Saksan an-prepositioilmausten suomenkieliset käännösvastineet ajan ja paikan ilmauksissa Mira Kreivilä Pro gradu -tutkielma Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, suomen kieli Kieli- ja käännöstieteiden laitos Turun yliopisto Marraskuu 2020 1 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä. 2 TURUN YLIOPISTO Kieli- ja käännöstieteiden laitos / Humanistinen tiedekunta MIRA KREIVILÄ: Saksan an-prepositioilmausten suomenkieliset käännösvastineet ajan ja paikan ilmauksissa Pro gradu -tutkielma, 53 s. Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, suomen kieli Syyskuu 2020 – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – Tutkin pro gradu -työssäni saksan an-prepositioilmausten kääntymistä suomen kieleen ajan ja paikan ilmauksissa. Aineslähteinä tutkimuksessa olivat Jenny Erpenbeckin romaani ”Gehen, ging, gegangen” (2015) ja sen suomennos ”Mennä, meni, mennyt” (2019, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen). Aineistossa oli 268 an-preposition sisältävää ajan tai paikan ilmausta. Tutkimuksessa tarkastelin, millaisia käännösvastineita ajan ja paikan ilmausten sisältäneiden an-ilmausten käännösvastineet saivat. Ajanilmauksia oli niukasti enemmän kuin paikanilmauksia, ja niiden käännösvastineissa korostuivat viikonpäiväilmaukset ja vuorokaudenajat. Yleisimpiä sijamuotoja näiden ilmausten käännösvastineissa olivat essiivi ja adessiivi. Essiiviä esiintyi viikonpäivien yhteydessä ja adessiivia vuorokaudenaikojen yhteydessä. Paikanilmauksissa oli selkeästi enemmän jossakin olemista ilmaisevia lausekkeita kuin jonnekin siirtymistä ilmaisevia. Kun Saksassa ilmaistaan liikkumista johonkin sijaintiin, käytetään yleensä akkusatiivia. Kun ollaan jossain sijainnissa, sijamuoto on datiivi. Jossakin sijaitsemista ilmaisevia ilmauksia aineistossa ja niin ikään käännösvastineissa oli huomattavasti enemmän kuin sijaintiin siirtymistä ilmaisevia ilmauksia. Käännösvastineiden sijamuodoissa oli enemmän variaatiota kuin ajanilmausten käännösvastineiden sijoissa. Paikanilmausten käännösvastineiden sijoissa esiintyi taajaan adessiivia, inessiiviä ja illatiivia. Yleisin adpositiorakenne käännösvastineissa oli ääressä-adposition sisältänyt ilmaus. Yksi keskeinen havainto aineiston pohjalta oli, että an-prepositio ilmaisee jonkin lähellä sijaitsemista eikä ota kantaa suoraan siihen, missä kohde tarkalleen ottaen sijaitsee. Tätä havainnollisti se, että an- prepositio oli saanut käännösvastineeksi sekä vastineen edessä että takana. Asiasanat: käännöskieli, käännössuomi, saksan kieli, paikallissijat 1 Sisällys 1. JOHDANTO 1.1. Tutkimusaihe ja –aineisto 2 1.2. Tutkimuksen tarve ja aiempi tutkimus 3 1.3. Tutkimusmenetelmät, -kysymykset ja tutkielman rakenne 5 2. AN-PREPOSITION KÄYTTÖ 2.1. An saksan kieliopissa 7 2.2. Vaihtoprepositiot 10 2.3. An rektioissa 11 3. KONTRASTIIVINEN LINGVISTIIKKA JA KÄÄNNÖSSUOMI 3.1. Kontrastiivinen lingvistiikka ja käännöstutkimus 13 3.1.1. Kääntämisestä 13 3.1.2. Käännösten tutkimisesta 16 3.2. Aiempaa tutkimusta käännössuomen erityispiirteistä 17 4. AN-PREPOSITION SUOMENKIELISET KÄÄNNÖSVASTINEET AJAN JA PAIKAN ILMAUKSISSA 4.1. An ja ajanilmaukset 20 4.1.1. An ja erilaisten ajanilmausten käännösvastineet 20 4.1.2. Ajanilmausten käännösvastineissa käytetyt sijamuodot 27 4.2. An ja paikanilmaukset 29 4.2.1. An ja erilaisten paikanilmausten käännösvastineet 29 4.2.2. Paikanilmausten käännösvastineiden sijamuodot ja adpositiorakenteet 35 4.3. An ja sijamuotojen vaihtoehtoisuus 41 LOPUKSI LÄHTEET 2 1. JOHDANTO 1.1. Tutkimusaihe ja -aineisto Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen saksan kielen an-prepositioilmausten suomenkielisiä käännösvastineita ajan ja paikan ilmauksissa. Aineslähteenä toimii kaunokirjallinen teos, saksalaisen Jenny Erpenbeckin romaani ”Gehen, ging, gegangen” (suomeksi julkaistu nimellä ”Mennä, meni, mennyt”). Romaanin on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, ja sen on julkaissut suomeksi kustannusosakeyhtiö Tammi Keltaisessa kirjastossa vuonna 2019. Saksassa romaani ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2015 Knaus Verlagin kustantamana. Tavoitteena tutkimuksessa on osoittaa, miten an-preposition sisältävät ajan ja paikan ilmaukset kääntyvät suomeen, mitä sijamuotoja tai mitä adpositiorakenteita käännösvastineissa on käytetty ja millaisia mahdollisia luovia käännösratkaisuja kääntäjä on käyttänyt. Aiheen valintaan vaikutti merkittävästi oma suuri kiinnostukseni käännöskieleen. Olen aiemmin opiskellut saksan kieltä pääaineenani kääntämisen ja tulkkauksen linjalla. Aiemman taustani vuoksi halusin ottaa juuri saksasta suomeen käännetyt tekstit lähempään tarkasteluun. Valitsin aineslähteeksi Erpenbeckin romaanin ”Gehen, ging, gegangen”, koska kyseinen romaani edustaa saksankielistä nykykirjallisuutta ja on vasta suomennettu, siispä romaanin kieli on nyky-yleiskieltä sikäli kuin kääntäjä noudattaa kielen normeja. Lisäksi romaanista oli mahdollista saada riittävän kattava aineisto (suomenkielisen painoksen pituus on 413 sivua, saksankielisen 327). Aineisto käsittää kaikkiaan 268 aikaa tai paikkaa ilmaisevaa an-ilmausta. ”Gehen, ging, gegangen” kertoo saksalaisesta emeritusprofessorista Richardista, joka eläkepäivillään kiinnostuu nälkälakkoilevien afrikkalaisten pakolaisten motiiveista ja heidän tarinoistaan ja päätyy tutustumaan heihin ja muihin Berliinissä majaileviin pakolaisiin. Romaani on kaukana viihteellisestä juoniromaanista, ja se keskittyykin vahvasti ihmisten tavallisen arjen sekä ihmisten mielenliikkeiden kuvaamiseen. Romaani ei olisi julkaisuhetkellään voinut olla ajankohtaisempi: alkuteos ”Gehen, ging, gegangen” julkaistiin Saksassa ensimmäisen kerran samana syksynä, jona Eurooppa koki niin kutsutun pakolaiskriisin. 3 Kaikista saksan prepositioista valitsin tarkasteltavaksi juuri an-preposition siitä syystä, että an on verrattain varsin monikäyttöinen prepositio. Erityisesti valintaan vaikutti se, että an lukeutuu niin kutsuttuihin vaihtoprepositioihin. Käsittelen vaihtoprepositioita tarkemmin luvussa 2.2. Lyhyesti ilmaistuna kaksi erilaista substantiivilauseketta, akkusatiivi- ja datiivimuotoiset substantiivilausekkeet, toimivat vaihtoprepositioiden täydennyksinä (ks. esim. Duden Grammatik 2009: 608). Siten vaihtoprepositioiden käyttö on monipuolisempaa sellaiseen prepositioon nähden, joka toimii ainoastaan yhdessä sijamuodossa. Tällaisia prepositioita ovat esimerkiksi bei ja mit, jotka ottavat vain datiivimuotoisen täydennyksen (ks. esim. Duden Grammatik 2009: 610–611). Näiden prepositioiden käyttö onkin rajatumpaa. Halusin ottaa lähempään tarkasteluun, missä määrin vaihtopreposition kääntyminen suomeen noudattaa vaihtopreposition käytön perussääntöä: akkusatiivia käytetään jonnekin liikkumisen, datiivia jossakin olemisen ilmaisemiseen. Tutkin myös, miten tämä näkyy käännösvastineiden sijamuototaivutuksissa. An-prepositio on yleinen myös monissa muissa kuin ajan ja paikan ilmauksissa, kuten superlatiiveissa, kun superlatiivi on predikatiivina. Lisäksi an-prepositio on yleinen rektioissa. Päädyin kuitenkin tarkastelemaan juuri ajan ja paikan ilmauksia, koska ne ovat helposti jaoteltavissa omiksi semanttisiksi ryhmikseen ja ovat käytössä yleisiä. Esimerkiksi rektiot ja superlatiivit ovat syntaksin kannalta erilaisia kuin ajan ja paikan ilmaukset. Rektiot esimerkiksi ovat riippuvaisia verbeistä, eikä semantiikka vaikuta niiden valintaan. 1.2. Tutkimuksen tarve ja aiempi tutkimus Käännöskieltä on tärkeää tutkia, sillä me olemme tekemisissä käännettyjen tekstien kanssa päivittäin, ja käännöstekstit ovat lähtemätön osa kielenkäyttäjän arkea – niihin törmää televisiota katsellessa tai vaikkapa käyttöohjetta lukiessa. Käännösten kautta tutustumme vieraisiin kulttuureihin, ja käännöstekstien kanssa tekemisissä oleminen johtaa myös siihen, että omat tapamme käyttää kieltä ovat muutoksen alla (Hiidenmaa 2003: 102). Jarmo Jantusen (2004: 226) näkemyksen mukaan suomennosten suomi on niin keskeinen osa arkeamme, että sitä voidaan pitää itseisarvoisena tutkimuskohteena. Iso osa käännösteksteistä on käännetty suomeen englannista. Samoin aiempi tutkimus käännöskielestä on kohdistunut usein englannin kieleen ja englannista käännettyihin teksteihin, ja saksan kielestä käännettyjen tekstien tutkimusta on olemassa vähemmän. 4 Saksan kielen prepositioiden kääntymistä suomeen on ylipäätään tutkittu melko vähän. Marika Rintala on tehnyt pro gradussaan (2001) kontrastiivista analyysia Erich Maria Remarquen romaanin ”Im Westen nichts Neues” (1929) pohjalta (Suomessa julkaistu ensi kertaa heti vuonna 1929 nimellä ”Länsirintamalta ei mitään uutta”, suomentanut Armas Hämäläinen). Rintala on tarkastellut romaanista mit-prepositiolausekkeita ja niiden käännösvastineita. Tutkimuksessaan hän on jakanut mit-lausekkeiden käännösvastineet seitsemään ryhmään. Näihin ryhmiin kuuluivat modaalista, partitiivista, resiprookkista, temporaalista, inklusiivista tai relatiivista suhdetta ilmaisevat lausekkeet. Modaalinen ryhmä jakautui kolmeen alaryhmään, jotka olivat instrumentaalinen, komitatiivinen ja tapaa ilmaiseva. Seitsemäs luokka olivat rektiotapaukset. Instrumentaalisen lausekeryhmän käännösvastineita olivat kanssa-postpositiolausekkeet, komitatiivi tai alistussuhteen rikkova käännöstapa, joissakin tapauksissa modaalirakenne tai adessiivi. Partitiivista suhdetta ilmaisevia mit- lausekkeita vastasi melko usein relatiivilause tai alistussuhteen rikkovat käännöstavat tai komitatiivi. Resiprookkisessa ryhmässä käännösvastineisiin kuului kanssa-postpositiorakenne, temporaaliseen ryhmään ajanmääre, inklusiiviseen ryhmään yhdyssanan määriteosa ja relatiiviseen datiiviadverbiaali. Rintala totesi tutkimuksessaan muun muassa, että mit-lausekkeen käännösten yhteydessä on käytetty melko taajaan komitatiivia, joka kuitenkin on suomen kielessä melko harvinainen sija. Yleinen käännösvastine mit-prepositiolle on postpositio kanssa. (Rintala 2001: 82– 86) Prepositioiden kääntymistä suomeen kaunokirjallisuudessa on tutkinut niin ikään Marja-Leena Kinnunen vuonna 1976 valmistuneessa pro gradussaan. Siinä hän on tarkastellut saksan kielen prepositioilmausten käännösvastineita Heinrich Böllin vuonna 1953 julkaistun romaanin ”Und sagte kein einziges Wort” käännöksessä, joka ilmestyi suomeksi ensi kertaa vuonna 1954 Kristiina Kivivuoren suomennoksena. Romaanissa esiintyvät prepositioilmaukset Kinnunen on jakanut seuraaviin ryhmiin: prepositioadverbiaalit, prepositio-objektit ja prepositioattribuutit, joista prepositioadverbiaalit oli selkeästi merkittävin ryhmä. Ne Kinnunen oli jakanut lokaalisiin, temporaalisiin, modaalisiin ja kausaalisiin. Noin puolet temporaalisista, modaalisista ja kausaalisista prepositiomääritteistä oli käännetty suomeen jollakin sijamuotoadverbiaalilla. Myös prepositio- ja postpositioilmaukset olivat käännösratkaisuissa yleisiä. Prepositio-objekteista suurin osa oli aktiivisen predikaattiverbin määritteitä, ja kuten voi ennakoida, suurin osa niiden käännösvastineista objekteja. Prepositioattribuuteista suurin osa oli genetiiviattribuuttien kiertoilmauksia. Tämän ryhmän jälkeen tulivat adverbin attribuutit, sitten lokaaliset attribuutit ja lopulta ryhmä, jossa nominiin on liittynyt ominaisuutta ilmaiseva attribuutti. Vajaa kolmannes käännösvastineista lukeutui kuitenkin niin sanottuihin muihin käännöksiin. (Kinnunen 1976: 75) 5 1.3. Tutkimusmenetelmä, -kysymykset ja tutkielman rakenne Tutkimukseni lukeutuu kontrastiivisen lingvistiikan piiriin. Metodina tutkimuksessa on kontrastiivinen analyysi. Seija Tiisala (1997: 8) kiteyttää kontrastiivisen analyysin seuraavasti: Kontrastiivinen analyysi on kahden tai useamman kielen kaikilla kielen eri tasoilla saman kielioppimallin mukaan tapahtuvaa systemaattista vertailua, jossa tarkastellaan kielten välisiä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Kontrastiivinen analyysi luetaan usein osaksi soveltavaa kielitiedettä, johon myös käännöstutkimus kuuluu (Härmä 1997: 133). Analyysissa osoitetaan, millaiset rakenteet vastaavat kielissä tehtäviltään toisiaan (Tommola 1997: 36). Kari Sajavaaran mukaan perinteinen kontrastiivinen analyysi on prosessi, jossa vertaillaan lähtökielen kategoriaa kohdekielen vastaavaan kategoriaan. Vertailussa keskenään voivat olla esimerkiksi suomen ja englannin genetiivirakenteet. Tällöin kohdekielen kategorioille haetaan vastineet lähtökielestä, esimerkiksi juuri englannin genetiivin vastineet suomesta. Tästä päästään vertailemaan kielten sääntöjärjestelmiä. (Sajavaara 1980: 206) Tiisalan mukaan keskeinen kysymys kontrastiivisen analyysin yhteydessä on kielten vertailtavuus. Onko vertailu kahden rakenteellisesti kaukana toisistaan olevan kielen välillä mielekästä, saati mahdollista? Keskeinen käsite kontrastiivisessa analyysissa onkin käännösekvivalenssi. Käännösekvivalenssilla tarkoitetaan käännöksen ja käännösvastineen yksiköiden vastaavuutta. (Tiisala 1997: 9) Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millaisia rakenteita kääntäjä on käyttänyt kääntäessään an-preposition sisältäviä ajanilmauksia? 2. Millaisia rakenteita kääntäjä on käyttänyt kääntäessään an-preposition sisältäviä paikanilmauksia? 3. Kääntyykö an-prepositio suomeen vaihtoprepositioille tyypillisesti siten, että akkusatiivimuodossa an ilmaisee suuntaa ja datiivimuodossa sijaintia? 6 Hypoteesinani esitän, että yleisimpiä sijamuotoja, joita an-prepositioilmausten käännösvastineissa on käytetty, ovat adessiivi ja allatiivi. Tätä ennakoin siksi, että an-prepositiolla on mahdollista ilmaista jonkin ulkopuolella sijaitsemista, aivan kuten suomen ulkopaikallissijoillakin. Yleisimpiin an- prepositioilmausten käännösvastineisiin kuulunevat äärellä- ja luona-tyyppiset adpositiorakenteet. An-preposition kääntyminen suomeen noudatellee vaihtoprepositioiden kääntymisen peruskaavaa ainakin pääosin, mutta poikkeuksiakin luultavasti on. Tarkoituksenani ei ole arvioida käännöksen onnistuneisuutta, mutta panen kyllä merkille, mikäli kääntäjä on tehnyt jollain lailla poikkeavan tai erikoisen käännösratkaisun tai mikäli käännöksestä on esimerkiksi jäänyt jotain pois. Tutkielmani etenee seuraavasti. Luvussa 2. esittelen yleisesti an-preposition käyttöä. Luku 3. käsittelee kääntämistä, käännöskielen tutkimusta ja tutkimusta käännössuomen erityispiirteistä. Luvussa 4. esitän tutkimuksen tulokset. Luvun 4. jälkeen vedän vielä tutkimuksen tuloksia yhteen ja pohdin jatkotutkimuksen mahdollisuuksia. 