Verbien ruotsinkieliset käännösvastineet teoksessa Hetki lyö, Risto Räppääjä Kontrastiivinen tutkimus liike- ja puheaktiverbien käännösvastineista Marika Salo Pro gradu -tutkielma Kieliasiantuntijan linja, suomen kieli Kieli- ja käännöstieteiden laitos Humanistinen tiedekunta Turun yliopisto Helmikuu 2022 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä. TURUN YLIOPISTO Kieli- ja käännöstieteiden laitos / Humanistinen tiedekunta SALO, MARIKA: Verbien ruotsinkieliset käännösvastineet teoksessa Hetki lyö, Risto Räppääjä. Kontrastiivinen tutkimus liike- ja puheaktiverbien käännösvastineista. Pro gradu -tutkielma, 48 s. Kieliasiantuntijan linja, suomen kieli Helmikuu 2022 – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – Tutkin pro gradu -tutkielmassani verbien ruotsinkielisiä käännösvastineita teoksen Hetki lyö, Risto Räppääjä käännöksessä Nu gäller det, Risto Rappare. Teoksen ovat kirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola. Tarkastelen puheakti- ja liikeverbejä. Tutkielmassani keskityn odotuksenvastaisiin ja merkitykseltään eroaviin käännösvastineisiin ja - ratkaisuihin. Esiintymiä on yhteensä 78, joista 37 on liikeverbejä ja 41 puheaktiverbejä. Päälähde tutkielmassani ja luokittelussani on Anneli Pajusen Argumenttirakenne: Asiaintilojen luokitus ja verbien käyttäytyminen suomen kielessä (2001). Olen luokitellut verbit ryhmiin Pajusen luokittelumalliin nojaten. Liikeverbit on jaettu seuraaviin alaluokkiin: kulkemisverbit, ajamisverbit, juoksemisverbit, liikahtamisverbit, heittämisverbit, kosketus- ja asettamisverbit sekä luokittelemattomat esiintymät. Puheaktiverbit on jaettu seuraavasti: huutamisverbit, valittamis- ja tiuskimisverbit, neutraalit verbit, joiden yhteydessä on käytetty adverbia, ja luokittelemattomat esiintymät. Ryhmä valittamis- ja tiuskimisverbit on oma luokitteluni, koska tällaista ryhmää ei ole Pajusen mallissa eroteltu. Tutkielmassani olen pohtinut paljon hyperonyymi–hyponyymisuhteita eli sitä, missä suhteessa alkuperäistekstin verbit ja käännösverbit ovat toisiinsa, toisin sanoen sitä, onko käännetty verbi alkuperäistekstin ala- vai yläkäsitteitä. Omassa materiaalissani on esimerkiksi huristaa käännetty ruotsin kielen köra-verbillä, joka kuvaa ajamista muttei tarkemmin ajamisen tapaa. Toisaalta käännöksiä esiintyy myös toiseen suuntaan: gorma- verbi on alkuperäistekstissä pelkästään huutaa, eikä alkuperäistekstin verbi siis kuvaa samanlaista kovaa tai aggressiivista huutoa kuten gorma. Verbitasovaihtelua esiintyy molempiin suuntiin. Käännös ei siis aina ole yksinkertaistettu, vaikka niin olisi voinut teorian pohjalta olettaa. Itse asiassa käännös on semanttisesti täsmällisempi ruotsinnoksessa useammin kuin oletin, alkutekstin verbit kuitenkin hieman useammin tarkempia kuin käännöksessä. Vaikeasti luokiteltavia tapauksia on runsaasti, koska verbien sävyerot käännöksessä ja alkuperäistekstissä ovat merkittävät tai verbi on käännetty jollain muulla tavoin kuin verbillä. Puheaktiverbeissä kääntäjä käyttää usein verbejä, joissa käännöksessä saa eri käsityksen tilanteesta kuin alkuperäistekstissä. Ruotsinnoksessa on myös useita tapauksia, joissa alkutekstin melko tarkka verbi on käännetty niin, että ruotsinkielinen verbi on melko neutraali, mutta puhumisen tapaa on täsmennetty adverbillä. Esimerkiksi neutraali säga-verbi on saanut yhteyteensä puhumisen tapaa tarkemmin ilmaisevan adverbin. Aineistossani liikeverbejä ei ole adverbillä täsmennetty, vaan adverbin käyttö liittyy ainoastaan puheaktiverbien käännösvastineisiin. Asiasanat: puheaktiverbit, liikeverbit, käännösvastine, kontrastiivinen lingvistiikka, ruotsin kieli Sisällys 1. Johdanto ....................................................................................................................... 2 1.1. Tutkimusaihe, -materiaalit ja -metodit ............................................................................. 2 1.2. Aiempi tutkimus ................................................................................................................... 5 2. Kääntämisestä .............................................................................................................. 7 2.1. Teoriaa kääntämisestä ja kääntämisen tutkimuksesta ................................................. 7 2.2 Kontrastiivinen analyysi ......................................................................................................... 8 2.3 Kääntämisen ongelmakohdista ............................................................................................ 8 2.4. Lastenkirjallisuudesta ja sen kääntämisestä ..................................................................... 9 3. Aineiston liike- ja puheaktiverbien analyysi Pajusen argumenttirakennemallin pohjalta 11 3.1. Liikeverbit ........................................................................................................................... 12 3.1.1. Kulkemisverbit............................................................................................................... 13 3.1.2. Ajamisverbit ................................................................................................................... 18 3.1.3. Juoksemisverbit ............................................................................................................ 18 3.1.4. Liikahtamisverbit ........................................................................................................... 20 3.1.5. Heittämisverbit .............................................................................................................. 21 3.1.6. Lyömisverbit .................................................................................................................. 22 3.1.7. Kosketus- ja asettamisverbit....................................................................................... 23 3.1.8. Luokittelemattomat esiintymät .................................................................................... 24 3.2. Puheaktiverbit .................................................................................................................... 27 3.2.1. Huutamisverbit .............................................................................................................. 27 3.2.2. Valittamis- ja tiuskimisverbit ....................................................................................... 31 3.2.3. Neutraali verbi + adverbi ............................................................................................. 33 3.2.4. Luokittelemattomat esiintymät .................................................................................... 35 4. Tulokset ja pohdinta .................................................................................................... 39 5. Lähteet ........................................................................................................................ 43 2 1. Johdanto 1.1. Tutkimusaihe, -materiaalit ja -metodit Tässä tutkielmassa tarkastelen Hetki lyö, Risto Räppääjä -teoksen verbejä ja vertaan niitä saman teoksen ruotsinnoksessa Nu gäller det, Risto Rappare esiintyviin verbien käännösvastineisiin. Kyseessä on kontrastiivinen tutkimus. Tieteen termipankki määrittelee kontrastiivisen kielentutkimuksen kielitieteen osa-alueeksi, ”jonka tavoitteena on kieliä vertailemalla kuvata niiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä tietyn teoreettis-metodisen kehityksen puitteissa” (Tieteen termipankin kotisivu, viitattu 5.8.2021). Seija Tiisala lisää, että systemaattinen vertailu tapahtuu myös saman kielimallin mukaan. Vertailussa voi olla kaksi tai useampia kieliä. (Tiisala 1997: 8). Olen lukenut teoksia rinnakkain ja valinnut tutkimusaineistoon ne verbit, joiden käännösvastineissa on merkittäviä eroja alkutekstin verbeihin nähden. Halusin tarkastella nimenomaan eroavaisuuksia, koska koin sen mielekkäänä, ja aineistoa oli myös tarvetta rajata sopivan kokoiseksi. Jos olisin valinnut kaikki verbit, tutkielmasta olisi tullut liian pitkä. Tarkastelen erityisesti liikeverbejä ja puheaktiverbejä. Olen valinnut tarkasteluun nämä ryhmät, koska ne olivat suhteellisen selkeitä ryhmiä, ja lisäksi niitä käytetään lastenkirjoissa paljon. Materiaaliini kuuluu yhteensä 78 verbiesiintymää, joista liikeverbiesiintymiä on 37 ja puheaktiverbiesiintymiä 41. Jos aineistossa esiintyy sama verbi useampaan kertaan, se on saatettu kääntää ruotsiin eri tavalla, ja tarkasteluun ovat siis valikoituneet juuri ne verbit, joiden käännösvastineissa on semanttisia eroavaisuuksia. Lähes kaikki verbit kuvaavat ihmisen liikettä tai ääntelyä, mutta joissakin esimerkeissä liikkuja tai ääntelijä on myös koira, kuten teoksessa esiintyvä Vanessa. Laitteiden pitämää ääntä aineistossa ei kuvata. Kääntäminen on aina kiinnostanut minua. Valitsin aineistoksi lastenkirjan, koska halusin tutkia lastenkirjojen kieltä. Risto Räppääjä -sarja valikoitui sillä perusteella, että siitä ei ole tehty vielä paljon tutkimusta, kun vertaa vaikka Muumeihin. Pidän lastenkirjallisuutta itseisarvoisena tutkimuskohteena, ja kotimaisen lastenkirjallisuuden kieltä – ehkä Muumeja lukuun ottamatta – on tutkittu vielä suhteellisen vähän. Suomessa vuosittain julkaistavasta lastenkirjallisuudesta 75–85 prosenttia on käännöskirjallisuutta, minkä takia käännetyn 3 lastenkirjallisuuden kieli on mielenkiintoista. Lisäksi lapsi tutustuu todennäköisesti ensin käännöskirjallisuuteen, koska sitä on julkaistu niin paljon enemmän ja käännöskirjallisuutta on myös tärkeää tutkia (Puurtinen 2005: 211.) Lastenkirjallisuus on aikuisten kirjoittamaa kirjallisuutta lapsille, joten kirjallisuudessa käytetyissä verbeissä voi olla eroja esimerkiksi aikuisten aikuisille kirjoittamaan kirjallisuuteen verrattuna. Siksi lastenkirjallisuudessa käytetty kieli on mielekäs tutkimusaihe. Olisi kiinnostavaa myös tutkia, onko kääntäjä ottanut huomioon lapsen sanavaraston vai ali- tai yliarvioiko hän lapsen kielellisiä kykyjä. Käännöskieliparit ovat suomi–ruotsi, koska äidinkieleni on ruotsi. Olen kirjoittanut kandidaatintutkielmani Hetki lyö, Risto Räppääjä -romaanin ruotsinnoksen käännösratkaisuista vuonna 2015 (Salo 2015). Tarkastelin tässä tutkielmassa kolmen sanaluokan sanoja: substantiiveja, adjektiiveja ja verbejä. Keskityin tarkastelemaan korvauksia, lisäyksiä ja poisjättöjä. Osa pro gradu -tutkielmassa käytetyistä esimerkeistä on samoja kuin kandidaatintutkielmassa. Kandidaatintutkielmani pohjalta hypoteesini on, että verbien ruotsinkieliset käännösvalinnat luovat käännöksestä kohteliaamman, neutraalimman ja vähemmän huumoria sisältävän lastenromaanin. Risto Räppääjä -kuvakirjasarjan ovat kirjoittaneet siskokset Sinikka ja Tiina Nopola (Sinikka ja Tiina Nopolan yhteinen kotisivu Risto Räppääjästä, viitattu 6.2.2022). Sinikka Nopola (1953–2021) oli koulutukseltaan humanististen tieteitten kandidaatti, mutta töitä hän teki vapaana kirjailijana ja journalistina. Tätä työtä hän teki vuodesta 1985 alkaen. (Tammen sivut Sinikka Nopolan biografia, viitattu 6.2.2022) Tiina Nopola (1955–) taas on koulutukseltaan erityislastentarhanopettaja (Kirjasampon sivut Tiina Nopola, viitattu 6.2.2022.) Tiina Nopola tekee nykyään työtä lastenkirjailijana, näytelmäkirjailijana ja elokuvakäsikirjoittajana (Tammen sivut Tiina Nopolan biografia, viitattu 6.2.2022). Risto Räppääjä -sarjaan kuuluu tällä hetkellä 20 lastenromaania, joskaan sarja ei jatkune enää Sinikka Nopolan kuoleman jälkeen. Lisäksi Risto Räppääjä -sarjaan on tehty monta oheiskirjaa, muun muassa liikennekirja ja kaverikirja. Risto Räppääjä -kirjasarjaa julkaisee kustannusyhtiö Tammi. (Tammen sivut Risto Räppääjä -kirjasarja, viitattu 10.2.2022) Risto Räppääjä -kirjoja on tähän mennessä käännetty ainakin seitsemälle eri kielelle, esimerkiksi japaniksi, viroksi, tanskaksi ja ruotsiksi. Kaikkia teoksia ei ole käännetty kaikille kielille, vaan jollekin kielelle on saatettu kääntää vain yksi tai kaksi kirjaa. Ruotsiksi sarjan kirjoja on käännetty neljä ensimmäistä kirjaa. (Risto Räppääjä -kirjojen käännökset, viitattu 10.2.2022). Työssäni käsittelemä kirja on sarjan ensimmäinen osa Hetki lyö, Risto Räppääjä. 