This is a self-archived – parallel-published version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. When using please cite the original. AUTHOR Kimanen Anuleena, Varjonen Sirkku, Sotkasiira Tiina, Nivala Elina, Ryynänen Sanna TITLE Kulttuuristamista vai kulttuurienvälistä oppimista? Diskursiivinen analyysi turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan ammattilaisten puheesta YEAR 2022 DOI https://doi.org/10.33336/aik.120038 VERSION Publisher´s pdf CITATION Kimanen, A. ., Varjonen, S. ., Sotkasiira, T., Nivala, E. ., & Ryynänen, S. (2022). Kulttuuristamista vai kulttuurienvälistä oppimista? Diskursiivinen analyysi turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan ammattilaisten puheesta. Aikuiskasvatus, 42(2), 133–145. https://doi.org/10.33336/aik.120038 Copyright (c) 2022 kirjoittajat Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä 133 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 ANULEENA KIMANEN, SIRKKU VARJONEN, TIINA SOTKASIIRA, ELINA NIVALA & SANNA RYYNÄNEN Kulttuuristamista vai kulttuurienvälistä oppimista? Diskursiivinen analyysi turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan ammattilaisten puheesta Turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevät ammattilaiset korostavat kulttuurieroja puhuessaan työnsä arjesta ja kuvaavat turvapaikanhakijat usein kulttuurinsa määrittäminä. Diskursiivisessa haastattelututkimuksessa tunnistettiin kolme kulttuuria koskevaa puhetapaa: eroja ja etäisyyttä tuottava kulttuuri, opittava suomalainen kulttuuri ja ylläpidettävä turvapaikanhakijan kulttuuri. Ammattilaisen ja turvapaikanhakijan välinen suhde rakentui haastattelupuheessa monin paikoin opettajan ja sopeutujan väliseksi ja vain rajallisesti vastavuoroisen oppimisen mahdollistavaksi suhteeksi. TURVAPAIKANHAKIJAT ELÄVÄT ARKEAAN välitilassa, jossa heihin kohdistetaan monen- laisia toimijuuden rajoituksia ja kulttuurisia vaati- muksia (O’Reilly 2019). He odottavat oleskelulupa- päätöstä ympäristössä, joka toimii pitkälti vastaanot- tavan yhteiskunnan säännöillä (Arvanitis, Yelland & Kiprianos 2019), jotka turvapaikanhakijoiden odote- taan omaksuvan. Tähän niin kutsuttuun esikotoutu- miseen tai alkuvaiheen kotoutumiseen kuuluu muun muassa suomen kielen ja kulttuurin opiskelua (esim. Haverinen 2018; Kelahaara & Mattila 2017). Tutkimme tässä artikkelissa vastaanottotoimin- nan ammattilaisten haastattelupuhetta, joka käsitte- lee kulttuuria. Analysoimme aineiston diskursiivisel- la otteella tarkastellaksemme, minkälaista sosiaalista todellisuutta puheella tuotetaan. Tutkimuskysymyk- semme ovat seuraavat: 1) Minkälaisia kulttuuria koskevia puhetapoja am- mattilaisten puheessa esiintyy? 2) Minkälaisia lähtökohtia kulttuurienväliselle op- pimiselle erilaiset puhetavat tarjoavat? Artikkeli pohjautuu turvapaikanhakijoiden vastaanot- totoimintaa käsittelevään haastatteluaineistoon, joka tuotettiin vuonna 2017. Analyysimme kohdistuu kult- tuuria koskevaan puheeseen, jonka osaksi mielläm- me uskontoa koskevan puheen. Uskontoa voidaan lähestyä myös kulttuurina (esim. Woodhead 2011), ja haastateltavat puhuivat uskonnosta nimenomaan kulttuurisena ilmiönä. 134journal.fi/aikuiskasvatus Kulttuurienvälisyyden tutkimuksessa kulttuuria koskevat näkökulmat voidaan jakaa karkeasti kah- teen ryhmään: 1) Perinteisissä lähestymistavoissa kulttuuri nähdään ennalta olemassa olevana ja py- syvänä tekijänä, joka määrittelee vahvasti yksilöiden toimintaa. 2) Postmoderneissa ja konstruktivistisis- sa lähestymistavoissa kulttuuria pidetään muuttu- vana ja monimuotoisena käsitteenä, joka uudistuu jatkuvasti yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa. ”Uudeksi kulttuurienvälisyydeksi” kutsutussa suun- tauksessa arvioidaan kriittisesti kulttuureja koskevia diskursseja ja representaatioita. (Dervin & Keihäs 2013, 119–121.) Tutkimuksemme liittyy tähän suuntaukseen – keskitymme puhetapoihin ja siihen, mitä niillä saadaan aikaan. Työmme voi osaltaan tu- kea aihepiiriä kehittäneiden Fred Dervinin ja Laura Keihään (2013) ”uudelle kulttuurienvälisyydelle” määrittelemiä tavoitteita, kuten monimuotoisuuden toteutumista estävien tilanteiden analysoimista, syr- jinnän ehkäisemistä ja yhteiskunnallisen oikeuden- mukaisuuden edistämistä. KULTTUURIENVÄLINEN OPPIMINEN, VASTAANOTTOKESKUKSET JA KULTTUURISTAVAT PUHETAVAT Vastaanottotoiminnassa vaaditaan kulttuurienvä- listä kompetenssia. Se voidaan määritellä tiedoiksi, taidoiksi ja asenteiksi, joita tarvitaan onnistunee- seen vuorovaikutukseen kulttuurisesti moninaisis- sa ympäristöissä (Byram ym. 2001). Kulttuurinen kompetenssi ei koskaan ole täydellinen, vaan se tu- lisi ymmärtää prosessina. Sen arvoja ovat tasa-arvo, väkivallattomuus, ihmisoikeudet, moninaisuuden arvostaminen, yhteistyö, dialogi ja vastavuoroinen oppiminen. Kompetenssin kehittyminen edellyttää omien ajatusten ja toiminnan reflektointia suhteessa arvoihin. (Jokikokko 2010, 24, 59.) Kyse on kulttuu- rienvälisessä vuorovaikutuksessa tapahtuvasta oppi- misesta, kulttuurisen ymmärryksen lisääntymisestä vuorovaikutuksessa (Jin & Cortazzi 2013, 1). Kult- tuurienvälinen oppiminen edellyttää kokemusten emotionaalista työstämistä, mikä on hidasta ja usein työlästäkin (Lane 2012, 1618). Kulttuurienvälistä kasvatusta tutkineen Katri Jokikokon mukaan se on holistinen prosessi, pikemminkin erityisen lähesty- mistavan omaksumista maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan kuin yksittäisten tietojen ja taitojen hankki- mista (Jokikokko 2010, 28). Hyödynnämme analyy- sissämme käsitystä kulttuurienvälisestä oppimisesta vastavuoroisena ja jatkuvaa itsereflektiota vaativana oppimisprosessina. Vastaanottokeskusten asiakkaiden ja työnteki- jöiden etniset ja kulttuuriset taustat ovat moninai- set. Lisäksi vastaanottokeskuksella on organisaatio- kulttuurinsa, joka ohjaa sen piirissä työskentelevien eri alojen ammattilaisten toimintaa. Keskusten hy- viä käytäntöjä ovat muun muassa yhteistyö, hen- kilökohtaiset kontaktit ja tiedonvaihto (Koistinen 2017), käy ilmi laajasta tutkimuksesta, joka poh- jautui suomalaisten vastaanottokeskusten johtajien haastatteluihin. Kulttuurienvälinen oppiminen onkin keskuksissa työskenteleville ja asuville keskeistä. Mo- ninaisten kohtaamisten myötä