Konstit on monet hylky- jä suojeltaessa Historiallisten hylkyjen kulttuuriperintösta- tus ja suojelun kehittäminen hyötykäytön avulla Milla Airosalmi Pro-gradu tutkielma Turun yliopisto Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Arkeologia Tammikuu 2018 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkas- tettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä. TURUN YLIOPISTO Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos / Humanistinen tiedekunta AIROSALMI, MILLA: Konstit on monet hylkyjä suojeltaessa – Historiallisten hylkyjen kulttuuriperintöstatus ja suojelun kehittäminen hyötykäytön avulla Pro gradu -tutkielma, 83 sivua, 37 liitesivua Arkeologia Tammikuu 2018 Tutkielmassani pohdin voiko hyötykäytön avulla kehittää historiallisten hylkyjen suoje- lua, ja jos voi niin kuinka sekä miksi. Lähestyn aihettani pääasiallisesti vuosien 1914– 1918 ja 1939–1945 välillä uponneiden metallirunkoisten hylkyjen kautta. Rauta otettiin pysyvästi käyttöön laivanrakennuksessa 1850-luvulta alkaen. Metallirunkoisia laivoja on ollut olemassa vain noin 200 vuoden ajan. Maailmansotien aikana uponneet hylyt sisältävät tietoa metallirungon varhaisista kehitysvaiheista. Vuosien 1914–1917 välillä uponneet hylyt ovat muinaisjäännöksiä Suomen muinaismuistolain mukaan, mutta vuoden 1917 jälkeen uponneet hylyt eivät tutkielman kirjoittamisajankohtana vielä ole. Merkityksellisimpiä lähdeteoksiani ovat: International Handbook of Underwater Archaeology (2002), International Handbooks of Museum Studies: Museum Theory (2015) ja Museum Practice (2015) sekä Archaeology and the Social History of Ships (2000). Tutkielmani lähdeteokset ovat pääasiallisesti englanniksi, koska ajantasaista tieteellistä kirjallisuutta popularisoinnista ei ole suomeksi saatavilla. Havaitsin tehdessäni tutkielmaani, että kulttuuriperintöstatus suojaa historiallista hylkyä parhaiten. Havaintoni perustuu lähteistäni esiin nousseeseen kult- tuuriperinnönmääritelmään. Historiallinen hylky on kulttuuriperintöä, jos sen yksilölli- nen historia tunnetaan, hylyllä vieraillaan aktiivisesti ja hylyllä on tunnettuja sidosryh- miä, jotka haluavat hylyn säilyvän. Näin ollen hylyn ei tarvitse olla muinaisjäännös, jot- ta se voi olla kulttuuriperintöä. Toisin sanoen yksittäistä hylkyä ei voida automaattises- ti pitää kulttuuriperintönä, vaikka se olisi muinaisjäännös. Historiallinen hylky voi muuttua kulttuuriperinnöksi, mikäli hylkyä tutkitaan, sitä popularisoidaan ja hylyn tun- nettu historia saadaan liitettyä osaksi suurempaa historiallista kontekstia. Tämä johtaa siihen, että historialliselle hylylle löytyy sidosryhmiä, joille hylyn säilymisellä on merki- tystä. Näitä sidosryhmiä ovat muun muassa hylyllä käyvät sukellusharrastajat. Tutkimukseni perusteella historiallisten hylkyjen suojelua voidaan paran- taa niiden hyötykäytöllä eli vierailemalla hylyillä sekä tutkimalla ja popularisoimalla hylkyjä, koska tämä toiminta luo kulttuuriperintöä. Nykyinen hylkypuistotoiminta ja yleisökaivaukset ovat sukeltajakeskeisiä. Nämä popularisointi- ja osallistamistoiminnat luovat hylyistä kulttuuriperintöä vain sukeltajien keskuudessa. Suojelun kehittämisen kannalta toimintaa tarvitsee laajentaa heihin, jotka eivät harrasta sukeltamista. Silloin sukeltamattomillekin tulee mahdolliseksi luoda suhde hylkyyn. Todennäköisyys että hylyistä muodostuu kulttuuriperintöä sukeltamattomille kasvaa, mikäli mahdollisuudet tutustua hylkyihin monipuolistuvat ja tulevat saavutettavammiksi, esimerkiksi inter- netpohjaisten verkkonäyttelyiden kautta. Asiasanat: arkeologia, vedenalainen arkeologia, meriarkeologia, popularisointi, hylyt, ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota, kulttuuriperintö, hallinto Sisällys 1. Johdanto ................................................................................................................................... 1 1.1. Metallien siirtymä lastista runkoon ................................................................................... 3 1.2. Syyt ja haasteet suojelulle sekä suojelun tärkeys .............................................................. 6 1.3. Nykytilanne ........................................................................................................................ 8 2. Aineiston esittely ...................................................................................................................... 9 2.1. Historialliset hylyt .............................................................................................................. 9 2.2. Tieteellinen lähdekirjallisuus ja artikkelit......................................................................... 15 2.3. Populaarit tietotekstit ja populaarikulttuuri .................................................................... 16 3. Suojeluun vaikuttavat tekijät ................................................................................................. 18 3.1. Mikä on kulttuuriperintöhallinto ja miten kulttuuriperintö määritellään? ..................... 18 3.1.1. Hylky kulttuuriperintönä ........................................................................................... 22 3.2. Lainsäädäntö .................................................................................................................... 24 3.2.1. Ketkä ovat kiinnostuneita historiallisista hylyistä? ................................................... 24 3.2.2. Kulttuuriperintörikos ................................................................................................. 27 3.2.3. Ydinongelmat ............................................................................................................ 27 3.3. Itämeren vaikutus hylkyihin ............................................................................................. 32 3.3.1. Itämeri sijaintina ....................................................................................................... 33 3.3.2. Hylyn vaikutus mereen ............................................................................................. 34 3.3.3. Ihmisen vaikutus hylkyjen ympäristöön ................................................................... 36 3.4. Populaarikulttuuri ja populaarit tietotekstit .................................................................... 37 3.4.1. Historialliset hylyt fiktiossa ....................................................................................... 39 3.4.2. Hylyt populaareissa tietoteksteissä .......................................................................... 41 4. Suojelumentaliteetin synty käytännössä .............................................................................. 45 4.1. Kulttuuriperintöhallinto on työkalu ................................................................................. 45 4.1.1. Maailmansotien aikaisten hylkyjen suoja ................................................................. 46 4.2. Muinaisjäännöksestä kulttuuriperinnöksi........................................................................ 53 4.2.1. Kronprins Gustav Adolf ............................................................................................. 54 4.2.2. Florida Keys – 1733 Spanish Galleon Trail ................................................................ 54 4.2.3. Cayman Island – Maritime Heritage Trail ................................................................. 55 4.2.4. World War II Maritime Heritage Trail – Battle of Saipan .......................................... 55 4.2.5. Kulttuuriperinnön luontiprosessi – Mihin vaiheisiin prosessi jakaantuu? ................ 56 4.3. Kulttuuriperintö luodaan ja ylläpidetään kulttuuriperformanssin avulla ........................ 59 4.3.1. Minkälaisen näyttelyn in situ –konservoitu hylky luo? ............................................. 61 4.3.2. In situ –konservoidulla hylyllä tapahtuva kulttuuriperformanssi ............................. 63 4.4. Kulttuuriperinnön vaikutusalue ....................................................................................... 65 5. Suojelumentaliteetin tietoinen kehittäminen osallistamisen avulla ................................... 68 5.1. Miksi ja miten osallistaa sukeltajia vedenalaisten kohteiden popularisointiin?.............. 70 5.2. Popularisointi käytännössä .............................................................................................. 72 6. Yhteenveto ja johtopäätökset ............................................................................................... 75 6.1. Hylyn luonne .................................................................................................................... 75 6.2. Hylyn luonteen vaikutus suojeluun .................................................................................. 78 6.3. Miten popularisoinnilla voidaan vaikuttaa hylyn luonteen luomiin haasteisiin? ............ 79 6.4. Popularisointi käytännössä .............................................................................................. 80 Lähdeluettelo ............................................................................................................................. 84 Liitteet ......................................................................................................................................... 94 LIITE 1: Uutisanalyysi ............................................................................................................... 94 LIITE 2: Intendentti Sallamari Tikkasen haastattelun nauhapöytäkirja & haastattelukysymykset ........................................................................................................... 98 LIITE 3: Hylkyaineiston jakautuminen ................................................................................... 108 LIITE 4: Hylkyjen runkomateriaali ......................................................................................... 111 LIITE 5: Vedenalainen perintöpolku ...................................................................................... 114 LIITE 6: Hylkyaineiston tarkemmat tiedot ............................................................................. 119 1 1. Johdanto Ensimmäisenä merenkäynnin historiaan keskittyvästä tutkimuksesta mieleen tulevat antiikin Välimerellä purjehtineet heetit, kreikkalaiset, roomalaiset, egyptiläiset ja foini- kialaiset. Skandinavian alueella usein ajatellaan rautakaudelle sijoittuvia viikinkilaivoja tai varhaiskeskiaikaisia kauppalaivoja, kuten koggeja1. Aasian alueelta parhaiten tunne- taan polynesialaiset, jotka asuttivat Tyynenmeren ja Oceanian alueen saaret. Historial- liset meritragediat ja hylyt kiehtovat ihmisiä. Populaarikulttuurissa historialliset hylyt esiintyvät runsaasti fiktiossa tienä äkkirikastumiseen. Kerronnasta syntyvä mielikuva ylittää fiktion rajat ja koskee myös todellisia historiallisia hylkyjä. Tilanteen takia histo- riallisten hylkyjen koskemattomuutta ei voida taata ja ne ovat vaarassa tuhoutua. Tutkielmani keskittyy historiallisten hylkyjen suojeluun vaikuttaviin teki- jöihin: kulttuuriperintöhallintoon, lainsäädäntöön, ympäristön olosuhteisiin ja populaa- rikulttuuriin. Tarkoituksenani on tarkastella historiallisten hylkyjen suojelun kehittämis- tä kokonaisuutena ja selvittää eri tekijöiden merkitystä suojelun onnistumiselle. Sukel- lusteknologian2 kehitys mahdollistaa yhä useammalle vierailun historiallisella hylyllä, jolloin riski hylkyjen tuhoutumiseen ajattelemattomuuden tai tietämättömyyden takia kasvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mielikuvien perusteella hylyistä etsitään olemattomia aarteita. Tarkastelen aihettani erityisesti metallirunkoisten historiallisten hylkyjen näkökulmasta. Metallit tulivat lopullisesti osaksi laivanrakennusta vuonna 1825 eli laivojen kehityshistoriassa metallirunkoisten kausi on vasta alkanut. Metalli- runkoinen laiva mielletään usein nykyaikaiseksi laivaksi, jolloin hylkyä ei välttämättä tunnisteta historialliseksi tai mahdolliseksi muinaisjäännökseksi. Haastetta tunnistami- seen aiheuttaa laivoille tavanomainen pitkä käyttöaika, jos laivaa hoidetaan hyvin. Yk- sittäisten, tunnistamattomien metallirunkoisten hylkyjen ikää on vaikea arvioida, koska niiden runko muistuttaa voimakkaasti nykyaikaisen laivan rakennetta. Valikoin metalli- runkoiset historialliset hylyt aineistokseni myös siksi, että suurin osa meille säilyneistä varhaisista metallirunkoisista laivoista ovat merenpohjassa hylkyinä. 1 Koggit eli hansalaivat olivat Itämerellä rahtiliikenteeseen käytetty purjealustyyppi, joka oli tasapohjai- nen ja syväykseltään syvemmällä kuin varhaisemmat runkomallit. 2 Tarkoitan laitesukellusharrastukseen käytettävän SCUBA -välineistön ja koulutuksen muuttumista edul- lisemmaksi. Sukeltajista puhuessani tarkoitan myös aina laitesukellusharrastajia, en vapaasukeltajia. 2 Rajasin hylkyaineistoni vuosien 1914–1918 ja 1939–1945 väliselle ajalle, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Rajaukselleni on kaksi pääperustetta. Vuosi- en 1914–1918 ja 1939–1945 väliset ajanjaksot ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä. Ensimmäinen ja toinen maailmansota ovat tunnettuja tragedioita, jotka ovat vaikutta- neet muun muassa kansainväliseen politiikkaan, ja joita muistellaan yhä eri tavoin. Näiden vuosien aikana uponneiden laivojen hylyt ovat sidoksissa näihin konflikteihin ja edustavat niin sanottua ”synkkää kulttuuriperintöä”. Toisin sanoen näillä historiallisilla hylyillä voi olla yhteyksiä uppoamissijaintinsa rannikkoalueen paikalliseen historiaan. Näin ollen hylyn elinkaari ja historia ovat jäljitettävissä melko tarkasti, jos hylky on mahdollista identifioida. Toinen peruste aikarajaukselle on sen vaikutus muinaisjään- nösstatukseen. Historiallinen hylky on muinaisjäännös, mikäli hylyn uppoamisesta on kulunut sata vuotta. Tämä kriteeri jakaa automaattisesti tutkielmani hylkyaineiston kahteen kategoriaan: muinaisjäännöksiin ja muinaisjäännösstatuksettomiin. Toisin sa- noen jako pakottaa tarkastelemaan suojelua prosessina syvällisemmin, koska tutkiel- mani aineistona olevien historiallisten hylkyjen suojelu ei voi välttämättä tukeutua Suomen muinaismuistolakiin tai UNESCO:n vuoden 2001 sopimukseen. Suojelun ulot- taminen näihin historiallisiin hylkyihin on kuitenkin perusteltua, koska ne voivat olla rakennettu 1850-luvun jälkeen ja 1900-luvun alussa. Nämä hylyt sisältävät tällöin kor- vaamatonta tietoa metallirunkoisen aluksen varhaisista kehitysvaiheista, jota meille ei ole juuri säilynyt. Maantieteellisesti rajasin tutkielmani hylkyaineiston Itämeressä Suomen aluevesillä ja talousalueella sijaitseviin hylkyihin. Kokonaan kansainvälisillä vesillä Suo- men talousalueen ulkopuolella tai muiden valtioiden aluevesillä ja talousalueella sijait- sevia hylkyjä en tutkielmassani tarkastele, koska valtioiden lainsäädäntö ja käytännöt eroavat toisistaan liian paljon yhtenäisen kokonaiskuvan muodostamiseksi. Rajasin sisämaan järvissä olevat hylyt tutkielmani aineiston ulkopuolelle, koska ympäristölliset olosuhteet järvissä ovat erilaiset kuin Itämeressä. Olosuhteet vaikuttavat suoraan sii- hen, kuinka hylyt säilyvät. Sisämaan järvien hylyillä ei välttämättä ole myös nähtävissä suoraa yhteyttä sotatapahtumiin. Pro gradu -tutkielman laajuus rajoittaa myös sitä, kuinka suuren hylkyaineiston kautta tutkimusaihetta on järkevää ja mahdollista tarkas- tella riittävän vertailupohjan saamiseksi. Hylkyaineistoni luonnollinen jakautuminen kahteen kategoriaan ohjasi minut valikoimaan tutkimusmetodikseni vertailevan ana- lyysin. Käytännössä olen tarkastellut kirjallisuutta ja populaarikulttuurin aineistojani 3 näiden kahden kategorian näkökulmista, ja vertaillut sitä mitkä asiat erottavat tai yh- distävät kategorioiden hylkyjä sekä miten eri tekijät vaikuttavat kategorian hylkyihin. 1.1. Metallien siirtymä lastista runkoon Metallirunkoisen laivan kehityshistoria alkaa vuodesta 1821. Ranskalainen Henri- Joseph Paixhans (1783–1854) oli ase- ja ammusvalmistaja, joka halusi Ranskan laivas- ton ostavan tykit ja ammukset häneltä. Laivaston aseistuksen uusiminen sai hänet aloittamaan historialliset kokeet. Vuonna 1825 Paixhans julkaisi kokeidensa tulokset: kestääkseen hänen tykkiensä ammukset sotalaivat tarvitsivat suojakseen 18–20 sent- timetrin paksuisia rautalevyjä (Gould 2000: 75). Paixhans sai myytyä aseensa Ranskalle, mutta tietämättään oli antanut valtiolle myös idean. Ranska toteutti tämän idean yh- teistyössä Iso-Britannian kanssa Krimin sodan aikana (1853–1856). Saadakseen etu- lyöntiaseman sodassa valtiot rakennuttivat yhdessä viisi uudenlaisen aluksen proto- tyyppiä, joiden päälle kiinnitettiin takorautaisia levyjä. Panssaroidut alukset osoittau- tuivat menestykseksi, koska niitä ei saanut upotettua 1850-luvun aikaisilla tykeillä. Ko- keen innostamina Ranskan laivanvarustaja käski rakennuttaa ensimmäisen virallisen ”rautaan puetun” eli Iron clad -tyypin laivan. Gloire laskettiin vesille vuonna 1859, mikä toimi lähtölaukauksena metallirunkoisten laivojen merimaailman valloitukselle (Gould 2000: 254–268). Raudan käyttöönottoon laivanrakennusmateriaalina vaikutti 1800-luvulla tapahtunut teollinen vallankumous. Vallankumouksen tuloksena käsiteltävän raudan määrä kasvoi, joten rautaa oli saatavilla riittävästi laivanrakennukseen (Gould 2000: 238–254). Metallilla oli myös materiaalina etuja, joita puulla ei ollut. Panssaroitu, rau- tarunkoinen laiva oli sotatilanteessa vaikeampi upottaa 1800-luvun aseilla kuin puura- kenteinen laiva. Toisekseen rautarunkoiseen laivaan pystyttiin asentamaan moottorit. Perinteiset suurikokoiset kokonaan puurakenteiset laivat eivät kestäneet kovin hyvin moottorien aiheuttamaa tasaista tärinäpainetta, toisin kuin täysin metallirunkoinen laiva. Raudan käyttöönotto mahdollisti myös laivojen koon kasvun (Gould 2000: 70– 79). Täysin puurakenteiset laivat olivat saavuttaneet suurimman mahdollisen kokonsa ja kestävyytensä linjalaivojen synnyttyä. 4 Linjalaivalla3 tarkoitetaan historiallista sotalaivatyyppiä, joka kehittyi 1500-luvulla ja oli käytössä aina 1800-luvun puoliväliin asti (Gould 2000: 265). Poh- joismaiden tunnetuin laivatyypin edustaja on ruotsalainen Vasa, joka rakennettiin 1600-luvulla ja upposi heti vesillelaskun jälkeen satama-altaaseen vuonna 1628 (Va- saMuseet 2015). Linjalaivojen 300 vuotta kestänyt kausi vaikutti kuitenkin ratkaisevasti metallirunkoisten laivojen alkuvaiheiden kehitykseen. Merisodassa pääasiallisesti käy- tetyt strategiat fleet-in-being ja commercial raiding kehittyivät huippuunsa linjalaivojen aikana. Molemmat strategiat rakentuivat voimakkaasti linjalaivojen ympärille. Fleet-in- being perustui kookkaiden linjalaivojen ylivoimaan, jolla uhattiin vastustajaa suoralla toiminnalla. Strategiaan kuului myös saarto. Commercial raiding eli tutummin kauppa- sota, oli laivastoltaan heikkojen taktiikka. Strategia perustui linjalaivojen hitauteen. Taktiikassa pienet, hyvin varustellut laivat keskittyivät upottamaan vastustajan kauppa- laivoja, eli hyökkäämään keskitetysti aseettomien siviilialusten kimppuun (Gould 2000: 266). Ensimmäiset metallirunkoiset laivat olivat sotalaivoja. Iron clad -tyypin laivat oli- vat rakenteeltaan linjalaivojen kaltaisia puurunkoisia sotalaivoja, jotka oli vain päällys- tetty takorautalevyillä. Vuosikymmen 1800-luvun puolivälin jälkeen alkoi välikauden alusten rakentaminen. Välikauden aluksella (transitional period) tarkoitetaan perintei- sen purjealuksen ja höyrymoottorilaivan sekoitusta, jolla oli sekä purjealuksen takila4 että höyrymoottori (Gould 2000: 239–241). Tässä vaiheessa siviilimerenkulun, eli kauppamerenkulun, ja sotalaivojen kehitys alkoivat erkaantua toisistaan. Laivojen koot ja moottorienteknologia kehittyivät niin nopeasti, että laivat olivat jo valmistuessaan usein teknisesti vanhentuneita. Siviilipuolella tämä teki laivojen käyttöiästä melko ly- hyen, koska 1800-luvulle ominaisessa säästömentaliteetissa metallirunkoiset laivat jätettiin huoltamatta. Laivoja ei heitetty hukkaan, vaan purjehdittiin one-more-voyage -ajatusmallilla, kunnes laivalle sattui haaksirikko, rungon pettäessä veden aiheuttaman paineen alla (Gould 2000: 241–243, 253–254). Laivastoissa laivoja huollettiin ja niitä 3 Linjalaivan tunnistaa siitä, että laivan molemmilla kyljillä on tykkirivistöjä. Aluksen kansi jää silloin va- paaksi. Ratkaisuun päädyttiin, koska takila eli mastot ja purjeiden kiinnikkeet eli köydet olivat kannella vapaasti liikkuvien kanuunoiden tiellä. Linjalaivojen purjeet olivat neliönmuotoisia, mikä rajoitti laivatyy- pin manöövereitä sekä mahdollisuuksia purjehtia vastatuuleen. Populaarikulttuurissa linjalaivoja näkee muun muassa Pirates of the Caribbean –elokuvassa, jossa tyyppiä edustaa esimerkiksi HMS Endeavour. 4 Takila eli riki tarkoittaa purjelaivan mastoja, ja purjeiden hallintaan sekä kiinnitykseen käytettäviä köy- sistöjä. 5 modernisoitiin5, jotta laivaston koko oli mahdollisimman suuri. Tarpeeksi vanhentu- neet alukset myytiin usein romuraudaksi, mikäli niitä ei haluttu enää modernisoida. Ensimmäisessä maailmansodassa käytössä olleet laivat olivat pääosin rakennettu aivan 1800-luvun lopussa tai heti 1900-luvun alussa. Suurimmaksi osaksi nämä laivat edusti- vat välikauden aluksia, joista vanhimmat olivat modernisoituja. Näistä laivoista ei vält- tämättä ole säilynyt rakennuspiirustuksia, joihin olisi merkitty sekä alkuperäinen ra- kenne että mahdolliset muutokset (Gould 2000: 266–268). Kauppamerenkulku pyrki ottamaan kaiken hyödyn irti uudesta materiaa- lista, siinä missä laivastot sotalaivojen kohdalla pyrkivät pitämään kiinni perinteistä sekä sopeuttamaan uudet materiaalit vanhoihin ratkaisuihin (Gould 2000: 244). Linja- laivojen aikaiset merisotastrategiat olivat käytössä yhä ensimmäisen maailmansodan alkaessa ja ne vaikuttivat erityisesti metallirunkoisten sotalaivojen rakentamiseen. Käy- tännössä kokonaan metallirunkoisia laivoja rakennettiin linjalaivojen mallin mukaisesti ja metallirunkoon liittyviä ongelmia pyrittiin ratkaisemaan lähtökohtaisesti sotastrate- gioiden vaatimusten kautta. Tämä jätti metallirunkoisten laivojen rakenteeseen jään- teitä puurunkoisten laivojen aikakaudelta. Esimerkiksi Dreadnaught -tyypin laivoihin jäi ”törmäysupotukseen” käytetty ”nokka”, vaikka itse laiva oli aivan liian hidas ja ”nokka” liian hauras manööveriin (Gould 2000: 272–273). Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Itämerellä purjehtinut sotalaiva- kanta oli erittäin vanhentunutta. Venäjä oli menettänyt Itämeren laivastonsa uusim- mat alukset Tsushiman taistelussa vuonna 1905 kärsityssä tappiossa eikä ollut ehtinyt korjata tilannetta vuoteen 1914 mennessä. Pääosa tuolloin käytössä olleista laivoista oli rakennettu vuosien 1866–1914 välisenä aikana. Vielä rakenteilla olevia aluksiaan Venäjä ei ehtinyt saada enää valmiiksi sodan aikana, ja sodan päätyttyä osa niistä myy- tiin keskeneräisinä romumetalliksi tai hajotettiin laivaston itsensä toimesta. Heikon aluskantansa vuoksi Venäjä myös takavarikoi siviililaivoja sotalaivakäyttöön (Harjula 2010: 191–297). Saksa puolestaan keskittyi ensimmäisen maailmansodan aikana muille rintamille, jotka se koki suurempana uhkana kuin Venäjän Itämeren laivaston. Saksa jätti Itämeren rintamansa vartiointiin pelkään vanhentuneesta kalustosta koostuneen Hoshenfleeflotten –laivasto-osastonsa (Luntinen 1987: 32; 1997: 271). Iso-Britannia 5 Modernisointi tarkoittaa tässä yhteydessä muun muassa laivojen rungon rakenteeseen tehtäviä muu- toksia. Näillä muutoksilla on esimerkiksi laivan teknologiaa päivitetty vaihdattamalla moottorit uudem- piin, korjattu rakenteellisia puutteita tai parannettu laivan sopivuutta uuteen käyttötarkoitukseen. 6 osoitti lähinnä solidaarisuutta Venäjää kohtaan lähettämällä Itämeren laivaston tueksi E-luokan ja myöhemmin C-luokan sukellusveneitä (Kivistö 2014: 2, 85). Itämerellä toi- sen maailmansodan aikana käytössä olleesta aluskannasta on huomattavasti vaikeam- paa löytää tietoa kuin ensimmäisen maailmansodan aikaisesta. On mahdollista, että noin 70 vuotta sitten käydyssä sodassa oli yhä käytössä ensimmäisen maailmansodan aikaista kalustoa modernisoituna, koska näin on ollut muuallakin maailmassa. Itämeren aluskanta on aina heijastellut maailman tuulia. Modernisointi on todennäköistä myös siksi, että metallirunkoinen laiva oli kallis hankinta. Jo olemassa olevien laivojen mo- dernisointi oli järkevää, jotta laivaston koko kasvoi. Asiaan vaikutti myös ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehty sopimus, joka kielsi rakentamasta uusia laivoja, vaikka niitä siitä huolimatta rakennettiin (Gould 2000: 291). 1.2. Syyt ja haasteet suojelulle sekä suojelun tärkeys Metallirunkoisten laivojen historia alkaa joko Paixhans’ kokeista tai ensimmäisen viral- lisen Iron clad -laivan Gloiren vesillelaskusta. Vuosissa tämä tarkoittaa, että metallirun- koisia laivoja on ollut olemassa vain 158–196 vuotta. Puurunkoisia laivoja tiedetään olleen olemassa jo tuhansia vuosia. Ensimmäinen varsinainen tunnettu laiva on farao Khufun6 aurinkolaiva 4 500 vuoden takaa pronssikaudelta. Ensimmäiset rautarunkoiset laivat olivat sekarakenteisia. Sekarakenteisista siirryttiin kokonaan rautaisiin aluksiin, joita olivat esimerkiksi monitorit7 ja purjealuksien mielenkiintoinen windjammer8 - kokeilu. Kokorautaisista aluksista siirryttiin lopulta teräkseen, josta yhä nykyäänkin laivoja rakennetaan. Suurin osa näistä yrityksen ja erehdyksen kautta ideoiduista lai- voista ja ratkaisuista on kuitenkin kadonnut teknologioineen historian hämäriin. On arvioitu, että keskimääräinen ikä 1900-luvun alkupuolella rakennetulle metallirunkoi- selle laivalle on ollut vähintään 25 vuotta (Hunter 2002: 728). Todennäköisesti ensim- mäisten metallirunkoistenkin laivojen todellinen käyttöaika on ollut hyvin lähellä tätä 6 Farao Khufu tunnetaan paremmin kreikkalaiselta nimeltään Kheops. Farao Kheops hallitsi Egyptin nel- jännen dynastian aikana ja oli dynastian toinen farao (noin 2589–2566 eKr.) Khufun aurinkolaiva löytyi Kheopsin pyramidin läheisyyteen hakatusta kalliokaivannosta 1950-luvulla. 7 Monitorit olivat varhaisia kokonaan metallirunkoisia panssarialuksia, joita oli kahta erilaista: tykillisiä ja tornillisia, joiden tykit olivat tornissa. Monitorit edelsivät muita metallirunkoisia sotalaivoja, kuten dreadnaughteja. Alustyyppi oli käytössä aina 1860-luvulta, toiseen maailmansotaan asti. Monitorien isä oli ruotsalainen Johan Ericsson (Gould 2000). 8 Windjammer on lempinimi, joka annettiin kokonaan raudasta valmistetuille suurille purjealuksille. Laivat olivat käytännössä clippereitä, mutta niiden kaikki osat oli valmistettu raudasta, purjeita lukuun ottamatta. Esimerkiksi Killean (ex. Avanti) oli windjammer -tyypin purjealus (Gould 2000). 7 25 vuoden arviota, koska aluksia kunnostettiin ja muutettiin käyttötarkoituksen mu- kaan. Hyvin hoidetuilla varhaisilla metallirunkoisilla aluksilla oli edessään vuosikymme- nien mittainen elämä. Kauppamerenkulun puolella alusten käyttöikä jäi käytännössä lyhyeksi, koska niitä ei hoidettu. Laivastoissa taas laivojen pitkäikäisyys korostui mo- dernisoinnin ansiosta. Miinalaiva Ladoga on hyvä esimerkki tällaisesta laivojen modernisoinnis- ta. Ladoga laskettiin alun perin vesille vuonna 1869 torpedovene Minininä ja sitä kun- nostettiin sekä paranneltiin useita kertoja. Lopulta laiva upposi vuonna 1915 vain 46 vuoden ikäisenä (Muinaisjäännösrekisteri 1526). Mikäli laiva ei olisi uponnut, Ladogaa olisi todennäköisesti käytetty vielä monia vuosia. Metallirunkoisen laivan hylky voi siis olla huomattavasti vanhempi kuin mitä ensin ajattelisi. Ladogan rungolla on ikää 148 vuotta eli hylky on lähes yhtä vanha, kuin mitä metallirunkoisten laivojen kehityshisto- ria on pitkä. Ladogan hylkyä ei kuitenkaan laskettu muinaisjäännökseksi ennen vuotta 2015 vaan sitä ennen se oli pelkästään kulttuuriperintökohde. Lähtökohtaisesti hylyllä ei kuitenkaan ole ollut vaaraa joutua tuhotuksi missään vaiheessa, koska se sijaitsee sotilasalueella. Löytymisensä jälkeen Sotamuseo tutki Ladogan hylkyä perusteellisesti, ja hylkyä on käytetty myös Puolustusvoimien raivaussukeltajien koulutuskohteena. Ladogan hylky on aikoinaan myös identifioitu nopeasti, jolloin hylyn merkitys kulttuu- rihistoriallisesti on tunnistettu. Pääosa metallirunkoisten laivojen hylyistä ei kuitenkaan ole Ladogan lailla suojassa, vaan ne sijaitsevat alueilla, joissa kuka tahansa voi vierailla niillä. Metallirunkoisen laivan hylky säilyy eri tavalla kuin puun, jonka vuoksi tarvitaan vuosien mittainen kokemusta historiallisista laivoista, jotta hylyn uppoamisen ajan- kohdan kykenee päättelemään edes suuntaa antavasti hylyn kulumisen, rungon mallin ja ympäristön sedimentaation perusteella. Metallirunkoisen hylyn löytäjä ei näin ollen välttämättä edes tunnista metallirunkoisen laivan hylkyä historialliseksi tai mahdolli- seksi muinaisjäännökseksi. Tällöin hylky saattaa jäädä ilmoittamatta viranomaisille tai kohde tuhotaan nostamalla siitä esineitä. Huomion arvoista on, että laivan varsinaisella iällä ja hylyn iällä on eroa. UNESCO on määritellyt vuoden 2001 konferenssissaan muinaisjäännökseksi hylyn, joka on ollut vähintään sata vuotta veden alla. Muinaisjäännöksenä hylky on myös osa ve- denalaista kulttuuriperintöä (UNESCO 2002: 51). Suomen muinaismuistolaissa on sama aikaraja muinaisjäännöksen kriteerinä (Muinaismuistolaki 295/1963). Laivan varsinai- nen ikä lasketaan vesillelaskuvuodesta. Vesillelaskuvuosi kertoo laivan rakentamisajan- 8 kohdan ja suuntaa antavasti minkälaista teknologiaa laivassa on käytetty. Hylyn ikä sen sijaan lasketaan laivan uppoamisvuodesta. Tämä uppoamisvuodesta laskettava ikä määrittää sen, milloin hylystä tulee vedenalainen muinaisjäännös. Tästä johtuen histo- riallisella hylyllä on kaksi ikää. Kansainvälinen merilaki koskee myös sata vuotta vanho- ja hylkyjä, jotka sijaitsevat kansainvälisillä vesillä. Ammatilliset aarteenmetsästäjät hyödyntävät tätä lakia meripelastaakseen historiallisen hylyn lastin, ja myydäkseen nostamansa esineet. Toisin sanoen muinaisjäännöskohde tuhotaan, jolloin hylyn säilyt- tämä tieto katoaa lopulliseksi. Aarteenetsijöiden toimintaa historiallisilla hylyillä ei voida kontrolloida, ellei historiallisia hylkyjä rajata kansainvälisen merilain ulkopuolelle. Suomen lainsäädännössä muinaisjäännöksen kriteerit täyttäviin hylkyihin ei voi sovel- taa merilain meripelastussäädöksiä. Muutos säädöksiin tehtiin Vrouw Marian tapauk- sen jälkeen. 1.3. Nykytilanne Nykyään pelkästään Suomessa on sukeltajaliiton mukaan 170 urheilusukellusseuraa, joissa on jäseniä yhteensä noin 10 000 (Sukeltajaliitto 2016A). Sukellusharrastuksen suosion kasvu ja välineiden sekä opetuksen saavutettavuuden kasvu näkyy muun mu- assa siinä, että laivoja on upotettu varta varten hylkysukelluskohteiksi. Siitä huolimatta historiallisilla hylyillä vieraillaan, sillä ne ovat aitoina onnettomuuspaikkoina kiehtovia (Scott-Ireton & McKinnon 2015: 158). Populaarikulttuurissa esiintyy runsaasti historial- lisia laivoja ja tapahtumia. Etenkin fiktiossa historialliset hylyt esitetään ”aarrehylkyi- nä”, jotka vain odottavat löytäjäänsä. Pääosin fiktiossa esiintyvät historialliset hylyt ovat kookkaita puurunkoisia laivoja: linjalaivoja, kaljuunoita ja kaljaaseja. Metallirun- koisiakin hylkyjä on, mutta huomattavasti vähemmän. Mielikuva historiallisista hylyistä aarteiden kätköpaikkana ja tienä äkkirikastumiseen ulottuu kuitenkin todellisiin hylkyi- hin. Aiheitta käsitteleviä populaareja tietotekstejä on melko vähän, joten koskematto- miksi eivät jää edes nuoret hylyt. Esimerkiksi ruotsalainen SVT on uutisoinut vuonna 2014, kuinka sukeltajat alinomaa rikkovat matkustajalaiva Estonian hautarauhaa, mikä ärsyttää ja loukkaa turmassa menehtyneiden omaisia (Kivi & Starckman 2014). Ratkai- su ongelmaan saattaa löytyä popularisoinnista ja historiallisten hylkyjen tutkimuksesta, mutta nämä vievät runsaasti resursseja. Käytännössä aikaa ja rahaa, sillä hylyn tunnis- taminen vaatii perinpohjaista tutkimusta, jonka pohjalta on mahdollista tehdä arkisto- tutkimus ja jäljittää hylyn historia. 9 2. Aineiston esittely Etsiessäni aineistoa tutkielmaani varten huomasin konkreettisesti, ettei alan hakuter- mistö ole vielä ehtinyt vakiintua. Tämän vuoksi lähdemateriaalin etsintä oli haastavaa, koska vedenalaiseen arkeologiaan liittyviä tutkimuksia löytyy monella eri hakusanalla. Erityisesti ulkomaisten artikkelien kohdalla avainsanat riippuvat täysin tekijästä. Ensisi- jaisesti hyödyllisintä olisi pyrkiä vakioimaan alan tieteellinen hakutermistö, esimerkiksi European Journal of Archaeology –lehdessä olevan Jonathan Benjaminin ja Alex Halen (2012: 240–244) artikkelin ehdottamalla tavalla. He suosittavat pitämään erikoisalan kattoterminä vedenalaista arkeologiaa (underwater archaeology), joka jakautuisi me- riarkeologiaan (marine/maritime/coastal archaeology), järviarkeologiaan (lacustrine archaeology) ja jokiarkeologiaan (riverine archaeology). Populaareissa tietoteksteissä ja populaarikulttuurissa vedenalaista arkeologiaa ei välttämättä edes eroteta omaksi arkeologian kattotermikseen. Hakutermistön monipuolisuus johtuu todennäköisesti erikoisalan nuoruudesta, sillä vedenalainen arkeologia tieteenalana on alkanut kehittyä vasta toisen maailmansodan jälkeen. Jacues-Yves Cousteaun ja Emil Gagna kehittivät laitesukellukseen käytetyn SCUBA –välineistön 1950-luvulla (Broadwater 2002: 19). Seuraavissa alaluvuissa esittelen aineistoni seuraavassa järjestyksessä: historialliset hylyt, tutkimuskirjallisuus ja artikkelit sekä populaarit tietotekstit. 2.1. Historialliset hylyt Suomen alueella on kokonaisuudessaan laivojen hylyiksi määriteltyjä kohteita muinais- jäännösrekisterissä 1 554 kappaletta9. Luku ei sisällä Ahvenanmaan muinaisjäännösre- kisteristä10 löytyviä hylyiksi luokiteltuja kohteita, koska ne ovat maakuntahallinnon alaisia kohteita, eivätkä siksi löydy mantereen rekisteristä. Laivahylkyjen todellinen kokonaislukumäärä on suurempi kuin 1 554 kappaletta. Tutkielmani aineisto koostuu yhteensä 80 hylystä. Tässä tuskin on kaikki maailmansotien aikana Suomen alueella uponneista hylyistä, sillä osa on yhä kateissa ja osaa ei välttämättä ole vielä onnistuttu tunnistamaan. Nämä hylyt ovat kahta poik- 9 Tilanne 3.4.2017, muinaisjäännösrekisterin uudistuneessa osoitteessa: https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_default.aspx 10 Ahvenanmaan rekisteri on nimeltään Fornlämningsregistret ja se on löydettävissä osoitteesta: www.regeringen.ax/kulturarv/arkeologi-fornlamningar/fornlamningregistret. Rekisteristä ei vielä löydy hylkykohteita vaan ne on erikseen pyydettävä. 10 keusta lukuun ottamatta uponneet vuosien 1914–1918 ja 1939–1945 välisenä aikana. Nämä kaksi ovat kuitenkin uponneet tilanteessa, jossa uppoamisen yhteys maailman- sotiin on selkeä. Kumpikin historiallisista hylyistä on uponnut miinaan ajossa vuosi- kymmenen sisällä ensimmäisen maailmansodan päättymisestä. Itämeren miinoitus oli pääasiallinen sotastrategia maailmansodissa, jolla oli seurauksia pitkälle sodan jälkei- seen rauhanaikaan, koska miinojen raivaus oli usean vuoden työ. Osa mahdollisesti maailmansotiin liittyvistäkin hylyistä on voinut upota sotien päättymisen jälkeen mii- naan ajossa. Lisäksi on olemassa hylkyjä, jotka on upotettu tahallisesti maailmansotien jälkeen. Valtiot tuhosivat kemiallisia aseitaan, kuten sinappikaasua, upottamalla niitä laivoissa meriin maailmansotien päätyttyä. Näitä kemiallisten aseiden hävitykseen käy- tettyjä hylkyjä ei ole tämän tutkielman aineistossa, koska pääasialliset upotuspaikat ovat Suomen aluevesien sekä talousalueen ulkopuolella, ja hylkyjen tarkkoja sijainteja ei kunnolla tunneta (HELCOM 1996 64A: 19). Esittelen hylkyaineistoni luettelomuodossa, josta selviää suojelun kannal- ta oleellisia tietoja: mahdollinen identifiointi eli tunnistus, syvyys, uppoamisvuosi, vesil- lelaskuvuosi/rakentamisvuosi. Luettelossa on myös muita tutkielmani kannalta tarpeel- lisia tietoja: hylyn rekisterinumero sekä kummassa rekisterissä hylky on. Tunnistamat- tomien hylkyjen osalta on hyvä nähdä, mikä hylyn muinaisjäännösluokitus on: muu muinaisjäännös, muu kulttuuriperintökohde vai jokin muu. Tutkielmassani pohdin his- toriallisten hylkyjen suojelun kehittämistä yleisökäytön näkökulmasta, joten olen ensi- sijaisesti käyttänyt hylyistä vain muinaisjäännösrekistereistä saatavilla olevia tietoja. Joidenkin identifioitujen historiallisten hylkyjen osalta kaikkia tietoja ei ole ollut saata- villa muinaisjäännösrekisteristä, mutta niitä on käsitelty lähdekirjallisuudessa. Olen tällöin ottanut tiedon ylös ja viittaan silloin taulukossa lähdeteokseen, josta tieto on peräisin. Ensimmäisen maailmansodan hylyt: Rekisteri- numero Mahdollinen Identifiointi Syvyys Uppoamis- vuosi Vesillelaskuvuosi/ Rakentamisvuosi Rekisteri 1526 Ladoga (ex. Minin) 39–45 m 1915 1869 Manner- Suomi 1436 Est tai Johanna Oels- ner tai Eki 28–35 m 1917 1912 Manner- Suomi 11 1000023496 Bditelnyj 13–16 m 1917 1906 Manner- Suomi 1000027872 Drott 32 m 1915 1881 Manner- Suomi 1000017894 Luna 32 m 1914 1905 Manner- Suomi 1000018120 Norra-Sverige 32 m 1914 1875 Manner- Suomi 2594 Everilda 32 m 1914 1882 Manner- Suomi 2650 Europa11 - 1918 - Manner- Suomi - Talabot n. 50 m 1914 - Ahvenanmaa - Fråck n. 50 m 1915 - Ahvenanmaa - Centric n. 50 m 1915 - Ahvenanmaa - Hernodia n. 50 m 1915 - Ahvenanmaa - Daisy n. 50 m 1915 - Ahvenanmaa - Runhild n. 50 m 1916 - Ahvenanmaa - Alfhild n. 50 m 1916 - Ahvenanmaa - Jug n. 50 m 1916 1915 – 191612 Ahvenanmaa - Skiftet n. 50 m 1916 190713 Ahvenanmaa - Lejtnant Bura- kov n. 50 m 1917 1905/190414 Ahvenanmaa - Nederland n. 50 m 1917 - Ahvenanmaa - SMS Hinden- burg n. 50 m 1918 - Ahvenanmaa - SMS Rheinland n. 50 m 1918 - Ahvenanmaa - Jon n. 50 m 1918 - Ahvenanmaa - Kruise n. 50 m 1918 - Ahvenanmaa 11 Europa on mielenkiintoinen kohde. Tämän nimistä alusta ei Mirko Harjulan (2010) kirjan mukaan ollut Venäjän Itämeren laivastossa ensimmäisen maailmansodan aikana. Muinaisjäännösrekisterissä kuitenkin mainitaan, että kyseessä oli Venäjän Itämeren laivaston laiva, joka upposi vallankumouksen yhteydessä, ja jota vahtimassa ollut sotilas murhattiin (Muinaisjäännösrekisteri 2650). 12 (Harjula 2010: 287). 13 (Harjula 2010: 270). 14 (Harjula 2010: 241). 