”Nyt on verhot, matot ja minä lattialla” Puhujan ilmentämä häpeä BEHMin Draaman kaari viehättää -albumin sanoituksissa Maija Hyvärinen Kandidaatintutkielma Kirjallisuustieteiden tutkinto-ohjelma, kotimainen kirjallisuus Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Humanistinen tiedekunta Turun yliopisto Maaliskuu 2025 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä Kandidaatintutkielma Kirjallisuustieteiden tutkinto-ohjelma, kotimainen kirjallisuus Maija Hyvärinen ”Nyt on verhot, matot ja minä lattialla” Puhujan ilmentämä häpeä BEHMin Draaman kaari viehättää -albumin sanoituksissa Sivumäärät: 24, liitteet 7 Tutkielmassani analysoin Rita Behmin, taitelijanimeltään BEHM, esikoisalbumia Draaman kaari viehättää (2020). Tutkin, miten sanoituksissa ilmenee puhujan kokema häpeä. Käsitte- len häpeää teemana ja erittelen sanoituksissa ilmenevää häpeää puhumisen, nukkumisen sekä piiloutumisen konteksteissa. Puhuminen, piiloutuminen ja paljastuminen sekä nukkuminen nousevat albumin kappaleissa valokeilaan useita kertoja, joten ne kannattelevat albumin hä- peätematiikkaa. Pohdin lisäksi verhojen symboliikkaa, sillä verhot esiintyvät useassa albumin kappaleessa. Käsittelen myös draaman kaarta, tekijän biografiaa sekä albumin kansikuvaa suhteessa albumin teemaan. Tarkastelen tutkielmassani kappaleiden sanoituksia temaattisesti ja hyödynnän tarkastelussa lyriikan tutkimuksen käsitteitä, jotka pohjaan Siru Kainulaisen, Kaisu Kesosen ja Karoliina Lummaan toimittamaan Lentävä hevonen, Välineitä runoanalyysiin -teokseen (2007). Keski- tyn analyysissani puhujaan, jonka erittelen mimeettiseksi ja retoriseksi minäksi tukeutuen Vesa Haapalan väitöskirjaan (2005). Esitän mimeettiselle ja retoriselle minälle rinnakkaiset käsitteet laulava ja kirjoittava minä. Haapalan lisäksi hyödynnän tutkielmassani Siru Kainulai- sen ja Viola Parente-Čapkován Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä -tutkimusanto- logiaa (2011) sekä Sara Ahmedin Tunteiden kulttuuripolitiikka -teosta (2018). Sivuan tutkiel- massani myös kielitiedettä, kun liitän puhujan käyttämän mä-pronominin ilmisubjektin käsit- teeseen. Tutkielmani osoittaa, kuinka Behmin sanoitukset pohjautuvat tekijän omaan kokemusmaail- maan. Pyrin vetämään rajan sanoitusten fyysisen tekijän sekä fiktiivisten tekijöiden välille. Behmin albumissa korostuu koti-topos, jonka tulkitsen ilmentävän puhujan sisäistä minuutta ja ajatusmaailmaa. Tutkielmani päätelmän ydin on, että kappaleiden puhujaa varjostaa häpeä, mikä heijastuu tämän toimintaan ja käsitykseen maailmasta. Avainsanat: Rita Behm, laululyriikka, häpeä, mimeettinen minä, retorinen minä Sisällysluettelo 1 Johdanto 4 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat 4 1.2 Teoreettinen kehys ja keskeiset käsitteet 6 2 Mimeettinen ja retorinen minä 8 2.1 Lyriikan tutkimukseen nojautuvat puhujamääritelmät 8 2.2 Puhuja Behmin sanoituksissa 9 3 Puhujan kokeman häpeän ilmentymät sanoituksissa 13 3.1 Sanat, puhuminen ja puhumattomuus 13 3.2 Piiloutuminen ja paljastuminen 15 3.3 Nukkuminen ja unet 18 3.4 Draaman kaari 19 4 Lopuksi 22 Lähteet 23 Liitteet 25 LIITE I. Päästä varpaisiin 25 LIITE II. Minä vai maailma 25 LIITE III. Yhtä vaille kaksi 26 LIITE IV. Lupaan 26 LIITE V. Unia 27 LIITE VI. Apokalyptinen Häpeä 27 LIITE VII. Frida 28 LIITE VIII. Riipun 28 LIITE IX. Tivolit 29 LIITE X. Hei rakas 29 LIITE XI. Draaman kaari viehättää -albumin kappalelista ja kansikuva 30 4 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat Draaman kaari viehättää (2020) on Rita Behmin, taiteilijanimeltään BEHM, esikoisalbumi, joka koostuu kymmenestä sävelletystä ja sanoitetusta musiikkikappaleesta. Albumi menestyi ilmestymisensä jälkeen hyvin ja palkittiin vuoden 2021 Emma Gaalassa usein palkinnoin. Emma Gaala on suomalaisen musiikkialan johtava palkintogaala, jossa palkitaan vuosittain esimerkiksi menestyneimmät artistit, yhtyeet, kappaleet ja albumit (Emma Gaala, 2025). Behm sai vuoden 2021 gaalassa Draaman kaari viehättää -albumin ja ”Hei rakas” -kappaleen myötä yhteensä seitsemän Emma-palkintoa, joihin lukeutuvat esimerkiksi Vuoden artisti, Vuoden biisi, Vuoden tulokas ja Vuoden myydyin kotimainen albumi -palkinnot. Albumi ja sen kappaleet ovat siis merkittäviä aikansa teoksia suomalaisen musiikin kentällä. Tutkielmassani tarkastelen, kuinka Draaman kaari viehättää -albumin sanoitukset ilmentävät puhujan kokemaa häpeää. Tutkin, kuinka häpeä ilmenee temaattisesti sanojen ja puhumisen, nukkumisen sekä piiloutumisen konteksteissa. Analysoin tutkielmassani kaikkia albumin kap- paleita, jotka ovat ”Päästä varpaisiin” (=PV), ”Minä vai maailma” (=MVM), ”Yhtä vaille kaksi” (=YVK), ”Lupaan”, ”Unia”, ”Apokalyptinen Häpeä” (=AH), ”Frida”, ”Riipun”, ”Tivo- lit” ja ”Hei rakas” (=HR). Albumin nimessä mainittava draaman kaari on tärkeä elementti al- bumin tematiikan kannalta, joten pidän keskeisenä tarkastella tutkielmassani koko albumin draaman kaarta eli kaikkia albumin kappaleita. Kappaleiden sanoitukset ovat tutkielman lo- pussa liitteinä samassa järjestyksessä, jossa ne ovat albumilla. Kappaleiden tekstit ovat Beh- min kirjoittamia. Myös niiden sävellykset ovat yksinomaa Behmin käsialaa lukuun ottamatta ”Unia” ja ”Minä vai maailma” -kappaleita, joiden sävellystyössä on ollut lisäksi mukana Sakke Aalto (taiteilijanimeltään Keko Salata). Lisäksi Behm on tuottanut kaikki albuminsa kappaleet: osan Sakke Aallon kanssa, osan Kalle Mäkipellon kanssa ja osan itsenäisesti. Sanoitusten tematiikkaa ja aiheita tulkittaessa häpeä nousee albumin keskeiseksi teemaksi. Vaihtoehtoinen luentatapa albumille on tulkita sitä esimerkiksi mielenterveys- ja masennus- kontekstissa. Susanna Suomela (2001) kirjoittaa artikkelissaan ”Teemasta ja sen tutkimuk- sesta”, kuinka taiteellisen teoksen teeman tulkinta lähtee lukijasta: Lukija muodostaa teeman – ”korkeimman asteen luokittelun” – yhdistellen, yleis- täen ja luokitellen lukemaansa ja joutuu samalla väistämättä tekemään valintoja useiden eri vaihtoehtojen välillä. (Suomela 2001, 150) 5 Tekstiä luettaessa tulee siis jatkuvasti tehdä arvovalintoja, miten lukemaansa tulkitsee. Beh- min teksteissä häpeä-sanaa ja siitä johdettuja muita sanoja, kuten hävettää-verbiä, esiintyy yh- teensä kuusi kertaa. Havainto häpeä-sanan näinkin minimaalisesta toistuvuudesta ohjasi tul- kintani ensisijaisesti