This is a self-archived – parallel-published version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. When using please cite the original. Original and primary publisher: Koulu ja menneisyys yearbook AUTHOR Lauri Kemppinen TITLE Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja käyttö 1890–1921 YEAR 2024 DOI https://doi.org/10.51811/km.146481 VERSION Publisher’s PDF CITATION Kemppinen, L. (2024). Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja käyttö 1890–1921. Koulu ja menneisyys, 61, 9. https://doi.org/10.51811/km.146481 LICENSE CC BY-NC-ND Koulu ja menneisyys - LXI Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 8 9 Lauri Kemppinen Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja käyttö 1890–1921 10 11Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... Avainsanat: Historiakulttuuri Kansakoulu Kansalliset traditiot Koulun juhlat Koulun runot Merkkihenkilöiden elämäkerrat Muistamisen politiikka Muistamisen paikat Myyttien rakentaminen Opettajankoulutuksen historia Oppivelvollisuus Uno Cygnaeus Abstrakti Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Uno Cygnaeuksen muisto ra- kennettiin, kuinka sitä vaalittiin ja millaisiin tarkoituksiin sitä käytettiin vuosina 1890–1921. Hänen maineensa rakentaminen toteutettiin elämä- kerrallisten tekstien, historiankirjoituksen, painokuvien ja kipsisten rin- takuvien avulla. Cygnaeuksen elämänvaiheet eivät kuitenkaan nousseet kansakoulun oppisisällöiksi. Suurmieselämäkerrat olivat merkittävässä asemassa luotaessa perusteita kansalliselle historiankirjoitukselle ja nationalistisesti sävyttyneelle kehi- tyskertomukselle kaikkialla Euroopassa. Viimeistään 1900-luvun alussa Cygnaeuksesta oli tullut kansakouluväen oma suurmies ja myyttinen Isä, jonka kokemuksiin ja käsityksiin eläytyminen toimi yhteisöä yhdistävä- nä voimana. Hänen muistonsa julkinen vaaliminen kulminoitui vuonna 1910 järjestettyyn satavuotisjuhlaan. Juhla järjestettiin edistämään kan- sanopetuksen koulutuspoliittisia tavoitteita, oppivelvollisuuslain valmiste- lua ja oppilashuoltoon liittyviä ratkaisuja. Tutkimus osoittaa, että Cygnaeuksen tarinaa ei kerrottu yhtenä suurena kertomuksena, vaan sitä mukautettiin tilanteen ja tarpeiden mukaan, muistuttaen joustavia ja muuntuvia sankarilegendoja. Eri yhteiskuntaryh- mät tulkitsivat Cygnaeuksen juhlimista omista näkökulmistaan. Porvaril- liset piirit hyödynsivät hänen muistoaan puhuessaan isänmaallisuudesta ja perustuslaillisuudesta; työväestö vaati Cygnaeuksen nimissä koulun tasa-arvoistamista ja demokratian lisäämistä. Muistamisen kulttuurit vai- kuttivat myös opettajien ja opiskelijoiden historiatietoisuuteen, erityisesti Jyväskylän ja Tammisaaren seminaareissa. Cygnaeuksen auktoriteettiin vetoaminen tarjosi mahdollisuuden sekä kri- tisoida kansakoulua että esittää radikaaleja kehittämisehdotuksia, jolloin kansallissankarin kuvaa hyödynnettiin yhteiskunnallisten ja koulutuksel- listen päämäärien edistämiseksi. Uno Cygnaeuksen, muistamisen kulttuu- ri luultavasti rohkaisi tekemään tulevaisuuteen luottavaa ja laadukkaaseen koulutukseen nojaavaa koulutuspolitiikka. 12 13Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... Kysymyksenasettelu ja tutkimusaineisto Uno Cygnaeuksen (1810–1888) nimellä on ollut ja on ehkä edelleenkin koulutuspoliittista painoarvoa. Se esiintyy julkisessa keskustelussa var- sinkin silloin, kun puheena on koko suomalaisen peruskoulun tarkoitus. Cygnaeuksen arvovaltaa on käytetty myös pohdittaessa joidenkin oppiai- neiden syvintä luonnetta, merkitystä ja tarpeellisuutta (Kananoja 1999; Kantola 1997). Aikojen saatossa Cygnaeuksen muistolla on perusteltu sekä koulun muutostarpeita että jarrutettu liukkaimpia uudistajia. Hänen työtään kohtaan tunnettu kunnioitus lienee myös vaikuttanut näkökul- miin, joista kansakoululaitoksen ja kansanopetuksen historiaa on Suomes- sa tarkasteltu. Kansakunnan kouluttamiseen liittyvä edistysusko yhdistettiin näyttävästi kansakouluaatteen kehittäjäksi tunnustetun Uno Cygnaeuksen hahmoon jo hänen elinaikanaan. Vuoden 1888 jälkeen käynnistynyt kansakoulun isän muiston rakentaminen saavutti huippunsa 12.10.1910, jolloin hänen syntymänsä satavuotispäivää juhlittiin näyttävästi maan jokaisessa kan- sakoulussa. Juhlan kunniaksi hankitut muotokuvat ja kipsiset rintakuvat jäivät kouluille muistuttamaan suomalaisen kansansivistystyön syntytari- nasta. Cygnaeuksen syntymäpäivä 12.10. ei ole kansallinen liputuspäivä, mutta juhlapäivä oli tapana huomioida ainakin Jyväskylän ja Tammisaaren seminaareissa. Tämä kaikki kertoo tietenkin Cygnaeuksen työtä kohtaan tunnetusta arvostuksesta, mutta huomionosoitukset ovat myös merkke- jä yhteisöllisestä muistamisesta. Yhteisöt jakavat tavan tuottaa, tulkita ja käyttää merkitykselliseksi kokemaansa menneisyyttä. Tätä ilmiötä kutsu- taan yleensä historiakulttuuriksi. Syntytarinat ovat tärkeitä yhteisöjen itseymmärrykselle ja identiteetille. Menneisyyskäsitykset muokkaavat yhteisön historiakulttuuria ja jäsenten- sä yksilöllistä historiatietoisuutta. Menneisyyttä koskevat tulkinnat viitoit- tavat myös ryhmien ja yksilöiden tulevaisuuteen suuntautumista. Tällaiset ajallisesti orientoituneet, maailmaa selittävät jaetut tulkinnat vahvistavat yhteisöjen sisäistä koheesiota. Ne eivät ole muuttumattomia eivätkä risti- riidattomia, vaan yhteisöt uusintavat omia narratiivejaan, kertovat itseään uudestaan ja muokkaavat tulkintoja omista myyteistään. (Jouhki 2024, 74; Aalto 2024, 197–198.) Tutkimuksessa tarkastellaan muistamisen tapojen, rituaalien ja tekstien avulla rakennettua Cygnaeus-kuvaa. Tätä kuvaa lähestytään sekä myytin- rakennuksena narratiiveineen että muistin politiikkana. Myytin rakenta- misen näkökulma nojaa tässä tutkimuksessa vahvasti yhteisöllisen muis- tamisen rituaalien näkyväksi tekemiseen. Tarkastelun kohteeksi nostetaan muistopäivät, muistamisen näyttämöt, muistopaikat, -esineet ja -merkit sekä kanonisoituja menneisyyskäsityksiä muodostavat muistokirjoitukset. Kyse on siis samaan aikaan muistamisen sisällöistä ja keinoista. Muistami- sen politiikkaa puolestaan voidaan hahmottaa myytin rakentamiseen osal- listuneiden tahojen erittelyn ja heidän päämääriensä analysoimisen avulla. Tutkimuksessa kuvataan Uno Cygnaeuksen kuoleman (1888) jälkeen käynnistynyttä muiston rakentamista, sen ylläpitämistä ja hallintaa. Lisäk- si tavoitteena on hahmottaa muiston käyttämisessä ja uusintamisessa ta- pahtuvaa diskurssin, menneisyyden tulkintojen tai perinteiden muutosta. Ajallisen rajauksen päätepisteeksi valittiin oppivelvollisuusasetus (1921), koska se muodostaa merkittävän taitekohdan muiston käyttämiseen liit- tyvässä retoriikassa. Cygnaeuksen muistosta tehdyt tulkinnat ja käyttö muuttuivat oppivelvollisuuslain asettamisen jälkeen. Näyttää mahdollisel- ta, että Cygnaeus-perinteestä voidaan hahmottaa tässä artikkelissa käsitel- tävän varhaisvaiheen (1888–1921) lisäksi kaksi muuta toisistaan erottuvaa ajanjaksoa. Näistä jälkimmäinen käynnistyi 1980-luvun puolivälissä Veli Nurmen ja Martti T. Kuikan vaikutuksesta. Perineen muotoutumisen sa- tavuotiseen historian eritteleminen epookeiksi jää kuitenkin myöhemmän tutkimuksen tehtäväksi. Jälkiä Cygnaeuksen liittyvästä julkisen muistamisen kulttuurista löytyy vuosikertomuksista, oppilaitosten kalustoluetteloista, merkkipäivinä pide- tyistä juhlapuheista ja juhlallisuuksia kuvaavista sanomalehtikirjoituksista. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita Cygnaeusta esittävistä veistoksista ja muotokuvista, juhlarunoista ja -musiikista ja rituaaleista – siis Cygna- eus-traditiosta kertovista jäänteistä sekä siihen liittyvistä aineettomasta 14 15Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... perinnöstä. Kansakoulujen ja opettajankoulutuksen piirissä mahdollisesti vallinneesta epävirallista muistamisen kulttuureista on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa, sikäli kuin niitä ei ole merkitty muistiin. Traditioiden taus- talla vallitsevista asenteista ja tavoitteista kertova lähdeaineisto jää siis väki- sinkin hajanaiseksi, mutta sirpaleita yhteisön jakamasta hiljaisesta tiedosta on kuitenkin tarttunut muisto- ja juhlakirjoihin koottuihin muisteluteks- teihin. Ne kertovat omalla värittyneellä tavallaan siitä, miten opettajat ja oppilaat tulkitsivat, arvostivat tai käsittivät instituutionsa menneisyyttä. Tutkimuksessa hyödynnetyn aikalaisluonteisen aineiston analyysi perus- tuu systemaattiseen järjestämiseen ja luokitteluun. Luokitteluperusteina on käytetty tekstien teemoja, ilmestymisajankohtaa ja -kontekstia, kieltä sekä aineiston kirjoittajatietoja. Aineiston keräämisessä hyödynnettiin laa- jasti Kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja ja sivuston hakutoimintoja. Juhlajulkaisuja ei ole digitoitu, vaan ne oli hankittava kirjastoista ja an- tikvariaateista. Lyyrinen aineisto on peräisin sanoma- ja aikakauslehdistä ja muistojulkaisuista. Cygnaeuksesta kirjoitetuista runoista ja laulujen sa- noista muodostettiin erillinen tietokanta, minkä ansoista oli helpompi ha- vaita tekstien muotoon, rakenteeseen ja teemoihin liittyviä yhtäläisyyksiä. Myös muistojulkaisuista, juhlakirjoista ja elämäkerroista syntyi luettelo tutkimustyön aikana. Tutkimuksen teoreettinen tausta ja rakenne Uno Cygnaeuksen muiston rakentamista, säilyttämistä ja sen merkitystä on tutkittu aiemmin. Veli Nurmi pohtii tätä aihepiiriä suppeasti Cygna- eus -elämäkertansa (1987) lopussa ja Martti T. Kuikka viittaa siihen Cyg- naeus-traditiota käsittelevässä artikkelissaan (1989). Bo Lönnqvist sivuaa tätä teemaa Jyväskylän Seminaarin rituaaleja ja perinteitä käsittelevässä tutkimuksessaan (2009), mutta lähin tämän tutkimuksen lähestymistapaa muistuttava tutkimus on Kustaa H. J. Vilkunan Cygnaeuksen maineen ra- kentamista käsittelevä juhlakirja-artikkeli (2010). Nurmelle Cygnaeuksen muiston säilyttäminen merkitsi perinnön julkista tunnustamista esimer- kiksi julkisten monumenttien avulla. Elämäkerran loppuluvussa esitellään patsashankkeita, niistä käytyä keskustelua ja kertoo yleisellä tasolla vuonna 1910 järjestetyistä satavuotisjuhlista. (Nurmi 1987, 221–229). Kuikalle Cygnaeus traditio näyttäytyy sellaisina koulutuspoliittisina ja pedagogisi- na ratkaisuina, joita on pyritty vakiinnuttamaan vetoamalla kansakoulun isän auktoriteettiin. Hänen näkemyksensä mukaan Cygnaeuksen pedago- ginen perintö eli voimakkaana pitkälle 1900-luvulle. Perinnettä välittivät ja käyttivät kansakoulunopettajat, koulutarkastajat ja virkamiehet. Traditi- ossa painottuu kansakoulun suomalaisuus, sukupuolinen tasa-arvo ja op- pilaiden kaikenpuolinen tukeminen. (Kuikka 1989, 22, 33) Lönnqvist käy artikkelissaan läpi Jyväskylän seminaarin perinteitä, tapoja ja rituaaleja. Moni tapahtuma, joista sittemmin on muodostunut seminaarin julkista perinnettä, on kehittynyt opiskelijoiden toisilleen kehittämästä ajanviet- teestä. Lönnqvistin tutkimuksen perusteella Cygnaeukseen liittyvät rituaa- lit liittyvät vain syntymäpäiviin. (Lönnqvist 2009.) Wilkunan tarkastelee tutkimuksessaan Cygnaeuksen kanonisoimista kansakoulun isäksi ja tä- hän isyyteen liitettyjä poliittisia ja yhteiskunnallisia implikaatioita (Vil- kuna 2010, 8). Wilkuna puhuu tutkimuksessaan maineen rakentamisesta ja käyttämisestä. Artikkeli poikkeaa edukseen alan tutkimustraditiosta, vaikka siinä ei julkaisun luonteen vuoksi porauduta kovin syvälle tradition moniin ulottuvuuksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään tarkastelemaan mekanismeja, joilla edel- lä kuvattu historiatietoisuus saavutettiin. Kysymyksenasettelu kiinnittyy taustasitoumuksiltaan Levi’uin strukturalistisia myyttitulkintoja kritisoi- neiden historiantutkijoiden, kuten Eric Hobsbawm’n, Benedict Anderso- nin esittämiin näkemyksiin kollektiivisen menneisyyden rakentamisesta, käyttämisestä ja konstruoitujen manneisyyskäsitysten yhteisöllisistä mer- kityksistä (Anderson 1983; Hobsbawm & Ranger 2012). Hobsbawm ja Ranger kiinnittivät huomiota tapoihin, joilla merkittäväksi nostettuja historiallisia henkilöitä tai tapahtumia muistetaan julkisesti. Koululaitok- sella on traditioiden vakiinnuttamisessa merkittävä rooli sekä hyväksytty- jen menneisyyskäsitysten levittäjänä että rituaalien opettajana. Gardnerin (1974) määritelmän mukaan henkilökultilla tarkoitetaan sellaista poliit- tisen, uskonnollisen tai sotilaallisen johtajan kunnioitusta, millä pyritään 16 17Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... vahvistamaan hänen valta-asemaansa. Olennaista on, että ihailua raken- netaan manipuloinnin, propagandan ja uskonnon avulla. (Gardner 1974; De Leonidas 2017) De Leonidas huomauttaa, että Gardnerin määritel- mä ei tee riittävästi eroa esimodernien ja modernien yhteiskuntien välil- lä. Esimoderneissa yhteiskunnissa poliittinen valta ja uskonnollinen valta kietoutuivat toisiinsa läheisesti, kun taas moderneissa yhteisöissä henki- lökultti löytää oikeutuksensa vetoamalla nationalistisiin arvoihin, yhtei- seen hyvään, kansan tahtoon. (De Leonidas 2017, 3–4.) Uno Cygnaeuk- sen merkitystä tarkastellessa on henkilökultin käsitettä käytettävä varoen. Suomen historiassa lienee vain muutama merkkihenkilö, joiden muistoa ylläpidetään institutionaalisesti. Suomen historian hahmoista C. G. E. Mannerheim lienee yksi harvoista, joiden toiminnan tai persoonan arvos- teleminen herättää yleisössä aitoa tuohtumusta. Presidentti Urho Kekko- sesta on viime aikoina kehittynyt populaarikulttuurissa suosittu hahmo, mutta varsinaista henkilökulttia ei hänen muistonsa pohjalta liene toistai- seksi muodostettu. Hobsbawm ja Ranger esittelevät tutkimuksessaan useita 1800-luvun lopul- le tyypillisiä kansallisen tradition rakentamisen ja vakiinnuttamisen keino- ja. Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa tärkeään rooliin nousivat muisto- merkit, -paikat ja -juhlat, kun taas Yhdysvalloissa perustajaisien ympärille rakennettu kultti. (Hobsbawm & Ranger 2012.) Neuvostoliiton aikaisia henkilökultteja tutkinut Anita Pisch korostaa, että henkilöpalvontaa ta- pahtuu eri tasoilla riippuen muistamisen kohteen nauttimasta arvostuk- sesta. Alempiarvoinen merkkihenkilö saattoi saada nimikkokadun, omaa nimeä kantavan koulun tai tehtaan. Arvokkaampien merkkihenkilöiden syntymäpäivää juhlittiin julkisesti, heidän muotokuvaansa kannettiin vuo- sijuhlakulkueessa, heidän esikuvallisesta elämästään kirjoitettiin elämäker- toja ja heidän entisestä asunnostaan tehdään muistamisen paikkoja. (Pisch 2016, 73.) Kansallisten merkkihenkilöiden kultteja vakiinnutettiin ja yl- läpidettiin Neuvostoliitossa kristillisistä pyhimyskulteista tutuilla tavoilla (Pisch 2016, 22). Jotta Uno Cygnaeuksen muiston säilyttämiseen liittyviä ponnisteluja voitaisiin pitää hobsbawmilaisena tradition rakentamisena tai Andersonin esittämänä yhteenkuuluvaisuutta tuottavana historiakulttuu- rin muovaamisena, on toimintaan liityttävä muistamisen kulttuurin tun- nusmerkkejä: muistojulkaisuja, muistamisen taidetta ja paikkoja, rituaale- ja tai suoranaista opettamista. Suomalaisessa kansallisessa projektissa historiankirjoituksella oli keskeinen asema; sen avulla rakennettiin kuvaa sivistyskelpoisesta ja -haluisesta kan- sasta. Historiankirjoituksen avulla rakennetaan narratiiveja, kuten Hayden Whiten osoitti 1970-luvulla teoksessaan Metahistory (White 1973). Histo- rioitsijan luoman kertomuksen näkökulma, draaman kaari, tapahtumien esittämisjärjestys, henkilökuvaus ja kirjoittajan valitsemat retoriset keinot antavat merkityksen tapahtumille – eivät siis pelkästään kuvaa niitä. Nar- ratiiveja käytetään politiikan tekemisessä; niiden avulla muokataan käsi- tyksiä menneisyydestä ja rakennetaan kuvaa historiallisista jatkumoista, tulevaisuuden suunnasta. Kansallisesti suuntautunut historiankirjoitus korosti – paitsi ”suomen suvulle” tyypillisiä kansallisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia – myös yksittäisten nerojen ja visionäärien merkitystä kansakunnan sivistysprosessissa. Se löysi tällaisia poikkeusyksilöitä ja si- joitti ne luomaansa kehityskertomukseen. (Ahonen 2017.) Kasvatuksen ja koulutuksen historiankirjoitus mukautettiin tietenkin osaksi tuollaista kansakunnan syntytarinaa. Sen kansalliseksi mielletty tehtävä ilmenee hy- vin A. R. Cederbergin vuonna 1937 pitämästä radioesitelmästä. Hänen käsityksensä mukaan kouluhistorian tärkeimpänä tavoitteena on: …osoittaa, miten kehitys tässä suhteessa on tapahtunut ja miten Suo- men kansa vähitellen omien voimiensa varassa on kasvanut sivistys- kansaksi ja itsenäiseksi valtioksi. (Cederberg 1937, 13.) Cederbergin tulkinta historiankirjoituksen tehtävästä muistuttaa nyky- tutkijaa siitä, että Cygnaeusta käsittelevien tekstien syntyä ovat ohjanneet vaihtuvat ihanteet ja tavoitteet. Matthew Gardner Kelly nimittää niitä koulutuksen myyteiksi tutkimuksessaan The mythology of schooling (Kelly 2016). Cederbergin luennollaan määrittelemää tehtävänantoa Kelly kut- suisi traditionalismiksi. Traditionalismille on tyypillistä koulutusoptimis- mi ja edistysusko. Se kirjoittaa koulusta vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja näkee sen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijana sekä hyvinvoinnin lisääjänä. Traditionalistisen, kansallisesti orientoituneen historiankirjoi- 18 19Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... tuksen kultakausi sijoittuu sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa toista maa- ilmansotaa edeltävään aikaan, mutta kummallakin mantereella genre piti pintansa ainakin 1970-luvulle saakka. (Kelly 2016, 61.) Seuraavissa luvuissa tarkastellaan ensin sitä, miten tarina Uno Cygna- euksen elämästä ja ihmetöistä luotiin hänen kuolemansa jälkeen 1888. Tutkimuksessa sukelletaan elämäkertojen ja muistokirjojen sekavaan bib- liografiaan ja pyritään samalla hahmottamaan, mitkä tahot ottivat muis- ton vaalimisen tehtäväkseen. Tämän jälkeen siirrytään analysoimaan itse syntytarinaa. Kiinnostuksen kohteena on se, miten Cygnaeukseen suh- teuduttiin hänestä kertovissa teksteissä ja millaisin sanoin häntä muis- teltiin. Rituaalista muistamista käsittelevässä luvussa huomio kohdistuu muistojuhlien näyttämöihin ja kulisseihin sekä siellä toteutettujen perfor- manssien dramaturgiaan. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös Cygnaeusta esittäviä taideteoksia, juhlarunoja ja musiikkia. Nämä kaksi juhlaperinteitä käsittelevää lukua nojaavat vuonna 1910 tuotettuihin materiaaleihin. Tut- kimuksen loppupuolella näkökulma siirtyy muiston hallintaan ja käyttöön liittyviin kysymyksiin. Tarkoituksena on pohtia muistamisen politiikan ra- kentamisen taustalla olevia syitä ja sitä, kuinka myyttiä käytännössä hyö- dynnettiin suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Myytin rakentaminen, opettajien kirjoittama syntytarina Ensimmäiset historiantutkimukseen pohjautuvat elämäkerrat ilmestyivät Suomessa 1770-luvulla, jolloin Porthan julkaisi lehdessään sotamarsalkka Åke Tottin, piispa Johannes Terseruksen ja pappi Laurentius Ulstadiuksen biografiat. Suomalaisiksi miellettyjen henkilöiden elämänvaiheiden kautta ryhdyttiin kertomaan Ruotsin historiasta erillistä syntytarinaa; ne tarjosi- vat lähtökohdan Porthanin hahmottelemalle kansalliselle tapahtumahis- torialle. Ensimmäiset suomalaiset kansallissankarit löydettiin etupäässä papiston joukosta – toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa historiallisiksi toimijoiksi nostettiin hallitsijoita ja ylhäisaateliston edustajia. (Miettinen 2024, 46–48.) Eri puolilla Eurooppaa käynnistettiin 1800-luvulla kansal- lisia elämäkertaprojekteja, joiden avulla nuoret kansakunnat keksivät itsel- leen suurmiehiä. Ruotsalaisen 23-osaisen Biographiskt Lexicon öfver nam- kunnige Svenska Män ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1835, saksalainen vastaava hakuteos alkoi ilmestyä vuonna 1875 ja suomalainen Biografi- nen nimikirja – Elämäkertoja Suomen entisiltä ja nykyisiltä ajoilta vuonna 1879. Jalavan tulkinnan mukaan näiden suurhankkeiden avulla pyrittiin rakentamaan kansallisen historian kehityskertomus, missä suurmiehen elämänvaiheet, arvot ja luonne kuvastaisivat koko kansalle ominaisia hy- veitä. Hän huomauttaa, että esimerkiksi J. V. Snellman piti suomalaisien kuuluisien miesten elämäkertojen julkaisemista tärkeänä, koska elämänta- rinat paitsi ilmentävät aikakauden yleistä henkeä, ne myös herättävät lu- kijoissa innostusta taistella toden ja oikean puolesta sekä halua ponnistella isänmaan ja kansan hyväksi. (Jalava 2019, 177–178.) Elämäntarinoiden lukemisen kasvattavasta vaikutuksesta ollaan oltu yksimielisiä jo kauan en- nen niiden valjastamista kansallisen historiankirjoituksen käyttöön. Niissä on korostettu usein samankaltaisia arvoja kirjoittajasta riippumatta. Vil- kuna huomauttaakin, että Cygnaeuksesta laadituissa biografioissa käydään samat elämänvaiheet samoin painotuksin. (Vilkuna 2010, 11.) Wikipedi- an Uno Cygnaeuksen biografia (Wikipedia 2023) perustuu voimakkaasti Luukkaisen Kansallisbiografiaan kirjoittamaan artikkeliin (Luukkainen 2004, 310–314), mikä taas pohjautuu G. F. Lönnbeckin ja Veli Nurmen tuotantoon. Ylioppilaiden käynnistämä merkkihenkilöiden juhlapäivien viettämisen kulttuuri levisi Jyväskylään pian seminaarin perustamisen jälkeen. Alku- aikoina oppilaat osallistuivat Helsingissä järjestettyihin Lönnrotin, Snell- manin ja Runebergin juhliin, mutta varsin pian näitä juhlia ryhdyttiin järjestämään myös Jyväskylässä. Lönnqvistin mukaan Runebergin päivästä muodostui 1880-luvulla vakiintunein suurmiesjuhlista, vaikka 1870-lu- vulla käynnistetty H. G. Porthanin syntymäpäivän viettäminenkin näyttää jatkuneen. Porthanin päivää vietettiin järjestämällä ohjelmalliset iltamat. Virallisista henkilöön liittyvistä muistopäivistä tärkein lienee ollut keisari Aleksanterin juhla, mitä vietettiin järjestämällä jumalanpalvelus, kulkue ja musiikkiesityksiä. (Lönnqvist 2009, 231.) Cygnaeuksen syntymäpäivän viettäminen liittyy siis saumattomasti olemassa olleeseen traditioon. 20 21Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... Vilkunan tutkimuksen mukaan Cygnaeuksen kanonisoiminen kansallisek- si merkkihenkilöksi tapahtui erittäin nopeasti, alle kahdessakymmenessä vuodessa (Vilkuna 2010, 10). Suomalaisen kansakoulun varhaisvaiheiden tapahtumiin osallistuneet virkamiehet ja opettajat ryhtyivät kertomaan ja kirjoittamaan instituutionsa historiaa jo Uno Cygnaeuksen elinaika- na. Ensimmäiset Cygnaeusta käsittelevät biografiset tekstit julkaistiin 1880-luvun alussa; kaksi keskeisintä ilmestyivät samanaikaisesti ruotsalai- sessa tietosanakirjassa ja ruotsissa pidetyn pohjoismaisen opettajakokouk- sen julkaisussa. Tällainen ulkomailla annettu kunnianosoitus huomioitiin myös Suomen lehdistössä, mikä vahvisti Cygnaeuksen mainetta ja muok- kasi tapaa, miten hänestä puhuttiin. (Vilkuna 2010, 9.) Muistojulkaisujen ja erillisinä vihkoina julkaistujen biografioiden määrä kasvoi voimakkaasti Cygnaeuksen syntymän satavuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1910. En- simmäisestä elämäkerrasta alkanut vaihe päättyy viimeistään kansakoulun 50-vuotisjuhlaan 1916, minkä jälkeen kansakoulun varhaisvaiheiden ta- pahtumien kuvaamiselle ja Cygnaeuksen julkisuuskuvan rakentamiselle ei ilmeisesti ollut enää akuuttia käyttöä tai tarvetta. 1920-luvulle tultaessa hänen muistoonsa viittaillaan enää ammattilehdissä – ja sielläkin vain har- vakseltaan. Cygnaeuksen juhla- ja muistojulkaisut sekä elämäkerrat (1890–1921) Taulukko 1. Uno Cygnaeuksen juhla- ja muistojulkaisut sekä hänestä laa- ditut elämäkerrat 1890–1921. Vuosi Teoksen nimi Kirjoittaja/ toimittaja 1890 Suomen kansakoulu ja Uno Cygnaeus. G. F. Lönnbeck 1890 Uno Cygnaeus: ”Finska folkskolans fader”/ Uno Cygnaeus: "Suomen kansakoulun isä". G. F. Lönnbeck 1898/ 1910 Uno Cygnaeus, Suomen kansakoulun isä. M. Friberg Vuosi Teoksen nimi Kirjoittaja/ toimittaja 1910 Uno Cygnaeus "Kansakoulun isä". Kuvitettu elämäkerta satavuotispäivän muistoksi [kuvil- la täydennetty painos 1890 teoksesta]. G. F. Lönnbeck 1910 Uno Cygnaeuksen kirjoitukset Suomen kan- sakoulun perustamisesta ja järjestämisestä. G. F. Lönnbeck & A. J. Tarjanne (toim.). 1910 Suomen kansakoulun isän muisto 12.10.1810–12.10.1910. Cygnaeuksen juhlakomitea (toim.) 1910 Uno Cygnaeuksen muisto, lokakuun 12 päivä 1810–1910. Cygnaeuksen juhlatoimikunta (toim.) 1910 Uno Cygnaeuksen satavuotismuisto. Helsingin kaiku 8.10.1910 1910 Tuikkeita tulen syntymäsijoilta. Sytyttäjän muistolle omistivat Jyväskylän seminaarilaiset. Jyväskylän seminaarin toverikunta 1910 Till Uno Cygnaeus minne. Festpublikation utgiven av Finlands allmänna svenska folk- skollärare- och lärarinneförening. Finlands almänna svenska folks- kollärare- ooh lärarinneförening. 1916 Uno Cygnaeus. Teoksessa: Finlands folksko- lan 50 år. E. I. Åström Ensimmäisen erillisenä teoksena ilmestyneen kokonaisesityksen kansa- koulun syntyyn liittyneistä tapahtumista laati Cygnaeuksen vävy, Gus- taf Ferdinand Lönnbeck vuonna 1887 (Lönnbeck 1887). Lönnbeck oli väitellyt Pestalozzista, mutta omistautui tämän jälkeen kokonaan kansa- kouluaatteelle. Cygnaeuksen kuoleman (1888) jälkeen Lönnbeck ryhtyi luomaan perustaa sille, miten hänen appiukkonsa työ tultaisiin muista- maan. Elämäkerta ilmestyi saman vuonna ruotsiksi ja suomeksi (Lönn- beck 1890a). Wilkunan tulkinnan mukaan Uno Cygnaeus: Finska folks- kolans fader kuvaa Cygnaeusta sellaisena kuin hän oli itse nähnyt itsensä. Elämäkerturi on tietoinen Cygnaeuksen suuruudesta, idealistisuudesta ja rohkeudesta, mutta paljastaa myös hänen heikkouksiaan (Vilkuna 2010, 13). Teoksesta ilmestyi myös kansan syville riveille suunnattu lyhennel- mä, mitä oli ilmeisesti tarkoitus käyttää yläkansakoulun oppimateriaalina (Lönnbeck 1890b, alkulause). 22 23Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 1800-luvun lopulla ilmestyi toinenkin Uno Cygnaeus, Suomen kansakoulun isä -niminen teos (Friberg 1898). Jää epäselväksi, miksi Maikki Friberg valitsi teokselleen saman nimen kuin G. F. Lönnbeck, vaikka se hänen itsenäinen julkaisunsa. Friberg oli Bernissä filosofian tohtoriksi väitellyt kansakoulunopettaja, toimittaja ja naisasia-aktivisti, jolla oli poikkeuksel- lisen laajat tiedot niin Cygnaeuksesta kuin kansansivistyksen historiastakin (Hietala 2000). Tätä Fribergin kirjoittamaa ja KVS:n kustantamaa lyhyttä Cygnaeus elämäkertaa jaettiin koululaisille 12.10.1910 järjestetyissä juh- lissa eri puolilla Suomea. Cygnaeuksen syntymän satavuotisjuhlien yhteydessä julkaistiin Lönnbec- kin ja Fribergin biografioiden uusintapainosten lisäksi useita muistojulkai- suja ja aikakauslehtien erikoisnumeroita, joissa toistetaan – pitkälti samoja – päivänsankarin elämäntapahtumia. Juhlakirjan tuottaneita toimikun- tia oli peräti kaksi, yksi suomen- ja toinen ruotsinkielinen. Kummankin työryhmän jäsenillä oli läheiset yhteydet kieliryhmänsä mukaiseen kan- sakouluonopettajayhdistykseen. Yhdistyksillä lienee ollut keskeinen rooli vuoden 1910 muistojuhlan taustavoimana. Kieliryhmien toimikuntien tuottamat julkaisut eivät sisällä yhteisiä osuuksia, vaan kumpikin näyttää työskennelleen omissa oloissaan. Yhdistyksillä oli kuitenkin yhteinen nä- kemys kansakoulun tulevaisuudesta, joten erillisyys johtui muista syistä. Kieliryhmien harjoittamaan muistamisen politiikkaan palataan vielä myö- hemmin tässä tutkimuksessa. Suomenkielisellä työryhmällä, Yleisellä juhlakomitealla, oli resursseja tuot- taa kolme eri tarkoituksiin ja yleisöille tarkoitettua julkaisua. He kirjoitti- vat, toimittivat ja julkaisivat koululaisille suunnatun lehden , laajemmalle yleisölle kootun kirjan ja nuottikokoelman . Ensin mainittu vihko jaettiin kaikille Helsingin kansakoulujen oppilaille. Ruotsinkielinen toimikunta puolestaan julkaisi yhden kokoomateoksen , mutta ei ilmeisesti oppilaille suunnattuja materiaaleja. Kuva 1. Cygnaeus juhlakomitean toimittamien muistojulkaisujen kansi- kuvat. Suomen kansakoulun isän muisto 1810–1910 -vihkoa jaettiin Hel- singissä kaikille suomenkielisille kansakoululaisille. Toimikunta julkaisi lisäksi kokoelman Cygnaeukselle omistettua juhlamusiikkia. Suomenkielisen Yleisen juhlakomitean näkemykset Cygnaeuksen muiston merkityksestä ja käyttämisestä muodostuivat myöhemmin vallitsevaksi tulkinnaksi kansakoulun varhaishistoriasta. Sillä oli monipuoliset, syväl- liset ja henkilökohtaiset yhteydet suomenkieliseen kansakoululaitokseen ja opettajankoulutukseen. Puheenjohtajana toiminut Mikael Soininen työskenteli Cygnaeus juhlan aikana 1910 kasvatustieteen professorina ja kansanedustajana. Hän määritteli suomenkielisen opettajayhdistyksen harjoittaman Cygnaeuksen muistamisen politiikan julkaisuun kirjoitta- missaan teksteissään ”Cygnaeus ja Suomen kansakoulu” (Soininen 1910a) ja ”Uno Cygnaeuksen muiston säilyttäminen” (Soininen 1910b). Helsin- gin yliopistolla 12.10.1910 pitämässään juhlapuheessa hän vielä kertasi koulutuspoliittiset pääteesinsä (Soininen 1910c, 541–546). 24 25Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... Juhlakomitean jäsen, kouluneuvos ja kouluylihallituksen kansanopetusosas- ton päällikkö Artturi Johannes Tarjanne (1866–1946) sai vastuulleen koota muistojulkaisuun Uno Cygnaeuksen ajatuksia ja kirjeotteita. Tarjanne lienee hyödyntänyt tällöin tekemäänsä tutkimustyötään vuonna 1916 julkaisemas- saan Suomen kansakoulun historiassa (Tarjanne 1916). Veli Nurmen Tar- janteesta laatiman biografian mukaan hän vaikutti merkittävästi suomalai- sen kansanopetuksen kehittymiseen, oppivelvollisuuden täytäntöönpanoon ja Soinisen pedagogisen järjestelmän leviämiseen (Nurmi 2007.) Juhlakomitean jäseniksi valittuja Kaarlo Werkkoa, Alpo Noposta, Immi Helleniä ja Iida Hannikaista yhdistää Jyväskylän seminaari, omakohtainen suhde Cygnaeukseen ja omistautuminen hänen aatteelleen. Werkko pyrki koko uransa ajan edistämään alkuopetuksen ja raittiusliikkeen asiaa, mutta koki akateemisten piirien jättävän hänen näkemyksensä huomiotta alhaisen koulutustasonsa vuoksi. Cygnaeuksen lähipiiriin kuului muitakin vähäiset akateemiset meriitit omaavia, mutta merkittäviin tehtäviin kohonneita ystä- viä. Esimerkiksi Oskar Hynen – jonka varhaiskasvatusta käsittelevä artikkeli löytyy Muistojulkaisusta nimimerkillä O. H–nen – nimitettiin Rauman se- minaarin johtajaksi ilman korkeakoulututkintoa. (Juhlajulkaisu 1921, 129.) Immi Hellen ja Alpo Noponen loivat itselleen kirjailijanuran opettajantyön- sä ohella. Hellen julkaisi merkittävän määrän kansakoulun tilaisuuksissa käy- tettyjä runoja ja oli ahkerin Cygnaeukselle omistettujen tekstien kirjoittaja. Hänen varhaisimmat julkaistut Cygnaeus runonsa ilmestyivät 1800-luvun puolella. Satavuotisjuhlien yhteydessä Helleniltä ilmestyi neljä uutta Uno Cygnaeuksen muistolle omistettua runoa. Alpo Noposen julkaisuluetteloon kuuluu arvosteluita, sanomalehtiartikkeleita, näytelmiä, runoja ja histo- rian oppikirjoja (Koskela 2001). Kansakoulunopettaja Iida Hannikainen oli Cygnaeuksen ensimmäisiä oppilaita Jyväskylässä 1864 ja muistelmansa perusteella hän oli voimakkaasti sitoutunut entiseen opettajaansa (Hanni- kainen 1913, 293–294). Mikal Soininen kävi pitämässä onnittelupuheen hänen 50-vuotisen opettajanuransa kunniaksi järjestetyssä juhlassa vuonna 1920. Ei liene sattumaa, että merkkipäivä oli ajoitettu Cygnaeuksen synty- mäpäiväksi. Puheessaan Soininen toi vahvasti esiin Cygnaeuksen merkityk- sen Hannikaiselle itselleen ja laajemmin koko suomalaiselle koululaitokselle. (Opettajain lehti 15.10.1920.) Suomenruotsalaisen opettaja- ja opettajataryhdistyksen juhlajärjestelyt vuonna 1910 olivat huomattavasti vaatimattomampia suomenkielisen juh- lakomitean toimintaan verrattuna. Sen julkaisemassa juhlakirjassa Till Uno Cygnaeus’ Minne ei ole mainintaa juhlatoimikunnan kokoonpanosta, mutta se on arvatenkin Tammisaaren seminaarin pitkäaikaisen johtajan Hedvig Sohlbergin kokoama. Teoksen alussa on hänen laatimansa tunteikas muis- tokirjoitus ”På hundraårsdagen”, johon palataan myöhemmin tässä artikke- lissa (Sohlberg 1910a, 3–5). Opettajankouluttajan työnsä rinnalla Sohlberg toimi RKP:n kansanedustajana (1908–1914) ja oli aktiivinen raittiusaatteen kannattaja (Mäkelä-Alitalo 2007). Tammisaaren seminaari isännöi säännöl- lisesti ruotsinkielisen kansakouluväen kesätapaamisia ja koulutustilaisuuksia (Takolander 1921). Ruotsinkielisen muistokirjan kirjoittajat ovat varsin ni- mekästä joukkoa; mukaan mahtui myös kaksi professoria Waldemar Ruin ja Albert Lilius, joista ensinnä mainittu esiintyi 12.10.1910 Helsingin yliopis- tolla pidetyssä juhlassa prof. Mikael Soinisen rinnalla. Lisäksi kirjoittajiksi oli saatu kaksi seminaarin johtajaa, Sohlberg ja Hagfors, runoilija Arwid Mörne ja itse Gustaf Lönnbeck, Cygnaeuksen vävy. Cygnaeuksen elämäntarina kerrottiin satavuotisjuhlan yhteydessä kymme- nissä sanoma- ja aikakauslehdissä. Esimerkiksi Julgranen (1.12.1910) ja Julstjärnan (1.12.1910) julkaisivat sivuillaan lyhennetyn Cygnaeuksen elä- mäkerran, Helsingin kaiun (8.10.1910) ja Opettajain lehden (12.10.1910) numerot olivat kokonaan omistettuja muistojuhlalle. Näiden biografioi- den tyyli ja eetos eroavat suuresti toisistaan. Lapsille ja kouluttamattomalle väestölle suunnatut elämäntarinan versiot ovat sisältävät suorempia viit- tauksia