4 Kirjojen lisäksi Risto Räppääjä on tullut tunnetuksi muun muassa elokuvista, tv-sarjasta ja musikaaleista. (Risto Räppääjä näytelmät, musikaalit ja elokuvat, viitattu 10.2.2022). Kirjasarja kertoo Risto Räppääjä -nimisestä pojasta, joka asuu tätinsä kanssa kerrostaloasunnossa, sekä heidän naapureistaan, esimerkiksi herra Lindbergistä. Huumori ja väärinkäsitykset ovat keskeinen osa kirjoja. Hetki lyö, Risto Räppääjä (1997) on siis lastenkirjasarjan ensimmäinen osa ja sen ovat kuvittaneet Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Kuvitus on tässä teoksessa merkittävässä roolissa, koska se sisältää paljon huumoria, ja tämänkaltaista kuvakirjaa käännettäessä kuvitusta ei tule jättää huomioimatta, sillä kuvitus vaikuttaa tekstin tulkintaan. Teoksen Hetki lyö, Risto Räppääjä on kääntänyt ruotsiksi Merit Wager. Käännös Nu gäller det, Risto Rappare on suunnattu ruotsalaisille lapsille. Tästä kertoo paitsi käännöksen julkaissut kustantamo (Bonnier Carlsen), joka on ruotsalainen, myös sanasto, joka eroaa suomenruotsista. Esimerkiksi sana trekant ei ole suomenruotsille tyypillinen sana (alkutekstissä kolmio). Suomenruotsille tyypillisempi sana olisi triangel. Lisäksi herra Lindbergin kysymys Onko sinulla jotain asiaa? on käännetty ruotsiin vanhahtavalla ja ylätyylisellä ilmauksella Vill du mig något?. Tämä ilmaus ei ehkä ole suomalaislapsille tuttu. Käännöksessä sanastoa on myös kotoutettu (ks. luku 2.3.). Puhekieliset ja arkiset ilmaukset sinänsä olisivat yleiskielisen tekstin vastaisia, mutta koska kyseessä on proosateos, tyyli voisi olla vapaampi. Esimerkiksi joitakin suomenruotsalaisia arki- ilmauksia olisi mahdollista käyttää. Käännöksessä on käytetty yleiskielisempää sanaa flervåningshus, kun taas suomenruotsille tyypillisempi olisi epävirallisempi höghus. Kohdeyleisö on saattanut vaikuttaa käännösvalintoihin myös verbien suhteen. Kuvitus on molemmissa kirjoissa sama. Käytän tässä tutkielmassa Anneli Pajusen teosta Argumenttirakenne: Asiaintilojen luokitus ja verbien käyttäytyminen suomen kielessä (2001) ensisijaisena teorialähteenä. Useimmat verbiryhmät ja niitten kuvaukset noudattavat siis Pajusen luokitusmallia. Tutkimani verbit ovat pitkälti yleiskielisiä, koska tarkastelemani teos on lastenkirjallisuutta, jossa pyritään yleensä ymmärrettävyyteen. Puurtisen mukaan lastenkirjallisuus tutkimuskohteena on ollut marginaalinen. Kääntäjä kiinnittää enemmän huomiota tekstien ymmärtävyyteen. Aikuistenkirjallisuudesta lastenkirjallisuus eroaa ainakin aiheeltaan, kerrontatekniikoiltaan ja kieleltään. (Puurtinen 2000: 106) Lastenkirjojen kielessä pyritään yleensä selkeyteen, koska lasten sanavarasto ei vielä sisällä kovin monimutkaisia ilmauksia. 5 Suurin osa tässä tutkielmassa käyttämistäni verbikategorioista on peräisin Pajuselta. Muut kategoriat perustuvat aineistosta löytyneisiin verbeihin, jotka eivät sovi suoraan Pajusen luokitteluun. Olen käyttänyt analyysissäni WSOY pron suomi–ruotsi–suomi-sanakirjaa ja MOT- sanakirjaa. Viittaan jatkossa WSOY:n sanakirjaan lyhenteellä W ja MOT-sanakirjaan lyhenteellä M. (MOT-sanakirjan kotisivu, viitattu 1.2.2022) Tämän lisäksi käytän analyysissani välillä natiivipuhujan intuitiota, koska kaikkien sanojen käännökset tai ainakin ne, jotka sopisivat kontekstiin, eivät aina löydy sanakirjoista. Tutkielmani etenee seuraavasti: Alaluvussa 1.2. esittelen lyhyesti aiempaa tutkimusta verbien kääntämisestä ja lastenkirjallisuuden kääntämisen haasteista. Luvussa 2 kerron kääntämisen teoriasta. Alaluku 2.2. käsittelee nimenomaan lastenkirjallisuuden kääntämistä. Luvussa 3 esittelen Anneli Pajusen verbiteoriaa ja ne verbiryhmät, joita tässä tutkimuksessa käsittelen. Luvussa analysoin myös tutkimusmateriaalin. Luku 3.1. käsittelee liikeverbejä ja luku 3.2. puheaktiverbejä. Näiden yhteydessä esittelen tutkimuksen tuloksia. Luvussa 4 kokoan tutkimuksen tuloksia yhteen ja pohdin käännösvastineiden vaikutusta käännöksen kokonaistunnelmaan.. 1.2. Aiempi tutkimus En löytänyt aiempaa tutkimusta verbien kääntämisestä juuri lastenkirjallisuudessa. Sen sijaan verbien kääntämistä aikuisille suunnatussa kaunokirjallisuudessa on tutkittu jonkin verran. Maria Koch on aiemmin tutkinut liikeverbien kääntymistä suomesta ruotsiin (2005). Aineistonaan hän on käyttänyt Arto Paasilinnan romaania Jäniksen vuosi ja sen ruotsinnosta Harens år. Hän on tutkinut kuinka alkuperäisteoksen liikeverbit on ruotsinnettu. Hän on nimenomaan tutkinut ihmiskehon ja eläinten liikkeitä. Hänen tutkimuksessaan keskeisinä käsitteinä ovat sisäkkäisyys ja limittäisyys. Sisäkkäisyys tarkoittaa sanojen hierarkkisuutta, jossa on esimerkiksi yläkäsite juoma ja sen alakäsitteet kahvi ja konjakki. Limittäisyys tarkoittaa sitä, että sanoilla on osittain sama merkitys. Tutkimuksessaan Koch on jaotellut verbit kolmeen kategoriaan niiden limittäisyysasteen perusteella. Tutkimuksen tuloksena Koch toteaa, että alkutekstin verbit ovat värikkäämpiä 6 kuin niiden käännösvastineet. Toisin sanoen käännösvastine oli ylemmällä hierarkkisella tasolla alkuperäistekstin verbiin nähden. Esimerkiksi pinkoa oli käännetty springa-verbillä. (Koch 2005 :1–3, 25, 66–69) Kochin tutkimustulos vahvisti hypoteesiani siitä, että verbien käännösvastineet olisivat alkuperäistekstin verbejä yksinkertaisempia. Lastenkirjallisuuden kääntämisen ongelmakohtia on tutkinut Pia Maljanen pro gradussaan (2000). Tutkimuksen aineistona on ollut neljä muumikirjaa: Trollkarlens hatt, Farlig midsommar, Pappan och havet ja Sent in november. Hän on tutkinut niitten kirjojen suomennoksia ja englanninnoksia ja todennäköisesti verrannut niitä myös alkuperäisteoksiin. Maljanen on keskittynyt varsinaisesti lastenkirjallisuuden kääntämisen ongelmiin, ja toteaa toisaalta, että lastenkirjallisuuden kääntäminen on niin sanotun aikuisten kirjallisuuden kääntämistä helpompaa, koska sanasto on usein yksinkertaisempaa. Toisaalta lastenkirjallisuutta käännettäessä tulee ottaa huomioon, että kyseessä on aikuisen lapselle kirjoittama teos, ja niin kirjailijan kuin kääntäjän tulee asettua lapsen asemaan. Verratessaan alun perin ruotsiksi kirjoitettujen muumikirjojen suomennoksia ja englanninnoksia Maljanen huomasi, että englanninnoksissa erilaisia kulttuuriadaptaatioita on käytetty enemmän kuin suomennoksissa. (Maljanen 2000: 61-62) Päätelmä perustunee siihen, että suomenkielisen ja ruotsinkielisen maailman kulttuurit eroavat toisistaan vähemmän kuin ruotsinkielisen ja englanninkielisen maailman kulttuurit. Risto Räppääjä -kirjoja on tutkinut aiemmin Anna Kerttu Ruuska pro gradussaan (2014) Perheiden moninaisuus: Risto Räppääjä -lastenkirjasarjan erilaiset perheet. Tämä pro gradu on tehty Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselle. Risto Räppääjä saa isän - teos oli yhtenä aineslähteenä Hanna Jurvelinin pro gradussa (2019), jossa hän tutki tyttöyden representaatioita lastenkirjallisuudessa. Sirja Jurvanen puolestaan on käyttänyt aineslähteenä Risto Räppääjä -elokuvia pro gradussaan Lasten tulkintoja Risto Räppääjä - elokuvien naishahmoista (2015). Kielitieteen graduja samasta kirjasarjasta en löytänyt. 7 2. Kääntämisestä 2.1. Teoriaa kääntämisestä ja kääntämisen tutkimuksesta Kääntämisessä yritetään löytää oikeat ja sopivat kohdekieliset käännösvastineet alkuperäiselle, lähtökieliselle tekstille. Keskeinen termi käännöstutkimuksessa on ekvivalenssi. Käännöstieteessä käsite merkitsee yleisesti käännösvastinesuhteita. (Ingo 1990: 96, 215) Ekvivalenssi on perinteisin kääntämiseen liittyvä termi. Ekvivalenssi tarkoittaa vastaavuutta lähtö- ja kohdekielisen tekstin välillä. Hyvä käännös mielletään niin, että se on uskollinen alkutekstille. Samoin kääntäjää pidetään hyvänä, jos hän on näkymätön ja tekstille uskollinen. Hyvän käännöksen käyttötarkoitus on sama kuin alkuperäistekstin. (Oittinen 1995: 31) Mikäli täysin vastaavaa käännösvastinetta kohdekielestä ei löydy, voidaan käyttää erityyppisiä ratkaisuja. Näitä ovat esimerkiksi limittäiset tai viereiset ilmaukset. Limittäisyys tarkoittaa sitä, että usealla sanalla on sama merkitys. Harvoin kahden sanan merkitys on tismalleen sama. Vaikka sanat kipeä ja sairas ovat usein vapaasti vaihdettavissa keskenään, on niiden välillä kuitenkin löydettävissä merkitysero. Viereisyys on käsitteenä melko lähellä limittäisyyttä, mutta viereiset sanat eivät kuitenkaan koskaan ole toistensa kanssa synonyymisia. Sanoilla on kyllä yhteisiä merkitystekijöitä, mutta niitä ei voi käyttää toistensa tilalla ilman että merkitys muuttuu. (Ingo 1990: 148–149) Esimerkiksi lyödä ja läimäyttää ovat limittäisiä sanoja, mutta lauseen tarkka merkitys muuttuu, jos toinen verbi korvataan toisella. On olemassa sellaisia sanoja, jotka merkityskentältään sisältyvät kokonaan hierarkiassa ylempänä oleviin sanoihin. Tätä semanttista ilmiötä kutsutaan sisäkkäisyydeksi. (Ingo 1990: 147) Esimerkiksi sanat ruusu ja tulppaani ovat hierarkkisesti kukka-sanan alapuolella. Kukka-sanan yläpuolella taas on sana kasvi. Hierarkkisesti ylempää käsitettä kutsutaan hyperonyymiksi, ja sen alapuolella ovat hyponyymit (Ingo 1990: 147). Esimerkiksi kukka-sana on tulppaani-sanan hyperonyymi, ja tulppaani kukka-sanan alapuolella hyponyymi. Ingon (1990: 148) mukaan kääntäjän täytyy löytää käännösvastine lähtötekstin sanalle samalta hierarkkiselta tasolta. Tämä on hyvän kääntäjän tavoite. 8 2.2 Kontrastiivinen analyysi Kontrastiivinen analyysi on perinteisesti kahden tai mahdollisti myös useamman kielen rakenteiden eroavaisuuksien ja samankaltaisuuksien vertailua. Molemmista kielistä hankitaan esimerkiksi tietty kieliaines ja niitä verrataan keskenään. Kummastakin kielestä otetaan saman kategorian sana tai rakenne ja niitä verrataan keskenään. Kari Sajavaaran mukaan voidaan esimerkiksi vertailla suomen ja englannin genetiiviä. (Sajavaara 1980: 206) Tiisala puolestaan määrittelee kontrastiivisen analyysin seuraavasti: ”Kontrastiivinen analyysi on kahden tai useamman kielen kaikilla kielen eri tasoilla saman kielioppimallin mukaan tapahtuvaa systemaattista vertailua, jossa tarkastellaan kielten välisiä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä” (Tiisala 1997: 8). Omassa tutkielmassani keskityn pelkästään liikeverbien ja puheaktiverbien käännösvastineiden eroavaisuuksiin. 2.3 Kääntämisen ongelmakohdista Yleisenä kääntämisen haasteena kääntäjälle tulee vastaan lähde- ja kohdekielten lukijoiden erilaiset taustatiedot, joita tarinan ymmärtämiseen tarvitaan. Mitä suuremmat kulttuurierot ovat lähde- ja kohdekielessä, sen haastavampaa on kääntäjän työ. Kulttuurierot kattavat koko elinympäristön. Kääntäessä kääntäjän tulee aina myös muistaa, että kohdekielen lukijat elävät yleensä erilaisessa yhteiskunnassa kuin alkuperäistekstin lukijat. Tällöin kääntäjän rooliksi jää pohtia, mitä asioita täytyy muokata tai muuttaa, jotta kohdelukijat ymmärtävät tekstin tai saavat vastaavanlaisen lukukokemuksen kuin alkuperäisteoksen lukijat. Joskus kääntäjä joutuu ymmärrettävyyden vuoksi myös jättämään asioita käännöksestä pois, mikä köyhdyttää tekstiä. (Vehmas-Lehto 1999: 102– 105) Minun tutkimieni lastenromaanien maiden kulttuurierot ovat pieniä. Yksi haaste ovat myös konventioerot, kuten kaavamaiset ilmaukset ja etikettiin liittyvät seikat. Yleensä noudatetaan kohdekielen käytänteitä. Esimerkiksi käyttöohjeissa käytetään englannissa usein imperatiivia ja suomessa usein passiivia. Etikettiin liittyviin asioihin taas kuuluu esimerkiksi puhuttelu. Esimerkiksi saksalaisesta olisi todennäköisesti sopimatonta sinutella vierasta ihmistä. (Vehmas-Lehto 1999: 107–108) Eroja voi olla myös kielellisten keinojen käyttötaajuudessa. Esimerkiksi jossain kielissä suositaan verbejä ja toisissa substantiiveja. Myös lauseiden pituuksissa voi olla eroja. 