Digitaalisen kilpapelaamisen esihistoriaa Suomessa
1980-luvulta 1990-luvun puoliväliin
Artikkeli
Jaakko Suominen
Turun yliopisto
Petri Saarikoski
Turun yliopisto
Markku Reunanen
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Käsittelemme tässä artikkelissa digitaalisen kilpapelaamisen
ja elektronisen urheilun “esihistoriaa” Suomessa. Lähestym-
me aihepiiriä erityisesti varhaisten, 1980-luvun ja 1990-luvun
alun tietokone- ja videopelikilpailujen sekä tietokoneharras-
tuslehdissä julkaistujen parhaiden pelitulosten kautta. Ar-
tikkeli käsittelee siten digitaalisen pelaamisen kilpailullisen
ulottuvuuden suhdetta erilaisiin julkisuuksiin. Kotoisien ja
kaupallisten tapausesimerkkien käsittelyn myötä hahmottuu
perusta, jolle myöhempi elektroninen urheilu muotoutui.
Avainsanat: kilpapelaaminen, pelihistoria, elektroninen urheilu, di-
gitaalinen kulttuuri, Pac-Man, tietokone- ja pelilehdet
Abstract
In this article we discuss the early history of competitive ga-
ming and esports in Finland. Our findings are based on the
earliest video and computer game competitions of the 1980s
and early 1990s, and the high score lists published by hob-
byist magazines. Therefore the article largely deals with the
relationship between competitive play and different kinds of
publicity. By analyzing various grassroots and commercial
cases, we shed light on the foundation that later esports built
upon.
Keywords: competitive gaming, game history, esports, digital cul-
ture, Pac-Man, computer and videogame press
5
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Johdanto
Viime vuosina elektroninen urheilu – esports – on saanut
runsaasti julkista huomiota. Elektronisen urheilun yleisty-
minen ja popularisoituminen ovat edesauttaneet myös aihe-
piirin tutkimuksen buumin syntymistä. Tutkimuksessa on
kiinnitetty huomiota erityisesti ammattimaisiin kilpapelaa-
jiin (esim. Kauweloa & Winter 2016), harrastajien pelitapahtu-
mien analyysiin (esim. Jansz & Martens 2005; Rambusch ym.
2007; Tyni & Sotamaa 2014; Xia ym. 2017) ja pelaamista kos-
keviin käsityksiin, liittyen elektronisen urheilun seuraajien
motiiveihin sekä toimintaan (esim. Carter ym. 2015; Hama-
ri & Sjöblom 2017; Ruvalcaba 2018). Samaten tutkimuksessa
on tarkasteltu kilpaa pelattavien pelien mekaniikkaa, drama-
turgiaa ja pelisuunnittelua (esim. Winn 2015). Elektronisen
urheilun tutkimus on lisäksi hakenut rajapintoja laajempaan
pelivideoiden tuottamisen ja katsomisen kulttuurien tutki-
mukseen sekä alkanut vertailla myös elektronisen urheilun
ja ei-elektronisen urheilun kytköksiä ja yhteisiä konventioita
(esim. Hutchins 2008; Witkowski 2012; Turtiainen ym. 2018).
Elektronisen urheilun tutkimus on keskittynyt pelaamisen
nykypäivään ja mahdollisiin tulevaisuusskenaarioihin, mut-
ta tutkimusten yhteydessä viitataan monesti ainakin lyhyes-
ti elektronisen urheilun historiaan. Tyypillisesti tutkimuksis-
sa nostetaan esille elektronisen urheilun yhteys verkkope-
laamiseen ja verkkopelitapahtumiin 1990-luvun jälkipuolis-
kolla kehkeytyneinä ilmiöinä sekä mainitaan Yhdysvalloissa,
Etelä-Koreassa, Iso-Britanniassa ja muissa maissa tapahtunei-
ta kehityskulkuja (esim. Wagner 2006; Huhh 2008; Hutchins
2008; Lee & Schoenstedt 2011).
Tässä artikkelissa tutkimme erityisesti lehtiaineiston avulla,
miten elektroninen urheilu on alkanut Suomessa ennen suu-
ria verkkopeliturnauksia ja ennen kuin elektronista urheilua
on kutsuttu sillä nimellä. Mitä pelikilpailuja ja muita kilpai-
lullisen pelaamisen muotoja Suomessa on ollut? Mistä syistä
kilpailuja järjestettiin ja miten kilpailut organisoitiin?
Elektroniselle urheilulle onkin mahdollista hahmotella 1990-
luvun loppua pidempiä juuria. Siitä esimerkin antaa verk-
kotietosanakirja Wikipedia, joka elektronista urheilua esittele-
vän artikkelin yhteydessä listaa erityisesti yhdysvaltalaisia
1990-lukua varhaisempia digitaalisen pelaamisen kilpailuja
ja kilpapelaamisen edellytyksiä. Samoja varhaisesimerkkejä
on käsitelty jonkin verran myös tutkimuksessa. (Taylor 2012,
2–6; Borowy & Jin 2013; Kocureck 2015; ks. myös Wikipedia:
Esports.)
Edellytyksenä digitaalisen pelaamisen muuttumiselle kilpai-
lulliseksi on ollut se, että pelaamisen on täytynyt olla vähin-
tään jossain rajatussa yhteisössä suosittua ja pelissä on täyty-
nyt olla jokin mekanismi, jolla pelaajien välinen paremmuus
on ollut ratkaistavissa. Pelin on täytynyt olla esimerkiksi kak-
sinpeli tai sitten pelaajan on pitänyt saada pelisuoritukses-
taan pistemäärä. Ennen digitaalisten pelien aikakautta pis-
telaskureita on ollut muun muassa flippereissä, ja flipperin-
peluusta onkin järjestetty kilpailuja (Manning & Campbell
1973).
Useissa lähteissä esitetään, että yksi elektronisen urheilun
lähtölaukaus oli Stanfordin yliopistossa Palo Altossa Kalifor-
niassa lokakuussa 1972 järjestetyt Intergalaktiset Spacewar-
olympialaiset. Spacewar! oli Steve Russellin ja kumppanei-
den 1962 alun perin DEC PDP-1-minitietokoneille kehittä-
mä kahden pelaajan avaruustaistelupeli. Siinä pelaajat oh-
jasivat aluksiaan ympäristössä, johon vaikutti ruudulla nä-
kyneen taivaankappaleen painovoima. Spacewar! ei ollut en-
simmäinen tietokonepeli, mutta kuitenkin yksi varhaisimpia,
jossa hyödynnettiin tietokoneen lisäksi kuvaputkinäyttöä ja
jolle oli suunniteltu omanlaisensa peliohjaimet. (Rolling Sto-
ne 7.12.1972; Donovan 2010, 9–13.) Peli saavutti kulttisuosio-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 6
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
ta yliopistoissa ja muissa paikoissa, joissa oli käytössä DEC-
minitietokoneita, ja peli on monesti esitelty esimerkkinä niin
kutsutun tietokonehakkerismin tuotteista (Levy 1984). Edel-
lä mainituista syistä pelistä on tullut yksi pelialan ja laa-
jemmin tietokonekulttuurin keskeisimmistä kulttuuriperin-
töobjekteista, joka on esillä historianäyttelyissä ja joka maini-
taan käytännössä kaikissa pelihistoriaa käsittelevissä teoksis-
sa (peliä koskevista uutisista ks. esim. Farokhmanesh 2012).
Koska peli oli kaksinpeli, se mahdollisti pelaajien välisen kil-
pailun, jota pystyi jalostamaan esimerkiksi cup-tyyliseksi tur-
naukseksi.
Rolling Stone -lehti sponsoroi Intergalaktisia Spacewar -
olympialaisia, ja voittajalle lahjoitettiin lehden yhden vuo-
den tilaus. Rolling Stonen urheilutoimittaja, tietokoneaktivisti
Stewart Brand ja tunnettu valokuvaaja Annie Leibowitz teki-
vät tapahtumasta reportaasin lehteen. Rolling Stonen jutusta-
kin (7.12.1972) välittyy vahva vasta- ja alakulttuurinen eetos
sekä tietokonehakkerikonteksti.
Myös muut digitaalisten pelien historian kaanoniin kuulu-
vat pelit tulevat esille elektronisen urheilun esihistoriaa tar-
kasteltaessa. Maailmanlaajuisesti yksi keskeinen varhainen
peli myös elektronisen urheilun näkökulmasta on ollut 1978
julkaistu Space Invaders. Paitsi että se oli ilmestyttyään erit-
täin suosittu ja saavutti sittemmin ikonisen aseman pelikult-
tuurissa, se oli tiettävästi ensimmäinen videopeli, jossa pa-
ras pistemäärä jäi toisten pelaajien nähtäville elektronisten
flippereiden tapaan. Pelaajien välinen kilpailu ei siis vaati-
nut kaksinpelimahdollisuutta. Space Invadersissa ei ollut varsi-
naista parhaiden tulosten listaa, mutta sellaisia alkoi olla hy-
vin pian muissa peleissä, joissa tyypillisesti pelaajat pystyi-
vät merkitsemään huipputuloksensa yhteyteen kolmen kir-
jaimen nimikirjaimensa tai tunnisteensa (Herman 2016, 51).
Clemens Reisnerin (2016, 3–4) mukaan Space Invaders aloit-
ti pistelaskennan ja pisteseurannan evoluution videopeleissä.
Tiettävästi ensimmäinen peli, jossa oli laajempi huipputulos-
ten lista, oli 1979 julkaistuAsteroids (Dillon 2011, 58–59). Space
Invadersia pelattiin myös varhaisissa peliturnauksissa, mut-
ta viitekehys oli muuttunut Intergalaktisten olympialaisten
pienen piirin alakulttuurista jo valtakulttuuriseksi ja kaupal-
lisemmaksi.
Yhdysvalloissa videopeliturnaukset yleistyivät 1980-luvun
alkupuolella ja ne saivat huomiota myös lehdistössä ja te-
levisiossa. Parhaat suosikkipelien tulokset pääsivät Guinnes-
sin ennätysten kirjaan. Tietokoneisiin ja videopeleihin keskit-
tyneen median lisäksi kilpailut ja turnaukset huomioitiin
muissa viestintävälineissä kuvattaessa yhtäältä nykymaail-
man kummallisuuksia sekä uuden aikakauden tietoteknis-
tä toimintaympäristöä. Jo näissä varhaisissa jutuissa vedet-
tiin yhtäläisyyksiä digitaalisen kilpapelaamisen ja (muun) ur-
heilun välille, vaikka alkuvaiheen viittaukset olivat pikem-
minkin humoristisia kuin todellisia yhtymäkohtia esitteleviä.
(Reisner 2016; Kocureck 2015.) Mutta miten kaikki alkoi Suo-
messa?
Aiempi tutkimus, menetelmät ja lähteet
Kuten todettua, aiheen rikkaasta varhaishistoriasta huolimat-
ta elektronisen urheilun juuria on viime vuosia lukuun ot-
tamatta tarkasteltu hyvin pinnallisesti ja lähinnä Yhdysval-
tojen näkökulmasta, kuten myös monia muita pelihistorian
aihealueita. Clemens Reisner (2016) on tutkinut high score -
listausten historiaa pelillistämisen kontekstissa. Hän on kes-
kittynyt huipputuloksiin osana pelaamisen ja pelisuunnitte-
lun käytänteitä. T. L. Taylor (2012) ja Carly Kocurek (2015)
ovat puolestaan sivunneet elektronisen urheilun ja hallipelaa-
misen monografiateoksissaan elektronisen urheilun varhais-
historiaa Yhdysvalloissa. Helen Stuckey (2014) on kirjoitta-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 7
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
nut Play It Again -pelihistoriaprojektin blogissa muistitietoon
perustuen australialaisista varhaisista videopelaamisen mes-
taruuskisoista. Emme ole toistaiseksi löytäneet tutkimusviit-
tauksia, joissa käsiteltäisiin muiden Euroopan tai Aasian mai-
den elektronisen kilpapelaamisen historiaa.
Tämän artikkelin tavoitteena onkin laajentaa elektronisen
urheilun varhaishistorian tutkimusta suomalaiseen konteks-
tiin. Tätä aihetta ei ole aiemmin juuri käsitelty, joten tutki-
muksemme on aihepiirin perustutkimusta, joka käy kronolo-
gisesti ja kuvailevasti läpi suomalaisia digitaalisten pelien
kilpailuja. Tutkimme pelikilpailujen lisäksi lehtien julkaise-
mia huipputuloslistauksia. Syy tähän on yhtäältä tutkimuk-
sellisessa viitekehyksessä: esimerkiksi pelillistämisen tutki-
muksessa on todettu, että huipputulosluettelot ja listat ovat
pisteiden ja suoritusmerkkien (engl. badges, trophies, achie-
vements) ohella kaikkein yleisimpiä pelillistämisen tunnus-
merkkejä (Hamari, Koivisto & Sarsa 2014; ks. myös Stott &
Neustaedter 2013). Tässä mielessä käsittelemämme kilpape-
laamisen muodot voi nähdä digitaalisen pelaamisen pelillis-
tämisenä, vaikkakin moinen viitekehys on hieman keinote-
koinen.
