Keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keikkatyössä Case: Klassisen musiikin ala Johtamisen ja organisoinnin Pro gradu -tutkielma Laatija: Daniela Marttila Ohjaaja: KTT Milla Unkila 17.2.2025 Turku Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä. Pro gradu -tutkielma Oppiaine: Johtaminen ja organisointi Tekijä: Daniela Marttila Otsikko: Keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keikkatyössä Ohjaaja: KTT Milla Unkila Sivumäärä: 66 sivua + liitteet 2 sivua Päivämäärä: 17.2.2025 Työskentelytavat ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana muun muassa teknologian ke- hittymisen ja digitaalisten alustojen tarjoaman keikkatyön myötä. Keikkatyö ei kuitenkaan ole ilmiönä uusi, mutta nykyisessä tutkimuksessa perinteisemmät keikkatyön muodot ovat jääneet vähemmälle huomiolle, ja painopiste on ollut teknologialähtöisessä keikkatyössä. Tämä tutkimus keskittyy klassisen musiikin alaan, jossa keikkatyöllä on pitkä historia ja vakiintunut asema. Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan keikkailevien ja vakituisten muusikoiden työhyvin- vointia. Tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät tukevat ja mitkä heikentävät työhyvinvointia keik- katyössä sekä miten nämä tekijät eroavat keikkailevien ja vakituisten muusikoiden välillä. Tutki- mus toteutettiin laadullisena teemahaastatteluna, ja sen päätutkimuskysymys on: Mitkä ovat kes- keiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keikkatyössä verrattuna vakituiseen työhön? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää keikkatyön, työhyvinvoinnin ja musiikkialan käsit- teitä. Työhyvinvointia tarkastellaan Van Hornin ym. (2004) viiden ulottuvuuden kautta (kognitii- vinen, sosiaalinen, ammatillinen, psykosomaattinen ja affektiivinen) sekä itseohjautuvuusteorian näkökulmasta, jossa keskeiset käsitteet ovat omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Teoreet- tisen viitekehyksen lisäksi klassisen musiikin alan erityispiirteisiin on perehdytty myös alan am- mattilaisen haastattelun avulla, mikä täydentää vertaisarvioitujen artikkeleiden pohjalta rakennet- tua teoriaa. Tulosten perusteella keikkatyö tarjoaa muusikoille vaihtelevuutta ja mahdollisuuden hallita omaa työskentelyään taloudellisten realiteettien puitteissa, mutta siihen liittyy myös epävarmuutta ja huolta toimeentulosta. Vakituisessa työssä puolestaan korostuvat turvattu ansainta ja vakaus, mutta samalla työn yksipuolistuminen ja mahdollinen motivaation heikkeneminen. Riippumatta työsuhteen muodosta muusikoiden työhyvinvointiin vaikuttavat muun muassa yhteisö, korkea vaatimustaso, työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtyminen, fyysinen kuormitus ja palautumisen haas- teet. Tutkimus osoittaa tarpeen kehittää keikkatyön rakenteita ja työhyvinvointia tukevia ratkaisuja sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Työhyvinvoinnin parantamiseksi suositellaan esimerkiksi palautumisen ja ergonomian huomioimista, työyhteisön tuen vahvistamista ja keikkatyön raken- teiden kehittämistä. Perinteisen keikkatyön tarkastelu tarjoaa myös näkökulmia keikkatalouden ja epätyypillisten työsuhteiden kehittämiseen laajemmin työelämässä. Avainsanat: keikkatyö, epätyypilliset työsuhteet, työhyvinvointi, itseohjautuvuusteoria, muu- sikko SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 7 2 Keikkatyö 10 2.1 Mitä keikkatyö on? 10 2.2 Alustatalous 11 2.3 Prekarisaatio 12 2.4 Keikkatyötä tekevä muusikko 14 3 Työhyvinvointi 16 3.1 Itseohjautuvuusteoria 17 3.2 Työhyvinvoinnin ulottuvuudet 18 3.3 Aikaisempi tutkimus muusikoiden työhyvinvoinnista 21 3.4 Yhteenveto työhyvinvoinnista keikkatyössä 23 4 Tutkimuksen toteuttaminen, menetelmät ja aineisto 26 4.1 Tutkimusmenetelmä 26 4.2 Aineiston keruu 26 4.3 Aineiston analyysi 29 4.4 Tutkimusetiikka ja tutkimuksen luotettavuus 30 5 Tulokset 33 5.1 Kognitiivinen hyvinvointi 33 5.2 Ammatillinen hyvinvointi 35 5.3 Sosiaalinen hyvinvointi 39 5.4 Psykosomaattinen hyvinvointi 42 5.5 Affektiivinen hyvinvointi 45 5.6 Muut koettuun työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät 49 6 Johtopäätökset 51 6.1 Tieteellinen kontribuutio 51 6.2 Käytännön suositukset 53 6.2.1 Muusikoiden työhyvinvoinnin kehittäminen klassisen musiikin alalla 53 6.2.2 Keikkailijoiden työhyvinvoinnin kehittäminen muilla aloilla 58 6.3 Jatkotutkimusehdotukset 59 6.4 Yhteenveto 60 Lähteet 63 Liitteet 67 KUVIOLUETTELO Kuvio 1. Keikkatyöntekijät suhteessa muihin epätyypillisiin työjärjestelyihin Watsonia ym. (2021) mukaillen 11 Kuvio 2. Hyvinvointiin vaikuttavat olosuhteet WHO:n mukaan 16 Kuvio 3. Itseohjautuvuusteorian mukaiset perustarpeet ihmisen hyvinvoinnille Edward Decin ja Richard Ryanin mukaan 17 Kuvio 4. Työhyvinvoinnin viisi ulottuvuutta Van Horn ym. (2004) mukaan 19 Kuvio 5. Affektiivisen työhyvinvoinnin malli Warria (1990) mukaillen 21 Kuvio 6. Työhyvinvointiin vaikuttavat ulottuvuudet ja psykologiset perustarpeet 24 Kuvio 7. Haastateltavien tausta klassisen musiikin alalla 27 Kuvio 8. Operationalisointitaulukko 28 Kuvio 9. Teema-analyysin vaiheet ja niiden eteneminen Nowell ym. (2017) mukaillen 29 Kuvio 10. Keikkailijat ja vakituiset muusikot sijoitettuna Warrin affektiivisen työhyvin- voinnin malliin 46 Kuvio 11. Työhyvinvointiin vaikuttavat ulottuvuudet fyysinen hyvinvointi huomioituna 52 Kuvio 12. Yhteenveto käytännön suosituksista muusikon työhyvinvoinnin kehittämisen keinoista 61 7 1 Johdanto Keikka-, freelance-, vuokratyö sekä muut epätyypillisen työsuhteen termit ovat nykyisin jo hyvin tuttuja ja jopa tyypillisiä termejä työelämässä, ainakin tietyillä aloilla. Keikkatyö ei ole uusi ilmiö, mutta esimerkiksi kehittynyt teknologia ja digitaaliset alustat ovat kas- vattaneet sen suosiota ja näin muuttaneet työskentelytapoja merkittävästi. Keikkatyön li- sääntyminen viime vuosikymmeninä on motivoinut tutkimaan sen vaikutuksia yksilön terveyteen, johon myös työhyvinvointi liittyy merkittävästi. Bajwa ym. (2018) mukaan keikkatyöntekijöiden ominaisuuksista, motivaatioista, kokemuksista sekä työn terveys- vaikutuksista tiedetään kuitenkin vielä liian vähän. Tämän vuoksi keikkatyössä koettu työhyvinvointi vaatii vielä lisää tutkimista. Nykyaikainen tutkimus keikkatyöstä koskee pääosin alustapohjaista keikkatyötä, jossa työ toteutetaan digitaalisten alustojen välityksellä, mutta tässä tutkimuksessa tutkitaan perinteisempää keikkatyötä, joka tapahtuu ilman alustoja todellisessa maailmassa. Tutki- malla perinteistä keikkatyötä alalla, jolla sitä on ollut jo pitkään, saatetaan löytää sellaista tietoa, josta on hyötyä myös laajemmin esimerkiksi suosiota kasvattaneeseen digitaalisilla alustoilla tehtävään keikkatyöhön. Tutkimuksessa perehdytään keikkatyöhön, työhyvinvointiin sekä siihen, millaisia vaiku- tuksia keikkatyöllä on yksilön kokemaan eli subjektiiviseen työhyvinvointiin. Työhyvin- vointia voidaan lähestyä objektiivisesti työoloista käsin tai subjektiivisesti tarkastelemalla työntekijän omia kokemuksia. Subjektiivista työhyvinvointia lähestytään tutkimuksessa kahden teorian kautta, joista toinen on Decin ja Ryanin (2012) jo 1980-luvulla kehittämä itseohjautuvuusteoria ja toinen Van Hornin (2004) viiden työhyvinvoinnin ulottuvuuden teoria. Työhyvinvointi koostuu monesta osiosta työhön, työoloihin ja työntekijän hyvinvointiin liittyen. Työhyvinvointi on merkittävä tuottavuuden määrääjä niin yksilön, yrityksen kuin yhteiskunnankin tasolla. (Schulte & Vainio, 2010.) Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmi- sellä on kolme psykologista perustarvetta, jotka luovat perustan ihmisen hyvinvoinnille: omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Perustarpeiden toteutuminen vaikuttaa myös työhyvinvointiin, joka on tiivistävä työelämän laatua kuvaava käsite. (Martela & Sheldon, 2019.) Van Horn ym. (2004) taas esittävät, että työhön liittyvä hyvinvointi sisältää viisi 8 ulottuvuutta, jotka ovat kognitiivinen, sosiaalinen, ammatillinen, psykosomaattinen sekä affektiivinen ulottuvuus. Keikkatyöt ovat tyypillisesti lyhyitä epäsäännöllisesti suoritettavia tehtäviä. Kysynnällä on merkittävä rooli osana keikkataloutta – keikkatöitä on tarjolla, kun kysyntää on, mutta sen puuttuessa ei ole tarjolla töitä eikä siten palkkaakaan. Keikkatyö on vakituista työ- suhdetta epävarmempi tulonhankkimistapa, mikä tarkoittaa, että se on usein pienempi- palkkaista, tilapäistä, eikä se välttämättä tarjoa koulutusta tai terveys- ja eläke-etuja. Keikkatyöllä on havaittu kuitenkin etuja esimerkiksi sen itsenäisyyden sekä joustavuuden takia. (Bajwa ym., 2018.) Tämä tutkimus toteutetaan puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimuksen pää- käsitteet ovat keikkatyö ja työhyvinvointi, jotka on kuvattu edellä ja joihin perehdytään syvemmin vielä seuraavissa luvuissa. Aihetta lähestytään tutkimalla klassisen musiikin alalla keikkailevia sekä vakituisena työskenteleviä muusikoita. Teoreettiseen viitekehyk- seen on käytetty vertaisarvioituja artikkeleita ja klassisen musiikin alan erityispiirteiden ymmärtämiseksi on lisäksi haastateltu alan ammattilaista. Työssä tarkastellaan yhtä pää- tutkimuskysymystä sekä kahta alatutkimuskysymystä. Tutkimuksen päätutkimuskysy- mys on seuraava: Mitkä ovat keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keikkatyössä verrattuna vakitui- seen työhön? Tutkimuksen kaksi alatutkimuskysymystä ovat: Mitä keikkatyö tarkoittaa? Mistä tekijöistä työhyvinvointi koostuu? Tutkimuksessa haastatellaan sekä vakituisia työntekijöitä että keikkatyöntekijöitä klassi- sen musiikin kentältä. Haastatelluissa keikkailevista muusikoista osa kutsui työskentely- tapaansa freelance-työksi ja osa keikkailuksi, mutta tässä tutkimuksessa käytetään käsit- teitä keikkatyö ja keikkatyöntekijä niiden laajemman käyttöyhteyden vuoksi. Keikkatyö kuvaa hyvin muusikoiden määräaikaista työtä, joka on verrattavissa myös muihin aloihin, joissa työskennellään tehtävä- tai toimeksiantokohtaisesti. 9 Tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaiset asiat tukevat, ja mitkä heikentävät ko- ettua työhyvinvointia keikkatyössä sekä sitä, miten nämä työhyvinvointiin liittyvät tekijät eroavat keikkatyöntekijöiden sekä vakituisten työntekijöiden välillä. Tässä tutkimuksessa on päädytty tutkimaan juuri klassisen musiikin alaa, sillä kyseisellä alalla erittäin pitkä historia keikkatyöntekijöistään ja termillä keikka (engl. gig) viitataankin alun perin ja vielä tänäkin päivänä julkiseen musiikkiesitykseen. Klassisen musiikin kentällä toimii paitsi virkasuhteessa työskenteleviä kokoaikaisia työntekijöitä, niin myös paljon muusi- koita, jotka elättävät itsensä erilaisilla keikoilla. Hyvinvoiva työntekijä on eduksi niin yksilölle, yritykselle kuin koko yhteiskunnalle ja siksi keikkatyöntekijöiden työhyvin- voinnin tutkiminen on merkityksellistä paitsi heille itselleen, myös laajemmin yhteiskun- nan kannalta. 10 2 Keikkatyö 2.1 Mitä keikkatyö on? Keikkatyö on perinteisestä työnteon mallista poikkeava määräaikainen tapa tehdä töitä. Monille keikkatyö on ollut pitkään osana työelämää, ja keikkatyöntekijät muodostavat kasvavan osan työvoimasta ja kiinnostavat tutkijoita yhä enemmän. Keikkatyötä voidaan tehdä sivutyönä lisätienestin vuoksi, mutta monille se on myös pääasiallinen tai ainoa tulonlähde. Koska keikkatyö, keikkatalous ja keikkatyön digitalisoituminen ovat herättä- neet tutkijoiden mielenkiinnon vasta viimeisten vuosikymmenien aikana, niin saattaa unohtua, että keikkatyötä on kuitenkin ollut jo aikaisemminkin. Vanhemmat keikkatyö- muodot kuten suoramyyntiyritykset juontavat juurensa 1800-luvun lopulta ja esimerkiksi keikkatyötä tekevät muusikot ovat olleet olemassa vielä kauemmin. (Watson ym., 2021.) Termi ”keikka” on ollut käytössä musiikkimaailmassa jo noin vuosisadan ajan ja edel- leenkin yksi sen pääasiallisista merkityksistä on viittaus live-musiikkiin, jossa muusikot esiintyvät ja yleisö osallistuu keikoille. Monille muusikoille keikkatalouden piirteet ovat siis olleet pitkään osa heidän työelämäänsä. On merkillepantavaa, että työkäytännöt, jotka ovat jo yli vuosisadan luonnehtineet musiikkialan työtä, nähdään nyt epävarman työn symbolina. (Cloonan & Williamson, 2023.) Watson ym. (2021) esittävät, miten keikkatyö voidaan nähdä yhtenä työnteon tapana laa- jemmassa epätyypillisten työjärjestelyjen kategoriassa, johon kuuluvat keikkatyönteki- jöiden lisäksi muun muassa alustatyöntekijät ja itsenäiset urakoitsijat (Kuvio 1). Epätyy- pilliset järjestelyt poikkeavat perinteisestä vakituisesta työsuhteesta siinä, että ne ovat usein joustavampia, mutta samalla ne voivat tuoda mukanaan epävarmuutta. Esimerkiksi keikkatyöntekijöiden ansiot riippuvat kysynnästä ja alustatyöntekijöiden työhön liittyvät ehdot voivat määräytyä alustayrityksen asettamien sääntöjen mukaan. 11 Kuvio 1. Keikkatyöntekijät suhteessa muihin epätyypillisiin työjärjestelyihin Watsonia ym. (2021) mukaillen Watson ym. (2021) korostavat, että kolme keikkatyön erityispiirrettä erottavat sen muista epätyypillisistä työjärjestelyistä. Nämä erityispiirteet ovat tilapäisyys, projektikohtainen palkkaus sekä joustavuus. Ensinnäkin työn tilapäisyys tarkoittaa, että keikkatyö on usein lyhytkestoista ja sidottu tiettyyn tarpeeseen tai projektiin. Toiseksi projektipohjainen palkkaus viittaa siihen, että korvaus perustuu tyypillisemmin suoritettuun työhön eikä kiinteään kuukausipalkkaan. Kolmanneksi työn joustavuus ilmenee siinä, että työntekijä voi vaikuttaa työn ajankohtaan, paikkaan tai suoritustapaan. Työntekijää voidaan pitää keikkatyöntekijänä, mikäli nämä kolme erityispiirrettä toteutuvat. 2.2 Alustatalous Työelämä on murroksessa, jonka yksi keskeisimmistä piirteistä on perinteisten työsuhtei- den pirstaloituminen aikaisempaa monimuotoisemmaksi. Työelämän joustavuus on li- sääntynyt ja työn tekemisen paikka- sekä aikasidonnaisuus on vähentynyt. (Anttila ym., 2018.) Keikkatyö on saanut viime vuosina laajemman merkityksen ja termejä keikkata- lous tai alustapohjainen keikkatyö käytetään kuvatessa maailmanlaajuisesti nopeaan 12 tahtiin kasvanutta ilmiötä, jossa työ tehdään digitaalisten alustojen kautta (Vallas & Schor, 2020). Vaikka tämän tutkimuksen pääpaino ei alustataloudessa, niin on hyvä ym- märtää, minkälaisista ilmiöistä on kyse puhuttaessa keikka- tai alustataloudesta. Cloona- nin ja Williamsonin (2023) mukaan on yllättävää, että suurin osa keikkatalouden tutki- joista on jättänyt huomioimatta termin musiikilliset juuret. Keikkatalous on työllistämismalli, jossa korostuu itsensä työllistäminen tai määräaikai- nen alihankintasuhde. Keikkatalouden kasvua selittää muun muassa teknologian kehitty- minen sekä vuoden 2008 maailmanlaajuinen lama, jolloin monet ihmiset menettivät työ- paikkansa ja työmarkkinoiden tarjonta- ja kysyntävoimat olivat erityisen vinoutuneet työnantajien eduksi (Bulian, 2021). Myöhemmin myös COVID-19-pandemialla oli osansa keikkataloudessa tehtävän työn suosion nopeaan kasvuun. Alustapohjainen keik- katyö kiinnosti pandemian vuoksi irtisanottuja sekä työntekijöitä, jotka tarvitsivat perin- teistä työpäivää joustavampaa työvaihtoehtoa muun muassa hoitaakseen lapsiaan koulu- jen ja päiväkotien ollessa suljettuina. (Watson ym., 2021.) Alustataloudessa työ organisoidaan verkkoalustojen kautta, jolloin digitaaliset alustat toi- mivat välittäjinä yhdistäen palveluntarjoajat ja kuluttajat (Ropponen ym., 2019). Alusta- työntekijä toimii aina digitaalisten alustojen kautta, kun taas keikkatyöntekijä voi tehdä työtä myös ilman digitaalista alustaa. Vaikka työskentelytavoissa on merkittäviä eroja, niin niistä löytyy myös yhdistäviä piirteitä aina suuresta autonomiasta valtavaan epävar- muuteen. (Vallas & Schor, 2020.) Työntekijöiden ja työnantajien välinen tapa tehdä yhteistyötä on muuttunut ja alustavälit- teinen keikkatyö on tunkeutunut monille aloille. Alustatalouden suosion myötä myös keikkatyöntekijöiden määrä on kasvanut ja sen on arvioitu kasvavan vielä tulevaisuudes- sakin. Työelämän murros tarjoaa tilaisuuden tarkastella kriittisesti perinteisiä työelämän rakenteita ja etsiä innovatiivisia ratkaisuja, jotka tukevat sekä yksilöiden hyvinvointia että yhteiskunnan kestävää kehitystä. 