9 Määrällisiä eroja voi olla vaikea tiedostaa, mutta käännöksen tulisi olla myös määrällisiltä tekijöiltään luontevaa kohdekieltä. Esimerkiksi ruotsin kielessä suositaan paljon verbejä kun taas saksassa suositaan substantiiveja. (Vehmas-Lehto 1999: 110) Usein käännöstekstit ovat sanastoltaan ja lauserakenteeltaan yksinkertaisempia kuin niiden alkuperäistekstit. Usein myös käännöksissä suositaan vähemmän luovia ja tavanomaisia käännösratkaisuja. (Puurtinen 2005: 220) Sanaston yksinkertaistumista pidetään yhtenä niin sanotuista käännösuniversaaleista. Käännösuniversaaleilla tarkoitetaan kaikille käännöksille tyypillisiä piirteitä. (Nevalainen 2005: 139) Normaalisti kääntäjät kääntävät vieraasta kielestä omalle äidinkielelleen. (Ingo 1990: 302) Ulla Palomäki taas kertoo, että kääntämisen opinnoissakin kohdekielen asema on hyvin tärkeä. Kääntäjän on hallittava äidinkielensä oikeakielisyysvaatimuksien lisäksi kielten eri tyylilajit. Kun lukija arvioi käännöstä, hän kiinnittää aina huomiota kääntäjän käyttämään suomen kieleen, riippumatta siitä onko virhe jo esimerkiksi alkuperäistekstissä. (Palomäki 2004: 21–22) 2.4. Lastenkirjallisuudesta ja sen kääntämisestä Lastenkirjallisuuden tärkeänä ominaisuutena pidetään luettavuutta. On tasapainoilua sen välillä, pitäisikö lastenkirjojen kielen olla monimutkaista ja kartuttaa lapsen sanavarastoa vai yksinkertaista niin että lapsi todennäköisemmin ymmärtää lukemansa (Puurtinen 2000: 109.) Barbara Wall taas pohtii kirjailijan suhdetta lapsilukijaan. Hänen mukaansa keskeisin lastenkirjallisuuden muusta (kauno)kirjallisuudesta erottava tekijä on kirjailijan suhde oletettuun lukijaan eli lapseen. Hänen näkemyksensä on, että kirjasta ei vielä tee lastenkirjaa esimerkiksi lapsipäähenkilö tai kirjan aihe. (Wall 1994: 234). Wall (1994: 22) kiteyttää ajatuksensa seuraavasti: ”Consciousness of audience is at the heart of the narrative process as it is undertaken by writers of stories genuinely for children.” Lastenkirjallisuudessa voidaan toisaalta hänen mukaansa nähdä kaksi tasoa: yksi, joka on tarkoitettu lapselle ja toinen, joka on tarkoitettu aikuiselle. Yhtenä laadukkaan lastenkirjan piirteenä Wall pitää sitä, että sen lukeminen on antoisaa myös aikuislukijalle. (ibid.) Myös Riitta Oittinen pitää tärkeänä, että myös aikuislukija voi nauttia teoksesta (Oittinen 2000: 34). Risto Räppääjä -kirjasarja on hyvä esimerkki lastenkirjasarjasta, missä on huumoria sekä lapsille että aikuisille. Kirjat toimivat siis kahdella tasolla: ne viihdyttävät sekä lasta että esimerkiksi lapselle ääneen lukevaa aikuista. 10 Ääneenluettavuus on tärkeä pitää mielessä kun puhutaan lastenkirjasta. Pitäisi pyrkiä siihen, että kirja on miellyttävää ääneenluettavaa myös aikuiselle. Lasten ja aikuisten välinen kokemusten jakaminen on keskeinen osa lastenkirjallisuutta, mikä myös kääntäjän täytyy ottaa huomioon. Kääntäjän täytyy huomioida, ettei tarinaa kuunteleva lapsi välttämättä vielä osaa lukea. Lapsi ei myöskään yleensä tiedä tai välitä, onko kirja käännös vai ei. (Oittinen 2000: 32-34) Yleensä lapsi kiinnittää vain huomiota siihen, millainen tarina on, esimerkiksi hauska tai jännittävä. Usein kääntäjän ratkaisut lastenkirjallisuuden kääntämisessä liittyvät yhteiskunnan ja kääntäjän lapsikäsitykseen. Lapsikäsitys vaikuttaa useilla tasoilla esimerkiksi siinä, miten kääntäjä haluaa korostaa pedagogista puolta eli opettaa lasta. Oittinen (2004) esittelee Göte Klingsbergin näkemyksiä lastenkirjallisuudesta ja sen kotouttamisesta. Klingsbergin mukaan kääntäjän on otettava huomioon lasten kiinnostuksen kohteet, tarpeet, tunne- elämä, ennakkotiedot ja lukutaito. (Oittinen 2004: 119) Koska se henkilö, joka arvioi lasten kielellisiä kykyjä, on aikuinen, lapsilukijaa saatetaan yli- tai aliarvioida (Täppinen 2003: 30). Jos kohdekielen lukija ei oletettavasti tunnista esimerkiksi kulttuurierojen takia jotakin ilmiötä, tekstiä voidaan käännettäessä kotouttaa. Lähtökielen sana tai ilmiö korvataan jollakin kohdekielen oletetulle lukijalle tutummalla sanalla tai ilmiöllä. (Ingo 1990: 216) Aineistossani Rauha-henkilön nimi on käännetty Ritaksi. Oletettavasti Rauha-nimi olisi ruotsalaisille lapsille liian outo. Kandidaatintutkielmassani oli esimerkiksi virke, jossa substantiivi saunavihta oli käännetty ruotsiin sanalla metspö. Metspö merkitsee ’onkea’. Luultavasti kääntäjä on ajatellut, että ruotsalaiset lapset eivät tunnista saunavihtaa, vaikka sille on olemassa käännösvastine bastukvast. Lastenkirjankääntäjän tulee ottaa huomioon myös kirjan kuvitus, mikäli sellainen on. Kuvan kautta teksti saa uusia ulottuvuuksia. Yleensä kuva täydentää tekstiä lastenkirjallisuudessa, ja voi myös poiketa sanallisesta sisällöstä. Kuvakirjaa luetaan usein ääneen, ja kuvitus rytmittää lukemista. (Oittinen 2007: 177-178) Kaikki Risto Räppääjä - sarjan lastenkirjat ovat kuvakirjoja. 11 3. Aineiston liike- ja puheaktiverbien analyysi Pajusen argumenttirakennemallin pohjalta Anneli Pajunen (2001) esittelee luokittelun merkitykseltään konkreettisista verbeistä. Niillä hän tarkoittaa verbejä, jotka ilmaisevat tekoja, tapahtumia ja tiloja. Hänen luokituksessaan samaan kategoriaan kuuluvat verbit kuvaavat samankaltaista asiaintilaa. Luokittelu perustuu verbin semantiikkaan. Sama verbi voi kuulua useampaan kuin yhteen eri luokkaan, jos samaan luokkaan kuuluvilla verbeillä on samanlainen argumenttirakenne. (Pajunen 2001: 19-20) Pajunen ei kirjassaan ainakaan yksinkertaisesti määrittele mikä argumenttirakenne on, mutta ISK:n mukaan argumenttirakenteella tarkoitetaan sitä, että verbin yhteydessä esiintyy tiettyjä seuralaisia. Näitä seuralaisia voidaan kutsua argumenteiksi, mutta ISK käyttää termiä täydennys. Termiä argumenttirakenne vastaa ISK:ssa termi valenssi. Täydennykset kuvaavat verbin ilmaiseman tilanteen osallistujia. Kun puhutaan verbin täydennysten määrästä, sitä sanotaan paikkaisuudeksi. Kun verbi saa yhden täydennyksen se on yksipaikkainen, kun kaksi täydennystä, se on kaksipaikkainen ja niin edelleen. Täydennyksen lisäksi lauseessa voi olla myös valinnaisia jäseniä. Esimerkiksi verbi luottaa saa kaksi täydennystä: luottajan ja luottamuksen kohteen. (ISK 2005: 439) Esimerkissä Minä pidän sinusta sanat minä ja sinusta ovat pitää-verbin täydennyksiä. Tässä tutkielmassa tarkastelen liikeverbejä ja puheaktiverbejä. Pajusen (2001) määrittelemistä liikeverbikategorioista tarkastelen kulkemisverbejä, ajamisverbejä, juoksemisverbejä, liikahtamisverbejä, heittämisverbejä ja lyömisverbejä. Sen lisäksi mukana on luokittelemattomia liikettä ilmaisevia verbejä. Puheaktiverbeistä mukana ovat huutamisverbit, valittamis- ja tiuskimisverbit sekä neutraalit verbit, joiden yhteydessä esiintyy adverbi. Valittamis- ja tiuskimisverbien ryhmä on omani. Nämä verbit on luokiteltu Pajusen mallin mukaan, mutta ryhmiä ei esiinny hänen teoksessaan. Myös puheaktiverbeissä on luokittelemattomia esiintymiä. Luokittelemattomat verbit ovat luokittelemattomia siksi, että ne olivat vaikeita sijoittaa mihinkään kategoriaan tai esimerkkejä kategorioista oli vain yksi. Esimerkeissä esittelen ensin alkuperäistekstin esiintymän lauseyhteydessään ja sen jälkeen kyseisen kohdan käännösvastineen. 12 3.1. Liikeverbit Liikeverbit kuvaavat erilaista liikkumista. Liike voidaan Pajusen (2001: 185) mukaan jakaa kahteen alatyyppiin, lokomotionaaliseen ja orientaation muutosta edellyttävään. Lokomotionaalinen liike edellyttää useimmiten maantieteellisen paikan muutosta, kun taas orientaation muutosta edellyttävä liike edellyttää sitä että ruumin asento tai ruumiinosan asento muuttuu. Tämän tyypin liike voi olla kontrolloitua tai kontrolloimatonta. Lokomotionaaliseen liikkeeseen lasketaan myös sellaiset verbit, jotka kuvaavat paikallaan liikkumista, esimerkiksi liikehtiä. Lokomotionaalinen liike voi olla muun muassa omavoimaista, dynaamista eli se johtuu fysikaalisista syistä tai kausatiivista eli syy- seuraussuhteesta johtuvaa. (Pajunen 2001: 185–186) Refleksiivinen liike on liikettä, joka koodaa liikettä ihmiseen itseensä, eli verbejä, jossa ruumis tai ihmisen ruumiinosa liikkuu. Tietyt liikkeet vaativat esimerkiksi tietynlaisen asennon ja tietyt liikkeet vaativat myös tietyn nopeuden eli liikkeet tapahtuvat joko nopeasti tai hitaasti. (Pajunen 2001: 189, 211) Ihminen ei esimerkiksi voi kaahata hitaasti tai raahautua (eteenpäin) nopeasti. Suurin osan tutkielmani liikeverbeistä kuuluu orientaatiokategoriaan, jossa liike kuvaa ihmisen asennon tai ruumiinosan asennon muutosta. Liikeverbit voivat myös kuvata liikettä eri suuntiin. Ihminen voi esimerkiksi liikkua liikkumispinnan suhteen joko horisontaalisesti eli eteenpäin tai taaksepäin tai vertikaalisesti, eli ylöspäin tai alaspäin. (Pajunen 2001: 198) Esimerkkejä tällaisista verbeistä ovat esimerkiksi peruuttaa ja liitää ja kavuta ja kiivetä tai kurottaa ja laskeutua ja kyykistyä. Tämän lisäksi erilaiset verbit kuvaat liikkumisen tavan lisäksi myös erilaisten ihmisten tapaa liikkua. Laihan ihmisen kävelyä ei voi kuvata sanalla lyllertää eikä lyhyen ihmisen kävelyä sanalla koikkelehtia. Askellus voi olla myös lyhyttä tai pitkää tai sen nopeus voi vaihdella (Pajunen 2001: 189, 205). Esimerkiksi kipittäminen on lyhyttä askellusta ja harppominen pitkää. 