Toisaalta väitämme, että lehdissä julkaistut tuloslistat ovat
itsessään yksi kilpailullisen pelaamisen muoto, joka levitti
ja ylläpiti kulttuurista käsitystä videopelaamisen sosiaalises-
ta ja kilpailullisesta luonteesta. Tuloslistojen kautta kilpailul-
liseen pelaamiseen pystyivät osallistumaan yksittäisiä tur-
nauksia huomattavasti suuremmat pelaajamäärät. Videope-
liä pelannut henkilö ei kamppailut täten ainoastaan itseään ja
konetta, vaan myös toisia pelaajia vastaan. Kilpailullisen pe-
laamisen ulottuvuus on sellainen, joka ei ole juuri tullut esil-
le aiemmassa digitaalisten pelikulttuurien historiaa käsittele-
vässä tutkimuksessa. Se on käsitellyt enemmänkin esimerkik-
si pelilehdistön roolia harrastuskulttuurin kehkeytymisessä,
peliarvostelutoimintaa, erilaisten pelialustojen suosion aalto-
ja, pelipiratismia ja niin edelleen (esim. Saarikoski 2004).
Artikkeli perustuu aiemmin julkaisemaamme englanninkie-
liseen konferenssipaperiin (Saarikoski, Suominen & Reuna-
nen 2017a), mutta tässä versiossa on aiempaan verrattu-
na seuraavia muutoksia: olemme lisänneet tutkimusviittei-
tä, täsmentäneet uusien löydettyjen lähteiden perusteella ku-
vaa suomalaisen kilpapelaamisen varhaisvaiheista sekä pyr-
kineet tekemään yleisempiä johtopäätöksiä lähteiden perus-
teella. Lisäksi peleissä huijaaminen saa aiempaa enemmän
huomiota osakseen. Menetelmällisesti tämä artikkeli edustaa
historiallis-kvalitatiivista pelitutkimusta, jossa keskeistä on
kulttuuristen ajallisten muutosprosessien tutkimus ja koko-
naisnäkemyksen luominen erilaisia, välillä katkelmallisiakin
lähteitä ristiinlukemalla (ks. esim. Matilainen 2017).
Kaiken kaikkiaan sekä alkuperäislähteitä että muistitietoläh-
teitä varhaisesta suomalaisesta kilpapelaamista on toistaisek-
si löytynyt niukasti. Kuten monessa muussakin pelikulttuu-
rien historiaa käsittelevässä aiheessa, keskeisiä lähteitä ovat
tietotekniikan ja pelaamisen harrastuslehdet (ks. esim. Saari-
koski 2004; Suominen 2015; Nylund 2016), jotka ovat julkais-
seet yksittäisiä uutisia pelikilpailuista sekä julkaisseet myös
pelejä koskevia ennätyslistoja. Olemme käyttäneet sekä laa-
jalevikkisempiä harrastuslehtiä (MikroBitti, Printti, Pelit), pie-
nempiä maahantuojien lehtiä (Poke & Peek), kerholehtiä (Vik-
ki) sekä harrastajien tuottamia lehtiä (Micropost). Olemme
myös jäljittäneet varhaisia kisoja sponsoroineenKatso-lehden
artikkeleita tapahtumista. Olemme hyödyntäneet kaiken sen
niukan alkuperäislähdeaineiston, joka on ollut saatavissa täs-
tä aihepiiristä. Todennäköisesti lähteitä (sekä kirjallisia lähtei-
tä että informantteja) löytyy jatkossa lisää, kun kiinnostus ai-
hepiirin akateemiseen ja harrastajalähtöiseen tutkimukseen
lisääntyy.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 8
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Aikalaislähteiden lisäksi tutkimuksessa olisi mahdollista
käyttää myös muistitietolähteitä. Voisimme haastatella kil-
pailuihin osallistuneita tai niiden katsojia. 1980-luvulla ja
1990-luvulla alueellisiin tai kansallisen tason video- ja tieto-
konepelien mestaruuskilpailuihin on osallistunut satoja hen-
kilöitä, mutta osallistujien määrä suhteessa tietokone- ja peli-
harrastajien kokonaismäärään on ollut kuitenkin hyvin pie-
ni, joten heidän tavoittamisensa esimerkiksi verkkokysely-
jen avulla on vaikeaa. Toteuttamaamme aihepiiriä koskenee-
seen verkkokyselyyn emme saaneet keväällä 2018 juuri ol-
lenkaan vastauksia. Emme onnistuneet siis ilmeisesti tavoit-
tamaan pelikilpailuihin osallistuneita, vaikka mainostimme
kyselyä muun muassa retropeliaiheisten foorumien kautta.
Lehdet ovat julkaisseet kisoissa parhaiten menestyneiden ni-
miä, joten nimien perusteella on mahdollista jäljittää kilpai-
luihin osallistuneita haastatteluja varten, mutta jäljittäminen
on työlästä eivätkä mahdolliset löydetyt haastateltavat vält-
tämättä ehdi vastata kysymyksiin. Olemme kuitenkin tavoit-
taneet muutamia kilpailujen finalisteja ja voittajia, joita on
mahdollista haastatella. Tässä artikkelissa ovat mukana tie-
tokonepelaamisen SM-kisan 1994 voittajan Toni Hollmingin
kommentit, jonka lisäksi olemme hyödyntäneet Nintendon
SM-kisojen 1992 voittajan Jukka-Pekka Kohtalan haastatte-
lua Retrolordi.com-verkkosivustolla. Omiin pelikilpailukoke-
muksiinsa ovat lyhyesti viitanneet myös Jani Niipolan pelia-
laa käsittelevään Pelisukupolvi-kirjaan antamissaan haastatte-
luissa esimerkiksi Roviosta jaAngry Birdsistä tunnettu Jaakko
Iisalo sekä Duudsonien Jarno Laasala. Iisalo toteaa:
Olin yhtenä vuonna Super Marion SM-kisoissa kuu-
des. Jäin semifinaaleissa juuri ja juuri rannalle. Semi-
finaalin voitosta olisi saanut Super Nintendon, mut-
ta jäin toiseksi. Kyllä harmitti. Sain sellaisen muo-
vilätkän, jossa Bart Simpson sanoi: “Don’t Have A
Cow.” Ei se hirveästi helpottanut. (Niipola 2012.)
Arkisemmasta kilpailullisesta pelaamisesta esimerkiksi kave-
rien kanssa sekä parhaiden pelitulosten kirjaamisesta ylös
voisi olla saatavilla helpommin muistitietoa, jota voisi koo-
ta kyselyillä, koska näiden asioiden harrastaminen on ollut
paljon yleisempää kuin “SM-tasoisiin” video- ja tietokonepe-
likilpailuihin osallistuminen.
Kuten todettua, pelikilpailut ovat syntyneet pelaajien yhtei-
söissä ja ne ovat ennen kaikkea sosiaalisia aktiviteetteja. Jaak-
ko Stenrosin ja kumppanien (2011) mukaan sosiaalisessa pe-
laamisessa on useita muotoja. Tutkijat väittävät, että jo pel-
kästään yksinpeleissä on monia sosiaalisia ulottuvuuksia. So-
siaaliset ulottuvuudet alkavat siitä, että pelaaja useimmiten
tiedostaa toisten pelaajien läsnäolon, vaikka he eivät pelaisi-
kaan peliä samaan aikaan samassa tilassa. Suosikkipelin osta-
ja tietää, että saman pelin ovat hankkineet myös monet muut
pelaajat, hän on ehkä jakanut ja lainannut peliä myös toisil-
le ja hän keskustelee samoista peleistä tovereidensa kanssa.
Väitämme, että kun pelissä on mahdollisuus esimerkiksi pis-
tesuoritukseen tai läpipeluuseen, tämä luo tietoisuuden kil-
pailullisesta luonteesta.
On myös monia muita sosiaalisen pelaamisen muotoja yksin-
pelaamisen kontekstissa. Stenros ja kumppanit (2011) jatka-
vat bourdieaulaisittain, että varhaiset huipputuloslistat ja pe-
likilpailut antoivat pelaajille mahdollisuuden saavuttaa sta-
tusta ja sosiaalista pääomaa (pelaajayhteisöistä ja sosiaalises-
ta pääomasta ks. myös Kirkpatrick 2012). Tämä pääoma ei
perustunut ainoastaan huipputuloksiin, vaan myös esimer-
kiksi lehtien julkaisemiin sekä sosiaalisissa vuorovaikutusti-
lanteissa jaettuihin pelivinkkeihin ja vihjeisiin. Lisäksi muun
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 9
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
muassa pelihalleissa tapahtunut pelaaminen korosti pelaami-
sen performatiivista luonnetta, koska muut henkilöt käytän-
nössä aina seurasivat pelaamista. Samantyyppiset performa-
tiiviset elementit olivat läsnä myös kotitalouksissa pelattaes-
sa konsoleilla ja tietokoneilla, koska pelejä pelasivat vuorotel-
len perheenjäsenet ja ystävät. (vrt. Lin & Sun 2011; ks. myös
Suominen & Sivula, tulossa.) Tietokone- ja pelilehdissä jul-
kaistiin 1980-luvulla ja 1990-luvulla myös jonkin verran ku-
via, jotka esittävät sosiaalista pelitilannetta, jossa yksi pelaa
ja toiset seuraavat pelaamista useista eri syistä, kenties op-
pien, opettaen tai omaa vuoroaan odottaen. Kuvista ei kui-
tenkaan voi useinkaan päätellä, liittyvätkö ne kilpailutilan-
teisiin. (Lahdelma & Suominen 2017.)
Reisner (2016) huomioi kilpailullisen pelaamiseen kuulu-
neen 1980-luvulla sosiaalisen vuorovaikutuksen. Hän myös
toteaa, että digitaalinen kilpapelaaminen tuli harrastusleh-
tien ja pelaajille suunnattujen pelistrategiakirjojen lisäk-
si esiin populaariartikkeleissa, Guinnesin ennätyskirjassa ja
televisio-ohjelmissa esimerkiksi Yhdysvalloissa. Varhaiset
kilpapelikokeilut ja niiden saama julkinen huomio johtivat
Reisnerin mukaan tilanteeseen, jossa pelikäytänteitä institu-
tionalisoitiin ja standardoitiin: kilpapelejä alkoivat järjestää
tietyt vakiintuneet organisaatiot yhtenäisillä toistuneilla ta-
voilla. Samanaikaisesti tavat pitää kirjaa, dokumentoida ja
todistaa videopelien huipputuloksia alkoivat vaatia sovittu-
ja yhtenäisiä käytänteitä. Tosin esimerkiksi Suomessa tämä
näkyi lähinnä yksittäisten lehtien julkaisemina ohjeina huip-
putulosten lähettäjille.
Borowy ja Jin (2013) tarkastelevat varhaista digitaalista kil-
papelaamista vielä laajemmassa viitekehyksessä. Heidän mu-
kaansa kilpapelaaminen ei alkanut kehkeytyä ainoastaan sik-
si, että digitaalinen pelaaminen yleistyi. Kilpapelaaminen liit-
tyi yleisempään elämystalouden kehitykseen. Tässä kehitys-
kulussa erilaisia media- ja populaarikulttuurin muotoja alet-
tiin tuotteistaa aiempaa monipuolisemmin ja esittää ristik-
käin, mediamuoto toinen toistaan tukien. Tutkijat lisäävät,
että varhaiset elektronisen urheilun tapahtumat kehittyivät
hetkellä, jolloin aiemmin ruohonjuuritasolla tuotetut kulttuu-
rielämykset alkoivat siirtyä vahvemmin korporatiivisen tuo-
tantokoneiston hallintaan. Tästä löytyy useita esimerkkejä
Yhdysvalloista, mutta muiden maiden, kuten Suomen, tilan-
netta on tutkittu paljon vähemmän.