häpeäkontekstiin. Albumin häpeäkeskeisyys korostuu kirjaimellisesti ”Apokalyptinen Häpeä” -kappaleen nimessä, jossa häpeä-sana on kirjoitettu isolla alkukirjai- mella poiketen kaikkien muiden kappaleiden nimien kirjoitusasusta1. Myös häpeän apokalyp- tisyys painottaa, että kyseessä on suuri ja merkityksellinen asia albumin värittämässä todelli- suudessa. Tekijän ääni kaikuu kappaleiden teemojen taustalla, sillä Behmiä varjostaa sama tunnemaa- ilma, joka koko albumista on selkeästi tulkittavissa. Helsingin Sanomat julkaisi lokakuussa 2024 Behmistä henkilökuvan, jossa tämä kertoo kamppailleensa koko elämänsä ajan häpeän kanssa. Haastattelussa käy ilmi, kuinka Behm häpeää omaa lauluääntään ja kirjoittamiaan kappaleita. Kun ”Hei rakas” -single ilmestyi ja menestyi, Behm uskoi tehneensä hitin vahin- gossa. Häpeän myötä tekijä sulkeutui vainoharhaisena kotiinsa itkemään. Artikkelissa eritel- lään, kuinka Behm ei viihdy sosiaalisessa mediassa, eikä kovin usein anna haastatteluja itses- tään. Behm pitää BEHMiä roolihahmona, jonka taakse pystyy piilottamaan oikean itsensä. (Helsingin Sanomat, 2024.) Tämän voi ajatella ilmentävän yhtä albumin keskeistä elementtiä, piiloutumisen ja paljastumisen ristiriitaa, jota luvussa 3.2 tarkastelen. Tutkielmani lähestyy sanoituksia tekstinäkökulmasta, mutta sivuaa myös laulujen musiikil- lista puolta. Äänimaailmalliset tehokeinot, kuten yksittäinen lauluäänen muutos, korostavat kohtia, jotka ovat tärkeitä kokonaistulkinnan kannalta. Siinä missä esimerkiksi kuvitettuja ro- maaneja on epäsuosiollista käsitellä mainitsematta kuvia lainkaan, laululyriikkaa on vaja- vaista tutkia siten, ettei kappaleiden äänimaailmaa tarkastele ollenkaan. Laululyriikan tutkimuksessa toisiinsa kytkeytyvät musiikki, teksti ja usein myös visuaaliset elementit, kuten se, miten albumin kappaleiden sanat kirjoitetaan fyysisen albumin kansilehti- seen tai millainen on albumin kansikuva. Yleensä visuaaliset valinnat tukevat osittain tai täy- sin albumin tematiikkaa. Laulujen sanoituksissa toisiinsa kietoutuvat usein vapaamuotoinen 1 Fyysisessä albumissa kappaleiden nimet on kirjoitettu kauttaaltaan isoin kirjaimin (LIITTEET I–X), mutta Spotify-musiikkipalvelussa ”Apokalyptinen Häpeä” -kappaletta lukuun ottamatta kaikkien albumin kappaleiden nimet on kirjoitettu siten, että vain ensimmäisen sanan ensimmäinen kirjain on iso. Tämä on merkittävä typogra- finen tehokeino, joka nostaa huomion keskipisteeksi häpeä-sanan. (LIITE XI, kuva 1). Lähdetietoja kappaleiden kirjoitusasusta oli haastava löytää, sillä erinäisten sivustojen ja artikkelien välillä kirjoitusasuissa oli eroja. Koska fyysisessä albumissa kappaleiden nimet on kirjoitettu kokonaan isoin kirjaimin, eikä siitä näin ollen käy ilmi iso- jen ja pienten kirjainten eroa, arvioin luotettavimmaksi lähteeksi kirjainerojen tarkasteluun ruotsalaisen Spotify- palvelun, johon BEHMin albumin julkaissut levy-yhtiö Warner Music Finland on tuonut albumin kappaleet. 6 runomuoto sekä mitalliselle runomuodolle tyypillinen riimittely. Behmin lyriikat noudattavat tätä nykymusiikille tyypillistä fuusiota, jossa modernin runouden vapaa rytmi ja klassiselle runoudelle tyypillinen riimittely kohtaavat toisensa. Sivuankin tutkielmassani myös laulujen sanoitusten typografiaa ja albumin kansikuvan valokuvaa. 1.2 Teoreettinen kehys ja keskeiset käsitteet Tutkielmani nojaa lyriikan tutkimukseen. Tarkastelen laulujen sanoituksia runoutena ja keski- tyn erityisesti runojen puhujiin, teemaan ja tematiikkaan. Lyriikan tutkimuksen teoriana käy- tän pääpainoisesti Lentävä hevonen, Välineitä runoanalyysiin -teosta (Kainulainen et al., 2007). Lyriikan tutkimukseen liittyy laaja kirjo erilaisia käsitteitä, joita tutkielmassani käytän. Tutkielmaani ajatellen yksi keskeisimpiä käsitteitä on teema, joka tarkoittaa runon syvintä ajatusta eli sitä, mistä runo pohjimmiltaan kertoo (Lummaa 2007, 51; Suomela 2001, 141). Teeman voidaan ajatella olevan myös ”tekstin palauttamaton merkitys”, ”teksti paljaimmil- leen riisuttuna” tai ”tekstin keskeisin, muuttumaton ydin” (Suomela 2001, 142). Muita keskei- siä käsitteitä ovat puhujiin liittyvät käsitteet mimeettinen ja retorinen minä sekä kielikuvien alle kuuluva symbolin käsite. Ratian mukaan (2007, 140) kielikuvilla tarkoitetaan runon ko- hosteisia kohtia, joiden tarkastelun myötä lukija johdatetaan pohtimaan runon syvempiä ta- soja. Esimerkiksi verhoista puhuminen voi tarkoittaa konkreettisten verhojen lisäksi piiloutu- mista ja paljastumista – verhot vedetään eteen, kun jotain halutaan peittää ja ne aukeavat, kun jotain paljastuu. Verhot ovat yksi albumin keskeisimpiä symboleja. Runon puhuja voidaan hahmottaa kahtena minänä: mimeettisenä ja retorisena. Käsitteet poh- jautuvat Vesa Haapalan väitöskirjaan, jossa tämä suomentaa ruotsinkieliset käsitteet ”det reto- riska subjektet” ja ”det mimetiska jaget” (Haapala 2005, 79). Mimeettinen minä on runon fik- tiivisessä maailmassa asioita kokeva puhuja, joka ilmaisee kokemansa runon tekstissä. Mi- meettinen minä on helpoin havaita ja eritellä runoista, joiden puhujana toimii yksikön ensim- mäisen persoonamuodon ”minä”. Retorinen minä on puolestaan ääni, joka esittää mimeettisen minän kokemat asiat ja välittää ne runon lukijalle. Lehikoisen mukaan ”retorinen minä toteut- taa runon todellisuutta mimeettisen minän ’suulla’ laittamalla tämän puhumaan valitsemistaan aiheista” (Lehikoinen 2007, 218). Laululyriikassa mimeettiseksi minäksi voi käsittää äänen, joka sanoituksen esittää, ja reto- riseksi minäksi puolestaan hahmon, joka sanoitukset kirjoittaa. Mimeettisestä minästä voi siis käyttää termiä laulava minä, ja retorisesta minästä puolestaan termiä kirjoittava minä. 7 Kyseisen albumin kontekstissa mimeettiseksi minäksi voisi nimittää BEHMin, joka ilmentää retorisen minän, Behmin, maailmankuvaa, ajatuksia ja arvomaailmaa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että runoissa on läsnä fyysisen tekijän lisäksi abstraktimman tason tekijä, jota ei saa sekoittaa runon kirjoittajaan tai sen esittäjään. Häpeä on määritelty Kielitoimiston sanakirjassa sopimattoman teon, huonommuuden aiheut- tama mielipahan, nolouden, katumuksen tunteeksi tai tilaksi (Kielitoimiston sanakirja, 2024). Hävetessä ihminen vertaa itseään ideaaliin, josta tämä omalla toiminnallaan tai olemisellaan poikkeaa. Tästä poikkeavuudesta