2.3 Prekarisaatio Keikkatyöhön liittyy usein epävarmuutta. Epävarmuus ja epävarma työsuhde ovatkin ol- leet keskeisiä teemoja viimeaikaisessa työsuhdetutkimuksessa. Epävarman työn tunniste- taan yleisesti liittyvän korkeaan työturvattomuuteen, jota kuvataan myös termillä 13 prekariaatti. (Campbell & Price, 2016.) Ojala ja Pyöriä (2019) määrittelevät prekariaatin ihmisjoukoksi, jonka toimeentuloa tai työelämää luonnehtii jollain tavalla epävarmuus. Näitä ihmisiä yhdistää pysyvän ja toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen puuttuminen. Termi prekarisaatio tarkoittaa työelämän epävarmentumista. Prekarisaatioon liittyy myös kasvaneet työelämän vaatimukset ja työmarkkinariskit sekä henkilökohtaisen elämän ja työelämän välisen rajan hämärtyminen. Tämän lisäksi prekarisaatioon yhdistetään mää- räaikaiset työsopimukset, työttömyysjaksot, huonot työnäkymät, alhaiset palkat, työnte- kijöiden edustuksen tosiasiallinen puuttuminen sekä vaikeat ja uuvuttavat työolosuhteet. Työelämän epävarmuus lisää pitkäaikaisen työsuhteen puutetta, tulojen epävakautta, ar- vaamattomuutta ja katkonaisuutta. Lisäksi etuuksien, kuten sairas- tai työttömyysvakuu- tuksen sekä eläkkeiden puuttuminen ovat tyypillisiä epävarman työelämän merkkejä. (Ojala & Pyöriä, 2019; Wilson, 2020.) Prekarisaatio ei ole uusi ilmiö, mutta sen tämänhetkistä kasvamista selittää työvoiman uudelleenjärjestäytyminen globalisaation ja digitalisaation myötä. Lisäksi yritykset ovat siirtyneet sellaisiin työvoimamuotoihin, jossa on mahdollista minimoida kiinteitä kustan- nuksia siirtymällä tilapäisiin työsopimuksiin, työn ulkoistamiseen sekä muihin alihankin- tamuotoihin. Keikka- ja alustatalouden kasvu lisää työn epävarmistumista työnantajien ottaessa käyttöön käytäntöjä, jotka leikkaavat kustannuksia ja siirtävät riskin yksittäisille työntekijöille. (Campbell & Price, 2016; Wilson, 2020.) Lisäksi COVID-19 on osaltaan kasvattanut epävarman työn osuutta korostamalla epätyypillisten työjärjestelyjen tär- keyttä vaihtoehtona perinteiselle kokopäivätyölle (Watson ym., 2021). Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet epävarmalla työsuhteella olevan monia haital- lisia vaikutuksia. Työpaikan epävarmuus on voimakas stressitekijä ja se on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä työhön liittyvistä terveysriskeistä. Lisäksi työn prekarisoituminen aiheuttaa sosiaalista sekä taloudellista haavoittuneisuutta tyypillisiä työsuhteita enemmän ja voi johtaa ennenaikaiseen eläkkeelle siirtymiseen. (Ojala & Pyöriä, 2019.) On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki määräaikaisen työn muodot välttämättä tarkoita huonompaa asemaa tai suurta turvattomuutta (Ojala & Pyöriä, 2019). Lisääntynyt työelä- män epävarmuus ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia. Keikkatyö voi esimer- kiksi parantaa yksilön kokemaa autonomiaa ja mahdollistaa toimeentulon hankkimisen useista eri työpaikoista. (Anttila ym., 2018.) 14 2.4 Keikkatyötä tekevä muusikko Epävarma työ on yksi keikkatalouden tunnuspiirteistä, mutta on hyvä muistaa, että epä- varmuus on ollut tyypillistä muusikoille jo vuosisatojen ajan. Muusikko on musiikkia ammatikseen tekevä henkilö, joka voi työskennellä työsuhteessa tai itsenäisenä ammatin- harjoittajana. Muusikoiden työ koostuu usein useista eri rooleista ja vaihtelevista työs- kentelytavoista eri uravaiheiden aikana. Moni muusikko rakentaa uransa erilaisten töiden yhdistelmien varaan, mikä vaatii myös ei-musiikillisten taitojen kehittämistä, kuten esi- merkiksi liiketoimintaosaamista, markkinointia tai opettamista. (Cloonan & Williamson, 2023.) Työlainsäädäntö jakaa työnteon vain joko työsuhteeseen tai yrittäjyyteen, mutta työttö- myysturvalaki tunnistaa myös kolmannen kategorian, oman työn, jota voi olla esimerkiksi apurahalla työskentely. Musiikin alan keikkatyöläinen voi tehdä töitä niin työsuhteessa, yrittäjänä tai omana työnä. Muusikkojen liiton mukaan muusikon töistä sovitaan joko työ- tai toimeksiantosopimuksella. (Muusikkojen liitto, 2024.) Työsuhde syntyy työsopimuksen perusteella ja yrittäjänä tai itsenäisenä ammatinharjoit- tajana työllistyvät tekevät toimeksiantosopimuksen. Työn tekemisen tapa vaikuttaa muun muassa sovellettavaan lainsäädäntöön, verotukseen, tapaturmavakuuttamiseen, työttö- myysturvaan sekä eläkkeen kertymiseen. Vuonna 2019 tehdyssä verouudistuksessa free- lancer-verokortin tekeminen lopetettiin. (Muusikkojen liitto, 2024.) Työn tekemisen ta- van moninaisuus musiikkialalla tekee lainsäädännön ja käytäntöjen tuntemisen merkityk- selliseksi, jotta muusikot voivat tehdä tietoisia päätöksiä työnsä järjestämisestä ja turvata oikeutensa muuttuvassa työelämässä. Kuten kenelle tahansa, niin myös muusikolle on tärkeää, että sopimuksen molemmilla osapuolilla on sama näkemys sopimuksesta. Verokortin toimittaminen työnantajalle ei suoraan tee työstä työsuhdetta tai sopimuksen nimeäminen toimeksiantosopimukseksi ei takaa sitä, etteikö kyseessä olisi työsuhde. (Muusikkojen liitto, 2024.) Klassisen musiikin kentällä keikkatyöntekijän kanssa tehdään tyypillisesti määräaikainen työsopimus, jolla on selkeä aloitus- ja lopetuspäivä. Määräaikaisen työsopimuksen syy tulee olla aina pe- rusteltu, kuten keikkailevalla muusikolla sijaisuus vakituisen sairastuessa. Esimerkiksi klassisen musiikin alalla on hyvinkin tarkkaa, kuinka monta muusikkoa tarvitaan eri sä- vellysten esittämiseen. Teokset on sävelletty tietylle kokoonpanolle, joka voi vaihdella pienestä kamariorkesterista suureen sinfoniaorkesteriin. Jokaiselle instrumentille on oma 15 roolinsa ja mikäli tiettyjä soittajia puuttuu, se voi vaikuttaa teoksen tasapainoon, sävyyn ja kokonaisuuteen. (Nisonen, 2024; Salli, 2012.) Muusikoksi voi opiskella, mutta yhtä hyvin voi toimia muusikkona ilman mitään siihen liittyvää koulutusta. Esimerkiksi sinfoniaorkestereihin valitaan soittajat anonyymin koe- soiton kautta, jolloin vain taidoilla on merkitystä, mutta käytännössä nämä taidot karttu- vat usein opintojen ja orkesterikokemuksen kautta. Muusikon työnkuva voi vaihdella suu- resti ja muusikko voi olla esimerkiksi laulaja, soittaja, kapellimestari, säveltäjä, sanoittaja tai sovittaja. Muusikko on siis laaja käsite ja on tärkeää tiedostaa sen moniulotteisuus siitä puhuessa. Muusikolla voidaan tarkoittaa niin itseoppinutta harrastajaa kuin korkeakoulu- tettua virassa toimivaa työntekijää. Tässä tutkimuksessa tutkitaan klassisen alan kentällä keikkailevia sekä virassa työskenteleviä muusikoita. 16 3 Työhyvinvointi Työhyvinvoinnilla tarkoitetaan arkikielessä muun muassa sitä miten työntekijä viihtyy työssään. Lainsäädännössä työhyvinvointi taas määritellään työolojen asianmukaisuuden kautta. Työhyvinvointi on valtava kattokäsite, joka koostuu lukuisista eritasoisista käsit- teistä ja sitä voi lähestyä useasta eri näkökulmasta ja selittää monella erilaisella teorialla (Charalampous ym., 2019). Työhyvinvointia voi tutkia subjektiivisesti työntekijän kokemuksista käsin tai objektiivi- sesti tarkastelemalla työoloja. Hyvät työolot eivät kuitenkaan tarkoita, että työntekijä ko- kee olevansa tyytyväinen työssään tai hyväksi koettu työhyvinvointi ei kerro moitteetto- mista tai turvallisista työoloista. (Alatartseva & Barysheva, 2015.) Hyvinvointi tutkimusaiheena on lisääntynyt merkittävästi viime vuosien aikana ja erityi- sesti ihmisten itse kokema eli subjektiivinen hyvinvointi on noussut keskeiseksi mittariksi hyvinvointia tutkittaessa. Subjektiivisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan jokaisen ihmisen omaa tunnetta elämänsä hyvyydestä. (Martela & Sheldon, 2019.) Maailman terveysjär- jestö WHO määrittelee hyvinvoinnin yksilöiden ja yhteiskuntien kokemaksi myön- teiseksi tilaksi, johon vaikuttavat sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset olosuhteet (Kuvio 2) (WHO, 2021). Kuvio 2. Hyvinvointiin vaikuttavat olosuhteet WHO:n mukaan Hyvinvointia tutkittaessa törmää väistämättä termiin terveys. WHO:n määritelmän mu- kaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, jossa nämä kolme eri osa-aluetta kietoutuvat tiiviisti yhteen ja vaikuttavat toinen toisiinsa 17 (WHO, 2021). Terveys ja hyvinvointi tarkoittavat eri asioita, mutta ovat silti lähekkäiset ja osittain päällekkäiset termit, eikä niitä voi täysin erottaa toisistaan. Ensinnäkin hyvin- voinnin yhtenä osatekijänä on yksilön terveys ja toisaalta terveys vaatii yksilön eri osa- alueiden hyvinvointia. Seuraavaksi hyvinvointia lähestytään itseohjautuvuusteorian sekä työhyvinvoinnin viiden ulottuvuuden kautta. 3.1 Itseohjautuvuusteoria Hyvinvointia sekä sitä mistä osa-alueista se koostuu, voidaan lähestyä monelta suunnalta. Filosofi ja tutkija Frank Martelan (2019) mukaan tutkituin sekä perustelluin näkemys saa- daan Edward Decin ja Richard Ryanin 1980-luvulla kehittämästä itseohjautuvuus- tai it- semääräämisteoriasta (Kuvio 3). Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on kolme psy- kologista perustarvetta, jotka ovat omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Nämä pe- rustarpeet luovat perustan ihmisen hyvinvoinnille, joten niiden puuttuessa tai jonkun niistä ollessa puutteellinen ihminen ei voi olla täysin hyvinvoiva. Teoriaa on sovellettu monilla elämänalueilla, kuten urheilussa, terveydenhuollossa sekä työelämässä. (Deci & Ryan, 2012; Martela & Sheldon, 2019.) Kuvio 3. Itseohjautuvuusteorian mukaiset perustarpeet ihmisen hyvinvoinnille Edward Decin ja Richard Ryanin mukaan Itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisen hyvinvointi rakentuu omaehtoisuudesta, kyvyk- kyydestä ja yhteisöllisyydestä. Tässä teoriassa ihminen nähdään aktiivisena toimijana, jonka pyrkimyksenä on toteuttaa itseään ja edetä kohti omia tavoitteitaan. Edellä mainitut kolme psykologista perustarvetta ovat välttämättömiä kehitykselle sekä hyvinvoinnille. 18 Toteutuessaan ne selittävät valtaosan yksilön kokemasta elämäntyytyväisyydestä sekä - myönteisyydestä. (Gagné & Deci, 2005.) Omaehtoisuus eli autonomia on yksilön kokemus siitä, että hän saa itse vapaasti päättää tekemisistään. Täydellisesti toteutuakseen omaehtoisuus vaatii valinnan- ja toiminnanva- pautta. Tällöin tekeminen ei tunnu pakotetulta, tiukasti kontrolloidulta tai ulkoapäin oh- jatulta vaan motivaatio syntyy yksilön sisältä. On tärkeää, että ihminen nauttii tekemisestä sekä arvostaa sen päämääriä. (Gagné & Deci, 2005.) Tutkimusten mukaan joustavuus työn sijainnin, työajan sekä työtehtävien hallinnassa parantaa heidän sitoutumistaan, lisää työtyytyväisyyttä sekä lisää työ- ja perhe-elämän välillä koettua tasapainon tunnetta pa- rantaen näin yksilön terveyttä ja hyvinvointia (Ray & Pana-Cryan, 2021). Kyvykkyys eli kompetenssi on yksilön kokemus siitä, että hän osaa. Kyvykkääksi itsensä kokeva ihminen saa asioita tehdyksi ja selviää haasteista. Hän uskoo pärjäävänsä tekemi- sessään ja hoitavansa sen jopa menestyksekkäästi. Kyvykkyyttä kokeva yksilö voi par- haimmillaan päästä flow-tilaan, jossa aika menettää merkityksensä ja ihminen kykenee kohdistamaan kaiken keskittymisensä käsillä olevaan haasteeseen. Flow-tilaan päästäk- seen ihmisen on haastettava itseään omien kykyjen rajoilla, mutta silti uskottava pärjää- miseensä. Mitä enemmän jokin aktiviteetti tarjoaa flow-tiloja, sitä todennäköisemmin toi- mintaa haluaa jatkaa ja suorittaa yhä uudelleen. Useat pitävät flow-tilan kokemusta yh- tenä elämän suurimmista nautinnoista. (Gagné & Deci, 2005; Koole ym., 2019.) Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan ihmisen tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Ihminen haluaa tulla aidosti kohdatuksi sekä tuntea, että hänestä välitetään ja sen vuoksi hyvin- vointi on vahvasti sidoksissa muihin ihmisiin. Sosiaalisten suhteiden laadulla on merkit- tävä yhteys hyvinvointiin. Turvallinen ja lämminhenkinen yhteisö edesauttaa yksilöä toi- mimaan parhaalla mahdollisella tavalla – myös työelämässä. (Gagné & Deci, 2005.) 3.2 Työhyvinvoinnin ulottuvuudet Työhyvinvointi on moniulotteinen ilmiö, joka on paljon muutakin kuin oireiden ja ongel- mien puuttumista. Van Horn ym. (2004) esittävät, että työhön liittyvä hyvinvointi sisältää viisi ulottuvuutta, jotka ovat kognitiivinen, sosiaalinen, ammatillinen, psykosomaattinen ja affektiivinen (Kuvio 4). 19 Kuvio 4. Työhyvinvoinnin viisi ulottuvuutta Van Horn ym. (2004) mukaan Kognitiivinen hyvinvointi muodostaa kokonaisuuden, johon kuuluvat tiedolliset kyvyt, joiden avulla työntekijä voi suoriutua päivittäisistä toiminnoista. Näitä ovat esimerkiksi päätöksenteko, valitseminen, tiedon vastaanottaminen ja tiedon varastoiminen. Kognitii- vista työhyvinvointia voi rasittaa esimerkiksi työn häiriöt ja keskeytykset tai valtavan tie- tomäärän vastaanottaminen. Kognitiivinen rasitus muodostaa huomattavan riskin työsuo- ritukselle ja työntekijän hyvinvoinnille kognitiivisesti vaativissa tehtävissä. (Kalakoski ym., 2020.) On esimerkiksi tutkittu, että soittaminen ja säveltäminen parantavat usein kognitiivisia kykyjä, kuten muistia ja ongelmanratkaisutaitoja. Tämä taas voi vaikuttaa muusikoiden työkykyyn ja -tyytyväisyyteen. (Dingle, 2021.) Sosiaalinen hyvinvointi on työpaikan sosiaalisiin suhteisiin liittyvä kokonaisuus, joka kä- sittää sen, kuinka hyvin yksilöt toimivat sosiaalisissa suhteissaan työpaikalla. On laajasti tutkittu, että sekä sosiaalisten suhteiden määrä että laatu vaikuttavat niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen, jopa kuolleisuusriskiin. Sosiaalisilla suhteilla voi olla joko myönteinen tai kielteinen vaikutus työntekijän kokemaan hyvinvointiin. (Umberson & Karas Montez, 2010.) Työntekijä voi paremmin työssään, kun saa kehittää ja ylläpitää ihmissuhteitaan sekä vastaanottaa sosiaalista tukea organisaationsa jäseniltä. Toisaalta sosiaaliset tilanteet saattavat kuitenkin myös aiheuttaa kuormitusta, joka rasittaa työhy- vinvointia. (Bentley ym., 2016.) Sosiaalisen hyvinvoinnin ulottuvuutta sekä itseohjautu- vuusteorian yhteisöllisyyttä käsitellään pro gradu -tutkielman tuloksissa yhtenä yhteisenä teemana. 20 Ammatillinen hyvinvointi sisältää muun muassa työntekijän autonomian, pyrkimyksen sekä osaamisen. Työprosessien tehokkuus sekä hyvin tehty työ ja saadut tulokset ovat merkittävä osa ammatillisen hyvinvoinnin ulottuvuutta. Ammatillinen hyvinvointi heijas- telee positiivista arvioita itsestään sekä omasta osaamisestaan ja se on tärkeä osa työhy- vinvointia. Ammatillinen osaaminen, motivaatio, työn merkityksellisyys sekä työn saa- vutukset paitsi lisäävät työhyvinvointia, on niillä myös tärkeä merkitys työpaikkaan si- toutumisen kannalta. (Fedorov ym., 2020; Tham, 2007.) Itseohjautuvuusteorian kyvyk- kyys sekä omaehtoisuus sisällytetään tutkielman tuloksissa ammatillisen työhyvinvoinnin ulottuvuuteen. Psykosomaattinen hyvinvointi on työhyvinvoinnin ulottuvuus, joka kattaa psyykkisen kuormittumisen aiheuttamia oireita. Psykosomaattisia oireita voi olla esimerkiksi pään- särky, vatsakipu ja muutoin selittämättömät tuki- ja liikuntaelinsairaudet. (Charalampous ym., 2019.) Uupumuksella on usein yhteyttä moniin psykosomaattisiin oireisiin, kuten keskittymisvaikeuksiin ja uniongelmiin. Työstä palautuminen on välttämätöntä työhyvin- voinnin kannalta. Stressaava työtilanne ja suuri työkuormitus saattavat kuitenkin aiheut- taa uupumusta, jolloin työntekijä ei pääse kokonaan irti työstään vapaa-ajallakaan. (Son- nentag ym., 2017.) Affektiivinen eli tunneperäinen hyvinvointi sisältää tunteet, työtyytyväisyyden, sitoutu- misen organisaatioon sekä emotionaalisen hyvinvoinnin. Emotionaalinen uupumus on tila, jossa ihminen kokee olevansa henkisesti uupunut ja turtunut. Emotionaalisesti uupu- nut työntekijä on enemmän kuin stressaantunut tai ahdistunut. Van Hornin (2004) mukaan affektiivinen näkökulma on keskeisin työhyvinvoinnin viidestä ulottuvuudesta. Työnte- kijällä tulisi olla positiivinen käsitys itsestään sekä hyvä itsetuntemus, jotta työntekijä voi ymmärtää omia tunteitaan sekä motiivejaan. Subjektiivisen työhyvinvoinnin kokemus on tunneperäinen. Warr (1990) on luonut af- fektiivisen työhyvinvoinnin mallin, joka kokoaa yhteen työhyvinvoinnin tunnekokemuk- sellisuuden (Kuvio 5). Malli on kaksiulotteinen kuvaten työtekijän mielihyvää sekä virit- tyneisyyttä. Mallia käytetään tarkastellessa työntekijöiden tunnetilojen ja työhyvinvoin- nin välistä yhteyttä. 21 Kuvio 5. Affektiivisen työhyvinvoinnin malli Warria (1990) mukaillen Affektiivisen työhyvinvoinnin mallissa vaaka-akseli kuvaa mielihyvän määrää ja pysty- akseli virittyneisyyden määrää. Mitä korkeampi mielihyvä ja virittyminen on, sitä innos- tuneempi työntekijä on ja työsuoritus on mahdollisimman optimaalinen. Vastaavasti mie- lipahaa kokeva työntekijä saattaa olla stressaantunut virittymisen ollessa korkea, mutta mielihyvän ollessa matalalla tai jopa uupunut, jolloin sekä virittyminen että mielihyvä ovat matalalla tasolla. Mallin mukaan vastakkaisia kokemuksia ei voida kokea samaan aikaan eli mikäli työntekijä kokee esimerkiksi työn imua, ei hän voi samanaikaisesti olla työssä uupunut. (Warr, 1990.) Näitä ulottuvuuksia käytetään edelleen kuvatessa työn imua, työtyytyväisyyttä, työuupumusta sekä työholismia. 