1980-luvun ja 1990-luvun alun suomalai-
sia kilpailuja
Suomessa videopelikilpailut alkoivat muutaman vuoden
myöhemmin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai joissakin
muissa maissa. Todennäköisesti ensimmäiset kilpailut olivat
paikallisten tietokonekerhojen järjestämiä ja siten heikosti do-
kumentoituja, mutta pian mukaan tulivat myös muut toi-
mijat, jotka alkoivat järjestää kilpailuja kansallisella tasolla
ja jotka kytkivät kilpailut tarvittaessa osaksi monikansallisia
myynninedistämistavoitteita. Todennäköisesti mallit ja sään-
nöt kilpailujen järjestämiseen tulivat vähintään osittain ulko-
mailta, mutta tästä ei ole varmuutta.
Pac-Manin SM-kisat tiennäyttäjänä
Toistaiseksi varhaisin löytämämme maininta videopelaami-
sen suomalaisista mestaruuskisoista on vuodelta 1983. Silloin
Atari-tietokoneiden ja pelikonsolien maahantuoja Scanvideo
organisoi yhdessä A-lehtien julkaiseman Katso-lehden kans-
sa sekä muutamien muiden yhteistyökumppanien kanssa
Pac-Manin (1980) suomenmestaruuskisat (kuva 1). Pac-man-
kilpailu olikin käytännössä Atarin konsolien, tietokoneiden
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 10
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 1. Pac-Man-pelikilpailun juliste 1983. Kuva Jaakko Suominen.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 11
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
ja pelien markkinointitilaisuus, josta myös muut yhteistyö-
kumppanit pyrkivät hyötymään.1
Kilpailut koostuivat alueellisista karsintakilpailuista sekä fi-
naalista. Tämä oli tapa hankkia maanlaajuista huomiota, jota
lehtinäkyvyys laajensi entisestään. Karsintakisat järjestettiin
huhtikuussa 1983 Lappeenrannassa, Oulussa, Jyväskylässä,
Tampereella, Seinäjoella ja Helsingissä. Meillä ei ole käsitys-
tä, miksi juuri nämä kaupungit olivat valikoituneet karsin-
tapaikoiksi, mutta ainakin ne ovat eri puolilla Suomea sijait-
sevia maakuntakeskuksia. Huomiota kiinnittää se, ettei kar-
sintakilpailuja järjestetty esimerkiksi Turussa, Kuopiossa tai
Joensuussa.
Itse pelikilpailun lisäksi tapahtumassa oli myös ilmai-
nen Coca-Cola-tarjoilu, Liskon Disco – Pac-Man-aiheinen
tanssiesitys sekä yleisökilpailuja Atari-palkintoineen. (Katso
22.4.1983.) Tilaisuuden vieraita viihdytti iskelmälaulaja Tuija-
maria, joka esitti yhdysvaltalaisen Pac-Man Fever -hitin (1981)
suomenkielisen käännöksen Pac-Man-kuume. Käännöskappa-
letta oli sovitettu paremmin suomalaiseen kontekstiin so-
pivaksi (alkuperäisen ja käännöksen eroista ks. Suominen
1999). Tuijamaria toteaa V2-verkkosivuston haastattelussa, et-
tä käännöskappale oli tehty puhtaasti mainoslevyksi (Pärssi-
nen 2016).Katso-lehden juttu toteaa semifinaalien yhteydessä
tapahtuneesta live-esityksestä 22.4.1983 seuraavasti:
Tuijamaria nostatti paikallista Pac Man -kuumetta
laulamalla suomalaisen version Pac-Man Feveristä.
Monien kilpailussa sijoittuneiden kuume nousi vie-
lä entisestään, kun Tuijamaria onnitteli paikallisia
kykyjä lämpimällä halauksella.
1MikroBitti-lehdessä 1/1984 Atari-kotitietokoneiden maahantuojak-
si mainitaan Musiikki-Fazer mutta Atari-konsolien maahantuojaksi Oy
Scanvideo Ab. Scanvideo mainittiin vuoden 1983 pelikisan järjestäjänä
kilpailun mainoksessa.
Mikrotietokoneharrastajien Micropost-lehdessä (2/1983, 40–
41; lehden historiasta ks. Kauppinen 2014; Nylund 2016) jul-
kaistiin Tampereen karsintakilpailua käsitellyt artikkeli, joka
kuvaili muun muassa kilpailusysteemiä: alkukilpailun kier-
ros kesti viisi minuuttia, ja pisimpään peliä häviämättä pe-
lanneet pääsivät jatkoon. Karsintakilpailun finaalissa seitse-
män minuutin aikana saavutettu paras tulos ratkaisi voitta-
jan. Peliä pelattiin alle ja yli 15-vuotiaiden sarjoissa. Karsin-
takilpailuissa ja finaalissa Pac-Mania pelattiin Atarin 2600-
konsoliversiolla (neljä tai viisi laitetta yhtä aikaa käytössä).
Syynä oli todennäköisesti pyrkimys esitellä ja myydä konso-
lia ja peliä suomalaisille kuluttajille, vaikka konsoliversio oli
teknisen rajallisuutensa takia paljon vaatimattomampi kuin
alkuperäinen kolikkopeli. Micropostin kirjoittajan, nimimerk-
ki P.T.:n eli Petri Tuomolan, näkökulma tapahtumaan oli eri-
lainen kuin sponsorin, Katso-lehden. Tuomola kommentoi ta-
pahtuman ohjelmanumeroita yksi kerrallaan sarkastisesti ja
totesi lopuksi: “NO, reissu ei ollut aivan turha, koska voitin
kilpailussa (yleisö sellaisessa) ATARI-paidan, jota voin nyt yl-
peänä kantaa.”
Micropostin Tuomola mainitsi, että Tukholmassa oli järjestet-
ty jo syksyllä samantyyppinen pelikilpailu2 ja totesi lisäksi,
että yksi karsintakilpailujen osallistujakunnassa oli ollut “jo-
pa yksi tyttö”, mikä oli kirjoittajan mukaan todiste Pac-Manin
suosiosta myös naispuolisten pelaajien parissa: “Taitaa olla
perää siinä väitteessä, että PAC-MAN on se peli, josta nai-
setkin pitävät.” Vastaava väite on esitetty usein myös Pac-
Mania käsittelevässä kirjallisuudessa, jossa on korostettu pe-
lihahmon tietynlaista androgyynistä vetovoimaa, mutta joka
on silti väitteenä yksinkertaistava (esim. Wade 2015). Joka
2Ruotsalainen retropelisivusto kertoo vuodesta 2014 järjestetyistä
Pac-Manin mestaruuskisoista ja yksi artikkelin lukijakommenteista mai-
nitsee, että vuonna 1982 Pac-Manin Ruotsin mestaruuden voitti Peter Is-
raelsson (Bengtsson 2014).
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 12
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
tapauksessa Micropostin juttukin osoittaa, miten pelaaminen
ja tietokoneharrastus olivat jo tuolloin leimautuneet lähinnä
nuorten poikien toiminnaksi.
Todennäköisesti Aamulehdessä julkaistun mainoksen mukaan
Tampereen osakilpailu järjestettiin Hepokatissa, joka oli pai-
kallisen raittiusseuran omistama tanssien pitopaikka (Tuija-
marian arkistosta peräisin oleva tuntematon lehtimainos V2-
artikkelin kuvituksena), ja Katso-lehden mukaan yksi osakil-
pailu oli Jyväskylän monitoimitalolla sekä viimeinen semi-
finaali Helsingissä Tavastialla. Katson mukaan esimerkiksi
Jyväskylän tapahtumaa oli tullut seuraamaan noin kolme-
sataa nuorta (Katso 17/1983 [22.4.1983], 54; ks. myös juttu
Kalle-robotista Katson 19/1983 TV-, radio- ja videoliitteessä
[6.5.1983]). Katso-lehden artikkelin oli kirjoittanut päätoimit-
taja Reijo Telaranta, joka teki muutkin aihetta käsitelleet ju-
tut. Reijo Telaranta toimi myöhemmin A-lehtien julkaiseman
Printti-kotitietokonelehden päätoimittajana. Printti jatkoi sit-
temmin pelikilpailujen järjestäjänä.
Finaalit järjestettiin 27. toukokuuta Linnanmäen huvipuistos-
sa, joka on ollut tärkeä videopeliympäristö pelihalleineen.
Reijo Telaranta oli jälleen paikalla raportoimassa, ja jutun ku-
vista päätellen tapahtumaa sponsoroivat Atarin lisäksi muun
muassa suomalaisen Hellaksen silloin valmistama Jenkki-
purukumi sekä Coca-Cola (kuva 2). Linnanmäen Peacock-
teatterin ulkoilmakatsomo oli täynnä yleisöä, ja Tuijamaria
pääsi jälleen laulamaan Pac-Man-kuumettaan mukanaan Pac-
Man-asuun pukeutunut pörheä maskotti: “Salamavalot läp-
sähtelivät, television kamera loi oman lisänsä tunnelmaan
ja katsomoon kertyneet huutosakit jännäsivät omiensa puo-
lesta.” (Katso 23/1983, 55.) Kommenteilla ja järjestelyillä ra-
kennettiin yhteyttä perinteisen urheilun yleisötapahtumiin
oheisohjelmanumeroineen.
Voittajat ratkottiin karsintakilpailujen tapaan nuorempien ja
vähän vanhempien sarjassa. Peliaikaa oli nyt kymmenen mi-
nuuttia, ja karsintakilpailujen seitsemän parasta pelasivat la-
valla selkä yleisöön päin kukin omalla konsolillaan. Rajoit-
teista huolimatta tässäkin jo näkyi aiemmin mainittu julki-
sen digipelaamisen performatiivinen ulottuvuus. Yleisö kui-
tenkaan tuskin näki tarkasti pienten tv-ruutujen pelitapahtu-
mia. Nuorempien sarjan voitti Marko Viljanen Nakkilasta ja
vanhempien sarjan Pekka Petäjä Seinäjoelta. Molemmat sai-
vat palkinnoiksi kahden hengen matkat Kaliforniaan, toisek-
si tulleet radionauhurit ja muut finalistit “kassin täydeltä yl-
lätyksiä”. Jutussa viitattiin myös muiden maiden pelikilpai-
luihin:
Kun televisio kyseli pojilta jatkosuunnitelmia, Pek-
ka asetti tähtäimen korkealle. Maailmalle olisi mu-
kava päästä mittelemään taitoja. Suomen parhaat
ovat nyt selvillä, mutta maailmanmestari on tiettä-
västi vielä tältä vuodelta leipomatta. (emt.)
Kilpailutoiminta lisääntyy
1980-luvun alun pelikilpailujen jälkeen kisoja alettiin järjes-
tää useammin. Pelikilpailuja pidettiin myös muiden tapah-
tumien yhteydessä eikä pelkästään omina erikoistilaisuuksi-
naan. Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjesti keväällä 1984
seminaarin lasten suhteesta tietokoneisiin. Seminaarissa kä-
siteltiin muun tietokoneharrastamisen lisäksi pelaamistakin.
Yle TV1:n Uutiset raportoi seminaarista 26.4.1984 kertomalla
muun muassa seuraavasti:
Peleistä saa pikaista palautetta ja pelaaja voi seura-
ta kehitystään. Pelit on suunniteltu yleensä niin, et-
tä harjoitus tekee mestarin. Tulosten jatkuva para-
neminen kannustaa jatkamaan. – – Seminaarin ko-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 13
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 2. Katkelma Katso-lehden 23/1983 Pac-Man-kilpailuartikkelista.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 14
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
hokohta oli koululaisten ja professorien videopeli-
kilpailu. Tiukassa kilvassa vei voiton yllättäen pro-
fessorien joukkue.
Videopelikilpailua käsittelevä raportti oli kuvitettu materi-
aalilla, jossa osallistujat piirsivät piirtoalustalla kuvaa tieto-
koneen näytölle (Uutiset ja sää 26.4.1984). Samanlaista hyö-
tyretoriikkaa nähtiin etenkin aikakauden kotitietokonemai-
noksissa; vaikka laitteiden pääasiallinen käyttötarkoitus oli-
kin usein pelaaminen, niin kallista hankintaa täytyi legitimoi-
da vanhemmille esimerkiksi koulunkäynnin ja tulevaisuu-
den työelämätaitojen avulla (Saarikoski 2006, 5–6; vrt. Had-
don 1988).
