”Ei siellä käsitöitä tehty, nautimme auringonlämmöstä ja kaikista retkikohteista” Lomapäivän viettoa Espanjassa 1960- ja 1970-luvuilla.
Neffling, Mia (2015-12-18)
”Ei siellä käsitöitä tehty, nautimme auringonlämmöstä ja kaikista retkikohteista” Lomapäivän viettoa Espanjassa 1960- ja 1970-luvuilla.
Neffling, Mia
(18.12.2015)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään suomalaisten lomapäivän ohjelmaa eli sitä, mistä lomapäivä koostui muisteluaineiston pohjalta 1960- ja 1970-luvuilla. Tutkimus rajautuu maantieteellisesti Espanjaan, josta muodostui 1960-luvulla Suomessa alkaneen massaturismin suosittu lomakohde. Espanja oli tuolloin profiloitunut rennoksi, aurinkoiseksi ja edulliseksi lomakohteeksi, jonne työväestö innostui matkustamaan.
Muisteluaineistona käytetään Museoviraston vuonna 1981 järjestämän ”Lomamatka etelään tai yleensä ulkomaille” –kyselyn lomamatkaa muistelevien suomalaisten vastauksia. Tutkimuksen kohteena oli 70 vastausta, jotka koskivat nimenomaan Espanjaan suuntautuvia matkoja.
Tutkimuksessa selvitetään lomapäivän suosituimpia aktiviteetteja. Lisäksi selvitetään, mikä kuului olennaisena osana lomailuun. Tutkimuksessa perehdytään myös seuramatkalaisten yhteisöllisyyteen ja sosiaalisuuteen, joka ilmeni suhteissa muihin matkailijoihin sekä matkaoppaaseen. Lomamatkoihin kiinteästi kuuluvien uusien makujen ja viinimaana tunnetun Espanjan anteihin suhtautuminen ilmenee myös tutkimuksesta.
Tutkimus osoittaa, että erityisesti retkeily oli tärkeä osa lomaa ja valtaosa matkailijoista osallistui opastetuille retkille. Tuloksista ilmenee myös se, että erityisesti retkillä syntyi ryhmähenki, joka ilmeni yhteisöllisyytenä monissa tilanteissa.