3.3 Aikaisempi tutkimus muusikoiden työhyvinvoinnista Musiikin tiedetään vaikuttavan ihmisten tunteisiin, kehitykseen sekä hyvinvointiin monin tavoin, mutta miten muusikot itse voivat? Muusikkojen terveyttä on tutkittu jonkin verran ja esimerkiksi Saarikallio ym. (2020) tutkivat pohjoismaalaisten muusikkojen subjektii- vista eli itse koettua terveydentilaa. Tulosten mukaan ammattimuusikot kokivat tinnitusta lukuun ottamatta terveytensä paremmaksi sekä toteuttivat terveellisempiä elämäntapoja kuin Tanskan väestö keskimäärin. (Saarikallio ym., 2020.) Détári ym. (2020) taas toteavat 22 tutkimuksessaan, että muusikot kärsivät fyysisen ja mielenterveyden oireista yleisemmin kuin muut ihmiset. Tutkijat ovatkin sitä mieltä, että vaikka muusikoiden erityisvaatimuk- sia, haasteita sekä hyvinvointia on tutkittu aiempaa enemmän, niin aihe vaatii vielä lisä- tutkimusta. Suomen Musiikkilääketieteen Yhdistys eli SMULY ry:n tavoitteena on edistää muusikoi- den sairauksien, vammojen ja psykososiaalisen kuormittumisen ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä jakaa tutkimukseen perustuvaa tietoa musiikin yleisistä terveysvaikutuksista. Yhdis- tyksen mukaan muusikoiden tyypillisimpiä työperäisiä stressitekijöitä ovat muun muassa alan kilpailutilanteet, työn taloudellinen epävakaus, työstä aiheutuneet sairaudet sekä ta- paturmat. Lisäksi yhdistys mainitsee muusikoiden keskeisiksi psykososiaalisiksi kuormi- tustekijöiksi esimerkiksi korkeat vaatimukset töissä, matalat vaikutusmahdollisuudet omaan työhön sekä matala tuki kollegoilta ja esihenkilöiltä. (Smuly ry, 2024.) Klassisen musiikin maailma on erittäin kilpailtu ja monella alan ammattilaisella free- lance-keikat ja lyhytaikaiset sopimukset hallitsevat uraa. Yleisesti ottaen muusikoiden työ on jo pitkään ollut epävarmaa ja keikkaluonteista eikä musiikilliset työmahdollisuudet eivät ole tasapuolisesti kaikkien muusikoiden saatavilla. Julkisuudessa usein nähdään vain harvojen muusikoiden kaupallinen menestys, mikä peittää alleen sen, että suurin osa muusikoista kamppailee saavuttaakseen edes keskivertotulot alalla, jota leimaavat alhai- set ansaintamahdollisuudet, epävarmuus ja järjestelmän sopimattomuus muusikoiden ve- rotuksen ja etujen suhteen. (Cloonan & Williamson, 2023.) Myös suomalaisista muusi- koista suurin osa kerää toimeentulonsa useista eri lähteistä. Sinfoniaorkestereiden, soti- lassoittokuntien ja kanttorin työtä lukuun ottamatta ei vakituisia työpaikkoja muusikoille ole juuri tarjolla. (Lehtinen, 2011.) Muusikoiden terveysongelmat kuten tuki- ja liikuntaelimistön vaivat liittyvät usein soit- tamisen fyysisiin vaatimuksiin, kuten epäergonomisiin asentoihin ja toistuviin liikkeisiin. Korkeaksi koettu psyykkinen kuormitus selitetään usein julkisen esiintymisen aiheutta- malla altistuksella ja esiintymisjännityksellä. Näiden lisäksi myös työympäristön erityis- piirteet, kuten pitkät työpäivät, matkustaminen sekä riittämättömät työtilat voivat vaikut- taa negatiivisesti muusikoiden hyvinvointiin. Muusikkojen kokeman kovan kuormituk- sen vuoksi korostuu tarve ymmärtää ja kehittää heidän työolosuhteitaan paremmin. (Détári ym. 2020.) 23 3.4 Yhteenveto työhyvinvoinnista keikkatyössä Keikkatyön vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin, terveyteen tai turvallisuuteen ei olla vielä laajasti tutkittu, mutta viime vuosina keikkatyö on joutunut tiiviin tarkastelun koh- teeksi (Ropponen ym., 2019). Keikkatyö on myös tyypillistä työsuhdetta epävarmempaa, mikä tarkoittaa, että se on tilapäistä, ei tarjoa koulutusta tai työterveydenhuoltoa, ansio- tulot vaihtelevat suuresti ja lisäksi se siirtää liiketoiminnan riskiä työnantajalta työnteki- jälle (Bajwa et al., 2018). Cropanzano ym. (2022) toteavat, että keikkatyöntekijät ansaitsevat usein korkeampaa tai ainakin vertailukelpoista palkkaa, kuin vakituisena työtä tekevät saman alan työntekijät. Lisäksi keikkatyö tarjoaa joustavuutta sekä itsenäisyyttä, joita pidetään olennaisena osana ihmisen hyvinvointia itseohjautuvuusteorian mukaan. Kuitenkin aivan kuten voiton tuot- taminen, myös työn joustavuus näyttää olevan saavutettavissa vain joissakin tapauksissa. Esimerkiksi heillä, joiden päätulonlähde tulee keikkatyöstä, ei ole aina mahdollista kiel- täytyä tarjotusta työstä, jolloin työtä ei voi määritellä joustavaksi. (Bulian, 2021;Wood ym., 2019.) Tutkimuksista voidaan havaita joustavuuden olevan yksi subjektiivista työ- hyvinvointia lisäävä tekijä keikkatyössä, kun taas osa kokee olevansa aiempaa ahdistu- neempi työn luonteen vuoksi (Berger ym., 2019). Perinteisellä keikkatyöllä on pitkä historia ja erityisesti muusikoilla keikan saaminen on keskeinen osa työelämää. Haasteet keikkatyön epävarmuudessa toistuvat eri tutkijoiden artikkeleissa. Työn epävarmuudella eli prekariaatilla tarkoitetaan työn lyhytaikaisuutta ja satunnaisuutta. Joitakin esimerkkejä epävarmuudesta ovat sairausvakuutuksen, työehto- sopimusneuvottelujen tai urakoulutuksen ja etenemisen puute. Myös maailmanlaajuinen keskustelu siitä, luokitellaanko keikkatyöntekijät väärin urakoitsijoiksi eikä työnteki- jöiksi on keskeinen kysymys liittyen keikkatyön epävarmuuteen, sillä itsenäisinä urakoit- sijoina keikkatyöntekijöiltä puuttuu vakautta ja työntekijänä olemiseen liittyviä etuja. (Bajwa ym., 2018.) Euroopan komission mukaan noin 5,5 miljoonaa eurooppalaista on luokiteltu väärin itse- näiseksi ammatinharjoittajaksi, kun oikeasti he ovat työntekijän asemassa (Eza, 2022). Työntekijän ja yrittäjyyden välinen raja ei kuitenkaan ole aina selvä muusikoidenkaan tapauksessa. Jopa työoikeuden asiantuntijat ovat epävarmoja siitä, mihin työn tekemisen kategoriaan muusikko kuuluu. Usein muusikon työn ajatellaan myös olevan niin hauskaa 24 ja omasta kiinnostuksesta lähtevää, ettei sen ajatella olevan työtä ollenkaan. (Lehtinen 2011, 49–50.) Van Horn ym. (2004) esittävät, että työhön liittyvä hyvinvointi sisältää viisi ulottuvuutta ja itseohjautuvuusteorian mukaan kaikilla ihmisillä on yhteiset psykologiset tarpeet, joi- den täyttyminen vaikuttaa positiivisesti työntekijän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin (Martela & Sheldon, 2019). Kiinnittämällä huomiota näihin ulottuvuuksiin sekä psykolo- gisten tarpeiden toteutumiseen myös keikkatyössä, voidaan päästä lähemmäs hyvinvoi- vaa keikkatyöntekijää ja sitä kautta lisätä työn tuottavuutta sekä vahvistaa yrityksen kil- pailukykyä tai organisaation toimintaa. Ensinnäkin työhyvinvointiin vaikuttaa kognitiivinen, ammatillinen, sosiaalinen, psyko- somaattinen ja affektiivinen ulottuvuus. Toiseksi yksilön hyvinvoinnille on ehdotonta omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Ammatillinen ulottuvuus taas sisältää muun muassa omaehtoisuuden ja kyvykkyyden tunteet, kun taas sosiaaliseen ulottuvuuteen kuuluu yhteisöllisyys (Kuvio 6). Nämä kaksi teoriaa siis tukevat hyvin toisiaan tutkitta- essa keikkatyössä koettua hyvinvointia. Kuvio 6. Työhyvinvointiin vaikuttavat ulottuvuudet ja psykologiset perustarpeet Kognitiiviseen eli tiedolliseen hyvinvointiin kuuluu esimerkiksi muistaminen, oppiminen ja havaitseminen (Kalakoski ym., 2020). Ammatillinen hyvinvointi puolestaan liittyy työntekijän omaehtoisuuden ja kyvykkyyden lisäksi muun muassa pyrkimyksen koke- muksiin (Martela & Sheldon, 2019). Sosiaalinen hyvinvointi taas kuvastaa sitä, kuinka hyvin yksilöt toimivat työyhteisönsä suhteissa, ja työntekijä voi kokea parempaa 25 hyvinvointia saadessaan sosiaalista tukea sekä kehittäessään ihmissuhteitaan organisaa- tiossaan (Umberson & Karas Montez, 2010). Psykosomaattinen hyvinvointi on työhyvinvoinnin ulottuvuus, joka kattaa psyykkisen kuormittumisen aiheuttamia muutoin selittämättömiä oireita (Charalampous ym., 2019). Työn kova kuormitus sekä stressaava työtilanne aiheuttavat usein uupumista, jolla on yh- teys moniin psykosomaattisiin oireisiin. Työstressistä palautuminen työttömänä aikana on tärkeä tekijä myös keikkatyöntekijöiden hyvinvoinnille. (Sonnentag ym., 2017.) Affektiivinen hyvinvointi sisältää tunteet, työtyytyväisyyden, sitoutumisen organisaa- tioon sekä emotionaalisen hyvinvoinnin. Affektiivisen eli tunnepohjaisen hyvinvoinnin kärsiessä voidaan kokea emotionaalista uupumusta, joka aiheuttaa muun muassa psyko- somaattisia oireita sekä lisää työstä poislähdön mahdollisuutta. (Van Horn ym., 2004.) Cloonan ja Williamson (2023) kirjoittavat artikkelissaan, että muusikot tekevät affektii- vista työtä. Heidän työssään tunteiden välittäminen ja herättäminen ovat olennaisia teh- täviä. Muusikkojen työhyvinvointia on tutkittu jonkin verran, mutta aihe kaipaa vielä lisätutki- mista. Nisonen (2024) kertoi haastattelussa, että klassisen musiikin alan tyypillisiä haas- teita on työyhteisön paineet ja oman arvon tunto sekä työn ja henkilökohtaisten elämän- alueiden tasapainottaminen. Lisäksi huono työergonomia ja sen aiheuttamat fyysiset vai- vat ovat tyypillisiä muusikoille. Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että muusikoilla esiin- tyy runsaasti tuki- ja liikuntaelimistön vammoja ja kipuja sekä melualtistukseen liittyvää kuulonalenemaa. (Détári ym. 2020; Nisonen, 2024.) 26 4 Tutkimuksen toteuttaminen, menetelmät ja aineisto 4.1 Tutkimusmenetelmä Valittaessa sopivaa tutkimusmenetelmää on tärkeää harkita sitä suhteessa tutkimuksen tavoitteisiin sekä asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Tässä pro gradu -tutkimuksessa on pyritty ymmärtämään abduktiivisella tutkimusotteella teemahaastattelujen avulla keik- kailevien sekä vakituisten muusikoiden työhyvinvointia. Kyseessä on laadullinen tutki- mus, jonka päätutkimuskysymys on: Mitkä ovat keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keikkatyössä verrattuna vakituiseen työhön? Laadullisen tutkimuksen keinoin pys- tytään saavuttamaan määrällistä tutkimusta syvällisempi ymmärrys tutkimuksen koh- teena olevasta ilmiöstä. Laadulliselle tutkimukselle on lisäksi ominaista pyrkiä tarkaste- lemaan tutkimuksen kohteena olevien yksilöiden subjektiivisia kokemuksia ja näkemyk- siä. (Puusa & Juuti, 2020.) Työhyvinvoinnin kokemus on subjektiivista, joten laadullinen lähestymistapa sopii sen tutkimiseen hyvin. Tämän tutkimuksen haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, joissa käsiteltiin etukä- teen määriteltyjä tutkimuksen tavoitteita tukevia teemoja. Teemahaastatteluiden keskus- televa ilmapiiri mahdollisti perehtymisen haastateltavien subjektiivisiin kokemukseen ja näkemyksiin. Työhyvinvointi on monisyinen ilmiö, joka sisältää useita ulottuvuuksia ja teemahaastattelut antoivat mahdollisuuden päästä syvälle haastateltavien kokemuksiin. Teemahaastattelut mahdollistivat myös joustavan etenemisen, sillä vaikka haastatteluilla oli ennalta määritellyt kysymykset, niin pystyimme syventymään tarkemmin niihin tee- moihin, joita haastateltavat nostivat erityisesti esiin haastattelujen aikana. 4.2 Aineiston keruu Tutkimuksen kohteena on muusikoiden työhyvinvointi, ja tutkimus toteutettiin haastatte- lemalla kuutta klassista musiikkia ammatikseen soittavaa suomalaista muusikkoa. Haas- tateltavista puolet olivat itsensä keikkailemalla elättäviä muusikkoja, ja puolet työskente- livät muusikkona vakituisessa virassa sinfoniaorkesterissa. Suurimmalla osalla haastatel- tavista on kuitenkin kokemusta sekä vakituisena että keikkailevana työskentelystä (Kuvio 7). 27 Kuvio 7. Haastateltavien tausta klassisen musiikin alalla Aineiston keruu toteutettiin anonyymisti yksilöhaastatteluina, joista osa toteutettiin kas- votusten ja osa etäisyyden takia puhelimitse. Kuudesta haastateltavasta viidellä on koke- musta sekä vakituisesta työstä että keikkatyöstä. Vaikka siis jokainen haastateltava edusti joko keikkailevaa tai vakituisena toimivaa muusikkoa, niin kokemuksia ja vertailua työ- hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä oli mahdollista saada kolmea useammalta. Haasta- teltavat ovat keskenään erilaisissa rooleissa orkestereissa sekä soittavat eri instrumentteja. Haastatelluista osa on miehiä ja osa naisia. Haastattelemalla erilaisia taustoja omaavia muusikkoja pyrittiin saamaan mahdollisimman laaja käsitys erilaisista näkökulmista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja kyselyrungon pohjana toimi Decin ja Ry- anin itseohjautuvuusteoria sekä Van Horn ym. työhyvinvoinnin viiden ulottuvuuden teo- ria (Kuvio 8). 28 Kuvio 8. Operationalisointitaulukko Päätutkimuskysymykseen pyrittiin löytämään vastauksia ohjaamalla haastattelutilanteita sopivilla kysymyksillä. Haastattelut etenivät luontevasti kaikkien kanssa, ja osa haasta- teltavista vastasi useisiin kysymyksiin ilman, että niitä erikseen esitettiin. Toiset haasta- teltavat olivat niukkasanaisempia, jolloin heidän kohdallaan hyödynnettiin tarkemmin valmista kyselyrunkoa tutkittavien teemojen ympärillä. Haastattelurunko sisälsi 30 kysy- mystä, jotka oli jaettu taustatietoihin, itseohjautuvuusteoriaan sekä Van Hornin työhyvin- voinnin ulottuvuuksiin. Näistä teorioista ei keskusteltu haastateltavien kanssa, vaan ne toimivat tukena aineiston keräämisessä. Kysymyksiä ei myöskään kerrottu haastatelta- ville etukäteen, jotta vastaukset pysyivät aitoina ja luotettavina. Haastatteluihin varattiin tunti aikaa, ja suurimman osan kanssa aika menikin lähes täy- teen. Haastateltavat eivät tienneet, keitä muita tutkimukseen oli haastateltu. Haastatelta- vat löytyivät hyvin, ja yhteistyö kaikkien kanssa sujui erinomaisesti. Teemahaastattelut mahdollistivat yksityiskohtaisen tiedon saamisen, joten kuusi haastateltavaa osoittautui sopivaksi määräksi. Kohderyhmä oli tarkasti rajattu, ja haastateltavien vastaukset alkoivat toistamaan samoja teemoja ja näkökulmia, mikä viittaa siihen, että aineisto oli saavuttanut teoreettisen saturaatioasteen. 29 4.3 Aineiston analyysi Aineiston keruun jälkeen haastattelut on litteroitu käyttäen apuna TransKriptor-työkalua. Ohjelman tuottama teksti on kuitenkin vielä luettu läpi kuunnellen samalla haastateltavien luvalla otettuja äänitteitä. Näin on pystytty varmistumaan, ettei tutkimus ole riippuvainen muistiinpanojen tai tulkintojen paikkansapitävyydestä. Haastattelujen aikana tai heti nii- den jälkeen on kirjattu myös muistiin kiinnostavia lainauksia ja mieleen jääneitä huomi- oita. Luotettavan sekä laadukkaan laadullisen tutkimuksen tekeminen edellyttää tarkkaa ja sys- temaattista analyysiprosessia. Tutkimuksen aineistoa on analysoitu teema-analyysin avulla, joka Nowell ym. (2017) mukaan tarjoaa joustavan lähestymistavan, jota voidaan mukauttaa moniin tutkimuksiin, mahdollistaen aineiston monipuolisen sekä yksityiskoh- taisen tarkastelun. Tässä tutkimuksessa aineiston keruu, analyysi ja raportointi eivät ole toisistaan täysin erillisiä vaiheita, vaan ne liittyvät toisiinsa ja tapahtuvat samanaikaisesti. Teema-analyysiin kuuluu kuusi vaihetta, mutta tosiasiassa se on reflektiivinen prosessi, jossa kuljetaan vaiheiden välillä jatkuvasti edestakaisin (Kuvio 9). Kuvio 9. Teema-analyysin vaiheet ja niiden eteneminen Nowell ym. (2017) mukaillen Alkuun aineistoon tuli tutustuttua useamman kerran haastatteluja kuunnellessa, litteroin- teja tarkastaessa äänitteitä hyödyntäen sekä muistiinpanoja läpikäydessä. Tutustumalla 30 aineistoon oli mahdollista saada jo kokonaiskuva muusikoiden työhyvinvointiin vaikut- tavista tekijöistä. Kun aineisto oli tarkastettu, niin se koodattiin väreittäin eri työhyvin- voinnin ulottuvuuksien mukaan itseohjautuvuusteorian sekä työhyvinvoinnin viiden ulot- tuvuuden teorioita hyödyntäen. Tietyt teemat kuten yhteisön merkitys tai keikkatyössä koettu epävarmuus toistuivat haastatteluissa ja näistä koostettiin taulukot, johon on ke- rätty suoria lainauksia haastatteluista esimerkkeinä (Liite 1 ja 2). Teemojen tarkastus- ja nimeämisvaiheessa arvioitiin, että teemat sopivat tutkimukseen sekä vastaavat tutkimuskysymykseen. Raportointivaiheessa on pyritty esittämään selke- ästi, kuinka eri tekijät vaikuttavat työhyvinvointiin keikkatyössä verrattuna vakituiseen työhön ja tuomaan esiin merkityksellisiä löydöksiä. Aineiston analyysissa hyödynnettiin abduktiivista tutkimusotetta, jossa aineiston ja teo- rian vuoropuhelu on keskeisessä roolissa. Haastatteluaineistosta nousseita teemoja käy- tettiin paitsi empiirisen analyysin pohjana myös teorian kehittämisessä ja tarkentami- sessa. Näin haastatteluaineistoa hyödynnettiin osittain myös teoriaosuuden tukena, mikä rikastutti tutkimuksen teoreettista kehystä ja vahvisti aineiston tulkintaa. 