MikroBitti-lehti uutisoi Kankaanpäässä kesäkuun lopussa
1984 järjestetyistä ensimmäisistä tietokonepelaamisen SM-
kisoista, joissa kilpailupelinä oli Decathlon-urheilupeli. Kil-
pailukoneina toimivat kymmenen värinäytöllistä IBM PC -
konetta. Kisa oli järjestetty Mikromaailma-messujen yhtey-
dessä, ja lehtijutun perusteella sinne oli kutsuttu alkukilpai-
lujen perusteella 64 parhaan tuloksen tehnyttä pelaajaa. Huo-
mio kiinnittyy siihen, että kilpailun parhaimmisto oli van-
hempaa kuin muissa 1980-luvun pelikilpailuissa. Luultavas-
ti syynä tähän oli se, että kilpailualustana käytettiin IBM
PC -koneita, joita tuossa vaiheessa oli lähinnä työpaikoilla.
Kisan voitti vieremäläinen 29-vuotias Mikko Rönkkö, joka
“oli harjoitellut Decathlonia työpaikallaan Ponsse Oy:ssä jo
parin kuukauden ajan”. Lehtijutussa tosin korostettiin, et-
tä Rönkkö oli käyttänyt työpaikan PC-konetta pelaamiseen
vain ruokatunneilla. Voittaja sai palkinnoksi oman IBM PC -
tietokoneen, kakkoseksi sijoittunut Apple II -koneen, ja kol-
mas ja neljäs joutuivat tyytymään Sinclair ZX-81-koneisiin.
(MikroBitti 3/1984, 61.)
Vajaa kaksi vuotta Pac-Manin SM-kilpailujen jälkeen, lop-
pusyksystä 1984, Atarin maahantuoja järjesti jälleen uuden
kilpailun, Videoformulan SM-kilpailun, joka koostui jälleen
alkukilpailuista ja finaaleista (kuva 3). Palkintona oli nyt
Atari-kotitietokoneita. Tällä kerralla SM-pelinä oli toinen
kansainvälinen pelihallisuosikki, formulapeli Pole Position
(1982), josta tehtiin käännösversioita pelikonsoleille ja ko-
titietokoneille. Peli upposi hyvin jonkinlaisen Formula 1 -
kuumeen vallassa olleisiin suomalaisiin, sillä Keijo “Keke”
Rosberg oli voittanut F1-mestaruuden 1982 ensimmäisenä
suomalaisena ja kilpaili yhä aktiivisesti. Aiemman kilpailun
tavoin peliä pelattiin nyt jo hieman vanhentuneella Atari
2600 -konsolialustalla. Kilpailun voittaja, kolmetoista- tai nel-
jätoistavuotias (tiedot ovat ristiriitaisia) Ville Valtonen (ku-
va 4) tuli Iisalmesta, ja Printti-tietokonelehden jutussa tuotiin
esiin, että myös Keke Rosberg oli nuoruudessaan asunut sa-
malla paikkakunnalla. Kaikki seitsemän kisan finalistia oli-
vat miehiä, suurin osa teinipoikia. (Printti 1/1985.)
Vasta- tai alakulttuurisempi esimerkki pelikilpailusta
oli Helsingin Lepakossa järjestetty Floppy Eater -pelikisa
marraskuussa 1985. Floppy Eater oli suomalaisen C-64-
diskettilehden Floppy Magazinen julkaisema, Ari Uistolan
tekemä Pac-Man-klooni. Floppy Magazine julkaisi itse pa-
rodisen raportin kisasta, mutta Printti-lehti uutisoi siitä
vakavammin. Lehtijuttujen mukaan paikalla oli myös uu-
den, vapunaattona 1985 aloittaneen paikallisradion, Radio
Cityn, toimittaja, mikä oli luontevaa, koska kisa järjestettiin
radiokanavaa pyörittäneen Elävän Musiikin yhdistyksen
Elmun tiloissa. Kisan ohella tapahtumassa oli tarjolla myös
mikrotietokone-esittelyjä ja kirpputori. Osallistujiksi oli kut-
suttu kymmenen pelaajaa, joista viisi ilmestyi paikalle. Kisa
koostui karsintakierroksista ja loppukilpailusta. Voittajaksi
selviytyi 18-vuotias Kari Järvinen, joka sai 1000 markan
palkinnon. (Floppy Magazine 5/1985; Floppy Magazine 6/1985;
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 15
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 3. Videoformulan SM-kisojen mainos Katso-lehdessä 1984.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 16
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 4. Hannu Karpo kättelemässä Videoformulan SM-kilpailun voittajaa Ville Valtosta. Printti 1/1985.
Printti 20/1985; ks. myös Saarikoski, Suominen & Reunanen
2017b.)
Varhaisiin pelikilpailuihin vaikuttivat peli- ja tietokonelaittei-
den markkinatilanteet ja maahantuojien markkinointiresurs-
sit – sekä kekseliäisyys. Atarin vahvin kilpailija, Commodore,
hallitsi Suomen kotitietokonemarkkinoita 1980-luvulla (Saa-
rikoski 2004, 101–107). Commodoren paikallinen edustaja,
PCI-Data, joka kokeili kaikenlaisia mainos- ja markkinointi-
tempauksia (ks. Kuorikoski 2017), järjesti niin ikään kansalli-
sen kilpailun nimeltä “Info-Commodore-Porsche Race” 1986
yhteistyössä Info-kirjakauppojen sekä Printti-lehden kanssa.
Mainosten perusteella alkukilpailuja järjestettiin jopa 50 eri
puolilla maata, vaikka onkin mahdotonta todentaa, oliko to-
dellinen lukumäärä aivan niin korkea. Alkukilpailuja oli siis
paljon enemmän kuin aiemmin, mikä kertoo valitun pelialus-
tan suosiosta sekä kotitietokone- ja peliharrastuksen yleisty-
misestä.
Atarin tavoin Commodorenkin kisassa ajettiin formuloilla,
sillä karsinnoissa pelinä oli Pitstop (1983). Finaalissa nähtiin
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 17
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
myös muita autopelejä: On Road Racing3 ja Pitstop II (1984),
joiden lisäksi kilvoiteltiin Scaletrixin sähköautoradalla. To-
simaailman autokilpailujen hengessä kilpailijat – useimmat
nuoria miehiä – puettiin haalareihin ja lippalakkeihin palkin-
tojenjakoa varten. (Printti 10/1986; 15/1986.) Näin elektro-
niset autokilpailut pyrkivät simuloimaan oikeilla autoilla ta-
pahtuvaa kisailua konventioineen, ja toiminta osoittaa jälleen
pyrkimyksen löytää yhteyksiä digitaalisen kilpapelaamisen
ja perinteisemmän urheilun välille, vaikka osa rinnastuksis-
ta olikin tarkoitettu humoristisiksi. Aiempaan verrattuna uu-
tuutena oli se, että voittajan oli hallittava yhden pelin sijasta
useampia erilaisia. Sama toistui myöhemmissä pelikilpailuis-
sa.
Kaikki 1980-luvun pelikilpailut eivät toki olleet suurten
valmistajien sponsoroimia spektaakkeleita, vaan esimerkik-
si tietokonekerhot järjestivät omia pienimuotoisempia kiso-
jaan. Näistä parhaiten dokumentoituja ovat Commodore-
mikroharrastajien (alkujaan Helsinginseudun VIC-kerho)
kuukausittaisissa ja vuotuisissa kokouksissa muun ohjelman
ohella pidetyt pelikilpailut, jotka vakiintuivat kiinteäksi osak-
si kerhon toimintaa. Varhaisin maininta Helsingissä pidetyis-
tä “VIC-pelien Suomen mestaruuskilpailuista” löytyy vuo-
delta 1983 (Vikki 4/1983). Kerholla oli läheiset suhteet PCI-
Dataan, joka muun muassa esitteli tapahtumissa uutta lait-
teistoa tai lahjoitti kilpailuihin palkintoja (Poke&Peek 1/1983;
Printti 11/1986; 20/1986).
Pelikilpailujen ja pistetilastojen juuret juontavat kilpaurhei-
lun ja nuorisokerhojen sekä -tapahtumien maailmaan. Viih-
teen lisäksi pelikilpailut olivat markkinointia: kerhoille ne oli-
vat jäsenhankintaa, kun taas maahantuojat ja jälleenmyyjät
käyttivät niitä myynninedistämiseen. Pelien lisäksi kilvoitel-
tiin esimerkiksi ohjelmoinnissa, minkä lisäksi lehdet – eten-
3Nimi on virheellinen, todennäköisesti kyseessä oli On Track Racing.
kin MikroBitti – järjestivät moninaisia lukijakilpailuja 1980-
luvulla ja 1990-luvun alussa. Palkinnoiksi voittajat saivat ta-
varapalkintoja t-paidoista peleihin ja jopa tietokoneisiin. Peli-
ja tietokoneliikkeet sponsoroivat usein näitä kilpailuja (esim.
Printti 20/1985; 20/1986; MikroBitti 2/1986, 6). Näiden perin-
teitä jatkoi myöhemmin 1990-luvulla erityisesti tietokonepe-
lien erikoislehti Pelit, joka julkaisi säännöllisesti esimerkiksi
peliaiheisia sanaristikoita ja äänestyksiä tai esimerkiksi pe-
likenttien tai peli-ideoiden suunnitteluun liittyviä kilpailuja
(Pelit 1/1995, 73; 3/1995, 74–75; 10/1996, 96–97).
1990-luvun alun pelikilpailut
Vaikka digitaalista pelejä pelattiin Suomessa 1980-luvulla eri-
tyisesti kotitietokoneilla, uudet puhtaasti pelaamiseen tarkoi-
tetut pelikonsolit alkoivat muuttaa tilannetta 1980-luvun lo-
pulta lähtien. Erityisesti Nintendon Entertainment System
(NES) sekä Sega Master System rakensivat tietynlaista konso-
libuumia, vaikka niiden menestys olikin Suomessa pienem-
pää kuin esimerkiksi Japanissa, Yhdysvalloissa ja Ruotsis-
sa. Uudet laitteet toivat mukanaan ainakin osittain uuden-
laista pelikulttuuria sekä uusia pelaajaryhmiä. (Suominen
2015.) Vaikuttaa siltä, että digitaalisen kilpapelaamisen huo-
mio kääntyi Suomessa ainakin hetkeksi näihin uusiin konso-
leihin. Tämä tapahtui luultavasti osaltaan siksi, että laitteet
oli tarkoitettu pelkästään pelaamiseen ja ennen kaikkea siksi,
että ne kilpailivat markkinoista sekä toisiaan että suosittuja
mikrotietokoneita vastaan maailmanlaajuisesti.
Nintendo aloitti oman maailmanmestaruuskisansa Yhdys-
valloissa 1990, mutta vaikuttaa siltä, että kilpailusta tuli
aidosti kansainvälinen vasta seuraavana vuonna. Ninten-
don aktiivinen, erilaisia markkinointitempauksia harrasta-
nut maahantuoja Funente järjesti Nintendon suomenmesta-
ruuskilpailut tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1991.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 18
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Suurin osa osallistujista oli edelleen nuoria poikia, vaikka
kilpailut järjestettiin useammassa ikäryhmässä. (MikroBitti
10/1991, 11.) Emme tiedä, mihin ajatus ikäryhmäjaottelusta
perustui. Ehkä tavoitteena oli osoittaa erilaisten kuluttajaseg-
menttien olemassaolo tai antaa mahdollisuus voittoon eri-
ikäisille pelaajille. Kyse tässäkin tapauksessa voi olla myös
siitä, että pelikilpailuissa etsittiin yhtymäkohtia kilpaurhei-
lutoimintaan.
Vuoden 1991 Nintendo-pelaajien mestaruuskisojen järjestä-
jänä oli aiemmista pelikisoista tuttu Info-kirjakauppaketju
yhdessä Funenten kanssa – olihan Infolla kattava myymä-
läverkosto ympäri Suomea. Se ei tosin ollut ainoa peliko-
neita kaupannut ketju. Info järjesti 30 liikkeessään ympä-
ri Suomea alkukarsinnat. Loppukilpailu pidettiin Fanfaari-
huvipuistossa Keravalla (myöhemmin Planet FunFun, taus-
talla Markus Selin).MikroBitinuutisen mukaan “[p]aikalla oli
runsaasti lehdistön edustajia, kärjessä tietenkin MikroBitti”.
30 osallistujasta 29 oli nuoria miehiä, mutta MikroBitin mu-
kaan ”[e]rityisen ilahduttavaa oli, että yksi tyttökin oli pääs-
syt ennätyspisteille, miksei useampi?” (MikroBitti 10/1991,
11.) Eli Pac-Manin SM-kisojen yhteydessä 1983 esitetty “yksi
tyttö” -lausahdus toistui jälleen. Erona aiempiin kisoihin oli
muun muassa se, että pelivalikoima oli entisestään laajentu-
nut. Tavoitteena oli luultavasti paitsi testata osallistujien mo-
nipuolisuutta, myös esitellä Nintendon peli- ja laitevalikoi-
maa:
Finaalipeliksi oli valittu Amigallekin ilmestynyt Bla-
des of Steel -jääkiekkopeli, jota pyöräytettiin isossa
putkessa Fanfaarin sirkusareenalla. Voiton vei lahte-
lainen Markku Saarinen, joka sai mestaruuden niu-
kasti ekan erän jälkeen 1 – 0. (MikroBitti 10/1991, 11.)