7 2. An saksan kieliopissa Tässä luvussa esittelen an-preposition käyttöä pääpiirteissään. Luvussa 2.1. esittelen preposition käyttöä normatiivisen kieliopin näkökulmasta. Luvussa 2.2. käsittelen vaihtoprepositioiden käyttöä ja sitä, miten valittu preposition täydennyksen sija vaikuttaa an-prepositioilmausten semantiikkaan. Luku 2.3. käsittelee an-preposition käyttöä erilaisissa rektioissa. Keskeisimpiin lähteisiini kuuluu Duden Grammatik (2009), joka on kattava, yli tuhatsivuinen saksan kielioppiteos. Duden Grammatik esittelee sekä normatiivista kielioppia että puhuttua kieltä. Muita keskeisiä lähteitä ovat Piitulaisen ym. Saksan kielioppi (1998) ja Rekiaron Saksan peruskielioppi (2007). Esimerkkien suomennokset, jotka on merkitty puolilainausmerkein, ovat omiani, samoin tummennukset, joilla olen esimerkkejä selkeyttääkseni korostanut an-ilmauksia ja niiden käännösvastineita. 2.1. An-preposition käyttö An lukeutuu saksan kielen sadan käytetyimmän sanan joukkoon (Duden.de 2020). Teoksen Duden Grammatik (2009: 600) mukaan prepositioista an on neljänneksi yleisin saksan prepositio, ja kaikista saksan prepositioista sitä käytetään 8,8 prosentissa prepositioilmauksia. An on myös melko monikäyttöinen prepositio (ks. esim. Rekiaro 1999: 63–64). Sillä voidaan ilmaista jonkin lähellä olemista, ääressä olemista tai siirtymistä johonkin sijaintiin (Rekiaro 2007: 38). Saksan kielessä on tyypillistä, että painoton artikkeli sulautuu prepositioon. Sulautumista tapahtuu etenkin puhekielessä ja vakiintuneissa ilmauksissa (Rekiaro 2007: 21), mutta myös kirjakielessä sulautuminen on mahdollista (Duden Grammatik 2009: 615). Sulautumisen yhteydessä artikkelista ja prepositiosta muodostuu yksi sana. Artikkeleja, jotka voivat sulautua prepositioon, ovat das (akkusatiivissa) ja der (datiivissa). An dem lyhentyykin hyvin usein muotoon am sekä kirjakielessä että puhekielessä. (Sturmhoefel – Stern 1998: 215) Esimerkki vakiintuneesta ilmauksesta, jossa an dem on sulautunut muotoon am, on vaikkapa am Dienstag, ’tiistaina’ (ei an dem Dienstag) (Rekiaro 2007: 21). An das saattaa toisinaan sulautua muotoon ans, mutta tämä tapahtuu useimmiten vain puhekielessä – kirjakielessäkin tämä muoto on kuitenkin mahdollinen (Duden Grammatik 2009: 615). Tässä artikkelin ja preposition yhteensulaumista seuraavat esimerkit, jotka ovat peräisin Rydéniltä ym. (2003: 174). 8 (1) Tobias setzt sich gern ans Klavier. ’Tobias istuutuu ilomielin pianon ääreen.’ (2) Tobias sitzt gern am Klavier. ’Tobias istuu ilomielin pianon ääressä.’ Prepositiota an käytetään vakiintuneesti ajanilmauksissa, etenkin viikonpäivien yhteydessä tai päivämääriä ilmaistaessa, esimerkiksi am Montag (’maanantaina’) tai am 3. November (’marraskuun kolmantena’). Prepositiolla voidaan ilmaista myös sitä, kun jokin tapahtuu jostakin alkaen. Tässä yhteydessä an-preposition kanssa käytetään von-prepositiota. (Duden.de 2020) Verkko-Duden (2020) antaa näistä esimerkin von Montag an, ’maanantaista alkaen’. Myös jostakin paikasta alkamista voidaan ilmaista von- ja an-preposition yhdistelmällä, Dudenin (2020) esimerkin mukaan von der achten Reihe an, ’kahdeksannesta rivistä alkaen’. Ajanilmausten lisäksi an on yleinen paikanilmauksissa. An-prepositiolla ilmaistaan yleensä jonkin äärellä tai lähellä olemista tai siirtymistä tällaiseen sijaintiin (Rekiaro 2007: 38). Edellä mainittujen käyttötapojen lisäksi an-prepositiota käytetään superlatiivien yhteydessä: kun superlatiivi esiintyy yksinään eli predikatiivina olla-verbin kanssa, siihen liittyy prepositio an, esimerkkinä tästä virke Im Sommer ist Finnland am schönsten (Rekiaro 2007: 39). Piitulainen ym. (1998: 147) esittävät asian näin: Am-muotoa on pakko käyttää silloin, kun ei verrata eri henkilöitä, esineitä tai asioita toisiinsa, vaan saman henkilön, esineen tai asian ominaisuutta eri olosuhteissa, eri aikoina, eri paikoissa. Am-muotoa käytetään myös silloin, kun ilmaistaan tekemisen laatua tai tapaa, esimerkiksi virkkeessä Monika singt am schönsten/am besten (Piitulainen ym. 1998: 147). Vakiintuneita, yleisessä käytössä olevia superlatiivimuotoja ovat esimerkiksi seuraavat: am besten, am schönsten, am liebsten ja am meisten (Duden.de 2020). An-prepositiolla on mahdollista muodostaa suunnilleen-merkitystä ilmaisevia, kuten esimerkissä die Strecke was an 30 Kilometer lang, ’etäisyys on noin 30 kilometriä’. Samankaltaista käyttöä on bis- preposition kanssa: sen ja an-preposition avulla voidaan ilmaista johonkin asti yltämistä ja johonkin asti kestämistä. Esimerkkinä tästä voidaan ottaa virke Das Wasser reichte bis an die Knie (Duden.de 2020), ’vesi ylti polveen asti’. Lisäksi an-prepositiolla voidaan ilmaista jonkin ohi tai jotain pitkin menemistä. Tällöin käytetään yhdessä an-prepositiota, datiivia ja toista prepositiota, joka voi olla entlang ’pitkin’, ’myöten’ tai vorbei, ’ohi’. Esimerkit ovat peräisin Sturmhoeferilta ja Sterniltä. (1998: 221) 9 (3) Wir ruderten am Ufer entlang. ’Me soudimme rantaa myöden.’ (4) Der Bus fuhr an der Jugendherberge vorbei. ’Bussi ajoi nuorisomajoituksen ohi.’ An esiintyy yleisesti myös niin kutsutuissa eriävissä yhdysverbeissä, joissa verbiä taivutetaan ja joissa etuliite siirtyy virkkeen loppuun, esimerkiksi virkkeessä Der Wachposten rief ihn an (Duden.de 2020), jossa on käytetty verbin anrufen imperfektimuotoa ja etuliite an siirtynyt lauseen loppuun. Yleinen etuliitteen an sisältävä eriävä yhdysverbi onkin anrufen ’soittaa (puhelimella)’ ja tämän verbin ohella esimerkiksi anfangen, ’alkaa’. (ks. esim. Duden.de 2020). Koska tässä ei kuitenkaan ole kyse prepositiosta vaan verbiin kuuluvasta etuliitteestä, en käsittele asiaa tämän enempää. Asioista ja esineistä puhuttaessa preposition ja persoona-, relatiivi- tai interrogatiivipronominin sijaan käytetään niin kutsuttua pronominaaliadverbia (Rekiaro 2007: 104). Pronominaaliadverbi muodostetaan tavusta da- ja prepositiosta, esimerkiksi da + von eli davon. Preposition alkaessa vokaalilla väliin lisätään r. (Piitulainen ym. 1998: 167, 188) An-preposition tapauksessa muoto onkin silloin daran (Rekiaro 2007: 103). Pronominaaliadverbista on mahdollista muodostaa myös kysymyslause, jolloin käytetään interrogatiivipronominia wo. Tällöinkin väliin tulee r, koska an- prepositio alkaa vokaalilla. (Duden Grammatik 2009: 579) Rekiaro (2007: 104) antaa seuraavat esimerkit mit-prepositiosta muodostetuista pronominaaliadverbeista: (5) Womit schreibst du? – Mit einem Kuli. ’Millä kirjoitat? – Kuulakärkikynällä.’ (6) Hier ist eine Schere. Damit (ei: mit ihr) lässt sich der Stoff gut schneiden. ’Tässä on sakset. Niillä kangasta voi leikata hyvin.’ Seuraava esimerkki an-prepositiosta muodostetusta pronominaaliadverbista on peräisin Rekiarolta (2007: 104). (7) Ich kann mich daran nicht erinnern. – Woran denn? ’En muista sitä. – Mitä niin?’ 10 Pronominaaliadverbeja käytetään myös korrelaatteina, kun kyse on prepositio-objektista, esimerkiksi virkkeessä Er dachte gar nicht daran – –, ’hän ei ajatellut lainkaan sitä – –’ (Piitulainen ym. 1998: 249). Henkilöstä puhuttaessa pronominaaliadverbeja ei käytetä. Puhekielen idiomeissa pronominaaliadverbi saattaa lyhetä. Daran-pronominaaliadverbi lyheneekin toisinaan muotoon dran. (Rekiaro 2007: 104) Pronominaaliadverbista käytetään toisinaan myös nimitystä prepositioadverbi. Esimerkiksi Duden Grammatik käyttää tätä termiä. (ks. Duden Grammatik 2009: 579). 2.2. Vaihtoprepositiot Prepositiot vaativat tiettyä sijamuotoa. Usein prepositioiden yhteydessä vain yksi sijamuoto on mahdollinen. Esimerkiksi bei ja mit ovat tällaisia vain yhtä sijamuotoa vaativia prepositioita – ne voivat saada ainoastaan datiivin. Kuitenkin on olemassa myös prepositioita, joiden kanssa kaksi eri sijamuotoa ovat mahdollisia. Teos Duden Grammatik esitteleekin prepositiot, joista se käyttää nimitystä die Wechselpräpositionen. (Duden Grammatik 2009: 608) Tässä tutkielmassa käytän tällaisista prepositioista suomennosta vaihtoprepositio. Wechsel merkitsee vaihtoa (Böger ym. 2007: 1013). An-preposition ohella vaihtoprepositioita ovat auf, hinten, in, neben, über, unter, von ja zwischen (Duden Grammatik 2009: 608). Vaihtoprepositioiden perusperiaate siis on, että ne voivat saada kaksi eri sijamuotoa, jotka ovat akkusatiivi ja datiivi. Akkusatiivia käytettäessä ilmaistaan paikanvaihdosta, liikettä tai suuntaa. Akkusatiivia käytettäessä kysyvä pronomini on wohin eli mihin. Datiivilla puolestaan ilmaistaan paikkaa, ja kysyvä pronomini on silloin wo, missä. (Duden Grammatik 2009: 608). Esimerkit 8 ja 9 Rekiarolta (2007: 38) ja esimerkit 10 ja 11 Rydéniltä ym. (2003: 174). (8) Er hängt das Gemälde an die Wand. (mihin?) ’Hän ripustaa maalauksen seinälle.’ (9) Das Gemälde hängt an der Wand. (missä?) ’Maalaus riippuu seinällä.’ (10) Tobias setzt sich gern ans Klavier. (mihin?) ’Tobias istuutuu ilomielin pianon ääreen.’ (11) Tobias sitzt gern am Klavier. (missä?) ’Tobias istuu ilomielin pianon äärellä.’ Olen tummentanut esimerkeistä an-ilmaukset. Esimerkissä 8 maalaus ripustetaan seinälle, jolloin suomen sijamuotona käytetään allatiivia, esimerkissä 9 maalaus roikkuu seinällä, jolloin puolestaan 11 suomen sijamuotona toimii adessiivi. Esimerkeissä 10 ja 11 puolestaan käytetään äärellä- postpositiota, esimerkissä 10 pianon ääreen istuudutaan illatiivissa ja esimerkissä 11 pianon äärellä istutaan adessiivissa. Suomen sijamuotojen käyttöä saksan prepositioilmausten käännöksissä käsittelen luvussa 4.3. Akkusatiivin voi katsoa ilmaisevan tietynlaista muutosta. Datiivilla ilmaistuja asioita taas voidaan pitää muuttumattomina ja ilmaisevan lopullisuutta. Samoin voidaan ajatella, että akkusatiivi ilmaisee abstraktimpia asioita, datiivi taas konkreettisempia. (Duden Grammatik 2009: 609) Kun puhe ei ole tilasta eli kun rakenne ei vastaa kysymyksiin missä tai mihin, on an-preposition yhteydessä käytettävä sijamuoto tavallisesti datiivi (Rekiaro 2007: 38). Datiivia käytetään aina myös silloin, kun vaihtoprepositiolla ilmaistaan aikaa (Piitulainen ym. 1998: 214). Toisinaan on mahdollista käyttää sekä akkusatiivia että datiivia suunnilleen samanmerkityksisissä virkkeissä. Duden Grammatik (2009: 609) tarjoaa esimerkin Die Arbeiter bauten an die Mauer ein Glashaus an, jossa käytetään akkusatiivia Myös an der Mauer, datiivi, olisi Duden Grammatikin mukaan mahdollinen, mutta merkitys pysyy silti suhteellisen samana. 2.3. An rektioissa An on yleinen rektioissa. Sanakirja Duden tarjoaa esimerkkinä verbin rektiosta verbiä sich erinnern (sich an etwas erinnern). Yleinen an on myös esimerkiksi verbin denken rektiossa (an etwas denken). (Duden.de 2020) Prepositiorakenteen ilmaistessa objektisuhdetta ei prepositiolla ole omaa merkitystä, vaan ne ilmaisevat lauseenjäsenten välisiä suhteita, esimerkiksi virkkeessä Ich denke an dich (’ajattelen sinua’). Se, mikä prepositio kulloinkin käyttöön valikoituu, riippuu verbin rektiosta. Oikean rektion valintaan ei ole mitään yleispäteviä sääntöjä, joista oikean rektion voisi päätellä, vaan rektiot on opeteltava ulkoa. (Piitulainen ym. 1997: 151, 208–209) Taulukossa 1 koottuna verbejä, joiden rektiossa on an. Oikeanpuolimmaisessa sarakkeessa mainittu an-preposition yhteydessä käytettävä sijamuoto. Lähteenä Piitulainen ym. (1998: 89). 12 Taulukko 1. An-preposition vaativat verbit saksa suomi sijamuoto denken ajatella akkusatiivi sich erinnern muistaa akkusatiivi glauben uskoa (johonkin) datiivi leiden kärsiä akkusatiivi teil/nehmen osallistua datiivi sterben kuolla (johonkin) datiivi zweifeln epäillä datiivi Verbien ohella myös adjektiiviin voi liittyä eri sijamuodoissa olevia määritteitä, toisinaan prepositioilmauksia. Prepositiokaasusta vaativia an-preposition yhteydessä toimivia adjektiiveja ovat muun muassa interessiert tai schuld. (Piitulainen ym. 1998: 148, 151) Taulukossa 2 on lueteltuna adjektiiveja, joiden rektio on an. Kaikkien näiden kanssa käytetään akkusatiivia. Lähteenä toimii Piitulainen ym. (1998: 151). Taulukko 2. An-preposition vaativat adjektiivit saksa suomi arm köyhä beteiligt osallinen interessiert kiinnostunut schuldig syyllinen 13 3. KONTRASTIIVINEN LINGVISTIIKKA JA KÄÄNNÖSSUOMI 3.1. Kontrastiivinen lingvistiikka ja käännöstutkimus 3.1.1. Kääntämisestä Toisin kuin monet ajattelevat, kääntäminen ei ole yksinkertainen prosessi. Edes se, että henkilö osaa kahta kieltä sujuvasti, ei johda siihen, että hän hallitsisi käännöstekstin tuottamisen erinomaisesti, sillä kahden kielen järjestelmien yhteensovittaminen on hyvin erilaista kuin yksikielinen viestintä. Kääntäminen vaatii kääntäjältä myös ilmiöiden ja kulttuurien tavanomaista syvempää tuntemista. Kääntäminen on siis muutakin kuin lähdekielen sanojen mahdollisimman tarkkojen käännösvastineiden etsimistä ja sanojen järjestämistä peräkkäin; hyvä käännös pystyy toteuttamaan lähdetekstin viestintätarkoituksen. (Tommola 2004: 9–10) Kieltä sinänsä ei käännetä, vaan kääntämisessä kieli on väline. Kääntämisessä pyritään muuntamaan alkuteksti kohdekielen rakenteiksi siten, että lauseen sisältämä merkitys ja tarkoitus ovat luettavissa kohdetekstissä. (Hiirikoski 2004: 35) Kääntäjää voidaan pitää välittäjänä, joka välittää tekstissä olevat merkitykset kielestä ja kulttuurista toiseen. Tämäkään ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, koska merkityksen käsite on monitahoinen. Jorma Tommola (2004: 11) esittää artikkelissaan väitteen, että ”kääntämisessä ja tulkkauksessa – – semanttisen sisällön, puheena olevan asian, hahmottaminen lähdetekstistä ja sen välittäminen viestin vastaanottajalle kohdekielen ilmaisukeinoja oikein käyttämällä on perusseikka, jolle kaikki muu on alisteista”. Tommola pitää kaikkien käännösprosessien keskeisenä ytimenä asiasisältöä. Hän kuitenkin huomauttaa, että merkitys ei esiinny tekstissä itsessään vaan on subjektiivinen, ja representaation muodostaa kukin kääntäjä mielessään itse. Tämä johtaa siihen, että on useita oikeita tapoja ilmaista käännöstekstissä lähdetekstin sisältämä asia. (Tommola 2004: 11, 18) Kääntäessään tekstiä kääntäjä joutuu valikoimaan kohdekielen synonyymijärjestelmästä sopivan vastineen lähdetekstin ilmaukselle. Siksi kääntäjän on tunnettava sekä lähdekielen että kohdekielen synonyymiset ilmaukset ja niiden merkitysominaisuudet. Huomattavaa on, että vaikka ilmaukset olisivat merkitykseltään hyvin läheiset, niitä ei silti voi nimittää niin sanotuiksi absoluuttisiksi synonyymeiksi. Parempi nimitys niille on lähisynonyymi. Oikean sanan valintaan vaikuttavat 14 viittaussuhteisiin liittyvät piirteet sekä tekstiympäristö. Vaikka kahta sanaa voisi pitää synonyymisina, eroavat ne kuitenkin toisistaan liitännäismerkityksiltään, esimerkiksi sanat mies ja ukko. Lukijaa saattaa häiritä, mikäli kääntäjä on sattunut valitsemaan esimerkiksi tyylin kannalta synonyymisista ilmauksista ilmauksen, joka on jossain määrin epätavanomainen. Tällainen valinta saattaa tuntua lukijasta jopa virheeltä sen sijaan, että lukija pitäisi valintaa esimerkiksi luovana tapana käyttää kieltä. Erityisesti ongelmia