Julkaisuarkisto

Darkness is often associated with criminal activities, where for example environmental crime prevention identifies blind spots, or hidden, isolated, dark places as the ones where illegal practices (e.g. drug dealing, or assaults) may be more easily carried out in urban areas. Similarly, the so-called dark web is frequently identified as the ideal host of cybercriminal practices, such as the sharing of illicit materials. However, increasingly so, physical and digital ‘dark spaces’ are also becoming places of resistance against everyday life’s forced datafication and data extraction. For example, the dark web browser Tor guarantees anonymity and untraceability of internet activities; in physical spaces, non- or less datafied places are sought, such as forests, urban parks, or even libraries. Places where the smartphone may be switched off, and surveillance and dataveillance resisted. Following critical data studies and feminist digital geographies, this paper thus challenges the association between darkness and criminality, between digital invisibility and moral and legal transgression. It asks: How can the physical and digital darkness support sociospatial practices of resistance against datafication? What are these practices made of? To address these questions, the paper reflects on secondary literature examining spaces of data resistance, data activism, and data (in)justice. Resulting reflections show that, while datafied, digital life remains largely prevalent, a desire to move from sociospatial hypervisibility to reduced visibility or darkness is emerging.

In his book Advanced Introduction to Legal Positivism, Kaarlo Tuori focuses on the legal philosophies of two of the perhaps most important legal theorists of the 20^th century, Hans Kelsen and H.L. A. Hart. Although Tuori’s work is highly critical, he seems to share some fundamental theses accepted by his targets: (1) The Normativity Thesis, (2) The Social Thesis, and (3) The Separability thesis. What, then, are Tuori’s complaints against the Kelsenian and Hartian versions of positivism? He argues that the positivist description of law is inadequate, not because of what it includes, but because of what it leaves out. It describes law as a self-contained, autonomous, and united system, leaving out law’s relations to politics, questions of legal interpretation and argumentation, issues related to constitutional morality, and most of the questions related to rationality. I agree that Kelsen’s and Hart’s positivisms have very little to contribute to discussions on the most important issues of the criticism of law. Nevertheless, they have something to offer. Although they were not successful in their attempts to solve the problem of legal normativity, they made a very important contribution by pointing out that there is a genuine problem.

Teknologia on tullut kiinteäksi osaksi arkea ja ihmisten välistä vuorovaikutusta, mahdollistaen yhteydenpidon ajasta ja paikasta riippumatta. Teknologiaa käytetään myös väkivallan ja kontrollin välineenä. Esimerkiksi ei-toivotut, häiritsevät ja uhkaavat yhteydenotot sekä liikkumisen seuraaminen ovat yleistyneet teknologian kehittymisen myötä.

Tutkimuksessa tarkastellaan, millainen rooli teknologialla on lähisuhdeväkivallassa sekä avun saamisessa ja hakemisessa. Aineistona ovat väkivallan kohteena olleiden yksilöhaastattelut sekä väkivaltatyöntekijöiden fokusryhmähaastattelut. Aineiston analyysissa on hyödynnetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Artikkeli osallistuu keskusteluihin digitalisaation merkityksestä palvelujärjestelmässä ja lähisuhdeväkivallassa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat teknologian toimivan sekä väkivallan ja kontrollin välineenä että avun hakemisen ja saamisen mahdollistajana. Tämä moninainen rooli korostui koronapandemian aikana. Liikkumisrajoituksiin liittyvä kotiin eristäytyminen lisäsi mahdollisuuksia kontrolloida ja valvoa puolison tekemisiä. Lisäksi rajoitukset kasvokkaisissa kohtaamisissa vähensivät mahdollisuuksia väkivallan puheeksi ottamiseen ja palveluohjaukseen. Väkivaltapalveluissa jouduttiin kehittämään uusia tapoja avun tarjoamiseen. Verkossa tapahtuva tiedottaminen palveluista lisääntyi, samoin etäpalvelut, jotka mahdollistivat yhteydenottamisen ja keskustelut ilman kasvokkaisia tapaamista.

Palvelujärjestelmää kehitettäessä tulee huomioida teknologian moninainen rooli väkivallan tekemisen, siltä suojautumisen sekä siitä selviämisen, irtautumisen ja toipumisen välineenä. Etäpalvelut voivat olla monelle väkivaltaa kokeneelle tärkeä väylä saada apua. Samaan aikaan on huomioitava, etteivät digitaaliset palvelut sovi kaikille eikä niiden käyttäminen ole välttämättä kaikissa tilanteissa mielekästä, turvallista tai edes mahdollista.

Artikkeli käsittelee suomalaisten osallistumista Euroopan Nuorisoliiton (ENL) perustamiseen ja käsitystä niin sanotusta uudesta Euroopasta. Akselivaltioiden ja erityisesti Saksan nuorisojohdon hankkeena ENL edusti maanosan nuorisojärjestöjen ottamista saksalaisten ohjaukseen. Suomen valtionhallinnossa haluttiin osallistua hankkeeseen, mutta liittoon haluttiin pitää myös etäisyyttä. Artikkelissa osoitetaan, miten suomalaiset yhdistivät itsensä ENL:n teemoihin tuomalla esille suomalaisten historiaa ja niistä johdettuja arvoja. Suomalaisten delegaation johtaja Verneri Louhivuori näki ENL:ssä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millainen uuden Euroopan nuorisojärjestökentästä tulisi kehittymään. Artikkelissa selviää myös, miten kansainväliset suhteet vaikuttivat nuorisojärjestökentän sisällä.

Kirja-arvostelu teoksesta Johanna Lecklin: Kadonneet kuvat, kätketyt kertomukset. Parvs, 2025. 118 s.