille suun- nattua, aineettomia luonto- ja kulttuuriarvoja tuot- teistavaa luontomatkailua voi hyvällä syyllä pitää kes- tävänä monestakin näkökulmasta: pienet ja yleensä ympäristötietoiset, ohjattuihin toimintoihin osallis- tuvat asiakasjoukot eivät ole kohteen luonnolle sa- manlainen riski kuin suuri, omin päin liikkuva, asen- teiltaan ja tiedoiltaan vaihteleva virkistyskäyttäjä- ja matkailijajoukko. Taloudellinen kestävyys on yleen- sä myös kunnossa: toiminta luo uusia taloudellisia resursseja ja säilyttää niitä. Sosiokulttuurisestikin tällaista matkailua voi pitää kestävänä, jos kulttuuri- sia voimavaroja käytetään paikallisyhteisön ehdoilla ja luonnonresurssien hyödyntäminen on oikeuden- mukaista. Täysin ongelmatonta tällainenkaan matkailu ei kuitenkaan aina ole. Lapin luontomatkailun asian- tuntija, yli viisi vuosikymmentä erämaissa kulke- nut kirjailija Raimo O. Kojo kuvaili nykyisen Lapin luontomatkailun ongelmia radiohaastattelussa8 melko kärjistetysti: joukko stressaantuneita matkailijoita tuo- daan lentokoneella Lappiin, jossa ajetaan moottorikel- kalla matkailukeskuksen pihasta metsäkämpälle. Siel- lä osallistujien naamat noetaan, esitetään heille ehkä jotain viihdeohjelmaa, tarjotaan kahvit viinaryypyn kera ja päristellään takaisin matkailukeskuksen pihalle – edelleen stressaantuneina. Mitään todellisia ja syväl- lisiä oppimisen, omien rajojen koettelun, luontosuh- teen kehittymisen tai arjesta irtautumisen kokemusta tällainen ei matkailijoille tarjoa. Toimintaa järjestävät matkailuyrittäjät saavat paljon rahaa, mutta tällainen matkailu ei ole kestävää sen enempää ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikaan. Tuloksena on vain roskaa, melusaastetta, pakokaasuja, rumia jälkiä metsässä. Koko paikallisyhteisö ei hyödy toiminnasta ja paikalliskulttuuria hyödynnetään sitä kunnioitta- matta, pelkän halpahintaisen kaupallisuuden ehdoil- la. Kojo oli myös sitä mieltä, että Lapissa toteutettu luontoa ja paikalliskulttuuria polkeva luontomatkailu ei tule kestämään enää kauaa. Se kaluaa loppuun omat resurssinsa, lakkaa kiinnostamasta ja muistona on lä- hivuosikymmeninä autioita tunturihotelleja ja hiihto- keskuksia. Kojon kritiikki luontomatkailua kohtaan on mie- lestäni osuvaa, eikä pelkästään Lapin osalta. Myös muualla Suomessa ollaan kasvavassa määrin teke- misissä samankaltaisten ilmiöiden kanssa. Helpoille, pintapuolisille ”elämyksille” riittää kysyntää. Vaarana on kansallispuistojen ja muiden julkisessa omistuk- sessa olevien luontokohteiden muuttuminen julki- sesta kaupalliseksi tilaksi, jossa kävijä ei enää olekaan paikan ehdoilla toimiva vierailija, vaan asiakas. Siinä missä perinteinen luonnossa virkistäytyminen on parhaimmillaan tarjonnut mahdollisuuden ajan ja 213 K estävyys luontom atkailussa vaivan kautta tapahtuvaan syvälliseen luontokoke- mukseen, toimintaan luonnon ehdoilla, kaupallises- sa tilassa luonto laitetaan palvelemaan siellä käyvää asiakasta. Tällainen lähtökohta voi johtaa kansal- lispuistojen tarkoituksen hämärtymiseen ja lopulta hyvinkin ikäviin seurauksiin itse fyysisessä ympä- ristössä. Surullisena esimerkkinä toimii Pallastuntu- rille kansallispuistoon suunniteltu suuri hotelli- ja viihdekeskus. ”Elämysajattelu” ja kaupallistuminen voivat tuottaa luontosuhdetta, jossa olennaista ei olekaan enää luonnossa oleminen ja sen kokonais- valtainen kokeminen, vaan pintapuolinen kohteiden bongailu. Matkailu voi myös saada suojelukohteissa yliko- rostuneen