sankarimyyttiin kuin sivistyneistölle tarkoitetut tekstit. Sankarin esimerkillinen elämä Kuten edellä on mainittu, käytettiin kuuluisien miesten biografioita 1800-luvulla rakentamaan kansallista kehityskertomusta. Näissä tarinoissa sankarin henkilökohtaiset ominaisuudet, arvot ja teot kertovat lukijoille, miten esimerkillinen yksilö kykenee toteuttamaan velvollisuutensa kansaan- 26 27Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... sa kohtaan. (Jalava 2019, 178.) Lönnbeckin teoksessa Uno Cygnaeus kansa- koulun isä (1890) päähenkilön elämä esitellään johdonmukaisena jatkumo- na, missä nuoruuden kokemukset valmentavat häntä tulevaan tehtäväänsä. Esimerkiksi käsityön suuren merkityksen hän ymmärsi, jouduttuaan papiksi Alaskaan. Cygnaeuksella oli tapana kuljeskella Sitkan ympäristössä: Eräällä tämmöisellä retkellä hän näki nuoren miehen, jonka moni- puolinen kätevyys herätti hänen huomionsa, ja silloin hän tuli aja- telleeksi, kuinka tärkeätä ja hyvää olisi, jos itsekutakin jo lapsena harjoitettaisiin käytännöllisissä käsitöissä. (Lönnbeck 1890b, 15) Lönnbeckin ja Fribergin (1898) koululaisille ja yhteiselle kansalle kirjoit- tamat Cygnaeus elämäkerrat todistavat tunteisiin vetoavilla esimerkeillä sankarin esimerkillisestä elämästä. Sankari osoittaa jo lapsena ominaisuuk- sia, mitkä ennustavat hyvää hänen tulevalle työlleen: Jo hamasta nuoruudesta huomaa siis Uno Cygnaeuksessa osanottoa ja lämmintä rakkautta kansan sywiä riwejä kohtaan ja samalla hän eläwästi tuntee parempiosaisten welwollisuudet näiden ”päiwän kuorman ja helteen kantajien suhteen” (Friberg 1898; 1910a, 5) Cygnaeuksen elämäkerroissa korostetaan usein samoja elämäntapahtumia ja samalla sivuutetaan tietyt elämänalueet. Hänen uraansa ennen lähtöä Alaskaan tai perheen sisäistä dynamiikkaa ei juuri kuvata. Sen sijaan pit- kästä markasta Alaskasta kotiin ja saapumisesta Pietariin jouluaamuna ker- rotaan yleensä hyvin tarkasti. (Vilkuna 2010, 11.) Kyse lienee siitä, että myyttisissä tarinoissa sankarin sankarillisuutta aina koetellaan ja hänen on suoritettava sarja urotekoja, mutta kykenee lopulta voittamaan esteet ja vastoinkäymiset (Eliade 1993, 41). Cygnaeusta koeteltiin koulutiellä, luonnonvoimat koettelivat häntä Alaskassa ja lopulta hän kohtasi päävi- hollisensa, J. V. Snellmanin. Koettelemuksista selviydyttyään hänen mer- kityksensä tunnustettiin ylistävissä lehtikirjoituksissa sekä Suomessa, että ulkomailla. Teksteissä lupaillaan, että myöhempi historiankirjoitus tulee vielä osoittamaan, kuinka pahasti väärässä Cygnaeusta ja kansakoulua vas- tustaneet ihmiset olivatkaan olleet. Vääryyksien ja loukkauksien kuvailu on keskeinen teema Cygnaeuksen elämäntarinoissa. Esimerkiksi Muistojen päivä -näytelmässä kansakoulua käyvä Väinö kertoo koulunkäynnistä haaveilevalle Anna-Liisalle, että: Niin, hänelle [Cygnaeukselle] naurettiin alussa ja hänestä tehtiin pilkkaa, mutta siitä hän ei välittänyt, sillä hän tiesi olevansa oikeassa …ja… hän taisteli kuin sankari. (Hellen 1910) Manalassa vierailusta huolimatta sankari säilyttää puhtautensa, vaikka koettelemukset jättävätkin jälkensä. Kuvaillessaan Cygnaeuksen kuole- maa, Friberg muistuttaa hänen vaikeista kokemuksistaan: Hän oli taistellut hyvän taistelun ja saanut voiton, hän saattoi kuo- linhetkellään sanoa kuin vanha Siemon uudessa Testamentissa: nyt sinä Herra lasket palvelijasi rauhaan (Friberg 1898; 1910a, 14). Sankari ei voi kuolla koskaan, jos tulevat polvet säilyttävät hänen muiston- sa. Tuonpuoleiseen siirtynyt sankari elää häntä kohtaan tunnetun surun ja kaipauksen välityksellä, kuten Tammisaaren seminaarin johtaja Hedvig Sohlberg rukouksen kaltaisessa muistokirjoituksessaan osoittaa. Hän ker- too, ettei Cygnaeuksen haudan äärelle pysähtyvä kulkija tunne olevansa yksin, koska ”Sinä katsot jalustaltasi alas aikuisiin lapsiisi, kuin olisit yhä keskuudessamme” (Sohlberg 1910a, 5). Vaikka Cygnaeuksen lapset kai- paavat yhä Isäänsä, he voivat karkottaa tuntemansa tyhjyyden kohottamal- la katseensa haudan yläpuolella loistavaan toivon tähteen. Tähti muistut- taa surevia siitä, että Isä elää vieläkin: Men då blicka vi uppåt mot vården, och där lyser hoppets stjärna mot oss. Du är icke död, Du lever! Det är vår fasta tro och tillför- sikt. – Så läsa vi Ditt odödliga namn på minnesstenen, och under det skåda vi facklan och lagern. Du tände ljusets fackla, upplys- ningens ljus, för Sitt folk, Du skingrade okunnighetens mörker, och Ditt dolk krönte till gengäld med lagern Ditt minne. (Sohlberg 1910a, 5.) 28 29Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... Sohlberg muistuttaa vielä lopuksi, että sankari on Jumalan antama lah- ja meidän kansallemme, eikä sellaista lahjaa saa unohtaa koskaan. Tästä syystä meidän on osoitettava kiitollisuutta, uskollisuutta ja rakkautta Uno Cygnaeuksen muistoa kohtaan. Tulevien polvien on huolehdittava siis siitä, ettei hänen ”soihtunsa valo sammu” ja ”loistava nimensä” unohdu. (Sohlberg 1910a, 5.) Eliade on arvellut, että muistinvaraisesti kuvatut historialliset henkilöt ja tapahtumat saavat aina arkkityyppisiä piirteitä, koska alkuperäisen tapah- tumasarjan ainutkertaiset piirteet hioutuvat pois ja korvautuvat yleisillä, kaikkien tuntemilla rakenteilla (Eliade 1993, 42). Uskonsa tai kansansa puolesta kuolleiden sankarien muiston säilyttämisen velvollisuus on iki- vanha muistorunojen, tarinoiden ja pyhimyslegendojen teema. Nämä samat elementit löytyvät lukemattomista kansallisten merkkihenkilöiden elämäkerroista. Opetuslapset todistavat mestarista Edellä on tarkasteltu Cygnaeuksen elämäntarinan representaatioita myy- tillisistä tarinoista ja pyhimyslegendoista tuttujen rakenteiden valossa. Samaa analogiaa seuraten voidaan muistokirjoihin koottuja anekdootte- ja päivänsankarin elämästä lähestyä todistamisena. Kaikki vuoden 1910 juhlajulkaisut sisältävät Cygnaeuksen hahmoon ja toimintaan liittyviä todistajalausuntoja. Muistot liittyvät tyypillisesti sankarin henkilökohtai- seen kohtaamiseen. Kuvausten näkökulma vaihtelee riippuen kertojan ase- masta ja roolista. Muistojulkaisujen silminnäkijät ovat useimmiten entisiä oppilaita, mutta mukana on myös ystäviä ja jopa satunnainen ohikulki- ja. Kaleva -sanomalehdessä julkaistiin nimimerkki ”Pekan” tarina, missä todistaja kertoo suhteestaan Cygnaeuksen sukunimeen. Oulun klassisen lyseon latinan tyrannimainen, väkivaltainen ja oppiainettaan heikosti hal- litseva opettaja raivostuu, kun oppilas ei muista joutsenen latinankielistä nimeä (Cygnus) vaan vastaa ”Cygnaeus”. Pekka kertoo, että C:n nimi pai- nui tämän kokemuksen myötä lähtemättömästi Oulun klassillisen lyseon oppilaiden mieleen. (Kaleva 12.10.1910). Sanomaledissä julkaistiin myös todistajien kuvauksia Cygnaeuksen ulkonäöstä ja luonteenpiirteistä: Hän oli pitkähkö, laiha mies; tuuheiden kulmakarvain alla erittäin terävät, melke[i]npä tuimat silmät, ja noiden silmäin katse tunkeu- tui ihmisen lävitse, sillä varmaan hän oli suuri ihmistuntija (Kaiku- ja Kajaanista 13.10.1910) Todistajan mukaan Cygnaeus osasi arvioida ihmistä katsomalla, kenestä tulee hyvä opettaja. Tähän taitoonsa nojaten hän saattoi ottaa koulutuk- seen jonkin opettajakunnan hylkäämänkin hakijan todeten, että ”hänestä woipi kalu tulla”. Kuvauksessa korostuu Cygnaeuksen hyväntahtoisuus ja ehdoton oikeudenmukaisuus. Muistelija korosta, ettei C. ei suosinut naisoppilaitaan miesten kustannuksella, vaikka yleisesti niin luullaankin. (Kaikuja Kajaanista 13.10.1910) Sama tarina sisältyy laajempana Hel- singin Kaiun Cygnaeus juhlanumeroon (8.10.1910). Tälle muistolle on varmasti olemassa kansakouluväen tuntema vastatarina, missä Cygnaeus suosii naisoppilaitaan tai väheksyy miesoppilaitaan, mutta juhlakirjois- sa ei ristiriitaisuuksia käsitellä. Varovaisuus ei koske vain Cygnaeuksen henkilöä, vaan Seminaarien muisto- ja juhlajulkaisuihin tallennetut opettajamuistot ovat äärimmäisen harvoin selkeän kielteisiä. Vastakerto- muksia, kielteisiä muistoja julkaistiin vain erityisistä syistä. (Kemppinen 2011, 7.) Juhlakirjojen rakentama Cygnaeus on tyypillisesti lapsia rakastava, isälli- nen, iloinen ja hyväntahtoinen hahmo. Monen kohtaamistarinan juones- sa on käänne, tiukka tilanne, minkä ratkeaa kuitenkin onnellisesti C:n isällisen ystävällisyyden ja lempeyden ansiosta. Uno Cygnaeuksen muisto -julkaisussa on vain yksi naisen kirjoittama kohtaaminen. Opettaja Lot- ti Karjalainen muistelee tilannetta, missä koulutarkastaja ilmestyy äkki- arvaamatta maalaiskoululle, eikä hänelle ole tarjota voileipiä. Panikoivat opettajat nimittäin tiesivät, ettei nautintoaineita jyrkästi vastustaneelle Cygnaeukselle saisi tarjota teetä tai kahvia. Tarkastaja suhtautui tilantee- seen kuitenkin huvittuneesti eikä moittinut opettajia. Muistelija jatkaa kertomalla, että Cygnaeus suhtautui pitkämielisesti kasvatteihinsa, jopa 30 31Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... sellaisiin, joiden taitavuudesta hänellä oli kielteinen käsitys. Karjalainen kertoo Kangasniemellä toimineesta Hedastiinasta: Hänen työstään C. ei liene paljon toivonut. Mutta ensimmäinen kyyti- mies oli Cygnaeukselle kehunut hänen kouluaan, lisäten: ”Ois meiltä lehmät kuollunna ilman sitä”. C. sanoikin sitten iloisena: ”Siellä se Hedastiina parkakin” – parka sanaa käytti ukko aina Hedastiinaa mainitessaan – ”toimii ympäristönsä suosimana”. Naisen moraalin arvosteli C. korkealle, sanoen: ”naisen kunnia on niin arka, kuin lasi, joka himnmenee yhdestä puhalluksesta. (Karjalainen 1910, 146–147) Mitä sellaista Hedastiina parka oli tehnyt, ettei Cygnaeus voinut luottaa häneen? Miksi tällaisessa merkittävässä muistojulkaisussa ylipäätään ker- rotaan tapaus, missä naisopettajan taitavuuden kuvataan rajoittuneen kar- janhoitoon? Tekstin loppuosan arvoituksellinen lause viittaa ilmeisesti H:n siveyden puutteeseen. Cygnaeuksen näkemyksen mukaan maalaisväestöön kuuluvien naisten oli keskiluokkaisten perheiden tyttäriin verrattuna vai- keampi saavuttaa opettajalta vaadittava moraalinen taso. Miesten osalta tilanne oli päinvastainen. (Ylikotila 2021, 57.) Toisaalta tekstin voi tulkita myös humoristisena muistutuksena siitä, että maaseudulla opettajan taita- vuudelle oli voimassa eri kriteerit kuin Cygnaeuksen opettajaseminaarissa. Karjalaisen kertoma tarina saa kontekstin samassa teoksessa julkaistusta Lucina Hagmanin artikkelista ”Nainen kasvattajaksi – Uno Cygnaeuksen lempiajatus”. Hagman kertoo tekstissä Jyväskylän seminaarissa kohtaa- mastaan Cygnaeus-perinteestä. Hänen tullessaan seminaariin, oli C. jo siirtynyt kouluylihallituksen palvelukseen, mutta: …monet ja mieltä kiinnittävät olivat ne kuvaukset, jotka liikkuivat laitoksen asujaimissa hänen suuresta, aina virkeästä lempeydestään oppilaita kohtaan, hänen ihanteellisista, ylentävistä opetuksistaan ja kultaisista neuvoistaan. Uskomattomalla tenholla nämä entisten oppilaitten kertomukset ”jalosta isästään”, ”veljestään” ja kestävästi ”uskollisesta ystävästään” vaikuttivat kovapintaiseen pohjalaisluon- teeseeni, joka oli hyvin vähän tottunut sympatilliseen elämänjohtoon. (Hagman 1910, 87.) Hagmanin kuvaus on kuin karismaattisen herätysliikkeen järjestämistä seuroista. Hän kertoo vielä, kuinka oppilaiden oli tapana asettua polvil- laan Cygnaeuksen ympärille ottamaan vastaan hänen neuvojansa. Entisten oppilaiden kertomat muistot saivat Hagmanin tuolloin ymmärtämään, kuinka voimakkaasti he olivat kiinnittyneet Cygnaeukseen. Oppilaiden johtajaansa kohtaan tuntema luottamus ja rakkaus kannusti heitä tule- maan sellaisiksi opettajiksi, joita kansansivistystyö tarvitsi, muotoilee Hag- man. Näiden Cygnaeukselle uskollisten ”itsensä kieltäväisten, selvänäköis- ten ja hienotunteisten esikoisnaisten” työstä muodostui tärkeämpi todiste naisten koulutuksen merkityksen puolesta, kuin mikään kirjallinen esitys voisi olla (Hagman 1910, 87). Kesti yllättävän pitkään ennen kuin tuo Hagmanin ja Karjalaisen teksteistä kumpuava naiskuva nousi akateemisen tutkimuksen kohteeksi. Aihepiiriin tarttuivat muun muassa Jauhiainen, Huhtala, Aikio ja Ylikotila (Jauhiainen & Huhtala 2010; Aikio 2016; Yli- kotila 2021). Suomenruotsalaisen Cygnaeus -juhlakirjan ainoa kuvaus kohtaamisesta Cygnaeuksen kanssa poikkeaa suomenkielisten juhlakirjojen todistajien käyttämästä kerronnan kaavasta. Nimimerkki H.L. kuvaa seminaarilaisen elämää 1860–70 luvun Jyväskylässä näkökulmasta, mikä viittaa hänen ole- van taustaltaan vähintäänkin keskiluokkaista kaupunkilaisväestöä. Muis- telmassa kuvattuna aikana Jyväskylän seminaarissa opiskeli paljon ruot- sinkielisten säätyläisperheiden tyttäriä (Yli-Kotila 2021, 39). Kirjoittaja ei vaikuta häikäistyneen opettajastaan tai hänen kodistaan, koska lienee nähnyt sivistyskoteja aiemminkin. (H.L. 1910.) Tekstissä on samaa ulko- puolista ja riippumatonta sävyä, kuin Hagmain muistelmassa. Cygnaeuksen satavuotissyntymäpäivä huomioitiin laajasti Valistuksen Las- tenlehdessä ja erityistä merkitystä juhlalla katsottiin olevan pienille tytöille. Julkaisun Cygnaeusta käsittelevät tekstit ovat Naisasialiitto Unionin tule- van puheenjohtajan ja Naisten ääni lehden perustajan, Maikki Fribergin kirjoittamia. Tekstissään Pienet Suomen tytöt Friberg kertoo, että Uno Cyg- naeus ajatteli suomalaisia tyttöjä paljon ja rakasti heitä yhtä lämpimästi kuin heidän oikeat vanhempansa. Syynä tällaiselle huolenpidolle on tyttö- jen yhteiskunnallinen vaikutus kotien kautta: 32 33Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... Hän arveli, että Te, täysikäisiksi kasvettuanne, voitte paremmin kuin pojat, jakaa tietojanne ja neuvoa niitä, jotka silloin taas ovat pienet … Ja teistä, pienet tytöt, hän odotti enin. Hän toivoi, että se hellyys, uskollisuus, kauneuden ja puhtauden kaipuu, jonka Jumala on kät- kenyt Teidän sydämiinne, pääsisi koulun avulla kasvamaan ja tekisi Teidät onnellisiksi ja antaisi Teille kykyä ja halua edistää ympäris- tönne onnea. (Friberg 1910b, 4.) Fribergin teksti on tulkittavissa yritykseksi rohkaista koteja luopumaan vanhoista, tyttöjen koulutukseen liittyvistä ennakkoluuloista. ”Cygnaeus ajattelee tyttöjä” -narratiivin voi siis tulkita indoktrinoivaksi propagandak- si tai tavaksi tuottaa ilmapiiriä, missä tyttöjen koulunkäyntiin suhtaudu- taan itsestään selvyytenä ja tärkeänä oikeutena. Tämä tavoite hyväksyttiin myös työväenliikkeen piirissä, joskin he vieroksuivat Cygnaeuksen hen- kilön palvontaa. (Kansan lehti 13.10.1910). Julstjärnan 1910 ja Julgranen 1910 -lehdissä ilmestyneet Cygnaeus tekstit eivät vaikuta palvovilta, eikä niissä ole vastaavaa sukupuolittunutta sanomaa. Syynä lienee se, että Jou- lulehdet oli suunnattu enemmän sivistyneistön kuin työväenluokan lapsil- le. Toki suomenruotsalaisille lapsillekin painotettiin jatkuvasti, että kiltit koululaiset ovat ahkeria ja maksavat siten yhteiskunnalta saamansa koulu- tuksen lahjan takaisin. Lapsia rakastava ja heiltä vastarakkautta odottava Isä kuuluu autoritääris- ten johtajien käyttämän propagandan peruskuvastoon ja tyypillisiin in- doktrinoinnin käytäntöihin. Fribergin kirjoitus ei ole lajissaan mitenkään poikkeus, vaan sama viesti sisältyy vahvasti myös Immi Hellenin Muistojen päivä -koulunäytelmään. Tekstissä palvotaan Cygnaeusta tytöille osoite- tuista rooleista käsin (Hellen 1910). Valistuksen lastenlehdessä 1911 il- mestynyt kertomus Tähteä seuratessa lienee myös Immi Hellenin käsialaa. Tarinassa Anna -niminen lapsi löytää itselleen elämäntehtävän kuultuaan nuorelta naisopettajalta Uno Cygnaeuksesta, ”aivan erityisestä miehestä”: Hän [Uno Cygnaeus] oli nostanut valon lipun liehumaan ja kutsui sen juurelle taisteluun jokaista, joka tunsi povensa polttavan. Opet- tajatar itse oli niitä. […] Hän puhui vielä omasta onnestaan, siitä kuinka ihanaksi, kuinka rikkaaksi elämä muuttuu, kun saa olla mu- kana suuressa tehtävässä isänmaan hyväksi. (Walistuksen lastenleh- ti 23–24/ 1911, 178.) Voi siis ajatella, että erityisesti naisopettajien tulee todistaa tytöille Cygna- euksesta. Tähteä seuratessa -tarinan opettaja kuului alkuperäisten opetus- lasten joukkoon, niihin, joilla oli ollut onni saada oppinsa suoraan Isältä itseltään. Jyväskylässä 1860-luvulla opintonsa aloittaneisiin suhtauduttiin- kin eri tavalla kuin muihin ja heidän kuvauksiaan painettiin tietenkin sekä seminaarien että kansakoulujen juhlajulkaisuihin. Vuoden 1910 Juhlako- miteaan kuulunut Ida Hannikainen oli yksi näistä alkuperäisistä todista- jista. Hän kertoi Opettajain lehdessä 24/ 1913 ilmestyneessä numerossa syvästä emotionaalisesta siteestään entiseen opettajaansa: Niin kuin ei mitään aikaa olisi välillä, saati vuosikymmeniä, niin elävästi näen