12 Toisen maailmansodan aikaiset hylyt: Rekisteri- numero Mahdollinen Identifiointi Syvyys Uppoamis- vuosi Vesillelasku- vuosi/ Rakentamis- vuosi Rekisteri 2489 Andrei Zdanov 60–72 m 1941 - Manner- Suomi 2283 Gordyij-LKN 47–57 m 1941 - Manner- Suomi 2309 Klaus Olden- dof 38–42 m - 1893 Manner- Suomi 1978 M 451 - 1944 1942 Manner- Suomi 1216 Merkurius - 1944 - Manner- Suomi 1259 Rigel 10–20 m 1944 - Manner- Suomi 1165 S1 1–6 m 1943 1900 Manner- Suomi 2616 V-308 Oskar Neynaber 46 m 1941 - Manner- Suomi 2595 Bolheim 27–38 m 1939 1913 Manner- Suomi 1824 Qvarken (Sni- pan) 6–9 m 1944 1885 Manner- Suomi 1801 Wilpas / SS Buitron 6–17 m 1939 - Manner- Suomi 2459 Hans Chirs- tophersen 6–12 m 1943 - Manner- Suomi 2673 A 37 33–35 m - 1914–1918 Manner- Suomi - C2 n. 50 m 1940 - Ahvenanmaa - Aura II n. 50 m 1940 - Ahvenanmaa - Notung n. 50 m 1940 - Ahvenanmaa - Wirgo n. 50 m 1940 - Ahvenanmaa - Sverre n. 50 m 1941 - Ahvenanmaa - Helgoland n. 50 m 1942 - Ahvenanmaa - Bonden n. 50 m 1942 - Ahvenanmaa - Betty H n. 50 m 1942 - Ahvenanmaa - Hera n. 50 m 1942 - Ahvenanmaa - Dagmar Clau- sen n. 50 m 1942 - Ahvenanmaa - Miranda n. 50 m 1944 - Ahvenanmaa Maailmansotiin liittyvät hylyt: Rekisteri- numero Mahdollinen Identifiointi Syvyys Uppoamis- vuosi Vesillelasku- vuosi/ Rakennus- vuosi Rekisteri 2501 SS Ulf Jarl 42–61 m 1924 - Manner- Suomi 13 - Storbrotten n. 50 m 1922 - Ahvenanmaa Mahdolliset maailmansotien aikaiset hylyt: Rekisteri- numero Mahdollinen alustyyppi Syvyys Materiaali Mahdollinen uppoamisen ajankohta/ Muinaisjään- nösluokitus Mahdollinen Identifiointi 2612 Höyrylaiva Sotalaiva: apu- miinan-raivaaja Siviilialus: rahti- laiva 84m Metallirunkoinen 1914/ muu kohde Houtdjik nro. 7 (ex. Muhu) nro. 8 (ex. Triton) 1459 Siipirataslaiva Sotalaiva: mii- nanraivaaja 9–14m Metallirunkoinen 1916/ muu kulttuuriperin- tö kohde Mologa (ex. Sinegorets) 1249 Sotalaiva: tor- pedovene 6m Puurunkoinen, metallivahvisteinen muu kohde - 1393 Purjelaiva, kol- mimastoinen 6m Puurunkoinen, tasasaumainen vuonna 1913 tai jälkeen/ kiinteä mui- naisjäännös - 1300 Huolto-alus: Sotalaiva? 25–30m Metallirunkoinen 1918/ muu kohde - 2498 Sotalaiva: aluksen osa 60m Metallirunkoinen muu kohde Hävittäjä Smetlivyi 1182 Siviilialus; vilja- laiva 5–10m Puurunkoinen, tasasaumainen kiinteä muinaisjään- nös - 1132 Siviilialus; kalkkijaala 2m - kiinteä muinaisjään- nös - 1660 - 3–5m Puurunkoinen kiinteä muinaisjäännös Sede/Cede 1652 - - Puurunkoinen kiinteä muinaisjään- nös - 1655 - - Puurunkoinen kiinteä mui- naisjään- nös - 1105 - 1–3m Puurunkoinen kiinteä mui- naisjään- nös - 1808 - - - 1920-luku/ mahdollinen muinaisjään- nös Adrana 1797 Siviilialus: Kaljaasi? 8–12m Puurunkoinen 1919 tai 1920- luvulla/ mahdollinen muinaisjään- nös Sulo 14 1809 Laiva tai sen osa - Metallirunkoinen mahdollinen muinaisjään- nös Torrsten 1803 Siviilialus: posti- laiva - Metallirunkoinen mahdollinen muinaisjään- nös - 1141 Siviilialus: proomu - Puurunkoinen mahdollinen muinaisjään- nös - 1062 - 5–10m Metallirunkoinen mahdollinen muinaisjään- nös - 1630 Siviilialus; proomu 1–2m Puurunkoinen mahdollinen muinaisjään- nös - 1691 Siviilialus: kaljaasi? purjelaiva? parkki? - Puurunkoinen 1900-luvun alku tai 1918/ mahdollinen muinaisjään- nös Union Ahti Lindola 1692 Siviilialus: kaljaasi? purjelaiva? parkki? - Puurunkoinen 1900-luvun alku tai 1918/ mahdollinen muinaisjään- nös Union Ahti Lindola 1693 Siviilialus: kaljaasi? purjelaiva? parkki? - Puurunkoinen 1900-luvun alku tai 1918/ mahdollinen muinaisjään- nös Union Ahti Lindola 1694 Siviilialus: kaljaasi? purjelaiva? parkki? - Puurunkoinen 1900-luvun alku tai 1918/ mahdollinen muinaisjään- nös Union Ahti Lindola 1689 Siviilialus: kaljaasi? purjelaiva? parkki? - Puurunkoinen 1900-luvun alku 1918/ mahdollinen muinaisjään- nös Union Ahti Lindola 1690 Siviilialus: kaljaasi? purjelaiva? parkki? kuunarilaiva? - Puurunkoinen 1900-luvun alku tai 1918 tai 1914/ mahdollinen muinaisjään- nös Union Ahti Lindola Ingrid (ex. Emma) 1103 - 2–4m Puurunkoinen, mahdollinen Seura 15 tasasaumainen muinaisjään- nös 1284 - 5m Puurunkoinen mahdollinen muinaisjään- nös - 1273 Siviilialus: proomu 6–20m Puurunkoinen, teräskaarilla mahdollinen muinaisjään- nös - 1563 Sotalaiva: kalustolautta? 14–16m Metallirunkoinen, puiset kansiraken- teet 1940-luku / muu kohde - 2254 proomu? 21–24m Metallirunkoinen muu kohde - 1371 proomu? troolari? - Metallirunkoinen ja puurakenteinen muu kohde - 2.2. Tieteellinen lähdekirjallisuus ja artikkelit Käyttämäni lähdekirjallisuus on englanninkielistä, koska erityisalan piirit ovat pienet ja uusimmat alan julkaisut kirjoitetaan jo lähtökohtaisesti englanniksi. Löytämäni suo- menkieliset julkaisut 1980- ja 1990-luvuilta olivat taas auttamattomasti liian vanhoja, ja nykyisen tilanteen kartoittamiseen niistä ei ollut apua. Lähdekirjallisuuden ja artikkeli- en hakuun on vaikuttanut osaltaan myös yliopiston kirjaston internetportaalin siirty- minen uudelle alustalle. Nyt haettaessa hakusanalla meriarkeologia tulokset ovat jo huomattavasti parempia kuin keskellä siirtymävaihetta, jolloin hain lähdemateriaalini. Mahdollisesti siksi löysin ensisijaisesti käyttämäni kirjallisuuden vain lähtemällä kulke- maan kirjaston hyllyjen väleihin. Suurin osa sähköisien tietokantojen (esimerkiksi EBS- CO) artikkeleista on englanniksi, koska tietokannat ovat kansainvälisiä. Käyttämiäni hakusanoja olivat underwater archaeology, nautical archaeology, deepwater archaeol- ogy, shipwreck archaeology, maritime archaeology ja marine archaeology. On hyvä ottaa huomioon, että eri henkilöillä oli eri käsitys kattotermeistä: toiset käyttivät ter- miä maritime archaeology, toisten suosiessa termiä underwater archaeology, joita sit- ten täsmennettiin muilla termeillä. Kotimaisesti sekä vedenalainen arkeologia että me- riarkeologia toimivat, mutta ne eivät välttämättä saa aina täysin samoja hakutuloksia. Ruotsiksi marinarkeolog toimi myös kohtuullisen hyvin. Alan julkaisuihin keskittyneitä kanavia ovat: The International Journal of Nautical Archaeology ja Journal of Maritime Archaeology. Luonnollisesti vedenalaisen arkeologian artikkeleita julkaistaan myös muissa alan lehdissä, mutta edellä mainitut ovat erityisesti vedenalaisen arkeologiaan erikoistuneita. Vedenalaisen arkeologian 16 alkuaikoina kansainväliseen levitykseen menneet artikkelit on julkaistu American Anti- quity –lehdessä. Jonkin verran vedenalaista arkeologiaa käsitteleviä artikkeleja julkai- see myös International Journal of the Society for Underwater Technology. Vedenalai- seen arkeologiaan liittyviä artikkeleja on aineistossani aina oikeustieteellisistä tutki- muksista luonnontieteellisiin asti, koska hyvin monenlaiset tekijät vaikuttavat historial- listen hylkyjen suojeluun. Kokonaisuudessaan käyttämäni tieteelliset artikkelit pereh- tyvät Itämereen, historiallisiin hylkyihin ja niiden tutkimukseen oikeustieteelliseltä, museologiselta, arkeologiselta ja luonnontieteelliseltä näkökannalta. Tutkielmani ydin koostuu kolmesta kirjasta. Ensimmäinen, International Handbook of Underwater Archaeology (2002), on artikkeliteos, joka on osa seitsemän osaista kirjasarjaa The Plenum Series in Underwater Archaeology15. Toinen on meriar- keologi Jeremy Greenin kirjoittama Maritime Archaeology: A Technical Handbook Se- cond Edition (2004), joka on opas vedenalaisen arkeologian tutkimusmetodeihin, pe- rinnön hallintaan ja siihen liittyvien raporttien sekä julkaisujen tekoon. Kolmas on Cambridgen yliopiston arkeologian professorin Richard A. Gouldin teos Archaeology and the Social History of Ships (2000), joka on merenkulun historiaa ja laivatyyppien kehitystä käsittelevä teos. Kulttuuriperinnön popularisoinnin osalta olen tukeutunut voimakkaasti museologianalan lähdekirjallisuuteen. Erityisesti olen käyttänyt tuoreinta artikkelikokoelmateosten The International Handbooks of Museum Studies –sarjan kahta osaa: Museum Theory ja Museum practice. Kummassakaan kirjassa ei suoraan käsitellä vedenalaisen arkeologian kohteiden popularisointia, mutta monet kulttuuri- perintöä koskevat ilmiöt ja popularisoinnin ongelmat koskevat myös vedenalaista kult- tuuriperintöä. Kyseinen kirjallisuus on englanniksi, koska kotimaista ajantasaista kult- tuuriperinnön popularisointia käsittelevää kirjallisuutta ei ole. 2.3. Populaarit tietotekstit ja populaarikulttuuri Tutkielmani aiheen takia myös populaarit tietotekstit sekä populaarikulttuurin tuotteet ovat oleellisia. Niillä on vaikutusta yleiseen mielipiteeseen ja erityisesti hylyistä piirty- vään mielikuvaan. Populaareja tietotekstejä eli uutisartikkeleita on sekä kotimaisista että ulkomaisista tiedotusvälineistä. Uutiset on julkaistu tiedotusvälineiden omilla in- ternetsivuilla. Kotimaisista tiedotusvälineistä edustettuina ovat: MTV, Yleisradio (YLE), 15 Kustantajan nimenvaihdoksen takia sarja tunnetaan nykyään nimellä The Springer Series in Underwa- ter Archaeology. 17 Helsingin Sanomat (HS), Iltalehti, Ilta-Sanomat, Turun Sanomat (TS), Kaleva, Länsi- Suomi, Etelä-Suomen Sanomat, Tamperelainen, Keskisuomalainen ja Kansan Uutiset. Ulkomaisia uutisartikkeleja sekä erikoisartikkeleita on muun muassa seuraavista tiedo- tusvälineistä: yhdysvaltalaiset ABC ja CNN, brittiläiset The Guardian ja The Telegraph ja Uusi-Seelantilainen NZHerald. Populaarikulttuurin puolelta mukana on sarjakuvia sekä videopelejä. Sar- jakuvista käytän lähteenä ankkataiteilijana kuuluisaksi tulleen Keno Don Rosan jatko- sarjoja sekä vähemmän tunnettujen tekijöiden ankkasarjakuvaa. Videopelejä sen sijaan on useampaakin kappaletta, jotka ovat kaikki seikkailu-genreen kuuluvia. On hyvin mahdollista, että elokuvien ohella nämä kaksi populaarikulttuurin muotoa vaikuttavat voimakkaasti erityisesti nuorten mielikuviin ja näkemyksiin historiallisista hylyistä. Vi- deopelit, joita olen käyttänyt lähteinä, ovat erittäin tunnettuja. Uncharted –sarja sekä Tomb Raider –sarja ovat erityisesti historiaa hyödyntäviä pelisarjoja. Tomb Raider – pelistä on saanut alkunsa Indiana Jonesin veroinen fiktiivinen ammattiarkeologi, Lara Croft. Croftin hahmon ympärille on kasvanut pelien lisäksi elokuvia. Croft, kuten India- na Joneskaan, eivät näytä todellista kuvaa arkeologiasta ja arkeologista vaan seikkailu- genrelle ominaista aarteenmetsästystä. Uncharted –sarjan päähenkilö Nathan Drake taas on tyylipuhdas aarteenetsijä, jolla ei ole mitään arkeologin piirteitä tai edes titte- liä. Molemmissa sarjoissa arkeologisilla muinaisjäännöksillä, ja historiallisilla hylyillä, on kuitenkin hyvin suuri rooli juonen kannalta. 18 3. Suojeluun vaikuttavat tekijät Historiallisten hylkyjen suojelu on nähtävä kokonaisuutena, joka koostuu erilaisista osista. Suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon: lainsäädäntö, kulttuuri- perintöhallinto, kulttuuriperinnön erikoispiirteet, ympäristö ja miten sekä kenelle kult- tuuriperintöä popularisoidaan ja kuka popularisoi. Tämän kappaleen alaluvuissa selvi- tän mitkä tekijät vaikuttavat historiallisten hylkyjen suojeluun. Ensimmäiseksi käsitte- len kulttuuriperintöhallintoa ja kulttuuriperinnönmääritelmää hylkyjen näkökulmasta. Tätä seuraa katsaus kotimaiseen ja kansainvälisen lainsäädäntöön liittyvään keskuste- luun. Kolmannessa alaluvussa tarkastelen Itämerta hylkyjen ympäristönä. Neljännen alaluvun teemana on vedenalaisen kulttuuriperinnön näkyminen populaarikulttuurissa ja populaaritietoteksteissä. 3.1. Mikä on kulttuuriperintöhallinto ja miten kulttuuriperintö määritellään? Kulttuuriperintöhallinto on yksi keskeisimmistä hylkyjen suojeluun vaikuttavista teki- jöistä. Käytännössä kulttuuriperintöhallinnolla tarkoitetaan kulttuuriperintöön kohdis- tuvan toiminnan valvomista ja järjestämistä. Käsite sisältää ja tarkoittaa: perinnön suo- jelua, tutkimusta, saavutettavuuden varmistamista sekä näiden kolmen tasa-arvoista yhdistämistä ja tasapainottamista. Kulttuuriperintöhallinto–käsitteellä on pitkä histo- ria, johon Johanna Enqvist (2016) on perehtynyt väitöskirjassaan Suojellut muistot – Arkeologisen perinnön hallinnan kieli, käsitteet ja ideologia. Enqvist (2016: 54) on määritellyt väitöskirjassaan kulttuuriperintöhallin- non seuraavasti: ”Hallinnointi viittaa kaikkiin niihin käytäntöihin, prosesseihin ja me- nettelytapoihin, joita kulttuuriperinnöksi luettavien esineiden, kohteiden ja rakennus- ten ja monumenttien suojelussa ja säilyttämisessä tarvitaan”. Määritelmä on teoreet- tinen ja ennen kaikkea laaja, jotta se ei sulkisi mitään kulttuuriperintöön liittyvää toi- mintaa ulos. Tämä tekee käsitteen selityksen helpoksi ymmärtää: käsite tarkoittaa toi- mintaa, joka kohdistuu kulttuuriperintöön. Määritelmä ei kuitenkaan kerro mitä nämä kaikki mainitut käytännöt, prosessit ja menettelytavat ovat. Määritelmästä puuttuu konkreettisuus, joka havainnollistaisi esimerkkien avulla näitä toimintoja. Kertomatta jää lisäksi ketkä kaikki muodostavat kulttuuriperintöhallinnon, ja minkälaisen hallinnon rakenteen nämä toimijat muodostavat. Kulttuuriperintöhallinnon käsitettä on yksin- kertaisinta lähteä avaamaan sen ulkomaisten vastineiden avulla, koska termin rajaus 19 on kotimaista konkreettisempi ja tiukempi. Kulttuuriperintöhallinnosta käytetään eng- lanniksi termejä cultural resource management (CRM), cultural heritage management (CHM), archaeological resource management (ARM) ja archaeological heritage man- agement (AHM)16. Käsitteiden nimet eroavat hieman toisistaan, Yhdysvalloissa ja Aust- raliassa suositaan termejä CRM ja CHM, kun taas Iso-Britanniassa suositaan termejä ARM ja AHM. Käsitteiden nimissä oleva nyanssiero sisältää itsessään hyvin mielenkiin- toisen huomautuksen. CHM ja CRM kattavat kaiken kulttuuriperinnön hallinnoinnin, siinä missä ARM ja AHM ovat korostetusti keskittyneet hallinnoimaan arkeologista pe- rintöä. Toinen merkittävä ero käsitteiden kesken on siinä hallinnoidaanko niillä resurs- sia vai perintöä. Tämä nimeämisero saattaa liittyä siihen kenen perintöä hallinnoidaan. Jonkun muun perintöä17 hallinnoitaessa voidaan puhua resurssista ja omaa hallinnoi- taessa taas perinnöstä. Kansainvälisessä asiayhteydessä artikkeleissa käytetään joko termiä AHM tai CHM riippuen siitä, onko kirjoittaja Australiasta tai Yhdysvalloista vai Iso-Britannian kielivaikutusalueelta. Oxford Concise Dictionary Of Archaeology (Darvill 2003: 20–21) on määri- tellyt termin ARM seuraavasti: “[Ge] A branch of archaeology that is concerned with the identification, mapping, recording, assessment, evaluation and documentation of archaeological sites and objects at all scales in order to assist in their conservation, protection, preservation, presentation and exploitation through effective mitigation strategies, excavation and non-destructive study. Major aspect of this work involve: the administration of legislation that bears on archaeological remains; informing the deci- sion-making process as it applies to the potential impacts of development on archaeo- logical remains; issuing permits and licences; monitoring and managing contract ar- chaeology; the definition and application of research policies; and the development of public education programmes. In the USA and Australia this branch of archaeology is often referred to as cultural resource management (CRM) where it also covers the management of contemporary material culture of the indigenous populations. The term archaeological heritage management (AHM) is also used in the international context”. 16 Lukemisen helpottamiseksi käytän englanninkielisistä käsitteistä niiden virallisia lyhenteitä tekstissä tästä eteenpäin. 17 Yhdysvalloissa ja Australiassa tämä voi liittyä esimerkiksi alkuperäiskansojen perinnön hallinnointiin, joka nähdään erilaisena, koska kyseessä on vähemmistön perintö. 20 Termin CRM määritelmä (Darvill 2003: 109) on huomattavasti lyhyem- pi:”[Ge] In the USA this term refers to the legally mandated protection of archaeologi- cal sites situated on public lands that are threatened with destruction through devel- opment of any sort. Extensive laws have been enacted to protect sites on federal lands, but states and some cities have similar legislation. See archaeological resource mana- gement”. Ytimeltään termin ARM määritelmä on sama kuin termin CRM, joten siihen on avattu vain termin CRM ero termistä ARM. Eroista huolimatta termien ARM ja CRM määritelmän ydin auttaa konkretisoimaan kulttuuriperintöhallinnon määritelmän. Kult- tuuriperintöhallinnon käytännöillä, prosesseilla ja menetelmillä tarkoitetaan niitä työ- tapoja, tutkimusmenetelmiä, raportointeja ja lupia, joita tarvitaan: kulttuuriperinnön tunnistamiseen18 ja identifiointiin, kartoittamiseen, rekisteröimiseen, arviointiin, kon- servointiin, tutkimukseen, suojeluun, säilyttämiseen, esittämiseen ja käyttöön, doku- mentointiin sekä tallentamiseen. Tämä koskee kaikkea kulttuuriperinnöksi määriteltä- vää aineistoa ja materiaalia, aineetonta sekä aineellista. Huomion arvoista on, että ARM ja CRM nähdään osana arkeologiaa oma- na tieteenhaaranaan englanninkielisillä alueilla, samaan tapaan kuin vedenalainen ar- keologia Suomessa. Kulttuuriperintöhallintoa ei Suomessa määritellä arkeologian tie- teenhaaraksi, mikä ilmenee Enqvistin määritelmästä. Suomalainen näkemysero käsit- teeseen johtuu todennäköisesti pitkäaikaisesta kulttuurihistoriallisesta tekijästämme, Suomen Muinaismuistolaista. Suomessa muinaismuistolaki (295/1963) suojaa auto- maattisesti kaikki muinaisjäännökset valtion omaisuutena eli yhteisenä perintönä. Vuonna 1963 voimaan tullut uudistettu laki on periaatteeltaan yhä sama kuin vuoden 1666 plakaatti, joka rauhoitti automaattisesti kaikki muinaisjäännökset kuninkaan omaisuudeksi. Muualta ei löydy vastaavanlaisessa muodossa säilynyttä lakia, jolla on yhtä pitkä historia. Suomen muinaismuistolaki määrittelee, että kulttuuriperintöhallin- nosta vastaava viranomainen on Museovirasto. Oman toimenkuvansa Museovirasto on määritellyt seuraavasti: ”Museovirasto tunnistaa ja vaalii muuttuvaa kulttuuria. Mu- seovirasto huolehtii kulttuuriperinnön säilymisestä ja saavutettavuudesta, tuottaa ja välittää uutta tietoa kulttuuriperinnöstä kumppaniensa kanssa sekä osallistuu yhteis- 18 Tunnistamisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että käsitämme jonkin rakennuksen, rakenteen, pai- kan, esineen tai asian olevan historiallinen tai muinaisjäännös, jolloin ymmärrämme kohteen olevan osa kulttuuriperintöä. Hylkyjen osalta tämä tarkoittaa, että aluksen runko tunnistetaan edustavan 1900- luvun alun rakennustekniikkaa ja teknologiaa, jolloin itse hylky on hyvin säilyneenä mahdollisesti kult- tuuriperintöä. Tämän jälkeen hylky voidaan pyrkiä identifioimaan eli selvittämään, minkä aluksen hylystä on kyse, ja missä yhteydessä alus on uponnut. 21 kunnalliseen arvokeskusteluun kulttuurin merkityksestä, kulttuuriperinnön tilasta ja kehittämisen suunnasta” (Museovirasto 2011). Määritelmä selkeyttää Museoviraston toimenkuvaa, mutta kuten Enqvistinkin määritelmä, jättää asioita myös avoimeksi. Millä tavoin Museovirasto tunnistaa, vaalii, huolehtii säilymisestä ja saavutettavuudes- ta, tuottaa tai välittää uutta tietoa kulttuuriperinnöstä? Ja ketkä ovat Museoviraston kumppaneita tässä työssä? Karkeasti jaoteltuna koko kulttuuriperintöhallinto voidaan jakaa kolmeen osaan: tutkimukseen, suojeluun ja popularisointiin. Tähän yhteyteen liitettynä Museoviraston oma määrittely toimenkuvastaan aukeaa paremmin. Tutki- muksesta vastaavat pääosin yliopistot, suojelusta Museovirasto ja popularisoinnista museokenttä sekä kolmannen sektorin toimijat eli erilaiset historiaan keskittyneet yh- distykset, ryhmät ja yksilöt. Tämä tarkoittaa, että kulttuuriperintöhallinto ei ole sama asia kuin Museovirasto, vaan yliopistojen, Museoviraston ja museoiden muodostama kokonaisuus. Museoviraston toimenkuvaa voi ajatella muinaisjäännösten edunvalvon- tatoimintana sekä kahden muun kulttuuriperintöhallinnon osan välistä keskusteluyh- teyttä ylläpitävänä toimijana. Määritelmässä puhuttu vaaliminen näkyy tutkimukselli- sen laadun valvomisessa erilaisten lupaprosessien avulla sekä varmistamalla, että tut- kimuksen tekijällä on edellytykset saattaa tutkimus loppuun asti. Toisaalta vaaliminen on erilaisten tutkimuksiin liittyviin asioihin koskevien keskustelujen ylläpitoa, joihin tutkimuspuolen ja popularisointipuolen henkilöitä yritetään osallistaa. Tämä työ nivou- tuu limittäin kulttuuriperinnön säilymisestä huolehtimiseen, jonka muinaisjäännösten edunvalvonta pyrkii takaamaan. Säilyvyyttä myös edesauttaa kulttuuriperinnön saavu- tettavuus, joka konkretisoituu osaltaan museoissa. Museovirasto tukee rahallisesti saavutettavuustyötä ja tarjoaa siihen myös neuvontaa. Saavutettavuutta edistää myös tutkimusten tulosten julkaisun varmistaminen, jotta uusi tieto on sekä popularisoijien että suuren yleisön tavoitettavissa. Uuden tiedon tuottaminen ja välittäminen näkyy erilaisina projekteina sekä hankkeina että julkaisutoimintana. Osallistuminen kansain- väliseen yhteistyöhön ja perintötutkimuskeskusteluun näkyy erilaisina konkreettisina- kin muutoksina kotimaan kulttuuriperintökentällä esimerkiksi Elävän kulttuuriperintö– luettelon luomisena ja ylläpitämisenä, muinaisjäännösrekisteristä huolehtimisena sekä 22 osallistumisena kehityshankkeisiin kuten projekti Baltacar19 (Museovirasto 2017). Kaik- ki tämä työ tukee sitä, että yliopistot ja museot voivat keskittyä omaan hallintoalaansa tehokkaasti. 3.1.1. Hylky kulttuuriperintönä Hylyt ovat Suomen muinaisjäännöslaissa laivalöytöjä, jotka lasketaan käytännöllisesti kiinteiksi muinaisjäännöksiksi (MML 295/1963). Tämä tarkoittaa, että kun hylky täyttää muinaisjäännöksen kriteerit, se ymmärretään paikkasidonnaisena kohteena kiinteäksi osaksi ympäristöään. Laissa muinaisjäännökseksi luettavan hylyn kriteeriksi on määri- telty 100 vuotta hylyn uppoamisesta. Ikäraja on yhtenevä UNESCON virallisen vuoden 2001 konferenssin suosituksen kanssa. UNESCO suosittaa myös historiallisten hylkyjen suojelua ja säilyttämistä in situ20, joka korostaa entisestään hylyn paikkasidonnaisuut- ta. Tämä suositus perustuu lähtökohtaisesti sekä perinnön että sen autenttisuuden säilyttämiseen (UNESCO 2016). Molemmat suositukset ovat syntyneet pitkän perintö– keskustelun21 tuloksena. Ikäraja ja näkemys paikkasidonnaisuudesta ovat olleet Suo- men lainsäädännössä jo vuodesta 1963, mikä käytännössä on tarkoittanut, että hylyn saavutettua sadan vuoden iän se on automaattisen rauhoituksen piirissä eli muinais- jäännös. Tekeekö tämä kuitenkaan hylystä kulttuuriperintöä? John Schofield (2008: 19) määrittelee kulttuuriperinnön asiaksi, jota yh- teisö tai jokin yhteisön sisäinen ryhmä tai yksilö arvostaa sekä pitää tärkeänä. Asia voi olla monumentteja, rakennuksia, maisemia, esineitä, objekteja tai yhtä hyvin perintei- tä, musiikkia, teatteria ja murteita. Kulttuuriperintö voi olla uutta tai vanhaa, materiaa- lista eli aineellista tai immateriaalista eli aineetonta ja esteettisesti miellyttävää tai rumaa. Pääsääntöisesti merkittävin kriteeri kohteelle on, että se on arvostettu ja tär- 19 Baltacar on EU-rahoitteinen Viron, Ruotsin ja Suomen kolmivuotinen yhteistyöprojekti, jonka tavoit- teena on edistää kulttuurimatkailua vedenalaisille muinaisjäännöksille in situ. Projektia koordinoi Viron Muinsuskaitseamet (National Heritage Board) (Museovirasto 2017). 20 In situ tarkoittaa, että löydetty objekti eli muinaisjäännös on löytöpaikallaan eli sitä ei ole siirretty tai poistettu löytökontekstistaan. 21 Perintö-keskustelu termillä tarkoitan tutkimusta, jossa pohditaan mikä on kulttuuriperintöä, miten kulttuuriperintö määritellään, miksi jokin asia on kulttuuriperintöä ja kuka kulttuuriperinnön tunnistaa ja sellaiseksi määrittelee. Schofield (2008: 15–16) on todennut perinnöksi laskettavien asioiden määrälli- sesti kasvaneen, minkä takia kulttuuriperinnön määrittely on hankaloitunut. Viitatessani tähän tutki- mukseen käytän tekstissä Enqvistin (2016: 56–17) väitöskirjassaan käyttämää käsitettä perintö vastaa- maan englannin heritage käsitettä. Käsite ei ole virallisessa käytössä vaan Enqvistin mukaan Suomessa perintö-keskustelusta puhutaan kulttuuriperinnön tutkimuksena. Käsitevalintani on tietoinen, jotta teksti olisi lukijalle helpompi hahmottaa, koska tekstissä on mahdollista tehdä selkeä ero kulttuuriperinnön tutkimuksen ja kulttuuriperintötutkimuksen välille. 23 keä yhteisölle, yhteisön ryhmille tai yksilölle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mui- naisjäännös ja kulttuuriperintö ovat kaksi eri asiaa. Muinaisjäännöksestä kulttuuripe- rinnön erottaa yksi tietty, merkittävä tekijä. Laurajane Smith (2015: 460–461, 477–479) on todennut, että yhteiskunta luo ja valikoi kulttuuriperintönsä, siinä missä muinais- jäännökset väistämättä löydetään. Tämä tarkoittaa, että kulttuuriperintö edustaa aina tiettyä aikakautta paikan ja paikallisen yhteisön historiassa. Smithin (1993, 2008: 66, 69—70) mukaan yhteiskunta luo kulttuuriperintöä herättämään yhteisöllisyyden tun- netta ja kehittämään sosiaalista identiteettiä. Kulttuuriperinnön valikointi, luonti ja tehtävä liittyvät kiinteästi Schofieldin määritelmän tärkeimpiin kriteereihin: asian ar- vostamiseen ja tärkeyteen yhteisölle, ryhmille tai yksilöille. Tämä kulttuuriperintöön liittyvä toiminta eli käyttäminen tässä hetkessä tekee kulttuuriperinnöstä merkityksel- lisen ja arvokkaan yhteisölle ja sen jäsenille. Kulttuuriperinnön tehtävä ja toiminta ei- vät kuitenkaan sisällä tutkimusta, joten pelkkä arkeologinen tutkimusintressi kohtee- seen ei riitä muuttamaan kohdetta kulttuuriperinnöksi. Kaikki muinaisjäännökset eivät ole kulttuuriperintöä, eikä kaikki kulttuuriperintö ole muinaisjäännöksiä. Smith (2015: 459–460) on todennut kulttuuriperintökohteiden toimivan kulttuuriperformanssin22 paikkoina. Kulttuuriperformanssilla Smith tarkoittaa, että yk- silöt menevät kulttuuriperintökohteille kokemaan tunteita, joiden avulla yksilö tietoi- sesti tai tiedostamattaan hakee vahvistusta näkemyksilleen, identiteetilleen, sosiaali- selle ja kulttuuriselle yhteenkuuluvuuden tunteilleen. Smith viittaakin David Harveyn argumenttiin, kuinka kulttuuriperintö tulisi ymmärtää verbinä siihen liittyvien erilaisten tekemisen muotojen vuoksi. Tällaisia toiminnan muotoja ovat muistaminen, ikuistami- nen23, kommunikaatio sekä tiedon ja muistojen eteenpäin välittäminen. Schofield (2008: 16) jakaa sekä Smithin ja Harveyn näkemyksen todeten kulttuuriperintöpaikko- jen antavan merkitystä yksilön kokemuksille maailmasta. Kulttuuriperintö herättää tunteita ja muistoja niissä, joiden perinnöstä on kyse. Vanhat hylyt ja muinaisjäännök- sen kriteerit täyttävät hylyt voivat olla kokonaiskuvassa osa kulttuuriperintöä. Yksittäin tarkasteltuna historiallisia hylkyjä sen sijaan ei voida tästä näkökulmasta katsoen pitää automaattisesti kulttuuriperintönä, koska ne eivät välttämättä täytä kulttuuriperinnön kriteerejä. 22 Alkuperäinen englanninkielinen termi on cultural performance. 23 Artikkelissaan Smith on lainannut suoraan Harveyn argumentaatiota, jossa Harvey on käyttänyt sanaa commemmorate sekä remember. Käänsin commemoraten ikuistamiseksi, jotta kahden eri muistamista kuvaavan termin välinen ero on selkeämpi. 24 3.2. Lainsäädäntö Yksi osa kulttuuriperintöhallintoa on lainsäädäntö. Lainsäädäntö, joka koostuu ratifioi- duista kansainvälisistä sopimuksista ja kansallisilla kulttuuriperintöä käsittelevistä laeis- ta, määrittää yhteiset säännöt sille miten ja kuinka kulttuuriperintöä voi hyödyntää. Samoihin lakeihin ja sopimuksiin on myös säädetty, mikä on kulttuuriperintöä ja mitkä ovat muinaisjäännöksiä, eli näille käsitteille on olemassa juridinen määrittely. Hallin- non näkökulmasta lait ovat tärkeitä, koska ne kertovat kenen vastuulla on kulttuuripe- rintökohteiden suojelu ja käytön valvonta. Lait määrittävät tahon, joka huolehtii, että tutkimukset täyttävät niiltä odotetut tieteelliset laatuvaatimukset, tutkimusten tulok- set julkaistaan kohtuullisessa ajassa, ja että aineisto on lopulta myös muiden tutkijoi- den saatavilla sekä käytettävissä. Lait kuvastavat yhteiskunnan arvoja. Kulttuuriperin- nön suojelussa lait lähinnä auttavat ennaltaehkäisemään rikkomuksia, kuten Elina Pir- jatanniemi24 (2008) on selventänyt rikoslain kohdalla. 3.2.1. Ketkä ovat kiinnostuneita historiallisista hylyistä? Anne G. Giesecke25 (2002: 575–576) on jakanut historiallisista hylyistä kiinnostuneet kolmeen ryhmään: urheilusukeltajiin, kulttuuriperinnön suojelijoihin ja aarteenmetsäs- täjiin. Ryhmistä suurin ja monimuotoisin on urheilusukeltajien kategoria. Giesecken mukaan tähän ryhmään kuuluvia yhdistää ainoastaan kiinnostus sukeltamiseen ja se, että sukeltaminen on heille vapaa-ajan toimintaa. Merkittävä tekijä ryhmässä on, että he eivät saa pääasiallista toimeentuloaan sukeltamisesta tai siihen liittyvistä aloista. Suomessa on yhteensä noin 50 000 sukeltajaa, joista noin 40 000 ei kuulu Sukeltajaliit- toon (Yleisradio 2014). Kulttuuriperinnön suojelijoiksi Giesecke (2002: 575–576) on määrittänyt museoalan sekä historiaan pohjautuvien tieteenalojen ammattilaiset sekä arkeologian ja historian harrastajat. Tämän ryhmän jäseniä yhdistää kiinnostus kulttuuriperintöön ja menneisyyteen, jonka vuoksi ryhmään kuuluvat haluavat säilyttää kulttuuriperintönä ja muinaisjäännöksinä pidettyjä kohteita tuleville sukupolville ja tutkimusta varten. 24 Elina Pirjatanniemi on Åbo Akademin oikeustieteellisen tiedekunnan professori. Artikkelin kirjoittami- sen aikaan Pirjatanniemi on ollut rikoslakiin erikoistunut Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dosentti. 25 Anne G. Giesecke on työskennellyt International Handbook of Underwater Archaeology -teokseen kirjoittamansa artikkelin aikaan Yhdysvaltojen Institute of Heritage Administration:ssa. 25 Aarteenmetsästäjät ovat kolmas Giesecken (2002: 575–576) tunnistama ryhmä. Tämä on pienin kaikista ryhmistä, koska siihen kuuluvia henkilöitä yhdistää päätoiminen toi- meentulon saanti hylkyjen irtaimiston myynnistä. Henrik Ringbomkin (2008: 24) on huomauttanut artikkelissaan, että arkeologiset ja tieteelliset perusteet säilyttää histo- riallisia hylkyjä kilpailevat aarteenmetsästäjien ja virkistyssukeltajien tai muiden talou- dellista hyötyä historiallisista hylyistä havittelevien näkökulmien kanssa. Ringbom on myös todennut, ettei lainsäädännöllisiä keinoja, joilla voisi ratkaista näiden kahden erilaisen näkökulmien kiistoja, ole kehitetty. Erityisesti tämä koskee niitä hylkyjä, jotka sijaitsevat kansainvälisten vesien puolella, vaikka UNESCO:n vuoden 2001 konferenssi kehitti keinoja, joilla ratkaista joitain ongelmakohtia. Suurimman uhan historiallisille hylyille aiheuttavat aarteenmetsästäjien sijasta virkistyssukeltajat. Siinä missä aarteenmetsästäjät järjestävät organisoidusti hylkyjen tyhjennystä, niin virkistyssukeltajat useimmiten kajoavat hylkyihin tietämät- tömyyttään tai ajattelemattomuuttaan. Kajotessaan hylkyihin he enemmän tai vä- hemmän valikoimatta poimivat mukaansa matkamuiston. Pirjatanniemi (2008: 175– 176) kommentoi asiaa toteamalla, että harvoin virkistyssukeltajien motiiveja tilantees- sa voidaan pitää syyllistettävänä, eikä tällöin rikkeestä voida rangaista rikoslain mukai- sesti. Pirjatanniemi korostaakin, että tietämättömyyttä voidaan poistaa vain paranta- malla tiedon saatavuutta sekä tiedottamalla, eikä turvautumalla rikoslakiin ja rangais- tuksiin, koska rikoslakiin turvautuminen pitäisi olla aina viimeinen vaihtoehto. Hän huomauttaa UNESCO:n ottaneen tämän opetuksellisen näkökulman huomioon vuoden 2001 konferenssissaan. Sopimuksessa on todettu, että jokaisen sopimusosapuolena olevan valtion on tehtävä kaikki käytännöllisesti mahdolliset toimet, joilla voi kasvattaa yleisön tietoisuutta vedenalaisen kulttuuriperinnön merkityksestä ja arvosta (UNESCO 2002: 56). Pirjatanniemi (2008: 175–176) toteaa rikoslain olevan hyödyllinen työkalu vasta siinä vaiheessa, kun viesti on selkeä ja tiedonsaannin osalta on kaikki mahdolli- nen tehty. Tietoa on saatavilla sekä sitä päivitetään aktiivisesti. Toisenlaisen ongelman muodostavat järjestäytyneet aarteenetsijät tai metallinetsijät. Ringbom (2008: 24–26) on todennut, että UNCLOS26:n mukaan valtion aluevesillä olevat hylyt ovat kyseisen valtion hallinnan ja lakien alaisia. Tämän lainkäyt- tövallan ulkopuolella olevat historialliset hylyt kuuluvat vain muutaman säännön pii- riin. Ringbomin mukaan UNCLOS antaa valtioille tehtäväksi suojella ja tehdä yhteistyö- 26 United Nations Convention of Law of the Sea, eli kansainvälinen merilaki. 26 tä arkeologisten tai historiallisten muinaisjäännösesineiden säilymiseksi sekä niiden esineistön liikkumisen sääntelemiseksi. Ringbom toteaa tehtävän olevan yllättävä ja samalla vaikeasti tulkittavissa suhteessa kansainväliseen meripelastuslainsäädäntöön ja pelastuspalkkiolainsäädäntöön. Ringbomin mukaan tämä on yksi syy toisistaan voi- makkaastikin eroaville tavoille soveltaa historiallisten hylkyjen meripelastusta koskevaa lainsäädäntöä. Ringbom huomauttaa, että kansainvälisen meripelastuslainsäädännön soveltaminen historialliseen hylkyyn korostaa useammin yksityishenkilöiden taloudelli- sia tarkoitusperiä, kuin kannustaa historiallisten hylkyjen suojeluun ja säilyttämiseen. Huang Jie (2013: 177) taas on todennut artikkelissaan, ettei UNESCO:n vuoden 2001 konferenssin pyrkimys lopettaa kansainvälisen meripelastuslain ja löytötavaralain so- veltaminen historiallisiin hylkyihin tule toimimaan, elleivät ne valtiot, joiden kansalai- set ovat aktiivisimpia vedenalaisen kulttuuriperinnön suhteen ja joissa on syvänmeren tutkimukseen sopivaa teknologiaa saatavilla, ratifioi konferenssin tuloksena syntynyttä sopimusta. Jos nämä valtiot jättävät sopimuksen ratifioimatta, Huang huomauttaa so- pimuksella olevan rajalliset mahdollisuudet parantaa suojelua. Ringbomin kuvaama tilanne on johtanut erilaisiin ongelmiin liittyen toisen maailmansodan aikaisten hylkyjen säilymiseen kansainvälisillä vesillä. Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa on uutisoitu toisen maailmansodan sotahylkyjen ”katoamisesta” merenpohjasta (Brook 2016; Farmer 2016; The Guardian 2017; Jozuka 2016). Todennäköisesti laittomat romumetallinkerääjät ovat toiminnallaan tuhonneet muun muassa useita Tyynellämerellä sijainneita brittiläisiä, hollantilaisia ja japanilaisia hylkyjä. Toiminta on ymmärrettävästi harmittanut toisen maailmansodan elossa olevia veteraaneja ja närkästyttänyt heidän läheisiään ja useita kansalaisia, koska sotatilan- teessa mereen uponneet alukset ovat alusten miehistön ja sotilaiden hautoja. Maiden lehdissä on kirjoitettu erikoisartikkeleita, jotka pohtivat tilanteeseen johtaneita syy- seuraussuhteita ja keinoja ratkaista ongelma (Pearson 2017; The Guardian 2016). Hyl- kyjen katoaminen merenpohjasta koetaan ymmärrettävästi vainajien viimeisen leposi- jan häväistyksenä. Myös kotimaisessa mediassa on uutisoitu maailmansotien hylkyihin kohdistuneista ryöstöistä (Ylä-Anttila 2016; Hannula 2016; Pärssinen 2016). Median ja populaarikulttuurin vaikutuksesta suojeluun perehdyn tarkemmin kappaleessa 3.4. Populaarikulttuuri ja populaarit tietotekstit. 27 3.2.2. Kulttuuriperintörikos Pirjatanniemi (2008: 171–172, 175) määrittelee kulttuuriperintörikoksen tarkoittavan kulttuuriesineiden varastamista niitä säilövistä paikoista, kuten museoista, kirkoista tai huutokaupoista. Kulttuuriperintörikos sisältää myös kulttuuriesineiden laittoman liik- kumisen, kuten viennin ja tuonnin, sekä kiinteiden muinaisjäännösten ja hylkyjen esi- neiden ryöstön. Hän toteaa erityisesti historiallisten hylkyjen ryöstön muistuttavan rikoksena ympäristöön kohdistuvia rikkomuksia erityisesti siinä, ketkä siihen syyllisty- vät. Pirjatanniemi toteaa rikokseen syyllistyvän joukon olevan kirjava: tavallisia kansa- laisia, tietämättömiä turisteja ja organisoituneita tai osittain organisoituneita ryhmit- tymiä, jotka ovat tekemissä tuonnin ja viennin kanssa sekä korruptoituneita virkamie- hiä että monia muita. Tämä kirjavuus on Pirjatanniemen mukaan asia, minkä vuoksi on vaikea analysoida mitä pitäisi tehdä, jotta rikkeitä ja rikoksia saataisiin ennaltaehkäis- tyä. Pirjatanniemi (2008: 176) toteaa Pohjoismaissa tutkitun vielä varsin vä- hän laitonta muinaisjäännöskauppaa. Aiheesta on tehty yksi Cultural Heritage Crime – the Nordic Dimension niminen selvitys vuonna 2006. Pirjatanniemi toivookin artikkelis- saan ainakin osan tulevista järjestäytyneeseen rikollisuuteen perehtyvistä tutkimuksis- ta keskittyvän myös järjestäytyneeseen kulttuuriperintörikollisuuteen, joka laajassa mittakaavassa tuhoaa kulttuuriperintöä nopeasti. Historiallisten hylkyjen kohdalla Pir- jatanniemi nostaa esille, ettei todellinen uhka ole järjestäytynyt ja tahallinen kajoami- nen vaan aikaisemmin mainittu, tahaton ja ajattelematon virkistys- ja urheilusukeltaji- en kajoaminen. Teko ei vaikuta vakavalta yksittäisesti tarkasteltuna, mutta mikäli yksit- täisiä kajoamisia tarkastellaan kokonaisuutena, paljastuu tilanteen todellinen ongelma. Mitä useampi yksittäinen sukeltaja kajoaa historiallisen hylyn ympäristöön ajattelemat- tomuuttaan, niin sitä nopeammin kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde tuhoutuu ja menettää tietoa. 3.2.3. Ydinongelmat Giesecke (2002: 573) nostaa esille lainsäädännön näkökulmasta kolme haastetta, jotka koskevat historiallisia hylkyjä: perinnön27 määrittely, kuka perinnön omistaa ja kuka 27 Giesecke käyttää tässä yhteydessä termiä resource, mutta Suomessa kulttuuriperinnöstä ei puhuta resurssina, joten käytän siksi käsitettä perintö. 