Kestävyysraportointi murroksessa Valmistautuminen ESRS E1 -standardin vaatimuksiin Laskentatoimen ja rahoituksen pro gradu -tutkielma Laatija: Joonas Huhtanen Ohjaaja: Professori Kirsi-Mari Kallio 11.10.2025 Turku Opiskelijan lausunto tekoälyn käytöstä tähän tutkielmaan liittyen: ☐ En ole käyttänyt tekoälyä hyödyntäviä työkaluja tätä tutkielmaa kirjoittaessani. ☒ Olen käyttänyt tekoälyä hyödyntäviä työkaluja tätä tutkielmaa kirjoittaessani. Tämä käyttö on doku- mentoitu tutkielman liitteessä. Vakuutan, että tekoälyä käytettiin yliopiston ohjeistuksen mukaisella tavalla. Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä. Pro gradu -tutkielma Oppiaine: Laskentatoimi ja rahoitus Tekijä(t): Joonas Huhtanen Otsikko: Kestävyysraportointi murroksessa – Valmistautuminen ESRS E1 -standardin vaatimuksiin Ohjaaja(t): Professori Kirsi-Mari Kallio Sivumäärä: 83 sivua + liitteet 1 sivu Päivämäärä: 11.10.2025 Vuonna 2023 voimaan tullut EU:n Corporate Sustainability Reporting Directive (CSRD) -direktiivi sekä siihen sisältyvät European Sustainability Reporting Standards (ESRS) -standardit määrittävät uudet, entistä laajem- mat vaatimukset kestävyysraportoinnille. CSRD-direktiivillä EU pyrkii yhtenäistämään alueen kestävyysra- portointia luomalla yhtenäiset raportointiohjeet alueen yrityksille. Direktiivi pyrkii luomaan raportointikehi- kon, joka parantaa kestävyysraportoinnin laatua, luotettavuutta sekä vertailukelpoisuutta. Uudet ESRS-standardit tuovat yrityksille huomattavia vaatimuksia sekä haasteita kestävyysraportointiin. Mo- net yritykset eivät ole aikaisemmin ollenkaan raportoineet kestävyydestään, joten muutos tuo mukanaan mer- kittäviä haasteita. Tämä tutkielma on tehty toimeksiantotutkielmana satakuntalaiselle teollisuusalan yrityk- selle. Tutkielman tarkoitus on avata uuden ESRS E1 -standardin sisältö ja vaatimukset jäsenneltyyn muotoon, jotta toimeksiantaja voi hyödyntää niitä omassa raportointiprosessissaan. Tutkielma toteutettiin käsiteanalyyttisella tutkimusotteella. Tutkimusote perustuu aiemmin julkaistuihin tutki- muksiin ja aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Käsiteanalyysin valinta tutkimusotteeksi on looginen, sillä ai- heena ovat uudet eurooppalaiset kestävyysraportointistandardit. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, jonka avulla pyrittiin saamaan mahdollisimman laaja ymmärrys aiheesta. Menetelmän tarkoitus on kerätä tietoa ESRS E1 -standardin vaatimuksista ja jäsentää ne selkeästi. Tarkoituksena on luoda johdonmukainen kokonaiskuva uusista raportointivaatimuksista, jonka pohjalta toimeksiantajayritys voi valmistautua raportoin- tiin. Tutkielman apututkimuskysymyksien tarkoituksena on luoda riittävä teoreettinen tietopohja päästölasken- nasta ja kestävyysraportoinnista päätutkimuskysymystä varten. Päätutkimuskysymys tarkastelee, millaisia vaatimuksia ESRS E1 -standardin mukainen kestävyysraportointi asettaa yrityksille. Tutkielma käy läpi ESRS E1 -standardin sisällön ja vaatimukset. Näin ollen toimeksiantajayritys voi hyödyn- tää niitä omassa raportointiprosessissaan. Tutkielmassa tarkastellaan kunkin standardin asettamia tiedonanto- velvollisuuksia. Tiedonantovelvollisuuksia havainnollistetaan reaalimaailman esimerkeillä. Lisäksi työssä esi- tellään lyhyesti muut ESRS-standardit (E2–E5, S1–S4, G1). Muut standardit täydentävät kestävyysraportoin- nin kokonaisuutta ympäristön, sosiaalisten tekijöiden sekä hallinnon näkökulmista. Tutkielman aiheesta saa varmasti monia jatkotutkimusaiheita, erityisesti pitkällä aikavälillä. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista selvittää, miten pakollinen ESRS E1 -standardin mukainen kestävyysraportointi on vaikut- tanut toteutuneisiin päästövähennyksiin. Jatkotutkimuksessa voitaisiin tarkastella myös sitä, miten raportoin- nin aiheuttamat kustannukset ja siitä saatavat hyödyt suhteutuvat toisiinsa. Avainsanat: CSRD; ESRS, kestävyysraportointi, ilmastonmuutos, ESG SISÄLLYS 1 Johdanto 7 1.1 Johdatus aiheeseen 7 1.2 Tutkielman tavoitteet ja tutkimuskysymykset 10 1.3 Tutkimusmenetelmä 12 2 Kestävyysraportointi 14 2.1 Päästölaskenta 14 2.1.1 Päästökauppajärjestelmät 15 2.1.2 Päästölaskenta käytännössä 18 2.1.3 Päästölaskennan hyödyt yrityksille 25 2.2 Kestävyysraportoinnin potentiaali päästövähennyksien edistäjänä 28 2.3 Kestävyysraportointistandardien kehitys 31 3 ESRS E1 -standardi 39 3.1 Kaksinkertainen olennaisuus 40 3.2 Tiedonantovaatimukset, hallinto (GOV) 41 3.3 Tiedonantovaatimukset, strategia (SBM) 41 3.3.1 ESRS E1-1. Siirtymäsuunnitelma 41 3.3.2 ESRS 2 Yleiset tiedot, SBM-3. 44 3.4 Tiedonantovaatimukset, vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien hallinta (IRO) 45 3.4.1 ESRS 2 Yleiset tiedot, IRO-1 45 3.4.2 ESRS E1-2. Ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvät toimintaperiaatteet 48 3.4.3 ESRS E1-3. Ilmastonmuutosta koskeviin toimintaperiaatteisiin liittyvät toimet ja resurssit 49 3.5 Tiedonantovaatimukset, mittarit ja tavoitteet (MT) 50 3.5.1 ESRS E1-4. Ilmastonmuutoksen hillintään ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät tavoitteet 50 3.5.2 ESRS E1-5. Energiankulutus ja energialähteiden jakauma 53 3.5.3 ESRS E1-6. Kasvihuonekaasujapäästöjä koskevat tiedot 56 3.5.4 ESRS E1-7. Päästöhyvitykset 60 3.5.5 ESRS E1-8. Hiilen sisäinen hinnoittelu 61 3.5.6 ESRS E1-9. Ilmastonmuutoksen riskien ja mahdollisuuksien taloudelliset vaikutukset 62 4 Muut ESRS-standardit 64 4.1 ESRS E2–E5 64 4.1.1 ESRS E2, Pilaantuminen 64 4.1.2 ESRS E3, Vesivarat ja merten luonnonvarat 65 4.1.3 ESRS E4, Biologinen monimuotoisuus 65 4.1.4 ESRS E5, Resurssien käyttö 66 4.2 ESRS S1–S4 67 4.2.1 ESRS S1, Oma työvoima 67 4.2.2 ESRS S2, Arvoketjun työntekijät 69 4.2.3 ESRS S3, Vaikutuksen kohteena olevat yhteisöt 69 4.2.4 ESRS S4, Kuluttajat ja loppukäyttäjät 70 4.3 ESRS G1, Liiketoiminnan harjoittaminen 71 5 Yhteenveto ja johtopäätökset 73 Lähteet 78 Liite: Tekoälyn käyttöä koskeva ilmoitus 84 KUVIOT Kuvio 1. ESRS-standardisto. Mukaillen Niskala & Palmuaro (2023, 63). 11 Kuvio 2. Scope 1–3 -päästöt. 21 Kuvio 3. Yrityksen päästöraportointiin liittyvien tekijöiden viitekehys. Mukaillen Luo ym. (2013, 13). 26 TAULUKOT Taulukko 1. IPCC:n toisen, neljännen ja viidennen arviointiraportin GWP-kertoimet (Greenhouse Gas Protocol). 23 Taulukko 2. GWP-kertoimet käytännössä. 24 Taulukko 3. ESRS E1 -standardin tiedonantovaatimukset taulukon muodossa (Niskala & Palmuaro 2023, 104). 39 Taulukko 4. Siirtymäsuunnitelman tiedot (Niskala & Palmuaro 2023, 112). 42 Taulukko 5. KONEen (2024) kestävyysraportissa esittelemä skenaariovertailu. 46 Taulukko 6. Päästövähennystavoitteet, esimerkki (Niskala & Palmuaro 2023, 126). 51 Taulukko 7. Energiankulutus ja energialähteiden jakauma, esimerkki (Niskala & Palmuaro 2023, 127). 53 Taulukko 8. KONEen energiankulutus ja eri energialähteiden jakauma (KONE, Kestävyysraportti 2024). 55 Taulukko 9. Kasvihuonekaasujen esittäminen taulukossa, esimerkki (Niskala & Palmuaro 2023, 135). 56 Taulukko 10. Kasvihuonekaasujen esittäminen taulukkomuodossa (KONE, Kestävyysraportti 2024). 58 Taulukko 11. Kasvihuonekaasupäästöjen intensiteetin esittäminen taulukkomuodossa (KONE, Kestävyysraportti 2024). 60 Taulukko 12. Ilmastonmuutoksen potentiaaliset vaikutukset taloudelliseen asemaan ja tulokseen (Niskala & Palmuaro 2023, 141). 62 7 1 Johdanto 1.1 Johdatus aiheeseen Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset ovat olleet jo pitkään yleisessä tiedossa. Ihmisten aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat alkaneet vaikuttamaan ilmastoon. Tietokonemallinnukset kertovat meille, että ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan suuria muutoksia maapallon ilmastoon 2000-luvun loppuun mennessä (Maslin 2004, 83). Ilmastonmuutos ja ilmaston laaja-alainen lämpeneminen ai- heuttavat runsaasti huomattavia ongelmia ihmiskunnalle. Näihin ongelmiin lukeutuu kuumuus ja sen aiheuttama kuivuus, merenpinnan nousu sekä ruokapula (Wallace-Wells 2019, 42–62). Maail- massa ajatellaan yleisesti olevan kuusi suurta kestävyyteen liittyvää ongelmaa. Nämä ovat metsä- kato, luonnon monimuotoisuuden häviäminen, väestönkasvu, köyhyys, juomaveden niukkuus ja il- mastonmuutos. Ilmastonmuutosta pidetään näistä tekijöistä perustavanlaatuisimpana. Tarve kasvi- huonekaasujen vähentämiselle on suurempi kuin koskaan. Sen sijaan, että kasvihuonekaasut olisivat vähentyneet viimeisen vuosikymmenen aikana, ne ovat kasvaneet ympäri maailman. Yksi suurim- mista syistä tähän on nopeasti kasvavat taloudet kuten Kiina ja Intia. Toisaalta suuret taloudet kuten Yhdysvallat aiheuttavat valtavasti päästöjä, mutta päästöjen leikkaus voisi hidastaa talouskasvua. (Schaltegger & Csutora 2012, 2.) Menneisyydessä on usein ajateltu, että yritysvastuu ja yrityksen toimet torjua ilmastonmuutosta ovat jarruttaneet liiketoimintaa. Nykyisin nämä asiat kulkevat kui- tenkin yhä enemmän käsi kädessä, tukien toisiaan. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on noussut keskeiseksi tavoitteeksi kansainvälisessä politiikassa. Myös yritysmaailmassa ilmastonmuutokseen liittyvät teemat ovat kasvaneet merkittäviksi. Yritys- ten rooli tässä muutoksessa kohti kestävämpää tulevaisuutta on suuri. Yritysten liiketoiminta on suuressa roolissa ilmastonmuutoksen kiihtymisessä, joten muutoksia on tehtävä. Yritykset ovatkin alkaneet omaksumaan ympäristöystävällisiä strategioita ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Päästöjen vähentäminen tulee olemaan avainasemassa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Sidosryhmät, ku- ten sijoittajat ja asiakkaat ovat enenevissä määrin kiinnostuneita yritysten vastuullisuudesta. (Dutta & Dutta 2020, 254–275.) Vastuullisuus yritysmaailmassa on kasvanut hiljalleen. Vastuullisuutta on mitattu erilaisilla rapor- teilla, jotka ovat nousseet tärkeydessään pikkuhiljaa tilinpäätösinformaation ja vuosiraportoinnin rinnalle. Vastuullisuusraportointi on nostanut päätään vasta vuonna 2014, jota ennen se ei ollut laki- sääteistä. Euroopan komission direktiivi 2014/95/EU velvoitti suuret, yleisen edun kannalta 8 merkittävät yritykset (kuten pörssiyhtiöt, luottolaitokset ja vakuutusyhtiöt) raportoimaan vastuulli- suudestaan. (Mäkelä 2021.) Yritysvastuu (engl. corporate responsibility) viittaa liiketoimintamalliin, jossa yritys tavoittelee pit- kän aikavälin omistaja-arvoa pyrkimällä hyödyntämään taloudellisista, ympäristöllisistä ja sosiaali- sista muutoksista nousevia mahdollisuuksia. Yritysvastuun eri määritelmissä korostuu ajatus siitä, että yritys parantaa toimintaansa jatkuvasti siten, että luonnonvaroja riittää jatkossakin ja toiminta on ympäristöä kunnioittavaa, sosiaalisesti vastuullista (suhteessa kuluttajiin ja sidosryhmiin). Kestä- vyyden liittäminen liiketoimintaan on ennen kaikkea vastareaktio teollisen ja kaupallisen toiminnan aiheuttamiin ympäristöhaittoihin. Yleisesti yrityksiltä vaaditaan nyt enemmän avoimuutta siinä, mi- ten ne kohtelevat ympäristöä, henkilöstöään ja ympäröiviä yhteisöjä. Maailman suurimpiin kansain- välisiin tilintarkastusyhteisöihin lukeutuvat yhtiöt (KPMG, Deloitte, EY ja PwC) ovat kaikki tarttu- neet yritysvastuuseen tarkalla kädellä. Yhtiö tukevat asiakkaitaan yritysvastuun ja kestävyysrapor- toinnin saralla ja tekevät laajoja selvityksiä yritysten kestävyyskäytännöistä. Big Four -yhtiöiden keskeinen osallisuus kestävyyden alalla kertoo aiheen tärkeydestä nykyliiketoiminnassa. (White 2015, 4–6.) Whiten (2015, 19–20) mukaan kestävyysraportointi on hyödyllistä, vaikka se ei olisikaan lakisää- teistä. Raportoinnin avulla yritykset voivat seurata toimintansa kestävyyden tasoa ja ohjata toimin- taansa kohti omia kestävyyteen liittyviä tavoitteitaan. Kestävyysraportointi voi toimia yrityksille myös johtamisen työkaluna. Tällöin kestävyystavoitteet linkitetään taloudellisiin, sosiaalisiin ja ym- päristöllisiin aspekteihin. Raportoinnilla yritys voi viestiä sidosryhmilleen vastuullisesta toiminnas- taan sekä tehostaa omaa resurssien käyttöään. Kestävyysraportointi tuo Whiten (2015, 20–24) mukaan organisaatiolle monia sisäisiä ja toiminnal- lisia hyötyjä. Sisäisiin hyötyihin luetaan johtamisen yhtenäistyminen liittämällä kestävyys yrityksen strategiaan. Toiminnallisia hyötyjä yritys saa toiminnan tehostumisella, esimerkiksi energian, mate- riaalien ja veden käytön tehokkaammalla käytöllä. Resurssitehokas toiminta tuo yritykselle suoria säästöjä ja jätteiden hyödyntäminen tai eteenpäin myyminen voi jopa luoda lisätuloja. Whiten mu- kaan (2013, 24–26) organisaatiossa tapahtuva kestävyysraportointi luo strategiaa tukevia tilivelvol- lisuuden rakenteita. Kun yritys toimii vastuullisesti, sen työntekijät sitoutuvat paremmin ja ovat mo- tivoituneempia. Yleisesti vastuulliset organisaatiot myös houkuttelevat lahjakasta työvoimaa. Ulkoi- sesti kestävyysraportointi vahvistaa yrityksen brändiä ja parantaa mainetta. Hyvin toteutettu yritys- vastuu ja kestävyysraportointi kasvattaa luottamusta sidosryhmien kanssa. Tämä johtaa avoimem- paan vuoropuheluun yhtiön ja sijoittajien, työntekijöiden tai kuluttajien välillä. 9 Yksi EU:n merkittävimmistä sääntelyyn liittyvistä hankkeista, CSRD, pyrkii yhtenäistämään EU:n alueen vastuullisuusraportointia. Direktiivin tavoite on lisätä avoimuutta ja vastuullisuutta paranta- malla EU-alueen yritysten vastuullisuusraportointia. Direktiivin tarkoitus on olla läpinäkyvä ja avoin ja parantaa ympäristön ja sosiaalisten vaikutusten raportointia. Direktiivin edeltäjä on NFRD, Non-Financial Reporting Directive. NFRD oli huomattavasti suppeampi kuin CSRD. CSRD vel- voittaa 50 000 yritystä raportoimaan vastuullisuudestaan, kun taas NFRD:n raportointivelvollisuu- den piiriin kuului noin 11 000 yritystä (Operato ym. 2025, 1–2.) CSRD:n asettamat vaatimukset yri- tysraportointiin tarkoittavat merkittävää muutosta Euroopassa. Direktiivin aiheuttamat muutokset ovat suurin Euroopan laajuinen raportointimuutos sitten vuoden 2005. Tällöin Euroopassa otettiin käyttöön kansainväliset tilinpäätösstandardit (International Financial Reporting Standards, IFRS). Direktiivi asettaa kestävyysraportoinnille viitekehyksen ja yleiset puitteet. Raportoinnin tarkat yksi- tyiskohdat perustuvat kuitenkin eurooppalaisiin kestävyysraportointistandardeihin (European Sus- tainability Reporting Standards, ESRS). CSRS antaa siis raamit, joiden mukaan kestävyysrapor- tointi tulisi hoitaa, mutta yksityiskohtaiset ohjeet löytyvät ESRS-standardeista. Yrityksen kestä- vyysraportointi julkistetaan hallituksen toimintakertomuksessa. Raportoinnin tullessa pakolliseksi, kestävyysraportoinnin tietojen varmentaminen tulee myös pakolliseksi. Tällöin myös hallituksen vastuu kestävyystietojen oikeellisuudesta tulee kasvamaan. Direktiivin täytäntöönpano tapahtuu vaiheittain. Yritysten on kuitenkin syytä valmistautua kestävyysraportointiin mahdollisimman aikai- sin, erityisesti jos yrityksessä ei ole aiemmin kestävyysraportointia suoritettu. Kestävyysraportoin- tiin valmistautuminen aikaisessa vaiheessa takaa sujuvan siirtymän. (Niskala & Palmuaro 2023, 5– 7.) Uusi kestävyysraportointidirektiivi (EU 2022/2464) astui voimaan 5.1.2023. Direktiivi muuttaa EU:n tilinpäätösdirektiiviä ja se velvoittaa sekä pieniä että suuria, sekä suurten yritysten konsernien emoyrityksiä antamaan toimintakertomuksessaan kestävyysselvityksen. Kestävyysselvityksen tar- koitus on antaa tietoja, joiden avulla on mahdollista muodostaa riittävä ja tasapainoinen kuva yri- tyksen vaikutuksesta kestävyystekijöihin. Kestävyysselvityksessä arvioidaan myös em. olennaisuus- analyysin mukaan sitä, miten kestävyystekijät vaikuttavat yrityksen taloudelliseen suorituskykyyn. Raportointivelvollisuus (EU 2022/2454; Niskala & Palmuaro 2023, 32–34.) 10 1.2 Tutkielman tavoitteet ja tutkimuskysymykset Vuonna 2023 voimaan tullut kestävyysraportointidirektiivi CSRD eli Corporate Sustainability Re- porting Directive tuo valtavan muutoksen yritysraportointiin Euroopassa. Direktiivin vaikutukset tulevat yltämään yli 50 000 yritykseen. Direktiivin myötä yrityksen kestävyysraportointi rinnaste- taan tärkeydessään sen tilinpäätösraportointiin. Aikaisemmin kestävyysraportointi katsottiin vain suurempien yritysten velvollisuudeksi, mutta direktiivin myötä sääntely laajenee pienemmillekin yrityksille. Nämä muutokset aiheuttavat sen, että vastuullisuuden raportoinnille on asetettu tiukat vaatimukset. Yrityksen tuottamien kestävyystietojen merkitys nousee korkeaan arvoon, sillä ne ovat sidosryhmille entistäkin tärkeämpiä. Sidosryhmän ovat kiinnostuneita erityisesti yrityksen ympäris- tövaikutuksista, sosiaalisesta vastuusta ja hallintotavoista. Etenkin sijoitusmarkkinoilla ollaan kiin- nostuneita em. kestävyystiedoista. (Niskala & Palmuaro 2023, 3–5.) CSRD-direktiivin täytäntöönpano tapahtuu neljässä vaiheessa. Ensimmäinen vaihe käynnistyy vuonna 2025, jolloin raportointivelvollisuus koskee yrityksiä, jotka ovat jo muiden kuin taloudellis- ten tietojen osalta raportointivelvoitteen alaisia. Vuonna 2026 raportointi koskee yrityksiä, joita aiempi direktiivi ei ole vielä koskenut. Siirtymän kolmannessa vaiheessa, vuonna 2027, velvollisuus raportoida kestävyydestä ulottuu sekä pörssinoteerattuihin pk-yrityksiin, pieniin luottolaitoksiin että vakuutusyhtiöihin. Siirtymän viimeisessä, neljännessä vaiheessa, vuonna 2029 raportointivelvol- liseksi tulevat myös EU:n ulkopuoliset yritykset, joiden liikevaihto EU:ssa on yli 150 miljoonaa eu- roa (Euroopan unionin neuvosto, 2022.) Direktiivi patistaa yrityksiä panostamaan kestävään talou- teen sekä kestäviin investointeihin. Taistelussa ilmastonmuutosta vastaan on äärimmäisen tärkeää, että raportointiviitekehyksen alle saadaan mahdollisimman suuri joukko yrityksiä. ESRS-standardit ovat siis osa CSRD-direktiiviä. Standardisoitu raportointikehys selkeyttää vastuul- lisuusraportointia. ESRS koostuu 12 Euroopan komission hyväksymästä standardista, jotka kattavat vastuullisuusraportin ympäristön, sosiaalisen ja hallinnoinnin aihealueet. Ympäristöä koskevia stan- dardeja on viisi, yhteiskuntaa ja sosiaalisia asioita käsitteleviä standardeja neljä sekä hallinnointia käsitteleviä standardeja yksi. ESRS 1 ja ESRS 2 ovat monialaisia standardeja. Niiden sisältö sovel- letaan siis kaikkiin ESRS-standardin alakohtiin. ESRS 1 (Yleiset vaatimukset) -standardi kuvaa standardiston yleiset periaatteet ja peruskäsitteet, mutta ei itsessään aseta raportoinnille mitään vaa- timuksia. ESRS 2 (Yleiset tiedot) -standardi määrittelee olennaiset tiedot, jotka tulee raportoida jo- kaisen kestävyyskysymyksen kohdalla. Monialaisten standardien lisäksi ESRS pitää sisällään aihe- kohtaisia standardeja. Näitä ovat ympäristöön keskittyvät standardit E1–E5, sosiaaliseen toimintaan keskittyvät standardit S1–S4 ja hallinnointiin keskittyvä standardi G1. 11 Kuvio 1. ESRS-standardisto. Mukaillen Niskala & Palmuaro (2023, 63). ESRS-standardien rakenne hahmottuu paremmin kuvioksi hahmoteltuna. Tämä tutkielma käsittelee standardin laajinta kokonaisuutta, eli ilmastonmuutokseen liittyvää ESRS E1 -standardia. E1 -stan- dardi käsittelee laajasti raportointivaatimuksia mm. päästöihin ja ilmastostrategiaan liittyen. Tut- kielman loppupuolella käsitellään myös muut standardit, mutta pintapuolisesti. Uudet ESRS-standardin mukaiset kestävyysraportointistandardit asettavat yrityksille uusia vaati- muksia ja haasteita. Osa yrityksistä ei ole ennen sääntelyn muutosta raportoinut kestävyydestään ollenkaan, joten siirtymä on valtava. Tämän toimeksiantotutkielman tarkoitus on luoda kohdeyrityk- selle kokonaisvaltainen ohjeistus siitä, miten se voi valmistautua ESRS E1 -standardin mukaiseen kestävyysraportointiin. Tutkielman tavoite on avata ESRS E1 -standardin vaatimuksia ja jäsentä- mään ne selkeään muotoon, jotta yritys voi hyödyntää niitä omassa raportointiprosessissaan. Tut- kielma tarjoaa toimeksiantajayritykselle apuvälineen raportointiin valmistautuessa, sekä tarjoaa läh- tökohdan aiheen työstämiselle. Työtä on siten mahdollista hyödyntää yrityksessä sekä raportoinnin käytännön valmisteluissa että yrityksen laajemmassa tavoitteessa vastuullisuuden kasvattamiseksi. Näiden tavoitteiden pohjalta muodostuu tutkielman päätutkimuskysymys: • Mitä vaatimuksia ESRS E1 -standardin mukainen kestävyysraportointi asettaa yrityksille? Tutkielman päätutkimuskysymyksen tueksi muodostuu apututkimuskysymykset: • Mitä päästölaskenta on, ja miten yritykset siitä hyötyvät? 12 • Millainen potentiaali kestävyysraportoinnilla on vaikuttaa yritysten todellisiin päästövähen- nyksiin? • Miten nykyiset kestävyysraportointistandardit ovat kehittyneet? Apututkimuskysymyksillä pyritään selkeyttämään päästölaskennan sisältöä ja sen käytäntöjä. Sa- malla tavoitteena on havainnollistaa, miten päästölaskenta hyödyttää yrityksiä ja miksi niiden olisi syytä implementoida se toimintaansa. Kolmas apututkimuskysymys tarkastelee kestävyysraportoin- nin potentiaalia vaikuttaa yritysten ilmastotoimiin konkreettisesti. Missä määrin kestävyysrapor- tointi voi todella toimia päästöjen vähentäjänä eikä pelkästään lisätä vastuullisuustiedon läpinäky- vyyttä. Kestävyysraportointistandardien kehityksen osalta tarkoituksena on tarkastella, miten ne ovat kehittyneet nykyiselle tasolleen. Apututkimuskysymysten tavoite on luoda riittävä teoreettinen pohja päästölaskennasta päätutkimuskysymystä varten. Päätutkimuskysymys pyrkii siihen, että toi- meksiantajayritys saa kattavan käsityksen ESRS E1 -standardin keskeisestä sisällöstä. Tutkielman avulla tapausyritys pystyy valmistautumaan ESRS E1 -standardin mukaisen raportoinnin alkami- seen. Tutkielmassa hyödynnetään esimerkkejä tosielämästä havainnollistamaan ESRS-standardien sisältöä ja tiedonantovaatimuksia. Esimerkit toimivat teoreettisen tarkastelun rinnalla ja niiden tar- koitus on tuoda aiheeseen konkreettisuutta standardien sisällön ymmärtämistä helpottamaan. Käy- tännön esimerkit helpottavat sekä lukijaa, että toimeksiantajayritystä saamaan selkeämmän käsityk- sen raportointivaatimusten sisällöstä todellisessa raportoinnissa. 1.3 Tutkimusmenetelmä Metodologia tarkoittaa taustalla olevaa teoria ja analyysia siitä, miten tutkimus etenee tai miten sen tulisi edetä. Metodologiaa kutsutaan myös menetelmäopiksi. Menetelmäoppi eroaa tutkimusotteesta siten, että tutkimusote tarkoittaa keinoja tutkimuksen suorittamiseksi. Menetelmäoppi puolestaan tutkii tieteellistä menetelmää. (Sachdeva 2009, 7.) Tämä tutkielma on laadullinen tutkimus. Laadul- lisessa tutkimuksessa tavoitteena on ymmärtää jotakin tarkasteltavaa ilmiötä tietystä näkökulmasta. Laadullinen tutkimus ei pyri löytämään tietoa ilmiöiden lukumääristä tai toistuvuudesta, vaan tär- kein tavoite on tuoda esiin näkökulmia, jotka mahdollistavat aiheen tarkastelun. (Puusa & Juuti 2020.) Tutkimuksia voidaan tehdä monin eri menetelmin. Tutkimusten tavoitteet ovat usein erilaiset, joten siksi tutkimusmenetelmiäkin on monia. Tutkimusotteen valinta on tärkeä osa tutkimusta, sillä se määrittelee tutkimuksesta syntyvän tiedon ominaisuuksia. Suoritettava tutkimus voi olla empiirinen tai ei-empiirinen. Empiiriset tutkimukset jakautuvat edelleen määrällisiin ja laadullisiin 13 tutkimuksiin. Ei-empiiriset tutkimukset puolestaan voivat olla esimerkiksi teoreettisia tutkimuksia. Käsiteanalyysi kuuluu teoreettisiin tutkimusotteisiin. (Kallio 2006, 515–518.) Neilimo ja Näsi (1980, 32–35) kirjoittavat, että liiketaloustieteissä käytettävät tutkimusotteet on mahdollista jakaa neljään osaan. Nämä neljä osaa ovat käsiteanalyyttinen, nomoteettinen, päätök- sentekometodologinen ja toiminta-analyyttinen tutkimusote. Jaottelu neljään tapahtuu pääosin sen perusteella, kuinka paljon tutkimuksessa on empiriaa, ja millaisiin tutkimustuloksiin tutkimus pyr- kii. Tässä tutkielmassa käytetään käsiteanalyyttista tutkimusotetta. Käsiteanalyysi voi toimia myös em- piirisen tutkimuksen perustana, mutta se toimii myös itsenäisenä tutkimusotteena. Tässä tutkiel- massa ei hyödynnetä empiriaa, sillä tämä tutkielma käsittelee ESRS E1 -standardin mukaista rapor- tointia. Käsiteanalyysin tavoite on jäsentää tutkielman kohdetta ja pyrkiä ymmärtämään sen merki- tystä paremmin. Tavoitteena on myös ymmärtää tarkasteltavan käsitteen suhteita sen lähikäsittei- siin. Käsiteanalyysin avulla syntyy uutta tietoa ja uutta sanastoa, jota aihetta tutkiva yhteisö voi hyödyntää. (Puusa 2008, 36–39.) Käsiteanalyysi on looginen valinta tähän tutkimukseen, sillä tutkielmassa tutustutaan varsin uuteen ilmiöön, uusiin eurooppalaisiin kestävyysraportointistandardeihin. Aihe on tutkijalle vieras, joten käsiteanalyysi on sopivin tutkimusote. Käsiteanalyysi pohjautuu aikaisempiin tutkimuksiin sekä ai- heesta jo kehitettyjen ja tunnettujen käsitteiden pohdintaan. Käsiteanalyysi toteutetaan teoreettisena kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on perehtyä aiemmin julkaistuihin tutki- muksiin ja julkaisuihin. Kirjallisuuskatsauksella tutkija tähtää mahdollisimman kattavaan ymmär- rykseen aiheesta. Perehtymällä mahdollisimman laajaan aineistoon tutkija pyrkii saamaan laajan ymmärryksen aiheesta. (Puusa 2008, 39–40.) Kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on rakentaa mahdolli- simman laaja ymmärrys ESRS E1 -standardista ja selvittää, miten kohdeyrityksen on syytä valmis- tella raportointiaan vastaamaan uusia vaatimuksia. 14 2 Kestävyysraportointi 2.1 Päästölaskenta Ilmastonmuutoksen aiheuttavat tekijät ja vaikutuksen kohteet ovat molemmat peräisin ihmisten ta- loudellisista ja sosiaalisista toiminnoista. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen sähköntuotantoon (41 %), liikenteeseen (23 %) ja teollisuuteen (20 %) on yksi suurimmista syistä hiilidioksidipäästöihin maailmassa. (Schaltegger & Csutora 2012, 2.) Jos ilmastonmuutos halutaan pitää kurissa, on tärkeää ymmärtää päästöjen lähteet. Jotta päästöjä on mahdollista vähentää ja karsia, on tärkeää ymmärtää, mistä ne syntyvät. Tämän vuoksi päästölas- kenta on tärkeä osa yritysten kestävyysraportointia. Päästölaskennan avulla yritysten on mahdollista tunnistaa omia päästölähteitänsä ja siten myös arvioida oman toimintansa aiheuttamia vaikutuksia ympäristölle. Coganin (2006, 1) mukaan yritykset, jotka ovat edelläkävijöitä kestävyysraportoin- nissa, eivät enää keskity pohtimaan, kuinka paljon päästöjen vähentäminen tulee maksamaan, vaan kuinka paljon siitä voi saada taloudellista hyötyä. Sitaatti on vuodelta 2006, joten aihe ei ole uusi. (Kolk ym. 2008, 720.) Yritysten alkaessa laskea ja raportoida päästöjään, ne tarjoavat sijoittajille ja muille sidosryhmille läpinäkyvää tietoa ympäristövaikutuksistaan. Nämä tiedot ovat erityisen tärkeitä institutionaalisille sijoittajille, joille yritysten kestävyysraportointi on tärkeä kriteeri. Päästölaskennan voidaankin siis nähdä toimivan eräänlaisena viestintävälineenä yritysten ja niiden sidosryhmien välillä. Enenevissä määrin sekä kuluttajat, sijoittajat että muutkin sidosryhmät odottavat ja vaativat yrityksiltä läpinäky- vyyttä niiden ilmastovaikutusten suhteen. Luotettavaan päästölaskentaan panostavat yritykset voivat saavuttaa ilmastotoimillaan kilpailuetua ja saavuttaa vastuullisen toimijan maineen. (Kolk ym. 2008, 724–726.) Päästölaskenta on vielä verrattain jäsentymätön kokonaisuus, etenkin Suomessa. Päästölaskenta on saanut enemmän huomiota vasta viime vuosina ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Päästölaskentaa on vaikea määritellä. Päästölaskenta voidaan kuitenkin nähdä sekä keinona määrit- tää päästöjen määrä että välineenä niiden vähentämiseen. Päästölaskenta käsittelee myös päästöjen vähentämisestä syntyviä taloudellisia vaikutuksia. (Stechemesser & Guenther 2012, 21.) Päästölaskenta pyrkii vastaamaan monenlaisiin kasvihuonekaasuihin liittyviin kysymyksiin. Muun muassa seuraaviin kysymyksiin haetaan vastauksia päästölaskennalla: Mitä päästöjä syntyy? Miten päästöt ovat kehittyneet? Millaisessa suhteessa päästöjen tulisi kehittyä, jotta asetettuhiin 15 päästötavoitteisiin päästään? Miten toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi ovat toimineet? Onko jotakin toimenpiteitä, joiden vaikutus ilmastonmuutoksen torjumiseen on suurempi kuin muiden? Päästölaskenta luo siis pohjan ilmastojohtamiselle, ja samalla sitouttaa erilaisia toimijoita toimi- maan yhdessä päästöjen vähentämiseksi. (Suomen ympäristökeskus 2020, 9.) Yritykset kantavat vastuun synnyttämistään päästöistä, ja niitä on jatkuvasti syytä vähentää. Yrityk- set haluavat vähentää päästöjään mahdollisimman kustannustehokkaasti ja tässä päästölaskenta aut- taa päätöksenteossa. Merkityksellisten päätösten tueksi tarvitaan tietoa, jota päätöksentekijät hyö- dyntävät päätöksenteossa. Päästölaskenta tarjoaa päätöksentekijöille työkalun, jota käyttämällä ”oi- kean” päätöksen tekeminen on helpompaa. (Schaltegger & Csutora 2012, 1.) Päästölaskenta on siis äärimmäisen tärkeää siitä syystä, että päästöjä ei voi vähentää ilman tarkkaa tietoa niiden määrästä ja lähteistä. Päästölaskenta on yrityksille ja valtioille hyödyllinen työkalu, jota tulisi käyttää ilmastostrategian perustana. Selkeät, tarkat ja vertailukelpoiset päästötiedot ovat sidosryhmille arvokkaita. Päästölaskennan myötä ilmastonmuutosta on mahdollista torjua myös eri- laisten päästökauppajärjestelmien avulla. 2.1.1 Päästökauppajärjestelmät Päästölaskennan kehitystä on vauhdittanut erilaiset lainsäädännölliset tai markkinaperusteiset meka- nismit, kuten päästökauppajärjestelmät. Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä perustettiin vuonna 2005 torjumaan ilmastonmuutosta. Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä, EU Emissi- ons Trading System (EU-ETS), syntyi kuitenkin kahdesta epäonnistuneesta ilmastohankkeesta. Vuonna 1992 Euroopan komissio ehdotti jäsenmaille ns. hiilidioksidiveroa. Jäsenmaat kuitenkin ve- tosivat siihen, että verotuksen autonomiaa pidetään perusarvona. Ehdotus hiilidioksidiverojärjestel- mästä kumottiin vuonna 1997. Seuraava epäonnistuminen liittyi Kioton pöytäkirjaan, johon euroop- palaiset neuvottelijat epäonnistuivat saamaan haluamiaan politiikkatoimia. (Ellerman ym. 2010, 16– 17; Kolk ym. 2008, 723.) Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on maailman suurin päästöjärjestelmä. EU:n päästö- kauppajärjestelmä kattaa noin 45 prosenttia Euroopan unionin hiilidioksidipäästöistä. Päästökaupan jäseniä ovat yritykset, jotka toimivat erittäin päästöintensiivisillä toimialoilla, kuten energiantuotan- nossa tai kemianteollisuudessa. Päästökaupan kaupankäyntioikeudet ovat päästöoikeuksia. Yksi päästöoikeus oikeuttaa omistajaansa päästämään yhden tonnin verran hiilidioksidia. Jos päästöt ovat jotakin muuta kuin hiilidioksidia, ne tulee muuttaa hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO₂e). Eri kaasujen muuttaminen hiilidioksidiekvivalenteiksi onnistuu erilaisten muuntokertoimien avulla, joita 16 tarkastellaan myöhemmin. EU:n päästökauppajärjestelmän laajuus on muuttunut ajan myötä, kun uudet yhä useammat valtiot ovat liittyneet järjestelmään joko tulemalla Euroopan unionin jäsen- maiksi (esim. Romania, Bulgaria ja Kroatia) tai liittämällä kansalliset päästöjärjestelmänsä EU:n päästökauppajärjestelmään (esim. Norja, Liechtenstein ja Islanti). Päästökauppajärjestelmän maat voivat vapaasti käydä kauppaa päästöoikeuksilla. Päästöoikeuksilla voidaan käydä kauppaa kahden- välisesti tai välittäjien kautta. Päästöoikeuksilla voidaan käydä kauppaa myös muutamassa hyödy- kepörssissä. Myös pankit voivat käyttää päästöoikeuksia rahoitusvaroinaan. Päästökaupan tarkoi- tuksena on päästöoikeuksien määrän vähentäminen vuosittain. Kun päästöoikeuksien määrä vähe- nee, niin vuosittaiset sallitut päästötkin vähenevät. Päästöoikeuksien määrän vähentyessä niiden hinta tulee nousemaan. Yritysten tuleekin siis satsata päästövähennyksiin, sillä päästöoikeuksien os- taminen tulee olemaan kallista. Jokaisen vuoden huhtikuun 30. päivään mennessä päästökauppaan kuuluvien yritysten on luovutettava päästöoikeudet edellisen vuoden päästöistään. Samana päivänä jokaisen Euroopan unionin maan edellisen kalenterivuoden päästöt julkaistaan. Yritykset voivat saada sakkoja, jos rekisteröidyt päästöt eivät vastaa päästöoikeuksien määrää. (Gronwald & Hinter- mann 2015, 15–17.) Päästöoikeuksien hintaan vaikuttaa valloilla oleva taloudellinen tilanne. Päästöoikeuksien hintaan vaikuttaa myös polttoaineen hinta, ja lämpötila. Vuoden 2008 finanssikriisi johti suureen laskuun päästöoikeuksien kysynnässä. Tällöin myös päästöoikeuksien hinta romahti. Keväällä 2008 yksi päästöoikeus (yksi hiilidioksiditonni) maksoi melkein 30 euroa. Vuoden 2009 alussa yhden päästö- oikeuden hinta oli vain noin kahdeksan euroa. Päästöoikeuksien hinnat toimivat siis hyvin pitkälti samalla tavalla kuin minkä tahansa hyödykepörssin hyödykkeen. Kysynnän ja tarjonnan laki määrit- tää hinnan päästöoikeuksille. (Gronwald & Hintermann 2015, 21–22.) Euroopan päästöoikeuskauppa on suurin, muttei ainoa päästökauppajärjestelmä. Kioton pöytäkirja on kansainvälinen ilmastosopimus, joka solmittiin vuonna 1997. Se on lisäys YK:n sopimukseen, joka käsittelee ilmastonmuutosta. Se asetti ensimmäistä kertaa teollisuusmaille oikeudellisesti sito- via päästövähennystavoitteita. Pöytäkirjan yhteydessä syntyi kolme päästöoikeuskauppamekanis- mia. The Clean Development -mekanismi (CDM), Joint Implementation (JI) sekä kehittyneiden maiden välillä tapahtuva päästökauppa. Jokainen järjestelmä pyrki luomaan tavan vähentää päästöjä päästökaupan avulla. Sekä CDM- että JI-malli toimivat samankaltaisella toimintaperiaatteella. Mo- lemmat mekanismit fasilitoivat yksittäisten projektien kehitystä, jotka vähentävät päästöjä. Esimer- kiksi tuulivoimapuistojen rakentaminen ja energiatehokkaiden lamppujen asentaminen kuuluvat projekteihin, joita CDM- ja JI-malli edistävät. Projektit perustuvat sen aiheuttavan kehitysaskeleen ja alkutilanteen väliseen erotukseen. Projektin aikaansaannosta ja sen vähentämiä päästöjä verrataan 17 tilanteeseen, jossa projektia ei olisi aloitettu. Projektien aiheuttamat päästövähennykset rekisteröi- dään tämän jälkeen yrityksen nimiin. Yritys palkitaan samalla määrällä hiilihyvityspisteitä kuin mitä projekti vähensi päästöjä. Hiilihyvityspisteitä, eli Certified Emissions Reductions (CERs), voi halutessaan myydä eteenpäin hallituksille ja muille yrityksille. CDM-järjestelmässä hiilihyvityspis- teitä kutsutaan nimellä Certified Emissions Reductions. JI-mallissa yksikkönä toimii päästövähen- nysyksikkö, Emission Reduction Units (ERUs). (Bryant 2019, 5.) Euroopan Unionin päästökauppajärjestelmässä kauppaa käydään päästöoikeuksista. CDM- ja JI- malleissa kauppaa käydään hiilihyvityspisteistä (CERs) ja päästövähennysyksiköistä (ERUs). Kai- killa kolmella käydään kauppaa päästöoikeuspörssissä. Päästöhyödykkeillä käydään kauppaa fu- tuuri-, optio-, ja Spot-markkinoilla. Hiilifutuurit ovat sopimuksia, joissa sovitaan tietyn päästöoi- keusmäärän hinnasta ja toimituksesta ostavalle osapuolelle. Hiilifutuureissa on merkitty toimitus- päivä, joka on usein joulukuussa. Hiilioptiot puolestaan ovat sopimuksia, jotka antavat toimijalle oikeuden, mutta ei velvoitetta, ostaa tietyn päästöoikeusmäärän tulevaisuudessa tiettynä ajankoh- tana. Kun päästöoikeuksilla käydään kauppaa kahden osapuolen välillä, määrät ovat usein suurem- pia ja oikeudet enemmän räätälöityjä kuin hyödykepörssissä tapahtuva päästöoikeuskauppa. Monet asiat vaikuttavat päästöoikeuskaupankäyntiin. Esimerkiksi valtioiden tekemät päätökset päästöoi- keuksien jakamismallista vaikuttavat eri toimijoihin eri tavoin. Energia-alan yhtiöille on yleensä myönnetty vähemmän päästöoikeuksia kuin ne tarvitsisivat, kun taas teollisuuden alalla työskente- levät yhtiöt ovat saaneet tarpeisiinsa nähden ylimääräisiä päästöoikeuksia. Tämä luo tilanteen, jossa energiayhtiöt joutuvat ostamaan päästöoikeuksia voidakseen korvata suuret päästönsä. Teollisuus- yritykset puolestaan maksimoivat voittoaan myymällä ylimääräiset päästöoikeutensa niitä tarvitse- ville. Tästä syystä yhtiöt pyrkivät suojautumaan päästöoikeuksien hintojen nousulta tai laskulta. Hintojen muutoksen riskiltä on mahdollista suoriutua päästöoikeuksien johdannaisilla. Päästökau- pan eri instrumentteja on myös niputettu yhteen erilaisissa arvopapereissa. (Bryant 2019, 99–101.) Suomessa päästökauppajärjestelmä kattaa hieman alle puolet kasvihuonekaasupäästöistä. Päästö- kauppa asettaa taloudellisen kannustimen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Ensinnäkin päästöjä vähennetään siellä, missä se on halvinta. Päästöoikeuksien hinnat määrittelevät myös yri- tyksen taloudellista päätöksentekoa. Jos markkinoilta ostettavat päästöoikeudet ovat halvempia kuin tuotannossa tehtävät päästöjen vähentämistoimet, on kannattavampaa hankkia päästöoikeuksia kuin vähentää omia päästöjään. Jos kuitenkin päästöoikeuksien hinnat ovat korkealla, voi olla kannatta- vampaa tehdä omaan tuotantoon päästöjä vähentäviä muutoksia. Päästökauppajärjestelmä kattaa suuret tehtaat, kokonaislämpöteholtaan yli 20 MW:n laitokset sekä lentoliikenteen Euroopan talous- alueen sisällä. Suomessa järjestelmään kuuluu myös 20 MW ja pienemmät kaukolämpöä tuottavat 18 laitokset. (Työ- ja elinkeinoministeriö: Päästökauppa.) Suomessa eniten päästöjä aiheuttavat päästö- kauppaan kuuluvat tuotantolaitokset ovat olleet jo useana vuosina samat. Suurimpia yksittäisiä päästöjen aiheuttajia vuonna 2023 olivat teräsyhtiö SSAB:n Raahen-terästehtaat, polttoainevalmis- taja Nesteen Porvoon-öljynjalostamo ja energiayhtiö Helenin Salmisaaren-hiilivoimalaitos (Kaup- palehti.fi 3.4.2024). Tärkeitä elementtejä ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat erilaiset päästökauppajärjestelmät. Ne asettavat konkreettisia, taloudellisia porkkanoita yrityksille päästöjen vähentämiseksi. Yritysten on oltava tarkkoja päästölaskennassaan, jotta ne voivat toimia mahdollisimman tehokkaasti päästökau- passa. Päästökauppajärjestelmät ohjaavat yrityksiä kohti kestävämpää liiketoimintaa. Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on hyvä esimerkki siitä, miten päästöjen markkinaehtoinen vähen- täminen voi toimia tehokkaasti. Järjestelmä on suunnattu kaikkein päästöintensiivisimmille aloille, kuten Suomessa teräksen-, polttoaineen ja energiantuotanto. 2.1.2 Päästölaskenta käytännössä Päästölaskennan keinoilla pyritään määrittämään jonkin tuotteen tai palvelun hiilijalanjälki. Hiilija- lanjälki tarkoittaa jonkin tuotteen tai palvelun tuottamia kasvihuonekaasupäästöjä sen elinkaaren aikana. Hiilijalanjälki tulee ilmoittaa hiilidioksidiekvivalenttina. Hiilijalanjäljellä voidaan tarkoittaa myös ihmisen suoraan tai välillisesti aiheuttamia vuosittaisia kasvihuonekaasupäästöjä. Esimerkiksi asumisen, liikkumisen ja kuluttamisen aiheuttamat kasvihuonepäästöt kuuluvat ihmisen hiilijalan- jälkeen. Hiilijalanjäljen mittayksikkönä käytetään usein hiilidioksiditonneja. (Muthu 2015, 6.) Suo- malaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on noin 10,3 hiilidioksiditonnia vuodessa. Suurimmat pääs- tösektorit keskivertosuomalaisella hiilijalanjäljessä muodostavat muu kulutus (33 %) sekä liikenne ja matkailu (29 %). Ruoassa suurin hiilidioksidimäärä aiheutuu punaisesta lihasta. (Sitra: Keskiver- tosuomalaisen hiilijalanjälki.) Päästölaskenta osana kestävyysraportointia tarvitsee tuekseen jonkinlaisen standardin, jonka avulla päästöjä mitataan. GHG-protokolla (Greenhouse Gas Protocol) on maailmanlaajuinen standardi, jonka avulla yritykset mittaavat kasvihuonekaasupäästöjään raportointia varten. Protokollan tarkoi- tus on tarjota yrityksille yhtenäinen tapa mitata päästöjä, jotta päästöraportointi olisi vertailukel- poista. GHG-protokolla tarjoaa yrityksille konkreettisen tavan hahmottaa ja raportoida omista pääs- töistään. Protokollan mukainen päästöistä raportointi on ollut käytössä jo muutamissa kestävyysra- portointidirektiiveissä, kuten GRI-standardin mukaisessa raportoinnissa. GHG-protokollan rapor- tointimalli perustuu kolmeen pääasialliseen päästöluokkaan, jotka ovat Scope 1, Scope 2 ja Scope 3. (Kasperzak ym. 2023, 1–2.) 19 GHG-protokollan Scope 1 -päästöluokkaan luokitellaan sellaiset päästöt, jotka ovat yrityksen suo- ria, omia päästöjä. Scope 1 -päästöt siis syntyvät yrityksen omistamista tai hallitsemista lähteistä. Nämä päästöt syntyvät suoraan yrityksen toiminnasta. Yleisesti Scope 1 -päästöt ovat sellaisia pääs- töjä, joita yritys pystyy parhaiten itse kontrolloimaan. Scope 1 -päästöt voidaan jaotella neljään ryh- mään. (Andrew & Cortese 2011, 135). Scope 1 -päästöihin kuuluu prosessipäästöt, oma energian- tuotanto, polttoaineen kulutus ja hajapäästöt. Prosessipäästöt tarkoittavat päästöjä, jotka aiheutuvat suoraan yrityksen prosesseista. Jos yritys tuottaa energiaa omaan tai muiden käyttöön, ne luokitel- laan energiantuotannon piirissä Scope 1 -päästöihin. Yrityksen omistamien tai hallinnoimien konei- den ja laitteiden polttoaineenkulutus huomioidaan myös Scope 1 -luokkaan. Viimeisenä ns. haja- päästöt, joita voi aiheutua esimerkiksi putkivuotojen seurauksena. Hajapäästöiltä yritys voi välttyä huolehtimalla koneidensa kunnosta. (Ecobio.fi 6.7.2023.) Tyypillisiä esimerkkejä Scope 1 -päästö- luokan päästöistä on esimerkiksi terästehtaan savupiipuista suoraan vapautuvat CO2-päästöt. Scope 2 -päästöihin luetaan yrityksen epäsuorat, energiankulutukseen liittyvät päästöt. Siinä missä Scope 1 -päästöluokan päästöt olivat yrityksen suoria päästöjä, Scope 2 -luokan päästöt ovat epä- suoria. Näihin epäsuoriin päästöihin sisällytetään kaikki päästöt, jotka johtuvat toiselta osapuolelta ostetun energian tuotannosta. Scope 2 -luokkaan lasketaan siis ostettuun sähköön, lämpöön, höy- ryyn tai viilennykseen liittyvät päästöt. Ostettu sähkö, kaukolämpö ja -kylmä ovat ne komponentit, jotka muodostavat suurimmat Scope 2 -päästöt suurimmalle osalle yrityksistä. Jos yritys kuitenkin tuottaa osan omasta sähköstään esimerkiksi aurinkopaneelien avulla, sen aiheuttamat päästöt laske- taan Scope 1 -päästöluokkaan. Yrityksille Scope 2 -päästöjen seuraaminen on hyödyllistä, jopa suo- tavaa. Scope 2 -päästöjen tunnistaminen voi johtaa energiatehokkaampaan tuotantoon ja näin ollen säästää sekä luontoa, että kukkaroa. (Ecobio.fi 6.7.2023.) Scope 1 ja 2 -päästöluokkien päästöt kat- tavat kuitenkin vain osan yritysten arvoketjun päästöistä. Tämä johtuu siitä, että ne kattavat ainoas- taan suoraan yrityksen toiminnasta johtuvia päästöjä. Scope 3 -päästöluokassa pyritään ottamaan koko arvoketju huomioon. (Andrew & Cortese 2011, 135). Scope 3 -päästöluokka muodostaa usein suurimman osan yrityksen kokonaispäästöistä. Scope 3 - päästöluokan päästöihin lasketaan kaikki muut epäsuorat päästöt, jotka syntyvät arvoketjun aikana. Päästöluokan päästöiksi lasketaan siis kaikki ne päästöt, jotka syntyvät yrityksen toiminnan seu- rauksena, mutta yritys ei omista näitä päästölähteitä. Päästöt voidaan Scope 3 -päästöluokan sisällä jakaa kahteen kategoriaan: ylävirran (upstream) ja alavirran (downstream) päästöihin. Ylävirran päästöihin lasketaan sellaiset päästöt, jotka syntyvät ennen kuin tuote tai palvelu saapuu yritykselle. Tähän kategoriaan lasketaan siis mm. ostettujen raaka-aineiden tuotannosta aiheutuneet päästöt, tuotteiden kuljetus, liikematkustus (sellaisella välineellä, jota yritys ei omista) ja toimittajien 20 energiankulutus. Alavirran päästöihin lasketaan ne päästöt, jotka syntyvät, kun yritys on myynyt tuotteen tai palvelun eteenpäin. Näiksi päästöiksi lasketaan esimerkiksi yrityksen valmistaman tuot- teen käytöstä ja hävityksestä aiheutuvat päästöt, asiakkaan energiankulutus ja kierrätys. Scope 3 - päästöluokan päästölaskennasta haastavaa tekee se, että samat päästöt voivat näkyä monen yrityk- sen päästölaskennassa samaa aikaa. (Andrew & Cortese 2011, 135; Greenhouse Gas Protocol.) Niskalan ja Palmuaron (2023, 133) mukaan Scope 3 -päästöluokan laskenta aloitetaan tunnistamalla yrityksen toiminnalle olennaiset luokat GHG-protokollan 15 luokasta. Yrityksen on siis tunnistettava, mitkä Scope 3 -luokat ovat sen toiminnalle olennaisia. Scope 3 -päästöluokkaan sisältyvät luokat ovat: ostetut tavarat ja palvelut, käyttöomaisuushyödykkeet, polttoaineisiinja energiaan liittyvät toiminnot (ei sisälly Scope 1 tai 2), ylävirran kuljetus ja jakaelu (aiheutuvat tuotteiden kuljetuksesta yritykselle), toiminnassa syntyvä jäte (esim. yrityksen kaatopaikalle viemä jäte), työmatkustus (liikematkat, esim. lennot), työntekijöiden työmatkat (päivittäinen matkustus kodin ja työpaikan välillä), ylävirran vuokratut omaisuuserät (päästöt vuokra- tai leasingsopimuksella käytössä olevista omaisuuseristä), alavirran kuljetus ja jakelu (tuotteiden kuljetus asiakkaille), myytyjen tuotteiden jatkokäsittely (asiakas jalostaa ostettua tuotetta edelleen) myytyjen tuotteiden käyttö (myydyistä tuotteista aiheutuvat päästöt, esimerkiksi sähkönkulutus), myytyjen tuotteiden elinkaaren loppu (myydyn tuotteen hävitys), alavirran vuokratut varat (päästöt eristä, joita yritys vuokraa edelleen), franchising-toiminta (yrityksen franchising-yksiköiden toiminnasta aiheutuvat päästöt), sijoitukset (päästöt yrityksen sijoituskohteista). (Greenhouse Gas Protocol.) Kasvihuonekaasujen luokittelu eri Scope-luokkiin perustuu siis siihen, miten päästöt syntyvät ja miten ne liittyvät yritykseen. Päästöjen jakaminen Scope 1–3 -päästöluokkiin helpottaa yritysten päästöjen luokittelua ja sitä myötä päästöjen hallintaa. Kuva 2 havainnollistaa eri päästötyyppien syntymistä ja niiden kytköstä yrityksen arvoketjuun. 21 Kuvio 2. Scope 1–3 -päästöt. Kuvasta nähdään, kuinka Scope 1 -päästöt kattavat yrityksen suorat päästöt omista prosesseista. Scope 2 kattaa epäsuorat energiapäästöt, kuten ostettu sähkö, lämpö ja höyry. Scope 3 pitää sisäl- lään muita epäsuoria päästöjä, jotka jaetaan ylävirran (toimittajiin liittyvät) ja alavirran (asiakkaisiin liittyvät) päästöihin. Scope 1–3 -päästöluokkien päästöt voivat olla esimerkiksi hiilidioksidia (CO₂), metaania (CH₄), typpioksiduulia (N₂O) tai fluorattuja kasvihuonekaasuja (HFC:t, PFC:t, SF₆, NF₃). Kaasut on syytä muuttaa hiilidioksidiekvivalenteiksi ao. taulukon 1 avulla. GHG-protokollan mukaisessa päästöjen laskennassa on tärkeää välttää päästöjen mahdollinen kak- sinkertainen laskenta (ja raportointi). Erityisesti Scope 3 -päästöjen osalta on mahdollista, että samat päästöt otetaan huomioon saman arvoketjun aikana moneen otteeseen. Kaksinkertainen päästöjen laskenta voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun sekä tuotteen valmistaja että ostaja raportoivat mo- lemmat tuotteen aiheuttamasta päästöstä. (Deloitte 2025.) Päästöjen kaksinkertainen laskenta voi tapahtua esimerkiksi elektroniikkayrityksessä. Yritys valmistaa elektronisia tuotteita, joiden valmis- taminen vaatii sähköä. Elektroniikkayritys ostaa sähkön voimalaitokselta ja voimalaitos raportoi sähkön tuotannosta omissa Scope 1 -päästöissään. Elektroniikkayritys on ostanut sähkön voimalai- tokselta ja näin ollen raportoi sähkön päästöistä Scope 2 -päästöissään. Elektroniikkayritys myy tuotteen edelleen jälleenmyyjälle, joka myy ja markkinoi tuotetta kuluttajille. Jälleenmyyjä ei siis valmista itse tuotetta, mutta valmistusprosessin päästöt näkyvät jälleenmyyjän Scope 3 -päästöinä. 22 Lopulta kuluttaja ostaa tuotteen, jonka käyttäminen kuluttaa sähköä. Tämä sähkö lasketaan elektro- niikkayrityksen ja jälleenmyyjän Scope 3 -päästöihin. Huomaamme, että prosessissa voi helposti syntyä päällekkäisyyksiä. Voimalaitoksen tuottamasta sähköstä syntynyt päästö on laskettu sähkön- tuottajan Scope 1 -päästöinä, elektroniikkayrityksen Scope 2 -päästöinä ja vielä jälleenmyyjän sekä kuluttajan Scope 3 -päästöinä. Päästöjen kaksinkertainen laskenta vältetään siten, että kukin toimija vastaa ainoastaan omasta päästövastuustaan. Voimalaitos raportoi sähköntuotannosta ainoastaan omina Scope 1 -päästöinään. Elektroniikkayritys raportoi voimalaitokselta ostetusta sähköstä aino- astaan Scope 2 -päästöinä, eikä sisällytä niitä Scope 1 -päästöluokkaan. Jälleenmyyjä raportoi tuot- teen päästöt ainoastaan Scope 3 -päästöinä, eli ei sisällytä niitä omiin Scope 1- tai 2 -päästöihin. Näin vältetään se, että samat päästöt eivät pyöri moneen kertaan eri yritysten raporteissa Scope 1 tai 2 -päästöinä. GHG-protokollan mukainen päästölaskenta on yksi suosituimmista ja laajimmin käytössä olleista päästölaskennan keinoista maailmassa. Päästöjen laskenta ja raportointi on nykyisin asia, jota tapah- tuu myös yritysten ulkopuolella, esimerkiksi kuntatasolla Suomessa. Tällöin päästölaskennan vas- tuu lankeaa sille alueelle, jossa päästöt syntyvät. Tarkastellaan päästölaskentaa Suomen konteks- tissa. Suomessa suuria toimijoita päästöjen vähentämisessä ovat kunnat. Valtio ohjaa koko Suomen tasolla päästöjen vähenemistä, mutta käytännön toimet jäävät usein kuntien hoidettavaksi. Suomi on asettanut itselleen tavoitteen olla hiilineutraali vuonna 2035, joten myös kunnat tähtäävät tähän omilla toimillaan. Tämä näkyy myös siinä, että useat kunnat ja kaupungit tavoittelevat päästövähen- nyksiä jopa nopeammin kuin Suomen tai Euroopan Unionin tavoitteet velvoittavat. Merkittävä työ- kalu kuntien taistelussa ilmastonmuutosta vastaan on kasvihuonekaasujen seuranta. Kasvihuonekaa- supäästöjä seuraamalla kunnat saavat tietoa tehtyjen päästövähennysten vaikuttavuudesta toteutu- neisiin päästöihin. Kunnat hyödyntävät päästölaskennassa Alueellinen Laskenta (ALas) -mallin las- kentaperiaatteita. ALas -mallin laskentaperiaate on käyttöperusteinen, jonka lähtökohtana toimii alueen tuotantoperusteiset päästöt. Malli on sovellettavissa myös kansainvälisesti, sillä se noudattaa kansainvälisen The Global Protocol for Community-Scale Greenhouse Gas Emissions (GPC) -pääs- tölaskentastandardin ohjeistusta. ALas -mallilla lasketut päästöt ovat myös keskenään summautu- via. Tämä tarkoittaa sitä, että mallilla lasketut kuntien päästöt voidaan laskea yhteen. Yhteenlaske- tut päästöt summautuvat IPCC:n ohjeiden mukaisiin, YK:lle ja Euroopan Unionille raportoitaviin Suomen virallisiin päästöihin. (Suomen ympäristökeskus 2020, 3.) ALas-mallia hyödynnetään raportoinnissa jokaisessa Suomen kunnassa. ALas-mallin käyttö vastaa pääpiirteittäin GPC-standardin perustasoa. Päästösektoreiden päästöt lasketaan omina kokonaisuuk- sinaan. Päästöihin lasketaan hiilidioksidi-, metaani- ja dityppioksidipäästöt sekä F-kaasut. 23 Erityyppiset päästöt aiheuttavat ilmastonlämpenemistä eri tavalla. Eri päästösektoreissa syntyneet päästöt ovatkin muutettava hiilidioksidiekvivalenteiksi, jolloin eri kasvihuonekaasut muunnetaan ilmastoa lämmittävällä vaikutukseltaan vastaavaksi määräksi hiilidioksidia. Jotta eri kasvihuone- päästöt voidaan muuttaa hiilidioksidiekvivalenteiksi, tarvitaan niiden ilmastonlämpenemispotenti- aali (engl. Global Warming Potential). (Suomen ympäristökeskus 2020, 13.) Taulukko 1. IPCC:n toisen, neljännen ja viidennen arviointiraportin GWP-kertoimet (Greenhouse Gas Proto- col). Taulukosta 1 voidaan nähdä, kuinka muut kasvihuonekaasut muutetaan hiilidioksidiekvivalenteiksi. IPCC:n viidennessä arviointiraportissa hiilidioksidin kerroin on yksi, metaanin 28 ja dityppioksidin 265. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi metaanin vaikutus ilmaston lämpenemiseen on suurempi kuin hiilidioksidin. Tästä syystä metaani ja muut kasvihuonepäästöt tulee muuttaa samaan yksik- köön, eli hiilidioksidiekvivalentiksi. GWP (Global Warming Potential) -kertoimet on määritetty YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksessa ja Kioton pöytäkirjassa. GWP-kertoimet kertovat eri kasvihuonekaasujen globaalista lämpenemispotentiaalista. Kertoimet tekevät eri kaasujen vähentä- misen vertailusta mahdollista päättäjille. IPCC:n mukaan GWP-arvoissa voi kuitenkin olla noin 35 prosentin epävarmuus. Joidenkin kaasujen GWP-kertoimien epävarmuus on suurempi kuin toisten: Esimerkiksi sellaisten kaasujen GWP-arvo on epävarma, joiden elinikää ei ole vielä pystytty var- mistamaan. Kasvihuonekaasujen muuntamista hiilidioksidiekvivalenteiksi käytetään laajasti mo- nissa päästölaskentastandardeissa. Myös GHG-protokollan mukaisessa laskennassa kasvihuonekaa- sut muutetaan GWP-kertoimien avulla hiilidioksidiekvivalenteiksi. (O’Keefe ym. 2010, 257–258.) Myös GHG-protokollan mukainen päästölaskenta edellyttää päästöjen raportointia hiilidioksidiekvi- valentteina. Tuotantolaitosten päästöt ovat kuitenkin usein muita kuin hiilidioksidia, joten ne on syytä muuttaa hiilidioksidiekvivalenteiksi GWP-kertoimien avulla. Esimerkiksi tilanne, jossa teolli- suustehdas synnyttää vuodessa seuraavat päästöt: 40 000 tonnia hiilidioksidia, 100 tonnia metaania ja 30 tonnia dityppioksidia. Päästöjen muuttaminen hiilidioksidiekvivalenteiksi vaatii GWP- kertoimet. Sijoitetaan päästöt taulukkoon ja lasketaan teollisuuslaitoksen CO₂e-päästöt. Yhdisteen nimi Kemiallinen kaava Toisen arviointira- portin GWP Neljännen arviointira- portin GWP Viidennen arviointira- portin GWP Hiilidioksidi CO₂ 1 1 1 Metaani CH₄ 21 25 28 Dityppioksidi N₂O 310 298 265 24 Taulukko 2. GWP-kertoimet käytännössä. Yhdiste Päästöt (tonnia) GWP-kerroin (5. arvioin- tiraportti) CO₂-ekvivalentti (tCO₂e) Hiilidioksidi (CO₂) 40 000 1 40 000 Metaani (CH₄) 100 28 2 800 Dityppioksidi (N₂O) 30 265 7 950 Yhteensä 50 750 Teollisuuslaitoksen CO₂e-päästöjen laskeminen edellyttää siis kunkin kaasun päästömäärän kerto- misen sen GWP-kertoimella. Esimerkiksi metaanin päästökerroin on 28, joten 100 tonnin metaa- nipäästöt vastaavat noin 2800 tonnin hiilidioksidipäästöjä. Laskennan tuloksena saadaan teollisuus- laitoksen kokonaispäästöt. Päästökertoimien avulla eri kaasujen yhteismitallinen tarkastelu on mah- dollista ja vertailukelpoista. Esimerkin perusteella on mahdollista huomata, että teollisuuslaitoksen päästöissä voimakkaampien kaasujen (metaani ja dityppioksidi) vaikutus kokonaispäästöihin on suhteellisesti huomattava. Voimakkaammat kaasut vaikuttavat CO₂e-kokonaispäästöihin siis enem- män. Alueellisista malleista eniten käytetty malli on Global Protocol for Community-Scale Greenhouse Gas Emission Inventories -malli eli GPC-standardi. GPC-standardin on kehittänyt ilmastonmuutok- seen erikoistuneet järjestöt WRI, C40 ja ICLEI. Standardi on kehitetty erityisesti kaupunkien pääs- tölaskentaan. Standardi on myös Euroopan unionin kaupunginjohtajien ilmastosopimuksen Global Covenant of Mayorsin virallinen raportointiväline. Laskentamenetelmä on otettu käyttöön sadoissa kaupungeissa, ja myös ilmastotoimien raportointijärjestelmä CDP (Carbon Disclosure Project) suo- sittelee GPC-standardin käyttöä kaupunkien päästölaskennassa. Suomessa on ollut käytössä myös muita päästölaskennan laskentamalleja kuin ALas-malli. 1990- luvun loppupuolella kuntiin rakennettiin päästölaskennan laskentamalleja, koska alueellinen kuntien kasvihuonekaasupäästöjen laskenta käynnistyi. Tällöin Kuntaliitto toi Local Governments for sus- tainability (ICLEI) -verkoston kuntien ilmastokampanjan Suomeen. Suomen ympäristökeskus ke- hitti tätä varten kasvihuonekaasu- ja energiatasemalli Kasvenerin. Kasvenerin ensimmäinen versio valmistui vuonna 1997. Kasvenerilla päästöjen laskenta rajoittui tuotanto- ja kulutusperusteisuu- teen. Kulutusperusteisuudella tarkoitetaan energiankulutusta, eikä muuta palveluiden tai tuotteiden kuluttamista. Kasvenerissa käytettävät käsitteet osoittautuivat hieman häilyviksi, joka aiheutti epä- selvyyksiä kunnissa. Kunnissa ilmeni kuitenkin tarve todelliselle kulutusperusteiselle laskennalle. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kunnat tarvitsivat laskentamallin, joka otti huomioon myös 25 Scope 3 -päästöt. Kasvener-mallin jälkeen Suomessa on ollut käytössä monia erilaisia malleja, jotka poikkeavat toisistaan hieman. Pääkaupunkiseudulla Helsingin Seudun ympäristöpalvelut ovat laske- neet kaupunkien päästöjä vuodesta 2009 lähtien. Pohjana laskennassa on toiminut Kasvener-malli, josta on edelleen kehitetty Hilma-menetelmä. Suomen ympäristökeskus on puolestaan tuottanut kunnille päästölaskennan laskelmia Hinku-laskentasääntöjen mukaisesti. (Suomen ympäristökeskus 2020, 11–12.) Hinku-laskenta on Suomessa käytetty, kuntien tarpeisiin tehty oletuslaskentamalli. Hinku-laskenta- malli eroaa esimerkiksi Alueellinen laskenta -mallista siten, että laskennan ulkopuolelle jätetään sel- laisia tekijöitä, joihin kunnat eivät välttämättä pysty vaikuttamaan paljoakaan. Hinku-laskentamalli on rakennettu kuntien tavoitteiden seurantaan. Hinku-laskennasta ulkopuolelle jätetään päästökaup- paan kuuluvien teollisuuden polttoaineiden käyttö, teollisuuden sähkönkulutus kokonaisuudessaan, teollisuuden jätteiden käsittely ja paketti-, linja-, ja kuorma-autojen läpiajoliikenteen aiheuttamat päästöt. Hinku-laskennassa myös kompensoidaan kunnan alueella tapahtunut tuulivoiman tuotanto. Siinä missä Alueellinen laskenta -malli pyrkii laskemaan alueen päästöt kokonaisvaltaisemmin, Hinku-malli on rakennettu enemmän kunnan peruspäästöjen seurantaan. Esimerkiksi kunnan läpi kulkevan moottoritien tai kunnan alueella toimivan teollisuuslaitoksen päästöjä ei oteta huomioon, joten ilmastopolitiikan toimeenpano on mielekkäämpää. (Suomen ympäristökeskus 2020, 15.) Päästölaskennan erilaisia keinoja on siis olemassa hyvin runsaasti. Eri laskentajärjestelmät on ra- kennettu erilaisiksi, sillä ne keskittyvät eri asioiden mittaukseen. Tässä tutkielmassa keskitytään kuitenkin erityisesti GHG-protokollan mukaiseen päästölaskentaan, sillä ESRS E1-standardi perus- tuu siihen. 2.1.3 Päästölaskennan hyödyt yrityksille Päästölaskenta ja sen aiheuttamat toimenpiteet aiheuttavat kustannuksia yritykselle. Yritykset kui- tenkin kohtaavat erilaisia ulkoisia paineita raportoida päästöistään ja vähentää niitä. Kuten kaikessa liiketoiminnassa, ulkoiset tekijät vaativat läpinäkyvyyttä yritysten hiilijalanjäljen hallinnassa. (He ym. 2022, 273.) Yritysten tarve raportoida hiilidioksidipäästöistään johtuu pääosin ulkoisista paineista. Tarkastel- laan hieman ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttavat tähän. Sosiaalinen paine tarkoittaa julkista (epäsuo- tuisaa) huomiota mediassa. Päästöjen raportointi on tärkeää myös taloudellisten rajoitteiden noudat- tamiseksi. Yritysten tulee valvoa, että päästöt pysyvät päästökauppajärjestelmän rajojen sisässä. Säännöstelyn aiheuttamat paineet käsittävät esimerkiksi kilpailijoiden toimet, joihin tulee reagoida. 26 Myös rahoitusmarkkinoiden aiheuttamat paineet toimivat ajureina päästöjen raportointiin. Yrityksen rahoittajat vaativat säännöllistä tiedottamista päästöistä. Yrityksillä on myös sisäistä motivaatiota raportoida päästöistään. Yritys voi esimerkiksi pitää läpinäkyvyyttä tärkeänä arvonaan. Päästöjen raportointi voi olla myös osa yrityksen sisäistä valvontaa. (He ym. 2022, 274–275.) Kuvio 3. Yrityksen päästöraportointiin liittyvien tekijöiden viitekehys. Mukaillen Luo ym. (2013, 13). Taloudelliset resurssit ovat rajoittava tekijä päästöjen raportoinnissa. Yrityksen tulee noudattaa si- säistä harkintaa liiketoiminnassaan. Harkinnallaan yritys pyrkii arvioimaan taloudellisten resurssien ja sisäisten rajoitusten vaikuttavuutta päästöjen raportointiin. Näillä keinoilla yritys pyrkii vastaa- maan ulkopuolelta kohdistuviin paineisiin. (He ym. 2022, 274–275.) Yrityksillä on siis todellinen tarve osallistua päästöjen raportointiin. Päästöjen raportointi itsessään ei välttämättä aiheuta yrityksille hyötyä. Päästöjen raportoinnin laiminlyönti puolestaan voi aiheut- taa kauaskantoisia ongelmia, joten päästöistä on raportoitava. Päästöjen raportointi läpinäkyvällä tavalla estää myös mahdollisen viherpesun. Tanskalainen monialayritys A.P. Møller – Mærsk A/S toimii hyvänä esimerkkinä aikaisena päästö- raportoinnin käyttöönottajana. Yritys on soveltanut GRI-standardin mukaista vastuullisuusrapor- tointia omassa liiketoiminnassaan jo pitkään. Machadon (2021, 570) mukaan GRI (Global Repor- ting Initiative) on järjestö, joka on luonut vastuullisuusraportointiin oman viitekehyksensä, jonka tarkoitus on tuottaa vertailukelpoisia vastuullisuusraportteja. Mærskin toimintoihin kuuluu muun muassa satamatoimintaa, öljynporaustoimintaa sekä logistiikkaa. Raportissa yritys on linkittänyt 27 toimintojaan kestävän kehityksen tavoitteisiin. Kestävän kehityksen tavoitteet (engl. Sustainable Development Goals, SDGs) ovat YK:n määrittämiä tavoitteita, joihin yritykset pyrkivät vastuulli- sella liiketoiminnalla. GRI-raportoinnissaan yritys on valinnut viisi priorisoitavaa kestävän kehityk- sen tavoitetta. Raportissa eritellään toimet, joilla kestävän kehityksen tavoitteeseen pyritään. Yritys esimerkiksi pyrkii suojelemaan merien kuntoa vähentämällä omia vaikutuksiaan siihen. Raportissa eritellään merten suojelemisen tavoitteita, edistystä, valvontaa ja edistymistä. Merten suojelemisella pyritään kestävän kehityksen tavoitteisiin 14 ja 17. Kestävän kehityksen tavoite 14 on merten ja me- ren tarjoamien luonnonvarojen säilyminen sekä niiden kestävän käytön edistäminen. Raportissa yri- tys siis linkittää omia vastuullisia toimiaan tiettyihin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Raportissa esitellään viiden priorisoidun tavoitteen lisäksi kuusi kestävän kehityksen tavoitetta, joihin sillä on potentiaalia vaikuttaa joko suoraan tai epäsuoraan. Yritys mainitsee raportoinnissaan myös kuusi kestävän kehityksen tavoitetta, joihin suuntautuvaa negatiivista vaikutusta se pyrkii vähentämään. GRI-raportoinnin suorittaminen lisää läpinäkyvyyttä yrityksen vastuullisuudessa, joka on tärkeä asia muun muassa osakkeenomistajille. (A.P. Møller – Mærsk A/S: Sustainability Report.) CSRD-raportoinnin myötä kestävyysraportointi tulee pakolliseksi suurelle joukolle yrityksiä. Tä- män lainsäädännön muutoksen yritys voi nähdä negatiivisena, jopa taakkana. Kestävyysraportoin- nin lisääminen osaksi strategiaa on kuitenkin positiivinen asia monelta kantilta. Kestävyysraportoin- nin implementointi helpottaa yrityksiä tarkastelemaan omaa arvoketjuaan ympäristön ja sosiaalisen vastuun näkökulmasta. Tarkastelu helpottaa ongelmakohtien löytämistä ja ratkaisemista. Päästölas- kennan yleistyminen osana kestävyysraportointia parantaa päästölaskennan laatua, joka johtaa tar- kempiin ja luotettavampiin laskentatuloksiin. Kestävyysraportoinnin luotettavasti toimittavat yrityk- sen voivat saavuttaa raportoinnin avulla kilpailuetua raportoinnin merkityksen kasvaessa tulevai- suudessa. Kasvavat vaatimukset raportoinnille voivat johtaa myös siihen, että yrityksillä on konk- reettinen syy innovoida vähäpäästöisempiä tuotteita ja prosesseja. Myös tämä voi tarjota yritykselle kilpailuedun markkinoilla. (OpenCO2.net 20.8.2024.) Kestävyysraportoinnin tiedetään myös autta- van yrityksiä brändiarvon näkökulmasta, parantavan mainetta, viestimään yrityksen kilpailukyvystä ja motivoimaan työntekijöitä. Yritykset, jotka ovat implementoineet kestävyysraportoinnin osaksi toimintaansa, tiedetään myös vertautuvan paremmin kilpailijoihinsa. Raportointi mahdollistaa yri- tysten vertailun myös kestävyyden näkökulmasta, ja sidosryhmät osaavat arvostaa kestävämpää vaihtoehtoa. (Hahn & Kühnen 2013, 5.) Laadukkaasti toteutettu kestävyysraportointi antaa kokonaiskuvan yrityksen ympäristö-, sosiaali- sesta ja taloudellisesta vastuusta. Nykyisessä liiketoimintaympäristössä nämä seikat ovat yhä tärke- ämpiä. Vastuullisuusasiat vaikuttavat nykyään suurissa määrin liiketoimintaan sijoituspäätösten, 28 asiakashankinnan kautta. Myös osaavan työvoiman houkutteleminen on helpompaa, jos yritys on raportoi kestävyydestään. Laadukas kestävyysraportointi ei siis ole ainoastaan lakisääteinen vel- voite, vaan sen voi kääntää mahdollisuudeksi kehittää yrityksen toimintaa monin tavoin; mainettaan parantamalla ja avaamalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kestävyysraportointi tarjoaa yrityk- selle myös loistavan mahdollisuuden tuoda esille vastuullisuuttaan ja erottautua kilpailijoistaan. (EY.com 5.1.2022.) 2.2 Kestävyysraportoinnin potentiaali päästövähennyksien edistäjänä Kestävyysraportoinnin merkitys todellisiin päästövähennyksiin on ollut keskustelun kohteena jo pit- kään. Kestävyysraportointi ja sen yleistyminen tähtää yritysten kestävyystietojen läpinäkyvyyteen, mutta konkreettisten kestävyystoimien määrä vaihtelee. Kun kestävyysraportoinnin muuttuu vapaa- ehtoisesta pakolliseksi lainsäädännön muuttuessa, voi syntyä myös ikäviä lieveilmiöitä. Yksi kes- keinen riski kestävyysraportoinnin muuttuessa pakolliseksi on viherpesu (engl. greenwashing). Vi- herpesu tarkoittaa toimintaa, jossa yritys näennäisesti sitoutuu kestävyystoimiin ja ympäristöystä- vällisyyteen, mutta konkreettiset toimet eivät täsmää yrityksen viestinnän kanssa. (Luu ym. 2025, 2.) Luun ym. (2025, 1) mukaan tutkimuskirjallisuudessa on kaksi perinteistä näkökulmaa raportoinnin vaikutuksista todellisiin päästövähennyksiin. Optimistisen näkökulman mukaan pakollinen ja stan- dardoitu kestävyysraportointi johtaa yritysten läpinäkyvyyteen ja todellisesti kannustaa yrityksiä päästövähennyksiin. Pakollisen ja standardoidun kestävyysraportoinnin nähdään myös vähentävän ympäristörikkomusten riskejä optimistisen näkökulman mukaan. Toinen kirjallisuudessa esiintyvä näkökulma on skeptisempi. Skeptisen näkökulman mukaan pakollinen raportointi on lähinnä sym- bolista ja lisää yritysten hallinnollista kuormaa. Tämän näkökulman mukaan pakollinen kestävyys- raportointi voi myös tarjota yrityksille mahdollisuuden manipuloida kestävyystietojaan tai harjoittaa viherpesua. Skeptisen näkökulman mukaan todellisia päästövähennyksiä ei synny kestävyysrapor- toinnin myötä. Tang ja Demeritt (2017) puolustavat artikkelissaan kestävyysraportoinnin vaikutusten optimistista näkökulmaa. Tutkimuksessa tutkittiin brittiläisten yritysten kestävyysraportoinnin vaikutuksia yri- tysten toimintaan ennen ja jälkeen raportoinnin muuttumista pakolliseksi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten pakollinen kestävyysraportointi vaikuttaa brittiläisten yritysten motivaatioihin ja todellisiin päästövähennyksiin, sekä mahdolliseen viherpesuun. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kestävyysraportointi oli yleistä Iso-Britannian suurissa yrityksissä jo ennen raportoinnin pakol- lisuutta. Raportoinnin muuttuessa pakolliseksi erityisesti energiaa runsaasti kuluttavat yritykset 29 muokkasivat raportointikäytäntöjään. Nämä yritykset hyötyivät pakollisesta raportoinnista. Rapor- tointi tarjosi yrityksille mahdollisuuden hyötyä erilaisista kannustimista ja päästöjen vähentäminen johti myös kustannussäästöihin. Erityisesti energiavaltaisten yritysten kestävyysraportointi siis johti konkreettisiin päästövähennyksiin. Tutkimuksen mukaan yritykset, jotka eivät ole energiavaltaisia, painottivat kestävyysraportoinnissaan enemmän maineen hallintaa. Tutkimus painottaa myös sitä, että yrityskohtaiset erot vaikuttavat raportointivaatimusten aiheuttamiin potentiaalisiin päästövähen- nyksiin. Päästövähennyksiin pyrkiviä yrityksiä yhdisti positiivinen, sitoutunut ja osaava johto. Jois- sakin yrityksissä konkreettisten päästövähennysten saavuttamista vauhditti myös johdon palkitse- misjärjestelmät. Peters ja Romi (2013) tarkastelevat tutkimuksessaan, mitkä tekijät vaikuttavat yritysten kestävyys- raportointivaatimusten noudattamiseen. Tutkimus on toteutettu Yhdysvaltain kontekstissa. Tutki- mus osoittaa, että raportointivelvoitteiden lisääminen ei lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä yrityk- sen kestävyyteen, eikä muuta yritysten käyttäytymistä. Tutkimuksen mukaan yrityksille jää liikaa harkintavaltaa raportointiin, jos niitä ei valvota ja niille ei aseteta tarpeeksi selkeitä raportointivaati- muksia. Tutkimus painottaa, että tulevaisuudessa sääntelyn tulisi sisältää tiukempaa seurantaa ja ra- portointivaatimusten määrittelyä, jotta sääntely johtaisi todellisiin muutoksiin päästöjen vähenemi- sessä. Aragón-Correan ym. (2020) tutkimuksen mukaan varsinkin vapaaehtoisten ympäristöohjel- mien todellinen vaikutus yritysten päästövähennyksiin on hyvin rajallinen. Tutkimuksessa käytetään esimerkkinä ympäristöstandardia ISO 14001. Tutkimuksen mukaan ISO 14001 -sertifioidut yrityk- set eivät saa merkittävästi suurempia päästövähennyksiä aikaan kuin sertifioimattomat yritykset. Sertifioitujen yritysten ympäristösuorituskyky on usein samaa luokkaa tai jopa heikompi, kuin serti- fioimattomilla yrityksillä. Ympäristösuorituskyvyllä tarkoitetaan sitä, miten hyvin yritys pystyy vä- hentämään oman toimintansa aiheuttamia negatiivisa vaikutuksia ympäristöön ja edistämään kestä- vyyttä. Tutkimuksen mukaan yritykset keskittyvät enemmän kestävyysjärjestelmien luomiseen kuin konkreettisen tulosten aikaansaamiseen. Belkhir ym. (2015) tutkivat GRI-raportoinnin vaikutusta yritysten ympäristösuorituskykyyn. GRI- raportointi on standardoitu viitekehys kestävyysraportoinnissa. Tutkimuksessa analysoitiin 64 kan- sainvälistä pörssiyhtiötä viideltä eri toimialalta vuosina 2008–2012. Yrityksistä 40 raportoi GRI- raportoinnin mukaisesti ja 24 yritystä ei raportoinut päästöistään GRI-raportoinnin mukaisesti. Tut- kimuksen tulokset osoittivat, että GRI-raportoivien yritysten ja konkreettisten päästövähennysten välillä ei ollut merkitsevää tilastollista yhteyttä. GRI-raportoivien yritysten absoluuttiset päästöt nousivat tarkastelujaksolla noin 6 prosenttia, kun taas ei-raportoivien yritysten päästöt vähenivät noin 3 prosentilla. Tulokset vahvistivat tutkimuksen nollahypoteesin, joka mukaan pelkkä GRI- 30 raportointi ei tuota merkittäviä päästövähennyksiä. Pelkkä raportointi ei siis tuota suuria vaikutuksia yrityksen päästövähennyksiin. Muut tekijät, kuten lainsäädännön tai liiketoimintastrategian muuttu- minen puolestaan paransivat ympäristösuorituskykyä paremmin. Tutkimuksesta ei kuiteinkaan tule vetää johtopäätöksiä kestävyysraportoinnin vaikutuksista todellisiin päästövähennyksiin, sillä GRI- raportointi on vapaaehtoinen raportointiviitekehys. Raportoinnin tulee olla selkeämmin vertailukel- poista ja selkeämmin sidottu konkreettisiin tavoitteisiin. Tähän tarpeeseen vastaavat uudet ESRS- standardit. Downarin ym. (2021) tutkimuksessa tarkastellaan kasvihuonekaasupäästöjen raportointivelvoitteen vaikutuksia yritysten päästöihin ja taloudelliseen suorituskykyyn. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa yhteiskunnallinen ongelma, jonka mukaan yritykset eivät sisällytä toimiensa ilmastovaikutuksia omiin päätöksiinsä. Tutkimuksen lähtökohta on vuoden 2013 Companies Act -niminen lainsää- däntö, joka velvoitti julkisesti listatut yritykset Isossa-Britanniassa raportoimaan kasvihuonekaasu- päästöistään vuosikertomuksissaan. Ennen lainsäädäntöä yritysten tuli raportoida päästöistään vain EU:n päästökauppajärjestelmän puitteissa, ei siis koko hiilijalanjälkeään. Tutkimuksessa hyödyn- nettiin empiiristä analyysia, joka perustuu ns. difference-in-differences -menetelmään. Analyysin tarkoitus on siis tarkastella päästöjä ennen ja jälkeen raportointivelvoitteen muuttumista. Tutkimuk- sessa siis vertailtiin yrityksiä ennen ja jälkeen lainsäädännön muutoksen sekä yrityksiä, joita uusi lainsäädäntö ei koskettanut. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että raportointivelvoite vaikuttaa mer- kittävästi yrityksien päästöihin. Yritykset, joita uusi lainsäädäntö koski, vähensivät päästöjään kes- kimäärin 8 prosenttia verrattuna kontrolliryhmään. Myös yritysten hiili-intensiteetti (eli kasvihuone- kaasupäästöt suhteessa tuotantoon tai liikevaihtoon) laski 10–13 prosenttia. Hiili-intensiteetin lasku merkitsee sitä, että raportointivelvoitteen alle joutuneet yritykset eivät laskeneet päästöjään supista- malla tuotantoaan. Tutkimuksessa havaitut päästövähennykset tapahtuivat nopeasti raportointivel- voitteen voimaantulon jälkeen ja pysyivät merkittävinä ainakin kahden vuoden ajan. Taloudelliseen suorituskykyyn raportointivelvoite ei vaikuttanut merkittävästi, eli raportointivelvoite ei heikentänyt yritysten kannattavuutta. Tutkimuksen johtopäätöksenä osoitetaan, että pakollinen raportointivel- voite voi lisätä yritysten läpinäkyvyyttä ja vähentää päästöjä ilman, että yrityksiä suoraan velvoite- taan tekemään päästövähennyksiä. Tätä ilmiötä kutsutaan tutkimuksessa englanninkielisellä nimellä pillory effect, joka viittaa sidosryhmien aiheuttamaan julkiseen paineeseen. Julkinen paine toimii politiikkakeinona ilmastonmuutoksen torjunnassa perinteisempien ohjauskeinojen (esim. hiilen hin- noittelu) rinnalla. Kestävyysraportoinnin potentiaali konkreettisissa päästövähennyksissä riippuu monista asioista. To- dellisiin päästövähennyksiin vaikuttaa mm. sääntelyn luonne, yrityksen toimiala ja 31 johtamiskulttuuri. Luun ym. (2025) tutkimuksessa tuodaan esille sekä optimistisia että skeptisisä näkökulmia. Empiirinen tutkimus aiheesta osoittaa, että vapaaehtoiset raportointiviitekehykset eivät välttämättä johda konkreettisiin päästövähennyksiin. Pakollinen ja standardoitu raportointi puoles- taan voi tuottaa parempia tuloksia, kuten Downarin ym. (2013) tutkimus osoittaa. Tangin ja Deme- rittin (2017) tutkimuksesta selviää, että erityisesti energiavaltaiset yritykset voivat saada raportoin- nista myös taloudellisia hyötyjä kustannussäästöjen kautta. Kestävyysraportoinnin potentiaali konk- reettisten päästövähennysten takana riippuu siis paljolti sen toimeenpanosta. Pelkällä raportoinnilla ei päästövähennyksiä saavuteta. Raportoinnin tulee olla kytketty konkreettisiin tavoitteisiin, osaa- van johdon motivaatioon, tehokkaaseen valvontaan ja sidosryhmien luomaan paineeseen. Nämä te- kijät voivat ohjata yrityksen strategisia valintoja ja luoda edellytyksiä konkreettisille päästövähen- nyksille. 2.3 Kestävyysraportointistandardien kehitys Kestävän kehityksen ja vastuullisuusraportoinnin ajatellaan usein olevan varsin tuore aihe, mutta sen juuret ulottuvat aina 1970-luvulle asti. Tällöin yritykset alkoivat vapaaehtoisesti julkaista toi- minnastaan ympäristötietoja. Nämä tiedot ulottuivat usein siihen, miten yritys ehkäisi saasteita ja säästi luonnon resursseja. Vastuullisuusraportoinnin kannalta merkittävä tapahtuma oli vuonna 1987 ilmestynyt Brundtlandin raportti. Brundtlandin raportissa esiteltiin käsite kestävä kehitys, josta on myöhemmin kehittynyt oma, varsin laaja-alainen viitekehyksensä. (Rimmel ym. 2025, 2–3.) 1990-luvulla esiteltiin ”kolmoistilinpäätös”, (Triple Bottom Line, TBL), joka korosti yritysten ra- portointia kolmelta osa-alueelta; taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristövaikutusten osalta. Kol- moistilinpäätös tarjosi viitekehyksen, joka kehotti yrityksiä tarkastelemaan yrityksiään kaikilta kol- melta kantilta. Näiden kolmen ulottuvuuden tarkastelu haastoi ajatusta perinteistä ajatusta siitä, että yrityksen tavoite on ainoastaan voiton maksimointi. Kolmoistilinpäätös korosti yritysten laajempaa vastuuta kestävyysasioissa ja sen implementoiminen liiketoimintaan nähtiin strategisena etuna, jolla yrityksen kilpailukyky ja asema markkinoilla koheni. (Rimmel ym. 2025, 2–3; Nogueira ym. 2025.) Vuonna 1997 perustettu Global Reporting Initiative (GRI) loi vastuullisuusraportointiin standar- doidun viitekehyksen. 2000-luvun alussa GRI-raportoinnin suosio kasvoikin merkittävästi. Monet suuret, monikansalliset yritykset alkoivat julkaista vastuullisuusraportteja vuosittain hyödyntäen GRI-standardia. (Rimmel ym. 2025, 2–3). GRI:n perustaminen oli vastaus tarpeelle tehdä yrityk- sistä läpinäkyvämpiä. Tämä tarve korostui erityisesti vuonna 1989 tapahtuneen Exxon Valdezin öl- jyonnettomuuden jälkeen. Ympäristökatastrofiin jälkeen heräsi maailmanlaajuinen keskustelu yri- tysten ympäristövastuusta, joka loi paineen luoda standardeja ja ohjeita vastuullisuusraportointiin. 32 GRI:n ensimmäinen ohjeistus julkaistiin vuonna 2000. Ensimmäinen ohjeistus tarjosi maailmanlaa- juisesti sovellettavissa olevan standardin vastuullisuusraportointiin. Ohjeistusta on vuosien varrella päivitetty vastaamaan muutoksia vastuullisuusraportoinnin käytännöissä. GRI:n ohjeistukset perus- tuvat taloudellisiin, ympäristöllisiin ja sosiaalisiin ulottuvuuksiin. GRI:n raportointiohjeistus siis pe- rustuu em. kolmoistilinpäätökseen. (Mougenot & Doussoulin 2024, 6544–6545.) GRI-standardeilla on ollut merkittävä rooli nykyaikaisen vastuullisuusraportoinnin muovaamisessa. GRI on nykyään laajimmin käytetty vastuullisuusraportoinnin standardi maailmanlaajuisesti. GRI on onnistunut asettamaan vahvan pohjan sosiaalisten velvoitteiden raportoinnille ja se on toiseksi merkittävin standardi sosiaalisen vastuun saralla, ISO 14001:n jälkeen. GRI:n käyttö on myös levin- nyt laaja-alaisesti. Standardi on käytössä erityisesti kehittyneissä maissa, mutta sen suosio on kui- tenkin noussut myös kehittyvissä maissa, kuten BRICS-maissa. Standardin soveltaminen maiden välillä kuitenkin vaihtelee. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa GRI-standardia sovelletaan laajemmin kuin Venäjällä. Akateeminen tutkimus on myös hyötynyt GRI-standardista. Erityisesti kestävän liiketoi- minnan ja yritysvastuun alueilla on tehty paljon tutkimusta GRI-standardin vaikutuksista. YK:n jä- senmaat solmivat vuonna 2015 ohjelman, jossa kestävää kehitystä edistetään. Ohjelman tavoitteena on poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys ja turvata ympäristön hyvinvointi pitkällä aikavälillä. Tavoitteena on saavuttaa ohjelman 17 tavoitetta vuoteen 2030 mennessä (Ulkoministeriö). Tavoit- teita kutsutaan nimellä SDG (Sustainable Development Goals). GRI-standardi on luotu kulkemaan käsi kädessä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Erityisesti Euroopassa GRI-standardia on sovellettu elintarviketuotannossa ja kiertotaloudessa. (Mougenot & Doussoulin 2024, 6544– 6545.) Vuoden 2015 jälkeen monet organisaatiot ovat alkaneet sisällyttää YK:n SDG-tavoitteisiin perustuvia tavoitteitaan omassa raportoinnissaan. (Rimmel ym. 2025, 3.) GRI-standardi on kehittänyt kestävyysraportointia merkittävästi, mutta se on kerännyt myös rutkasti kritiikkiä. GRI-indikaattorit ovat laajat, joten joissakin kehittyvissä maissa on ilmennyt vaikeuksia vallita indikaattoreiden valikoimasta. Joissakin tapauksissa on argumentoitu, että GRI:n käyttöön- otto on tapahtunut vääristä syistä. Yritykset ovat ottaneet GRI-standardin käyttöönsä maineenhallin- nan keinona, verhoillen sen palvelemaan kestävän kehityksen tavoitteita. Esimerkiksi energia-alan yritykset ovat kohdanneet syytöksiä GRI-standardin käyttöönotosta. Näissä tapauksissa yrityksiä syytetään siitä, että standardi on otettu käyttöön ainoastaan yrityksen imagon parantamiseksi, eikä suinkaan kestävän kehityksen edistämiseksi. (Mougenot & Doussoulin 2024, 6544–6545.) Vuonna 2006 YK lanseerasi vastuullisen sijoittamisen periaatteensa, Principles of Responsible In- vestment, (PRI). PRI-periaatteet korostavat ESG-asioiden liittämistä osaksi sijoitusprosesseja. 33 Vastuullisessa sijoittamisessa pyritään siis ottamaan huomioon ympäristö-, sosiaalisten ja yhtiöiden hallintotapaan liittyviä tekijöitä. Termi tulee englannin kielen sanoista Environmental, Social ja Go- vernance. YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet siis suosittelevat ESG-seikkojen huomioimista sijoituspäätöksissä ja -prosesseissa. PRI pyrkii edistämään kestävää kehitystä sijoituspäätöksien sa- ralla. PRI:n allekirjoittajat sitoutuvat kuuteen periaatteeseen, joita ne noudattavat sijoitustoiminnas- saan. Periaatteet tähtäävät siihen, että sijoittajat tekisivät sijoituspäätöksensä perustuen enemmän vastuullisuuteen. PRI:n mukaan vastuulliset sijoituspäätökset tukevat pitkällä aikavälillä tuottoja sekä riskienhallintaa. PRI-periaatteiden merkitys kansainvälisesti on kasvanut merkittävästi, erityi- sesti pörssien asettamien ESG-raportointivaatimuksen yleistyessä. (Chen & Chen 2024, 1–3; Fin- land's Sustainable Investment Forum.) Sijoitusinstituutiot, kuten erityisesti varainhoitajat, ovat integroineet ESG-käytäntöjä omaan toimin- taansa. Käytännön ESG-toimia voidaan integroida sijoitustoimintaan eri tavoin. Organisaatioiden tulisi ottaa ESG-asiat mukaan sijoituspolitiikkaansa ja kehittää niiden analyysejä. Esimerkiksi sal- kunhoitajan kykyä ottaa ESG-seikat huomioon tulisi arvioida usein. Aktiivisella omistajuudella on myös mahdollista vaikuttaa vastuullisuuteen. Esimerkiksi äänioikeutta hyödyntämällä on mahdol- lista kannustaa yhtiötä ESG-toimintaan. ESG-raportointia on myös mahdollista vaatia (esimerkiksi GRI-standardin puitteissa). Yhteistyö muiden sijoittajien kanssa on myös tehokas keino edistää ESG-asioiden integrointia ja siihen liittyvien työkalujen kehitystä. (Finland's Sustainable Invest- ment Forum.) PRI:n allekirjoittavat usein valtion omistamat instituutiot. Valtion omistamat yritykset ovat usein hyvin tehokkaita omaksumaan vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Niiden toiminnassa on usein poliittisia tavoitteita, kuten työllisyyden turvaaminen tai sosiaalinen vakaus. Tällaiset instituutiot ovat tutkimusten mukaan hyvin tehokkaita minimoimaan riskejään niiden omaksuessa PRI:n peri- aatteet. Valtion omistamat laitokset ovat usein hyvin riskitietoisia. Yksityisiä yrityksiä ajaa useim- miten tavoite maksimoida voitto, mutta valtion omistamat yritykset pyrkivät toisiin tavoitteisiin. Tä- män vuoksi valtion omistamat instituutiot minimoivat omia riskejään omaksumalla PRI-periaatteet sijoitustoiminnassaan. (Chen & Chen 2024, 1–3.) PRI-periaatteiden yhteys valtion omistamiin insti- tuutioihin on mielenkiintoinen, sillä vastuullisen sijoittamisen periaatteet ovat tulleet yhä enemmän myös julkisten toimijoiden käyttöön. Valtion omistamien instituutioiden ESG-käytäntöjen integ- rointi on valtavan tärkeää, sillä se on koko yhteiskunnalle merkittävää. ESG-käytäntöjen käyttöön- otto johtaa läpinäkyvämpään toimintaan ja se saattaa heijastua valtion omistamista yrityksistä myös yksityisomisteisiin yrityksiin. 34 Vuonna 2014 tapahtui merkittävä muutos vastuullisuusraportoinnissa, kun Euroopan unioni hyväk- syi 2014/95/EU-direktiivin. Direktiivi tunnetaan yleisemmin nimellä NFRD-direktiivi (Non-Finan- cial Reporting Directive). Tämä direktiivi vaati yrityksiä raportoimaan ei-taloudellisesta tiedosta vuosittaisissa raporteissaan. Direktiivin mukaan yritysten tuli vuosittain julkaista tietoja liittyen yri- tyksessä tapahtuvaan ympäristönsuojeluun, sosiaaliseen vastuuseen, ihmisoikeuksiin ja korruption vastustamiseen. Direktiivi astui siis voimaan vuonna 2017, mutta sen mukainen raportointivelvolli- suus alkoi vasta tilikaudella 2017 sellaisille yrityksille, jotka täyttivät tietyt kriteerit. Tällaisia kri- teerejä oli esimerkiksi yli 500 työntekijän raja. Direktiivin myötä raportointi tuli siis pakolliseksi osalle yrityksistä, mutta direktiivi ei määrittänyt selviä raportointikehyksiä. Tämä puolestaan johti siihen, että raportointi toteutettiin erilaisesti eri yrityksissä. NFRD-direktiivi vaikutti vastuullisuus- raportointiin siten, että yhä suurempi joukko yrityksiä alkoi raportoida vastuullisuudestaan vapaaeh- toisesti jo ennen direktiivin käyttöönottoa. Tällöin hyödynnettiin käytössä olleita raportointiviiteke- hyksiä, kuten GRI ja SASB (Sustainability Accounting Standards Board). SASB:n mukainen rapor- tointi otti pääosin vain sijoittajat huomioon, kun taas GRI huomioi laajemmin eri sidosryhmiä. (Rimmel ym. 2025, 3; Breijer & Orij 2022, 332–333.) Breijerin ja Orijin (2022, 333–335) mukaan NFRD-direktiivin heikkous on juuri se, että se ei mää- rittele tiettyä raportointiviitekehystä. Tämä johtaa siihen, että raportointi on ollut epäjohdonmu- kaista ja vertailukelvotonta. Kun osa yrityksistä raportoi GRI:n mukaisesti (suunnattu monille sidos- ryhmille) ja osa raportoi SASB:n mukaisesti (suunnattu enemmän sijoittajille), syntyy vääjäämättä ristiriitoja raporttien välille. Yritysten raportteja ei siis voitu luotettavasti verrata keskenään. NFRD- raportoinnin tullessa voimaan, nähtiin selkeää kahtiajakoa yritysten välillä. Osa yrityksistä halusi raportoida vapaaehtoisesti jo ennen direktiivin voimaantuloa. Nämä yritykset näkivät raportoinnista olevan hyötyä yrityksen maineelle, suhteille sidosryhmiin ja liiketoiminnalle. Nämä vapaaehtoiset raportoijat käyttivät usein GRI:n mukaista, laajempaa raportointia. Osa yrityksistä kuului vastaha- koisten raportoijien ryhmään, jotka eivät raportoineet vastuullisuudestaan vasta ennen kuin direk- tiivi pakotti ne. Nämä vastahakoiset raportoijat käyttivät useimmiten SASB:n raportointimallia, joka keskittyy eniten sijoittajiin. Näissä raporteissa vältettiin liian yksityiskohtaista ja kriittistä tiedonan- toa. Negatiivisten tietojen raportointi johtui usein siitä, että yritys ei suoriutunut vastuullisuudestaan kovin hyvin. vastahakoiset raportoijat käyttivät usein raporteissaan ”boilerplate”-kieltä, joka oli hy- vin yleisluontoista ja epämääräistä. Tällä kielellisellä tempulla yritykset pyrkivät edelleen piilottele- maan kehnoa vastuullisuustulostaan. Vaikka siis NFRD-direktiivi lopulta pakotti kaikki yritykset raportoimaan, raportointi ei välttämättä ollut hyödyllistä tai laadukasta. NFRD-direktiivin vaikutuk- set vastuullisuusraportointiin olivat merkittävät, mutta ne jäivät kuitenkin vaisummiksi kuin 35 odotettiin. Yritysten raportointi ei ollut vertailukelpoista, kun raportoinnille ei ollut selkeitä standar- deja. EU pyrkii vastaamaan tähän epäkohtaan uusimmalla työkalullaan, CSRD-direktiivillä. Vuonna 2019 Euroopan komissio julkaisi suunnitelmansa tehdä Euroopasta ensimmäinen hiilineut- raali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Suunnitelman nimi on European Green Deal, EGD. Suunni- telman tavoite on siis asettaa selkeät tavoitteet hiilineutraaliudelle, kuten esimerkiksi vähintään 55 prosentin kasvihuonekaasujen vähentäminen vuoteen 2030 mennessä. EGD pyrkii hiilineutraaliu- teen tukemalla samalla taloudellista kasvua, ympäristön hyvinvointia ja sosiaalista oikeudenmukai- suutta. Suunnitelma kattaa laajasti erilasisia politiikkatoimia, joilla pyritään irrottamaan talouskasvu ympäristön pilaantumisesta. Pyrkimyksillä on tarkoitus saada aikaiseksi kestävä tulevaisuus. Suun- nitelman tärkein tavoite on hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä, mutta suunnitelmassa on myös muita merkittäviä tavoitteita. Energian suhteen pyritään tekemään siirtymä puhtaaseen energiaan. Tämän vuoksi on käynnistetty useita uusiutuvan energian hankkeita. Siirtyminen kiertotalouteen on tärkeää ja teollisuudessa on siirryttävä vähähiilisempään tuotantoon. Älykkäät liikenneratkaisut ovat myös tärkeässä asemassa päästöjen vähentämisessä. EU onkin suunnitellut vähentävänsä raskaista ajoneuvoista johtuvia kasvihuonekaasupäästöjä ”Silk Road” -nimisellä infrastruktuurihankkeella. Euroopan ”silkkitie” -aloitteen tarkoitus on lisätä Euroopassa tapahtuvia raidekuljetuksia ja näin ol- len vähentämään raskaiden ajoneuvojen ajokilometrejä. Maatalouden ja elintarvikkeiden tuotannon kestävyyttä on pyritty edistämään. Esimerkiksi ”Farm to Fork” -niminen strategia on asettanut ta- voitteekseen löytää ympäristöystävällisempiä tuotantotapoja. European Green Deal on siis erittäin kunnianhimoinen hanke. Sitä onkin nimitetty Euroopan vastineeksi kuuhun laskeutumiselle sen his- toriallisuuden ja haastavuuden vuoksi. (Wolf ym. 2021, 99–102; Sikora 2021; Euroopan komissio: The European Green Deal.) European Green Deal -suunnitelman onnistuminen vaatii valtavia investointeja. Hankkeen inves- tointisuunnitelman (European Green Deal Investment Plan) tarkoitus on mobilisoida vähintään bil- joona euroa seuraavan vuosikymmenen aikana. Nämä investoinnit (julkiset ja yksityiset) ohjataan kestäviin projekteihin, jotka mahdollistavat koko Green Deal -suunnitelman onnistumisen. EU:n alueella on runsaasti alueita, joiden on taloudellisesti vaikeaa osallistua Green Deal -sopimukseen. Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi (Just Transition Mechanism, JTM) on EU:n työkalu, jolla varmistetaan hiilineutraalius myös alueilla, joilla on merkittäviä sosioekonomisia haasteita. Meka- nismi mahdollistaa oikeudenmukaisen siirtymän, joka ei jätä ketään jälkeen. (Sikora 2021, 683– 692.; Euroopan komissio: Just Transition Mechanism.) 36 European Green Deal -suunnitelma ei rajoitu pelkästään ympäristöstrategiaan. Sen tarkoituksena on muovata myös taloudellista ja sosiaalista muutosta. Uusiutuvan energian ja kiertotalouden projektit luovat merkittävän määrän uusia työpaikkoja. Suunnitelma edistää Euroopan sisällä myös alueel- lista tasapainoa ja talouskasvua. Myös hintavakaus on yksi suunnitelman taloudellisista tavoitteista. Siirtymä kestäviin tuotantotapoihin energian ja kiertotalouden saralla tulee myös vahvistamaan EU:n kilpailukykyä. (Sikora 2021; Wolf ym. 2021.) Vuonna 2020 alkanut COVID-19-pandemia vaikutti Euroopan talouteen merkittävästi. Pandemia käynnisti maailmanlaajuisen talouskriisin johon Eurooppa ei ollut immuuni. Pandemia loi Euroo- passa tarpeen vahvistaa ja uudistaa taloutta pitkällä aikavälillä kestävämmäksi ja vahvemmaksi. Vastaukseksi pandemian aiheuttamaan talouskriisiin EU kehitti massiivisen elvytyspaketin, Next- GenerationEU:n. Elvytyspaketin tarkoitus on tukea pandemian runtelemia talouksia Euroopassa. Merkittävä osuus elvytyspaketin varoista on kohdennettu hankkeisiin, jotka mukailevat European Green Deal -suunnitelman tavoitteita. Elvytyspaketin tavoite ei siis ole vain palauttaa Euroopan ta- louksia pandemiaa edeltävälle tasolle, vaan samalla myös edesauttaa siirtymää kohti hiilineutraa- liutta, NextGenerationEU:n rahasto rahoittaa siis mm. vihreän energian projekteja ja infrastruktuu- rien kestävää uudistamista. Elvytyspaketti ei siis ainoastaan aja taloudellista elpymistä, vaan sa- malla se edistää EGD:n mukaista vihreää siirtymää kytkemällä talouden elvyttämisen vihreisiin ta- voitteisiin. NextGenerationEU ja European Green Deal kulkevat tiiviisti käsi kädessä kohti yhteisiä tavoitteita. (Euroopan komissio: NextGenerationEU; Sikora 2021.) EU yhdistää NextGenera- tionEU:n ja European Green Deal -suunnitelman avulla kaksi tärkeää tavoitetta; taloudellinen elpy- minen ja ilmaston hiilineutraalius. Näiden hankkeiden yhdistäminen on EU:lle siis kuin iskisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. European Green Deal on merkittävä askel kohti ilmastoneutraalia maailmaa. Suunnitelmassa on monia merkittäviä ja kunnianhimoisia tavoitteita, joilla talouskasvu pyritään irrottamaan ympäristön heikkenemisestä. Vuonna 2021 EU julkaisi Green Dealin kenties merkittävimmän politiikkatoimen, direktiivin 2022/2464/EU. Direktiivi tunnetaan paremmin nimellä Corporate Sustainability Repor- ting Directive, CSRD. Direktiivin myötä kestävyysraportointi asetettiin unionin keskeiseksi strate- giseksi tavoitteeksi. (Rimmel ym. 2025, 3.) CSRD-direktiivillä EU pyrkii laajentamaan Non-Finan- cial Reporting Directive, NFRD:n vaatimuksia kestävyysraportoinnille. Kuten aiemmin mainittiin, NFRD-direktiivissä oli suuria puutteita. NFRD-direktiivi ei tarjonnut selkää yrityksille selkeää ra- portointiviitekehystä, joten raportoinnin laatu oli vaihtelevaa. CSRD-direktiivin mukaisella rappor- toinnila EU pyrkii vastaamaan tähän NFRD-direktiivin epäkohtaan luomalla selkeän ja ennen kaik- kea yhtenäisen raportointiviitekehyksen kaikille. (Primec & Belak 2022, 5–10.) 37 NFRD-direktiivi oli merkittävä muutos Euroopan kestävyysraportointiin, mutta sen vaikutus jäi lo- pulta melko vähäiseksi. Liian avonaiset ja joustavat raportointikäytännöt johtivat vertailukelvotto- miin raportointitapoihin. EU halusi vastata näihin ongelmiin CSRD-direktiivillä määräämällä selke- ästi raportointiviitekehyksen. CSRD on merkittävä parannus NFRD-direktiiviin verrattuna. CSRD laajentaa raportointivelvollisuutta kaikkiin suuriin yrityksiin sekä kaikkiin EU:n sääntelyalueella toimiviin yrityksiin. NFRD:n alainen raportointivelvollisuus koski vain yrityksiä, jotka olivat julki- sen edun kannalta suuria yrityksiä. NFRD:n kompastuskivi oli se, että se ei määritellyt tarkemmin, itä raportointistandardia yritysten tulisi noudattaa. Tällöin erilaisia raportointikäytäntöjä otettiin käyttöön eri yrityksissä ja Eurooppaan syntyi eri raportointistandardien sekasotku. Käytössä oli muun muassa em. GRI ja SASB. CSRD-direktiivi ratkaisee ongelman luomalla yhteiset, European Sustainability Reporting Standards (ESRS) -raportointistandardit. ESRS-standardien tarkoitus on luoda yhtenäiset, vertailukelpoiset raportointistandardit, jotta yritysten julkaisemat tiedot ovat ver- tailukelpoisia ja läpinäkyviä. CSRD-direktiivin myötä yritysten raportoinnin on syytä olla myös laa- jempaa kuin aiemmin. NFRD-standardi vaati yrityksiä raportoimaan lähinnä ympäristöön liittyvistä asioista, sosiaalisista kysymyksistä ja ihmisoikeuksista. Uusi CSRD:n alainen raportointivelvolli- suus vaatii raportointia laajemmin. Eri osa-alueita on ympäristö, sosiaalinen vastuu, ihmisoikeudet ja hyvä hallintotapa, joista jokaisesta tulee raportoida laajemmin kuin NFRD-aikoina. (Primec & Belak 2022; Breijer & Orij 2022, 332–335.) Yksi NFRD- ja CSRD-direktiivien keskeisimmistä eroista liittyy ulkoiseen varmennukseen. NFRD- direktiivissä ei vaadittu minkäänlaista ulkoista varmennusta kestävyysraportoinnissa. On sanomatta- kin selvää, että kestävyysraportointi, samoin kuin taloudellinen raportointi, olisi syytä tarkistaa ul- kopuolisen toimesta. Kun NFRD-standardi ei vaatinut ulkoista varmentamista kestävyysraportoin- tiin, se johti raporttien tarkkuuden ja luotettavuuden heikkenemiseen. CSRD pyrkii korjaamaan tä- män asettamalla ulkoisen varmennuksen vaatimuksen kestävyysraportoinnille. Kaikki kestävyysra- portit tulisi tarkastaa ulkopuolisen ja riippumattoman toimijan toimesta. Tilintarkastajan tai muun vastaavan ammattilaisen tehtäväkenttä tulee siis laajenemaan myös kestävyysraportoinnin tarkasta- miseen. Ulkopuolisen varmennuksen tarkoitus on turvata kestävyysraportoinnin luotettavuus ja tarkkuus. Tällöin kestävyysraportit paranevat laadultaan ja niistä on enemmän iloa sidosryhmille. (Primec & Belak 2022; Breijer & Orij 2022, 332–335; Ottenstein ym. 2021.) Kestävyysraportointistandardien kehitys on ollut pitkä prosessi. Niiden kehittyminen on kuitenkin suuri askel kohti läpinäkyvää ja vastuullista liiketoimintaa. Standardien kehittäminen, soveltaminen ja yhdenmukaistaminen ovat edelleen keskeneräinen prosessi. GRI-standardi, PRI:n periaatteet ja EU-direktiivit, kuten NFRD ja CSRD, ovat kaikki muovanneet kestävyysraportointia sen nykyiselle 38 tasolle. Kestävyysraportoinnin merkitys on kasvanut ja sen rooli osana liiketoimintaa on kasvanut merkittäväksi. Vastuullisuus on nykyisin tärkeä osa liiketoimintastrategiaa, standardien ja direktii- vien vauhdittamana. Tulevaisuudessa raportointikäytäntöjen ei uskota ainakaan höllentyvän. Yritys- ten odotetaan ottavan yhä suurempaa roolia ympäristö- ja yhteiskuntavastuusta. Kestävyysrapor- toinnin kehitys tulee tukemaan myös European Green Deal -sopimuksen ilmastotavoitteita ja edis- tää talouskasvun irtikytkentää ympäristön hyväksikäytöstä. NFRD-direktiivi velvoitti vain suuria pörssiyrityksiä, luottolaitoksia ja vakuutusyhtiöitä raportoi- maan päästöistään. NFRD ei siis tarjonnut yhtenäistä raportointistandardia, jonka vuoksi yritysten raportoimat tiedot eivät olleet vertailukelpoisia. Vuonna 2023 voimaan tullut CSRD-direktiivi tulee korjaamaan tämän ongelman yhtenäisillä, eurooppalaisilla kestävyysraportointistandardeilla (ESRS). Euroopan unionin tavoite uusilla standardeilla on nostaa yritysten kestävyystiedot merkit- tävyydeltään samaan asemaan kuin tilinpäätösinformaatio. ESRS-standardeista yritykset tulevat kertomaan toimintakertomuksissaan, joten raportoinnin varmentaminen ulkopuolisen tahon toimesta tulee myös pakolliseksi. Lainsäädännön muutokset aiheuttavat yrityksille rutkasti uusia vaatimuk- sia. (Niskala & Palmuaro 2023, 3–5.) Niskalan ja Palmuaron (2023, 5) mukaan muuttunut lainsäädäntö pakottaa yritykset omaksumaan uusia vaatimuksia mm. tiedonkeruun, prosessien, kontrollijärjestelmien sekä hallituksen vastuiden suhteen. Erityisesti yhtiöiden, joilla ei ole aiempaa kokemusta kestävyysraportoinnista, on syytä aloittaa valmistautuminen hyvissä ajoin. Seuraava luku käsittelee ESRS E1-standardia, joka on CSRD-direktiivin asettamista ESRS-standardeista laajin. 39 3 ESRS E1 -standardi ESRS-standardit jaetaan kolmeen ryhmään: monialaiset standardit (ESRS 1 ja ESRS 2), aihekohtai- siin standardeihin (E-, S-, ja G-standardit) sekä toimialakohtaisiin standardeihin. Toimialakohtaisia standardeja ei ole vielä julkaistu, ja ne koskevat erityisesti yrityksiä aloilta, joilla on suuri vaikutus ympäristöön (esim. kaasu- ja öljysektorit). Aihekohtaiset standardit käsittelevät kukin jotain kol- mesta vastuullisuuteen liittyvästä alakohdasta (environment, social ja governance). (Niskala & Pal- muaro 2023, 64.) ESRS E1 -standardi käsittelee yrityksen vaikutuksia ilmastoon ja ilmastonmuutokseen. Standardi tunnetaan ilmastostandardina. Ilmastostandardi pyrkii siihen, että yritykset raportoisivat sidosryh- milleen tietoa siitä, miten se hillitsee ilmastonmuutosta ja toisaalta sopeutuu siihen. Standardin tar- koitus on myös arvioida, ovatko yrityksen toimet linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen kanssa. Pariisin ilmastosopimuksen tavoite on pitää ilmaston lämpeneminen kurissa ja rajoittaa se 1,5 celsiusasteeseen. Lisäksi standardin mukaisesti raportoivien yritysten odotetaan osoittavan ky- kyä sopeuttaa strategiaansa sekä liiketoimintamalliansa tukemaan kestävää kehitystä. Yrityksiltä odotetaan myös kuvausta konkreettisista keinoista, joilla se pyrkii ehkäisemään haitallisia vaikutuk- siaan ilmastoon. (Niskala & Palmuaro 2023, 103–104.) Tämän tutkielman kannalta ESRS E1 -il- mastostandardi on oleellisin standardi. Ilmastostandardi pohjautuu EU:n ilmastolainsäädäntöön ja TCFD (Task Force on Climate-related Financial Disclosures) -työryhmän suosituksiin. Standardi kattaa yritysten osuuden ilmastonmuu- tokseen hillinnän, sopeutumisen ja energiankulutuksen osalta. Standardin tiedonantovaatimukset jäsennetään ESRS 2 -standardin mukaisesti. ESRS 2 -standardi jäsentelee raportoitavat asiat hallin- totavan (GOV), strategian (SBM), vaikutusten/riskien/hallinnan (IRO) sekä mittareiden ja tavoittei- den (MT) mukaisesti. Ilmastostandardia sovelletaan kahdensuuntaiseen olennaisuusarviointiin pe- rustuen. Tällöin, mikäli yritys katsoo ilmastonmuutoksen itselleen epäolennaiseksi raportoitavaksi, sen tulee perustella tämä päätös yksityiskohtaisesti. (Niskala & Palmuaro 2023, 104–106.) Taulukko 3. ESRS E1 -standardin tiedonantovaatimukset taulukon muodossa (Niskala & Palmuaro 2023, 104). 40 Hallinto (GOV) Strategia (SBM) Vaikutusten, riskien ja mah- dollisuuksien hallinta (IRO) Mittarit ja tavoitteet (MT) • ESRS 2 GOV- 3:een liittyvä tiedonantovaa- timus – Kestä- vyyteen liitty- vän suoritus- kyvyn sisällyt- täminen kan- nustinjärjestel- miin • E1-1. Ilmas- tonmuutoksen hillintää kos- keva siirtymä- suunnitelma • ESRS 2 SBM- 3:een liittyvä tiedonanto- vaatimus • ESRS 2 IRO-1:een liittyvä tiedonanto- vaatimus • E1-2. Ilmastonmuu- toksen hillintään liit- tyvät toimintaperi- aatteet • E1-3. Ilmastonmuu- tosta koskeviin toi- mintaperiaatteisiin liittyvät toimet ja re- surssit • E1-4. Ilmastonmuutok- sen hillintään liittyvät tavoitteet • E1-5. Energiankulutus ja energialähteiden ja- kauma. • E1-6. Kasvihuonekaa- sujen Scope 1–3 - päästöt • E1-7. Päästöhyvityk- sillä rahoitettavat kasvi- huonekaasujen poistot • E1-8. Sisäisen hiilen hinnoittelu • E1-9. Olennaisten fyy- sisten ja siirtymäriskien ennakoidut taloudelliset vaikutukset Edellä esitetty taulukko kuvastaa, miten hallinto-, strategia, riskien- ja mahdollisuuksien hallinta sekä mittarit ja tavoitteet liittyvät toisiinsa ESRS E1 -standardin raportoinnissa. 3.1 Kaksinkertainen olennaisuus Niskalan ja Palmuaron (2023, 68) mukaan kestävyysraportoinnin keskeinen periaate on kaksinker- tainen olennaisuus. Kaksinkertainen olennaisuus sisältyy EU:n kestävyysraportointidirektiivin sekä ESRS-standardien asettamiin vaatimuksiin. Kaksinkertaisen olennaisuusarvioinnin perusta on se, että raportoinnissa tulee ottaa huomioon sekä taloudellinen olennaisuus, että vaikutusolennaisuus. Taloudellinen olennaisuus tarkoittaa kestävyysseikkojen vaikutusta yrityksen taloudelliseen ase- maan (tulos, kassavirrat ja rahoituksen saatavuus). Vaikutusolennaisuus tarkoittaa yrityksestä ulos- päin kohdistuvia vaikutuksia. Ulospäin kohdistuvat vaikutukset kohdistuvat esimerkiksi ympäris- töön, yhteiskuntaan tai henkilöstöön. Olennaisuusarvioinnissa yrityksen tulee ottaa huomioon sen koko arvoketju, alusta loppuun. Kaksinkertainen olennaisuus varmistaa siis sen, että yritys yhdistää kestävyysraportointiinsa sekä taloudellisen olennaisuuden että vaikutusolennaisuuden. Tällöin kestävyysraportointi perustuu IRO- kehikkoon (Impacts, risks and opportunities). IRO-kehikkoon perustuva kaksinkertainen olennai- suus tarkoittaa sitä, että yritys raportoi sekä sen ulospäin suuntautuvan toiminnan vaikutuksista että taloudellisista riskeistä ja mahdollisuuksista, jotka liittyvät esimerkiksi työvoiman tai luonnonvaro- jen hyödyntämiseen. Yrityksen tulee myös kuvata sen kaksoisolennaisuuden arvioinnin prosessinsa. Tämä kuvaus erottaa ESRS-standardien mukaisen raportoinnin esimerkiksi IFRS- 41 tilinpäätösraportoinnista. Kaksinkertaiseen olennaisuuteen perustuva raportointi varmistaa sen, että yrityksen kestävyysraportointi kattaa kaikkien tahojen näkökulmat (sijoittajat, rahoittajat, yhteis- kunta ja ympäristö). (Niskala & Palmuaro 2023, 68.) 3.2 Tiedonantovaatimukset, hallinto (GOV) Ilmastostandardin ainoa hallintoa koskeva tiedonantovaatimus liittyy yrityksen kannustinjärjestel- min. Kyseessä on täydentävä tiedonantovaatimus ESRS 2 Yleiset tiedot -standardiin, tarkemmin sen GOV-3 -kohtaan. Tämän tiedonantovaatimuksen tavoite on selvittää, miten yrityksen integroiduissa hallinto-, johto- ja valvontaelinten palkitsemisjärjestelmissä on otettu kestävyystekijät huomioon. GOV-3 -kohdan mukaan yrityksen on siis raportoitava kannustinjärjestelmiensä keskeiset piirteet sekä raportoida, arvioidaanko suoritusta kestävyystavoitteiden perusteella (ja mitkä nämä tavoitteet ovat). Lisäksi on raportoitava siitä, miten palkitsemiskäytännöissä otetaan huomioon kestävyysta- voitteet. Lopuksi yrityksen on raportoitava siitä, miten se organisaation tasolla hyväksyy kannustin- järjestelmien ehdot ja miten ehtoja päivitetään. (EFRAG: ESRS 2 2022.) Hallintoa koskevaa tiedonantovaatimusta voidaan havainnollistaa esimerkin avulla. TVO:n (2024) kestävyysselvityksessä GOV-3 -kohtaa on käsitelty seuraavasti. Vuonna 2024 noin 50 prosenttia johdon palkitsemisesta perustui vastuullisuustavoitteisiin. Vastuullisuustavoitteita oli esimerkiksi sähkön tuotannon korkea käytettävyys (suurempi kuin 90 prosenttia), ydinturvallisuuden varmista- minen (ei vakavia tapahtumia), työturvallisuus (TRIF pienempi kuin 4,0), Posivan kokeen aloittami- nen sekä päätöksenteon tukeminen OL1/OL2 jatkoluvista. Tulospalkkausta ei siis suoraan sidottu kasvihuonekaasujen vähennystavoitteisiin, mutta palkitsemisessa otettiin huomioon vähäpäästöisen sähköntuotannon edistäminen kestävyystavoitteen kautta. 