vastaanottokeskusten voi olettaa tarjoavan erinomaisen mahdollisuuden kulttuurienväliseen oppimiseen. Se on siksi myös aikuiskasvatuksen konteksti turvapaikanhakijoiden non-formaalina ja informaalina oppimisympäristö- nä ja työntekijöiden itsereflektiivisen ammatillisen kehityksen paikkana. Kulttuurienvälisen oppimisen on perustuttava dynaamiselle käsitykselle kulttuurista, jotta se ei al- leviivaisi kulttuurieroja. Kapea ja staattinen käsitys kulttuurista saattaa vastavuoroisen oppimisen sijaan johtaa korostamaan eroa ”meidän” ja ”heidän” välillä (Mikander ym. 2018). Kulttuurierojen huomioimis- ta painottava työote voi ”kulttuuristaa” asiakkaiden elämäntilanteet: kulttuuria käytetään esimerkiksi yleispätevänä selityksenä maahanmuuttajien va- linnoille (Hiitola & Peltola 2018; Keskinen 2012). Tyypillisesti valkoisuus ja länsimaisuus esitetään Kulttuurinen kompetenssi ei koskaan ole täydellinen, vaan se tulisi ymmärtää prosessina. 135 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 normina, jota vasten muiden toimintaa tarkastellaan. Jos normia ei tietoisesti pureta, kulttuuristaminen voi johtaa ulossulkeviin käytäntöihin maahanmuuttaja- työssä (Eliassi 2017). Se saattaa lisäksi estää kohtaa- masta asiakkaita yksilöinä omine, henkilökohtaisine tarpeineen ja jättää taka-alalle heidän kokemuksensa syrjinnästä tai köyhyydestä (Anis 2008; Hammar- Suutari 2009, 162; Hiitola & Peltola 2018; Rugkåsa & Ylvisaker 2019). Aiemmissa maahanmuuttotyön ammattilaisia kos- kevissa tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että so- siaalityöntekijät pyrkivät liennyttämään yhteiskunnal- lisia ristiriitoja tuomalla esiin yhtäläisyyksiä turvapai- kanhakijoiden ja ”meidän” välillä (Masocha 2015a; ks. myös Järvinen 2019, 65–68). Rasismia ja sosiaalityötä tutkinut Shepard Masocha (2015b) nostaa tutkimuk- sessaan esiin ammattilaisten puhetapoja, jotka määrit- televät turvapaikanhakijat ”kulttuurisiksi toisiksi” sekä korostavat ”heidän” ja ”meidän” välisiä kulttuurieroja. Joskus asiakkaisiin suhtauduttiin ikään kuin he olisivat puhujan omaa kulttuuria alemman kulttuurin edusta- jia. Vastaavia havaintoja on tehty kotimaisissa tutki- muksissa, jotka koskevat maahanmuuttajien kanssa työskentelevien koulutus-, sosiaali- ja terveystyön am- mattilaisten puhetapoja (Anis 2008; Hammar-Suutari 2009; Keskinen 2012; Vuori 2012a). Kulttuurienvälinen oppiminen on harvoin ollut maahanmuuttajatyön tutkimuksen ytimessä ekspli- siittisesti, mutta muutamassa 2020-luvun vaihteen tutkimuksessa on käsitelty sen aihepiirejä. Aikuis- kasvatuksen tutkijat Camilla Thunborg, Ali Osman ja Agnieszka Bron (2021) ovat tutkineet turvapai- kanhakijoiden osallisuuden rakentumista oppimis- prosessina, jossa normien ja arvojen oppiminen on keskeistä. Uskonnonpedagogiikan tutkija Tapani In- nanen (2019) on tarkastellut vastaanottokeskuksen työntekijöiden ja asukkaiden välistä, uskontoon liit- tyvää informaalia oppimista ja sen vastavuoroisuutta, esimerkiksi paastoon ja juhliin liittyviä kysymyksiä. Sosiaalipolitiikan tutkija Tiina Sotkasiira (2018) osoittaa vastaanottotoiminnan asiantuntijuuden ulot- tuvuuksia koskevassa tutkimuksessaan, että turvapai- kanhakijoiden kanssa työskentelevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset ottavat kolmenlaisia asemia suhteessa asiakkaisiinsa. Toisinaan he asettuvat turvapaikan- hakijoiden yläpuolelle neuvojiksi, jolloin asiantun- tijuudessa korostuu asiakkaan puolesta tietäminen. Joskus he asettuvat turvapaikanhakijaa tukeviksi rin- nalla kulkijoiksi, jolloin asiantuntijuus perustuu yhtei- seen tulkintaan. Joskus taas aktiivisiksi puolustajiksi, jolloin asiantuntijuus on kriittistä ja taistelevaa. Ase- mien muodostuminen on yksi kielenkäytön seuraus, jota tässä artikkelissa tarkastellaan. TUTKIMUKSEN METODOLOGIA, AINEISTO JA ANALYYSI Teoreettis-metodologinen lähestymistapamme on diskursiivinen, eli tarkastelemme yksityiskohtaisesti sitä, kuinka kielellisessä vuorovaikutuksessa tuote- taan sosiaalista todellisuutta. Teksti ja puhe ymmär- retään tällöin yhtäältä yhteisesti jaetuista elemen- teistä rakentuvana, toisaalta sosiaalisen todellisuu- temme rakentajina (esim. Edwards & Potter 2001; Potter 2012). Diskurssit voidaan käsittää jaettuina merkitysvarantoina, erottuvina puhetapoina, joilla on mahdollista tuottaa tietynlaista versiota tapah- tumista ja ilmiöistä. Puheella ja tekstillä katsotaan siten olevan toimintaorientaatio: sanoilla tehdään asioita, tietoisesti tai tiedostamatta. Jaettuja resursse- ja hyödyntäen kielen käyttäjät esimerkiksi tuottavat kokemuksistaan ja näkemyksistään kuvauksia, joita voidaan kutsua selonteoiksi. Selonteoilla on samalla tiettyjä vuorovaikutuksellisia tehtäviä. Niillä on mah- dollista rakentaa erilaisia yhteiskunnallisia asemia, oi- keuksia ja velvollisuuksia sekä oikeuttaa tai kritisoida eri ryhmiin kuuluvien ihmisten toimintaa. (Ks. esim. Kirkwood ym. 2015, 3–4; Wodak 2011.) Analyysi voi kohdistua esimerkiksi diskurssien mikroaspek- teihin, kuten pronominivalintoihin, joilla tuotetaan ”meitä” ja ”muita” (Fairclough 1992). Tyypillisesti valkoisuus ja länsimaisuus esitetään normina, jota vasten muiden toimintaa tarkastellaan. 136journal.fi/aikuiskasvatus Tarkastelemme analyysissämme haastattelu- puheen yksityiskohtia ja toistuvia rakenteita koko aineistossa. Mikrotason diskursiivisten piirteiden lisäksi otamme aineiston tulkinnassa huomioon ja- etut puhetavat ja sosiaalisten ryhmien väliset hierar- kiat. ”Kaksoislinssimme” kytkee analyysin kriittisen diskursiivisen psykologian perinteeseen (Pettersson 2017; Varjonen ym. 2018; Wiggins 2017). Tarkas- telemme puhetapoja esimerkkeinä laajasti jaettujen kielellisten resurssien käytöstä, joka palvelee monen- laisia vuorovaikutuksen tarkoituksia ja vaikuttaa käy- tännössä ihmisten välisiin suhteisiin. Puhetavat eivät ole tutkimuksessamme yksittäisten puhujien psyyk- kisten prosessien ilmentymiä. Aineistomme tuotettiin laajemman tutkimus- hankkeen valmistelutyössä. Hankkeen tarkoitukse- na oli lisätä ymmärrystä vastaanottokeskusten arjen institutionaalisesta ja organisatorisesta kehyksestä1. Haastatelluista (N = 15) kahdeksan oli keskusten entisiä tai senhetkisiä johtajia, neljä vastaanottokes- kustoimintaa koordinoivan