edessäni tänäkin hetkenä Uno Cygnaeuksen, kädet ristiin liitettynä kirkkaat siniset silmät taivasta kohti luotuna – ja kuulen hänen äänensä painon ja soinnin, kuin hän lopuksi Herran siunauksen lausuu. (Hannikainen 1913, 294.) Yhteyden löytämistä vahvistivat opettajien ja oppilaiden tapaamiset va- paa-ajalla. Ida Hannikaisen muistelman mukaan Cygnaeuksen syntymäpäi- viksi 12.10. valmistettiin aina jotakin erityistä tavallisten laulujen ja runojen lisäksi. Oppilaat laativat kuvaelmia taiteellisen ja taitavan opettajansa Edla Soldanin johdolla. (Hannikainen 1913, 294.) Ensimmäisenä toiminta- vuonna oppilaat kirjoittivat Olympian lehtoon sijoittuvan, runomuotoisen näytelmän, mikä lienee ainoa painettu Cygnaeuksen syntymäpäiväkuvael- ma (Anon. 1910, 114–116). Tämä ruotsinkielinen kuvaelma muistuttaa Euripideen tai Homeroksen tekstejä, vaikka ei olekaan tyyliltään tragedia. Se viittaa pyrkimykseen yhdistää opettajakoulutukseen klassillista sivistystä. Myöhemmin johtajalle käytiin ainakin laulamassa (Halila 1963, 154). Palvova suhtautuminen Cygnaeukseen lienee kuulunut erityisesti Jyväsky- län seminaarin käyneiden opettajien yhteiseen perintöön ja historiakult- tuuriin. On merkillepantavaa, että Cygnaeuksen hyvyydestä ja häntä koh- 34 35Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... taan tunnetusta rakkaudesta todistaa useimmin naiskirjoittaja kuin mies. Jyväskylän seminaarin ensimmäisen vuosikurssin valmistujaisissa kokelas Eva Perander kiitti Cygnaeusta huolenpidosta ja itsensä kieltävästä rak- kaudesta: […] ottakaat meidän kiitoksemme teidän opetuksesta, teidän joh- dosta, teidän huolenpidosta ja ennen kaikkia teidän itsensä kieltä- västä rakkaudesta, jota olette osoittaneet, ja joka on tehnyt, että me olemme voineet teitä lähestyä täydellä luottamuksella, laskien huos- taanne surumme ja ilomme, ja aina rohkeudella lausua sydämemme ajatuksen. Kiitos Teille herra ylijohtaja isällisestä rakkaudestanne, muuta en taida sanoa; suokoon Jumala, että kerran työssä ja toimessa voimme osoittaa mitä sydämemme tälläki[n] hetkellä tuntee! (Pu- heet 1867, 28.) Opettajakokelas Albert Mäkinen puolestaan lupasi, että Suomen nuoriso on vielä kokoontuva Cygnaeuksen hautakummulle kiittämään häntä (Pu- heet 1867, 28). Seminaarin johtajan haudasta puhuminen tälle itselleen vaikuttaa karmivalta, mutta se henkii ehkä ajankohdan tunnelmia. Kesä- kuussa 1867 nälänhätä oli kääntymässä kansalliseksi katastrofiksi. Toisaal- ta Mäkisen voi ajatella ilmaisseen kokelaiden pitävän Cygnaeusta tuleva- na suurmiehenä. Kolmannen puheen pitänyt kokelas Andreas Lundgren puhui yleisellä tasolla kansansivistyksestä ja kiitti ylijohtajaa, senaattori Furuhjelmia oppilaitoksen olemassaolosta (Puheet 1867, 20). Juhlapu- heiden teemojen erot viittaavat sukupuolitettuun työnjakoon suurmiehen kunnioittamisessa. Naisoppilas kiittää huolenpidosta, miehet saamastaan koulutuksesta. Vallgrenin Cygnaeus-patsaan asetelmaan sisältyy ehkä tämä sama ajatus. Halila huomauttaa Jyväskylän seminaarin historiassa, että entiset op- pilaat ja opettajat muistelivat koulun varhaisvuosia erityisellä kaiholla. Tästä nostalgiasta myöhemmät polvet muodostivat kiiltokuvamaisen tulkintansa opettajankoulutuksen kulta-ajasta. (Halila 1963, 61.) Cyg- naeuksen 1860-luvulle sijoittuvan rehtorikauden muiston säröttömyys ja 1870–90-lukujen arkiset haasteet synnyttivät ristiriitoja, joita uusi rehtori K. G. Leinberg ei pystynyt ratkaisemaan (Halila 1963, 63–64). Historiakulttuuri vaikutti siis suoraan oppilaitoksen kulttuuriin. Cyg- naeuksen palvonta lienee hiipunut viimeistään Jyväskylän seminaarin muututtua Kasvatusopilliseksi korkeakouluksi vuonna 1934. Tosin Nur- men kuvauksen mukaan vanhaa seminaaria ja sen henkeä kaivattiin Jy- väskylässä vielä 1963 järjestetyssä seminaarin 100-vuotisjuhlassa (Nurmi 1987, 225). Rituaalisen muistamisen näyttämöt Cygnaeuksen syntymäpäivien viettämisestä muodostui kansakouluväelle tärkeä yhteenkuuluvaisuutta korostava juhla jo päivänsankarin elinaikana. Hänen 70-vuotissyntymäpäiväänsä 12.10.1880 juhlittiin monin julkisin huomionosoituksin Jyväskylässä ja Helsingissä. Vilkunan tulkinnan mu- kaan näyttävästi juhlinut kansakouluväki pyrki osoittamaan, että Cygna- eus oli erityisesti opettajien ja koululaisten oma suurmies. (Vilkuna 2010, 10.) Cygnaeuksen syntymäpäiviä vietettiin 1800-luvun loppupuolella säännöl- lisesti Jyväskylän ja Tammisaaren seminaareissa, mutta 12.10. ei ilmeises- ti muodostunut säännölliseksi juhlapäiväksi kaikissa seminaareissa, niiden mallikouluissa eikä tavallisissa kansakouluissa. Niinpä vuoden 1910 sata- vuotissyntymäpäivä oli monelle koululaiselle sekä ensimmäinen että viimei- nen Cygnaeuksen kunniaksi järjestetty yleinen muistojuhla. Helsingissä ja Jyväskylässä järjestettyihin kulkueisiin osallistuneet muistivat päivän ehkä pidempään kuin ne, joille tilaisuus merkitsi muutamaan puheen ja runoesi- tyksen kuuntelemista koulun juhlasalissa. Tapahtumasta kirjoitettujen ku- vausten joukossa on vain muutama lasten tunnetiloja tarkasteleva kertomus. Tampereen sanomien toimittaja väittää haastatelleensa juhliin osallistunutta seitsemänvuotiasta lasta. Tämä osasi kertoa tilaisuudesta, että: Ensiksi muuan vieras setä kertoi Uno Cygnaeuksesta. Sitte me kaikki yhdessä lauloimme. Ja sitte eräs pikku tyttökin lausui setä Cygnaeuk- 36 37Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... sesta. Ja sitte meille annettiin tällainen kirja ja setä Cygnaeuksen kuva, joka pannaan seinälle. (Tampereen sanomat 13.10.1910) Toimittajan mielestä lapsen kertomus todistaa, että Cygnaeus-juhla oli niin vaikuttava, että sen kokeneet lapset muistavat päivän vielä aikuisina. Toimittaja ei tullut kysyneeksi lapselta, miltä tilaisuus hänestä tuntui, vaan toteaa siellä vallinneen ”herttaisen ja hartaan” tunnelman. (Tampereen sanomat 13.10.1910). Lahdessa järjestettiin koulupäivän aikana erilliset tilaisuudet pienemmille ja isommille oppilaille. Toimittaja oli vieraillut pienimpien oppilaiden tilaisuudessa kansakoululla. Uutisessa kuvaillaan, kuinka lapset lähestyivät kansakoulun isän köynnöksillä koristeltua rinta- kuvaa juhlallisina ja hiljaisina. Heidän istuttuaan paikalleen opettaja kertoi ”sangen mieltäkiinnittävästi ja lastentajuisesti” Unon lapsuudesta, hänen kouluajastaan, oleskelustaan Amerikassa intiaanien parissa ja siitä, miten hän ryhtyi perustamaan kansakouluja Suomeen. Opettaja korosti lapsille, että heidän tulisi kunnioittaa suuren miehen muistoa opiskelemalla ahke- rasti. Lopuksi lapsille jaettiin Helsingin Kaiun Cygnaeus -erikoisnumero. (Lahden sanomat 13.10.1910) Opetusmenetelmä oli oppilaille tuttu us- konnon tunnilta, missä he olivat kuulleet tarinoita Jeesuksen ihmeteoista ja apostolien matkoista. Helsingin sanomien uutisoinnin mukaan Tehtaan- kadun kansakoulun juhla oli ”harvinaisen ehjä ja mieleenpainuva”, mutta osallistujien tunteita ei tässäkään artikkelissa käsitellä. (Helsingin Sanomat 13.10.1910) Tidskrift för Folkskolan (1.11.1910) raportoi, että Ratakadun ruotsalaisen koulun juhlassa laulettiin Topeliuksen ja Litheniuksen teokset ja ne tekivät syvän vaikutuksen kaikkiin kuulijoihin. Juhlaan osallistuneet lapset ja aikuiset olivat ilmeisen vakavia, jopa hartaita, mutta nyyhkyttä- vistä tai itkevistä juhlijoista ei uutisissa ole mainintaa. Kyse ei kuitenkaan ollut hautajaisista, vaikka muistopuheissa ilmaistiinkin surua ja kaipausta. Muistojuhla pyritään yleensä järjestämään paikalla, jolla on yhteys muis- teltavaan tapahtumaan tai henkilöön. Tapahtumapaikat ovat tärkeitä varsinkin sotien, katastrofien ja onnettomuuksien uhrien muistamisen kulttuurille, mutta pyhillä paikoilla on merkitystä myös esimerkiksi henki- lökulteille. Merkkihenkilön muistamisen paikaksi soveltuu hautausmaan lisäksi julkiset muistomerkit, henkilön entiset asuin- ja työpaikat sekä mu- seot. Muistopaikkoja voidaan siis luoda. Cygnaeuksen muistoksi nimettiin vuonna 1910 kaksi koulua. Helsingin ruotsinkielinen normaalikoulu (Ra- takatu 8) vietti avajaisiaan juhlapäivänä 12.10. ja Porissa laskettiin sama- na päivänä uuden Cygnaeuskoulun peruskivi. Pääkaupungin keskustassa olevan suomenruotsalaisen koulun nimeäminen Cygnaeuksen mukaan oli tietenkin historiapolitiittinen teko. Helsingin upea uusi koulurakennus ja Porin koulun työmaa toimivat juhlien näyttämöinä. Helsingissä Hieta- niemen hautausmaalla sijaitseva Cygnaeuksen hauta oli keskeisessä osas- sa sekä suomen- että ruotsinkielisten muistotilaisuuksien ohjelmaa juuri niin, kuin hänelle oli Jyväskylässä vuonna 1867 luvattu: Olkaa myös täysin vakuutettu siitä, että Suomen kansa kerran otol- lisesti vastaa tähän rakkauteenne ja vihdoin siunaa tomunne, sil- loin kun jo lepäätte rauhassa tuolla tohisevan koivun juurella; silloin Kuva 2. Helsingin ruotsinkielisen kansakoulun (Ratakatu 6) oppilaita leikkimässä piirileikkiä voimistelutunnilla 1913. Kipsinen Uno Cygnaeus seuraa oppituntia nurkasta. 38 39Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... se myös kantaa meiltäki[n] suurimman kiitoksemme […] (Puheet 1867, 25) Hautausmaalle suuntautuneet kulkueet poikkesivat myös Uno Cygnaeuk- sen lesken, Axiannen ikkunan alla vilkuttamassa kunniavanhukselle. Jy- väskylässä kokoonnuttiin ensin Seminaarille ja sitten Cygnaeus-puistoon, missä Ville Vallgrenin 1899 tekemä veistos sai korvata hautausmaan. Puis- tossa olevalle veistokselle lausuttiin Irene Mendelinin runo (Keski-Suomi 13.10.1910), missä patsasta puhutellaan kuin läsnä olevaa henkilöä. Veis- toksessa tyttö kurottautuu kohti tulevaisuuteen katsovaa Cygnaeusta kuk- kakimppua ojentaen, mutta poika istuu jalustalla syventyneenä kirjaan. Katsojat ymmärsivät, että tyttö kiittää Isää mahdollisuudesta käydä koulua ja poika opiskelee ahkerasti palauttaakseen saamansa lahjan isänmaalleen. Useimmilla juhlivilla paikkakunnilla ei ollut koulutuksen juhlan symboliksi soveltuvaa muistopaikkaa, joten sellainen rakennettiin väliaikaisesti koris- teltujen muotokuvien, rintakuvien, lippujen ja erilaisten koristeiden avulla. Koristellut, korokkeelle asetetut muotokuvamaalaukset ja rintakuvat kuului- vat autonomian ajan oppilaitosten ja yhdistysten juhlaperinteisiin. Muoto- tai rintakuvan voi ajatella tuovan merkkihenkilön mukaan juhlaan. Näyttä- mö kulisseineen korostaa juhlan eroa arjesta; kotoinen liikuntasali muuttuu koristeltujen patsaiden kehän avulla antiikin temppeliksi. Vuonna 1872 Jyväskylän seminaarin miesosaston liikunta- ja juhlasaliin järjestetyn kansakoulukokouksen näyttämö oli varmasti pysäyttävä näky. Salissa oli esillä varsinainen kipsisten rintakuvien kavalkadi: jalustoiltaan juhlijoita katselivat koristellut H. V. W. Furuhjelmin muoto- ja rintaku- vat sekä Aleksanteri II:n, E. Lönnrotin, H. G. Porthanin, F. Paciuksen ja J. L. Runebergin kipsiset rintakuvat (Sallinen 2024, 17). Henkilögalleria saattaa vaikuttaa sattumanvaraiselta, mutta yhdessä niiden oli tarkoitus muistuttaa kansallisen kulttuurin ja historian merkityksestä. Muotokuva oli tärkeässä roolissa myös Tammisaaren seminaarin kymmenvuotisjuh- lassa; tilaisuutta vietettiin koristellun Cygnaeuksen öljyvärimuotokuvan äärellä. Uudenkaarlepyyn seminaari teetti itselleen Cygnaeusta esittävän öljyvärimaalauksen, mikä otettiin mukaan koristeltuna vuoden 1883 vuo- sijuhlaan. (Sallinen 2024, 16.) Siitä, millaisia määriä erilaisia kansallisten merkkihenkilöiden maalauksia ja rintakuvia kuului seminaarien ja erilais- ten oppilaitosten kokoelmiin, ei ole yksityiskohtaista tietoa. Jyväskylän se- minaarin kalusteluetteloa kandidaattitutkielmassaan tutkinut Silja-Kaisa Sallinen on laskenut, että vuosina 1894–1925 seminaarin nais- ja mies- osastoilla oli viisi kipsistä rintakuvaa ja luultavasti useampia Cygnaeusta esittäviä maalattuja muotokuvia. Kalusteluettelojen tiedot ovat tosin puut- teellisia ja kansallisten merkkihenkilöiden kipsiset rintakuvat luetteloitiin useimmiten – niitä tarkemmin nimeämättä – piirustusvälineiksi. (Sallinen 2023, 12–14.) Tammisaaren ja Uudenkaarlepyyn Cygnaeus -muotokuvat olivat oppilai- tosten itsensä teettämiä (Sallinen 2024, 4–5). Hankinta tehtiin ehkä omin varoin, koska kansallisia merkkihenkilöitä esittävien kipsisten rintakuvien Kuva 3. Lapsia Jyväskylän Cygnaeus puistossa 13.10.1910. Edellisenä päi- vänä lasketut seppeleet olivat peittyneet yöllä sataneeseen lumeen. 40 41Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... ostaminen koulujen kokoelmiin oli oppilaitosten päätettävissä – tai aina- kaan niiden hankkimisesta ei ollut virallista ohjeistusta. Sanomalehdissä ker- rotaan joidenkin koulujen saaneen Cygnaeuksen rintakuvan lahjoituksena tai yleisen keräyksen avulla. Hanna Kallion kertoman muiston mukaan Us- kelan, Alhaisten ja Moision sekä Salon kansakoulut hankkivat Cygnaeuksen kipsisen rintakuvan taiteellisine jalustoineen sekä Cygnaeus-taulun seinälle 100-vuotisjuhlan pääsymaksuituloilla. Ne olivat Kallion käsityksen mukaan näiden koulujen ensimmäiset kauniit kalustukset. (Kallio 1935, 27.) Venäjän vallan aikana koulussa ei saanut pitää vapaasti esillä mitä tahansa kuvia tai henkilöä esittäviä veistoksia. Kouluylihallitus antoi vuoden 1904 kiristyneessä poliittisessa ilmapiirissä määräyksen oppilaitoksissa näkyvil- lä olevista henkilökuvista (Kiertokirje 21.1.1904, nro. 132). Määräyksen mukaan julkisten koulujen oli ilmoitettava, mitä kuvia tai patsaita sillä oli hallussaan ja, että näkyvillä sai pitää ainoastaan keisarillista perhettä esittäviä teoksia. Muita henkilöitä esittävien kuvien tai patsaiden esille- pano edellytti erillistä, kouluylihallitukselta anottavaa lupaa. (ks. erimer- kiksi: Rauman Seminaari 1903–1904, 17.) Määräys lienee vastaus sorto- vuosina oppilaitoksiin levinneeseen aktivismin muotoon, missä protestin kohteeksi joutuivat muun muassa hallitsijan kuvat. Raumalla Suuriruh- tinaan muotokuva katosi salaperäisesti seminaarin juhlasalista (1905) ja sen palaneet jäänteet löytyivät myöhemmin läheisen uunin pesästä. Asiasta suoritettu tutkinta ei tuottanut tulosta (Niemi-Aro 2005, 46.) Ilmeisesti Cygnaeuksen kuville oli haettu poikkeuslupa tai sitten Kouluylihallituksen määräystä ei protestitunnelmissa noudatettu. Kipsisten rintakuvien ja painokuvien hankkiminen koululle oli tietenkin paljon yksinkertaisempaa ja halvempaa, kuin aidon öljyvärityön teettämi- nen. Stenbergin veistämän Uno Cygnaeuksen rintakuvan kopioita oli myyn- nissä jyväskyläläisessä Wickström & Co. kirjakaupassa jo vuonna 1882 – siis kauan ennen mallin kuolemaa. (Sallinen 2024, 17.) Vuoden 1910 juhlan aikoihin rintakuvan pystyi tilaamaan suurimpien kaupunkien kirjakaupois- ta. Kipsinen rintakuva maksoi Kajaanissa 37,50 mk, mikä vastaa tilastokes- kuksen rahanarvokertoimen (2015) perusteella noin 160:tä euroa (Kaikuja Kajaanista 12.10.1910). Painokuvia oli myynnissä useampia erilaisia ver- sioita noin neljän euron nykyhintaan. Kansanvalistusseura kauppasi sekä mustavalkoisia että kahdella värillä kartongille painettuja Cygnaeusta esittä- viä seinäkuvia. Myyntitekstin mukaan kaksivärinen Cygnaeus on kaikkein suosituin tuote; se on ”jokaisen kodin ja koulun kaunistaja” (Friberg 1910, 2). Vuoden 1910 Julstjärnan -lehden välissä oli Cygnaeusta esittävä paino- kuva. Kansanvalistusseuralla oli jo 1890-luvulla tarjolla seinälle ripustettava kuvakollaasi Cygnaeuksen elämän tärkeistä paikoista. Teoksessa on yhdelle pahville sommiteltu kuva Cygnaeuksen nuoruuden kodista Leppäkoskelta ja kaksi kuvaa Jyväskylästä (ks. esim. Friberg 1898, 16). Sankarin lapsuu- denkoti ja toimintaympäristö ovat tietenkin tärkeitä muistamisen paikkoja. Cygnaeuksen Helsingin koti ei kuulu painokuvissa esiteltyihin kohteisiin, vaikka hän asui siellä suurimman osan aktiiviurastaan. Rinta- ja painokuvat olivat tietenkin tärkeässä roolissa 100-vuotisjuhlissa. Esimerkiksi Oulun Klassisen lyseon juhlasali oli koristeltu köynnöksillä ja seppelöidyllä Cygnaeuksen rintakuvalla, jonka taustana oli tuuheita kuusia (Liitto 13.10.1910). Suomenruotsalaisten koulujen pääjuhlassa Cygnaeus koulun juhlasalin peräseinän peitti valtava punakeltainen leijo- nalippu, minkä eteen oli asetettu koristeltu Cygnaeuksen rintakuva (Hbl 13.10.1910). Näkymä vastaa hyvin Immi Hellenin Muistojen päivä -näy- telmän lavastusohjetta: Koulusali on koristeltu viheriöillä köynnöksillä juhlaa varten. Pe- rällä Uno Cygnaeuksen kipsinen rintakuva kasvien keskellä tai sen puutteessa hänen muotokuvansa seinällä. Vuorokeskustelu tapahtuu rintakuvan ympärillä tai muotokuvan alla. (Hellen 1910, 1.) Antiikin Kreikassa ja Roomassa patsaita koristeltiin erityisesti uskonnollisten juhlien yhteydessä. Ateenassa vietetyssä