4.4 Tutkimusetiikka ja tutkimuksen luotettavuus Tutkittaville on esitelty tutkimuksen aihe ja varmistettu heidän halukkuutensa osallistua tutkimukseen. Haastattelut on järjestetty niin, että tilanne on ollut rauhallinen, eivätkä ulkopuoliset ole voineet kuulla keskustelua. Tutkimus on anonyymi ja tämä on käyty läpi myös tutkittavien kanssa, jotta heiltä oli mahdollista saada mahdollisimman aitoja mieli- piteitä sekä ajatuksia. Aineistosta on poistettu tunnistettavia tietoja kuten nimet, paikka- kunnat sekä muusikoiden soittamat instrumentit. Tiedostot ovat olleet käytettävissä vain tutkijalla ja ne on nimetty haastateltavien mukaan H1-H6. Aineistoa puhtaaksi kirjoitta- essa on hyödynnetty äänitteitä, jotka on nauhoitettu vain tutkijan omaksi työkaluksi jo- kaisen haastateltavan luvalla. Äänitteiden avulla on voitu varmistaa aineiston paikkansa- pitävyys. Tiedostoja tai äänitteitä ei olla jaettu eteenpäin ja ne poistetaan asianmukaisesti tutkimuksen valmistuttua. Tutkimuksen luotettavuutta on arvioitu uskottavuuden, siirrettävyyden, luotettavuuden ja vahvistettavuuden pohjalta Lincolnin ja Cuban (1985) mallin mukaisesti. Uskottavuuden tavoitteena on osoittaa, että tutkimus on tehty eheästi ja että tuloksiin voidaan luottaa. 31 Uskottavuuteen vaikuttaa muun muassa tutkijan sitoutuminen sekä se, miten tutkija saa- vuttaa tutkittavien luottamuksen (Lincoln & Cuba, 1985.) Triangulaatio on yksi yleinen lähestymistapa kvalitatiivisten tulosten uskottavuuden vahvistamiseksi. Sen tarkoituk- sena on analysoida tutkimuskysymystä useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Trian- guloinnin etuja ovat paitsi tulosten uskottavuuden lisääntyminen, niin myös rikkaamman ja yksityiskohtaisemman ymmärryksen tarjoaminen tutkittavasta ilmiöstä. (Amin, 2020.) Tässä tutkimuksessa aineistoa on kerätty hyödyntäen monipuolisesti erilaisia lähestymis- tapoja. Haastatteluaineistoa on kerätty sekä keikkatyötä että vakituisia työsuhteita teke- vien muusikoiden joukosta, jotta saatiin kattava kuva työhyvinvointiin vaikuttavista teki- jöistä. Lisäksi tutustuttiin jo olemassa oleviin tutkimuksiin muusikoiden työhyvinvointiin liittyen sekä haastateltiin alan ammattilaista ymmärtääkseen paremmin muusikoiden työ- olosuhteita. Analyysissä on hyödynnetty itseohjautuvuusteoriaa sekä työhyvinvoinnin ulottuvuuden mallia, joiden avulla on pyritty tutkimaan ilmiötä monipuolisesti. Kaikki tutkimuksessa hyödynnetyt useat artikkelit ovat vertaisarvioituja, joiden pohjalta koottu laaja teoriapohja lisää erilaisia näkökulmia näin parantaen tutkimuksen uskottavuutta. Siirrettävyydellä laadullisessa tutkimuksessa viitataan tutkimuksen tulosten ja havainto- jen hyödyntämiseen alkuperäisen kontekstin ulkopuolella. Tämä edellyttää huolellista tie- don keruuta, tulkintaa ja raportointia, jotta sidosryhmät ja muut hyötyvät niistä merkityk- sellisesti. Siirrettävyyden avulla lisätään ymmärrystä tutkituista ilmiöistä ja voidaan tehdä teoreettisia havaintoja, jotka soveltuvat muihin ympäristöihin tai ilmiöihin. (Amin, 2020.) Esimerkiksi keikkailevien muusikoiden työhyvinvointia koskevat löydökset voivat tar- jota hyödyllisiä näkemyksiä paitsi muusikoille, niin myös muille keikkatyötä tekeville. Johtopäätöksissä on pyritty tuomaan esille tapoja, joilla keikkatyöntekijät alalla kuin alalla voivat hyötyä tästä tutkimuksesta. Luotettava tutkimus on vahvistettava. Vahvistettavuus osoittaa, että tutkimuksen tulokset perustuvat tuotettuun aineistoon ja ovat siis todennettavissa. (Lincoln & Guba, 1985.) Tutkimusprosessi on dokumentoitu yksityiskohtaisesti ja tutkimuksen haastattelut on ää- nitetty ja litteroitu sanatarkasti. Myös suoria lainauksia on hyödynnetty tuloksien rapor- toinnissa. Näillä keinoin tämän tutkimuksen tulokset perustuvat aineistoon eivätkä tutki- jan omiin ennakko-oletuksiin tai henkilökohtaisiin näkemyksiin. Tutkimuksen tuloksien kirjoittamisessa on käytetty kevyesti generatiivista tekoälyä apuna tekstin sujuvoittami- sessa ja kieliopillisten tarkistusten osalta. Vaikka tekoälyä on hyödynnetty osana 32 prosessia, niin kaikki analyysit, päätelmät ja sisällön kehittäminen on tehty omalla poh- dinnalla ja asiantuntemuksella. Viimeinen Lincolnin ja Guban luotettavuuden arvioinnin kriteeri on itsessään luotetta- vuus. Tutkimusprosessin vaiheet on kuvattu tarkasti ja siinä tehtyjä valintoja on perusteltu lisäten näin tutkimuksen läpinäkyvyyttä sekä luotettavuutta. Haastattelun luotettavuuden arvioimisessa tulee Puusan ja Juutin (2020) mukaan kiinnittää huomiota myös reaktiivi- suus- sekä tulkintavirhekysymyksiin. Reaktiivisuuden virheillä viitataan siihen, kuinka paljon tutkija vaikuttaa saatuihin vastauksiin esimerkiksi johdattelemalla tai tavalla, jolla kysymykset on aseteltu. Tulkintavirheitä taas voi tulla esimerkiksi, mikäli haastateltava ei ole ymmärtänyt kysymyksiä. Näin voi käydä, mikäli haastattelija käyttää sellaisia kä- sitteitä, ilmaisuja tai termejä, jotka eivät ole haastateltavalle tuttuja tai kysyy liian hanka- lia ja abstrakteja kysymyksiä, joihin on hankala samaistua. Reaktiivisuusvirheitä on pyritty tässä tutkimuksessa välttämään selkeillä etukäteen suun- nitelluilla kysymyksillä sekä huolellisella valmistautumisella haastatteluihin. Valmistau- tumisella ja kysymyksien läpikäynnillä voi välttää improvisointia ja pysyä paremmin neutraalina. Haastateltavia on pyritty myös kuuntelemaan aktiivisesti ja välttämään kom- mentointia tai suurieleistä reagoimista. Vaikka kysymysrunko oli suunniteltu tarkkaan etukäteen, niin haastattelut etenivät kuitenkin hyvin keskustelunomaisesti eikä kaikkia kysymyksiä ollut tarve kysyä sellaisenaan, sillä vastaus niihin oli saatu jo ennen kysy- myksen esittämistä. Tämä ei kuitenkaan ole vähentänyt tutkimuksen luotettavuutta, sillä silloin tutkijalla on ollut jopa entistäkin pienempi mahdollisuus vaikuttaa tutkittavaan. Tutkimuksen kysymysrunko on pyritty rakentamaan yksinkertaiseksi. Kysymykset eivät sisältäneet hankalaa termistöä ja esimerkiksi yhtenä keskusteluaiheena olleen flow-tilan käsite on selvennetty jokaiselle haastateltavalle lisäksi varmuuden vuoksi, jotta tulkinta- virheiltä vältyttiin. Lisäksi haastattelun alkuun on muistutettu haastateltavia kysymään, mikäli joku aihe tai kysymys vaatii tarkennusta. Näillä keinoin tulkintavirheiden margi- naali on pyritty pitämään minimissä. 33 5 Tulokset Tässä luvussa tarkastellaan teemahaastattelujen pohjalta keskeisiä työhyvinvointiin vai- kuttavia tekijöitä keikkatyössä verrattuna vakituiseen työhön. Tulokset esitetään Van Horn ym. (2004) työhyvinvoinnin viiden ulottuvuuden eli kognitiivisen, ammatillisen, sosiaalisen, psykosomaattisen sekä affektiivisen hyvinvoinnin pohjalta, joihin on sisälly- tetty itseohjautuvuusteorian kyvykkyys, omaehtoisuus sekä yhteisöllisyys. Näitä kolmea hyvinvointiin vaikuttavaa tekijää käydään aineistossa läpi kappaleissa ammatillinen hy- vinvointi (kyvykkyys ja omaehtoisuus) sekä sosiaalinen hyvinvointi (yhteisöllisyys). Vii- meisessä kappaleessa 5.6 esitellään muut löydökset, jotka eivät suoraan liity mihinkään yllä mainittuihin ulottuvuuksiin. Päätutkimuskysymys on “Mitkä ovat keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keik- katyössä verrattuna vakituiseen työhön?” ja aineistoa on lähdetty tutkimaan tämän tutki- muskysymyksen kautta. Jotkin yhteiset tekijät paransivat tai heikensivät hyvinvointia sekä keikkailevilla että vakituisena työskentelevillä muusikoilla, kun taas toiset teemat koskivat selvästi vain jompaakumpaa ryhmää. Tulokset on esitelty työhyvinvoinnin ulot- tuvuuksien alla sekä keikkailevien että vakituisten muusikoiden osalta. 5.1 Kognitiivinen hyvinvointi Musiikin aktiivisella harjoittamisella on tutkitusti positiivisia vaikutuksia aivojen toimin- taan ja kognitiiviseen hyvinvointiin. Vaikka musiikin harjoittaminen tukee kognitiivista hyvinvointia, niin muusikoilla voi esiintyä muun muassa stressin ja muiden haasteiden vuoksi myös kognitiivisia paineita. Kognitiivinen hyvinvointi muodostaa kokonaisuuden, johon kuuluvat tiedolliset kyvyt, kuten oppiminen, muistaminen, päätöksenteko sekä on- gelmanratkaisu. Näiden kykyjen avulla työntekijät kuten tässä tapauksessa muusikko voi suoriutua päivittäisistä toiminnoista. (Kalakoski ym., 2020.) Kokemus oppimisesta on hyvin henkilökohtainen ja sen vaikutukset työhyvinvointiin vaihtelevat suuresti yksilöiden välillä. Osa tutkittavista ei kokenut oppimista ongelmalli- sena eivätkä kokeneet sen vaikuttavan heikentävästi työhyvinvointiinsa. Toiset taas ku- vasivat oppimisen merkitystä työhyvinvoinnin kannalta huomattavaksi, sillä oppiminen ja muistaminen edellyttivät heiltä paljon työtä ja vaativat heidän mielestään enemmän aikaa kuin muilta. Myös kokemus omasta lahjakkuudesta tai lahjattomuudesta heijastui 34 työhyvinvointiin. Haastateltavat, jotka kokivat lahjakkuuden puutetta, kertoivat tämän li- säävän stressiä ja kuormittavuutta työssä: “Minä en ehkä ole maailman lahjakkain enkä ole koskaan ollut. On aina täy- tynyt harjoitella aika paljon.” (H6) Hankalan ohjelmiston koettiin vaikuttavan työhyvinvointiin negatiivisesti. Tuntuu hy- vältä, että työ haastaa, mutta sen ei pidä kuitenkaan haastaa liikaa, jolloin kaikki tekemi- nen alkaa tuntua ponnistelulta ja selviytymistaistelulta. Oppimisen nähtiin vaikeutuvan myös iän varttuessa. Iän vaikutus oppimiseen liittyi usein haastateltavien mukaan muistin heikkenemiseen, keskittymiskyvyn muutoksiin ja yleiseen koettuun kuormittavuuteen. Uusien taitojen oppiminen ja vanhojen ylläpitäminen koettiin haastavammaksi: “Kun on tuota ikää tullut, niin kyllä mä sanon, että oppiminen on tullut paljon vaikeammaksi.” (H6) Keikkailevat muusikot kokivat ikääntymisen herättävän huolta myös työmarkkina-ase- masta. Muutama haastateltava ilmaisi ajatuksen siitä, että nuoremmat työntekijät korvaa- vat vanhemmat keikkamuusikot. Tämä loi paineita jatkuvaan oppimiseen ja ajantasaisena pysymiseen, jotta oma osaaminen ja arvo työmarkkinoilla säilyisivät: “Ja kyllä sieltä tulee ne nuoremmat, niinku pitää tullakin. -- Et en mä usko, että mua enää kuusikolmosena kukaan kauheesti kyselee keikoille.” (H1) Työtilat sekä ympäristön olosuhteet vaikuttavat myös suoraan muusikoiden kokemaan työhyvinvointiin. Erityisesti melu ja akustiikan ongelmat heikensivät työhyvinvointia. Yksi haastateltavista kuvasi asian näin: “Jos on vaikka sellainen [työtila], missä on hirveen meluisaa ja huono si- säilma ja muuta, niin totta kai se vaikuttaa. Tai huono akustiikka. Tämä on takuulla jokaisella muusikolla.” (H3) Tilojen laatu ja saatavuus voivat vaihdella suuresti orkestereiden välillä. Joissain orkes- tereissa on erinomaiset harjoittelutilat, kun taas toisissa ne voivat olla rajalliset tai huo- nokuntoiset. Vakituiseen työhön kuuluu usein ajatus siitä, että harjoittelua tulisi tehdä myös kotona tai ainakin itsenäisesti omalla ajalla, mutta erityisesti keikkailu edellyttää, että soittokuntoa ylläpidetään itsenäisesti. Mahdollisuus omaehtoiseen ja häiriöttömään harjoitteluun ei ole vain mukavuuskysymys, vaan merkittävä osa muusikoiden työhyvin- vointia ja ammattitaidon ylläpitämistä. 35 Melu ja huono akustiikka voivat estää keskittymistä ja häiritä ajatteluprosessia, mikä vai- keuttaa erityisesti syvällistä työskentelyä ja oppimista. Muusikoiden työssä akustiikalla on suuri rooli, sillä se vaikuttaa suoraan työn sujuvuuteen ja luovuuteen. Esimerkiksi huono sisäilma taas voi heikentää yleistä hyvinvointia tai lisätä väsymystä. Huonot työ- olosuhteet voivat kuormittaa muusikkoa ja lisätä stressiä, mikä voi johtaa heikentynee- seen kognitiiviseen suorituskykyyn. Lahjakkuuden kokemuksen, ikääntymisen sekä työtilojen vaikutuksien lisäksi muusikon työhön liittyy myös muita haasteita, jotka voivat aiheuttaa kognitiivista kuormitusta, ku- ten pitkät työpäivät ja harjoitteluajat. Muusikot voivat käyttää päivässä tunteja yksityis- kohtien hiomiseen, jonka osa haastateltavista koki kuormittavaksi. Muusikot kohtaavat usein myös suoriutumispaineita, jotka voivat kuormittaa keskittymiskykyä ja muistia. Useampi haastateltava koki töiden vaikuttavan myös siihen, miten he nukkuvat. Riittä- mätön uni ja palautuminen voivat vaikuttaa muusikon kognitiiviseen työhyvinvointiin heikentäen oppimiskykyä, muistia tai keskittymistä. Keikkailevilla muusikoilla myös alan korostunut kilpailu ja siihen liittyvä täydellisyyden tavoittelu lisäävät stressiä ja voivat vaikuttaa myös kognitiiviseen hyvinvointiin esimer- kiksi keskittymiskykyä alentaen tai haasteisiin nukkumisessa sekä palautumisessa. Unen ja palautumisen vaikutuksia työhyvinvointiin pohditaan tarkemmin psykosomaattista hy- vinvointia käsittelevässä kappaleessa 5.4. 5.2 Ammatillinen hyvinvointi Ammatillinen hyvinvointi käsittää työntekijän ammatillisen kehittymisen, oppimisen ja osaamisen tunteen. Ammatillinen hyvinvointi korostuu, kun työ on mielekästä, merkityk- sellistä ja siinä kokee onnistuvansa. Kyvykkyys eli kompetenssi on yksilön kokemus siitä, että hän osaa. Kyvykkääksi itsensä kokeva ihminen saa asioita tehdyksi ja selviää haas- teista. Tutkimuksen tulokset kyvykkyyden tunteesta eivät eronneet merkittävästi keikkailevien ja vakituisten muusikoiden välillä. Haastatteluista kävi selkeästi ilmi, että klassisen mu- siikin ala asettaa korkeat vaatimukset kaikille muusikoille, riippumatta työsuhteen muo- dosta. Muusikot harjoittelevat jatkuvasti tulevaa ohjelmistoa varten, ja myös keikkailevat muusikot pitävät soittokuntoaan yllä, vaikka keikkoja ei olisi tiedossa, sillä heillä on 36 oltava valmius esiintyä lyhyellä varoitusajalla. Vaikka työ on vaativaa ja kaikki haasta- teltavat eivät kokeneet olevansa synnynnäisesti lahjakkaita, he korostivat harjoittelun merkitystä ja kokivat selviävänsä työn mukanaan tuomista haasteista osaamisensa ansi- osta. Kyvykkyyttä kokeva henkilö voi parhaimmillaan päästä flow-tilaan, jossa ihminen on täysin uppoutunut ja keskittynyt tekemiseensä. Flow-tilassa yksilö kokee syvää keskitty- neisyyttä, ajantaju hämärtyy ja toiminta sujuu vaivattomasti sekä palkitsevasti. Flow-tila oli tuttu kaikille haastatelluille muusikoille heidän työssään. Osa muusikoista kertoi ko- kevansa flow-tilan usein ja piti sitä jopa työnsä päämääränä: “Joo kyllä [saavutan flown]. Se on tavallaan semmoinen vähän päämäärä- kin. Se on tietynlaisen keskittymisen tulos.” (H4) Toiset haastateltavat kokivat flow-tilaa harvemmin eivätkä välttämättä edes kaivanneet sitä. Flow-tilan kokemiseen vaikuttivat muun muassa keskittymiskyky, suorituksen haas- tavuus sekä ympäristötekijät, kuten työolosuhteet ja häiriöiden puuttuminen. Haastatellut muusikot, niin vakituiset kuin keikkailijat, saavuttivat flow-tilan työssään. Flow-tilaa on tutkittu monilla aloilla, mukaan lukien musiikin alalla, ja sen on todettu parantavan kes- kittymistä, vähentävän esiintymisjännitystä ja vahvistavan onnistumisen tunnetta (Ford, 2020). Palautteen saamisen merkitys ammatillisen hyvinvoinnin vahvistamisessa koettiin haas- tateltavien keskuudessa hyvin eri tavoin. Osa ei pitänyt palautteen saamista erityisen tär- keänä eikä ainakaan henkilökohtaista palautetta työstään juuri saakaan. Toiset taas koros- tivat sen merkitystä ja kertoivat palautteella oleva suuri merkitys motivaatioon sekä hy- vinvointiin: “Toissa viikolla kapellimestari piti mun soundista ja tämmönen kommentti oli sitten semmoinen, millä eläisi melkein vuoden.” (H2) Yksittäinenkin positiivinen palaute voi vaikuttaa motivaatioon ja tukea työhyvinvointia pitkäksi aikaa. Orkesterityössä palautteen saamiseen vaikuttavat todennäköisesti keske- nään hyvin erilaiset roolit, soitinryhmät ja yhteisölliset dynamiikat, jotka voivat selittää kokemusten vaihtelua. Kokemus työn merkityksellisyydestä lisää tutkimuksien mukaan ammatillista hyvinvoin- tia. Sinfoniaorkesterin muusikot kokivat työnsä itse merkityksellisesti ja nauttivat siitä, 37 että saavat tuoda iloa muille. Erityisen merkityksellisinä vakituiset muusikot kokivat työ- hön kuuluvan jalkautumisen esimerkiksi lasten tai vanhusten pariin (audience outreach). Tällainen yleisön tavoittaminen on toimintaa, jossa muusikot pyrkivät tuomaan klassista musiikkia lähemmäs erilaisia yleisöjä ja laajentamaan yleisönsä kokemusta musiikista. Vakituisten muusikoiden lisäksi kuitenkin myös keikkailevat muusikot kokivat merkityk- sellisyyden kokemuksia: “Hei, mä pystyin tähän ja mä tein jotain merkittävää.” (H3) Vaikka työ koettiin merkitykselliseksi, niin haastateltavat kokivat myös, ettei työstä saa kuitenkaan riittävästi arvostusta. Palkkaustaso sekä orkesterien tasapainottelu kaupungin ja rahoituksen ja muun byrokratian kanssa vaikuttaa haastateltavien kokemuksiin työnsä saamasta arvostuksesta. Haastateltavat kokivat, että kulttuurialan jatkuvat määrärahojen leikkaukset kertovat siitä, ettei työtä ole arvostettua. Arvostuksen puutetta kokevat sekä vakituiset että keikkailevat muusikot: “Mä toivoisin, että mun työtä arvostettaisiin tosi paljon enemmän, koska musta on tuntunut, että mun työtä ei arvosteta laisinkaan.” (H3) “Tää yhteiskunta on tehnyt selväksi, että se [työ] ei ole merkityksellistä.” (H4) Myös koronapandemia osoitti haastateltavien mielestä alan arvostuksen puutetta. Ko- ronavuodet paljastivat myös kulttuurialan haavoittuvuuden ja sen, miten nopeasti rajoi- tukset vaikuttivat taiteen tekijöihin. Keikkailevien muusikoiden tulot katkesivat hetkessä ja he joutuivat etsimään muita keinoja elättääkseen itsensä. Haastateltavat kokivat, että pandemian aikana kulttuurialaa ei pidetty yhtä tärkeänä kuin muita sektoreita, mikä näkyi muun muassa rajoitusten pidempiaikaisessa jatkumisessa. Tämä kokemus heijastui voi- makkaasti myös muusikoiden käsitykseen oman työnsä arvostuksesta: “Meidänhän työt oli kielletty siis ihan hirvittävän pitkään vielä sen jälkeen, kun yhteiskunta oli muuten auki.” (H4) Haastateltavat pohtivat lisäksi, että muissa maissa kulttuurialaa arvostetaan usein enem- män ja orkesterit olivat viimeisten joukossa, jotka saivat toimia pandemiankin aikana. Tämä kontrasti nosti esiin kysymyksen siitä, miksi kulttuurin arvostus Suomessa on suh- teellisen vähäistä. Kyvykkyyden tunteen lisäksi ammatilliseen hyvinvointiin sisältyy omaehtoisuus. Oma- ehtoisuus eli autonomia on kokemus siitä, että saa itse vapaasti päättää tekemisistään. 