organisaation johtohen- kilöitä ja kolme keskusten työntekijöitä. Johtotehtävissä toimivat vastaavat keskusten toi- minnasta, taloudesta ja henkilöstöhallinnosta yhteis- työssä Maahanmuuttoviraston kanssa. Vastaanotto- keskuksissa työskentelee lisäksi esimerkiksi ohjaajia, terveydenhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä, joiden teh- tävänä on huolehtia turvapaikanhakijoiden arkeen kuuluvista asioista, kuten toimeentulosta, terveydes- tä sekä työ- ja opintotoiminnasta. Haastattelut olivat luonteeltaan asiantuntija- ja syvähaastattelujen yhdis- telmiä (ks. esim. Eskelinen ym. 2019, 64). Muutamaa vuotta ennen haastatteluja vastaanottokeskusten yl- läpitäjiksi oli valittu paljon uusia yrityksiä, julkisia toimijoita ja järjestöjä, joista monet ovat sittemmin luopuneet toiminnasta. Haastatteluissa olimme ensinnäkin kiinnostuneita vastaanotto toiminnan rakenteista ja kunkin toimijan tavasta järjestää vas- taanottokeskuksen arki. Toiseksi keskustelimme va- paamuotoisesti siitä, kuinka vastaanottokeskuksen arki käytännössä muotoutui. Sanatarkasti litteroitua haastattelumateriaalia on 141 sivua. Aineiston perusteella emme kuitenkaan tee pää- telmiä vastaanottokeskusten arjen käytänteistä vaan tarkastelemme haastateltavien puhetta työstään. Ete- nimme analyysissä lukemalla aineistoa läpi ja koko- amalla yhteen kohdat, joissa viitattiin kulttuuriin ja uskontoon tai näitä koskeviin käytäntöihin sanoilla kulttuuri, kulttuurinen, uskonto, uskonnollinen tai islam tai puhumalla esimerkiksi kansallisuuksista, käyttäytymismalleista tai uskonnollisista tavoista. Kulttuuri mainittiin lähes jokaisessa haastattelussa ja uskonto muutamassa. Uskontoon viitattiin usein kulttuuria koskevan puheen yhteydessä. Seuraavaksi ryhmittelimme tekstikatkelmat sen mukaan, miten niissä puhuttiin kulttuurista. Tun- nistimme aineistosta kolme puhetapaa: 1) eroja ja etäisyyttä tuottava kulttuuri, 2) opittava suomalai- nen kulttuuri ja 3) ylläpidettävä turvapaikanhakijan kulttuuri. Artikkelia varten valitsimme kustakin pu- hetavasta muutamia sitaatteja siten, että ne yhdessä kuvaavat puhetapaa mahdollisimman monipuoli- sesti. Sitaateissa kiinnitimme huomiota kriittistä dis- kurssianalyysiä kehittäneen Norman Fairclough’n (1992) lähestymistapaa seuraten kolmeen tasoon: Diskursiivisen tason muodosti se, miten niissä ku- vattiin kulttuuria ja uskontoa. Sanavalintoja ja ra- kenteita voi kuvata diskurssien mikroaspekteiksi eli lingvistiseksi tasoksi. Sosiaalisten käytänteiden taso puolestaan tarkoittaa sitä, millaisia sosiaalisia suhteita kukin sitaatti tuotti. Tämä osa analyysiämme vastaa ensimmäiseen tutkimuskysymykseemme. Vastataksemme toiseen tutkimuskysymykseem- me tarkastelimme lopuksi esimerkiksi Dervinin ja Keihään (2013) sekä Jokikokon (2010) ajatuksiin tukeutuen sitä, minkälaisia lähtökohtia kulttuurien- väliselle oppimiselle tunnistamamme puhetavat rakentavat. Kiinnitimme tässä vaiheessa huomiota muun muassa kulttuuristavaan puheeseen ja tutkim- me sitä, näyttäytyikö oppiminen yksipuolisena vai vastavuoroisena prosessina. Kulttuuri mainittiin lähes jokaisessa haastattelussa ja uskonto muutamassa. 137 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 VASTAANOTTOTYÖN AMMATTILAISTEN KULTTUURIA KOSKEVAT PUHETAVAT KULTTUURIENVÄLISEN OPPIMISEN NÄKÖKULMASTA Haastattelujen pohjalta tehdyssä analyysissa ammat- tilaisten erilaiset puhetavat tuottavat erilaisia tulkinto- ja oppimisesta ja opettajan roolista. Eroja ja etäisyyttä tuottava kulttuuri Ensimmäinen tunnistamamme puhetapa korostaa kulttuurien välisiä eroja ja etäisyyttä, yleensä suoma- laisen kulttuurin ja turvapaikanhakijoiden kulttuu- rien välillä. Haastateltavat saattoivat esimerkiksi to- deta, että kulttuurit ovat ”erilaisia” tai kuvailla turva- paikanhakijan kulttuuria voimakkain sanankääntein. Tällainen puhetapa on toiseuttava: se esittää toisen jonain sellaisena, mitä me emme ole. Näin sillä luo- daan ”meidän” ja ”muiden” välinen erottelu. Jotkut puhujat tuntuivat olevan tietoisia puhetavan ongel- mallisuudesta ja pyrkivät puhumaan kulttuurieroista neutraalimmin, mutta monien puheessa ”me” ja ”ne” -kategorisoinnit näkyivät vahvasti. Seuraava haastateltu erottaa ”meidät” vahvasti ”niis- tä”. ”Ne” viittaa islaminuskoisiin ihmisiin, jotka sijoite- taan ”sinne”, toisaalle. Etäisyys on fyysistä, eli ”sieltä” tullaan ”tänne”, ja normatiivista: islamin uskon kuva- taan vaikuttavan ”niiden”, eli turvapaikanhakijoiden käyttäytymiseen voimakkaasti ja pysyvällä tavalla. ”Jos me otetaan islamin uskonto ja me nähdään sieltä, on se sitten lievempää tai ääripäätä niin kun siellä on hyvin vahvasti se uskonnon merkitys [--] niin jos siellä ei nainen tottele niin ensimmäisellä kerralla sille täytyy sanoa ja toisella kerralla antaa selkään. Jos meillä on ihmisiä, jotka tulee että kaik- ki perustuu tähän että joko sanotaan, seuraavaks annetaan selkään, seuraavaks leikataan käsi tai korva ja seuraavaks mitä tahansa. Et se on meijän niinku [--] koko se millä asiat valvotaan niin ää- rettömän raaka ja rankka malli meihin verrattuna. Niin miten me voidaan olettaa, että ihmiset jotka tulee tänne, niin ne omaksuu tän meidän mallin ja sitten ne toimii niinku täällä.” (haastattelu 9, orga- nisaation vastaava, yksityinen sektori) Puhuja viittaa islamin erilaisiin tulkintoihin, ”lievem- pään” ja ”ääripäähän”, vain retorisesti, vasta-argument- teja etukäteen torjuen ja uskonnon määräävää asemaa painottaen. Hän korostaa ”meidän mallin” ja ”siellä” vallitsevan ”äärettömän raa’an” järjestelmän välistä vastakohtaa kulttuuristavasti. Haastateltava asemoi it- sensä islamilaisen kulttuurin asiantuntijaksi ja esittää kulttuurisen etäisyyden hankaloittavan muslimimaista tulevien turvapaikanhakijoiden sopeutumista. Seuraava puhuja puolestaan esittää kulttuurierot myönteisinä: ”Sen [vastaanottokeskuksen] tuota niin suola on ne ihmiset. [--] se on pienoisyhteiskunta taval- laan ihmisyydestä silleen että kaikki elämän asiat on täällä mut sit niin on myöskin se et ku tääl on paljon ihmisiä eri maista ja se on niinku eri kielten puheensorina ja semmonen joku ni siin on sem- monen tietynlainen jotenkin, ihanuus, ku se on niin monikulttuurinen se työympäristö. Et ihmi- set on jotenkin erilaisia kuin sinä. Jotenkin