28 omistaa alueen, jossa perintö sijaitsee. Suomessa niin maanpäällä kuin veden alla si- jaitsevat muinaisjäännökset sekä kulttuuriperintökohteet ovat automaattisen rauhoi- tuksen piirissä, toisin kuin muualla maailmassa. Suomessa on määritelty vedenalaisiksi muinaisjäännöksiksi laskettavat hylyt eli laivalöydöt Muinaismuistolain 3. luvun 20§:ssä seuraavasti: ”Merestä tai vesistöstä tavattu sellaisen laivan tai muun aluksen hylky, jonka uppoamisesta voidaan olettaa olevan vähintään sata vuotta, tai tällaisen hylyn osa on rauhoitettu. Hylystä ja sen osasta on soveltuvin osin voimassa, mitä kiinteästä muinaisjäännöksestä säädetään. (15.11.2002/941) Jos ulkoisten olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että omistaja on hy- lännyt 1 momentissa tarkoitetun hylyn tai sen osan, kuuluu se valtiolle. (15.11.2002/941) Esineet, jotka tavataan 1 momentissa tarkoitetusta hylystä tai ovat ilmei- sesti sellaisesta peräisin, kuuluvat lunastuksetta valtiolle, ja on niistä muutoin soveltu- vin osin voimassa, mitä irtaimista muinaisesineistä on säädetty. Joka löytää edellä tässä pykälässä tarkoitetun hylyn tai esineen, ilmoitta- koon siitä viipymättä muinaistieteelliselle toimikunnalle. Laivalöytöjen ja niitä koskevien säännösten noudattamisen valvontaa suorittaa muiden tässä laissa säädettyjen viranomaisten lisäksi rajavartiolaitos. (15.7.2005/592)” (Muinaismuistolaki, 295/1963). Kuten yllä olevasta lainauksesta nähdään, Suomen lainsäädäntö määrittelee ne hylyt muinaisjäännöksiksi, joiden uppoamisesta voidaan olettaa olevan vähintään sata vuot- ta. Vedenalaiseksi muinaisjäännökseksi kuulumisen määrittää siis ensisijassa vain ja ainoastaan hylyn ikä, uppoamisajankohdasta laskettuna. Juridisesti historiallisen hylyn ikä lasketaan uppoamisvuodesta eikä itse aluksen vesillelaskuvuodesta. Varsinkin suh- teellisesti melko nuorten rautaisten ja teräksisten alusten kohdalla tämä käytäntö voi olla ongelmallinen. Ikäraja on ymmärrettävissä, koska kaikkia mereen uponneita alus- ten hylkyjä ei voida nähdä automaattisesti perintönä. Myös UNESCO on määrittänyt vedenalaisen kulttuuriperinnön ikärajaksi sata vuotta alusten hylkyjen kohdalla. Vaikka ikärajassa on ongelmansa, on se kokonaisuuden kannalta erittäin hyvä. Sadan vuoden ylittäminen vaatii yhä kolmesta neljään sukupolvea, vaikka ihmisten elinikä onkin nou- 29 sussa, joten sata vuotta merenpohjassa viettänyt hylky on varmuudella historiallinen muinaisjäänne ja mahdollisesti kulttuuriperintöä. Omistusoikeuteen liittyvät tilanteet ovat seuraava Giesecken (2002: 573– 575) tunnistama historiallisia hylkyjä koskeva ongelma. Hän toteaa, ettei kenellekään tule mieleen kiistellä esimerkiksi siitä, omistaako valtio esihistoriallisen asuinpaikan vai ei, koska ihmiset mieltävät nämä usein yhteiseksi perinnöksi ja omaisuudeksi. Historial- listen hylkyjen osalta on toisin, erityisesti populaarikulttuurin ylläpitämän ”aarrehylky” mielikuvan takia. Suomessa historialliset hylyt kuuluvat poikkeuksetta valtiolle, mikäli niiden ympäristöstä ja olosuhteista on selkeästi nähtävissä, että ne ovat hylättyjä, ku- ten on nähtävissä Muinaismuistolain 3. luvun lainauksesta. Sotalaivat ovat automaatti- sesti Puolustusvoimien omaisuutta ja historialliset sotalaivat kuuluvat Sotamuseon hallintaan. Kansainvälisesti historialliset sotalaivojen hylkyjen katsotaan olevan aina lippuvaltionsa omaisuutta uppoamisestaan huolimatta (Huang, 2013: 172–173). Jan Aminoff28 (2008: 116) on tarkastellut Suomen lainsäädännössä tapah- tunutta kehitystä historiallisten hylkyjen ja meripelastuksen välisessä tilanteessa. Me- ripelastus on oleellinen tekijä, koska aarteenetsijät hyödyntävät juuri meripelastuksen pykäliä vaatiessaan omistusoikeutta historiallisiin hylkyihin ja niiden lastiin. Aminoff nostaa esille, ettei Suomen laki sellaisenaan sisällä määritelmää historialliselle hylylle, mutta muinaismuistolakiin kirjattu ikäraja voidaan katsoa tällaiseksi. Kyseinen rajoite ei kuitenkaan sulkenut historiallisia hylkyjä ulos meripelastussäädöksien piiristä ennen vuotta 2008, jolloin Merilain 16. lukuun tehty muutossäädös astui voimaan ja poisti Muinaismuistolaissa määritellyn hylyn meripelastussäädöksien piiristä. Aminoff toteaa muutoksen ainakin osittain johtuneen Vrouw Marian tapauksesta, joka on ensimmäi- nen ja mahdollisesti yhä ainoa laatuaan Suomessa. Lyhyesti Vrouw Marian tapauksessa sukeltajat vaativat Merilain meripe- lastussäädöksiin perustuen meripelastuspalkkiota hylystä nostamistaan esineistä sekä meripelastussopimukseen tai ensimmäisen pelastajan oikeuteen perustuvaa meripe- lastusoikeutta hylyn muihin esineisiin. Sukeltajat näkivät että heille syntynyt omistus- oikeus hylkyyn valtauksen perusteella (THO:2005:5). Tapauksessa kohtasivat muinais- muistolaki ja merilaki, mikä johti osasyynä muutoksiin Merilain meripelastussäädöksiin Aminoffin (2008: 128–129) mukaan. Vrouw Marian tapaus meni oikeuteen vuonna 1999, mutta käsiteltiin Turun käräjäoikeudessa varsinaisesti vasta vuonna 2002. Tätä 28 Jan Aminoff on asianajaja, joka on erikoistunut meri- ja liikennelakeihin. 30 ennen käräjäoikeus oli antanut välituomion asiasta todeten, etteivät merilaki ja mui- naismuistolaki sulje toisiaan pois vaan tukevat toisiaan. Käräjäoikeus päätti varsinaisen käsittelyn tuloksena, etteivät sukeltajien vaatimukset olleet päteviä, koska he eivät olleet tehneet meripelastussopimusta Museoviraston eli Suomen valtion kanssa. Sukel- tajat valittivat päätöksestä Turun hovioikeuteen, joka tuli samaan tulokseen. Hovioi- keuden päätös on pitävä, koska korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Tästä syystä sukeltajat valittivat vielä vuonna 2006 asiasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka hylkäsi jutun (Alvik 2013). Vrouw Marian tapaus varmisti, ettei yli sata vuotta uponneina olleita aluksia voida meripelastaa. Aminoff (2008: 129) toteaa muutossää- dösten voimaantulon jälkeen olevan hyvin hankalaa yrittää saada omistusoikeutta his- toriallisiin hylkyihin, jotka ovat olleet vähintään sata vuotta upoksissa. Hän huomauttaa Turun hovioikeuden päätöksen perusteluiden perusteella olevan kuitenkin mahdollista yrittää vedota Merilain meripelastussäädökseen alle sata vuotta upoksissa olleiden historiallisten hylkyjen kohdalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kulttuurihisto- riallisesti merkittävien hylkyjen kohdalla voi löytäjä halutessaan ainakin yrittää vaatia ensimmäisen pelastajan oikeudella omistusoikeutta hylkyyn, sen lastiin ja lastin nos- tamiseen, mikäli hylky on uponnut alle sata vuotta sitten. Nähtävästi tällaista tilannetta ei vielä ole tapahtunut, mutta Aminoff (2008: 129) näkee, että hovioikeuden päätök- sen perustelut voivat olla hyödyksi historiallisen hylyn omistajuutta havittelevalle. Kokonaisuudessaan tutkielmani hylkyaineistosta 27 historiallista hylkyä ovat muinaisjäännöslain suojaamia. Hylyt ovat joko uponneet ensimmäisen maailman- sodan aikana ennen vuotta 1918, tai ne on muusta syystä todettu olevan kiinteitä mui- naisjäännöksiä eli laivalöytöjä. Suurin osa hylyistä on uponnut vuoden 1918 aikana tai sen jälkeen, joka vaikuttaa lainsuomaan suojaan (LIITE 3). Hylkyjen suoja MML suojaamat 34 % MML suojaamattomat 66 % 31 0 10 20 30 40 50 60 Sotalaivat noin 20 hylkyä Siviililaivat noin 54 hylkyä Laivatyyppi tuntematon noin 9 hylkyä Hylkyaineiston jakautuminen tyypeittäin (yhteensä 80) Suojaan vaikuttaa myös alustyyppi, sillä iästään huolimatta sotalaivojen hylyt ovat poikkeuksetta Puolustusvoimien hallinnan alaisia ja kotimaansa omaisuutta. Sotalai- voiksi tunnistettuja hylkyjä on aineistossani noin 20 ja siviilialuksiksi oletettuja noin 54 kappaletta. Laivatyypiltään tuntemattomia on noin 9 kappaletta. Siviili- ja sotalaivan välinen ero on vaikeaa tehdä jälkikäteen, koska ensimmäisen ja toisen maailmansodan sotatilanteessa valtiot ovat takavarikoineet siviilialuksia laivastojensa käyttöön. Kysy- mykseen siitä, onko laiva sota- vai siviilialus, ei ole mahdollista siksi antaa suoraa vas- tausta uppoamissyiltään tuntemattomampien hylkyjen kohdalla. Aineistossa olevat hylyt 2650, 1259 ja 1300 ovat tällaisia hylkyjä. Näiden hylkyjen runko vaikuttaisi olevan kauppamerenkulkuun tarkoitetun aluksen, mutta tietojen perusteella ne ovat saatta- neet olla sota-aikana laivaston käytössä, jolloin ne saatettaisiin voida laskea sotalai- voiksi (LIITE 3). Kyseiset kolme alusta vääristävät edellä mainitusta syystä alla olevan kaavion lukuja. Ne toistuvat sekä sotalaiva- että siviililaivakategoriassa, koska niiden kohdalla on mahdotonta tehdä rajanvetoa näiden kahden tyypin välille. Historiallisen hylyn sijainti liittyy myös olennaisesti omistusongelmaan. Onko hylky valtion aluevesillä vai kansainvälisillä vesillä? Aluevesillä olevia historiallisia hylkyjä koskee Suomen lainsäädäntö, mutta kansainvälisten vesien puolella olevien hylkyjen tilanne ei ole yhtä selkeä. Kansainvälisten vesien puolella sijaitsevien merkit- tävien ja vähemmän merkittävien historiallisten hylkyjen suojelu aarteenetsijöiltä ei ole itsestään selvää. Sarah Dromgoole29 (2010: 35, 41–44) toteaa talousvyöhykkeen sisällä mutta kansainvälisten vesien puolella sijaitsevien historiallisten hylkyjen olevan tilanteessa, jossa valtiot eivät voi suoraan valvoa aarteenetsijöiden toimia. Kansainvä- 29 Dromgoole on Nottinghamin yliopistossa merilain professori. 32 listen vesien puolella rannikkovaltioiden oikeudet ja lainsäädäntövallan käyttö ovat rajoitettuja ja liittyvät luonnonvarojen etsimiseen ja hyödyntämiseen. Dromgoolen mukaan on kyseenalaista, onko valtioilla mitään mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan tai lainsäädäntävaltaansa kansainvälisten sopimusten puitteissa historiallisten hylkyjen suojeluun. Dromgoole pitää tähän syynä sitä, ettei vedenalaiseen kulttuuriperintöön ja muinaisjäännöksiin kohdistuvia toimia nykyisissä kansainvälisissä merilainsäädännöissä yleisesti ottaen lueta osaksi Marine Scientific Researchia (MSR) eli tieteellistä meriym- päristön tutkimusta. Arkeologiaa ja aarteenetsijöiden toimia ei lueta osaksi MSR:ää, koska nämä kohdistavat toimensa ihmisen vaikutuksesta meriympäristöön päätynee- seen kohteeseen eikä itse meriympäristöön ja luonnonvaroihin. Ringbom (2008: 27) ehdottaa, että historiallisten hylkyjen omistajuuteen ja oikeuksiin voitaisiin soveltaa uponneen laivan kotimaan lainsäädäntöä. Hänen mukaansa muita tapoja ei voida loo- gisesti soveltaa valtionrajojen ulkopuolella. Artikkelissaan Dromgoole (2010: 35–37) huomauttaa UNESCO:n vuoden 2001 konferenssin sopimuksen ratifioinnin olevan useimpien mielestä selkeä vastaus ongelmaan. Sopimus on astunut voimaan vuoden 2009 tammikuun alussa. Tämä sopimus kehitettiin luomaan keinoja, joilla valtiot kyke- nevät valvomaan ja säätelemään aarteenetsijöiden toimintaa kansainvälisten vesien puolella ja talousalueellaan. Dromgoole toteaa rannikkovaltioiden olevan haluttomia ratifioimaan sopimusta, minkä vuoksi käytännöllisin tapa ratkaista ongelma olisi laajen- taa MSR sisältämään myös vedenalaisen arkeologisen toiminnan. Huang Jie (2013: 177) huomauttaa, että UNESCO:n konferenssin ratifioineista 4130 valtioista vain muutama on kansainvälisillä vesillä toimivien syvänveden aarteenmetsästäjien kotivaltiota. Tästä syystä Huang toteaa sopimuksen suojelullisen merkityksen olevan rajallinen. 3.3. Itämeren vaikutus hylkyihin Yksi tärkeimmistä kulttuuriperintöhallinnon lähtökohdista on tuntea itse muinaisjään- nös- tai kulttuuriperintökohde. Donad H. Keith (2002: 741–742) on todennut hallin- noitsijoiden31 tarvitsevan ennen kaikkea tietoa muinaisjäännöksen ja kulttuuriperinnön rajoituksista ja mahdollisuuksista. Ilman kattavaa yleistiedollista osaamista ei ole mah- dollista tehdä pitkällä tähtäimellä käytön ja suojelun näkökulmasta järkeviä ratkaisuja. 30 Lukumäärä on ollut sen hetkinen tilanne vuonna 2013 artikkelin julkaisun aikaan. 31 Hallinnoijilla tarkoitan tässä yhteydessä tutkijoita, Museoviraston virkamiehiä, sekä popularisoijia eli museoammattilaisia. 33 Toisin sanoen tämä tarkoittaa, että arkeologien tulee tuntea muinaisjäännöstyyppi ja sen ympäristö, samalla tavoin kuin maanpäällistenkin kohteiden osalta. Metallirunkois- ten hylkyjen säilymiseen pääasiallisesti vaikuttavia muuttujia on neljä erilaista: fyysiset, sähkökemialliset, biologiset ja kemialliset tekijät. Fyysisiä tekijöitä ovat: merivirrat, sedimentaatio32, syvyys ja lämpötila. Sähkökemiallisia tekijöitä ovat veden suolapitoi- suus ja erilaisten materiaalien läheisyys toisiinsa. Biologisia säilymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa: puuainekseen eli puuosiin kaivautuvat organismit ja muut kaivautumista harrastavat eliöt, erilaiset sienet sekä levät. Kemiallisia muuttujia ovat muun muassa: happipitoisuus ja pH eli happamuus (Oxley & Gregory 2002: 715–719). Nämä tekijät ja niiden yhteisvaikutukset määrittävät sen, miten ja kuinka nopeasti his- torialliset hylyt alkavat tuhoutua (MacLeod 2002: 697–698). 3.3.1. Itämeri sijaintina Itämeri on pieni sisämeri, jolla on kokonaispinta-alaa 392 972 km2 (Furman et al. 2013). Itämereen tilavuus on noin 21 000 km3 vettä, joka on vähähappista murtovettä (Suo- men ympäristökeskus 2014B). Keskisyvyydeltään Itämeri on vain noin 54 metriä eli hyvin matala meri verrattuna Välimereen tai suuriin valtameriin33. Itämeren syvimmät- kään syvänteet eivät yllä edes 500 metrin syvyyteen vaan ovat huomattavasti mata- lampia. Syvänteitä on neljä kappaletta: Ruotsin rannikolla sijaitseva Landsortin syvänne (459 m), Ahvenanmaan syvänne (290 m), Ulvön syvänne (249 m) ja Gotlannin syvänne (293 m) (Furman et al. 2013). Suomen talousvyöhykkeen sisälle ja aluevesille kuuluu Itämerestä kokonaisuudessaan noin 82 000 km2 laajuinen alue (Suomen ympäristökes- kus 2014A). Erittäin matalana murtovetisenä sisämerenä Itämeri on ainutlaatuinen. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas heti Mustanmeren jälkeen. Kansainvälisesti Itämeri tunnetaan vedenalaisena museona historiallisten hylkyjen hyvän säilymisas- teen vuoksi, mutta meri tunnetaan lisäksi ekologisesta ympäristöstään, joka on erittäin herkkä saasteille. Itämeren vesimäärän vaihtumiseen on arvioitu kuluvan enemmän kuin 30 vuotta, koska virtauksen Pohjanmereltä ovat sekä hitaita että epätasaisia. Poh- janmereltä tuleva vesi on lisäksi suolapitoisempana painavampaa kuin Itämeressä ole- va murtovesi ja virtaa Itämereen pohjaa myöden. Pohjassa olevat syvänteet ja nousut 32 Sedimentaatio tarkoittaa mekaanista prosessia, jossa meressä olevat hiukkaset kerrostuvat pohjalle hitaasti kasvattaen pohjan maakerrosta. 33 Välimeren keskisyvyys on noin 1 500 metriä ja valtamerten keskimääräinen syvyys on 3 500 metrin luokkaa (Furman et al. 2013). 34 hankaloittavat virtauksen etenemistä ja pääsyä kaikkialle Itämereen. Tämä on syynä Itämeren veden suolapitoisuuden vaihteluun Tanskan saariston 20 PSU34:sta aina poh- joisien osien 1 PSU:hun (Svensson 2010: 9). Eliöstön monipuolisuus on vähäistä ja eliöstö koostuu pääasiallisesti valikoimasta erilaisia meri- ja makeanveden lajeja sekä muutamasta murtovesiin sopeutuneesta lajista. 3.3.2. Hylyn vaikutus mereen Maailmansotien aikaisten hylkyjen runkomateriaalina metalli alkaa olla puuta yleisem- pää. Rauta otettiin käyttöön laajemmin 1800-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana, jolloin osa kiinnitysmateriaaleista ja tukirakenteista alettiin valmistaa raudasta. Ensimmäinen Iron clad35 eli rautaan puettu panssaroitu laiva oli tavallinen puurunkoi- nen sotalaiva, joka vain oli päällystetty takoraudasta valmistetuilla levyillä. Näistä seka- rakenteisista laivoista siirryttiin täysrautarunkoisiin laivoihin. Ensimmäiset täysin rauta- runkoisia laivoja kutsuttiin Monitoreiksi, joiden aikana sekarakenteiset poistuivat käy- töstä. Rautarunkoisesta laivasta alkoi hidas matka kohti kokonaan teräksestä valmis- tettuun laivaan. Pääosa meille säilyneistä varhaisista metallirunkoisista laivoista ovat aikanaan uponneita (Gould 2000: 75, 254–268). Näissä välikauden aluksissa36 kokeiltiin erilaisia ratkaisuja metallirunkoisten laivojen rakennusteknologisiin ongelmiin aina 1900-luvulle asti (Gould 2000: 244). Pääosassa maailmansotien aikana uponneiden laivojen rungon materiaalina on käytetty metallia. Tämä tosiseikka näkyy myös tut- kielmani hylkyaineistossa, jossa metallirunkoiset ovat enemmistö (LIITE 4). 34 PSU on lyhenne practilac salinity unit:sta. 1 PSU vastaa yhtä promillea eli tuhannesosaa. 35 Iron clad oli tyyppinimityksenä käytössä pitkälle 1900-luvun puolelle, vaikka laivoissa ei enää ollut välttämättä puisia osia (Gould 2000). 36 Välikauden aluksella (eng. transitional period) tarkoitetaan perinteisen purjealuksen ja höyrymootto- rialuksen sekoitusta, jolla oli sekä purjealuksen takila ja höyrymoottori (Gould 2000). Hylkyjen runkomateriaali Metallirunkoiset 43% Puurunkoiset 24% Materiaali tuntematon 34% 35 Metallirunkoisia hylkyjä on aineistosta reilusti yli puolet. Materiaaliltaan tuntemattomien määrää kasvattaa Ahvenanmaan rekisteristä peräisin olevat hylyt, koska tiedoissa ei mainittu aluksen rungon materiaalia. Nämä ovat todennäköisesti kuitenkin metallirunkoisia, sillä kyseessä on pääosin höyry- ja moottorilaivojen hylkyjä. Vain Jon nimisen aluksen hylky saattaa olla todennäköisemmin puurunkoinen, koska alus on tyypiltään kaljaasi. Vedenalaisten kohteiden osalta on todettu metallirunkois- ten hylkyjen kärsivän korroosiosta37 enemmän kuin puurunkoisten hylkyjen. Tämä johtuu siitä, että metallit kärsivät suhteessa puuta enemmän meriveden vaikutuksista kemiallisella ja sähkökemiallisella tasolla (Gregory & Oxley 2002: 717). Käytännössä tämä tarkoittaa, että Itämeressä syvällä sijaitsevat hylyt voivat ulkoisesti näyttää ole- van paremmassa kunnossa kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Vastavuoroisesti myös hylky vaikuttaa ympäristöönsä. 1800-luvun aikana moottorikäyttöiset laivat yleistyivät. Luonnollisesti tämä on tarkoittanut polttoaine- tankkien tavanomaistumista laivoissa sekä rahtiliikenteessä öljyn kuljettamista. Yh- teensä maailman meristä tunnetaan vuosien 1890–2004 välisenä aikana haaksirikkou- tuneiden laivojen hylkyjä 8 569 kappaletta, joista 1 583 on rahtilaivojen hylkyjä. Nämä tunnetut hylyt, joista 75 % on uponnut toisen maailmansodan aikana, ovat potentiaali- sia ympäristöriskejä. Lukumäärä ei sisällä arviota vielä paikantamattomista hylyistä. Kaikki nämä ympäristöriskeiksi tunnistetut hylyt sisältävät öljyä vähintään polttoaine- tankeissaan ja rahtilaivojen osalta myös rahtitankeissa. Karkein alin arvio hylkyihin jää- neen öljyn määrästä liikkuu kokonaisuudessaan 2,5 miljoonan tonnin luokassa, kor- keimman arvion liikkuessa 20,4 miljoonassa tonnissa maailmanlaajuisesti. Tarkkaa ar- viota määristä on mahdotonta tehdä, koska käytössä olleita öljylaatuja että laivatyyp- pejä on ollut monta erilaista. Lisäksi laivan rahtia ja sen määrää koskevat arkistotiedot ovat usein puutteellisia (Svensson 2010: 7–8). Itämeressä oleviin hylkyihin jääneen öljyn määrää ei ole arvioitu, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä etenkin toisen maailmansodan aikana uponneiden alusten hylyissä öljyä on enemmän tai vähemmän, riippuen aluksen koosta ja sijainnista. Hylyillä on ympäristöllisen riskin lisäksi positiivi- nen vaikutus ympäristöönsä. Ajan kuluessa ne sopeutuvat ympäristöönsä, mikä näkyy yleensä tuhoutumisen hidastumisena, kun hylyn ympärille on syntynyt suojaava mik- 37 Metallilla on kahdenlaisia korroosioprosesseja: anonisia (hapettuminen) ja katodisia (pelkistyminen). Korroosioprosessi itse on sähkökemiallinen prosessi, jossa syövyttävä ympäristö aiheuttaa metallin liu- kenemisen ympäristöön. 36 roympäristö (MacLeod 2002: 698). Hylyt tarjoavat kasvualustan erilaisille vesikasveille ja piilopaikkoja pieneliöille, jolloin ne muuttuvat keinotekoisiksi koralliriutoiksi ja rikas- tavat paikallista ympäristöä ja sen eliöstöä (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 158). 3.3.3. Ihmisen vaikutus hylkyjen ympäristöön Ihmisen toiminta 1900-luvun puolenvälin jälkeen on asia, jonka on myös tiedostettava vaikuttavan sekä hylkyjen säilymiseen että Itämereen ja arkeologiaan. Kemiallisten aseiden käyttö sodankäynnissä kiellettiin kansainvälisesti vuonna 1925, mutta sopi- muksesta huolimatta aseiden kehittämistä ja tuottamista jatkettiin. Toisen maailman- sodan aikana kemiallisia aseita tuotettiin kokonaisuudessaan noin 137 000 tonnia muun muassa sinihappoa38 ja sinappikaasua39. Aseita ja ammuksia on hävitetty upot- tamalla niitä meriin (Pohjoispää 2012). Itämereen on erilaisia kemiallisia aseita upotettu Skagerrakiin noin 170 000 tonnia, Bornholmin syvänteen läheisyyteen noin 40 000 tonnia ja Gotlannin syvänteen alueelle noin 958 tonnia vuosien 1946–1972 välisenä aikana. (Pohjoispää 2012). HELCOM on vuoden 1996 raportissaan arvioinut Itämereen hävitetyn yli 300 000 tonnia kemiallisia aseaineita upottamalla (HELCOM 1996 64B: 197). Aseita on upotettu muihinkin meriin tonneittain hätäisesti ja salaten, joten määrät, koostumuk- set ja sijainnit ovat tuntemattomia. Pohjoispää toteaa tilanteeseen olevan osasyynä liittoutuneiden40 puolesta tehty upotuspaikkojen salassapitosopimus 50 vuoden ajaksi. Hän huomauttaa, että matalissa vesissä sijaitsevista upotuspaikoista on raportoitu ka- lastajien loukkaantumisia (Pohjoispää 2012). Itämereen hävitettyjen asetyyppien joukossa on: lentopommeja, tykkien ammuksia, miinoja, herkästi räjähtäviä pommeja, savukranaatteja sekä erilaisten ke- miallisten aseiden säilytysrasioita, jotka ovat sisältäneet tai sisältävät kyseistä kemial- lista asetyyppiä, kuten sinappikaasua. Tutkijat huomauttavat, että näiden aseiden tu- houtumiseen ja säilymiseen merenpohjassa vaikuttaa minkä sisällä ne ovat, koska ammustyyppien metalliset kuoret ovat eri paksuisia (Missiaen et al. 2010). Kemialliset ase-aineet aiheuttavat ympäristönsä hapettumista hajoamisprosessin aikana (Missiaen 38 Sinihappo on kaasu, joka aiheuttaa hengenahdistusta, kouristuksia ja lopulta sydänpysähdyksen (Poh- joispää 2012). 39 Sinappikaasu on kaasu, joka aiheuttaa ihovaurioita, keuhkopöhöä, sokeutta ja syöpää (Pohjoispää 2012). 40 Toisessa maailmansodassa Saksaa ja Saksan kanssa liittoutuneita valtioita Japania ja Italiaa vastaan sotineita valtioita muun muassa Iso-Britanniaa, Yhdysvaltoja ja Ranskaa nimitetään liittoutuneiksi. 37 et al. 2010). Tämä on mielenkiintoinen tieto, koska Ian MacLeod (2002: 700–701, 705) on todennut vedessä olevan hapen määrän yhden tärkeimmiksi korroosion nopeutta määrittäväksi tekijäksi. Vedessä oleva happi yhdessä suolapitoisuuden ja lämpötilan kanssa ovat korroosioon ensisijaisesti vaikuttavat muuttujat. Meriin hävitettyjen kemi- allisten aseiden kohdalla ei tarkkaan tiedetä, kuinka laajalle alueelle Itämereen ja Poh- janmeren alueelle ne ovat voineet levitä. Itämerellä on usein harjoitettu aktiivisesti kalastusta hävitysalueiden läheisyydessä, jolloin troolikalastus voi levittää aineita. Hä- vitetyt aineet ovat kuitenkin vettä painavampia, joten todennäköisemmin ne pysyvät pohjan tuntumassa, jossa on viileämpää (Missiaen et al. 2010). Tämä voi tutkijoiden mukaan aiheuttaa aseaineiden imeytymisen pohjasedimentteihin, missä ne säilyvät hajoamattomina kauemmin kuin suorassa kosketuksessa veden kanssa. Missiaen ja muut tutkijat huomauttavat kokonaisten ammusten voivan hautautua sedimentteihin ja säilyä ehjänä kauemmin. He ovat lisäksi todenneet, ettei sedimentteihin hautautu- neita ammuksia saada näkymään kaukoluotaukseen perustuvien laitteiden tuottamas- sa datassa41. Tämä hankaloittaa hylkyalueiden riskien arviointia (Missiaen et al. 2010). Missiaen ja muut tutkijat toteavat, että Itämereen hävitetyt ammukset vuotavat ja myrkylliset yhdisteet varmuudella leviävät hävityspaikkojensa ulkopuolelle. He ovat tutkimuksessaan saaneet selville levinneisyyden kattavan noin 100 metrin laa- juisen alueen hylyn ympäristössä (Missiaen et al. 2010). Kokonaistilanteesta ei heidän mukaansa ole mahdollista tehdä arviota, koska hävittämiseen käytetyn alueen koko- luokka on noin 1 000 km2. Arviointia hankaloittaa epävarmuus hävitystavasta. Kaikkia ammuksia ei ole varmuudella upotettu merenpohjaan laivojen mukana, vaan osa on todennäköisesti saatettu vain heittää ammuslaatikoissa vedenvaraan tai sellaisenaan mereen (Missiaen et al. 2010). HELCOM on vuoden 1996 raportissaan arvioinut, että noin 30 ammuslastissa ollutta laivaa on upotettu Itämereen tahallaan (HELCOM 1996 64A: 19), ja näistä aluksista osa on ollut Saksasta takavarikoituja kauppalaivoja eli sivii- lialuksia. Laivoista 26 oli nimettyjä ja 6–8 nimeämättömiä (HELCOM 1996 64B: 197). 3.4. Populaarikulttuuri ja populaarit tietotekstit Ihmisten mielikuviin hylyistä vaikuttaa tapa, jolla hylyt tuodaan esiin populaarikulttuu- rissa sekä populaareissa tietoteksteissä. Sillä, miten hylyt esitetään erilaisissa mediois- 41 Missiaen ja muut toteavat esimerkiksi side-scan sonar ja multibeam-sonar teknologioiden olevan sellasia, etteivät ne paikanna sedimentteihin hautautuneita ammuksia. 38 Sukeltajien määrä Suomessa ei-sukeltajia väestöstä 99,1 % Sukeltajaliittoon kuuluvia sukeltajia väestöstä 0,2 % Sukeltajaliitoon kuulumattomia sukeltajia väestöstä 0,7 % sa tai fiktiossa, on suuri merkitys hylkyjen suojelun kannalta. Populaarikulttuuri saavut- taa laajan yleisön, jolla ei välttämättä ole entuudestaan ollut aikaisempaa kosketusta historiallisiin hylkyihin. Suomessa on noin 10 000 sukellusharrastajaa Sukeltajaliiton mukaan (Sukeltajaliitto 2016A). Yleisradion harrastussukeltajia käsittelevässä artikke- lissa on arvioitu sukeltajien kokonaislukumääräksi noin 50 000 eli noin 40 000 sukelta- jaa ei kuulu Sukeltajaliittoon eikä ole sitoutunut hylkysukeltamisen eettisiin käytös- sääntöihin (Yleisradio 2014). Käytännössä sukeltajia on Suomen mittakaavassa yhtä paljon kuin Porvoossa on asukkaita. Suomen virallinen asukasluku vuoden 2016 lopus- sa oli 5 503 297 henkeä (Tilastokeskus 2017), jolloin sukeltajia on väestöstä vain noin 0,2–0,9 % ja ei-sukeltajia on 99,1 %42. Valtaosa väestöstä ei sukella ja muodostaa todennäköisesti mielipiteensä historiallisista hylyistä populaarikulttuurin ja populaarien tietotekstien, kuten uutisten, pohjalta. Jeremy Green (2004: 376) on todennut suurimmalla osalla ihmisistä pääasias- sa olevan hyvin vähän tietoa vedenalaisesta arkeologiasta ja vedenalaisista muinais- jäännöksistä, koska luotettavaa popularisoitua tietoa on saatavilla varsin vähän, eikä tiedon saavuttaminen ole välttämättä aina helppoa. Todennäköisempää on, että sukel- tajilla on keskimäärin enemmän tietoa vedenalaisesta arkeologiasta ja hylyistä mui- naisjäännöksinä. Yhtenä syynä on erilaisten kampanjoiden suuntautuminen ensisijai- sesti sukeltajille, kuten kansainvälinen PADI43:n Project AWARE44. Suomessa projektia on aktiivisesti kehitetty ja lokalisoitu. Projektin nimi nykyään on ”Helli hylkyjämme – 42 Prosenttiluvut ovat laskettu prosenttilaskun peruskaavan mukaisesti ja ovat puhtaita arvioita. Sukel- tajaliiton sivuilla ja Yleisradion artikkelissa ollut sukeltajien lukumäärä on jaettu vuoden 2016 väkiluvulla. Prosentit on pyöristetty lähimpään tasalukuun, eikä arvio sisällä mahdollisia ulkomaisia sukellusturisteja. 43 Professional Association of Diving Instructors on kansainvälinen sukelluskoulutusjärjestö, joka on syntynyt Yhdysvalloissa ja määrittelee sekä kehittää sukelluskoulutuksien sisältöjä (PADI 2016B). 44 Projektin viralliset sivut löytyvät osoitteesta: www.projectaware.org. 39 kampanja”, mutta se on aikaisemmin tunnettu nimellä ”Kunnioita hylkyjämme – kampanja”. Kampanjaa tukevat sekä Sukeltajaliitto (Sukeltajaliitto ry 2016B) että Mu- seovirasto yhdessä (Museovirasto 2016A). Sukeltajille suunnattua popularisointia ja toimintaa on runsaasti verrattuna ei-sukeltaviin. Käsittelin aiemmin Pirjatanniemen kuvausta yleisimmästä kulttuuriperintörikoksesta (katso 3.2.2. Kulttuuriperintörikos), jossa kajoaminen johtuu ajattelemattomuudesta ja tiedonpuutteesta. Toisin sanoen vedenalaisia muinaisjäännöksiä ja historiallisia hylkyjä koskevaa tietoa pitäisi lähtökoh- taisesti popularisoida sukeltajapiirien ulkopuolelle, jotta ei-sukeltavan väestönosan pohjatiedot olisivat samaa tasoa sukeltajien kanssa, jo ennen sukellusharrastuksen aloittamista. 3.4.1. Historialliset hylyt fiktiossa Historiallisia hylkyjä näkee populaarikulttuurissa esimerkiksi sarjakuvissa, televisiosar- joissa, elokuvissa ja videopeleissä. Fiktiossa hylyt toimivat usein tarinoiden taustalla tuomaan juoneen kiehtovuutta ja jännitystä. Ne voivat myös olla toiminnan kohteena, koska mielikuvissa historiallinen hylky kätkee sisäänsä aarteita. Erityisesti nuoret ja lapset kohtaavat näitä mielikuvia ja niihin liittyviä toimintatapoja sarjakuvissa ja video- peleissä, vaikka molempia suunnataan myös aikuisille. Keno Don Rosa on yksi tunne- tuimmista seikkailuvitsisarjojen tekijöistä, joka on luonut pitkän uran ankkapiirtäjänä. Rosa, kuten varsin monet muutkin fiktiota kirjoittavat, hyödyntää tarinoissaan todellis- ta historiaa sekä historiasta löytyviä vanhoja tarinoita ja taruja. Rosa on tullutkin kuu- luisaksi tarinoissaan olevista historiallisista faktoista. Aarre lasimaljassa -nimisessä tarinassa Roope, Aku ja pojat ovat purjeh- timassa Karibianmerellä45 etsimässä 1600-luvulla uponneen espanjalaisen laivan hyl- kyä, jonka uumenista löytyy kaikkien Karibianmerelle uponneiden aarrelaivojen sijain- nit sisältävä kartta. Etsintöjensä aikana he kohtaavat kieroja aarteenetsijöitä, jotka koettavat varastaa kyseisen kartan ankkojen paikannettua hylyn. Seikkailun aikana tavoitellaan aarrekarttaa, ja tarinan päättyessä historiallinen hylky on tuhoutunut, ros- vot päätyneet telkien taakse ja ankat ovat saaneet palkkiokseen ”aarrehylkyjen” sijain- titiedot sisältävän kartan (Rosa 1991). Sarjassa Roope Ankan Elämä ja Teot on Mis- sisipin Mestari niminen tarina, jonka keskiössä on perimätieto 1850-luvulla uponneesta 45 Tarkalleen ottaen Rosan tarinassa ankat on sijoitettu purjehtimaan Florida Keys’n –alueelle, varsin lähelle todellista The Spanish Galleon Trail hylkypuistoa. 40 höyrylaiva Drennan Whytestä. Tarinassa nuori Roope etsii setänsä Angus MacAnkan kanssa höyrylaivan kultalastia, Karhukoplan esi-isien ollessa roistojen roolissa. Tässäkin tarinassa Drennan Whyten hylky löytyy kultalastin kanssa, mutta tuhoutuu kultalastista käydyn kamppailun aikana. Tarinan lopussa lasti kuitenkin päätyy oikealle omistajal- leen ja ankat saavat palkkion, Karhukoplan joutuessa telkien taakse (Rosa 1992). Rosan lisäksi monet muutkin ankkataiteilijat ovat kunnostautuneet hylkyjä sisältävien tarinoi- den teossa. Aku Ankan taskukirjassa numero 303 on yksi tarina, jossa Roope ja Aku haluavat päästä käsiksi hylyn sisältämään kassakaappiin. Kassakaapissa on Roopen nuoruuden aikainen koulutodistus, jonka hän tarvitsee osoittaakseen Kroisos Penno- selle, että osaa laskea. Tässäkin tarinassa hylky on vain kulissina taustalla, josta ”aarre” eli todistuksen sisältävä kassalipas noudetaan. Itse hylky ei tuhoudu vaan jää niille si- joilleen koulutetun valaan noudettua lippaan (Transgaard & Bancells 2005). Hylyt esiintyvät juonikuvioiden taustalla tai toiminnankohteena myös videopeleissä. Uncharted –pelisarjan päähenkilö Nathan Drake etsii jokaisessa pelissä aarretta. Sarjan ensimmäisessä ja neljännessä osassa historialliset hylyt ovat merkittä- vässä osassa juonta. Sarjan ensimmäisessä pelissä Uncharted: Drake’s Fortune pää- hahmot törmäävät viidakossa toisen maailmansodan aikaiseen natsi-Saksan sukellus- veneeseen. Pelaaja ohjaa Nathanin hahmon tutkimaan sukellusvenettä, jonka sisällä on aarteelle El Doradoon johdattava kartta. Saatuaan kartan haltuunsa Nathan pake- nee sukellusveneestä, joka alkaa tuhoutua (Naughty Dog LLC 2007). Sarjan neljännessä ja viimeisessä osassa Uncharted 4: A Thief’s End on mukana jälleen historiallinen hylky. Tarinassa Nathan yhdessä vaimonsa Elenan ja veljensä Samin kanssa etsivät tarunhoh- toista merirosvojen saarta Libertaliaa, joka on Henry Averyn merirosvoaarteen kätkö- paikka. Etsitty aarre löytyy lopulta Averyn laivasta, joka tuhoutuu aarteenetsijöiden välisissä kahinoissa (Naughty Dog LLC 2016). Toinen tunnettu videopelisarja, jossa his- toriallinen hylky on päässyt juonen keskiöön, on Tomb Raider. Pelin päähenkilö on Lara Croft, joka on Indiana Jonesin tavoin fiktiivinen arkeologi ja etsii aarteita talletettavaksi museoihin. Pelisarjan toisessa osassa Tomb Raider II kuvataan fiktiivinen matkustaja- laiva Maria Dora, jonka hylystä pelaaja ohjaa Lara Croftin noutamaan etsimäänsä esi- nettä. Hylky on rakennettu metallista ja kohtalaisen nykyaikainen eikä se tuhoudu pe- laajan suoritettua tehtävänsä (Core Design 1997). Suuremmalla todennäköisyydellä fiktiossa hylky kuitenkin tuhoutuu, kuten suositun Assassin’s Creed –sarjan kolmannes- sa osassa oleva Octavius. Tuhoutuminen alkaa heti pelaajan saatua haltuunsa kartan ja 41 pelihahmo on ohjattava pakenemaan hylystä (Ubisoft 2012). Myös kotimainen televi- siosarja The Heroes of the Baltic sea vuodelta 2016 hyödyntää juonessaan kultaraha- lastissa uponnutta “aarrealusta” (Latvala 2016). Sarjassa esiintyvät muinaisjäännöspai- kat tuhoutuvat aarteen etsinnän lomassa enemmän tai vähemmän. Fiktiossa esiintyy selkeästi tietty, toistuva kaava. Historiallinen hylky ja muinaisjäännöskohde sisältävät yksittäisen, arvokkaasta materiaalista valmistetun tai aarteelle johtavan esineen, jota tarinassa tavoitellaan. Pelaajan tai lukijan jännitystä ylläpidetään sillä, että sijaintipaikka tuhoutuu aarteenetsinnän aikana tai alkaa tuhou- tua heti kun esine on saatu haltuun. Juonen ydin rakentuu käsitykselle siitä, että yksit- täinen esine on merkittävä rahallisen arvonsa, materiaalinsa tai esimerkiksi kauneu- tensa takia. Sen sijaan historiallinen hylky löytökonteksteineen on toissijainen. Tämä aarteenmetsästykselle tyypillinen arvomaailma ja näkemykset ovat fiktion pohjana. 3.4.2. Hylyt populaareissa tietoteksteissä Vuosien 1998–2017 välillä on julkaistu historiallisia hylkyjä koskevia uutisia vähintään 44 kappaletta. Hyvin todennäköisesti uutisia on enemmänkin, mutta niiden löytäminen riippuu siitä, millä hakusanoilla niitä etsii. Uutiset ovat todennäköisesti yleisin populaa- ritekstimuoto, jonka kautta ei-sukeltavat saavat historiallisiin hylkyihin liittyvää verrat- tain luotettavaa tietoa ja saattavat hylyistä kiinnostua. Tutkielmani pääpaino ei ole media-analyysissä, mutta suojelun kehittämisen kannalta on olennaista hahmottaa miten historialliset hylyt esitetään niitä koskevassa uutisoinnissa. Käsitelläänkö hylkyjä aarteiden säilytyspaikkoina, jolloin arvomaailma on aarteenmetsästäjien, vai muinais- jäännöksinä ja yhteisenä perintönä, jolloin näkökulma ja arvomaailma ovat arkeologin? Uutisissa on käsitelty hylkyjä eri aikakausilta. 24 6 8 5 1900-1918 & 1939- 1945 1800 1300-1700 Muut Uutisten hylkyajoitusten jakautuminen 42 Uutisten määrä aiheittain Hylyt aarteina 30% Hylyt muinaisjäännöksinä 49% Muut 21% Hylkyuutisointeja, jotka käsittelevät tutkielmani hylkyaineiston aikaisia hylkyjä, on otannassa mukana 24 kappaletta, loput ovat tätä varhaisempia. Olen jakanut uutiset kahteen pääkategoriaan: hylyt aarteina ja hylyt muinaisjäännöksinä. Kolmas kategoria muut oli luotava niille uutisille, joissa itse hylky ei ole ollut keskiössä vaan uutisen taus- talla (LIITE 1). Hylkyjä koskevien artikkeleiden ensimmäisessä pääkategoriassa hylyt aarteina painottuu aarteenetsijän arvomaailma: hylyistä puhutaan ensisijaisesti aarre- hylkyinä, kiinnostus hylkyyn kohdistuu pääasiassa sen sisältämään lastiin ja lastin mah- dolliseen arvoon nykyrahassa. Lisäksi hylkyyn kohdistuva toiminta on kajoavaa. Tämän kategorian artikkeleissa hylkysukeltajilla ja arkeologeilla sekä merihistoriantutkijoilla on selkeä ero siinä, miten hylkyihin kohdistuvaan toimintaan suhtaudutaan. Otannan 43 uutisesta 13 artikkelia täytti kriteerit. Toisessa pääkategoriassa hylyt muinaisjään- nöksinä painottuu arkeologin ja tutkijan arvomaailma: artikkeleissa keskitytään hylky- jen kulttuurihistorialliseen arvoon ja painotetaan niiden merkitystä hautoina eikä hy- lyistä puhuta aarrehylkyinä vaan löytöinä, nimellään tai laivatyypin edustajana. Artik- keleissa saatetaan nostaa esiin hylkyihin liittyviä ongelmia, kuten Itämeren saastumi- nen. Artikkeleissa ei esiinny arkeologin, tutkijoiden ja sukeltajien välillä näkökulmaero- ja siinä, miten hylkyihin kohdistuvaan toimintaan suhtaudutaan. Tähän kategoriaan sijoittuu otannan 43 uutisesta 21 artikkelia. Kolmanteen kategoriaan muut luokittelin uutiset, joissa historiallinen hylky oli lähinnä artikkelin taustalla. Näissä uutisissa käsi- teltiin hylkyihin liittyviä ilmiöitä, jotka saattoivat olla esimerkiksi poliittisia tai matkai- lullisia, tai käsiteltiin hylyn historiaa ennen haaksirikkoa. Näitä uutisia otannasta oli yhdeksän kappaletta. 43 Analyysin perusteella median suhtautuminen historiallisiin hylkyihin vai- kuttaa olevan muinaisjäännöspainotteinen ja kulttuurihistoriaa arvottava. Suojelun kannalta tällainen tilanne olisikin suotuisa, koska populaarit tietotekstit edesauttavat näkemään eron fiktion sekä todellisuuden välillä ja tekemään eron arkeologin ja aar- teenetsijän välille. Lähtökohtaisesti tilanne vaikuttaa hyvältä, mutta näkökulman me- dianäkyvyyttä ei tule pitää itsestään selvänä, vaan se vaatii arkeologien aktiivista nä- kymistä mediassa. Richard Gould (2000: 328–330) toteaa median olevan aina kiinnos- tunut aarteenetsinnästä, koska aarteenetsijät saavat nopeita ja näyttäviä tuloksia, jot- ka puolestaan tuottavat medialle myyviä juttuja ja takaavat tulevaisuudessakin me- diajulkisuutta. Historiallisten hylkyjen tiedollinen arvo ja muinaisjäännöksen mahdolli- nen kulttuuriperinnöllinen näkökulma ovat aina vaarassa jäädä aarteenetsinnän ja yksi- lön eduntavoittelun jalkoihin. Jeremy Greenin (2004: 369) mukaan tätä ongelmaa pa- hentaa arkeologien tapa karttaa mediaa, jolloin aarteenetsijät saavat kilpailematta tutkijoita suuremman osan mediajulkisuudesta, joka esittää aarteenetsijöiden toimin- tatavat positiivisessa valossa. Arkeologien pitää näkyä mediassa myös toisesta syystä. Gould (2000: 328–329) huomauttaa Toni Carrellin jo vuonna 1996 todenneen aar- teenetsijöiden pyrkivän enenemässä määrin näyttäytymään tieteentekijöinä, jotka hyödyntävät arkeologisia tutkimusmetodeja. Tällä toiminnalla aarteenetsijät käyttävät arkeologiaa hyväkseen nostaakseen historiallisista hylyistä ryöstetyn esineistön rahal- lista myyntiarvoa sekä luodakseen toiminnalleen tieteellistä uskottavuutta. Gould (2000: 316–317) toteaa aarteenetsijöiden olevan valmiita vääristelemään historiaa luomalla fiktiivisen traagisen tarinan hylyn alukselle, jota sitten väitetään tutkittavan ja tallennettavan esineiden noston yhteydessä. Romantisoinnin vaikutusta muinaisjään- nöksiin on mahdollista valottaa Espoon kultasormuksen tapauksella. Vuonna 2013 metallinilmaisinharrastaja löysi Espoon pellolta kullasta valmistetun, rikkinäisen 1300-luvun aikaisen sormuksen. Muinaismuistolaissa olevien pykälien mukaisesti Museovirasto lunasti sormuksen löytäjältä ja maksoi tälle sormuk- sesta löytöpalkkion. Palkkion koko määritettiin punnitsemalla sormus, ja painon perus- teella laskettiin minimilunastushinta jalometallin nykyisen arvon mukaan. Tämän mi- nimilunastushinnan päälle lisättiin vielä neljännesosa, eli sormuksen löytäjä sai löytö- palkkionaan jalometallinarvon 1,25 kertaisena (Museovirasto 2014). Mediassa sormuk- sesta puhuttiin ”mittaamattoman arvokkaana” (Mokkila 2013), minkä metallinil- maisinharrastajat ja maallikot mielsivät tarkoittavan kymmeniä tuhansia euroja (Rimai- 44 la 2013), vaikka sormuksen elinkaari ei ollut tiedossa. Keskustelussa myös unohdettiin täysin, miten metallit syöpyvät korroosion vaikutuksesta Suomen maaperässä muuta- man sadan vuoden aikana käyttökelvottomaksi materiaaliksi eli nykyrahassa arvotto- maksi. Keskustelussa jätettiin noteeraamatta sormuksen rikkinäisyys ja se, että kysees- sä oli yksittäinen esine ilman löytökontekstia. Keskustelu ilmentää valtaosan kokonais- tietämystä arkeologiasta ja arkeologisten jäännösten säilyvyydestä. Populaarikulttuuri ja populaarit tietotekstit vaikuttavat ensisijaisesti asenteisiin ja mielikuviin arkeologis- ta, eli siihen minkälainen on luotettava arkeologi ja asiantuntija sekä mikä on arkeolo- gisesti merkittävä tietolähde: kokonaisuus vai yksittäinen esine. 