aseman muihin virkistyskäytön muotoihin ja alkutuotannon elinkeinoihin nähden. Esimerkik- si hylkeen pyyntiaikaa on ehdotettu lyhennettäväksi niin, että hyljettä ei saisi pyytää vilkkaimman matkai- lusesongin aikana. Voi pohtia, onko sosiokulttuurises- ti kestävää asettaa matkailuelinkeino ammattikalastuk- sen ja sitä tukevan hylkeenmetsästyksen edelle. Haasteista mahdollisuuksiin Edellä kuvailin erilaisiin luontomatkailun strate- gioihin liittyviä ekologisen, taloudellisen ja sosiaali- sen kestävyyden ongelmia ja haasteita. Minkälaista sitten voisi olla saaristossa ja rannikolla toteutettava luontomatkailu, jossa haasteet on ratkaistu ja toi- minta on kestävää? Seuraavassa tarkastelen muuta- maa eri tyyppistä matkailupalvelua kestävyyden nä- kökulmasta. Kalastus- ja metsästysmatkailu Viime aikoina on keskustelua herättänyt met- sästyksen sopivuus kansallispuistoihin. Suomen mantereisissa kansallispuistoissa metsästys on pääsääntöisesti kielletty. Esimerkiksi Saaristome- ren kansallispuistossa metsästystä sen sijaan saa harjoittaa. Tulevan Selkämeren kansallispuiston kohdalla aiheesta on käyty keskustelua. Asen- teet metsästystä kohtaan ovat melko kielteisiä: asiaa tutkittaessa noin 60 % vastaajista vastusti met- sästyksen sallimista kansallispuistossa ja 25 % kan- natti sitä.9 Tämän hetkisten suunnitelmien mu- kaan metsästysmahdollisuus on tarkoitus kuitenkin säilyttää. Metsästysvastaisia asenteita voi ainakin osak- si selittää totunnaisella tavalla mieltää metsästys ja luonnonsuojelu vastakkaisiksi tai ainakin samoille alueille sopimattomiksi toimintamuodoiksi. Mieli- kuva metsästyksen haitallisuudesta luonnolle ei kui- tenkaan kaikilta osin perustu tosiasioihin. Saaristossa tulokaspetojen minkin ja supikoiran pyynti on jopa välttämätöntä linnuston suojelemiseksi. Toki voima- 214 kas metsästyspaine voi uhata lajeja, esim. merihan- hi metsästettiin 1900-luvun aikana lähes loppuun monilta merialueilta. Tämän päivän metsästys on kuitenkin varsin hyvin säädeltyä ja lajien kannanke- hitys otetaan huomioon metsästyksen suunnittelus- sa. Toisaalta metsästykseltä rauhoitettujen alueiden verkosto on tärkeä riistaeläinten kantoja lisäävä tekijä etenkin muuttavien sorsalintujen osalta ja näin ollen myös lisää saalismääriä. Selkämeren kansallispuistossa säilyy sallittuna myös harmaahylkeen metsästys. Vähälukuisempaa kirjohyljettä eli itämerennorppaa ei Selkämerellä juuri esiinny. Harmaahylje aiheuttaa kalastukselle tappioita, koska osa yksilöistä on oppinut syömään kalaa pyydyksistä ja rikkoo samalla pyydyksiä. Kalas- tuksen kannalta on tärkeää, että kalastajat voivat saada harmaahylkeen kaatolupia ja käyttää niitä pyydyksil- lä käyviin yksilöihin. Harmaahylje ei lajina vaarannu oikein mitoitetusta metsästyksestä. Harmaahylkeen metsästys on jäänyt lajin kalastukselle aiheuttamista ongelmista huolimatta melko vähäiseksi. Riista- ja ka- latalouden tutkimuslaitoksessa työskentelevän Juhani Salmen arvion10 mukaan Satakunnassa käytetään vain noin puolet kaatoluvista. Syynä lienee hylkeen huo- no hyödynnettävyys riistaeläimenä. Ruhoja on vaikea saada talteen ja käsitellä siten, että liha ja talja olisivat käyttökelpoisia. Harmaahylkeitä Selkämerellä. Kuva Raimo Sundelin. 