13 3.1.1. Kulkemisverbit Kulkemisverbit ovat Pajusen mukaan verbejä, jotka ilmaisevat liikettä, jota ihminen voi kontrolloida. Yleensä kulkemisverbit kuvaavat jonkin suuntaista liikettä ja ne kuvaavat etenemistä. (Pajunen 2001: 199) Alla olevat esimerkit ja analyysi kulkemisverbeistä ovat peräisin käyttämästäni materiaalista. Ruotsinnoksissa on tavallisesti käytetty alkutekstin verbejä vastaavia ruotsinkielisiä verbejä, mutta näissä esimerkeissä tarkastelussa ovat verbit, joiden käännösvastineissa on jotain poikkeavaa. (1) Lopuksi hän kävi parvekkeella. (s. 3) Till slut tog han en sväng ut på balkongen. (s. 9) (2) Rauha käväisi rapussa ja tuli hengästyneenä takaisin. (s. 5) Rita skyndade ut i trapphuset och kom tillbaka med andan i halsen. (s. 12) (3) Risto kävi parvekkeella huutamassa apua ja rynnisti sitten sateenvarjon kanssa eteiseen. (s. 60) Risto sprang ut på balkongen och skrek på hjälp, och sedan ställde han sig med paraplyet i hallen. (s. 69) Käydä-sanan ensisijainen ruotsinkielinen käännösvastine on sanakirjan mukaan gå (W) eli tässä imperfektimuoto gick, mutta tässä tapauksessa kääntäjä on valinnut käännökseen ruotsinkielisen fraasin, jonka suomenkielinen käännösvastine voisi olla käväistä-sana. Tämä valinta yksittäisen sanan sijaan aiheuttaa verbin kuvaaman liikkeen kestoeron, jolloin suomenkielinen kävi kuvaa pitkäkestoisempaa liikettä kuin ruotsin tog en sväng. Toisessa esimerkissä tilanne on päinvastainen: alkuperäistekstissä Rauha käy nopeasti rapussa, mutta ruotsinkielinen vastine ei tuo esille tekemisen kestoa. Kolmannessa esimerkissä annetaan suomeksi ymmärtää, että Riston käynti parvekkeella on lyhyt, mutta ruotsinnoksessa verbi kertoo hänen juoksevan parvekkeelle, ja vasta seuraavasta lauseesta käy ilmi, että hän tulee nopeasti takaisin. Springa ut (’juosta ulos’) kuvaa myös liikkeen nopeutta – nopeaa liikettä, käydä ei ota siihen kantaa. Springa ei kerro myöskään, että Risto tulee myös takaisin, mutta käydä-verbi sisältää merkityksen, että henkilö myös palaa alkupisteeseen. Käydä-verbi kuuluu myös alaluokkaan väyläverbit 14 ja tarkalleen ottaen bidirektionaalisiin liikeverbeihin, jotka ilmaisevat väylälle sijoittuvaa edestakaista liikettä (Pajunen 2001: 209). (4) – Ei häädä, mutta minä saan käydä kerran viikossa Vanessaa katsomassa, Risto sanoi. (s. 10) – Nej, men jag får passa Vanessa en gång i veckan, sa Risto. (s. 16) Ruotsinkielinen käännös ei tässä yhteydessä käytä liikeverbiä, vaan passa kääntyy suomeksi hoitaa tai vahtia. Sen merkitys on hieman erilainen alkuperäiseen verrattuna, jossa lemmikkiä käydään katsomassa lähinnä huvin vuoksi. (5) Risto kulki asunnossa ja rummutti kauhalla kaikkea mitä eteen sattui: muuttolaatikoita, pöydänkulmia, ikkunalautoja. (s. 6) Risto vankade runt i lägenheten och trummade med sleven på allt som kom i hans väg: flyttkartongerna, bordshörnen, fönsterbrädena. (s. 12) Kulkea-sanan ensisijainen ruotsinkielinen käännösvastine sanakirjassa (W) on gå, toisena åka, jos kuljetaan kulkuneuvolla. Vanka on suomeksi paremminkin ’kulkea ympäriinsä taukoamatta’ (W). Käännöksestä saa vaikutelman, että liikkuminen on ilmaistu tarkemmin kuin alkuperäistekstissä. WSOYpro:n suomi–ruotsi–suomi-sanakirjan mukaan vanka-sana merkitsee ’kulkea’, ’käyskennellä’, ’vaeltaa’. Sana runt vanka-verbin yhteydessä luo käännökseen vaikutelman, että kuljetaan ympäriinsä. Runt merkitsee ’ympäri’, ’ympärillä’ (W). Kulkea-verbi kuuluu alaverbiryhmään siirtymisverbit (Pajunen 2001: 208). Jos ruotsin verbejä lähdetään luokittelemaan Pajusen mallin mukaan, vanka olisi pikemminkin väyläverbi; se kuvaa edestakaista liikettä jollakin alueella. Käydä-verbin lailla esimerkiksi WSOY:n sanakirjan tarjoama vanka-verbin käännösvastine käyskennellä lukeutuu Pajusen mukaan bidirektionaalisiin liikeverbeihin. Kuten tutkimuskirjallisuudessa todetaan, käännöksissä esiintyvät alkuperäistekstin käännösvastineet ovat usein yksinkertaistettuja alkutekstiin nähden. (ks. Puurtinen 2005: 220) Tämä ei yllä olevassa esimerkissä päde. Kulkea-verbin käännösvastine on gå, jolle vanka on hyponyymi. Toisin sanoen vanka kuvaa tarkemmin, miten liikutaan verrattuna kulkea-verbiin tai sen ensisijaiseen sanakirjavastineeseen gå. 15 Tulla-verbi voidaan laskea väyläverbeihin. Yksi perustelu tähän on, että väyläverbit voidaan lukea niin sanottuihin deiktisiin verbeihin, jotka kuvaavat olion liikettä suhteessa puhujan ja kuulijan asemiin. Toisaalta tulla-verbi (samoin kuin mennä-verbi) voidaan nähdä yleismerkityksisinä. (Pajunen 2001: 219.) Alla esittelen kolme esimerkkiä. (6) Hetken päästä Rauha ja Tellervo tulivat poliisien luo ja kuulivat heiltä, että alueella oli jo neljä kadonnutta. (s. 50) Ett ögonblick senare dök Rita och Tea upp hos poliserna igen och fick höra att det nu fanns fyra personer i området som hade gått vilse. (s. 57) (7) Keittiöstä tullessaan hän kuuli rapinaa eteisestä. (s. 59) När han kom ut i köket hörde han ett skrapande ljud från hallen. (s. 67) (8) Herra Lindberg tuli kadulla vastaan. (s. 96) Herr Lindberg råkade komma emot dem på gatan. (s. 108) Yllä olevissa kolmessa esimerkissä on suomeksi käytetty tulla-verbiä. Ruotsiksi käännetyillä verbeillä on keskenään ja suomennokseen verrattuna huomattavia eroja. Dyka upp tarkoittaa lähinnä ’ilmestyä’ (M). Esimerkissä 6 henkilöt ilmestyvät yhtäkkiä poliisien luo. Ilmestyminen tapahtuu yleensä nopeasti, kun taas tulla-verbi ei ota kantaa tekemisen kestoon. Ensimmäisessä on siis käytetty ruotsiksi tarkempaa verbiä kuin suomen tulla. Dyka upp -verbin suomennos voisi olla ilmestyä. Ilmestyä-verbin luokitteleminen Pajusen mallin mukaan ei ole aivan yksinkertaista. ’Ilmestyminen’ on toisaalta siirtymistä, mutta kuvaa myös tilanteen (äkillistä) tapahtumaa. Siksi mielestäni verbin voi laskea sekä siirtymisverbeihin että muutosverbeihin. Tullessaan-muodon vastine (esimerkki numero 7) kom ut i muuttaa tulemisen suunnan: ruotsinkielisessä versiossa Risto on tulossa keittiöön, ei keittiöstä. Käännöksessä on siis suunnan ilmaisemista koskeva virhe. Jos verbin yhteydessä olisi prepositio ur, kuvattaisiin jostain poistumista. Viimeisessä esimerkissä (esimerkki numero 8) on kyse sattumanvaraisesta kohtaamisesta herra Lindbergin kanssa. Alkuperäistekstissä sattumanvaraisuus on ymmärrettävissä kontekstin avulla, mutta jotta sama merkitys sattumanvaraisuudesta saadaan ruotsinnokseen, on käytettävä lisäksi råka-verbiä (på någon) (’sattua’, ’kohdata sattumalta’) (W). 16 (9) – Nyt se tuli, herra Lindberg sanoi. (s. 69) – Nu är det dags, sa herr Lindberg. (s. 78) Nyt se tuli -rakenteen käännösvastine voisi olla ruotsiksi nu kom den/det. Kääntäjän käyttämä ruotsinnos Nu är det dags tarkoittaa suomeksi ’nyt on aika’ eli liikkumisverbiä ei ole käytetty ollenkaan. Ilman kontekstia olisi mahdotonta tietää, että kyse on edes samasta kirjan kohdasta. Käännökseen on mahdollisesti vaikuttanut kirjassa kuvattava tilanne. Kun herra Lindberg sanoo nyt se tuli, hän viittaa siihen, että Vanessa tulee Ristolle hoitoon. Rauha ymmärtää väärin ja luulee, että häätö tuli. Toisaalta herra Lindberg tietää, mistä todellisuudessa puhutaan – koirasta eikä häädöstä. Tämän takia käännös tuntuu oudolta, koska kääntäjä on katsonut tilannetta Rauhan näkökulmasta. (10) Vanessa tuli nuolemaan hänen kättään. (s. 70) Vanessa ______ slickade hennes hand. (s. 79) Esimerkin 10 käännöksestä puuttuu kulkemisverbi kokonaan, koska tulla-verbi on jätetty kääntämättä. Tästä aiheutuu hienoinen merkitysero, jossa kohti tulemista ei korosteta. (11) Rauha vetäytyi parvekkeen nurkkaan voidakseen seurata, keitä taksissa matkusti. (s. 34) Rita lutade sig försiktigt fram över balkongräcket och försökte se vem det var som kom. (s. 40) Vetäytyä on ruotsiksi dra sig tillbaka (W). Lutade sig fram (W) taas tarkoittaa nojautumista eteenpäin. Käännöksessä on siis jostakin syystä käytetty erisuuntaista liikettä ilmaisevaa verbiä kuin alkuperäistekstissä. Tästä seuraa myös se, että virkkeen merkitys käännöksessä muuttuu. Vetäytyä-verbi kuuluu lähtemisverbien alaluokkaan (Pajunen 2001: 208). (12) Klovni kumarteli ja poistui näyttämöltä aplodien saattelemana. (s. 88) Clownen bugade och försvann från scenen, åtföljd av varma applåder. (s. 99) Poistua-verbin odotuksenmukainen ruotsinkielinen käännös tämän kaltaisessa kontekstissa olisi avlägsna sig (W), mutta tässä kääntäjä on valinnut toisenlaisen 17 ratkaisun. Försvinna-verbin suora käännös on kadota (W), josta syntyy mielikuva klovnin häviämisestä savuna ilmaan, mikä ei kuitenkaan varmaankaan ole alkuperäistekstin tarkoitus. Poistua-verbi kuuluu alaverbiluokkaan siirtymisverbit (Pajunen 2001: 208). (13) Risto ja Antero ottivat jalkapallon ja lähtivät. (s. 44) Risto och Ante tog fotbollen och sprang iväg. (s. 50) Ruotsinkielinen käännös on tässä tapauksessa tarkemmin lähtemisen tapaa kuvaava ja ottaa kantaa myös nopeuteen. Suomenkielisessä versiossa pojat eivät välttämättä juokse. Suomenkielinen verbi kuvaa siis poistumista lähtöpaikasta johonkin suuntaan, ruotsinkielinen myös tapaa ja nopeutta. Lähteä-verbi kuuluu alaluokkaan siirtymisverbit. Siirtymisverbit kuvaavat horisontaalista liikettä jotain pintaa pitkin, mutta eivät ota kantaa siirtymisen tapaan. Ne myös kuvaavat lähtöpaikasta erkanevaa liikettä. (Pajunen 2001: 208) Lähteä-verbi kuuluu nähdäkseni tähän kategoriaan, koska se on neutraali eikä ota kantaa siirtymisen tapaan. (14) Entä jos Vanessa onkin mennyt kotiin? (s. 73) Ja men, tänk om Vanessa redan har sprungit hem? (s. 84) Alkuperäisessä versiossa on käytetty hyvin tavanomaista mennä-verbiä, jota voidaan käyttää niin ihmisten, eläinten kuin elottomienkin asioiden liikkumisesta. Ruotsin kielessä edellä olevassa kontekstissa ei voi käyttää suoraa käännösvastinetta gå, vaan lähes ainoa luonteva vaihtoehto on käännöksessä esiintyvä springa, koska on kyse karanneesta eläimestä. Gå-verbin käyttäminen eläimen liikkumisesta kuulostaa myös natiivipuhujan korvaan hivenen epäluontevalta. Koska gå-verbi on liikkumisen tapaa epätäsmällisemmin kuvaava verbi, ja springa taas kertoo liikkeen nopeudesta, on springa (’juosta’) sanan gå hyponyymi. Mennä-verbi kuuluu alaluokkaan siirtymisverbit. Se voidaan katsoa myös väyläverbiksi. (Pajunen 2001: 208) 18 3.1.2. Ajamisverbit Tässä alaluvussa käsitellään verbejä, joilla kuvataan liikkumista jonkin välineen kanssa, esimerkiksi autolla tai polkupyörällä. (15) Hän näki, kuinka täyteen pakatut autot huristivat maalle. (s. 31) Hon såg och hörde hur fullpackade bilar körde ut på landet. (s. 37) (16) Samassa talon eteen huristi taksi. (s. 31) I samma ögonblick körde en taxi fram till huset. (s. 37) Suomen kielen huristi tarkoittaa nopeampaa liikkumista kuin ruotsin kielen körde. Huristaa on myös köra-verbiä värikkäämpi ilmaisu. Sanakirjavastineina verbille huristaa annetaan susa (iväg) sekä WSOYPron sanakirjassa että MOT Kielipalvelussa. Köra merkitsee ylipäätään ajamista ja on melko neutraali. Köra-verbin suorin käännösvastine ajaa on huristaa-sanan hyperonyymi. 3.1.3. Juoksemisverbit Juoksemisverbit kuvaavat ihmisen omavoimaista, kontrolloimaa liikkumista. Ne kuuluvat kulkemisverbien alaluokkaan, jonka yläluokka puolestaan on askelverbit. Näiden kaikkien yläluokka on väyläverbit. Yleensä juokseminen tapahtuu pystyasennossa maata pitkin. Juokseminen tapahtuu jotakin pintaa pitkin, ja verbit koodaavat myös liikkujan hahmoa. Myös askelpituus ja etenemisnopeus korreloivat (esimerkiksi hölkätä, juosta). Juoksuaskel voi olla hidasta, mutta myös esimerkiksi kömpelöä, raskasta tai epärytmistä. (Pajunen 2001: 199–201) Aineistossani on tapauksia, joissa juoksemisverbit oli käännetty verbillä, joka ei varsinaisesti kuulu juoksemisverbien luokkaan. (17) Risto juoksi avaamaan oven. (s. 82) Dörren öppnades. (s. 92) 19 Käännöksessä on käytetty passiivirakennetta, joten juoksemisverbi puuttuu kokonaan. Ruotsinnos ei myöskään kerro, kuka oven avaa, mutta tämän voi päätellä kontekstista, sillä kohtaus jatkuu: Där stod Risto, andfådd och röd i ansiktet. Riston siirtymistä ovelle ei kuitenkaan kerrota. Ruotsinnos on siis epäselvempi. (18) Helikopteri pörräsi taivaalla, ja lehdistö ja televisio ryntäsivät paikalle (s. 50) En helikopter surrade uppe i luften, och press och teve hade kommit till platsen (s. 57) Ryntäsivät-sana ilmaisee paljon tarkempaa ja nopeampaa liikkumista kuin käännöksessä käytetty hade kommit -ilmaisu. Tämä ei ole yhtä tarkka liikkumista kuvaava verbi. Liikkumisen tapaa ei mainita käännöksessä ollenkaan. Alkuperäistekstissä ja ruotsinnoksessa on myös aikamuotoero. Alkuperäistekstissä median edustajat ryntäsivät paikalle tilanteen kuvaamishetkellä; ruotsinnoksessa he taas olivat jo siellä, koska aikamuoto on pluskvamperfekti. Teoksessa käytetty aikamuoto on läpi koko teoksen imperfekti. (19) Risto kävi parvekkeella huutamassa apua ja rynnisti sitten sateenvarjon kanssa eteiseen. (s. 60) Risto sprang ut på balkongen och skrek på hjälp, och sedan ställde han sig med paraplyet i hallen. (s. 69) Viimeiseen esimerkkiin liittyvää rynnistää-verbiä ei ole käännetty ruotsiksi liikeverbillä, vaan käännöksen mukaan Risto jää seisomaan paikalleen eteiseen. Ställa sig kuuluu seisomisverbeihin. Seisomisverbien yläluokka on asentoverbit. Seisominen kuvaa paikallaan oloa pystyasennossa. 