ihminen kokee huonommuutta, minkä seurauksena häpeän kokemus saa alkunsa. Häpeän teoriana käytän tutkielmassani Sara Ahmedin lukua ”Häpeä toi- sen edessä”, joka aloittaa monografian Tunteiden kulttuuripolitiikka (2018). Ahmedin (2018, 136) mukaan ”häpeää voi kuvata voimakkaaksi ja tuskalliseksi tuntemukseksi, joka kytkeytyy siihen, miten subjekti tuntee itsensä”. Ahmed määrittelee häpeän siis tuntemukseksi, mutta viittaa teoksessaan Silvia S. Tomkinsiin, joka määrittelee häpeän affektiksi. Tutkielmassani käsittelen häpeää tunteena. Toinen hyödyntämäni häpeän viitekehys on Siru Kainulaisen ja Viola Parente-Čapkován tut- kimusantologia Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä (2011). Teoksen artikkelit kes- kittyvät ruumiillisuuteen, naiseuteen ja sukupuoleen liittyvään häpeään, jotka Behmin albu- min sanoituksissa eivät ole keskiössä. Antologian johdanto antaa kuitenkin hyviä näkökulmia häpeän kirjallisuudentutkimukselliseen tarkasteluun. Muun teorian ohessa hyödynnän tutkiel- massani osittain myös kielitiedettä. Tarkastelen häpeä-sanan englannin kielisen vastineen ety- mologiaa sekä käytän ilmisubjektin käsitettä tarkastellessani yksikön ensimmäisen persoonan minä/mä-pronominia. Määrittelen ilmisubjektin käsitteen luvussa 2.2 Ison Suomen kieliopin verkkoversion mukaisesti. 8 2 Mimeettinen ja retorinen minä 2.1 Lyriikan tutkimukseen nojautuvat puhujamääritelmät Runon ajan, tilan ja paikan kerronnasta vastaa runon puhuja. Puhuja on ääni, joka kokee ru- nossa ilmenevät tilanteet ja kertoo niistä lukijalle – se on runon teemaa ilmentävä, arvomaail- maa rakentava sekä merkityksiä jäsentävä tekijä. Runon puhuja ei ole ainoastaan näkyvillä tekstissä minämuotoisena kertojana, vaan vaikuttaa runoon myös syvemmillä tasoilla (Lehi- koinen 2007, 215). Mikään runossa oleva ei ole sattumanvaraista, vaan kaikki runon sana-ai- nes on puhujan tietoisesti valitsemaa sisältöä. Puhuja vastaa siitä, mitä runo kertoo lukijalle, vaikka lukija itsenäisesti tulkitsee runoa oman kokemusmaailmansa kautta. Runon puhetta voidaan tarkastella kahden puhujan, mimeettisen ja retorisen minän, perspektiiveistä. Puhujan hahmottaminen kahden eri tason toimijana auttaa havainnoimaan runon eri merkitysulottu- vuuksia. (Lehikoinen 2007, 216.) Lyriikan lajityypillinen piirre on minämuotoinen kerronta (Lehikoinen 2007, 214). Tätä minä- muotoista puhujaa, joka ilmaisee runon fiktiivistä todellisuutta sanoin ja säkein, nimitetään mimeettiseksi minäksi. Mimeettinen minä on siis yksikön ensimmäisessä persoonassa esiin- tyvä hahmo, joka kertoo runon todellisuudessa tapahtuvista asioista siten, miten lukija kirjai- mellisesti voi lukea ne runosta. voisin repiä verhotkin kai lattialle ja hautautua vaivatta niiden alle ahtaalta näyttää kun luurangot täyttää mun komerot (AH, LIITE VI) Yllä olevassa katkelmassa verhojen repijä, niiden alle hautautuja ja komeroiden omistaja on runon mimeettinen minä. Runon puhe on kuitenkin tätä kirjaimellista puhetta syvällisempi ko- konaisuus eritasoisia puhujia ja todellisuuksia: Puhujaa, joka vastaa runon rakenteesta, arvo- maailmasta ja sanavalinnoista nimitetään retoriseksi minäksi. Se on läsnä runon tekstin ilmai- sumuodoissa, kuten siinä, millä tyylillä ja sävyllä runo esitetään. Se, mitä runo haluaa kertoa maailmasta, pohjautuu retorisen minän maailmankuvaan. (Lehikoinen 2007, 214–216.) Reto- rinen minä rakentaa perustukset, joiden päälle mimeettinen minä luo runon maailman. Retori- nen minä on vastuussa siitä, että aiemmin esitetyn ”Apokalyptinen Häpeä” -säkeistön puhuja tahtoo repiä verhot lattialle ja hautautua niiden sekaan. Koska retorinen minä vaikuttaa mi- meettisen minän toimintaan, voi sitä havainnoida seuraavan vertauksen avuin: mimeettinen 9 minä on ikään kuin marionetti, jota retorinen minä ohjaa kädellään. Retorinen minä on siis vastuussa siitä, millaisena mimeettinen minä näyttäytyy lukijalle ja millaisen kuvan mimeetti- nen minä luo runon ilmentämästä maailmasta. (Lehikoinen 2007, 216.) Kuten luvussa 1.2 mainitsin, mimeettisen ja retorisen minän käsitteiden taustalla on ”det reto- riska subjektet” ja ”det mimetiska jaget” käsitteet (Haapala 2005, 79). Haapala viittaa käsit- teitä tarkastellessaan ruotsalaisen Johan Hedbergin vuonna 1991 julkaistuun väitöskirjaan, jossa Hedberg esittelee kyseiset ruotsinkieliset käsitteet retorisesta subjektista ja mimeettisestä minästä. Haapala yhtenäistää käsitteet muuttamalla retorisen subjektin käsitteen mimeettistä minää vastaavaan minämuotoon. Käsitteiden yhtenäistäminen tekee niiden rinnakkain käsitte- lystä helpompaa. (Haapala 2005, 79.) 2.2 Puhuja Behmin sanoituksissa Draaman kaari viehättää -albumin kaikki kappaleet mukailevat lyriikan lajityypille ominaista minäpuhetta. Jokainen kappale rakentuu minäpuhujan kokemusmaailman ympärille. Puhuja havainnoi maailmaa henkilökohtaisen tunnekehyksensä läpi, ja suurin osa teksteistä keskittyy nimenomaan eritasoisiin häpeän ilmentymiin. Retorisen minän voi tulkita kamppailevan ää- rimmäisyyksiin paisuneen häpeän kanssa. Tätä kokonaisvaltaista häpeän tunnetta ilmentää mimeettisen minän konkreettiset esimerkit häpeästä ja sen ilmentymistä arkipäiväisissä tilan- teissa: verhot auki herätys häpeään ei maailmanloppua saatu tänäänkään kaduttaa, miks mä menin kertomaan taipumuksestani tähän ongelmaan (MVM, LIITE II) Mimeettinen minä on selkeästi nähtävillä yllä olevassa katkelmassa pronominina mä. Pro- nominin yksityiskohtaisempi tarkastelu vaatii aavistuksen kielitieteellistä taustoitusta. Minä- pronominilla korostettua tekijää nimitetään ilmisubjektiksi (”mä menin”). Ilmisubjektilla tar- koitetaan Ison suomen kieliopin verkkoversion mukaan persoonamuotoisen verbin yhteydessä olevaa ilmipantua pronominisubjektia (Vilkuna et al. 2008, § 914)2. Ilmisubjekti korostaa ru- non puhujan omaa kokemusmaailmaa. Kun mimeettinen minä viittaa itseensä mä-pronomi- nilla, puhujan henkilökohtainen kokemusmaailma vahvistuu verrattaen tilanteeseen, jossa 2 Ison Suomen kieliopin verkkoversiossa käytetään sivunumeroiden sijaan pykäliä. 