215 K estävyys luontom atkailussa Hylkeenmetsästys ja hyljetuotteet voisivat ehkä tulevaisuudessa olla pienimuotoisesti matkailullisesti hyödynnettävissä. Hylkeen nahasta, rasvasta ja lihas- ta valmistetut tuotteet voisivat tarjota hieman uusia tulonlähteitä hyljettä metsästäville kalastajille. Nyt hylkeenpyynti on lähinnä haittaeläinten poistoa, eikä ruhoista saada yleensä mitään talteen. Tällä hetkellä keskustellaan hyljetuotteiden myynnin kieltämises- tä EU:n alueella. Syynä kieltoon on joissain maissa harjoitettu hylkeen lisääntymisaikainen pyynti, jon- ka yhteydessä käytetään epäeettisiä pyyntimenetel- miä. Täyskiellon vaihtoehtona on EU-komissiossa keskusteltu pyyntimenetelmien osalta sertifioitujen hyljetuotteiden sallimista.11 Ekologisesti tai eettisesti kestämättömän toiminnan stigma on erityisen haital- linen luontomatkailun yhteydessä, vaikka suomalais- ten hyljetuotteiden myynti saisikin jatkua. Hylkeitä voi hyödyntää matkailussa myös hyljesafarien muo- dossa. Retken tarkoitus voi olla hylkeen metsästys tai pelkästään niiden katselu. Hylkeiden näkeminen voi kiinnostaa matkailijoita ja paikallinen tieto siitä, missä ja milloin hylkeitä on mahdollista nähdä voisivat olla hyödynnettävissä matkailupalveluissa. Hylkeenpyyntiin liittyvien tietojen ja taitojen el- vyttäminen olisi nähtävä rannikkoalueilla haasteena. Matkailu voi olla yksi osatekijä kestävän hylkeenpyyn- tikulttuurin uudelleen herättämisessä. Hylkeen mat- kailullinen metsästys, paikalliset hyljetuotteet ja hyl- keenpyyntikulttuurin esittely voivat olla matkailussa hyödynnettäviä teemoja, joihin liittyy kuitenkin selviä haasteita ja kehittämistarpeita. Kalastusmatkailu on varsin merkittävä luontoa hyödyntävä matkailun muoto saaristossa ja rannikon jokialueilla. Jokikalastus hyödyntää jokiin nousevaa kalastoa: lohta, taimenta, siikaa ja harjusta. Merellä ka- lastusmatkailu on usein vetouistelua ja tavoitellut saa- liit niin ikään lohikaloja. Matkailijoita voidaan myös viedä tutustumaan ammattikalastajien työhön ja tar- jota heille mahdollisuus ostaa tuoretta kalaa suoraan alukselta. Kala poikkeaa luonnonresurssina riistasta sikäli, että kalaa hyödyntävät myös ammattikalastajat. Lisäksi kalastus kohdistuu lajistoon hiukan valikoi- mattomammin kuin metsästys, kohteena ovat myös uhanalaiset lajit lohi ja taimen. Lohen kalastusta on- kin rajoitettu lajin uhanalaisuuden takia. Luonnonre- surssien erilaisuuden takia kalastusmatkailuun liittyy ehkä enemmän intressiristiriitoja ja kestävyyden eri osa-alueisiin liittyviä haasteita kuin metsästysmatkai- luun. Kalastuksessa samoista säännellyistä ja rajallisis- ta resursseista kilpailevat alkutuotannon ja matkailun elinkeinot. Opastetut luontoretket Rannikon ja saariston kohteet tarjoavat mielenkiin- toisia mahdollisuuksia erilaisen ohjatun luontomat- kailun toteuttamiseen. Melkeinpä mikä tahansa luon- 216 nonelementti tai -ympäristö on matkailullisesti hyö- dynnettävissä. Luontoretken voi rakentaa esimerkiksi lintujen tarkkailun, sienien keruun, kasvilajiston, tyr- ninpoiminnan, maastossa tapahtuvan teemaruokailun tai tiettyyn kohteeseen tutustumisen ympärille. Mah- dollisuuksia on paljon. Lihasvoimin tapahtuva ohjattu luontoretkeily on kestävää luontomatkailua parhaimmillaan. Matkailu- käyttöä on mahdollista ohjata pois herkimmistä koh- teista ja kulutus kohdistuu samoihin alueisiin. Mat- kailupalvelun tuottaja voi välittää asiakkaille tietoa kohteesta ja myönteisiä ympäristöasenteita. Tämän tyyppinen toiminta luo uusia taloudellisia resursseja, luontokohteeseen sidottua aineetonta pääomaa, joka ei ehdy, kunhan luontokohde säilyy ennallaan. Samal- la aineettoman pääoman hyödyntäminen vahvistaa paikallisyhteisöä myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Parhaimmillaan pienimuotoinen, perinteisen luon- non virkistyskäytön pohjalle rakennettu ohjatumpi luontomatkailukonsepti on siis kestävää kestävyyden kaikista ulottuvuuksista nähtynä. Ohjattu retkeily on kiinnostava luontomatkailun muoto maaseudun taloudellisen ja sosiaalisen elinvoi- maisuuden näkökulmasta. Luonto-opastusten tarjoa- minen ei vaadi aineellista pääomaa ja se tarjoaa sivu- ansiomahdollisuuksia jokaiselle, joka tuntee luontoa ja paikallisia luontokohteita, osaa liikkua luonnossa ja jolla on perusvalmiudet ryhmien opastamiseen. Luontomatkailu tarjoaakin edellytyksiä maaseudun mikroyrityksille. Luonto-opastuspalveluita on helppo yhdistää muihin matkailupalveluihin; pienimuotoi- siin majoitus- ja ravitsemuspalveluihin. Luonto-opas- tuksista voivat saada sivutuloja esimerkiksi kalastajat tai luontokartoittajat. Opastettuun luontoretkeilyyn on mahdollista yh- distää myös paikalliskulttuuria ja -historiaa esitteleviä teemoja. Aikoinaan Suomen silakanpyynnin kannalta tärkeimmällä paikkakunnalla Merikarvialla on ideoi- tu kalastusmatkoja perinteisillä, purjein varustetuilla rääkipaateilla. Eurajoella on kehitetty vuorovaikut- teista historiamatkailua Välimaan perinnetorpalla ja Raunelan kalastajatorpalla, joskin näihin ei toistaiseksi ole kytketty paikallisen luonnon tarjoamia mahdolli- suuksia. Vastaavaa, paikallista kulttuuriperinnettä hyö- dyntävää ohjelmaa olisi varmasti mahdollista kehittää muuallakin. Katso myös Heidi Helkiö-Mäkelän artik- keli tässä kirjassa. Omaehtoinen luontoretkeily Omaehtoinen luonnossa liikkuminen on edelleen luontomatkailun perusmuoto. Ihmiset tulevat paik- kakunnalle kansallispuiston tai muun luonnonnäh- tävyyden houkuttelemina, tutustuvat kohteeseen ja käyttävät perusmatkailupalveluita. Omaehtoisen luonnossa liikkumiseen ei yleensä liity suuria sosiaalisen tai taloudellisen kestävyyden 217 K estävyys luontom atkailussa haasteita. Ekologisen kestävyyden haasteisiin voidaan pyrkiä vastaamaan ohjaamalla suosituissa retkikohteissa liikkumista. Ohjaaminen voi kohdistua sekä käytettyi- hin alueisiin että kävijöiden käyttäytymiseen kohteissa. Kansallispuistoissa on sovellettu vyöhykejakoa, jolla py- ritään jakamaan kansallispuistojen alueita intensiivisen virkistyskäytön osiin ja vähemmän käytettyihin osiin. Vyöhykejakomallia on sovellettu myös Selkämeren kansallispuiston suunnittelussa. Suunnitelmassa puis- ton alueet on jaettu (1) erämaiseen ns. syrjävyöhykkee- seen, johon ei aktiivisesti pyritä suuntaamaan matkailu- ja virkistyskäyttöä, (2) retkeily- ja virkistysvyöhykkee- seen, jolle ohjataan virkistyskäyttöä ja luontomatkailua opastuksen ja palvelurakenteiden avulla, (3) kulttuuri- vyöhykkeeseen, jolla pyritään säilyttämään ensi sijassa kulttuuri- ja rakennushistoriallisia arvoja ja perinne- biotooppeja sekä (4) rajoitusvyöhykkeeseen, jolla luon- toarvojen säilyminen edellyttää ainakin joinain aikoina liikkumisen rajoittamista.12 Saaristossa tällaisia kohteita ovat ennen kaikkea lintuluodot pesimäaikaan. Vyöhy- kejaon avulla pyritään vastaamaan virkistyskäytön eko- logisen kestävyyden haasteisiin. Historiallisen tien läheisyydessä olevia tärkeitä omaehtoisen luontoretkeilyn kohteita mantereella ovat muun muassa Eurajoen Tokinmaan metsäalue suojeltuine suoalueineen, Meri-Pori, Satakunnan- Pirkanmaan retkeilyreitti, soidensuojelualueet Noor- markun seudulla ja Rauman Unajanlahti. Tokinmaan metsäalueeseen liittyy