Seuraavana vuonna Nintendo-SM-kisojen loppukilpailu jär-
jestettiin jälleen Keravan sisähuvipuistossa. Kisan voitti
Jukka-Pekka Kohtala, joka sai palkinnoksi mm. autoradan,
pokaalin sekä pääsyn Nintendon pohjoismaisiin mestaruus-
kilpailuihin, ja jolle luvattiin yhteistyötä Nintendo-lehden
kanssa. Kaikkia lupauksia ei kuitenkaan lunastettu. Kohta-
la kertooRetrolordi.comin (2015) haastattelussa yksityiskohtai-
sesti kilpailun kulusta ja toteaa seuraavasti:
Joo, kyllä sitä yhteistyötä ja noita PM-kisoja odotel-
tiin. Sieltä olisi sitten päässyt MM-kisoihin, mikäli
sijoituksia olisi tullut. Ei sinne loppujen lopuksi kos-
kaan mitään kutsua tullut. Pokaali on vielä tallessa.
Samoissa kisoissa jaetulle kolmostilalle tuli sittemmin Duud-
soneista tutuksi tullut Jarno Laasala (kisoista ks. Retrolor-
di.com 2015 ja Nintendo-lehti 4/1992.
Suomen talouslama 1990-luvun alussa vaikutti voimakkaasti
myös konsoleiden maahantuontiin ja myytiin. Maahantuonti
romahti 1991 huippuvuoden jälkeen, ja konsolipelibisneksen
vaikeuksista kertoi osaltaan vuonna 1993 tapahtunut Ninten-
don maahantuojan Funenten konkurssi. (Suominen 2015.) Ei
olekaan siis ihme, että pelikilpailut alkoivat siirtyä uusille
alustoille, vaikka konsolipuolellakin oli yhä kilpailutoimin-
taa.
Nintendon pääkilpailija Sega järjesti samaan aikaan omia ki-
sojaan. Esimerkiksi vuonna 1993 Suomen kisoista oli mahdol-
lisuus edetä Euroopan mestaruuskilpailuihin. Samana vuon-
na suomalainen Markku Rankala voitti EM-seniorisarjan. (Se-
ga klubilehti 6 [syksy 1993]; MikroBitti 12/1993, 10.) 1990-
luvun alun konsolimestaruuskisoissa oli jälleen joitakin eroja
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 19
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
verrattuna aiempiin kilpailuihin. Keskeisin ero oli selkeäm-
pi kansainvälinen mittakaava, jossa alueellisista kilpailuis-
ta edettiin kansallisiin ja sitten esimerkiksi maanosan tai
maailman kisoihin. Tuttuun tapaan kilpailut toimivat edel-
leen laite- ja pelivalmistajien sekä kansallisten maahantuo-
jien myynninedistämisen ja näkyvyyden apuvälineinä.
Vuonna 1992 aloittanut Suomen ensimmäinen tietokonepe-
lilehti Pelit oli puolestaan mukana järjestämässä ensimmäi-
siä PC-pelaamisen SM-kisoja vuonna 1994. Nyt palattiin siis
jälleen tietokonepelien pariin, mikä kertoi paitsi Pelit-lehden
valitsemasta sisältöpainotuksesta, myös digitaalisen pelaa-
misen painopisteen muutoksesta. Muutaman vuoden kestä-
nyt konsolibuumi oli loppunut, ja seuraava nousu alkoi vas-
ta Sony Playstation -konsolien yleistyttyä 1990-luvun lop-
pupuolella. Yhteistyökumppaneina toimivat tietokonepelien
suurin maahantuoja Toptronics, Akateeminen kirjakauppa,
Info-kirjakaupat sekä pelitalo Virgin. Alkukarsinnat pidettiin
27.6–2.7.1994 kirjakaupoissa eri puolella Suomea. Alkukar-
sinnoissa kolmelle parhaalle oli tarjolla CD-ROM-asema tai
äänikortti, jotka olivat tuohon aikaan kysyttyjä ja arvokkai-
ta PC-koneiden lisälaitteita. (Pelit 4/1994, 61.) Kaiken kaikki-
aan pääpalkinnot olivat kisoissa sellaisia tietokone- ja pelitar-
vikkeita tai muita vapaa-ajan hyödykkeitä, joiden odotettiin
kiinnostavan osallistujia.
Finaali järjestettiin Tampereen Pelaa!-messuilla 24.9.1994. Se-
kä välierissä että loppukarsinnoissa ajettiin Indy Car Racing
-rallipeliä, ja kilpailun juonsi urheiluselostaja J-P Jalo. Kilpai-
lun voittaja 18-vuotias Toni Hollming sai palkinnoksi IBM
PS-1 -tietokoneen lisälaitteilla (kuva 5). Hollming muistelee
haastattelussa, että oli saanut tiedon kilpailustaPelit-lehdestä
ja että alkukilpailussa kilpailupelinä olisi ollut “joku taso-
hyppely”. Hän toteaa, että hänellä ei ollut juuri muuta kilpa-
pelaamistaustaa, mutta kavereiden kanssa he olivat “vitsillä
kilpailleet”, kuka pelaa Commodore 64:n Rambo-pelin usei-
ten läpi. Hollming kertoo, ettei hän ole harrastanut tai seu-
rannut elektronista urheilua sittemmin ja toteaa, ettei tieto-
konepelaamisen suomenmestaruus ollut 1994 kovin hohdo-
kas kokemus: “Se että voitti kisan oli vähän kyseenalainen
kunnia – pelaaminen kun ei ollut missään määrin siistiä ei-
kä katu-uskottavaa. Nykyään asiasta sentään kehtaa vitsailla
ja puhua :D” (Toni Hollmingin sähköposti Jaakko Suomiselle
26.6.2018.)
Tietokonepelaamisen SM-kisojen tapahtumapaikalta 1994
julkaistuissa kuvissa nähtiin pelaajat keskittyneenä rallira-
tin äärellä sekä paikalle saapunutta yleisöä ja järjestäjätaho-
jen edustajia. Lehtitietojen mukaan karsintoihin osallistui kai-
ken kaikkiaan noin 800 pelaajaa. Puhtaasti lukujen valos-
sa kilpailu oli laajin siihen mennessä järjestetyistä valtakun-
nallisista pelikilpailuista (Pelit 7/1994, 11; Helsingin Sanomat
24.9.1994). SM-kisat uusittiin seuraavana vuonna, ja finaali
pelattiin Helsingin Kotimikro-messuilla 18.–19.11.1995. Mes-
sukonteksti viittaa jo siirtymään kohti myöhempiä elektroni-
sen urheilun tapahtumia. Pelit-lehden mukaan kaiken kaik-
kiaan vuoden 1995 SM-kilpailuihin osallistui “lähes 600 in-
nokasta pelaajaa”. Kilpapelinä oli Screamer-autopeli, ja finaa-
lin selosti urheilutoimittaja Timo Pulkkinen. Voittajaksi selvi-
si 14-vuotias Ville Pylvänäinen. (Pelit 6/1995, 13; Pelit 8/1995,
13; Pelit 10/1995, 10.) Tapahtuma osoitti, että Suomessa moot-
toriurheilun ja tietokonepelikilpailujen välinen vahva perin-
ne, joka oli syntynyt jo 1980-luvulla, jatkui vahvana edelleen
1990-luvulla.
Pelikilpailut näyttävät olleen myös uusien tietokone- ja pe-
lialan lehtien PR-tilaisuuksia. Kilpailut olivat varsinkin 1990-
luvulle tultaessa suureen yleisöön vetoavia tapahtumia, jois-
sa toteutui monia piirteitä, jotka nykyisin yhdistetään vah-
vasti elektroniseen urheiluun. Näitä olivat esimerkiksi ym-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 20
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 5. Toni Hollmingin saama mestaruusdiplomi vuodelta 1994. Kuva Toni Hollming.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 21
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
päri maata järjestetyt alkukarsinnat, tunnetut juontajahah-
mot (jotka tosin aiemmin tulivat digitaalisen pelialan ulko-
puolelta), pelitapahtumien heijastaminen videotykillä valko-
kankaalle sekä kohtuullisen arvokkaat loppupalkinnot. 1980-
luvulla ja 1990-luvun alkupuolella kilpailuja ei kuitenkaan
järjestetty mitenkään säännöllisesti, eikä niitä voittaneilla pe-
laajilla ollut tarkoitusta tehdä uraa harrastuksellaan. Voitto
oli lähinnä mieleen jäänyt kuriositeetti.
Ennätyslistat ja Peliluola (1983–1993)
Väitämme, että kaupallisten toimijoiden järjestämät pelikil-
pailut edustivat näkyvää, mutta hyvin pientä osaa 1980- ja
1990-luvun elektronisesta urheilusta. Tuohon aikaan kilpa-
pelaamisen tärkeimmät muodot kehittyivät pelaajien omissa
vapaamuotoisissa yhteisöissä. Reisner (2016, 7–9) on toden-
nut, että ennätyksiä seuraamalla pelaajien oli mahdollista ke-
hittää tulosten vertailevaa toimintaa. Reisner viittaa tässä yh-
teydessä 1980-luvun “kilpapelaamiskulttuuriin”. Hänen mu-
kaansa kilpapelaamisen piirteitä voidaan löytää esimerkiksi
finanssitalouden puolelta tai vaikkapa kuntoilukulttuurista.
Kirkpatrick (2013) on puolestaan todennut, että kilpapelaa-
misessa näkyi 1980-luvulla sosiaalisia piirteitä, joissa mieli-
kuvien tasolla videopelaaminen ja henkilökohtaisen tietojen-
käsittelyn yleistyminen yhdistettiin.
Ilmiön kehittymisessä oli nähtävissä kansallisia eroavaisuuk-
sia. Suomessa ei päässyt syntymään kovin voimakasta halli-
ja konsolipelikulttuuria vielä 1980-luvun alussa (Saarikoski
& Suominen 2009). Tästä syystä kotimainen kilpapelaaminen
kytkeytyy vahvimmin pikemminkin 1980-luvun alkupuolel-
la syntyneeseen kotitietokonekulttuuriin. Varhaisimmat koti-
talouksille suunnatut mikrotietokoneet, joista käytettiin ylei-
semmin nimitystä kotitietokoneet tai kotimikrot, tulivat ku-
lutuselektroniikkamarkkinoille laajalti vuosina 1982 ja 1983.
Näistä Commodoren VIC-20 oli ensimmäinen kaupallinen
menestys Suomessa (Saarikoski 2004, 101–107).
Harrastajien kilpapelaamisen tärkeitä mittareita olivat ennä-
tyslistat. Nykytutkimuksen valossa varhaisimmat tunnetut
suomalaiset pelien ennätyslistat julkaistiin vuonna 1983. Lis-
tojen julkaiseminen liittyi vahvasti nuorten tietokoneharras-
tajien atk-kerhotoiminnan laajentumiseen ja kehittymiseen
1980-luvun alussa. Esimerkiksi Helsingin seudun VIC-kerho
julkaisi säännöllisesti ennätyslistaansa kerhon omassa Vikki-
julkaisussa. Listat esittelivät tavallisesti ennätystuloksia, joi-
ta oli syntynyt kerhokokousten yhteydessä järjestettyjen peli-
kilpailujen aikana. Yleensä ennätykset oli tehty aikansa suo-
situimmilla peleillä, kuten tuohon aikaan yleistyneillä Pac-
Man-klooneilla (Vikki 4/1983;Vikki 4/1984; ks. myös Saarikos-
ki, Suominen & Reunanen 2017b).
Vuosien 1983–1984 aikana ennätyslistoja julkaistiin myös
kotitietokoneiden maahantuojien omissa julkaisuissa, joista
tunnetuin oli PET Commodore Inc -yrityksen (myöhemmin
PCI-Data) tiedote- ja mainoslehti Poke & Peek (1983–1986). Jul-
kaistujen ennätyslistojen yhteydessä käytettiin “Tulin, pela-
sin, voitin” -slogania, joka perustui Julius Caesarin tunnet-
tuun latinankieliseen lentävään lauseeseen “Veni, Vidi, Vici”
(“Tulin, näin, voitin”). Commodore-maahantuoja oli mukail-
lut samaa slogania aikaisemmin VIC-20:n mainoskampanjan
yhteydessä vuosina 1982–1983. Televisiomainoksessa voittoi-
san Caesarin, jota esitti tunnettu näyttelijä Kauko Helovir-
ta, nähtiin rakentavan Rooman “yhdessä päivässä” (VIC-20-
tietokonemainos 1983).