niin- kun, kulttuuriltaan. [--] ja se on ehkä just se mikä siinä kiinnostaa koska se on niinku mä sanoin et ei oo koskaan, koskaan ei tuu valmista. Niinku ih- misten kans ei yleensä tuukaan.” (haastattelu 2, vastaanottokeskuksen johtaja, yksityinen sektori) Kuvauksessa korostuu kulttuurinen moninaisuus, joka määrittyy ”ihanaksi”. Erojen ydin asettuu pu- hujan ja ”ihmisten”, muiden, välille: ”[i]hmiset on jotenkin erilaisia kuin sinä.” Ihailevaa erojen korosta- mista kutsutaan eksotisoimiseksi, ja sen taustalla on usein staattinen ja essentialisoiva käsitys kulttuurista (Ahmed 2000). Puhuja kulttuuristaa turvapaikanha- kijoita esittämällä kulttuurierot määrääviksi. Avaus- repliikin jälkeen hän viittaa heihin toistuvasti ”ihmi- sinä” etäännyttämättä turvapaikanhakijoita puheella ”niistä”. Kulttuurieroja korostavaan puhetapaan li- mittyykin yleistä ihmisyyttä korostavaa puhetapaa (vrt. Masocha 2015a), erityisesti lopussa ”Niinku ihmisten kans ei yleensä tuukaan”. Haastateltava kuvaa monikulttuurisessa ympäris- tössä toimimisen keskeneräiseksi prosessiksi. Jatku- van oppimisen haaste ja samalla etuoikeus kohdistuu vastaanottokeskuksen työntekijöihin. Hän kuvaa moninaisuuden ja vastaanottokeskustyön kesken- 138journal.fi/aikuiskasvatus eräisyyden myönteisessä valossa, kiinnostavana. Samaan tapaan, ennakkoluuloja torjuen, monikult- tuuristen koulujen opettajat ovat kuvanneet omaa työpaikkaansa (Kimanen 2018). Seuraava haastateltu tuo esiin ammattitaitoaan korostamalla, miten hän pääsee asiakkaiden kohte- liaan pintakuoren alle: ”Ja kun heiltä kysyy, että mitä kuuluu, niin hyvää kuuluu aina. Mut ku minä en jätä sitä koskaan niin vaan minä vielä tonkasen vähän sieltä sy- vemmältä, kun tietää ettei se ole oikein herkkua se elämä. Ja minulle he uskaltavat jo vastatakki, että ei kuulu hyvää, kuuluu tosi huonoo. Mut se on heidän kulttuurissaan, heidän kuuluu hymyillä aina. He ei itke muiden nähden ja kuuluu vastata, että kuuluu hyvää.” (haastattelu 15, vastaanotto- keskuksen johtaja, kolmas sektori) Puhumalla ”heidän kulttuuristaan”, haastateltava niputtaa ”heiksi” kaikki vastaanottokeskuksen asiak- kaat. Näkökulma on kulttuuristava, eli kulttuuri sa- nelee sen edustajan toiminnan: ”heidän kuuluu hymyillä aina”, ”heidän kuuluu vastata, että kuuluu hyvää”. Haastateltava tuo esiin kulttuurisia eroja kos- kevan osaamisensa, jota hän hyödyntää työssään. Toisessa yhteydessä hän esittelee asiantuntemus- taan sitä kautta, että tuntee kulttuurisia variaatioita: ”[--] ei he [perheen isät] kiellä naisiansa mut kyllä siinä se kulttuurillinen ero kuitenkin näkyy. Jotkut saa tosi vapaastikin olla ja eihän meillä kaikki ole huivitettuja täällä, mutta valtaosa on.” Moninaisuus kuitenkin tuodaan esiin vain pienenä lievennyksenä sille, että on tunnistettavissa jokin pääsääntö, jonka mukaisesti useimmat toimivat. Kulttuuristamista esiintyi jossain muodossa kaikis- sa edellä käsitellyissä sitaateissa. Sitaatit erosivat sen suhteen, kuinka suureksi, vaikuttavaksi ja pysyväksi ero ”meidän” ja ”heidän” välillä rakennettiin. Paikoin myös kulttuurien sisäinen variaatio tuotiin esiin. Kult- tuurienvälinen etäisyys saa puhetavassa monenlaisia merkityksiä. Voimakkaimmin toiseuttavissa kuvauk- sissa kulttuurierot esitettiin varsin ongelmallisina, eikä vastaanottokeskus tuolloin näyttäytynyt lain- kaan kulttuurienväliselle oppimiselle mahdollisena paikkana. Toisinaan erilaisuus taas kuvattiin hyvin myönteiseen sävyyn ja kulttuurienvälinen oppiminen työn mielekkyyden lähteenä. Eropuhe salli haastatel- tujen esiintyä kyvykkäinä ammattilaisina, joille erojen keskellä luoviminen ja kulttuurinen ymmärrys on osa aiemmin kertynyttä kulttuurienvälistä kompetenssia. Opittava suomalainen kulttuuri Toinen identifioimamme puhetapa koskee oppimis- ta selvemmin kuin eroja ja etäisyyttä korostava puhe- tapa. Turvapaikanhakijoista oppimassa suomalaista kulttuuria puhuttiin sekä muodollisten oppimistilan- teiden että laajemmin erilaisten vuorovaikutustilan- teiden yhteydessä. Seuraava haastateltava kuvailee vastaanottokeskuksessa järjestettyjä luentoja: ”Lisäksi meil on tämmöset Suomen kulttuuri -luennot, mitkä kuuluu myös heille pakollisena, [--] siel on Suomen kulttuurii, lainsäädäntöö, ruo- kaosio, terveysosio, seksuaalisuus, mikä on se yks en muista enää, mut kuitenkin kaikkee tämmöstä kulttuuriin liittyvää, he ovat velvollisia osallistu- maan ja ymmärtämään tätä meidän kulttuuria ja mukautumaan tähän maahan ja toimimaan näit- ten rajojen puitteissa.” (haastattelu 1, vastaanotto- keskuksen johtaja, yksityinen sektori) Katkelmassa suomalaisen kulttuurin oppiminen ku- vataan turvapaikanhakijoiden velvollisuutena. Puhe ”meidän kulttuurista” rakentaa kuvaa selkeärajaisista ja toisistaan erillisistä kulttuureista. Vastavuoroiselle neuvottelulle tai turvapaikanhakijoiden kulttuurisille oikeuksille jää rajallisesti tilaa. Puhuja rakentaa turva- paikanhakijoiden ja työntekijöiden välille suhteen, jossa turvapaikanhakija on sopeutuja ja työntekijät Toisinaan erilaisuus kuvattiin myönteisenä ja kulttuurienvälinen oppiminen työn mielekkyyden lähteenä. 139 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 puolestaan opettajia ja sopeuttajia. Maahanmuutta- jasosiaalityötä tutkinut Merja Anis (2006) viittaa tä- mänkaltaiseen, assimilaatioideologiaa heijastelevaan ja sosiaalityöntekijän opettavaa roolia korostavaan puheeseen sosiaalityön sopeuttavan kehyksen käsit- teellä. Kyse ei tällöin ole sellaisesta kulttuurienvälises- tä oppimisesta, jossa molemmat osapuolet oppisivat vastavuoroisesti ja keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Seuraavassa haastateltu puhuu arjessa tapahtuvas- ta oppimisesta, jossa vastaanottokeskustoimija on ni- menomaisesti opettaja. ”Nää ihmiset tulee kulttuureista, jossa A ne on ke- hitysmaita, sit B siellä on koulutustaso sitä kautta vois sanoo niinku yleisesti tietämys melkein mistä tahansa asiasta niin aivan eri luokkaa kun meillä. Kolmanneks tämmönen kultturellinen kehitys, mä annan esimerkin. Voin verrata [--] Afrikkaan ihan samalla tavalla, niin monet asiat on siellä just samalla tavalla kun meillä oli 60 vuotta sitten tai 70 vuotta sitten. Ää jos nyt katotaan esimerkiks tasa-arvo, naisten asema niin mennään meidän