10 tekijä on häivytetty tekstistä pois. Tämä on tärkeä havainto kokoelman tekstien kokonaistul- kintaa ajatellen – albumin tematiikan keskiössä on häpeä, joka on kokemuksena hyvin henki- lökohtainen. Se perustuu itsensä peilaamiseen muiden kautta ja jatkuvaan analyysiin siitä, mitä toiset ajattelevat minusta (Kainulainen & Parente-Čapková 2011, 9). Minun häpeäni on tunteena vahvempi kuin pelkkä häpeäni. Mä-pronominin käyttö tekijän korostamisena vahvis- taa tunnekokemuksen henkilökohtaisuutta ja sitä, kuinka puhuja kertoo itsensä kokemasta hä- peästä. Koska mimeettinen minä ilmentää retorisen minän arvomaailmaa, ajatuksia ja toimintaa, hä- peän kokemukset kumpuavat retorisesta minästä. Siru Kainulainen ja Viola Parente-Čapková (2011, 8) kirjoittavat, kuinka ”häpeä liittyy ihmisen syvimpään olemukseen”. Tuo ihmisen sy- vin olemus piiloutuu kaiken tekemisen, olemisen ja sanomisen ytimeen. Lyriikassa syvin ole- mus edustaa juuri retorista minää. Koska Behmin laulut on tehty esitettäviksi, niitä laulava Behm toimii kappaleiden mimeettisenä minänä. Hän ilmentää asioita, joita retorinen minä ko- kee. Kun kappaleiden sanoituksissa on näkyvissä yksikön ensimmäisen persoonan persoona- pronomini minä/mä, laulajan rooli tarinankertojana henkilökohtaistuu kuulijoille – puhujan rooli henkilökohtaistuu lukijoille. Toisaalta, kun laulaja laulaa tekstiä, jossa on esillä mä-pro- nomini, kuulija voi helposti tulkita tilanteen niin, että laulaja laulaa itsestään, eikä fiktiivisestä puhujasta. Vaikka esittelin retorisen minän käsitteen vastineeksi kirjoittavan minän ja mimeet- tisen minän vastineeksi laulavan minän, käsitteet eivät ole aivan täysin rinnasteisia keskenään. Mimeettinen ja retorinen minä eivät ole fyysisen maailman toimijoita, vaan abstraktin tason tekijöitä. Ne ovat jotain minuuden ja maailman välillä, eikä niillä ole mitään tekemistä konk- reettisen kirjoittamisen tai fyysisen laulamisen kanssa. Behmin albumin tekstit käsittelevät häpeää, ja esittäjän omia häpeäkokemuksia käsitellään esimerkiksi Helsingin Sanomissa julkaistussa Ville Hartikaisen tekemässä lehtihaastattelussa (25.10.2024). Behmin hahmo esiintyy julkisuudessa eleganttina, dramaattisen hillittynä ja hat- tupäisenä mustaan pukeutuvana hahmona (LIITE XI, kuva 2). Ulkopuolisille itsevarmana näyttäytyvän laulavan minän ja tekstien puhujan välillä on ristiriita. Behmin kappaleiden minä kamppailee valtavien epävarmuuksien kanssa: ”en oikein osaa olla täälläkään / ei mitään sopi- vaa oo päälläkään” (YVK, LIITE III). Puhuja vertaa jatkuvasti itseään, tekemisiään, sanomisi- aan ja olemistaan muihin. Tämä korostuu edellä nostettujen säkeiden lisäksi myös kappa- leessa ”Riipun”: kun mä sitten meen niin en mä edes mee 11 putoan jo eteiseen vaan noviisit niin tekee sitähän mä oon puolet siitä mitä oot (”Riipun”, LIITE VIII) Puhuja pitää itseään noviisina ja puheen kohteeseen verrattuna puolikkaana, vajaana. Eteiseen putoamisen voi nähdä tilanteena, jossa puhuja ei pääse puolikkuudestaan eroon. Koti on klas- sisessa runoudessa ja ylipäätään kirjallisuudessa tyypillinen minuuden symboli. Se on topos, joka tarkoittaa vuosisatojen aikana kliseeksi muotoutunutta metaforaa, kuvaa, symbolia tai muuta piilotettua tarkoitetta (Suomela 2001, 145). Koti on tulkittavissa puhujan turvalliseksi tilaksi, jossa tämä saa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Ulkomaailmassa minä joutuu hel- pommin toisten ihmisten katseiden ja arvioiden kohteeksi. Eteinen on ikään kuin raja puhujan itsensä ja ulkomaailman välillä – tämän pyrkiessä ulos voimat eivät riitä ulkomaailmaan asti, vaan minä jää jumiin kahden maailman rajalle, eteiseen. Kotitematiikkaa korostaa myös ”Minä vai maailma” -kappaleen ensimmäinen säe ”verhot auki herätys häpeään” sekä ”Yhtä vaille kaksi” -kappaleen säkeistö: en oikein osaa olla täälläkään ei mitään sopivaa oo päälläkään mitä muuta tekisin ketä suutelisin tuijottelisinko kotonani seinää tv putosi niin uutisia ei nää (YVK, LIITE III) Sen lisäksi, että puhuja puhuu katkelmassa ”kodistaan”, myös ”tv” ohjaa lukijan ajatukset tyy- pilliseen kodin kuvastoon. Koska albumin kappaleet rakentavat kokonaisuuden, voi ne tulkita toistensa maailmoita ja puhetilanteita tukeviksi. Kappaleiden mimeettisen minän voi tulkita olevan sama jokaisessa tekstissä. Albumikokonaisuuden kodissaan viihtyvä puhuja kokee ko- konaisvaltaista häpeää, mikä ilmenee sanoituksissa monin eri tavoin. Koska kyse on musiikiksi tarkoitetuista teksteistä, lauluäänen muutoksella voidaan kuvata mi- meettisen minän muutosta. ”Minä vai maailma” -kappaleessa ”’tätäkö mietit taas?’” -säkeen laulaa BEHMin sijasta Keko Salata. Naisääni vaihtuu siis hetkellisesti miesääneksi. Tämä ää- nen muutos ilmenee tekstissä lainausmerkein: mitä jos en kuitenkaan ainoa olekaan ”tätäkö mietit taas?” 12 kuka lie sen sanoikaan (MVM, LIITE II) Kyseinen kohta on ainoa, jossa mimeettinen minä vaihtuu. Koko muun albumin tekstien ajan voi tulkita, että kyseiset asiat esitetään yhden ja saman äänen kautta. Vaihdos korostaa, kuinka häpeä tarvitsee peiliksi toisen ihmisen. Häpeä syntyy ristiriidoissa, joissa itseä verrataan toi- siin ihmisiin. (Kainulainen & Parente-Čapková 2011, 9; Ahmed 2018, 138.) ”’Tätäkö mietit taas?’” -säkeen voi tulkita myös albumin häpeäteemaa rikkovana tekijänä. ”Tätä”-sanan voi tulkita viittaavan puhujan jatkuvaan itsensä vähättelyyn, epäröintiin ja ahdistukseen siitä, mitä muut ajattelevat hänestä ja onko hän tehnyt jotakin väärin. Lausahduksen on ehkä tarkoitus herättää puhuja tarkastelemaan omaa tilannetta eri perspektiivistä. Ulkopuolelta tuleva lainaus valaa siis aavistuksen lohtua ja ironiaa häpeäkeskeiseen albumikokonaisuuteen. 13 3 Puhujan kokeman häpeän ilmentymät sanoituksissa 3.1 Sanat, puhuminen ja puhumattomuus Merkittävin osa sanoitusten häpeätematiikasta kytkeytyy puhumiseen ja sanoihin. Mimeetti- nen minä karttaa vääriä sanoja, pelkää sanoilla loukkaamista ja epäröi sanavalintojaan. Sanoja voidaan pitää ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation keskeisimpinä välineinä. ”Hei rakas” -kappaleen ensimmäisen säkeistön alku ”mistä alkaisin, jos susta kertoisin / joku toinen kertois kai kauniimmin” (HR, LIITE X) kuvastaa puhujan epävarmuutta itseään ja omia sanomisiaan kohtaan. Puhuja vertaa itseään ”johonkin toiseen”, joka osaa valita sanansa minää paremmin. Tällainen epävarmuus on konkreettisesti nähtävillä myös kaikkien sanoitus- ten kirjoitetussa muodossa. Sanoitukset on painettu albumin sisäkannessa olevaan lehtiseen, josta olen skannannut ne tutkielmani liitteiksi (LIITTEET I–X). Ne on kirjoitettu epätäydelli- sellä kirjoituskonefontilla, jonka