20 3.1.4. Liikahtamisverbit Liikahtamisverbillä kuvataan äkillistä näkyvää pientä liikettä reaktiona johonkin ulkoiseen ärsykkeeseen. Liikahtaminen voi kohdistua joko koko ruumiiseen tai ruumiinosaan. Osa liikahtamisverbeistä koodaa ruumiinosan liikahduksia, esimerkiksi nytkähtämisverbit kuten nytkähtää. Liike voi olla myös edestakaista. Liikahtaminen on usein kontrolloimatonta. Liikahtamisverbit ovat reaktiota positiivisiin ja negatiivisiin tapahtumiin. Ärsyke on kuitenkin useimmiten negatiivinen, esimerkiksi vavahtaa ja säpsähtää (Pajunen 2001: 212–213) Tämä johtaa siihen, että liikahtamisverbit kuvaavat yleensä äkillisiä ja lyhytkestoisia liikkeitä. Niissä on käytetty johtimia, joilla johdetut verbit kuuluvat niin sanottuun muuntelujohdosten ryhmään. Tarkemmin ottaen ne ovat momentaanisia johdoksia, jotka kuvaavat äkillisyyttä, hetkellisyyttä ja kerrallisuutta (ks. Koivisto 2013: 289). (20) Tellervo niiskaisi ja otti Anteron kainaloonsa. (s. 50) Tea snörvlade och gav Ante en kram. (s. 57) Edellä mainittujen verbien keskeisin ero on toiminnan kesto. Niiskaisi viittaa kyseessä olevan asian tekemiseen yhden kerran, kun taas snörvla tarkoittaa toistuvaa niiskuttamista pidemmän aikaa. Sekä MOT Kielipalvelun että WSOY Pron sanakirjan mukaan snörvla merkitsee ’tuhista’. Tuhiseminen on pitkäkestoisempaa ja jatkuvaa tekemistä. Tällaiset verbit ovat frekventatiivijohdoksia. Niissä johtimena voi olla le, -i tai -O. Momentaanisissa johdoksissa johdin puolestaan on -Aise. (Koivisto 2013: 289). Niiskaista-verbissä on juuri - Aise-johdin, joka luo merkityksen tapahtuman kerrallisuudesta. (21) Minä rummutan ja Rauha pullistelee. (s. 78) Jag trummar och Rita gör konster. (s. 89) Tässä alkuperäisellä verbillä ja käännöksellä on vain se yhteys, että gör konster voi tarkoittaa millaisia temppuja tahansa, ei ainoastaan voimailuun liittyvää pullistelua. Voidaan myös ajatella niin, että ’pullistella’ on tietynlainen temppu ja gör konster mikä temppu tahansa, ja ’temppu’ on ’pullistelemisen’ yläkategoria. Toisin sanoen minkä tahansa tempun tekeminen on pullistella-verbin hyperonyymi. 21 3.1.5. Heittämisverbit Heittämisverbit ovat eroamisverbien alaryhmä, jonka yläluokka on kausatiiviset liikeverbit. Ne ilmaisevat yleensä pienen esineen liikuttamista ilman pintakontaktia. Heittämisverbit kuvaavat myös liikkumisen tapaa. Heittämisverbejä ovat esimerkiksi heittää, laukoa, nakata, singota ja viskata. Tietyssä mielessä heittäminen on myös siirtämistä, jolloin voidaan ajatella, että heittämisverbit kuuluisivat myös siirtymisverbien alaluokkaan. (Pajunen 2001: 222, 227-228) (22) Risto tunki eteiseen ja pyöräytti leikkipistooliaan kerran ilmassa. (s. 77) Risto trängde sig in i hallen och jonglerade med sin leksakspistol i luften. (s. 87) (23) Hän viskoi nopeassa tahdissa keiloja Henriettalle, joka heitteli niitä ilmaan. (s. 92) Hon kastade käglor i rask takt till Henrietta som kastade upp dem i luften. (s.103) (24) Henrietta antoi hänelle keilat, ja Tellervo tasapainoili vaijerilla keiloja heitellen. (s. 92) Henrietta räckte henne käglorna, och Tea balanserade på linan medan hon jonglerade med käglorna. (s.104) Alkuperäistekstissä lukee pyöräytti kerran. Jonglerade med -fraasi taas merkitsee nimenomaan ’jongleeraamista’. Pyöräytti tarkoittaisi ruotsiksi snurrade runt. Käännöksessä liike on monisuuntaisempaa ja pitkäkestoisempaa kuin alkuperäistekstissä, jolloin esinettä, tässä tapauksessa leikkipistoolia, heiteltäisiin edestakaisin omien käsien välillä, koska vastaavanlaista sanaa tai ilmaisua ei ruotsissa voida käyttää samalla tavalla. Ruotsinkielisessä käännösvastineessa olisi tässä tapauksessa käytettävä kokonaista lausetta, jotta samankaltainen merkitys säilyisi. Mahdollinen käännös voisi olla kastade upp leksakspistolen i luften så att den snurrade runt. Myös viimeisessä esimerkissä on käännöksessä käytetty tarkempaa jongleerausta kuvaavaa verbiä heitellä-verbin vastineen sijaan. Toisessa esimerkissä viskoi kuvaa tarkemmin heittämisen tapaa ja nopeutta kuin yleisluontoinen kasta, ’heittää’. Kasta upp tarkoittaa kertaluontoista heittämistä eikä epämääräisempää heittelyä. 22 3.1.6. Lyömisverbit Lyömisverbien alaluokkia on kolme: kohentamisverbit, (esimerkiksi pöyhiä), puristamisverbit (rutistaa) ja erityyppistä lyömistä ilmaisevat verbit (iskeä ja läimäyttää) (Pajunen 2001: 251). Keskityn tässä tutkielmassa viimeiseksi mainittuun ryhmään (erityyppistä lyömistä ilmaisevat verbit), koska niitä esiintyi alkutekstissä ja niiden käännösvastineet olivat odotuksenvastaisia. Erilaista lyömistä kuvaavat verbit voivat koodata muun muassa lyömiskontaktia, iskun voimakkuutta, kontaktin välinettä (pamputtaa), lyömisen tapaa (sivaltaa), lyömisääntä (rummuttaa) ja lyömisen aikaista aktiivialuetta (kalauttaa). Lyömisverbeihin voidaan lukea mukaan ylipäätään kaikki verbit, jotka koodaavat johonkin elolliseen kohdistuvaa väkivaltaa. Jotkin lyömisverbit kuvaavat käden asentoa: käsivarsi voi olla lyödessä suorana (huitoa), käsi voi olla avoinna (läiskiä) tai kämmen nyrkissä (tintata). Jotkin verbit kuvaavat myös sitä, mitä seurauksia lyömisellä on. (Pajunen 2001: 251–252) Tällainen verbi voisi olla esimerkiksi murskata. (25) – Kiva, kiva, nyt se alkaa, Risto huusi kimeästi ja hakkasi käsiään yhteen. (s. 26) – Kul, kul, nu börjar det, ropade Risto gällt och slog ihop händerna. (s. 32) Suomenkielisessä versiossa Risto lyö käsiään yhteen useamman kerran, kun taas ruotsinnos antaa ymmärtää, että käsien yhteen lyöminen tapahtuu vain kerran. (26) Räppääjien asunnosta kuului takomista, hakkaamista ja kovaa kailotusta. (s. 38) Från Rappares lägenhet hördes ett högljutt hamrande och slamrande (s. 44) Hamrande och slamrande on ruotsin kielessä kollokaatio, jota ei esiinny suomen kielessä. Kovaa kailotusta ei ole käännetty lainkaan. 23 3.1.7. Kosketus- ja asettamisverbit Kosketusverbit ovat ensisijaisesti kosketusmerkityksisiä ja teko on kontrolloitavaa. Kosketus voi olla joko nopeaa tai pitkäkestoista. Verbi voi kertoa myös mikä ruumiinosa koskettaa jotakin. Esimerkiksi suu tai kieli (suudella), vartalo tai syli (halata) tai kädet tai sormet (hieroa tai kutittaa). (Pajunen 2001: 247–248) Asettamisverbit ovat kausatiivisten liikeverbien alaryhmä. Ne kuvaavat kädellä tapahtuvaa siirtämistä ja ovat merkitykseltään lähellä omistuksenvaihtoa ilmaisevia verbejä. Esimerkiksi antaa-verbi kuuluu sekä asettamisverbeihin että omistuksen vaihtoa ilmaiseviin verbeihin. Asettamisverbit voidaan jakaa sijoittamisverbeihin ja ottamisverbeihin. Näiden luokkien raja on häilyvä. (Pajunen 2001: 222, 231–232) Sijoittamisverbit voidaan jakaa moniin eri alaluokkiin riippuen siitä, mihin kohteeseen sijoittaminen päätyy, esimerkiksi alaryhmät järjestämisverbeihin ja lisäämisverbeihin. Ottamisverbit puolestaan on jaoteltu Pajusen mukaan keräämisverbeihin, nappaamisverbeihin, kuorimisverbeihin ja pyydystämisverbeihin. (Pajunen 2001: 232) Asettamisverbeihin kuuluu paljon substantiivikantaisia verbejä (pullottaa). (Pajunen 2001: 222) (27) Tellervo niiskaisi ja otti Anteron kainaloonsa. (s. 50) Tea snörvlade och gav Ante en kram. (s. 57) Gav en kram -fraasi olisi suomeksi ensisijaisesti antoi halauksen. Otti kainaloonsa -fraasin käännösvastine olisi tog i famnen. Käännöksessä myös kosketuksen kesto on lyhyempi kuin alkuperäistekstissä. Kyseessä on koskettamisverbi. Ge en kram -fraasissa koskettava alue on selkeämpi kuin suomenkielisessä ottaa kainaloonsa -fraasissa, jossa kosketusalue on laajempi ja epäselvempi. (28) – Täti, tuo veisteltävää! (s. 3) – Moster, ge mig något att tälja (s. 9) Tässä esimerkissä liikeverbi, joka kuuluu asettamisverbit-ryhmään, on korvattu toisenlaisella verbillä. Molemmat verbit kuvaavat esineen siirtymistä paikasta toiseen, 24 mutta ruotsinkielinen käännös on kohteliaampi. Ge merkitsee ’antaa’ (W). Ruotsinnoksessa painotetaan myös, kenelle esine siirretään. 3.1.8. Luokittelemattomat esiintymät (29) Miksei hän ole kirjoittanut itse omalla käsialallaan. (s. 12) Varför hade han inte skrivit under själv med sin egen handstil? (s. 18) Kirjoittaa on ruotsiksi skriva, kun taas skriva under tarkoittaa ’allekirjoittamista’. Ruotsinnokseen on siis lisätty partikkeli, joka muuttaa alkuperäisen verbin merkityksen. Tässä tapauksessa muuttuneen merkityksen perusteella käännöksen voi tulkita käännösvirheeksi. Kohtauksessa Risto ihmettelee naapurin postiluukusta pudottamaa lappua, jossa on lehdistä leikatuilla kirjaimilla muodostettu viesti. Risto pohtii, miksei kirjoittaja ole kirjoittanut kirjettä käsin (luultavasti salatakseen henkilöllisyytensä). Ruotsinnoksessa puhutaan allekirjoituksesta. Toki käännöksessä mainitaan myös käsiala (handstil). . (30) Rauha konttasi nurmikolla pylly pystyssä ja kuopsutti Riston osoittamasta paikasta. (s. 15) Rita kröp omkring i gräset med ändan i vädret och rotade runt på den plats som Risto pekat ut. (s. 21) (31) Rauha alkoi kuopsuttaa uudelleen, mutta sitten Risto näytti viemäriä. (s. 15) Rita började krafsa på nytt, men sedan pekade Risto på avloppbrunnen. (s. 21) Lähteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei kuopsuttaa-verbille ole olemassa ruotsinkielistä suoraa käännösvastinetta. Krafsa (M) on merkitykseltään melko lähellä, mutta sillä verbillä kuvataan yleensä eläimen toimintaa. WSOYpron sanakirja tarjoaa käännösvastineeksi verbejä ’raapia’, ’raaputtaa’, ’kaapia’. Kohtauksessa toimija oli Rauha-täti eli ihminen. Mielenkiintoista on erimerkityksisen verbin rota runt käyttö aivan samassa yhteydessä. Verbillä rota (M) kuvataan ’penkomista’, ’tonkimista’ tai ’koluamista’, jolloin maanpintaan ei välttämättä kajota. 25 (32) Rauha kurkki vaahteran takaa, mutta Ristolla ei ollut aikomustakaan tulla hakemaan häntä. (s. 17) Rita kikade fram mellan löven, men Risto ville inte alls leta efter henne. (s. 23) Suomen kielen ei ole aikomustakaan -omistusrakenne ilmaisee tekemisen täydellistä puuttumista tai toteutumattomuutta. Siihen nähden vilja-apuverbi on merkitykseltään aivan erilainen. Tulla hakemaan viittaa siihen, että Risto tietää, kenet hän hakee ja mistä, kun taas leta efter viittaa tilanteeseen, jossa hän ei tiedä, missä hänen tätinsä on. (33) Rauha viuhtoi käsilaukku heiluen kioskille päin. (s. 62) Rita susade iväg mot kiosken med handväskan dinglande. (s. 70) Kumpikin verbeistä kuvaa nopeaa liikettä, mutta suomen viuhtoa-verbiä käytetään hyvin harvoin edellä kuvatussa kontekstissa liikkumisen kuvaamisessa, sillä yleensä viuhtomiseen käytetään käsiä. Susa iväg on sanakirjan mukaan syöksyä liikkeelle tai pyyhältää tiehensä. (M) Yleisemmin verbiä kuitenkin käytetään kulkuneuvolla liikkuessa. (34) Risto kääntyi ja katseli ympärilleen. (s. 73) Risto tittade sig omkring. (s. 83) Tästä esimerkistä liikeverbi on jätetty kokonaan pois käännöksestä ja korvattu titta-verbillä, joka ei ole lainkaan liikeverbi. Titta merkitsee ’katsoa’. Katsoa-verbi kuuluu katsomisverbien alaryhmään, jotka puolestaan kuuluvat näköhavaintoverbeihin (Pajunen 2001: 322, 324). . (35) – Ei tipu, nainen sanoi. (s. 77) – Kommer inte på frågan, svarade kvinnan. (s. 87) Alkuperäistekstin idiomaattinen ilmaus sisältää liikeverbin, jolla ilmaistaan alaspäin suuntautuvaa liikettä. Vastaavanlaista idiomia ei ruotsin kielessä ole, vaan se on korvattu toisella idiomilla, jolla on suunnilleen sama merkitys. 26 (36) – Täältä pesee, Risto sanoi […].(s. 78) – Okej, sa Risto […].