historiassa se 60–70 vuotta niin se on sama kun siellä nyt. Jos katotaan ylipäätään ympäristön li- kaaminen ja roskaaminen niin se on ihan saman- lainen kun [epäselvä sana]. Roskat heitetään ja plääplääplää. Siitä katotaan ylipäätään yhteiskun- nan kehitystaso. Tää on johdatusta sille asialle, et siellä myös niin kun meillä perustuu asiat et kun mä sulle kerron niin sä tiedät et valveutuneena kansalaisena sä et enää tee noin.” (haastattelu 9, organisaation vastaava, yksityinen sektori) Puhuja rakentaa etäisyyttä ”meidän” eli suomalaisen kulttuurin ja turvapaikanhakijoiden lähtökulttuuri- en välille määrittelemällä lähtömaat kehitysmaiksi, koulutus- ja tietotasoltaan alhaisiksi sekä ympäris- tönsuojelussa ja sukupuolten tasa-arvossa Suomeen verrattuina kehittymättömiksi. Myös kotouttamis- työtä tutkinut Jaana Vuori (2012b) on todennut, että pohjoismainen tasa-arvo esitetään usein ideaalina, jo- hon muualta tulevia on ohjattava. Muualta tulleiden patriarkaaliset arvot esitetään julkisessa keskustelussa usein pohjoismaisen tasa-arvon uhkana (Hiitola & Vuori 2018; Horsti 2013; Keskinen 2009). Lopuksi haastateltava esittää, että ohjauksella ja valistuksella voidaan muuttaa käyttäytymistä ”siellä myös niin kuin meillä”. Näin vastaanottokeskustoiminnan am- mattilaisille osoitetaan opettamisen ja turvapaikanha- kijoille oppimisen velvollisuus. Seuraavassa sitaatissa vastaanottokeskustyönte- kijän rooli on vähemmän ohjaileva: ”No oikeestaan aika paljonhan me niitä eväitä tarjotaan [turvapaikanhakijoiden tulevan elämän rakentamiseen], kielihän olis ihan ykkösasia jos haluaa kotoutua Suomeen [--] Ja jos motivaatio ois kohdallaan niin kyllä sitä varmaan aika hyvin täällä oppis. Ja oppii tätä suomalaista järjestel- mää ja tota kulttuuria ja luonnetta ja byrokratiaa ja näitä asioita tässä. Varmaan aika hyvinkin tun- temaan et miten nämä, yhteiskunta toimii, ja mit- kä arvot täällä vaikuttaa ja. Et sinänsä kyllä jos on vastaanottavainen niin, ihan hyvät.” (haastattelu 10, työntekijä, kolmas sektori) Haastateltu puhuu oppimisesta järjestelmän ja käy- tännön seikkojen tuntemisena, ei kielteisesti arvote- tuista toimintatavoista poisoppimisena, eikä turva- paikanhakijoille rakennu velvollisuutta noudattaa suomalaista kulttuuria. Kotoutuminen kuvataan periaatteessa vapaaehtoisena, ja vastaanottokeskus näyttäytyy paikkana, jossa turvapaikanhakijalla on mahdollisuus oppia suomen kieltä ja muita yhteis- kunnallisen osallisuuden kannalta merkittäviä asi- oita. Oppimista koskevat valinnat eivät kuitenkaan arvotu neutraaleina, vaan ehtolauseet ”jos ois…” ja ”jos motivaatio…” ilmaisevat, että oppimisha- lukkuutta pidetään puutteellisena. Kun oppiminen määrittyy asiana, joka on turvapaikanhakijoista it- sestään kiinni, vastaanottokeskuksen henkilökun- ta vapautuu epäsuorasti oppimistulosten laatua tai kotoutumisen onnistumista koskevasta vastuusta (vrt. Masocha 2014) – ja tarpeesta oppia itse. Turvapaikanhakijan suomalaisen kulttuurin oppimista ja omaksumista korostava puhetapa on tarkastelemistamme puhetavoista sisäisesti yhte- näisin. Sopeutumisen velvollisuus kohdistetaan turvapaikanhakijaan. Moni haastateltava määritteli opettamisen ja ohjaamisen suomalaiseen kulttuuriin keskeiseksi osaksi työtään vastaanottokeskuksessa. Sitaatit eroavat toisistaan siinä, kuvataanko niissä 140journal.fi/aikuiskasvatus suomalainen kulttuuri neutraaliksi olosuhteeksi vai turvapaikanhakijoiden kulttuuria paremmaksi. So- peutumiselle ei tätä puhetapaa edustavissa sitaateissa kuitenkaan esitetty aitoja vaihtoehtoja. Kulttuurien- välisen oppimisen kannalta tärkeä vastavuoroisuus ei puhetavassa näy. Ylläpidettävä turvapaikanhakijan kulttuuri Kolmas tunnistettu puhetapa korosti turvapaikanha- kijan kulttuurin harjoittamisen mahdollisuuksia. Täl- laisessa puheessa myös vastaanottokeskustoimijoita pidettiin velvollisina kulttuuriseen oppimiseen: hei- dän tulisi kehittää kulttuurienvälistä ymmärrystään. Kulttuuri ymmärrettiin melko suppeasti, sillä ylläpi- dettäviä käytäntöjä mainittiin vain kaksi: juhlapyhät ja ruokailu. Nämäkin nousivat aineistossa esiin vain muutamia kertoja. Juhlapyhät mainittiin koko aineis- tossa kerran: ”[--] koska integroitumiseenhan kuuluu myös vas- tavuorosuus, että kulttuurien molemminpuolinen kunnioittaminen ja oppiminen ja näin poispäin, [--] kaikkee että miten käydään läpi vaikka että mikä on id-juhla ja että mitkä on esimerkiks mus- limeille tärkeitä, tämmösiä että me tuetaan sitte heidänkin sitä että. Yhessä vaiheessa oli esimerkiks semmonen että nuoret alko käydä joka ilta mos- keijassa, ja sit mä että niin että hei että mikäs nyt on menossa, ja sitte kävi ilmi että heillä, en tosin nyt muista sitä, mutta että oli se tietty juhlanai- ka menossa ja missä surtiin [--]. Ja että sit käytiin sitä yhessä nuorten kans läpi mutta että, ei sitä oltu mitenkään huomioitu erikseen ja siinä yhteisössä, [--] no seki tuli, mun alotteesta mut että laitettiin kalenterit seinälle, ihan tämmönen että missä nyt mennään ja mitä on esimerkiks suomalaisia juh- lapyhiä mut että sinne laitetaan myös että mitkä on esimerkiks näitten eri nuorten kulttuureista kumpuavia juhlapyhiä ja miten me voitais huomi- oida niitä sitte siellä arjessa ja näin poispäin, [--].” (haastattelu 8, entinen työntekijä, julkinen sektori) Sitaatin alussa puhuja esittää ihanteeksi vastavuoroi- sen oppimisen. Hän kertoo itse tukeneensa turvapai- kanhakijanuorten omien kulttuurien harjoittamista, mutta puhuu siitä selvästi toisena: hän ei ollut kuullut toisesta mainitusta juhlasta [todennäköisesti ashura] aikaisemmin eikä muistanut sen nimeä jälkikäteen. Suomalaisista juhlapyhistä ja ”nuorten kulttuureista kumpuavista juhlapyhistä” haastateltu puhuu toisis- taan erillisinä, erillisyyttä alleviivaamatta. Toisin kuin useimmat muut haastateltavat hän kertoo puhuneen- sa ja havainnoineensa asiaa ”nuorten” kanssa korosta- matta etäisyyttä puhumalla ”niistä” tai ”heistä”. Ruoanlaitto vastaanottokeskuksissa nousi pu- heenaiheeksi usein, ja eri haastatellut kommentoivat ruokailun tärkeyttä eri tavoin. Ruokailun merkitys on noussut esiin myös aikaisemmassa tutkimuksessa (Innanen 2019). Seuraava sitaatti on haastattelusta, jossa ruoanlaittomahdollisuuden merkitystä vastaan- ottokeskusten