Panathenalia -juhlassa Pallas Athe- nen patsaat koristeltiin kukkaköynnöksillä ja nauhoilla ja Dionysia -juhlassa Dionysoksen patsaisiin ripustettiin viiniköynnöksiä. Antiikin roomalaisten viettämän Floralia -kevätjuhlan aikana patsaita ja temppeleitä koristeltiin. Weimarissa järjestettiin Goethe juhlia hänen syntymä- ja kuolinpäivänsä muistoksi (Weimar, verkkosivu). Näissä juhlatilaisuuksissa oli tapana aset- taa esille Goethen rintakuvia, koristella tilat kukilla ja köynnöksillä, pitää 42 43 patsaan äärellä puheita ja lausua runoja. Varsinkin Goethen 100-vuotissyn- tymäpäivää vietettiin näyttävästi vuonna 1849. (Safrinski ym. 2017) Hel- singin Havis Amanda -patsaan vuosittainen lakitus voidaan nähdä tämän saman perinteen jatkajana – sekin on ainakin osittain koulun juhla. Kuva 4. Yksityiskohta Goethen syntymäpäiväjuhlallisuuksia esittävästä piirroksesta Carl Fredrik I:n kirjastossa Weimarissa 1849. Hellenin kirjoittaman lastennäytelmän alussa kaksi tyttöä on koristele- massa Cygnaeuksen patsasta ja he harmittelevat, että korokkeella on vain eloton rintakuva: Tyyni: Voi, ettemme saaneet seppelöidä hänen päätään jo hänen eläessään! Katri: Voi, ettemme saaneet sanoa hänelle, kuinka paljon häntä ra- kastamme! (Hellen 1910) Kuva 5. Muistojen päivä -näytelmän otsikkokuva teoksessa Suomen kan- sakoulun isän muisto 1810–1910. Kun koristelu on valmis, toteavat tytöt toisiaan kädestä kiinni pitäen, että Cygnaeus on heille kaunis ja rakas. Nykylukijaa voi hirvittää se, miten pienet näyttelijät laitetaan tunnustamaan rakkautta kipsiselle rintakuvalle, mutta 114 vuotta sitten asia nähtiin toisin. Kansakoulunopettajien piirissä näytelmää ei ilmeisesti pidetty yliampuvana tai sitä ei ainakaan julkisesti paheksuttu. Teksti oli myös julkaistu juhlakomitean, siis professori Mikael Soinisen johtaman työryhmän toimesta. Koulujen juhlista säilyneiden vä- häisten sanomalehtitietojen perusteella Muistojen päivää esitettiin kaikissa Helsingin kansakouluissa ja lehtitietojen perusteella lapset seurasivat sitä suurella mielenkiinnolla (Opettajain lehti 21.10.1910). Juhlanäytelmäk- si valikoitui muitakin tekstejä; esimerkiksi Uuraisten kansakoululla näy- teltiin vuoropuhelu, missä valon ja pimeyden hengettäret kamppailevat lapsesta (Suomalainen 14.10.1910). Työväestön piirissä Muistojen päivään suhtauduttiin tuskin kovin myötämielisesti, vaikka vasemmisto arvostikin Cygnaeuksen työtä. Raatajassa (13.10.1910) ilmestyneessä juhlan kuva- uksessa halveksutaan pyrkimystä luoda suurmieskulttia kansakoulun isän ympärille. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 44 45 Kuva 6. Uudenkaupungin kansakoulun opettajia Seikovin koulun juh- lasalissa syksyllä 1910. Koristeltu Cygnaeuksen rintakuva, puhujalava ja lippu. Seinällä on kopio Edelfeltin maalauksesta Turun akatemian vihkiäi- set (1904). Seinälle ripustetussa ohjelmassa lukee: soittoa, puhe, laulua, lausuntoa, soittoa, laulua, esitelmä, soittoa, […] Maamme. Kansakoulujen voimistelusaleihin rakennetuilla Cygnaeus-alttareilla esi- tettiin siis Muistojen päivä tai joku muu tilanteeseen sopiva näytelmä, pi- dettiin puheita, lausuttiin runoja, laulettiin Maamme -laulua ja veisattiin virsiä. Rekvisiitaksi hankittu kipsinen rintakuva tai painokuva jäi juhlien jälkeen koululle muistuttamaan vuoden 1910 juhlasta. Jyväskylän kasva- tusopillisessa korkeakoulussa opiskellut Rauman seminaarin johtaja Toivo Laurilehto kertoi huomanneensa 1940-luvulla, ettei Raumalla ollut esillä Cygnaeuksen ja Pestalozzin muotokuvia. Hän sanoi hankkineensa kuvat itse ja ripustaneensa ne kasvatusopin luokan seinälle. (Kemppinen) Lau- rilehdon mielestä seminaarin asianmukaiseen sisustukseen kuuluivat siis Pestalozzin ja Cygnaeuksen muotokuvat. Cygnaeuksen rinta- tai muotokuvilla ei ilmeisesti ollut enää vuoden 1910 jälkeen seremoniallista roolia lukuun ottamatta Jyväskylän, Uudenkaar- lepyyn ja Tammisaaren seminaareja. Rintakuva oli koristeltuna mukana ainakin Porin Cygnaeuksen koulun avajaisissa (Opettajain lehti 1912). Seminaarien vuosikertomusten perusteella Cygnaeuksen syntymäpäiviä vietettiin vain Tammisaaressa, mutta muotokuvan tai patsaan mukana- olosta ei ole mainintaa (Ekenäs seminarium 1929, 23; 1930, 29.) Jossakin vaiheessa näiden muoto- ja rintakuvien alkuperäinen konteksti unohtui ja niistä tuli osa perinnetietoisten koulujen kalustusta. Cygnaeukselle omistetut runot ja musiikki Samoin kuin muotokuvat ja patsaat, kuuluivat juhla- ja muistorunot kiinteästi merkkipäivien viettämisen kaavaan autonomian ajan Suomessa. Omia ja toisilta kopioituja runoja kirjoitettiin muisto- ja ystäväkirjoihin, julkaistiin sanomalehdissä, yhdistysten albumeissa ja juhlajulkaisuissa sekä painettiin erilaisina kokoelmina. Kansallisten merkkihenkilöiden muis- toa kunnioitettiin usein runoilla ja laululla. Esimerkiksi Aksel Törnudd’n Kansakoulun laulukirja (1914) sisältää Uno Cygnaeukselle omistetun kap- paleen lisäksi laulun Aleksanteri II:lle, Elias Lönnrothille, F. M. Franzé- nille, Julius Krohnille, A. Oksaselle ja Z. Topeliukselle. Opettajain -lehti käytti kesäkuun 1913 numerossaan useita sivuja julkaistakseen Jyväsky- län Seminaarin 50-vuotisjuhlaan (9.-10.5.1913) kirjoitettuja juhlarunoja (Opettajain lehti 24/1913). Seminaarilaisten lehdet suorastaan tulvivat runoja 1900-luvun alku- puolella. Esimerkiksi Rauman seminaarin toverikunnan Taimi -lehdes- sä vuosina 1909–1923 julkaistusta 234:stä tekstistä 109 on lyriikkaa. Opiskelijoiden vuonna 1921 kokoama 25-vuotisjulkaisu sisältää peräti 12 runoa tai runokatkelma (Juhlajulkaisu 1921). Tekstien aiheet vaihte- levat, mutta kansakoulun isän muiston vaaliminen ei kirjoittajia selvästi inspiroinut. Taimi -lehdessä ei nimittäin julkaistu yhtäkään Uno Cygna- eukselle omistettua tekstiä, ellei julkaisun nimeä huomioida. (Gustafs- son 2008.) Opiskelijalehti Taimi oli nimetty Cygnaeuksen mukaan, joka käytti seminaarista nimeä taimitarha (Cygnaeus ym. 1910, 90). Taimi Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 46 47 -lehdessä julkaistujen runojen määrä väheni hiljalleen 1930-luvulle tul- taessa. Cygnaeuksen elämää ja työtä käsittelevien runojen kirjoittamista voidaan siis pitää tyypillisenä tapana juhlistaa merkkipäivää. Sanoma- ja aikakaus- lehdissä sekä muistojulkaisuissa ilmestyi lokakuussa 1910 yli kaksikym- mentä suomenkielistä Cygnaeus-runoa. Ruotsinkielisiä runoja julkaistiin vain muutama ja niistä suomennettiin ainoastaan Topeliuksen vuonna 1888 kirjoittama hautajaisruno. Tuo Kaarlo Forsmanin kääntämä teksti on painettu Lönnbeckin Cygnaeus elämäkerran sisäkanteen (Lönnbeck 1890b, 1–4) ja se esitettiin kirjastokappaleeseen tehtyjen muistiinpanojen perusteella ainakin Rauman Seminaarin juhlassa. Ruotsiksi ei liene kään- netty ainuttakaan vastaavaa suomenkielistä Cygnaeus -muistorunoa, joten kieliryhmien voi sanoa runoilleen tiukasti toisistaan erillään. Cygnaeuksen muistojuhlissa käytetyt tekstit olivat tyypillisesti paikallisen kansakoulun opettajan, seminaarilaisen tai oppilaan kirjoittamia. Runoi- levat kansakoulunopettajat Immi Hellen (1861–1937), Juhani Villiam Virkkala ja Olli Berg [Wuorinen] (1842–1917) olivat jo aiemmin julkais- seet lyriikkaa kouluvuoden tarpeisiin. Hellenin runokokoelmat sisältävät lukuisia koulun aamunavauksiin ja juhliin sopivia tekstejä. Hänen tuotan- toonsa kuuluu ainakin kuusi Cygnaeukseen liittyvää runoa. Mikäli paikkakunnan omaa tuotantoa ei ollut saatavilla juhlaan, käytet- tiin muistojulkaisuihin painettuja säkeitä. Jokaisessa ennen 12.10.1910 il- mestyneessä muistojulkaisussa oli vähintään yksi Cygnaeus -runo. Lisäksi saatavilla oli Z. Topeliuksen 1888 kirjoittama hautajaisruno, Nortamon Valonkylväjä ja Mörnen Den sång jag älskar. Helsingin Senaatintorilla jär- jestetyssä pääjuhlassa Immi Hellen luki oman runonsa Lokakuun 12. päivä (1910) ja kunniavierailulla Axianne Cygnaeuksen luona tekstin Rakkaalle kunniavanhukselle (1910), ruotsinkielisessä juhlassa puolestaan lausuttiin haudalla Mörnen Den sång jag älskar (1910) ja laulettiin Topeliuksen sa- noihin kirjoitettu Folkskolebarnens kantat (1888/1910). Jyväskylässä esi- tettiin ainakin Irene Mendelinin Uno Cygnaeuksen kuvapatsaalla (1910) ja Porissa Nortamon Valonkylväjä (1910). Kuva 7. Lasten runoja I, kodin ja koulun varalle (1898) sisältää Immi Hellenin varhaisen Cygnaeukselle omistetun syntymäpäivärunon ”Uno Cygnaeuksen syntymäpäivänä vietetyssä juhlassa”. Teoksessa on myös Hel- lenin Topeliukselle ja Suoniolle omistamat runot. Runotekstien perusteella kieliryhmillä oli toisistaan poikkeavat käsityk- set Cygnaeuksen työstä ja sen merkityksestä. Vertailuun täytyy suhtautua varauksella, koska ruotsinkielisiä tekstejä on vain kolme ja suomenkieli- siä 17. Suomenkieliseen lyriikkaan sisältyy ruotsinkielisiä voimakkaam- min kansalliseen identiteettiin, isänmaallisuuteen, taisteluun, kärsi- mykseen ja yhteiskunnalliseen heräämiseen liittyviä teemoja. Teksteissä painotetaan Cygnaeuksen suurta merkitystä suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan muovaajana ja muistutellaan lukijoita Suomen kansan an- karista kokemuksista. Rolf Gången Uno Cygnaeus (1910), Arvid Mör- nen Den Sång jag älskar (1910) ja Topeliuksen tekstistä lyhennetyssä Folkskolebarnens kantat (1888/ 1910) -runoissa puhutaan ruotsalaisen kulttuuriperinnön arvosta ja ruotsin kielen kauneudesta. Teksteissä il- Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 48 49 maistaan erilaisten luontometaforien avulla syksyn synkkyydestä ja kuo- lemasta versovaa tulevaisuuden toivoa. Suomenkielisissä taisteluhenki- sissä runoissa tällaista runokieltä tapaa harvemmin. Sekä suomen- että ruotsinkielisissä Cygnaeus-runoissa verrataan opettamista, opiskelemista ja kansansivistystä maanviljelykseen. Kylvämisen ja kasvamisen lisäksi myös sivistyksen valo, pimeyttä uhmaava kynttilä ja hohtava soihtu ovat yleisiä Cygnaeuksen työstä käytettyjä metaforia. Sankarien ylistysrunois- sa muistutetaan tietenkin, että hän on vain Jumalan välikappale, jonka saavutukset kertovat korkeimman tahdosta. Jälkipolvien tehtäväksi jää muiston tulkitseminen ja säilyttäminen. Topeliuksen, Hellenin, Vuori- sen ja Virkkalan teksteissä ilmaistaan suoraan, että muiston säilyttämi- nen on koululaisten tehtävä. Lapset eivät saa koskaan unohtaa hyvänte- kijäänsä, joka on saattanut heidät sivistyksen valoon ja kärsinyt heidän puolestaan: Ken lie tuo mies- oi lapsi arvaatkos? Ku lempien sua kesti vaivan jalon ja perinnökses jätti kalliin valon? Nimensä aina kätke muistohos… (Z. Topelius 1888, suom. Kaarlo Forsman.) Hyvin monissa teksteissä muistutetaan, että lasten tulee vaalia Cygnaeuk- sen muistoa opiskelemalla ahkerasti: Vain valistusta lisää! Kun edistyä koitamme, Niin parhain kunnioitamme Myös kansakoulun isää (Vuorinen 1910). Jyväskylän seminaarin ensimmäinen vuosikurssi oli antanut tuon saman lupauksen Cygnaeukselle itselleen valmistujaisjuhlassa 14.7.1867. He huolehtisivat siitä, että tulevat sukupolvet ahkeroivat kansakoulussa muis- taen hyväntekijäänsä (Puheet 1867, 25). Sibeliuksen säveltämän Kansa- koululaisten laulun sanoissa korostetaan, että isänmaan tulevaisuus on ahkerien ja velvollisuutensa tuntevien koululaisten käsissä: Meille häpeäksi tiedottomuus on; Taito, uutteruus ne luovat urohon. Suomen lasten työstä Päivä nousee yöstä, Sumut haihtuu pois. Niinpä nyt, jos ois! (J. V. Virkkala 1910.) Koululaisia velvoittavan ahkeruuden teema esiintyi jo Jyväskylän seminaa- rin peruskurssin kokelaiden pitämissä juhlapuheissa, ja siihen viittasi myös Uno Cygnaeus pitämässään ensimmäisessä päättäjäispuheessa ”Kun herra kieltää meiltä ruumiillista hyvää, hän tarjoaa meille hengellisiä aarteita”. (Puheet 1867, 7) Kansansivistys ruokkii ahkerat. Suomenkielinen juhlatoimikunta tuotti kokoelman Uno Cygnaeuksen muistoksi sepitettyä musiikkia otsikolla Kansakoulun lauluja. Tekstit saa- tiin J. V. Virkkalalta, Olli Vuoriselta (nimimerkki: ”Onnen Pekka”) ja Immi Helleniltä. Sävellykset tulivat alansa mestareilta: P. J. Hannikaiselta, Otto Kotilaiselta, Oskar Merikannolta ja Jean Sibeliukselta. (Kansakoulun lauluja 1910.) Kokoelman teoksista jäivät käyttöön ilmeisesti vain Sibe- liuksen ja Vuorisen Kansakoululaisten marssi. Kotilaisen ja Merikannon säveltämiä kansakoululaisten lauluja ei löydy yleisimmistä 1900–1950-lu- vulla julkaistuista laulukirjoista, eikä kumpaakaan ole ilmeisesti myöskään levytetty. Juhlallisuuksia varten sävellettiin tiettävästi vain yksi ruotsin- kielinen teos, kansakoulunopettaja Sofie Litheniuksen (1847–1926) Fol- keskolebarnes kantat (Julstjärnan 1.12.1910). Laulun sanat ovat peräisin Topeliuksen kirjoittaman Cygnaeuksen hautajaisrunon ensimmäisistä säkeistä, missä kuvaillaan syksyistä maisemaa. Tidskrift för Folkskolan jul- kaisi marraskuun numeron 1910 kansilehdellä analyysin tuosta tuolloin jo yli kaksikymmentä vuotta vanhasta Topeliuksen tekstistä. Nimimerkki A. J. nimittää siinä teosta lupauksen lauluksi, joka herättää toiveen siitä, että kansakoulusta tulisi joskus koko kansan koulu, eikä vain muutamien harvojen ja valittujen lasten oppilaitos. (Tidskrift för Folkskolan 11/1910.) Kansakoululaisten lauluun valituissa säkeissä ei tosin mainita koulua eikä Cygnaeusta. A. J. löysikin runosta opettajayhdistyksen koulutuspoliittiset tavoitteet. Vilkunan esittämän tulkinnan mukaan Topeliuksen Folkeskol- Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 50 51 barnens kantat on tyypillinen kansansankarille kirjoitettu hautajaisruno, missä ylistetään vainajan lujaa uskoa Jumalaan, hänen isänmaallisuuttaan ja uhrihenkeään (Vilkuna 2010, 12). Isä on kärsinyt puolestamme Kuten edellä on mainittu, kuului kansakoululaitoksen syntytarinaan pe- rustajaisän henkilökohtaisen periksiantamattomuuden ja muiden hyvien ominaisuuksien korostaminen. Runoissa, sanomalehtiteksteissä ja pienois- elämäkerroissa toistetun narratiivin mukaan koulua ei saatu taistelutta, vaan suuri joukko ymmärtämättömiä ja kateellisia vihollisia vaikeutti Isän suuren vision toteutumista. Tarina esiintyy jyrkimmässä muodossaan suomenkieli- sille koululaisille ja kouluttamattomalle väestönosalle suunnatuissa teksteissä (ks. esimerkiksi: Hellen 1910; Hannikainen 1910). Vastustajiksi miellet- tiin sekä yksitäisiä henkilöitä että kokonaisia ryhmiä. Vastavoimaa saattoi edustaa koulun perustamista arvostellut rikas isäntä, Cygnaeusta kritisoinut poliitikko tai nuiva toimittaja. Nurmi käyttää Cygnaeus elämäkerrassa fen- nomaaneista nimitystä ”taantumuksen takuumiehet”, mikä ilmeisesti kuvaa heitä kohtaan osoitettua epäluuloa (Nurmi 1987, 181). Kärsimyksiä korostanut tarina ei kuitenkaan ole jälkipolvien keksintöä, vaan se pohjautuu Cygnaeuksen omiin kokemuksiin. Cygnaeus oli herk- kätunteinen, epäkäytännöllinen ja pessimistinen. Hänen oli vaikeaa tar- kastella asioita puolueettomasti, jos koki kohdanneensa vääryyttä tai vain vastustusta. (Halila 1963, 15, 58.) Vastoinkäymisten tiedetään aiheutta- neen hänelle fyysisiä reaktioita ja kielteiset arvostelut jäivät ikuisesti kal- vamaan hänen mieltään. Tämä oli tuttua lähipiirille, joka lienee eläytynyt vahvasti ystävänsä tunnetiloihin. (Nurmi 1987, 187.) Jyväskylän seminaarin ensimmäisillä oppilailla näyttää olleen käsitys reh- torinsa haavoittuvaisuudesta; he myös tiesivät, että Isällä on vihamiehiä. Tämä käy hyvin ilmi Seminaarin oppilas Emanuel Tammisen (1855–1946) muistiin merkitsemästä kohtauksesta Seminaarin päättäjäisissä 1874. Pai- kallaolijat seurasivat Uno Cygnaeuksen ja Y. S. Yrjö-Koskisen kohtaamista henkeään pidätellen, koska Isä vaikutti hyvin hermostuneelta. Tilanne lau- kesi kuitenkin juhlapäivällisillä, missä Yrjö-Koskinen tunnusti maljapu- heessaan Cygnaeuksen ansiot. Cygnaeus rentoutui ja oppilaat huokaisivat helpotuksesta. (Tamminen 1935, 52–53.) Cygnaeus oli ilmeisesti paikalla tarkastajan roolissa, koska K. G. Leinberg oli toiminut Seminaarin johta- jana jo vuodesta 1868 (Halila 1963, 59). Syvimmän haavan kansakouluväkeen iski J. V. Snellman. Hänen 1860-lu- vulla julkaisemansa kahden kiukkuisen kirjoituksen aiheuttamat katkerat tunteet muodostuivat vähitellen koko yhteisöä yhdistäväksi kulttuurisek- si traumaksi. Vielä vuoden päästä Snellmanin kirjoituksen ilmestymisestä Cygnaeus hautoi maasta pakenemista. (Nurmi 1987, 187.) Se tosiseikka, että hänet oli juuri nimitetty kansakoulujen ylitarkastajaksi (1861) ja saanut käytännössä läpi kaiken mitä oli toivonut, ei nostanut mielentilaa. (Nurmi 1987, 121.) Näistä kahdesta Snellmanin kirjoittamasta arvostelusta, F. L. Schaumanin laatimasta lastentarhoja vastustavasta kirjoituksesta sekä Agat- hon Meurmanin kansakoulusuunnitelman