Samoin kuin pelikilpailujen tapauksessa, myös ennätystulos-
ten suhteen oli luotava säännöt ja toimintaperiaatteet, jot-
ka vaikeuttivat huijaamista. Heti alusta lähtien julkaisut ha-
lusivat jonkinlaisen todisteen siitä, että ennätystulokset oli-
vat luotettavia. Tavallisin tapa todistaa tuloksen paikkansa-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 22
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 6. Peliluola-palstan kuvitusta, MikroBitti 3/1985.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 23
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
pitävyys oli ottaa valokuva peliruudusta. Vaihtoehtoisesti
todisteeksi kelpasi myös kahden muun pelaajan todistajan-
lausunto. Käytäntö oli selvästi omaksuttu ulkomaisista alan
lehdistä. (Vikki 7/1983; Vikki 1/1984; Poke & Peek 2/1983; Po-
ke & Peek 1/1984.) Ennätyslistoja julkaistiin myös myöhem-
min ensimmäisissä pelkästään videopelikonsoleilla tarkoite-
tuissa julkaisuissa, kuten Nintendon maahantuojanNintendo-
lehdessä 1990-luvun alussa. Ohjeiden mukaisesti pelaajien
oli niin ikään todistettava ennätystulos valokuvalla (kuva 7).
(Nintendo-lehti 1/1990; 2/1990; 1/1991.)
Peliluola-palsta ennätyslistojen
julkaisukanavana
Kaikkein tunnetuin ja pitkäikäisin ennätyslistoja ylläpitänyt
julkaisukanava oli MikroBitin Peliluola-palsta (1985–1999), jo-
ta ylläpiti lehden avustaja Risto Hieta nimimerkillä “Nordic
the Incurable”. Sanoma Oy:n julkaisema MikroBitti oli Suo-
men laajalevikkisin kotitietokonelehti, ja sen merkitys oli var-
sin tuntuva tietokoneharrastajien ja -pelaajien keskuudessa
etenkin 1980-luvulla, jolloin tietokonepelejä käsitelleitä jul-
kaisuja oli vähän. Tavallisesti pelijournalismia, kuten arvoste-
luja ja uutisia, näkyi tietokonelehtien takasivuilla. MikroBitin
lisäksi pelejä käsiteltiin myös saman kustantajan C-lehdessä,
joka oli Commodore-harrastajien erikoislehti, sekä A-lehtien
Printissä (1984–1987). Vuodesta 1987 eteenpäin markkinoilla
oli saatavilla myös Tietokonepelien vuosikirjoja, joiden julkaise-
miseen osallistui toimittajia ja avustajia MikroBitin ja C-lehden
puolelta. Ensimmäinen pelkästään tietokonepeleihin erikois-
tunut aikakauslehtiPelit aloitti vasta vuonna 1992 (Saarikoski
2004, 392).
Peliluolasta tekee merkittävän myös se, että Risto Hieta pyrki
olemaan jatkuvasti aktiivisessa kirjeenvaihdossa lukijakun-
nan kanssa ja hän kommentoi ahkerasti lukijoiden hänelle
lähettämiä kirjeitä. Palstalla julkaistiin peliarvosteluita, uuti-
sia, ennätyksiä, vinkkejä ja karttoja. Palsta alkoi yleensä ly-
hyellä, johdattelevalla fantasiatarinalla, jossa keskushenkilö-
nä oli hänen kuvitteellinen ritarihahmonsa “Nordic the Incu-
rable”. Hiedan tarinallistava kirjoitustyyli vetosi lukijoihin
vapaamuotoisuudellaan ja humoristisuudellaan. Palstan pi-
tuus oli tavallisesti kaksi sivua, mutta toisinaan se laajennet-
tiin kolmeen sivuun.
Ensimmäinen Peliluola ilmestyi MikroBitin numerossa
3/1985. Peliluolan ennätyslistaa kutsuttiin nimellä “Mes-
tarien marmoritaulu”, ja sitä julkaistiin lyhyitä katkoksia
lukuun ottamatta säännöllisesti aina vuoteen 1993 asti. Ennä-
tyslistan konsepti oli yksinkertainen: lukijat saivat lähettää
postikortin tai kirjeen avustajalle ja kertoa ennätystuloksen
mainitsemastaan pelistä. Tämän lisäksi pelaajan tarvitsi vain
mainita millä koneella tulos oli saavutettu – eri laitteille
tehtyjen versioiden pisteet olivat harvoin vertailukelpoisia.
Tämän jälkeen Risto Hieta valitsi sopivimmat tulokset ja
ne julkaistiin marmoritaululla. Yleensä ennätykset liittyivät
peleihin, jotka olivat julkaisun aikaan erityisen suosittu-
ja. Peliluola ei järjestänyt erikseen kilpatapahtumia, eikä
ennätystuloksista jaettu palkintoja.
Vuosina 1985–1987 suuri osa julkaistuista ennätyksistä oli
tehty aikansa suosituimmalla kotitietokoneella, Commodo-
re 64:llä, minkä lisäksi Commodore VIC-20 oli esillä varhai-
simmissa numeroissa. Tästä huolimatta Mestarien marmori-
taulussa otettiin huomioon myös harvinaisemmat kotitieto-
koneet, joista mainittakoon Sinclair Spectrum, MSX, Dragon,
Amstrad CPC ja Commodore 16. Commodore 64:llä tehtyjä
ennätystuloksia julkaistiin enemmän tai vähemmän säännöl-
lisesti vuoden 1993 loppuun asti. Kansainvälisessä vertailus-
sa voidaan mainita, että esimerkiksi australialaisen PC Game
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 24
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 7. Nintendo-lehden PowerPlayer-liite 3/1991, 12.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 25
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
-lehden “Challenge Chamber” -palstalla noudatettiin saman-
tyyppistä toimituspolitiikkaa (Stuckey 2014).
Kotitietokonemarkkinoiden kehittyminen ja uusien kotitieto-
koneiden tulo näkyi luonnollisesti myös Mestarien marmo-
ritaululla. Vuosina 1987–1993 Commodore Amigalla, Atari
ST:llä ja PC:llä tehdyt ennätystulokset huomioitiin palstalla,
ja lisäksi myös muutamilla videopelikonsoleilla, kuten Nin-
tendolla ja Atari Lynxillä, tehtyjä ennätystuloksia ilmestyi lis-
talle. Tässä suhteessa Mestarien marmoritaulun avulla voi-
daan myös tarkastella eri pelialustojen suosiota ja elintilaa
Peliluolan ylläpitämän lukijayhteisön keskuudessa.
On mielenkiintoista, että Hieta ei koskaan vaatinut mitään
kuvallisia todisteita ennätystulosten pohjalle, vaan hän luot-
ti täysin lukijoiden rehellisyyteen. Suuri osa lehden lukijois-
ta oli teini-ikäisiä poikia, joten on ymmärrettävää että ennä-
tystuloksella huijaaminen oli monelle ylivoimainen houku-
tus. MikroBitin numerossa 10/1985 Hieta kirjoitti jo sarkas-
tiseen sävyyn, että monet hänelle ilmoitetuista ennätystulok-
sista olivat “mielipuolisen korkeita”. Samaan aikaan osa luki-
joista kritisoi kirjeissä, että osa Mestarien marmoritaululla jul-
kaistuista tuloksista oli niin korkeita, että niiden saavuttami-
nen oli mahdollista ainoastaan huijaamalla. Heidän mukaan
tavallisella pelaajalla ei ollut mitään mahdollisuutta saavut-
taa rehellisellä pelillä julkaistuja tuloksia (MikroBitti 12/1985;
1/1986).
Kesällä 1986 epäilykset väärinkäytöksistä nousivat niin suu-
riksi, että Hieta kiinnitti asiaan tarkempaa huomiota. Esimer-
kiksi yksi lukija oli maininnut, että Impossible Mission (1984)
-pelistä julkaistu ennätystulos oli korkeampi kuin mitä oli
mahdollista saada pelaamalla se onnistuneesti alusta lop-
puun (MikroBitti 6–7/1986). Tämän jälkeen Hieta suhtautui
kriittisemmin hänelle lähetettyihin ennätystuloksiin ja kar-
si niiden joukosta kaikki vähänkään epäilyttävät tapaukset.
Lisäksi ohjeistusta muutettiin niin, että lähettäjien piti aina
sisällyttää mukaan tarkat yhteystiedot pistotarkastuksia var-
ten. Hieta nosti toistuvasti esiin, että tarvittavan dokumentaa-
tion puutteen vuoksi monet ennätystuloksista kertovat kir-
jeet ja postikortit yksinkertaisesti nakattiin suoraan roskiin
(MikroBitti 12/1986; 1/1987; 4/1987).
Pistotarkastukset johtivat tuloksiin, jolloin Hieta päätti jää-
dyttää ennätyslistojen julkaisemisen “vähäksi aikaa” ja pyy-
si samassa yhteydessä lukijapalautetta palstan uudistamis-
ta varten (MikroBitti 8/1987). Pyyntö liittyi samalla MikroBi-
tin laajempaan lukijakyselyyn. Peliluolasta saaduissa palaut-
teissa toivottiin selvästi lisää vinkkejä ja karttoja, kun taas
osa lukijoista kritisoi Mestarien marmoritaulun näkyvää roo-
lia palstalla. Seuraavissa numeroissa ennätyslistan kokoa pie-
nennettiin ja muun muassa pelivinkkien määrää kasvatettiin
(MikroBitti 9/1987, 10/1987).
Huijaaminen ja siitä käyty kitkerä keskustelu kytkevät esi-
kilpapelaamisen ja nykyinen esportsin omalta osaltaan yh-
teen. Yksinkertaisimmillaan huijaamista saattoi yrittää lähet-
tämällä palstalle tekaistun korkean tuloksen, mutta keino-
tekoiseen menestymiseen oli jo 1980-luvulla edistyneempiä-
kin keinoja. Muun muassa lehdissä julkaistiin huijauskoode-
ja eli “pokeja”4, jotka muokkasivat pelien ohjelmakoodia tai
sisäisiä laskureita, joilla sai käyttöönsä esimerkiksi kuolemat-
tomuuden tai suuren määrän lisäelämiä (kuva 8). Samaan
käyttöön soveltuivat Action Replayn kaltaiset moduulit, jotka
mahdollistivat muistin sisällön tutkimisen ja muokkaamisen
myös pelin ollessa käynnissä. Sittemmin kilpapelaamisessa
on huijattu muun muassa emulaattorien (Twin Galaxies 2014)
ja tähtäysbottien5 avulla (ks. Yu ym. 2012).
4Poke on BASIC-ohjelmointikielen käsky, jolla voi muokata muistin
sisältöä.
5Apuohjelma, joka helpottaa tähtäämistä 3D-räiskintäpeleissä.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 26
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 8. Huijauskoodeja Peliluolasta. MikroBitti 11/1986, 47.
Peliluola oli varhainen esimerkki vuorovaikutteisesta peliyh-
teisöfoorumista, jonka osallistavalle pelijournalismille näyt-
ti löytyvän sosiaalista kysyntää. Peliluola-palsta ja erityisesti
Mestarien marmoritaulu ovat siten hyviä varhaisia esimerk-
kejä sosiaalistavasta mediasta suomalaisissa pelikulttuuris-
sa. Peliluola toimi samaan tapaan kuin muidenkin 1980- ja
1990-luvulla julkaistujen aikakauslehtien yleisönosastot, jot-
ka edelsivät lehtien BBS-purkkeihin ja internetin puolelle pe-
rustamia sähköisiä foorumeja (vrt. Saarikoski 2012). Vastaa-
vaan havaintoon on päädytty myös Reisnerin ja Raczowskin
tutkimuksissa (Reisner 2016, 7; Raczowski, 2014, 148).
Sosiaalistavan tai peräti sosiaalisen median käsitteen käyttä-
minen tässä yhteydessä ei ole mitenkään ongelmatonta, mut-
ta se auttaa meitä ymmärtämään miten ja millä tavalla leh-
dissä julkaistut ennätyslistat integroituvat osaksi laajempaa,
kansainvälistä pelikulttuuria. Suomessa, niin kuin muualla
maailmassa, pelaajat muodostivat yhteisöjä, joissa pelaajat
vaihtoivat keskenään esimerkiksi pelivinkkejä ja -strategioita.