38 Omaehtoisuuden toteutuminen klassisen musiikin alalla riippuu kuitenkin monista teki- jöistä, kuten työsuhteen luonteesta ja taloudellisesta tilanteesta. Erityisesti keikkailevilla muusikoilla työn omaehtoisuus jäi usein rajalliseksi, sillä taloustilanne saattoi pakottaa ottamaan vastaan kaikki tarjotut keikat: “Jos keikka tarjotaan ja se mahtuu kalenteriin, niin se on vähän... pakko ot- taa. Mielelläni aina otankin, ei sillä.” (H2) Hyvässä tilanteessa keikkailijakin saa itse valita keikkansa, mutta aina tällaista mahdol- lisuutta ei tarjonnan tai taloustilanteen vuoksi ole. Vakituisilla muusikoilla autonomia näyttäisi toteutuvan paremmin, sillä heillä on mahdollisuus kieltäytyä lisäkeikoista ja päättää vapaammin lisätyöstään. Vakituiset muusikot kokivat kuitenkin lisäkeikkojen mahdollisuuden virkistävänä ja taloudellisesti hyödyllisenä, kun vapaapäivinä oli aikaa keikkailuun: “Silloin kun on vapaita, niin tulee paljon niinku aina mentyä erilaisille kei- koille.” (H5) Lisäkeikat tarjosivat vakituisena työskenteleville muusikoille vaihtelua, ja mahdollisuu- den hyödyntää omaa luovuutta rennommassa ympäristössä, kun vakituiseen työhön tuntui liittyvän usein suurempi vastuu. Tämä erosi keikkailevien muusikoiden kokemuksesta, jossa jokaisen keikan onnistuminen saatettiin kokea ratkaisevana tulevien töiden kan- nalta. Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan kokeneet pystyvänsä tekemään keikkatyötä vakituisen työn rinnalla aikataulullisten syiden vuoksi tai se koettaisiin liian kuormitta- vaksi sekä häiritsevän liikaa myös orkesteria, jossa on töissä. Lisäksi vakituinen muusi- kon työ sisältää velvollisuuksia, jotka on hoidettava ennalta määrättyjen melko tiukoiksi- kin koettujen raamien sisällä. Näin ollen täydellinen omaehtoisuus ei näytä toteutuvan kummassakaan ryhmässä. Työhön vaikuttamisen mahdollisuudet ovat yksi osa ammatillista hyvinvointia, mutta klassisen musiikin alalla niiden toteutuminen on haastavaa. Haastateltavien kokemuk- sissa korostuikin usein ajatus siitä, ettei omaan työhön tai työpäiviin voi juuri vaikuttaa. Moni koki muutosten olevan mahdottomia ja alalla vallitsevan tiukasti hierarkkisen ra- kenteen sekä keikkailevien että vakituisten keskuudessa: “Mutta ei sitä varmaan pysty muuttamaan. Aina on näin ollut.” (H1) “Orkesterihan ei ole demokratia. Että ei siihen pysty millään tavalla vaikut- tamaan. Ei työaikoihin eikä työn sisältöön.” (H4) 39 Vaikka työpäivien tai työn sisältöjen suuret muutokset koettiin mahdottomiksi, pieniä hienosäätöjä, kuten kenraaliharjoituksen ajankohdan muuttamista pidettiin toivottavina. Tällaisten muutosten uskottiin yleisesti olevan vaikeasti toteutettavissa. Kaikki haastatel- tavat eivät kuitenkaan kokeneet vaikutusmahdollisuuksia samalla tavalla, sillä toisaalta haastateltavien joukossa esiintyi myös eriäviä näkökulmia. Osa korosti demokratian mer- kitystä ja koki, että ainakin joihinkin asioihin on mahdollista vaikuttaa: “Mun mielestä demokratia on hirveän tärkeää. Se että sä pystyt vaikuttamaan jonkun verran niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa.” (H6) Kokemukset työhön vaikuttamisesta vaihtelivat haastateltavien keskuudessa, mutta ylei- nen ilmapiiri vaikutti olevan skeptinen merkittävien muutosten mahdollisuuteen tai mah- dollisuuteen ainakaan itse vaikuttaa niihin. Tämä voi osaltaan vaikuttaa työhyvinvointiin, sillä vaikuttamisen mahdollisuuksien puute voi heikentää yksilön tunnetta työnsä merki- tyksellisyydestä ja omasta autonomiastaan. Etenemismahdollisuudet koettiin haastateltavien keskuudessa hyvin eri tavoin. Keikkai- levat muusikot suhtautuivat tulevaisuuteensa epävarmemmin ja uskoivat, ettei heille tar- jota keikkoja enää ikääntyessä, sillä nuoret tulevat tilalle. He eivät siis pitäneet todennä- köisenä, että he voisivat eläköityä orkesterien keikkailijoina, ja olivatkin jo hankkineet muita töitä keikkailun rinnalle tai haaveilivat sellaisista tulevaisuuden turvaksi. Vakitui- set muusikot puolestaan uskoivat pysyvänsä alalla ja eläköityvänsä muusikkoina. Vaikka osa heistä haaveili vielä urallaan etenemisestä, toiset kokivat etenemisen mahdottomaksi ja näkivät työuransa pysyvän muuttumattomana: “Ei täs mihinkään edetä. Tähän sitä jämähdetään.” (H6) Näin ollen uranäkymät ja niihin liittyvät odotukset erosivat merkittävästi riippuen työ- suhteen luonteesta ja yksilön tulevaisuuden toiveista. Tämä erilaisten odotusten kirjo ker- too klassisen musiikin alan työn monimuotoisuudesta mutta myös sen haasteista urakehi- tyksen näkökulmasta. 5.3 Sosiaalinen hyvinvointi Turvallinen ja lämminhenkinen yhteisö edesauttaa yksilöä toimimaan parhaalla mahdol- lisella tavalla. Yhteisön merkitystä ei voinut olla havaitsematta haastatteluissa, sillä haas- tateltavat korostivat sen merkitystä kaikissa haastatteluissa ja siihen palattiin useita 40 kertoja eri vaiheissa keskustelua. Työyhteisön koettiin vaikuttavan merkittävästi hyvin- vointiin riippumatta siitä, oliko haastateltava keikkaileva vai vakituinen muusikko. Yh- teistä kaikille oli se, että hyvä työilmapiiri oli ensiarvoisen tärkeää. Keikkailevat muusi- kot kokivat yleensä, että heidät otetaan hyvin vastaan orkestereihin. Tämä loi heille tur- vallisuudentunnetta ja lisäsi viihtymissä kyseisessä orkesterissa: “Oon aika hyvin sopeutunut yhteisöihin. Mun mielestä mut on otettu kyllä aika hyvin vastaan yleisesti ottaen. Et en oo kokenut sellaista negatiivista suhtautumista.” (H3) Toisaalta keikkailevat näkivät ulkopuolisuuden joskus myös etuna. Lyhyet työsuhteet tar- josivat mahdollisuuden keskittyä pelkästään omaan työhön ilman, että heidän tarvitsi osallistua orkesterin sisäisiin ristiriitoihin tai niiden haasteisiin: ”Freelancerilla on sellainen tietynlainen ulkopuolisuus, että silloin jää näiltä tämmöisiltä orkesterin sisäisiltä draamoilta pois. Ja se on ainakin itselle ollut tavallaan hyvä.” (H2) Kuitenkin ulkopuolisuus sekä keikkailevana toimiminen toivat myös lisää paineita. Keik- kailevat muusikot kokivat, että heidän odotettiin olevan täydellisiä jokaisella esiintymi- sellään, mikä lisäsi stressiä. Keikkailijat eivät saaneet samanlaista valmistautumisaikaa kuin vakituiset, mikä loi epätasa-arvoisia lähtökohtia, sillä heidän onnistumisensa odo- tukset olivat kuitenkin suuret. Erityisesti epäonnistumisen pelko kollegoiden silmissä ko- rostui – yleisön mahdollinen reaktio ei huolettanut yhtä paljon kuin se, miten muut muu- sikot arvioivat suoritusta: “Toivoisin, että freelancereille annettaisiin enemmän armoa ja ymmärrettäi- siin, että mistä tilanteesta ne aina tulee. Että ne saattaa joutua keikalle hyp- päämään ihan mistä vaan. -- Ja näillä vakituisilla on tiedossa jo puoli vuotta ennemmin mitä on tulossa. Ne tietää tismalleen mikä viikko tulee mitäkin.” (H3) Vakituiset muusikot puolestaan kokivat, että pidempikestoiset työsuhteet mahdollistivat syvemmän yhteyden rakentamisen työyhteisöön, mutta että mukana on ollut myös haas- teita. Haastateltavat kertoivat tilanteista, joissa yhteisön jännitteet tai yksittäisten henki- löiden käytös olivat heikentäneet ilmapiiriä. Työpaikkakiusaaminen mainittiin haastatte- luissa, ja se koettiin vakavana ongelmana. Esimiehen tai kapellimestarin rooli nousi esiin keskeisenä tekijänä, aiemmin kapellimestareita saatettiin pelätä, mutta johtamistavat ovat muuttuneet vuosien varrella parempaan suuntaan. 41 Vaikka osa haastateltavista kertoi huonoista kokemuksista yhteisössä, pääosin kokemuk- set olivat positiivisia. Yhteisön tuki ja lämmin ilmapiiri koettiin voimavarana, joka auttoi jaksamaan työn haasteissa. Johtamisen kehitys nähtiin tärkeänä osana tätä muutosta. Joh- tajuus näyttäytyi merkittävänä osana yhteisön hyvinvointia, erityisesti vakituisille muu- sikoille, joilla on pidempikestoisia työsuhteita: “Johtajuudella on valtava merkitys.” (H4) Hierarkkisuus nähtiin orkesterityössä vakiintuneena rakenteena, joka määritteli roolit sel- keästi. Tämä saattoi tuoda vakautta, mutta myös rajoittaa mahdollisuuksia vaikuttaa työ- hönsä tai työyhteisöön. “Kun on kovin hierarkkinen työyhteisö, niin siinä tavallaan jokainen tietää myös sen paikkansa.” (H4) Orkesterityötä kuvailtiin intensiiviseksi työympäristöksi, jossa yhteisön merkitys koros- tuu vahvasti. Muusikot viettävät suuren osan valveillaoloajastaan kollegoidensa kanssa, usein myös fyysisesti lähekkäin, mikä tuo yhteisöön sekä vahvuutta että luo haasteita. Työssä kerrottiin vietettävän joskus aikaa jopa enemmän kuin puolisonsa kanssa, mutta toisin kuin puolison voi valita itse, niin kollegoja ei voi valita ja silti on tultava toimeen. Tämän katsottiin aiheuttavan toisinaan ristiriitoja ja stressiä. Vaikka monet arvostivat työ- yhteisöään, hankalien persoonien kanssa työskentely koettiin ajoittain kuormittavaksi: “Tää meidän orkesterityö on vähän semmoinen pakkoavioliitto, että me ol- laan ihan hirvittävästi tekemisissä toistemme kanssa. Me istutaan koko työ- päivä erittäin lähellä toisia ihmisiä ja melkein vietetään valveillaoloajas- tamme enemmän aikaa siellä kuin oman puolison kanssa.” (H4) Samalla jotkut muusikot kokivat, että he eivät tunne kollegoitaan kovin hyvin, vaikka ovat työskennelleet yhdessä useita vuosia. Erityisesti kauempana omasta sektiosta olevat kollegat tuntuvat etäisemmiltä. Tämä koettiin harmillisena, koska orkesterityö on intii- miä, mutta orkesterit ovat suuria ja osa sen muusikoista on jäänyt hyvinkin etäiseksi: “On aika monta ihmistä, joista en oikeastaan hirveästi tiedä yhtään mitään.” (H5) Vakituisten muusikoiden kanssa keskustellessa korostui näkökulma siitä, miten tärkeää on ottaa keikkailevat muusikot lämpimästi vastaan osaksi työyhteisöä. Hyvä vastaanotto luo paitsi miellyttävän ilmapiirin, myös mahdollistaa sen, että keikkailijat voivat tuoda esille parhaan osaamisensa. Tämä nähtiin win-win-tilanteena, joka hyödyttää sekä 42 yksilöitä että koko orkesteria. Hyvä ilmapiiri auttaa keikkailijoita tuntemaan itsensä ar- vostetuiksi ja turvallisiksi osana yhteisöä, mikä puolestaan heijastuu heidän soittoonsa ja työpanokseensa: “Jos he kokevat sen mukavaksi ja turvalliseksi, niin he pystyvät parhaan siinä suorittamaan.” (H6) Työyhteisön lisäksi myös yleisö vaikuttaa työhyvinvointiin. Konserttisalin korkea täyttö- aste lisää viihtyvyyttä ja parantaa merkityksellisyyden tunteen kokemusta. Yhteenvetona sosiaalisesta hyvinvoinnista voidaan todeta, että yhteisö on sekä voimavara että haaste orkesterityössä. Paitsi että se parhaimmillaan lisää merkittävästi koettua työhyvinvointia, niin se voi myös luoda paineita ja lisätä stressiä: “Kyllähän soittaminen on aivan ihana ammatti. Jos siinä ei olisi olemassa hankalia tyyppejä, niin se olisi aivan fantastista.” (H4) Positiivinen työilmapiiri ja lämpimät ihmissuhteet vahvistavat hyvinvointia ja edistävät työn iloa, kun taas ristiriidat ja hierarkkiset rakenteet voivat luoda esteitä, joten on tär- keää, että työyhteisössä vallitsee avoimuus ja kunnioitus. Yhteisön tuen ja positiivisen ilmapiirin merkitys korostuu erityisesti stressaavissa ja vaativissa työtilanteissa, joissa muusikot tarvitsevat ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat heitä ja auttavat palautumaan työstä. 5.4 Psykosomaattinen hyvinvointi Psykosomaattisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan mielen ja kehon välistä vuorovaikutusta ja niiden yhteyttä ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Työhyvinvoinnin näkö- kulmasta se liittyy erityisesti psyykkisen kuormittumisen ja stressin aiheuttamiin fyysisiin oireisiin sekä niiden vaikutukseen työntekijän toimintakykyyn ja jaksamiseen. Muusikon työ on monella tavalla kuormittavaa ja siihen liittyy sekä fyysistä että psyyk- kistä rasitusta. Fyysinen kuormitus johtuu usein raskaiden ja epäergonomisten soittimien käsittelystä, mutta psyykkisen rasituksen syyt olivat monimuotoisempia. Keikkailevien muusikoiden kohdalla alan kova kilpailu, jatkuva epävarmuuden sietäminen ja toimeen- tulon epävarmuus aiheuttivat merkittävää henkistä kuormitusta. Erityisesti työn epävar- muus ja sen tuoma huoli taloudellisesta pärjäämisestä vaikutti haastateltavien työhyvin- vointiin heikentävästi: 43 “Herään siis yölläkin siihen pelkoon, että selviänkö taloudellisesti.” (H3) Myös vakituisilla muusikoilla oli kokemusta yöuniensa menettämisestä työn vuoksi. Yh- tenä suurena teemana niin vakituisilla kuin keikkailevilla nousivat tiiviit harjoitteluajat sekä esiintymisjännitys. Haastateltavat kokivat esiintymisjännityksen kuitenkin monin eri tavoin. Toiset pitivät sitä kuormittavampana kuin toiset ja kaikki eivät sitä osanneet kai- vata, kun taas toiset pitivät sitä tärkeänä osana työtään. Jollekin se oli koko ammatin mah- dollisesti suurin haaste: “Ainakin henkilökohtaisesti mulle se [esiintymisjännitys] on ollut varmaan se isoin haaste.” (H1) Esiintymisjännitys nousi useassa haastattelussa suureksi keskustelun aiheeksi. Kaikki haastateltavat myönsivät jännittävänsä ainakin jossakin tilanteessa. Osaa jännittää usean päivän ajan ennen jokaista konserttia ja toiset jännittivät vain, jos ohjelmistossa on jokin itselle epävarmempi osio. Jännitys voi olla merkki heikosta kyvykkyyden tunteesta, joka voi johtua esimerkiksi muusikon mielestä liian vähäisestä harjoittelusta tai oman osaami- sensa epävarmuudesta. Kuitenkaan aina esiintymisjännitys ei tarkoita heikkoa kyvykkyy- den tunnetta, vaan se voi johtua esimerkiksi korkeista tavoitteista ja joillakin muusikoilla jännitys saattaa jopa auttaa keskittymään ja näin parantamaan suoritusta. Erityisesti soolot lisäsivät koettua jännitystä. Haastateltavat kertoivat, että isoa sooloa saattoi stressata jopa viikkoja etukäteen, mikä vaikutti niin fyysiseen kuin henkiseen jak- samiseen. Vaikka esiintymisjännitystä pidettiin haastavana, sen hallintaan oli löydetty erilaisia keinoja. Joillekin paras tapa lievittää jännitystä oli perusteellinen valmistautumi- nen ja riittävä harjoittelu. Toiset hyödynsivät rentoutumistekniikoita ja tietoisen läsnäolon kasvattamista esimerkiksi hengitysharjoituksien tai pilateksen avulla. Ajatuksia pyrittiin ohjaamaan myös muualle esimerkiksi viettämällä aikaa perheen ja ystävien kanssa: “Se ei nyt auta, vaikka mä kelaisin sitä tässä koko illan ja puoli yötä.” (H1) Mielenkiintoista oli, että haastateltavat eivät kuitenkaan halunneet luopua esiintymisjän- nityksestä kokonaan. Sen koettiin antavan esitykseen erityistä energiaa ja latausta, joka auttoi saavuttamaan flow-tilan. Jännitys nähtiin osana taiteellista suoritusta ja osa koki sen tuoman tunteen jopa välttämättömäksi onnistuneelle esiintymiselle: “Mitä enemmän mä jännitän, sitä parempi keikka. -- Taiteessa pitää antaa kaikki.” (H3) 44 Esiintymisjännityksen lisäksi jatkuvan harjoittelun koettiin olevan yksi muusikon työn kuormittavimmista tekijöistä. Erityisesti keikkailijoiden keskuudessa harjoittelun tauot- taminen pidemmäksi aikaa koettiin vaikeaksi, sillä soittokunto heikkenee nopeasti ilman jatkuvaa ylläpitoa. Keikkamuusikot kokivat, että jokainen keikka on mahdollisuus näyt- tää osaamisensa ja varmistaa tulevat työtilaisuudet, joten keikoilla on aina oltava hyvässä vireessä ja pystyttävä antamaan kaikkensa: “Että oletetaan, koska kilpailu on niin kovaa, et kaikki on niinku aina ihan täydellisiä.” (H3) Keikkailijoilla soittokunnon ylläpito on jatkuvaa myös sen vuoksi, että he eivät voi en- nustaa, millaista ohjelmistoa seuraavaksi tarjotaan. Tämä eroaa vakituisista muusikoista, jotka tietävät ohjelmistot kuukausia etukäteen ja voivat valmistautua suunnitelmallisesti. Myös taloudelliset haasteet vaikuttavat keikkailijoiden mahdollisuuksiin palautua. Vaikka soittokunto sallisi tauon, loman pitäminen edellyttää ennakointia ja säästöjä, koska tauon ajalta ei kerry tuloja. Tämä kuormittaa keikkailijoita eri tavalla kuin vakitui- sia muusikoita, joilla on vakaampi tulonlähde: “En palaudu. En palaudu tarpeeksi hyvin. Ei vaan ehdi palautua, mutta yri- tän palautua.” (H3) “Tuntuu, että keikat pitää ottaa vastaan, kun niitä tulee, niin se sellainen työn ja palautumisen rytmi ei oikein toimi.” (H2) Vaikka vakituisilla muusikoilla on työssään enemmän ennustettavuutta, hekin kokivat harjoittelun ja työn kuormittavaksi. Joidenkin mielestä arjen perustahti oli maltillinen, mutta haastavammat ohjelmistot toivat ajoittain lisää painetta. Lisäksi monet vakituiset muusikot ottivat vastaan keikkoja oman työnsä ohessa, mikä saattoi johtaa uupumukseen. Työn ja palautumisen tasapaino oli erityisen haastavaa niille, jotka eivät osanneet sanoa keikoille ei: “Joskus vähän tuntuu silleen, että olisi ihan kiva, vaikka jos viikonloppuna edes voisi joskus jättää soittimen syrjään ja palata vasta maanantaina työ- tehtäviin.” (H5) Välillä työn ja vapaa-ajan raja tuntui hämärtyvän. Paitsi keikkailevat muusikot, niin myös osa vakituisesta tunsi, että suurin osa harjoittelusta ja konsertteihin valmistautumisesta tapahtuu niin sanotusti omalla ajalla. Riittämätön palautuminen näkyi jaksamisessa ja moni oli joutunut miettimään, kuinka säilyttää hyvinvointinsa työelämän paineiden kes- kellä. 45 Niin vakituiset kuin keikkailevatkin muusikot nostivat esiin muusikon työn erityispiir- teen: herkkyyden. Työtä kuvailtiin hyvin henkilökohtaiseksi ja siihen suhtauduttiin into- himoisesti. Tämä tekee työstä paitsi palkitsevaa, niin myös henkisesti kuormittavaa, sillä työ ja persoona kietoutuvat tiiviisti yhteen. Herkkyyden lisäksi korostui muusikoiden voi- makas itsekriittisyys. Monet kokevat, että oma soittaminen voisi olla aina parempaakin ja tällainen pyrkimys jatkuvaan parantamiseen luo paineita: “Aina haluaisi vaan olla parempi ja parempi ja parempi.” (H5) Keikkailijoiden kohdalla itsekriittisyys liittyi usein siihen, että jokainen keikka nähtiin tilaisuutena näyttää taitonsa. Vakituisilla muusikoilla itsekriittisyys ilmeni erityisesti haastavampien ohjelmistojen tai soolojen kohdalla, joissa odotukset olivat korkealla. Herkkyys ja itsekriittisyys voivat tuoda esityksiin ainutlaatuista syvyyttä, mutta ilman riittävää tukea ja palautumista nämä piirteet voivat johtaa kuormittumiseen ja uupumuk- seen. 5.5 Affektiivinen hyvinvointi Affektiivinen eli tunneperäinen hyvinvointi kuvaa yksilön subjektiivisia tuntemuksia, jotka olivat keskeinen osa tätä tutkimusta. Affektiivinen hyvinvointi sisältää tunteet, työ- tyytyväisyyden, sitoutumisen organisaatioon sekä emotionaalisen hyvinvoinnin. Voidak- seen hyvin työntekijällä tulee olla positiivinen käsitys itsestään sekä ymmärtää tunteitaan ja motiivejaan. Tämän vuoksi affektiivisen hyvinvoinnin on katsottu olevan keskeisin ulottuvuus työhyvinvoinnin viidestä ulottuvuudesta. (Van Horn ym., 2004.) Tämä ulottu- vuus on erityisen tärkeä muusikoille, joiden työssä tunteet ovat keskeisessä roolissa niin luovuuden, esiintymisen kuin työyhteisön vuorovaikutuksen näkökulmasta. Haastattelut toivat esiin tunteiden merkityksen muusikon työssä, ja monia muusikoita yh- distääkin tietynlainen herkkyys, joka voi olla sekä vahvuus että heikkous, sillä se altistaa voimakkaille tunteiden vaihteluille. Keikkailevat muusikot vaikuttivat erittäin innostu- neilta työstään ja sen tuoma vaihtelu koettiin usein palkitsevana. Työtä kuitenkin leimaa kokemus työn ja elannon epävarmuudesta, mikä heikentää affektiivista hyvinvointia. Haastattelujen perusteella epävarmuus saattaa jäädä pitkäkestoiseksi huoleksi, joka ei ka- toa edes vuosikymmenien kokemuksella: 46 “Valtavasti on tuonut epävarmuutta. -- Vuosikymmenien ajaksi. Totta kai se on tuonut epävarmuutta, koska se on epävarmaa” (H1) Myös vakituiset muusikot vaikuttivat nauttivan työstään pääosin. Työmäärät, meneillään olevat ohjelmistot sekä yhteisö vaikuttivat siihen kuinka matalaa tai korkeaa mielihyvää milloinkin tunnetaan. Keikkailevista muusikoista poiketen vakituisilla ei noussut esiin huolta taloudellisesta pärjäämisestä tai työn jatkuvuudesta (pandemian poikkeusaikaa lu- kuun ottamatta). Sen sijaan vakituisessa työssä korostui eräänlainen rutiinien tuoma lei- pääntyminen tai innostuksen väheneminen, joka voi pitkällä aikavälillä heikentää työn iloa: “Mutta ehkä siinä [viihtyvyydessä] on sellaisia harmaan sävyjä vähän -- ja sitten jotenkin tietyllä tavalla vähän semmoinen tylsistyminen.” (H4) Nämä keikkailevien sekä vakituisten muusikoiden kokemukset voidaan asettaa Warrin (1990) affektiivisen työhyvinvoinnin malliin, jossa työhyvinvointia tarkastellaan mieli- hyvän ja virittyneisyyden pohjalta (Kuvio 10). Pystyakseli kuvaa työntekijän virittynei- syyden määrää ja vaaka-akseli mielihyvän määrää. Mitä korkeampia ne ovat, sitä innos- tuneempi työntekijä on ja työsuoritus on mahdollisimman optimaalinen. Kuvio 10. Keikkailijat ja vakituiset muusikot sijoitettuna Warrin affektiivisen työhyvinvoinnin malliin 47 Affektiivisen työhyvinvoinnin mallissa vakituiset työsuhteet sijoittuvat matalampaan vi- rittyneisyyteen kuin keikkatyöntekijät, mutta molemmat ovat melko samalla tasolla mie- lihyvän akselilla. Keikkatyöntekijöillä innostus on korkeampaa, vaikka ahdistus toimeen- tulosta varjostaa tätä innokkuutta. Työ tuntuu korkeammin virittyneeltä, kun aina pitää antaa kaikkensa. Vakituiset työsuhteet ovat pääosin tyydyttäviä, mutta niihin liittyy myös kokemuksia uupumisesta ja tylsistymisestä. Työ ei ole niin virittynyttä, vaan sen koetaan olevan "kuten mikä tahansa työ": “Se on ihan mikä tahansa työ kuitenkin. Välillä on hirveän hyviä päiviä ja toisinaan ei välttämättä ole.” (H4) Vakituisilla muusikoilla yksi viihtyvyyttä parantava tekijä oli alan kova kilpailu, joka motivoi pysymään työssä ja lisää työn arvoa. Tämä kilpailun tuoma merkityksellisyyden kokemus korostui etenkin vakituisten muusikoiden puheissa. Lisäksi kaksi kolmesta va- kituisesta haastatellusta muusikosta kertoivat edelleen keikkailevansa vakituisen työnsä ohella. Heidän mielestään keikkailu virkistää mieltä ja tuo vaihtelua rutiineihin, vaikka joissain tapauksissa keikat myös lisäsivät stressiä. Tämä johtui siitä, että mahdollisista keikoista kieltäytyminen koettiin vaikeaksi, vaikka se olisi ollut tarpeellista jaksamisen kannalta. Pääosin vakituiset muusikot pitivät keikkailua kuitenkin mahdollisuutena: ”Tavallaan voi valita sen mitä tekee extraa. Ja tekeekö ollenkaan.” (H4) Keikkailevien muusikoiden puheissa vaihtelevuus nousi yhdeksi merkittävimmistä työ- hyvinvointia lisäävistä tekijöistä. Jokainen haastateltu keikkailija mainitsi työn monipuo- lisuuden ja vaihtelun tärkeänä osana työhönsä liittyvää tyytyväisyyttä. Vaikka osalla heistä oli myös aiempaa kokemusta vakituisesta työstä, niin keikkailu oli koettu mielek- käämpänä juuri sen monipuolisuuden vuoksi: ”Se [vakituinen työ] oli sitä yhtä ja samaa aina, että huomasin pitäväni tosi paljon siitä vaihtelusta myös.” (H1) Keikkailevat muusikot kokivat myös vapauden tunteen tärkeäksi työhyvinvointia paran- tavaksi tekijäksi. Vapaus valita työtehtäviä ja mahdollisuus osallistua innostaviin projek- teihin nähtiin keskeisenä työmotivaation ja tyytyväisyyden lähteenä. Tämä mahdollisuus kokea luovaa vapautta auttoi välttämään kokemusta siitä, että työstä tulisi mekaanista suorittamista: “Mä oon jollain tavalla ajatellut aina että vapaus on tosi kiinnostavaa.” (H3) 48 Samalla keikkailijoiden puheista nousi kuitenkin esiin työskentelytavan aiheuttama ta- loudellinen epävarmuus, joka voi kaventaa heidän todellista valinnanvapauttaan. Toi- meentulon epävarmuus voi pakottaa keikkailevia ottamaan vastaan keikkoja, jotka eivät välttämättä vastaa heidän mieltymyksiään tai tue heidän hyvinvointiaan tai jaksamistaan. Vaikka keikkailevat muusikot siis kokevat pystyvänsä valitsemaan projekteja ja kieltäy- tymään tietyistä töistä, käytännössä taloudelliset realiteetit rajoittavat tätä vapautta mer- kittävästi. Näin ollen vapaus, joka teoriassa on keikkatyön yksi suurimmasta eduista ei aina täysin toteudu käytännössä. Keikkailijoiden kokemuksissa korostui työn epävarmuuden kuormittavuus erityisesti iän karttuessa. Nuorempana koettu innostus ja jännitys saattoivat muuttua rasitteeksi, kun jat- kuva töiden odottaminen ja epävarmuus alkavat heikentää jaksamista ja motivaatiota. Töiden odottamisen tuoma kuormitus heikentää hyvinvointia ja lisää ajatuksia alanvaih- dosta: “Mä alan väsyä siihen töiden odotteluun tavallaan. Ikääntymisen myötä mä huomaan, että mä en tykkää enää niin sanotusti päivystää.” (H2) Kaikesta huolimatta keikkailijat kokivat vaihtelun ja vapauden tärkeiksi hyvinvointia tu- keviksi tekijöiksi, vaikka epävarmuus ja taloudellisten tilanteiden aiheuttama stressi oli- vatkin jatkuvasti läsnä heidän arjessaan. Pääosin keikkailevat muusikot kuitenkin luotti- vat rohkeasti siihen, että työtilaisuuksia löytyisi jatkossakin: “Mulla on tietty luottamus, vaikka vähän pelottaakin.” (H3) Vakituiset muusikot kokivat työnsä usein vakaammaksi, mikä heijastui myös heidän tu- levaisuudennäkymiinsä. Vakituiset muusikot näkivät itsensä eläköityvän alaltaan, kun taas keikkailijoiden kohdalla tulevaisuuden näkymät olivat epävarmempia. Osa keikkai- lijoista ilmaisi kiinnostusta siirtyä jossain vaiheessa toisenlaisiin tehtäviin, sillä keikka- työn epävarmuus ja kuormittavuus alkoivat vähitellen viedä voimia. Tämä näkyy myös pohdinnoissa alanvaihdosta tai työn rakenteen muokkaamisesta tavalla, joka tukisi pa- remmin jaksamista ja elämänlaatua. Kokemus työn luovuudesta on monimuotoinen osa muusikon työtä, ja sen kokeminen vaihtelee yksilöllisesti. Toiset kokevat työn olevan ensisijaisesti luovaa ilmaisua vaativaa, jolloin musiikin tuottaminen voi herättää vahvoja positiivisia tunteita. Toiset kokevat 49 soittamisen enemmän ennalta määrättyjen raamien sisällä toimimista, mutta silti luovuus voi ilmetä myös rajojen sisällä – esimerkiksi tulkinnan ja teknisen taituruuden kautta: "Se on luovaa, mutta aika raameissa." (H1) Tämä tunne itsensä toteuttamisesta ja omasta ilmaisusta tukee affektiivista hyvinvointia, sillä se edistää myönteisiä tunteita ja syvempää yhteyttä työnsä merkityksellisyyteen. Keikkailijoiden ja vakituisten muusikoiden välillä ei voi vetää selkeää rajaa, sillä enem- män kuin työsuhteen muoto, luovuuden kokemiseen vaikuttavat soitin ja rooli orkeste- rissa. Toisille työ on vahvasti luovaa ilmaisua, kun taas toiset näkevät sen enemmän tai- turuutta vaativana käsityönä, jossa tekninen osaaminen korostuu ja oma rooli sulautuu osaksi suurta kokonaisuutta. 5.6 Muut koettuun työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät Työhyvinvointi on valtava kokonaisuus, joka sisältää monia näkökulmia. Vaikka itseoh- jautuvuusteorian mukainen kyvykkyys, omaehtoisuus ja yhteisöllisyys tai Van Horn ym. malli työhyvinvoinnin viidestä ulottuvuudesta toteutusivatkin, niin voimmeko vieläkään puhua täydellisestä työhyvinvoinnista? Teoriat eivät esimerkiksi huomioi fyysistä hyvin- vointia, joka on merkittävä työhyvinvointiin vaikuttava tekijä myös muusikoilla. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, kuinka paljon fyysinen vointi vaikuttaa koettuun työhyvinvointiin – kivut, vaivat ja fyysiset haasteet heikentävät sitä monilla haastatelta- villa. Erityisesti pitkäaikainen kuormitus, epäsäännölliset työajat ja keikkailijoiden jat- kuva matkustaminen lisäävät fyysistä rasitusta, mikä voi johtaa tuki- ja liikuntaelinvai- voihin sekä palautumisen heikentymiseen. Muusikoille ergonomialla on suuri merkitys, sillä työasennot ovat usein staattisia, toistoliikkeet kuormittavat tiettyjä lihasryhmiä ja instrumentin soitto voi aiheuttaa rasitusvammoja. Iän myötä rasitus usein kasvaa ja aiem- min pieniltä tuntuneet vaivat voivat muuttua kroonisiksi. Fyysisen hyvinvoinnin haasteita kohdataan riippumatta siitä, onko kyseessä keikkaileva vai vakituinen muusikko: “Mutta on tä aika kuormittavaa, että välillä on niin jumissa, että hyvä kun saa sitä soitinta nostettua.” (H3) Intensiiviset harjoittelujaksot ovat fyysisesti kuormittavia lisäten sekä uupumuksen että rasitusvammojen riskiä. Useampi haastateltava toi esiin, kuinka nykyään kukaan ei suun- nittelisi soittimia sellaisiksi kuin ne nyt ovat, eikä yksikään työterveyslääkäri suosittelisi 50 niiden soittamista ergonomisista syistä. Huono ergonomia ja soittimien asettamat fyysiset vaatimukset altistavat muusikot tuki- ja liikuntaelinvaivoille, eikä riittävä palautuminen ole aina mahdollista. Soittokunnon menettämisen pelossa taukojen pitäminen on haasta- vaa ja koettiin, ettei pitkiä vapaita ole mahdollista pitää. Jos taukoa kuitenkin pidetään, niin soittokunnon palautumiseenkin tulee varata jopa useampi viikko: “Kyllähän pystyy soittamaan, mutta sitten onkin puolessa tunnissa ihan ha- poillaan.” (H1) Itseohjautuvuusteorian ja fyysisen hyvinvoinnin välistä yhteyttä on tutkittu jonkin verran ja tutkimuksissa on havaittu, että omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden ko- keminen voi edistää terveellisempiä elämäntapoja kuten fyysistä aktiivisuutta. Kuitenkin joidenkin tutkijoiden mukaan itseohjautuvuusteoria ei vielä riittävästi huomioi fyysisen hyvinvoinnin merkitystä, vaikka se on olennainen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Siksi on esitetty, että teoriaa tulisi kehittää niin, että se kattaisi myös fyysisen hyvinvoin- nin keskeiset ulottuvuudet ja niiden vaikutuksen työssä jaksamiseen ja elämänlaatuun. (Teixeira ym., 2012.) “Mutta se on varmaan semmoinen hinta, mitä tästä maksetaan.” (H1) Melualtistus on toinen merkittävä haaste muusikoiden hyvinvoinnille. Pitkäaikainen työs- kentely kovassa äänimaailmassa voi johtaa kuulovaurioihin, kuten tinnitukseen. Lisäksi melulle jatkuva altistuminen voi lisätä stressiä ja vaikeuttaa keskittymistä, mikä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti työhyvinvointiin. Kuulonsuojauksen merkitys on tiedostettu alalla, mutta käytännössä melun hallinta on haastavaa. Haastateltavien mukaan moni muusikko kärsii jonkinasteisesta tinnituksesta: “En todellakaan ole ainoa. Vähän kun ruvetaan juttelemaan, niin vähän jo- kaisella piippaa jotakin.” (H1) Tämä kokemus on yleinen, ja se nostaa esiin tarvetta kehittää entistä parempia kuulon- suojelukäytäntöjä työympäristössä. Fyysisen hyvinvoinnin ja muiden työhyvinvoinnin osa-alueiden yhteensovittaminen on tärkeää muusikoiden jaksamisen kannalta, ja sen eteen on tehtävä pitkäjänteistä työtä. 