tarkastuskomiteassa käyttämistä puheenvuoroista kerrotaan jokaisessa suomalaisen kansanopetuksen histo- riassa ja niillä on edelleenkin keskeinen asema kansakoulun syntytarinassa. Haavoja korostamalla haluttiin osoittaa, että kansanopetusasiassa olisi voinut käydä toisinkin ilman Cygnaeuksen henkilökohtaista vaikutusta. On toki huomioitava, että puheet Snellmanin ”hyökkäyksestä” ja episo- din nimittäminen ”taisteluksi” liittyy ajalleen tyypilliseen poliittiseen kie- lenkäyttöön. Myös fennomaanit kirjoittivat omaa historiaansa jatkuvana taisteluna, missä vastapuolen hyökkäyksiä torjutaan ja heille jaetaan vas- taiskuja (Kemppinen 2001, 305–306, 309). Ristiriitaa on tutkittu run- saasti. Tässä yhteydessä on syytä mainita Juho Hollon jo vuonna 1911 julkaisema monipuolinen ja yksityiskohtainen analyysi Cygnaeuksen käy- mistä väittelyistä. Tutkimus asettaa kärsimystarinan kyseenalaiseen valoon, vaikka Hollo ei tuota narratiivia suoraan kommentoikaan. Hän näyttää silti olleen tietoinen kansakouluväen tunnoista kuvatessaan väittelijöiden esittämien argumenttien taustoja, ajoitusta ja ilmaisutapoja. Ristiriidan taustalla vaikuttivat Cygnaeuksen liiallinen tunneherkkyys ja Snellmanin Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 52 53 jyrkkä älyllisyys. (Hollo 1911, 354–356) Nurmen Cygnaeus-elämäkerras- sa (1987) tapahtumia kuvataan kansakoulun historiankirjoituksesta tutul- la asenteella. Juha Siltala haastoi perinteiset tulkinnat psykohistoriallises- sa Cygnaeus-tutkimuksessaan (1999). Hän piirtää teoksessa kuvan Uno Cygnaeuksesta äidinpoikana, jolla on epärealistinen käsitys naisista ja joka reagoi psykosomaattisesti jokaiseen vastoinkäymiseen (Siltala 1999). Mar- ja Jalavan vuonna 2011 ilmestynyt analyysi kansanopetuksen murroksesta ja siihen liittyvästä väittelystä 1860-luvulla tarjoaa syvällisen kuvan risti- riidan anatomiasta. Hän esittelee osapuolien taustat, heidän käyttämänsä argumentit ja asettaa ne historialliseen yhteyteen. Jalava huomauttaa, että Cygnaeuksen ja Snellmanin kamppailu on saanut kansakoulun historian- kirjoituksessa myyttiset mittasuhteet. (Jalava 2011, 87.) Suomenruotsalaisten koulujen juhlapuheissa viitattiin harvemmin tais- teluun, haavoihin ja uhriin. Muistojulkaisun aiheet ovat suomenkielisiin julkaisuihin verrattuna akateemisempia. Esimerkiksi Waldemar Ruinin kirjoittama katsaus koululaitoksen suhtautumisesta älykkyyteen on täysi- verinen kasvatushistoriallinen ja -psykologinen tutkimus (Ruin 1910, 58– 82). Albert Lilius puolestaan pohdiskelee artikkelissaan ”Om uppfostran till arbete” kansakoulun opetuksen sisältöjen ja menetelmien kehittämistä työkasvatuksen periaatteiden mukaisesti (Lilius 1910, 83–100). Kum- massakin tekstissä Cygnaeus mainitaan vain ohimennen. K. J. Hagfor- sin artikkelin ”Från stridens dagar” ja F. W. Sundwallin kirjoituksen ”Ur polemiken angående U. Cygneaus folkskolelag” voisi kuvitella sisältävän myötätuntoisen kuvauksen Cygnaeuksen taisteluhaavoista, mutta kumpi- kin teksti on varsin kiihkoton selvitys 1850- ja 1860-luvun tapahtumista (Hagfors 1910, 19–28; Sundswall 1910, 28–35). Ristiriitoja ja haavoja korostavasta kansakoulun syntytarinasta muodostui yhteistä omaisuutta, kollektiivisen muistamisen muoto. Menneisyyden vastoinkäymisten muiston ylläpitäminen saattaa olla tärkeä yhteisön iden- titeetin muodostumisen ehto, kuten Kivimäki ja Tepora Suomen sisällisso- dan muistamista käsittelevässä tuoreessa artikkelissaan osoittavat (Kivimäki 2024). Tukeutuen Vamik D. Volkanin havaintoihin he toteavat, että yhteisöt tuottavat ja ylläpitävät menneisyyskäsityksiä, joissa heitä kohdellaan väärin. Ulkopuolisten loukkauksista ja yhteisön epäoikeudenmukaisesta kohtelus- ta kertoviin tarinoihin on helppo eläytyä ja muistaa. Loukatuksi tulemisen tunne ja uhriutumisen mentaliteetti muodostuvat tärkeäksi osaksi yhteisön identiteettiä ja välittyvät jopa sukupolvelta toiselle. (Kivimäki 2024, 147– 149; Volkan 1997.) Trauman välittymistä sukupolvelta toiselle on helppo kuvitella tapahtuvan sukujen, kiinteiden paikallisyhteisöjen ja poliittisten järjestöjen piirissä, mutta ajatuksen soveltaminen ammattiyhteisöjen jaka- miin asenteisiin ja tunteisiin ei ole mutkatonta. Ylisukupolvisen kulttuurin siirtämisen olisi pitänyt tapahtua joko opettajankoulutuksessa tai työelä- mässä. Näyttöä on kuitenkin vain siitä, että kärsimystä korostanut tulkinta toistuu lapsille suunnatuissa teksteissä ja elämäkerrallisessa aineistossa (ks. esimerkiksi Friberg 1898; Nurmi 1987, 121). Kivimäen ja Teporan esittelemät näkökulmat soveltuvat hyvin katastro- fien ja sotien tuottaman kärsimyksen vaikutusten kulttuurisen merkityk- sen analysointiin. Cygnaeuksen henkilökohtainen harmitus tuntuu melko vähäiseltä yhteisöllisen trauman aiheuttajalta, joten on ehkä liioiteltua väittää ”kansakouluväen” käyttäneen kansakouluun ja sen perustajaan kohdistunutta arvostelua identiteettitekijänä. Cygnaeuksen vastustajien voimakkuutta ja hänen kärsimyksiään oli silti tyypillistä korostaa runois- sa ja elämäkerrallisissa teksteissä. Cygnaeusta loukanneille vihamiehille ei kuitenkaan ole vannottu kostoa, vaan tuomio jätettiin historian tehtäväksi – sen historian he tosin kirjoittivat itse. Itsensä uhraamisen teemaa kannat- taa tarkastella Ahosen listaamien suomalaisuuden myyttien näkökulmasta: selviytyjäkansan myytille on olennaista kohtalon oikkujen, kärsimyksen ja vastoinkäymisten jalostavan merkityksen korostaminen. (Ahonen 2017, 27.) Haavat ovat merkkejä velasta, jonka opettajat ja koululaiset tulisivat maksamaan työllään takaisin (Mäkelä 2021, 10–11). Juhlajulkaisujen piirtämä kuvaus Cygnaeuksesta, hänen toiminnastaan ja muiston merkityksestä ei kuitenkaan ole täysin yhdenmukainen. Lahden kansakoulujen oppilaille jaetussa Helsingin Kaiun Cygnaeus -juhlanu- merossa (8.10.1910) kuvataan Cygnaeuksen henkilöä ja elämänvaiheita painottamatta hänen kokemiaan vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä. Tekstissä viitataan taisteluun, mutta se ei ole Cygnaeuksen taistelua henkilökohtai- Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 54 55 sia vastustajiaan vastaan, vaan isänmaan kamppailua vapautensa puolesta. (Helsingin Kaiku 8.10.1910). Myöskään suomenruotsalaisen opettajayh- distyksen julkaisuissa ei yleensä muistella Isän kärsimiä loukkauksia. K. J. Hagfors jopa antaa ”Från stridens dagar” artikkelissaan arvoa Cygnaeuk- sen saamalle kritiikille. (Hagfors 1910, 28–35.) 1800-luvun lopulla kehitettyyn tarinaan kansakoulun puolustajien taiste- lusta taantumuksen voimia vastaan on jossakin määrin elinvoimainen vielä nykyäänkin. Esimerkiksi Kansallisbiografiaan sisältyvässä Kaarlo Werkon elämäkerrassa (Mäkinen 2001) on tuttuja sävyjä: Oli kuitenkin myös aloja, joilla K. J. Werkko saattoi toimia ilman, että fennomaaniset johtajat pistivät nenänsä liian syvälle ratkaisui- hin. Tällainen ala, jonka piirissä hän ehkä vaikutti pysyvimmällä ta- valla, oli alkuopetus, joka cygnaeuslaisen kansakoulun alkuvaiheissa jäi maaseudun osalta rappiolle. (Mäkinen 2001) Mäkinen kirjoittaa puhtaaseen 1800-luvun tapaan todetessaan, että fen- nomaanit sabotoivat alkuopetuksen uranuurtajan, Kaarlo Werkon työtä. Hän ei kerro, mistä ratkaisuista oli kyse ja miten fennomaanit ylipäätään liittyvät tässä mihinkään. Toisaalla Mäkinen toteaa, että tavallisen kansa- koulunopettajan ajatukset eivät kelvanneet autonomian ajan säätyläistaus- taisille virkamiehille. Kansallisbiografiassa annetaan ymmärtää, että ilkeät fennomaanit olivat siis iskeneet tavallisen kansakoulunopettajan kimp- puun. Biografia korostaa Werkon vaatimatonta koulutusta ja sukutaustaa, eikä mainitse hänen läheisistä suhteistaan kouluhallinnon huipulle. (Mä- kinen 2001.) Cygnaeuksen perinnön vaaliminen ja käyttö Cygnaeus kelpasi kansalliseksi suurmieheksi monille yhteiskuntaryhmil- le, mutta tulkinnat hänen työnsä merkityksestä riippuvat pitkälti siitä, millaiselle yleisölle muistoa kulloinkin tulkittiin. Suomen- ja ruotsin- kieliset opettajayhdistykset olivat yksimielisisä koulutuspoliittisen suu- rista tavoitteista, vaikka eivät vielä vuonna 1910 mahtuneetkaan samaan muistojuhlaan. (Kansakoulun lehti 1910; Tidskrift för Folkslolan 1910). Nuorsuomalaiset ja P. E. Svinhufvudin johtamat perustuslailliset koros- tivat Cygnaeuksen työtä käsittelevissä juhlapuheissa isänmaallisen koulu- tuksen merkitystä kansan selviämiskamppailussa (Satakunta 13.10.1910). Naisasia-aktivisteille Cygnaeuksen perintö merkitsi naisten koulutus ja pakkatyömahdollisuuksien avautumista (Hagman 1910). Osa kirkollisia piirejä näyttää kokeneen, että Cygnaeuksen perinnöstä puhuttaessa tulisi muistuttaa kuulijoita hänen syvästä henkilökohtaisesta vakaumuksestaan (Keski-Suomi 13.10.1910). Työväenliike puolestaan piti Cygnaeuksen tär- keimpinä saavutuksina alkeisopetuksen siirtämistä pois kirkon vastuulta ja työväestön lasten koulutusmahdollisuuksien turvaamista (Sorretun Voima 12.10.1910). Ahonen on huomauttanut (2021), että sosialistit suhtau- tuivat kansakouluun kaksijakoisesti; sen katsottiin tarjoavan voimavaroja luokkataistelulle, mutta samaan aikaan sen pelättiin indoktrinoivan lapsia porvarillisiin arvoihin. (Ahonen 2021, 14) Tämä asenne käy hyvin ilmi tavasta, jolla työväen sanomalehdissä uutisoitiin Cygnaeuksen muistojuh- lasta. Juhlapuheet ja juhlarunot… olivat muodostuneet täydellisiksi Cyg- naeus persoonan ylistyksiksi ja jumaloimishymneiksi. Itse kansa- koululaitosta ja sen toimintaa ei paljoakaan muistettu. […] …ei edes työväen omalla talollakaan esitetty tässä juhlassa mitään, joka olisi vastannut niitä toiveita ja oikeutettuja vaatimuksia, joita työ- väestön täytyy kansakoululaitoksellemme asettaa. (Kansan lehti 13.10.1910) Nykylukija voi pitää Kansan lehden argumenttia hyvinkin rationaalise- na kritiikkinä. Tekstistä kumpuaa epäluulo nationalistista ja kansallis- romanttista eetosta kohtaan. Kansallissankarit ovat hallitsevan luokan, eliitin valitsemia esikuvia. Kipsipäät kertovat vallankäyttäjän tarinaa. Kirjoittaja ei kerro, millä Tampereen seudun työväentalolla hän oli juh- laan osallistunut, mutta arvatenkin seuraavat havainnot ovat peräisin sa- masta tilaisuudesta: Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 56 57 Siinä puheessa, jonka kansakoulujen tarkastaja Peltonen yhdistyksen juhlasaliin kerääntyneelle yleisölle esitti, suitsutettiin vaan ylistysvei- sua Cygnaeuksen persoonalle ja jumalalle, joiden ihmetekona kan- sakoululaitostamme esitettiin. Suurten persoonain hyväntekeväisyy- den ja jalouden tuotetta koko kansakoululaitos! Juhlaruno oli vielä imelämpi. Kaikki tämä vielä Maammelaululla voideltiin. (Kansan lehti 13.10.1910) Isänmaallisuus ei selvästi vedonnut lehden lukijakuntaan – sen verran jyr- kästi Kansan lehden toimittaja aiheesta kirjoitti. Cygnaeuksen koulu kel- pasi kuitenkin työväenliikkeelle. Hänen ansiokseen luettiin köyhien ko- tien lasten koulutusmahdollisuuksien lisääminen ja koulun irrottaminen kirkosta: Uno Cygnaeuksen ansiota on […] sosia[a]lidemokra[at]tiselta kan- nalta katsoen epäilemättä se, että hän pontevasti vaikutti saadakseen kansakoulun vapaaksi kirkollisen ylivallan alaisuudesta. Suomen köyhällistöllä on syytä antaa tunnustusta perustajalle, vaikka koulun opetuksen sisällössä ja laadussa olisikin vielä paljon muistuttamista. Opetus merkitsee silti paljon erityisesti työväestölle. Uno Cygnaeuksen aatteet eivät tietysti ole sellaisia, että ne vastaisivat niitä vaatimuksia, mitä sosialidemokratia yleiselle kansanopetukselle asettaa. (Sosialisti 12.10.1910) Nimettömäksi jäänyt kirjoittaja toivoi, että kansakoulun pääsisi irti Cyg- naeuksen perinnöstä ja kehittyisi sosiaalidemokraattien asettamien tavoit- teiden suuntaisesti. Artikkelissa kerrota, mitä asioita kansakoulussa pitäisi muuttaa, mutta arvatenkin kyse oli samoista ongelmista, joita opettaja K. Saari luetteli Sosiaalidemokraattisen opettajayhdistyksen perustavassa ko- kouksessa pitämässään alustuksessa elokuussa 1917: kansakoulussa luotiin keskinäisen kilpailun avulla eriarvoisuutta, käytettiin pakkovaltaa veljey- den ja tasa-arvoisuuden sijaan, oppikirjoissa korostettiin pelkästään porva- rillisia arvoja ja elämäntapaa ja jätettiin kertomatta yhteiskunnan nurjasta puolesta. Lisäksi kotien ja koulujen aitoa kohtaamista ei ollut onnistuttu edistämään. (Ilmolahti 2017, 245.) Sorretun voiman toimittaja ymmärsi Cygnaeuksen muiston mytologisoi- mista kuitenkin Sosialistin virkaveljeään paremmin. Nimimerkki ”-i” huomautti, ettei kansakoulua saatu vaivoitta ja, että Cygnaeuksen oli pitänyt taistella saavuttaakseen päämääränsä. Tämä näkökohta – joskin ilman poliittista latausta – esiintyy myös suomenkielisten opettajien teksteissä. Esimerkiksi Vihtori Lähde kirjoitti, että ”Maamme kansa- koululaitos on lukemattomien riitelyjen ja vastusten lapsi, kuten kyllä sama laitos muissakin maissa”. Syyllinen ei tähän kuitenkaan ollut val- taeliitti vaan yksinkertaiset ihmiset (Lähde 1910, 546–547). Työväestön lehdissä vastuu koulujen määrän hitaasta lisääntymistä sysättiin porva- ristolle. Tämä näkökanta nostetaan selvästi esiin Cygnaeus-juhlaa käsit- televässä artikkelissa: Valittaa täytyy, ettei maamme porvaristo ole jatkanut sitä latua, jonka ”kansakoululaitoksen isä” hiihti, sillä vielä meidän päivi- näm[m]ekin vastustaa porvaristo kansakoululaitoksen vapaata kehitystä, kuten se vastusti Uno Cygnaeuksenkin väsymättömiä ponnistuksia. Kuvaavaa muutoin, että sama porvaristo, tuo van- hoillisuuden taantuva massa juhlii Cygnaeuksen elämäntyön kun- niaksi. Mutta porvaristo juhlii sitä, kuin sille on onnistunut pi- tää kansakoululaitosta vaivaishoitolaitoksena, jonka tehtävänä on kasvattaa nöyräniskaisia työjuhtia kapitalismin käytettäväksi. Me sosi[a]alidemokraatit juhlimme Cygnaeus-muistolle toisessa merki- tyksessä. Me juhlimme tietoisena, että ainoastaan sosia[a]lidemo- kra[at]tinen työväenliike voi ja tulee perille viemään kansakoulu- laitoksen isän unelmat todellisen kansansivistyksen saavuttamisesta. (Sorretun voima 12.10.1910) Työväenliike ei luultavasti saanut mahdollisuutta kertoa omaa näkemys- tään muiston merkityksestä kuntien ja kaupunkien järjestämissä Cygnaeus -juhlissa. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 58 59 Kuva 8. Aukeama M. Bährin Isänmaallisesta kirjoitusvihkosta 1917. Nuorsuomalainen, Eero Erkon luotsaama Helsingin kaiku näki Cygnaeuk- sen merkityksen päinvastaisena työväenliikkeeseen verrattuna. Lehdessä 8.10.1910 julkaistussa artikkelissa ”Uno Cygnaeuksen 100-vuotismuisto” otetaan kantaa sekä kielitaisteluun että kansakouluun isänmaallisena teko- na. Porvariston nuivasta asennoitumisesta kansakoulujen perustamiseen ei nimimerkki ”Klln” tietenkään mainitse, vaan hänen mielestään Cygnaeus tulisi muistaa isänmaanystävänä ja kielellisen tasa-arvoisuuden lisääjänä (Helsingin kaiku 8.10.1910). Vastaavat näkemykset olivat luultavasti tyy- pillisiä, viittasihan esimerkiksi Kansan lehden toimittaja Cygnaeus -juhlin- nan imelään isänmaallisuuteen (Kansan lehti 13.10.1910). Kunnallisneu- vos ja koulutarkastaja Oskari Liliuksen Porin kaupunginteatterissa pitämä juhlapuhe on hyvä esimerkki siitä, miten isänmaallisuus kytkettiin yhteis- kunnallisten ristiriitojen liennyttämiseen Cygnaeuksen muiston avulla (Satakunta 13.10.1910). Pori oli 1900-luvun alussa vahvasti kaksikieli- nen, työväestövoittoinen teollisuuspaikkakunta, missä yhteiskunnallisten ryhmien välinen kuilu oli ehkä tavallistakin jyrkempi (Koivuniemi 2006, 149). Kaupunki oli esimerkiksi vain viisitoista vuotta aiemmin torjunut suomenkielisen seminaarin perustamisen alueelleen (Nurmi 1996, 6–8). Liliuksen oli siis tasapainoiltava Cygnaeuksesta puhuessaan siten, että huomioi kieliryhmien, porvariston ja työväestön näkemykset ja sovittaa ne kansakouluväen kannattamiin ideoihin. Lilius viittasi ensin Suomen ja Ruotsin 600-vuotiseen historialliseen ja kulttuuriseen yhteyteen ja yhtei- sen menneisyyden yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Tämä osuus sopii täy- dellisesti suomenruotsalaisen opettajankoulutuksen ylläpitämään nostal- giseen menneisyyskäsitykseen. Sitten koulutarkastaja siirtyi käsittelemään kansansivistyksen merkitystä ja kertoi kansamme taistelevan parhaillaan ylivoimaista valloittajaa vastaan. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton – roh- kaisi Lilius kuulijoitaan – koska määrältään ylivoimainen vihollinen on meitä sivistykseltään alemmalla tasolla. Kansakuntamme tulevaisuus ei kuitenkaan ole turvattu ennen kuin Cygnaeuksen suunnitelma toteute- taan kokonaisuudessaan. Kansakoulujen määrää olisi lisättävä nopeasti, köyhien koulunkäyntimahdollisuudet turvattava ja sisäiset riidat sovittava. Lilius vaati huomion kiinnittämistä isänmaan pelastamiseen: Tämä on meidän tehtävämme! Innostakoon, lämmittäköön Uno Cygnaeuksen ylevä ihanne ”Suomen kansan vapaina, veljellisinä, tasa-arvoisina kansalaisina” meitä kaikkia yhteiseen tarmokkaaseen työhön sen toteuttamiseksi. Siten kansamme ei sorru! Siten vietämme parhaiten Uno Cygnaeuksen satavuotismuistoa hänen omassa henges- sään! (Satakunta 13.10.1910.) Isänmaan asia määrittyy Liliuksen puheessa Cygnaeuksen auktoriteet- tiin nojaavaksi isänmaalliseksi sosiaalipoliittiseksi ja koulutuspoliittisek- si ohjelmaksi. Tapa, jolla hän kytki nuorsuomalaisten, perustuslaillisten, Ruotsalaisen puolueen ja työväestön näkemykset Cygnaeuksen hahmoon, kertoo myytin joustavuudesta ja toki myös Liliuksen retorisista taidoista. Cygnaeus, poliittisesti sitoutumaton suomenruotsalainen pappi, rakensi siis sovintoa yhteiskuntaryhmien välille vielä 22 vuotta kuolemansa jäl- keen. Suomenkielisen opettajayhdistyksen historiapoliittisen suunnan tulk- kina – ja ehkä määrittelijänäkin – toimi 1910-luvulla professori ja kansanedustaja Mikael Soininen. Hän ei toki toiminut yksin, vaan sai Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 60 61 taustajoukkonsa kouluylihallituksesta, suomenkielisten seminaarien henkilöstöstä ja kansakoulujen opettajista. Yhteisön tavoitteet kiteyty- vät Soinisen muistojulkaisuun kirjoittamissa artikkeleissa sekä hänen pitämässään juhlapuheessa. Hänen kanonisoimassa tulkinnassa Cyg- naeuksen perinnän vaalimisesta korostetaan oppivelvollisuutta, ilmais- ta kouluruokailua ja köyhimpien oppilaiden tarpeista huolehtimista. (Soininen 1910b, 196–203; Soininen 1910c, 544.) Soininen painotti, että kansakoululaitoksen tulisi säilyttää Cygnaeuksen rohkea tulevaisuu- denusko ja uskaltaa kehittää koulua vaikeinakin aikoina. (Kansakoulun lehti, 11/1910). Suomeen myöhemmin syntynyt sosiaalidemokraattinen opettajaliitto oli samaa mieltä yleisistä tavoitteista, mutta ei vedonnut niitä ajaessaan Cygnaeuksen auktoriteettiin. Mikael Soinisen mielestä kansakoulun tulisi uudistua, mutta kadottamat- ta perustajansa alkuperäistä ideaa (Soininen 1910a, 8). Vaikka Soininen oli juhlapuheensa sanavalinnoissa varovainen, oli hänen näkemyksensä koulun tulevaisuudesta kuulijoille jo entuudestaan tuttu. Hän oli esitellyt näkemyksensä oppivelvollisuudesta ja oppilashuollosta jo kaksikymmen- tä vuotta aiemmin Valvojassa. Suomenkielinen kansakouluväki vetosi siis Cygnaeuksen muistoon ajaessaan sosiaalipoliittista ohjelmaansa. Ehkäpä Cygnaeuksen muistoon vetoaminen todellakin tasoitti tietä oppivelvol- lisuuslain säätämiselle ja kansakoulun muodostamiselle yhteiseksi poh- jakouluksi. Mikael Soininen saavutti tässä kaikki keskeiset tavoitteensa. (Jauhiainen 2007, 246–247, 265.) Lakia ei toki säädetty Cygnaeuksen muistoksi, vaan sen taustalla vaikuttivat monet ideologiset ja käytännön syyt. Aikakauden sanomalehdissä ei käsitellä syitä siihen, miksi kieliryhmät juhlivat Cygnaeusta toisistaan erillään. Vastaus lienee ollut aikalaisille niin ilmeinen, ettei sitä tarvinnut lehdistössä erikseen selvittää. Helsingin Sano- missa mainitaan, että ”ruotsalaiset eivät ole tässäkään voineet yhtyä suoma- laisiin”, eli toimittajan mielestä syy oli vastapuolessa (Helsingin Sanomat 13.10.1910). Myös Hufudstadsbladetissa viitataan epämääräisesti kieliryh- mien väliseen ristiriitaan. Lehdessä nimittäin todetaan, ettei Cygnaeusta juhlittaessa esiinny – tai saisi esiintyä – mielipide, luokka-, kieli- tai puo- luepoliittisia eroja. Suomalaisten pitäisi sitä vastoin kokoontua yhdessä ”tuon jalon ja puhtaan miehen” muiston äärelle ja kohdata koettelemukset yhtenäisinä. (Hbl 12.10.1910). Sama viesti oli myös professori Waldemar Ruinin juhlapuheessa, missä hän kehotti ottamaan oppia Cygnaeuksen maltillisesta suhteutumisesta kansallisuusaatteeseen ja kyvystä pitäytyä erillään poliittisista kamppailuista. Yksimielisyys, rakkaus ja uuttera työ tuottavat parhaan tuloksen. Tällainen yhteisymmärrys on välttämätöntä, jotta Cygnaeukselta kesken jäänyt naiskoulutuskysymys saataisiin ratkais- tua. (Hbl 19.10.1910.) Vuoden 1910 muistojuhlista ei kuitenkaan muodostunut yhteiskunnalli- sia ja poliittisia ryhmiä yhdistävää tapahtumaa. Helsingissä ja Jyväskylässä järjestetyt pääjuhlat olivat suomenkielisiä, eikä pienimmilläkään kaksikie- lisillä paikkakunnilla toteutettu koulujen yhteisiä tilaisuuksia. Helsingin yliopistossa vietetty kansalaisjuhla lienee silti ollut kaksikielinen. Helsin- gin ruotsinkielisen Cygnaeuskolun avajaisissa pidetyissä puheissa ei ole merkkejä perinnön tai muiston varaamisesta suomenruotsalaiselle väestöl- le (Hbl 13.10.1910), vaikka kieliryhmien ajatukset muiston ylläpitämisen tavoista erosivatkin hieman toisistaan. Esimerkiksi K. V. Åkerblom ehdotti Tidskrif för folkskolan -lehdessä, että ruotsinkieliset kansakoulut juhlistai- sivat Cygnaeuksen muistoa käynnistämällä jokaisella suomenruotsalaisel- la paikkakunnalla kouluhistoriallisen tiedonkeruuprojektin. (Åkerblom 1910.) Vastaavaa kouluhistoriallista nostalgiaa ei suomenkielisellä puolella tunnettu. Olisi liioiteltua väittää, että Cygnaeuksen perinnön oikeasta tulkinnasta taisteltiin 1900-luvun alkupuolella, mutta tiettyjä narratiiveja pyrittiin kuitenkin vakiinnuttamaan. Suomenkielisen kansakouluväen Kouluyli- hallituksen ja opettajayhdistysten avulla tuetut Cygnaeus -representaatiot onnistuivat tässä parhaiten. Myöhemmässä tutkimuskirjallisuudessa tois- tellut näkökulmat kumpuavat pitkälti heidän 1890–1920-luvuilla Kansa- koulun lehdessä ja Opettajain lehdessä ajamastaan agendasta. Kansakoulun piirissä kehiteltyjen narratiivien voidaan arvella saavuttaneen hegemoni- sen aseman kansakoulujen ja suomenkielisten seminaarien määrän kasvun myötä viimeistään 1900-luvun alkupuolella. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 62 63 Cygnaeuksen muiston mytologisointi ja koulutuspolitiikka Kansakoulu muistutti omasta ja Isänsä historiasta järjestämällä vuosi- juhlia tasavuosipäiviksi. Tilaisuuksien kulkua selostettiin lehdistössä pik- kutarkasti. Sekä Jyväskylän seminaarin (1913) että kansakoulun (1916) 50-vuotisjuhlien kunniaksi julkaistiin myös kokoomateokset. Martti Kui- kan tulkinnan mukaan vuoden 1916 juhlien saama julkisuus vakiinnutti Cygnaeuksen nimityksen kansakoulun isäksi ja loi pohjan kokonaiselle traditiolle (Kuikka 1989, 33). Tulkinnan voi kiistää huomauttamalla, että nimitys esiintyy yleisesti vuonna 1910 julkaistuissa sanomalehtiartikkeleis- sa. Satavuotissyntymäpäivien laajuutta oli ehkä työlästä hahmottaa ennen Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen ilmestymistä. Kuikan kantaa voi kuitenkin hieman puolustaa sillä, että kansakoulun historiakulttuuri vahvistui Jyväskylän seminaarin ja kansakoulun 50-vuotisjuhlien ansiosta. Koululaitoksen tasavuosijuhlat järjestettiin edistämään kansakoulun johdon koulutuspoliittista agendaa. Vuosien 1910, 1913 ja 1916 juhlien tärkeimpä- nä tehtävänä oli oppivelvollisuuslain valmistelu ja sen edellyttämien oppilas- huoltoon liittyvien ratkaisujen valmisteleminen. 100-vuotisjuhlan viettämi- nen tarjosi kuitenkin varsinkin porvarillisille piireille tilaisuuden näyttäytyä yhdessä ja ilmaista yhteiskunnallisia mielipiteitä – toisinaan myös sellaisia, mitkä eivät liittyneet suoraan juhlan aiheeseen. Juhlapuheissa vedottiin kan- sakoulun merkitykseen yhteiskuntarauhan rakentajana ja koetettiin herätellä isänmaallista henkeä osoittamalla todellisen uhkan olevan idässä. Työväestö tulkitsi Cygnaeuksen juhlimisen kiinnittävän huomion väärään asiaan; kun olisi pitänyt puhua koulun tasa-arvoistamisesta ja demokratian lisäämisestä, juhlittiin perustajaa. Heidän mielestään Cygnaeuksen suurtyötä juhlapu- heissaan kiittelevät konservatiivit unohtavat olleensa niitä, jotka olivat vas- tustaneet ja hidastaneet kansakoulujen perustamista. Koululaisille opetettiin, että lasten tehtävänä on vaalia Cygnaeuksen muis- toa olemalla ahkeria ja velvollisuudentuntoisia. Lastenlehdissä ja juhla- näytelmissä esiintyy lisäksi voimakas tyttöjen koulunkäyntiin kannustava eetos. Tekstejä voi pitää jopa voimaannuttavina, koska niissä todistellaan tyttöjen olevan vähintään yhtä taitavia ja tarpeellisia kuin pojat, jos vain uskaltavat uskoa itseensä. Tätä näkökulmaa pitivät esillä erityisesti Hellen ja Friberg 1900-luvun alkuvuosina. Lastenlehdissä Cygnaeukseen viitat- tiin kuitenkin harvoin. Cygnaeus-myyttiä tarjottiin lähinnä koululaisille ja kouluttamattomal- le väestölle. Mytologiaan nojaavilla menneisyyskäsityksillä oli tärkeä rooli myös jyväskyläläisten opettajien ja seminaarilaisten piirissä kehittyneelle his- toriakulttuurille. Kuvaukset Cygnaeuksen vastoinkäymisistä, jatkuvasta tais- telusta ja uhrautumisesta ovat yhteisön syntytarinan keskeistä sisältöä. His- toriakulttuuriin kuuluvat myös todistajien kertomukset ajasta, jolloin Isä oli vielä opetuslastensa keskellä. Perinne luo yhteenkuuluvuutta opettajakun- nan kesken ja siihen voi liittyä erilaisten koulun juhlien välityksellä. Näissä juhlissa Cygnaeuksen muotokuvalla tai kipsisellä rintakuvalla oli tärkeä dra- maturginen rooli; niiden avulla perustajaisä otettiin mukaan merkkipäivien viettoon. Juhlintaan liittyviä kulkueita ja kokoontumisia voidaan pitää myös koululaitoksen voimannäytteenä. Kadulla kukkakimput käsissään marssivat lapset muistuttivat siitä, että kansakoulu oli jäänyt keskeneräiseksi. Vilkunan esittämän tulkinnan mukaan Cygnaeuksen syntymäpäiviä oli- si vietetty yleisenä juhlana itsenäistymisen jälkeen sekä seminaareissa että kansakouluissa (Vilkuna 2010, 10). Tällaisesta toiminnasta ei ole kuiten- kaan mainintoja muiden kuin Jyväskylän ja Tammisaaren seminaarien toi- mintakertomuksissa. Tosin kansakoulunopettajien ammattiliitto kannusti 1930-luvulla opettajia viettämään Cygnaeuksen syntymäpäivää yleisenä Kansakoulupäivänä. Juhlaa vietettioiin joissakin kouluissa 1933–1936 (Kansakoulun lehti 18/1933–1936.) Kansakoulupäivästä ei kuitenkaan muodostunut vuoden 1910-juhlien kaltaista massatapahtumaa. Cygnaeuksen elämäkerta, muistojulkaisut ja hänen alkuperäiset tekstinsä eivät koskaan kuuluneet kansakoulun tai opettajankoulutuksen virallisiin oppimateriaaleihin. Hänen henkilöhistoriastaan ei myöskään kirjoitettu kotiaineita sikäli, kuin seminaarien ja harjoituskoulujen toimintakerto- muksiin voi luottaa. Muistoa ei ylläpidetty koululaitoksen tasavuosijuhlien viettämisen ulkopuolella – eikä näitäkään tilaisuuksia järjestetty kaikkial- la Suomessa. 1900–1800-lukujen taitteessa muotoiltu Cygnaeus-perinne Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 64 65 välittyi tuleville opettajille luultavasti kansakoulun historiasta pidettyjen luentojen, historiakulttuurin ja yhteisölle ominaisen historiatietoisuuden välityksellä. Tämä koskee etenkin Jyväskylän seminaaria, jonka piirissä pe- rustajan aikakautta kohtaan tunnettiin erityistä nostalgiaa. Suomen- ja ruotsinkieliset opettajat olivat yksimielisiä kansakoulun ke- hittämisen tavoitteista, vaikka ryhmien menneisyyskäsitykset poikkesivat- kin hieman toisistaan. Suomenruotsalaisessa kansanopetuksen historiassa korostetaan vuosisataista yhteyttä Ruotsin kulttuuriperintöön, kun suo- menkielisille Cygnaeus merkitsi ennen kaikkea omalla äidinkielellä tar- jolla olevien koulutusmahdollisuuksien lisääntymistä. Siksi suomenkielis- ten kansakoulujen syntymistä ja Cygnaeuksen työtä kuvaavissa teksteissä kuvataan ruotsinkieliseen kirjallisuuteen verrattuna useammin sitä, että kansakoulu saavutettiin taistelemalla. Cygnaeukseen puheissaan ja teks- teissään viitanneet opettajat eivät kuitenkaan edusta selvärajaisia, pelkän kielen perusteella rakentuneita ryhmiä. Kansakoulunopettajat äänestivät eri puolueita ja edustivat jossakin määrin myös erilaisia maailmankuvia. Heidän tuli kuitenkin osoittaa työssään ehdotonta nöyryyttä ja kunnioi- tusta esivaltaa kohtaan, mikä käytännössä merkitsi sitä, ettei opettajien ollut mahdollista ilmaista vallankäyttäjien vastaisia poliittisia mielipitei- tä. Opettajayhdistyksetkin pysyttelivät 1900-luvun alkupuolella tiukasti palkka- ja työoikeuskysymyksissä. (Rantala 2024, 185–186; 310.) Cygnaeuksen tarinaa kerrotaan aina jostakin tilanteeseen sopivasta näkö- kulmasta. Se on pyhimyslegendojen tapaan joustava ja mukautuva kehitys- kertomus hyveiden yhteisölle tuottamasta edusta. Muiston rakentaminen noudattaa Hobsbawmin ja Rangerin saksalaiseen ja brittiläiseen aineistoon pohjautuvia havaintoja traditioiden muodostamisen tavoista. Cygnaeuksen muistoa rakennettaessa käytettiin samoja menetelmiä kuin muuallakin Eu- roopassa. Cygnaeus-myytti opetti suomalaisia arvostamaan koulunkäyntiä ja korostamaan sen merkitystä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perusta- na. Cygnaeuksen auktoriteettiin nojautuminen tarjosi mahdollisuuden kri- tisoida kansakoulua ja esittää jopa radikaaleja kehittämisehdotuksia. Sen avulla perusteltiin kalliita ja varsinkin konservatiivisten tahojen epäilemiä hankkeita. Kansakoulua sisältä päin muuttamaan pyrkivät ja Cygnaeusta si- teeraavat puheenvuorot lisääntyivät Koottujen teosten ilmestymisen jälkeen (1910), koska kokoelman avulla oli varsin helppo löytää eri argumentteja tukevia tai vastustavia katkelmia. Ajanjaksona 1910–1921 käytiin vilkkainta ja kriittisintä keskustelua Cygnaeuksen muistosta ja kansakoulun kehittä- misestä ruotsinkielisissä opettajalehdissä. Professori Albert Liliuksen havain- not Cygnaeuksen ja Deweyn työkouluaatteen yhteyksistä edustavat tämän tyylin akateemisinta muotoa. Sisällissodan jälkeen pohdittiin Cygnaeukseen viitaten myös opettajan työn etiikkaa muistuttamalla, että koulutyö edel- lyttää opettajalta työläiskotien tilanteen aitoa ymmärrystä ja työväestön ar- vostamista. Salanimillä kirjoitetuissa kannanotoissa uskallettiin väittää, että Cygnaeus olisi ymmärtänyt punaisten näkemyksiä ja olisi saattanut itsekin punertaa. Koulun järjestämissä tilaisuuksissa tällaista ei olisi voinut sanoa ääneen, vaikka puhuja olisikin vedonnut Cygnaeuksen nimeen ja näkemyk- siin. Opettajien ei ollut sopivaa ilmaista suoraa tukeaan sosialistien ajamille yhteiskunnallisille muutoksille ja jopa solidaarisuuden ilmaisemista saatet- tiin pitää epäilyttävänä sisällissotaa edeltävinä vuosina ja vielä pitkään sen jälkeenkin. (Rantala 2024, 37–38; Ilmolahti 2017, 241–243.) Cygnaeuksen patsaiden äärelle vuonna 1910 kokoontuneet oppilaat ko- kivat sisällissodan aikuisuutensa kynnyksellä, ja vuosikymmenen lopun koettelemuksista hengissä selvinneet nuoret saavuttivat täysi-ikäisyytensä oppivelvollisuuslain astuessa voimaan. Vaikka itsenäisessä, sisällissodan jäl- keisessä Suomessa harjoitettiin sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa eri pohjalta ja eri äänensävyin kuin aiemmin, toteutuivat Cygnaeuksen syntymäpäivien puitteissa ajetut keskeisimmät koulutuspoliittiset tavoitteet. Myös työvä- estön esillä pitämiin huoliin kyettiin jossakin määrin vastaamaan vuonna 1928 voimaan tulleessa maalaiskansakoulun opetussuunnitelmassa, vaikka eriarvoisuuteen liittyviä ongelmia se ei poistanutkaan. Varhaiskasvatuksen asia jäi hoitamatta Cygnaeuksen suunnittelemalla tavalla, eikä uutta so- pivaa hetkeä tullut myöhemminkään. Soinisen johtaman opetussuunni- telmakomitean (1925) yhteiskunnallisista tavoitteista on esitetty useita tulkintoja, mutta kiistatonta lienee sen pyrkimys eheyttää kansalaissodan rikkomaa yhteiskuntaa (Suominen 2020, 116). Tähänkin työhön lähdet- tiin keskustelemalla siitä, mitä kansakoulun Isä oli siihen sanonut, ja mitä hän olisi voinut sanoa. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 66 67 Lähteet Yksityisarkistot Kemppinen, L. Päiväämätön Toivo Laurilehdon kuvaus hänen saapumisestaan Rau- malle Seminaarin johtajaksi 1948. Tamminen, Emanuel 1935. Muistelmia elämäni varrelta. Painamaton käsikirjoitus. Pentti Ajangon yksityisarkisto, Rauma. Sanoma- ja aikakauslehdet Helsingin kaiku 1910; Helsingin sanomat 1910; Hufvudstadsbladet 1910; Jul- granen 1910; Julstjärnan 1910; Kaikuja Kajaanista 1910; Kaleva 1910; Kansan lehti 1910, Kansakoulun lehti 1910, 1933, 1934, 1936 Keski-Suomi 1910, Lahden Sanomat 1910; Liitto 1910, Opettajain lehti: 1910, 1912, 1913, 1920; Raataja 1910; Satakunta 1910; Sorretun voima 1910; Suomalainen 1910; Tampereen Sanomat 1910; Tidskrift för Folkskolan 1910; Walistuksen lastenlehti 1910, 1911, 1912, 1915. Lähteenä käytetty kirjallisuus Anon. 1910. En Födelsedagshyllning. Utförd av. Jyväskylä seminarister 12 october 1864. Teoksessa: Till Uno Cygnaeus minne; Festpublikation. Finlands almänna svenska folklärare- och lärarinneförening. Helsingfors: Söderström & Co., 114–116. Cederberg, A.R. 1937. Suomen kouluhistorian tärkein tehtävä. Radioesitelmä 14.3. 