kääntäjällä voi synonyymisten ilmausten suhteen olla, mikäli hän kääntää vieraaseen kieleen. (Jantunen 2005: 163–167) Outi Paloposki (Paloposki 2005: 27) huomauttaa artikkelissaan, ettei synonyymien runsaus ole kuitenkaan myöskään itseisarvo, mikäli se johtaa ymmärtämisvaikeuksiin. Toisaalta hänen mukaansa kääntäminen myös rikastuttaa kieltä, onhan kääntäjien toisinaan pakko sepittää itse vastineita vierasperäisille sanoille, joille ei suomessa vielä ole vakiintunutta käännösvastinetta. Ulla Palomäki (2004: 21–24) alleviivaa artikkelissaan Kääntäjät ja suomen kieli, miten tärkeää kääntäjän on hallita kohdekieli, joka Palomäen artikkelin tapauksessa on suomen kieli. Palomäki toteaa, että vaikka kääntäjällä olisi vaikeuksia esimerkiksi lähdekielen hallinnassa, lukija kiinnittää helposti huomiota ensisijaisesti kohdekielessä oleviin norminvastaisuuksiin, jos sellaisia ilmenee. Kääntäjän tulee hallita useita piirteitä omassa äidinkielessään, muun muassa normitettu yleiskieli, sen rakenne oikeakielisyys- ja oikeinkirjoitusvaatimuksineen, kielen tyylilajit, sanontatavat ja idiomit, rekisterit, murteet, puhuttu kieli ja tarpeen vaatiessa myös eri alojen termistö. Näiden asioiden hallinta voi Palomäen mukaan olla myötäsyntyistä, mutta niitä voi myös opiskella esimerkiksi lukemalla runsaasti kaunokirjallisuutta. Palomäki korostaa myös, miten tärkeää on, ettei lukija koe lukevansa käännöskieltä vaan että käännöstekstin kieli on luontevaa suomen kieltä. Yleisesti on todettu, että kääntäjän olisi hyvä kääntää kohdekielestä omaan äidinkieleen. Kaunokirjallisuutta tutkimuksen kohteena ei voi pitää erityisen neutraalina, sillä usein keskustellaan siitäkin, mitä kaunokirjallisuus oikeastaan on – myös kirjallisuustieteen piirissä. Kaunokirjallisuuden tutkimiseen liittyykin usein eräänlaista arvottamista. Kaunokirjallisuuden kääntäminen on joka tapauksessa hyvin erilaista kuin asiatekstien kääntäminen. Kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyy myös vahvasti kysymys kääntäjän näkyvyydestä ja näkymättömyydestä. Kääntäjä saattaa olla hyvinkin näkyvä ja muokata tekstiä tarpeen vaatiessa ja paikoin myös oman näkemyksensä mukaan. Kääntäjän näkyvyyteen vaikuttaa vahvasti se, mikä minäkin aikakautena on yleistä. (Eskola 2002: 9– 10) Kaunokirjallisuuden kääntämiseen keskeisesti liittyviä termejä ovat vieraannuttaminen ja kotouttaminen. Kun kääntäjä saa eteensä vieraalla kielellä kirjoitetun tekstin, teksti on syntynyt jossain vieraassa kontekstissa ja sisältää vieraan kielen konventioita sekä kenties myös viittauksia vieraisiin kulttuuri-ilmiöihin. Tekstiä kääntäessään kääntäjän on tehtävä päätöksiä sen suhteen, 15 kotouttaako vai vieraannuttaako hän tekstiä sitä kääntäessään. Mikäli hän valitsee vieraannuttamisen, hän jättää tekstiin lähdetekstin vierauden, mikäli taas kotouttamisen, hän muokkaa tekstiä vastaamaan kohdekulttuurin odotuksia ja normeja. (Ruokonen 2004: 63) Hyvä ja yksinkertainen esimerkki vieraannuttamisesta ja kotouttamisesta on se, päättääkö kääntäjä lastenkirjaa kääntäessään vaihtaa henkilöiden nimet suomalaisiksi vai ei. Kumpikin vaihtoehto on todennäköisesti perusteltavissa. (Ruokonen 2004: 63) Vanhempi polvi tuntee Lewis Carrollin klassikon nimellä Liisa ihmemaassa, mutta myöhemmin syntyneille tutummaksi voi tulla tarina nimeltä Alice ihmemaassa. Liisan vaihtuminen Aliceksi uudessa käännöksessä perustuu siihen, että nykylukijan voi olettaa osaavan muitakin kieliä kuin äidinkieltään, ja että alkukielisen nimen säilyminen käännöksessä tuo eri tahojen mukaan kulttuuriarvoa. Toinen näkökanta on, että mikäli Liisa on vakiintunut ja tuttu, nimen tulisi pysyä kautta linjan samana eri suomennoksissa. (Hiidenmaa 2003: 100–101) Minna Ruokosen (2004: 63) mukaan päätöstä tehdessään kääntäjän on hyvä olla tietoinen siitä, mitkä ovat vallitsevat normit asian suhteen, toisin sanoen millaisia ratkaisuja muut kääntäjät ovat tehneet. Ei ole aivan selvää eikä välttämättä määriteltävissäkään, mikä oikeastaan palvelee lukijaa kaikkein parhaiten, vieraannuttaminen vai kotouttaminen. Voidaan ajatella, että kun vieraannutetaan, käännös tuo lähikulttuurin lukijan luo mahdollisimman tarkkaan. Toinen näkökulma asiaan kuitenkin on, että kotoutettaessa teksti vastaa paremmin samalla kielellä kirjoitettuja tekstejä ja on siten sujuvaa. Kysymysmerkki on kuitenkin se, kuinka paljon vieraita elementtejä tekstissä siedetään. Tähän kysymykseen voivat vastata ainoastaan lukijan reaktiot, ja niiden mittaaminen empiirisesti on monella tapaa ongelmallista. (Eskola 2002: 14) Kaunokirjallisia tekstejä tutkimuksessaan käsitellyt Gideon Toury (1980: 49) toteaa, että käännökset ovat ikään kuin kompromisseja kahden vaihtoehdon välillä. Vaihtoehdot ovat adekvaatti eli lähdetekstipainotteinen käännös, jossa on pyritty säilyttämään lähdekielen ja lähdetekstin rakenteet ja kulttuurinormit, ja kontekstitekstikeskeinen hyväksyttävä käännös, jossa kohdeteksti on asetettu kohdekielen ja -kulttuurin normeihin. Adekvaatti käännös on Touryn mukaan usein keinotekoista käännöskieltä, jossa alkukielisen tekstin rakenteet ovat selkeästi säilyneet. Hyväksyttävä käännöskin voi olla äärimmäinen siinä mielessä, että siitä ei välity alkuperäistekstin näkökulma. Tällöin käännös ei enää heijastele alkuperäistekstiä, vaan on pikemminkin versio, joka on muodostettu lähdetekstistä. Tavanomaista on, että kääntäjä valitsee ratkaisun näiden ääripäiden väliltä. 16 3.1.2. Käännösten tutkimisesta Käännöskielen pitäminen omana genrenään on melko uutta, eikä käännösteksteistä ole vielä olemassa paljon tutkimusta. Aiheesta on alettu puhua enenevissä määrin vasta viime vuosina. Tapa, jolla käännöstutkimuksessa tarkastellaan kääntämistä ja käännöstä, on kokenut suuria muutoksia. Käännöstutkimuksessa on esimerkiksi alettu korostaa enenevissä määrin tilannetta, kontekstia ja kulttuuria. Nykyisin käännöstutkimus on monitieteinen ala: siihen yhdistyvät lingvistiikan lisäksi monet alat, muun muassa pragmatiikka, psykologia, kirjallisuushistoria ja kulttuurintutkimus. 1970- luvulta lähtien tilaa sai suuntaus, jossa korostettiin kohdetekstiä. Aiemmin, kun painotettiin lähdetekstin merkitystä, keskeiseen asemaan nostettiin lähdetekstiin liittyvä uskollisuus ja vastaavuus, joita pidettiin ”hyvän käännöksen” tunnusmerkkeinä. (Eskola 2002: 18–19). Käännöstutkimuksessa tarkastelleen käännösprosessia tapahtumana sekä tämän prosessin tulosta, käännöstekstejä (Hiirikoski 2004: 34). Melko usein on niin, että käännössuomen ja alkuperäissuomen vertailu muuttuu lähinnä poikkeamien ja jopa virheiden kaivelemiseksi, ja pohditaan, tuntuuko käännössuomi jotenkin oudolta ja ”epäsuomalaiselta”. Jantusen ja Eskolan (2002: 184–185) mukaan käännössuomen tutkimuksessa ollaan kuitenkin siirtymässä siihen, että tarkastellaan, millaista käännössuomi oikeastaan on, eikä tiettyjä käännöskielen ominaispiirteitä pidetä enää varsinaisesti virheinä. Lähdekielen vaikutuksesta käännöksessä on puhuttu interferenssinä, jolla tarkoitetaan lähdekielen aiheuttamaa ”häiriötä” käännöksessä. (Jantunen & Eskola 2002: 184–185) Eskola (2002: 2) arvelee, että yksi syy käännösteksteihin kohdistuvaan varautuneeseen suhtautumiseen on, että kääntäjää pidetään arvostelijoiden taholta kokemattomana ja huolimattomana. Käännöksiä on joidenkin kielentutkijoiden taholta arvosteltu aikaisemmin jopa ”arvottomiksi tutkimuskohteiksi”. Eskola (2002) siteeraa väitöskirjassaan Larjavaaraa, joka on artikkelissaan (1992: 126) todennut, että käännökset ovat hyvin usein ”sävyiltään, hengeltään ja syntaktis- tekstuaalisilta rakenteiltaan kääntämättömäksi jääneiden ja siksi vaikeaselkoisen, nykysuomen tarpeisiin kelpaamattoman kielen tulvaa”. Eskola itse toteaa väitöskirjassaan suopeammin, että ”(a)jatus käännöskielen lainalaisuuksista lähtee oletuksesta, että nimenomaan ’jokin käännösprosessissa’ vaikuttaa niin, että käännökset ovat taipuvaisia sisältämään omia erityispiirteitä sekä rajatuissa paikallisissa olosuhteissa että universaalisti kaikessa kääntämisessä”. Sitä, mikä tämä ”jokin” on, emme Eskolan mukaan tiedä. Se saattaa liittyä kulttuuri- ja kielispesifeihin tekijöihin. Kääntäminen ei koskaan tapahdu tyhjiössä, Eskola muistuttaa. (Eskola 2002: 2, 48) Käännöskielen tutkimuksessa on keskitytty paljon niin sanottujen käännösuniversaalien tutkimukseen. Käännösuniversaaleilla tarkoitetaan sellaisia oletettuja kielen piirteitä, jotka ovat 17 tyypillisiä käännöstekstien ilmauksille mutta eivät alkutekstisille ilmauksille. Nämä käännösuniversaalit eivät myöskään ole syntyneet minkään yksittäisen kielen vaikutuksen seurauksena. (Jantunen 2004: 45) Eskola (2002: 45) tiivistää asian niin, että universaalipiirteet ovat tiettyjä lainalaisuuksia, joita ilmenee käännöksissä riippumatta ajasta tai siitä, mistä kielestä käännetään. Suomessa sellainen käännösten tutkimus, jossa hyödynnettiin korpuksia, alkoi oikeastaan vasta Anna Maurasen projektin (1998, 2000) myötä. Tätä merkittävää tutkimusta käännöskielestä ja käännösuniversaaleja on tehty Joensuun yliopistossa, tässä Maurasen johtamassa projektissa. Tätä projektia varten koottiin Käännössuomen korpus, joka sisälsi ensimmäisenä maassamme sähköistä tutkimusaineistoa ja suomennoksia sekä niiden alkuperäistekstejä. Aineisto sisältää myös muita kuin indoeurooppalaisia kieliä, mikä on merkillepantavaa siksi, että aiemmin käännöstutkimuksessa käytetyt korpukset ovat sisältäneet pääasiassa englanninkielisiä tekstejä. Englanninkielisten tekstien hallinnan seurauksena tutkimukset ovatkin keskittyneet pääasiassa englannin ja jonkin indoeurooppalaisen kielen välisiin käännöksiin. (Jantunen & Eskola 2002: 186) Maurasen projekti on poikinut Sari Eskolan (2002) ja Jarmo Jantusen (2004) väitöskirjat. (Tommola 2005: 104) Eskolan väitöskirja (2002) käsitteli syntetisoivia rakenteita käännössuomessa. Jantunen on väitöskirjassaan (2004) tarkastellut synonymiaa ja käännössuomea. Tavoitteenaan hänellä oli vertailla keskenään käännössuomen sanaston kontekstuaalisia piirteitä alkuperäissuomen ominaisuuksiin. Nämä tutkimukset esittelen tarkemmin seuraavassa luvussa, luvussa 3.2. Jantunen toteaa väitöskirjassan loppukatsauksessa, että kielitieteessä olisi ensiarvoisen tärkeää tarttua tutkimusaiheeseen siitä, miten tietyt käännöskielen piirteet, esimerkiksi käännöskielessä esiintyvät yksinkertaistukset, eksplisiittisyys ja konventionaalisuus, ovat mahdollisesti vaikuttaneet suomen kirjakielen kehitykseen. Tällainen tutkimus voisi hänen mukaansa tuoda uusia näkökulmia myös suomen kielen kuvaukseen. Suomennosten piirteitä tulisi myös tarkastella suhteessa muihin suomalaisiin kirjallisiin ja kielellisiin systeemeihin, eikä pelkästään lähdetekstin kautta, sillä on mahdollista, että käännökset vaikuttavat myös niihin. (Jantunen 2004: 45, 226) 3.2. Aiempaa tutkimusta käännössuomen erityispiirteistä Tässä alaluvussa esittelen joitakin tutkimuksia käännössuomen erityispiirteistä. Voidaan eri lähteiden pohjalta todeta, että alun perin suomeksi kirjoitettujen tekstien ja suomeksi toisesta kielestä 18 käännettyjen tekstien välillä on jonkin verran eroja esimerkiksi lauserakenteissa ja sanaston monipuolisuudessa. Eräs käännösteksteistä havaittu systemaattisesti toistuva seikka on, että käännöksissä esiintyy yksinkertaisempia lauserakenteita, kun vertaa alun perin suomeksi kirjoitettuihin teksteihin. Kaunokirjallisuuden käännösten suhteen on todettu, että käännetyissä kaunokirjallisissa teoksissa on alun perin suomeksi kirjoitettuihin kaunokirjallisiin teoksiin verrattuna vähemmän kielen variaatioita ja enemmän normitetun kirjakielen mukaisia muotoja, vaikka alun perin suomeksi kirjoitettu kaunokirjallisuus sisältää joskus paljonkin puhekielisyyksiä. (Hiidenmaa 2003: 102) Palomäki toteaa tähän (2004: 29), ettei yksinkertaistetussa kielessä ole sinänsä mitään pahaa silloin, kun kääntäjä on tehnyt ratkaisut harkiten eikä laiskuuttaan, ja kun kääntäjä pystyy perustelemaan tekemänsä ratkaisut. Lauserakenteiden kääntymistä vieraasta kielestä suomen kieleen on tarkemmin tarkastellut aiemmin mainitussa väitöskirjassaan Eskola (2002). Hänen tutkimuksessaan tarkastelun kohteena oli se, miten suomennettu nykykirjallisuus eroaa lauserakenteiltaan kotimaisesta kirjallisuudesta. Vieraat kielet, joista kaunokirjallisuutta on käännetty, ovat Eskolan tutkimuksessa olleet englanti ja venäjä, ja syntetisoivat rakenteet, joita Eskola on analysoinut, ovat olleet referatiivirakenne (näin hänen tulevan), temporaalirakenne (tullessaan kotiin), finaalirakenne (ehtiäkseni ajoissa), pitkät partisiippiattribuuttirakenteet (kauniisti viulua soittava tyttö), agenttipartisiipit (veistämäni vene) ja niin sanotut lauseenvastikemaiset komitatiivit (tyttö kiharine hiuksineen). Nämä rakenteet Eskola on valinnut siksi, että ne edustavat hänen nähdäkseen sivulauseella korvattavia rakenteita. Aineistonaan hänellä on ollut englannista ja venäjästä suomeen käännettyä kaunokirjallisuutta sekä kotimaista, suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta, ja hänen kokoamansa Kaunokirjallinen verrannollinen korpus on Käännössuomen korpuksen (Mauranen 1998, 2000) osakorpus. (Eskola 2005: 225) Jarmo Jantusen ja Sari Eskolan kirjoittamassa artikkelissa (2002) todetaan seuraavasti: Etenkin lauseenvastikkeiden käyttöä koskevat tulokset osoittavat, että kohdekielen omat ainekset ovat taipuvaisia aliedustumaan silloin, kun lähdekielen systeemissä ei ole vastaavaa rakennetta, ja toisaalta sellaiset rakenteet, joille on olemassa lähdekielessä selvä, yksiselitteinen vastine, ovat taipuvaisia yliedustumaan käännöksissä lähdekielen antaman stimuluksen vuoksi. Jantunen ja Eskola toteavat, että tämä tukee vahvasti aiempia tutkimustuloksia, mutta muistuttavat, että kyse on edelleen hypoteesista, jota tulisi testata useilla erilaisilla korpuksilla erilaisia näkökulmia käyttäen. (Jantunen & Eskola 2002: 202) 19 Eskolan väitöskirjatutkimus (2002) osoittaa, että käännösteksteissä tekstin pintarakenne sekä lauserakenteet ovat muuttuneet. Eskola toteaa tutkimuksen tuloksena, että käännösteksteissä käytetään referatiivirakennetta jopa silmiinpistävän vähän, kun vertauskohteena on referatiivirakenteen käyttö alun perin suomeksi kirjoitetussa tekstissä. Temporaalirakennetta taas käytetään käännösteksteissä selvästi enemmän kuin alkuperäissuomeksi kirjoitetuissa teksteissä, eikä eroa ollut siinä suhteessa, oliko teksti käännetty englannista vai venäjästä. Sen sijaan finaalirakenne oli käännösteksteissä harvinaisempi kuin alun perin suomeksi kirjoitetuissa teksteissä. Myös partisiippiattribuuttirakenteita käännösteksteissä oli vähän, etenkin silloin, kun kyseessä oli venäjästä suomeen käännetty teksti. Tämä oli Eskolan odotusten vastaista. Komitatiivia esiintyi käännösteksteissä enemmän kuin alun perin suomeksi kirjoitetuissa teksteissä. (Eskola 2005: 226– 238) Jarmo Jantusella oli väitöskirjassaan (2004) kaksi tavoitetta: tarkastella, miten synonyymiset ilmaukset eroavat toisistaan, kun niitä tarkastellaan lähemmässä tekstiyhteydessä, ja verrata keskenään käännössuomen sanaston kontekstuaalisia ominaispiirteitä alkuperäissuomen vastaaviin ominaispiirteisiin. Tarkastelussa oli kolme synonyymistä astemääritettä: hyvin, kovin ja oikein. Näistä hän totesi muun muassa, että kovin on vahvasti kieltohakuinen astemäärite, oikein taas myöntöhakuinen, ja oikein esiintyy kaunokirjallisissa teksteissä usein repliikeissä. (Jantunen 2004: 220 – 221) Sanastoa puolestaan on tutkinut Sampo Nevalainen (2005). Hän on tarkastellut tutkimuksessaan sanastosta muun muassa yleisimpien sanojen osuutta kaikista sanoista, sanojen pituuksia, sanaston yhteneväisyyttä sekä niin sanottuja avain-avainsanoja, jotka ovat sellaisia sanoja, jotka esiintyvät avainsanana useammassa kuin yhdessä tekstinäytteessä. Hän esittää tutkimusta käsittelevässä artikkelissaan, että käännöskieltä on syytetty yksinkertaistumisesta, johon syinä ovat saattaneet olla kääntäjän haluttomuus käyttää leimallista sanastoa, kuten uudissanoja, ja valita käännösvastineeksi jokin yläkäsite. Nevalaisen mukaan määrällisiä eroja sanaston käytössä tuskin huomaa, kun käännöstä luetaan, mutta määrälliset erot voivat olla mukana luomassa sitä kokonaiskuvaa, joka saa käännökset vaikuttamaan nimenomaan käännösteksteiltä. (Nevalainen 2005: 142–143, 156) Sanaston yksinkertaistumista käännöskielessä tarkasteli myös Tommola tutkimuksessaan 2005. 