51 6 Johtopäätökset 6.1 Tieteellinen kontribuutio Muusikoilla on pitkä historia keikkatyön parissa, mutta nykyisten määritelmien mukaan keikkatyötä tekevät muusikot eivät täysin täytä esimerkiksi Watson ym. (2021) esittämiä keikkatyön erityispiirteitä, joita ovat tilapäisyys, projektikohtainen palkkaus ja jousta- vuus. Heidän mukaansa työn voidaan katsoa olevan keikkatyötä, jos nämä kolme tekijää toteutuvat. Keikkailevat muusikot eivät kuitenkaan kokeneet työnsä olevan joka tilan- teessa joustavaa. Vaikka he periaatteessa voivat päättää, ottavatko keikkoja vastaan, ta- loudelliset realiteetit rajoittavat tätä valinnanvapautta. Lisäksi työ itsessään ei tarjoa jous- tavuutta, sillä muusikot eivät välttämättä voi vaikuttaa työaikoihinsa tai työskentelyta- poihinsa. Tämä osoittaa, että keikkatyön käsitteistö kaipaa edelleen tarkennusta. Tutkimus vahvisti keikkatyöntekijöiden kokeman epävarmuuden merkityksen työhyvin- vointiin. Keikkatyön luonne, joka usein tuo mukanaan vaihtelevaa työmäärää ja ennakoi- mattomuutta, luovat jatkuvaa epävarmuuden tunnetta myös muusikoilla. Tämä epävar- muus voi liittyä työkeikkojen saatavuuteen, tulojen epäsäännöllisyyteen ja työskentely- olosuhteiden epäselvyyteen, mikä lisää stressiä ja kuormittaa psyykkistä hyvinvointia. Erityisesti tulevaisuuden ennakoimattomuus voi heikentää keikkatyöntekijöiden hyvin- vointia, sillä työsuhteen kestoon ja työtilaisuuksiin ei voida luottaa yhtä paljon kuin va- kituisessa työssä. Haastateltavat kuvasivat tämän epävarmuuden vaikutuksia muun mu- assa jaksamiseen ja stressiin. Prekarisaatioon eli työelämän epävarmistumiseen liitetään esimerkiksi määräaikaiset työ- sopimukset, työttömyysjaksot, huonot työnäkymät, alhaiset palkat sekä vaikeat ja uuvut- tavat työolosuhteet (Wilson, 2020). Keikkailevat muusikot kokevat useita näistä piir- teistä. Heidän työsuhteensa ovat usein määräaikaisia tai freelancer-tyyppisiä ja työttö- myysjaksot ovat tavallisia. Työtilanteen epävarmuus saattaa johtaa huonoihin työnäky- miin ja huoleen taloudellisesta pärjäämisestä. Keikkatyön kuormittava ja vaihteleva aika- taulu tekee työn henkisesti ja fyysisesti vaativaksi. Työn ja vapaa-ajan rajojen hämärty- minen, pitkät harjoitukset ja muuttuvat työolosuhteet voivat johtaa uupumukseen, eikä palautumiselle aina jää riittävästi aikaa. Keikkailevien muusikoiden kokema epävarmuus vahvistaa prekarisaation teorian keskeisiä piirteitä. 52 Työn epävarmistuminen aiheuttaa sosiaalista ja taloudellista haavoittuneisuutta enemmän kuin tyypilliset työsuhteet, ja se voi johtaa jopa ennenaikaiseen eläkkeelle siirtymiseen (Ojala & Pyöriä, 2019). Tämä havainto tukee keikkailevien muusikoiden tilannetta, sillä tutkimuksen mukaan epävarmemmassa työsuhteessa olevat muusikot eivät usko voivansa jatkaa nykyistä työtään päätoimisesti eläkeikään saakka. Muusikoiden työelämän epävar- muus ja taloudellinen epävakaus voivat johtaa siihen, että he näkevät eläkkeelle siirtymi- sen aikaisemmin kuin vakiintuneemmissa työsuhteissa olevat ammattilaiset. Tutkimus vahvisti myös itseohjautuvuusteorian keskeisten elementtien kyvykkyyden, yh- teisöllisyyden ja omaehtoisuuden vaikutusta yksilön hyvinvointiin. Nämä kolme tekijää ovat merkityksellisiä työhyvinvoinnille myös muusikoilla, mutta ne eivät ota huomioon fyysistä hyvinvointia, joka koettiin myös oleelliseksi hyvinvointiin vaikuttavaksi osa-alu- eeksi. Näin ollen tutkimus haastaa itseohjautuvuusteorian laajentamaan näkökulmaansa ja ottamaan huomioon myös fyysisen puolen osana kokonaisvaltaista hyvinvointia (Ku- vio 11). Kuvio 11. Työhyvinvointiin vaikuttavat ulottuvuudet fyysinen hyvinvointi huomioituna Samoin Van Hornin ym. esittämä työhyvinvoinnin viiden ulottuvuuden malli ei suoraan huomioi fyysistä ulottuvuutta, vaikka sen vaikutukset saattavat ilmetä esimerkiksi kogni- tiivisessa tai psykosomaattisessa hyvinvoinnissa. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivat voivat vaikuttaa muusikon kykyyn keskittyä ja ylläpitää tarkkaavaisuutta, mikä puoles- taan heikentää kognitiivista suorituskykyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten fyysi- sen hyvinvoinnin puute tai haasteet voivat ilmetä näissä eri ulottuvuuksissa, ja miten nämä yhteydet tulisi huomioida työhyvinvointiteorioissa. 53 6.2 Käytännön suositukset 6.2.1 Muusikoiden työhyvinvoinnin kehittäminen klassisen musiikin alalla Kognitiivinen hyvinvointi Kognitiivisen hyvinvoinnin haasteet johtuivat haastatelluilla muusikoilla pääosin pitkistä ja raskaista työpäivistä, huonosta palautumisesta, ikääntymisen mukanaan tuomista oppi- mishaasteista sekä työskentelyolosuhteista. Ratkaisuja tasapainon löytämiseen voisi tar- jota hyvin suunniteltu ja realistinen harjoittelusuunnitelma, joka huomioi sekä kehittymi- sen tarpeet että riittävän levon. Vaikka myös vakituiset muusikot kokivat kuormitusta, stressi ja epätasapaino näyttäytyivät erityisesti keikkailevien muusikoiden haasteena. Koska tulevia keikkoja ja ohjelmistoja ei aina voi suunnitella ennakkoon, stressinhallin- takeinojen merkitys korostuu. Mindfulness-harjoitukset, rentoutustekniikat ja erilaiset te- rapiamuodot voivat auttaa vähentämään esiintymisjännitystä ja muita työn tuomia pai- neita. Riittävien taukojen ja palautumisen varmistaminen vaatii sekä yksilöllisiä valintoja että työympäristön tukea. Muusikoiden olisi tärkeää aikatauluttaa lepotauot ja pitää kiinni pa- lautumisajasta samalla tavalla kuin harjoittelusta, jotta ylikuormitusta voidaan ennaltaeh- käistä. Työyhteisöissä voidaan myös edistää palautumista tukemalla joustavampia aika- tauluja ja keskustelua kuormituksen hallinnasta. Työskentelytiloihin liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi olisi tärkeää panostaa tilojen ergonomiaan, akustiikkaan ja ilmanlaatuun. Hyvin suunnitellut ja mukautettavat harjoittelu- ja esiintymistilat voivat vähentää kuor- mitusta ja parantaa keskittymistä. Ammatillinen hyvinvointi Ammatillisen hyvinvoinnin haasteet liittyivät enimmäkseen muusikoiden kokemaan kor- keaan vaatimustasoon, arvostuksen puutteeseen sekä haasteisiin autonomian toteutumi- sessa. Korkeaan vaatimustasoon vastaaminen edellyttää muusikolta paitsi kestäviä työs- kentelytapoja, niin myös realistisia odotuksia ja työyhteisön tukea. Työyhteisössä on tär- keää korostaa armollisuutta itseä kohtaan sekä kannustaa muusikoita asettamaan realisti- sia tavoitteita ja myös johtajuudella on merkittävä rooli siinä, millaisia odotuksia työyh- teisössä luodaan. Keikkailevien muusikoiden osalta olisi tärkeää kehittää työkulttuuria, 54 jossa yksittäisen suorituksen paine ei määritä tulevia työllistymismahdollisuuksia, vaan ammattitaito arvioidaan pitkäjänteisemmin. Lisäksi mahdollisuus palautekeskusteluihin ja mentorointiin voisi auttaa keikkailevia muusikoita kehittämään osaamistaan ilman pel- koa epäonnistumisesta. Muusikoiden työn arvostuksen lisääminen vaatii sekä yhteiskunnallista tukea että työyh- teisön sisäisiä toimia. Kulttuurialan näkyvyyttä voidaan vahvistaa julkisessa keskuste- lussa, mediassa ja vaikuttamistyössä, jotta musiikin ja muusikoiden merkitys tunnuste- taan paremmin. Rahoituksen vakauttaminen ja poliittinen tuki ovat keskeisiä tekijöitä, jotka osoittavat alan arvokkuuden ja lisäävät sen toimijoiden arvostusta. Eräs haastatel- tava ehdotti, että taideaineiden opetukseen tarvitaan kulttuurimuutos, jotta klassinen mu- siikki tulisi tutummaksi jo varhaisessa vaiheessa – mikä pitkällä aikavälillä voisi lisätä alan arvostusta. Ammatillista hyvinvointia voitaisiin yllä olevien keinojen lisäksi parantaa autonomiaa tukemalla. Muusikoille voitaisiin antaa suurempi mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja kehittämään omaa osaamistaan. Tämä voi lisätä motivaatiota ja antaa tilaa luovuudelle, mikä puolestaan tukee jaksamista ja työtyytyväisyyttä. Sosiaalinen hyvinvointi Sosiaalisen hyvinvoinnin suurimmat haasteet liittyivät työyhteisön jännitteisiin, hierark- kisuuteen ja niiden luomiin paineisiin. Osa haastatelluista oli myös kokenut työpaikka- kiusaamista. Vakituiset muusikot kokivat sosiaalisen hyvinvoinnin haasteet usein voi- makkaammin kuin keikkailevat muusikot, ja osa heistä olisi toivonut syvempää yhteyttä työyhteisöönsä. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on keskeinen keino sosiaalisen hyvinvoinnin paranta- miseksi. Kollegojen aiheuttama paine saattaa osittain johtua siitä, että muusikot eivät tunne toisiaan tarpeeksi hyvin, mikä korostaa luottamuksen rakentamisen tärkeyttä. Yh- teishengen kehittämiseksi voidaan järjestää säännöllisiä epämuodollisia tapaamisia, työ- pajoja tai yhteisiä projekteja, jotka lisäävät vuorovaikutusta ja madaltavat kynnystä avoi- meen keskusteluun. Esihenkilöiden rooli on ratkaiseva sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvä johta- minen voi paitsi lisätä muusikoiden työtyytyväisyyttä, myös lievittää työyhteisön jännit- teitä ja edistää yhteistyötä. Esihenkilöiden tulisi aktiivisesti edistää avointa ja turvallista 55 ilmapiiriä, puuttua kiusaamistapauksiin viivyttelemättä sekä tarjota muusikoille mahdol- lisuuksia osallistua työyhteisön kehittämiseen. Lisäksi pienetkin eleet, kuten julkinen kii- tos, kannustava palaute ja suositukset, voivat merkittävästi lisätä arvostuksen tunnetta ja vahvistaa työyhteisön yhteenkuuluvuutta. Hierarkkisuuden lieventäminen edellyttää koko työyhteisön sitoutumista avoimempaan toimintakulttuuriin. Kun viestintä on läpinäkyvää, päätöksenteko osallistavaa ja muusi- koilla on mahdollisuus tutustua toisiinsa sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti, niin yhteisön sisäiset jännitteet voivat vähentyä. Yhdenvertaisemmat työskentelyolosuhteet ja selkeät käytännöt tukevat sekä vakituisia että keikkailevia muusikoita luoden pohjan pa- remmin toimivalle ja hyvinvoivalle työyhteisölle. Psykosomaattinen hyvinvointi Haastateltavien psykosomaattista hyvinvointia haastoi monenlaiset tekijät. Keikkailevilla muusikoilla epävarmuus, huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja alan kova kilpailu aiheut- tivat merkittävää henkistä kuormitusta. Sekä keikkailevat että vakituiset muusikot koki- vat työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtymisen ongelmalliseksi, minkä lisäksi esiintymis- jännitys vaikutti monen työhyvinvointiin. Muusikot myös kuvasivat alalle tyypillistä voi- makasta itsekriittisyyttä ja herkkyyttä, jotka voivat lisätä stressiä ja heikentää psyko- somaattista hyvinvointia. Keikkatyön epävarmuutta ei voida täysin poistaa ilman laajempia yhteiskunnallisia muu- toksia ja keikkailevat muusikot ymmärtävät sen olevan osa työtään. Epävarmuuden sie- tämiseksi tarvitaan kuitenkin ennakointia, kuten taloudellisten puskurien luomista, moni- puolisia tulonlähteitä ja lomien suunnittelua etukäteen. Lisäksi alan rakenteita voitaisiin kehittää esimerkiksi keikkamuusikoille suunnatuilla tukimalleilla tai paremmilla sosiaa- liturvakäytännöillä, jotka huomioisivat epäsäännöllisen työn erityispiirteet. Tällaiset muutokset eivät tapahdu kuitenkaan hetkessä ja käyttöönotto vaatisi poliittista tahtoa, alan toimijoiden yhteistyötä sekä taloudellisia resursseja. Esiintymisjännityksen hallintaan voidaan hyödyntää rentoutumistekniikoita, mutta myös työyhteisön tuki on tärkeässä roolissa. Kannustavan ja hyväksyvän ilmapiirin luominen voi lievittää itsekriittisyyttä ja vähentää suorituskeskeistä painetta. Organisaatioilla on merkittävä rooli työssä jaksamisen tukemisessa, esimerkiksi tarjoamalla työnohjausta ja mahdollisuuksia palautumiseen. Lisäksi vertaistuki ja mahdollisuus jakaa kokemuksia 56 muiden muusikoiden kanssa voivat vähentää kuormitusta ja ehkäistä uupumista. Itsekriit- tisyyden käsittelyssä auttaisi kannustava palautekulttuuri, joka keskittyy kehitykseen vir- heiden sijaan. Myös joustavammat työaikakäytännöt ja työn kuormituksen tasaisempi ja- kaminen voisivat parantaa sekä keikkailevien että vakituisten muusikoiden hyvinvointia. Affektiivinen hyvinvointi Tunteisiin liittyvään eli affektiiviseen hyvinvointiin liittyy suuri osa jo aikaisemmin mai- nituista haasteista ja niihin ehdotetuista käytännön suosituksista. Jo mainittujen haastei- den lisäksi haastateltavien affektiiviseen hyvinvointiin vaikutti vakituisilla muusikoilla tylsistyminen. Vaikka keikkailevat muusikot kantoivatkin huolta ja ahdistusta työn jatku- vuudesta ja toimeentulostaan, niin he tuntuivat olevan virittyneempiä ja innostuneempia työnsä suhteen kuin vakituiset, jotka pääosin myös nauttivat työstään, mutta eivät olleet enää yhtä innoissaan siitä. Vaikka vakituiset kokivat tylsistymistä, he näkivät silti itsensä keikkailevia muusikoita todennäköisempinä jatkamaan työuransa tehden nykyistä työtään. Työhyvinvoinnin kan- nalta olisi kuitenkin tärkeää, että muusikot voisivat nauttia työstään ja löytää siitä iloa ja innostusta. Vaikka alan kova kilpailu saattaa lisätä työstä koettua arvoa, se ei välttämättä lisää sisäistä motivaatiota. Sisäisen motivaation lisäämiseksi voisi hyödyntää esimerkiksi työn monipuolistamista. Mahdollisuus kokeilla uusia musiikillisia suuntia, kehittää omaa osaamista tai itsensä haastaminen voivat tarjota kehitystä ja tehdä työstä mielenkiintoi- sempaa. Työn monipuolistamisen toteutuminen voi olla käytännössä kuitenkin haastavaa, sillä or- kesterimuusikoiden työn rakenne on usein hyvin määritelty ja heidän työtehtävänsä voi- vat olla melko spesifisiä ja toistuvia. Monipuolistaminen edellyttää luovuutta ja jousta- vuutta sekä orkesterilta että muusikoilta itseltään. Monet vakituiset muusikot hakevatkin innostusta ja vaihtelevuutta keikkatyön avulla, mutta liiallinen työtaakka voi johtaa uu- pumiseen, ja haastateltavilla oli kokemuksia myös tästä. Tasapainon löytäminen on siis tärkeää. Keikkailijat eivät usko tekevänsä koko työuraansa keikkailevana orkesterimuusikkona, vaan heillä oli haaveita muistakin töistä ja osalla täysin eri alalta. Urasiirtymien tukemi- nen ja joustavampien urapolkumahdollisuuksien luominen voivat olla tärkeitä osia työ- hyvinvoinnin kehittämisessä myös musiikkialalla. Keikkailijoiden urasiirtymien 57 tukeminen voisi sisältää esimerkiksi koulutusta, uraneuvontaa, mentorointia ja verkostoi- tumismahdollisuuksia. Tällaisten tukitoimien avulla muusikoille voitaisiin tarjota suju- vampia urasiirtymiä ja uusia mahdollisuuksia kehittää itseään ja työtään. Fyysinen hyvinvointi Muusikoiden fyysisen hyvinvoinnin haasteet olivat samankaltaisia sekä keikkailevilla että vakituisilla muusikoilla. Tuki- ja liikuntaelinvaivat, heikko fyysinen palautuminen sekä melualtistus ja sen aiheuttama tinnitus olivat keskeisiä huolenaiheita. Lisäksi ikään- tymisen vaikutuksia työn fyysisiin vaatimuksiin pohdittiin useaan otteeseen haastatte- luissa. Muusikoiden fyysisen hyvinvoinnin tukemisen vastuu jakautuu sekä muusikoille itsel- leen että organisaatioille. Muusikolla on tärkeä rooli omasta hyvinvoinnistaan huolehti- misessa, kuten ergonomian, palautumisen ja kuulosuojainten käytön osalta. Esimerkiksi säännöllinen liikunta, tauot, lihasvoimaharjoittelu ja terveelliset elintavat ovat asioita, joi- den ylläpitoon muusikko voi vaikuttaa itse. On myös tärkeää kuunnella kehoaan ja huo- mata mahdollisimman varhain mahdolliset vaivat. Organisaatioiden ja työyhteisöjen tehtävänä on mahdollistaa muusikoille turvalliset ja kestävät työolosuhteet. Soittimet ja soittotyylit eivät lähtökohtaisesti ole ergonomisia, mutta työnantaja voi tukea muusikoiden palautumista ja tarjota esimerkiksi koulutusta fyysisen terveyden ylläpitämiseksi. Esihenkilöillä on vastuuta seurata työkuormituksen tasoa ja puuttua ajoissa mahdolliseen liialliseen rasitukseen. Myös melualtistuksen ja tin- nitusriskin vähentämiseen voidaan vaikuttaa järjestelmällisillä kuulosuojainkäytännöillä ja meluvalvonnalla. Työterveyspalvelut ja niiden tarjoama asiantuntijatuki, kuten fysioterapia ja hieronta, voi- vat auttaa ennaltaehkäisemään ja hoitamaan fyysisiä rasitusvaivoja. Kuitenkin keikka- työntekijöille työterveyspalvelut eivät aina ole yhtä laajasti saatavilla, erityisesti lyhyissä työsuhteissa. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten myös keikkatyötä tekeville muusi- koille voitaisiin tarjota parempia mahdollisuuksia työterveyspalveluiden hyödyntämi- seen. Tämä voisi onnistua esimerkiksi erilaisten tukimallien, ammattiliittojen järjestä- mien palveluiden tai julkisen terveydenhuollon joustavampien käytäntöjen kautta. 