1980-luvulla pelaajat tottuivat siihen, että ennätystuloksista
pidettiin erillistä kirjaa. Läheskään kaikissa tietokonepeleis-
sä ei ollut mahdollisuutta tallentaa ennätystuloksia, ja yleen-
sä tulokset hävisivät tietokoneen muistista kun virta katkais-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 27
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
tiin, joten jotkut pelaajat kirjasivat saavutetun tuloksen esi-
merkiksi erilliseen ruutuvihkoon, jonne oli mahdollista kir-
joittaa myös pelivinkkejä sekä piirtää karttoja (kuva 9).
Nintendon SM-voittaja 1992 Jukka-Pekka Kohtala muistelee
vastaavaa toimintaa Retrolordi.comin haastattelussa:
Tulihan sitä pelattua hurjia määriä. Kavereille alkoi
aikoinaan ilmestymään C64:ia ja itse sain C128:n.
Sitten tuli jo Amiga 500:nen. Kyllä sitä tuli vietet-
tyä kavereilla monia öitä fosforin hehkua tuijottaen.
Amigalla oli niin pitkä lista hienoa pelejä, ettei mi-
tään rajaa: Speedball 2, Chaos Engine, Lotus Esprit
Turbo Challange, Super Cars, Dogs of War ja ties mi-
tä kaikkia. Itse kuitenkin hyppäsin Nintendon kelk-
kaan, ja sitten tuli tahkottua NES:iä ja SNES:iä. Mo-
lemmista laitteista pidin listaa peleistä, jotka olin
pelannut läpi. Molemmilla koneilla oli melko täysi
A4:n listattuja pelejä. (Retrolordi.com 2015)
Näin saavutetuista tuloksista oli helppo keskustella omas-
sa kaveripiirissä, ja tapaamisten aikana oli mahdollista vaih-
taa myös ideoita ja kokemuksia tiettyjen suosikkipelien omi-
naisuuksista. Luonnollisesti tapaamisten aikana pelaajien oli
mahdollista pelata toisiaan vastaan ja järjestää kilpailuja.
Näin peliharrastajien keskuudessa järjestetyistä kilpailuista
ja harrastajien itsensä kirjaamista ennätystuloksista muodos-
tui tärkeä yhteisöllinen tarttumapinta, jota vasten lehdissä
julkaistuja ennätyslistoja oli helppo peilata. Tämän avulla yk-
sittäisten pelaajien tuloksista tuli vertailukelpoisia, mikä oli
samalla sosiaalisesti palkitsevaa (ks. Reisner 2016, 7; Gazzard
2011).
Lopuksi
Artikkelimme osoittaa, että digitaaliselle kilpapelaamiselle
tai kilpailulliselle pelaamiselle oli useita eri muotoja myös
Suomessa jo 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Tällainen pe-
laaminen näyttäytyi varsinkin julkisuudessa hyvin miesval-
taisena toimintana, mikä on ollut pitkään muutenkin leimal-
lista tietokoneharrastukselle. Vaikka 1980-luvun pelikilpailut
voivat nostalgialasien läpi katsellen vaikuttaa hyvin kotiku-
toisilta ja viattomilta, niin erityisesti isommat kilpailut oli
jo tuolloin valjastettu puhtaasti myynninedistämistarkoituk-
siin. Kilpailut olivat osa markkinointia, jota toteuttivat kan-
sainväliset suuryritykset ja niiden paikalliset edustajat. Pys-
tyäkseen varmistamaan tapahtumien julkisuuden aikana, jol-
loin internetiä ei ollut käytössä, ne hyödynsivät markkinoin-
nissaan media-alan partnereita, kuten tietokoneharrastus- ja
pelilehtiä sekä muitakin lehtiä. Tässä voikin nähdä yhtymä-
kohtia esimerkiksi urheilun kaupallisuuteen, muuhun kult-
tuuriteollisuuteen sekä nykypäivän elektroniseen urheiluun,
jossa peli- ja laiteteollisuus ovat vieläkin aktiivisemmin mu-
kana. 1980-lukuun verrattuna tämän päivän elektroninen ur-
heilu on toki huomattavasti pitkäjänteisempää, institutiona-
lisoituneempaa ja ammattimaisempaa niin pelaajan kuin yri-
tystenkin näkökulmasta.
1980- ja 1990-luvuilla kotitietokone- ja pelilehdistö oli tärkeä
kilpapelaamista jäsentävä media. Samaten esimerkiksi leh-
dissä säännöllisesti julkaistujen lukijakilpailujen tarkoituk-
sena oli luoda aktiivisesti yhteisöllisyyden tuntua toimitus-
kunnan ja lukijoiden välillä. Vastaavaa tarkoitusta palvelivat
myös julkaistut ennätyslistat, joista tunnetuin oli MikroBitin
Peliluola-palstan Mestarien marmoritaulu. Ennätyslistat tar-
josivat peliyhteisöille tarttumapinnan, jota vasten oli helppo
verrata omia ennätystuloksia. Tutkimus viittaa myös siihen,
että pelaajien ylläpitämät omat ennätyslistat olivat merkittä-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 28
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Kuva 9. Tyypillinen esimerkiksi 1980-luvun peliharrastajan ruutuvihkoon tallentamista ennätystuloksista. Lähde ja kuva: Petri
Saarikosken kokoelmat.
vä sosiaalista toimintaa määrittävä tapa, jonka kautta tarjou-
tui mahdollisuus kehittää oma peliharrastusta ja vaihtaa sa-
malla kokemuksia erilaisista vinkeistä ja strategioista.
Pelaajat oppivat myös nopeasti erilaisia huijaustekniikoita,
jotka voisi rinnastaa ei-digitaalisen urheilun dopingiin. Hui-
jauskoodien avulla pelaajat halusivat tavallisesti säästää ai-
kaa ja nähdä loppuratkaisuja peleissä, joiden vaikeustasoa pi-
dettiin liian korkeana, mutta koodeja oli mahdollista käyttää
myös epärealistisen suurten ennätystulosten hankkimiseen.
Pelaajien kesken näitä tuloksia pidettiin luonnollisesti epäre-
hellisyytenä, jos sen tavoitteena oli hankkia ansaitsematon-
ta kunniaa. Nyt, kolmenkymmenen vuoden jälkeen, laitteet
ja huijaustekniikat ovat hyvin erilaisia kuin varhaisvuosina,
mutta itse ilmiö on säilynyt yhä elinvoimaisena ja puhuttaa
edelleen pelaajayhteisöä.
1990-luvulla tapahtui useita kilpapelaamiseen vaikuttaneita
muutoksia, jotka toivat mukanaan nykyistä elektronista ur-
heilua muistuttavia piirteitä. Pelialustat muuttuivat, ja tie-
toverkkojen merkitys nousi keskeiseen asemaan sekä pelaa-
misessa että pelejä koskevassa viestinnässä. On myös huo-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 29
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
mioitava muutokset, joita tapahtui suosituissa pelityypeis-
sä. Erilaisissa seikkailu-, rooli- ja strategiapeleissä ei välttä-
mättä edes ollut samanlaista pisteitysmekanismia kuin aiem-
missa peleissä, joten huipputulosten julkaiseminen lehdissä
tai muuallakaan ei ollut enää relevanttia. Samaten erilaiset
huijaustavat vaikeuttivat huipputulosten luotettavaa julkai-
semista.
Kaiken kaikkiaan, samoin kuin aiemmin, 1990-luvulla kilpa-
pelaamiseen muutokseen vaikuttivat pelikulttuurien sisäis-
ten kehityskulkujen lisäksi erilaiset yleisemmät kulttuuri-
set, yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutosprosessit. Nii-
den myötä huomio alkoi kääntyä uusiin maihin, uusiin pelaa-
misen ja peliviestinnän muotoihin, sekä uudenlaiseen institu-
tionalisoitumiseen ja ammattimaistumiseen. Näiden kehitys-
kulkujen tuloksena on syntynyt nykypäivän globaali elekt-
roninen urheilu, joka on alkanut yhä enemmän läikkyä yh-
teiskunnan muille aloille. Olemme tässä tutkimuksessa tuo-
neet esille niin unohdettuja, tiedostamattomia kuin sisäistet-
tyjäkin pelikulttuurin piirteitä – niitä varhaisia juuria, joista
versoi nykypäivän elektroninen urheilu.
Kiitokset
Kiitämme Suomen Akatemian rahoittamia hankkeita Leikil-
listyminen ja pelillisen kulttuurin synty (päätösnro. 275421)
sekä Pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikkö (312396).
Lähteet
YouTube-videot ja TV-tallenteet
VIC-20-tietokonemainos 1983. YouTube. Verkossa https:
//www.youtube.com/watch?v=DyW3wgXWZtg Viitattu
18.5.2018.
Uutiset ja sää. Yleisradio TV 1. 26.4.1984. Ohjelmassa lä-
hetetty uutisraportti Lapsi ja tietokone –seminaarista jul-
kaistu osana artikkelia Lindfors, Jukka (2009). “Tietokone-
ja videopelit huolettivat vanhempia”. Ylen Elävä arkis-
to 29.10.2009. Verkossa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/
10/29/tietokone-ja-videopelit-huolettivat-vanhempia Viitat-
tu 18.5.2018.
Verkkojulkaisut
Bengtsson, Jonas (2014). Historiskt SM-guld i Pac-man.
Barrikaden 26.10.2014. Verkossa http://barrikaden.se/2014/
10/26/historiskt-sm-guld-i-pac-man-for-tommy-eriksson
Viitattu 18.5.2018
Farokhmanesh, Megan (2012). First game tourna-
ment, ‘Intergalactic Spacewar Olympics,’ held 40
years ago. Polygon News 20.10.2012. Verkossa https:
//www.polygon.com/2012/10/20/3529662/first-game-
tournament-intergalactic-spacewar-olympics-held-40-years
Viitattu 18.5.2018.
Kauppinen, Jukka O. (2014). Micropost oli esihistoriallisten
tietokoneharrastajien oma lehti. Skrolli 20.11.2014. Verkossa
http://skrolli.fi/2014/11/micropost-oli-esihistoriallisten-
tietokoneharrastajien-oma-lehti/ Viitattu 18.5.2018.
Pärssinen, Manu (2016). V2.fi haastatteli: Tuijama-
ria ja kulttihitti Pac-Man-kuume. V2.fi 6.12.2016. Ver-
kossa https://www.v2.fi/artikkelit/pelit/1998/V2fi-
haastatteli-Tuijamaria-ja-kulttihitti-Pac-Man-kuume/
Viitattu 18.5.2018.
Retrolordi.com (2015). Millaista oli Nintendon suomen-
mestaruuskisoissa -92? Mestari muistelee. Retrolordi.com
1.9.2015. Verkossa http://www.retrolordi.com/millaista-oli-
nintendon-suomenmestaruuskisoissa-vuonna-92-mestari-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 30
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
muistelee/ Viitattu 18.5.2018.
Twin Galaxies [nimimerkki] (2014). Summary Decision. Twin
Galaxies 4.12.2018. Verkossa https://www.twingalaxies.
com/showthread.php/176004-Dispute-Jeremy-Young-
Arcade-Donkey-Kong-Points-Hammer-Allowed-Player-
Billy-L-Mitchell-Score-1-062-800/page326 Viitattu 18.5.2018.
Wikipedia, vapaa tietosanakirja: Esports. https://en.
wikipedia.org/wiki/Esports#Early_history_.281972.E2.
80.931989.29 Viitattu 18.5.2018.
Aikakaus- ja sanomalehdet
Floppy Magazine 1985
Helsingin Sanomat 1994
Katso 1983–1984
Micropost 1983
MikroBitti 1984–1993
Nintendo-lehti 1990–1991
Poke & Peek 1983–1986
Printti 1985–1986
Rolling Stone 1972
Brand, Stewart (1972). Spacewar. Fanatic Life and Sym-
bolic Death Among the Computer Bums. Rolling Stone
7.12.1972. Uudelleenjulkaistu osoitteessa http://wheels.org/
spacewar/stone/rolling_stone.html.
Sega klubilehti 1993
Vikki 1983–1984
Kirjallisuus
Borowy, Michael, ja Jin, Dal Yong (2013). Pioneering E-Sport:
The Experience. Economy and the Marketing of Early 1980s
Arcade Gaming Contests. International Journal of Communica-
tion 7, 2254–2274.
Carter, Marcus, Gibbs, Martin & Arnold, Michael (2015).
The Demarcation Problem in Multiplayer Games: Boundary-
Work in EVE Online’s eSport. Game Studies 15:1. Ver-
kossa http://gamestudies.org/1501/articles/carter Viitattu
18.5.2018.