45 4. Suojelumentaliteetin synty käytännössä Historiallisten hylkyjen suojelu koostuu edellisessä kappaleessa läpikäydyistä osista ja niiden yhteisvaikutuksesta. Tämän kappaleen alaluvuissa tarkastelen kulttuuri- perintöhallinnon, lainsäädännön, popularisoinnin ja populaarikulttuurin sekä Itämeren luomaa kokonaisuutta. Tarkasteltaessa suojelua keskitytään usein yhteen osa- alueeseen, jolloin muiden osa-alueiden merkitys sivuutetaan. Suojelusta puhuttaessa keskiössä pidetään lainsäädäntöä ja ympäristötekijöitä, vaikka todellisuudessa paino- pisteen pitäisi olla popularisoinnissa ja huomioida myös kulttuuriperintöhallinto. Tä- män kappaleen teemana on tutkia miten suojelumentaliteetti syntyy ja miten historial- lisia hylkyjä voidaan hyödyntää edistämään mentaliteetin kehittymistä. 4.1. Kulttuuriperintöhallinto on työkalu Kulttuuriperintöhallinnon muodostavat yliopistot, Museovirasto ja museot sekä kol- mannen sektorin toimijat, kuten yhdistykset. Käsitteen laaja ja abstrakti määritelmä aiheuttaa suojelun näkökulmasta ikävän ongelman, jossa hallinto ymmärretään kape- aksi ja arkeologiasta irralliseksi osaksi. Laurajane Smith (1993, 2008: 64) on jo vuoden 1993 artikkelissaan todennut ongelman ja kaksi pääsyytä, jotka johtavat ongelman syntyyn. Johanna Enqvist (2016: 55) on väitöskirjassaan huomannut Suomessa vallitse- van saman ilmiön, jossa kulttuuriperintöhallintoa käsitellään ja kritisoidaan perinteisen yksinkertaistavan näkökulman kautta. Näkökulmassa hallinto kuvataan merkityksettö- mäksi toimijaksi ja arkeologialle hyödyttömäksi. Jeremy Green (2004: 371) jakaa Smit- hin ja Enqvistin huomiot, mutta huomauttaa ongelman johtuvan osaksi käsitteen vai- keaselkoisuudesta, joka johtaa väärinkäsityksiin ja epäselvyyteen siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Green painottaa siksi kulttuuriperintöhallinnon tavoitteena olevan koh- teen saavutettavuuden edistäminen sekä tutkimuksellisesti että populaaristi, kohteen ehdoilla. Kulttuuriperinnön marginalisoimiseen ja väheksyntään johtavia pää- asiallisia syitä Smith (1993, 2008: 64) on kuvannut seuraavasti. Ensimmäiseksi hän nos- taa esiin asenneongelman: kulttuuriperinnön saavutettavuuteen ja säilymiseen liittyvät haasteet sekä ongelmat nähdään ensisijaisesti koskevan vain ja ainoastaan kulttuuripe- rintöhallintoa. Asenne pohjautuu ajatukseen, ettei arkeologia tieteenalana liity millään lailla kulttuuriperintöhallintoon. Tämä vanhakantainen näkökulma tuottaa mielikuvan 46 hallinnosta seinänä, joka erottaa ”puhtaan” tieteellisen arkeologian politiikasta ja sii- hen liittyvästä kulttuurista. Smith korostaa tämän asenneongelman vaikuttavan toisen pääsyyn syntyyn eli hallinnon erottamiseen siististi omaksi osa-alueekseen. Smith huomauttaa, että hallinnon mielletään koostuvan vain tietyistä, samoista prosesseista, joilla säädellään muinaisjäännösten ja kulttuuriperinnön saavutettavuutta, mutta joka ei liity arkeologiaan itseensä mitenkään. Marginalisoinnin ja merkityksen mitätöivä näkökanta heikentää kulttuuriperintöhallinnon toimivuutta tutkimukseen keskittynei- den arkeologien sulkiessa itse itsensä sen ulkopuolelle. Tilanne johtaa Greenin kuvaa- maan tilanteeseen, jossa kulttuuriperintöhallinnon merkitys ymmärretään väärin, kos- ka kulttuuriperintöhallintoa kokonaisuutena ei tunneta kunnolla. Tämä puolestaan Smithin (1993; 2008: 64) mukaan estää kulttuuriperintöhallinnon kunnollisen määritte- lyn. Hallinto perustuu yhteistyölle, jossa tutkimus on yksi kolmesta osa-alueesta. Jere- my Green (2004: 347–349) toteaa kulttuuriperintöhallinnon olevan ensisijaisesti työka- lu ja keskustelualusta, jollaisena se tulisi myös nähdä. Tällöin suhtautuminen hallintoon olisi pragmaattista. Donald H. Keith (2002: 741–742) on todennut, ettei ole mahdollista tehdä pitkän tähtäimen suojelupäätöksiä, mikäli hallinnoijilla ei ole riittävästi tietoa muinaisjäännöskohteen rajoituksista ja mahdollisuuksista. Tutkimusta tekevät vastaa- vat tämän merkittävän tiedon tuottamisesta. Vain tämän tiedon avulla on mahdollista turvata muinaisjäännösten säilyminen tulevaisuuteen. Tutkimusta tekevät unohtavat tällöin oman merkityksensä hallinnolle. Green (2004: 370–372) on todennut ulossul- keutumisen olevan syynä, miksi usein hallinnointisuunnitelmissa46 tutkimuksen tarpei- ta ei ole otettu huomioon tai ne on ohitettu. Tilanne aiheuttaa sen, että tutkimukseen keskittynyt tieteenhaara pitää hallintoa hyödyttömänä ja väheksyttävänä, kierre on siis valmis. Tilanne on valitettava, koska kulttuuriperintöhallinnon käyttäminen työkaluna on paras keino edesauttaa muinaisjäännöksiin liittyvän suojelumentaliteetin syntyä ja ylläpitoa. 4.1.1. Maailmansotien aikaisten hylkyjen suoja Muinaisjäännös- ja kulttuuriperintökohteiden suojelussa nojataan Greenin (2004: 369– 370) mukaan perinteisesti lainsäädäntöön. Hän kuitenkin huomauttaa näkökannan olevan auttamattoman vanhanaikainen ja ajasta jäljessä, ainoastaan lainsäädäntöön 46 Green käyttää tekstissään termiä cultural resource management plan. 47 nojaava suojelu ei yksinkertaisesti toimi. Green toteaa lainsäädännöllisten keinojen toimivan vain, mikäli olemassa on lakia tukevia koulutusohjelmia. Greenin huomio pe- rustuu popularisoinnin ja muinaisjäännösten sekä kulttuuriperinnön saavutettavuuden tuottamaan vaikutukseen ihmisten asenteissa edellä mainittuja kohtaan. Elina Pirja- tanniemi (2008: 177) jakaa Greenin näkemyksen asiasta todetessaan, ettei rikoslaki suojelun välineenä toimi, ellei ihmisillä ole entuudestaan riittävästi tietoa muinaisjään- nöksistä ja kulttuuriperinnöstä, jolloin lainsäädännön viesti on selkeä. Pirjatanniemi muistuttaa rikoslaissa olevien rangaistusten olevan viimeinen oljenkorsi väärinkäytök- siin puututtaessa. Tästä syystä Pirjatanniemi painottaa, ettei rikoslakia pitäisi nähdä ensisijaisena suojelun työkaluna. Lakiin nojaava suojelu on heikoilla myös siltä osin, ettei lakia juuri voida valvoa. Hylkyjen kaltaiset vedenalaiset muinaisjäännökset, kuten maallisetkin muinaisjäännökset, sijaitsevat usein paikoissa jonne valvonta ei yllä ja sitä on mahdotonta järjestää, jolloin verekseltään kiinni jääminen on äärimmäisen harvi- naista (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 158). Suomen Muinaismuistolain näkökulmas- ta ensimmäisen ja toisen maailmansotien aikana uponneet historialliset hylyt eivät välttämättä ole lain suojaamia. Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosien 1914–1918 välisenä aikana, joten muinaismuistolaki ei vielä suojaa vuonna 1918 uponneita hylky- jä, tutkielmani kirjoittamisajankohtana. Ensimmäisen maailmansodan miinoihin sodan päätyttyä uponneita hylkyjäkään suoja ei koske, saati toisen maailmansodan aikana vuosien 1939–1945 välillä uponneita. Muinaisjäännöslain suojaamat hylyt vuonna 2017 Identifiointi Uppoamis- vuosi Rakennusvuosi Rungon ikä Hylyn ikä Ladoga 1915 1869 148 102 Drott 1915 1881 136 102 Luna 1914 1905 112 103 Norra-Sverige 1914 1875 142 103 Everilda 1914 1882 135 103 Talabot 1914 - - 103 Fråck 1915 - - 102 Centric 1915 - - 102 Hernodia 1915 - - 102 48 Daisy 1915 - - 102 Runhild 1916 - - 101 Alfhild 1916 - - 101 Jug 1916 1915–1916 100–101 101 Skiftet 1916 1907 110 101 Nederland 1917 - - 100 Lejtnant Burakov 1917 1904/1905 112–113 100 Yhteensä: 16 hylkyä Edellä olevat 16 hylkyä ovat tämän tutkielman aineistosta muinaisjäännöslain suojaa- mia, ja ne lasketaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Joukossa on sekä sotalaivoja että siviililaivoja, joista osa on saattanut olla takavarikoituna sotatilanteessa laivaston käyt- töön. Näistä historiallisista hylyistä mahdollisesti ainoastaan Ladogan voidaan katsoa tällä hetkellä täyttävän kulttuuriperinnön kriteerit, koska Ladogaa on tutkittu sotamu- seon toimesta, hylkyä on käytetty virkistys- ja koulutussukelluskohteena, siitä on tehty runsaasti julkaisuja ja hylystä nostettua esineistöä on näytillä Sotamuseossa. Ladogan hylystä on näin luotu fyysinen ensimmäisen maailmansodan aikaa kuvastava kohde. Yllä olevasta taulukosta näkyy, että laivojen aktiivinen käyttöikä on pitkä. Hunter (2002: 728) on todennut tutkimuksissa selvinneen, että 1900-luvun ensimmäis- ten vuosikymmenten aikana rakennettujen metallirunkoisten laivojen keskimääräinen käyttöikä on yli 25 vuotta. Nämä laivat vanhenivat kuitenkin tekniikaltaan nopeasti. Richard Gould (2000: 249, 291) on todennut, että 1800-luvun loppupuolella laivat oli- vat jo valmistuttuaan teknologisesti vanhentuneita, koska laivojen rakentaminen vei aikaa. Metallirunkoinen alus oli siitä huolimatta niin arvokas, että sitä pyrittiin käyttä- mään mahdollisimman kauan, mikä tarkoitti modernisointia laivastoissa ja siviilikäytös- sä haaksirikonpartaalle ajoa. Muinaisjäännöslain suojaamien hylkyjen aktiivinen käyt- töikä ennen uppoamistaan on yltänyt yhdestä vuodesta aina 46 vuoden ikään asti. Täl- le ikähaarukalle sijoittuvat todennäköisesti myös ne hylyt, joiden rakennusajankohdas- ta ei ole tietoa. Näiden seitsemän hylyn, joiden vesillelaskuvuosi on tuntematon, koh- dalla rakennusajankohtaa voidaan arvioida hyödyntämällä Hunterin toteamaa keski- määräistä käyttöikää. Olettaen kyseisten laivojen (Talabot, Fråck, Centric, Hernodia, Daisy, Runhild, Alfhild ja Nederland) olleen noin 25 vuoden ikäisiä upotessaan, ne on todennäköisesti rakennettu 1890-luvun aikana. Eli silloin näidenkin laivojen rungon ikä 49 olisi 118–127 vuoden luokkaa, ja ne ovat valmistuessaan edustaneet vanhentunutta, suunnitteluaikakautensa teknologiaa. Otettaessa huomioon, että ensimmäisten koko- naan metallirunkoisten alusten tulosta maailman merille on noin 158–196 vuotta, niin nämä laivat sisältävät rakenteissaan erittäin tärkeää tietoa. Osa laivoista voi upota huomattavasti iäkkäämpinäkin, kuten Ladoga osoittaa. Lain suojaamissa historiallisissa hylyissä on myös seitsemän tunnistamatonta hylkyä. Nämä historialliset hylyt ovat lain suojaamia, koska ne ovat luokiteltu kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Mahdollisesti nämä hylyt ovat löytyneet jo vuosikymmeniä sitten, ja ovat olleet viranomaisten tiedossa jo kauan, minkä perusteella ne täyttävät kiinteän muinaisjäännöksen kriteerit. Identifioimattomat hylyt, jotka ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä vuonna 2017 Rekisteri nro. Uppoamis- vuosi Rakennus- vuosi Rungon ikä Hylyn ikä Muinaisjäännösluokitus 1393 1913? - - 104 Kiinteä muinaisjäännös 1182 - - - - Kiinteä muinaisjäännös 1132 - - - - Kiinteä muinaisjäännös 1660 - - - - Kiinteä muinaisjäännös 1652 - - - - Kiinteä muinaisjäännös 1105 - - - - Kiinteä muinaisjäännös 1655 - - - - Kiinteä muinaisjäännös Yhteensä: 7 hylkyä Suojelun kannalta näiden seitsemän historiallisen hylyn tilanne on epä- selvä. Niistä yleisesti saatavilla olevien tietojen perusteella vain yhden voidaan epäillä täyttävän kiinteän muinaisjäännöksen kriteerin, jonka Aminoff (2008: 116) on Suomen muinaismuistolaissa todennut hylyille olevan sata vuotta uppoamisesta. Kohteesta 1393 on löytynyt vuonna 1913 lyöty Norjalainen raha, joten vuotta 1913 aiemmin hyl- ky ei ole voinut upota (Muinaisjäännösrekisteri 1393). Suurelle yleisölle on haastavaa perustella, miksi nämä historialliset hylyt nauttivat lainsuojaa, vaikka ne eivät saatavilla olevien tietojen perusteella näytä täyttävän lain asettamaa kriteeriä. Historiallisista hylyistä neljä ovat suurella todennäköisyydellä muinaisjäännöslain suojaamia, koska niille on olemassa identifionti. Näitä hylkyjä ei ole kuitenkaan luokiteltu kiinteiksi mui- naisjäännöksiksi, jolloin niillä ei varmuudella voida todeta olevan lain suojaa. 50 Todennäköisesti lainsuojaamat hylyt vuonna 2017: Identifiointi Rekisteri nro. Uppoamis- vuosi Rakennus- vuosi Rungon ikä Hylyn ikä Muinaisjäännösluo- kitus Houtdjik/ apu- miinanraivaa-ja nro. 7 (ex. Muhu) nro. 8 (ex. Triton) 2612 1914? - - 103 Muu kohde Mologa 1459 1916 1903 114 101 Muu kulttuuriperin- tökohde Bditelnyj 1000023496 1917 1906 111 100 Muu kulttuuriperin- tökohde Johanna Oelsner Est Eki 1436 1917 1912 105 100 Muu kulttuuriperin- tökohde Yhteensä: 4 hyl- kyä Suurin osa tutkielmani hylyistä ei nauti Muinaismuistolain suojaa johtuen siitä, ettei niiden uppoamisesta ole tullut vielä kuluneeksi sataa vuotta. Osaa hylyistä ei mahdolli- sesti enää edes ole. Esimerkiksi vartiolaiva Merkurius on nostettu jo laivan uppoamis- vuonna romumetalliksi. Jäljelle on vain jäänyt hajanaisia hylyn osia vartiolaivasta (Mui- naisjäännösrekisteri 1216). Merkuriuksen kaltainen hylky on myös Europa, joka 1920- luvulla tuhottiin räjäyttämällä ja nostettiin osittain ylös. Mahdolliset pohjaan jääneet hylyn osat ovat hautautuneet syvälle pohjamutaan eivätkä välttämättä ole näkyvissä (Muinaisjäännösrekisteri 2650). Muinaisjäännöslain suojaamattomat hylyt vuonna 2017 Identifiointi Uppoamisvuosi Rakennusvuosi Rungon ikä Hylyn ikä Europa 1918 - - 99 SMS Hindenburg 1918 - - 99 SMS Rheinland 1918 - - 99 Jon 1918 - - 99 Kruise 1918 - - 99 Andrei Zdanov 1941 - - 76 Gordyij-LKN 1941 - - 76 Klaus Oldendorf 1939–1945? 1893 124 72–78 M 451 1944 1942 71 73 Merkurius 1944 - - 73 Rigel 1944 - - 73 S1 1943 1900 117 72 51 V-308 Oskar Neynaber 1941 - - 76 Bolheim 1939 1913 104 78 Qvarken (Snipan) 1944 1885 132 73 Wilpas/ SS Buitron 1939 - - 78 Hans Christophersen 1943 - - 72 A 37 1939–1945? 1914–1918 99–103 72–78 C2 1940 - - 77 Aura II 1940 - - 77 Notung 1940 - - 77 Wirgo 1940 - - 77 Sverre 1941 - - 76 Helgoland 1942 - - 75 Bonden 1942 - - 75 Betty H 1942 - - 75 Hera 1942 - - 75 Dagmar Clausen 1942 - - 75 Miranda 1944 - - 73 SS Ulf Jarl 1924 - - 93 Storbrotten 1922 - - 95 Yhteensä: 31 Historiallisen hylyn tilanne voi olla myös epävarma, mikäli hylkyä ei ole ollut mahdollis- ta identifioida riittävän tarkasti uppoamisajankohdan arvioimiseksi. Näitä hylkyjä tut- kielmani aineistossa on 22 kappaletta. Identifiointi on useimmiten jäänyt tekemättä riittämättömien tutkimusten vuoksi tai hylky liian pahoin tuhoutunut tunnistuksen te- kemiseksi. Suurimmaksi osaksi näitä hylkyjä ei ole pystytty tutkimaan ja niiden sijainti- tiedot ovat epätarkkoja, koska ne on paikannettu ilmoittajan suullisen tai kirjallisen tiedonannon perusteella. Hylyt, joiden muinaisjäännöstila on epäselvä vuonna 2017 Rekisterinumero Uppoamis- vuosi Rakennus- vuosi Rungon ikä Hylyn ikä Muinaisjäännösluokitus 1249 - - - - Muu kohde 1300 1918? - - 99 Muu kohde 52 2498 - - - - Muu kohde 1808 1920-luku? - - 88–97 Mahdollinen muinais- jäännös 1797 1919? 1920- luku? - - 88–97 Mahdollinen muinais- jäännös 1809 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1803 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1141 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1062 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1630 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1691 1900–1918? - - 99– 117 Mahdollinen muinais- jäännös 1692 1900–1918? - - 99– 117 Mahdollinen muinais- jäännös 1693 1900–1918? - - 99– 117 Mahdollinen muinais- jäännös 1694 1900–1918? - - 99– 117 Mahdollinen muinais- jäännös 1689 1900–1918? - - 99– 117 Mahdollinen muinais- jäännös 1690 1900–1918? 1914? - - 99– 117/ 103 Mahdollinen muinais- jäännös 1103 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1284 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1273 - - - - Mahdollinen muinais- jäännös 1563 1940-luku? - - 68–77 Muu kohde 53 2254 - - - - Muu kohde 1371 - - - - Muu kohde Yhteensä: 22 Valtaosassa tutkielmani historiallisista hylyistä ajallisia tietoja on vähän. Tämä kuvastaa osittain sitä, miten vähän resursseja on käytettävissä historiallisten hylkyjen tutkimuk- seen. Tutkimus on ainoa keino kohtalaisen luotettavaan identifiointiin. Identifioinnin avulla on mahdollista selvittää, milloin todennäköisesti laiva on uponnut ja sen elinkaa- ri. Historiallisen hylyn ajoittaminen on etenkin nuorempien ja nykyaikaisia laivoja muis- tuttavien hylkyjen kohdalla haasteellista. Ongelmia tulee vastaan myös erittäin tuhou- tuneiden hylkyjen kohdalla. Pelkästään lakiin nojautuva suojelu ei ole näiden kohtei- den osalta mahdollista, koska ne eivät täytä Suomen Muinaismuistolain määritelmää historialliselle hylylle. Historiallisten hylkyjen suojelu ei näin ollen voi perustua ensisi- jaisesti lainsäädäntöön vaan lainsäädäntö tukee suojelumentaliteetin pysymistä ja ke- hittymistä. 4.2. Muinaisjäännöksestä kulttuuriperinnöksi Kappaleessa 3.1.1. Hylky kulttuuriperintönä totesin, ettei yksittäinen historiallinen hyl- ky muinaisjäännöksenä ole automaattisesti kulttuuriperintöä. Green (2004: 347–349) painottaa toimivan suojelun perustuvan pohjimmiltaan paikalliseen, kansalliseen ja osittain kansainväliseen tahtoon säilyttää historiallisia hylkyjä muinaisjäännöksinä. Laki kuvastaa arvosidonnaisena tätä yhteiskunnan tahtoa ja tukee suojelun toteutumista halutulla tavalla. Suojelumentaliteetti, josta Green puhuu, syntyy ja kehittyy ensisijai- Hylkyaineiston jakautuminen Identifioidut kiinteät muinaisjäännökset 20 % identifioimattomat, kiinteät muinaisjäännökset 9 % Identifioidut hylyt, muu kohde 5 % Identifioidut hylyt, lain suojattomat 39 % Identifioimattomat, muinaisjäännösstatus epäselvä 28 % 54 sesti kulttuuriperintöä kohtaan. Kulttuuriperintöä halutaan säilyttää Schofieldin (2008: 19) määritelmään perustuen siksi, että se on arvokasta ja tärkeää yksilölle, ryhmille tai yhteiskunnalle. Syntytapa erottaa kulttuuriperinnön muinaisjäännöksestä: muinais- jäännökset löydetään, siinä missä kulttuuriperintö aina luodaan aktiivisesti yhteiskun- nan toimesta edustamaan valittua aikakautta (Smith 2015: 460–461). Konkreettisesti tämä luomisprosessi historiallisten hylkyjen kohdalla on tapahtunut vedenalaisten hyl- kypuistojen tai museoiden47 perustamisessa. Esittelen seuraavaksi neljä erilaista hylky- puistoa. Analysoin puistojen avulla, kuinka historiallinen hylky on prosessin aikana muuttunut muinaisjäännöksestä tai muinaisjäännösstatuksettomasta hylystä kulttuu- riperinnöksi. 4.2.1. Kronprins Gustav Adolf Idea kotimaisesta sukeltajille luodusta hylkypuistosta syntyi 1990-luvun alkupuolella, vastaamaan tarpeeseen esitellä vedenalaisia kohteita ohjatusti. Ensisijaisena motiivina taustalla oli suojella ja esitellä hylkyjä in situ, minkä hylkypuisto toteutustapana mah- dollisti (MUSE/spa/21: 2–3). Vuonna 1995 Merivoimien viistokaikututkimuksen yhtey- dessä löytynyt Kronprins Gustav Adolf valikoitui hylyksi (Museovirasto 2015A), jonka ympärille puisto rakentui. Perusteena muista potentiaalisista hylyistä erottumiselle oli kohtuullinen etäisyys mantereesta, hylyn sijainti matalassa syvyydessä, läheisyys Hel- sinkiin ja sijainti ylipäätään Etelä-Suomessa. Kohdetta oli myös tutkittu runsaasti, joten hylkypuiston oheen oli mahdollista luoda hylkynäyttely, joka oli tarkoitettu ei- sukeltaville (MUSE/spa/21: 8–10). Vuonna 2016 hylkypuisto avattiin uudistetulla kon- septilla ja päivitetyllä nimellä Helsingin hylkypuisto (Museovirasto 2016B). Uudistettu puisto on osa Helsingin kaupungin liikuntatoimea sekä mukana Viron vetämässä EU:n Baltacar -hankkeessa, joka keskittyy kulttuuriperintökohteiden sukellusturismiin (MU- SE/spa/21: 19, 60). 4.2.2. Florida Keys – 1733 Spanish Galleon Trail Yhdysvalloissa Florida Keys’n –alueella olleista espanjalaisista kaljuunoista perustettiin vuonna 1987 hylkypuisto, joka suojattiin lailla. Puisto on osa The National Marine Sanc- 47 Termille maritime wreck trail on vaikea löytää varsinaista suomennosta. Vaihtoehtoina ovat ve- denalainen muinaismuistopolku, hylkypolku, hylkypuisto tai vedenalainen museo. Käytän tutkielmassani termiä hylkypuisto, ellei termi vedenalainen museo ole kuvaavampi. 55 tuary Program:iä, jota ylläpitää National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA). Yhteensä ohjelmassa on 13 eri kohdetta ja se kattaa noin 46 62048 km2 (Flori- da Department of State 2005). Puiston perustamisen motiivina oli tuoda esille sekä Yhdysvaltojen ja Espanjan että espanjalaistaustaisen väestön historiaa. Taustalla vai- kutti myös tarve kertoa kävijöille hylkyjen historiasta, jotta aarteenmetsästäjien toimet alueella lakkaisivat, eikä hylkyjä revittäisi kappaleiksi (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 162). Hylkypuistosta kerrotaan ensisijaisesti pamfleteilla, joita saa paikallisista sukellus- liikkeistä, kalastusliikkeistä, turismikeskuksista sekä Sanctuary–toimistosta. Tiedot ovat saatavilla myös internetistä hylkypuiston virallisilta sivuilta. Kohteen tulkitsemisessa painotetaan 1920- ja 1930-lukujen aikaisten sekä myöhempien 1960- ja 1970-lukujen aikaisten aarteenetsijöiden vaikutuksia alueelle: itse hylyille ja ympäristölle, jossa hylyt ovat ottaneet paikkansa keinotekoisena koralliriuttana (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 163). 4.2.3. Cayman Island – Maritime Heritage Trail Caymansaarien historiaa ja vedenalaista kulttuuriperintöä esittelevä polku on valmis- tunut kokonaisuudessaan vuonna 2007 (MacGillivray 2007). Polun esikuvana on toi- minut Florida Keys Spanish Galleon Trail (Cayman Islands National Museum 2017) ja sitä on ollut tekemässä useita samoja henkilöitä. Polun motiivina on pyrkiä jakamaan turismin taloudellisia hyötyjä pääkaupunki Georgetownin ympäristöön sekä pääsaaren viereisille saarille (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 163). Itse polku rakentuu kokonai- suudessaan 36 arkeologisesta kohteesta, joista osa on myös maalla (Cayman Compass 2016). Polun kohderyhmänä eivät ole vain turistit, vaan myös paikalliset. Se on en- simmäinen lajiaan Karibian meren alueella sekä ensimmäinen polku, jossa kohteisiin tutustuakseen ei tarvitse osata sukeltaa (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 163–164). 4.2.4. World War II Maritime Heritage Trail – Battle of Saipan Saipan on Yhdysvalloille kuuluva saari, joka on osa pohjoista Marinara–saarirykelmää Tyynellä valtamerellä. Pieni saari tunnetaan taistelustaan, jossa tapahtui amfibionaali- 48 Alkuperäislähteessä on käytetty neliömaileja ja kerrottu ohjelman kattavan 18 000 neliömailia, mutta koska Suomessa on käytössä metreihin perustuva järjestelmä, muunsin luvun neliökilometreiksi. 56 nen maihinnousu49, joka on kuitenkin jäänyt Euroopassa tapahtuneen D–Dayn varjoon. Nykyään saaren ympäristöön uponneiden alusten hylyt tarjoavat sukeltajille mielen- kiintoisia vierailukohteita (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 164). Saipanin Maritime Heritage Trail koostuu yhdeksästä kohteesta: neljästä lentokoneesta, kahdesta tankista ja kolmesta laivan hylystä. Kohteiden määrää aiotaan tulevaisuudessa lisätä. Vieraili- joille polku on täysin maksuton, ja se on auki vuoden ympäri (CNMI Historic Preserva- tion Office). Motiivi polun taustalla oli luoda kestävän kehityksen periaatteita noudat- tava turismikohde, joka parantaisi alueen taloutta. Polun on myös tarkoitus tuoda mo- nipuolisempi näkökulma taisteluun (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 164–165). 4.2.5. Kulttuuriperinnön luontiprosessi – Mihin vaiheisiin prosessi jakaantuu? Edellä esittelemäni neljä hylkypuistoa eroavat toisistaan varsin paljon, ja niistä jokaisel- la on omanlaisensa historia. Yhteistä puistoilla on tavoite tuoda historialliset hylyt saa- vutettavammiksi ja mahdollistaa niillä vierailu, joka on UNESCO:n mukaan hylkypuisto- jen perimmäinen tarkoitus (UNESCO 2013: 23–24). Hylkypuistot (shipwreck preserve), hylkymuseot (shipwreck museum), vedenalaiset kulttuuriperintö- tai hylkypolut (mari- time heritage/wreck trail) ovat toimiva keino integroida virkistyssukellus osaksi ve- denalaisten muinaisjäännösten rauhoitusta in situ. Perimmäisen tavoitteen lisäksi yh- teistä puistoille on syntyprosessi, joka on jokaisen kohdalla pohjimmiltaan samankal- tainen. Green (2004: 371) käyttää prosessista nimeä cultural heritage management plan eli vapaasti käännettynä kulttuuriperintöhallintosuunnitelmaksi, joka koostuu seuraavista vaiheista: ongelmien tunnistus, perinnön tunnistus50, sidosryhmien tunnis- tus, infrastruktuurin perustaminen51, kohteiden paikantaminen, kohteiden kehitys- ja hallinnointisuunnitelmien luominen, tiedon popularisoiminen, kouluttaminen sekä julkaiseminen. Hylkypuistojen perustamisvaiheessa prosessien vaiheet menevät varsin usein päällekkäin, ja on vaikea todeta mikä on käytännössä ensimmäinen vaihe. Suo- men kontekstissa Greenin nimeämistä prosessin vaiheista infrastruktuurin perustami- nen jää pois, kuten myös ammatillisen koulutuksen järjestäminen, koska Suomessa on 49 Amfibionaalisella maihinnousulla tarkoitan sitä, että maihinnousuun käytettiin sekä maalla että vedes- sä liikkuvia ajoneuvoja. Termille amfibio ei ole varsinaista suomenkielistä vastinetta. 50 Perinnön tunnistamisella Green tarkoittaa tässä yhteydessä kohteita, joiden sijainti on yleisesti tun- tematon. Kohde saattaa olla paikallisten tiedossa, mutta ei viranomaisten, ja hylystä kertominen riippuu voimakkaasti siitä, miten paikalliset suhtautuvat museoviranomaisiin ja muinaisjäännöksiin. 51 Green tarkoittaa suojelutyön infrastruktuurilla: yliopistoja, tutkimusryhmiä, tutkimusvälineitä sekä organisaatioita. Suomessa tämä kulttuuriperintöhallinnon infrastruktuuri on jo olemassa. 57 jo olemassa Muinaismuistolainsäädäntö ja yliopistoissa koulutetaan arkeologeja. Pai- kasta riippuen tämän perusinfrastruktuurin kehittäminen voi vaatia enemmän resurs- seja. Intendentti Sallamari Tikkasen mukaan idea hylkypuistosta syntyi tar- peesta esitellä ohjatusti vedenalaisia kohteita yleisölle (MUSE/spa/21: 2). Tässä on tapahtunut Greenin kuvaama ongelman tunnistus: yleisö tuntee heikosti vedenalaisia muinaisjäännöksiä ja kulttuuriperintöä sekä niihin liittyvää historiaa. Sama on tapahtu- nut myös ulkomaisten hylkypuistojen kohdalla Floridassa, Caymansaarilla ja Saipanilla. Kyseinen ongelma on osatekijänä siinä, kuinka yleisö suhtautuu hylkyihin ja kuinka muinaisjäännöksiä kohdellaan. Hylkypuistot ovat kehittyneet ratkaisemaan tätä on- gelmaa. Tikkanen korostaa hylkypuistoksi aiottavan hylyn tai hylkyjen tutkimuksen olevan ensisijaisen tärkeää. Huolellinen dokumentaatio varmistaa, että objektien ka- toamisen varalta on tallessa tieto siitä, mikä on kadonnut ja mistä (MUSE/spa/21: 7). Kohteen tutkimus sisältyy Greenin nimeämistä vaiheista perinnön tunnistamiseen, kohteen paikantamiseen sekä tiedon popularisointiin. Käytännössä nämä vaiheet ovat sidoksissa toisiinsa ja menevät limittäin. Muinaisjäännöksen tutkiminen tuottaa run- saasti erilaista dataa, jonka avulla tutkittavan kohteen elinkaarta saadaan hahmotel- tua. Historiallisten hylkyjen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että hylyn rungon rakentees- ta voidaan päätellä alustyyppi, joka antaa alustavan aikavälin, milloin hylyn laiva on rakennettu. Laivan lastin ja rungon tuhoutumisen perusteella on mahdollista arvioida uppoamisajankohtaa. Hylystä saatujen tietojen pohjalta siirrytään arkistotutkimuk- seen52, jonka avulla laiva on mahdollista identifioida. Nämä kaikki tiedot ovat tarpeellisia, jotta hylkyä on mahdollista alkaa popularisoida muinaisjäännöksenä. Käytännössä hylkypuistosta ja sen keskeisistä koh- teista tai kohteesta on oltava saatavilla tietoa, jotta kävijöillä kehittyy suhde esiteltä- vään muinaisjäännökseen. Tieto laivan vaiheista rakentaa hylylle kontekstin ja liittää sen osaksi tunnettua historiaa moninaistaen näkökulmaa menneisyyteen. Tämä taas edesauttaa perinnön tunnistamista sekä muinaisjäännöksen kehittymistä kulttuuripe- rinnöksi, jolloin kohteella on olemassa sidosryhmiä, joille on syntynyt suhde muinais- jäännökseen. Erityisesti nuoremmat hylyt voivat sisältää muunkinlaisia sidosryhmiä, kuin vain Giesecken karkean jaon kolme ryhmää: urheilusukeltajat, aarteenetsijät sekä 52 Hylkyjen tunnistamiseen ja elinkaaren selvittämiseen keskittyvään arkistotutkimukseen voi tutustua Christian Ahlströmin teoksen Looking for leads avulla. 58 museoammattilaiset ja historianharrastajat (katso 3.2.1. Ketkä ovat kiinnostuneita his- toriallisista hylyistä?). Tutkielman aineistossa oleva Jug-niminen hylky oli venäläinen hinaaja, joka rakennettiin Turussa Vulcan-telakalla ja upposi ensimmäisen maailman- sodan aikana (Harjula 2010: 287). Kyseisellä hylyllä on selkeä yhteys Turun kaupungin historiaan, Turun telakkateollisuuden ja laivanrakennuksen historiaan sekä Vulcan- telakan historiaan. Tutkimalla hylyn historiaa, ja popularisoitaessa tietoa museologises- ti saattaisi löytyä henkilöitä, joilla on perhetaustansa kautta yhteys hylkyyn tai Vulcan- telakkaan ja mahdollista perimätietoa aiheesta. Sidosryhmien ei kuitenkaan tule mää- rittää popularisoinnin kohderyhmää. Tikkanen totesi sukeltavien lisäksi puiston olevan tarkoitettu myös ei-sukeltaville, minkä vuoksi Helsinkiin Kaivopuistonrantaan on halut- tu pystyttää maakyltti kiinnittämään huomio hylkyyn (MUSE/spa/21: 60). UNESCO on korostanut omassa vuoden 2001 konferenssin tuloksia selventävässä manuaalissaan yleisön, josta suurin osa on ei-sukeltavia, ottamista huomioon in situ museoitujen hyl- kyjen kohdalla (UNESCO 2013: 310–313). Siitä huolimatta sukeltajat saavat hylkypuis- toista enemmän irti ja ovat selkeästi ensisijaisempi kohderyhmä, koska puistojen pe- rustamisen aikaan ei ole vielä ollut olemassa teknologiaa, jonka avulla hylyt voisi tuoda pinnalle virtuaalisesti ei-sukeltavien ulottuviin. Tikkanen mainitsi, että Baltacar– projektissa myös Kronprins Gustav Adolf on mukana, ja siitä ollaan työstämässä 3D- mallia (MUSE/spa/21: 19, 60). Esitellyistä hylkypuistoista Caymansaarten polku on ai- noa, jossa on myös maanpäällisiä kohteita vedenalaisten kohteiden lisäksi. Hylkypuistojen hylyistä kerrotaan eri tavoilla. Niillä on olemassa omat internetsivustonsa, joko itsenäiset (Floridan Galleon Trail ja Saipan Maritime Wreck Trail) tai puistoa ylläpitävän tahon omien internetsivujen yhteydessä (Kronprins Gustav Adolf). Caymansaarten polku on ainoa, jolla ei ole virallisia internetsivuja, josta saisi tietoa polun kohteista. Kohteiden mahdollisten internetsivujen lisäksi tietoa jaetaan ja välitetään eteenpäin UNESCO:n manuaalin kehottamilla tavoilla (UNESCO 2013: 72, 305–314) kuten erilaisten esitteiden avulla, joita on mahdollista saada paikallisista su- kellusliikkeistä, mahdollisesti museoista sekä turisti-infopisteistä. Kohteille itselleen on tuotu sukelluskalusteita, jotka takaavat turvallisen vierailun: poijuja, infotauluja sekä köysiä. Kotimaisen Gustav Adolfin hylkypuiston avauksen rinnalle valmisteltiin fyysinen näyttely, joka kertoi hylyn tarinan ja toi ei-sukeltaville mahdollisuuden tutustua hyl- kyyn (MUSE/spa/21: 4). Mahdollisuus päästä kosketuksiin hylkyjen kanssa on suhtees- sa sukeltajilla kuitenkin suurempi. Fyysiset museonäyttelyt ovat hylkyjen tavoin paik- 59 kasidonnaisia, ja kaikilla ei-sukeltavilla ei ole mahdollisuuksia päästä vierailemaan niis- sä. Informaation löytäminen näistä fyysisistä näyttelyistä voi olla ei-sukeltavalle myös haastavaa, sillä ensisijaisesti ei-sukeltaville suunnatuista tietopaketeista ja näyttelyistä ei välttämättä ole tietoa hylkypuistojen yhteydessä. Tämä johtaa helposti museologias- sa tunnistettuun tilanteeseen. Graham Black (2015: 134–135) on todennut, etteivät vähemmistöt välttämättä koe museoiden merkitsevän tai antavan heille mitään, koska heille ei suunnata tiedottamista museoiden näyttelyistä tai näyttelyiden näkökulma unohtaa heidät. Tämä ilmiö tulee todennäköisesti tapahtumaan myös vedenalaisten muinaisjäännösten ja hylkyjen kohdalla, jos ei-sukeltavat unohdetaan popularisoinnin keskipisteestä. Vedenalaisen kulttuuriperinnön kohdalla on myös hyvin mielenkiintois- ta, että popularisointi on kohdistunut korostetusti sukeltavaan vähemmistöön. Ei- sukeltaville suunnatun popularisoinnin vähäisyyden ja Blackin toteaman ilmiön yhteis- vaikutuksena on todennäköistä, etteivät ei-sukeltavat kykene muodostamaan suhdetta vedenalaisiin muinaisjäännöksiin. Näin ollen lähtökohtia muinaisjäännösten ja hylkyjen kehittymiseen kulttuuriperinnöksi ei synny. 4.3. Kulttuuriperintö luodaan ja ylläpidetään kulttuuriperformanssin avulla Intendentti Sallamari Tikkanen siteerasi australialaista arkeologia Andrei Jiilugaa tode- tessaan, että kulttuuriperintöön kuuluvat aina käyttäjät (MUSE/spa/21: 22). Tämä on suurin syy, miksi virkistyskäyttöön otetut hylyt muuttuvat muinaisjäännöksistä kulttuu- ri-perinnöksi. Sukellusturismi on vain yksi virkistyskäytön muoto, ja Scott-Iretonin ja MacKinnonin (2015: 158) mukaan turismin tarpeisiin on tahallaan upotettu laivoja, jotta sukeltajilla olisi hylkyjä, joilla vierailla. He ovat kuitenkin todenneet, etteivät nämä tahallaan upotettujen alusten hylyt vedä sukeltajia samalla tavoin puoleensa kuin ai- doissa onnettomuuksissa uponneet. Scott-Ireton ja MacKinnon päättelevät kiinnostuk- sen puutteen liittyvän hylkyjen autenttisuuteen, joka tahallisesti upotetuilta puuttuu. He epäilevät sukeltajia kiehtovan mahdollisuus kokea turvallisesti autenttinen meren- kulkuun liittyvä tragedia, jonka tulokset ovat nähtävissä merenpohjassa hylkynä. Tästä näkökulmasta katsottuna sukeltajille on yhdentekevää onko hylky muinaisjäännös vai kulttuuriperintöä, kunhan se vain on autenttinen eli aidon haaksirikon tuloksena syn- tynyt. Historiallisten hylkyjen kohdalla käyttäjät luovat hylyistä kulttuuri-perintöä huo- limatta siitä, täyttävätkö ne vai eivät juridisesti määriteltyjä muinaisjäännöksen kritee- reitä. Kulttuuriperintöhallinto taas pyrkii laajentamaan kulttuuriperintöä kohtaan osoi- 60 tettua käyttäytymistä koskemaan myös hylkyjä, jotka eivät ole kulttuuriperintöä. Yksi tällainen vaikuttamisen keino on kansainvälinen Project AWARE, joka Suomessa tunne- taan nimellä Helli hylkyjämme –kampanja (Sukeltajaliitto 2016B). Käytännössä kam- panja tiivistyy kuuteen kohtaan, jotka tiivistävät kulttuuriperinnön vaalimisfilosofian ja tukevat sen koskemattomuutta: ”1. Hylyt tarinoina Hylyt kertovat menneiden aikojen merielämästä, kaupankäynnistä ja sotahistoriasta eli ihmisistä jotka olivat täällä ennen meitä. Tarinan palaset ovat hylyssä, sen rakenteissa ja esineissä sekä ympäristössä. 2. Hylyt hautapaikkoina Merionnettomuuksissa on kuollut ihmisiä. Kunnioitetaan laivojen mukana hukkuneiden viimeistä leposijaa. 3. Hylyt biologisina riuttoina Hylyistä tulee osa ympäröivää luontoa ja ne ovat sopivia elinpiirejä merieläimille ja - kasveille. Suojellaan myös vedenalaista luontoa. 4. Välitä itsestäsi, perheestäsi ja ystävistäsi Varmista että olet asianmukaisesti koulutettu turvalliseen hylkysukeltamiseen. Ota huomioon, että hylyissä saattaa takertumisvaaran lisäksi olla vaarallista lastia tai am- muksia. 5. Jaa kokemuksesi Me Itämeren ja Suomen tuhansien järvien sukeltajat olemme etuoikeutettuja päästes- sämme tutustumaan erilaisiin hylkyihin. Jaa kokemuksesi heille, joilla ei ole pääsyä ve- denalaiseen maailmaan. 6. Hylyillä on tulevaisuus Sukellusvälineet ja -tekniikat sekä merenpohjan tutkimuksen menetelmät kehittyvät koko ajan. Säilytetään hylyt elämyksellisinä sukelluskohteina ja tiedon lähteinä myös seuraavalle sukeltajasukupolville” (Museovirasto 2016A). Kampanjan kohtiin on tiivistetty käyttäjien kulttuuriperintökohteilla tekemän toimin- nan hyvät käytössäännöt, jotka takaavat perinnön säilymisen vielä jälkipolvillekin. Sa- malla ne sisältävät myös tiedon hylyn merkityksestä tutkimukselle ja ympäristölleen, jonka erottamaton osa hylky on. 61 4.3.1. Minkälaisen näyttelyn in situ –konservoitu hylky luo? In situ –konservoituja hylkyjä voidaan verrata fyysisiin museonäyttelyihin, koska hylyt ovat kuin museoiden pitkäaikaisia perusnäyttelyitä. Tietoa ja sukelluskalusteita päivite- tään ja ylläpidetään, mutta hylky itse ei pysy muuttumattomana. Ympäristön vaikutuk- sesta hylky on muutoksen keskellä, mikä tekee näyttelystä hyvin dynaamisen vedessä olevien merivirtojen liikkeen aiheuttaessa merenpohjan sedimenttien siirtymistä pai- kasta toiseen (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 160). Sukeltajalle on kohteesta saatavil- la vierailuun tarvittavia tietoja: milloin hylkypuisto on auki, missä se sijaitsee, milloin puistossa on turvallista vierailla ja kuinka siellä kuuluu käyttäytyä (Green 204: 383). Saapuessaan paikalle sukeltaja tutustuu ohjatusti hylkyyn seuraamalla köydellä merkit- tyä kulkureittiä, jonka varrella on hylystä ja ympäröivästä luonnosta kertovia lyhyitä tietoiskuja sisältäviä opastauluja. Laitesukelluksen asettamista rajoitteista johtuen opastaulujen tekstit ovat hyvin lyhyitä ja tiiviitä. Tämä aiheuttaa sen, että in situ – konservoidun hylyn muodostama näyttely on narratiiviltaan minimalistinen ja pelkis- tetty. Ympäristön tuomat rajoitteet, jotka johtavat minimalistisuuteen narratiivin ja tulkinnan osalta, vaikuttavat myös siihen, että in situ –konservoidut hylyt ovat myös objektiivisempia verrattuna perinteiseen museonäyttelyyn tai maanpäällä sijaitsevaan kulttuuriperintökohteeseen. Maalla sijaitsevissa kulttuuriperintökohteissa ja museoissa näyttelyn ra- kentamiseen liittyy sekä näkökulman että vallitsevan tunnetilan ja näyttelyn välittämän viestin valinta. Sheila Watson (2015: 288) on kirjoittanut näin tapahtuvan joka tapauk- sessa, vaikka pyrkimys olisikin tuottaa mahdollisimman neutraali näyttely, koska näyt- telynrakentajien omat henkilöhistoriat sekä ajan henki vaikuttavat lopputulokseen. Esineet, kuvat, värimaailmat, narratiivi, mediat ja esiin nostettavat faktat ovat aina valinnan seurausta, joiden esiintuonti museoympäristössä ei ole neutraalia. Watson huomauttaa, että historiaa käsittelevät museot eivät esitä vain niitä asioita, joita yhtei- sö haluaa säilyttää vaan lisäksi paikkana sisällyttää itseensä arvoja, tunteita ja usko- muksia, jotka ovat yhteisölle tärkeitä. In situ –konservoidulla hylyllä on museoammatti- laisten vaikutus vähäisempi kuin museonäyttelyssä. Ympäristön ja laitesukelluksen ra- joitteiden takia yksityiskohtien korostaminen tai historian tulkinnan sisällyttäminen opasteksteihin on vähäistä, joten sukeltajat tulkitsevat kohteita osittain itsenäisesti. Aikakapselina uponneen hylyn sisältämään esineistöön, sijaintiin tai ympäristön tun- 62 nelmaan ei ole kyetty vaikuttamaan ja in situ –konservoinnin hengessä hylystä ei voida jälkikäteenkään korostaa mitään, esimerkiksi valonheittimien avulla. Sen sijaan histori- allisen hylyn ja ympäristön tiivis yhteys, ja hylyn hidas tuhoutuminen arkeologisena jäännöksenä korostuvat sukeltajalle. Hylkypuistoihin museoitujen hylkyjen ympärille rakennettuihin fyysisiin museonäyttelyihin, virallisille internetsivuille tai verkko- ja vir- tuaalinäyttelyihin sekä esitteisiin painettuun tietoon museoammattilaisten valinta sen sijaan vaikuttaa. Tällöin tieto on aina jotenkin tulkittua, ja sitä kerrotaan tietystä näkö- kulmasta. Tämä on tärkeä huomioida, koska valinnan vaikutukset on osattava ymmär- tää. Watson (2015: 290) on huomauttanut, että menneisyyttä tarkasteltaessa uusien näkökulmien kautta menneisyys esitetään nykyhetken tarpeiden mukaan. Watson sel- ventää sen tarkoittavan, että menneet tapahtumat ja niiden syy-seuraussuhteet ym- märretään nykyhetken poliittisten tunteiden ja kulttuurisen kontekstin mukaisesti. Historialliset hylyt ovat uponneet tragedian seurauksena, joko onnetto- muuden tai sotatilan aikana. Tästä syystä historialliset hylyt voidaan katsoa kuuluvaksi muinaisjäännöksinä, kulttuuriperintönä ja museoituina kohteina synkäksi kulttuuripe- rinnöksi53. Näiden kohteiden haasteena on usein ristiriitaisuus, koska hankaliin aiheisiin keskittyvät näyttelyt herättävät usein muitakin tunteita ja ajatuksia, kuin vain halun oppia tai muistaa. Witcomb (2015: 327–328) on esitellyt artikkelissaan Roger Simonin kehittämän ratkaisun historiallisille museoille, jotka joutuvat tuomaan esille tätä synk- kää kulttuuriperintöä. Witcomb kannattaa Roger Simonin käsitteen taustalla olevaa ajatusta, jossa hankalaa aihetta käsittelevä näyttely ymmärretään todistajan lausunto- na, ja näyttely on lahja heiltä, jotka ovat olleet osallisena synkän kulttuuriperinnön synnyssä. Tästä syystä historialliset hylyt herättävät sukeltajissa erilaisia tunteita. His- toriallisen hylyn elinkaari tai tarina vaikuttaa siihen, mitkä ovat sukeltajan motiivit hy- lyllä vierailuun (Smith 2015: 466–468, 471). Myös sukeltajan henkilöhistoriallinen taus- ta vaikuttaa siihen, mitä tunteita vierailu herättää (Watson 2015: 286–287). Andrea Witcomb toteaa tästä syystä tunteiden vaikuttavan kävijän tapaan tulkita näyttelyä. Henkilöhistoria taas Witcombin mukaan vaikuttaa siihen minkälaisia tunteita näyttely kävijässä herättää. Tämä on taustalla kun näyttelyissä hyödynnetään aistiärsykkeitä ja kokemuksia. Näitä rakennetaan näyttelyihin, jotta kävijä saadaan pohtimaan näyttelyn 53 Suomessa termiä synkkä kulttuuriperintö käytetään vastaamaan kansainvälisen kirjallisuuden termiä difficult histories. Termillä tarkoitetaan historian vaikeammin käsiteltäviä vaiheita muun muassa sotaa, kansanmurhia ja orjakauppaa. 