Digitaalisuus elokuvan ennakkosuunnittelussa
Marjamäki, Antti-Jussi (2017-01-18)
Digitaalisuus elokuvan ennakkosuunnittelussa
Marjamäki, Antti-Jussi
(18.01.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa, miten suomalaisen elokuvan ennakkosuunnittelun eri osa-alueet ovat digitaalisuuden näkökulmasta muuttuneet matkalla viime vuosituhannen lopusta tähän päivään. Haluan tutkielman avulla päästä ajan tasalle nykyteknologian tarjoamista apuvälineistä koskien elokuvan ennakkosuunnittelua. Tavoitteena on lisäksi selvittää elokuva-alan asiantuntijahaastattelujen avulla digitaalisuuden mukana tuomaa työtapojen ja ajattelutapojen muuttumista. Tarkoitus on korostaa ennakkosuunnittelun tärkeyttä lopputuloksen kannalta. Ennakkosuunnittelu on pääaiheena, mutta lisäksi pohdin laajemmin digitaalista elokuvaa ja sen nykytilaa. Pääasiallisena aineistona ovat asiantuntijahaastattelut, joista pyrin analysoimaan esiin faktoja ja hahmottamaan elokuvan ennakkosuunnittelun prosesseja.
Tutkielman keskeisin tutkimustulos on se, millä tavoin internet ja digitaaliset työkalut helpottavat monia ennakkosuunnittelun osa-alueita. Muun muassa käsikirjoittaminen, kuvasuunnittelu, kommunikointi ja projektinhallinta kokonaisuudessaan toteutetaan digitaalisten ohjelmistojen avulla. Tärkeä havainto on lisäksi elokuvan tekemisen perimmäisten haasteiden ja tehtävien muuttumattomuus. Eniten osaamista ja ammattitaitoa vaativat osa-alueet liittyvät ihmisiin ja ihmisten välisiin suhteisiin eivätkä teknisiin uudistuksiin ja muutoksiin.
Tutkielman avulla elokuvantekijät voivat löytää vinkkejä elokuvan ennakkosuunnittelun vaiheisiin tai ylipäänsä elokuvan tekemiseen liittyviin prosesseihin. Tavoitteena on lisäksi herättää ajatuksia digitaalisen elokuvan tilasta ja muutoksesta. Toivottavasti tutkielma kannustaa ihmisiä tutustumaan uusiin, tuotantoa helpottaviin digitaalisiin työkaluihin.