20 4. Saksan an-preposition suomenkieliset käännösvastineet ajan ja paikan ilmauksissa Seuraavaksi esittelen tutkimuksen tuloksia. Suluissa olen ilmoittanut, miltä sivulta mikin esimerkki löytyy. Alkuteoksesta käytän lyhennettä GGG (”Gehen, ging, gegangen”) ja käännöksestä lyhennettä MMM (”Mennä, meni, mennyt”). Olen lihavoinut virkkeistä sekä an-ilmaukset että niiden käännösvastineet niissä tapauksissa, joissa käännösvastine on ollut yksinkertaisesti osoitettavissa. Esimerkkivirkkeitä on myös ollut myös tarpeen katkaista niiltä osin kuin se on ollut mahdollista, sillä Erpenbeckin virkkeet ovat tavallisesti hyvin pitkiä ja polveilevia. An-preposition monikäyttöisyys kävi ilmi luvussa 2. Preposition monikäyttöisyydestä huolimatta nuo moninaiset tavat kääntää nämä prepositioilmaukset eivät vastanneett odotuksia. Yhteensä ajan tai paikan ilmauksen sisältäviä an-ilmauksia löytyi aineistosta 268 kappaletta. Ajanilmausten ja paikanilmausten määrät menivät lähes tasan: ajanilmauksia oli 135, paikanilmauksia 133 kappaletta. Seuraavaksi, luvussa 4.1. esittelen ajanilmausten käännösvastineet sekä sijamuodot ja adpositiorakenteet, joita käyttäen an-ilmaukset on käännetty, luvussa 4.2. puolestaan paikanilmausten käännösvastineet ja näissä käytetyt sijamuoto- ja adpositiorakenteet. Luvussa 4.3. teen tarkempaa erittelyä siitä, miten säännöllisesti an-preposition sisältävät ajan ja paikan ilmaukset ja niiden käännösvastineet noudattelevat vaihtoprepositioiden perussääntöä. 4.1. An ja ajanilmaukset 4.1.1. An ja erilaisten ajanilmausten käännösvastineet Ajanilmauksia oli aineistossa siis 135 kappaletta. Ajanilmausten suuren määrän selittää paitsi an- preposition vakiintuneisuus ajanilmausten kuten viikonpäiväilmausten yhteydessä myös mahdollisesti se, että Erpenbeckin vähäeleiselle tyylille on ominaista ilmaista ajankohta tarkasti hänen kuvatessaan henkilöiden arkea. Luvut alkavat usein ajanilmauksella, ja dialogia käydään useinkin siitä, mitä minäkin päivänä tapahtuu. Esimerkiksi alkuteoksessa sivulla 62 luetellaan perätysten useita viikonpäiviä, joiden yhteydessä on an, kun henkilöt pyrkivät löytämään yhteisen sopivan ajankohdan. 21 Olen jaotellut aineistosta löytyneet ajanilmausten käännösvastineet seitsemään ryhmään. Esittelen jaottelun taulukossa 3. Taulukko 3. An-preposition sisältävät ajanilmaukset ja niiden käännösvastineet ryhmittäin. ryhmä esiintymien lukumäärä esimerkki alkuteoksesta esimerkin käännösvastine vuorokaudenajat 36 am Abend (GGG s. 55) illalla (MMM s. 68) viikonpäivät 34 am Montag (GGG s. 77) maanantaina MMM s. 62) ’millaisena päivänä’ 22 an windstillen Tagen (GGG s. 17) tuulettomina päivinä (MMM s. 19) alkamista ja loppumista ilmaiseva lauseke 13 am Ende (GGG s. 132) lopulta (MMM s. 109) ajankohtaa ilmaiseva relatiivisivulause 6 der Tag, an dem (GGG s. 75) päivä, jolloin (MMM s. 93) päivämäärä 2 am 1. Januar (GGG s. 184) 1. päivä tammikuuta (MMM s. 221) muut 22 am Wochenende (GGG s. 55) viikonloppuna (MMM s. 68) Olen tehnyt jaottelut alkuperäistekstin mukaan. Mikäli jaottelun olisi tehnyt käännösvastineiden perusteella, olisi se joiltain osin erilainen. Esimerkiksi ilmaus kuolleiden muistopäivänä (esimerkiksi MMM s. 247) lukeutuisi käännösvastineen muodon perusteella ’millaisena päivänä’ -ilmauksiin, mutta alkukielisessä tekstissä ’kuolleiden muistopäivä’ on muodossa Totensonntag (esimerkiksi GGG s. 206), joka kirjaimellisesti merkitsee ’kuolleiden sunnuntaita’ ja lukeutuu siksi viikonpäiväilmauksiin. Rajatapauksiin kuuluu tapaus illan uutisissa (MMM s. 61). Alkuperäistekstissä lause kuuluu Am Abend heißt es in den Nachrichten – – (GGG s. 50). Tämä ilmaus lukeutuu vuorokaudenajanilmauksiin, koska sananmukainen käännös lauseelle olisi kutakuinkin ’illalla uutisissa sanotaan – –’. Aivan oma tapauksensa oli alkutekstin ilmaus am Abend von Eid 22 Mubarak (GGG s. 113), jonka käännösvastineessa mainittiin juhla id al-fitr mutta jossa ei ollut lainkaan ajanilmausta. Tämä ilmaus on kuitenkin lukeutunut vuorokaudenaikoihin, perusteluna alkutekstissä ollut ajanilmaus. Muut-kategoriaan sisältyvät ilmaukset ovat sellaisia, joita ei ollut mielekästä luokitella toisin tai joista ei olisi ollut mahdollistakaan muodostaa omaa ryhmäänsä. Vuorokaudenilmauksista tyypillisimpiä olivat esimerkiksi am Nachmittag (GGG s. 19), iltapäivällä (MMM s. 21) ja am Abend (GGG s. 55), illalla (MMM s. 68). Esimerkiksi am Nachmittag esiintyi neljästi ja kääntyi joka kerta muotoon iltapäivällä, am Abend taas kääntyi pääasiassa muotoon illalla mutta kerran toistuvuutta ilmaisevaan muotoon iltaisin (MMM s. 401, GGG s. 337). Am Abend des 23. (GGG s. 231) oli käännöksessä muodossa aatonaattona (MMM s. 277). Am Morgen esiintyi useissa tapauksissa muodossa aamulla (GGG, esimerkiksi s. 282 ja käännösvastine MMM, esimerkki sivulta s. 337). Vormittag, joka tarkemmin ottaen on suomeksi ’aamupäivä’, on kahteen otteeseen käännetty aamuksi. Esimerkiksi an so einem Vormittag (GGG s. 215) on käännöksessä muodossa näin aamulla (MMM s. 258). Saksankielisen painoksen sivulla 315 ollut ilmaus am nächsten Vormittag on suomenkielisen painoksen sivulla 375 muodossa seuraavana aamuna. Kirjaimellinen muoto olisi seuraavana aamupäivänä, joka kuitenkin on käytössä melko harvinainen. Myös am Vormittag des 24. (GGG s. 232) on kääntynyt aamuksi, tarkalleen muotoon jouluaattoaamuna (MMM s. 278), sen sijaan, että puhuttaisiin aamupäivästä. Koko virke, jossa lauseke an so einem Vormittag (GGG s. 215) esiintyy, kuuluu seuraavasti: (12) Der Tag ist noch jung an so einem Vormittag, und wenn man nicht die Hälfte davon verschläft, kann er sehr lang sein. (GGG s. 215) Päivä on vielä nuori näin aamulla, ja mikäli ei satu nukkumaan puolta siitä, se saattaa olla kovinkin pitkä. (MMM s. 258) Adverbi näin ilmaissee lauseessa sitä, että päivä on nuori vielä tällaisena tietynlaisena aamuna. Näin voidaan nähdä ilmaisemassa suomeksi (an) so einem -kokonaisuutta. Toistuvuutta on ilmaistu käännöksessä iltaisin (MMM s. 401), alkutekstissä am Abend (GGG s. 337). Vaikka suora käännös ilmaukselle am Abend olisi illalla, kääntäjä on tehnyt toisenlaisen käännösratkaisun. Koko virke kuuluu näin: (13) Am Abend kommen alle in Richards Küche wieder zusammen, wenn das Essen, das Ithemba gekocht hat, auf dem Tisch steht. (GGG s. 337) 23 Iltaisin kokoonnutaan Richardin keittiöön heti kun Ithemban valmistama ruoka on pöydässä. (MMM s. 401) Luultavasti tulkintaan toistuvuudesta on ohjannut sana wieder, jonka merkitys on ’jälleen’. ’Jälleen’- merkityksistä sanaahan virkkeessä ei suoraan ole, vaan tapahtuman toistuvuus on ilmaistu toisin. Muita vuorokaudenajan ilmauksia, joissa olisi esiintynyt tapahtumien toistuvuutta, aineistossa ei ollut. Viikonpäiväilmausten suuri määrä oli ennakoimatonta, vaikka an onkin vakiintunut viikonpäivien yhteydessä. Kuten edellä mainitsin, viikonpäiväilmausten suurta määrää selittänee Erpenbeckin tyyli. Viikonpäiväilmaukset noudattivat selkeää kaavaa: niiden yhteydessä oli an-preposition ja datiivimuotoisen dem-artikkelin sulauma am sekä kyseinen viikonpäivä. Poikkeuksia tästä ei ollut, vaan am Montag (GGG, esimerkiksi s. 130) oli aina kääntynyt muotoon maanantaina (MMM, esimerkki sivulta 158). Kolmesti aineistossa esiintyi ilmaus am Totensonntag (GGG s. 206, 207 ja 208), joka kirjaimellisesti tarkoittaa siis ’kuolleiden sunnuntaita’ ja joista jokaisen kääntäjä on kääntänyt muotoon kuolleiden muistopäivänä (MMM s. 246, 247 ja 249). Käännösvastine selittyy sillä, että Suomessa ’kuolleiden sunnuntaita’ ei tunneta, ja ’kuolleiden muistopäivä’ on nimityksenä yleispätevämpi. Luvussa 2.1. mainitsin, että viikonpäivien yhteydessä käytetään normaalisti preposition an ja artikkelin dem yhteensulaumaa. Tämä ei toteudu ilmauksessa an dem Montag, joka esiintyy saksankielisessä painoksessa sivulla 335. Näin on muodostunut merkitysero am Montag -ilmauksen ja an dem Montag -ilmauksen välille. An dem Montag (GGG s. 335) on kääntynyt muotoon sinä maanantaina (MMM s. 389). Am Montag kääntyisi yksinkertaistetusti suomeen muodossa maanantaina, joten merkitys on eri. Kahdesti aineistossa oli myös sellainen viikonpäiväilmaus, jolla kuvattiin ajankohdan toistuvuutta. Nämä olivat an den Sonntagen (GGG s. 32) ja an jedem Sonntag (GGG s. 43). Niistä kummankin käännösvastine oli sunnuntaisin (MMM s. 40 ja 53). Ensimmäisessä esimerkissä toistuvuutta ilmaisevaan käännösvastineeseen on ohjannut datiivimuotoinen den- artikkeli, jälkimmäisessä sanan jeden datiivimuoto jedem, jonka merkitys on suurin piirtein ’jokainen’. Muihin kuin vuorokaudenaika- ja viikonpäiväilmauksiin kuuluvat ’millaisena päivänä’ -tyyppiset ilmaukset. Nämä ilmaukset sisälsivät adjektiiviattribuutin ja pääsanan päivä. Tällaisia ’millaisena päivänä’ -merkitystä ilmaisevia kielenaineksia olivat esimerkiksi an windstillen Tagen (GGG s. 17), käännöksessä tuulettomina päivinä (MMM s. 19) ja an einem sonnigen Herbsttag (GGG s. 122), aurinkoisena syyspäivänä (MMM s. 148). 24 (14) Und so fährt Richard an einem grauen Berliner Tag Mitte Januar, 3000 Euro in Hunderster-Scheinen in die Innentasche seines Wintermantels gesteckt, mit der S-Bahn hinein in die Stadt – – (GGG s. 278) Eräänä harmaana berliiniläisenä talvipäivänä tammikuun puolessa välissä Richard matkustaa kaupunkijunalla keskustaan, hän on sujauttanut kolmetuhatta euroa sadan euron seteleinä talvitakkinsa povitaskuun – – (MMM s. 333) ’Millaisena päivänä’ -ilmauksiin lukeutuvat mukaan am nächsten Tag -ilmaukset (esimerkiksi GGG s. 29), joita esiintyi aineistossa viidesti. Nämä ilmaukset olivat kääntyneet suomeen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aina muotoon seuraavana päivänä. Tämä poikkeus oli saksankielisen painoksen sivulla 64 ja kääntynyt muotoon viikon päästä (MMM s. 79). Tämä on huomiota herättävä käännösratkaisu, sillä kirjaimellisesti ilmauksen am nächsten Tag merkitys olisi juuri ’seuraavana päivänä’. Tapaus on mahdollista tulkita jonkinasteiseksi käännösvirheeksi, mutta toki on myös mahdollista, että kyseessä on kääntäjän tapahtumien kulusta tekemä tulkinta. Joissakin ’millaisena päivänä’ -kategoriaan lukeutuneissa ilmauksissa esiintyi järjestysluku. Tällaisia ilmauksia aineistossa oli neljä, joista kolme esiintyy seuraavassa esimerkissä. (15) Am ersten Tag kam niemand, um das Pulver zu kaufen. Auch nicht am zweiten. Und auch nicht am dritten. (GGG s. 142–143) Ensimmäisenä päivänä kukaan ei tullut ostamaan jauhetta. Eikä toisenakaan. Eikä myöskään kolmantena. (MMM s. 172) Ilmaus am Vortag (GGG s. 339) on kääntynyt muotoon edellisenä päivänä (MMM s. 403). Alkutekstin muoto ei sisällä adjektiiviattribuuttia mutta käännösvastine sisältää. Ilmaus an diesem Novembertag (GGG s. 177) oli puolestaan kääntynyt muotoon tuona marraskuisena päivänä (MMM s. 213), jossa substantiivi November onkin käännöksessä muuttunut adjektiiviksi, joka on marraskuinen. An esiintyi useissa sellaisissa lausekkeissa, joihin sisältyi alkamista tai loppumista ilmaiseva substantiivi. Tällaisia ilmauksia oli yhteensä 13. Erilaisia alkamista ja loppumista ilmaisevia lausekkeita olivat muiden muassa seuraavat: am Anfang (GGG s. 129), am Beginn (GGG s. 50), am Ende (GGG s. 109) ja am Schluss (GGG s. 90). Näissä lausekkeissa ja niiden käännösvastineissa merkityksen muodostavat ne substantiivit, joiden kanssa an-prepositiota on käytetty. Alkamista ja loppumista ilmaisevien lausekkeiden käännösratkaisuissa huomiota herätti eniten se, että näissä käännösvastineissa esiintyi useita eri sijamuotoja. Näitä sijamuotoja erittelen tarkemmin alaluvussa 25 4.1.2. Yksittäinen huomiota herättänyt käännösratkaisu oli am Ende -ilmauksen (GGG s. 142) kääntyminen muotoon lopputuloksena (MMM s. 171). Tämän kohdan esittelen esimerkissä 16. (16) Am Ende ist es ein schwarzes Pulver. (GGG s. 142) Lopputuloksena saadaan mustaa jauhetta. (MMM s. 171) Kohtauksessa kuvataan prosessia, jonka aikana jauhetaan hedelmän siemenistä jauhetta. Luultavasti ilmauksen am Ende kääntymisen muotoon lopputuloksena selittää se, että kääntäjällä on ollut pyrkimyksenä tuottaa mahdollisimman selkeä ilmaus. Hän on myös valinnut kirjaimellista käännöstä hieman vapaamman tavan ilmaista alkutekstin sisältö. Am Anfang –ilmauksen käännösvastine oli kerran aineistossa myös muodossa ensin (GGG s. 236, MMM s. 283). Muiden alkamista ja loppumista ilmaisevien ilmausten käännösvastineissa esiintyi substantiivi alku tai loppu. Kuusi kertaa an esiintyy ajankohtaa ilmaisevassa sivulauseessa. Havainnollistan tällaista esiintymää esimerkillä (17): (17) Ich traf genau an dem Tag ein, an dem die Totenfeier für meinen Vater stattfanden. (GGG s. 138) Saavuin perille juuri sinä päivänä, jona isäni muistijuhlat järjestettiin. (MMM s. 167) Näissä tapauksissa an-ilmauksen rooli sivulauseessa on osoittaa ajankohtaa, jona jokin asia tapahtuu. Edellä esitetyssä esimerkissä 17 sekä eräässä toisessa tapauksessa on käytetty käännöksessä relatiivipronominia joka. Joka-pronominin käyttö lienee tällaisten virkkeiden yhteydessä yleisintä ja luontevaa, sillä se on saksan relatiivirakenteen tavanomainen käännösvastine. Kääntäjän