63 aihetta ja aiheen sisäisiä syy-seuraussuhteita. Tästä Witcomb (2015: 322–323) käyttää käsitettä tunteiden pedagogia. Witcombin käsittelemään tunteiden merkitykseen liit- tyy myös kiinteästi Watsonin käsittelemä narratiivin merkitys. Historialliset hylyt traa- gisine historioineen sisältävät runsaasti kosketuspintoja54, joka kuvaa sitä, että hylyn ympärille rakennetulla puistolla ja siihen liittyvällä tiedolla on samanlainen sosiaalinen rooli kuin perinteisellä museolla. Laurajane Smith (2015: 460–461) kritisoi perinteistä tapaa ajatella, että ihmiset menevät kulttuuriperintökohteille vain puhtaasti oppimis- mielessä. Hän huomauttaa näkemyksen olevan vaillinainen, koska se mitätöi yksilön kokonaiskokemuksesta tämän läpikäymät tunteet ja muut motiivit. 4.3.2. In situ –konservoidulla hylyllä tapahtuva kulttuuriperformanssi Kulttuuriperformanssi on toimintaa55, johon kulttuuriperintökohteella tai museossa kävijä osallistuu (Smith 2015: 459–460). Sukeltajat osallistuvat kulttuuriperformanssiin vieraillessaan in situ –konservoiduissa hylyissä, jolloin hylkypuistot ovat vedenalaisia kulttuuriperintökohteita. Hylkypuistojen konservoidut hylyt täyttävät Schofieldin mää- ritelmän kulttuuriperinnöstä, joten niillä tapahtuvat ilmiöt ovat samankaltaisia kuin museoissa tai maallisissa kulttuuriperintökohteissa tapahtuvat. Käytännössä hylkypuis- to on vedenalainen museo. Hylkypuistot ovat Roger Simonin ajatuksen mukaisesti ve- denalaisina museoina kamalia lahjoja ja osa synkkää kulttuuriperintöä. Tämä vaikuttaa siihen, minkälaiseen kulttuuriperformanssiin sukeltaja osallistuu. Yksilön henkilöhisto- ria ja yhteisö määrittelevät niin sukeltajan motiivit, sekä kokemuksen herättämät tun- teet kuin sen miten sukeltaja näihin tunteisiin suhtautuu. Kulttuuriperformanssissa tunteilla ja yksilön henkilöhistorialla on runsaasti painoarvoa, koska kulttuuriperfor- manssin avulla yksilö hakee vahvistusta kulttuuriselle ja sosiaaliselle identiteetilleen sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisöönsä (Smith 2015: 459–460). Tästä johtuen tunteiden herättelyä ja nostatusta museokontekstissa on kritisoitu, koska siitä aiheu- tuu eettisiä ongelmia. Kuten jo aiemmin on mainittu, Watson (2015: 290, 296) on huomauttanut, että uusien näkökulmien kautta menneisyyden esittely vastaa nykyhet- ken tarpeisiin, jolloin menneitä tapahtumia tulkitaan ja niiden syy-seuraussuhteet ym- märretään sen hetken poliittisten tunteiden ja kulttuurisen kontekstin vuoksi. Tapa 54 Smithin käyttämä termi on alun perin englanniksi contact zone ja sitä on ensimmäisen kerran käyttä- nyt Clifford vuonna 1997. 55 David Harveyn argumentin mukaisesti: muistaminen, ikuistaminen, kommunikaatio ja tiedon sekä muistojen eteenpäin välitys (katso 3.1.1 Hylky kulttuuriperintönä). 64 tuottaa eettisen ongelman, koska esimerkiksi tunteiden herättelyä hyödynnettiin Mü- nichissä pidetyssä näyttelyssä The Eternal Jew vuonna 1937 edesauttamaan juutalais- vastaisuuden kasvua. Näyttely onnistui tavoitteessaan ja sitä pidettiin onnistuneena. In situ –konservoidulle hylylle neutraliteetti on luontaista, koska museo- ammattilaisilla ei ole ollut juuri mahdollisuuksia vaikuttaa hylyn sisältämään esineis- töön, sijaintiin tai tunnelmaan. Opastaulujen tekstit keskittyvät kertomaan pieniä fak- toja, kuten missä laivanhylyn osassa sukeltaja on. Tämä korostaa kuinka hyviä koske- tuspintoja in situ –konservoidut hylyt ovat. Laurajane Smith (2015: 461) toteaa, että perinteinen tapa ymmärtää museot vain oppimiseen tarkoitettuina paikkoina on peräi- sin 1800-luvulta, jolloin museo tarkoitti vain yliopiston ja akateemisen tutkimuksen tukemiseen tarkoitettua paikkaa. Hän korostaa, että nykyään museoiden rooli on laa- jentunut, ja museoilla on sosiaalinen rooli, jossa museot pyrkivät nostamaan esille eri- laisia näkökulmia asioihin ja tarjoamaan turvallisen kohtauspaikan eri taustoista tulevil- le. Tähän rooliin kuuluu myös yhteisön tukeminen ja yksilöiden osallistaminen. Kohta- uspinnan merkitys näkyy sen vaikutuksissa yksilön kollektiivisiin muistoihin ja arvoihin. Kollektiivisilla muistoilla ja arvoilla56 Watson (2015: 285, 288) tarkoittaa sitä, miten yhteisössä on ”sallittua” muistaa tai muistella jotain tiettyä yhteisölle traumaattista tapahtumaa, esimerkiksi sisällissotaa. Tutkielmani aineistoksi valikoimani hylyt ovat uponneet ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana ja yhdistävät suomalaisten, ruotsalaisten, venäläisten ja saksalaisten historiat toisiinsa. Hylyllä vierailijan tausta vaikuttaa siihen, mistä näkökulmasta hän hylyn kohtaa. Tältä näkökulmalta katsottuna in situ –konservoitu hylky voi kannustaa paremmin sukeltajaa käymään kriittistäkin vuorovaikutusta kollektiivisten muistojensa ja arvojensa kanssa, koska näyttelyllä ei ole varsinaista näkökulmaa, vaan hylyn sijainti, kunto ja lasti ovat sattuman kautta päätyneet merenpohjaan. Tämä on hyvin todennä- köistä, koska museo- ja kulttuuriperintökontekstissa Witcomb (2015: 338–341) toteaa kävijän alkavan itse rakentaa vierailullaan narratiivia, jos sille on annettu riittävästi tilaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, alkamalla tulkita näyttelyn aiheen syy- seuraussuhteita ja miettimällä aihetta kävijä kokee näyttelyn elämyksenä ja osallistuu siihen. Witcomb esittää tämän narratiivin rakentamisen tapahtuvan samojen periaat- teiden kautta, kuin videopeleissä ja nostaa esille Simon Johnsonin kuvaaman kognitiivi- 56 Alkuperäistekstissä termeillä: collective memories ja community memories. 65 sen57 polun. Tämä kognitiivinen polku jakautuu kolmeen osaan: etsimiseen, kokeilemi- seen ja ymmärtämiseen. Kokija rakentaa itse narratiivin, joka selittää miten tilanne on syntynyt, ja mitkä asiat ovat syntyyn vaikuttaneet näiden kolmen vaiheen läpikäymisen kautta (Witcomb 2015: 338). In situ –konservoidulla hylyllä on minimalistinen narratii- vi, yhdistettynä hylkypuistojen miehittämättömyyteen. Näiden seikkojen takia sukelta- jat päätyvät ottamaan aktiivisesti itselleen useita rooleja, jotka varsinaisissa museoissa ovat yleensä museon henkilökunnalla, kuten oppaan, näyttely- ja järjestyksenvalvojan roolit (Scott-Ireton & MacKinnon 2015: 160). Sukeltajan kulttuuriperformanssi hylyllä on narratiivin rakentamisen, itseohjautuvuuden ja roolinoton vuoksi todennäköisesti aktiivisempi verrattuna tavalliseen museo- tai kulttuuriperintökohde käyntiin. Tämä edellä kuvattuja ilmiöitä ja asioita sisältävä tapahtumaketju luo sukeltajan ja historialli- sen hylyn välille suhteen, jonka kautta muinaisjäännöksestä tai muinaisjäännösstatuk- settomasta hylystä tulee kulttuuriperintöä. 4.4. Kulttuuriperinnön vaikutusalue Kulttuuriperintöä olevia hylkyjä kohdellaan sukeltajien ja ei-sukeltavien toimesta Helli hylkyjämme –kampanjan periaatteilla. Näillä hylyillä sukeltajat ja ei-sukeltajat osallis- tuvat kulttuuriperformanssiin enemmän tai vähemmän itsenäisesti. Ei-sukeltavien kohdalla tietoa ei voida esittää yhtä neutraalisti kuin sukeltajien osalta, jotka voivat käsitellä tiedon lyhyinä faktoina fyysisesti hylyllä. Ei-sukeltavien kohdalla tietoa on an- nettava enemmän museokontekstissa, jolloin museoammattilainen valikoi näkökulman aiheeseen, ja siihen miten aihe esitellään. Tämä historiallisia hylkyjä suojaava kulttuu- riperintöefekti ei välttämättä kuitenkaan yllä in situ –konservoituja hylkyjä kauemmas (MUSE/spa/21: 57). Näihin museoimattomiin hylkyihin on matalampi kynnys kajota, koska ne eivät ole tunnettuja kohteita eikä niitä silloin suojaa ryhmäpaine tai mahdolli- nen halu turvata myös itselle kiinnostavaa sukelluskohteen tulevaisuutta. Ei- sukeltavilla ei myöskään ole syntynyt näihin vähemmän tutkittuihin hylkyihin suhdetta, koska heille ei ole tarjolla juuri tietoa, jolloin ei-sukeltava voi kokea, ettei hylyllä ole hänelle mitään annettavaa (Black 2015: 134–135). Ongelmallista on myös hylkyjä po- pularisoivien tietotekstien keskittyminen vain tiettyihin historiallisesti suosittuihin ai- kakausiin, kuten rautakauden viikinkiaikaan tai antiikin aikaan; tai yksittäisiin kuuluisiin 57 Kognitio on psykologiassa käytettävä termi, joka tarkoittaa aivoissa tapahtuvaa informaation proses- sointia. 66 hylkyihin, kuten Suomessa Vrouw Marian ympärille, jotka mielletään ”aarrehylyiksi” lastinsa takia. Popularisointi on yksi tapa, joka ylläpitää historiallisen hylyn kulttuuripe- rintöstatusta. Se on myös syy, miksi tutkielmani aineiston hylyistä Ladoga on ainoa, jota voidaan pitää kulttuuriperinnöksi laskettavana. Kuten Vrouw Mariaa tai Kronprins Gustav Adolfiakin, myös Ladogaa on popularisoitu eri yhteyksissä ja museonäyttelyissä. Muinaisjäännösstatuksesta poiketen historiallinen hylky voi menettää kulttuuriperintöstatuksensa. Esineen tai asian kulttuuriperintöstatus ei ole pysyvä tila, vaan se on riippuvainen ajasta ja sidosryhmistään. UNESCO on ohjeistanut in situ – konservoitavien hylkyjen kohdalla tekemään merkitysarvioinnin58, joka auttaa selvit- tämään onko kohde kulttuuriperintöä vai ei (UNESCO 2013: 83–88). Merkitysarviointi suositetaan tekemään yhteistyössä sidosryhmien kanssa, jotta kaikki näkökulmat ja historialliset tilanteet, joihin arvioinnin kohteena oleva kohde liittyy, tulevat esille. Dean Sully (2015: 302–306) on kritisoinut tapaa, jolla merkitysarviointiin suhtaudutaan kritiikittömästi oletuksella, että se on objektiivinen ja tasapuolinen. Hän huomauttaa- kin, että merkitysarviointiin liittyvät riskit pitää ottaa huomioon ennen arviointiin ryh- tymistä, koska konservoinnin tavoin itse arvioprosessi vaikuttaa kohteen merkitykseen. Sully toteaa tämän johtuvan siitä, että merkitysarviointi on osa arvoperusteista kon- servointia. Arvoperusteinen konservointi tarkoittaa, että konservoitaessa objekti se konservoidaan säilyttämään konservointihetkellä siihen liitetyt merkityksellisinä pide- tyt arvot. Sullyn mukaan jo konservointi silloin itsessään vaikuttaa suoraan siihen, mi- ten objekti kulttuurihistoriallisesti arvotetaan. Tämä puolestaan tarkoittaa, että kohde voi menettää merkityksensä, elettävän ajan arvomaailman muuttuessa (Sully 2015: 296–297). Tästä näkökulmasta tarkasteltuna yksittäiset hylkymuseot tai -puistot eivät ole ratkaisu, koska kulttuuriperinnön säilyttämiseen liittyvät toimet ja ajatusmallit eivät ulotu yksittäistä hylkyä pidemmälle. Pitkän aikavälin suojelua mietittäessä tämä ei ole edes yksittäisen hylyn kannalta kestävä tilanne, koska muutos elettävän ajan arvomaa- ilmassa voi poistaa kulttuuriperinnön statuksen ja aiheuttaa näin sen, että kynnys hyl- kyyn kajoamiselle laskee. Tässä tilanteessa hylyltä katoavat käyttäjät tai käyttäjien määrä vähenee voimakkaasti, jolloin käyttämisen tarkoitus muuttuu ja kulttuuriper- formanssin tilalle tulee jotain muuta toimintaa. Tutkielmani kirjoittamisen ajankohdan kaltainen hylkypuistotoiminta, jossa pääosa toiminnasta on vain sukeltajien saavutet- 58 Englanniksi assessment of significance, joka on kulttuurihistoriallisen merkityksen arviointiin käytettyä apuvälinettä. 67 tavissa ja suunnattu sukeltajille, ei myöskään pitkällä aikavälillä edesauta suojelumen- taliteetin kehittymistä ei-sukeltavien keskuudessa. Suojelumentaliteetin kehittyminen ja kohteen muuttuminen kulttuuriperinnöksi käyttäjälleen vaatii sen, että käyttäjä ky- kenee osallistumaan kohteella tapahtuvaan kulttuuriperformanssiin. Jos käyttäjä ei pääse fyysisesti paikalle, osallistuminen voi tapahtua myös jonkin median kautta. 68 5. Suojelumentaliteetin tietoinen kehittäminen osallistamisen avulla Vedenalaisen arkeologian piirissä on jo olemassa vakaata yhteistyötä virkistyssukeltaji- en kanssa. Heidän panoksensa monien historiallisten hylkyjen löytymiseen on merkit- tävä, sillä monet sukeltajat etsivät historiallisia, kauan sitten uponneita aluksia ja osal- listuvat myös niiden tutkimukseen vapaaehtoispohjalta. Esimerkiksi sukellusharrastaji- en panos Kronprins Gustav Adolfin hylkypuiston kehittämiseen on ollut korvaamatonta (MUSE/spa/21: 10–14). Aktiivinen osallisuus ammatti-arkeologin johtamaan tutkimuk- seen ja työhön ei vain syvennä ja paranna suhteita sukeltajayhteisöön, vaan edistää myös suojelumyönteistä suhtautumista vedenalaisiin muinaisjäännöksiin ja historialli- siin hylkyihin. Siitä huolimatta että ristiriitojakin on ollut (vertaa Vrouw Marian tapaus, katso 3.2.3. Ydinongelmat), onnistuneen osallistamisen hyödyt ovat haittoja merkittä- vämmät. Osallistamisen epäonnistuminen johtuu kahdesta pääasiallisesta tekijäs- tä: osallistettavien passivoinnista ja puutteellisista tiedoista (Crooke 2015: 481, 494). Osallistettavien passivoinnilla tarkoitetaan, että osallistettavat ovat vain nimellisesti mukana prosessissa. Heidän kauttaan kierrätetään auktoriteetin eli museoammattilai- sen ideat, lähinnä vain hyväksytettävinä tai kommentoitavina, mutta käytännössä heitä ei kuulla eivätkä he osallistu varsinaiseen työprosessiin. Puutteelliset taustatiedot taas viittaavat osallistettavien omaan henkilökohtaiseen taustaan. Osallistaminen on työka- lu, joka on suunnattu työn kohderyhmälle, ja jonka tarkoituksena on mahdollistaa koh- deryhmän tarpeiden huomioon ottaminen. Tämän takia osallistettavilla on harvoin riittävästi taustatietoja museoammattilaisten toimenkuvasta, ja ymmärrystä miksi esi- merkiksi arkeologiset tutkimusmetodit ovat muodostuneet sellaisiksi mitä ne ovat. Onnistuneessa osallistamisessa on kyetty luomaan osallistettaville ymmärrys museo- ammattilaisten työstä ja muinaisjäännöskohteiden realiteeteistä, jotka määrittelevät kuinka muinaisjäännöskohteita voidaan hyödyntää. Se tarkoittaa myös, että he ovat itse konkreettisesti päässeet osallisiksi työhön, esimerkiksi yleisökaivauksien kautta, jossa he ovat saaneet tehdä tutkimusta edistävää työtä ammattilaisen ohjauksessa. Positiiviset kokemukset ja elämykset osallistumisesta näkyvät muun muassa yleisön haluna olla mukana myös jatkossa. Intendentti Tikkanen mainitsi haastattelussa sukel- tajien ottavan itse aktiivisesti yhteyttä ja toivovan, että heille annettaisiin tehtäviä (MUSE/spa/21: 38). 69 Suojelumentaliteetin kehittämiseen ja ylläpitämiseen suuntautuva työ on huomaamatta kehittynyt vakaalle pohjalle, joten sitä on helpompaa tehdä, koska työ on entuudestaan tuttua. Ei-sukeltajien osalta tilanne ei ole niin selkeä. Ei-sukeltavat ja osittain myös sukeltajat tietävät vain vähän Itämeressä olevista lähihistorian hylyistä. Hylyistä uutisoitaessa on nähtävissä mediassa lähdekritiikin puutetta, joka luultavim- min johtuu heikosta yleistiedosta. Kesällä 2015 uutisoitiin Yleisradiossa Ruotsin vesi- alueelta löytyneestä hylystä, josta ensimmäisenä oli luonnollisesti uutisoitu Ruotsissa (Kuusisalo & Kerola 2015). Mediassa ehdittiin jo maalailla löytyneen sukellusveneen hylyn olevan jonkinlainen Venäjän operaatio, jonka johdosta Itämeren turvallisuusti- lanteen nähtiin heikentyneen. Tässä vaiheessa edes itse hylkyä ei ollut ehditty tutkia kuin sen verran, että tiedettiin, että hylky on sukellusveneen ja sen kyljessä on venä- jänkielistä tekstiä (Matikainen 2015; Koivuranta 2015). Lopuksi paljastui, että kyseessä on ensimmäisen maailmansodan aikainen hylky, mutta tämä uutinen ei aiemman uuti- sen tavoin aiheuttanut yhtä suurta kohua, eikä sitä käsitelty yhtä laajasti (Kerola 2015). Tilanteessa on nähtävissä sekä taustatietojen puute, että Watsonin toteama tilanne, jossa asiat tulkitaan nykyhetken poliittisten tunteiden ja kulttuurisen kontekstin mu- kaisesti (Watson 2015: 290). Yleisökaivauksien määrällinen lisääminen ja uusien viral- listen hylkypuistojen tai museoiden avaus ei itsellään ole ongelmaan vastaus, koska näiden toimien ensisijainen kohderyhmä ovat sukeltajat, eivät ei-sukeltajat. Arkeolo- gisten tutkimusten tavoin, myös vedenalaisten muinaisjäännösten tai historiallisten hylkyjen ympärille rakentuvat hylkypuistot nielevät runsaasti resursseja: rahaa, aikaa ja henkilöitä sekä perustus- että ylläpitovaiheessa (MUSE/spa/21: 6–7). Tältä näkökannal- ta myös yleisökaivausten kohdalla on se ongelma, että media ja ihmiset ehtivät menet- tää kiinnostuksensa aiheeseen, koska hyvä tieteellinen tutkimus on hidasta, ja tulokset eivät välttämättä ole ”sensaatioksi” miellettäviä. Siitä huolimatta, että alan sisällä tieto voikin olla sensaatio. Terminä osallistaminen tarkoittaa yleensä yleisön mahdollisuutta ottaa osaa tutkimusprosessiin sekä näyttelyiden luomiseen. Täysin mahdollista olisi myös osallistaa sukeltajia historiallisten hylkyjen ja vedenalaisten muinaisjäännösten sekä kulttuuriperinnön popularisointiin ei-sukeltaville. Tällöin olisi mahdollista, että tieto yleisökaivauksien pitkästä perinteestä myös vedenalaisten kohteiden parissa saa- vuttaisi entistä suuremman yleisön. Tällä hetkellä tietoa on kohtalaisen haastavaa löy- tää, mikäli ei täysin tiedä mitä on hakemassa ja mistä tietoa saa. 70 5.1. Miksi ja miten osallistaa sukeltajia vedenalaisten kohteiden popularisointiin? Ei-sukeltavien pitäisi päästä vuorovaikutukseen kohteiden kanssa in situ, jotta mahdol- lisuus kulttuuriperformanssiin syntyy. Tämä ei täysin fyysisesti ole mahdollista, mutta virtuaaliteknologiaa hyödyntämällä kohteet saattaisi voida kuvainnollisesti tuoda pin- nalle ja saada luotua ei-sukeltaville edes välillinen kontakti vedenalaisiin kohteisiin. Tämä ei tarkoita, että populaarin tiedon sisällöntuotto lepäisi sukellusharrastajien har- teilla, vaan että heitä osallistettaisiin havainnollistamiseen ja tutkimuksen tukemiseen. Varsinainen tutkimustyö ja tiedollinen sisällöntuotto olisivat museoammattilaisten harteilla, mutta tekstin oheen tarvittavan video- ja kuvamateriaalin tuottoon harrasta- jasukeltajat voisivat hyvin osallistua. Videokuvamateriaalia sukeltajat ovat jo internet- tiin ladanneetkin, mutta näihin voi törmätä vain sattumalta esimerkiksi Hylyt.net sivus- tolla (Pohjalla ry 2015). Osallistaminen tällä tavoin vain heijastelisi perintökohteissa tapahtuvan kulttuuriperformanssin muutosta, joka johtuu teknologian tulosta osaksi kulttuuriperintökohteita. Graham Black (2015: 124–128) on todennut perinteisen ”nauti, puhu, tee” –kulttuuriperformanssimallin muuttuvan teknologian kautta yhä voimakkaammin ”puhu” ja ”tee” –painotteisemmaksi. Blackin mukaan vierailijat ha- luavat olla yhä enemmän itse vuorovaikutuksessa museoitujen objektien ja kulttuuri- perinnön kanssa, koska teknologia on mahdollistanut tämän ilman että kulttuuriperin- nölle ja muinaisjäännöskohteille koituu ylimääräistä vaaraa. Yhä joudutaan tasapainoi- lemaan silti sen kanssa, kuinka paljon fyysistä käyttöä kohde kestää ilman että säilymi- nen vaarantuu. Jeremy Green (2004: 165–204) kirjoittaa fotogrammetriaan eli valokuva- ukseen perustuvista tekniikoista. Näitä tekniikoita hyödynnetään pääasiassa kohteen kunnon dokumentoinnissa sekä kaivausten aikana tallennettaessa näkymiä kohteesta. Valokuvaukseen ja videokuvaukseen perustuvien tekniikoiden etuna on niiden kajoa- mattomuus ja se, että ne voivat palvella dokumentoinnin lisäksi popularisoinnin tarpei- ta. Samalla sukeltajat pääsisivät osallistumaan kohteiden kunnon valvontaan sekä tal- lentamaan kohteilla tapahtuneita muutoksia. Opettamalla kajoamattomien menetel- mien käyttöä korostetaan sekä Helli hylkyjämme –kampanjan että yleisempiäkin mui- naisjäännösten suojeluun liittyviä koskemattomuuden periaatteita. Parhaimmillaan tämä voi tarkoittaa, että harrastajasukeltajat ymmärtävät helpommin arkeologisen tutkimuksen tuhoavan luonteen; kerran kaivettu kohde on iäksi tuhottu. Tämän väis- 71 tämättömän tosiasian ymmärtäminen voi edesauttaa hahmottamaan, miksi kajoavaan toimintaan laissa vaaditaan viranomaisen lupa ja kaivausjohtajalta sopivaa pohjakoulu- tusta (Muinaismuistolaki 295/1963). Dokumentoinnin avulla osallistettava joutuu myös havainnoimaan tietoisemmin omaa sekä kohteen ympäristöä, jolloin hän saattaa alkaa kiinnittää huomiota kohteen yksityiskohtiin ja luonteeseen uudella tavalla. Fotogram- metriaan perustuvien tekniikoiden hyödyntämisen puolesta puhuvat myös niiden yk- sinkertainen opetettavuus sekä taloudelliset edut. Vedenpitävät valo- ja videokuvaus- laitteet eivät nykyään ole enää järin kalliita. Lisäksi kenttätöistä tuttujen dokumentoin- titekniikoiden alkeita voidaan opettaa pinnalla ja sitten vasta siirtyä veteen harjoitte- lemaan. Näiden alun perin dokumentointiin tarkoitettujen tekniikoiden kohdalla ei myöskään tule ongelmia siitä, kuka dokumentointia saa tehdä. Dokumentoinnilla olisi lisäksi mahdollista saada talteen tietoa kohteiden kunnosta, joka olisi tutkijoiden käy- tössä myös myöhemmin. Kajoavan tutkimuksen osalta vedenalaiseen arkeologiaan sekoittuu myös ammattisukeltamiseen liittyvät ongelmat. Toisin kuin virkistyssukellusta, ammattisukel- lusta59 on työturvallisuuden takaamiseksi säädeltävä lailla (Benjamin & MacKintosh 2016). Tutkimussukeltaminen kuuluu ammattisukeltamisen piiriin, ja myös arkeologi- nen tutkimussukeltaminen60 on osa ammattisukeltamista. Suomessa ja muissa Euroo- pan Unionin jäsenmaissa on käytössä vuoden 2005 EU-direktiiviin pohjautuvat stan- dardit ESD ja AESD61, joilla määritetään tutkimussukeltajan muodollinen pätevyys (Eu- ropean Science Foundation (ESF) 2009). Benjaminin ja MacKinoshin mukaan kansalli- sesti koulutuksissa on eroja, kuten myös siinä minkälaista pohjaa tutkimussukeltaja koulutettavalta odotetaan. He huomauttavatkin, että Yhdysvalloissa ja Isossa- Britanniassa on hyväksytty vähimmäispätevyyden osoitukseksi vuosien virkistyssukel- luskokemus, jonka takia Euroopan Unioni on alkanut kannustaa myös muita yhtenäis- tämään laatuvaatimuksiaan tähän käytäntöön (Benjamin & MacKintosh 2016). Kajoava tutkimus ja arkeologinen tutkimussukeltaminen ovat omalla tavallaan hankaluuksissa mentäessä valtion aluevesien ulkopuolelle. Kansainvälisten vesien puolella valtiot saa- vat toimia rajoitetusti omalla talousalueellaan, mutta tämä koskee Sarah Dromgoolen (2010: 43) mukaan vain tieteellisiä tutkimustoimia. Hän nostaa kuitenkin esiin, etteivät 59 Kansainvälisesti tietoa löytyy termillä commercial diving. 60 Kansainvälisissä englanninkielisissä artikkeleissa termillä scientific diving. 61 ESD eli European Scientific Diver ja AESD eli Advanced European Scientific Diver 72 valtiot voi kuitenkaan kontrolloida vedenalaisiin muinaisjäännöksiin tai kulttuuriperin- tökohteisiin kohdistuvaa toimintaa. Tämä johtuu Dromgoolen (2010: 40–45) mukaan siitä, ettei arkeologista tutkimussukeltamista tulkita kansainvälisessä lainsäädännössä osaksi Marine Scientific Researchia (MSR), koska arkeologinen tutkimus kohdistuu aina ihmisen toiminnasta merenpohjaan päätyneeseen aineistoon, ei meriluontoon itseen- sä. Aminoff tai Pirjatanniemi eivät ole omissa artikkeleissaan sivunneet tätä aihetta. Mahdollisesti paras lähestymistapa suojata historiallisia hylkyjä, jotka ovat kansainvä- listen vesien puolella, on Pirjatanniemen korostama tiedon popularisointi ja sen saavu- tettavuuden lisääminen. Pohjatietojen kasvaminen helpottaisi ihmisiä tunnistamaan aarteenmetsästykseen liittyvää ajatusmallia sekä tiedostamaan aarteenmetsästykselle ominaisen toimintatavan, joka arkeologisen tutkimuksen tapaan tuhoaa kohteensa. Skotlantilainen projekti Samphire on onnistunut esimerkki osallistamisen vaikutuksista, josta voisi ottaa mallia ja ajatuksia siihen, kuinka Itämerellä ja Suomessa suojelumentaliteettiä voitaisiin kehittää. Project Samphire on keskittynyt kehittämään sekä tukemaan Skotlannin vedenalaisen kulttuuriperinnön tunnistamista, tutkimista sekä arvostamista yhteistyössä paikallisten yhteisöjen kanssa. Projektin tavoitteena on ollut lisäksi lähentää ammatti-arkeologeja ja paikallisia toisiinsa, ja näin kehittää kult- tuuriperintöammattilaisia ja maallikoiden välistä suhdetta (SAMPHIRE 2017A). Tämä projekti palkittiin onnistuneesta työstään vuoden 2017 Europa Nostra Awards:eissa, joka on museopiireissä arvostettu Euroopan Unionin kulttuuriperintöpalkinto (SAMPHIRE 2017B). 5.2. Popularisointi käytännössä Suomessa on kymmenen pääasiassa vain merenkulkuun keskittynyttä museota62. Mu- seot sijaitsevat lähinnä länsirannikolla, koska rannikkoalueella merenkulku on aina ol- lut tärkeä osa alueen elämää. Merenkulkuun keskittyneet museot ovat hyviä yhteis- työkumppaneita pohdittaessa suojelunkehittämistä, koska museoissa on totuttu teke- mään popularisoivaa työtä. Näissä museoissa on jo olemassa runsaasti hylkyihin ja aluksiin liittyvää materiaalia, mutta merenpohjassa olevien hylkyjen tavoin ne ovat 62 Museot löytyvät eripuolilta Suomea. Oulussa on merimiehenkotimuseo, Kristiinankaupungissa Kris- tiinankaupungin merimuseo, Vaasassa Vaasan merimuseo, Raumalla Rauman merimuseo, Uudessakau- pungissa Merimiehenkoti-museo, Turussa Forum Marinum, Ahvenanmaalla Maarianhaminassa Ahve- nanmaan merenkulkumuseo, Helsingissä Suomenlinnan museo, Loviisassa Loviisan merenkulkumuseo sekä Kotkassa Suomen merimuseo. 73 sidoksissa fyysiseen paikkaan. Fyysisessä museossa olevat näyttelyt ja tieto on yksin- kertaisesti saavuttamattomissa, ellei ei-sukeltavalla henkilöllä ole mahdollisuuksia matkustamiseen tai kiinnostusta kulttuurimatkailuun. Esteettömyyteen eivät liity vain fyysisten tai henkisten rajoitteiden huomioiminen, vaan osa sitä on myös ihmisten si- jainnin ja mahdollisuuksien pohtiminen. Historiallisten hylkyjen pinnalle tuonnin ongelmaan vastausta voisi lähteä tarkastelemaan Suomen museoliiton seinätön museo63 –konseptin avulla. Konseptin taustalla on idea siitä, ettei kulttuuriperintöön ja muinaisjäännöksiin liittyvä tieto ole vain fyysisessä paikassa eli museorakennuksessa vaan saavutettavissa myös muilla kei- noin – verkossa (Suomen museoliitto 2017). Ideaa voitaisiin soveltaa vedenalaisten hylkyjen popularisointiin esimerkiksi luomalla merimuseoiden ja museoviraston yhdes- sä ylläpitämä verkkomuseo, jonka pysyvät näyttelyt ja vaihtuvat näyttelyt hyödyntäisi- vät osallistettujen harrastajasukeltajien dokumentoimaa valokuva- ja videomateriaalia. Museoissa virtuaaliset verkkonäyttelyt ovat jo arkipäivää ja etenkin historiallisten hyl- kyjen kohdalla vastaus siihen, kuinka ne voidaan tuoda pinnalle. Verkossa oleva näytte- ly tukisi fyysisten museoiden toimintaa ja mahdollistaisi samalla saavutettavuuden myös heille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse käymään museolla. Myös itsenäisellä omalla alustallaan toimiva virtuaalinen museo ei kasvattaisi liian raskaaksi merimuse- oiden omia internetsivuja, sen sijaan sivustolta olisi näihin museoihin ohjaavat linkit heille, jotka haluavat ja voivat museoissa vierailla. Virtuaalinen näkökulma ja sen tar- joamat mahdollisuudet parantaisivat huomattavasti ei-sukeltavien mahdollisuuksia päästä kohtaamaan vedenalaista kulttuuriperintöä ja muinaisjäännöksiä. Virtuaalisella alustalla on myös muita mahdollisuuksia. Vrouw Mariasta on vuonna 2012 valmistunut 3D-simulaatio, jonka avulla ei-sukeltava pääsee koke- maan hylyn sukeltajan silmin (Museovirasto 2015B). Kyseinen simulaatio64 on yhä ko- ettavissa Kotkassa Suomen merimuseossa (MUSE/spa/21: 63), ja sitä voidaan pitää uraauurtavana kokeiluna, joka osoitti kuinka hylyt on mahdollista tuoda pinnalle niihin kajoamatta. Tällä hetkellä simulaation tekemiseen käytetty teknologia on jo osittain vanhentunutta, mutta sen merkitystä ja elämystä se ei poista. Simulaatio Vrouw Mari- asta on kuitenkin sidoksissa fyysiseen museoon, joten sitä käyttääkseen pitää matkus- 63 Seinätön museo on Suomen museoliiton museoille kehittämä alusta, joka on tarkoitettu helpottamaan virtuaalisen sisällön tuomista älypuhelimiin ja tableteille (Suomen museoliitto 2017). 64 Simulaatio toteutettiin Museoviraston ja Aalto yliopiston yhteistyöhankkeena. (Museovirasto, 2012). 74 taa Kotkaan. Seuraava askel olisi irrottaa simulaatiot fyysisestä vaatimuksesta verk- kosijaintiin. Teknologian kehittyessä ja muuttuessa helpommaksi voi tulevaisuudessa harkita mahdollisuutta hyödyntää virtuaalisukeltelussa peliteknologiaa65 enemmänkin, tai perinteisemmin luoda luontodokumentteja muistuttavia hylkyelokuvia (vertaa pla- netaariot). Materiaalin kokonaisvaltainen hyödyntäminen lisäisi popularisoinnin mah- dollisuuksia immersiivisten kokemusten66 välityksellä. Popularisointia ei pidä silti jättää pelkän virtuaalisen, aina avoinna olevan verkkomuseon harteille, vaan siihen tulee liit- tää myös kohteet fyysisinä. Mallia voi ottaa esimerkiksi Skotlannin Project SAMPHIRE:n toteutuksesta sekä Caymansaarten perintöpolusta, joka sisältää vedenalaisten kohtei- den lisäksi maanpäällisiä kohteita ja pyrkii esittelemään polun avulla kokonaisuudes- saan saarten 500 vuoden mittaista historiaa. Käytännössä vedenalaisten kohteiden historia pitäisi saada sidottua osaksi kokonaishistoriaa, jotta historiasta luotava kuva olisi mahdollisimman monipuolinen, ja historiallisten hylkyjen merkitys avautuisi ylei- sölle paremmin. Tästä syystä esimerkiksi maakyltin pystyttämistä Helsingin Kaivopuis- tonrantaan ei missään nimessä saa jättää tekemättä. Vaan kyltti tulee pystyttää ja liit- tää oheen esimerkiksi QR–koodi, josta erikseen voi avata vaikka Kronprins Gustav Adol- fista tehdyn 3D-mallin tarkasteltavakseen tähyillessään ulapalle. 65 Peliteknologiasta hyvinä esimerkkeinä ovat VR-teknologia, jota on käytetty IT –elokuvan markkinoin- nissa (IT: FLOAT – A Cinematic Virtual Experience) sekä niin sanottujen ”kävelysimulaattoreiden” avulla. Kävelysimulaattoreilla tarkoitetaan pelejä, joissa ei juuri ole peli-elementtejä vaan keskitytään tarinnan kerrontaan, esimerkiksi pelaajayhteisöissä tämäntyyppisiksi peleiksi nimitetään muun muassa: What remains of Edith Finch ja Hellblade: Senua’s Sacrifice -pelejä. 66 Simulaatoihin ja immersiivisyyteen voi perehtyä Maija Paunion Tampereen yliopistoon vuonna 2016 tekemästä pro-gradusta Immersiivinen kokemus Vrouw Marian näyttämöllä (MUSE/spa/21: 66). Tut- kielma on luettavissa sähköisesti osoitteessa http://tampub.uta.fi/handle/10024/100466. 75 6. Yhteenveto ja johtopäätökset Suojelumentaliteetin synty perustuu kulttuuriperinnön aktiiviselle käytölle osana kult- tuuriperformanssia. Tämä käyttö ylläpitää myös kulttuuriperintöön kohdistuvaa suoje- lumyönteisyyttä. Tätä suojelumentaliteettia on mahdollista laajentaa koskemaan kult- tuuriperintöstatuksettomia kohteita, kuten muinaisjäännöksiä ja muinaisjäännössta- tuksettomia hylkyjä. Suojelumyönteisyyden laajeneminen muihin kohteisiin perustuu suojelun eri osa-alueiden yhteistyölle. Yhteistyöllä tuetaan sekä suojelun onnistumista että suojelumentaliteetin kehittymistä ja ylläpitoa. Olennaista on hahmottaa suojelu- työn keskiössä olevien historiallisten hylkyjen lähtökohtainen luonne. Historiallisen hylyn luonteella tarkoitan sitä, onko kyseessä kulttuuriperintö, muinaisjäännös vai muinaisjäännös- ja kulttuuriperintöstatukseton hylky. Näitä määritelmiä erottavat kri- teerit, joiden perusteella historiallisen hylyn luonne voidaan määrittää. Luonne vaikut- taa siihen, kuinka suojelu toteutuu käytännössä ja mitä haasteita suojeluun liittyy sekä mistä haasteet johtuvat. Historiallisen hylyn luonteen tunteminen auttaa hahmotta- maan miten näihin haasteisiin voidaan vastata popularisoinnin ja osallistamisen avulla. 6.1. Hylyn luonne Historiallinen hylky, joka on luonteeltaan kulttuuriperintöä, syntyy poikkeuksetta sii- hen kohdistuvan toiminnan seurauksena. Laurajane Smith on todennut David Harveyn argumenttiin tukeutuen, että kulttuuriperintö luodaan aina yhteiskunnan taholta edus- tamaan tiettyä aikakautta, jonka ilmiöitä käsitellään kulttuuriperformanssin avulla. Kulttuuriperformanssissa yksilö vahvistaa tietoisesti tai tiedostamattaan omaa identi- teettiään, mielipiteitään sekä sosiaalista ja kulttuurista yhteenkuuluvuuden tunnettaan yhteisöön, johon hän kuuluu, kokee kuuluvansa tai haluaa kuulua. Kulttuuriperfor- manssi toteutuu Harveyn tunnistamien toiminnan muotojen kautta: muistelu, ikuista- minen, kommunikaatio ja muistojen sekä tiedon eteenpäin välittäminen. Kulttuuripe- rintöön liittyvä säilyttäminen johtaa väistämättä konservointiin tai konservointitarpeen arviointiin. Merkitysarviointia (assessment of significance) käytetään kulttuuriperinnön tunnistamisen työkaluna. Dean Sully on kritisoinut työkaluun liitettyä käsitystä objek- tiivisuudesta. Sully on huomauttanut, että merkitysarviointi on yksi osa arvokonser- vointia, joka on itsessään kulttuuriperintöä luovaa toimintaa ja vaikuttaa kohteen luon- teeseen. Merkitysarvioinnissa pyritään selvittää kohteen sidosryhmiä, tutkimaan koh- 76 detta ja selvittämään keille kohde on tärkeä sekä miksi. Tämä on osa tietoista konser- vointitarpeen arviointia, joka perustuu arvoille. Arvokonservoinnissa objekti konser- voidaan konservointipäätöksen aikaisia arvoja. Konservoitu objekti edustaa aikakaut- taan siitä näkökulmasta, mikä on konservointi hetken arvomaailma. Sully toteaa, että tiedostamatta arvoperusteisesti konservoidun objektin kulttuuriperintöstatus on ka- toava. Arvokonservoitu objekti ei pysty muuttumaan ja mukautumaan tulevaisuuden arvomaailmaan ja tarpeisiin, mikäli se edustaa vain konservointihetkensä arvomaail- maa ja haluamaa kuvausta menneisyydestä. Kulttuuriperintöön liittyvä kulttuuriperformanssi toiminta ja luominen se- littävät, miksi John Schofield on määritellyt kulttuuriperinnön olevan jotain arvostet- tua, joka on tärkeä yhteisölle, ryhmälle tai yksilölle. Kulttuuriperintö nähdään tärkeänä, koska sitä arvostetaan. Schofield on tarkentanut määritelmäänsä huomauttamalla, ettei perintö herätä tunteita niissä, joiden perinnöstä ei ole kyse. Huomio sitoo kult- tuuriperinnön Andrea Witcombin tunteiden pedagogiaan. Kulttuuriperintökohteet si- sältävät aisteja stimuloivia ärsykkeitä, jotka vaikuttavat yksilön kokemukseen. Kohteen herättämät tunteet riippuvat yksilön henkilöhistoriasta ja kollektiivisista muistoista, joita hänelle on elämänsä aikana kertynyt. Witcombin huomioimat tunteet vuorostaan vuorovaikuttavat paikalla tapahtuvaan kulttuuriperformanssiin. Mikäli kohde ei herätä henkilössä tunteita kyse ei ole joko hänen kulttuuriperinnöstään, kulttuuriperintökoh- de on menettänyt merkityksensä Sullyn kuvailemalla tavalla tai kohde yksittäisenä hyl- kynä ei yksinkertaisesti ole kulttuuriperintöä. Tutkielmani aineistosta voin todeta vain Ladogan melko varmasti täyttä- vän yksittäisenä hylkynä kulttuuriperinnön määritelmän. Ladoga edustaa ensimmäisen maailmansodan aikaa ja yhteiskuntaa, hylkyä on tutkittu ja sitä on popularisoitu. Hyl- kyä on myös käytetty sen löytymisen jälkeen ja sen historia on tiedossa. Ladogan hylky on nykyään myös muinaisjäännös, koska hylyn uppoamisesta on kulunut yli sata vuot- ta. Kulttuuriperintöstatuksettomina tutkielmani hylyistä voi varmuudella pitää valta- osaa, koska niitä ei ole tutkittu ja niiden historiaa ei tunneta. Tämä tarkoittaa, että on kyseenalaista tapahtuuko kulttuuriperformanssia näillä hylyillä harrastajasukeltajien vieraillessa niillä eli herättääkö itse hylky sukeltajassa tunteita. Historiallinen hylky, joka on luonteeltaan muinaisjäännös täyttää juridi- sen Muinaisjäännöslaissa määritellyn kriteerin. Toisin sanoen hylyn uppoamisesta on kulunut sata vuotta. Tutkielmani hylkyaineistossa on muinaisjäännökseksi laskettavia 77 hylkyjä 27 kappaletta (LIITE 3). Näistä hylyistä 26 eivät todennäköisesti tällä hetkellä täytä kulttuuriperinnön kriteereitä, toisin kuin Ladoga. Näitä hylkyjä ei ole tutkittu yhtä paljon, niitä ei välttämättä ole popularisoitu laajalti, mutta niiden uppoamisesta on kulunut sata vuotta. Kuuden hylyn (1182, 1132, 1660, 1652, 1105, 1655) kohdalla on vaikea perustella, miksi ne täyttävät kiinteän muinaisjäännöksen kriteerit hylkyinä, koska niiden tiedoissa ei mainita oletettua uppoamisajankohtaa. Todennäköisesti nä- mä hylyt ovat olleet viranomaisten tiedossa kauan ennen sähköisen muinaisjäännösre- kisterin luomista, jolloin ne voidaan luokitella kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Tämä ei kuitenkaan ilmene järin selkeästi näiden hylkyjen rekisterikortista, joten syytä ei käy- tännössä voi todeta. Ne eivät välttämättä edusta uppoamisajankohtansa aikaa, joten niillä ei todennäköisesti tapahdu kulttuuriperformanssia, joten nämä 26 hylkyä eivät ole itsenäisinä ja yksittäisinä kohteina tarkasteltuna kulttuuriperintöä. Muinaisjäännös- ja kulttuuriperintöstatuksettomia hylkyjä on aineistosta- ni ehdottomasti eniten kokonaisuudessaan 57 hylkyä (katso 4.1.1. Maailmansotien aikaisten hylkyjen suoja). Näiden hylkyjen kohdalla muinaisjäännösstatus on epäselvä, koska niistä ei välttämättä ole riittävästi tietoja melko tarkkaan identifiointiin. Näistä hylyistä ei tiedetä, esimerkiksi milloin ne ovat uponneet ja minkä aluksen hylystä on kyse. Osaa hylyistä ei välttämättä edes ole, vaan kohde koostuu pelkästään hylyn jään- teistä. Epätodennäköistä on, että sukeltajat vierailevat kaikilla näillä hylyillä, koska hy- lyn sijaintitiedot ovat epätarkkoja ja varmuutta hylyn olemassa olosta ei ole. Suurin osa aineistoni tämän luonteisista hylyistä ei tule täyttämään kulttuuriperinnönkriteereitä, koska mahdollisesti perusteellisella tutkimuksellakaan ei kyetä identifioimaan hylkyä. Luonteen määräytymiseen ei vaikuta lähtökohtaisesti kohteen itsensä kunto. Muinaisjäännös- ja kulttuuriperintöstatukseton hylky voi olla hyväkuntoisempi kuin kulttuuriperintökohteen kriteeri täyttävä hylky. Arvostus ei ole riippuvainen koh- teen kunnosta, vaan siitä kuinka hyvin kohteen elinkaari tunnetaan ja mitä se yhteisöl- le ja yksilöille sekä ryhmille edustaa. Tämä tunteminen liittää kohteen tiivisti luonte- vaksi osaksi paikallishistoriaa tai vain laajempaa historiallista jatkumoa. Mahdollisesti samasta syystä kulttuuriperintökohteeseen kohdistuva suojelunhalu ei riitä ulottu- maan muihin historiallisiin hylkyihin tai muinaisjäännöksiin. Suojelunhalu ei myöskään kata muiden kulttuuriperintöä, koska se ei herätä tunteita samalla tavoin kuin yksilön oma kulttuuriperintö. 