vahvuus on paikoitellen todella heikkoa. Tämän voi tulkita ilmentävän puhujan epävarmuutta omista sanomisistaan. Puhuja ei tahdo painaa sanojaan kun- nolla paperiin, jos ei uskalla täysin seisoa niiden takana. Häpeäkokemuksen keskiössä on tilanne, jossa ihminen on ulkoisten katseiden arvosteltavana (Kainulainen & Parente-Čapková 2011, 9). Jos sanat valitsee puhetilanteessa väärin, tulee hel- posti väärinymmärretyksi ja näin ollen altistaa itsensä häpeälle. Kyseisen tapahtumaketjun voi jäsentää ”Apokalyptinen Häpeä” -kappaleen ”puhuin ihan mitä sattuu taas / nyt hävettää, aut- takaa” (AH, LIITE VI) tilanteen taustalle. Puhujan sanoista käy ilmi, ettei tämä hallitse sano- jaan. ”Mitä sattuu” ohjaa tulkinnan hallitsemattomaan puheeseen ja ”nyt hävettää, auttakaa” korostaa kirjaimellisesti häpeäreaktiota väärin valittujen sanojen jälkeen. Yleisradion haastattelussa (Vanha-Majamaa, 2.10.2020) Behm käsittelee sanottujen sanojen häpeämistä. Haastattelun pääpainona on tutustua tekijään BEHMin laulujen takana, mutta haastattelussa käy ilmi, kuinka Behm vierastaa itsestään puhumista. Vierastamisen syynä on pelko, että haastatteluihin päätyy vahingossa jotain ohi suun sanottua. Hän perustelee asiaa häpeällä: Häpeä on monen tunteen alla. Siitä ei kukaan tule pääsemään eroon, eikä tarvitse- kaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Aiemmin en osannut ja se oli ihan hirveää. Se ajoi siihen, etten sano enää mitään missään. (Vanha-Majamaa, 2.10.2020) Edellä nostettu katkelma on suora lainaus Behmiltä. Tämä vahvistaa kytköstä albumin tema- tiikkaan ja siihen, että esimerkiksi ”Apokalyptisen Häpeän” säkeet ”puhuin ihan mitä sattuu 14 taas / nyt hävettää, auttakaa” (AH, LIITE VI) pohjautuvat tekijän omaan kokemusmaailmaan. Behmin minuus tulee todella lähelle sanoitusten retorista minää. Tästä huolimatta tulee kui- tenkin muistaa, ettei kirjoittava minä ole pohjimmiltaan rinnasteinen retorisen minän kanssa. ”Apokalyptinen Häpeä” -kappaleessa käsitellään myös toista sanoihin liittyvää näkökulmaa: ja sehän voi tietty olla niin et jos et sä kuulu eliittiin ei sanat ne paina paljookaan jos niitä ees muistetaan (AH, LIITE VI) Puhuja esittää, kuinka ihmisen arvo vaikuttaa siihen, miten tosissaan tämän sanoihin suhtau- dutaan. Eliitillä tarkoitetaan Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”valiojoukkoa, parhaimmistoa, hienostoa ja ylintä valtaa käyttävää (harvojen) joukkoa” (Kielitoimiston sanakirja, 2024). Sa- noilla ei ole painoarvoa, jos ihminen ei kuulu lajinsa parhaimmistoon. Tämän myötä eliittiin kuulumattomuuden voi tulkita negatiivisena asiana, sillä ihmisyyden yleisenä normina voi- daan pitää tavoitetta, että omat sanat olisivat painavia ja tulisivat kuulluiksi. ”Apokalyptisen Häpeän” kontekstissa tilanne on kuitenkin käännetty päinvastaiseksi. Puhuja on epävarma sa- nomistaan sanoista ja pohtii jatkuvasti, mitä muut ovat niistä mieltä. Puhujan ahdistusta hel- pottaa ajatus, ettei kukaan välttämättä muista tämän sanomia sanoja lainkaan. Säkeistön pys- tyykin lukemaan kahdella tavalla – joko siten, että puhuja harmittelee, ettei tämän sanoilla ole painoarvoa tai siten, että puhuja on onnellinen sanojensa painoarvottomuudesta. Myös ”Minä vai maailma” -kappaleen ensimmäinen säkeistö kietoo yhteen puhumisen ja hä- peän: verhot auki herätys häpeään ei maailmanloppua saatu tänäänkään kaduttaa, miks mä menin kertomaan taipumuksestani tähän ongelmaan (MVM, LIITE II) Säkeistön puhetilanteen menneisyydessä puhuja on kertonut jotain, jota lauluhetkellä häpeää. Puhetilanteen voi nähdä ajoittuvan aamuun, sillä säkeistöstä voi kirjaimellisesti tulkita puhu- jan heränneen. Toisaalta heräämisen voi sijoittaa myös muuhun kellonaikaan, sillä puhuja saattaa nukkua myös muuhun aikaan kuin öisin. Herätyksellä voidaan ilmentää myös abstrak- timpaa tilannetta, jossa puhuja herää häpeän tunteeseen, eikä unesta. Puhuja olisi mieluummin 15 kohdannut maailmanlopun kuin joutunut kasvokkain aiemmin sanomiensa sanojen kanssa. Sanotut sanat hävettävät siis puhujaa. Sanojen ja sanomisen vaikeus korostuu ”Lupaan”-kappaleessa. Laulun tekstissä puhuja tah- toisi turvautua puhumattomuuteen, sillä se olisi tämän mielestä paras tapa varmistaa, ettei sa- tuta toista ihmistä: mä en lausuisi lausetta pahaa jos tietäisin et satutan sua […] ja mä lupaan sulle sen paitsi että en mä en pitäis kuitenkaan siitä puoliikaan (”Lupaan”, LIITE VI) Puhuja ei uskalla luvata, ettei ”lausu lausetta pahaa” puheen kohteesta, sinästä. Lupaamisen pelon voi tulkita johtuvan häpeästä. ”Apokalyptisessä Häpeässä” puhuja puhuu ”ihan mitä sattuu”, joten sanoilla satuttamisen pelko johtuu hallitsemattomasta puheesta. Jos ei tiedä, mitä puhuu, on vaikea kontrolloida sanomisiaan. Lupaamisen pelko korostaa myös puhujan epävarmuutta itseään kohtaan: ”mä en pitäis kuitenkaan / siitä puoliikaan”. Säkeet voi tulkita minän yrityksenä karttaa vastuuta omista sanoistaan. Minä ei luota itseensä lainkaan, eikä näin ollen uskalla puhua sinälle satuttamisen pelon vuoksi. 3.2 Piiloutuminen ja paljastuminen Yksi keskeisimpiä elementtejä häpeän kokemuksessa on piiloutumisen ja paljastumisen vuo- rovaikutus ja ristiriita. Ahmed (2018, 137) esittää, kuinka englannin kielellä häpeä-sanan vas- tine on shame, jonka etymologia pohjautuu indoeurooppalaiseen peittämistä tarkoittavaan ver- biin. Häpeällä on siis vahva kytkös piiloutumiseen ja itsensä peittämiseen muilta. Huonom- muuteen, nolouteen ja katumukseen liittyy toiminta, jossa subjekti on toisten osapuolten edessä heidän tarkasteltavanaan ja arvioitavanaan. Ahmedin teoksessa korostuu ajatus siitä, kuinka häpeä vaatii todistajan. Jos todistajaa ei ole fyysisesti saatavilla, subjekti häpeää yksin ja kuvittelee, kuinka toinen katsoisi häntä. (Ahmed 2018, 138.) Häpeää tunteva henkilö tahtoo peitellä itseään ja/tai häpeäänsä ja kääntyä sisäänpäin. Toi- saalta häpeä ilmenee juuri suhteessa ympäröivään maailmaan ja toisiin subjekteihin, joten hä- peää kokeva ihminen on paljaana ympäröivälle maailmalle. (Ahmed 2018, 136.) Behmin 16 albumissa piiloutumista ja paljastumista käsitellään monissa yhteyksissä. Yksi tärkeimpiä pii- loutumisen tematiikkaa tukevia elementtejä on symbolina nähtävä verho: verhot auki herätys häpeään ei maailmanloppua saatu tänäänkään kaduttaa, miks mä menin kertomaan taipumuksestani tähän ongelmaan (MVM, LIITE II) Kuten luvussa 1.2 esitin, verhot vedetään eteen, kun jotain halutaan peittää ja ne avataan, kun jotain paljastuu. Aamuisin herätessä verhot vedetään ikkunan edestä pois, ja puhuja joutuu he- räämään unesta takaisin todellisuuteen, jossa häpeän kokemus on läsnä. Unitematiikkaan pa- neudun syvemmin seuraavassa alaluvussa. Verhot toimivat konkreettisesti ja symbolisesti mi- nän ja maailman välisenä rajana, jota puhuja itse toiminnallaan säätelee. Kappaleen nimi ”Minä vai maailma” ohjaa tähän tulkintaan, sillä se luo lähtökohtaisesti vastakkainasettelun minän ja maailman välille. Albumin nimestä Draaman kaari viehättää ammentaen verhot voi tulkita kodissa ikkunan eteen vedettävien verhojen lisäksi esimerkiksi teatterin esiripuksi. Draamalla tarkoitetaan kirjallisuudessa ”kaunokirjallista teosta, joka koostuu pääasiassa hen- kilön repliikeistä (vuorosanoista) ja joka toimii teatteriesityksen pohjana” (Steinby & Tanska- nen 2013, 255). Teatterisymboliikkaa tukee myös BEHMin roolihahmomainen olemus (Har- tikainen, 25.10.2024) ja luvussa 2.1 esittämäni marionettivertaus. Teatterien lavoilla olevat mi- meettiset minät esittävät rooleja, joita retoriset minät ovat luoneet. Lisäksi niitä esittävät ihmi- set piiloutuvat rooleihinsa, aivan kuten kirjoittava minä, Behm, laulavan minän, BEHMin, taakse. ”Minä vai maailma” -kappaleen lisäksi verhoja käsitellään myös ”Apokalyptinen Häpeä” - kappaleessa: voisin repiä verhotkin kai lattialle ja hautautua vaivatta niiden alle ahtaalta näyttää kun luurangot täyttää mun komerot […] silti luulen tän olevan iänikuista en mitään näin typerää tehneeni muista sille on syy jos et yhteyttä saakaan mun numeroon nyt on verhot, matot ja minä lattialla tv:ssä dubattuna jalla! jalla! itse en kiirehdi päätin jo muuttaa myös komeroon (AH, LIITE VI) 17 Verhojen repiminen luo kuvaa siitä, kuinka puhuja on kyllästynyt häpeäänsä. Häpeä tuntuu niin ylitsepääsemättömältä, että puhuja tahtoo luovuttaa – repiä verhot ja hukkua niiden se- kaan. Tämä ei jaksa enää piilotella itseään maailmalta tai maailmaa itseltään. ”Luurangot kaapissa” on universaali vertauskuva negatiivissävytteisille salaisuuksille. Tässä yhteydessä puhuja kokee hänellä olevan niin paljon luurankoja komerossaan, että tahtoo itse mennä nii- den joukkoon ja näin ollen kadota maailmasta. Muita piiloutumiseen liittyviä elementtejä on esimerkiksi ”Yhtä vaille kaksi” -kappaleessa: ”piilotan introvertin vaiheilijan / laitan hatun kun en koskaan kampaa tukkaa” (YVK, LIITE III). Introvertti ihminen kääntyy usein sisäänpäin ja sopii hyvin puhujan kokemusmaailmaa. Säkeen ”laitan hatun kun en koskaan kampaa tukkaa” voi kirjaimellisen merkityksensä lisäksi tulkita siten, että hattu symboloi siistiä ulkokuorta sekä huoliteltua ulosantia ja kampaamatto- mat hiukset puolestaan mielen sekaisuutta, jota hatulla halutaan peittää. BEHM esiintyy lähtö- kohtaisesti aina hattu, baskeri, päässään, minkä voi tulkita tukevan piiloutumisen tematiikkaa. Erittelin luvussa 1.1, kuinka albumin kansikuvalla on usein tärkeä tehtävä albumin kokonais- tulkinnan kannalta. Draaman kaari viehättää -albumin kansikuva (LIITE XI, kuva 2) ilmen- tää piiloutumisen ja paljastumisen tematiikkaa konkreettisesti. Kuvan etualalla on repaleinen valkoinen paperi, jonka raosta avautuu kivinen maisema. Tämän maiseman edustalla on mus- tiin pukeutunut hattupäinen BEHM. Paperin voi ajatella ilmentävän esimerkiksi kappaleiden sanoituksissa käsiteltävää verhoa (AH, LIITE VI; MVM, LIITE II) tai toisaalta konkreettisesti sitä paperia, johon retorinen minä kappaleiden tekstit luo. Tekstien takaa paljastuu ne esittävä hahmo, mimeettinen minä. Toisaalta kuvan voi tulkita ilmentävän myös tilannetta, jossa kaik- kien tekstien takaa paljastuu Behm itse. Tämä vahvistaa albumin tekstien tekijälähtöisyyttä. Kansikuvan revenneen paperin voi tulkita myös ilmentävän minän halua tulla nähdyksi (LIITE XI, kuva 2). Vaikka albumin puhuja pyrkii pitkälti teksteissä piiloutumaan ulkomaail- malta, tahtoo se pohjimmiltaan tulla nähdyksi. Tämä luo albumin tematiikkaan ristiriitai- suutta. Nähdyksi tulemisen halu korostuu albumin ensimmäisen kappaleen viimeisissä sä- keissä: en lähelleni päästä ja siitä johtuukin kukaan ei voi tuntea mua päästä varpaisiin mut yli kaiken haluisin et joku tuntis mut päästä varpaisiin (PV, LIITE VI) 18 Puhuja elää ristiriidassa, päästääkö lähelleen toisen ihmisen vai onko päästämättä tätä ollen- kaan lähelleen. Hän haluaisi, että hänet tunnetaan, muttei uskalla paljastaa itseään kokonaan kenellekään. Paljastamattomuus ajaa puhujan yksinäisyyteen, mutta toisaalta itsensä suojaa- minen ulkomaailmalta suojaa häpeältä. Ihminen häpeää usein sellaisen ihmisen edessä, jonka mielipiteellä on tälle merkitys. Ahmed korostaa, kuinka ”häpeä vaatii todistajan” ja kuinka häpeää välttelevä ihminen välttelee usein myös sosiaalisia tilanteita. Toisaalta, mikäli toista ihmistä ei ole saatavilla, häpeä löytää keinot tulla esiin – jos ei kenenkään muun, niin loppu- peleissä itsensä edessä. (Ahmed 2018, 137–139.) Viime kädessä häpeä tapahtuu kuitenkin suhteessa toisiin ihmisiin. Albumin sanoitusten puhuja tahtoo minimoida häpeäänsä piiloutu- malla, vaikka oikeasti toivoisi tulevansa nähdyksi. 3.3 Nukkuminen ja unet Puhuja käsittelee albumin teksteissä paljon nukkumista – milloin minä tahtoo vaipua uneen, milloin paeta hereillä oloa ja milloin elää unien todellisuudessa. Koska häpeässä kyse on pii- loutumisesta ja paljastumisesta, unessa olon nauttimisen voi ymmärtää puhujan mielty- mykseksi paeta todellisuutta. Unessa kukaan ei määritä elämän rajoja, tuomitse tai arvioi. Nukkuessa voi olla samaan aikaan ei-missään ja kaikkialla. Albumin viides kappale kantaa nimeä ”Unia”, ja se punoo yhteen nukkumisen ja häpeän teemat. Kappale alkaa säkein ”mun unessani ei oo paikkaa, ei oo aikaa / tapahtuu kaikki muttei mitään samaan aikaan”. Säkeet korostavat, kuinka unten maailma ei noudata todellisen maailman lakeja. Koska unten maail- massa tapahtumilla, ajalla ja paikalla ei ole merkitystä, ei siellä myöskään päde kokemuksiin ja olemiseen liittyvät normit. Tosimaailmassa häpeää kokeva puhuja ei välttämättä joudu hä- peää aiheuttaviin tilanteisiin nukkuessaan. Puhuja pakeneekin ”Yhtä vaille kaksi” -kappaleen aloitussäkeissä esittämäänsä ”en oikein osaa olla täälläkään / ei mitään sopivaa oo