3.3 Tiedonantovaatimukset, strategia (SBM) 3.3.1 ESRS E1-1. Siirtymäsuunnitelma Ilmastostandardin ensimmäinen strategiaan liittyvä tiedonantovaatimus käsittelee yrityksen siirty- mäsuunnitelmaa. Siirtymäsuunnitelmalla tarkoitetaan yrityksen tekemää, ilmastonmuutoksen hillit- semiseksi tähtäävää suunnitelmaa. Suunnitelma on osa yrityksen strategista päätöksentekoa ja se pitää sisällään yrityksen tavoitteet ja toimenpiteet, joilla se muuttaa strategiaansa ja liiketoimin- taansa enemmän yhteensopivaksi niin kestävän kehityksen, kuin Pariisin ilmastosopimuksen ja EU:n ilmastolain kanssa. Suunnitelman päästövähennystavoite perustuu julkisesti saatavilla olevaan tietoon ja se sisältää kehityspolun, jolla ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 42 celsiusasteeseen. (Niskala & Palmuaro 2023, 111–112.) EFRAGin (2022) julkaiseman raportin mu- kaan siirtymäsuunnitelman tarkoitus on myös tiedottaa sidosryhmille, millaisia ilmastonmuutosta hillitseviä toimia yritys on jo toteuttanut, mitä se parhaillaan toteuttaa ja mitä se suunnittelee toteut- tavansa tulevaisuudessa. Siirtymäsuunnitelman tiedot on koottu alla olevaan taulukkoon. Taulukko 4. Siirtymäsuunnitelman tiedot (Niskala & Palmuaro 2023, 112). Kasvihuonekaasujen vähennystavoitteet ja miten ne sopivat yhteen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen kanssa (lämpenemisen rajoittaminen 1,5 celsiusasteeseen) Selvitys, miten hiilestä irtaudutaan (keinot ja toimenpiteet): tuote- ja palveluvalikoiman muutokset uusien teknologioiden käyttöönotto yrityksen toiminnassa tai arvoketjussa Selvitys siirtymäsuunnitelman vaatimisista investoinneista ja rahoituksesta Arvio yrityksen jo olemassa olevien omaisuuserien ja tuotteiden mahdollisten lukittujen päästöjen vaikutuk- sista kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteiden saavuttamiseen. Lukitut päästöt ovat tulevaisuu- dessa syntyviä päästöjä, jotka syntyvät jo olemassa olevista investoinneista. Selvitys yrityksen mahdollisista tavoitteista tai suunnitelmista kehittää taksonomian piiriin kuuluvia toimin- tojaan EU-taksonomian kriteerien mukaisiksi. Yrityksen merkittävät investoinnit hiileen, öljyyn ja kaasuun liittyviin taloudellisiin toimintoihin Tieto siitä, onko yritys jätetty EU:n ilmastovertailuasetuksen mukaisten vertailuindeksien ulkopuolelle. Selvitys siitä, miten yrityksen siirtymäsuunnitelma on sovitettu yhteen sen yleisen liiketoimintastrategian ja rahoitussuunnitelman kanssa. Selvitys siitä, miten yritys on edistynyt siirtymäsuunnitelmansa täytäntöönpanossa. Tieto siitä, onko yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimet hyväksyneet siirtymäsuunnitelman. Edellä esiteltyä siirtymäsuunnitelmaa voidaan havainnollistaa muutamalla tosielämän esimerkillä. Yritysesimerkit auttavat konkretisoimaan siirtymäsuunnitelman periaatteita. Suomalainen, pesuai- neisiin erikoistunut kemianteollisuuden yritys Kiilto on vuoden 2024 kestävyysraportissaan esitellyt oman siirtymäsuunnitelmansa. Kiillon kestävyysraportissa (2024) esitellään selkeästi yhtiön kasvi- huonekaasujen päästövähennystavoitteet. Yhtiö pyrkii hiilineutraaliuteen oman toimintansa osalta vuoteen 2028 mennessä (Scope 1 ja 2). Scope 3 -päästöjen osalta päästöjen vähennystavoite on 21 prosenttia vuoteen 2028 mennessä. Ostetun energian intensiteettiä on tavoite vähentää 10 prosen- tilla. Raportissa mainitaan keskeiset toimet, joilla päästövähennyksiä pyritään toteuttamaan. Päästö- vähennystoimiin kuuluu siirtyminen biopohjaiseen kaukolämpöön ja uusiutuvaan energiaan, ener- giatehokkuusinvestoinnit tehtaisiin sekä fossiilipohjaisista raaka-aineista siirtyminen kierrätyspoh- jaisiin vaihtoehtoihin. Yhtiö mainitsee myös kehittävänsä työkalua, jolla Scope 3 -päästöjä on mah- dollista seurata ja suunnitella. Yhtiö tunnistaa raportissaan riskin lukituista päästöistä. Kiillon luki- tut päästöt, kuten vanha infrastruktuuri ja energiaintensiiviset kemialliset prosessit, voivat vaikeut- taa yhtiö tavoitetta hiilineutraaliudesta vuoteen 2028 mennessä. Yhtiö pyrkii vähentämään lukittuja 43 päästöjään nopeuttamalla mm. uusiutuvaan energiaan siirtymistä tuotantolaitoksissaan. Raportissa yhtiö kertoo, että hiilineutraaliuden saavuttamiseen on varattu noin 2,8 miljoonaa euroa aikajaksolle 2025–2028. Vuonna 2024 yhtiö ei tehnyt merkittäviä investointeja energiatehokkuuteen, mutta säästi 318 000 euroa itse tuotetulla energialla. Siirtymäsuunnitelma on raportin mukaan integroitu osaksi Kiillon liiketoimintastrategiaa ja rahoitussuunnitelmaa. Yhtiö raportoi myös siirtymäsuunni- telmansa edistymisestä. Yhtiö onnistui vuosina 2021–2024 vähentämään Scope 1 ja 2 -päästöinten- siteettiään 35 prosentilla ja Scope 1 -päästöjä 51 prosentilla. Siirtymäsuunnitelman toteutuksesta vastaa konsernin vastuullisuusjohtaja sekä toimitusjohtaja. Suunnitelman toimet on linjattu GHG Protocolin tavoitteiden kanssa. Kotimainen elintarvikealan yhtiö Atria on myös kestävyysraportissaan (2024) esitellyt oman siirty- mäsuunnitelmansa. Atria on sitoutunut päästövähennyspolkuun, joka linjassa Pariisin 1,5 celsiusas- teen kanssa. Atrian tavoitteena on vähentää Scope 1 ja 2 -luokan päästöjä 42 prosenttia vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Scope 3 -luokassa päästöjä pyritään vähentämään 20 prosent- tia prosessoitua lihatonnia kohden vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteisiin pyritään pääsemään paran- tamalla jatkuvasti omaa energiatehokkuutta sekä siirtymällä päästöttömiin energialähteisiin ja uu- siutuvaan energiaan. Vuonna 2024 Atria on suorittanut konkreettisia toimenpiteitä päästöjä vähen- tääkseen. Yhtiö on investoinut sähkökattilaan Nurmon tehtaallaan, joka vähentää päästöjä n. 11 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuotta kohden. Tuleviin investointeihin kuuluu mm. aurinkopanee- lien hankinta, turpeen korvaaminen uusiutuvalla energialla sekä maakaasun korvaaminen. Yhtiö ra- portoi siitä, että sen tulevien investointien päästövähennyspotentiaali Scope 1 ja 2 -päästöjen osalta jopa ylittää niille asetetun tavoitetason. Suunnitelman etenemisen ja seurannan osalta yhtiö raportoi hallituksen seuraavan vuosittain siirtymäohjelman edistymistä. Kukin johtoryhmän jäsen vastaa omien vastuualueidensa ilmastoriskien hallinnasta ja arvioinnista. Siirtymäsuunnitelmassa esitelty- jen siirtymätoimenpiteiden kerrotaan olevan osa Atrian konsernistrategiaa. Kuten suurin osa rapor- toijista, Atriakin käyttää GHG-protokollaa päästölaskentansa viitekehyksenä. SSAB:n kestävyysraportin (2024) mukaan yhtiö aloitti fossiilivapaan teräksentuotannon jo vuonna 2016. Vuoden 2016 jälkeen yhtiö on aktiivisesti seurannut ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä, ku- ten päästöjen sääntelyä. Yhtiö on löytänyt sääntelystä myös mahdollisuuksia, kuten kysynnän vähä- hiiliselle teräkselle. Fossiilivapaan teräksen tuotanto onkin merkittävä osa SSAB:n strategiaa, liike- toimintamallia ja siirtymäsuunnitelmaa. Fossiilivapaan tuotannon taustalla on asiakkaiden kasvava kysyntä vähäpäästöisistä tuotteista sekä päästöihin liittyvien kustannusten (kuten EU:n päästökaup- pajärjestelmä) nousu. Siirtymäsuunnitelmaa ja muutosta johtaa yhtiön hallitus, joka myös seuraa suunnitelman etenemistä säännöllisesti. Hallitus onkin tehnyt päätöksiä merkittävistä päästöjä 44 vähentävistä investoinneista Oxelösundissa (6,2 mrd. SEK) ja Luleåssa (4,5 mrd. EUR). Yhtiö ra- hoittaa muutosta pääasiassa oman taseensa kautta. SSAB:n ilmastotavoitteet on vahvistettu Science Based Targets -aloitteen toimesta ja tavoitteet ovat linjassa 1,5 celsiusasteen tavoitteiden kanssa. Yhtiön päästövähennystavoitteet perustuvat strategiaan korvata Pohjoismaiden masuunituotanto fossiilivapailla mini-mill-tehtailla. Tällöin yhtiön omat hiilidioksidipäästöt lähes poistuisivat. 3.3.2 ESRS 2 Yleiset tiedot, SBM-3. ESRS E1 -ilmastostandardi sisältää ESRS 2 Yleiset tiedot -standardiin liittyvän täydentävän tiedon- antovaatimuksen. Tiedonantovaatimus täydentää strategiaan (SBM) liittyviä tietoja kohtaan SBM-3. Tämä täydentävä tiedonantovaatimus perustuu TCFD:n suosituksiin. Yhtiön tulee jakaa tunnista- mansa ilmastoriskit sekä fyysisiin (esim. sään ääri-ilmiöt) että siirtymäriskeihin (esim. sääntelyn muutokset). Yhtiön tulee kuvata ilmastoresilienssiään (kyky sopeutua ja palautua ilmastonmuutok- sen aiheuttamista muutoksista). Yhtiön tulee kuvata resilienssianalyysinsä laajuus (millaisia oletuk- sia se on tehnyt talouden, energian ja teknologian kehityksestä, kun yhteiskunta siirtyy vähähiili- semmäksi). Resilienssianalyysin tarkoituksena on ymmärtää, miten yritys arvioi tulevaisuuden kehi- tystä ja miten se on varautunut siihen. SBM-3:n mukaan yrityksen tulee myös selventää millaisia skenaarioita ja aikahorisonttia se käyttää raportoinnissaan. Resilienssianalyysin tuloksissa yritys ar- vioi, miten tulevaisuuden ilmastoriskit vaikuttavat sen strategiaan ja investointeihin. Yritys arvioi myös, miten se pystyy muokkaamaan toimintaansa lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Yrityksen tulee raportoida siitä, miten ilmastoriskit on huomioitu strategisissa ja taloudellisissa pää- töksissä. Näihin päätöksiin mukaan lukeutuu investoinnit, rahoituksen saatavuus ja tuotetarjoaman uudistaminen. (Niskala & Palmuaro 2023, 113–114.) Seuraavat tosielämän esimerkit havainnollista- vat sitä, miten yritykset tunnistavat ja raportoivat ilmastoriskeistään osana strategisia päätöksiä. Itävaltalainen Voestalpine AG on terästeollisuuteen perustuva teknologia- ja pääomahyödykeyhtiö, joka toimii teräs-, auto- ja rautatiejärjestelmien aloilla. Yhtiö esittelee kestävyysraportissaan (2024) olennaiset, ilmastonmuutokseen liittyvät riskinsä. Voestalpine on tunnistanut toiminnassaan seitse- män olennaista riskiä, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen. Fyysisiin riskeihin yhtiö laskee krooniset fyysiset riskit (kuten sään ääri-ilmiöt pitkällä aikavälillä) sekä akuutit fyysiset riskit (kuten tulvat tai kuivuus). Näihin riskeihin yhtiö on pyrkinyt varautumaan mm. tulvasuojelulla ja logistiikan mu- kauttamisella. Näiden toimien katsotaan riittävän lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Siir- tymäriskejä yhtiö kertoo olevan viisi. Siirtymäriskeihin kuuluu teknisiin siirtymiin liittyvät riskit (kun tuotantoa muokataan kohti nollapäästöjä), päästöoikeuksien korkeammat hinnat (ETS- järjestelmä), myyntivolyymien ja katteiden lasku (EU:n sääntelyn vuoksi), toimitusketjujen 45 pullonkaulat (keskeisten raaka-aineiden saatavuuden takia) sekä energiatoimitusten pullonkaulat korkeiden energiankustannusten vuoksi. Yhtiö kertoo sen pyrkivän säilyttämään strategisen jousta- vuutensa, jotta se pystyy reagoimaan sääntelyn kehitykseen ja näin ollen turvaamaan sopeutumisky- kynsä ilmastonmuutokseen pitkällä aikatähtäimellä. TVO:n kestävyysraportissa (2024) yhtiö raportoi, että ilmastonmuutos ei aiheuta merkittäviä riskejä sen ydinvoimalaitokselle. Yhtiön omaan toimintaan kohdistuvien ilmastoon liittyvien riskien toden- näköisyys on pieni. TVO on kuitenkin tunnistanut tiettyjä fyysisiä ja siirtymäriskejä olennaisiksi. Fyysisiin ilmastoriskeihin lukeutuu krooninen fyysinen riski (meriveden lämpeneminen voi vaikut- taa laitoksen jäähdyttämiseen) sekä akuutit fyysiset riskit (myrskytuulet tai lumimyrskyt, jotka voi- vat haitata laitoksen ilmastointijärjestelmiä). TVO arvioi siirtymäriskeiksi arvoketjun alkupään ris- kejä, kuten polttoaineen saatavuus- ja kustannusriskit, geopoliittiset jännitteet (kuten Venäjän asema uraanimarkkinoilla), sekä uraanivarojen riittävyyden. Yhtiö raportoi, että se ottaa ilmastoriskit huo- mioon ydinturvallisuuden riskianalyyseissä, mutta se ei ole vielä tehnyt strategiaansa ja liiketoimin- tamalliinsa resilienssianalyysiä. SSAB:n kestävyysraportissa (2024) kerrotaan, että yhtiön strategia ja liiketoimintamalli on suunni- teltu vastaamaan terästeollisuuden aiheuttamiin suuriin hiilidioksidipäästöihin. Erityisesti masuuniin perustuvassa tuotannossa hiilidioksidipäästöjä syntyy paljon. SSAB on analysoinut erilaisia ilmas- toskenaarioita ja katsoo olevansa asemoitunut hyvin kahdessa eri skenaariossa. Skenaarioanalyysin avulla yhtiö seuraa strategian toteutumista ja mahdollisia sopeutustarpeita. Ilmastonmuutokseen yh- tiö kertoo varautuvansa joustavilla hankintastrategioilla ja toimitusreittien mukauttamisella. 3.4 Tiedonantovaatimukset, vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien hallinta (IRO) 3.4.1 ESRS 2 Yleiset tiedot, IRO-1 ESRS E1 -ilmastostandardi sisältää ESRS 2 Yleiset tiedot -standardia täydentävän tiedonantovaati- muksen. Tiedonantovaatimus täydentää vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien hallinta (IRO) - alakohtaa. Raportointikohdan mukaan yrityksen on raportoitava siitä, miten se tunnistaa ja arvioi oman toimintansa (ja arvoketjunsa) vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia ilmastoon. Tämä sisältää yrityksen vaikutukset ilmastonmuutokseen, eli kasvihuonekaasupäästöt, niiden lähteet ja päästöjen vaikutukset ilmastoon. Yrityksen tulee myös arvioida ilmastoon liittyviä fyysisiä riskejä (esim. sään ääri-ilmiöt) eri aikajänteillä (lyhyt, keskipitkä, pitkä). Fyysisiä riskejä arvioitaessa tulee käyttää vä- hintään yhtä skenaariota, jossa ilmasto lämpenee selvästi yli 1,5 celsiusasteen. Seuraavaksi yrityk- sen tulee tunnistaa ja arvioida siirtymäriskejä ja -mahdollisuuksia. Siirtymäriskejä voi olla 46 esimerkiksi lainsäädännön muutokset, teknologinen kehitys tai markkinamuutokset. Siirtymäriskejä arvioitaessa tulee käyttää ilmastoskenaarioita, jotka perustuvat minimissään 1,5 celsiusasteen läm- penemisrajan tavoitteeseen. Lopuksi yrityksen tulee kuvata, miten ilmastoskenaarioita on käytetty vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien arviointiin ja liiketoiminnan resilienssin analysointiin. Ske- naarioiden pitää olla tieteellisesti perusteltavissa ja ajankohtaisia. (Niskala & Palmuaro 2023, 114– 119.) Seuraavat esimerkit havainnollistavat sitä, miten yritykset voivat käytännössä soveltaa ilmas- toskenaarioita. Käytännössä yritykset soveltavat näitä periaatteita, kun ne tunnistavat ja arvioivat ilmastonmuutokseen liittyviä vaikutuksia, riskejä sekä mahdollisuuksia. TVO:n kestävyysraportin (2024) mukaan yhtiö tunnistaa ja arvioi ilmastonmuutokseen liittyviä vai- kutuksia, riskejä ja mahdollisuuksiaan IRO-1 -kohdan mukaisesti. Yhtiö arvioi ilmastovaikutuksi- aan erityisesti ydinvoiman roolin kautta vähäpäästöisessä sähköntuotannossa. Vaikutustensa osalta yhtiö raportoi ydinvoiman olevan päästötöntä tuotantovaiheessa, mutta päästöjä syntyy kuitenkin jonkun verran varavoimadieselistä. Näissä ollaan kuitenkin siirtymässä biopolttoaineisiin. TVO il- moittaa merkittävimpien päästöjen ja energiankulutuksen syntyvän arvoketjussa polttoaineiden ja ostettujen palveluiden osalta. Ilmastoon liittyviksi mahdollisuuksiksi yhtiö luokittelee mm. OL1- ja OL2 -yksiköiden käyttöiän pidentämisen, tehonkorotukset sekä pienten modulaaristen reaktoreiden kehityshankkeet. Riskien arvioinnissa TVO on käyttänyt useita skenaarioita (esim. SSP2-4.5 ja SSP3-7). Erilaisissa skenaarioissa yhtiö on arvioinut fyysisiä riskejä. Esimerkiksi meriveden lämpe- neminen voisi heikentää TVO:n voimalaitosten hyötysuhdetta. Taulukko 5. KONEen (2024) kestävyysraportissa esittelemä skenaariovertailu. 47 SSP1 SSP2 SSP4 IPCC:n viitelämpöti- laskenaario Lämpenee 1,5 °C Lämpenee 2,7 °C Lämpenee 4 °C Keskeiset lähtötiedot Sääntelyn kiristyminen Sääntelyn kiristyminen, toimi- tusketjun häiriöt, äärimmäiset sääilmiöt Ennustetut lämpötila- ja sa- demuutokset, ilmastoon liitty- vien sääilmiöiden odotetta- vissa oleva vakavuus Tärkeimmät tekijät Politiikat/säännökset, tekno- logian muutos Politiikat/säännökset, tekno- logian muutos, resurssien käyttö, äärimmäiset sääilmiöt Äärimmäiset sääilmiöt, väes- törakenteen muutokset, sosi- aalinen ja taloudellinen kehi- tys, resurssien käyttö Skenaarion kuvaus • Kunnianhimoiset ja maailmanlaajuisesti yhdenmukaiset säännökset, jotka tähtäävät vähähiili- seen talouteen • Lisääntynyt kysyntä kestäville ja ilmas- tonmuutokseen so- peutuville ratkai- suille luo mahdolli- suuksia KONEelle • Täysi siirtymä uu- siutuvaan energi- aan ja sähköistämi- seen sekä keskitty- minen energiate- hokkuuteen • Kasvihuonekaasu- päästöjen merkit- tävä väheneminen vuoteen 2050 men- nessä • Nykyinen sosioeko- nominen kehitys jat- kuu • Tiettyjen raaka-ai- neiden saatavuuden häiriöt ja hintojen epävakauden li- sääntyminen pit- källä aikavälillä • Maailmanlaajuiset toimitusketjut ja lo- gistiikkareitit voivat muuttua merkittä- västi, mikä vaikuttaa KONEen liiketoimin- taan • Kasvihuonekaasu- päästöt kasvavat maltillisesti, kunnes vakautuvat vuoden 2035 tienoilla ja kääntyvät laskuun vuoden 2050 tie- noilla • Järjestäytymätön siirtyminen vähähiili- seen talouteen, ta- louskasvua suosi- taan ilmastotoimien sijasta • Integroitumattomat hiilimarkkinat ja hiili- vuodon lisääntymi- nen eri maiden hiili- säännösten erojen seurauksena • Kestävien ja ilmas- tonmuutokseen so- peutuvien ratkaisu- jen kysyntä kasvaa kehittyneillä markki- noilla, kun taas ke- hittyvillä markki- noilla asiakkaat ei- vät ole valmiita maksamaan näistä ratkaisuista • KONEen logistiikka- kustannukset kas- vavat merkittävästi, kun äärimmäiset sääolot aiheuttavat toimitusketjujen ja logistiikkareittien häiriöitä • Kasvihuonekaasu- päästöt kasvavat edelleen mutta hie- man aiempaa vä- hemmän KONE (2024) esittelee kestävyysraportissaan ilmastoskenaarioanalyysinsa, jossa yhtiö arvioi ilmas- toriskejä ja -mahdollisuuksia sen tärkeissä toiminnoissa. Yhtiö perustaa skenaarionsa (SSP1, SSP2 ja SSP4) mm. IPCC:n raportteihin. IPCC julkaisee säännöllisesti raportteja, jotka arvioivat ilmas- tonmuutoksen etenemistä ja sen vaikutuksia. 48 3.4.2 ESRS E1-2. Ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvät toimintaperiaat- teet Ilmastostandardin E1-2 -alakohta edellyttää, että yritys kuvailee ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyviä toimintaperiaatteita. Toimintaperiaatteiden tarkoitus on ohjata olennaisten vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistamista, arviointia ja mahdollista korjaamista. (Nis- kala & Palmuaro 2023, 119.) EFRAGin (2022) mukaan E1-2 -tiedonantovaatimuksen tarkoitus on antaa lukijalle käsitys siitä, missä määrin yrityksellä ilmastoon liittyvien vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien tunnistamiseen, arviointiin, hallintaan ja korjaamiseen liittyviä toimintaperiaat- teita. Yrityksen on esitettävä toimintaperiaatteensa tiivistetysti sekä ilmoitettava myös, että koske- vatko mitä seuraavia osa-alueita: a) ilmastonmuutoksen hillintä, b) ilmastonmuutokseen sopeutumi- nen, c) energiatehokkuus, d) uusiutuvan energian käyttö vai e) muihin ilmastoon liittyviin aiheisiin. Yritykset tuovat esiin näitä toimintaperiaatteitaan usein kestävyysraporteissaan. Seuraavissa esimer- keissä TVO:n ja Voestalpinen toimintaperiaatteet ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyen. TVO avaa ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyviä toimintaperiaatteitaan kestä- vyysraportissaan (2024). Yhtiö on toiminnassaan sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Erityisesti yhtiö on sitoutunut tavoitteisiin 7 (edullista ja puhdasta energiaa) ja 13 (ilmastotekoja). Ympäristövastuun periaatteet on myös integroitu osaksi yhtiö johtamisjärjestelmää, ja se on olen- nainen osa TVO:n toimintaa. TVO:n sähköntuotanto on ympäristöystävällistä ja yhtiö noudattaa kansainvälisen ISO 14001:2015 -standardin mukaista ympäristöjärjestelmää. Järjestelmän avulla yhtiö pyrkii jatkuvasti parantamaan ympäristöystävällisyyttään. Toimintaperiaatteisiin kuuluu myös yhtiön vastuullinen hankintaketju. Toimittajilta ja alihankkijoilta edellytetään energiatehokkuutta ja päästöjen vähennyksiä. Yhtiön ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvien toiminta- periaatteiden ytimessä on kuitenkin energiatehokkuuden parantaminen. TVO osallistuukin vapaaeh- toisesti energiatehokkuussopimukseen ja noudattaa siihen sisältyvää toimenpideohjelmaa. Näillä toimilla yhtiö pyrkii tehostamaan primäärienergian käyttöä ja parantamaan hyötysuhdettaan. Voestalpine (2024) kertoo sen ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvien toimintape- riaatteiden perustuvan kahteen pääpilariin. Ensimmäinen toimintaperiaate on yhtiön ilmastonmuu- tokseen liittyvä siirtymäsuunnitelma (ks. luku 3.3.1.). Siirtymäsuunnitelmassa käydään läpi vaiheit- tainen päästövähennyssuunnitelma, joka pyrkii saavuttamaan nettonollapäästöt vuoteen 2050 men- nessä. Suunnitelmassa esitellään yhtiön Greentec steel -ohjelma, joka edistää yhtiön siirtymistä vä- hähiilisiin teknologioihin terästuotannon osalta. Voestalpinen toinen toimintaperiaate on ympäristö- 49 ja energiatehokkuusjärjestelmät. Järjestelmät on sertifioitu standardien ISO 14001, ISO 50001 ja EMAS mukaisesti. Yhtiö pyrkii jatkuvasti parantamaan energiatehokkuuttaan, tehostamaan resurs- sien käyttöään ja alentamaan energiakustannuksiaan järjestelmien avulla. Yhtiön toimintaperiaattei- den tavoitteita ovat ilmastonmuutoksen hillintä energiatehokkuuden parantamisen ja uusiutuvan energian integroinnin avulla. Samalla toimet tukevat yhtiön kilpailukykyä vastaamalla muuttuvaan lainsäädäntöön ja markkinatilanteeseen. 3.4.3 ESRS E1-3. Ilmastonmuutosta koskeviin toimintaperiaatteisiin liittyvät toimet ja re- surssit Tiedonantovaatimus ESRS E1-3 käsittelee yrityksen toimintaperiaatteisiin liittyviä toimia ja resurs- seja. Yrityksen on siis raportoitava siitä, millaisia toimia se tekee ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Tärkeää on myös raportoida siitä, mitä resursseja tähän on osoitettu. Toi- mista ja resursseista raportoiminen tähtää siihen, että yritys antaa tiedoksi ilmastonmuutoksen hillit- semiseksi toteutetut ja suunnitellut toimet. Suunniteltujen ja tehtyjen toimien on tähdättävä yrityk- sen kohdassa ESRS E1-2 määrittämiin toimintaperiaatteisiin ja niiden tavoitteisiin. (Niskala & Pal- muaro 2023, 120.) Ilmastostandardin mukaan yrityksen tulee kuvata ilmastonmuutoksen hillintätoimet erilaisten keino- jen mukaan. Keinoja on esim. energiatehokkuus, sähköistäminen, polttoaineen vaihto ja uusiutuva energia. Tehtyjen hillintätoimien osalta yrityksen tulee raportoida saavutetut päästövähennykset. Suunniteltujen hillintätoimien raportoinnissa on syytä ennakoida niiden aiheuttamat päästövähen- nykset. Lisäksi yrityksen tulee yhdistää hillitsemistoimiin liittyvät merkittävät investoinnit ja käyt- tökulut tilinpäätöstietoihinsa, EU-taksonomian mukaisiin pääoma- ja toimintamenoihin sekä tarvit- taessa CapEx-suunnitelmaan. Lisäksi yrityksen tulee arvioida, missä määrin hillitsemistoimien on- nistuminen riippuu resurssien ja rahoituksen saatavuudesta. (Niskala & Palmuaro 2023, 120–121.) Seuraavat esimerkit havainnollistavat, miten yritykset voivat käytännössä raportoida jo-toteutetuista ja suunnitelluista toimista, joilla ilmastonmuutosta hillitään. Esimerkkeinä SSAB ja Voestalpine. SSAB ilmoittaa kestävyysraportissaan (2024), että yhtiön keskeisin hillitsemistoimi on siirtyminen pois masuuniin perustuvasta terästuotannosta. Masuuniin perustuvassa teräksentuotannossa hiiltä ja koksia käytetään pelkistimenä raudan valmistuksesta. Noin 90 % yhtiö aiheuttamista suorista, Scope 1 -luokan päästöistä syntyy viidestä Pohjoismaissa toimivasta masuunista. Yhtiö ilmoittaakin keskeiseksi toimekseen sen, että masuuni korvataan sähkökaariuuneilla ja masuuni- ja koksaamolai- tokset ajetaan alas. Loput, siis noin 10 prosenttia SSAB:n päästöistä yhtiö pyrkii vähentämään säh- köistämällä prosesseja ja siirtymällä fossiilivapaisiin polttoaineisiin. Yhtiö arvioi, että Scope 1 - 50 luokan päästöjen vähentäminen (eli masuunien alasajot) riittää kattamaan sekä luokkien Scope 1 ja 2 päästövähennystavoitteet. Scope 3 -päästöjen osalta yhtiö kertoo toimenpiteiden kartoittamisen olevan käynnissä. Voestalpine (2024) kertoo hillitsemistoimiensa olevan monivaiheinen prosessi. Ensimmäisessä vai- heessa yhtiö pyrkii vähentämään Scope 1 ja 2 -luokkien päästöjä. Keskeisenä toimenpiteenä tässä on siirtyminen hiiliperusteisesta tuotannosta sähköistettyyn teräksenvalmistukseen. Tapa on sama kuin SSAB:lla, sähkökaariuunien rakentaminen. Yhtiö ilmoittaa myös siirtyvänsä fossiilisten poltto- aineiden osalta asteittain sähköön ja uusiutuviin energialähteisiin (esim. biometaaniin). Tämän en- simmäisen vaiheen tavoite on tuottaa noin 2,5 miljoonaa tonnia vähäpäästöistä terästä vuodesta 2027–2028 alkaen. Ohjelmaan on investoitu kokonaisuudessaan 1,5 miljardia euroa, josta 498,9 miljoonaa on jo investoitu tilikauden 2024–2025 loppuun mennessä. Yhtiön investoinneista 134,4 miljoonaa euroa on EU-taksonomian mukaisia. Hillitsemistoimien toisessa vaiheessa yhtiö kiihdyt- tää päästövähennyksiään laajentamalla sähköterästuotantoaan ja käyttöönottamalla hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologioita. Tämän vaiheen tavoite on luopua jäljelle jääneistä fossiili- sista polttoaineista vuoteen 2035–2036 mennessä. Yhtiön hillitsemistoimien kolmas vaihe tähtää nettonollapäästöihin vuoteen 2049–2050 mennessä. Tähän tavoitteeseen yhtiö pyrkii korvaamalla fossiilisen raakarautakapasiteetin vedyllä, uusiutuvalla energialla ja em. hiilidioksidin talteenotto- teknologioilla. Scope 3 -päästöjen osalta yhtiö keskittyy toimittajayhteistyöhön vähentääkseen arvo- ketjunsa päästöjä. Toimittajilta vaaditaan hiilijalanjälkilaskelmia ja yhtiö pyrkii korvaamaan raaka- aineitaan kierrätysmateriaalilla. Arvoketjun päästöjä on tarkoitus vähentää vuoteen 2029–2030 mennessä 1,3 miljoonalla tonnilla. 3.5 Tiedonantovaatimukset, mittarit ja tavoitteet (MT) 3.5.1 ESRS E1-4. Ilmastonmuutoksen hillintään ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät tavoitteet Niskalan ja Palmuaron (2023, 122) mukaan ilmastostandardin ensimmäisessä mittareita ja tavoit- teita (MT) koskevassa alakohdassa käsitellään ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liit- tyviä tavoitteita ja raportointia. Tämän tiedonantovaatimuksen mukaan yrityksen tulee raportoinnis- saan esittää ilmastoon liittyvät tavoitteensa selkeästi. Ilmastotavoitteiden tulee liittyä sekä omista toiminnoista aiheutuvien päästöjen vähentämiseen sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Ta- voitteista raportoimisen tarkoitus on antaa yritykselle konkreettisia päämääriä, joihin se omilla il- mastotoimillaan pyrkii. 