paikallisesti kiinnostavaa valtio- johtoisen metsätalouden historiaa rautateineen ja val- tatien varressa säilyneine metsäkämppineen. Luonnontuotteet matkailussa Rannikon paikalliset luonnontuotteet: kala, riista, marjat ja yrtit voisivat olla nykyistä enemmän mat- kailullisen hyödyntämisen kohteena. Nyt kalasta on hyödynnetty lähinnä lohikaloja. Särkikala, norssi ja monet muut kalalajit voisivat tarjota mahdollisuuksia erikoistuotteiden valmistukseen. Merikarvialla jär- jestetään vuosittain yleisötapahtuma, jossa lipotaan ja halstrataan jokeen nousevaa norssia. Särkikalasta saa erinomaisia säilykkeitä, mutta särkikala on silti edel- leen lähes hyödyntämätön luonnonvara. Riistaa on matkailullisesti hyödynnetty eniten La- pissa. Lapin matkailukeskuksissa on saatavana purki- tettuna eri riistaeläinten lihaa hyvin korkeaan hintaan. Hylkeen ja merellisten riistalintujen liha voisi tarjota samanlaisen mahdollisuuden paikallisiin erikoisuuk- siin Selkämeren rannikkokunnissa. Matkailijoita voisivat kiinnostaa myös saariston puhtaassa luonnossa ja karuissa oloissa kasvaneet tee- yrtit ja tyrni. Fermentoidut13 saariston yrtit voisivat tarjota kiinnostavan lisän luontomatkailuyrityksen tarjontaan. 218 Luonto kulttuuriympäristöissä Kulttuuriympäristöihin kohdistuu kasvavaa luonnon- suojelullista mielenkiintoa. Suomen uhanalaisista la- jeista noin neljäsosa elää 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuoliskon maatalouden menetelmien tuottamilla niin sanotuilla perinnebiotoopeilla. Perinnebiotoopit ovatkin luonnonsuojelullisesti maamme toiseksi tär- kein ympäristötyyppi luonnontilaisten ja luonnonti- laisen kaltaisten metsien jälkeen. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kohteissa on usein myös kiinnostavaa kasvillisuutta. Esimerkiksi Eurajoen Irjanteen vanhan puukirkon ympäristössä on edustavaa ketokasvillisuutta, johon kuuluu mm. kissankello, keltamatara, ketoneilikka ja hietalemmik- ki 14. Vastaavia hienoja kulttuuriluontokohteita on his- toriallisen tielinjauksen varrella muitakin. Arvokaskin luonto saa historiallisissa kohteissa usein vähemmän julkista huomiota osakseen, eikä kulttuurikohteita yleensä mielletä luontokohteiksi. Joissain kohteissa kulttuuriluontoa on pyritty tuo- maan esille luontopolkua muistuttavin esityksin. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen tapa varsinkaan arvokkaissa kulttuurimaisemakohteis- sa, joiden miljöön autenttisuus helposti kärsii opas- tauluista ja polkuviitoituksista. Kulttuuria ja luontoa esittelevät taulut tuovat helposti mukanaan viihteel- lisen turistinähtävyyden tunnun. Luonnon esille tuominen kulttuurikohteissa onkin kehittämishaaste. Arvokas ja omaleimainen kasvillisuus on kiinnostava kulttuuriympäristön osatekijä, jonka esille ottaminen avaa uusia ulottuvuuksia paikan historiaan ja luontee- seen. Esimerkkinä luonnon mukaan ottamisen haas- teesta kulttuurikohteessa voisi mainita museoviraston hallinnoiman Hattulan keskiaikaisen kivikirkon. Kir- kon piha-alueella on hyvin kiinnostavaa kasvillisuutta, muun muassa harvinainen vanha lääkekasvi nukula (Leonurus cardiaca), joka on saattanut kulkeutua paikal- le munkkien mukana. Kirkon opas ei ollut tietoinen kasvilajista, sen harvinaisuudesta ja historiasta, vaikka se on alueella helposti havaittava. Merilinnusto ja matkailu Linnut ovat keskeinen eliöryhmä tarkasteltaessa luonnossa tapahtuvia muutoksia. Koska linnut pys- tyvät lentokykyisinä asuttamaan melko nopeasti niil- le