arjessa korostettiin erityisesti. ”Ja tähän syy on se, että me nähdään että tää on laadullisesti tärkeä asia siinä että kuinka ne asuk- kaat viihtyvät siellä ja saavat tuoda sitä omaa arkea ja kulttuuria. Ruoan tekeminen on heille kuiten- kin niin iso asia, et nähdään et tää on tärkeä asia ja halutaan se mahdollistaa.” (haastattelu 4, organi- saation vastaava, yksityinen sektori) Puhuja rakentaa kulttuurisen etäisyyden suureksi puhumalla ”siitä omasta” kulttuurista ja ”niistä” asuk- kaista sekä kuvailemalla ruoanlaittomahdollisuuden tärkeyttä ”heille”. Hän käyttää hallinnon kehittämi- seen liittyvää kieltä, kuten ”laatu” ja ”viihtyminen”, selittäessään, miksi kyseinen vastaanottokeskus on päättänyt mahdollistaa ruoanlaiton. Näin haastatel- tava asemoi itsensä ja työpaikkansa esimerkillisiksi vastaanottokeskustoimijoiksi. Moni haastateltava määritteli opettamisen ja ohjaamisen suomalaiseen kulttuuriin työssään keskeiseksi. 141 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 Tässä puhetavassa kulttuuri määrittyi suppeasti lähinnä uskonnollisina juhlina ja ruokakulttuurina. Tällöin kulttuurierot eivät näyttäytyneet ongelmal- lisina. Toisin kuin monissa kulttuurien eroja ja suo- malaisen kulttuurin oppimista korostavan puhetavan sitaateissa, kulttuurien rinnakkainelo hahmottui har- monisena, eivätkä turvapaikanhakijoiden kulttuurit määrittyneet suomalaista huonompana. Vaikka ylläpidettävän kulttuurin puhetapaan saat- toi sisältyä kulttuuristavia ja etäisyyttä korostavia piir- teitä, siinä pyrittiin rakentamaan turvapaikanhakijoi- den kanssa ainakin jossain määrin rinnalla kulkevaa suhdetta ylhäältä päin opettavan suhteen sijaan (vrt. Sotkasiira 2018). Samalla kulttuurisen moni- muotoisuuden arvostaminen ja joustavuus esitettiin vastaanottokeskustyön ihanteina. Kulttuurienvälisen oppimisen näkökulmasta puhetavassa näkyi avoi- muus vastavuoroiselle oppimiselle ainakin rajatusti eli konkreettisesti näkyvän kulttuurin osalta. POHDINTA Suomessa on lähes 2000-luvun alusta lähtien tehty tutkimusta ja keskusteltu viranomaisten ja muiden ammattilaisten valmiuksista kohdata kulttuurisesti erilaisiksi kokemiaan asiakkaita (esim. Anis 2008; Hammar-Suutari 2009). Tutkimukset ovat osoitta- neet, että ulkokohtainen, stereotypioihin perustuva kulttuuritieto on toissijaista sujuvan vuorovaiku- tuksen kannalta ja saattaa jopa vahvistaa ennakko- käsityksiä ja lisätä väärinkäsitysten mahdollisuuk- sia (esim. Niemelä 2019). Kulttuuri olisikin syytä käsittää moninaisena, muuttuvana ja neuvottelujen kohteena (Dervin & Keihäs 2013). Myös vastaan- ottokeskusten johtajat ovat painottaneet asiakkaiden yhdenvertaista ja henkilökohtaista kohtelua yhtenä vastaanottokeskusten keskeisimpänä hyvänä käytän- tönä (Koistinen 2017). Analyysimme osoittaa kuitenkin, että vastaanot- totyön ammattilaiset saattavat puhua turvapaikan- hakijoiden kulttuureista ja uskonnoista yleistävästi ja ongelmakeskeisesti. Haastatellut esittivät kulttuurit erillisinä kokonaisuuksina, turvapaikanhakijoiden toimintaa vahvasti määräävinä ja heidät usein vah- vasti suomalaisista erottavina. Toisinaan he viitta- sivat turvapaikanhakijoiden taustoihin ikään kuin nämä kollektiivisesti edustaisivat jotakin yhtenäistä ”toista” kulttuuria, jonka vastapari on suomalainen kulttuuri. Vastaanottokeskuksen asukkaat esiintyi- vät haastatteluissa usein ”heinä” tai ”näinä ihmisinä”. Fairclough’n (1992) termein kuvattuna diskurssien mikroaspekteilla eli tässä pronominivalinnoilla hei- dät asetettiin puhujasta erilliseksi ryhmäksi, usein toiminnan kohteiksi. Puhujan ja puheen kohteena olevien turvapai- kanhakijoiden välinen suhde rakentui kulttuurista puhuttaessa usein opettajan ja sopeutujan suhteek- si, vaikka aineistossa rakennettiin myös rinnalla kul- kevampaa suhdetta. Näitä voi verrata Sotkasiiran (2018) turvapaikanhakijoiden kotouttamistyötä koskevassa tutkimuksessa esiin tulleisiin puolesta tie- tävään ja yhdessä tulkitsevaan orientaatioon, mutta kummassakaan tutkimuksessa työntekijän valta-ase- man tarkastelu ei ollut kovin yleistä. Aineistossam- me puhe kulttuurista oli suoraviivaista eikä juurikaan sisältänyt kulttuuria koskevien väitteiden pehmentä- mistä, yleistysten varomista tai tasapainottamista uni- versaalia ihmisyyttä korostavalla puhetavalla, johon Johanna Hiitola ja Marja Peltola (2018) ovat vii- tanneet (ks. myös Masocha 2015a; Järvinen 2019). Vastaanottokeskustoiminnan ammattilaiset selittivät toki turvapaikanhakijoiden käyttäytymistä muillakin tekijöillä, kuten koulutustasolla tai traumataustalla, mutta kulttuuristava puhetapa oli aineistossa yleinen. Haastatteluissa esiintynyt kulttuuristava puheta- pa edustaa kapeaa ja staattista kulttuurikäsitystä, joka on kulttuurienvälisen oppimisen näkökulmasta on- gelmallinen. Erojen ja etäisyyden korostaminen pai- nottaa kulttuuritietoa ja oppimista ammattitaidon Vastaanottotyön ammattilaiset saattavat puhua turvapaikanhakijoiden kulttuureista ja uskonnoista yleistävästi ja ongelmakeskeisesti. 142journal.fi/aikuiskasvatus osana, mutta saattaa johtaa korostamaan oppimisen ja sopeutumisen vaikeutta. Suomalaisen kulttuurin oppimista painottava puhetapa puolestaan keskittyy oppimiseen, mutta oppiminen ei ole vuorovaikutuk- sellista ja vastavuoroista, vaan turvapaikanhakijan roolina on ottaa vastaan ja sopeutua ja työntekijän roolina opettaa suomalaista kulttuuria. Puhetavat, joissa myös työntekijä nähdään kulttuurisena oppi- jana, painottavat vastavuoroisuutta ja ovat siksi so- pusoinnussa kulttuurienvälisen oppimisen kanssa. Tämä lähtökohta sisältyy myös yhtäältä vahvan kult- tuuristavaan puhetapaan, jossa muista kulttuureista oppiminen kuvataan työn mielekkyyden lähteenä. Kulttuurienvälistä oppimista tukee ajatus kult- tuurikompetenssista tärkeänä osana vastaanottokes- kuksen työntekijöiden ammattitaitoa, varsinkin, kun korostetaan tarvetta jatkuvaan oppimiseen ja dynaa- mista, moninaista kulttuurikäsitystä. Lisäksi työn- tekijöiden velvollisuutta kulttuuriseen oppimiseen tuodaan esiin turvapaikanhakijoiden kulttuurin har- joittamisen mahdollisuuksia korostavassa puhetavas- sa. Siihen sisältyvä vastavuoroisuuden ja kulttuurisen monimuotoisuuden arvostaminen on tärkeä kulttuu- rienvälisen oppimisen