(s. 88) Yllä olevassa esimerkissä pestä-verbi on idiomaattisessa käytössä liikeverbinä, mutta kääntäjä ei ole kääntänyt sitä millään tavoin vastaavasti. Täältä pesee! on käännetty yksinkertaisesti sanalla okej. MOT Kielipalvelussa vaihtoehdoilla Här finns det minsann att ta av! ja Här finns det så det räcker och blir över! Kumpikaan näistä käännöksistä ei kuitenkaan sovi kirjan kontekstiin, jossa Risto valmistautuu taistelemaan. Se, että alkuperäistekstissä on käytetty idiomia, tuo tekstiin värikkyyttä ja huumoria. Okej on pelkkä neutraali toteamus. (37) Jättipunnus kieri yleisön joukkoon. (s. 88) Jättetyngden skickades runt i publiken. (s. 98) Alkuperäisessä versiossa punnus kierii yleisön joukkoon itsestään. Jostain syystä ruotsinnos on muodostettu passiivilla, mikä viittaa siihen, että tuntematon henkilö antaa punnuksen kierrätettäväksi yleisön joukkoon. Skicka merkitsee ’lähettää’ (W) ja vaatii tekijäksi ihmisen. Tämä tilanne on siis täysin erilainen kuin alkuperäistekstissä, josta saa sellaisen vaikutelman, että punnus vierii lattiaa pitkin. Alkuperäistekstissä klovni eli Rauha pudottaa punnuksen maahan housujen tippuessa. Mielenkiintoista on, että suomen kieriä- ja kiertää-verbit muistuttavat ulkoasultaan toisiaan. Onko kääntäjä käsittänyt verbin väärin? 27 3.2. Puheaktiverbit Puheaktiverbit leksikalisoivat kommunikaatiota eri kielillä. Ne voidaan jakaa kommunikaatiota ja puhumista kuvaaviin verbeihin, esimerkiksi keskustella ja kysyä, ja verbaalisiin tekoverbeihin, esimerkiksi kutsua, nimittää sekä lukemis- ja kirjoittamisverbeihin ja verbaalista ja/tai kognitiivista toimintaa kuvaaviin teko- ja tapahtumaverbeihin, esimerkiksi opettaa ja oppia. Jotkut puheaktiverbit (puhumis- ja huutamisverbit) voivat ilmaista pelkkää ääntelyä ilman kielellistä sanomaa. Pajunen nimittää puheaktiverbeiksi kaikkea kielellistä kommunikaatiota eli myös kommunikaatiotapaa ilmaisevia verbejä. (Pajunen 2001: 339) Esimerkkejä kommunikaatiotapoja ilmaisevista verbeistä ovat kiljua, karjua ja kuiskata. Materiaalistani suurin osa kuuluu ensiksi mainittuun ryhmään eli kommunikaatiota ja puhumista kuvaaviin verbeihin. Puheaktiverbit kuuluvat myös mentaaliverbeihin, koska niillä ilmaistaan ihmiselle tyypillistä tapaa, jonka avulla voidaan kertoa muun muassa missä psyykkisessä tilassa henkilö on. Verbi voi kuvata myös niitä odotuksia, joita puhujalla on käsillä olevaan tai tulevaan tilanteeseen. Tällaisessa tilassa lauseen subjekti on aina ihminen. Puheaktiverbit jaetaan puhumisverbeihin ja sanomisverbeihin. Puhumisverbit koodaavat ääntelyn tapaa, mutta eivät välttämättä välitä kielellistä viestiä, eikä niillä välttämättä ole selkeää vastaanottajaa. Sanomisverbeillä taas nimenomaan esitetään jokin väite jollekin vastaanottajalle. (Pajunen 2001: 339–344) Sanomisverbejä materiaalistani löytyy hyvin vähän. 3.2.1. Huutamisverbit Huutamisverbit ovat puhumisverbien alaluokka. Ne voivat kuvata huutamistapaa neutraalisti, jolloin ne yleensä kuvaavat ainoastaan äänen voimakkuutta. Äänenvoimakkuuden lisäksi ne voivat kuitenkin kuvailla myös äänen tuottamistapaa ja huutajan tunnetilaa. (Pajunen 2001: 343) 28 (38) – Nyt jäädään koko yöksi kadulle, Rauha kiljui. (s. 14) – Nu får vi stå här på gatan hela natten, skrek Rita. (s. 20) (39) – Ampiainenko! kiljui Tellervo. (s. 41) – En geting? skrek Tea. (s. 47) Molemmissa yllä olevissa esimerkeissä verbi kiljua on käännetty hyvin läheisellä vastineella skrika, mutta vaihtuvuutta verbeihin saisi esimerkiksi tjuta-verbillä. ’Kiljuminen’ on kimakampaa kuin skrika-verbin kuvaama ääni. (M, W) Skrika kuvaa huutamista, ja huutaminen on kiljumisen hyperonyymi. (40) – Sinä lupasit tulla vastaan! nainen kiljui herra Lindbergille. (s. 65) – De lovade ju att komma och möta mig! röt kvinnan till herr Lindberg. (s. 73) Tässä esimerkissä kääntäjä on valinnut käännökseen ryta-verbin, jonka ensisijainen käännösvastine olisi karjua. Kiljua-verbin käännösvastine olisi tjuta (vertaa seuraavaan esimerkkiin). Jos mietitään ylä- tai alakategorioita, voidaan ryta- ja tjuta-verbien ajatella olevan suunnilleen samalla tasolla. Käännöksessä lukija saattaa saada tilanteesta eri käsityksen kuin alkutekstin lukija, koska ryta-verbistä saa kuvan, että henkilö huutaa vihaisesti. Yleensä naisen huutamisesta ei käytetä karjua-sanaa tai sen käännösvastinetta ryta, vaan esimerkiksi kiljua-sanaa ja se käännöstä, koska se koetaan useimmiten feminiinisemmäksi. (41) Voimanainen nosti Rauhan harteilleen ja karjahti kuin Tarzan. (s. 26) Den starka kvinnan lyfte upp Rita på sina axlar och tjöt som Tarzan. (s. 33) Karjahti-verbin suora vastine olisi ryta till, (M, W) mutta kääntäjä on valinnut jo aiemmin mainitun tjuta-verbin, joka kuvaa korkeampaa ääntä. Tjuta-verbi tarkoittaa suomeksi ’ulvoa’, ’ulista’ (M) Koska voimanainen imitoi miespuolista Tarzania, karjuminen olisi äänen kuvauksessa todennäköisempi vaihtoehto kuin kiljuminen. Käännöksessä ääntelyn kesto ei myöskään käy ilmi, mutta karjahtaminen on lyhytkestoinen, äkillinen äännähdys. (42) – Poliisi! Tellervo karjui. (s. 46) – Polis! skrek Tea. (s. 53) 29 Kuten edellisessä esimerkissä (41), tässäkin on kyse äänen korkeuseroista. Skrika-verbin mahdollinen käännösvastine on huutaa (W). Huutaa on karjua-verbin hyperonyymi. (43) – Nimenomaan! ulvoi Rauha. (s. 46) – Absolut! vrålade Rita. (s. 53) Sanakirjalähteiden (WSOY Pro, MOT Kielipalvelu) mukaan ulvoi ja vrålade vastaavat merkitykseltään toisiaan. Ne ovat hierarkiassa suunnilleen samalla tasolla. Myös verbin yla merkitys on ’ulvoa’, mutta äänen laatu on erilainen. Yla on natiivipuhujan kielikorvaan korkeataajuisempaa ääntelyä kuin vråla.. Jos WSOY Pro:n sanakirjasta puolestaan hakee suomennosta verbille yla, sanakirja tarjoaa käännösvastineiksi ulvoa ja ulista. (W) (44) – Se on se, joka panee aina verhot kiinni! Risto huusi. (s. 75) – Det måste vara den som alltid drar för gardinerna! utropade Risto. (s. 85) Utropade tarkoittaa lähinnä ’huudahtaa’, joka on kestoltaan lyhyempää toimintaa kuin alkuperäistekstissä mainittu huusi. Merkityksen välittämiseen riittäisi siis muoto ropade. Tässä esimerkissä ruotsinnoksessa käytetty verbi kuvaa lyhytkestoista ja nopeaa äännähdystä, kun suomen verbi ei ota kestoon kantaa. Tässä siis on kyse päinvastaisesta tapauksesta kuin aiemmassa esimerkissä 42, jossa karjahtaa-verbin kuvaama hetkellisyys ei välity lukijalle ruotsinnoksessa (jossa käytettiin sanaa skrika). Huutaa-verbi on huudahtaa-verbin hyperonyymi. (45) – Mitäs nyt? Rauha huudahti. s.35 – Vad är det frågan om nu då? undrade Rita. s.41 Suomenkielisessä versiossa Rauha kysyy asiasta nopeasti ja kovaäänisesti, kun taas käännöksen verbi viittaa siihen, että hän tiedustelee asiaa neutraalilla äänensävyllä. (46) – Taas lappu! huusi Risto. (s. 75) – En lapp igen! stönade Risto. (s. 85) 30 (47) Risto hakkasi nyrkillä ovea ja huusi: (s.76) Risto bultade på med knytnävarna och vrålade. (s. 86) (48) – Mitä sinä täällä huudat? (s.77) – Varför står du här och gormar? (s. 87) Yllä olevissa kolmessa esimerkissä alkuperäistekstissä on käytetty huutaa-verbiä, mutta kääntäjä on valinnut jokaiseen erilaisen vastineen ensisijaisen vastineen ropa-verbin sijaan. Stöna tarkoittaa ’ähkiä’ tai ’voihkia’ (M), eikä sellaisenaan ole paras mahdollinen vaihtoehto käännösvastineeksi. (W) Vråla-verbin käyttäminen oven takaa huutamiseen on loogista, mutta se kuvaa vielä kovempaa ääntä kuin huutaminen. Myös verbi gorma viittaa kovaääniseen äänenkäyttöön, ja lisäksi siinä on mukana aggressiivisuuden elementti, joka puuttuu huutaa-verbistä. Mahdollisia käännösvastineita suomeksi ovat esimerkiksi rähistä (W) ärjyä, rähjätä (M). Kaikissa kolmessa esimerkissä on käytetty kuvaavampaa ilmaisua kuin alkuperäistekstissä. Huutaa merkitsee ruotsiksi skrika, jonka hyponyymejä nämä kaikki kolme yllä olevat ovat. (49) – Se on varmasti herra Lindberg! Rauha parahti. (s. 8) – Det är säkert herr Lindberg! utbrast Rita. (s. 14) (50) – En tietenkään, Risto kulta, Rauha parahti ja syleili Ristoa. (s. 62) – Naturligtvis inte, min älsklings-Risto, utbrast Rita och höll Risto i sin famn. (s. 72) (51) – Ei missään tapauksessa, hän parahti. (s. 92) – Under inga omständigheter, kved hon. (s.103) Tässä taas yllä olevissa kolmessa esimerkissä suomenkielinen versio käyttää parahtaa- verbiä, mutta käännöksessä kahdessa ensimmäisessä esimerkissä on käytetty neutraalimpaa verbiä. Utbrista on lähinnä neutraalimpaa huudahtamista kuin parahtaa- verbillä tarkoitetaan. (W) Viimeisessä esimerkissä on käytetty kvida-verbiä, jonka sanakirjavastine on (W) vaikeroida tai valittaa, jotka ovat melko lähellä parahtamista. . 31 3.2.2. Valittamis- ja tiuskimisverbit Tämän verbiryhmän olen luonut itse Pajusen teoriakirjan esimerkkien pohjalta. Valittamistyyppisille verbeille ei löydy selkeää yläkategoriaa. Sen sijaan Ulla Vanhatalo on väitöskirjassaan luonut ryhmän, johon kuuluu kielteisten tunteiden ilmaisemista kuvaavia verbejä. Tällaisia ovat esimerkiksi jäkättää, marista, ruikuttaa ja nalkuttaa. Vanhatalo teetti kyselytutkimuksen, jossa vastaajat olivat pohtineet valittamisryhmään kuuluvien verbien piirteitä kuten puheaktin syytä, sen kestoa, puheäänen laatua ja puhujan ja vastaanottajan piirteitä kuten ikää ja sukupuolta. (Vanhatalo 2005: 331, 341) Valittaa-verbin Pajunen luokittelee joko ilmaisemisverbeihin, jotka kuvaavat jotakin jo tapahtunutta puhujan näkökulmasta, sekä kerskumisverbeihin. (Pajunen 2001: 347-348) Aineistoni valittamista kuvaavat verbit eivät kuitenkaan ole suoranaisesti kerskumista, joka kuvaa ylemmyydentuntoista omista taidoista, saavutuksista tai omaisuudesta puhumista. Aineistoni valittamisverbit kuvaavat myös ennen kaikkea valittamisen tapaa. Siksi halusin muodostaa tällaisen yläkategorian. Tiuskimista tms. kuvaavaa yläkategoriaa Pajusen teoksessa ei esitellä. Tiuskimisverbit kuvaavat epäystävällistä kommunikointia, nopeaa kommenttia, joka kertoo yleensä puhujan olevan kireä tai kiukkuinen. (52) – Minä olen Rauha, sinun tätisi, Rauha vaikersi pidellen päätään. (s. 60) – Jag är Rita, din moster, pep Rita och höll sig om huvudet. (s. 69) (53) – Jätti koiransa, Rauha uikutti. (s. 70) – Han lämnade sin hund, hulkade Rita. (s. 79) (54) Vanessa istui eteisen lattialla ja uikutti. (s. 76) Vanessa satt på golvet i hallen och pep. (s. 86) Ensimmäisessä esimerkissä kääntäjä on valinnut pipa-verbin, jolle ei löydy loogista selitystä, koska pipa merkitsee ’piipittämistä’. Ruotsalaiselle lukijalle voi tulla verbivalinnasta sellainen käsitys, että Rauha sanoo asian hyvin hiljaa. Toisessa esimerkissä voisi myös käyttää jämra sig -verbiä, mutta kääntäjä on kuitenkin valinnut toisen verbin, jonka merkitys on ’nyyhkyttää’ (W). Hulka voi olla myös ihmisen ääntelyä 32 silloin, kun itkeminen on päättynyt tai päättymässä. Tässä esimerkissä valittaja on ihminen, jolloin esimerkiksi jämra sig kuvaa vaikertamista paremmin kuin kääntäjän valitsemat hulka ja pipa. Pipa puolestaan on merkitykseltään hyvin yleisluontoinen: se voi viitata ihmisen, eläimen tai laitteen tuottamaan ääneen, joka on yleensä hiljainen ja lyhytkestoinen. Kolmannessa esimerkissä viitataan Vanessa-nimiseen koiraan, ja myös koiran uikuttamista tai vinkumista kuvaa paremmin jokin muu verbi, esimerkiksi gny (suomeksi vikistä M, W). (55) Eiköhän se jo riitä? Anteron äiti pamautti. (s. 38) Nu räcker det väl ändå? fräste Antes mamma. (s. 44) Tämä ei välttämättä ole pelkästään tiuskimisverbi, mutta olen halunnut luokitella sen tähän. Pamauttaa- ja fräsa-verbeillä ei ole paljonkaan yhteistä, muuta kuin että asia ilmaistaan epämiellyttävällä tavalla. Pamauttaa-verbiin voi liittyä myös ajatus sanomisen yllätyksellisyydestä. Fräsa-verbin käännösvastine on sähistä tai sihistä (W). Fräsa on mahdollisesti pitkäkestoisempaa kuin pamauttaminen. (56) – Tässä on passattu herrasväkeä ja pyydetty piknikille ja yritetty olla ystävällisiä! kivahti Rauha ja paiskasi kaukosäätimen sohvapöydälle. (s. 53) – Här har vi passat upp på herrskapet och bjudit på picknick och försökt vara vänliga och trevliga! fräste Rita och slängde fjärrkontrollen i soffan. (s. 60) (57) – En ole! Rauha kivahti ja marssi rouva Himbergin eteen. (s. 84) – Det är jag inte alls, det! fräste Rita och marscherade fram otroligt stora, mörkblå ögon med ett lätt förskrämt uttryck. (s. 94) WSOY pro -sanakirjan mukaan, kun katsoo suomennosta fräsa-verbille, verbin suomenkielinen käännösvastine olisi sähistä ja sihistä. Sähistä ja sihistä ilmaisevat laryngaalisia äänteitä (Löflund 2004: 7). Kun taas katsoo kivahtaa-verbin ruotsinkielistä käännösvastinetta, sama sanakirja tarjoaa vaihtoehdoksi juuri verbin fräsa. Kivahtaminen kuvaa nopeaa, kiukkuista tiuskaisua, eli fräsa-verbi taas kuvaa hampaiden välistä tulevaa sähähdystä, jolloin huulet liikkuvat vain vähän. Hampaiden välistä tulevia äänteitä kutsutaan dentaaliäänteiksi (Löflund 2004: 7). 