sopivat ympäristöt, ympäristömuutokset näkyvät usein juuri linnuston muuttumisena. Koska linnut ovat hyvin tunnettu ja helposti havainnoitava lajiryh- mä, linnustossa tapahtuvat muutokset tulevat myös havaituiksi Selkämeren saaristolinnustossa on tapahtunut viime vuosikymmeninä muutoksia. Monet muutok- set ovat suoraa seurausta ihmisen toimintatapojen muutoksista alueella: metsästys on vähentynyt ja mu- nien keruu loppunut. Häirintä on lisääntynyt joillain 219 K estävyys luontom atkailussa alueilla ja vähentynyt toisilla. Jotkut häiriötekijät ovat lisääntyneet. Kaikki muutokset eivät johdu muutok- sista pesimäalueilla, muuttolintujen kantoihin vaikut- tavat myös olosuhteet talvehtimisalueilla. Trendinä on isokokoisten lajien, merihanhen, kyhmyjoutsenen ja haahkan runsastuminen ja ulkosaariston kahlaajien taantuminen. Täysin uutena lajina Selkämeren saaris- toon on asettunut valkoposkihanhi. Vainon aikoinaan hävittämä merimetso on palannut pesimäluodoilleen nopeassa tahdissa. Riskilä ja pilkkasiipi ovat paikoin taantuneet. Merikotka pelastui 1970-luvulla täpärästi sukupuutolta ja kanta jatkaa hidasta kasvuaan. On- gelmia merikotkalle aiheuttavat pesäpuiden puute ja häirintä. Lokkilajisto on muuttunut. 1930-luvulla hyvin runsaslukuinen selkälokki on taantunut uhanalaisek- si, kaatopaikoiltakin tuttu serkkunsa harmaalokki sen sijaan on runsastunut vainon vähennyttyä. Vainon takia ennen harvinainen merilokki on nykyään ylei- nen, mutta ei kovin runsas. Haahka kuuluu Selkä- meren saariston voittajiin. Laji oli joskus suorastaan harvinainen. Sitä verottivat kevätmetsästys ja muni- en keruu. Munien keruu on ollut kiellettyä jo kauan, Selkämerellä vähäiseksi käynyt kevätmetsästys loppui 1990-luvulla kokonaan sen kieltävän EU:n lintudirek- tiivin tultua voimaan. Nyt haahka on Selkämeren saa- riston yleisimpiä lintuja. Aikaisena pesijänä se ei kärsi veneilystä ja kesänviettäjien aiheuttamasta häiriöstä lainkaan niin paljon kuin esimerkiksi myöhäisemmät pilkkasiipi ja riskilä. Kesäkuun alussa haahkanpoikaset ovat jo emojensa kanssa isoina parvina vedessä, koi- raat ovat lähteneet takaisin kohti talvehtimisalueitaan. Haahkan tilannetta tulevaisuudessa säätelee sen ravin- toeläimen, sinisimpukan runsaus. Alueilta, joilta sini- simpukka häviää, häviää myös haahka. Myös loiset ja sairaudet säätelevät haahkakantojen runsautta. Pienempiä ulkosaariston lintuja ovat yhdyskuntina pesivät lapintiirat. Tiirayhdyskuntien suojissa viihtyvät karikukot, tyllit ja punajalkaviklot. Yhdyskunnat ovat herkkiä häirinnälle. Tiirayhdyskuntien pesimäsaarten tehokas suojaaminen pesimäaikaiselta maihinnousul- ta olisi siis tärkeää myös monien vähentyneiden lajien kannalta. Nopeasti kantaansa vahvistanut merimetso he- rättää ihmisissä niin ihastusta kuin vihastustakin. Onpa se ensimmäisenä eläimenä päässyt jopa hallitus- ohjelmaan. Merimetso muuttaa saaristomaisemaa paikallisesti siellä, mihin yhdyskunta asettuu pesi- mään. Vuonna 2008 yhdyskuntia oli koko maassa 40 ja kanta ylitti ensimmäistä kertaa 10 000 parin rajan. Laji pesii puuttomilla ja vähäpuustoisilla ulkosaaris- ton luodoilla. Ravinnosta 18 % on ahventa ja 4 % kuhaa. Muut ravintokohteet ovat taloudellisesti mer- kityksettömiä.15 Muulle merilinnustolle merimetso on jopa hyödyksi. Vahvana yhdyskuntalintuna se puolustaa pesimäluotojaan minkkiä vastaan. Muun muassa riskilän on havaittu menestyvän merimetso- jen naapurina. Merikotka on oppinut hyödyntämään 220 merimetson