51 Raportoinnissaan yrityksen tulee antaa tiedoksi kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteensa tai muut ilmastoon liittyvät tavoitteensa (esim. energiatehokkuus-, tai uusiutuvaan energiaan liittyvät tavoitteensa). Asetetut kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteet tulee ilmoittaa joko hiilidiok- sidiekvivalenttitonneina (CO₂e) tai prosenttiosuutena perusvuoden päästöistä. Päästöt tulee ilmoittaa jaoteltuina Scope 1, 2 ja 3 -luokan päästöihin. Raportoinnissa olennaista on se, että tavoitteet ovat bruttotavoitteita. Tällöin ne eivät pidä sisällään päästöhyvityksiä tai vältettyjä päästöjä. Yrityksen on myös määriteltävä raportoinnilleen perusvuosi ja perusarvo. Nämä perusluvut toimivat vertailu- kohtana tavoitteiden toteutumista seurattaessa. Perusvuoden tulee edustaa yritykselle ”normaalia” vuotta, ja sen suositellaan olevan mahdollisimman tuore (enintään kolme vuotta ennen tavoitekau- den alkua). (Niskala & Palmuaro 2023, 122.) Päästöjen vähennystavoitteisiin on pakko sisällyttää vuoteen 2030 ulottuva tavoite. Mahdollisuuk- sien mukaan olisi hyvä olla myös pidemmän aikavälin tavoite, esimerkiksi vuoteen 2050 ulottuva. Yrityksen tulee kertoa, ovatko sen tavoitteet tieteellisesti perusteltuja ja tukevatko ne Pariisin ilmas- tosopimuksen 1,5 celsiusasteen tavoitetta. Lopuksi yrityksen tulee kuvata ne konkreettiset päästövä- hennyskeinot, joilla se pyrkii saavuttamaan päästövähennystavoitteensa. Päästövähennyskeinojen vaikutuksista on raportoitava erikseen jokaiseen Scope -luokkaan liittyen. Konkreettiset päästövä- hennyskeinot raportoidaan myös ilmastostandardin kohdassa E1-3. (Niskala & Palmuaro 2023, 122.) Niskalan ja Palmuaron (2023, 124) mukaan päästövähennystavoitteita ja päästövähennyskeinoja voi esittää esimerkiksi taulukkomuodossa tai graafisesti. Taulukko 6. Päästövähennystavoitteet, esimerkki (Niskala & Palmuaro 2023, 126). 52 Perusvuosi (2025) Vuoden 2030 ta- voite Vuoden 2035 ta- voite Vuoden 2050 tavoite Kasvihuonekaasupäästöt (ktCO₂e) 100 60 40 – Energiatehokkuus ja kulutuksen vähentäminen – –10 –4 – Materiaalitehokkuus ja kulutuk- sen vähentäminen – –5 – – Polttoaineen vaihtaminen – –2 – – Sähköistäminen – – –10 – Uusiutuvan energian käyttö – –10 –3 – Tuotteen poistaminen käytöstä asteittain – –8 – – Prosessin poistaminen käytöstä – –5 –3 – Muut – – – – Päästövähennystavoitteiden esittäminen taulukkomuodossa havainnollistaa tavoitteiden ajoittumista eri ajanjaksoille. Tavoitteiden esittäminen voi auttaa sidosryhmiä hahmottamaan yrityksen tavoittei- den sisällön paremmin. Edellä kuvatut vaatimukset ilmastoon liittyvien tavoitteiden asettamisesta konkretisoituvat esimerk- kien avulla. Seuraavat esimerkit havainnollistavat, miten yritykset raportoivat päästövähennysta- voitteistansa ja niiden toteuttamiskeinoista kestävyysraporteissaan. Esimerkeissä SSAB, Atria ja Voestalpine tuovat kaikki kestävyysraporteissaan esille, millaisia ilmastotavoitteita ne ovat asetta- neet. Yhtiöt ovat eri toimialoilta, joten on mielenkiintoista huomata erilaiset raportointierot toi- mialojen välillä. SSSAB (2024) raportoi päästövähennystavoitteistaan kunnianhimoisesti. Raportissa olevat vähen- nystavoitteet kattavat kaikki Scope -luokat, ja niiden tavoitteet on integroitu osaksi yhtiön operatii- vista johtamista. Yhtiön määrittämät tavoitteet on hyväksytty Science Based Targets -aloitteen toi- mesta, joten ne ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Yhtiö käyttää tavoitteissaan abso- luuttisia päästömääriä ja on asettanut seuraavat vähennystavoitteet. Ensinnäkin yhtiö pyrkii vähen- tämään absoluuttisia Scope 1–3 -luokan päästöjään 47,9 prosentilla lyhyellä aikavälillä (2033 men- nessä). Pitkällä aikavälillä (2045 mennessä) yhtiö pyrkii vähentämään päästöjään peräti 93 prosen- tilla. Nettonollapäästöihin yhtiö pyrkii vuoteen 2045 mennessä. Perusvuotena yhtiö käyttää vuoden 2018 päästötietoja. SSAB:n raportissa yhtiö ei listaa tavoitteitaan taulukko- tai graafiseen muotoon. Ainoastaan yhtiön kasvihuonekaasuinventaari (Scope 1–3 -luokkien päästöt) on taulukoitu ja pääs- tötavoitteet on esitetty erikseen. 53 Atria (2024) on myös päättänyt esittää päästövähennystavoitteensa tekstin muodossa. Yhtiön tavoit- teet ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa, ja ne on myös hyväksytty Science Based Tar- gets -aloitteen toimesta. Yhtiö on sitoutunut vähentämään Scope 1 ja 2 -luokkien päästöjään 42 pro- sentilla vuoteen 2030 mennessä, verrattuna perusvuoden 2020 tasoon. Absoluuttisena määränä vä- hennys tarkoittaa päästöjen muutosta 83500 tonnista 48500 tonniin, eli päästöt vähenevät noin 35000 tonnilla. Scope 3 -luokan päästöjä yhtiö pyrkii vähentämään 20 prosentilla tuotettua lihaton- nia kohden (2030 mennessä). Tämä päästövähennys tarkoittaa 380000 tonnin CO₂e vähennystä. At- ria ei kestävyysraportissaan käsittele päästövähennystavoitteitaan pitkällä aikavälillä (2050), vaikka tämä on määritelty pakolliseksi. Tämä jättää avoimeksi, onko yhtiöllä olemassa pitkän aikavälin strategiaa kasvihuonekaasujen täydelliseen vähentämiseen. Pitkän aikavälin tavoitteen puuttuminen tulisi perustella ja se varmasti nakertaa sidosryhmien luottamusta yhtiön ilmastotyöhön. Voestalpinen (2024) kestävyysraportin päästövähennystavoitteet on raportoitu selkeästi. Yhtiö on perusvuodekseen valinnut vuoden 2019 ja kertoo tavoitteistaan lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä ai- kavälillä. Lyhyellä aikavälillä (2029 mennessä) yhtiö pyrkii vähentämään Scope 1 ja 2 -päästöjään 30 prosentilla ja Scope 3 -päästöjä 25 prosentilla. Tavoitteet ovat SBT-aloitteen hyväksymiä. Keski- pitkä tavoite on vuoteen 2035 mennessä. Tällöin Voestalpine pyrkii vähentämään Scope 1 ja 2 - luokkien päästöjä 50 prosentilla. Pitkän aikavälin tavoite on nettonollapäästöt koko arvoketjun osalta vuoteen 2050 mennessä. Keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet eivät ole SBT-aloitteen hyväksymiä. Yhtiö ilmoittaa, että se noudattaa "well-below 2°C" -vähennyspolkua. Tämä vähen- nyspolku on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa, mutta yhtiö ei ole sitoutunut 1,5 asteen ta- voitteeseen. 1,5 asteen tavoite on kunnianhimoisempi tavoite, jota mm. SSAB noudattaa. 3.5.2 ESRS E1-5. Energiankulutus ja energialähteiden jakauma EFRAGin (2022) mukaan ilmastostandardin alakohta E1-5 koskee raportointia energian kokonais- kulutuksesta ja energialähteiden yhdistelmästä. Alakohdan tavoite on antaa sidosryhmille tietoa yri- tyksen absoluuttisesta energiankäytöstä, energiatehokkuuden kehityksestä, riippuvuudesta fossiili- siin polttoaineisiin (kivihiili, öljy, kaasu) sekä uusiutuvan energian määrästä yrityksen kokonais- energiankulutuksesta. Raportoinnissa yksikkönä käytetään megawattitunteja (MWh). Energiankulu- tuksesta ja energialähteiden yhdistelmästä voi raportoida esimerkiksi Niskalan ja Palmuaron (2023, 127) esimerkkitaulukon mukaan. Taulukko 7. Energiankulutus ja energialähteiden jakauma, esimerkki (Niskala & Palmuaro 2023, 127). 54 Energiankulutus ja energialähteiden yhdistelmä Vertailutieto Raportointivuoden tieto 1) Hiilestä peräisin olevan polttoaineen kulutus (MWh) 0 0 2) Raakaöljystä peräisin olevan polttoaineen kulutus (MWh) 10 9 3) Maakaasusta peräisin olevan polttoaineen kulutus (MWh) 1 900 1 000 4) Muista fossiilisista lähteistä peräisin olevan polttoaineen kulutus (MWh) 90 91 5) Ostetun fossiilisista lähteistä peräisin olevan sähkön, läm- mön, höyryn ja jäähdytyksen kulutus (MWh) 2 500 2 500 6) Fossiilisen energian kokonaiskulutus (MWh) (kohtien 1–5 summa) 4 500 3 600 Fossiilisten energialähteiden osuus energian kokonaiskulu- tuksesta (%) 45,0 % 40,0 % 7) Ydinvoimaan perustuvista lähteistä olevan energian kulu- tus (MWh) 1 000 1 000 Ydinvoiman osuus energian kokonaiskulutuksesta (%) 10 % 11 % 8) Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan polttoaineen kulutus (ml. biomassa, biokaasu, uusiutuva vety jne.) (MWh) 0 0 9) Ostetun uusiutuvista lähteistä peräisin olevan sähkön, lämmön, höyryn ja jäähdytyksen kulutus (MWh) 4 500 4 400 10) Itse tuotetun uusiutuvan energian kulutus (muusta kuin polttoaineesta peräisin oleva) (MWh) 0 0 11) Uusiutuvan energian kokonaiskulutus (MWh) (kohtien 8– 10 summa) 5 500 5 400 Uusiutuvien energialähteiden osuus kokonaisenergiankulu- tuksesta (%) 55,0 % 60,0 % Energian kokonaiskulutus (MWh) (kohtien 6 ja 11 summa) 10 000 9 000 Taulukko 5 kokoaa esimerkkiyrityksen energian kokonaiskulutuksen ja eri energialähteiden ja- kauman, verraten niitä vertailuvuoden tietoihin. Taulukon avulla voidaan seurata, miten yritys edis- tyy energiatehokkuudessa ja uusiutuvan energian käyttöönoton tavoitteissaan. Energian kokonaiskulutuksen ja eri energialähteiden jakauman lisäksi yrityksen tulee raportoida myös energiaintensiteetistään. Energiaintensiteetti voidaan laskea suhteuttamalla yrityksen energian kokonaiskulutus sen liikevaihtoon. Energianintensiteetin laskiessa yritys on onnistunut parantamaan energiatehokkuuttaan. (Niskala & Palmuaro 2023, 128.) Edellä esiteltyjen raportointivaatimusten edellyttää, että yritykset pystyvät kertomaan energiankulu- tuksestaan luotettavasti sekä esittämään sen kehityksen sidosryhmille. Luotettava raportointi energi- ankulutuksesta sisältää energianlähteiden jakauman, uusiutuvan energian osuuden kehityksen tar- kastelun sekä suhteellisen riippuvuuden fossiilisista polttoaineista. Suomalainen, hisseihin ja 55 liukuportaisiin erikoistunut teollisuusyritys KONE on onnistunut raportoinnissaan hyvin. KONE käsittelee kestävyysraportissaan (2024) energian kokonaiskulutustaan sekä eri energialähteiden ja- kaumaa selkeästi. Kestävyysraportissa yhtiö vertaa vuoden 2024 tietojaan vertailuvuoden 2023 tie- toihin. Taulukko 8. KONEen energiankulutus ja eri energialähteiden jakauma (KONE, Kestävyysraportti 2024). MWh 2024 2023 Hiilestä ja hiilituotteista peräisin oleva poltto- aine 0 0 Raakaöljystä ja öljytuotteista peräisin oleva polttoaine (josta 99 % on ajoneuvojen poltto- aineita) 419 000 421 700 Maakaasusta peräisin oleva polttoaine 11 900 28 700 Muista fossiilisista lähteistä peräisin oleva polttoaine 0 0 Ostettu tai hankittu fossiilisista lähteistä pe- räisin oleva sähkö, lämpö, höyry ja jäähdytys 8 600 14 700 Fossiilisen energian kokonaiskulutus 440 400 465 100 Fossiilisten energialähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta (%) 82 % 87 % Ydinvoimaan perustuvista lähteistä peräisin olevan energian kulutus 0 0 Ydinvoiman osuus energian kokonaiskulutuk- sesta (%) 0 % 0 % Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan poltto- aineen kulutus biomassa mukaan lukien 500 700 Biokaasu 19 600 0 Ostettu tai hankittu uusiutuvista lähteistä pe- räisin oleva sähkö, lämpö, höyry ja jäähdytys 70 600 65 100 Itse tuotetun muusta kuin polttoaineesta pe- räisin olevan uusiutuvan energian kulutus 8 900 6 200 Uusiutuvan energian kokonaiskulutus 99 600 72 600 Uusiutuvien energialähteiden osuus koko- naisenergiankulutuksesta (%) 18 % 13 % Energian kokonaiskulutus 540 000 537 100 Taulukko kertoo, että KONEen kokonaisenergiankulutus on noussut vuodesta 2023 vuoteen 2024 noin 2900 megawattitunnilla. Yhtiön suurin energianlähde on fossiiliset polttoaineet, joiden osuus on vähentynyt 5 prosenttiyksikköä perusvuoteen verrattuna. Uusiutuvan energian käyttö on lisään- tynyt selkeästi, 5 prosenttiyksiköllä. Uusiutuvan energian osuutta kasvattaa reilusti biokaasun käyt- töönotto. Ydinenergiaa yhtiö ei ole käyttänyt vuosina 2023 ja 2024 ollenkaan. KONEen energian 56 kokonaiskulutus on siis pysynyt melko samana, mutta uusiutuvan energian käyttö on kasvanut. Tau- lukon mukaan yhtiö tekee siis siirtymää kohti uusiutuvia energianlähteitä ja vähentää fossiilisen energian kulutusta. 3.5.3 ESRS E1-6. Kasvihuonekaasujapäästöjä koskevat tiedot ESRS E1-6 -tiedonantovaatimus käsittelee yrityksen kasvihuonepäästöjä. Tiedonantovaatimuksen mukaan yrityksen tulee raportoida päästönsä hiilidioksidiekvivalenttitonneina, jaoteltuna Scope 1–3 -luokkien päästöihin. Raportointi perustuu GHG-protokollaan. Scope 1 -luokan päästöt kattavat yri- tyksen omasta toiminnasta aiheutuvat suorat päästöt (esim. fossiilisten polttoaineiden käyttö), Scope 2 -päästöt liittyvät ostettuun energiaan (esim. sähkö) ja Scope 3 -päästöihin sisältyvät kaikki arvo- ketjun epäsuorat päästöt (esim. kuljetukset ja elinkaaren loppupään päästöt). Tarkempi ohjeistus päästöjen jaottelusta Scope 1–3 -luokkien päästöihin löytyy luvusta 2.1.2. Niskalan ja Palmuaron (2023, 134) yrityksen tulee esittää kokonaispäästönsä Scope 1–3 -päästö- luokkien kasvihuonekaasupäästöjen summana. Scope 2 -päästöluokan osalta yrityksen tulee esittää päästöt sekä sijaintiperusteisella että markkinaperusteisella menetelmällä. Sijaintiperusteinen las- kentatapa tarkoittaa sitä, että yritys laskee ostetun energian päästönsä käyttämällä maan sähköntuo- tannon keskimääräistä päästöintensiteettiä. Markkinaperusteinen laskentatapa puolestaan ottaa huo- mioon yrityksen tekemät valinnat energianhankinnassa. Esimerkiksi uusiutuvan energian ostosopi- mukset ja alkuperätakuut otetaan huomioon. Markkinaperusteinen laskentatapa kertoo siis yrityksen tosiasialliset päästöt ostetusta energiasta. Sijainti- ja markkinaperusteisen laskentatavan tuloksissa voi olla suuriakin eroja. Jos yritys ostaa uusiutuvaa energiaa, mutta toimii esimerkiksi maassa, jossa energiantuotanto on hiilipainotteista, erot voivat olla suuret. Yrityksen tulee esittää kasvihuonekaasupäästönsä taulukon muodossa. Taulukossa on syytä eritellä eri päästöluokat, ja niiden tuloksia verrataan perusvuoden tietoihin. Taulukossa kerrotaan raportoin- tivuoden päästöt ja ilmoitetaan päästövähennystavoitteet tuleville vuosille. Päästövähennystavoitteet voidaan esittää esimerkiksi vuosille 2030 ja 2050. Raportointi taulukon muodossa mahdollistaa päästöjen kehityksen tehokkaan seurannan ja helpotta lukijaa arvioimaan yrityksen päästöjen kehi- tystä. Taulukko voidaan esittää Niskalan ja Palmuaron (2023, 135) taulukon mukaisesti. Taulukko 9. Kasvihuonekaasujen esittäminen taulukossa, esimerkki (Niskala & Palmuaro 2023, 135). 57 Toteutuneet päästöt Välitavoitteet ja tavoitevuodet Perus- vuosi 2023 Vertailu- tieto 2024 Raportoin- tivuosi 2025 Muu- tos-% 2025 2030 2050 Vuotuinen %-tavoite / perus- vuosi Scope 1 -päästöt Scope 1 -bruttopäästöt (tCO₂e) 270 000 250 000 243 000 –10 % 240 000 120 000 0 –3,7 % Päästökauppajärjestel- mien piiriin kuuluvien Scope 1 -päästöjen osuus (%) 90 % 92 % 94 % – – – – – Scope 2 -päästöt Sijaintiperusteiset Scope 2 -bruttopäästöt (tCO₂e) 200 000 200 000 180 000 –10 % 180 000 50 000 0 –3,7 % Markkinaperusteiset Scope 2 -bruttopäästöt (tCO₂e) 175 000 125 000 25 000 –85 % 25 000 0 0 –3,7 % Merkittävät Scope 3 -päästöt Epäsuorat Scope 3 -koko- naisbruttopäästöt (tCO₂e) 2 000 000 2 000 000 1 800 000 –20 % – – – – 1. Ostetut tavarat 1 600 000 1 600 000 1 500 000 –6,25 % 1 500 000 1 200 000 600 000 –2,3 % 2. Tuotantohyödykkeet 50 000 50 000 45 000 –10 % – – – – 3. Polttoaineeseen ja energiaan liittyvät toimin- not 25 000 25 000 24 000 –4 % – – – – 4. Tuotantoketjun alku- pään kuljetukset 25 000 25 000 21 000 –16 % – – – – 5. Toiminnassa muodos- tuva jäte 5 000 5 000 5 000 –0 % – – – – 6. Liikematkustaminen 2 500 2 500 2 600 +4 % – – – – 7. Työsuhteisten työnteki- jöiden työmatkaliikenne 2 500 2 500 2 400 –4 % – – – – 8. Arvoketjun alkupään (it- selle) vuokratut omaisuus- erät – – – – – – – – 9. Kuljetukset tuotantoket- jun loppupäässä 100 000 90 000 80 000 –20 % 80 000 55 000 50 000 –1,85 % 10. Myytyjen tuotteiden ja- lostus 20 000 20 000 20 000 0 % – – – – 11. Myytyjen tuotteiden käyttö 170 000 180 000 100 000 –41 % 100 000 75 000 50 000 –2,6 % 12. Myytyjen tuotteiden käsittely käyttöiän lopussa – – – – – – – – 13. Arvoketjun loppupään (ulospäin) vuokratut omai- suuserät – – – – – – – – 14. Franchising – – – – – – – – 15. Investoinnit – – – – – – – – Kokonaispäästöt Kokonaispäästöt (sijainti- perusteiset) (tCO₂e) 2 470 000 2 450 000 2 223 000 –10 % – – – – Kokonaispäästöt (markki- naperusteiset) (tCO₂e) 2 445 000 2 375 000 2 068 000 –15 % – – – – 58 Taulukossa esitetyt raportointitiedot osoittavat, missä määrin esimerkkiyritys on onnistunut vähen- tämään päästöjään perusvuoteen verrattuna. Kokonaispäästöjen vähentäminen on keskeinen mittari yrityksen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Taulukon esimerkkiyritys on arvioinut, että Scope 3 - päästöluokan luokat 8, 12, 13, 14 ja 15 eivät ole olennaisia sen toiminnalle. Tästä syystä yritys ei ole antanut tietoja näistä luokista. ESRS E1-6 -standardin tiedonantovaatimuksiin kuuluu, että yrityksen tulee raportoida sen kasvi- huonekaasupäästöintensiteetistä. Kasvihuonekaasupäästöintensiteetti saadaan laskettua suhteutta- malla yrityksen kokonaispäästöt sen liikevaihtoon. Kasvihuonekaasupäästöintensiteetti tulee ilmoit- taa sekä sijainti- että markkinaperusteisella laskentatavalla laskettuna. Myös kasvihuonekaasupääs- töintensiteetti voidaan esittää taulukon muodossa, jotta sen kehitystä voidaan verrata perusvuoteen. ESRS E1-6 -tiedonantovaatimus on yksi standardin laajimmista tiedonantovaatimuksista. Jotta päästöjen raportointi ja käytännön toteutus olisi helpompi ymmärtää, tarkastellaan esimerkkiä hy- västä ja selkeästä tavasta raportoida päästöt. Hyvän esimerkin päästötietojen esittämisestä taulukko- muodossa tarjoilee KONE (2024) kestävyysraportissaan. Taulukko 10. Kasvihuonekaasujen esittäminen taulukkomuodossa (KONE, Kestävyysraportti 2024). 59 Takautuva Virstanpylväät ja tavoitteet Perusvuosi 2018 2023 2024 Muutos 2023– 2024 2025, % 2030, % Vuotuinen % tavoite / perusvuosi Scope 1 -päästöt Scope 1 -nettopäästöt (tCO₂e) 119 600 114 000 108 600 –5 % –32 % –50 % –9 % Päästökauppajärjestelmien piiriin kuuluvien Scope 1 - päästöjen osuus (%) – – – – – – – Scope 2 -päästöt Sijaintiperusteiset Scope 2 - bruttopäästöt (tCO₂e) 36 900 32 000 32 600 2 % – – – Markkinaperusteiset Scope 2 -bruttopäästöt (tCO₂e) 35 100 2 500 1 400 –44 % –32 % –50 % –96 % Merkittävät Scope 3 -päästöt Epäsuorat Scope 3 -koko- naisbruttopäästöt (tCO₂e) – 12 652 900 11 555 700 –8,7 % – – – 1. Ostetut tavarat ja palvelut 4 285 300 4 410 400 4 125 400 –6,46 % – –40 % (tuoteti- lausta kohti) – 4. Tuotantoketjun alkupään kuljetukset – 108 600 107 400 –1,10 % – – – 5. Toiminnassa muodostuva jäte – 2 600 1 900 –27 % – – – 6. Liikematkustaminen – 18 000 20 200 12 % – – – 11. Myytyjen tuotteiden käyttö Käyttöikä (sisältyy Scope 3 - bruttosummaan) 8 308 800 8 113 300 7 300 800 – – –40 % (tuoteti- lausta kohti) – Vuosittainen (ei sisälly Scope 3 -bruttosummaan) 387 600 364 000 328 500 – – – – Kokonaispäästöt Kokonaispäästöt (sijaintipe- rusteiset) (tCO₂e) – 12 798 400 11 696 900 – – – – Kokonaispäästöt (markkina- perusteiset) (tCO₂e) – 12 769 400 11 665 700 – – – – KONEen (2024) kestävyysraportissa esitellyssä kasvihuonekaasupäästöjen taulukossa yhtiö on ra- portoinut päästöistään kattavasti. Scope 1 -päästöt on raportoitu nettomääräisesti, sillä yhtiö on vä- hentänyt luvusta biokaasun ja muiden vähäpäästöisten polttoaineiden käytöstä saatavat kompensaa- tiot. Yhtiö on kuitenkin jättänyt tavoitteet -osiosta monta kohtaa tyhjäksi. Tämä johtuu siitä, että yritys on katsonut niiden olevan merkittävyysarvioinnissa alhaisen prioriteetin tavoitteita. Scope 1 - luokassa yhtiö on jättänyt päästökauppaan kuuluvien päästöjen osuuden merkitsemättä, sillä yhtiö ei ole mukana päästökauppajärjestelmässä. Yhtiö on myös katsonut, että sen toiminnalle oleellisia Scope 3 -luokkia on vain kategoriat 1, 4, 5, 6 ja 11. Tämäkin rajaus perustuu yhtiön tekemään olen- naisuusarviointiin, jossa kunkin kategorian osuutta kokonaispäästöistä on arvioitu. KONE (2024) on 60 kestävyysraportoinnissaan ilmoittanut myös kasvihuonekaasupäästöjensä intensiteetin selkeästi, taulukon muodossa. Taulukko 11. Kasvihuonekaasupäästöjen intensiteetin esittäminen taulukkomuodossa (KONE, Kestävyysra- portti 2024). Kasvihuonekaasujen intensi- teetti nettotuottoa kohti 2024 2023 Kokonaispäästöt (sijaintiperus- teiset) liikevaihtoa kohti (tCO₂e/Me) 1 054,3 1 168,6 Kokonaispäästöt (markkinape- rusteiset) liikevaihtoa kohti (tCO₂e/Me) 1 051,5 1 165,9 KONE (2024) on siis vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjen intensiteettiään vuodesta 2023 vuoteen 2024. Tämä merkitsee yleistä parannusta yhtiön aiheuttamien päästöjen tehokkuudessa. Kasvihuo- nekaasupäästöjen intensiteetin kasvu puolestaan merkitsisi, että aiheutetut päästöt suhteessa liiketoi- mintaan kasvaisivat, joka viittaa tehokkuuden heikkenemiseen. 3.5.4 ESRS E1-7. Päästöhyvitykset ESRS E1-7 käsittelee yrityksen päästöhyvitysten käyttöä osana sen ilmastotavoitteita. Yrityksen tu- lee raportoida siitä, kuinka paljon se on poistanut tai varastoinut kasvihuonekaasuja (hiilidioksi- diekvivalenttitonneina). Päästöhyvityksiä ei kuitenkaan voi vähentää E1-6 -standardin kokonais- päästöistä, vaan ne tulee esittää erikseen. Raportoitavista päästöhyvityksistä yrityksen tulee erotella omaan toimintaan ja arvoketjuun liittyvät päästöhyvitykset sellaisista päästöhyvityksistä, jotka ovat peräisin ulkopuolisista ilmastohankkeista ja ostetuista päästöhyvityksistä. (Niskala & Palmuaro 2023, 138.) Omaan toimintaan ja arvoketjuun liittyvä päästöhyvitys voi esimerkiksi olla yrityksen omistama biohiililaitos, jonka toiminta sitoo maaperään hiiltä. Tällöin yrityksen oma toiminta tuot- taa päästöhyvitystä. Arvoketjun ulkopuolinen päästöhyvitys voi esimerkiksi olla hiilinieluohjelmaan osallistuminen ostamalla päästöhyvityksiä. Tällöin osallistuminen on lähinnä rahoituksellista ja pas- siivista. ESRS E1-7 -standardin tavoite on lisätä läpinäkyvyyttä yrityksen toimista, joilla se pyrkii poista- maan ilmakehästä kasvihuonekaasuja pysyvästi, erityisesti nettonollatavoitteeseen pääsemiseksi. 61 Nettonollatavoitteeseen pääseminen tarkoittaa sitä, että yrityksen päästöt ja päästöhyvitykset ovat tasapainossa. Tavoitteeseen pääseminen merkitsee sitä, että yritys on ensin vähentänyt päästöjään 90–95 prosentilla ja jäljelle jääneet päästöt kumotaan päästöhyvityksillä. Standardi pyrkii tuomaan esiin yrityksen päästöhyvitysten määrän ja laadun. Päästöhyvityksiä voidaan käyttää tukena arvioi- taessa yrityksen hiilineutraaliusväitteitä. Tästä syystä päästöhyvitysten tulee olla uskottavia, jotta ne eivät heikennä yrityksen päästövähennysten luotettavuutta. (Niskala & Palmuaro 2023, 138.) Yri- tyksen omaan toimintaan ja arvoketjuun liittyviä päästöhyvityksiä pidetään usein aktiivisena ja pit- käaikaisena sitoutumisena päästöjen vähentämiseen. Kun taas ostetut, arvoketjun ulkopuoliset pääs- töhyvitykset voidaan tulkita ympäristövastuun viherpesuksi. Jos yritys kuitenkin käyttää arvoketjun ulkopuolisia päästöhyvityksiä, niiden tulee olla laadukkaita ja varmennettuja, jotta ne aidosti tuke- vat yrityksen ilmastostrategiaa. 3.5.5 ESRS E1-8. Hiilen sisäinen hinnoittelu ESRS E1-8 -standardin mukaan yrityksen on tiedotettava, soveltaako se sisäistä hiilen hinnoittelua ja sitä, miten se tukee yrityksen ilmastotavoitteiden toteutumista. Yrityksen on kuvattava järjestel- män toimintatapa, sekä sen soveltaminen yrityksen eri toiminnoissa ja alueilla. Raportissa tulee ku- vata esimerkiksi yrityksen käyttämät varjohinnat, sisäiset hiilimaksut tai hiilirahastot. Raportissa tulee myös kertoa, kuinka suuri osuus yrityksen kokonaispäästöistä (Scope 1–3) lukeutuu hiilen si- säisen hinnoittelun piiriin. (Niskala & Palmuaro 2023, 139.) Edellä kuvattuja tiedonantovaatimuksia voidaan konkretisoida todellisen esimerkin avulla. Hiilen sisäistä hinnoittelua voidaan havainnollis- taa tarkastelemalla Nestettä, joka on jo ottanut menetelmän käyttöön osana strategista päätöksente- koaan. Suomalaisen kestävyysraportoinnin kontekstissa ESRS E1-8 -standardin raportointi on harvinaista. Suomalainen energiayhtiö Neste (2024) kuitenkin raportoi hiilen sisäisestä hinnoittelusta kestävyys- raportissaan. Neste hyödyntää sisäistä hiilen hinnoittelua investointilaskelmissaan, liiketoiminta- mahdollisuuksien arvioinnissa ja strategisessa suunnittelussa kaikissa toiminnoissaan ympäri maail- man. Yhtiön sisäinen hiilen hinnoittelu kattaa Scope 1–2 -luokkien päästöt. Yhtiön asettama lyhyen aikavälin hinta oli 100 €/tCO₂e, jonka on tarkoitus nousta vuoteen 2030 mennessä yli 120 €/tCO₂e. Yhtiön määrittämä hinta perustuu EU:n päästökauppajärjestelmän asettamiin hintoihin ja ennustei- siin. Käytännössä Nesteen hiilen sisäinen hinnoittelu tarkoittaa siis sitä, että yhtiö lisää tekemiinsä inves- tointi- ja strategiapäätöksiin ”hiilikustannuksen”. Keinotekoinen hiilikustannus otetaan siten huomi- oon uusia hankkeita suunnitellessa. Jos jokin uusi hanke aiheuttaisi Nesteelle esimerkiksi 5 000 62 tonnin Scope 1–2 -luokkien päästöt vuosittain, yhtiö laskisi sen kustannusvaikutukseksi. Tässä ta- pauksessa 5 000 tonnin päästöt aiheuttaisivat yhtiölle 500 000 euron kustannusvaikutuksen, 100 €/tCO₂e -arvolla laskettaessa. Summa otetaan huomioon kannattavuuslaskelmissa ja sen tavoite on ohjata investointeja päästövähennyksiä kohti jo aikaisessa vaiheessa, ennen kuin sääntely pakottaa siihen. Sisäinen hiilen hinnoittelu kannattavuuslaskelmissa saa siis vähäpäästöiset investoinnit vai- kuttamaan houkuttelevilta. ESRS E1-8 -standardin mukainen raportointi on yleisempää Nesteen kaltaisilla yhtiöillä, jotka toimivat päästöintensiivisillä aloilla (esim. energiantuotanto, kemianteolli- suus). Näillä aloilla kasvihuonekaasupäästöt ovat merkittävä kustannustekijä, joten hiilen sisäinen hinnoittelu helpottaa päästöihin liittyvien kustannusten hallitsemista. 