Tilintarkastusevidenssin laadun määrittely
Huusko, Janne (2016-03-03)
Tilintarkastusevidenssin laadun määrittely
Huusko, Janne
(03.03.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto. Turun kauppakorkeakoulu
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
”Laatu korvaa määrän” on yleinen sanonta monessa eri yhteydessä, myös tilintarkastusevidenssin suhteen. Tähän sanontaan ei ole kehitetty yksiselitteistä määritelmää. Tilintarkastusevidenssi on mitä tahansa tietoa, jota tilintarkastaja käyttää päätelmiensä perustana ja siten evidenssi vaikuttaa tilintarkastuksen laatuun ja tehokkuuteen. Tilintarkastusalan tutkimuksessa tilintarkastusevidenssin laatua ei ole määritelty yksiselitteisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on kehittää tilintarkastusevidenssin laadun viitekehystä, jonka avulla tilintarkastusalan toimijat voisivat asettaa tarkempia tavoitteita tilintarkastuksille. Tilintarkastajat sekä tilintarkastuksen asiakkaat hyötyvät tilintarkastusevidenssin laadun määrittelystä, koska tällöin tilintarkastuksia voidaan tehdä tehokkaammin. Tilintarkastuksen laatu muodostuu tilintarkastusevidenssin laadusta.
Tässä tutkielmassa tilintarkastusevidenssin laadun viitekehys muodostetaan käsiteanalyyttisesti teoriaa ja aikaisempia tutkimuksia läpi käymällä. Niiden perusteella muodostetaan näkemys siitä mitä tarkoittaa tilintarkastusevidenssin laatu. Lisäksi tutkielmaa varten on tehty kaksi haastattelua, jotka tukevat käsiteanalyyttista osiota antamalla käytännön näkemyksen kerättyyn tietoon. Teorian pohjalta muodostetaan käsitystä tilintarkastusevidenssin laatuun liittyvistä käsitteistä, jotka ovat riippumattomuus, tilintarkastusevidenssin tarkoitukseen soveltuvuus, tilintarkastusriski, ammatillinen harkinta ja tavat kerätä tilintarkastusevidenssiä. Näillä kaikilla on keskeinen vaikutus laadun muodostumiselle, vaikka laatu onkin hyvin subjektiivinen käsite. Laatu muodostuu usein asiakkaan vaatimuksista ja niiden täyttymisestä.
Tilintarkastusevidenssin laatu jakautuu relevanssiin ja luotettavuuteen. Jotta tilintarkastusevidenssiä voidaan kustannustehokkaasti kerätä, tulee tilintarkastusevidenssin relevanssiin ja luotettavuuteen kiinnittää erityistä huomiota. Relevanssi viittaa tiedon hyödyllisyyteen ja luotettavuus siihen, että se vastaa todellisuutta. Tieto eri konteksteissa vaikuttaa vahvasti tiedon relevanssiin ja luotettavuuteen. Itse luotettavuus jakautuu lähteen luotettavuuteen ja tapoihin kerätä tilintarkastusevidenssiä. Näissä tärkeänä tekijänä on riippumattomuus tiedon tuottajasta ja tarvitsijasta. Tilintarkastusevidenssin relevanssi muodostuu valituista tilintarkastustoimenpiteistä. Näihin kaikkiin liittyy ammatillinen harkinta. Jotta tilintarkastusevidenssin laatu saataisiin määriteltyä yksiselitteisesti, tulisi pystyä määrittelemään hyvän ja huonon tilintarkastusevidenssin rajat. Muutoin tilintarkastusevidenssin laatua ei voida mitata.