78 6.2. Hylyn luonteen vaikutus suojeluun Historiallisen hylyn luonne vaikuttaa suoraan siihen, kuinka suojelu toteutuu käytän- nössä. Luonteen tunnistaminen auttaa viitteitä siitä, miten motivoituneita yhteisöt, ryhmät ja yksilöt ovat säilyttämään kyseisen kohteen. Kohteeseen suhtautuminen riip- puu myös hylyn luonteesta. Luonne auttaa myös ymmärtämään, mistä kohteen suoje- lun haasteet johtuvat. Kulttuuriperintökohteeksi tunnistettavaa hylkyä on helpointa suojella. Tämä johtuu siitä, että ennen kulttuuriperinnöksi tunnistamista kohdetta on yleensä tutkittu, kohteen elinkaari eli historia on saatu joko täysin tai alustavasti selvil- le ja tältä pohjalta sitä on popularisoitu. Popularisoinnin kautta kohteen merkitys on vakiintunut ja siitä on luotu kulttuuriperintökohde. Suojelun helppous johtuu siitä, että ihmisille on kehittynyt suhde kohteeseen. Tällöin suojelumentaliteetin synty ja ylläpi- toon tarvittava motivaatio ovat lähtöisin yksilöstä itsestään. Tämän suhteen takia kult- tuuriperintöä arvostetaan ja sitä pidetään tärkeänä säilyttää jälkipolville. Muinaisjäännöskohdetta, joka ei ole yksittäisesti tarkasteltuna ole kult- tuuriperintöä, ei ole yhtä helppo suojella. Muinaisjäännökset kokonaisuutena ovat yksi osa kulttuuriperintöä, mutta yksittäisinä kohteina tarkasteltuna ne eivät välttämättä täytä kulttuuriperinnön kriteereitä. Yksittäiseen muinaisjäännökseen ei yhteisöllä, ryhmällä tai yksilöllä ei välttämättä ole muodostunut minkäänlaista suhdetta, jonka vuoksi muinaisjäännöstä arvostettaisiin sen itsensä vuoksi toisin kuin kulttuuriperintö- kohteita. Tämän suhteen puuttuminen erottaa muinaisjäännöksen kulttuuriperinnöstä, syntytavan lisäksi. Muinaisjäännökset poikkeuksetta löydetään, siinä missä kulttuuripe- rintö on aina yhteiskunnan luomaa. Muinaisjäännöksen kohdalla suojelumentaliteetti ei ole lähtöisin yksilöstä itsestään, vaan syntyy ulkoisen motivoinnin tuloksena. Mui- naismuistolaki heijastelee yhteiskunnan arvomaailmaa ja näkee muinaisjäännösten säilymisen merkityksellisenä. Tässä tapauksessa pelkästään lakiin nojautuva suojelu- mentaliteetti luottaa yksilön haluun kunnioittaa yhteisiä sääntöjä eli lakeja. Arkeologi- asta ja historiasta kiinnostuneille tämä on todennäköisesti luontevampaa, koska heillä voi olla enemmän tietoa arkeologian ja historian tutkimuksesta. Muinaisjäännös- ja kulttuuriperintöstatukseton hylkyä on vaikeinta suo- jella. Metallirunkoisista hylyistä suurin osa on näitä. Ne eivät täytä juridisia muinais- jäännöksen kriteereitä, mutta eivät myöskään kulttuuriperinnönkriteereitä. Suojelu- mentaliteetin syntyyn tarvittava sisäinen motivaatio tai ulkonen motivaatio eivät kehi- 79 ty, koska motivoivaa tekijää ei ole. Ihmisillä ei ole syntynyt historialliseen hylkyyn suh- detta, joka tekisi siitä merkityksellisen heille ja lain kunnioittaminen ei ole tarpeen, koska hylky ei ole lain suojaama. 6.3. Miten popularisoinnilla voidaan vaikuttaa hylyn luonteen luomiin haasteisiin? Pelkkään muinaismuistolakiin perustuva suojelu ei toimi, koska suojelunhalu rakentuu ulkoisen motivaation varaan. Tästä syystä täysin statuksettomat hylyt ovat alttiimpia kajoamiselle, samoin kuin muinaisjäännökset. Pirjatanniemi on tulkinnut tiedonpuut- teen olevan Muinaismuistolain toimimattomuuden taustalla. Populaaria ja helposti saatavilla olevaa luotettavaa tietoa on liian vähän, joten Pirjatanniemi toteaa, ettei ihmisten motiiveja hylkyihin kajoamiseen voida rikoslain silmissä pitää tuomittavina. Muinaisjäännöslain suojaamattomia hylkyjä on aineistostani noin 66 %. Ne ovat metallirunkoisina hylkyinä kuitenkin tiedollisesti merkittäviä, koska ainakin osa niistä on rakennettu metallin käyttöönoton alkuaikoina. Nämä hylyt voivat myös tar- kentaa käsitystämme 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten laivanrakennustek- nologiasta, ja siitä kuinka metallia raaka-aineena opittiin hyödyntämään tehokkaasti. Näitä hylkyjä ei kuitenkaan suojaa muinaisjäännös- tai kulttuuriperintöstatus, koska niitä ei tunneta. Jan Aminoff totesi myös, että sellaisen historiallisen hylyn omistajuut- ta sukeltaja voi koettaa vaatia, joka ei vielä täytä Muinaismuistolain sadan vuoden kri- teeriä. Tämä on oletettavasti mahdollista myös siinä tapauksessa, että muinaisjään- nösstatukseton hylky olisi kulttuuriperinnöksi laskettavissa. Kynnys kajota näihin hyl- kyihin on todennäköisesti siksi matala. Tätä kynnystä kajoamiseen voidaan pyrkiä ohja- tusti korottamaan popularisoimalla historiallisia hylkyjä. Erityisesti popularisointia täy- tyy kohdentaa ei-sukeltaville, jotta ennen sukellusharrastuksen aloittamista yksilöllä olisi enemmän tietoa historiallisista hylyistä ja kehittynyt alustavasti suhde historialli- siin hylkyihin kulttuuriperintönä. Suhteen kehittyminen johtaisi kulttuuriperintökohtei- den käyttöön kulttuuriperformanssissa, jolloin suojeluhalu on lähtöisin yksilöstä itses- tään. Popularisoinnin haasteena on sijainti, joka mahdollistaa vain harvoille hylyillä vierailun. Vastaus ongelmaan tulee mahdollisesti teknologian kehityksestä, jonka Graham Black on todennut muuttavan tapaamme toteuttaa kulttuuriperformanssi. Perinteinen ”nauti, puhu, tee” –malli on muuttumassa ”puhu” ja ”tee” – painotteisemmaksi, koska teknologian kehitys mahdollistaa vuorovaikutteisemman 80 suhteen kulttuuriperintöön. Sosiaalisen median ja teknologian aikana kävijöille on myös luonnollista jakaa kokemaansa elämystä jo vierailun aikana. Osallistuminen kult- tuuriperformanssiin on siis aikaisempaa aktiivisempaa ja tekemistä painottavampaa. Blackin toteamaa muutosta on nähtävissä myös Suomessa. Intendentti Tikkanen haas- tattelussaan mainitsi sukeltajien ottavan aktiivisesti yhteyttä ja toivovan, että heille annettaisiin tehtäviä. Kulttuuriperintökohteiden hoitaminen ja dokumentointi on osa sekä säilytys- ja tutkimustyötä, että kulttuuriperformanssia. Tahto osallistua yhteisestä perinnöstä huolehtimiseen voidaan tulkita heijastelevan kulttuuriperformanssin muu- tosta ”puhu” ja ”tee” painotteisemmaksi erityisesti vedenalaisen arkeologian piirissä. Osatekijänä tässä muutoksessa on ollut varmasti onnistunut sukeltajien osallistaminen jo 20 vuoden ajan. Tämä ei tarkoita, ettei välillä olisi syntynyt ristiriitoja sekä takaisku- ja. Kulttuuriperinnöstä ja kulttuuriperformanssista keskusteltaessa on otettava huomi- oon, että ihmisten taustat, arvot ja yhteisöt, joihin nämä kuuluvat ovat erilaisia. Yhden kulttuuriperintö ei ole tätä toiselle, mutta tietoisuus perinnöstä voi edesauttaa kunni- oittamaan sitä. Osallistamisen hyödyt ovat kuitenkin haittoja merkittävämmät, koska se edesauttaa menneisyyden tutkimusta ja onnistuessaan luo uusia kulttuuriperintö- kohteesta kiinnostuneita sidosryhmiä. Sidosryhmillä on jälleen omat syynsä osoittaa kiinnostusta kulttuuriperintökohteille ja näiden syiden pohjalta syntyy sisäinen moti- vaatio suojella kohdetta. Toisin sanoen onnistunut historiallisten hylkyjen popularisoin- ti levittää tietoa, jonka avulla ihmisten on mahdollista tutustua hylkykohteisiin. Popu- laarin tiedon määrän kasvu helpottaa tiedon saatavuutta, koska ihmiset löytävät tie- don nopeammin. Luotettava populaari tieto helpottaa myös arkeologin ja aarteenetsi- jöiden erottamista toisistaan. Populaarin tiedon saamiseksi tarvitaan kuitenkin tutki- musta, jonka avulla hylkykohteiden elinkaaria saadaan selville. Hylkyjen historian selvi- tessä myös mahdollisuudet löytää hylylle sidosryhmiä kasvavat. Haasteena popula- risoinnille on kuitenkin hylkyjen hankala sijainti ja tutkimukseen saatavilla olevien re- surssien puute. 6.4. Popularisointi käytännössä Käytännön popularisoinnissa tutuin tapa ovat yleisökaivaukset sekä maallisen että ve- denalaisen arkeologian piirissä. Toinen tutuksi tullut tapa popularisoida vedenalaisia kohteita ja historiallisia hylkyjä ovat hylkypuistot. Nämä ratkaisut ovat selkeästi tehok- 81 kaita, mutta vedenalaisen arkeologian kohdalla keinot tarvitsevat monipuolistusta. Molemmat tavat popularisoida ovat erittäin sukeltajakeskeisiä, sillä vain sukeltajat pääsevät fyysisesti käymään vedenalaisella kohteella. Tilanne on ymmärrettävä. Sukel- lusharrastus on ollut vasta noin 67 vuotta olemassa, ja harrastajia on väestöstä erittäin pieni osa. Suomessa sukeltajia on väestöstä vain noin 0,9 % eli yhtä paljon kuin Por- voossa on asukkaita. Ennen nykyistä teknologiaa vedenalaisten kohteiden sijainti on rajannut popularisoinnin kohderyhmää rajusti. Alussa on myös ollut tärkeää vaikuttaa pelkästään sukeltajiin, jotta historiallisia hylkyjä ei tuhota etsittäessä aarteita. Tärkein- tä oli siis saada fiktiosta tuttu ”aarrehylky” mielikuva kumottua, koska suurin osa hy- lyistä ei sisällä arvokasta lastia vaan lasti usein on nostettu hylystä jo sen uppoamisen aikana, jos nostaminen on ollut mahdollista. Nostamatta jäänyt arvokas lasti ei välttä- mättä myöskään ole säilynyt sellaisena, että se nykyäänkin olisi vielä arvokasta. Popu- larisoinnin tapojen monipuolistaminen ei tarkoita, että ensisijaisesti sukeltajia kohde- ryhmänään pitävistä hankkeista tulisi luopua. On luontevaa jatkossakin jatkaa näiden tuttujen ja hyväksi havaittujen tapojen kanssa. Samalla voidaan tuoda näiden tapojen rinnalle ensisijaisesti ei-sukeltaville suunnattua popularisointia. Nykyinen teknologia on alkanut jo mahdollistaa historiallisten hylkyjen saavuttamisen virtuaalisesti eli metalli- runkoiset hylyt voivat tulla pinnalle poistumatta merenpohjasta. Tätä kehitystä voi- daan pitää voimakkaana kannustimena kehittää ja syventää yhteistyötä merimuseoi- den kanssa, jolloin museoissa olevaa popularisointitaitoa ja asiantuntijuutta voidaan hyödyntää. Ensimmäinen popularisoinnin haaste on datan puuttuminen aineistoni kaltaisista historiallisista hylyistä. Ei-sukeltaville on tarjottava jonkinlaisen median kautta mahdollisuus vuorovaikutukseen hylkykohteen kanssa, jotta kulttuuriperfor- manssiin tarvittava suhde kulttuuriperintöön muodostuu. Tämän materiaalin tuottami- seen eli popularisointiin sukeltajia voidaan osallistaa. Valokuvaukseen ja videokuvauk- seen perustuvia tekniikoita käytetään usein kohteiden dokumentointiin sekä kunnon valvontaan. Nämä tekniikat ovat lähtökohtaisesti kajoamattomia ja tekniikoiden omak- suminen on melko helppoa. Valokuvaaminen ja videokuvaaminen tuovat kuvamateri- aalia, jota tarvitaan ei-sukeltaville popularisoidessa. Sukeltajien osallistaminen kuvaa- misen kautta popularisointiin tukee myös Helli hylkyjämme –kampanjan viestiä, koska toiminnallaan sukeltaja osallistuu levittämään tietoa niiden joukkoon, jotka eivät hylyl- le itse pääse. Dokumentointiin tarvittavat vedenpitävät digitaalikamerat tai videoka- 82 merat ovat nykyään melko edullisia ja tekniikat itse voidaan opettaa maalla sukeltajille. Dokumentoinnin opettaminen voi tuoda sukeltajille myös uusia näkökulmia historialli- siin hylkyihin, koska ovat oppineet kiinnittämään huomiota erilaisiin asioihin kuin en- nen historiallisen hylyn dokumentoinnin oppimista. Sukeltajien osallistaminen kuvama- teriaalin tuottoon vähentäisi popularisointiin tarvittavaa resurssien määrää ja ei- sukeltaville olisi mahdollisuus kohdata historiallisia hylkyjä in situ kuvallisen median välityksellä. Tähän popularisointiin osallistaminen tarvitsee kuitenkin ympärilleen sel- keät suunnitelmalliset rajat, jotta onnistunut osallistaminen mahdollistuu. Yksi selkeä keino luoda rajoja olisi kehittää erilaisia hylkykohteita ja vedenalaisia muinaisjäännök- siä toisiinsa yhdistävä Vedenalainen perintöpolku. Tämä polku voisi sisältää erilaisia luonnontieteellisiä kohteita, kulttuuriperintökohteita, kulttuuriympäristökohteita ja muinaisjäännöskohteita kuin myös muinaisjäännösstatuksettomia hylkyjä (LIITE 5). Vedenalainen perintöpolku voisi itsessään olla Caymansaarien polun tapaan osa maalla olevaa laajaa Perintöpolkua. Kohteiden maininta osana vedenalaista perintöpolkua ei ehdottomasti vaadi, että kohteissa on oltava hylkypuistolle tavallisia sukelluskalusteita kuten poijuja, opastauluja tai reittiä opastavia köysiä. Kohteita voidaan priorisoida sen perusteella, miten niitä aiotaan käyttää ja siten ”luokitella” miten hylky on osa perin- töpolkua: historiallinen kohde, muinaisjäännös, hylkymuseo vai hylkypuisto (LIITE 3). Toinen tarvittava asia popularisoinnin onnistumiseksi on paikka, jonne sukeltaja voi lahjoittaa käyttöoikeuksineen kopiot kuvaamastaan materiaalista käytet- täväksi popularisointiin. Museot ovat fyysisinä kohteina paikkasidonnaisia, joten laa- jempaan saavutettavuuteen voitaisiin pyrkiä kehittämällä internetpohjainen ”verkko- museo”, jonka toiminta tukisi myös rannikoilla sijaitsevien merimuseoiden toimintaa. Verkkomuseon sisältö voisi koostua pysyvästä virtuaalisesta näyttelystä ja vaihtuvista verkkonäyttelyistä, joiden rakentamisessa sekä kehittämisessä hyödynnettäisiin sukel- tajien tuottamaa kuvamateriaalia. Tämä materiaali olisi myös tutkijoiden käytössä, jotta sukellustaidottomat merihistoriantutkijatkin pääsevät lähemmäs merenpohjassa olevaa lähdemateriaalia. Verkkomuseon olisi parasta olla itsenäinen museo, jotta se ei kuormittaisi olemassa olevien museoiden omia nettisivuja. Sen sijaan verkkomuseon työntekijät voisivat olla osa jonkin fyysisen museon työyhteisöä, jossa työntekijöiden työtilat sijaitsisivat. Suojelun kehittämisen kannalta pitkän aikavälin ratkaisut ovat ainoa kei- no vähentää historiallisia hylkyjä ympäröiviä huhuja ja tarinoita. Historialliset hylkykoh- 83 teet on sidottava tiiviimmin osaksi laajempaa historiallista kontekstia, ja luoda temaat- tisia kokonaisuuksia, joiden kautta näkökulmat menneisyyteen monipuolistuu. Popula- risointi on tehokas keino rakentaa suojelua kestävälle pohjalle ja lisätä ihmisten tietoa todellisista hylyistä, jolloin mielikuva aarrehylyistä jäisi elämään vain fiktioon. Historial- listen hylkyjen näkyvyyttä myös saavuttamattomina kohteina on hyvä lisätä, joten maakylttejä hylkyjen läheisyyteen kannattaa pystyttää myös ei-sukeltavien iloksi. Teks- tin oheen voidaan tulevaisuudessa liittää esimerkiksi QR-koodi, jonka avulla kylttiin tutustuja voi tabletilla tai älypuhelimella avata hylkyä koskevaa lisätietoa, 3D-mallin, kuvia, videon tai mahdollisessa verkkomuseossa olevan virtuaalisen näyttelyn. Histori- allisten hylkyjen käyttö tapahtuu siis kulttuuriperformanssin kautta, joka muuttaa his- toriallisen hylyn osaksi kulttuuriperintöä. Hylkymyönteisyys ja suojelumentaliteetti tarvitsevat syntyäkseen sisäisen motivaation, koska yksilöt, ryhmät ja yhteisöt arvosta- vat kulttuuriperintöään. Toisin sanoen historiallisten hylkyjen hyötykäytön kautta voi- daan edistää historiallisten hylkyjen suojelua. 84 Lähdeluettelo Sähköiset rekisterit: Muinaisjäännösrekisteri: (tunnus) » [https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_default.aspx] o 1526, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 1436, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 1000023496, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 1000027872, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 1000017894, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 1000018120, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 2594, viimeksi käyty: 4.9.2017 o 2650, viimeksi käyty: 11.9.2017 o 2489, viimeksi käyty: 11.9.2017 o 2283, viimeksi käyty: 11.9.2017 o 2309, viimeksi käyty: 11.9.2017 o 1978, viimeksi käyty: 11.9.2017 o 1216, viimeksi käyty: 6.9.2017 o 1259, viimeksi käyty: 6.9.2017 o 1165, viimeksi käyty:7.9.2017 o 2616, viimeksi käyty: 5.9.2017 o 2595, viimeksi käyty: 6.9.2017 o 1824, viimeksi käyty: 6.9.2017 o 1801, viimeksi käyty: 6.9.2017 o 2459, viimeksi käyty: 7.9.2017 o 2673, viimeksi käyty: 7.9.2017 o 2501, viimeksi käyty: 7.9.2017 o 2612, viimeksi käyty:7.9.2017 o 1459, viimeksi käyty: 12.9.2017 o 1249, viimeksi käyty: 12.9.2017 o 1393, viimeksi käyty: 12.9.2017 o 1300, viimeksi käyty: 12.9.2017 o 2498, viimeksi käyty: 13.9.2017 o 1182, viimeksi käyty: 13.9.2017 o 1132, viimeksi käyty: 13.9.2017 o 1660, viimeksi käyty: 13.9.2017 o 1652, viimeksi käyty: 14.9.2017 o 1655, viimeksi käyty: 14.9.2017 o 1105, viimeksi käyty: 14.9.2017 o 1808, viimeksi käyty: 14.9.2017 o 1797, viimeksi käyty: 14.9.2017 o 1809, viimeksi käyty: 16.9.2017 o 1803, viimeksi käyty: 16.9.2017 o 1141, viimeksi käyty: 16.9.2017 o 1062, viimeksi käyty: 16.9.2017 o 1630, viimeksi käyty: 16.9.2017 o 1691, viimeksi käyty: 16.9.2017 o 1692, viimeksi käyty: 18.9.2017 o 1693, viimeksi käyty: 18.9.2017 o 1694, viimeksi käyty: 18.9.2017 o 1689, viimeksi käyty: 18.9.2017 o 1690, viimeksi käyty: 20.9.2017 o 1103, viimeksi käyty: 20.9.2017 o 1284, viimeksi käyty: 20.9.2017 o 1273, viimeksi käyty: 20.9.2017 o 1563, viimeksi käyty: 25.9.2017 85 o 2254, viimeksi käyty: 25.9.2017 o 1371, viimeksi käyty: 25.9.2017 Ålands fornlämningsregistret: » [http://www.regeringen.ax/kulturarv/arkeologi-fornlamningar/fornlamningsregistret] » Hylkytiedot on pyydettävä erikseen, pyydetty Marcus Lindholmilta joulukuussa 2016, saatu 18.1.2017 o Talabot o Fråck o Centric o Hernodia o Daisy o Runhild o Alfhild o Jug o Skiftet o Lejtnant Burakov o Nederland o SMS Hindenburg o SMS Rheinland o Jon o Kruise o C2 o Aura II o Notung o Wirgo o Sverre o Helgoland o Bonden o Betty H o Hera o Dagmar Clausen o Miranda o Storbrotten Painamattomat lähteet Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen arkisto, MUSE-kokoelma, Turun yliopisto Äänitteet: MUSE/spa/21: Intendentti Sallamari Tikkasen haastattelu Kronprins Gustav Adolf –hylkypuiston perus- tamisesta Tutkimuskirjallisuus ja referenssiteokset: Alvik, Riikka. 2013. The wreck of Vrouw Maria – A sunken treasure or a common European heritage? Jambes, Europae Archaeologiae Consilium (EAC), Association internationale sans But Lucratif (AISBL). [http://www.academia.edu/7427962/The_wreck_of_the_Vrouw_Maria_- _A_sunken_treasure_or_a_common_European_heritage] Aminoff, Jan. 2008. Historic Wrecks and Salvage under Finnish Law – Recent developments, in Rak, H. & Wetterstein, P. (ed.) Shipwrecks in international and national law, Åbo Akademi Institute of Maritime and Commercial Law: 115-130. Turku: Åbo Akademi. Benjamin, Jonathan & Hale, Alex. 2012. Marine, Maritime, or Submerged Prehistory? Contextualizing the Prehistoric Underwater Archaeologies of Inland, Coastal and Offshore Environments. European Jour- nal of Archaeology, 15(2): 237-257. 86 Benjamin, Jonathan & MacKintosh, Robert. 2016. Regulating Scientific Diving and Underwater Archaeol- ogy: legal and historical considerations. International Journal of Nautical Archaeology, 45(1): 153-169 Black, Graham. 2015. Developing Audiences for the Twenty-First-Century Museum, in C. MacCarthy (ed.) The International Handbooks of Museum Studies: Museum Practice: 123-153. West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Broadwater, John D. 2002. Timelines of Underwater Archaeology, in C.V. Rúppe & Barstad J.F. (ed.) In- ternational Handbooks of Underwater Archaeology: 17-27. New York: Kluwer Academic/Plenum Pub- lishers. Crooke, Elizabeth. 2015. The “Active Museum”: How Concern with Community Transformed the Muse- um, in C. MacCarthy (ed.) The International Handbooks of Museum Studies: Museum Practice: 481-503. West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Darvill, Timothy. 2003. The Concise Dictionary of Archaeology. Oxford: Oxford University Press. Dromgoole, Sarah. 2010. Revisiting the Relationship between Marine Scientific Research and the Un- derwater Cultural Heritage. International Journal of Marine & Coastal law 25(1):33–61. Enqvist, Johanna. 2016. Suojellut muistot – Arkeologisen perinnön hallinnan kieli, käsitteet ja ideologia. Helsinki: Helsingin yliopisto. Furman, E., Pihlajamäki, M., Välipakka, P. & Myrberg, K. 2013. Itämeri: Ympäristö ja Ekologia. [http://hdl.handle.net/10138/45077] käyty: 28.11.2016 Giesecke, Anne G. 2002. Wrecked and abandoned, in C.V.Rúppe & Barstad J.F. (ed.) International Hand- book of Underwater Archaeology: 573-584. New York: Kluwer Academic/Plenum Publishers. Gould, Richard A. 2000. Archaeology and the Social History of Ships. Cambridge: Cambridge University Press. Green, Jeremy. 2004. Maritime archaeology: A technical handbook, second edition. San Diego: Elsevier Academic press. Gregory, David & Oxley, Ian. 2002. Site Management, in C.V. Rúppe & Barstad J.F. (ed.) International Handbook of Underwater Archaeology: 715-727. New York: Kluwer Academic/Plenum Publishers. Huang, Jie. 2013. Odyssey’s Treasure Ship: Salvor, Owner, or Sovereign Immunity. Ocean development & International law, 44(2):170-184. Harjula, Mirko. 2010. Itämeri 1914–1921. Helsinki: Books on Demand GmbH (BOD). Hunter, Jack. 2002. Heritage or Hazard? The oil tanker Montebello and Its Potentially Dangerous Cargo, in C.V. Rúppe & Barstad J.F. (ed.) International Handbook of Underwater Archaeology: 727-737. New York: Kluwer Academic/ Plenum Publishers. Keith, Donald H. 2002. Preservation, in C.V. Rúppe & Barstad J.F. (ed.) International Handbook of Un- derwater Archaeology: 737-751. New York: Kluwer Academic/ Plenum Publishers. Kivistö, Niilo. 2014. Pietarin suojaksi vai uhkaksi Saksan selustaan? Brittiläinen sukellusvenelaivue osana Venäjän Itämeren laivastoa 1914–1918. Helsinki. Luntinen, Pertti. 1987. Saksan keisarillinen laivasto Itämerellä: Aikeet, suunnitelmat ja toimet. Ensim- mäinen painos ed. Jyväskylä: Gummerus Oy. Luntinen, Pertti. 1997. The imperial Russian army and Navy in Finland 1808–1918. Ensimmäinen painos ed. Helsinki: Hakapaino Oy. MacLeod, Ian D. 2002. In situ corrosion measurements and management, in C.V.Rúppe & Barstad J.F. (ed.) International Handbook of Underwater Archaeology: 697-715. New York: Kluwer Academic/Plenum Publishers. 87 Missiaen, T., Söderström, M., Popescu, I. & Vanninen, P. 2010. Evaluation of a chemical munition dumpsite in the Baltic Sea based on geophysical and chemical investigations. Science of the Total Envi- ronment 408(17): 3536-3553. Pirjatanniemi, Elina. 2008. Shipwreck heritage management – A criminal law perspective, in Rak, H. & Wetterstein, P. (ed.) Shipwrecks in international and national law, Åbo Akademi Institute of Maritime and Commercial Law: 159-179. Turku: Åbo Akademi. Ringbom, Henrik. 2008. Wrecks in international law, in Rak, H. & Wetterstein, P. (ed.) Shipwrecks in international and national law, Åbo Akademi Institute of Maritime and Commercial Law: 9-35. Turku: Åbo Akademi. Schofield, John. 2008. Heritage management: Theory and Practice, in G. Fairclaugh, R. Harrison, J.H.J. Jameson & Schofield J. (ed.) The Heritage Reader: 15-30. New York: Routledge. Scott-Ireton, Della A. & McKinnon, Jennifer F. 2015. As the Sand Settles: Education and Archaeological Tourism on Underwater Cultural Heritage. Public Archaeology 14(3): 157-171. Smith, Laurajane. 2015. Theorizing Museum and Heritage Visiting, in A. Witcomb & Message K. (ed.) The International Handbooks of Museum Studies: Museum Theory: 459-485. West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Smith, Laurajane. 1993. Towards a theoretical framework for archaeological heritage management. Archaeological Review from Cambridge 12(1): 55–75. (Uudelleenjulkaistu, katso alla oleva lähde). Smith, Laurajane. 2008. Towards a theoretical framework for archaeological heritage management, in G. Fairclaugh, R. Harrison, J.H.J. Jameson & Schofield J. (ed.) The Heritage Reader: 62-74. New York: Routledge. Sully, Dean. 2015. Conservation Theory and Practice: Materials, Values and People in Heritage Conserva- tion, in C. McCarthy (ed.) The International Handbooks of Museum Studies: Museum Practice: 123-154. West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Watson, Sheila. 2015. Emotions in the History Museum, in A. Witcomb & Message K. (ed.) The Interna- tional Handbooks of Museum Studies: Museum Theory: 283-301. West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Witcomb, Andrea. 2015. Toward a Pedagogy of Feeling: Understanding How Museums Create a Space for Cross-Cultural Encounters, in A. Witcomb & Message K. (ed.) The International Handbooks of Muse- um Studies: Museum Theory: 321-344. West Sussex: John Wiley & Sons Ltd. Lait, kansainväliset sopimukset & suositukset, erilaiset raportit ja oikeuden päätökset: European Science Foundation (ESF) Marine Board. 2009. Common Practices for Recognition of European Competency Levels For Scientific Diving at Work. [http://scientific-diving.eu/ESDP_standards_consultation_document_FINAL.pdf] HELCOM. 1996. Third Periodic Assessment of the State of Marine Environment of the Baltic Sea 1989- 1993, 64A. Helsinki: Helsinki commission. [http://helcom.fi/Lists/Publications/BSEP64a.pdf] HELCOM. 1996. Third Periodic Assessment of the State of Marine Environment of the Baltic Sea 1989- 1993; Background document Balt. Sea Environ. Proc. NO. 64 B. Helsinki: Helsinki commission. [http://helcom.fi/Lists/Publications/BSEP64B.pdf] Muinaismuistolaki (MML) 295/1963. [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1963/19630295] Svensson, E. 2010. Potential Shipwreck Pollution in the Baltic Sea – Overview of Work in the Baltic Sea States. Gothenburg: Swedish Maritime Administration and Lighthouse. [http://sjofartsverket.se/upload/vrakutredning/Bil.2.%20Shipwreck%20Pollution%20Baltic%20Sea%20St ates%20ES%202010-12-15%20Final.pdf] 88 UNESCO. 2002. Resolutions. Paris. [http://unesdoc.unesco.org/images/0012/001246/124687e.pdf#] UNESCO. 2013. Manual for Activities directed at Underwater Cultural Heritage – Guidelines to the Annex of the UNESCO 2001 Convention. Paris: United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization. UNESCO. 2016. Public Access to Underwater Cultural Heritage. [http://www.unesco.org/new/en/culture/themes/underwater-cultural-heritage/access/], käyty 20.2.2017 Turun hovioikeus. 2005. Hovioikeusratkaisu nro. 5. [https://oikeus.fi/hovioikeudet/turunhovioikeus/sv/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1111 528800017.html] Populaarit tietotekstit, tiedotteet ja populaarikulttuuri: Brook, Benedict. 2016. Mystery of vanishing World War II shipwrecks. NZHerald, 21.11.2016. [http://www.nzherald.co.nz/world/news/article.cfm?c_id=2&objectid=11751988], käyty 24.5.2017 Cayman Compass. Eastern district’s top Maritime Heritage Trail sites, 14.10.2016. [https://www.caymancompass.com/2016/10/14/eastern-districts-top-maritime-heritage-trail-sites/], käyty 2.10.2017 Cayman Islands National Museum. 2017. Archaeology in Cayman & the Caribbean. [https://www.museum.ky/archaeology], käyty 1.10.2017 CNMI Historic Preserve Office. Battle of Saipan: WWII Maritime Heritage Trail. [http://www.pacificmaritimeheritagetrail.com/about/], käyty 10.5.2017 Core Design. 1997. Tomb Raider II. Eidos Interactive. Farmer, Ben. 2016. Royal Navy WW2 wrecks ‘disappear’ after being destroyed by scrap metal scaven- gers. The Telegraph, 16.11.2016. [http://www.telegraph.co.uk/news/2016/11/16/dutch-probe-mystery-of-wartime-shipwrecks-that- appear-to-have-go/], käyty 24.5.2017 Florida Department of State. 2005. About the Florida Keys National Marine Sanctuary. [http://info.flheritage.com/galleon-trail/about.cfm], käyty 10.5.2017 The Guardian. Wartime shipwrecks are being illegally salvaged. Are we powerless to stop it?, 20.12.2016. [https://www.theguardian.com/science/blog/2016/dec/20/can-anything-be-done-to-stop-the- vanishing-wwii-shipwrecks-of-java ], käyty 24.5.2017 The Guardian. Images reveal three more Japanise WWII torn apart for scrap, 9.2.2017. [https://www.theguardian.com/world/2017/feb/09/images-reveal-three-more -japanese-wwii- shipwrecks-torn-apart-for-scrap], käyty 24.5.2017 Hannula, Tommi. 2016. Vain painaumat merenpohjassa – Jaavanmeren taistelussa vuonna 1942 upotet- tiin kaksi hollantilaista sota-alusta, nyt hylyt ovat kadonneet. Helsingin Sanomat (HS), 16.11.2016. [http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004875289.html], käyty 11.5.2017 Huovinen, Arto. 2014. I Maailmansodan valhe paljastui: Lusitania oli ilmeisesti ammuslastissa. Kansan Uutiset, 6.5.2014. [http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3164288-i-maailmansodan-valhe-paljastui-lusitania-oli- ilmeisesti-ammuslastissa], käyty 22.5.2017 Ilta-Sanomat. Maailman vanhimmat samppanjapullot huutokaupataan Maarianhaminassa, 3.6.2011A. [http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000404858.html?ref=og-ref-m.iltasanomat.fi], käyty 7.5.2017 Ilta-Sanomat. Ahvenanmaan vanha samppanja ennätyshintaan – yli 20 000 euroa per pullo!, 3.6. 2011B. [http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000404901.html?ref=og-ref-m.iltasanomat.fi], käyty 7.5.2017 89 Ilta-Sanomat. 11 hylkysamppanjaa huutokaupataan, 27.1.2012. [http://www.is.fi/ruokala/uutiset/art-2000000472242.html], käyty 7.5.2017 Jozuka, Emiko. 2016. British, Dutch WWII shipwrecks vanish from Pacific Ocean. CNN, 16.11.2016. [http://edition.cnn.com/2016/11/16/asia/indonesia-ww2-ship-wrecks-disappear/], käyty 24.5.2017 Kaleva. Pakolaislaivan hylky löytyi Itämerestä, 11.7.2002. [http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/pakolaislaivan-hylky-loytyi-itameresta/469793/], käyty 13.5.2017 Kerola, Päivi. 2015. Asiantuntija Expressenille: Sukellusveneen hylky on todennäköisesti vuodelta 1916. Yleisradio (YLE), 28.7.2015. [http://yle.fi/uutiset/3-8185914], käyty 22.4.2017 Keskisuomalainen. Miinalaivaa tutkineet sukeltajat sairaalaan, 6.9.2009. [http://www.ksml.fi/kotimaa/Miinalaivaa-tutkineet-sukeltajat-sairaalaan/442979], käyty 22.5.2017 Kilpijärvi, Anna-Mari. 2013. Perämerestä löytyi uusi hylky – katso kuvagalleria sukellustalkoista. Kaleva, 20.7.2013. [http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perameresta-loytyi-uusi-hylky-katso-kuvagalleria- sukellustalkoista/636593/], käyty 13.5.2017 Kivi, Päivi & Starckman, Anja. 2014. Estonian hautarauhaa rikotaan jatkuvasti. SVT, 22.9.2014. [http://www.svt.se/nyheter/uutiset/estonian-hautarauhaa-rikotaan], käyty 21.3.2017 Koivisto, Ilona. 2015. Itämeren pohjassa lepää vielä kymmeniä sodan aikana uponneita sukellusveneitä. Yleisradio (YLE), 29.7.2015. [http://yle.fi/uutiset/3-8189231], käyty 22.4.2017 Koivuranta, Esa. 2015. Kanerva Ruotsin hylkylöydöstä: Häkellyttävä uutinen. Yleisradio (YLE), 27.7.2015. [https://yle.fi/uutiset/3-8185845 ], käyty 15.9.2017 Kokkonen, Yrjö & Töyrylä, Katriina. 2015. Uponnut sukellusvene oli lähtenyt Suomesta? – Ruotsi vahvis- taa veneen alkuperän. Yleisradio (YLE), 28.7.2015. [http://yle.fi/uutiset/3-8187185], käyty 22.4.2017 Koskinen, Pietari. 2014. HS: Tältä näyttää saksalaisen U-26:n hylky – Katso video. Ilta-Sanomat, 4.6.2014. [http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000764294.html], käyty 6.6.2017 Kuusisalo, Mikko & Kerola, Päivi. 2015. Expressen: Ruotsin aluevesiltä löytyi uponnut ulkomainen sukel- lusvene. Yleisradio (YLE), 27.7.2015. [https://yle.fi/uutiset/3-8185651], käyty 15.9.2017 Kähkönen, Heikki. 2012. Sata vuotta merenpohjassa. Ilta-Sanomat, 21.2.2012. [http://www.is.fi/ruokala/uutiset/art-2000000479537.html], käyty 22.4.2017 Latvala, Jussi. 2016. Ylen suurtuotanto Heroes of the Baltic Sea on aarrelaivaseikkailu draaman ja reali- tyn ristiaallokossa – ja haku ohjelmaan on nyt päällä. Yleisradio (YLE), 2.3.2016. [https://yle.fi/ylex/uutiset/ylen_suurtuotanto_heroes_of_the_baltic_sea_on_aarrelaivaseikkailu_draam an_ja_realityn_ristiaallokossa__ja_haku_ohjelmaan_on_nyt_paalla/3-8713612], käyty 22.12.2017 Lehtinen, Iiro. 2015. Satavuotiaiden hylkyjen omistusoikeuksista epätietoisuutta. Länsi-Suomi, 1.5.2015. [https://ls24.fi/uutiset/satavuotiaiden-hylkyjen-omistusoikeuksista-epatietoisuutta], käyty 25.5.2017 Lehtinen, Toni. 2016. Merkittävä hylkylöytö Suomenlahdella – Itämeren surkein hyökkäys upotti seitse- män saksalaista sotalaivaa. Helsingin Sanomat (HS), 12.8.2016. [http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002915455.html], käyty 11.5.2017 Liimateinen, Rainer. 2014. Empress of Ireland upposi 100 vuotta sitten – Titanicin veroinen turma. Keski- suomalainen, 29.5.2014. [http://www.ksml.fi/ulkomaat/Empress-of-Ireland-upposi-100-vuotta-sitten-Titanicin-veroinen- turma/250320], käyty 13.5.2017 90 MackGillivray, Catherine. 2007. The Maritime Heritage Trail. Key to Cayman, 1.5.2007. [http://www.keytocayman.com/history/the-maritime-heritage-trail/], käyty 2.10.2017 Matikainen, Jenny. 2015. Asiantuntija Ylelle: Ruotsista löytynyt hylky vaikuttaa pelastussukellusveneeltä. Yleisradio (YLE), 27.7.2015. [https://yle.fi/uutiset/3-8185718 ], käyty 15.9.2017 Mokkila, Maija. 2013. Espoolaispellosta nousi mittaamattoman arvokas keskiaikainen sormus. Yleisradio (YLE), 31.8.2013 [http://yle.fi/uutiset/3-6807927 ], käyty 24.4.2017 MTV. Titanicin rungon osa ylös merestä, 11.8.1998. [http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/titanicin-rungon-osa-ylos-meresta/5479202], käyty 4.5.2017 MTV. Valtio ei kiirehdi aarrelaivan nostoa, 29.6.1999. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/valtio-ei-kiirehdi-aarrelaivan-nostoa/5448942], käyty 9.5.2017 MTV. Jussaröstä etsitään aarrelaivaa, 26.6.2000. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jussarosta-etsitaan-aarrelaivaa/1829472], käyty 9.5.2017 MTV. Koivusaari etsii uutta arvohylkyä, 25.6.2001. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/koivusaari-etsii-uutta-arvohylkya/1966580], käyty 9.5.2017 MTV. Hylkysukeltaja Rauno tutkii keskiajan merimysteeriä – ura oli päättyä traagisesti jo teininä, 10.11.2015. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hylkysukeltaja-rauno-tutkii-keskiajan-merimysteeria-ura- oli-paattya-traagisesti-jo-teinina/5550512], käyty 6.5.2017 MTV. HS: Sukeltaja uskoo löytäneensä keskiaikaisen aarrelaivan hylyn, 1.5.2015. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hs-sukeltaja-uskoo-loytaneensa-keskiaikaisen-aarrelaivan- hylyn/5046434], käyty 14.5.2017 MTV. Ålandstidningen: Ahvenanmaan edustalta löytynyt uusi hylky – lastina ollut satoja vanhoja pulloja, 2.11.2016. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/alandstidningen-ahvenanmaan-edustalta-loytynyt-uusi- hylky-lastina-ollut-satoja-vanhoja-pulloja/6148276], käyty 14.5.2017 MTV. Harvinainen löytö Itämeren pinnan alta – ”kuin Aku Ankasta”, 14.3.2016. [http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/harvinainen-loyto-itameren-pinnan-alta-kuin-aku- ankasta/5788350], käyty 10.5.2017 MTV. Hylystä varastaminen toi sakkoja sukeltajalle, 20.5.2016. [http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/hylysta-varastaminen-toi-sakkoja-sukeltajalle/5904060], käyty 5.5.2017 MTV. Video: Ensimmäiset kuvat uponneen panssarilaiva Ilmarisen hylystä – ”Hihkuin, että tämä se on”, 28.4.2016. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/video-ensimmaiset-kuvat-uponneen-panssarilaiva- ilmarisen-hylysta-hihkuin-etta-tama-se-on/5866104], käyty 22.4.2017 MTV. Video: Sukeltajat tekivät harvinaisen löydön – järven pohjassa makasi 144-vuotias hylky, 26.11.2016. [http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/video-sukeltajat-tekivat-harvinaisen-loydon-jarven- pohjassa-makasi-144-vuotias-hylky/6186400], käyty 22.4.2017 MTV. Maailmansodan aikainen sukellusveneen hylky miehistöineen löytyi Sardinian läheltä, 25.5.2016. [http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/maailmansodan-aikainen-sukellusveneen-hylky- miehistoineen-loytyi-sardinian-lahelta/5912686], käyty 3.5.2017 91 Museovirasto. 2011. Museoviraston strategia 2020. [http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/strategia], käyty 5.12.2017 Museovirasto. 2012. Vrouw Maria 3D-virtuaalisimulaation tekijät. [http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/va_perinto/tutkimukset/vrouw_maria/s aavutettavuus/simulaatiotekijat] Käyty 4.12.2017 Museovirasto. 2014. Museoviraston Blogi: Tapaus Espoon kultasormus. [http://blogi.nba.fi/2014/tapaus_espoon_kultasormus], käyty 24.4.2017 Museovirasto. 2015A. Hylyn löytyminen & tutkimukset. [http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/va_perinto/tutkimukset/gusta v_adolf/hylky], käyty 26.4.2017 Museovirasto. 2015B. The 3D virtual simulation of the Vrouw Maria. [http://www.nba.fi/en/cultural_environment/archaeological_heritage/underwater_cultural_heritage/u nderwater-research/vm-underwater-project/virtual-simulation] Käyty 4.12.2017 Museovirasto. 