tekemät ratkaisut kuitenkin osoittavat, että muitakin vaihtoehtoja on: seuraavissa esimerkeissä rakenne an dem on käännetty siten, että on käytetty ajan adverbia jolloin ja konjunktiota kun. (18) Der erste Tag meines Lebens, sagt Awad, was zugleich der Tag, an dem ich meine Mutter verlor. (GGG s. 75) Elämäni ensimmäinen päivä, Awad sanoo, oli samalla päivä, jolloin menetin äitini. (MMM s. 93) (19) Der ältere Herr hat an dem Tag, an dem Awads Vater erschlagen oder erschossen wurde, gelebt und lebt noch immer. (GGG s. 168) 26 Vanhempi herra on elänyt sinä päivänä, kun Awadia hakattiin ja ammuttiin, ja elää nytkin. (MMM s. 200) Konjunktio kun esiintyi an dem -rakenteen käännösvastineena kuudesta tapauksesta kolmessa. Päivämääräilmaukset muodostivat pienimmän kategorian. Näitä ilmauksia oli kaksi. (20) am 1. Januar (GGG s. 184) tammikuun ensimmäinen päivä (MMM s. 221) (21) am 1. Januar (GGG s. 248) 1. päivä tammikuuta (MMM s. 298) Kuten esimerkeistä 20 ja 21 voi panna merkille, alkuperäistekstissä päivämäärät ovat molemmat muotoa am 1. Januar, mutta niiden käännösvastineissa on variaatiota. Ilmauksista ei kuitenkaan voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä niiden vähyyden vuoksi. Muihin ajanilmauksiin lukeutuu esimerkiksi am Wochenende (GGG s. 55), viikonloppuna (MMM s. 68) ja an diesem Tag (GGG s. 202), tuona päivänä (MMM s. 241). Niinkin tavanomainen ilmaus kuin tänään (MMM s. 32) aineistosta löytyy. Tämä adverbi on muodossa am heutigen Tag (GGG s. 26). Tavallisemmin saksan kielellä ilmaistaan adverbia tänään kuitenkin sanalla heute, ja am heutigen Tag on harvinaisempi (ks. esimerkiksi Duden.de). Muihin ajanilmauksiin luin myös ilmaukset an einem Tag (GGG s. 69) ja an dem Tag (GGG s. 10), jotka olivat kääntyneet muotoon päivässä (MMM s. 85) ja sinä päivänä (MMM s. 12). Päivässä-ilmauksen sisältävässä virkkeessä puhutaan siitä, miten maja rakennetaan yhden päivän aikana. Sinä päivänä -ilmauksen vastineessa an dem osoittaa, että kyse on jostakin tietystä päivästä. Jos an dem olisi sulautunut muotoon am, tiettyyden ilmaus puuttuisi ja käännöskin olisi luultavasti eri. Vaikeasti luokiteltava oli myös ilmaus am XXX (GGG s. 206), jolla on ilmaistu, että henkilöiden on saavuttava paikalle tiettynä päivänä, jota Richard ei tarkalleen muista – siksi X:t. Käännösvastine tälle on ollut XX.XX (MMM s. 246), jossa pistettä ennen olevien X:ien voisi tulkita ilmaisevan päivää ja pisteen jälkeisten kuukautta. Muihin lukeutui myös idiomi nur an nur (GGG s. 15), käännöksessä tästä lähtien (MMM s. 16). Lisäksi kategoria muut sisälsi ilmauksen 20 Euro am Tag (GGG s. 295), joka oli kääntynyt muotoon kaksikymmentä euroa päivä. Muu mahdollinen käännös olisi ollut ’kaksikymmentä euroa päivässä’. Muut ajanilmaukset -kategoriaan lasketut ilmaukset eivät sisältäneet huomiota herättäviä käännösratkaisuja. 27 4.1.2. Ajanilmausten käännösvastineissa käytetyt sijamuodot Yleisin ajanilmausten käännösvastineissa käytetty sijamuoto oli essiivi. Essiiviä esiintyi etenkin viikonpäiväilmausten yhteydessä, ja ’millaisena päivänä’ -ilmauksista jokainen oli essiivissä. Ajanilmausten käännösvastineissa essiivi esiintyi yhteensä jopa 84 tapauksessa. Essiivi on abstrakti paikallissija, jolla ilmaistaan usein olotilaa (Alho & Kauppinen 2009 s. 46). Essiivin käytössä viikonpäiväilmausten yhteydessä ei juuri ollut merkillepantavaa, vaan ilmaus am Montag (esimerkiksi GGG s. 62) oli aina muodossa maanantaina (esimerkki MMM s. 77), am Dienstag (GGG s. 62) muodossa tiistaina (esimerkki MMM s. 77) ja niin edelleen. Poikkeusta ei tehnyt myöskään ilmaus, jossa prepositio an ja artikkeli dem eivät olleet sulautuneet (an dem Montag, GGG s. 327), vaan senkin käännösvastine oli essiivissä (sinä maanantaina, MMM s. 389). Myös ’millaisena päivänä’ –ilmausten essiivimuotoiset käännösvastineet olivat odotuksenmukaisia, eikä niille ylipäätään helposti löydy vaihtoehtoja. Essiiviä esiintyi myös ajanilmauksissa, jotka olin lukenut kategoriaan muut. Näihin lukeutui esimerkiksi käännösvastine viikonloppuna (MMM s. 68), joka oli alkutekstissä muodossa am Wochenende (GGG s. 55). Adverbiin tänään essiivi on sulautunut, joten sija ei ole enää niin helposti hahmotettavissa. Käännöstekstissä käännösvastine tänään esiintyi sivulla 32. Alkutekstin vastine adverbille tänään oli am heutigen Tag (GGG s. 26). Myös vuorokaudenaikojen yhteydessä essiiviä esiintyi paikoin, esimerkiksi käännösvastineessa seuraavana aamuna (MMM s. 341), alkutekstissä am nächsten Morgen (GGG s. 285), tai käännösvastineessa eräänä aamuna (MMM s. 55), alkutekstissä an diesem Morgen (GGG s. 45). Essiivimuotoisista vuorokaudenaikailmauksista jokainen sisälsi jonkinlaisen attribuutin. Essiivin jälkeen yleisin sijamuoto ajanilmausten yhteydessä oli adessiivi. Myös adessiivi on olosija, ja sen tunnus on -llA (Alho & Kauppinen 2009 s. 47). Adessiivimuotoisia ilmauksia aineiston käännösvastineissa oli yhteensä 25. Näitä esiintyi erityisesti vuorokaudenaikojen yhteydessä. Tällaisia ilmauksia olivat tyypillisesti esimerkiksi aamulla ja illalla (aamulla esimerkiksi MMM s. 337 ja illalla esimerkiksi MMM s. 197), alkuteoksessa am Morgen (esimerkki GGG s. 282) ja am Abend (esimerkki GGG s. 322). Vuorokaudenajanilmaukset ja niidenkään sijat eivät herättäneet huomiota, ja sija oli usein adessiivi riippumatta esimerkiksi siitä, mistä vuorokaudenajasta oli kysymys. 28 Vuorokaudenaikojen lisäksi adessiivia esiintyi sellaisten ajanilmausten yhteydessä, joilla ilmaistiin alkamista ja loppumista. Näitä olivat lopuillaan (MMM s. 110), alkutekstissä am Schluss (GGG s. 90), ja sodan lopulla (MMM s. 111), alkutekstissä am Ende des Krieges (GGG s. 91). Yleisimpiä sijoja ajanilmausten käännösvastineiden yhteydessä olivat siis ylivoimaisesti muita useammin esiintynyt essiivi ja essiivin jälkeen adessiivi. Muiden sijojen käyttö oli marginaalisempaa. Yksi näistä sijoista oli nominatiivi. Nominatiivi lukeutuu kategoriaan, jota kutsutaan kieliopillisiksi sijoiksi, eikä sillä ole yksikössä omaa päätettä (Alho & Kauppinen 2009 s. 46). Nominatiivimuotoisia ilmauksia aineistossa oli neljä. Yksi näistä oli am XXX (GGG s. 205). Käännösvastineessa koko lause kuului seuraavasti: teitä pyydetään esittämään tämä paperi ja saapumaan XX. XX kello XXX – – (MMM s. 246). X-kirjaimilla ilmaistaan päivämäärää, jota Richard ei tarkalleen muista. Toinen nominatiivimuotoinen käännösvastine oli käännösvastine kaksikymmentä euroa päivä (MMM s. 352), alkutekstissä 20 Euro am Tag (GGG s. 295). Myös aineiston molemmat päivämääräilmaukset olivat nominatiivissa. Kummankin päivämääräilmauksen (luvun 4.1.1. esimerkit 20 ja 21) kohdalla huomattavaa oli, ettei kumpikaan käännösvastineista ollut essiivissä, vaikka essiivin käyttö olisi myös ollut mahdollista. Suurempia johtopäätöksiä saksan päivämääräilmausten kääntymisestä suomeen vain kahden esimerkin otannalla ei kuitenkaan voi tehdä. Inessiivi esiintyi kolmesti. Inessiivi on paikallissija, jonka tunnus on -ssA (Alho & Kauppinen 2009 s. 46). Kahdesti aineistossa esiintyi päivä-sanan inessiiviä muodossa päivässä (MMM s. 85 ja 351). Alkutekstin vastine kummassakin tapauksessa oli an einem Tag (GGG s. 69 ja 294). Seuraavassa esimerkissä inessiivillä ilmaistaan kestoa. (22) Drei Männer bauen an einem Tag so eine Hütte – – (GGG s. 69) Kolme miestä rakentaa tuollaisen majan päivässä – – (MMM s. 85) Toisessa päivässä-ilmauksen sisältävässä virkkeessä ilmaistaan, että salissa pidetään kuusi luentoa päivän aikana eli inessiivimuotoinen lauseke kuvaa tietyn ajanjakson sisällä tapahtuvia asioita. Kerran aineiston ajanilmausten käännösvastineiden yhteydessä esiintyneitä sijoja olivat elatiivi, ablatiivi ja translatiivi. Elatiivi ja ablatiivi ovat erosijoja, ja elatiivin tunnus on -stA, ablatiivin taas - ltA. Translatiivi on abstrakti paikallissija, jonka tunnus on -ksi. (Alho & Kauppinen 2009 s. 47) Elatiivimuotoinen käännösvastine kuului vuorokaudenaikojen kategoriaan. Alkuteoksessa ilmaus oli am frühsten Nachmittag erst (GGG s. 314) ja sen käännösvastine vasta alkuiltapäivästä (MMM s. 374). Koko esimerkki, esimerkki 23, kuuluu seuraavasti: 29 (23) Am frühen Nachmittag erst ruft er Detlef und Sylvia an, um zu erzählen, was ihm passiert ist. (GGG, s. 314) Vasta alkuiltapäivästä Richard soittaa Detlefille ja Sylvialle kertoakseen, mitä hänelle on tapahtunut. (MMM, s. 374) Ablatiivi esiintyi seuraavassa esimerkissä, joka lukeutuu alkamista ja loppumista ilmaisevien ilmausten kategoriaan. (24) Am Ende hatte er 5 Frauen und 24 Kinder. (GGG s. 132) Lopulta hänellä oli viisi vaimoa ja kaksikymmentäneljä lasta. (MMM s. 109) Myös translatiivi-ilmaus kuului alkamista ja loppumista ilmaisevien ilmausten kategoriaan. Tämän ilmauksen esitän esimerkissä 25. (25) Hier wollen sich also zwei einigen, die gleich am Anfang bekunden, dass sie sich einig sind. (GGG s. 129) Kaksi osapuolta haluaa siis sopiva, ja jo heti aluksi he ilmoittavat, että ovat sopineet asiasta yksimielisesti. (MMM s. 155–156) Toisin kuin paikanilmausten yhteydessä, ajanilmausten yhteydessä ei esiintynyt suomen kielen adpositiorakenteita. 4.2. An ja paikanilmaukset 4.2.1. An ja erilaisten paikanilmausten käännösvastineet Paikanilmauksia aineistossa oli yhteensä 133 kappaletta. Paikanilmaukset olen jaotellut ryhmiin sen mukaan, ovatko ne olleet alkutekstissä akkusatiivissa vai datiivissa. Tällaista jakoa ei olisi ajanilmauksista voinut tehdä, sillä ajanilmaukset ovat aina datiivissa (ks. esimerkiksi Piitulainen ym. 1998: 214). Jakoa puoltaa se, että muotoperusteinen jako on selkeä ja yksiselitteinen, sekä se, että jako merkityksen perusteella olisi ollut vaikea ja epäselkeä, ehkä keinotekoinenkin. Esitän jaon, esiintymien määrän sekä esimerkit taulukossa 4. 30 Taulukko 4. Paikanilmausten jaottelu. Jaotteluperuste Esiintymien lukumäärä Esimerkki alkutekstistä Alkutekstin esimerkin käännösvastine Datiivimuotoinen ilmaus 116 an den Türen (GGG s. 59) ovissa (MMM s. 73) Akkusatiivimuotoinen ilmaus 17 an den Stränden Italiens (GGG s. 206) Italian rannoille (MMM s. 247) Kuten oheisesta taulukosta voi panna merkille, datiivimuotoisia ilmauksia esiintyi aineistossa runsaasti enemmän kuin akkusatiivimuotoisia. Käännösvastineiden sijoissa oli nähtävillä selkeää johdonmukaisuutta siinä, että akkusatiivin sisältänyt alkuperäistekstin lause oli kääntynyt suomeen niin, että käännösvastineessa oli suuntasija, kun taas datiivin sisältänyt alkuperäistekstin lause oli kääntynyt niin, että käännösvastineessa oli olosija. Käännösvastineiden sijamuotoja siirryn kuitenkin tarkastelemaan vasta luvussa 4.2.2. ja sijamuotojen vaihtoehtoisuutta ja vaihtoprepositioiden kääntymistä suomeen luvussa 4.2.3. Seuraavaksi tarkastelen ensin datiivimuotoisten, sitten akkusatiivimuotoisten an-ilmausten käännösvastineita. Käsittelyjärjestys perustuu esiintymien määrään. Datiivimuotoisilla an-paikanilmauksilla on poikkeuksetta ilmaistu sijaitsemista jossakin. Yksinkertaisina esimerkkeinä datiivimuotoisista an-paikanilmauksista voi esittää tapauksen am Boden (GGG s. 37), jonka käännösvastine oli maassa (MMM s. 41), ja tapauksen an der Wand (GGG s. 35), jonka käännösvastine oli seinällä (MMM s. 42). Nämä ilmaukset ja niiden käännösvastineet ilmaisivat melko selkeää sijaintia tietyssä paikassa, mutta aineisto sisälsi myös vähemmän konkreettisia ilmauksia, joiden suhteen sijainti ei ole yhtä yksiselitteistä vaan pikemminkin suurpiirteistä, esimerkiksi am Himmel (GGG s. 183), taivaalla (MMM s. 218) ja am Grund des Mittelmeers (GGG s. 274), Välimeren pohjassa (MMM s. 328). Yhdessä virkkeessä kuvataan ’jonkin edessä’ sijaitsemista. Tämän virkkeen esitän esimerkissä 26. 31 (26) Rufu steht da vorn an der Tafel als Beispiel für die Zeitform der Gegenwart, die keines Hilfverbs bedarf. (GGG s. 157) Rufu seisoo taululla esimerkkinä nykyhetken aikamuodosta, joka ei tarvitse apuverbiä. (MMM s. 189) Edessä-postpositiota virkkeessä ei esiinny, mutta an der Tafel ja sen käännösvastine johtavat tulkintaan siitä, että Rufu seisoo taulun edessä luokkahuoneen puolella. Virkkeessä on myös ’edessä’ sijaitsemista ilmaiseva ilmaus vorn, jolla kuitenkin kontekstista päätellen viitataan siihen, että Rufu seisoo luokan edessä, missä taulu sijaitsee. Luokkahuoneen etuosaksi mielletään yleensä se osa huonetta, jossa taulu sijaitsee ja jossa opettaja tavallisesti opettaa. Krista Ojutkangas esittää artikkelissaan (2005), että etuosaksi hahmotetaan oliosta se osa, joka on merkityksellinen ihmisen havainnon, toiminnan ja vuorovaikutuksen kannalta. Esimerkiksi rakennusten etuosaksi mielletään se puoli, jolla ovi sijaitsee, sillä rakennuksen takaosaan ei kohdistu samanlaista toimintaa kuin etuosaan. Ojutkangas käyttää artikkelissa Levinsonin kehittämää kolmen viittauskehyksen järjestelmää, jossa viittauskehykset pohjautuvat erilaisiin koordinaattisysteemeihin. Nämä viittauskehykset ovat relatiivinen, luontainen ja absoluuttinen. Luontainen viittauskehys on oliokeskeinen ja perustuu sen olion ominaisuuksiin, joka on tilasuhteessa kiintopisteenä. Absoluuttinen viittauskehys perustuu ympäristön antamaan pysyvään suuntaan. Relatiivinen viittauskehys ja sen koordinaatisto puolestaan perustuvat tilaa ulkopuolelta tarkastelevan puhujan kehon akseleihin, etenkin katseen suuntaan. (Ojutkangas 2005: s. 527–528, 543) Tämän kohtauksen tapauksessa ’taulu’ ja ’luokkahuone’ sijoittuvat relatiiviseen viittauskehykseen, sillä ne sijaitsevat siellä, minne opiskelijoiden katse kohdistuu. Datiivimuotoinen an-ilmaus esiintyi myös joitakin kertoja relatiivisivulauseessa. Seuraavassa esimerkissä an der -ilmaus on kääntynyt muotoon jonka päällä. (27) – – sondern eine Linie, an der die zwei Hälften des Universums aneinanderstießen. (GGG s. 259) – – vaan rajaviiva, jonka päällä maailmankaikkeuden kaksi puolikasta törmäsivät toisiinsa. (MMM s. 310–311) Jonka päällä -ilmaus ilmaisee tapahtumakohtaa täsmällisemmin kuin muu mahdollinen käännösvastine kuten vastine jolla tai jonka kohdalla. Toisessa an dem -rakenteen sisältäneen alkutekstin ilmauksen käännösvastineessa oli käytetty pronominia missä. 