3.5.6 ESRS E1-9. Ilmastonmuutoksen riskien ja mahdollisuuksien taloudelliset vaikutuk- set ESRS E1-9 -standardin mukaan yrityksen tulisi raportoida ilmastonmuutokseen liittyvistä fyysisistä riskeistä, siirtymäriskeistä sekä mahdollisuuksista ja niiden vaikutuksesta yrityksen taloudelliseen asemaan. Standardin tavoite on antaa kokonaisvaltainen kuva siitä, miten ilmastonmuutokseen liit- tyvät riskit vaikuttavat yrityksen taloudelliseen asemaan ja tulokseen lyhyellä, keskipitkällä ja pit- källä aikavälillä. Ilmastoriskejä ja -mahdollisuuksia on mahdollistaa havainnoida taulukon muo- dossa. (Niskala & Palmuaro 2023, 141–142.) Taulukko 12. Ilmastonmuutoksen potentiaaliset vaikutukset taloudelliseen asemaan ja tulokseen (Niskala & Palmuaro 2023, 141). 63 Vaikutus taloudelliseen asemaan Vaikutus tulokseen Fyysiset riskit Omaisuuserät: • Fyysisille riskeille alttiiden omaisuuserien määrä • Lista omaisuuseristä, jotka ovat altistu- neet merkittäville fyysisille riskeille Tuotot: • Fyysisille riskeille altistu- nut osuus yrityksen liike- vaihdosta Kulut: • Fyysisten riskien varautu- misen aiheuttamat lisä- kustannukset Siirtymäriskit Omaisuuserät: • Mahdollisesti arvoaan menettäneiden omaisuuserien määrä • Kiinteistöomaisuus (energiatehokkuus- luokittain jaoteltuna) Vastuut: • Päästökauppajärjestelmistä (mahdolli- sesti) syntyvät velvoitteet • Päästöhyvitysten ostoa tulevaisuudessa koskevista sitoumuksista (mahdollisesti) syntyvät velvoitteet Tuotot: • Siirtymäriskeille altistunut osuus yrityksen liikevaih- dosta Kulut: • Siirtymäriskeihin varautu- misen aiheuttamat lisä- kustannukset Mahdollisuudet • Vähähiilisten tuotteiden ja palveluiden/sopeutumisratkaisujen markkinoiden volyymi • Kustannussäästöt Taulukossa eritellään fyysisten- ja siirtymäriskien ja mahdollisuuksien vaikutuksia yrityksen talou- delliseen asemaan. Standardi pyrkii tuomaan esiin konkreettisia mittareita (esim. omaisuuserien arvo sekä määrä), joilla yritys tunnistaa ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä ja mahdollisuuksia. Tietojen esittäminen taulukon muodossa havainnollistaa, miten riskit vaikuttavat sekä omaisuuden arvoon että suoraan tulokseen kustannuksina. 64 4 Muut ESRS-standardit ESRS E1 -standardin lisäksi CSRD-direktiivi velvoittaa yrityksiä raportoimaan myös muista kestä- vyyteen liittyvistä aiheista. Raportoivan yrityksen on hyvä olla tietoinen kaikista ESRS-raportoinnin ulottuvuuksista, vaikka EU ei velvoitakaan niistä raportoimaan. 4.1 ESRS E2–E5 ESRS-standardit on jaoteltu ESG-tekijöittäin. E-kategorian alle sijoittuvat tiedonantovelvollisuudet koskevat ympäristöön liittyvää raportointia. ESRS E1 -ilmastostandardin lisäksi standardit E2, E3, E4 ja E5 käsittelevät ympäristöä. 4.1.1 ESRS E2, Pilaantuminen ESRS E2 -standardi käsittelee yritysten aiheuttamaa saastumista. Standardin tarkoitus on varmistaa se, että yrityksen raportoivat toiminnastaan aiheutuvasta saastumisesta. Standardi tarkastelee yrityk- sen toiminnan ja sen arvoketjun vaikutuksia ilman, veden ja maan pilaantumiseen. (Niskala & Pal- muaro 2023, 144–146.) Saasteita esiintyy monessa muodossa. Standardia sovelletaankin ilmansaasteisiin (esim. hiukkas- päästöt), vesistöjen saastumiseen (esim. raskasmetallit), maaperän saastumiseen (esim. torjunta-ai- neet), melu-, valo- ja lämpösaasteisiin sekä haitallisten kemikaalien ja jätteiden aiheuttamiin saas- teisiin. Yritysten on syytä raportoida saastumisen lähteistä (kuinka paljon ja millaisia päästöjä toi- minta aiheuttaa) ja siitä, miten päästöt vaikuttavat ihmisiin ja ympäristöön. Lisäksi yrityksen on syytä raportoida saastumiseen liittyviä riskejään ja toimenpiteitä saasteiden vähentämiseksi. (EFRAG: ESRS E2 2022.) Saastumisen määrää on syytä mitata ja asettaa tavoitteet saastumisen vähentämiselle. Seuraavien vuosien kestävyysraporteissa yrityksen tulee raportoida, miten saastuttamisen määrä on muuttunut suhteessa tavoitteisiin. E2-standardi noudattaa myös kaksoisolennaisuuden periaatetta. Yritys rapor- toi siis sekä sen vaikutuksista ympäristöön, että saastumiseen liittyvistä liiketoimintariskeistä. Yri- tyksille ESRS E2-standardin mukainen raportointi tarkoittaa saastumisen hallintastrategian kehittä- mistä esimerkiksi investoimalla puhtaampiin teknologioihin. (EFRAG: ESRS E2 2022.) 65 4.1.2 ESRS E3, Vesivarat ja merten luonnonvarat ESRS E3 -standardi käsittelee veden ja merten luonnonvarojen kestävää käyttöä ja suojelua. Tie- donantovaatimukset tähtäävät siihen, että yritys raportoi oman toimintansa arvoketjun alun ja lopun vaikutuksista vesivaroihin. Standardi velvoittaa yrityksiä raportoimaan vesivaroihin ja merten luon- nonvaroihin liittyvistä riskeistä ja mahdollisuuksista. Haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi tehtä- vistä toimista tehdään selvitys, kuten myös vedenkulutuksen vähentämisestä ja luonnonvarojen suo- jelemisesta. Standardi ohjeistaa yrityksiä myös kuvaamaan, miten sen toiminta edistää EU:n vihreän kehityksen ohjelman (EU Green Deal) tavoitteita. (Niskala & Palmuaro 2023, 157.) Raportoitaviin sisältöihin kuuluu yleiskuvaus veden ja merivarojen käytöstä, joka kuvaa yrityksen vaikutuksen veteen ja merivaroihin. Seuraavaksi yritys kertoo toimintalinjoistaan, joilla se pyrkii hallitsemaan vedenkäyttöään. Esimerkiksi toimintatavat vesistönsuojeluun ja vedenkäytön tehosta- miseen sekä palautukseen. Raportoijan on myös määriteltävä tavoitteet vedenkäytön vähentämiselle ja tehostamiselle. Kestävyysraportissa nämä asiat tulee raportoida selkeästi ja konkreettisesti. Ta- voitteiden täyttymistä seurataan erilaisilla mittareilla, esimerkiksi vedenoton määrät ja lähteet (esim. pintavesi tai pohjavesi). (EFRAG: ESRS E3 2022.) 4.1.3 ESRS E4, Biologinen monimuotoisuus Biologisen monimuotoisuus ja ekosysteemit -standardin tavoite on kuvata yrityksen toiminnan vai- kutuksia luonnon monimuotoisuuteen koko arvoketjun osalta. Standardi velvoittaa yrityksiä tarkas- telemaan vaikutuksiaan biodiversiteettiin ja ekosysteemeihin, sekä arvioimaan yrityksen riskejä ja mahdollisuuksia. Standardi ohjaa yrityksiä tekemään selkoa sekä negatiivisista että positiivisista vaikutuksistaan biodiversiteettiin, sekä toimenpiteistä vaikutustensa hallitsemiseksi. Standardi on yhteydessä EU:n biodiversiteettistrategiaan ja luontodirektiiveihin, joiden yhteisenä tavoitteena on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä. (Niskala & Palmuaro 2023, 167–168.) Raportoinnissa yritysten tulee arvioida toimintansa vaikutusta biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin. Yritykset voivat arvioida vaikutuksiaan esimerkiksi maankäytöllään ja vaikutuk- sillaan luontokatoon. Vaikutukset tulee ottaa huomioon koko arvoketjun aikana, ei siis vain oman toiminnan osalta. (EFRAG: ESRS E4 2022.) Tiedonantovaatimuksiin kuuluu yrityksen selonteko siitä, miten sen strategia huomioi biodiversi- teettiin liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet. Keskeisen strategiaan liittyvä raportoitava asia on sen resilienssi suhteessa biodiversiteettiin. Kuinka hyvin yrityksen strategia siis kestää fyysisiä 66 riskejä (esim. luonnonkatastrofit), siirtymäriskejä (esim. sääntelyn kiristyminen) ja järjestelmäris- kejä (esim. ekosysteemin romahdus). Raportoinnissa otetaan huomioon myös toimintaperiaatteet, jotka kuvaavat biodiversiteetin suojeluun liittyvät periaatteet (esim. miten metsäkatoa ehkäistään). Raportissa mainitaan myös yrityksen tavoitteet biodiversiteetin vahvistamiseksi. (Niskala & Pal- muaro 2023, 172–186.) 4.1.4 ESRS E5, Resurssien käyttö ESRS E5 -standardi käsittelee resurssien käyttöä ja kiertotaloutta. Standardin tavoite on raportoida yrityksen sekä myönteisistä että kielteisistä vaikutuksista resursseihin liittyen. Raportoitavia asioita ovat resurssien käyttö, resurssitehokkuus, rajallisten resurssien ehtymisen ehkäisy sekä uusiutuvien resurssien kestävä hankinta ja käyttö. Standardin on tarkoitus sisältää myös yrityksen toteuttamia toimia, joilla se ehkäisee resurssien käytöstä aiheutuvia vaikutuksia. Yrityksen tulee standardin mu- kaisesti raportoida myös siitä, miten se aikoo mukauttaa strategiaansa muistuttamaan enemmän kes- tävän kehityksen periaatteita. Strategiaan tulee siis sisällyttää suunnitelmia esimerkiksi siitä, miten jätteet minimoidaan ja miten resursseja ja materiaaleja käytetään mahdollisimman tehokkaasti tuo- tannossa. Yrityksen tulee raportoida myös siitä, millaisia resurssiriippuvuuteen liittyviä taloudellisia riskejä ja mahdollisuuksia siihen kohdistuu eri aikajänteillä. (Niskala & Palmuaro 2023, 188.) Standardin tiedonantovaatimuksiin kuuluu kuvaus siitä, miten yritys käyttää luonnonvaroja ja miten se aiheuttaa vaikutuksia, mahdollisuuksia tai riskejä kiertotalouden näkökulmasta. Toinen tiedonan- tovaatimus liittyy siihen, miten yritys aikoo hallita luonnonvarojen käyttöään. Suunnitelma voi olla esimerkiksi siirtymä uusiutumattomista luonnonvaroista uusiutuviin. Direktiivin mukaisesti yrityk- sen tulee kuvata politiikat, jotka ohjaavat siirtymistä kohti kiertotalouden tavoitteita. Politiikat voi- vat olla esimerkiksi resurssitehokkuuteen tai tuotteiden elinkaaren pidentämiseen liittyviä. Lisäksi on raportoitava konkreettisista teoista, joilla politiikat on otettu käyttöön. Konkreettisia toimia on esimerkiksi kierrätysmateriaalien käytön lisääminen tai investoinnit uusiin teknologioihin. Neljäs tiedonantovelvoite liittyy tavoitteisiin. Yrityksen tulee raportoida: raaka-aineiden käytön minimoin- tiin, uusiutuvien resurssien käyttöönottoon ja jätteenkäsittelyyn liittyviin tavoitteisiin. Viides ja kuu- des tiedonantovelvoite liittyvät resurssien sisään- ja ulostuloon. Resurssien sisääntulosta yrityksen tulee raportoida tietoja käytetyistä materiaaleista ja niiden alkuperästä; esimerkiksi kierrätysmateri- aalien osuus. Resurssien ulostulosta raportointi tarkoittaa tietoja jätteistä ja tuotteista; ovatko tuot- teet kierrätettäviä ja paljonko jätettä syntyy. Viimeinen tiedonantovelvoite liittyy resurssien käy- töstä johtuviin taloudellisiin vaikutuksiin; miten resurssienkäytön mahdollisuudet ja riskit vaikutta- vat yrityksen toimintaan taloudellisesti. (EFRAG: ESRS E5 2022.) 67 4.2 ESRS S1–S4 ESG-tekijöiden S-kategoria käsittelee tiedonantovelvollisuuksia, jotka koskevat sosiaalisia näkökul- mia ja yrityksen vaikutusta ympäröiviin ihmisiin. Standardit S1, S2, S3 ja S4 liittyvät yrityksen omiin sekä arvoketjun työntekijöihin, paikallisiin yhteisöihin sekä kuluttajiin ja loppukäyttäjiin. So- siaaliset tiedonantovelvoitteet ulottuvat siis yrityksen omasta henkilöstöstä pitkälle, aina yhteiskun- nallisiin vaikutuksiin. (Niskala & Palmuaro 2023.) 4.2.1 ESRS S1, Oma työvoima ESRS-standardien ensimmäinen sosiaalinen standardi käsittelee omaa työvoimaa. Standardin ta- voite on raportoida yrityksen työvoimaan kohdistuvista vaikutuksista, mahdollisuuksista ja ris- keistä. Vaikutuksista raportoidaan sekä myönteiset että kielteiset vaikutukset, sekä toimenpiteet kielteisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Raportista tulee selvitä myös, miten yrityksen työvoimaan kohdistuvat vaikutukset vaikuttavat yrityksen toimintaan. Standardin tarkoituksena on myös varmis- taa, että yritykset edistävät ihmisoikeuksien ja työoikeuksien kunnioittamista. Yrityksen omaan työ- voimaan lasketaan sekä työsuhteessa olevat työntekijät että työvoiman toimitussopimussuhteen kautta yrityksessä työskentelevät (esim. itsenäiset ammatinharjoittajat). Myös henkilöstönvuokraus- toimintaa harjoittavien tahojen kautta yrityksessä työskentelevät (esim. vuokratyövoima) lasketaan omaan työvoimaan. (Niskala & Palmuaro 2023, 201–202.) ESRS S1-standardi koostuu kaikkiaan seitsemästätoista tiedonantovaatimuksesta. Tärkeimpiä tie- donantovaatimuksia ovat mm. S1-1, omaan työvoimaan liittyvät toimintaperiaatteet, joka kertoo yrityksessä käytössä olevista, omaan työvoimaan liittyvistä toimintaperiaatteista (kuten esimerkiksi työoikeudet ja ihmisoikeudet). Yrityksen tulee myös selvittää, miten toimintaperiaatteista viestitään työvoimalle. Kohta S1-3 käsittelee yrityksen prosessien aiheuttamia, työvoimaan kohdistuvia kiel- teisiä vaikutuksia ja toimia niiden korjaamiseksi. Yrityksen tulee raportoida, millaisia kanavia sillä on käytössä työntekijöilleen, jotka haluavat ilmaista huolensa jostakin yritykselle, esim. whist- leblowing -kanavan kautta. S1-5 käsittelee erilaisia tavoitteita, joilla yrityksen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia pyritään hallitsemaan ja myönteisiä vaikutuksia edistämään. (Niskala & Palmuaro 2023, 213–220.) Esimerkki tavoitteita käsittelevästä kohdasta S1-5 voisi olla seuraava: Yritys X asettaa tavoitteekseen pienentää sukupuolten välistä palkkaeroa 11 prosentista alle 4 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä. Tavoite asetetaan HR-edustajien ja vastuuhenkilöiden toimesta osaksi strategiaa. Tavoitteen täyttymistä seurataan vuosi vuodelta ja tulokset raportoidaan läpinäkyvästi henkilöstö- katsauksessa. 68 ESRS S1-6 -alakohdassa yritykset raportoivat työsuhteisen työvoimansa ominaisuuksista. Keskeisiä ominaisuuksia ovat mm. työsuhteisten työntekijöiden määrä, sukupuolijakauma ja maantieteellinen jakauma (niiden maiden osalta, joissa yrityksellä on vähintään 50 työntekijää). S1-6:n tavoite on muodostaa kokonaiskuva yrityksen työvoiman jakaumista. ESRS S1-9 käsittelee ylimmän johdon sukupuolijakaumaa ja työsuhteisten työntekijöiden ikäjakaumaa. Yrityksen on siis ilmoitettava ylimmän johtonsa sukupuolijakauma sekä työsuhteisten työntekijöiden ikäjakauma seuraavasti: alle 30-, 30–50- ja yli 50-vuotiaat. (Niskala & Palmuaro 2023, 220–229.) Työvoiman jakaumat suku- puolittain, ikäryhmittäin ja maantieteellisesti luovat kokonaiskuvan yrityksen käyttämästä työvoi- masta. Jakaumat tarjoavat kontekstia muille yrityksen tiedoille. Esimerkiksi palkkaukseen liittyvät mittarit ovat mielekkäämpiä, kun on tiedossa yrityksen työvoiman maantieteellinen jakauma. ESRS S1-10 -standardi velvoittaa yrityksiä raportoimaan siitä, maksaako sen työsuhteisille työnte- kijöilleen riittävää palkkaa. Jos jokainen työntekijä saa riittävää palkkaa, ilmoitus siitä riittää. Jos kuitenkin ei, on yrityksen syytä raportoida, kuinka suuri osuus työntekijöistä (ja missä maissa) ei saa riittävää palkkaa. Riittävä palkka lasketaan yrityksen alimman palkkaluokan perusteella. ETA- alueella alinta palkkaa verrataan EU:n vähimmäispalkkadirektiivin mukaiseen vähimmäispalkkaan. S1-10: n tavoite on antaa kestävyysselvityksen lukijalle läpinäkyvä kuva yrityksen palkkakäytän- nöistä. (Niskala & Palmuaro 2023, 230–231.) ESRS S1-14 kuvaa terveyttä ja turvallisuutta ilmaise- via mittareita. Yrityksen on siis raportoitava, kuinka kattavia sen työterveyden ja työturvallisuuden hallintajärjestelmät ovat. Myös työperäisistä vammoista ja terveysongelmista on tehtävä selvitys. Tämän tavoitteena on luoda kattava kuva siitä, kuinka turvallinen työpaikka on. Yrityksen on siis ilmoitettava seuraavat tiedot: hallintajärjestelmien kattavuus (prosenttiosuus työvoimasta, joka kuu- luu työterveyden piiriin), työperäiset tapaukset (kuolemantapaukset työssä, kirjattavien työtapatur- mien lukumäärä), laskentaperusteet (esim. työperäisten vammojen suhdeluku) ja tapausten määrit- tely (työtapaturmaksi voidaan laskea myös työmatkoilla tai etätöissä sattuneet tapaturmat). (Niskala & Palmuaro 2023, 233–235.) ESRS S1-16 käsittelee työvoiman ansiotuloja koskevia mittareita. Tiedonantovelvoitteen tarkoitus on edistää läpinäkyvyyttä yritysten sisäisestä palkkatasa-arvosta. Standardi pyrkii paljastamaan su- kupuolten mahdolliset epätasa-arvot sekä merkittävät palkkaeroavaisuudet yrityksessä. Sukupuolten välinen palkkaero lasketaan prosentuaalisena erona miespuolisten työntekijöiden keskipalkasta, pe- rustuen työsuhteisen työvoiman bruttotuntipalkkoihin. Kokonaisansiotulojen suhdeluku puolestaan lasketaan vertaamalla yrityksen eniten ansaitsevan henkilön vuosituloja muun työvoiman mediaani- ansioihin. Nämä mittaristot auttavat sidosryhmiä ymmärtämään, kuinka (epä)tasa-arvoinen yrityk- sen palkkaus on. (Niskala & Palmuaro 2023, 237–239.) ESRS S1-17 kuvaa työperäisiä syrjintä- ja 69 häirintätapauksia, joita ilmenee yrityksen oman työvoiman sisällä. Tavoitteena on siis arvioida, mi- ten vakavia häirintä-, syrjintä- tai ihmisoikeusloukkauksia työvoiman sisällä ilmenee ja miten niihin vastataan. Raportointikauden aikana havaitut syrjintä- ja häirintätapaukset liittyvät esimerkiksi su- kupuoleen tai etniseen taustaan. Standardin mukaan raportoinnissa tulee ottaa huomioon myös ta- pauksiin liittyvät valitukset sekä tapauksista seuranneet sakot ja korvaukset. Vakaviin ihmisoikeus- tapauksiin luetaan esimerkiksi pakkotyö. S1-17 -standardin mukaisten tietojen raportointi helpottaa yrityksen vastuullisuuden toteutumista työ- ja ihmisoikeuksien saralla. (Niskala & Palmuaro 2023, 239–240.) 4.2.2 ESRS S2, Arvoketjun työntekijät ESRS S2 -standardi käsittelee koko arvoketjun työntekijöitä. Standardin tarkoitus on sitouttaa yri- tykset raportoimaan vaikutuksistaan (myönteisistä ja kielteisistä) arvoketjunsa työntekijöihin. Tie- donantovaatimuksissa määritellään myös se, että yritysten tulee raportoida toimenpiteistä, joilla se ehkäisee työntekijöihin liittyviä haittavaikutuksia. (Niskala & Palmuaro 2023, 243–244.) EFRAGin julkaisun (2022) mukaan arvoketjun työntekijöiksi lasketaan henkilöt, jotka työskentele- vät yrityksen arvoketjussa, mutta eivät kuulu omaan työvoimaan. Oman työvoiman käsite on seli- tetty S1 -standardissa. S2 -standardin keskeisiin tiedonantovaatimuksiin kuuluu kuvaus yrityksen vaikutuksesta arvoketjun työntekijöiden työoloihin (esim. palkka, työturvallisuus), yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin (esim. syrjintä, palkkatasa-arvo) ja ihmisoikeuksiin (esim. pakkotyö, lapsityö) liit- tyen. Standardin mukaan raportoinnissa tulee huomioida myös yrityksen käytössä olevat toimintata- vat, joilla arvoketjun työntekijöihin kohdistuvia vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia, hallitaan. Myös vuorovaikutukseen liittyvät prosessit tulee kuvata; esimerkiksi se, miten yritys käy vuoropu- helua arvoketjun työntekijöiden kanssa. Kuten S1 -standardissa, myös koko arvoketjun työntekijät kattavassa S2 -standardissa tulee raportoida siitä, millaisia kanavia työntekijöillä on huolenai- heidensa ilmaisemiseen. S2 -standardissa yrityksen tulee myös ilmoittaa mahdolliset tavoitteensa negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi, positiivisten vaikutusten edistämiseksi ja riskien hallitse- miseksi, sekä kuvata konkreettiset toimet tavoitteiden saavuttamiseksi. 4.2.3 ESRS S3, Vaikutuksen kohteena olevat yhteisöt ESRS S3 -standardi käsittelee yrityksen aiheuttamia vaikutuksia yhteisöihin. EFRAGin (2022) mu- kaan yhteisöllä tarkoitetaan henkilöitä tai ryhmiä, jotka joko asuvat tai työskentelevät alueella, jo- hon yrityksen toiminnan tai sen arvoketjun toiminta vaikuttaa. Standardi määrittelee, miten yritys- ten tulisi raportoida olennaisista myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksistaan ympäröiviin yhteisöihin, 70 joita ne aiheuttavat oman toimintansa kautta. Standardin tavoitteena on luoda raportointiin viiteke- hys, joka kuvaa miten yritys pyrkii ehkäisemään, lieventämään ja korjaamaan aiheuttamiensa hait- tojensa vaikutuksia. Raportoinnissa tulee mainita myös, miten yritys vastaa aiheuttamiensa haittojen riskeihin ja mahdollisuuksiin. Yhteisöihin liittyvät haitat ja toisaalta mahdollisuudet voivat vaikut- taa myös yrityksen taloudelliseen tilanteeseen. Näitä tekijöitä on syytä tarkastella lyhyellä, keskipit- källä ja pitkällä aikavälillä. Raportoinnissa tulee esittää, miten yritys tunnistaa ja hallitsee yhteisöi- hin kohdistuvia vaikutuksiaan. yhteisöihin kohdistuvia vaikutuksia voi olla taloudellisiin, sosiaali- siin ja kulttuurisiin oikeuksiin liittyvät vaikutukset. Esimerkiksi asumiseen, ruokaan ja veteen liitty- vät seikat tulee raportoida. Myös kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin liittyvät vaikutukset tulee ra- portoida, esimerkiksi ilmaisunvapaus ja kokoontumisvapaus. Alkuperäiskansojen oikeuksiin liitty- vät asiat, kuten ennakkosuostumus ja itsemääräämisoikeus kuuluvat myös raportoinnin piiriin. Ra- portoinnissa yritysten tulee myös arvioida, miten sen vaikutukset ja riippuvuudet yhteisöihin voivat aiheuttaa sille riskejä tai mahdollisuuksia. Negatiiviset suhteet ympäröiviin yhteisöihin voivat hei- kentää liiketoimintaa, kun taas vahvat suhteet voivat tukea sitä esimerkiksi paikallisen rekrytoinnin kautta. (Niskala & Palmuaro 2023, 244–245.) ESRS S2 -standardin keskeisiin tiedonantovaatimuksiin kuuluu politiikat, joilla se hallitsee yhtei- söihin liittyviä vaikutuksia ja niihin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Yrityksen on myös kuvat- tava, miten se käy vuoropuhelua ympäröivien (ja vaikutusten kohteina olevien) yhteisöjen kanssa ja miten yhteisöjen mielipiteet otetaan huomioon yrityksen päätöksenteossa. Raportoinnissa tulee mai- nita myös, miten yritys mahdollistaa yhteisöjen mielipiteen esille tuomisen, esimerkiksi valituska- navan kautta. Yrityksen on raportoitava konkreettisesti toimistaan, joilla negatiivisia haittavaikutuk- sia on lievennetty tai toisaalta positiivisia vaikutuksia saatu aikaan. Lopuksi yrityksen on ilmoitet- tava ajallisesti rajatut tavoitteet, joilla se pyrkii vähentämään negatiivisia vaikutuksiaan ja lisäämään positiivisia vaikutuksiaan yhteisöille. ESRS S3 -standardi siis korostaa yhteisöjen osallistamista, ih- misoikeuksia ja yritysten vaikutusten hallintaa. (EFRAG: ESRS S3 2022.) 4.2.4 ESRS S4, Kuluttajat ja loppukäyttäjät ESRS S4 -standardi määrittelee vaatimukset sille, miten yritykset raportoivat olennaisista myöntei- sistä ja kielteisistä vaikutuksistaan kuluttajiin ja tuotteiden loppukäyttäjiin. Raportoinnin tavoite on ehkäistä tai korjata haittavaikutuksia, tarjota yrityksille mahdollisuus reagoida liiketoiminnallisiin riskeihin sekä arvioida yrityksen aiheuttamien vaikutusten taloudellisia seuraamuksia. Selvityksessä tulee antaa tietoa siitä, miten yritys hallitsee vaikutuksiaan, jotka liittyvät kuluttajia ja loppukäyttä- jiä koskeviin tietoihin (esim. yksityisyys), henkilökohtaiseen turvallisuuteen (esim. terveys ja 71 turvallisuus) sekä sosiaaliseen osallisuuteen (esim. syrjimättömyys). Selvityksen pohjalta yrityksen tulee esittää, miten kuluttajiin liittyvät vaikutukset joko lisäävät liiketoimintariskejä tai luovat mah- dollisuuksia liiketoimintaan. Maineen menetys kuluttajien ja loppukäyttäjien keskuudessa luonnolli- sesti lisää liiketoimintariskejä, kun taas parantunut asiakasluottamus luo uusia mahdollisuuksia lii- ketoiminnassa. (Niskala & Palmuaro 2023, 245–246.) Standardin tiedonantovaatimuksiin kuuluu selvitys käytännöistä, joilla se hallitsee kuluttajiin koh- distuvia vaikutuksia, selvitys vuorovaikutus- ja palautekanavista. Palautekanaviin kuuluu erilaiset mekanismit, joilla yritys tarjoaa kuluttajille ja loppukäyttäjille mahdollisuuden tuoda huoliaan esille. Tiedonantovaatimuksiin kuuluu myös aika- ja tuloslähtöiset tavoitteet myönteisten vaikutus- ten lisäämiseksi ja kielteisten vaikutusten vähentämiseksi. Lisäksi yrityksen on syytä kuvata konk- reettisesti niitä toimia, joilla se pyrkii saavuttamaan tavoitteensa. (EFRAG: ESRS S4 2022.) 4.3 ESRS G1, Liiketoiminnan harjoittaminen ESRS G1 -standardi käsittelee yritysten eettisiä toimintaperiaatteita liiketoiminnassa, sekä niiden täytäntöönpanoa ja valvontaa. Standardi pyrkii määrittelemään ne tiedonantovaatimukset, joilla py- ritään kuvaamaan yrityksen liiketoimintaetiikkaa ja yrityskulttuuria, suhteita toimittajiin sekä yri- tyksen toimintaa suhteessa poliittiseen vaikuttamiseen. Standardin tavoite on edistää läpinäkyvyyttä sekä vastuullista liiketoimintaa sekä auttaa yrityksiä hallitsemaan sen olennaisia vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia. (Niskala & Palmuaro 2023, 261.) Liiketoiminnan harjoittaminen -standardin tiedonantovaatimuksiin kuuluu raportointi yrityskulttuu- rista ja toimintaperiaatteista. Toimintaperiaatteisiin kuuluu selvitykset mm. korruption ja lahjonnan torjuntaan sekä lakien ja eettisten periaatteiden noudattamiseen liittyen. Suhteet toimittajiin kuuluu myös tiedonantovaatimuksiin. Tähän kuuluu kuvaus siitä, miten toimittajasuhteet hoidetaan ja miten ne vaikuttavat toimitusketjuun (esim. maksukäytännöt, auditointi jne.). Raportoinnissa tulee myös kuvata, miten yritys menettelee korruption ja lahjonnan estämiseksi. Näihin tapoihin kuuluu esimer- kiksi koulutusohjelmat, joilla korruptiota ja lahjontaa ehkäistään. Myös vahvistetuista korruptio- ja lahjontatapauksista on syytä raportoida. Raportointijaksolla tapahtuneet korruptioon tai lahjontaan liittyvät tuomiot, sakot, ja kurinpitotoimet ovat kaikki asioita, jotka kuuluvat ESRS G1 -standardin tiedonantovaatimuksiin. Tiedonantovaatimuksiin kuuluu myös poliittisesta vaikuttamisesta ja lob- bauksesta raportoiminen. Tiedot tulee antaa poliittisista lahjoituksista (arvo ja vastaanottajat), lob- baamisen pääaiheista ja nimityksistä, joihin liittyy aiempi virkamiesasema. Viimeinen tiedonanto- vaatimus liittyy yrityksen maksukäytäntöihin. Yrityksen tulee raportoida erityisesti pk-yrityksille maksettavien maksujensa viivästyksistä. Tietoihin tulee sisällyttää lisäksi yrityksen keskimääräinen 72 maksuaika, vakiomaksuehdot ja niiden noudattaminen sekä mahdolliset oikeudenkäynnit maksujen viivästysten takia. (Niskala & Palmuaro 2023, 264–271.) ESRS G1 on ESRS-standardiston ainoa hallintoon liittyvä standardi. ESRS G1 -standardi siis käsit- telee organisaation liiketoimintakäytäntöjä, jotka liittyvät eettisyyteen, korruption ehkäisemiseen ja poliittiseen osallistumiseen. G1-standardi pyrkii edistämään läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta orga- nisaatiossa, joka vahvistaa luottamusta ja tukee yrityksen taloudellista suorituskykyä. (EFRAG: ESRS G1 2022.) 