Dillon, Roberto (2011). The Golden Age of Video Games. Boca
Raton: CRC Press.
Donovan, Tristan (2010). Replay: The History of Video Games.
Lewes: Yellow Ant.
Gazzard, Alison (2011). Unlocking the Gameworld: The
Rewards of Space and Time in Videogames. Game Studies:
The International Journal of Computer Game Research 11. Verkos-
sa http://gamestudies.org/1101/articles/gazzard_alison
Viitattu 18.5.2018.
Haddon, Leslie (1988). The Home Computer: The Making of
a Consumer Electronic. Science as Culture 1:2, 7–51.
Hamari, Juho, Koivisto, Jonna & Sarsa, Harri (2014). Does
Gamification Work? – A Literature Review of Empirical Stu-
dies on Gamification. Teoksessa 47th Hawaii International Con-
ference on System Sciences (HICSS) 2014. IEEE, 3024–3034. Ver-
kossa https://ieeexplore.ieee.org/document/6758978/ Vii-
tattu 18.5.2018.
Hamari, Juho, ja Sjöblom, Max (2017). What Is eSports
and Why Do People Watch It? Internet research 27:2. Ver-
kossa https://www.emeraldinsight.com/doi/full/10.1108/
IntR-04-2016-0085 Viitattu 18.5.2018.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 31
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Herman, Leonard (2016). Phoenix IV: The History of the Video-
game Industry. Rolenta Press.
Huhh, Jun-Sok (2008). Culture and Business of PC Bangs in
Korea. Games and Culture 3:1, 26–37.
Hutchins, Brett (2008). Signs of Meta-Change in Second Mo-
dernity: The Growth of E-sport and the World Cyber Games.
New Media & Society 10:6, 851–869.
Jansz, Jeroen & Martens, Lonneke (2005). Gaming at a LAN
event: The social context of playing video games. New Media
& Society 7:3, 333–355.
Kauweloa, Sky & Winter, Jenifer Sunrise (2016). Collegiate
E-sports as Work or Play. Teoksessa DiGRA/FDG ’16 –
Proceedings of the First International Joint Conference of Di-
GRA and FDG. Verkossa http://www.digra.org/digital-
library/publications/collegiate-e-sports-as-work-or-play/
Viitattu 18.5.2018.
Kirkpatrick, Graeme (2012). Constitutive Tensions of Ga-
ming’s Field: UK Gaming Magazines and the Formation
of Gaming Culture 1981–1995. Game Studies – The Inter-
national Journal of Computer Game Research 12:1. Verkos-
sa http://gamestudies.org/1201/articles/kirkpatrick Viitat-
tu 18.5.2018.
Kirkpatrick, Graeme (2013). Computer Games and the Social
Imaginary. Cambridge: Polity Press.
Kocurek, Carly A. (2015). Coin-Operated Americans Rebooting
Boyhood at the Video Game Arcade. Minneapolis: University of
Minnesota Press.
Kuorikoski, Juho (2017). Commodore 64 – Tasavallan tietokone.
Helsinki: Minerva.
Lahdelma, Päivi & Suominen, Jaakko (2017). Spectating Ear-
ly Digital Play in Finland. Konferenssissa Spectating Play Se-
minar, Tampereen yliopisto.
Lee, Donghun & Schoenstedt, Linda J. (2011). Comparison
of eSports and Traditional Sports Consumption Motives. The
ICHPER-SD Journal of Research in Health, Physical Education,
Recreation, Sport & Dance 6:2, 39–44.
Levy, Steven (1984). Hackers. Heroes of the Computer Revolution.
New York: Anchor Press/Doubleday.
Lin, Holin & Sun, Chuen-Tsai (2011). The Role of Onlookers in
Arcade Gaming: Frame Analysis of Public Behaviours. Con-
vergence 17:2, 125–137.
Manning, Peter K. & Campbell, Bonnie (1973). Pinball as Ga-
me, Fad and Synecdoche. Youth and Society 4:3, 333–358.
Matilainen, Riitta (2017). Production and Consumption of Rec-
reational Gambling in Twentieth-Century Finland. Sosiaalihisto-
rian väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Verkossa http:
//urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3282-6
Niipola, Jani (2012). Pelisukupolvi: Suomalainen menestystarina
Max Paynesta Angry Birdsiin. Helsinki: Johnny Kniga.
Nylund, Niklas (2016). The Early Days of Finnish Game Cul-
ture: Game-Related Discourse in Micropost and Floppy Ma-
gazine in the mid-1980s.Cogent Arts &Humanities 3:1. Verkos-
sa https://doi.org/10.1080/23311983.2016.1191124 Viitattu
18.5.2018.
Raczowski, Felix (2014). Making Points the Point: Towards
a History of Ideas of Gamification. Teoksessa Fuchs, Mathias,
Fizek, Sonia, Ruffino, Paolo & Schrape, Niklas (toim.), Rethin-
king Gamification. Lüneburg: Meson Press, 141–165.
Rambusch, Jana, Jakobsson, Peter & Pargman, Daniel (2007).
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 32
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
Exploring E-sports: A Case Study of Gameplay in Counter-
strike 2007. Teoksessa DiGRA ’07 - Proceedings of the 2007
DiGRA International Conference: Situated Play. Verkossa http:
//www.digra.org/digital-library/publications/exploring-
e-sports-a-case-study-of-gameplay-in-counter-strike/
Viitattu 18.5.2018.
Reisner, Clemens (2016). On the Media Practice of Highsco-
ring. Cogent Arts & Humanities 3:1. Verkossa http://dx.doi.
org/10.1080/23311983.2016.1210277 Viitattu 18.5.2018.
Ruvalcaba, Omar, Shulze, Jeffrey, Kim, Angela, Berzenski, Sa-
ra R. & Otten, Mark P. (2018). Women’s Experiences in eS-
ports: Gendered Differences in Peer and Spectator Feedback
During Competitive Video Game Play. Journal of Sport and
Social Issues, julkaistu toukokuun 15, 2018. Verkossa https:
//doi.org/10.1177/0193723518773287 Viitattu 18.5.2018.
Saarikoski, Petri (2004). Koneen lumo: mikrotietokoneharrastus
Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Jyväskylä: Ny-
kykulttuurin tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto.
Saarikoski, Petri (2006). Koneen ja koulun ensikohtaaminen:
suomalaisen atk-koulutuksen varhaisvaiheet peruskoulussa
ja lukiossa. Tekniikan Waiheita 3/2006, 5–19.
Saarikoski, Petri (2012). “Rakas Pelit-lehden toimitus”: Pelit-
lehden lukijakirjeet ja digipelaamisen muutos Suomessa
vuosina 1992–2002. Teoksessa Suominen, Jaakko, Koskimaa,
Raine, Mäyrä, Frans & Turtiainen, Riikka (toim.): Pelitutki-
muksen vuosikirja 2012. Tampere: Tampereen yliopisto, 21–
40. Verkossa http://www.pelitutkimus.fi/vuosikirja2012/
ptvk2012-04.pdf Viitattu 18.5.2018.
Saarikoski, Petri & Suominen, Jaakko (2009). Computer Hob-
byists and the Gaming Industry in Finland. IEEEAnnals of the
History of Computing 31:3, 20–33.
Saarikoski, Petri, Suominen, Jaakko & Reunanen, Markku
(2017a). Gamification of Digital Gaming – Video Game Com-
petitions and High Score Tables as Prehistory of E-Sports in
Finland in the 1980s and Early 1990s. Teoksessa Proceedings
of the 1st International GamiFIN Conference. Verkossa http://
ceur-ws.org/Vol-1857/gamifin17_p3.pdf Viitattu 18.5.2018.
Saarikoski, Petri, Suominen, Jaakko & Reunanen, Markku
(2017b). Pac-Man for the VIC-20: Game Clones and Program
Listings in the Emerging Finnish Home Computer Market.
Well Played 6:2, 7–31. Verkossa http://repository.cmu.edu/
etcpress/39/ Viitattu 18.5.2018.
Stenros, Jaakko, Paavilainen, Jaakko & Mäyrä, Frans (2011).
Social Interaction in Games. International Journal of Arts and
Technology 4:3, 342–358.
Stott, Andrew & Neustaedter, Carman (2013). Analysis of
Gamification in Education. Verkossa http://clab.iat.sfu.ca/
pubs/Stott-Gamification.pdf Viitattu 18.5.2018.
Stuckey, Helen (2014). Challenge Chamber. Play It Again Pro-
ject Blog. Verkossa http://playitagainproject.org/challenge-
chamber/ Viitattu 18.5.2018.
Suominen, Jaakko (1999). Elektronisen pelaamisen historiaa
lajityyppien kautta tarkasteltuna. Teoksessa Honkela, Timo
(toim.): Pelit, tietokone ja ihminen. Helsinki: Suomen tekoäly-
seura, 70–86.
Suominen, Jaakko (2015). Suomen ensimmäinen konso-
lipelibuumi 1988–1994 tietokonelehdistön ja pelaajien
muistitiedon kautta tarkasteltuna. Teoksessa Koskimaa, Rai-
ne, Suominen, Jaakko, Mäyrä, Frans, Harviainen, Tuomas,
Friman, Usva & Arjoranta, Jonne: Pelitutkimuksen vuosikir-
ja 2015. Tampere: Tampereen yliopisto, 72–98. Verkossa
http://www.pelitutkimus.fi/vuosikirja2015/artikkeli-
suomen-ensimmainen-konsolipelibuumi-1988-1994-
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 33
DIGITAALISEN KILPAPELAAMISEN ESIHISTORIAA SUOMESSA 1980-LUVULTA 1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN
tietokonelehdiston-ja-pelaajien-muistitiedon-kautta-
tarkasteltuna Viitattu 18.5.2018.
Suominen, Jaakko & Sivula, Anna (ilmestyy). A Place for a
Nintendo?
Taylor, T.L. (2012). Raising the Stakes: E-sports and the Professio-
nalization of Computer Gaming. Cambridge: MIT Press.
Turtiainen, Riikka, Friman, Usva & Ruotsalainen, Ma-
ria (2018). “Not Only for a Celebration of Competitive
Overwatch but Also for National Pride”: Sportificating
the Overwatch World Cup 2016. Games & Culture, jul-
kaistu elokuun 27, 2018. Verkossa https://doi.org/10.1177/
1555412018795791 Viitattu 18.5.2018.
Tyni, Heikki & Sotamaa, Olli (2014). Assembling a Ga-
me Development Scene? Uncovering Finland’s Lar-
gest Demo Party. Game 03/2014, 109–119. Verkossa
https://www.gamejournal.it/wp-content/uploads/2014/
04/GAME_3_Subcultures_Journal_Tyni-Sotamaa.pdf Viitat-
tu 18.5.2018.
Wade, Alex (2015). Dots, Fruit, Speed and Pills: The Happy
Consciousness of Pac-Man. Journal for Cultural Research 19:3,
248–261.
Wagner, Michael G. (2006). On the Scientific Relevance of
eSports. Teoksessa Proceedings of the 2006 International Confe-
rence on Internet Computing & Conference on Computer Games
Development. CSREA Press, 437–442.
Winn Chris (2015). The Well-Played MOBA: How Dota 2
and League of Legends use Dramatic Dynamics. Teoksessa
2015 DiGRA ’15 – Proceedings of the 2015 DiGRA Interna-
tional Conference. Verkossa http://www.digra.org/digital-
library/publications/the-well-played-moba-how-dota-2-
and-league-of-legends-use-dramatic-dynamics/ Viitattu
18.5.2018.
Witkowski, Emma (2012). On the Digital Playing Field: How
We “Do Sport” With Networked Computer Games. Games
& Culture, julkaistu elokuun 17, 2012. Verkossa https://doi.
org/10.1177/1555412012454222 Viitattu 18.5.2018.
Xia, Bang, Wang, Huiwen & Zhou, Ronggang (2017). What
Contributes to Success in MOBA Games? An Empirical Stu-
dy of Defense of the Ancients 2. Games & Culture, julkais-
tu toukokuun 24, 2017. Verkossa https://doi.org/10.1177/
1555412017710599 Viitattu 18.5.2018.
Yu, Su-Yang, Hammerla, Nils, Yan, Jeff & Andras, Peter
(2012). A Statistical Aimbot Detection Method for Online FPS
Games. Teoksessa The 2012 International Joint Conference on
Neural Networks (IJCNN). IEEE, 1–8. Verkossa https://doi.
org/10.1109/IJCNN.2012.6252489 Viitattu 18.5.2018.
Pelitutkimuksen vuosikirja 2018 34