32 (28) Gibt es auf der ganzen Erde wirklich keinen Platz, an dem ich mich zum Schlafen hinlegen kann? (GGG s. 140) Eikö koko maailmassa todellakaan ole paikkaa, missä voisin käydä nukkumaan? (MMM s. 169) Aineisto sisälsi tapauksen, jossa saksan relatiivilause oli kadonnut käännösvastineessa ja lauserakenne muuttunut alkuperäiseen tekstiin nähden. (29) Wenn es tatsächlich der durch ihn gestiftete Sinn ist, der seinen Haushalt, von der Zahnbürste bis hin zum gotischen Kruzifix, das an der Wand hängt, in ein Universum verwandelt – – (GGG s. 16) Mikäli hänen antamansa merkitys todellakin muuntaa kodin aina hammasharjasta seinällä roikkuvaan goottilaiseen krusifiksiin yhdeksi ja samaksi maailmankaikkeudeksi – – (MMM s. 18) Tässä esimerkissä eli esimerkissä 29 an der Wand -ilmauksen käännösvastine on kyllä sille ennakoitavissa oleva seinällä, mutta rakenne on muuttunut siten, että käännösvastine ei ole osa päälauseen sisään upotettua relatiivilausetta, vaan relatiivilauseen Kruzifix, das an der Wand hängt käännösvastineena toimii vA-partisiippirakenne (seinällä roikkuvaan goottilaiseen krusifiksiin). Samantapainen on seuraavassa esimerkissä, esimerkissä 30, esittämäni käännösratkaisu. (30) In 2019 klopft sie und öffnet, links an der Wand steht ein Bett, auf dem sitzt einer und schreibt. (GGG s. 65) Seinän viereisellä sängyllä istuu mies, joka kirjoittaa. (MMM s. 80) Tässä esimerkissä lauserakenne on muuttunut huomattavasti. Alkuperäisessä virkkeessä todetaan, että ovesta katsottuna vasemmalla puolella sijaitsee sänky, jonka päällä istuu eräs ja kirjoittaa. Käännösvastine on alkuperäistä virkettä yksinkertaisempi. Kääntäjä on muodostanut lauseesta links an der Wand adjektiivin viereinen avulla oman kokonaisuuden. Mainitsematta käännöksessä on jäänyt se, että sänky sijaitsee huoneeseen tulijan näkökulmasta vasemmalla puolella huonetta (links). Tämän yksinkertaistuneen käännöksen lisäksi kääntäjä on toiminut niin, että hän on jakanut käännöksessä alkuperäisen virkkeen kahteen osaan. Tässä esimerkissä esillä olevassa käännösvastineessa ei esimerkiksi mainita koputusta ja huonetta numero 2019, vaan nämä mainitaan edellisessä virkkeessä. Lauserakenne on muuttunut niin ikään seuraavassa esimerkissä. 33 (31) Am Ende, dort wo der Gang nach rechts abbiegt, ist ein Fenster mit Aussicht auf eine braun verputzte Wand – – (GGG s. 63) Käytävä kääntyy päädyssä oikealle ja siellä on ikkuna, josta on näköala suoraan ruskeaksi rapattuun seinään – – (MMM s. 78) Tässäkin esimerkissä alkuperäisessä virkkeessä on relatiivilause, tässä tapauksessa wo-alkuinen sellainen, mutta tuota relatiivilausetta käännösvastineessa ei ole sellaisenaan. Relatiivilauseen tilalla suomennoksessa on päälause. Alkutekstissä relatiivilause on upotettu päälauseen sisään. Huomio kiinnittyy kuitenkin käännösvastineen ensimmäiseen lauseeseen, johon sisältyy ilmauksen am Ende käännösvastineeksi tulkittavissa oleva päädyssä. Yksioikoisesti sanan Ende käännösvastineeksi sanaa pääty ei kuitenkaan voi osoittaa. Kaupunki Frankfurt am Main mainitaan aineistossa seitsemän kertaa. Nimellä Frankfurt am Main tarkoitetaan Frankfurtin kaupunkia Main-joen varrella erotuksena kaupungista Frankfurt an der Oder, joka puolestaan on Frankfurtin kaupunki Oder-joen varrella. Näissä seitsemässä tapauksessa, joissa Frankfurt am Main mainitaan, an-ilmaukset olivat säilyneet sellaisinaan käännöstekstissä ja taivutus oli kohdistunut Main-nimeen, esimerkiksi ilmauksessa Frankfurt am Mainiin (MMM s. 370), alkutekstissä nach Frankfurt am Main (GGG s. 294). Toinen mahdollisuus olisi ollut pudottaa an- ilmaus kokonaan pois kaupungin nimestä käännöksen yhteydessä siten, että puhuttaisiin ainoastaan Frankfurtista. Tämä ratkaisu olisi ollut perusteltavissa siten, että Frankfurt am Mainista on melko tavallista puhua pelkästään Frankfurtina sekä Saksassa että Suomessa ja tarkentaa ainoastaan, kun kyse on Frankfurt an der Oderista, joka on Frankfurt am Mainia huomattavasti pienempi kaupunki. Kääntäjä on tässä kuitenkin valinnut tarkemman ilmauksen. Datiivimuotoinen an-ilmaus ei ole hahmotettavissa seuraavan alkuperäistekstin esimerkkivirkkeen käännösvastineessa. (32) Beim Frühstück in den kleinen Pensionen saßen mehrfach DDR-Bürger mit am Tisch – – (GGG s. 57) Pienen majatalon aamiaisella istui usein DDR:läisiä – – (MMM s. 70) Käännösvastineesta puuttuu suora käännös ilmaukselle am Tisch (GGG s. 57), jonka mahdollinen käännösvastine olisi esimerkiksi ’pöydän ääressä’. Kääntäjän tekemä käännösratkaisu on perusteltavissa siten, että lukijalle on todennäköisesti selvää, että aamiaista syödään pöydän ääressä, eikä pöytää tarvitse erikseen mainita. Aineistossa oli myös toinen vastaavanlainen tapaus, jossa sama 34 ei ollut yhtä selvää. Tämän käännösvastineen esittelen akkusatiivimuotoisten an-ilmausten käännösvastineiden yhteydessä. Akkusatiivi esiintyi esimerkiksi ilmauksessa an den Rand des Feldes (GGG s. 141). Tämän ilmauksen käännösvastine oli pellon pientareelle (MMM s. 170). Akkusatiivimuotoinen on myös seuraavassa esimerkissä esitetty an-ilmaus. Sekä edellä esitetyssä pellon pientareelle -esimerkissä että seuraavassa virkkeessä kuvataan siirtymistä ja päätymistä tiettyyn sijaintiin. (33) An den Stränden Italiens werden inzwischen beinahe täglich Leichen von afrikanischen Flüchtlingen angespült. (GGG s. 206) Italian rannoille huuhtoutuu nykyään lähes päivittäin afrikkalaisten pakolaisten ruumiita. (MMM s. 247) Aiemmin osoitin esimerkkivirkkeessä 32, kuinka an-ilmaus, am Tisch, oli kadonnut käännösvastineesta, toisin sanoen sanaa ’pöytä’ ei käännösvastineessa esiintynyt. Aineistossa oli toinenkin alkukielinen virke, jossa alun perin oli sana Tisch eli ’pöytä’, mutta tämänkään virkkeen käännösvastineessa ’pöytää’ merkitsevää sanaa ei esiinny. Tässä esimerkissä Richard – – istuu lasisen verannan toiseen laitaan (MMM s. 148–149), alkuperäistekstissä Richard setzt sich – – an einen Tisch am Rand des gläsernen Raums (GGG s. 123). Tämän esimerkin käännösvastineessa ei ole yhtä selkeää se, mihin Richard tarkalleen ottaen istuu – luultavasti kyllä tuolille tai penkille, mutta käännöstekstin muistakaan virkkeistä ei käy ilmi, että hänen edessään on pöytä. Yhden akkusatiivimuotoisen an-paikanilmauksen käännösvastine oli vasten (MMM s. 204), eli tällainenkin käännös an-prepositioilmaukselle on mahdollinen. Esitän tämän virkkeen esimerkissä 34. (34) – – er macht die Tür wenigstens hinter sich zu und stellt sich drinnen ganz still mit dem Rücken an die Wand. (GGG s. 170) – – hän sentään sulkee oven perässään ja asettuu aivan hiljaa seisomaan selkä seinää vasten. (MMM s. 204) Kerran an-prepositio esiintyi yhdessä bis-preposition kanssa ilmaisemassa jonnekin asti yltämistä tai päätymistä. Tällainen ilmaus oli käännösvastineessa he – – saavat siirrettyä sen [veneen] niityn poikki aina nurmikentän reunaan asti (MMM s. 222). Alkutekstin lause kuului seuraavasti: – – rollen sie das Boot über das Gras bis an den Rand der Wiese (GGG s. 185). Tämän lauseen luokittelu ylipäätään an-ilmauksiin on kuitenkin jossain määrin ongelmallista: lauseen merkitys, jonnekin asti 35 yltäminen tai päätyminen, syntyy bis-preposition eikä niinkään ainakaan pelkästään an-preposition vuoksi, mutta an on silti osa kokonaisuutta. Tällaisen rakenteen esittelin luvussa 2.1. Tämä kokonaisuus herättää kysymyksen luokittelusta, siitä, pitäisikö vastaavanlaisista kokonaisuuksista muodostaa oma kategoriansa vai voiko tämän ilmauksen lukea mukaan an-ilmauksiin. Käännösvastineesta voi tehdä sen tulkinnan, että preposition bis merkitys on ’asti’, ja an-prepositio puolestaan on johtanut käännökseen, jossa on illatiivi. Yksi aineiston paikanilmauksen sisältänyt an-ilmaus oli kääntynyt suomeen niin, ettei käännösvastinetta voisi enää laskea paikanilmauksiin, sillä lauserakenne on muuttunut siinä määrin. Tämä alkuperäistekstin ilmaus oli die geschriebenen Gesetze treten – – an die Stelle des common sense (GGG s. 309) ja sen käännösvastine lait korvaavat käsitteen maalaisjärki (MMM s. 368). Ajatus virkkeiden taustalla on, että lait toimivat maalaisjärjen sijaan, maalaisjärjen paikalla. 4.2.2. Paikanilmausten käännösvastineiden sijamuodot ja adpositiorakenteet An-prepositioilmausten käännösvastineissa esiintyi pelkästään paikallissijoja. Yleisimmät sijat olivat adessiivi ja inessiivi. Adessiivi ja inessiivi ovat olosijoja, adessiivin tunnus -llA, inessiivin -ssA. Illatiivi ja allatiivi puolestaan ovat kummatkin tulosijoja. Illatiivin tunnus on vokaalin pidentymä ja allatiivin -lle. Olosijoilla kuvataan pysyvää tilannetta ja paikassa pysymistä, suuntasijoilla taas jonkinasteista muutosta. (Alho & Kauppinen s. 46–47) Suuntasijoista aineiston käännösvastineissa esiintyi sekä illatiivi- että allatiivimuotoisia vastineita. Ennakoin tutkimuksen alkumetreillä, että yleisimpiin käännösvastineiden sijoihin lukeutuisi adessiivi. Tämä hypoteesi piti. Adessiivi esiintyi 29 tapauksessa käännösvastineista. Esimerkiksi paikannimi Alexanderplatz mainittiin joitakin kertoja. Ilmaus am Alexanderplatz (tai puhekielisempi, kaksi kertaa esiintynyt am Alex) olivat kaikki kääntyneet muotoon Alexanderplatzilla (esimerkiksi alkuperäisilmaus GGG s. 322, käännösvastine MMM s. 383). Kyseessä on Berliinissä sijaitseva aukio. Sanan aukio yhteydessä käytettävä olosija suomessa on tavallisesti adessiivi (eikä esimerkiksi inessiivi). Tämä selittyy sillä, että aukio on pinta, ja adessiivilla ilmaistaan usein jonkin pinnan päällä olemista. Annan adessiivin käytöstä myös seuraavan esimerkin. (35) Eine Grenze, denkt Richard, kann also auch plötzlich sichtbar werden, kann plötzlich an einem Ort erscheinen, wo sonst nie eine war – was in den letzten Jahren an den Grenzen 36 Libyens ausgeforchten wurde oder an den Grenzen Marokkos oder Nigers, findet nun mitten in Berlin-Spaundau statt. (GGG s. 259) Rajasta voi tulla siis myös äkkiä näkyvä, Richard ajattelee, se voi ilmestyä äkkiä paikkaan, missä sellaista ei ole koskaan aiemmin ollut – taistelut joita viime vuosina käytiin Libyan tai Marokon tai Nigerin rajoilla, käydään nyt keskellä Berliinin Spandauta. (MMM s. 310) Edellä esitetyssä esimerkissä 35 paikka, jossa ollaan, on jossain määrin abstraktimpi kuin muissa tapauksissa. Konkreettisempi paikka oli esimerkiksi joen ranta. Tämän ilmauksen an dem Ufer des Flusses (GGG s. 112) käännösvastine oli joen rannalla (MMM s. 136), ja tässä adessiivilla ilmaistiin ’jonkin päällä’ olemista. Aineisto sisälsi myös joitakin ilmauksia, joiden avulla ilmaistiin jonkin luona, äärellä tai edessä olemista. Tällaisia olivat esimerkiksi seuraavat: am Einlass (GGG s. 214), käännösvastineenaan ovella (MMM s. 257) ja an der Kasse im Supermarkt (GGG s. 230), käännösvastineenaan supermarketin kassalla (MMM s. 276). Aineistossa esiintyi melko taajaan myös toinen olosija, inessiivi. Inessiivimuotoisia ilmauksia aineistossa oli ennakoimattoman paljon, yhteensä 18 tapausta. Annan inessiivin käytöstä seuraavan esimerkkivirkkeen ja sen käännösvastineen. Alkuperäistekstin esimerkkivirke sisältää kaksi an- ilmausta, ja näiden an-ilmausten käännösvastineet ovat kummatkin inessiivissä. (36) An der Decke ist Stuck, ein Kronleuchter hängt in der Mitte, dunkles Holz an den Wänden. (GGG s. 36) Katossa on stukkokoriste, sen keskeltä roikkuu kattokruunu, seinissä tummaa puuta. (MMM s. 44) Ensimmäisen an-ilmauksen käännösvastineen suhteen on selvää, että jos sijamuotona olisikin adessiivi, lukija saisi vaikutelman, että koriste onkin katon päällä rakennuksen ulkopuolella eikä roikukaan sisäkatosta. Inessiivi jälkimmäisen an-ilmauksen käännösvastineessa taas johtaa tulkintaan siitä, että tumma puu on osa seinää eikä vain kiinni siinä. Inessiivi esiintyi myös seuraavassa esimerkissä. (37) Schon oft hat er gedacht, dass alle Männer, die er hier kennengelernt hat, genauso am Grund des Mittelmeers liegen könnten. (GGG s. 274) Hän on usein ajatellut, että kaikki nämä miehet, joihin hän on tutustunut, voisivat yhtä lailla maata Välimeren pohjassa. (MMM s. 328) Käännösvastineen sijan luoman merkityksen voisi tulkita niin, että inessiivillä ilmaistaan sitä, miten miehet makaisivat Välimeren pohjassa jossain määrin tiukemmin ja ikään kuin lopullisemmin kuin 37 tapauksessa, jossa käännösvastine olisikin adessiivissa (pohjalla), joka kuitenkin myös olisi mahdollinen. Jonkinasteisen merkityseron inessiivin käyttö adessiivin käyttöön nähden muodosti myös virkkeessä, jossa mainitaan ohimennen erään romaanissa vilahtavan henkilön opettaneen joskus yliopistossa. Tässä virkkeessä an-ilmauksen käännösvastine oli siis yliopistossa (MMM s. 109). Alkutekstissä ilmaus oli muodossa an der Uni (GGG s. 89). Saksassa yliopistolla tai yliopistossa olemista ilmaistaan aina an-prepositiolla ja sen yhteydessä datiivilla (ei siis esimerkiksi *in der Uni), mutta suomessa kaksi olosijaa, inessiivi ja adessiivi, ovat tällaista merkitystä muodostettaessa yleisesti käytössä. Inessiivi valikoituu käyttöön yleensä esimerkiksi silloin, kun kerrotaan jonkun opiskelevan tai opettavan yliopistossa, niin kuin edellä esitellyssä tapauksessa. Kolmanneksi suurin joukko paikanilmausten käännösvastineiden sijoista oli illatiivimuotoisia. Näitä oli kymmenen. Illatiivimuotoisten ilmausten suhteen erittäin huomattava seikka oli, että vaikka illatiivi on tulosija, käännöksessä illatiivimuotoisten ilmausten alkuperäistekstissä olleet vastineet olivat usein datiivissa. Merkillepantavaa tämä on siksi, että datiivi ohjaa normaalisti sellaiseen käännösvastineeseen, joka olisi jossain olosijassa. Yhteensä kahdeksan illatiivimuotoisen käännösvastineen alkutekstinen alkuperäisvastine oli datiivissa, siis vain kaksi tapausta akkusatiivissa. Selityksenä tähän on paitsi datiivimuotoisten ilmausten selkeä hallinta aineistossa myös se, että käännösvastineen rektio määräsi usein nominin sijan. Annan illatiivimuotoisesta käännösvastineesta ja sen alkutekstisestä vastineesta seuraavan esimerkin. Alkutekstissä an-ilmaus on datiivissa. (38) Seit die Mauer weg ist, ist die Stadt doppelt so groß und hat sich so sehr verändert, dass er jetzt oft nicht einmal weiß, an welcher Kreuzung er steht. (GGG s. 41) Siitä lähtien kun muuri purettiin, kaupunki on ollut kaksi kertaa suurempi ja muuttunut niin paljon, ettei hän toisinaan edes tiedä, mihin risteykseen on päätynyt. (MMM s. 49) Myös tässä käännöksessä verbi on johtanut siihen, että käytössä on tulosija eikä olosija. Alkuperäisessä virkkeessä Richard sananmukaisesti ’seisoo’ risteyksessä, käännösvastineessa hän on ’päätynyt’ tiettyyn risteykseen. Suorempi käännösvastine olisi suunnilleen ei tiedä, missä risteyksessä seisoo, mutta se olisi ehkä suomen kielelle hieman kankea, mikä on saattanut johtaa siihen, että kääntäjä on valinnut muun verbin kuin seistä, joka on stehen-verbille yleisesti valikoituva käännösvastine. Seuraavaksi annan esimerkin akkusatiivimuotoisesta an-ilmauksesta, jonka käännösvastine on illatiivissa. 