1937. Teoksessa: Koulu ja Menneisyys 1937 (vol. 3). Helsinki: Suomen kouluhisto- riallinen seura. Cygnaeus, U., Lönnbeck, G. F., & Tarjanne, A. J. 1910. Uno Cygnaeuksen kir- joitukset Suomen kansakoulun perustamisesta ja järjestämisestä: valtion varoilla toimitettu kokoelma 100-vuotispäiväksi 12 p. lokakuuta 1910. Helsinki: Kansanva- listusseura. Ekenäs seminarium. Redogöelse avgiven till årsavslutningen den 8 juni 1929. Eke- näs: Ekenäs Tryckeri Aktiebolag. Ekenäs seminarium. Redogöelse avgiven till årsavslutningen den 7 juni 1930. Eke- näs: Ekenäs Tryckeri Aktiebolag. Friberg, M. 1898 ja 1910a. Uno Cygnaeus, Suomen kansakoulun isä. Kansanvalis- tusseuran lehtisiä nro. 45: Kansanvalistusseura. Friberg, M. 1910b. Pienet Suomen tytöt. Walistuksen Lasten lehti – Suomen lapsille ratoksi. 12.10. 1910, II vuosikerta. Helsinki: Raittiuskansan kirjapaino. H. L. 1910. En gammal seminarits hågkomster. Teoksessa: Finlands almänna svenska folklärare- och lärarinneförening. (toim.), Till Uno Cygnaeus minne; Festpublika- tion. Helsingfors: Söderström & Co., 50–57. Hagfors, K. J. 1910. Från stridens dagar. Teoksessa: Finlands almänna svenska folklä- rare- och lärarinneförening. (toim.), Till Uno Cygnaeus minne; Festpublikation. Helsingfors: Söderström & Co., 28–35. Hagman, Lucina 1910. Nainen kansan kasvattajaksi, Uno Cygnaeuksen lempiajatus. Teoksessa: I. Hannikainen; I. Hellen, A. Noponen, M. Soininen, A. Tarjanne & K. Verkko (toim.), Uno Cygnaeuksen muisto. Porvoo: WSOY, 85–101. Hannikainen, Ida 1910. Uno Cygnaeus. Teoksessa: Cygnaeuksen juhlakomitea (toim.), Suomen kansakoulun isän muisto 12.10. 1810–12.10. 1910. Helsinki: Valistus, 7–18. Hannikainen, Ida. 1913. Uno Cygnaeuksen johtamassa seminaarissa. Opettajain lehti 24/ 1913. Helsinki: Valistus, 293–295. Hellen, Immi. 1910. Muistojen päivä. Teoksessa: Suomen kansakoulun isän muisto 21.10. 1810–12.10. 1910. Cygnaeusjuhlakomitea (toim.), Helsinki: Valistus, 1–5. Juhlajulkaisu Rauman Seminaarin 25-vuotisjuhlaan 10.6. 1921. Rauma: Länsi-Suo- men kirjapaino. Kallio, Hanna. 1935. Vanhoja koulumuistoja. Kansakoulujen Salon tarkastuspiirin kokouksessa Salossa 4/5 1935 kertonut Hanna Kallio. Koulu ja menneisyys 1935 (1), 22–30. Kansakoulun lauluja Uno Cygnaeuksen 100-vuotisjuhlapäiväksi sepitettyjä. 1910. Yleinen juhlakomitea. Helsinki: Raittiuskansan kirjapaino. Karjalainen, Lotti. 1910. Pikku kohtauksia III. Teoksessa: I. Hannikainen; I. Hellen, A. Noponen, M. Soininen, A. Tarjanne & K. Verkko (toim.), Uno Cygnaeuksen muisto. Porvoo: WSOY, 146–157 Kiertokirje nro. 132 (21.1.1904). Kertomus Rauman Seminaarin toiminnasta luku- vuonna 1903–1904. Rauma: Länsi-Suomen kirjapaino. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 68 69 Lähde, Vihtori, 1910. Ei niinkään ”vapaaehtoisesti” ja riidoitta ole kansakouluja Suomeen perustettu. Kansakoulun lehti, 11/ 1910, 546–548. Lönnbeck, G. F. 1887. Folkskoleidéns utveckling i Finland från nittonde århundra- dets början till 1866. Helsingfors. Lönnbeck, Gustaf 1890a. Uno Cygnaeus: ”Finska folkskolans fader”. Helsingfors: Weilin & Göös. [suom. Uno Cygnaeus ”Suomen kansakoulun isä”]. Lönnbeck, Gustaf 1890b. Suomen Kansakoulu ja Uno Cygnaeus. Tammisaari: Tam- misaaren kirjapaino. Lönnbeck, Gustaf 1910. Uno Cygnaeus ”Kansakoulun isä”. Kuvitettu elämäkerta satavuotispäivän muistoksi. Helsinki: Otava. Puheet, joita pidettiin oppilaisia ensikerran päästettäessä mies- sekä nais-koulutta- ja-seminaarista Jyväskylässä. Kesäkuu 14. p:nä 1867. 1867. Helsinki: Keisarillisen Senaatin Kirjapaino. Rauman Seminaari. Kertomus Rauman Seminaarin toiminnasta lukuvuonna 1903–1904. Rauma: Länsi-Suomen kirjapaino. Ruin, Waldemar 1910. Gentialet och skola. Teoksessa: Finlands almänna svenska folklärare- och lärarinneförening. (toim.), Till Uno Cygnaeus minne; Festpublikati- on. Helsingfors: Söderström & Co., 58–82. Sohlberg, Hedvig 1910a. På hundraårsdagen den 12 october 1910. Teoksessa: Fin- lands almänna svenska folklärare- och lärarinneförening. (toim.), Till Uno Cygnaeus minne; Festpublikation. Helsingfors: Söderström & Co., 3–5. Sohlberg, Hedvig. 1910b. Cygnaei tankar om kvinnan. Teoksessa: Finlands almänna svenska folklärare- och lärarinneförening. (toim.), Till Uno Cygnaeus minne; Fes- tpublikation. Helsingfors: Söderström & Co., 39–49. Soininen, M. 1910a. Cygnaeus ja Suomen kansakoulu. Teoksessa: I. Hannikainen; I. Hellen, A. Noponen, M. Soininen, A. Tarjanne & K. Verkko (toim.), Uno Cygna- euksen muisto. WSOY: Porvoo, 3–10. Soininen, M. 1910b. Uno Cygnaeuksen muiston säilyttäminen. Teoksessa: I. Hanni- kainen; I. Hellen, A. Noponen, M. Soininen, A. Tarjanne & K. Verkko (toim.), Uno Cygnaeuksen muisto. WSOY: Porvoo, 196–204. Soininen, M. 1910 c. Uno Cygnaeus. Puhe yliopistolla pidetyssä juhlassa 12.10. 1910. Kansakoulun lehti, marraskuu 1910. 541–546. Sundsvall, F. W. 1910. Ur polemiken angående U. Cygnaei folkskoleförslag. Teok- sessa: Finlands almänna svenska folklärare- och lärarinneförening. (toim.), Till Uno Cygnaeus minne; Festpublikation. Helsingfors: Söderström & Co., 19–27. Tarjanne, A. J. 1916. Suomen kansakoulu 1866–1916. Helsinki: Suomen opettaja- yhdistyksen keskushallitus. Åkerblom, V. 1910. Skolhistoriska forskningar. Ett förslag i anledning av hundraå- rsminnet av Uno Cygnaeus’ födelse. Tidskrift för Folkskolan 5–6/ 1910. Utgiven av Finlands allmänna svenska folkskollärare- och lärarinneförening, 81–83. Tutkimuskirjallisuus Aalto, Sirpa & Ylimaunu, Timo 2024. Muistamisen kulttuurin sukupuolittunei- suudesta – Näkökulma Suomen historiaan. Lähihistoria vol. 3 (1/ 2024), 197–205. https://doi.org/10.61559/lh.138513. Ahonen, Sirkka 2017. Suomalaisuuden monet myytit. Kansallinen katse historian kirjoissa. Gaudeamus: Helsinki. Ahonen, Sirkka 2021. Kiistelty Oppivelvollisuus. Teoksessa: Koulu ja menneisyys 58 (2021), 8–37. Web. Aikio, L. 2016. Opettajattareksi sopimaton? Diskurssianalyysi seminaarien naisop- pilaiden poikkeavuuden tulkinnasta ja kontrollista Suomessa 1860–1960-luvuilla. Turku: Turun yliopisto. Anderson, Benedict 1983. Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London: Verso. De Leonardis, F. 2017. Nation-Building and Personality Cult in Turkmenistan: The Türkmenbaşy Phenomenon (1st edition.). United Kingdom: Routledge. https://doi. org/10.4324/9781351268684 Eliade, M. & Laitila, T. 1993. Ikuisen paluun myytti, kosmos ja historia. Helsinki: Loki-kirjat. Gardner, J. F. 1974. Leadership and the cult of the personality. London. Gustafsson, Anton 2008. “Seminaari kuoressaan”. Tutkimus Rauman ja Kajaanin seminaarin oppilaskuntien vuosina 1909–1974 julkaisemista lehdistä. Pro-gradu tutkielma. Rauman OKL, Kasvatustieteiden tiedekunta, Turun yliopisto. Halila, Aimo. 1963. Jyväskylän seminaarin historia. Porvoo: WSOY. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 70 71 Hellström, Matti. 2017. Opettajien edunvalvonnan kronikka. Blogikirjoitus 23.12. 2017. http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2015/02/opettajien-edunvalvonnan-kro- nikka.html [Luettu 15.11. 2023]. Hietala, Marjatta. 2000. Friberg, Maikki. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 1 Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-003315 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu). [Luettu 20.4.2024]. Hobsbawm, E. & Ranger, T. 2012. The Invention of Tradition (1st ed., Vol. 15). New York: Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/ CBO9781107295636 Hollo, Juho 1911. Snellmanin ja Cygnaeuksen pedagogisista periaatteista erityisesti kansakoulukysymyksessä. Tidskrift utgiven af Pedagogiska föreningen i Finland, XLVIII. V. T. Rosenqvist (toim.). Helsingfors: Finska Litteratursällskapets Tryckeri, 339–357. Ilmolahti, Oona 2017. Eheys ja ennakkoluulo. Työväenyhteisön ja kansakoulunopet- tajiston jännitteinen suhde Helsingissä sisällissodasta 1930-luvulle. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Jalava, Marja 2011. Kansanopetuksen suuri murros ja 1860-luvun väittely kan- sakoulusta. Teoksessa: Valistus ja koulunpenkki. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1860-luvulta 1960-luvulle. Anja Heikkinen ja Pirkko Leino-Kaukiainen (toim.). Helsinki: SKS, 74–94. Jalava, Marja 2019. Kansallisen menneisyyden todentaminen. Teoksessa: Petri Karo- nen (toim.). Tiede ja yhteiskunta. Suomen Historiallinen Seura ja historiantutkimus 1800-luvulta 2010-luvulle. Helsinki: SKS, 161–215. Jauhiainen, Annukka 2007. Mikael Soinisen koulutuspolitiikka ja kasvatusajattelu. Teoksessa: J. Tähtinen & S. Skinnari, Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisa- tojen saatossa. Suomen kasvatustieteellinen seura, 243–271. Jauhiainen, Annukka; Huhtala, Sofia. 2010. Tyttöjen koulutuksen ristiriidat. Teok- sessa: Ajankohtainen Uno Cygnaeus. Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja XLVIII. Jouhki, Essi; Lalu, Liisa & Soimetsä, Ville 2024. ”Meno on niin kuin Teiniliitossa” – Valtakamppailut, sukupuoliroolit ja Suomen Teiniliiton historiakuva. Lähihistoria vol 3 (1/2024), 53–82. https://doi.org/10.61559/lh.138335 Kananoja, T. 1999. Uno Cygnaeuksen kansainvälisistä yhteyksistä ja käsityönopetuk- sen vaiheista pohjoismaissa. Teoksessa: J. Kantola; P. Nikkanen; J. Kari; T. Kananoja (toim.), Kasvatus työn kautta työhön. Teknologiakasvatuksen isä Uno Cygnaeus. Jy- väskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Kantola, Jouko 1997. Cygnaeuksen jäljillä käsityönopetuksesta teknologiseen kasvatukseen. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 133. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Kelly, Matthew Gardner 2016. The mythology of schooling: the historiography of American and European education in comparative perspective. Teoksessa: Jeoren J. H. Dekker and Frank Simon (toim.), Shaping the History of Education? The first 50 years of Paedagogica Historica. Oxon: Routledge, 50–67. Kemppinen, L. 2001. Sivistys on Suomen elinehto. Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kasva- tusajattelu ja koulutuspolitiikka vuosina 1850–1882. Turku: Turun yliopisto. Kemppinen, L. 2011. Väärä sankari? Sosiaalinen kontrolli ja moraalijärjestys Rau- man seminaarissa 1930-luvulla. Kasvatus & Aika 5 (2), 7–34. Kivimäki, V. & Tepora, T. 2024. Kansakunnan haavat – Kulttuurinen trauma kollektiivisen muistin ilmentymänä. Lähihistoria 1/2024. Muistamisen kulttuurit ja historian käyttö. Lähihistorian tutkimusseura, 141–158. Koivuniemi, J. 2006. Yhteistyö ja elämäntapa. Teoksessa: Satakunnan historia VII (1870–1939), Nouseva maakunta. Pori: Satakunnan museo, Porin kaupunki ja Satakuntaliitto. Koskela, Lasse 2001. Noponen, Alpo. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biog- raphica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002925. [Luettu 6.6.2024]. Kuikka, Martti T. 1989. Cygnaeus traditio ja suomalainen koulu 1900-luvun alku- vuosikymmeninä. Teoksessa Pentti Moilanen ja Kirsi Saari (toim.), Uno Cygnaeus ja suomalainen koulu. Uno Cygnaeus seminaari Jyväskylässä 14. lokakuuta 1988. Opettajankoulutuslaitoksen katsauksia 21. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 22–35. Luukkanen, Tarja-Liisa 2004. ”Cygnaeus, Uno 1810–1888”, Suomen kansallisbiog- rafia, osa 3. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 310–314. Lönnqvist, Bo 2009. Rituaali ja perinne. Teoksessa: Piia Einonen, Petri Karonen & Toivo Nygård (toim.), Jyväskylän yliopiston historia. Osa 1, Seminaarin ja kasvatus- opillisen korkeakoulun aika 1863–1966. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylän yliopisto- paino, 225–253. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024 Lauri Kemppinen – Uno Cygnaeuksen muiston rakentaminen, säilyttäminen ja ... 72 73 Miettinen, Tiina. 2024. Esimerkkejä ja opettavaisia tarinoita. Varhaismodernia koskeva biografinen kirjallisuus Suomessa ennen vuotta 1950. Teoksessa: Jenni Lares, Raisa Maria Toivo ja Mari Välimäki (toim.). Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika. Helsinki: SKS, 37–73. Mäkelä-Alitalo, Anneli 2007. Sohlberg, Hedvig. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-004700 [Luettu 6.6.2024]. Mäkinen, Ilkka 2001. Werkko, Kaarle Juhana. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006522 [Luettu 16.4.2024]. Niemi-Aro, Teemu 2005. “Eiköhän täällä luontoa hangata niin, että se kuluu ja tasottuu!” Rauman seminaarin oppilaisiin kohdistunut kurinpito 1896–1921. Pro-gradu. Turun yliopisto, opettajankoulutuslaitos, Rauma. Nurmi, Veli 1987. Uno Cygnaeus – suomalainen koulumies ja kasvattaja. Helsinki: Valtion painatuskeskus. Nurmi, Veli 1996. Opettajankoulutusta Raumalla sata vuotta. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, julkaisusarja A:176. Rauma: Rauman opettajankoulu- tuslaitos. Nurmi, Veli 2007. Tarjanne, Artturi Johannes. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006466 [Luettu 19.10.2024]. Pisch, Anita 2016. The phenomenon of the personality cult — a historical perspecti- ve. In The personality cult of Stalin in Soviet posters, 1929–1953. ANU Press. Rantala, Jukka 2024. Vainon jäljet. Kaarlo Isomäen elämä. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Turenki: Hansaprint. Safranski, R. & Dollenmayer, D. B. 2017. Goethe: life as a work of art. New York, Liveright Publishing Corporation. Sallinen, Silja-Kaisa 2023. Jyväskylän seminaarin arkistoaineiston sisällönanalyy- si Uno Cygnaeuksen muotokuvan attribuoinnin näkökulmasta. Taidehistorian kandidaatintutkielma. Musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202306214033 Siltala, Juha 1999. Valkoisen äidin pojat ja sen varjot kansallisessa projektissa. Hel- sinki: Otava. Suominen, Antti V. 2020. Talonpoikaista kansaa rakentamassa. Vuoden 1925 maalaiskansakoulun opetussuunnitelman ideologia. Poliittisen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto: Valtiotieteellinen tiedekunta. Takolander, A. 1921. Ekenäs seminarium 50 år. Ekenäs: Ekenäs seminarium. Unionin historia. Verkkosivuosto https://naisunioni.fi/historia-2/ [Luettu 4.5. 2024]. Vilkuna, Kustaa H. J. 2010. Cygnaeus and his reputation. Teoksessa: Aki Rasinen & Timo Rissanen (toim.). In the Spirit of Uno Cygnaeus – Pedagogical Queations of Today and Tomorrow. Department of Teacher Education, University of Jyväskylä. 7–16. Volkan, V. 1997. Bloodlines: From Ethnic Pride to Ethnic Terrorism. Boulder, CO: Westview Press. Weimar celebrates Goethe. Verkkosivusto, Klassik Stiftung Weimar. https://www. klassik-stiftung.de/en/your-visit/events/goethes-birthday/history/ [Luettu 2.5. 2024]. White, Hayden 1973. Metahistory: the historical imagination in the nineteenth-cen- tury Europe. Baltimore, Md: Johns Hopkins University Press. Wikipedia. Uno Cygnaeus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Uno_Cygnaeus. [Luettu 12.10. 2023]. Ylikotila, Anna-Kaisa 2021. Mallikansalaisen säröilevä ihanne: Opettajaksi so- pivuuden ja sopimattomuuden määrittely suomalaisessa opettajankoulutuksessa vuosina 1920–1945. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/hand- le/123456789/77232. Kuvalähteet Kuva 1. Cygnaeus juhlakomitea 1910a. Cygnaeus juhlakomitean toimittamien muis- tojulkaisujen kansikuvat. 1910. Piirros: ”VS-A”. Kuva 2. Brander, Signe 1913. Ruotsinkielinen kansakoulu Cygnaeusskolan, Ratakatu 8. Helsingin kaupunginmuseo. Tunniste: N901. Finna. [lokakuu 2024] Kuva 3. Cygnaeuksen patsas Jyväskylässä Cygnaeuksen 100-vuotispäivänä. 13.10. 1910. Valokuvaaja tuntematon. Keski-Suomen museo. Tunniste: K0011/0044. Finna. [lokakuu 2024] Kuva 4. Goethe Commemoration in the Great Hall of the Grand Duke’s Library in Weimar (1849), published in: German History in Documents and Images, [toukokuu 2024]. Kuva 5. Cygnaeus juhlakomitea 1910b. Muistojen päivä -näytelmän otsikkokuva teoksessa Suomen kansakoulun isän muisto 1810–1910. Cygnaeus juhlakomitea. Piirros: ”E.M.”. Kuva 6. Uudenkaupungin kansakoulun opettajia Seikovin koulun juhlasalissa; ryh- mäkuva. 12.10. 1910. Valokuvaaja tuntematon. Uudenkaupungin museo. Tunniste: UUD1703:50. Finna. [lokakuu 2024] Kuva 7. Hellen, I. 1898. Lasten runoja I, kodin ja koulun varalle. Kansikuva. Kuvittaja nimimerkki ”FA.ey”. Porvoo: WSOY. Doria. https://urn.fi/URN:NBN:- fi-fd2017-00012308 [lokakuu 2024] Kuva 8. Bähr, M. 1911. Isänmaallinen kirjoitusvihko koulua ja kotia varten. Vihko IIA. Helsinki: Oy. Tilgmanin kirja- ja kivipaino. Koulu ja menneisyys LXI – Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuosikirja 2024