2016A. Helli hylkyjämme! [http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/va_perinto/ohjeet_/helli_hylky jamme], käyty 3.5.2017 Museovirasto. 2016B. Helsingin hylkypuisto Kronprins Gustav Adolf. [http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/va_perinto/vedenalainen_puis to], käyty 26.4.2017 Museovirasto. 2017. Kansainvälisiä yhteistyöhankkeita. [http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/kansainvalinen_toiminta/yhteistyohankkeita], käyty 10.1.2018 Mäkelä, Kalle. 2013. Hylynryöstäjät käyvät kilpajuoksua ensimmäisen maailmansodan aikaisiin aluksiin. Yleisradio (YLE), 28.8.2013. [https://yle.fi/uutiset/3-6798218 ], käyty 23.5.2017 Naughty Dog LLC. 2007. Uncharted Drake’s Fortune. Sony Computer Entertainment. Naughty Dog LLC. 2016. Uncharted 4: A Thief’s End. Sony Computer Entertainment. Nyberg, Pertti. 2015. 300 vuotta vanha aarrelaiva löytyi Kolumbian rannikolta – lasti miljardin euron arvoinen. MTV, 5.12.2015. [http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/300-vuotta-vanha-aarrelaiva-loytyi-kolumbian- rannikolta-lasti-miljardin-euron-arvoinen/5595074], käyty 9.5.2017 PADI. 2016A. Deep diver. [https://www.padi.com/padi-courses/deep-diver], käyty 21.3.2017 PADI. 2016B. About Padi. [https://www.padi.com/about-padi], käyty 21.3.2017 Parkkinen, Pipsa. 2017. Titanicin hylylle voi kohta sukeltaa – mutta halpaa se ei ole. Iltalehti, 19.3.2017. [http://www.iltalehti.fi/matkajutut/201703192200087954_ma.shtml], käyty 22.5.2017 Pearson, Natali. 2017. Ghost ships: Why are World War II naval wrecks vanishing in Indonesia? ABC, 27.2.2017. [http://www.abc.net.au/news/2017-02-27/why-are-world-war-ii-naval-wrecks-vanishing-in- indonesia/8301782], käyty 24.5.2017 Pohjalla ry. 2015. Videolliset. [http://www.hylyt.net/loc/videolliset/], käyty 1.1.2018. 92 Pohjoispää, Monika. 2012. Itämeressä tikittää aikapommi. Tiede (12) 9. [https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/itameressa_tikittaa_aikapommi] Pukka, Linda. 2011. Itämeri on hylkyjen todellinen aarreaitta. MTV, 13.4.2011. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tutkijat-itameri-on-hylkyjen-todellinen- aarreaitta/1931684], käyty 25.4.2017 Pärssinen, Minna. 2016. Mihin katosi seitsemän toisessa maailmansodassa uponnutta alusta? Romume- tallin kerääjien epäillään ryöstäneen hylyt. Yleisradio (YLE), 16.11.2016. [http://yle.fi/uutiset/3-9297684], käyty 22.4.2017 Rimaila, Elisa. 2013. Keskiaikainen sormus löytyi Espoonkartanon pellosta. Ilta-Sanomat, 31.8.2013. [http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000653730.html], käyty 24.4.2017 Rita, Mikko. 2014. Itämeren hylyissä muhii vakava ympäristöriski. MTV, 28.2.2014. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/itameren-hylyissa-muhii-vakava-ymparistoriski/3006328], käyty 9.5.2017 Rosa, Keno D. 1991. Aarre lasimaljassa (Treasure under glass). Aku Ankka 2004: 20: 3-22. Sanoma Maga- zine Finland Oy. Rosa, Keno D. 1997. Missisipin mestari (The Master of The Missisippi) in Roope Ankan Elämä ja Teot 1:25-53. Sanoma Media Finland Oy, Porvoo 2014. Rämö, Marjo. 2016. 70-vuotias tamperelainen sukelsi toisen maailmansodan hylyille – Katso kuvat pin- nan alta. Tamperelainen, 30.11.2016. [http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/460920-70-vuotias-tamperelainen-sukelsi-toisen- maailmansodan-hylyille-katso-kuvat-pinnan], käyty 3.5.2017 SAMPHIRE. 2017A. About. [http://blogs.wessexarch.co.uk/samphire/about/] Käyty 11.11.2017 SAMPHIRE. 2017B. Homepage. [http://blogs.wessexarch.co.uk/samphire/] Käyty 11.11.2017 Sukeltajaliitto ry. 2016A. Sukeltajaliitto ry. [https://www.sukeltaja.fi/content/fi/11501/50108/Sukeltajaliitto.html], käyty 13.2.2017 Sukeltajaliitto ry. 2016B. Hylkysukellus. [https://www.sukeltaja.fi/content/fi/11501/56708/Hylkysukellus.html], käyty 4.5.2017 Suomen museoliitto. 2017. Seinätön museo. [http://www.museoliitto.fi/seinatonmuseo] Käyty 11.11.2017 Suomen ympäristökeskus. 2014A. Itämeri. [http://www.luonnontila.fi/fi/elinymparistot/itameri/], käyty 28.11.2016 Suomen ympäristökeskus. 2014B. Järvi-Meriwiki. [http://www.jarviwiki.fi/wiki/It%C3%A4meri], käyty 28.11.2016 Tilastokeskus. 2017. Arabia nousi kolmanneksi suurimmaksi vieraskieliseksi ryhmäksi. [http://www.stat.fi/til/vaerak/2016/vaerak_2016_2017-03-29_tie_001_fi.html ], käyty 3.5.2017 Transgaard & Bancells. 2005. Valaiden valtakunta. Aku Ankan –taskukirja 303: 5-39. Sanoma Magazine Finland Oy. Turun Sanomat. Suomenlahdelta löytyi neljän sukellusveneen hylyt, 15.7.2006. [http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074133619/Suomenlahdelta+loytyi+neljan+sukellusveneen+hylyt], käyty 4.5.2017 93 Ubisoft Montreal. 2012. Assassin’s Creed III. Ubisoft. UNESCO. 2016. Public access, Museums and Tourism. [http://www.unesco.org/new/en/culture/themes/underwater-culturalheritage/access/], käyty 20.2.2017 VasaMuseet. 2015. Vasa Museet – Olyckan. [http://www.vasamuseet.se/vasas-historia/olyckan], käyty 21.3.2017 Vikström, Satu. 2014. Ruumis voi säilyä kauan laivan hylyssä Itämeren pohjassa. Etelä-Suomen Sanomat, 7.9.2014. [http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/09/07/ruumis-voi-sailya-kauan-laivan-hylyssa-itameren- pohjassa], käyty 26.5.2017 Wikman, Marjaana. 2015. Ratkeaako keskiajan suuri merimysteeri? Museovirasto tutkii mahdollisen aarrelaivan hylkyä. MTV, 8.11.2015. [http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ratkeaako-keskiajan-suuri-merimysteeri-museovirasto- tutkii-mahdollisen-aarrelaivan-hylkya/5547680], käyty 22.4.2017 Yleisradio (YLE). YLE: Kuka ryösti hylyn? – trilleri synkistä vesistä, 27.12.2014. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/27/kuka-ryosti-hylyn-trilleri-synkista-vesista], käyty 26.4.2017 Ylä-Anttila, Aleksi. 2016. Mysteeri Jaavanmerellä: toisen maailmansodan sotahaudoiksi julistetut hylyt katosivat merenpohjasta. Ilta-Sanomat, 17.11.2016. [http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000002017622.html], käyty 6.6.2017 94 Liitteet LIITE 1: Uutisanalyysi Aineiston lähde määrä MTV 17 YLE (Yleisradio) 8 Helsingin sanomat (HS) 2 Iltalehti 1 Ilta-Sanomat 6 Turun Sanomat (TS) 1 Kaleva 2 Länsi-Suomi 1 Etelä Suomen Sanomat 1 Tamperalainen 1 Keskisuomalainen 2 Kansan Uutiset Yhteensä 43 Hylyt aarteina: Uutisartikkelit, joissa historiallisia hylkyjä käsitellään aarteenetsinnän näkökulmasta. Tässä näkökulmassa artikkeli keskittyy historiallisen hylyn lastin rahalli- seen arvoon nykyrahassa, sen omistajuuteen ja hylkysukellukseen. Hylkysukelluksesta tuleva kuva, ei vastaa Helli Hylkyjämme – kampanjan arvoja, vaan antaa myönteisen kuvan hylkyihin kajoamisesta ja jättää huomioimatta tai taka-alalle kajoamiseen liitty- vät riskit. Erityisesti varhaiset metallirunkoiset hylyt ovat silmämääräisesti hyvässä kunnossa, mutta todellisuudessa ne saattavat vain odottaa romahdusta. Hylyistä puhu- taan myös mielellään aarrehylkyinä. Tämän ryhmän artikkeleissa asiantuntijoiden ja harrastajasukeltajien mielipiteet ja näkökannat törmäävät. Julkaisija Vuosi Artikkelin nimi Artikkelin hylyn ajoitus MTV 2001 Koivusaari etsii uutta arvohylkyä 1700-luku MTV 2000 Jussaröstä etsitään aarrelaivaa 1700-luku (De Catherine, 1782) MTV 2015 Ratkeaako keskiajan suuri merimys- teeri? Museovirasto tutkii mahdollisen aarrelaivan hylkyä 1400-luku (Han- neke Vrome, 1468) MTV 2015 Hylkysukeltaja Rauno tutkii keskiajan merimysteeriä – ura oli päättyä traagi- sesti jo teininä Muu MTV 2015 300 vuotta vanha aarrelaiva löytyi Ko- lumbian rannikolta – lasti miljardin euron arvoinen 1700-luku, (San José, 1708) MTV 1999 Valtio ei kiirehdi aarrelaivan nostoa 1700-luku (Vrouw Maria, 1771) 95 MTV 2015 HS: Sukeltaja uskoo löytäneensä keski- aikaisen aarrelaivan hylyn 1400-luku (Han- neke Vrome, 1468) MTV 2016 Ålandstidningen: Ahvenanmaan edus- talta löytynyt uusi hylky – lastina ollut satoja vanhoja pulloja n. 1800-luku (noin 150 vuotta vanha) MTV 2016 Ahvenanmaalta löydetyssä 150 vuotta vanhassa hylyssä sisällä todellinen aar- re: ”Sanat eivät riitä kuvaamaan tun- netta” n. 1800-luku (kä- sitteli samaa hyl- kyä kuin yllä oleva uutinen) Iltasanomat 2012 Sata vuotta merenpohjassa 1900-luku (Kol- mimastoinen kuu- nari, 1916) Iltasanomat 2011 Maailman vanhimmat samppanjapul- lot huutokaupataan Maarianhaminas- sa n. 1800-luku Iltasanomat 2011 Ahvenanmaan vanha samppanja ennä- tyshintaan – yli 20 000 pullo! n. 1800-luku Iltasanomat 2012 11 hylkysamppanjaa huutokaupataan n. 1800-luku Yhteensä 13 Tässä ryhmässä olevien uutisten aiheena olevat hylyt ovat pääosin uponneet 1300– 1800 – lukujen aikana. Kokonaisaineistosta niitä on noin 30%. Hylyt muinaisjäännöksinä: Tämän ryhmän uutisartikkelit käsittelevät historiallisia hyl- kyjä ja niihin liitoksissa olevia aiheita tutkimuksellisesta näkökulmasta. Artikkeleissa on korostuneesti esillä hylkyjen merkitys historian tutkimukselle sekä niiden hautastatus. Hylyistä ei puhuta aarrehylkyinä ja hylyillä tapahtuvasta virkistyssukelluksesta kerto- minen heijastelee Helli hylkyjämme – kampanjan arvoja. Äänessä ovat sekä asiantunti- jat että harrastajasukeltajat, jotka jakavat koskemattomuuden arvomaailman hylyistä puhuttaessa. Julkaisija Vuosi Artikkelin nimi Artikkelin hylyn ajoitus MTV 2016 Harvinainen löytö Itämeren pinnan alta – ”kuin Aku Ankasta” 1700-luku (Huis te Warmelo, 1715) MTV 2014 Itämeren hylyissä muhii vakava ympäris- töriski Muu MTV 1998 Titanicin rungon osa ylös merestä 1900-luku (Titanic, 1912) MTV 2016 Hylystä varastaminen toi sakkoja sukel- tajalle 1900-luku MTV 2011 Itämeri on hylkyjen todellinen aarreaitta Muu MTV 2016 Video: Ensimmäiset kuvat uponneen panssarilaiva Ilmarisen hylystä – ”Hih- kuin, että tämä se on” 1900-luku (Panssa- rilaiva Ilmarinen, 1941) 96 MTV 2016 Video: Sukeltajat tekivät harvinaisen löydön – järven pohjassa makasi 144- vuotias hylky 1800-luku (Black Duck, 1872, USA) MTV 2016 Maailmansodan aikainen sukellusveneen hylky miehistöineen löytyi Sardinian lä- heltä 1900-luku (HMS P 311, 1942, UK) YLE 2015 Uponnut sukellusvene oli lähtenyt Suo- mesta? – Ruotsi vahvistaa veneen alku- perän 1900-luku (1916) YLE 2015 Asiantuntija Expressenille: Sukellusve- neen hylky on todennäköisesti vuodelta 1916 1900-luku (1916) YLE 2015 Itämeren pohjassa lepää vielä kymmeniä sodan aikana uponneita sukellusveneitä 1900-luku (1914– 1918) YLE 2013 Hylyn ryöstäjät käyvät kilpajuoksua en- simmäisen maailmansodan aikaisiin aluksiin 1900-luku (1914– 1918) YLE 2016 Mihin katosi seitsemän toisessa maail- mansodassa uponnutta alusta? Romu- metallin kerääjien epäillään ryöstäneen hylyt 1900-luku (1939– 1945) HS 2016 Vain painaumat merenpohjassa – Jaa- vanmeren taistelussa 1942 upotettiin kaksi hollantilaista sota-alusta, nyt hylyt ovat kadonneet 1900-luku (1939– 1945) HS 2016 Merkittävä hylkylöytö Suomenlahdella – Itämeren surkein hyökkäys upotti seit- semän saksalaista sotalaivaa 1900-luku (1914– 1918) Iltasanomat 2014 HS: Tältä näyttää saksalaisen U-26:n hylky – Katso video 1900-luku (1914– 1918) Iltasanomat 2016 Mysteeri Jaavanmerellä: toisen maail- mansodan sotahaudoiksi julistetut hylyt katosivat merenpohjasta 1900-luku (1939– 1945) TS 2006 Suomenlahdelta löytyi neljän sukellusve- neen hylyt 1900-luku (1939– 1945) Kaleva 2002 Pakolaislaivan hylky löytyi Itämerestä 1900-luku (1939– 1945) Kaleva 2013 Perämerestä löytyi uusi hylky – katso kuvagalleria sukellustalkoista Muu Etelä Suomen Sanomat 2014 Ruumis voi säilyä kauan laivan hylyssä Itämeren pohjassa Muu Yhteensä 21 Tämän ryhmän hylyt ovat uponneet pääosin 1900-luvulla ja ne ovat varsin nuoria. Tä- mä voi vaikuttaa siihen, miksei niitä kohdella yhtä voimakkaasti aarrehylkyinä kuin 1900-lukua ennen uponneita. Tähän ryhmään luokiteltavia artikkeleita on aineistosta 21 kappaletta, joka merkitsee noin 49 %. 97 Muut: Ryhmän uutisartikkelit käsittelevät historiallisten hylkyjen ympärillä olevia aihei- ta. Ne keskittyvät kokonaan muihin asioihin kuin hylkyihin muinaisjäännöksinä tai aar- teenetsintään. Näissä artikkeleissa historialliset hylyt ovat politiikan taustalla, yleisesti sukellusharrastuksen kohteena tai esitelty muun muassa matkailukohteena. Julkaisija Vuosi Artikkelin nimi Artikkelin hylyn ajoitus YLE 2015 Expressen: Ruotsin aluevesiltä löytyi uponnut ulkomainen sukellusvene 1900-luku (1917) YLE 2015 Asiantuntija Ylelle: Ruotsista löytynyt hyl- ky vaikuttaa pelastussukellusveneeltä 1900-luku (1917) YLE 2015 Kanerva Ruotsin hylkylöydöstä: Häkellyt- tävä uutinen 1900-luku (1917) Iltalehti 2017 Titanicin hylylle voi kohta sukeltaa – mut- ta halpaa se ei ole 1900-luku (Titanic, 1912) Länsi-Suomi 2015 Satavuotiaiden hylkyjen omistusoikeuksis- ta epätietoisuutta 1900-luku Tamperelainen 2016 70-vuotias tamperelainen sukelsi toisen maailmansodan hylyille – Katso kuvat pin- nan alta 1900-luku (1939–1945) Keskisuomalainen 2009 Miinalaivaa tutkineet sukeltajat sairaa- laan 1900-luku (1914–1918) Kansan Uutiset 2014 I Maailmansodan valhe paljastui: Lusita- nia oli ilmeisesti ammuslastissa 1900-luku (1914–1918) Keskisuomalainen 2014 Empress of Ireland upposi 100 vuotta sit- ten – Titanicin veroinen turma 1900-luku (1914) Yhteensä 9 Tähän ryhmään tässä otannassa kuuluvien artikkelien ajallinen kiinnostus on 1900- luvussa. Näitä artikkeleja on koko aineistosta 9 kappaletta, joka tarkoittaa noin 21 %. Artikkelien ajallinen jakauma: Hylyn uppoamisajankohta Uutisten määrä 1900 – luku (1900–1945) 24 1800 – luku (1800–1899) 6 1300–1700 – luku 8 Muut (käsittelee kaikkia hylkyjä koskevia asioita) 5 98 LIITE 2: Intendentti Sallamari Tikkasen haastattelun nauhapöytäkirja & haastatte- lukysymykset Nauhapöytäkirja Intendentti Sallamari Tikkasen (Museovirasto) haastattelu 27.4.2017 hylkypuisto Kronprins Gustav Adolfin perustamisesta. Haastattelu on tehty historiallisten hylkyjen suojelun kehittä- mistä käsittelevää pro-gradu tutkielmaa varten, tarkoituksena saada tietoa, miten idea hylky- puistosta kehittyi, kuinka se rakennettiin ja miten se on toiminut. Haastattelijana pro-gradun tekijä Milla Airosalmi. Nauhapöytäkirjan lopussa on vielä erillisenä liitteenä haastattelun tuke- na käytetyt kysymykset, jotka haastateltava sai etukäteen. Alkuperäinen äänite on arkistoitu Historian, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen arkistoon tunnuksella MUSE/spa/21. Haastatte- lun ja äänitteen kokonaiskesto: 1.15.00. 1. MA: Minkä vuoksi hylkypuisto haluttiin luoda? 2. ST: Koettiin, että Suomessa oli tarvetta esitellä vedenalaisia kohteita hylkypuiston ide- alla ohjatusti. Idea oli syntynyt jo 90-luvun alkupuolella ja ST kirjoitti vuoden -97 Nauti- ca Fennicaan artikkelin aiheesta. Konkretisoitui 2000-luvulla, kun puisto aukaistiin. 3. MA: Oliko alkuperäisen idean osana myös, että olisi luvallinen sukelluskohde sukeltajil- le? ST: Kyllä, suojelu jo alun alkaenkin keskiössä ja halu esitellä hylkyjä in situ. Tapa nähdä tämä yhtenä suojelun ja valistamisen keinona. Monia motiiveja takana, mutta kaikkia ei välttämättä kirjattu ylös. 4. MA: Kenelle puisto haluttiin suunnata? ST: Hylkypuistojen ideaan aina myös liittyy se, että se on myös ei-sukeltaville. Aukais- tiin vuonna 2000, koska saatiin rahoitusta varsinaisen puiston perustamiseen. Ensin oli esitetty budjetti kulttuurikaupunkisäätiölle ja he antoivat summan puiston kalusteisiin. Mahdollisesti myös rahaa myönnettiin kaapelitehtaalla samoihin aikoihin olevaan hyl- kynäyttelyyn. Näyttely ja hylkypuisto liittyivät toisiinsa ja sekä sukeltavat että ei- sukeltavat saattoivat tutustua näyttelyn kautta Kronprins Gustav Adolfiin. 5. ST kirjoitti myös vuoden 2000 Nautica Fennicaan historia-artikkelin Kronprins Gustav Adolfin vaiheista. 6. ST: Ylipäänsä hylyn tutkimiseen saatiin Suomen kulttuurirahaston apurahoja. Museovi- rastolla ei silloinkaan ollut juuri rahoja meriarkeologiaan. 7. ST oli tutkija ryhmästä ainoa jo maisteriksi valmistunut ja teki apuraha anomukset, jot- ta hylky voitiin tutkia, koska hylkypuistolle oli olennaista hylyn tarina. Tutkimus on tär- keää myös siltä kannalta, että jos jotain katoaa, niin tiedetään että paikalla on joskus ollut jotakin. Tekivät perusarkeologisen dokumentoinnin, joka ST:n mielestä on hylky- puistolle hyvä tausta, jonka jälkeen tuli kulttuurikaupunki ja sieltä rahoitus kalusteisiin: poijuihin, köysiin, kyltteihin ja esitteisiin ynnä muuhun tällaiseen. 8. MA: Miten Gustav Adolf päätyi hylkypuiston kohteeksi? 9. ST: (Nautica Fennica -97 esiteltiin muitakin vaihtoehtoja). Se oli tutkittu, se sijaitsi Hel- singissä ja ylipäänsä sijaitsi Etelä-Suomessa, missä on paljon sukeltajia. Ei ollut liian kaukana merellä eikä liian syvällä eli täytti hylkypuiston perusasiat hyvin. Ainoa ongel- ma on, että paikka on tuulinen. Paikka on dokumentoitu ja muut fasiliteetit ovat ympä- 99 rillä: charter-yhtiöitä, sukellusseuroja, majoitusta, ravintoloita. Vaikutusta myös Hel- singin kulttuurikaupunki-asialla, säätiö halusi, että Helsingissä tapahtui jotain. 10. Pohdittiin vielä aiotaanko tällaista hylkypuistoa ruveta perustamaan. Päätyivät lähte- mään ja silloin oli vielä tarpeeksi nuorta ja osaavaa porukkaa. Oli myös Itämeren en- simmäinen hylkypuisto ja Itämeren meriarkeologian kannalta sellainen esimerkki. ST on iloinen, että silloin sellainen pystyttiin tekemään, koska siinä oli monia hyödynnet- täviä juttuja. 11. Siinä pohdittiin turvallisuutta ja mukana oli vapaaehtoisia teredo navaliksen sukeltajia. Teredo Navalis on meriarkeologinen seura, joka alkuaikoina auttoi hyvinkin paljon me- rimuseota. Kun reitti oli valmis, niin Helsingin urheilusukeltajat testasivat sitä reitin pi- tuutta, että oliko järkevä perus sukellusvälineillä. Eli pääsikö turvallisesti kiertämään ilman, että ilma on koko ajan lopussa. 12. Vrouw Maria hylyn löytäjä kävi aktiivisesti hylkysaaressa Meriarkeologisen arkiston ol- lessa siellä. Keskusteltiin monista asioista hänen kanssaan, kuten miten poijut kuuluu kiinnittää oikein. Vanhoja poijuja saatiin Helsingin satamasta. Humanisteina ei oltu pal- joa mietitty ennalta miten poijut kuuluu kiinnittää. Hirveän moni taho auttoi kyllä. 13. MA: Osallistaminen. Kuulostaa siltä, että on jo luonnostaan tullut osallistamista. On aina ollut olennaista meriarkeologiassa ja vedenalaisessa arkeologiassa nämä NGO:t, koska he ovat tehneet vapaaehtoista työtä. Teredo Navalis perustettiin aikoi- naan tukemaan Museoviraston meriarkeologiaa. Heidän aluksellaan lähdettiin merelle ja ylläpitivät alusta. Olivat päteviä sukeltajia, mutta eivät arkeologeja. Laivaston sukel- tajia, palokunnan sukeltajia tai muuten vain pitkän kokemuksen omaavia sukeltajia ja ovat käyneet harrastaja meriarkeologia kursseja. Helsingin urheilusukeltajat olivat mu- kana ja testasivat sitä. 14. Ennen kuin apurahoja saatiin, olivat varat vähissä, jolloin esimerkiksi Helsingin sata- malta saatiin vanhoja poijuja. Ja muonitusta saatiin, jostain vanhasta esitteestä selviää kaikki pikku sponsorit. Käytiin pyytämässä ihan materiaaliapuja, jotta päästiin teke- mään ne tutkimukset. Sitten kun apurahat saatiin, niin nämä nuoret arkeologiopiskeli- jat pääsivät töihin. 15. Tavallaan siinä oli samalla myös se, että saatiin Suomeen koulutettua sellaista uutta meriarkeologi polvea. Ainoa kerta Museoviraston uralla kun ST on voinut tehdä perin- teistä historiallista tutkimusta ja käynyt Tukholmassa, jossa on paljon arkistoja, jotka liittyvät Kronprins Gustav Adolfiin. 16. ST ei itse ollut osallistamista ajatellutkaan, että sitähän on itse asiassa tehty noin. MA: Se on ihan hyvä, usein kun lukee ulkomaisista hylkypuistoista, niin osallistaminen tulee läpi, vaikkei siitä suoraan puhuta. Paras tapa kehittää suojelumentaliteettiä. Hyvä tie- tää, et jo luonnostaan mukaan. 17. Suurin osa Suomen hylkylöydöistä on harrastajasukeltajien tekemiä. Suurin osa osallis- tuneista oli jo valmiiksi suojelumyönteisesti ajattelevia. ST:n käsityksen mukaan hylyltä ei ole koskaan kadonnut mitään. Siellä on irtoesineitä: tykinkuulia ja muita. 18. Kerran, joku oli liikuttanut tykinkuulaa, ja siitä heti kirjoitettiin meidän (museoviraston) verkkosivuille, jotakin sellaista että, jos tällaista tapahtuu, niin joudumme harkitse- maan puiston sulkemista. Tietty kuluminen ja katoaminen voidaan sietää. Mikä sitten on se oma toleranssi, sitä ei olla jouduttu onneksi testaamaan. 19. Aukaistiin viime vuonna uudella konseptilla, tällaistahan täytyy vähän uusia. Esitteet ja kaikki uusiksi ja sitten siellä kävi Ville Haapasalo sukeltamassa, joka oli tämmöinen hy- 100 lyn puistokummi. Sitten kisahallissa oli pikku näyttely. Nykyään puisto on Helsingin kaupungin liikuntatoimen vedenalainen liikuntapaikka. Hyvä, että vähän koko ajan uu- sitaan. Nyt mukana myös Baltacar EU-hankkeessa, jota Viro vetää, sukellusturismin kulttuuriperintökohteilla. 20. MA: Kuinka paljon ennen puiston rakentamista perehdyttiin ulkomaisiin esikuviin? Oli lähinnä sitä, että luettiin kansainvälisten julkaisujen hylkyjuttuja. ST:n ainoa koke- mus hylkypuistoista, oli Skotlannissa -94 ja -95 opiskelemassa. Tällöin sukelsivat kurs- silla tutustumassa hylkypuistoon ja tekemässä meriarkeologista työtä. Se oli hyvä ko- kemus, mutta enemmän oli merkitystä artikkeleilla, joita oli julkaistu mm. International Journal of Nautical Archaeology ynnä muissa lehdissä, koska niistä puhuttiin paljon. 21. Ja haluttiin kirjoittaa niistä, koska enimmäkseen positiivista vaikutusta oli maailmalla olevissa jutuissa suojeluun. Se nähtiin kaikkialla maailmassa hyvänä suojelun keinona. Jotta ihmisillä olisi vähemmän halua rikkoa tai ottaa mitään, kun saattaisivat itsekin tulla uudestaan sinne. Ehkä myös omien kaverien kontrollointi, että jos on joku huo- nosti käyttäytyvä niin sitten se porukka ehkä vähän ojentaa sitten. 22. MA: Osittain varmaan vaikuttaa tunnettavuus, jolloin hylystä tulee kulttuuriperintöä eikä ole enää vain muinaisjäännös? ST:n mielestä Australialainen meriarkeologi Andrei Jiiluga on sanonut hyvin: kulttuuri- perintöön kuuluu aina käyttäjät. Aina nämä käyttäjät ja kävijät tekevät kulttuuriperin- tökohteen. 23. Onko kävijämäärä näkynyt Kronprins Gustav Adolfin kunnossa ihan alussa? Kävijämäärä aina hankala kysymys. Sinnehän (hylkypuistoon) on vapaapääsy ja siellä on vieraskirja. Siitä on tehty tutkimustakin. Ensinnäkin sinne on tehty monitorointioh- jelma, et miten sitä kuntokehitystä voidaan seurata. Sitten Mari Salminen (meriarke- ologi) on tehnyt kävijäpalautteelle kyselyn. Koko ajan on ollut mahdollista antaa palau- tetta. Arvioitu että noin 300-400 ihmistä ensimmäisenä vuonna. 24. Kävijäpalautteen perusteella ilmeisesti tietyt tahot käyvät säännöllisesti sukeltamassa siellä, et muutaman kerran vuodessa. Charterfirmat vie sinne omia maksavia asiakkai- taan ja mitään yksinoikeutta ei tällaiseen voi kellekään olla, että kaikille se on vapaa. Jos siitä pystyy itselleen firmansa kautta elinkeinon saamaan niin sehän on vain hyvä. Baltacar hankkeessakin pohditaan, mitkä ovat vaikutukset paikallistalouteen, ne ovat pieniä virtoja. 25. Nykyään puhutaan merialueiden suunnittelusta, mikä on jo alkanut Suomessa, johon liittyy sininen kasvu, jonka pienenä alaviitteenä on tämä merellinen turismi. Niin siksi olisi hyvä saada myös numeerista tietoa paikallistalouteen tulevista vaikutuksista. Että mitä nää tuottaa taloudellisellakin tasolla, että onko tämmöisestä mihinkään. 26. MA: Tosi mielenkiintoista kattoa tätä ja se, et on päädytty et tohon on vapaa pääsy. Britanniassa maksetaan jonkinlainen lisenssi, joka antaa luvan sukeltaa kohteille ja jon- ka avulla valvotaan kuka siellä käy. ST: Ruotsissakin on että saa mennä vain lisensoidun sukellusoppaan kanssa sukeltamaan. 27. Aikanaan mietittiin kaikkia kävijälaskureitakin, metsähallitus ois sellasen pystyny ra- kentaa, mutta siinä on se kulku. Todettiin ettei meillä (Museovirasto) resurssitkaan riit- täny muuhun, et ihan vaan vapaa käynti. Kuitenkin kysyttiin arvioita vierailija määristä, joten sen takia sinne laitettiin sitä vieraskirjaa. Joskus myös pyydetty charterfirmoilta ja sukeltajilta arvioita, et osaavatko he arvioida, mutta se on tosi vaikeaa. Kävijämäärät on arvoitus, mutta kyllä se on suosittu. Että kyllä sitä käytetään. 101 28. Heti alun perinkin oli jo se idea, että on myös englanninkieliset verkkosivut. Oli jossakin vaiheessa jopa UNESCO:n vedenalaisen kulttuuriperinnön verkkosivuilla esimerkkinä siitä, kuinka vedenalaista kulttuuriperintöä tehdään saavutettavaksi. Ilman että suojelu kärsii siitä. 29. On itsestään selvää, että tätä pitää myös päivittää. Nyt ollaan tekemässä 3D mallinnos- ta. Silloinkun tätä 90-luvun lopulla tutkittiin, niin silloinhan ei vielä ollut tätä 3D mallin- tamistekniikkaa. 30. Oli myös sellainen hanke kuin Nordic Blue Parks, joka löytyy internetistä, jota metsä- hallituksen biologit veti. Olivat käyneet sukeltamassa Gustav Adolfin hylyllä ja metsä- hallitus sitten myöhemmin perusti luonto tämmöisiä vedenalaisia puistoja. Siinä myös GA (Gustav Adolf) oli yhtenä kohteena. 31. Siinä hankkeessa mietittiin löytyisikö joku upea pohja kulttuuriperinnölle. Et ikään kuin yhdistettäisiin luonnon ja kulttuuriperinnön esittely. Kronprins Gustav Adolfillakin on biokyltti (ympäristöä esittelevä), jotta ei tule sellaista kulttuuriperintö tuolla ja luonto täällä jakoa, vaan että ne ovat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa. Ettei olisi kulttuu- riperintömatkailu ja luontomatkailu vaan sellainen yhdistetty. (Samalla tutkittiin Kronprins Gustav Adolfin hylkypuiston sivuja) 32. Sitten on sukeltajankartta, näit on jo vaihdettu. Kun aukaistiin niin palautteissa tuli, et- tä tää (Kronprins Gustav Adolf) oli deluxe hylkypuisto, koska usein muidenkin maiden hylkypuistot niissä oli ehkä yks taulu ja meillä on nyt 13 tai 14, mutta jo alun perinki oli monta taulua, kertomassa yksityiskohdista. Taulujen luettavuus ja värit testattiin Hel- singin urheilusukeltajien kanssa. 33. Järjestyssäännöt oli tosi oleellista, väsättiin Museoviraston lakimiehen kanssa. MA: Kuinka paljon järjestyssäännöt on pysyny samana vai onko joutunut tekemään joitain pieniä hiontoja? ST: Tuuliraja on tuotu vähän alemmas. Tuuliraja oli metrin kaksi liian korkealla. Muuten aika hyvin pysynyt muuttumattomina. Vähän sellaista palautetta on tullut, että poijuil- ta voi olla hieman pitkä matka, mutta nekin ovat kompromisseja, että mihin paikkaan voidaan laittaa. 34. Pikkupoijuja on kadonnut. Isot, pinta poijut tilattu tehtaalta. Tehtiin viimeisen päälle turvallisuusnäkökulmasta. 35. MA: Kuinka paljon prosessi sai aikaan uutta tietoa Kronprins Gustav Adolfista? ST: Historia tietoa ei, ei sitä kukaan muu alkanut tutkimaan. Mutta onse poikinut sel- laista pientä. Rami Kokko teki konservointikoululle Kronsprins Gustav Adolfin in situ konservoinnin. Sellasia muita pieniä tutkielmia myös. Helsingin yliopiston merihistorian opinnoissa on tullut erilaisia julkaisuja, joista jotkut on käsitellyt myös tätä (Kronprins Gustav Adolf). 36. MA: Se on ollut tosi hienoa, että on jo heti alussa ollut nämä enkunkielisetkin, että on otettu huomioon, että voi tulla myös ulkomailta (kävijöitä). ST: Joo, meriarkeologia on niin kansainvälistä. Suomessa on niin pienet piirit, ettei ole vielä sellaista kriittistä massaa, joten kaikki näyttelyt on myös englanniksi. Kun puhuin alussa siitä kulttuurirahastosta niin heiltä tuli sitten tämmöinen julkasu (Maailma ve- den alla, juhlakirja). 37. ST: Suomen kulttuurirahasto on tukenut paljon meriarkeologiaa, että mahdollistanu muitakin hankkeita tai joitakin jatkotutkimuksia. 102 38. MA: Katotaas mitä unohtanut, oliko sitä mietitty että olisiko sukeltajia voitu osallistaa vaikka hylyn kunnon tarkkailuun tai popularisointiin? (hylkypuiston avaamisen jälkeen) ST: Sillon ei, mutta siitä on puhuttu yleisesti, kun sukeltajat haluaisi meiltä erilaisia teh- täviä. Että olisi kansalaistarkkailua, sellaista monitorointia sen kuntokehityksen seu- raamista. Kaikkien sukeltajien kanssa on puhuttu siitä, et jos on huomannu, että jotain on kadonnut niin sitten antaa palautetta. 39. MA: Onko sukeltajien kanssa samaa tilannetta, mitä näiden maanpäällisten metallinil- maisin ihmisten kanssa on? ST: Me välillä myös tosta metallinilmaisimien käytöstä veden alla myös keskustellaan, mutta hirveen vähän siitä on tietoa. Joskus mietitty, et pitäis keskustella sukeltajien kanssa. Mietitty myös jos arkeologipäivillä harrastaja-arkeologien kanssa juttelis, et tietääkö he kuinka paljon metallinilmaisimia käytetään veden alla. Mutta ei ole kauhe- an laaja ilmiö kuitenkaan Suomessa. Muualla metallinpaljastimen käyttö veden alla on aika isossa (osassa). 40. MA: Pohdiskelen, että jos näitä hylkypuisto käytännön kautta suojelemista voisi ulot- taa näihin nuorempiin hylkyihin? ST: Joo, kyllä, ainakin se on se keino. Kun se on aukaistu julkisesti, tehdään tunnetta- vaksi, kun on se museonäyttely, niin kyl se mun mielestä on se keino suojella, kun siinä tulee, et ei sit ehkä enää kehdata (huonosti käyttäytyä), niin nähtävyyskohteella. 41. ST: Tässä oli sit se ensimmäinen kartta ja yks taulu. Jonkin verran näitä joutuu uusi- maan ja poijuttamaan, kustannuksia sitten poijuttamisen kohdalla tulee, viedä ne sin- ne keväällä ja syksyllä taas pois sekä kunnostaminen. Niit ei ihan pikkuveneellä sinne ihan pystytetä. 42. MA: Kuinka paljon sitten tää on perustamisen aikaan nielly henkilöresursseja ja aikaa? ST: Tutkimusta kolme vuotta ja sitten puiston varusteisiin se yks kesä, et kylhän se on tietysti sitä vieny paljon. Sit jos miettii, et kirjotin ton artikkelin ja kävin tutkimassa, se- kä sit meitä oli apurahojen turvin 3 tai 4 palkalla. Ja sitten se kaikki päivittäminen sekä kun se on Museoviraston kohde, niin Museoviraston sukeltavien arkeologien tulee siel- lä käydä myös katsomassa kuntoa. Museovirasto on niin kauan vastuussa niistä puis- toon liittyvistä kalusteista, et jos joku prakaa ja tapahtuu onnettomuus niin se o Mu- seovirasto sitte se (vastuussa). Vaatii sellaista sitoutumista. Nyt on osittain ulkoistettu tolle Seasafetylle, (osa) puistoon liittyvien kalusteiden huollosta. 43. ST: Jossakin vaiheessa, kun budjettia pienennettiin, kun niin ilmotettiin parivuotta sit- ten, että puisto suljetaan, koska ei ole varaa pitää sitä yllä. Silloin tuli se reaktio, että moni sukellusseura ja sukelluscharterfirma sano, että he voivat tulla auttamaan, että puistoa ei suljettaisi. Se haluttiin kuitenkin, että se on auki. Sieltä tuli sitten tämä, että voidaaks me tehdä jotain. Heti alkoi tulla puhelinsoittoja ja viestejä, että kauheeta, jos se suljetaan. 44. MA: Voidaan sanoa, et hyvä esimerkki onnistuneesta osallistamisesta. ST: Oli se kauheen ilahduttavaa ja valmiit sitten tarjoamaan apuaan. Osalla oli sitten oma elinkeinonsa kiinni, kuten tolla Seasafetyllä, he kun saa noilta chartersukeltajilta rahotuksensa, mikä on ihan ok kuvio. 45. MA: Silloinko näin graduohjaajaani, niin hän tosiaan totes et tän jälkeen oli kaavailtu, et olis tullu muita. Miten sillon tosiaan ajateltiin, et oliko ajatus et tulis muita ihan sen takia, et tää (Kronprins Gustav Adolf) oli onnistunu? ST: Joo, lähti sieltä et sukeltajat on aina osittain itse vieny niitä poijuja ja tavallaan poi- 103 juttaneet niitä kohteita. Mikä tekee siitä sellasen simppelin version puistosta. Taval- laan se, et on helpompi mennä sukeltamaan kun siel on valmiit, luotettavat poijut. Hylky säästyy, kun ei tarvii ankkuroida. Ideoita tuli ja Hankoon perustettiin muutamia poijutettuja kohteita, missä Museovirastokin oli mukana. Siellä tehtiin, olikse kolmen, hylkykohteen poijuttaminen, yksityisen raumalaisen sukellusfirman toimesta Museovi- raston yhteistyöllä. 46. MA: Kuinka sit päädyttiin tohon nimeen, et alettiin kutsua hylkypuistoks eikä esimer- kiksi hylkymuseoksi? ST: Kyl se oli varmaa se underwater park. Joo kyl me pohdittiin sitä nimeä, et onks se puisto. Ja sehän se sitten oli. Ehkä puisto oli selkeempi, et se on niinku avoin. Mut ei me varmaa sitä kyl ihan hirveesti mietitty. Se on ikään kuin vakiintunu. Muutenhan me sanotaan, et Itämeri kokonaisuudessaan on vedenalainen museo. Sillonko halutaan osottaa, mun mielestä ehkä enemmän se vedenalainen maisema kuin museo, mutta käytetään vähän varioiden näitä eri termejä. 47. MA: Ihan mielenkiintoista, kun joissakin asioissa, se museo on vähän vaarallinen termi, sen takia miten ihmiset mieltää sen. Kun joissain museologisissa teksteissä välillä tulee vastaan sellainen, ettei tämä olis kunnollinen näyttely, kun se ei ole tavallaan pysyvä (muuttumaton), vaikka se on juuri dynaamisuuden takia, mitä parhain. ST: Joo, siellä näkee siel sen kaiken luonnon ja ihmisen tekemän jutun. Ja onhan toi py- syvä, siellähän se on. Ja tätähän ei tarkotettu mitenkään, et näyttely päätty siel kaape- litehtaalla, mutta tää jäi sitten elämään sen jälkeen. Ja nykyään tähän voi perehtyä siel- lä Kotkan merikeskus Wellamossa. Jossa on sitten sitä, tuolta nostettua esineistöä. 48. ST: Tuoltahan nostettiin isoilla mediatapahtumilla, kaiken kaikkiaan kolme tykkiä vai peräti neljä. Siinä ensimmäisessä isossa mediatapahtumassa me saatiin öljyntorjunta- alus Hylje tuolta Puolustusvoimilta ja kutsuttiin sinne median edustajia. Kaikki Suomen suurimmat tv-kanavat seuraamassa sitä, niiden tykkien nostoa. Siellä Robert Paulig, sekin oli meidän sponsori, tarjos siinä koko porukalla kahvitukset ja kaikki kahvileivät. Onneksi se meni hyvin, mutta näin jälkikäteen miettiny, ettei sellaiseen enää ryhtyisi. Media siellä ja tv-kamera ja siinä yhessä vaiheessa tuli ongelma, et mitenköhän tässä käy. 49. ST: Mut kylhän se sai paljon julkisuutta myös sillon sitten. Ja meriarkeologia ylipäätän- sä. Ja oli paljon lehtijuttuja. Naisten lehdekki halus kuulla meidän toiminnasta. 50. MA: Kauhean hyvä kuitenki, et herätti silloinki positiivista julkisuutta, et täällä tavalli- nen tykin nosto on spektaakkeli, eikä julkisuus ole (aarteenmetsästäjillä). ST: Joo, joo tuli. Hämmästyttävää et siihen tuli sillonki niin paljon sitä porukkaa. Parikyt ihmistä, vaikkei ollut aarrearkkua, kultaa taikka timantteja. 51. MA: Toi varmaa toi muutenki tunnettavuutta sille puistolle? ST: Joo, kyllä sitä sit käytiin esittelemässä paljon ulkomailla seminaareissa ja päätyi to- siaan sinne UNESCO:n verkkosivuille esimerkkinä hyvistä käytännöistä. Kyl me ollaan pidetty siitä ihan paljon esitelmiä kotimaassa ja ulkomailla. Kirjoitettu julkaisuja ja ihan kans sukeltajalehteen ja parempiikin julkaisuihin. Nytkin kun Museovirasto julkaisee Suomi100-jutun, niin siinäkin on (mukana), kulttuuriperinnön kannalta tärkeitä tapah- tumia eri itsenäisyyden vuosikymmeniltä. 52. MA: Toi on varmaa todettu ihan kokonaisuutena ihan toimivaksi ratkaisuksi? ST: Joo, et vaikka täytyykin aina uusia. Kuten niit 3D juttuja. Et ollaan kyllä päädytty sen 104 pitämiseen, vaikka ollaankin välillä puhuttu sulkemisesta, kun rahat oli tiukilla, mut sit löydettiin nää uudet yhteistyökumppanit. 53. ST: Se me tiedetään myös, että uutta hylkypuistoo, niitäkin aina välillä pyydetään, ei voida ottaa sillai Museoviraston vastuulle, koska me ollaan täällä Helsingissä ja resurs- sit ei riitä. Siinä kuitenki kans aina ne vastuu kysymykset. Mutta me tehää sitä, että muut vois ottaa sen perustamisen ja hoitamisen vastuun, sillon sit kirjotetaan niitä (sopimuksia), et vastuu kysymykset on selviä. Museovirastohan kans jakaa näit avus- tuksia, niin kulttuuriperinnön hoitamiseen, jota nää hylkypuistotki on, et esittelyn, hoi- tamisen ja saavutettavaksi tekemiseen. 54. ST: Näissä vähän on sellanen, jännä byrokraattinen ongelma et, sitä avustusta ei voida viel jakaa näil hylkykohteille, koska kun ne on useimmiten valtion mailla. Kun ei voida tavallaan valtion kohteiden hoitamista tukea. Sitä yritetään selvittää tulevaisuudessa, et voitais jakaa myös näille hylkykohteille. 55. ST: Pirkanmaan maakuntamuseon adoptointihanke, haluisivat, että saisivat omalta alueeltaan vedenalaisen kohteen adoptoitavaksi. Museovirasto on nyt kirjoittamassa, ja pitäis pian valmistua, hylkyjenhoito-ohje. Et saatais nimenomaan jaettua niitä peri- aatteita ja hoito-ohjeita ja sääntöjäki, tonne ulospäiten. Et virasto ei tavallaan enää tee, mut et muut tahot yhdistykset ja yritykset, vaik sit tekee ja me sitten voidaan oh- jeistaa ja neuvoa. 56. MA: Ja onhan se et, jos ajattelee et tuoda saavutettavaksi, niin museoillahan on se, et ollaan totuttu popularisointiin, et heillä on se tietotaito ja siihen miten tätä osallista- mista saa aikaan. ST: ja kyl se on niin tätä päivää et, tehdään yhteistyötä eri tahojen kanssa. Ettei tuu vaa Museovirastosta, joku juttu, et nyt näin. 57. MA: Sit tosiaan, onkse hylkypuisto onnistunu täyttää kaikki sille asetetut odotukset? ST: Siitähän meillä ei oo sellasta seurantatietoo, et sitä ei kukaan sit ole pystyny oi- keesti tutkimaan. Et onko sitten hylkymyönteisempää ilmapiiriä. Kun kuiteski ollut sit- ten poikkeustapauksiakin, joissa muista hylyistä on viety esineitä, et se et vaikee sa- noa. Kyl se, mikä musta on tärkeetä, niin Museoviraston imagolle hyvää sukeltajien keskuudessa. Ja sitä kautta helpompi lähestyä heitä ja nähdä ja pystyä tekemään yh- teistyötä eri tahojen kanssa. Ja uskon, että on tehny hylkymyönteisemmäksi, kun kuu- lee keskustelua ja tulee kommentteja, et tosi hieno kohde, lisää näitä. Et sitä kautta positiivista ilmapiiriä. 58. ST: Koska niitä on kiva käydä kattomassa, kun on hyvin ohjattu ja hoidettu ja siel on ne esineet tallella. Ainakin ton kohdalla, et meillähän ei ole sitä vaihtoehtoista todellisuut- ta sit olemassa, et jos sinne ei ois sitä perustettu, ni mitä sit, paljon sielt ois hävinny. Toisaalta ku siel on ne isot tykit ja siel on sitä puumateriaalii ni ei siinä sit ehkä oo sel- lasta esineistö sit, mitä haluttais viedä. Sen esineet ei oo sillai houkuttelevia. 59. ST: Ei meillä ole siitä havaintoja ja siel kuitenki tehdää jonkin verran sitä seurantaa ni en oo kuullu et mitään ois viety. Helsingin kaupungin liikuntaviraston, kisahallin aulassa oli se näyttely niin noin 60 000 ihmistä näki sen, jotka ei käy sukeltamassa. Ja tykkäsi- vät, et heillä oli mahdollisuus tutustua. Et se oli näyttely viety ikään ku museon seinien ulkopuolelle, sitä kautta tavottaa, ehkä yleisöä, joka ei niinku museoon tuu, kun on siellä missä porukka kulkee. 