päälläkään” -kokemusmaailmaa uniinsa: viime yönä siihen havahduin voin olla aivan kuka vaan vieraan kasvot omilleni puin mut ne on unia vaan (”Unia”, LIITE V) Puhuja tiedostaa mahdollisuuden ”olla aivan kuka vaan” vain hetkelliseksi, koska kyseessä on ”vaan” uni. Tämä ei kuitenkaan haittaa puhujaa, sillä unet mahdollistavat jatkuvaa häpeää 19 tosimaailmassa kokevalle minälle pakopaikan ja piilon. Pakopaikan tarve korostuu myös ”Minä vai maailma” -kappaleessa: ja tällaisina päivinä en haluis olla hereillä (MVM, LIITE II) Edellä olevien säkeiden ”tällaisina päivinä” voi nähdä viittaavan päiviin, joina puhuja on vä- synyt tai kyllästynyt elämäänsä tosimaailmassa, mahdollisesti häpeänsä takia. Näin ollen pu- huja haluaa jotain muuta kuin olla hereillä – vaipua uneen. Hetkittäin unen tarve tuntuu puhu- jalle elinehdolta. ”Yhtä vaille kaksi” -kappaleen säe ”lähden kotiin mut jos uni ei vaan tuu- kaan” esittää tilanteen, jossa puhuja pelkää uneen pääsemättömyyttä. Kyseisen säkeen voi tul- kita ilmentävän puhujan pelkoa tilanteesta, jossa tämän pääsy omaan pakopaikkaansa on esty- nyt ja puhuja joutuu jäämään valveille häpeänsä äärelle. Unessa viihtyminen korostuu myös ”Tivolit”-kappaleen ensimmäisessä säkeessä ”hei älä he- rätä, pidä mua niin / kuin et ikinä ikinä ikinä päästäisi irti”. Kappaleessa puhuja tahtoo viedä runon sinän jonnekin, jossa ”tivolit ei vaihda paikkaa”. Tivolin, paikkaansa usein vaihtavan pienen huvipuiston, voi tulkita hetkellisen ilon ja onnen symbolina, mutta puhuja tahtoisi paikkaan, jossa onni ja ilo ovat pysyviä. Puhuja painottaa, kuinka ”ei epävarmuus ois meidän tiellä / siellä tivolit ei vaihda paikkaa”. Häpeäkontekstissa kyseiset säkeet voi tulkita siten, että puhujan häpeä ja epävarmuus itsestään heijastuu ihmissuhteisiin. Puhuja haluaa pysyä unessa, olla heräämättä, sillä unten maailmassa tämän ja sinän väliin ei mahdu häpeää. 3.4 Draaman kaari Koska Behmin albumi kantaa nimeä Draaman kaari viehättää, sen kappaleet voi asettaa mie- likuvallisesti draaman kaarelle. Kaari voidaan jakaa seuraaviin osiin: alkuasetelma, tilanteen kärjistyminen, huippukohta ja lopetus (Karhumäki & Kouki 2016, 111). Tutkimani draaman kaaren alussa on tilanne, jossa puhuja ei päästä ketään lähelleen, mutta toivoo jonkun tuntevan hänet ”päästä varpaisiin” (PV, LIITE I). Tämän jälkeen puhuja potee ahdistusta minuudestaan ja miettii, ”kumpi ensin sekoaa / minä vai maailma” (MVM, LIITE II). Sekoamisen pelon jäl- keen ”Yhtä vaille kaksi” ja ”Lupaan” kappaleet syventävät puhujan suhdetta itseensä ja epä- varmuuksiinsa. Huippukohdan kohdalla ovat kappaleet ”Unia” ja ”Apokalyptinen Häpeä”. Tämän voi tulkita ilmentävän sitä, kuinka albumin ytimessä oleva häpeä liittyy uneen ja unessa olemiseen. Näiden jälkeen albumin tematiikka laskeutuu loppua kohden sellaisen elä- män äärelle, jossa häpeä ei enää vaivaa puhujaa niin kokonaisvaltaisesti kuin albumin 20 alkupuolella. ”Frida” sijoittuu kymmenen kappaleen albumin kokonaisuudessa seitsemän- neksi. Sitä seuraavat kappaleet ”Riipun”, ”Tivolit” ja ”Hei rakas”, joiden häpeätematiikka on alkupuolen kappaleita häilyvämpi. Huippukohdan jälkeiset kappaleet voi kaikki tulkita hä- peän voittamisen ja hyväksymisen kontekstissa: ”Frida”-kappaleessa puhuja kokee ensim- mäistä kertaa olevansa häpeää vahvempi. ”Riipun”-kappaleessa puhuja tiedostaa olevansa riippuvainen häpeästä, minkä vuoksi ”Tivolit”-kappaleessa puhuja kaipaa elämään ilman hä- peää. ”Hei rakas” kappale päättää draaman kaaren. ”Frida”-kappaleen teksti poikkeaa kaikkein eniten muiden tekstien häpeätematiikasta. Kysei- nen sanoitus on lähtökohtaisesti luettavissa parisuhdekontekstissa, mutta syvemmällä tasolla siitäkin löytyy mahdollisuus häpeäkeskeiseen tulkintaan. välillä kun on pimeetä mä meinaan eksyä kun et pidäkään mua kädestä muistinko valaista sun varjot talosta jonka ovista sä et enää vaan voi kulkea (”Frida”, LIITE VII) Kyseisen katkelman puheen kohteena voi tulkita olevan ihmisen sijaan häpeä, josta puhuja on vihdoin päässyt irti. Puhuja kokee olevansa vaarassa eksyä, kun häpeä ei ohjaa tämän elämää. Tämä korostaa, kuinka puhuja on tottunut häpeäänsä ja ottanut sen osaksi itseään. Ilman hä- peää puhuja ei oikeastaan tiedä kuka on. Minä puhuu katkelmassa myös talosta, johon häpe- ällä ei ole enää asiaa. Kyseisestä talosta on siivottu pois häpeän aiheuttamat varjot. Varjojen voi tulkita symboloivan esimerkiksi traumaa tai muita vaikeita muistoja. Talon voi tulkita ole- van puhujan koti tai vertauskuvallisesti pää ja mieli, josta minä on vihdoin saanut lakaistua häpeän pois. ”Fridan” kontekstissa puhuja ei alistu häpeälle, kuten albumin aiemmissa kappa- leissa. […] mä en tuu koristaa sun seinää milloinkaan nyt joku toinen saa sokeana seuraa sua ja niin kai välillä pitää vähän särkyä niin askeleet on varmemmat kun taas tanssii ehjänä 21 (”Frida”, LIITE VIII) Osana suurempaa kokonaisuutta, teksti valaa toivoa puhujan eloon ja olemiseen. ”Fridasta” voi tulkita muista kappaleista poiketen, että puhuja on vihdoin päässyt häpeästään eroon. Etenkin säkeet ”ja niin kai välillä / pitää vähän särkyä / niin askeleet on varmemmat / kun taas tanssii ehjänä” korostavat puhujan objektiivista tarkastelutapaa omaan tilanteeseensa. Häpeä on historiaa tai sen kanssa on opittu elämään. Kappaleen nimi ”Frida” viittaa meksikolaistai- teilijaan Frida Kahloon, joka maalasi uransa aikana pääosin omakuvia vaikeista ja kärsimyk- sellisistä aiheista (Yrttiaho, 12.2.2022). Tämä tukee Behmin albumin tematiikkaa, jossa mi- nuus on kaiken häpeän ja tuskan ytimessä. Myös albumin viimeisen ”Hei rakas” -kappaleen voi tulkita ”Fridan” tavoin siten, että puheen kohteena toimii ihmisen sijaan häpeä: hei rakas kerro mulle mikä on tää tunne kun ei tunnu jaloissani maa voisin tehdä kodin kauniin tai laulustani valmiin mut ilman sua ne ois sointuja vaan (HR, LIITE X) Puhuja puhuttelee häpeää rakkaaksi. Tämä korostaa tulkintaa siitä, että puhuja pitää häpeää lähimmäisenään. ”Voisin tehdä […] / tai laulustani valmiin / mut ilman sua ne ois sointuja vaan” säkeet voi tulkita tietynlaiseksi metatekstiksi. Mikäli häpeää ei olisi, retorisella minällä, ei olisi ollut sisältöä laulujen teksteihin. Häpeä on siis tärkeä osa runojen minän minuutta, ja se luo albumista ehtymättömän kokonaisuuden. Draaman kaari viehättää -albumin puhuja kulkee häpeänsä kanssa albumin pituisen matkan minusta maailmaan ja päästä varpaisiin. 