poikasia ravintonaan. Merikotka saat- taakin runsastuessaan muodostaa merimetsokannan kasvua tasapainottavan tekijän. Isoina ja nopeasti runsastuneina lintuina sekä merimetso että merikot- ka ovat matkailullisesti kiinnostavia lajeja. Merikar- vialla matkailijaryhmiä kiinnostavat merimetsojen pesimäsaaret, joita pääsee katsomaan veneestä käsin melko läheltä. Merikotka, joka aikaisemmin oli suurharvinai- suus, on nykyään mahdollista nähdä merellä useinkin. Monelle matkailijalle merikotkan näkeminen onkin sykähdyttävä elämys. Vähemmän matkailussa hyö- dynnetty linnustoon liittyvä luonnontapahtuma on haahkan soidin aikaisin keväällä. Haahkan soidin on näyttävä ja kuuluva tapahtuma, mutta jää jo aikaisuu- tensa takia helposti näkemättä muilta kuin kalastajilta ja aktiiviveneilijöiltä. Matkailussa linnut ovat sekä hyödynnettävä veto- voimatekijä että luontoarvo, jota tulee suojella matkai- lun kielteisiltä vaikutuksilta. Isot saaristolinnut tarjoa- vat helpon tarkkailukohteen retkiryhmille. Aiheeseen perehtyneitä lintuharrastajia kiinnostavat saaristossa etenkin syysmuuttajat. Syysmuutolla pääsee saaristos- sa näkemään usein harvinaisiakin lajeja. Syysmuuton tarkkailumahdollisuudet saaristossa alkavat jo heinä- kuussa ja jatkuvat myöhäissyksyyn. Matkailu- ja virkistyskäytön ja linnustonsuojelun yhteensovittamisen haasteet koskevat erityisesti lintu- yhdyskuntia ja petolintuja. Petolintulajeista arimmat, kuten merikotka ja huuhkaja tarvitsevat häiriöttömiä pesimäalueita. Laajentuva virkistyskäyttö taas vähentää tällaisten alueiden saatavuutta entisestään. Myös jot- kut avoimet luontotyypit, kuten suot ja kahlaajarannat voivat olla pesimäaikaan herkkiä linnuston häiriinty- miselle. Virkistyskäytön ja matkailun suunnittelussa olisikin otettava linnustonsuojelulliset näkökohdat vakavasti. Hyvän esimerkin linnuston hyödyntämisestä luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa tar- joaa Meri-Pori. Alueella on yli 40 kilometriä retkei- lyreittejä, 11 lintu- ja luontotornia, joista osaan pää- see myös pyörätuolilla sekä useita infotauluin varus- tettuja luontopolkuja. Torneja ja tarkkailulavoja on sijoitettu hyviin lintujentarkkailupaikkoihin. Luon- tokohteissa on linnustosta kertovia yleisopasteita ja retkeilyreiteistä on tuotettu selkeät esitteet ja kartat. Kaupunki järjestää kohteisiin myös opastettuja ret- kiä. Lintuharrastus on otettu hyvin huomioon alu- een virkistyspalvelujen suunnittelussa, toisaalta on myös pyritty suojaamaan tärkeitä pesimäalueita vir- kistyskäyttäjien häirinnältä. Meri-Porissa käy luon- tomatkailijoita kauempaakin. Kaupungin järjestämät perusrakenteet; tornit, reitit, opasteet ja luontopolut, maksavat kaupungille vain noin 50 senttiä käyttäjää kohden, joten kyseessä on hyvin kustannustehokas tapa satsata asukkaiden hyvinvointiin ja alueen mat- kailulliseen vetovoimaan. 16 221 K estävyys luontom atkailussa Avaintekijä linnuston kannalta kestävän matkailun ja virkistyskäytön suunnittelussa on kohteiden pro- filointi ja myönteisiä asenteita synnyttävä, avoin tie- dotustapa. Avoin tiedottaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että äärimmäisen harvinaisen niittysuohaukan tarkka pesimäalue kerrotaan esitteissä ja luontopol- kujen tauluissa. Olennaisempaa on kertoa kohteiden linnustollisista arvoista, lajistosta ja tyypillisten lajien elintavoista ja käyttäytymisestä kiinnostusta ja myön- teisiä asenteita herättävällä tavalla. Lopuksi Luontomatkailun kehittämisessä