38 (39) Die Ausländerbehörde schickt die Bewerbung zunächst an die Arbeitsagentur mit der Bitte um Prüfung der Vorrangs. (GGG s. 305) Ulkomaalaisvirasto lähettää hakemuksen ensin työvoimatoimistoon ja pyytää tarkistamaan etusijaisuudet. (MMM s. 364) Alkuperäisessä virkkeessä on käytetty verbiä schicken, jonka merkitys on ’lähettää’. Tavallisesti saksan kielellä an-prepositiota ja akkusatiivia käytetään tapauksissa, joissa osoitetaan jotakin jollekulle – esimerkiksi kirje tai tässä tapauksessa hakemus. Käännös ei herättänyt huomiota niin kuin ei herättänyt se toinenkaan akkusatiivimuotoinen ilmaus, jonka käännösvastine oli illatiivissa. Inessiiviä ja illatiivia aineistossa esiintyi huomattavasti enemmän kuin niitä yleisemmäksi ennakoimaani allatiivia. Tämänkin selittää se, että datiivimuotoisia ilmauksia oli aineistossa niin huomattava määrä akkusatiivimuotoisiin ilmauksiin nähden, ja datiivi on ohjannut käännökseen, jossa on käytetty olosijaa. Allatiivi lukeutuu tulosijoihin. Allatiivimuotoja aineistossa oli kahdeksan. Annan allatiivin esiintymästä seuraavan esimerkin. (40) Und so setzt er sich auf einen Stuhl an den Rand – – (GGG s. 196) Niinpä Richard istuu seinänvierustalle – – (MMM s. 235) Tässä käännöksessä merkillepantavaa on, että sana Stuhl, ’tuoli’ on kokonaan kadonnut käännöksestä. Kääntäjä on mitä ilmeisimmin lähtenyt siitä, että lukija osaa olettaa Richardin istuutuvan tuolille, joka on seinänvierustalla, eikä esimerkiksi lattialle seinää vasten. Aineistossa oli myös allatiivimuotoinen käännösvastine maalle (MMM s. 217), joka on alkutekstissä ollut muodossa an’s Land (GGG s. 181). Käännösvastine ei ollut merkillepantava, mutta alkutekstin an’s (useimmiten kuitenkin ans, lyhenne sanoista an das, an ja akkusatiivimuotoinen artikkeli) oli aineistossa ainoa laatuaan. Seuraavaksi esittelemäni kaksi sijamuotoa esiintyivät aineistossa kerran. Toinen näistä sijamuodoista oli ablatiivi. Ablatiivi luokitellaan erosijaksi, ja sen tunnus on -ltA (Alho & Kauppinen 2009 s. 47). Esitän alkuperäisen virkkeen ja sen ablatiivin sisältävän käännösvastineen esimerkissä 41. (41) Ein Jurist aus Konstanz am Bodensee sei zu Rate gezogen worden. (GGG s. 300) Neuvoa on kysytty lakimieheltä Bodenseen rannalta Konstanzista. (MMM s. 358) Virkkeen merkitys on tulkittavissa niin, että neuvoa on kysytty lakimieheltä, joka asuu Bodenseen rannalla sijaitsevan Konstanzin kaupungissa. Virke on kuitenkin rakennettu toisin, sillä kysyä-verbin erosijarektio näkyy kaikissa adverbiaaleissa. 39 Ablatiivin ohella kerran esiintyi translatiivi, mikä oli ennakoimatonta. Myös translatiivi on paikallissija, mutta abstraktimpi kuin sisä- ja ulkopaikallissijat (Alho & Kauppinen 2009 s. 46). (42) – – fällt Maria ins Berwerk hinein, mit ihrem hellblauen Jungfauenkleid an den Rand, dort auf den wirren Haufen – – (GGG s. 232) – – Maria syöksyy kaivokseen vaaleansinisessä neitsyen kaavussaan ja jää sekasortoisen kasan päällimmäiseksi – – (MMM s. 279) Käännöksessä on käytetty rakennetta jäädä jonkinlaiseksi. Asia olisi ollut mahdollista ilmaista myös esimerkiksi niin, että Maria jää kasan päälle. Aineistossa paikanilmausten yhteydessä esiintyi myös useita adpositiorakenteita, joista kaikki olivat postpositioilmauksia. Suomen prepositiorakenteita käännösvastineissa ei esiintynyt. Adpositiorakenteiden käyttö an-prepositioilmausten käännösvastineissa oli varsin kirjavaa. Kiinnostava huomio oli, että an-ilmaus oli kääntynyt suomeen sekä eteen- että takana-postpositioiden avulla. Tämä kuvastaa hyvin an-preposition monikäyttöisyyttä sekä sitä, miten prepositiolla ilmaistaan paikanilmauksissa kyllä jonkin lähettyvillä olemista, mutta ei oteta sijaintiin niin tarkasti kantaa kuin esimerkiksi prepositiolla hinten (’takana’). Aineistossa esiintyi 12 kertaa ääressä-tyyppinen postpositio. Seitsemästi tämä postpositio esiintyi olosijassa, joka jokaisessa tapauksessa oli muodossa ääressä (ei esimerkiksi äärellä). Suuntasijassa tämä postpositio puolestaan oli muodossa ääreen (eikä esimerkiksi äärelle) ja esiintyi aineistossa viisi kertaa. Nämä postpositiot olivat selkeästi yleisimpiä käännösvastineissa käytettyjä adpositioita, oli nimittäin niin, että kaikki muut aineistossa esiintyneet adpositiot esiintyivät vain kerran. Annan sekä olosijaisesta postpositiosta että suuntasijaisesta postpositiosta esimerkit, joissa kummassakin esiintyy sana Schreibtisch, ’kirjoituspöytä’. (43) Während Richard am Schreibtisch sitzt und liest, – – versteht er noch etwas anderes. (GGG s. 86) Istuessaan kirjoituspöydän ääressä lukemassa – – Richard ymmärtää vielä jotain muutakin. (MMM s. 105) (44) Nach dem Frühstück geht er an die Arbeit, um 1 Uhr isst er zu Mittag, schläft eine Stunde, danach setzt er sich wieder an seinen Schreibtisch oder liest bis abends um acht oder neun. (GGG s. 51) Aamiaisen jälkeen hän ryhtyy töihin, kello yksi hän syö lounaan, ottaa tunnin torkut, sitten hän istuu taas kirjoituspöydän ääreen tai lukee iltakahdeksaan tai -yhdeksään asti. (MMM s. 63) 40 Näiden virkkeiden käännösvastineissa ei sinänsä ollut mitään merkillepantavaa, sillä myös vaihtoprepositiorakenteet olivat kääntyneet suomeen niin kuin voi ennakoida. Muissakaan ääressä- ilmauksissa ei ollut erityistä merkillepantavaa. Seuraavaksi annan esimerkin luona-postpositiosta seuraavassa käännösvastineessa. Tämä käännösvastine ei herättänyt huomiota, sillä jonkin lähettyvillä olemista ilmaistaan an-prepositiolla yleisesti (ks. esimerkiksi Rekiaro 2007: 38). Olin kuitenkin ennakoinut luona-postpositiota hieman yleisemmäksi. (45) – – die junge Druisburgerin aber, die seit drei Jahren in einem Mietshaus in Richards Straße wohnt und ihn in den letzten Monaten beim Einkaufen oder am Flaschenconteiner hin und wieder merkwürdig angesprochen hat – – (GGG s. 113) – – nuori nainen, joka on viime kuukausina puhunut kummia joka kerta, kun Richard on tavannut hänet kaupassa tai lasinkeräyssäiliön luona – – (MMM s. 136) Kerran aineistossa esiintyi postpositio vasten, tarkemmin lausekkeessa seinää vasten (MMM s. 160). Alkutekstissä tämä ilmaus on muodossa an der Wand (GGG s. 133). Kohtauksessa Richard ja vastaanottokeskuksessa työskentelevä saksanopettaja ripustavat julisteita luokkahuoneen seinälle. Käsillä olevassa tapauksessa käännösvastineen sijan määrännee verbi suoristaa. Käännös suoristaa julisteen seinälle olisi luultavasti ollut mahdollinen, mutta seinää vasten hivenen luontevampi. Huomattavaa on, että alkutekstissä an der Wand on datiivissa. Ilman kontekstia an der Wand käännettäisiin suomeen luultavasti muotoon seinällä eli olosijassa, mutta käännös suoristaa julisteen seinällä olisi suomelle epätyypillinen tai ainakin erimerkityksinen kuin suoristaa julisteen seinää vasten/seinälle. Saksassa ajatus kulkeekin mahdollisesti niin, että juliste on jo seinällä, jossa se suoristetaan, eikä niin, että juliste vasta siirtyy seinälle siinä vaiheessa, kun sitä suoristetaan, mutta toki tässäkin on lievä merkitysero. Myös alle-postpositio aineistossa esiintyi. Tämän esiintymän esitän esimerkissä 46. (46) Der Unterrichtssaal ist schon bis auf den letzten Platz besetzt, viele Männer sitzen, die Knie eingezwängt, an den zu kleinen Tischen – – (GGG s. 100) Luokkahuone on jo viimeistä paikkaa myöten täynnä, moni miehistä istuu polvet liian matalien pulpettien alle ahdettuina – – (MMM s. 122) 41 Tässä esimerkissä an-ilmauksen käännösvastine ei ole suoraan osoitettavissa. Alle-postposition käyttöön on luultavasti ohjannut ilmaus die Knie eingezwängt, jossa verbi einzwängen on kääntynyt suomeen verbistä ahtaa muodostetun ahdettu-partisiipin avulla. Kontekstista irrotettuna an den zu kleinen Tischen merkitsisi suunnilleen ’liian pienien pöytien luona/ääressä’, mutta tämä ajatus on häivytetty käännöksessä ja muutettu toisenlaiseen muotoon. Muu käännösvastineissa kertaalleen esiintynyt postpositio oli takana, joka esiintyy lausekkeessa puhujapöntön takana (MMM s. 371), alkuperäistekstissä an einem Stehpunkt (GGG s. 311). Käännösvastineeksi on luultavasti valittu postpositio takana sen vuoksi, että päähenkilö Richardin voi tulkita seisovan tarkalleen puhujapöntön takana eikä esimerkiksi sen sivussa, pitäähän hän luentosalissa esitelmää ja sijoittuu kuulijoista katsoen puhujapöntön taakse. Mikäli käännöksessä olisikin käytetty postpositiota luona, ilmaus olisi ollut jokseenkin suurpiirteisempi kuin tässä tapauksessa, jossa on käytetty takana-postpositiota. Aiemmin mainitsemassani Ojutkankaan artikkelissa (2005) esitellyistä, Levinsonin kehittelemistä kolmesta viittauskehyksessä, jotka ovat relatiivinen, luontainen ja absoluuttinen, ilmaus puhujapöntön takana edustaa sekin relatiivista viitekehystä. Jos tarkastelijan näkökulma muuttuisi eli puhujanpönttöä siirryttäisiin tarkastelemaan toisesta näkökulmasta (tai tarkasteltaisiin esitelmää pitävän Richardin näkökulmasta), asiaa myös ilmaistaisiin kuvaamalla vastakkaista suhdetta. Eteen-postpositio puolestaan esiintyi aineistossa seuraavassa esimerkissä. (47) – – ist es vielleicht gar kein Graben, der sich hier am Eingang eines Asylbewerberheims in Berlin plötzlich auftut (GGG s. 260) – – eikä se ehkä olekaan mikään vallihauta, joka avautuu äkkiä berliiniläisen turvapaikanhakijoiden asuntolan sisäänkäynnin eteen – – (MMM s. 312) Virkkeessä puhutaan mahdollisen vallihaudan sijainnista asuntolan sisäänkäynnin lähettyvillä. Merkillepantavaa oli se, että alkuperäistekstissä sijamuotona on datiivi, mutta suomen käännösvastineessa kuitenkin suuntasija. Tällaisia muutoksia tarkastelenkin tarkemmin seuraavassa alaluvussa. 4.3. Sijamuotojen vaihtoehtoisuus Voidaan todeta, että an-preposition kääntyminen suomeen noudattelee vaihtoprepositioiden perusperiaatetta erittäin selkeästi. Poikkeuksiakin vaihtoprepositioiden perussäännöstä oli aineistossa 42 vain kourallinen. Tähän liittyen huomionarvoista oli, että mikäli vaihtoprepositioiden perussäännöstä oli poikettu, oli kyseessä lähes jokaisessa tapauksessa se, että verbin rektio oli määrännyt käännösvastineen sijan. Kaikki vaihtoprepositioilmaukset, jotka otin lähempään tarkasteluun, ovat paikanilmauksia. Tämän perustelen sillä, ettei ajanilmauksissa ollut merkillepantavia käännösratkaisuja, mitä tulee vaihtoprepositioiden käyttöön. Yhteensä tarkastelun alla on siis 133 tapausta, joista 116 datiivissa ja 17 akkusatiivissa. Koska akkusatiivimuotoisia ilmauksia ei ollut kovin kattavasti, merkittäviä johtopäätöksiä aineiston pohjalta ei voida vetää. Kun saksan sijamuotona an-preposition yhteydessä oli akkusatiivi, käännösvastineessa sija oli useimmiten suuntasija. Suuntasijoilla ilmaistaan jonkin liikkumista paikasta toiseen, ja suuntasijoja ovat illatiivi ja allatiivi (Alho & Kauppinen 2009 s. 47). Kun saksan sijamuotona an-preposition yhteydessä käytettiin datiivia, oli käännösvastineen sija useimmiten jokin olosija. Olosijoilla ilmaistaan jonkin pysymistä tietyssä paikassa, ja niihin lukeutuvat inessiivi, adessiivi ja essiivi (Alho & Kauppinen 2009 s. 47). Ajanilmauksissa käytetään saksassa aina datiivia (Piitulainen ym. 1998: 214). Useiden ajanilmauksien yhteydessä, kuten viikonpäiväilmauksissa, olikin suomennoksessa käytetty olosijaa, usein essiiviä. Toinen ajanilmausten yhteydessä yleisesti käytetty sija oli adessiivi, joka on olosija sekin. Toisin sanoen datiivimuotoisten ajanilmausten käännösvastineissa oli suomessakin olosija. Poikkeuksina tästä olivat sellaiset ilmaukset, joissa oli käytetty muuta kuin tulo- tai olosijaa, esimerkiksi vasta alkuiltapäivästä (MMM s. 374), alkutekstissä am frühsten Nachmittag erst (GGG s. 314). Tässä on käytetty elatiivia. Vaihtoprepositioiden perusperiaate toteutui siis selkeästi useimmissa tapauksissa riippumatta siitä, oliko alkutekstin ilmauksen sija akkusatiivi vai datiivi. Tällaisia tapauksia olivat esimerkiksi an seinen Schreibtisch (GGG s. 51), joka oli siis akkusatiivissa ja jonka käännösvastine oli kirjoituspöytänsä ääreen (MMM s. 63), ja an seinem Schreibtisch (GGG s. 41–42), datiivimuotoinen ilmaus, jonka käännösvastine oli tässä kirjoituspöytänsä ääressä (MMM s. 50). Näissä esimerkeissä akkusatiivimuotoisen ilmauksen käännösvastine on illatiivissa, joka on suuntasija, ja datiivimuotoisen ilmauksen käännösvastine inessiivissä, joka on olosija. Edellä mainituissa tapauksissa ja edellä mainittujen tapausten kaltaisissa tapauksissa ei ollut mitään huomiota herättävää. Poikkeuksiakin vaihtoprepositioiden käytön perussäännöstä kuitenkin oli, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, niitä selitti usein alkutekstin verbin käännösvastineina käytetyt verbit ja niiden tyypilliset täydennykset. Eräs esimerkki tällaisesta tapauksesta löytyi seuraavan alkuperäistekstissä olleen esimerkkivirkkeen käännöksessä. 43 (48) Eine Grenze, denkt Richard, kann also auch plötzlich sichtbar werden, kann plötzlich sich an einem Ort erscheinen, wo sonst nie eine war – – (GGG s. 259) Se voi ilmestyä äkkiä paikkaan, missä sellaista ei koskaan aiemmin ollut – – (MMM s. 310) Alkuperäistekstin esimerkkivirkkeessä oli datiivi, jolla ilmaistaan jossakin olemista, mutta käännösvastineessa oli käytettykin suuntasijaa, tässä tapauksessa illatiivia, eikä vaihtoprepositiotapauksessa tyypillisempää käännösvastineen sijaa, esimerkiksi inessiiviä. Tämä selittyy jälleen verbeillä. Karkeasti voisikin sanoa, että saksassa ’ilmestytään jossakin’ eli ollaan jo tietyssä paikassa ja sitten ilmestytään, mutta suomessa ilmestyä-verbin kanssa käytetäänkin suuntasijaa, kun monissa muissa kielissä ilmestytään ’paikassa’ eikä ’paikkaan’. Samankaltaisia tapauksia esiintyy seuraavissa datiivimuotoisissa ilmauksissa, joiden käännösvastineissa kuitenkin on suuntasija: am Horizont entschwunden ist (GGG s. 191–192), käännösvastineena kadonnut horisonttiin (MMM s. 230) ja ilmauksessa an den Fensterkreuzen sind ein paar Jacken und T-Shirts aufgehängt (GGG s. 37), käännösvastineena ja – – ikkunaristikoihin on ripustettu muutama takki ja T-paita – – (MMM s. 44). Näissäkin tapauksissa vaihtoprepositioiden käytön perusperiaate on jäänyt toteutumatta juuri käännösvastineen verbin täydennyksen vuoksi, ja vastaavia tapauksia aineistossa oli lukuisia. Myös tapauksessa, jonka esitin aiemman alaluvun esimerkissä 47, verbi määräsi käännösvastineen sijan. Tässä tapauksessa huomattavaa oli kuitenkin, että verbin käännösvastine ei ollut tavanomainen. Alkuperäistekstissä (GGG s. 41) oli käytetty verbiä stehen, käännöksessä verbiä päätyä (MMM s. 49). Kaksi paikanilmauksiin lukeutuvaa huomiota herättävää virkettä aineistosta löytyi. Esitän poikkeuksen esimerkissä 49. (49) Bis zu Hause schafft er es noch, sich zusammenzureißen, aber dann sitzt er am Schreibtisch vor dem dunklen Computerbildschirm. (GGG s. 323) Hän hillitsee itsensä kunnes pääsee kotiin, mutta sitten hän istuu kirjoituspöydän ääreen ja katsoo edessään olevaa tietokoneen mustaa näyttöä. (MMM s. 383) Käännöksessä Richard istuutuu tietokoneen ääreen, mutta alkuperäistekstissä hän vasta istuutuu koneen ääressä. Istuutua-verbi olisi saksassa sich setzen, mutta alkutekstissä verbi onkin sitzen, istua, ja sijamuoto on datiivi. Jälleen kyseessä voi olla kääntäjän tulkinta tapahtumien kulusta tai sitten tavoite tehdä