58 6.2.2 Keikkailijoiden työhyvinvoinnin kehittäminen muilla aloilla Jos nykyinen keikkatalous tunnetaan tilapäisistä töistä, epävarmoista työsuhteista sekä työsuhde- ja sosiaalioikeuksien puutteesta, on huomionarvoista, että muusikot ovat työs- kennelleet tällaisissa olosuhteissa jo pitkään. Tästä syystä musiikkialan keikkatyö voi tar- jota arvokkaita näkökulmia myös muiden alojen työn kehittämiseen. Keikkatyöhön liit- tyvät hyvinvoinnin haasteet koskevat laajasti eri aloja kuten media-, rakennus- ja kulje- tusalaa sekä alustatyötä, jossa työntekijät toimivat usein itsenäisesti ilman perinteisen työ- suhteen tarjoamaa turvaa. Työn epävarmuus, kuormittavuus ja työolosuhteiden vaihtele- vuus ovat yhteisiä piirteitä monille keikkatyöläisille alasta huolimatta. Keikkatyöntekijöiden kokemaa työhyvinvointia voitaisiin parantaa esimerkiksi lisää- mällä tietoa ja koulutusta palautumisesta, ergonomiasta ja kuormituksen hallinnasta, jotta keikkatyöntekijät voivat itse ennaltaehkäistä niin fyysisiä kuin henkisiäkin terveysongel- mia. Työterveyspalveluiden saatavuutta tulisi myös kehittää, sillä monet itsensä työllis- täjät ja alustatyöntekijät jäävät työterveyshuollon ulkopuolelle. Tämä voisi tarkoittaa mahdollisuuksia liittyä työterveyspalveluihin esimerkiksi ammattiliittojen kautta sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä toteutettuja joustavia terveyspalveluja, joihin myös lyhytaikaisissa töissä toimivat pääsisivät osallisiksi. Työn tilaajien ja alustapalveluiden tarjoajien vastuuta tulee myös tarkastella uudelleen, jotta työolosuhteet olisivat turvalliset ja ergonomiset. Esimerkiksi rakennusalalla tämä voi tarkoittaa parempia työvälineitä ja suojavarusteita ja kuljetusalalla työn tauottamiseen kannustavia käytäntöjä. Alustatyössä keskeisiä kysymyksiä ovat työaikojen hallinta, rei- lut palkkamallit ja alustatyöntekijöiden oikeus sosiaaliturvaan. Tällaisia rakenteellisia haasteita voitaisiin helpottaa joustavammilla sosiaaliturvaratkaisuilla, kuten itsensä työl- listäjien sairaus- ja tapaturmavakuutuksilla sekä keikkatyöläisille suunnatuilla tukimal- leilla. Keikkatyöntekijöiden työhyvinvointia voi edistää myös vahvempi yhteisöllisyys tai ver- taistuki, sillä monella heistä ei ole perinteistä työyhteisöä. Eri alojen sisäiset verkostot, yhdistykset tai mentorointiohjelmat voivat tarjota tukea työssä jaksamiseen sekä urakehi- tyksen suunnitteluun. Kun työurat ovat pirstaleisia ja urasiirtymät yleisiä, tarvitaan myös parempia mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen ja kehittää osaamista työuran eri vai- heissa. Näiden käytäntöjen ja rakenteiden kehittäminen voi parantaa keikkatyöntekijöi- den hyvinvointia laajasti eri aloilla. 59 Kaikki keikkailevat muusikot eivät tukeudu pelkästään keikkoihin, vaan täydentävät an- siotaan muilla töillä. Moniosaamisen kehittäminen, kuten digitaalisten taitojen tai liike- toimintaosaamisen vahvistaminen voivat auttaa heitä hallitsemaan epävarmuutta ja ra- kentamaan kestävämmän uran. Tämä lähestymistapa on sovellettavissa myös muihin aloi- hin, joissa keikkatyö on yleistynyt. Keikkatyöntekijöille on tärkeää hallita oman erikois- osaamisensa lisäksi muun muassa taloudenhallintaa, sopimusten laatimista ja markki- nointia, jotta he voivat erottautua kilpailussa. Lisäksi verkostoituminen ja digitaalisten kanavien hyödyntäminen voivat parantaa näkyvyyttä ja tuoda näin uusia työmahdolli- suuksia. Moniosaaminen ei ainoastaan lisää taloudellista turvaa, vaan se auttaa myös so- peutumaan nopeasti muuttuviin työolosuhteisiin. Pitkäjänteinen ammatillinen kehittyminen ja erikoistuminen voivat tehdä keikkatyöläi- sistä entistä arvokkaampia ja halutumpia työn markkinoilla. Taloudellisen epävarmuuden hallintaan voitaisiin tarjota enemmän koulutusta yrittäjyydestä ja taloudenhallinnasta, jotta keikkatyöläiset pystyisivät suunnittelemaan tulojaan pitkällä aikavälillä. Lisäksi keikkamuusikoille ja muille erilaista keikkaa tekeville työntekijöille suunnatut tukimallit ja joustavammat sosiaaliturvakäytännöt voisivat parantaa työn ennakoitavuutta ja hyvin- vointia. 6.3 Jatkotutkimusehdotukset Muusikoiden työhyvinvointi on hyvin monimuotoinen ilmiö, eikä heitä voi typistää yh- teen muottiin, joten mahdolliselle jatkotutkimukselle olisi useita erilaisia suuntia. Tässä tutkimuksessa nousi esiin paljon toistuvia teemoja, mutta kysymyksiä jäi myös vielä avoi- meksi. Yksi mahdollinen jatkotutkimusaihe liittyy lahjakkuuden merkitykseen työhyvin- voinnille. Voisi olla kiinnostavaa tutkia, miten lahjakkuutta ylipäätään voidaan mitata ja millä tavoin se vaikuttaa muusikoiden hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Onko esimer- kiksi korkeampi lahjakkuus yhteydessä suurempiin odotuksiin tai paineisiin, ja miten se vaikuttaa motivaation ja onnistumisen kokemuksiin? Toinen tarkempaa tarkastelua kaipaava teema on palaute ja sen merkitys työhyvinvoin- nille. Haastateltavat kokivat palautteen määrän ja tarpeen hyvin eri tavoin, mikä herättää kysymyksen siitä, mistä nämä erot johtuvat. Voisiko palaute vaikuttaa eri tavoin keikkai- levien ja vakituisten muusikoiden työmotivaatioon ja ammatilliseen kehittymiseen? 60 Lisäksi olisi kiinnostavaa tutkia, millaiset palautekäytännöt parhaiten tukisivat muusikoi- den hyvinvointia ja työssä kehittymistä. Keikkatyön vaatima reissaaminen ei tämän tutkimuksen haastattelujen perusteella nous- sut keskeiseksi teemaksi, mutta työ kuitenkin on monilla keikkailevilla muusikoilla hy- vinkin liikkuvaa ja tätä liikkuvuuden vaikutusta työhyvinvointiin voisi olla kiinnostavaa ja tarpeellista tutkia tarkemmin. Reissaaminen ja jatkuva vaihtuvuus voivat sekä virkistää että kuormittaa muusikon arkea ja lisätutkimuksella voitaisiin selvittää miten matkusta- minen vaikuttaa esimerkiksi palautumiseen, sosiaalisiin suhteisiin ja yleiseen jaksami- seen. 6.4 Yhteenveto Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin keikkatyötä tekevien ja vakituisessa työsuhteessa työs- kentelevien muusikoiden työhyvinvointia. Tavoitteena oli selvittää työhyvinvointiin vai- kuttavia tekijöitä keikkatyössä verrattuna vakituiseen työhön teemahaastatteluiden avulla. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena ja siihen osallistui kuusi klassisen musiikin kentällä työskentelevää muusikkoa, joilla lähes kaikilla oli ko- kemusta sekä keikkatyöstä että vakituisesta työstä. Tutkimus yhdistää keikkatyön, työhyvinvoinnin ja musiikkialan käsitteitä, ja työhyvin- vointia tarkastellaan Van Hornin viiden ulottuvuuden mallin sekä itseohjautuvuusteorian kautta. Keikkatyön yleistymiseen ovat vaikuttaneet teknologian kehitys ja digitaalisten alustojen tarjoamat mahdollisuudet, mutta klassisen musiikin ala edustaa perinteisempää kontekstia, jossa keikkatyöskentelyllä on pitkä historia. Vaikka vakituinen työsuhde on yhä yleistä niin työn tekemisen muodot ovat moninaistuneet. Osa-aikatyöt, nollatuntiso- pimukset ja keikkatyö tuovat joustavuutta, mutta samalla ne voivat heikentää työntekijän taloudellista ja sosiaalista turvaa. Työn epävarmuudesta huolimatta vähäinen kontrolli voi mahdollistaa suuremman itsenäisyyden ja joustavuuden. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että keikkatyössä korostuvat työn vaihtelevuus ja itse- näisyys, mutta myös epävarmuus ja taloudellinen huoli. Vakituisessa työssä toimeentulo on turvatumpi, mutta työ saattaa tuntua yksitoikkoisemmalta. Sekä keikkailevat että va- kituiset muusikot kokivat työn sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaksi, ja erityisesti keikkailijoilla työn epävarmuus lisäsi stressiä. Työyhteisön ja johtajuuden merkitys oli 61 keskeinen työhyvinvoinnin kannalta ja hyvä työilmapiiri paransi koettua työhyvinvointia. Keikkailevat muusikot kuitenkin arvostivat sitä, että he pystyivät pysyttelemään etäällä työyhteisön sisäisistä ristiriidoista. Tutkimuksen pohjalta on kirjattu alalla kohdattuja haasteita ja niiden pohjalta koottu käy- tännön suosituksia muusikoiden työhyvinvoinnin edistämiseksi (Kuvio 12). Työhyvin- voinnin parantamiseksi suositellaan muun muassa palautumisen ja ergonomian huomioi- mista, työyhteisön tuen vahvistamista ja erilaisia keikkatyön rakenteiden kehittämistä. Kuvio 12. Yhteenveto käytännön suosituksista muusikon työhyvinvoinnin kehittämisen keinoista Keikkailevien muusikoiden työhyvinvointia tutkimalla voidaan suositella toimintatapoja myös muille aloille, joissa keikkatyö on yleistä. Epävarmat työsuhteet, kuormittavuus ja työolosuhteiden vaihtelu koskettavat laajasti ja tulevaisuudessa mahdollisesti enenemissä määrin muitakin aloja. Keikkatyöntekijöiden hyvinvointia voitaisiin parantaa muun mu- assa lisäämällä koulutusta palautumisesta ja kuormituksen hallinnasta sekä kehittämällä työterveyspalveluiden saatavuutta. Lisäksi moniosaamisen vahvistaminen, kuten talous- 62 ja liiketoimintataidot, voisivat auttaa hallitsemaan työn epävarmuutta. Yhteisöllisyys ja vertaistuki puolestaan tukisivat jaksamista ja urakehitystä muuttuvilla työmarkkinoilla. Sanalla "keikka" viitataan yhä ensisijaisesti muusikoiden tapaan tehdä töitä, mutta nykyi- sin keikkatyö on laajentunut jo useille aloille. Tämä työnteon muoto tarjoaa vapautta ja joustavuutta, mutta tuo mukanaan myös haasteita, joista suurimpana on epävarmuus. Muusikoiden pitkä kokemus keikkatyöstä voi tarjota arvokkaita oivalluksia myös muille aloille, kun keikkatyön rooli työmarkkinoilla kasvaa. On tärkeää löytää keinoja kestävään ja hyvinvointia tukevaan keikkatyöhön, sillä hyvinvoiva yksilö on arvokas voimavara niin työyhteisölle kuin laajemminkin yhteiskunnalle. Kun keikkatyön rakenteet tukevat työntekijöiden jaksamista ja turvaa, koko työelämä voi kehittyä kestävämmäksi. 63 Lähteet Alatartseva, E., & Barysheva, G. (2015). Well-being: subjective and objective aspects. Pro- cedia-Social and Behavioral Sciences, 166, 36–42. Amin, M. E. K., Nørgaard, L. S., Cavaco, A. M., Witry, M. J., Hillman, L., Cernasev, A., & Desselle, S. P. (2020). Establishing trustworthiness and authenticity in qualitative phar- macy research. Research in Social and Administrative Pharmacy, 16(10), 1472–1482. Anttila, J., Eranti, V., Jousilahti, J., Koponen, J., Koskinen, M., Leppänen, J., Neuvonen, A., Dufva, M., Halonen, M., & Myllyoja, J. (2018). Pitkän aikavälin politiikalla läpi murrok- sen–tahtotiloja työn tulevaisuudesta. Bajwa, U., Gastaldo, D., Di Ruggiero, E., & Knorr, L. (2018). The health of workers in the global gig economy. Globalization and Health, 14(1), 1–4. Bentley, T. A., Teo, S. T. T., McLeod, L., Tan, F., Bosua, R., & Gloet, M. (2016). The role of organisational support in teleworker wellbeing: A socio-technical systems approach. Ap- plied Ergonomics, 52, 207–215. Berger, T., Frey, C. B., Levin, G., & Danda, S. R. (2019). Uber happy? Work and well-being in the ‘gig economy.’ Economic Policy, 34(99), 429–477. Bulian, L. (2021). The gig is up: Who does gig economy actually benefit? Interdisciplinary De- scription of Complex Systems: INDECS, 19(1), 106–119. Campbell, I., & Price, R. (2016). Precarious work and precarious workers: Towards an im- proved conceptualisation. The Economic and Labour Relations Review, 27(3), 314–332. Charalampous, M., Grant, C. A., Tramontano, C., & Michailidis, E. (2019). Systematically re- viewing remote e-workers’ well-being at work: A multidimensional approach. European Journal of Work and Organizational Psychology, 28(1), 51–73. Cloonan, M., & Williamson, J. (2023). Musicians as Workers and the Gig Economy. Popular Music and Society, 46(4), 354-370. Cropanzano, R., Keplinger, K., Lambert, B. K., Caza, B., & Ashford, S. J. (2022). The organiza- tional psychology of gig work: An integrative conceptual review. Journal of Applied Psy- chology. Deci, E. L., & Ryan, R. M. (2012). Self-determination theory. Détári, A., Egermann, H., Bjerkeset, O., & Vaag, J. (2020). Psychosocial work environment among musicians and in the general workforce in Norway. Frontiers in psychology, 11, 537934. Dingle, G. A., Sharman, L. S., Bauer, Z., Beckman, E., Broughton, M., Bunzli, E., ... & Wright, O. R. L. (2021). How do music activities affect health and well-being? A scoping review of studies examining psychosocial mechanisms. Frontiers in psychology, 12, 713818. 64 Eza: The regulation of the platform economy. (2022). , haettu 23.3.2023. Fedorov, A., Ilaltdinova, E., & Frolova, S. (2020). Teachers professional well-being: State and factors. Universal Journal of Educational Research, 8(5), 1698–1710. Ford, J. L., Vosloo, J., & Arvinen-Barrow, M. (2020). ‘Pouring everything that you are’: musi- cians’ experiences of optimal performances. British Journal of Music Education, 37(2), 141-153. Gagné, M., & Deci, E. L. (2005). Self‐determination theory and work motivation. Journal of Organizational Behavior, 26(4), 331–362. Kalakoski, V., Selinheimo, S., Valtonen, T., Turunen, J., Käpykangas, S., Ylisassi, H., Toivio, P., Järnefelt, H., Hannonen, H., & Paajanen, T. (2020). Effects of a cognitive ergonomics workplace intervention (CogErg) on cognitive strain and well-being: a cluster-randomized controlled trial. A study protocol. BMC Psychology, 8(1), 1–16. Koole, S. L., Schlinkert, C., Maldei, T., & Baumann, N. (2019). Becoming who you are: An in- tegrative review of self‐determination theory and personality systems interactions theory. Journal of Personality, 87(1), 15–36. Lehtinen, L. (2011). Muusikon sopimusopas. Tietosanoma Oy. Helsinki. Lincoln, Y. & Guba, E. (1985). Naturalistic inquiry. Sage. Martela, F., & Sheldon, K. M. (2019). Clarifying the concept of well-being: Psychological need satisfaction as the common core connecting eudaimonic and subjective well-being. Review of General Psychology, 23(4), 458–474. Muusikkojen liitto: Työsuhde vai yrittäjyys. (2024). , haettu 3.10.2024. Nisonen, T. (2024). Haastattelu klassisen musiikin erityispiirteistä 15.2.2024. Nowell, L. S., Norris, J. M., White, D. E., & Moules, N. J. (2017). Thematic analysis: Striving to meet the trustworthiness criteria. International journal of qualitative methods, 16(1), 1609406917733847. Ojala, S., & Pyöriä, P. (2019). Precarious work and the risk of receiving a disability pension. Scandinavian Journal of Public Health, 47(3), 293–300. Puusa, A. & Juuti, P. (2020). Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Gaudeamus. Helsinki. Ray, T. K., & Pana-Cryan, R. (2021). Work flexibility and work-related well-being. Interna- tional Journal of Environmental Research and Public Health, 18(6), 3254. 65 Ropponen, A., Hakanen, J. J., Hasu, M., & Seppänen, L. (2019). Workers’ health, wellbeing, and safety in the digitalizing platform economy. In Digital Work and the Platform Econ- omy (pp. 56–73). Routledge. Ryan, R. M. (2017). Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, deve- lopment, and wellness. Guilford Press. Saarikallio, S., Stensaeth, K., Horwitz, E. B., Ekholm, O., & Bonde, L. O. (2020). Music as a resource for psychological health for music professionals: A Nordic survey. Nordic Jour- nal of Arts, Culture and Health, 2(1), 38-50. Salli, M. (2012). Epätyypilliset työsuhteet käytännönläheisesti. Helsinki: Kauppakamari. Schulte, P., & Vainio, H. (2010). Well-being at work–overview and perspective. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health, 422–429. Smuly ry: Työhyvinvointi. (2024). < https://www.smuly.fi/muusikon-hyvinvointi/psyykkinen- hyvinvointi/tyohyvinvointi/>, haettu 7.12.2024. Sonnentag, S., Venz, L., & Casper, A. (2017). Advances in recovery research: What have we learned? What should be done next? Journal of Occupational Health Psychology, 22(3), 365. Teixeira, P., Carraça, E., Markland, D., Silva, M. & Ryan, R. (2012). Exercise, physical activity, and self-determination theory: a systematic review. International journal of behavioral nutrition and physical activity, 9, 1-30. Tham, P. (2007). Why are they leaving? Factors affecting intention to leave among social work- ers in child welfare. British Journal of Social Work, 37(7), 1225–1246. Umberson, D., & Karas Montez, J. (2010). Social relationships and health: A flashpoint for health policy. Journal of Health and Social Behavior, 51(1_suppl), S54–S66. Vallas, S., & Schor, J. B. (2020). What do platforms do? Understanding the gig economy. An- nual Review of Sociology, 46, 273–294. Van Horn, J. E., Taris, T. W., Schaufeli, W. B., & Schreurs, P. J. G. (2004). The structure of oc- cupational well‐being: A study among Dutch teachers. Journal of Occupational and Or- ganizational Psychology, 77(3), 365–375. Warr, P. (1990). The measurement of well‐being and other aspects of mental health. Journal of Occupational Psychology, 63(3), 193–210. Watson, G. P., Kistler, L. D., Graham, B. A., & Sinclair, R. R. (2021). Looking at the gig pic- ture: Defining gig work and explaining profile differences in gig workers’ job demands and resources. Group & Organization Management, 46(2), 327–361. WHO: Promoting well-being. (2021). , haettu 25.3.2023. Wilson, T. D. (2020). Precarization, informalization, and Marx. Review of Radical Political Economics, 52(3), 470–486. 66 Wood, A. J., Graham, M., Lehdonvirta, V., & Hjorth, I. (2019). Good gig, bad gig: autonomy and algorithmic control in the global gig economy. Work, Employment and Society, 33(1), 56–75. 67 Liitteet Liite 1. Keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät keikkatyössä verrattuna vakituiseen työhön. 68 Liite 2. Keskeiset työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät klassisen musiikin alalla.