33 Kaikilla sanoilla ei ole kantasanaa eli sanaa, josta uusi lekseemi on johdettu, tai ainakaan kantasanaa ei ole helppo erottaa (Koivisto 2013: 298–300). Kivahtaa on tällainen verbi, koska kantasana, jos sellainen on, ei ole laajalti käytössä. 3.2.3. Neutraali verbi + adverbi Neutraalin verbin ja sen yhteydessä käytettävän tarkentavan adverbin käyttäminen on hyvin yleinen tapa kuvata kommunikointia ruotsin kielessä. Varsinkin suomen kielestä käännettäessä tämä on yleistä, koska suomen kielen verbit ovat usein kuvaavampia kuin ruotsin kielen verbit. Tätä väitettä tukee aineistoni analyysi, siitä esimerkkejä tässä myöhemmin tässä luvussa. Ruotsin kielessä adverbi voi esimerkiksi kuvailla adjektiivia, verbiä tai kokonaista lausetta. Lauseessa Hon sjunger vackert adjektiivista muodostettu adverbi kuvaa laulamisen tapaa. (Lindholm 1997: 113) Tavan lisäksi adverbit voivat muun muassa kuvata aikaa, paikkaa, astetta ja olosuhteita (Flyman Mattsson 2021: 74). Näissä esimerkeissä kääntäjä on käyttänyt neutraalin verbin yhteydessä adverbiä, jotta käännöksessä sävy on saatu säilymään. (58) – Eikö ollut? Rauha ihmetteli. (s. 12) – Hade han inte? frågade Rita häpet. (s.18) (59) – Sitä ei ole enää, Risto ihmetteli. (s. 14) – Jag har inte kvar den längre, sa Risto snopet. (s. 20) (60) – Tulipa hänelle kiire, ihmetteli herra Lindberg. (s. 29) – Värst vad han fick bråttom, sa herr Lindberg förvånat. (s. 35) (61) – Oletko sinä ajanut polkupyörällä noin korkealla? Risto ihmetteli. (s. 78) – Har du cyklat så där högt uppe? frågade Risto förbluffat. (s. 89) Näissä esimerkeissä ihmetellä-verbi on kaikissa kohdissa käännetty eri tavalla. Kääntäjä on käyttänyt adverbiä neutraalin verbin kanssa. Häpet-sana on suomeksi hämmästynyt. (W) Kahdessa muussa käännöksessä alkuperäistekstin merkitys pitkälti säilyy, mutta toisessa esimerkissä snopen-adjektiivi kuvaa pettynyttä mielentilaa. Ainakin WSOY:n sanakirja tarjoaa snopen-adjektiiville käännösvastineita nolo tai pettynyt. Kääntäjä on siis 34 käännösratkaisullaan muuttanut esimerkin numero 59 merkitystä. Esimerkissä 60 merkitys on suunnilleen säilynyt. Förvånad viittaa hämmentyneeseen mielialaan (W). Esimerkissä 61 verbiä fråga on tarkennettu adjektiivilla förbluffad. Se kuvaa ’hämmentynyttä’, ’yllättynyttä’ tai ’häkeltynyttä’ mielialaa (M). (62) – Tämähän on todella vaarallinen alue, Rauha hätäili. (s. 51) – Det här är ju ett riktigt farligt ställe, sa Rita upprört. (s. 58) Tässä käännöksessä kääntäjä on käyttänyt neutraalin verbin yhteydessä adverbiä. Upprörd-adjektiivin käännösvastineeksi WSOY pron sanakirja tarjoaa adjektiiveja tuohtunut, järkyttynyt, kauhistunut, kiihtynyt. Hätäillä-verbin kohdalla samainen sanakirja ehdottaa käännösvastineeksi muotoa vara bekymrad. Alkuperäistekstissä Rauha on siis hätääntynyt, mutta käännöksessä hänet kuvataan tuohtuneeksi. (63) – Ihan samat nimet kuin meillä, Antero innostui. (s. 52) – De heter ju precis likadant som vi, sa Ante konfunderat. (s. 59) Esimerkissä on käytetty neutraalia verbiä ja sen yhteydessä adverbiä. Tässä käännöksessä merkitys on muuttunut alkutekstiin nähden. Konfundera kuvaa pikemminkin hämmennystä kuin innostusta. Merkityksen lisäksi tyyli on muuttunut, koska lapsenomainen innostus on kontekstista hävinnyt. Konfundera-verbi on hivenen ylätyylinen eikä ehkä siten lastenkirjan kielelle tyypillinen. (64) – En minä ole tuntematon, sehän olen minä! Etkö sinä tunne minua? Rauha kailotti. (s. 60) – Men jag är ju inte någon okänd, det är ju jag! Känner du inte igen mig? sa Rita frustrerat. (s. 69) Kailottaa-verbi viittaa huutamiseen. Käännöksessä Rauha on turhautunut (’frustrerat’). Käännösratkaisu on erikoinen, sillä kirjan kontekstista käy ilmi, että Rauha on itse asiassa tyytyväinen, ettei häntä tunnisteta. Kääntäjä on kenties tulkinnut tilanteen eri tavalla. 35 (65) – Se melkein kävi täällä, Rauha parahti. (s. 75) – Han var nästan här, sa Rita med darrande röst. (s. 85) Kontekstista voi päätellä, että Rauhan parahdus on pelokas. Siksi käännös, jossa Rauha kerrotaan puhuvan värisevällä äänellä, on ymmärrettävä. Darra-verbi viittaa WSOY pron sanakirjan mukaan ’tärisemiseen’ ja ’värisemiseen’. Tosin ’parahtaminen’ on yleensä kovaäänisempää ääntelyä kuin ’sanominen’, johon verbi sa viittaa. 3.2.4. Luokittelemattomat esiintymät (66) – Mitäs se teille kuuluu? puhelimessa kysyttiin. (s. 7) – Det har väl inte ni med att göra! hördes i andra ändan. (s. 13) Käännöksessä ei ole puheaktiverbiä, vaan kääntäjä on valinnut käännökseen fraasin, joka merkitsee ’kuului toisesta päästä’. (67) – On se nyt kumma, ettei yksi reikä onnistu, Rauha puhisi ja leikkasi lisää. (s. 11) – Det är då för märkligt att jag inte kan lyckas med ett enkelt hål, muttrade Rita och klippte lite till. (s. 17) Tässä esimerkissä kääntäjä on halunnut käyttää muttra-sanaa, joka tarkoittaisi suomeksi ’mumista’. Toinen vaihtoehto olisi ollut pusta-verbi. Kääntäjän tekemälle valinnalle ei löydy mitään kielitieteellistä syytä. (68) – Muotoillaan, Rauha ehdotti ja leikkasi edelleen. (s. 11) – Jag försöker forma till hålet, sa Rita och klippte vidare. (s. 18) Edellä olevissa kolmessa esimerkissä puheaktiverbi on korvattu toisenlaisella verbillä tai fraasilla. Ehdottaa-verbi kuuluu Pajusen luokittelun mukaan alaluokkaan sitoutumisverbit, koska sillä sitoudutaan tulevaan tapahtumaan. Muita sitoutumisverbejä ovat esimerkiksi suostua, vakuuttaa ja väittää (Pajunen 2001: 349) 36 (69) Ihmiset juttelivat keskenään ja kehuskelivat, että onpa harvinaisen mukava ilta. (s. 20) Folk pratade med varandra och tyckte att det var en osedvanligt trevlig kväll. (s. 26) Kehuskella-verbi on käännetty neutraalimmalla tyckte att -ilmaisulla. Valintaan ei löydy selkeää syytä. . (70) – Herra Lindberg! Rauha kuiskasi. (s. 28) – Herr Lindberg! väste Rita. (s. 34) Esimerkissä käännöksessä on käytetty väsa-verbiä, jonka merkitys on sihistä (W). Kuiskata- ja väsa-verbit kuvaavat molemmat hiljaista puhetta, mutta väsa-verbin sävy on yleensä kuiskata-verbin sävyä epäkohteliaampi. Väsa-verbin kuvaaman puheen kesto on yleensä lyhyempi kuin kuiskata-verbin. (71) – Ne tulevat heti! hän hihkaisi Ristolle. (s. 36) – De kommer på en gång! upplyste Rita Risto. (s. 43) Näissä verbeissä on sävyero. ’Hihkaisemisesta’ välittyy innokkuus ja iloisuus, upplysa kuvaa pikemminkin neutraalia ilmoittamista, jonka jälkeen ei yleensä käytetä tekstissä huutomerkkiä. (72) Poliisit murahtivat ja marssivat yläkertaan. (s. 37) Poliserna muttrade lite och marscherade sedan upp. (s. 43) WSOY pron sanakirjan mukaan muttra voisi olla suomeksi mutista ja mumista. Suomen ’murahtaminen’ on sävyltään aggressiivisempaa, ruotsin verbi muttra taas melko neutraalia äännähtämistä. Lisäksi ’murahtaminen’ mielletään helposti lyhytkestoiseksi huomautukseksi, mutta ’mutina’ ja ’mumina’ voivat olla pitempikestoisia. Myöskään muttra ei kerro puheen kestosta. 37 (73) Mutta muista, ettet kysy sanallakaan Anterolta tästä sukulaisuudesta. (s. 40) Men kom ihåg att du inte med et ord antyder något för Ante om släktskapet. (s. 46) Tässä esimerkissä kääntäjä on muodostanut virkkeen eri tavalla alkutekstiin nähden, sillä hän ei käytä ollenkaan kysymiseen viittaavaa verbiä. Käännöksessä puhutaan sukulaisuuteen viittaamisesta tai siitä vihjaamisesta, ei suorasta kysymisestä. Antydan käännösvastine on WSOY pron mukaan mainita, viitata tai vihjata. (74) – Täti, Risto sopersi. (s. 61) – Moster, pep Risto. (s. 70) (75) – Täällä! Rauha pihisi. (s. 75) – Här! pep Rita. (s. 85) (76) – Mene katsomaan, Rauha kähisi sängyn alta. (s. 75) Här! pep Rita. (s. 85) Yllä olevista esimerkeistä näkee, että keskenään hyvin erilaisia suomen verbejä on käännetty ruotsiksi pipa-verbillä, vaikka verbivalikoima olisi yhtä monipuolinen myös ruotsissa. Sopertaa on ruotsiksi sluddra, pihistä väsa tai fräsa ja kähistä samaten väsa. Tosin itse miellän ’kähisemisen’ kurkusta tulevana äänenä, ehkä hieman käheänä, kun taas väsa ja fräsa -verbien tuottama ääni tulee hampaiden välistä. Sanakirjalähteistä ei löydy yhtä selkeää verbivastinetta verbille kähistä. Jos asian haluaa ilmaista tarkemmin, voi käyttää ilmaisua sa Rita med hes röst tai kraxade Rita. Joka tapauksessa pipa-verbi ei välitä samoja sävyjä kuin alkutekstin verbit näissä esimerkeissä. Verbit, jotka on johdettu adjektiiveista, kuuluvat adjektiivikantaisiin verbeihin (Koivisto 2013: 298). Kähistä-verbin kantasana lienee adjektiivi käheä, joka jo lähtökohtaisesti viittaa tietynlaiseen kurkusta tulevaan ääneen. (77) – Kyllä minä olen tätä odottanutkin, Rauha tunnusti. (s. 63) – Jaa, det här har jag väntat på. (s. 72) 38 Puheaktiverbi puuttuu käännöksestä kokonaan. Tunnustaa-verbi kuuluu ilmaiseviin puheaktiverbeihin, joilla kommentoidaan tilannetta tai tapahtunutta puhujan näkökulmasta (Pajunen 2001: 347). Ruotsiksi tunnustaa on erkänna (W). (78) Nyt minä pyörryn, Rauha horisi itsekseen. (s. 93) Nu svimmar jag, tänkte Rita som kände sig alldeles yr. (s. 105) Käännöksessä ei ole käytetty alkuperäistekstin tapaan puheaktiverbiä, vaan kerrotaan kaiken tapahtuvan Rauhan pään sisällä tänka-verbiä käyttäen. Johtolauseeseen lisätty relatiivilause kuvaa tarkemmin Rauhan tuntemuksia, mikä liity itsekseen horisemiseen. Tänka-verbin käännösvastine on ajatella (W). Ajatella-verbi lukeutuu kognitioverbeihin ja ilmaisee ajatteluprosessia ja subjektin tiedollista tilaa (Pajunen 2001: 313–314). 