käännöksestä suomen kielelle mahdollisimman luonteva. Selityksenä käännösratkaisuun on mahdollisesti myös se, että alkuperäisvirke sisältää sanan dann, jonka merkitys 44 on kutakuinkin ’sitten’. Tällä adverbilla ilmaistaan tässä tapauksessa sitä, mitä tapahtuu sittemmin, sen jälkeen. Toinen huomiota herättänyt virke oli seuraava. (50) – – ist es vielleicht gar kein Graben, der sich hier am Eingang eines Asylbewerberheims in Berlin plötzlich auftut (GGG s. 260) – – eikä se ehkä olekaan mikään vallihauta, joka avautuu äkkiä berliiniläisen turvapaikanhakijoiden asuntolan sisäänkäynnin eteen – – (MMM s. 312) Myös tässä virkkeessä alkutekstissä on datiivi, mutta käännösvastineen sija onkin odotusten vastaisesti tulosija, ei olosija. Yhden datiivin sisältäneen alkuperäisteoksen virkkeen käännösvastineen sijan selittää virkerakenteen muutos. Tämä muutos on tapahtunut esimerkissä 51. Alkuperäisvirke ja sen käännösvastine ovat todella pitkiä, joten olen katkaissut virkkeet sopivasta kohdasta, kuitenkin niin, että virkkeen keskeinen sisältö on säilynyt. (51) – – in ein Containerwohnheim am Rande von Hamburg oder in ein Bayrisches Bergdorf zurückzukehren – – (GGG s. 257) – – palatakseen esimerkiksi Magdeburgiin tai konttiasuntolaan Hampurin ulkopuolelle tai Baijerin Bergdorfiin – – (MMM s. 308) Saksankielisessä virkkeessä in-preposition sisältävä ilmaus in ein Containerwohnheim on akkusatiivissa, jolloin liikutaan paikasta toiseen. Ilmauksella am Rande von Hamburg puolestaan ilmaistaan, että Containerwohnheim, suomennoksessa konttiasuntola, sijaitsee Hampurin ulkopuolella (’konttiasuntola, joka sijaitsee Hampurin ulkopuolella’). Ilmaus am Rande von Hamburg toimii sanan Conteinwohnheimer jälkimääritteenä. Käännösvastineeseen Hampurin ulkopuolelle on saattanut ohjata se, että in ein Conteinerwohnheim on kääntynyt suomeen suuntasija illatiivi avulla, niinpä käännöksessä on ollut luontevaa, että myös ilmaus Hampurin ulkopuolelle on suuntasijassa, joka tässä tapauksessa on allatiivi. Suomennoksessa ilmauksen am Rande von Hamburg vastineena on kuitenkin itsenäinen adverbiaali Hampurin ulkopuolelle, jota ei voida pitää konttiasuntola- substantiivin jälkimääritteenä samalla tavalla kuin am Rande von Hamburg -ilmausta sanan Conteinwohnheimer jälkimääritteenä. Käännösvastineen sija määräytyykin palata-verbin perusteella. Ennakoin ennen aineistoon tutustumista, että vaihtoprepositioita käytettäisiin niille tyypillisellä tavalla. Arvelin, että tällaista vaihtoprepositioiden käyttö ja niiden käännösvastineet olisivat 45 pääpiirteissään. Aineiston pohjalta voidaankin todeta, että vaihtoprepositioilmaukset kääntyivät suomeen suurissa määrin edellä mainitulla tavalla. Poikkeuksia oli vain vähän, ja esimerkin 49 poikkeusta lukuun ottamatta kaikki nämä poikkeustapaukset olivat helposti selitettävissä, yleensä käännösvastineessa käytössä olleella verbillä. Olin kyllä hypoteesinani esittänyt, että vaihtoprepositioilmaukset kääntyisivät suomeen pääpiirteissään kuten oletettua on, mutta ennakoinut aineistossa olevan enemmän poikkeuksia kuin niitä sitten loppujen lopuksi oli. Yhteenvetona voikin todeta, ettei tämän aineiston pohjalta käytännössä noussut vaihtoprepositioiden käyttöön liittyviä huomattavia piirteitä. 46 LOPUKSI Tässä tutkielmassa olen tarkastellut, miten saksan kielen an-preposition sisältävät ajan ja paikan ilmaukset kääntyvät suomeen kaunokirjallisessa teoksessa, joka tässä tutkimuksessa oli Jenny Erpenbeckin romaani ”Gehen, ging, gegangen” (2015) ja sen suomenkielinen laitos ”Mennä, meni, mennyt” (2019). Teoksen on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. En arvioinut käännöksen onnistuneisuutta suoraan, mutta panin merkille, mikäli käännösratkaisu oli ollut erikoinen tai huomiota herättävä tai jos siitä oli esimerkiksi jäänyt jotain pois, ja pohdin näitä jollain lailla huomioni herättäneitä käännösratkaisuja ja niihin mahdollisesti johtaneita perusteluja. Aineisto käsitti kaiken kaikkiaan 268 an-preposition sisältävää ajan tai paikan ilmausta sekä niiden suomenkieliset käännösvastineet. Merkillepantavaa oli, että ajanilmauksia ja paikanilmauksia oli liki yhtä paljon: ajanilmauksia 135, paikanilmauksia 133 kappaletta. Ajanilmausten ja paikanilmausten jaottelut omiksi kategorioikseen tein alkutekstin perusteella. Mikäli olisin tehnyt jaottelut käännösvastineiden perusteella, jaotteluista olisi tullut hieman erilaisia, koska paikoin lauserakenteet olivat muuttuneet alkutekstiin nähden. Ajanilmauksia käsittelin luvussa 4.1. Ajanilmauksista suurimman ryhmän muodostivat vuorokaudenajanilmaukset, mutta niitä oli vain niukasti enemmän kuin viikonpäiväilmauksia. Näiden jälkeen esiintyivät nämä ryhmät, tässä taajuusjärjestyksessä: ’millaisena päivänä’ -ilmaukset, muut, alkamista ja loppumista ilmaisevat ilmaukset, relatiivisivulauseet ja päivämäärät. Ajanilmauksissa selkeästi yleisimmin käytetty sijamuoto oli essiivi, jota esiintyi erityisesti viikonpäivien yhteydessä niin kuin vakiintunutta on. ’Millaisena päivänä’ -ilmausten käännösvastineista jokainen oli essiivissä. Myös adessiivia esiintyi taajaan, tätä sijaa puolestaan erityisesti vuorokaudenaikojen yhteydessä, mutta myös essiivi oli mahdollinen. Essiiviä vuorokaudenaikailmausten yhteydessä esiintyi kuitenkin vain, kun ilmauksessa oli mukana jonkinlainen attribuutti. Muita ajanilmausten käännösvastineiden yhteydessä esiintyneitä sijoja olivat neljästi esiintynyt nominatiivi sekä kahdesti esiintyneet inessiivi ja elatiivi. Suomen adpositiorakenteita ajanilmausten yhteydessä ei esiintynyt. Paikanilmaukset jaoin omiin kategorioihinsa sen perusteella, ovatko ne datiivissa vai akkusatiivissa, koska tällainen jako oli yksinkertainen ja selkeä. Datiivimuotoisia paikanilmauksia oli 116 ja akkusatiivimuotoisia ainoastaan 17. Datiivimuotoisilla ilmauksilla ja niiden käännösvastineilla ilmaistiin sijaitsemista jossain. Akkusatiivimuotoisilla ilmauksilla ilmaistiin usein jonnekin 47 siirtymistä. Osa paikoista, joiden yhteydessä an-prepositioilmauksia käytettiin, oli konkreettisempia, osa abstraktimpia. Suomen sijat, joita käännösvastineissa oli käytetty, olivat merkittävissä määrin useammin olosijoja. Tämä selittyi sillä, että datiivimuotoisia paikanilmauksia oli niin paljon enemmän kuin akkusatiivimuotoisia paikanilmauksia, ja datiivi on ohjannut käännösvastineeseen, jossa on olosija. Paikanilmausten käännösvastineissa käytettiin seuraavia sijoja, tässä taajuusjärjestyksessä: adessiivi, inessiivi, illatiivi, allatiivi, ablatiivi, translatiivi (kaksi viimeiseksi mainittua kummatkin kerran). Näistä sijamuodoista selkeästi useimmin käännösvastineessa oli käytetty adessiivia. Adpositioista yleisin oli ääressä. Kaikki muut aineistossa esiintyneet adpositiot esiintyivät vain kerran. Näitä muita aineistossa esiintyneitä adpositioita olivat luona, vasten, takana ja eteen. Kiintoisa huomio oli, että sekä takana- että eteen-käyttöisyys tämän preposition käännösvastineissa oli mahdollista. An- prepositiota käytetäänkin yleisesti ’jonkin lähettyvillä olemisen’ ilmaisemiseen, mikä selittää nämä käännösratkaisut. Vaihtoprepositioilmaukset kääntyivät suomeen useimmissa tapauksissa niin, että akkusatiivilla ilmaistiin liikkumista jonnekin ja datiivilla olemista jossakin – siis juuri siten kuin vaihtoprepositioille on tyypillistä. Mikäli vaihtoprepositioilmausten käännösvastineissa käytetyt sijat olivat jollain lailla poikkeuksellisia, syy oli usein alkukielisen lauseen verbin käännösvastineessa eikä siten liittynyt suoraan an-prepositioon. Aineistoni lähempi tarkastelu ainoastaan tukee vaihtoprepositioiden käytön periaatteen toteutumista kaunokirjallisissa teksteissä eikä nostanut esiin uusia kysymyksiä vaihtoprepositioilmausten kääntymisestä suomen kieleen. Ne poikkeustapaukset, joissa vaihtopreposition käytön perusperiaatteet eivät toteutuneet, olivat sellaisia, joissa koko virkerakenne käännöksen yhteydessä oli muuttunut. Saksasta suomeen käännetyt tekstit tarjoavat runsaasti erilaisia jatkotutkimuksen mahdollisuuksia, sillä saksasta suomeen käännettyjä tekstejä on tarkasteltu vähemmän kuin esimerkiksi englannista käännettyjä tekstejä. Luontevan jatkotutkimuksen mahdollisuuden tarjoaisivat myös muut saksan prepositiot, prepositioilmaukset ja niiden käännösvastineet. Miten johdonmukaisesti esimerkiksi in- prepositio, an-preposition ohella toinen vaihtoprepositio, noudattaa vaihtoprepositioiden perussääntöä? Myös muut kuin vaihtoprepositiot tarjoavat jatkotutkimuksen mahdollisuuden. Erpenbeckin romaanin tarkastelu herätti kysymyksen, miten paljon ajanilmausten, etenkin viikonpäiväilmausten, suureen määrään vaikutti se, että tarkasteltava romaani oli juuri tämän kirjailijan. Erpenbeckin tyylille on leimallista ajankohdan tarkka kuvaus ja hieman luettelomainen kerronta, jossa tapahtumien alussa kerrotaan tarkalleen, milloin mitäkin tapahtuu. Tätä en tiennyt ennen tutkimusaineistoon tarttumista. Jatkotutkimuksen mahdollisuuden tarjoaakin an- 48 prepositioilmausten tarkastelu jonkin toisen kirjailijan teoksessa. Olisi myös kiintoisaa vertailla esimerkiksi juuri Erpenbeckin teoksessa ja toisessa teoksessa esiintyviä an-ilmauksia sekä niiden esiintymistaajuutta. Olihan niin, että ajanilmauksia tässä aineistossa oli ainoastaan kaksi enemmän kuin paikanilmauksia. Edellä mainittujen jatkotutkimusmahdollisuuksien lisäksi olisi mahdollista tarkastella, miten eri tekstilajeissa näkyy an-preposition käyttö ajan ja paikan ilmauksissa. Tässä tutkielmassa tarkastelun alla oli kaunokirjallinen teos, mutta mahdollista on, että tietotekstissä esiintyvät an-ilmaukset ovat joiltain osin erityyppisiä. 49 Lähteet Aineslähteet GGG = Erpenbeck, Jenny 2018: Gehen, ging, gegangen. 2. painos, 2018. Penguin Verlag, Pößneck. MMM = Erpenbeck, Jenny 2019: Mennä, meni, mennyt. Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Muut lähteet Alho, Irja – Kauppinen, Anneli 2009: Käyttökielioppi. Toinen, tarkistettu painos 2009. SKS, Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna. Böger, Joachim – Diekman, Helmut – Lenk, Hartmut – Schröder, Caren – Kärnä, Aino 2007: Suomi–saksa– suomi-sanakirja. 9. ja laajennettu painos 2007. WSOY, WS Bookwell Oy, Juva. Duden 2020: An. [Verkkosivu. Viitattu 16.1.2020]. Saatavissa: https://www.duden.de/rechtschreibung/an_Praeposition Duden Grammatik 2009. 8. painos. Dudenverlag, Mannheim. Eskola, Sari 2002: Syntetisoivat rakenteet käännössuomessa. Suomennetun kaunokirjallisuuden ominaispiirteiden tarkastelua korpusmenetelmillä. Väitöskirja. Joensuun yliopisto. Eskola, Sari 2005: Lauserakenteiden käytön piirteitä suomennetussa kaunokirjallisuudessa. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä. Toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. Hiidenmaa, Pirjo 2003: Suomen kieli – who cares? Helsinki: Otava. Hiirikoski, Juhani 2004: Lauserakenteet ja kääntäminen. Kieli, teksti ja kääntäminen. Language, Text and Translation. Toim. Jorma Tommola. Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus, Turun yliopisto. Painosalama Oy, Turku. Härmä, Juhani 1997: Mitä hyötyä on kontrastiivisesta kielitieteestä. Kontrastiivinen tarkastelu kääntäjän apuna. Toim. Nina Korimo-Girod. Yliopistopaino, Helsinki. Jantunen, Jarmo Harri – Eskola, Sari 2002: Käännössuomi kielivarianttina: syntaktisia ja leksikaalisia erityispiirteitä. Virittäjä, 2/2002. Jantunen, Jarmo Harri 2005: Hyvin kummallista vai kovin hyvää? – Esimerkkejä käännössuomen epäkonventionaalisista kontekstuaalisista valintasuhteista. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä. Toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. Kinnunen, Marja-Leena 1977: Saksan kielen prepositioilmausten vastineet Heinrich Böllin romaanin ”Und sagte kein Einziges Wort” käännöksessä. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Larjavaara, Matti 1992: Vieraat kielet ja suomi. Virittäjä 1/1992. Nevalainen, Sampo 2005: Köyhtyykö kieli käännettäessä? – Mitä taajuuslistat kertovat suomennosten sanastosta. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä. Toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. 50 Ojutkangas, Krista 2005: Viittauskehykset ja tarkastelunäkökulma – Miten sijaintia perusakselilla kuvataan? [Verkkojulkaisu. Viitattu 27.5.2020.] Saatavissa: https://journal.fi/virittaja/article/view/40438/9864?acceptCookies=1 Palomäki, Ulla 2004: Kääntäjät ja suomen kieli. Kieli, teksti ja kääntäminen. Language, Text and Translation. Toim. Jorma Tommola. Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus, Turun yliopisto. Painosalama Oy, Turku. Paloposki, Outi 2005: Käännössuomen synty. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä. Toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. Piitulainen, Marja-Leena – Lehmus, Ursula – Sarkola, Irma 1998: Saksan kielioppi. Otavan Kirjapaino, Keuruu. Rekiaro, Ilkka 1999: 101 prepositiota auf Deutsch. Gummerus Kustannus Oy, Gummerus Kirjapaino Oy, Helsinki. Rekiaro, Ilkka 2007: Saksan peruskielioppi. Gummerus Kustannus Oy, Gummerus Kirjapaino Oy, Helsinki. Rintala, Marika 2001. Saksan mit-prepositiolauseke ja sen vastineet suomessa: kontrastiivinen analyysi Erich Maria Remarquen romaanin ”Im Westen nichts Neues” pohjalta. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Ruokonen, Minna 2004: Schleiermacher, Berman ja Venuti: kolme käännösteoreettista näkökulmaa vieraannuttamiseen. Kieli, teksti ja kääntäminen. Language, Text and Translation. Toim. Jorma Tommola. Painosalama Oy, Turku. Rydén, Kerstin – Wengse, Ingemar – Wistam, Anne-Louise 2003: Modern Tysk Grammatik. Almqvist & Wicksell Tryckeri, Uppsala. Sajavaara, Kari 1980: Kontrastiivinen kielentutkimus ja virheanalyysi. Soveltava kielitiede. Toim. Sajavaara, Kari. Helsinki. Sturmhoefel, Horst – Stern, Börje 1998: Tyska Grammatiken. Akademiförlaget Corona AB, Malmö. Tiisala, Seija 1997: Kontrastiivinen analyysi ja kääntäjä. Kontrastiivinen tarkastelu kääntäjän apuna. Toim. Nina Korimo-Girod. Yliopistopaino, Helsinki. Tommola, Hannu 1997: Onko kieliopillisia käännösongelmia olemassa? Kontrastiivinen tarkastelu kääntäjän apuna. Toim. Nina Korimo-Girod. Yliopistopaino, Helsinki. Tommola, Hannu 2005: Empiirisiä havaintoja ja kriittisiä huomioita käännössuomesta. Käännössuomeksi. Tutkimuksia suomennosten kielestä. Toim. Mauranen, Anna – Jantunen, Jarmo H. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. Tommola, Jorma 2004: Mikä on kääntämisen ja tulkkauksen ydin? Kieli, teksti ja kääntäminen. Language, Text and Translation. Toim. Jorma Tommola. Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus, Turun yliopisto. Painosalama Oy, Turku. Toury, Gideon 1980: In Search of a Theory of Translation. Tel Aviv: The Porter Institute for Poetics and Semiotics.