Congenital lower limb deficiencies in Finland : Risk factors, prevalence, associated anomalies and treatment

Abstract

In the 1950’s congenital limb deficiencies became well-recognized birth defect because of the use of thalidomide treating morning sickness in pregnant women. Despite of many studies the causation of many congenital limb deficiencies is mainly unknown. Upper and lower limb develop simultaneously during the organogenetic phase in early pregnancy (fourth to eight weeks of gestation). This is rapidly differentiating phase and therefore it is the phase most sensitive to teratogens causing major birth defects.

Congenital lower limb reductions are rare but they are usually visible at birth and thus are well documented by registries. There are just a few population-based studies about the epidemiology of lower limb deficiencies. There are no population-based studies about the burden of hospital care of lower limb deficiencies to the healthcare system.

The aim of this study was to describe risk factors for congenital limb reduction defects and also explore maternal medication use just before pregnancy and during the first trimester. The purpose was to find out features of congenital lower limb reduction defects and to determine the prevalence of congenital lower limb deficiencies and associated mortality and to identify patterns of associated anomalies. The aim was also to explore the impact, that children with lower limb reduction pose to health-care system. The data is based on registries maintained by the Finnish institute for health and welfare.

We found that maternal pregestational diabetes, nulliparity and young and old maternal age increased the risk of congenital limb deficiencies. The use of progesterone and antiepileptics before pregnancy and during the first trimester had impact on the risk of congenital limb reductions. The total prevalence of congenital lower limb deficiencies was 2.8 per 10 000 births and the perinatal mortality was 78 per 1000 births. Almost half the cases with lower limb reductions had associated major anomalies The need of hospital care and the number of orthopedic procedures was markedly increased in the patients with congenital lower limb deficiency compared to whole pediatric population.

1950-luvulla alettiin käyttää raskaudenaikaiseen pahoinvointiin talidomidia, jonka seurauksena syntyi pahasti vaurioituneita lapsia, joilla oli mm. raajapuutoksia. Raajapuutoksien riskitekijöistä on tehty paljon tutkimuksia, mutta suurimmassa osassa tapauksia syy jää epäselväksi. Ylä- ja alaraajat muodostuvat raskauden aikana samanaikaisesti ns. organogeneettisen vaiheen aikana. Siinä vaiheessa tapahtuu nopeaa elinten erilaistumista, ja tämä vaihe on herkin erilaisten teratogeenien vaikutukselle. Teratogeenit ovat tekijöitä, jotka aiheuttavat synnynnäisiä poikkeavuuksia.

Synnynnäiset alaraajapuutokset ovat harvinaisia, mutta usein ne ovat helposti tunnistettavia syntymän jälkeen. Niiden rekisteritiedot ovat luotettavia. On olemassa vain muutamia väestöpohjaisia tutkimuksia alaraajapuutosten epidemiologiasta. Kirjallisuudessa ei tunneta synnynnäisten alaraajapuutosten hoidon tarvetta eikä vaikutusta terveydenhuollolle.

Tämän tutkimuksen tavoite oli selvittää synnynnäisten raajapuutosten liittyviä riskitekijöitä. Lisäksi selvitettiin äidin lääkkeiden käyttöä ennen raskautta ja raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tutkimuksessa kartoitettiin myös synnynnäisten alaraajapuutosten tyypit, esiintyvyys, mortaliteetti sekä liitännäisanomaliat. Tavoitteena oli myös selvittää synnynnäisten alaraajapuutospotilaiden sairaalahoidon sekä kirurgisen hoidon tarve. Aineisto perustuu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen rekistereihin.

Äidin ennen raskautta todettu diabetes, ensiraskaus ja äidin nuori, sekä korkea ikä lisäsivät raajapuutosten riskiä. Lisäksi äidin käyttämä progesteroni sekä epilepsialääkkeet nostivat raajapuutosten riskiä. Alaraajapuutosten kokonaisesiintyvyys oli 2.8 per 10 000 syntynyttä ja perinataalikuolleisuus 78 per 1000 syntynyttä. Melkein puolella alaraajapuutospotilaista todettiin jokin muu merkittävä synnynnäinen anomalia kuin raajapuutos. Alaraajapuutospotilaiden sairaalahoidon tarve ja ortopedisten toimenpiteiden määrä oli merkittävästi korkeampi verrattuna muuhun lapsipopulaatioon.