lähtökohta, vaikka se aineistos- sa rajoittuukin konkreettisesti näkyvään kulttuuriin. Vastaanottokeskustoimijoiden puhetavat vai- kuttavat vastaanottotoimintaan ja siihen, millaisek- si turvapaikanhakijoiden arki keskuksissa muodos- tuu. Eri kulttuurikäsityksiä heijastelevat puhetavat vaikuttavat siihen, missä määrin työntekijän rooli hahmottuu opettajana ja sopeuttajana ja missä mää- rin oppijana ja uusien ratkaisujen etsijänä. Johtavassa asemassa olevilla ammattilaisilla on erityisen paljon valtaa siihen, millaiset puhetavat ja niiden rakenta- mat suhteet muodostuvat normiksi. Puhetavoilla osallistutaan keskusteluun siitä, mil- laista osaamista ja oppimista vastaanottotoiminnan ammattilaiset tarvitsevat ja millaista on hyvä vas- taanottotoiminta. Ammattilaisilla on kokemuksen suoma auktoriteettiasema kotouttamista koskevassa julkisessa keskustelussa. Siksi heidän puhetapansa muovaavat keskusteluasetelmia laajemmin yhteis- kunnassa, eivät vain ammattilaisten keskuudessa. Kulttuurienvälinen oppiminen on merkittäväs- sä määrin tunteiden työstämistä ja perustuu omi- en asenteiden, kokemusten ja tietojen kriittiseen reflektoimiseen (Jokikokko 2010). Vahvat moni- kulttuurisen työn ammatilliset valmiudet auttavat toimijoita käsittelemään omia asenteitaan ja tuntei- taan (Hammar-Suutari 2009). Niiden kehittymi- seen tarvitaan kuitenkin jonkin verran aikaa ja kou- lutusta. Vastaanottokeskusten kiireinen ilmapiiri (ks. Sotkasiira 2018) ja vuonna 2015 nopeasti pe- rustetut keskukset eivät tarjonneet ihanteellista poh- jaa työkäytäntöjen reflektointiin tai niiden taustalla vaikuttavien oletusten purkamiseen. Koska analyysimme kohdistuu haastattelupu- heeseen, emme voi tutkimuksemme perusteella päätellä, missä määrin tunnistamiamme puhetapo- ja esiintyy käytännön asiakastyössä. Havaintomme tarjoavat kuitenkin pohdittavaa kaikille aloille, joilla tarvitaan monikulttuurista kompetenssia. Kun am- mattilainen työssään kohtaa itselleen vieraita kult- tuurisia käsityksiä tai käytänteitä, vastavuoroisen kulttuurienvälisen oppimisen näkökulma voi auttaa tarkastelemaan omia puhetapoja kriittisesti. Näkö- kulma tukee tasavertaista kohtaamista ja sitä kautta uusia, yhteisesti neuvoteltuja ratkaisuja. Johtavassa asemassa olevilla ammattilaisilla on erityisen paljon valtaa siihen, millaiset puhetavat suhteineen muodostuvat normiksi. 143 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 ANULEENA KIMANEN FT, dosentti, yliopistonlehtori opettajankoulutuslaitos Turun yliopisto https://orcid.org/0000-0003- 0049-826X SIRKKU VARJONEN VTT, erikoistutkija Kuntoutussäätiö https://orcid.org/0000-0001- 7535-651X TIINA SOTKASIIRA YTT, dosentti, apulaisprofessori yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto https://orcid.org/0000-0002- 2453-8433 1Tutkimusaineisto tuotettiin laajaa tutkimushanketta valmistelevassa esitutkimuksessa, johon Elina Nivalalle ja Sanna Ryynäselle myönnettiin Koneen Säätiön pon- nistusapuraha joulukuussa 2016. Tuo tutkimushanke kariutui rahoituksen puutteeseen. ELINA NIVALA YTT, sosiaalipedagogiikan yliopistonlehtori yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto https://orcid.org/0000-0002- 0989-9126 SANNA RYYNÄNEN FT, sosiaalipedagogiikan ma. yliopistonlehtori yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto https://orcid.org/0000-0001- 8918-8203 LÄHTEET Ahmed, S. (2000). Strange Encounters: Embodied Others in Post-Coloniality. London: Routledge. Anis, M. (2006). Lastensuojelun ammattilaisten tulkintoja maahanmuuttajasosiaalityöstä. Janus, 14(2), 109– 126. https://journal.fi/janus/article/view/50368 Anis, M. (2008). Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lasten- suojelun ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat. Helsinki: Väestöliitto. Arvanitis, E., Yelland, N. J. & Kiprianos, P. (2019). Liminal spaces of temporary dwellings: Transitioning to new lives in times of crisis. Journal of Research in Child- hood Education, 33(1), 134–144. https://doi.org/10.1 080/02568543.2018.1531451 Byram, M., Nichols, A. & Stevens, D. (2001). Developing Intercultural Competence in Practice. Clevedon, Eng- land; Buffalo, N.Y.: Multilingual Matters. Dervin, F. & Keihäs, L. (2013). Johdanto uuteen kulttuu- rienväliseen viestintään ja kasvatukseen. Kasvatusalan tutkimuksia; Nro 63. FERA Suomen kasvatustieteelli- nen seura. Edwards, D. & Potter, J. (2001). Discursive psychology. Teoksessa A. W. A. McHoul & M. Rapley (toim.) How to Analyse Talk in Institutional Settings: A Casebook of Methods. London: Continuum, 12–24. Eliassi, B. (2017). Conceptions of immigrant integration and racism among social workers in Sweden. Journal of Progressive Human Services, 28(1), 6−35. https:// doi.org/10.1080/10428232.2017.1249242 Eskelinen, T., Ryynänen, S. & Tuomaala, M. (2019). Kil- pailutus ja osallisuuden rakenteelliset ehdot siivoojien arjen työelämässä. Sosiologia, 56(1), 60–78. Fairclough, N. (1992). Discourse and Social Change. Cambridge: Polity Press. Hammar-Suutari, S. (2009). Asiakkaana erilaisuus. Kult- tuurien välisen viranomaistoiminnan etnografia. Kar- jalan tutkimuslaitoksen julkaisuja, no 147. Joensuu: Joensuun yliopisto. Haverinen, V.-S. (2018). Pakotetusta toimettomuudesta – Turvapaikanhakijoiden kotoutuminen vastaanotto- toiminnan osana. Janus, 26(4), 309−325. https://doi. org/10.30668/janus.76386 Hiitola, J. & Peltola, M. (2018). Tuotettu ja koettu toiseus viranomaisten ja maahanmuuttotaustaisen vanhem- pien kohtaamisissa. Teoksessa J. Hiitola, M. Anis, K. Turtiainen (toim.) Maahanmuutto, palvelut ja hyvin- vointi. Kohtaamisissa kehittyviä käytäntöjä. Tampere: Vastapaino, 124−145. 