39 4. Tulokset ja pohdinta Olen tässä tutkielmassa verrannut Hetki lyö, Risto Räppääjä -kirjan verbejä kirjan ruotsinnoksessa Nu gäller det, Risto Rappare esiintyviin verbien käännösvastineisiin. Teoksen ovat kirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola. Käännöksestä vastaa Merit Wager, ja teoksen ovat kuvittaneet Sami Toivonen ja Aino Havukainen. Olen keskittynyt niihin verbeihin, joissa alkukielisen verbin ja sen käännösvastineen välillä on nähtävissä merkittäviä eroja. Materiaalissani oli yhteensä 78 verbiä, joiden käännösvastineet eroavat toisistaan. Näistä 37 oli liikettä kuvaavia verbejä ja 41 puhetta kuvaavia verbejä. Yhteensä liike- ja puheverbejä, joissa subjektin tarkoite oli koira, oli kolme kappaletta. Muissa tapauksissa subjektin tarkoite oli ihminen. Hyperonyymi on sana, joka on ylempänä hierarkiassa kuin taas hyponyymi on hierarkiassa alempana (Ingo 1990: 147) Esimerkiksi juosta on rynnätä- ja hölkätä-verbien hyperonyymi, kun taas huutaa on sanoa-verbin hyponyymi. Materiaalissani löytyi useita esimerkkejä siitä, että ruotsinkielinen käännösvastine oli suomenkielistä alkuperäistekstiä hierarkkisesti ylemmällä tasolla (22 tapausta). Tämän voi nähdä myös käännöskielen pelkistymisenä. Materiaalissani oli myös esimerkkejä päinvastaisesta ilmiöstä, mutta niitä oli vähemmän (15 tapausta). Luokittelemattomia tapauksia oli materiaalissani paljon, koska molemmat esimerkit olivat kuvailevia, mutta sävy oli eri, alkuperäistekstin verbi oli käännetty idiomilla tai eri ryhmän verbillä, kääntäjä oli esimerkiksi tulkinnut tilanteen eri lailla ja käyttänyt eri merkityksistä verbiä kuin alkutekstissä. Tässä kokoan yhteen yleisiä havaintojani liikeverbeistä ja puheaktiverbeistä. Ensimmäiseksi lyhyt yhteenveto liikeverbeistä. Esimerkissä 15 kuvataan tapausta, jossa kääntäjä on valinnut ruotsinnokseen hierarkkisesti ylemmän verbin verrattuna alkutekstin verbiin. Esimerkki kuuluu seuraavasti: Autot huristivat maalle. Huristaa-verbin käännösvastineena on käytetty verbiä köra. Körde tarkoitta ajamista yleisesti ja on melko neutraali, kun taas huristaa on tietynlaista ajamista. Ajaminen (köra) on tässä suhteessa hyperonyymi ja huristaa hyponyymi. Sama käännösratkaisu on tehty esimerkissä 16. Huristaa-verbistä tulee ehkä mieleen tietynlainen äänimaisema, ja lisäksi huristaminen on ehkä kiireisempää, jopa 40 liikennesäännöistä piittaamatonta. Myös kuvitus vaikuttaa tilanteen tulkintaan: kohtauksen kuvituksessa ihmiset autoissaan näyttävät iloisilta ja ajavat holtittomasti. Koska neutraalin köra-verbin käyttämisen myötä osa tilanteen komiikasta katoaa, on tilanteen hauskuuden tulkinta pitkälti kuvan varassa, ja ilman kuvaa huumori katoaisi milteipä kokonaan. Samankaltainen tapaus on esimerkissä 18, jossa ruotsinkielinen verbi on hyperonyymi suhteessa suomen sanaan. Esimerkissä lehdistö ja televisio ryntäsivät paikalle, ruotsinnoksessa oli käytetty ilmaisua hade kommit. Komma-verbi ei ota kantaa paikkaan siirtymisen tapaan, ja lisäksi ruotsinnoksessa on käytetty eri aikamuotoa – pluskvamperfektiä – jolla ilmaistaan, että lehdistö ja televisio ovat tapahtumahetkellä jo paikalla. Myös esimerkissä 21 käännös oli yksinkertaistettu. Henkilön kerrottiin pullistelevan (sirkuksessa), mutta käännös, göra konster, kertoi vain, että henkilö tekee temppuja. Göra konster viittaa mihin tahansa temppuun, pullistelua taas voisi pitää tempun alalajina. Siinä missä osa käännövastineverbeistä oli yksinkertaistetumpia kuin alkutekstin verbit, oli suhde myös monissa tapauksissa toisin päin; käännösvastine oli hyponyymisuhteessa alkutekstin verbiin, eli käännösvastine kuvasi tarkempaa teon tapaa kuin alkutekstin verbi. Tässä esimerkki materiaalistani olleesta liikeverbistä (esimerkki 5), jossa käännösvastine ilmaisee tarkempaa liikkumista kuin alkuperäisteksti, jossa sana kulki kuvaa liikkumista paljon yleisemmällä tasolla kuin käännökseksi valittu vanka runt -fraasi, joka kuvaa taukoamatonta kävelemistä tai kulkemista. Tässä kokoan vielä yhteen havaintojani puheaktiverbeistä. Puheaktiverbeistä voin mainita esimerkin 48, jossa gormar tarkoittaa tietynlaista huutamista eli kovaäänisempää ja aggressiivisempaa verrattuna suomen huutaa-verbiin. Materiaalissani oli myös käännöksiä, joissa ei ollut hyperonyymi–hyponyymi-suhdetta, koska alkuperäistekstin verbiä ja sen käännösvastinetta ei voinut luokitella samaan kategoriaan. Aineistossani on jonkin verran myös esiintymiä, joissa käännöksessä on käytetty neutraalia verbiä ja adverbiä. Näin on luultavasti toimittu, koska ei ole löytynyt helposti suoraa käännösvastinetta. Esimerkiksi parahtaa-verbin käännösvastineena on ilmaus sa med darrande röst, jolla kuvataan sitä äänenlaatua, jolla henkilö puhuu. Esimerkissä 45 on alkuperäistekstissä käytetty huudahti-verbiä, joka kuvaa tietynlaista ääntämistä. Huudahtaminen on kovaäänistä ja nopeaa. Huudahtaa voisi olla ruotsiksi ropa 41 till tai skrika till. Sanakirja antaa undra-verbille käännösvaihtoehdoiksi miettiä, haluta tietää, ihmetellä ja kysellä. Undra on neutraali verbi, joka voi tarkoittaa sekä ääneen ihmettelyä että itsekseen pohtimista. Tästä johtuen on kyseenalaista, kuuluvatko huudahti ja undra edes samaan kategoriaan. Voidaanko siis edes sanoa, että huudahti on kysellä-sanan hyponyymi? Ihmetellä-verbi on saanut neljä erilaista käännöstä, kaikki neutraaleja verbejä ja adverbejä niitä tarkentamassa. Neutraalin puheaktiverbin kanssa on käytetty adverbeja häpet, snopet, förvånat ja förbluffad, ja kaikilla näillä on hieman eri merkitys tai sävy. Kun teoksen verbejä on käännetty ruotsiksi, on valittu käännösvastineiksi melko neutraaleja verbejä. Tästä esimerkkinä voisi käyttää verbiä kehuskella (esitelty esimerkissä 69), jonka käännösvastine ruotsissa on tycka att . Kehuskella on hyvin vahva verbi ja sisältää voimakkaita konnotaatioita ylistämisestä. Kun vielä ottaa huomioon kulttuuriset piirteet, on kehuskelu Suomen kontekstissa todella voimakas ilmaisu, mutta ruotsin tycka att, joka kuvaa yksinkertaisesti mielipidettä, on hyvin neutraali. Kokonaisuudessaan käännöksestä on tullut neutraalimpi, kun sitä vertaa alkutekstiin, ja katson, että osa alkutekstin huumorista on jäänyt pois, kun verbivalikoimaa on käännöksessä yksinkertaistettu. Esimerkiksi verbit sopertaa, pihistä ja kähistä on kaikki käännetty samalla verbillä, verbillä pipa. Ruotsissa olisi kyllä monipuolisemmin erilaisia puheaktiverbejä, mutta kääntäjä on päätynyt käyttämään vain yhtä. Pipa kuvastaa piipittämistä, korkeataajuista ääntä, ja se voi olla myös eläimen tai jopa laitteen ääntä. Se voi olla sekä pitkä- että lyhytkestoista. Kolmessa suomenkielisessä esimerkissä äänten laatu eroaa toisistaan. Toisena esimerkkinä voisi käyttää alkutekstin verbejä kiljua ja karjua, joiden käännösvastineissa on kummassakin tapauksessa ruotsin verbi skrika. Huumori on yksi keskeisimpiä Risto Räppääjä -kirjojen elementtejä ja viehätyspiirteitä. Käännöstä tarkastellessa näyttää siltä, että osa huumorista on riisuttu pois yksinkertaistetuilla käännösratkaisuilla. Vaikka kuvitukset ovat yhtä hauskoja (samat) molemmissa kirjoissa, tekstityyleissä on silti selkeitä eroja. Koska käännöksessä on usein käytetty yksinkertaistettua tai neutraalia verbiä, on tilanteen humoristisen puolen tulkinta lähes tai täysin kuvituksen varassa. Kirjat ovat Suomessa hyvin suosittuja – niitä on 20 – mutta ruotsiksi niitä on käännetty vain neljä eli ne eivät ole saavuttaneet samanlaista suosiota päätellen siitä, että vain näin pieni osa kirjoista on käännetty ruotsiksi. Olisi mielenkiintoista nähdä, tulisiko ruotsinnoksesta humoristisempi, jos se käännettäisiin suomenruotsalaiselle kohderyhmälle. 42 Todennäköisesti, koska suomenruotsissa on paljon epävirallisia verbejä, jotka kuvaavat paremmin suomenkielisiä verbejä. Suomenruotsiin on tullut paljon vaikutteita suomenkielisistä verbeistä. Näitä ei kuitenkaan ole voitu tässä käännöksessä käyttää, koska ruotsalaiset lapset eivät ymmärtäisi niitä. 43 5. Lähteet Aineslähteet Nopola, Sinikka – Nopola, Tiina 1997: Hetki lyö, Risto Räppääjä. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Nopola, Sinikka – Nopola, Tiina 2004: Nu gäller det, Risto Rappare. Bonnier Carlsen Bokförlag, Tukholma. Muut lähteet Cantell, Ilse – Martola, Nina – Romppanen, Birgitta – Sundström, Mats-Peter – Sarantola, Anja – Sarantola, Tauno 2011: Suomi–ruotsi–suomi-sanakirja. 15. painos. WSOYpro, Helsinki. Flyman Mattsson, Anna 2021: Andraspråkets grammatik. Studentlitteratur AB, Lund. Ingo, Rune 1990: Lähtökielestä kohdekieleen. Johdatusta käännöstieteeseen. WSOY, Juva. ISK = Hakulinen, Auli – Vilkuna, Maria – Korhonen, Riitta – Koivisto, Vesa – Heinonen, Tarja Riitta – Alho, Irja 2005. Iso suomen kielioppi. 3. painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Koivisto, Vesa 2013: Suomen sanojen rakenne. SKS, Hakapaino Oy, Helsinki. Lindholm, Hans 1997: Svenska grammatik. Svenska som främmande språk. 5. painos. Kursverksamhetens förlag, Kristianstad. Löflund, Juhani 2004: Suomen fonologian ja morfologian oppikirja. Åbo Akademi, Painosalama Oy, Turku. Nevalainen, Sampo 2005: Köyhtyykö kieli käännettäessä? – Mitä taajuuslistat kertovat suomennosten sanastosta. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä. Toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Gummerus kirjapaino Oy, Saarijärvi. Oittinen, Riitta 1995: Kääntäjän karnevaali. Tampere University Press, Tampere. Oittinen, Riitta 2000:Translating for Children. Garland Publishing Inc., New York. Oittinen, Riitta 2004: Kuvakirja kääntäjän kädessä. Lasten Keskus, Saarijärvi. Oittinen, Riitta 2007: Tekstilaji ja strategia: Ajatuksia kaunokirjallisesta kääntämisestä. Alussa oli käännös Toim. Oittinen, Riitta – Mäkinen, Pirjo. Tampere yliopistopaino Oy Pajunen, Anneli 2001: Argumenttirakenne. Asiaintilojen luokitus ja verbien käyttäytyminen suomen kielessä. SKS, Gummerus Kirjapaino Oy, Helsinki. 44 Palomäki, Ulla 2004: Kääntäjät ja suomen kieli. Kieli, teksti ja kääntäminen. Language, Text and Translation. Toim. Jorma Tommola. Turun yliopisto. Painosalama Oy, Turku. Puurtinen, Tiina 2000: Lastenkirjallisuuden kääntäminen: Normit,luettavuus ja ideologia. Käännöskirjallisuus ja sen krittiikki. Toim. Paloposki, Outi – Makkonen- Craig, Henna. Yliopistopaino, Helsinki. Puurtinen, Tiina 2005: Käännössuomen piirteitä lastenkirjallisuudessa. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Tampere University Press, Gummerus kirjapaino oy, Saarijärvi. Sajavaara, Kari 1980: Kontrastiivinen kielentutkimus ja virheanalyysi. Soveltava kielitiede. Toim. Kari Sajavaara. Gaudeamus. Salo, Marika 2015: Kääntäjän ratkaisut teoksessa Nu gäller det, Risto Rappare. Kandidaatintutkielma, Åbo Akademi, Turku. Tiisala, Seija 1997: Kontrastiivinen analyysi ja kääntäjä. Kontrastiivinen tarkastelu kääntäjän apuna. Toim. Nina Korimo-Girod. Yliopistopaino, Helsinki. Täppinen, Tanja. 2003 Kuvakirjan kääntäminen lapselle. Esimerkkinä Janoschin Das Kleine Panama-Album. Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto. Vanhatalo, Ulla 2005: Kyselytestit synonymian selvittämisessä. Sanastotietoutta kielenpuhujilta sähköiseen sanakirjaan. Helsingin yliopisto, Yliopistopaino. Vehmas-Lehto, Inkeri 1999: Kopiointia vai kommunikointia? Johdatus käännösteoriaan. Finn Lectura, Yliopistopaino, Helsinki. Wall, Barbara 1994: Narrator’s Voice. The Dilemma of Children’s Fiction. Macmillan Press Ltd, Chippenham, Wiltshire. Sähköiset lähteet Tieteen termipankin kotisivu Tieteen termipankin kotisivu [Viitattu 5.8.2021] Saatavissa: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:kontrastiivinen_kielentutkimus MOT-sanakirjan kotisivu MOT-sanakirja. Kielikone Oy. Helsinki. [Viitattu 1.2.2022] Saatavissa: https://www.sanakirja.fi/. Verkkojulkaisu HTML. Päivitettävä julkaisu. Viikoittain päivittyvä julkaisu Sinikka ja Tiina Nopolan yhteinen kotisivu Risto Räppääjästä. [Viitattu 6.2.2022] Saatavissa: http://www.ristorappaaja.fi/sinikka-ja-tiina-nopola/ Tammen sivut Sinikka Nopolan biografia. [Viitattu 6.2.2022] Saatavissa: https://www.tammi.fi/kirjailija/sinikka-nopola Kirjasammon kotisivut Tiina Nopola [Viitattu 6.2.2022] Saatavissa: https://www.tammi.fi/kirjailija/tiina-nopola Tammen sivut Tiina Nopolan biografia [Viitattu 6.2.2022] Saatavissa: https://www.tammi.fi/kirjailija/tiina-nopola 45 Tammen sivut Risto Räppääjä –kirjasarja [Viitattu 10.2.2022] Saatavissa: https://www.tammi.fi/?s=Risto%20r%C3%A4pp%C3%A4%C3%A4j%C3%A4 Risto Räppääjä -kirjojen käännökset. [Viitattu 10.2.2022] Saatavissa: http://www.tiinanopola.com/teokset/kaannokset-muille-kielille/ Risto Räppääjä näytelmät, musikaalit ja elokuvat [Viitattu 10.2.2022] Saatavissa:http://www.tiinanopola.com/teokset/naytelmat-musikaalit-ja-elokuvat/