22 4 Lopuksi Tutkielmani keskittyi Behmin Draaman kaari viehättää -albumin sanoitusten temaattiseen analyysiin. Analyysini perustana oli tulkita sanoitusten puhetta ja puhujaa. Tulkitsin puhujan olevan sama jokaisen kappaleen kohdalla, ja näin ollen albumikokonaisuuden ilmentävän yh- den ja saman puhujan kokemusmaailmaa. Albumin kaikki kymmenen kappaletta tarjosivat jo- kainen omanlaisensa, mutta pohjimmiltaan yhtenevän väylän päästä käsiksi albumin kirjoitta- neen minän ajatusmaailmaan. Erilaisten puhujien erottelu tuotti tutkielman edetessä hanka- luuksia, sillä tekijän ääni kaikui teoksen taustalla vahvana. Tutkielmani myötä havaitsin, kuinka laululyriikassa mimeettinen ja retorinen minä saavat konkreettiset ja ruumiilliset il- mentymät laulun kirjoittajasta ja sen esittäjästä. Tämä kuitenkin saattaa hankaloittaa erilaisten puhetasojen erittelyä, sillä usein fyysisen ja fiktiivisen tekijän osuudet nivoutuvat yhteen te- osta analysoidessa. Keskityin tutkielmassani siihen, miten häpeä ilmenee albumin teksteissä. Erittelin sitä sano- jen, puhumisen ja puhumattomuuden, piiloutumisen ja paljastumisen sekä nukkumisen ja unien konteksteissa. Mitä syvemmälle tutkielman edetessä kappaleiden sanoituksiin paneu- duin, sitä enemmän löysin niistä jokaisesta häpeään kytkeytyviä elementtejä. Tutkielmani al- kupisteessä moni albumin kappaleista tuntui häpeäkontekstista irrallisilta, mutta analyysin sy- ventyessä jokainen albumin kappale löysi paikkansa puhujan ja häpeän välisen tarinan, draa- man kaaren, palikkana. Löysin kappaleista toisiaan tukevia elementtejä, kuten koti-topoksen, verhot sekä erilaiset rajat minuuden ja maailman välillä. Jokainen elementeistä toistui vähin- tään kahdessa albumin kappaleessa, mikä loi yhtenevyyttä kappaleiden välille. Tarkastelin tutkielmassani, kuinka joidenkin kappaleiden yhteydessä puheen kohteena, sinänä, voi nähdä ihmisen sijasta häpeän. Tämä oli yksi keskeisimpiä avaimia siihen, miten moniulot- teisia Behmin sanoitukset ovat. Erilaiset tulkinnat ja niille perusteluiden löytäminen tekstistä ovat osa lyriikan tutkimuksen ydintä. Vaikka albumin sanoituksia olisi voinut lukea myös muissa konteksteissa, häpeä oli tutkielman alkupisteestä lähtien tulkintani perusteella albumin keskeisin ja kantavin teema. Albumikokonaisuuden päättävät säkeet punovat yhteen koko al- bumin läpi leikanneen tematiikan. Viimeinen säe ”mut ilman sua ne ois sointuja vaan” (HR, LIITE X) painottaa, kuinka häpeä tekee albumista kokonaisuuden. Ilman häpeää Behmin al- bumin laulut olisivat pelkkiä sointuja vailla tarinaa. 23 Lähteet Behm, Rita 2020: Draaman kaari viehättää. Helsinki: Warner Music Finland. Ahmed, Sara 2018: Tunteiden kulttuuripolitiikka. Suomentanut Halttunen-Riikonen, Elina. Tampere: niin & näin. Alkuperäisteos Cultural Politics of Emotion. 2004. Emma Gaala: ”Näin syntyi Emmat”. Saatavilla: https://emmagaala.fi/nain-syntyi-emmat/ [vii- tattu: 8.1.2025] Haapala, Vesa 2005: Kaipaus ja kielto. Edith Södergranin Dikter-kokoelman poetiikkaa. Hel- sinki: SKS. Hartikainen, Ville 25.10.2024: ”Onnellisempi kuin koskaan?”. Helsingin Sanomat. Saatavilla: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010753329.html [viitattu: 25.10.2024] Kainulainen, Siru & Parente-Čapková, Viola 2011: ”Häpeän latautunut toiminta. Esipuhe.” Teoksessa: Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä. Toim. Siru Kainulainen ja Viola Parente-Čapková. Turku: Utukirjat, 6–21. Karhumäki, Johanna & Kouki, Elina 2016: Jukola. Suomen kieli ja kirjallisuus. Tekstioppi. Helsinki: SanomaPro, 111. Kielitoimiston sanakirja 2024: ”häpeä”. Saatavilla: https://www.kielitoimistonsa- nakirja.fi/#/häpeä?searchMode=all [viitattu: 10.9.2024] Kielitoimiston sanakirja 2024: ”eliitti”. Saatavilla: https://www.kielitoimistonsa- nakirja.fi/#/eliitti?searchMode=all [viitattu: 22.1.2025] Lehikoinen, Tiina 2007: Runo puheena ja runon puhujat. ”En jaksa nauramatta katsoa sinua”. Teoksessa Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Toim. Siru Kainulainen, Kaisu Kesonen & Karoliina Lummaa. Tampere: Vastapaino, 213–237. Lummaa, Karoliina 2007: ”Aihe, motiivi, teema ja topos. Miksi runossa kuvataan kukkaa?” Teoksessa Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Toim. Siru Kainulainen, Kaisu Kesonen & Karoliina Lummaa. Tampere: Vastapaino, 41–63. Ratia, Taina 2007: Runon kuvakielisyyden ulottuvuudet. ”Niin kuin äärimmäistä olisi kut- suttu”. Teoksessa Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Toim. Siru Kainulainen, Kaisu Kesonen & Karoliina Lummaa. Tampere: Vastapaino, 121–143. Steinby Liisa & Tanskanen Katri 2013: ”Johdanto: Draama, teatteriesitys, teatteri instituu- tiona”. Teoksessa Johdatus kirjallisuusanalyysiin. Toim. Aino Mäkikalli & Liisa Steinby. Helsinki: SKS, 255. 24 Suomela, Susanna 2001: ”Teemasta ja sen tutkimuksesta”. Teoksessa Kirjallisuudentutkimuk- sen peruskäsitteitä. Toim. Outi Alanko & Tiina Käkelä-Puumala. Helsinki: SKS, 141– 162. Yrttiaho, Tuomo 12.2.2022: ”Dokumentti Frida Kahlosta korostaa meksikolaistaiteilijan edis- tyksellisyyttä: maalausten aiheiksi kelpaisivat niin keskenmeno kuin rajat haastava su- kupuoli-identiteetti” Helsingin Sanomat. Saatavilla: https://www.hs.fi/kulttuuri/art- 2000008606057.html [viitattu: 21.2.2025] Vanha-Majamaa, Anton 2.10.2020: ”Kasvot lauluille” Yle. https://yle.fi/aihe/a/20-304956 [viitattu: 4.3.2025] Vilkuna, Maria et al. 2008: ”§ 914 Pronominisubjektin ilmipanon vaihtelu”. Verkkosivulla Ison suomen kieliopin verkkoversio. Saatavilla: http://scripta.kotus.fi/visk [viitattu: 8.12.2024] 25 Liitteet LIITTEET I–X (Behm, 2020) LIITE I. Päästä varpaisiin LIITE II. Minä vai maailma 26 LIITE III. Yhtä vaille kaksi LIITE IV. Lupaan 27 LIITE V. Unia LIITE VI. Apokalyptinen Häpeä 28 LIITE VII. Frida LIITE VIII. Riipun 29 LIITE IX. Tivolit LIITE X. Hei rakas 30 LIITE XI. Draaman kaari viehättää -albumin kappalelista ja kansikuva Kuva 1: Draaman kaari viehättää -albumin kappalelista Lähde: Kuvakaappaus Spotify-palvelusta https://open.spotify.com/album/2y7VeG13zC99aXEDF60IgJ [otettu: 5.3.2025] 31 Kuva 2: Pietari Purovaara (2020) Lähde: Kuvakaappaus Warner Music Finland -levy-yhtiön Instagram-tilillä @warnermusicfi 4.11.2021 julkaistusta kuvasta. https://www.instagram.com/p/CV20-hpKHe2/ [otettu 6.3.2025]