144journal.fi/aikuiskasvatus Hiitola, J. & Vuori, J. (2018). Afganistanilaisten pak- komuuttajien arjen kansalaisuus ja toiminnan mahdollisuudet. Janus, 26(4), 326−342. https://doi. org/10.30668/janus.76452 Horsti, K. (2013). De-ethnicized victims: Mediatized ad- vocacy for asylum seekers. Journalism, 14(1), 78−95. https://doi.org/10.1177/1464884912473895 Innanen, T. (2019). A Finnish reception centre for asy- lum seekers as an environment for informal learning of religion. Theo-Web. Zeitschrift für Religionspäda- gogik, 18(1), 160−171. Jin, L. & Cortazzi, M. (2013). Introduction: Research and Levels of Intercultural Learning. Teoksessa L. Jin & M. Cortazzi (toim). Researching Intercultural Learning. Investigations in Language and Education. Hampshire: Palgrave MacMillan, 1–18. Jokikokko, K. (2010). Teachers’ Intercultural Learning and Competence. Oulun yliopisto. Järvinen, M. (2019). ”Oot siinä ja otat sen ihmisen sel- lasena kun se on” – Maahanmuuttajuutta risteävien erokategorioiden rakentuminen kotouttamistyön ammattilaisten puheessa. Pro gradu. Turun yliopisto. Kelahaara, M. & Mattila, M. (2017). Onneen ei ole oikotietä tässä maassa: Kauhava ja Kauhavan vas- taanottokeskus. Julkaisuja 10. Turku: Siirtolaisuus- instituutti. Keskinen, S. (2009). ‘Honour related violence’ and Nor- dic nation-building. Teoksessa S. Keskinen (toim.) Complying with Colonialism: Gender, Race and Ethnicity in the Nordic Region. Farnham: Ashgate, 257–272. Keskinen, S. (2012). Kulttuurilla merkityt toiset ja universaalin kohtelun paradoksi väkivaltatyössä. Teoksessa S. Keskinen, J. Vuori & A. Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere Uni- versity Press, 291–320. Kimanen, A. (2018). Approaching culture, negotiating practice: Finnish educators’ discourses on cultural diversity. Journal of Multicultural Discourses, 13(4), 334−347. https://doi.org/10.1080/17447143.2018 .1546309 Kirkwood, S., McKinlay, A. & Mcvittie, C. (2015). ‘He’s a cracking wee geezer from Pakistan’: Lay accounts of refugee integration failure and success in Scotland. Journal of Refugee Studies, 28, 1–20. https://doi. org/10.1093/jrs/feu003 Koistinen, L. (2017). Vastaanottokeskukset, onnistuneet käytännöt ja turvapaikanhakijoiden kokemukset. Teoksessa Jussi S. Jauhiainen (toim.) Turvapaikka Suo- mesta? Vuoden 2015 turvapaikanhakijat ja turvapaik- kaprosessit Suomessa. Turku: Turun yliopisto, 49−64. Lane, H. C. (2012). Intercultural learning. Teoksessa N. M. Seel (toim.) Encyclopedia of the Sciences of Lear- ning. Boston: Springer. Masocha, S. (2014). We do the best we can: Accounting practices in social work discourses of asylum seekers. The British Journal of Social Work, 44(6), 1621–1636. https://doi.org/10.1093/bjsw/bct048 Masocha, S. (2015a). Asylum Seekers, Social Work and Racism. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Masocha, S. (2015b). Construction of the ‘other’ in social workers’ discourses of asylum seekers. Journal of Social Work, 15(6), 569−585. https://doi. org/10.1177/1468017314549502 Mikander, P. & Zilliacus, H. & Holm, G. (2018). Intercul- tural education in transition: Nordic perspectives. Education Inquiry, 9(1), 40–56. https://doi.org/10.10 80/20004508.2018.1433432 Niemelä, A. (2019). Työnohjaus monikulttuuriosaamisen edistäjänä. Tampere: Tampereen yliopisto. Pettersson, K. (2017). Save the nation! A Social psycho- logical study of political blogs as a medium for nationalist communication and persuasion. Helsinki: Helsingin yliopisto. Potter, J. (2012). Discourse analysis and discursive psychology. Teoksessa Harris Cooper, P. M. Camic, D. L. Long, A.T. Panter, D. Rindskopf & K. J. Sher (toim.) APA Handbook of Research Methods in Psychology (Vol. 2: Research Designs: Quantitative, Qualitative, Neuropsychological, and Biological). Washington, DC, USA: American Psychological Association, 119−130. Rugkåsa, M. & Ylvisaker, S. (2019). From culturalisation to complexity – a critical view on the cultural com- petence discourse in social work. Nordic Social Work Research, (11)3. https://doi.org/10.1080/215685 7X.2019.1690558 Sotkasiira, T. (2018). Tietävä, tulkitseva ja taisteleva asiantuntijuus turvapaikanhakijoiden sekä ammat- tilaisten ja vapaaehtoisten välisissä kohtaamisissa. Janus, 26(4), 292−308. https://doi.org/10.30668/ janus.76443 Thunborg, C., Osman, A. & Bron, A. (2021). Being in limbo or learning to belong? – Telling the stories of asylum seekers in a mill town. Studies in the Educati- on of Adults, 53(1), 82−100. https://doi.org/10.1080/ 02660830.2020.1824666 Varjonen, S., Nortio, E., Mähönen, T. A. & Jasinskaja- Lahti, I. (2018). Negotiations of immigrants’ cultural citizenship in discussions among majority members and immigrants in Finland. Qualitative Psychology, 5(1), 85−98. https://doi.org/10.1037/qup0000074 145 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 2/2022 Vuori, J. (2012a). Arjen kansalaisuus, sukupuoli ja ko- touttamistyö. Teoksessa S. Keskinen, J. Vuori & Anu Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kan- salaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press, 235–262. Vuori, J. (2012b). Guiding migrants to the realm of gender equality. Teoksessa Suvi Keskinen, Salla Tuori, Sara Irni & Diana Mulinari (toim.) Complying with Colonialism: Gender, Race and Ethnicity in the Nordic Region. Farnham: Ashgate, 207−223. Wiggins, S. (2017). Discursive Psychology: Theory, Met- hod and Applications. Los Angeles: Sage. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi • on Kvs-säätiön perustama sivistyksen tiedekeskus • pureutuu suomalaisen sivistyksen historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen • havainnollistaa sivistyksen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan uudistumisessa • kytkee sivistyksen kasvatukseen ja koulutukseen • tuo esiin sivistystyön kirjoa • antaa välineitä sivistyksen ja kasvatuksen erilaisten tavoitteiden ja ihanteiden tunnistamiseen ja arvioimiseen. Wodak, R. (2011). ‘Us’ and ‘them’: inclusion and exclu- sion – discrimination via discourse. Teoksessa G. Delanty, P. Jones & R. Wodak (toim.) Identity, Belon- ging and Migration. Liverpool: Liverpool University Press, 54−77. Woodhead, L. (2011). Five concepts of religion. Interna- tional Review of Sociology, 21(1), 121−143. https:// doi.org/10.1080/03906701.2011.544192 Soppi kutsuu kävijän osaksi Suomen sivistystarinaa ja -keskustelua! Tiedekeskuksen kantavia teemoja ovat • elinikäisen oppimisen ja sivistystyön kehitys Suomessa • sivistyksen tasa-arvo • sivistyksen rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi avautuu suurelle yleisölle elokuussa 2022. Se on kehitetty Sitran Sivistys+-ohjelman rahoituksella.Kehitys jatkuu opetus- ja kulttuuriministeriön ja Kvs-säätiön rahoituksella. www.tiedekeskussoppi.fi Kvs-säätiö, Bulevardi 21, Helsinki #soppi #tiedekeskussoppi