Hae
Aineistot 121-130 / 136
Seesteisyydestä siimekseen. Vasemmistoliiton suhtautuminen Suvi-Anne Siimekseen tämän puheenjohtajakaudella
(Turun yliopisto, 2016-08-09)
Tämä tutkielma tarkastelee Vasemmistoliiton ja Suvi-Anne Siimeksen välistä suhdetta Siimeksen seitsemän ja puoli vuotta kestäneen puheenjohtajakauden aikana. Fokuksessa on puoluelehdissä käyty lehdistökeskustelu puolueen ...
Rajamaata rahoittamassa. Maailmanpankin muuttuva Suomi-kuva kehitysrahoituksen kaudella 1948–1975
(Turun yliopisto, 2016-05-17)
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Maailmanpankissa syntynyttä Suomi-kuvaa vuosina 1948–1975, jolloin Suomi sai kehitysrahoitusta. Otsikon rajamaata rahoittamassa viittaa maakuvaan, jossa keskeistä oli näkemys Suomesta ...
Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle
(Annales Universitatis Turkuensis C 375Turun yliopisto, 2014-01-18)
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. ...
Among friends and strangers: The influence of residential context on attitudes and deliberation on immigration
(Turun yliopisto, 2021-12-10)
This dissertation analyzes how living environment influences the majority population’s attitudes toward immigration and the way they deliberate on the issue in small groups. It examines the potential of established theories ...
Rauhanrakentaminen Somaliassa ja Somalimaassa : Ortodoksisesta kriittiseen liberalismin ja realismin teoriaan
(Turun yliopisto, 2018-07-10)
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisen rauhanrakentamisen teorian kehitystä ja tutkitaan teoreettisten suuntausten kongruenssia Somalian ja Somalimaan rauhanrakentamisen tapauksissa. Teoreettisia ...
Punatähdestä kaksoiskotkaan. Neuvostoliiton romahtamisen vaikutus venäläisen keskikoulun historian oppikirjoihin
(Turun yliopistoAnnales Universitatis Turkuensis C 279, 2009-05-09)
Tasavallan presidentti Urho Kekkosen valtiovierailu Ranskaan 1962
(Turun yliopisto, 2016-11-23)
Tarkastelen pro gradu-tutkielmassani tasavallan presidentti Urho Kekkosen valtiovierailu Ranskaan presidentti Charles de Gaullen vieraaksi lokakuussa 1962. Tutkielma on esittämistavaltaan temaattinen ja siinä tutkitaan ...
Uhkakuvadiskurssit Sauli Niinistön presidenttikauden puheissa vuosina 2012–2018
(Turun yliopisto, 2018-07-09)
Pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheissa esiintyviä uhkakuvadiskursseja erityisesti siitä näkökulmasta, mitä niillä tehdään ja minkälaista politiikkaa niillä ajetaan. Tutkimuksessa ...
Teoksen Istorija Rossii XX vek Venäjällä herättämä keskustelu toisesta maailmansodasta ja Neuvostoliitosta
(Turun yliopisto, 2015-02-23)
Tutkimus käsittelee Venäjällä käytävää historiakeskustelua toisesta maailmansodasta eli venäläisittäin Suuresta isänmaallisesta sodasta sekä Neuvostoliitosta. Tutkimuksen aineistona on Andrei Zubovin toimittamasta teoksesta ...
Kielletty kulttuuri – Stop Töhryille –projektin vaikutus Helsingin kunnallispolitiikkaan vuosina 1998–2008.
(Turun yliopisto, 2017-08-01)
Tässä pro gradu –työssä käsitellään Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunnan aloitteesta perustetun Stop Töhryille -projektin vaikutusta Helsingin kunnallispolitiikkaan vuosina 1998–2008. Työssä tarkastellaan, kuinka ...