73 5 Yhteenveto ja johtopäätökset Tämän tutkielman tavoitteena oli luoda toimeksiantajayritykselle kattava ohjeistus siitä, miten sen tulee valmistautua uuteen ESRS E1 -standardin mukaiseen raportointiin. Tutkielma toteutettiin käsi- teanalyyttista tutkimusotetta hyödyntämällä. Käsiteanalyyttinen tutkimusote oli sopivin tutkimusote tähän tutkielmaan ja tutkimusongelmiin. Aineistona tutkielmassa toimi kirjallisuus päästölasken- nasta, kestävyysraportoinnista sekä uusista eurooppalaisista kestävyysraportointistandardeista. Tut- kielman apututkimuskysymysten tavoite oli luoda riittävä teoreettinen pohja tutkielman päätutki- muskysymykselle. Päätutkimuskysymys käsitteli ESRS E1 -standardin mukaista kestävyysrapor- tointia toimeksiantajayrityksen näkökulmasta. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaikutukset tulevat aiheuttamaan mittavia ongelmia ihmiskunnalle. Ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt aiheuttavat muun muassa kuumuutta, kuivuutta, me- renpinnan nousua sekä ruokapulaa. Erilaiset tietokonemallinnukset kertovat jo nyt meille, kuinka ilmaston lämpeneminen tulee vaikuttamaan maapallolla vallitsevaan ilmastoon 2000-luvun loppuun mennessä. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on aina vain tärkeämpää, jotta ilmastonmuu- tosta voitaisiin hillitä. Maailman talousmahdit, kuten esim. Kiina, Intia ja Yhdysvallat aiheuttavat valtavasti päästöjä. Pariisin ilmastosopimuksessa (2015) pyrittiin velvoittamaan allekirjoittaneita valtioita sitoutumaan ilmastonmuutoksen torjumiseen. Sopimuksen tavoitteeksi määriteltiin maapal- lon keskilämpötilan nousun pitäminen alle kahdessa prosentissa, verrattuna esiteolliseen aikaan. Yleisesti ajatellaan, että valtiot valitsevat ennemmin taloudellisen kasvun kuin päästöjen vähentämi- sen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen. Tästä syystä on kehitetty ratkaisuja, jotka mahdollistavat vastuullisen ja kestävän tavan kasvaa taloudellisesti. Päästölaskenta on yksi työkalu sekä yrityksille että muille toimijoille, jolla pyritään hidastamaan ilmastonmuutoksen etenemistä. Päästölaskenta ja kestävyysraportointi ovat käsitteinä verrattain uusia. Ilmastonmuutos luo tarpeen päästölaskennan ja kestävyysraportoinnin kaltaiselle toiminnolle. Päästölaskennalla pyritään selvit- tämään jonkin tuotteen tai palvelun hiilijalanjälki. Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan kaikkia sen valmis- tamisen, käytön ja loppusijoituksen aikana syntyneitä kasvihuonekaasupäästöjä. Usein hiilijalanjäl- jellä viitataan yhden vuoden aikana syntyneeseen päästömäärään. Päästölaskennassa ja yleisesti kestävyysraportoinnissakin, yksikkönä toimii hiilidioksidiekvivalenttitonni. Päästölaskennan eri keinoilla pyritään määrittelemään muun muassa päästöjen luonne, kuinka ne ovat muodostuneet, ja niiden kehityssuunta päästötavoitteisiin pääsemiseksi. Myös jo-tehtyjen päästövähennysten vaiku- tuksen arviointi onnistuu päästölaskennan menetelmillä. Ilmastonmuutoksen torjumiseen 74 tehokkaimmat toimenpiteet voidaan myös selvittää päästölaskennalla. Kaikkien näiden asioiden sel- vittäminen päästölaskennan keinoin luo pohjan ilmastojohtamiselle. Yksi kansainvälisesti tunnettu ja käytetty päästölaskennan malli on GHG-protokollan mukainen päästölaskenta. Tätä menetelmää käyttäessä päästöjen aiheuttajat rajataan kolmeen ryhmään: Scope 1, 2 ja 3. Scope 1 -päästöt ovat suoraan toiminnasta aiheutuneita päästöjä, esimerkiksi polttoainei- den käyttö. Scope 2 -päästöt puolestaan ovat välillisesti syntyneitä päästöjä, jotka ovat peräisin esi- merkiksi energian hankinnasta. Scope 3 -päästöt tarkoittavat koko toimitusketjun aiheuttamia pääs- töjä. Nämä voivat olla esimerkiksi yrityksen toimittajia, joiden aiheuttamat päästöt lasketaan yrityk- sen Scope 3 -päästöiksi. Motivaatio päästölaskentaan yrityksissä tulee pääosin ulkoisista paineista. Päästölaskentaprojektit aiheuttavat kustannuksia, jotka ei itsessään hyödytä yritystä. Voidaan kuitenkin ajatella, että päästö- laskentaan käytetyt varat suojaavat yritystä vastuullisuusskandaaleilta. Myös erilaiset säädökset vel- voittavat yrityksiä raportoimaan päästöistään. Päästökauppajärjestelmää hyödyntääkseen yrityksen tulee myös olla selvillä aiheuttamistaan päästöistä. Epäselvyydet yrityksen aiheuttamissa päästöissä huomioidaan usein mediassa. Mediassa yritys nostetaan esille ja pistetään huonoon valoon. Tämä puolestaan voi vaikuttaa esimerkiksi yrityksen rahoittajiin. Päästölaskenta ja sen aiheuttamat kus- tannukset voivat myös olla osa yrityksen arvopohjaa, jolla se toimii. Yritysten ei siis tulisi nähdä päästölaskentaa ja sen aiheuttamia kustannuksia niinkään pakollisina pahoina. Päästölaskennan ku- lut tulisi nähdä pikemminkin investointeina yrityksen vastuulliseen tulevaisuuteen sekä ulkopuolis- ten sidosryhmien vaatimaan läpinäkyvyyteen. Kestävyysraportoinnin potentiaali konkreettisten päästövähennysten ajurina riippuu monista teki- jöistä. Raportoinnin todellinen vaikutus riippuu mm. sen toteutustavasta, toimintaympäristöstä ja yrityksen johdon motivaatiosta. Raportointivelvoite itsessään ei johda konkreettisiin päästövähen- nyksiin. Raportointi saa aikaan todellisia päästövähennyksiä silloin, kun se on säädeltyä, valvottua ja standardoitua. Pakollinen ja standardoitu kestävyysraportointi voi lisätä yritysten ilmastotoimien läpinäkyvyyttä, luoda kannustimia vähäpäästöisempiin toimintamalleihin sekä vahvistaa sidosryh- mien luottamusta. Kestävyysraportoinnilla on todellista potentiaalia edistää päästövähennyksiä sil- loin, kun yrityksen johto on sitoutunut ilmastotavoitteisiin ja raportointia hyödynnetään systemaatti- sesti osana liiketoiminnan päätöksentekoa. Kestävyysraportoinnilla nähdään olevan potentiaalia toi- mia konkreettisena työkaluna päästöjen vähentämisessä. Tulevaisuudessa kestävyysraportoinnin merkitys päästöjen vähentäjänä tulee kasvamaan entisestään, kun uudet raportointiviitekehykset, kuten ESRS-standardit, yleistyvät. Uudet, säännellyt raportointiviitekehykset sitovat yritykset 75 entistä tiiviimmin osaksi kestävyystavoitteiden saavuttamista. Tämän vuoksi kestävyysraportointia tulisi tarkastella osana laajempaa vastuullisuuskokonaisuutta, joka yhdistää sääntelyn, yrityksen strategisen johtamisen ja sidosryhmien asettaman paineen. Kaikkien em. tekijöiden on oltava mu- kana, jotta kestävyysraportoinnilla voidaan aidosti edistää päästövähennyksiä. Erilaiset kestävyysraportointistandardit ovat kehittyneet pitkään. 1970-luvun vapaaehtoisista ympä- ristötiedoista on siirrytty nykyisiin, lainsäädännössä säädeltyihin kestävyysraportointistandardeihin. Yritysvastuuta ja vastuullisuusajattelua on vuosien varrella muovanneet monet asiat, kuten Brundt- landin raportti, kolmoistilinpäätöksen käsite ja GRI-standardit. Ajan kuluessa erilaiset kehitysaske- leet, kuten vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI) ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (SDG) ovat entisestään korostaneet kestävyysraportoinnin merkitystä osana liiketoimintaa sekä sijoituspää- töksiä. Euroopan unionin ensimmäinen laajalti sitouttava direktiivi oli NFRD-direktiivi, joka vel- voitti laajan joukon yrityksiä raportoimaan kestävyydestään. NFRD-direktiivin raportointikehys oli kutenkin liian suuripiirteinen, joka aiheutti raporttien vertailukelvottomuuden. Tähän puutteeseen vastaa uusi CSRD-direktiivi ja sen pohjalta laaditut ESRS-standardit. ESRS-standardit velvoittavat laajan joukon raportoimaan kestävyydestään tavalla, joka on yhtenäinen ja vertailukelvollinen. Tä- män tutkielman päätutkimusongelma koski ESRS-standardien standardia E1, joka koskee ilmaston- muutosta. ESRS E1 -standardia havainnollistettiin reaalimaailman esimerkein. Toimeksiantajayritys on teollisuuden alalla, joten mahdollisuuksien mukaan esimerkkiyrityksinä käytettiin teollisuusyri- tyksiä. Aina tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista. ESRS-standardien mukainen raportointi ei ole vielä vakiintunutta, joten tosimaailman esimerkkejä ei jokaiseen E1-raportointikohtaan löytynyt. ESRS-standardit ovat laaja kokonaisuus, johon kuuluvat monialaiset, aihekohtaiset sekä toimiala- kohtaiset standardit. Monialaisten standardien (ESRS 1 ja 2) tarkoitus on luoda raportoinnille ylei- set periaatteet. Aihekohtaiset standardit (E, S ja G) puolestaan käsittelevät vastuullisuutta ympäris- tön, sosiaalisen vastuun ja hallinnon näkökulmasta. Toimialakohtaiset standardit ovat vielä työn alla. Tämä tutkielma keskittyy ilmastostandardiin ESRS E1, joka velvoittaa eurooppalaisia yrityksiä raportoimaan kestävyydestään. Standardin mukaan yritysten tulee raportoida ilmastotoimistaan ja osoittaa, että ne tukevat Pariisin ilmastosopimuksessa määriteltyjä tavoitteita. Olennaista E1 -stan- dardin mukaisessa raportoinnissa on kaksinkertaisen olennaisuuden periaate. Kaksinkertaisen olen- naisuuden periaatteen mukaan yrityksen tulee huomioida. raportoinnissaan sekä ulos- että sisään- päin kohdistuvat vaikutukset. ESRS E1 -standardin mukaisen raportoinnin strategiaan (SBM) liittyvät tiedonantovaatimukset var- mistavat sen, että yritykset ottavat ilmastonmuutoksen vaikutukset osaksi sen pitkän aikavälin 76 liiketoimintastrategiaa. Keskeinen strateginen vaikutus on siirtymäsuunnitelma, jossa yrityksen tu- lee esittää sen päästövähennystavoitteet sekä tulevat, kestävyyteen liittyvät investoinnit. Raportoin- tiin liittyvät IRO-vaatimukset (IRO-1, E1-2, ja E1-3) velvoittavat yrityksiä tunnistamaan ja arvioi- maan omia ilmastovaikutuksiansa, riskejänsä ja mahdollisuuksiansa. Erilaisten ilmastoskenaarioi- den avulla yritysten tulee siis arvioida fyysisiä riskejä ja siirtymäriskejä sekä toimintaperiaatteiden kytkemistä kansainvälisiin sopimuksiin. Tutkielmassa hyödynnettiin tosielämän esimerkkejä ha- vainnollistamaan, miten ESRS-standardien vaatimuksia voidaan soveltaa käytännössä yritysten kes- tävyysraportoinnissa. Esimerkit toivat teoriaan käytännön näkökulmaa, helpottivat aiheen hahmotta- mista ja lisäsivät ymmärrystä ESRS-standardien soveltamisesta tosielämän raportointitilanteissa. E1 -standardin mukaisen raportoinnin Mittarit ja tavoitteet (MT) -osioon liittyvät tiedonantovelvoit- teet ohjaavat yrityksiä raportoimaan ilmastonmuutokseen liittyvistä tavoitteistaan, energiankulutuk- sestaan ja päästöistään. ESRS E1-6 (kasvihuonekaasupäästöt) -standardi toimii raportoinnissa mo- nella tapaa kulmakivenä. E1-6 -standardi velvoittaa yrityksiä raportoimaan päästöistään Scope 1–3 luokkien mukaisesti. Jotta yritys pystyy raportoimaan kestävyydestään, sen päästölaskennan tulee olla kunnossa. Päästölaskenta on varmasti monella tapaa yrityksille suurin haaste kestävyysrapor- toinnissa. Se on kuitenkin myös kenties tärkein osuus. Kun yrityksellä on dataa päästöistään, se voi konkreettisesti asettaa tavoitteita päästövähennyksilleen. Myös siirtymäsuunnitelmaa ajatellen pääs- tölaskennan on oltava luotettavaa. MT-osion muut tiedonantovelvoitteet koskevat ilmastotavoitteita, energiankulutusta, päästöhyvityksiä, hiilen sisäistä hinnoittelua sekä ilmastonmuutoksen aiheutta- mien riskien ja mahdollisuuksien taloudellisia vaikutuksia. Tutkielmassa käytiin läpi myös standardit E2–E5, S1–S4 sekä G1. Nämä standardit käytiin läpi vian pintapuolisesti, toimeksiantajan pyynnöstä. Nämä muut standardit täydentävät kestävyysraportointia hyödyntäen erilaisia näkökulmia. Ympäristöön liittyvistä standardeista ESRS E2 käsittelee saastu- mista ja sen hallintaa, ESRS E3 veden ja merivarojen kestävää hallintaa, ESRS E4 biodiversiteetin turvaamista ja ESRS E5 resurssien käyttöä. Sosiaalisia aspekteja käsittelevät standardit ESRS S1– S4. Nämä standardit kattavat yrityksen oman työvoiman, arvoketjun työntekijät, yhteisöt, kuluttajat sekä loppukäyttäjät. Sosiaalisten standardien pääpaino liittyy työoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen, ihmisoikeuksiin, turvallisuuteen sekä kuluttajiin kohdistuviin vaikutuksiin. Hallintoa koskeva stan- dardi ESRS G1 koskee liiketoiminnan eettisiä käytäntöjä. Näihin lukeutuu mm. korruption ja lah- jonnan torjunta, toimittajasuhteet, poliittinen vaikuttaminen ja maksukäytännöt. Tutkielmassa käy- tiin läpi ESRS-standardistokokonaisuus, joka ottaa huomioon ympäristö-, sosiaaliset- ja hallintote- kijät, eli kaikki ESG-tekijät. 77 CSRD-direktiivin asettamat ESRS-standardit ja niiden käyttöönotto tarjoaa rutkasti jatkotutkimusai- heita. Raportoinnin tullessa pakolliseksi yritykset joutuvat muokkaamaan päästölaskentaansa sekä kestävyysraportointiansa vastaamaan raportointivaatimuksia. Tulevaisuudessa on mahdollista tut- kia, miten ESRS E1 -standardi on todellisuudessa vaikuttanut yritysten toimintaan ja niiden kestä- vyystavoitteisiin. Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten uusiin raportointivaatimuksiin uppoavat kustannukset suhteutuvat niistä saataviin hyötyihin. Onko kestävyysraportointivaatimusten tiuken- tuminen siis johtanut konkreettisiin säästöihin esimerkiksi riskienhallinnan ja resurssitehokkuuden saralla? Pitkällä aikavälillä jatkotutkimusta voisi tehdä siitä, miten ESRS E1 -raportointi on vaikut- tanut yritysten kilpailukykyyn. Teoriassa ennakoiva ja laadukas kestävyysraportointi on strateginen voimavara sekä kotimaisilla että kansainvälisillä markkinoilla. Tuleeko pakollinen ESRS E1 -stan- dardin mukainen kestävyysraportointi siis olemaan eurooppalaisten yritysten kilpailuvaltti tulevai- suudessa, vai pelkkä kuluerä? 78 Lähteet Andrew, J. – Cortese, C. (2011) Accounting for climate change and the self-regulation of carbon disclosures. Accounting Forum, Vol. 35(3), 130–138. A.P. Møller - Mærsk A/S: 2018 Sustainability Report. Aragòn-Correa, J. – Marcus, A. – Vogel, D. (2020) The Effects of Mandatory and Voluntary Regulatory Pressures on Firms’ Environmental Strategies: A Review and Recommendations for Future Research. Academy of Management Annals, Vol. 14(1), 339–365. Atria Oyj. (2024) Kestävyysraportti 2024. Belkhir, L. – Bernard, S. – Abdelgadir, S. (2017) Does GRI reporting impact environmental sustainability? A cross-industry analysis of CO2 emissions performance between GRI- reporting and non-reporting companies. Management of Environmental Quality: An International Journal, Vol. 28(2), 138–155. Breijer, R. – Orij, R. (2022) The Comparability of Non-Financial Information: An Exploration of the Impact of the Non-Financial Reporting Directive (NFRD, 2014/95/EU). Accounting in Europe, Vol. 19(2), 332–361. Bryant, G. (2019) Carbon Markets in a Climate-Changing Capitalism. Cambridge University Press, Cambridge. Chen, R. – Chen, Y. (2024) The impact of institutional commitments on corporate risk-taking: Evidence from the United Nations Principles for responsible investment. International Review of Economics & Finance, Vol. 96, 103715. Cogan, D. (2006) Corporate Governance and Climate Change: Making the Connection. Ceres, Boston. Deloitte.com 2025 Addressing Double Counting of Scope 3 Emissions. , haettu 28.3.2025. Downar, B. – Ernstberger, J. – Reichelstein, S. – Schwenen, S. – Zaklan, A. (2021) The impact of carbon disclosure mandates on emissions and financial operating performance. Review of Accounting Studies, Vol. 26(3), 1137–1175. Dutta, P. – Dutta, A. (2020). Impact of external assurance on corporate climate change disclosures: new evidence from Finland. Journal of Applied Accounting Research, Vol. 22(2), 252–285. Ecobio.fi 6.7.2023 Mitä tarkoittavat scope 1, 2 ja 3 -päästöt? https://ecobio.fi/mita-tarkoittavat- scope-1-2-ja-3-paastot/, haettu 18.3.2025 79 EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS 2 General Disclosures EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS E1 Climate change EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS E2 Pollution EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS E3 Water and marine resources EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS E4 Biodiversity and ecosystems EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS E5 Resource use and circular economy EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS S2 Workers in the Value Chain EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS S3 Affected communities EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS S4 Consumers and End-users EFRAG.org (2022) Draft European Sustainability Reporting Standards: ESRS G1 Business Conduct Ellerman, A. – Convery, F. – Perthuis, C. (2010) Pricing carbon: The European Union Emissions Trading Scheme. Cambridge University Press. Euroopan unionin neuvosto (2022) Neuvostolta lopullinen hyväksyntä yritysten kestävyysraportoin- tia koskevalle direktiiville. Consilium Europa haettu 23.2.2025. Euroopan komissio: NextGenerationEU. , haettu 28.2.2025. Euroopan komissio: The European Green Deal: Striving to be the first climate-neutral continent. < https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/european-green- deal_en>, haettu 28.2.2015 Euroopan komissio: The Just Transition Mechanism: making sure no one is left behind. < Https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/european-green- deal/finance-and-green-deal/just-transition-mechanism_en#introduction>, haettu 28.2.2025 80 EUVL (2022) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2022/2464, annettu 14. päivänä joulukuuta 2022, asetuksen (EU) N:o 537/2014, direktiivin 2004/109/EY, direktiivin 2006/43/EY ja direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta yritysten kestävyysraportoinnin osalta, , haettu 20.2.2025. EUVL (2022) Euroopan parlamentin ja neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2022/2454, annettu 14. päivänä joulukuuta 2022. , haettu 20.2.2025. EY.com 5.1.2022 Laadukas kestävyysraportointi avaa yritykselle uusia ovia. < https://www.ey.com/fi_fi/insights/assurance/laadukas-kestaevyysraportointi-avaa-yrityk- selle-uusia-ovia>, haettu 12.3.2025 Finland’s Sustainable Investment Forum: PRI-periaatteet. https://finsif.fi/pri-periaatteet/, haettu 27.2.2025 Greenhouse Gas Protocol: Corporate Value Chain (Scope 3) Standard. https://ghgprotocol.org/cor- porate-value-chain-scope-3-standard, haettu 18.3.2025 Gronwald, M. – Hintermann, B. (2015) Emissions trading as a policy instrument: Evaluation and prospects. MIT Press, Cambridge. Hahn, R. – Kühnen, M. (2013) Determinants of sustainability reporting: A review of results, trends, theory, and opportunities in an expanding field of research. Journal of Cleaner Production, Vol. 59, 5–21. He, R. – Luo, L. – Shamsuddin, A. – Tang, Q. (2022) Corporate carbon accounting: A literature review of carbon accounting research from the Kyoto Protocol to the Paris Agreement. Accounting & Finance, Vol. 62(1), 261–298. Kallio, Tomi (2006) Teoreettinen tutkimus ja liiketaloustieteet. Liiketaloudellinen aikakausikirja, Vol. 55(4), 510–538. Kasperzak, R. – Kureljusic, M. – Reisch, L. – Thies, S. (2023) Accounting for Carbon Emissions – Current State of Sustainability Reporting Practice under the GHG Protocol. Sustainability, Vol. 15(2), 994. Kauppalehti.fi 3.4.2024 SSAB:n Raahen-tehdas tuotti taas Suomen suurimmat päästöt. , haettu 9.3.2025 Kiilto Oy. (2024) Kestävyysraportti 2024. 81 Kolk, A. – Levy, D. – Pinkse, J. (2008). Corporate Responses in an Emerging Climate Regime: The Institutionalization and Commensuration of Carbon Disclosure. European Accounting Review, Vol. 17(4), 719–745. KONE Oyj. (2024) Kestävyysraportti 2024. Lodhia, S. (2024). International sustainability reporting. In: Encyclopedia of International Accounting, eds. P. Chand, 58–63. Edward Elgar Publishing. Luo, L. – Tang, Q. – Lan, Y. (2013) Comparison of prosperity for carbon disclosure between developing and developed countries: A resource constraint perspective. Accounting Research Journal, Vol. 26(1), 6–34. Luu, N. – Le, C. – Luu, H. – Nguyen, D. (2025) Does mandatory greenhouse gas emissions reporting program deter corporate greenwashing? Journal of Environmental Management, Vol. 373, 123740. Machado, B. A. A. – Dias, L. C. P. – Fonseca, A. (2021) Transparency of materiality analysis in GRI‐based sustainability reports. Corporate Social Responsibility and Environmental Management, Vol. 28(2), 570–580. Maslin, M. (2004) Global warming: A very short introduction. Oxford University Press. Mougenot, B. – Doussoulin, J. (2023). A bibliometric analysis of the Global Reporting Initiative (GRI): Global trends in developed and developing countries. Environment, Development and Sustainability, Vol. 26(3), 6543–6560. Muthu, S. (2015) The Carbon Footprint Handbook. CRC Press, Boca Raton. Mäkelä, H. (2021). Vastuullisuusraportoinnin monet roolit. Vastuullinen viestintä. 76–90. ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry. Neilimo, K. – Näsi, J. (1980) Nomoteettinen tutkimusote ja suomalainen yrityksentaloustiede. Tut- kimus positivismin soveltamisesta. Tampereen yliopisto, Tampere. Neste Oyj. (2024) Kestävyysraportti 2024. Niskala, Mikael & Palmuaro, Sirkku (2023) Uudet kestävyysraportointivaatimukset: mitä ne tar- koittavat käytännössä? Alma Talent, Helsinki Nogueira, E. – Gomes, S. – Lopes, J. (2025). Unveiling triple bottom line’s influence on business performance. Discover Sustainability, Vol. 6(1), 43. OpenCO2.net 20.8.2024 CSRD – tuoko vastuullisuusraportointi mitään etuja? < https://www.openco2.net/fi/artikkelit/csrd--tuoko-vastuullisuusraportointi-mitaan- 82 etuja?gad_source=1&gbraid=0AAAAAoJfzKap- LQIAn6eecLNNswn2zTNCM&gclid=Cj0KCQjw4cSBhDGARI- sABg4_J17g7WvTlDu_9v8NhbPFaBIdv3zY- eeYLCdkI9AOD3XIAuI67irmk1IaAtK7EALw_wcB>, haettu 12.3.2025 Operato, L. – Gallo, A. – Marino, E. – Mattioli, D. (2025). Navigating CSRD reporting: Turning compliance into sustainable development with science-based metrics. Environmental Development, Vol. 54, 101138. O’Keefe, P. – O’Brien, G. – Pearsall, N. (2012) The Future of Energy Use. Earthscan. Ottenstein, P. – Erben, S. – Jost, S. – Weuster, C. – Zülch, H. (2022) From voluntarism to regulation: Effects of Directive 2014/95/EU on sustainability reporting in the EU. Journal of Applied Accounting Research, Vol. 23(1), 55–98. Peters, G. – Romi, A. (2013) Discretionary compliance with mandatory environmental disclosures: Evidence from SEC filings. Journal of Accounting and Public Policy, Vol. 32(4), 213–236. Primec, A., – Belak, J. (2022) Sustainable CSR: Legal and Managerial Demands of the New EU Legislation (CSRD) for the Future Corporate Governance Practices. Sustainability, Vol. 14(24), 16648. Puusa, A. (2008) Käsiteanalyysi tutkimusmenetelmänä. Premissi, terveys- ja sosiaalialan johtami- sen erikoisjulkaisu, 4, 35–42. Puusa, A. – Juuti, P. (2020) Laadullisen tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät. Gaudeamus, Hel- sinki. Rimmel, G. – Aras, G. – Baboukardos, D. – Krasodomska, J. – Nielsen, C. –Schiemann, F. (2024). Research Handbook on Sustainability Reporting. Edward Elgar Publishing. Sachdeva, J. K. (2009) Business research methodology. Himalaya Pub. House. Schaltegger, S. – Csutora, M. (2012) Carbon accounting for sustainability and management. Status quo and challenges. Journal of Cleaner Production, Vol. 36, 1–16. Sikora, A. (2021) European Green Deal – legal and financial challenges of the climate change. ERA Forum, Vol. 21(4), 681–697. Sitra: Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki. , haettu 10.3.2025. SSAB Europe. (2024) Annual Report 2024. Stechemesser, K. – Guenther, E. (2012) Carbon accounting: A systematic literature review. Journal of Cleaner Production, Vol. 36, 17–38. 83 Suomen ympäristökeskuksen raportteja (2020): Suomen kuntien kasvihuonepäästöjen laskenta. , haettu 9.3.2025. Tang, S. – Demeritt, D. (2018) Climate Change and Mandatory Carbon Reporting: Impacts on Business Process and Performance. Business Strategy and the Environment, Vol. 27(4), 437–455. Teollisuuden Voima Oyj (2024). Hallituksen toimintakertomus, kestävyysselvitys ja tilinpäätös 2024. Työ- ja elinkeinoministeriö: Päästökauppa. , haettu 10.3.2025. Ulkoministeriö: Agenda 2030 – kestävän kehityksen tavoitteet. , haettu 27.2.2025. Voestalpine AG (2024) Management Report 2024, E1 Climate Change. Wallace-Wells, D. (2019) The uninhabitable earth: Life after warming. Tim Duggan Books. White, G. (2015) Sustainability Reporting: Getting Started (Second edition). Business Expert Press. Wolf, S.– Teitge, J. – Mielke, J. – Schütze, F. – Jaeger, C. (2021) The European Green Deal – More Than Climate Neutrality. Intereconomics, Vol. 56(2), 99–107. 84 Liite: Tekoälyn käyttöä koskeva ilmoitus Ilmoitus tekoälyn (AI) käytöstä Olen käyttänyt generatiivista tekoälyä opinnäyteprosessini tukena sen eri vaiheissa ja eri tarkoituk- siin. Käyttämäni työkalu, sen käytön tarkoitus sekä tekoälyn tuotosten verifioimiseksi tekemäni toi- met on kuvattu alla. Samalla vakuutan, että olen käyttänyt tekoälykaluja asianmukaisella huolelli- suudella, olen ilmoittanut niiden käytöstä voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti ja otan täyden vastuun tämän työni sisällöstä kokonaisuudessaan. Käytetty työkalu: OpenAI:n ChatGPT (GPT-4 ja GPT-5 -versiot) • käytön vaihe: kirjallisuuskatsaus, kirjallisuuden hakeminen • käyttötarkoitus: Käytin ChatGPT:tä kirjallisuuskatsauksessa apuna lähteiden löytämisessä. o Esimerkki syöttötiedosta (7.10.2025): Anna hakusanoja Scopus-tietokantaa varten, joilla etsiä tutkimuksia kestävyysraportoinnin vaikutuksesta yritysten todellisiin päästövähennyksiin. o Todentaminen: GPT-5 -versio antoi hakusanoja, joilla hakea promptia vastaavaa kir- jallisuutta Scopus-tietokannasta. Vastaukseksi sain hakusanoja, mm.: ”sustainability reporting” AND ”carbon emissions” AND ”reduction”. Hakusanoilla löysin kirjalli- suutta, jota hyödynsin tutkielmassa. Tutkielman aineisto löytyi pääosin helposti, il- man tekoälyn apua. Käyttö siis rajoittui ainoastaan kirjallisuuden etsintään. Tekoälyn tuottamaa tekstiä tutkielmassa ei ole.