tärkeää olisi olla tie- toinen siitä, millaiseen ympäristöön matkailua ollaan suunnittelemassa ja millainen matkailustrategia vai- kuttaa valittujen kehittämistoimenpiteiden taustalla. Kohteen arvot tulisi selvittää mahdollisimman tarkoin ja suunnitella toiminta sellaiseksi, että se ei heikennä näitä arvoja. Tietoisuus valitusta strategiasta auttaa ennakoi- maan, millaisia kestävyyteen liittyviä haasteita ja mah- dollisuuksia suunniteltuun matkailutoimintaan liittyy. Tieto luontokohteen arvoista mahdollistaa kohteeseen sopivan matkailustrategian valinnan ja auttaa profiloi- maan kohteita sopivalla tavalla. Kohteiden profiloitu- minen niiden luonnon erityispiirteiden ja arvojen mu- kaan edistää kohteen matkailun kehittymistä kestäväk- si. Profiloituminen on onnistunutta silloin, kun koh- teessa käyvät matkailijat tulevat paikalle juuri kyseisen kohteen luonnon erityispiirteiden takia. Onnistunut profiloituminen voi tuottaa myönteisen, kestävän ke- hän: jos kasvillisuudeltaan arvokkaaseen kohteeseen tullaan katsomaan nimenomaan harvinaisia kasveja, kasvillisuus nousee matkailulliseksi resurssiksi, jonka säilyminen varmistetaan. Samoin matkailijat toimivat kohteessa siten, että heidän kohteessa arvostamansa tekijä säilyy. Samanlaisia myönteisiä kehiä voi syntyä minkä tahansa luontoarvon tai -resurssin varaan. Viitteet 1 Puhakka 2007, 138-139. 2 Puhakka 2007, 31. 3 Relph 1976 79-121. 4 Tätä kirjoittaessa uutisoitiin saamelaisnuorten Rovaniemellä pitämästä mielenosoituksesta saamelaispukujen asiatonta käyttöä vastaan. Mie- lenosoittajat arvostelivat saamelaispukujen käyttöä matkailuoppaiden yllä ja turistirihkamassa sekä pukujen epäaitoja versioita ja käyttö- tapoja. Saamenpuvun käyttö on esimerkki matkailun kulttuurisen kestävyyden aspektista. Pohjolan Sanomat. . 30.10.2008. 5 Hankonen 2005. 6 Eerala, Jan. Weblog, päivätty 18.8.2005. . 7 Puhakka 2007, 126. 8 Ylen Ajantasa 20.9 2008. Lauantaivieraana kirjailija Raimo O. Kojo, haastattelijana Tapani Leisti. 9 Rauman kaupungin ympäristötoimi. . 222 10 Salmi, suullinen tieto 2.9 2008. 11 Helsingin Sanomat. . 19.10.2008. 12 Rauman kaupungin ympäristötoimi. . 13 Fermentointi on teeainesten kuivaamismenetelmä, jonka avulla kasvin aromit saadaan hyvin esille. 14 Tieto viimemainitusta lajista saatu luontokartoittaja Ossi Siivoselta. 15 Suomen ympäristökeskus. . 16 Kimmo Nuotio, Porin kaupungin ympäristötoimi, suullinen tieto. Lähdeluettelo Haastattelut Nuotio, Kimmo, Porin kaupungin ympäristötoimi: Keskustelu 26.10 2005. Salmi, Juhani: Keskustelu 2.9 2008. Siivonen, Ossi: Puhelinkeskustelu 18.12 2008. Tutkimuskirjallisuus Eerala, Jan: Kansallispuisto (sivu)tuotteena. Weblog, päivätty 18.8.2005. . Hankonen, Ilona 2005: ”Nimensä veroinen” - Eurajoen Kaunissaari nähtynä ja koettuna vapaa-ajan ympäristönä. Proseminaarityö, painamaton. Helsingin Sanomat 19.10.2008: Hyljetuotteiden kielto jakaa EU-maita. . 19.10.2008. Pohjolan Sanomat. Saamelaisnuoret osoittivat mieltä lapinpuvun puo- lesta torstaina Rovaniemellä. . 30.10.2008. Puhakka, Riikka: Kansallispuistot murroksessa – Tutkimus luonnonsuojelun ja matkailun tavoitteiden kohtaamisesta. Joensuun yliopisto, yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunta; N:O 81, 2007. Rauman kaupungin ympäristötoimi. . Relph, Edward: Place and placelessness. Pion Limited, London 1976. Suomen ympäristökeskus. . Ylen Ajantasa 20.9 2008, lauantaivieraana kirjailija Raimo O. Kojo. Haas- tattelijana Tapani Leisti.