60. MA: Se on hyvä juttu, kun ite olen huomannu, ettei löyä kuvia tai jos tekee google- haun, ni ei tiedä mistä ne kuvat on, ja jos ei vielä ole mahdollisuutta alottaa sukellusta, 105 niin ei ole sitä mahdollisuutta päästä kosketuksiin. ST: Joo, meil oli sillon alun perin jo ideana, että maakyltti Helsinkiin et, sinne Kaivopuis- ton rantaan et, ihmiset kävelee siellä ni olis kyltti, et kun katsot tuonne niin siellä on veden alla Kronprins Gustav Adolf. Maakyltin ideahan oli niissä ulkomaalasissa artikke- leissa. Ja sitä on yritetty monta kertaa, mutta aina on aika ja kaikki loppunut kesken. Mut nyt sit siin Baltacar hankkeessa pitäs ny toteutua. Puhuttu myös et vois olla Ruot- sinlaivoilla ja Tallinnanlautoilla, jotain infoo, kun ne kuitenki menee siitä vierestä. 61. ST: Sit oli vähän aikaa ainaki Helsingin kaupungin turistisivuilla, mut siin oli joku maksu. Joten sillonko tää uusittu konsepti lähti käyntii niin Helsingin kaupunki makso sen sin- ne. 62. MA: Olen itekki miettiny, just noita keinoja et miten tuoda niille, jotka on maanpäällä, kun olen tehny huomioita, että poissa mielestä, poissa silmistä. Et jos on esillä, niin kasvattaa suojelumentaliteettiä. ST: joo, et kyllä se on aina tossa hylkypuistoideassa, et ei-sukeltavienki pitää päästä sii- hen jotenki tutustumaan. Kylhän siihen nykyään on enemmän ja enemmän keinoo, ku- ten noi 3D mallinnokset ja kaikkee sen tyyppistä tekniikan kautta päästään enemmän ja enemmän. 63. MA: Ja nykyäänhän on sit toi suht halpa alustaki, toi internetti. Ettei tarvii enää olla sitä fyysistä rakennustakaan. ST: Joo, siel Kotkas Suomen merimuseossa Vrouw Marian hylystä on sellanen 3D simu- laatio, jota ihminen voi mennä katsomaan. Se on tehty yhdessä Aaltoyliopiston me- dialaboratorion kanssa, kun sillonku se löytyi, ni nostokeskustelu virkosi, et nostetaan- ko vai ei. Ja et ainaki se pitää tehdä saavutettavaksi, kun sinne, me pohdittiin et aukais- taisko sinne hylkypuisto, mut Vrouw Maria sijaitsee 40 metrin syvyydessä, se ehjä ja siellä on vaikka mitä, niin sinne ei haluta edes. 64. ST: Mietittiin et, otettaisko siellä (Vrouw Maria) se malli käyttöön, et sinne pääsis vie- railemaan vain niinku linsensioidun oppaan kanssa, et ei voi mennä ni vapaasti sukel- tamaan. ja siitä sit tehtiin virtuaalisimulaatio. Et voi mennä sinne museoon käyttää sitä simulaatiota, toimii tällä xbox-tekniikalla. Et tehdä sukelluksen, sinne hylkyyn ja mai- semaan virtuaalisesti, et tällainen immersiivinen kokemus. Niissäkin sit kyl se ongelma, et tekniikka menee niin nopeasti eteenpäin, et noi (simulaatio) vanhenee nopeesti, et varmaan jo nyt kun se valmistu sillon 2012:ko, ni on jo vanhentunu jo osittain. Mut se sai kans hyvin paljon positiivista huomiota. Ja se on nyt sit ensimmäinen tai toinen, mi- kä esitellään tällä tavalla. 65. ST: et eihän siitä saa sitä (aitoa) sukelluskokemusta, mut saa vähän sitä ideaa. Siinä on se äänimaisema ja alussa esitetään lyhyesti sen hylyn tarina. Ja äänimaisema tehtiin yhdessä, siin oli ihan äänisuunnittelijat ja mediatutkimuslaitoksen ääniasiantuntijat. Sit siihen liittyy sellanen julkasu ja jossa on sit artikkeli Vrouw Mariasta ja siitä vedenalai- sesta äänimaisemasta. 66. MA: Toi on hienoa, et on noi äänimaisemat, et sillä varmaan kuitenkin saadaa herättet- tyä niitä samoja tunnetiloja, joita sukeltajillakin on? ST: Joo, ja sitten Maija Paunio teki siitä gradunsa tässä vähän aika sitte, siitä Vrouw Marian simulaation kokemuksesta. Hänen johtopäätöksensä oli, et herättää paljon tunteita ihmisissä ja se, et missä sen voi sit purkaa, et se näyttely ei tarjoa siihen sit ti- laa, et sellanen palautekeskustelu-alue. 106 67. MA: joo, olen lukenu uusinta museologiatutkimusta (International handbooks of Mu- seum studies-sarja) ja siellä on kans puhuttu paljon tunteiden merkityksestä. Mikä usein unohdetaan, et usein silti museologiassakin puhutaan et vain opetetaan, vaikka se ihminen ei välttämättä mene opetettavaksi vaan vahvistamaan jo olemassa olevia näkemyksiään. ST: Joo, Maijallaki oli jotain tämmöisiäkin ajatuksii, niistä tunteista ja siitä feedbackistä. 68. MA: Uskoisin et se ois siinä, et kysymykset on käyty läpi. ST: Jos tulee jotain niin voit kysyä Riikalta (Alvik) tai Koivikolta, et jos tuoreempaa tie- toa. Haastattelukysymykset: 1. Minkä vuoksi hylkypuisto haluttiin luoda? Oliko alkuperäinen ajatus tehdä sukeltajille sukel- luskohde vai ulkomaisia esimerkkejä hyödyntäen Suomeen oma shipwreck preserve? - keille puisto haluttiin suunnata? - mitä tietoa hylyistä ja Gustav Adolfista haluttiin välittää? - mitä kriteereitä puistoksi sopivalle hylylle asetettiin? - mitä rajoitteita hylkypuiston suunnittelussa ilmeni esimerkiksi lainsäädännön puolelta? 2. Perehdyittekö ulkomailla oleviin hylkypuistoihin? Jos näin on, niin mihin? - Mitkä asiat kiinnittivät huomion? - minkälaisia ongelmia tai haasteita huomattiin, että pitää jo suunnittelu vaiheessa ratkaista? - mitä haasteita itse perustusvaiheessa esiintyi? Olivatko nämä yllättäviä vai osattiinko ne en- nakoida? 3. Miksi valikoitte hylkypuiston kohteeksi Kronprins Gustav Adolfin? Esimerkiksi vaikuttiko asi- aan hylyn sijainti, syvyys ja tunnettavuus historiallisena kohteena? - otettiinko suunnittelu vaiheessa huomioon mahdollisesti museologian tuomia näkökulmia? - miten sukeltajien tarpeet huomioitiin? Osallistettiinko heitä prosessissa mitenkään? - miten turvallisuusasioita huomioitiin? Vaikuttivatko ne hylyn valintaan? 4. Onko Gustav Adolf kärsinyt hylkypuistosta vai pysyvätkö vierailija määrät kohtuullisina hylyn säilymisen kannalta? - Miten vierailijoiden määrästä pidetään lukua? - Miten hylkypuistossa on otettu huomioon mahdollisesti ei-sukeltavat hylyistä kiinnostuneet? Onko heillä mitään keinoja tutustua Gustav Adolfiin? 5. Onko hylyn hyödynnys hylkypuistona tuonut uutta tietoa hylystä tutkijoiden tietoon? Vai onko tapahtunut ilkivaltaa hylyllä? - Ilmoittavatko sukeltajat yleensä, mikäli löytävät ilkivallan merkkejä, niin mahdollisesta tapah- tuneesta ilkivallasta? - Vai tulevatko mahdolliset väärinkäytökset ilmi muilla tavoin? - miten hylkyä on popularisoitu? Vai onko lainkaan? 6. Miten sukeltajien käytöstä on pyritty valvomaan? Luotetaanko täysin siihen, että tietävät jo ennalta kuinka käyttäytyä hylyllä vai pyritäänkö hylylle vierailua aikovia ohjeistamaan tarkas- tamaan käytösohjeet ennen käyntiä jollain tavoin? 107 - Miten sukeltajia on pyritty osallistamaan hylyn kunnon tarkkailuun tai popularisointiin? Vai onko mitenkään? 7. Miten kävijämääriä pyritään valvomaan? Onko sukeltajilla mahdollisuus antaa palautetta? Minkä tyyppistä palaute pääasiassa on positiivista vai negatiivista? Saatteko paljon palautetta? - Minkälaisia sukeltajia hylyillä käy? Ulkomaisia harrastajia vai vain kotimaisia? 8. Hylkypuisto on ollut viimeiset 16 vuotta olemassa, miten raskas panostus hylkypuiston yllä- pito on ollut? Mikä osa puiston ylläpidosta vie eniten resursseja? Mikä on eniten vaadittu re- surssi? - Esimerkiksi raha, asiakastyö, tutkijoiden työpanos vai jokin muu? 9. Miten puistoa on kehitetty vuosien aikana? Ja miten sitä aiotaan tulevaisuudessa kehittää? - miten koette uutisoinnin vaikuttaneen puistoon? Onko se tuonut tunnettavuutta vai onko hylkypuisto jäänyt vähälle huomiolle median taholta? 10. Onko hylkypuisto kokonaisuutena koettu toimivaksi ratkaisuksi? Mitkä asiat ovat osoittau- tuneet positiivisiksi, ja mikä on museoammattilaisen näkökulmasta ollut negatiivista hylkypuis- tossa? - Onko mahdollisesti harkittu muiden puistojen perustamista? - Onko näissä harkittu yhteistyötä museoiden kanssa? - Onko Gustav Adolfin osalta harkittu yhteistyötä merimuseoiden kanssa? 11. Koetteko, että hylkypuisto on täyttänyt sille asetetut odotukset? Että se on täyttänyt sen tehtävän, jonka vuoksi hylkypuisto haluttiin alun perin perustaa? - Jos ei, niin miksi? Mikä on hankaloittanut asiaa? - Jos kyllä, niin miksi? Mikä mahdollisesti on edesauttanut puiston onnistumista? - Onko puisto ylittänyt sille asetetut odotukset? 108 LIITE 3: Hylkyaineiston jakautuminen Hylkyaineiston jakauma: Rekisteri nro. MML Suo- jaamat MML suo- jattomat Sotalaiva Siviililaiva Laivatyyppi tuntematon 1526 x 1 x 1 1436 x 2 x 1 1000023496 x 3 x 2 1000027872 x 4 x 2 1000017894 x 5 x 3 1000018120 x 6 x 4 2594 x 7 x 5 2650 x 1 x 3 x 6 Talabot x 8 x 7 Fråck x 9 x 8 Centric x 10 x 9 Hernodia x 11 x 10 Daisy x 12 x 11 Runhild x 13 x 12 Alfhild x 14 x 13 Jug x 15 x 14 Skiftet x 16 x 15 Lejtnant Bu- rakov x 17 x 4 Nederland x 18 x 16 SMS Hin- denburg x 2 x 5 SMS Rhein- land x 3 x 6 Jon x 4 x 17 Kruise x 5 x 18 2489 x 6 x 19 2283 x 7 x 7 2309 x 8 x 20 1978 x 9 x 8 1216 x 10 x 9 1259 x 11 x 10 x 21 1165 x 12 x 11 2616 x 13 x 12 2595 x 14 x 22 1824 x 15 x 23 1801 x 16 x 24 2459 x 17 x 25 2673 x 18 x 13 C2 x 19 x 14 Aura II x 20 x 26 Notung x 21 x 27 109 Wirgo x 22 x 28 Sverre x 23 x 29 Helgoland x 24 x 30 Bonden x 25 x 31 Betty H x 26 x 32 Hera x 27 x 33 Dagmar Clausen x 28 x 34 Miranda x 29 x 35 2501 x 30 x 36 Storbrotten x 31 x 37 2612 x 19 x 15 1459 x 20 x 16 1249 x 32 x 17 1393 x 21 x 38 1300 x 33 x 18 x 39 2498 x 34 x 19 1182 x 22 x 40 1132 x 23 x 41 1660 x 24 x 1 1652 x 25 x 2 1655 x 26 x 3 1105 x 27 x 4 1808 x 35 x 5 1797 x 36 x 42 1809 x 37 x 6 1803 x 38 x 43 1141 x 39 x 44 1062 x 40 x 7 1630 x 41 x 45 1691 x 42 x 46 1692 x 43 x 47 1693 x 44 x 48 1694 x 45 x 49 1689 x 46 x 50 1690 x 47 x 51 1103 x 48 x 8 1284 x 49 x 9 1273 x 50 x 52 1563 x 51 x 20 2254 x 52 x 53 1371 x 53 x 54 Muinaisjäännöslain suojaamia: 27 kpl Muinaisjäännöslain suojaamattomia: 53 kpl Yhteensä: 80 110 Sotalaivoja aineistosta: 20 kpl = 25 % Siviililaivoja aineistosta: 54 kpl = 68 % Laivatyypiltään tuntemattomia on aineistosta: 9 kpl = 11,3 % Osa hylyistä voi kuulua molempiin kategorioihin, koska ne ovat saattaneet olla siviilikäytössä ja joutuneet takavarikoiduiksi laivaston käyttöön tai laivastot ovat ostaneet ne siviilikäytöstä osaksi laivastoa. Nämä hylyt siksi vääristävät vähän lukuja. Näitä hylkyjä ovat: 1300, 1259 ja 2650. 111 LIITE 4: Hylkyjen runkomateriaali Rekisterinumero Metallirunko Puurunko Runkomateriaali tuntematon 1526 x 1 1436 x 2 1000023496 x 3 1000027872 x 4 1000027872 x 5 1000018120 x 6 2594 x 7 2650 x 8 Talabot x 1 höyrylaiva -> mahd. metalli- runko Fråck x 2 höyrylaiva -> mahd. metalli- runko Centric x 3 höyrylaiva -> mahd. metalli- runko Hernodia x 4 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Daisy x 5 Runhild x 6 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Alfhild x 7 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Jug x 8 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Skiftet x 9 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Lejtnant Bur- akov x 9 Nederland x 10 proomu -> mahd. metalli- runko SMS Hindenburg x 10 SMS Rheinland x 11 Jon x 11 kaljaasi -> mahd. puurun- ko? Kruise x 12 2489 x 12 2283 x 13 2309 x 14 1978 x 15 1216 x 16 1259 x 17 1165 x 18 2616 x 19 2595 x 20 1824 x 21 1801 x 22 112 2459 x 23 2673 x 24 C2 x 13 motor ship -> mahd. me- tallirunko Aura II x 14 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Notung x 15 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Wirgo x 16 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Sverre x 17 Helgoland x 18 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Bonden x 19 höyrylaiva -> mah. me- tallirunko Betty H x 20 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Hera x 21 höyrylaiva-> mahd. me- tallirunko Dagmar Clausen x 22 höyrylaiva -> mahd. me- tallirunko Miranda x 23 2501 x 24 Storbrotten x 25 höyrylaiva -> mahd. metal- lirunko 2612 x 25 1459 x 26 1249 x 1 1393 x 2 1300 x 27 2498 x 28 1182 x 3 1132 x 26 1660 x 4 1652 x 5 1655 x 6 1105 x 7 1808 x 27 1797 x 8 1809 x 29 1803 x 30 1141 x 9 1062 x 31 1630 x 10 1691 x 11 1692 x 12 1693 x 13 1694 x 14 113 1689 x 15 1690 x 16 1103 x 17 1284 x 18 1273 x 19 1563 x 32 2245 x 33 1371 x 34 Metallirunkoisia aineistosta: 34 kpl = 42,5 % Puurunkoisia aineistosta: 19 kpl = 23,8 % Runkomateriaali tuntematon aineistosta: 27 kpl = 33,8 % Yhteensä: 80 hylkyä Suurin osa runkomaterialtaan tuntemattomia ovat peräisin Ahvenanmaan rekisterin aineistos- ta, koska pelkän laivatyypin perusteella ei näin varhaisten laivojen rungon materiaalia voi täy- sin varmuudella sanoa. Osa voi myös olla sekarakenteisia, eli sisältää rungossaan sekä puu- että metallisia osia. Kohtalaisella varmuudella olen luokitellut Ahvenanmaan rekisterissä olleet selkeät sotalaivat metallirunkoisiksi, koska näitä ajan laivastoissa olleet vanhatkin laivat jo 1900-luvun alussa olivat. 114 LIITE 5: Vedenalainen perintöpolku Vedenalainen perintöpolku voisi koostua statuksettomista hylyistä, kulttuuriperintö- kohteista, muinaisjäännöskohteista sekä luontokohteista. Perintöpolku voisi olla osa suurempaa kokonaisuutta, joka jatkuisi maalla sekä osittain sisävesistöissä ja tukisi fyysisinä vierailukohteina mahdollista virtuaalista verkkomuseota, jonka työhön sukel- tajat voisivat osallistua dokumentoimalla perintöpolun kohteita. Tämän tutkielman hylkyaineisto on jaettu seuraavasti eri tyyppisiin perintöpolkuluok- kiin: Sukelluspuisto: - Kohteen ei tarvitse olla muinaisjäännös tai kulttuuriperintökohde. - Kohde voi muuttua kulttuuriperinnöksi dokumentoinnin ja käytön kaut- ta. - Osa kohteista on MML:n suojaamia ja osa ei. Tunniste Rekisteri luokitus Peruste 1000023496 Bditelnyj muu kulttuuriperintökohde Matala syvyys ja melko tarkka si- jainti tieto 1259 Rigel muu kohde Matala syvyys ja omaa edellistä käyttöhistoriaa (räjäytyssukellus- koulutuskohteena) 1824 Qvarken (Snipan) muu kohde Matala syvyys, mutta sijaintitieto on epätarkka 1801 Wilpas/ SS Buitron muu kohde Matala syvyys, tosin sijainti on varsin kaukana merellä 2459 Hans Christopher- sen muu kohde Sijaitsee matalikolla (n.5 km ran- nasta), matala syvyys ja alus pala- sina 1459 Mologa (ex. Sine- gorets) muu kulttuuriperintökohde Matala syvyys, ja hylky on tehok- kaasti tuhoutunut 1249 Torpedovene muu kohde Matala syvyys, hylky on tuhoutu- nut ja sijainti epätarkka 1393 Purjelaiva kiinteä muinaisjäännös Matala syvyys, tosin sijaintitiedon tiedetään heittävän noin 100 met- rillä. 1182 Viljalaiva kiinteä muinaisjäännös Matala syvyys, hylky on hyvin tu- houtunut 1132 Kalkkijaala kiinteä muinaisjäännös Matala syvyys, hylky on hyvin tu- houtunut 1660 Sede/Cede kiinteä muinaisjäännös Matala syvyys, hylky on hyvin tu- houtunut 1105 kiinteä muinaisjäännös Matala syvyys, hylky on tuhoutu- nut 1797 Sulo mahdollinen muinaisjäännös Matala syvyys, hylky itsessään on erittäin tuhoutunut ja sijaintitiedot ovat epätarkat 1062 mahdollinen muinaisjäännös Matala syvyys, hylky on hyvin ha- jonnut, sijaintitiedot epätarkkoja 115 1103 Seura mahdollinen muinaisjäännös Matala syvyys ja hylky on mahdol- lisesti huonossa kunnossa 1273 proomu mahdollinen muinaisjäännös Syvyysliukuma on laaja, mutta matalassa päädyssä. Hylky on pa- hoin tuhoutunut. 1563 kalustolautta muu kohde Alle 20 metrin syvyydessä ja hylky on pahoin hajonnut Hylkypuisto: - Kulttuuriperintökohde - Kulttuuriperintökohteen ei tarvitse olla muinaisjäännös - Ei välttämättä tarvitse sukelluskalusteita, mutta voi sisältää sellaiset sekä ylläpitäjän Tunniste Rekisteriluokitus Peruste 1436 Est/Johanna Oelsner/ Eki muu kulttuuriperintökohde Hylky on jo varsin syvällä, 28– 35 metrissä. Hylky on alusta- vasti identifioitu ja siitä on mahdollista tutkia elinkaarta, tuoden esille hylyn tarinan 2673 A 37 muu kohde Hylky on syvällä 33–35 met- rissä. Hylky on kuvauksen perusteella säilynyt kohtuulli- sesti ja sille on alustava iden- tifiointi. Hylylle sukeltaminen on luvanvaraista (Sotamuseo, Puolustusvoimat) sijaintinsa takia. 2254 proomu muu kohde Hylky on säilynyt kuvauksen perusteella varsin ehjänä ja siitä voi olla mahdollista saa- da irti tietoa. Hylkymuseo: - Potentiaalinen hauta, jota korostetaan nimellä, että hautarauhaa kunni- oitettaisiin - Muinaisjäännös - Syvemmällä kuin edellisten luokkien hylyt Tunniste Rekisteriluokitus Peruste 1526 Ladoga (ex.Minin) kiinteä muinaisjäännös Sijaitsee Puolustusvoimien suoja-alueella ja vaatii luvan hakua sukeltamiseen, syvällä. Hyväkuntoinen. 1000027872 Drott kiinteä muinaisjäännös Sijaitsee varsin kaukana avo- merellä, 32 metrin syvyydes- sä. Hauta. 1000017894 Luna kiinteä muinaisjäännös Sijaitsee varsin kaukana avo- 116 merellä noin 32 metrin syvyy- dessä. Hauta. 1000018120 Norra-Sverige kiinteä muinaisjäännös Sijaitsee avomerellä, 32 met- rin syvyydessä. Lunan ja Drot- tin lähellä. Hauta. 2594 Everilda kiinteä muinaisjäännös Sijaitsee avomerellä, 32 met- rin syvyydessä. Ei itse hauta, mutta Lunan, Norra-Sverigen ja Drottin läheisyydessä. 1165 S1 muu kohde Sukeltamiseen vaaditaan Puo- lustusvoimien (sotamuseon) lupa. 2595 Bolheim muu kohde Hylky sijaitsee avomerellä, noin 27–38 metrin syvyydes- sä. Hylky on hyväkuntoinen ja varmuudella 2 hengen hauta. Tutkimus- ja vaaralliset hylyt: - Hylkyjä, joiden kunnosta ei ole tarkkaa tietoa - Erittäin syvällä, jonka takia todennäköisesti erittäin informatiivisia - Sijainniltaan ja syvyydeltään useimpien sukeltajien saavuttamattomissa - Todennäköisesti myös vaarallisia, koska nämä ovat yli tai noin 50 metrin syvyydessä - Eivät osana perintöpolkua Tunniste Rekisteriluokitus Peruste Talabot - Hylky sijaitsee avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä, joka vaatii syvänvedensukellukseen pätevyyden Fråck - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Centric - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Hernodia - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Daisy - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Runhild - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Jug - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Skiftet - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Lejtnant Burakov - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Nederland - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä SMS Hindenburg - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä 117 SMS Rheinland - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Jon - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Kruise - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Andrei Zdanov Yli 50 metrin syvyydessä, avo- meri Gordyij-LKN Noin 50 metrin syvyydessä, avomeri V-308 Oskar Neynaber Lähes 50 metrin syvyydessä, avomerellä C2 - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä Aura II - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Notung - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Wirgo - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Sverre - Avomerellä ja noin 50 metrin syvyydessä Helgoland - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä Betty H - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä Hera - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä Dagmar Clausen - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä Miranda - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä 2501 SS Ulf Jarl Noin 50 metrin ja yli syvyydes- sä Storbrotten - Avomerellä, noin 50 metrin syvyydessä 2612 Houtdjik/ nro.7 (ex. Muhu) nro.8 (ex. Triton) Avomerellä, yli 50 metrin syv- yydessä 2498 Hävittäjä Smetlivyi - Avomerellä, yli 50 metrin syv- yydessä Luokittelemattomat: - Hylyistä ei ole saatavilla riittävästi tietoa luokitteluun - Hylystä ei ole enää mitään mahdollisesti jäljellä - Hylyn jäänteet eivät välttämättä ole edes näkyvissä - Hylky on saavuttamattomissa - Nämä hylyt eivät välttämättä sovi osaksi perintöpolkua Tunniste Peruste 2650 Europa Hylystä ei ole merkkejä 1978 M 451 Hylystä ei ole jäänteitä, koska se on uppoamis- 118 aikanaan nostettu romumetalliksi 1216 Merkurius Hylystä ei ole jäänteitä, nostettu uppoamisai- kanaan romumetalliksi 1652 Hylystä ei ole riittävästi tietoa 1655 Hylystä ei ole riittävästi tietoa 1808 Hylystä ei ole riittävästi tietoa 1809 Torrsten Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1803 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1141 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1691 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1692 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1693 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1694 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1689 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1690 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1371 Hylyn syvyydestä ei ole tietoa 1630 Proomu Hylylle pääsyn estää tiettävästi ruovikko 1284 Hylky on osittain jäänyt laiturin alle 119 LIITE 6: Hylkyaineiston tarkemmat tiedot Tiedot ovat tiivistelmä muinaisjäännösrekisterikorteista ja Marcus Lindholmilta Ahvenanmaan rekisteristä saaduista tiedoista, jotka ovat olleet analyysien pohjana. Ensimmäinen maailmansota 1914–1918: 1526 Ladoga - 98 metriä pitkä ja 16 metriä leveä metallirunkoinen hylky, 39–45 metrin syvyydessä - Sijaitsee Saaristomeren meripuolustusalueella - Miinalaiva Ladogan hylky, joka aloitti elämänsä panssarifregatti/tykkifregatti Minininä - Kiinteä muinaisjäännös - Tutkittu Sotamuseon johdolla ja käytetty puolustusvoimien sukellusharjoituskohteena - Rakennettu 1869, tykkejä nostettu hylystä 1920-luvulla 1436 Johanna Oelsner/ Est/ Eki - n. 80 metriä pitkä rautarunkoinen höyrylaivanhylky, 28–35 metrin syvyydessä - Sijaitsee Inkoon ja Raaseporin rajan tuntumassa Ytteland – luodosta itään - Mahdollisesti rakennettu Saksassa 1912, upposi 1917. - Muu kulttuuriperintökohde - Laivan hiililastia yritettiin tiettävästi pelastaa 1920-luvulla 1000023496 Torpedohävittäjä Bdjitelnyj - Metallirunkoisen laivan hylky, n. 13–16 metrin syvyydessä - Sijaitsee Mäntyluodon lähistöllä - Muu kulttuuriperintökohde - Venäläisen torpedohävittäjä Bditelnyj:n hylky, joka rakennettiin 1906 Pietarissa, upposi 1917 - Laiva oli 64 metriä pitkä ja 7 metriä leveä. - Hauta, yli 50 hengen miehistöstä vain noin 10 pelastui. - Hylkystä on nostettu esineistöä sodan jälkeen 1918–1922 välillä. 1000027872 Höyrylaiva Drott - Höyrylaivan hylky, n. 32 metrin syvyydessä - Sijaitsee avomerellä, Rauman edustalla - Ruotsalaisen höyrylaiva Drott:n hylky, joka rakennettiin 1881 Englannissa, upposi 1915 - Laiva oli 75 metriä pitkä - Hauta, 17 hengen miehistöstä viisi menehtyi - Kiinteä muinaisjäännös - Esineistöä nostettu hylystä yksityisiin kokoelmiin 1000017894 Höyrylaiva Luna - Metallirunkoinen hylky, n. 32 metrin syvyydessä - Sijaitsee Porin edustalla - Höyrylaiva Luna rakennettiin Norjan Fredrikstadissa 1905, upposi 1914. - Kiinteä muinaisjäännös 1000018120 Höyrylaiva Norra-Sverige - Metallirunkonen hylky, n. 32 metrin syvyydessä - Rakennettu Gävlessä 1875, 57,6 m pitkä, 8,1 m leveä ja syväys 3,9m sekä lastissa 4,1 m. Up- 120 posi 1914. - Sijaitsee Porin edustalla - Hylystä nostettu ruori ja loki 1915 - Kiinteä muinaisjäännös 2594 Höyrylaiva Everilda - n. 70 metrin pituisen rautarunkoisen höyrylaivan hylky, 25–32 metrin syvyydessä - Sijaitsee Porin edustalla, avomeressä - Everilda rakennettiin Englannissa 1882, laiva oli 72,9 metriä pitkä, 10,4 metriä leveä ja 5,5 metriä syväykseltään. Upposi 1914 - Hylystä on nostettu esineistöä 1915 - Hauta, miehistöstä vain yksi selvisi miinaan ajosta hengissä - Kiinteä muinaisjäännös 2650 Europa - Metallirunkoisen aluksen hylky, jota ei paikannettu vuoden 2016 viistokaikuluotauksessa. - Hylyn osia saattaa olla pohjamudan sisällä - Tunnistettu höyrylaiva Europaksi, joka oli amerikkalainen alus, jonka venäläiset ostivat koulu- laivaksi. Harjulan teos ei kuitenkaan mainitse Europaa osana Venäjän Itämeren laivastoa. - Hylkyä yritetty nostaa 1922 onnistumatta ja aiottiin yrittää uudelleen 1926. - Runko päädyttiin hajottamaan räjäyttämällä ja osat nostettiin pintaan - Europa on uponnut 1918 - Muu kohde Talabot - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Norjan Tønsberg - Haaksirikon syy, tuntematon - Uponnut 1914 Fråck - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Turku - Upposi 1915 Centric - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Helsingissä - Upposi 1915 miinaan ajon seurauksena Hernodia - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Ruotsin Härnösand - Upposi 1915 miinaan ajon seurauksena Daisy - hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Ruotsin Brantevik (Skåne) - Upposi 1915 miinaan ajossa 121 Runhild - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Ruotsi, Tukholma - Upposi 1916 miinaan ajon takia Alfhild - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Ruotsi, Tukholma - Upposi 1916, haaksirikon syytä ei tunneta Jug - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Kronstadt - Upposi 1916, miinaan ajon seurauksena Skiftet - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Turku - Upposi 1916, miinaan ajon seurauksena Lejtnant Burakov - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Kronstadt - Upposi 1917, miinaan ajon seurauksena Nederland - Proomun hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Hillegersberg - Ajoi karille 1917 ja upposi sen seurauksena SMS Hindenburg - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Stettin - Upposi 1918, miinaan ajon seurauksena SMS Rheinland - Höyrylaiva, joka ajoi kiville 1918. - Hinattiin 1918 heinäkuussa pois romutettavaksi - Kotisatama Kiel Jon - Kaljaasin hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Kemiö - Ajoi karille ja upposi 1918 Kruse - hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Pori - Upposi 1918, miinaan ajon seurauksena 122 Toisen maailmansodan aikaiset hylyt (1939–1945): 2489 höyrylaiva Andrei Zdanov - noin 95 metriä pitkä, 14 metriä leveä ja 10 metriä korkea metallirunkoinen hylky - Hylky sijaitsee 60–72 metrin syvyydessä avomerellä, aluevesirajan ulkopuolella - Upposi marraskuussa 1941, ajettuaan miinaan Hangon evakuoinnin aikana - Sukelluskaudella 2011 hylyn komentosillalla on raportoitu tehdyn ilkivaltaa - Muu kohde 2283 Gordyij–LKN - noin 92 metriä pitkä, noin 10 metriä leveä ja noin 10 metriä korkea metallirunkoinen hylky - 47–57 metrin syvyydessä aluevesirajan ulkopuolella, avomerellä - Hylky on huonokuntoinen, pystyasennossa ja siitä vuotaa todennäköisesti öljyä - Venäläinen hävittäjä, joka upposi 1941 ajettuaan miinaan. - Laivan kapteenin hauta, muu miehistö selvisi turmasta hengissä - Muu kohde 2309 höyrylaiva Klaus Oldendorf - 71 m pitkä ja 10 m leveä, metallirunkoinen hylky, noin 38–42 metrin syvyydessä - Sijaitsee avomerellä Porkkalan Kallbådanissa, Puolustusvoimine suoja-alueella - Klaus Oldendorf rakennettiin 1893, joka todennäköisesti upposi Neuvostoliiton sukellusve- neen toimesta - Hauta, koska laivan mukana katosi sen miehistö - Saksalainen rahtihöyrylaiva - Muu kohde 1978 Miinanraivaaja M 451 - Metallirunkoisen aluksen hylky, mitat tuntemattomat - Sijaitsee Porkkalanniemestä lounaaseen, Puolustusvoimien suoja-alueella - Hylkyä on raivattu laivaston sukeltajien voimin - Rakennettu hollannissa 1942, upposi 1944 ajautuessaan matalikolle, koska aluksessa ei ollut luotsia - Muu kohde 1216 Vartiolaiva Merkurius - Metallirunkoisen aluksen jäänteitä, ei hylky - Syvyydestä ei tietoa - Varsinainen hylky on nostettu ylös - Merkurius upposi 1944 - Muu kohde 1259 Rigel - Metallirunkoinen hylky, noin 10–20 metrin syvyydessä - Sijaitsee Upinniemen lähellä - Käytetty räjäytyssukelluskoulutuksessa - Uponnut 1944 - Muu kohde 123 1165 Torpedovene S1 - Metallirunkoinen hylky, jonka kansiosat ovat romahtaneet sekä osa oikean puolen kyljestä painunut rungon sisään - Sijaitsee Loviisan saaristossa, 1-6 metrin syvyydessä - Hylyllä sukeltaminen vaatii luvan Puolustusvoimilta (Sotamuseo) - Tunnistettu torpedovene S1, rakennettiin vuonna 1900. Venäläinen Sokol-luokan alus, 58 metriä pitkä ja 250 tonnia uppuma. - Jäi Suomeen 1918, maalilaivana vuodesta 1937 ja upposi lopulta vuonna 1943 - Muu kohde 2616 V-308 Oskar Neynaber - Metallirunkoinen hylky, mitat tuntemattomat - Sijaitsee avomerellä 46 metrin syvyydessä - Tunnistettu saksalaiseksi etuvartiolaivaksi, jonka neuvostoliittolaiset moottoriveneet upotti- vat 1941 - Muu kohde 2595 Höyrylaiva Bolheim - Teräsrunkoinen, noin 100 metriä pitkä hylky, 27–38 metrin syvyydessä - Sijaitsee avomerellä, Luvian vesialueella - Hyväkuntoinen hylky, jonka runko on ehjä, mutta savupiippu on kadonnut - Tunnistettu rahtihöyrylaiva Bolheimiksi, rakennettiin 1913 Hollannissa - Upposi 1939 tulituksessa - Laivan kapteenin ja radistin hauta - Muu kohde 1824 Majakkalaiva Qvarken (Snipan) - Metallirunkoinen hylky, 6–9 metrin syvyydessä - Sijaitsee Raippaluodosta Länteen, Mustasaaren kunnassa - Majakkalaiva Qvarkenin hylky, joka rakennettiin Helsingissä Hietalahden telakalla 1885. 1900- luvulla siihen asennettiin moottori - Upposi 1944 - Muu kohde 1801 Höyrylaiva Wilpas - Metallirunkoinen hylky, 6–17 metrin syvyydessä - Koosta ei tietoa, koska osat levinneet laajalle alueelle - Uponnut 1939 - Osat sekoittuneet ss Buitronin hylyn osiin, ja tunnistus mahdollisesti tehty arkistolähteiden perusteella - Muu kohde 2459 Höyrylaiva Hans Christophersen - Rautarunkoinen hylky, 6–12 metrin syvyydessä - Sijaitsee Kaskisen kunnassa - Hylky on palasina - Haaksirikkovuodeksi merkitty 1943 - Muu kohde 124 2673 Raivaaja A 37 - Metallirunkoinen hylky, 33–35 metrin syvyydessä - Hylky on tunnistettu Venäjän ensimmäisen maailmansodan aikaiseksi raivausmoottorive- neeksi A 37 - Syytä miksi ja milloin A 37 on uponnut ei tiedetä - Muu kohde C2 - Moottorilaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Leningrad - Uponnut 1940 miinaan ajossa Aura II - Höyrylaivan hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Helsinki - Uponnut 1940, räjähdyksen takia Notung - Höyrylaivan hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Helsinki - Uponnut 1940 torpedon takia Wirgo - Höyrylaivan hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Ruotsi, Tukholma - Upposi 1940, ilmapommituksessa Sverre - hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Rauma - Upposi 1941 ajettuaan karille Helgoland - Höyrylaivan hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Hampuri - Ajoi karille 1941 - Upposi 1942 syksyllä Bonden - Höyryaluksen hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Marienhamina - Upposi 1942 torpedoinnin takia Betty H - höyrylaivan hylky, n.50 metrin syvyydessä - Kotisatama Helsinki - Upposi 1942 torpedoituna Hera - höyrylaivan hylky, n. 50 metrin syvyydessä 125 - Kotisatama Marianhamina - Upposi 1942 torpedoituna Dagmar Clausen - Höyrylaivan hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Odense - Ajoi karille ja upposi 1942 Miranda - Moottorikaljaasin hylky, n. 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Lemland - Upposi törmättyään Tursas-laivan kanssa 1944 Maailmansotiin liittyvät hylyt: 2501 Ulf Jarl - n. 67 m pitkä, 9 m leveä ja 7–10 m korkea rahtilaivan hylky, 42–61 metrin syvyydessä - materiaalista ei varmuutta - Sijaitsee avomerellä Porvoon edustalla, aluevesirajan ulkopuolella - Ulf Jarl upposi 1924 ajettuaan miinaan. Norjalainen rahtilaiva - Muu kohde Storbrotten - Höyrylaivan hylky, noin 50 metrin syvyydessä - Kotisatama Helsinki - Upposi 1922, ajettuaan miinaan Mahdolliset maailmansotien aikaiset hylyt: 2612 Houtdjik/ apumiinanraivaaja - metallirunkoinen hylky, 54m pitkä, 10 m leveä ja 9 m korkea, noin 84 metrin syvyydessä - Sijaitsee avomerellä, Suomenlahdella - Talousvyöhykkeellä - höyrylaiva 1900-luvun alusta - Hollantilainen rahtilaiva Houtdjik tai venäläinen apumiinanraivaaja nro 7. (ex. Muhu) tai nro 8. (ex. Triton) - Muu kohde 1459 Mologa - Metallirunkoinen siipirataslaivan hylky, 50 metriä pitkä ja 10 m leveä - Sijaitsee 9–14 metrin syvyydessä - Raaseporissa, Furutrattenin alueella - Miinanraivaaja Mologan hylky, rakennettu vuonna 1903, uponnut 1916 - Hylyllä tehty pelastustoimia 1918 tai 1919 - Muu kulttuuriperintökohde 1249 Torpedovene - Puurunkoinen hylky, n. 6 metrin syvyydessä - Sijaitsee Hirsalassa - Oletettavasti torpedoveneen hylky, koska hylystä löytynyt sinihappokapseli 126 - Hylyn esineistöä yksityishenkilöiden hallussa, koska esineistöä nostettu - Muu kohde 1393 Purjelaiva - Puurunkoisen, n.25 m pitkä ja 9 m leveä hylky - Sijaitsee n. 6 metrin syvyydessä - Kolmimastoinen purjevene - Löydetty norjalainen raha vuodelta 1913 - Kiinteä muinaisjäännös 1300 Huoltoalukset - 2 metallirunkoista hylkyä, n. 30 metriä pitkiä, n. 25–30 metrin syvyydessä - Sijaitsevat Helsingin ulkosaaristossa - Lastina puutynnyreitä - Ehkä englantilaisia huoltoaluksia, jotka upotettiin tahallaan 1918 tai venäläisiä - Muu kohde 2498 Hävittäjä Smetlivyi - Metallirunkoinen laivan osa, n. 65 m pitkä ja 15 m leveä. Hajonnut tunnistamattomaksi me- talliromuksi - Sijaitsee avomerellä, 60 m syvyydessä aluevesirajan ulkopuolella - Muu kohde 1182 viljalaiva - Puurunkoinen hylky, n. 25 m pitkä ja 5 m leveä. - Tasasaumainen, ja pahoin hajonnut - Hylky sijaitsee n. 5–10 metrin syvyydessä Porkkalanniemellä - Ajoitus 1900-luvulle - kiinteä muinaisjäännös 1132 jaala - Hylky n. 28 m pitkä, 8 m leveä ja 1,5 m korkea - Sijaitsee n. 2 m syvyydessä Kotkan Kuusisessa - 1900-luvun aikainen, mutta 1700 – luvun lopun aikaisen meritaistelualueen läheisyydessä - ilmoitettu 1975 - kalkkijaala? - kiinteä muinaisjäännös 1660 Sede/Cede - Puurunkoinen hylky, n. 20 m pitkä ja 7 m leveä - Sijaitsee n. 3–5 m syvyydessä Paraisten Nötön Finnvikissä - 1900-luvun aikainen - ilmoitettu 1980 - kiinteä muinaisjäännös 1652 - Puurunkoinen hylky - Sijaitsee Saaristomeren kansallispuiston rajoitusosassa - Laitesukellus, maihinnousu ja liikkuminen kielletty ympärivuoden 127 - Alun perin pintahylky? - ilmoitettu 1997 - 1900-luvun aikainen - kiinteä muinaisjäännös 1655 - Puurunkoinen hylky - Sijaitsee Saaristomeren kansallispuiston rajoitusosassa - Laitesukellus, maihinnousu ja liikkuminen kielletty ympärivuoden - n. 30 m pitkä, mahdollisesti ollut pintahylky? - ilmoitettu 1997 - kiinteä muinaisjäännös 1105 kalkkilaiva - Puurunkoinen, 12 m pitkä ja n. 2,5 m leveä - 1–3 m syvyydessä - Sijaitsee Klamilanlahden luoteispohjukassa - Ilmoitettu 1979 - Ajoitettu 1900-luvulle - 1900-luvulta - kiinteä muinaisjäännös 1808 Adrana - Sijaitsee Kornäsin kunnassa Nilskallanissa, matalikolla - ehkä saksalainen laiva 1920-luvulta - hylky paikannettu sanallisen tiedon perusteella - ollut merkittynä Museoviraston meriarkeologian arkiston hylky- ja haaksirikkoluetteloon - mahdollinen muinaisjäännös 1797 Tiililaiva Sulo - Puurunkoinen, n. 18 m pitkä ja 6 m leveä hylky - jäljellä vain pohjaosa, jonka päällä tiiliä - Sijaitsee n. 8–12 m syvyydessä - Korsnäsin kunnassa - ajoitettu 1900-luvulle - ehkä 1919 tai 1920-luvulla uponnut kaljaasi - mahdollinen muinaisjäännös 1809 Torrsten - Ehkä metallirunkoinen hylky tai sen osa - Maalahden kunta, Niskällanista kaakkoon - Alueella pyydyksiä tarttunut pohjaan ja ruostetta noussut köysien mukana - kohde ajoitettu 1900-luvulle - mahdollinen muinaisjäännös 1803 Postilaivan hylky - Ehkä metallirunkoinen hylky, n. 25 m pitkä - Pahasti hajonnut - Mustasaaren kunta, Raippaluodosta länteen 128 - ajoitettu 1900-luvulle - Paikannus käsin piirretyn kartan mukaan - mahdollinen muinaisjäännös 1141 Proomu - Puurunkoisen laivan pohja, jonka päällä tiiliä - 2016 viistokaikuluotauksessa ei löytynyt - Pyhtään Kaunissaaren eteläosan lähellä - Ilmoitettu 1998 - 1900-luvun aikainen - ehkä proomu ja paikalliset muistavat siitä nostetun aikanaan tiiliä ja puutavaraa uusiokäyt- töön, ei määritelty milloin aikanaan - mahdollinen muinaisjäännös 1062 - rautarunkoinen hylky, n. 5–10 m syvyydessä - ajoitettu 1900-luvulle - Sijainti Porvoon vesialue, mutta koordinaatit viittaavat Sipoon kaunissaaren itäpuolelle - mahdollinen muinaisjäännös 1630 Proomu - Puurunkoinen, n. 16 m pitkä ja 6 m leveä - jäljellä enää pohja - n. 1–2 m syvyydessä - Sijaitsee Turun sataman, Ruissalon Itäosassa - ilmoitettu 1975 - Arvioitu tuolloin 50–100 vuotta vanhaksi - Noussut rantaan laivojen potkurivirran avulla - Ruovikko estää hylylle pääsyn - mahdollinen muinaisjäännös 1691 - 5 puurunkoisen laivan + 1 kaljaasin hylyt - n. 40–50 metrin pituisia - Uudenkaupungin vesialueella - Viety 1900-luvun alussa romutettaviksi lahdelle - Uponnut: Purjelaiva Union, kaljaasi Ahti 1918, sekä parkkilaiva Lindola - Mahdollinen muinaisjäännös 1692 - 5 puurunkoisen laivan + 1 kaljaasin hylyt - n. 40–50 metrin pituisia - Uudenkaupungin vesialueella - Viety 1900-luvun alussa romutettaviksi lahdelle - Uponnut: Purjelaiva Union, kaljaasi Ahti 1918, sekä parkkilaiva Lindola - Mahdollinen muinaisjäännös 1693 - 5 puurunkoisen laivan + 1 kaljaasin hylyt 129 - n. 40–50 metrin pituisia - Uudenkaupungin vesialueella - Viety 1900-luvun alussa romutettaviksi lahdelle - Uponnut: Purjelaiva Union, kaljaasi Ahti 1918, sekä parkkilaiva Lindola - Mahdollinen muinaisjäännös 1694 - 5 puurunkoisen laivan + 1 kaljaasin hylyt - n. 40–50 metrin pituisia - Uudenkaupungin vesialueella - Viety 1900-luvun alussa romutettaviksi lahdelle - Uponnut: Purjelaiva Union, kaljaasi Ahti 1918, sekä parkkilaiva Lindola - Mahdollinen muinaisjäännös 1689 - 5 puurunkoisen laivan + 1 kaljaasin hylyt - n. 40–50 metrin pituisia - Uudenkaupungin vesialueella - Viety 1900-luvun alussa romutettaviksi lahdelle - Uponnut: Purjelaiva Union, kaljaasi Ahti 1918, sekä parkkilaiva Lindola - Mahdollinen muinaisjäännös 1690 - 5 puurunkoisen laivan + 1 kaljaasin hylyt - n. 40–50 metrin pituisia - Uudenkaupungin vesialueella - Viety 1900-luvun alussa romutettaviksi lahdelle - Uponnut: Purjelaiva Union, kaljaasi Ahti 1918, sekä parkkilaiva Lindola - Voi myös olla kuunarilaiva Ingrid (ex. Emma), joka purettiin rantaan 1914 - Mahdollinen muinaisjäännös 1103 Seura - Puurunkoinen n. 20 m pitkä hylky, n.2–4 m syvyydessä - Sijaitsee Virolahden Hämeenkylän alueella - Ilmoitettu 1982 - Ajoitettu 1900-luvulle - Hylystä löytynyt venäläisellä tekstillä varustettu tiili ja laastia kyljestä - Mahdollinen muinaisjäännös 1284 - Puurunkoinen, 3–5 m pitkä ja n. 1–1,5 m leveä - n. 5 m syvyydessä Helsingin länsisatamassa, osittain kivilaiturin alla - Ilmoitettu 1974 - arvioitu ikä tuolloin 30–100 vuotta - tunnettu jo 1960-luvulla - mahdollinen muinaisjäännös 1273 Tiilihylky - Puurunkoinen, teräskaarinen hylky 130 - Proomu, n. 20 m pitkä - 6–20 m syvyydessä Helsingin vesialueella - ilmoitettu sekä 1978 ja 1994 - mahdollinen muinasijäännös 1563 kalustolautta - metallirunkoinen, n. 20m pitkä hylky - puiset kansirakenteet - Sijaitsee 14–16 m syvyydessä - Bengtskäristä pohjoiseen - arvioitu uponneen 1940-luvulla - muu kohde 2254 Proomu - metallirunkoinen, n. 25m pitkä ja 7 m leveä - noin 21–24 m syvyydessä - uponnut ehkä osuttuaan miinaan - löytynyt 2004 Merenkulkulaitoksen ilmoituksen johdosta -tehty 2 tarkastussukellusta, 2002 ja 2006 - muu kohde 1371 Proomu/ Troolari - metallirunkoinen & puurakenteinen - n. 10m pitkä, 3m leveä ja n. 2 m korkea - Sijaitsee Helsingin vesialueella Tykistölahdella Hessensteinin bastiljonin edustalla - 3 hylkyä vierekkäin - muu kohde