Kylvyistä liikunnaksi. Uimalaitos uutena rakennustyyppinä ja kontrolloidun uimisen näyttämönä Helsingissä 1855–1955
Louhelainen, Maaret (2016-03-14)
Kylvyistä liikunnaksi. Uimalaitos uutena rakennustyyppinä ja kontrolloidun uimisen näyttämönä Helsingissä 1855–1955
Louhelainen, Maaret
(14.03.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
1800- ja 1900-luvuilla meren rannoille rakennetut aidatut uimalaitokset ovat sittemmin kaupunkikuvasta kadonneita rakennuksia, jotka vastasivat sekä aikansa siveyskäsityksen että yleistyneen uimaharrastuksen ja ruumiinkulttuurin tarpeisiin.
Uimalaitosten historiaa tai uimalaitoksia rakennustyyppinä ei ole tutkittu juuri lainkaan. Tutkielmassa keskitytään helsinkiläisten uimalaitosten kartoittamiseen ja rakennustyypin määrittelemiseen. Tarkoituksena on selvittää, minkälaisen tradition pohjalta ja mihin tarpeisiin uusi rakennustyyppi syntyi ja mistä syistä se katosi. Aiheen taustoittamiseksi käsitellään myös kaupungin rantojen luonnonvesissä tapahtuneiden uima- ja kylpytapojen historiaa, kehitystä ja muutoksia. Keskeisin tutkimuskysymys on: minkälaisia fyysisiä piirteitä uimalaitoksilla tyypillisesti oli, kuinka ne erosivat muista uintiin ja kylpemiseen tarkoitetuista rakennuksista ja miten uimalaitosten tilalliset ominaispiirteet määräsivät tilan käyttöä ja ohjasivat käyttäjäänsä.
Tutkimuskysymykseen vastataan rakennushistoriallisen tutkimuksen menetelmin. Keskeisen lähdeaineiston muodostavat uimalaitosten rakennuspiirustukset ja uimalaitoksista otetut valokuvat sekä filmiaineistot. Niiden perusteella analysoidaan uimalaitosten arkkitehtuuria ja tilajakoa. Myös Helsingin kaupungin kunnalliskertomukset ja Urheilumuseon arkistokokoelmat valottavat uimalaitosten historiaa ja käyttäjäryhmiä.
Uimaurheilun järjestäytyminen erotti uimalaitokset niitä edeltäneistä kylpylaitoksista. Uimalaitokset normittivat, sääntelivät ja suitsivat vapaan, siveettömänä pidetyn luonnonvesissä uinnin. Ne olivat luonteeltaan väliaikaisia, vaatimattomia ja niukasti koristeltuja puurakenteisia rakennuksia, joiden arkkitehtonisia tasoeroja tuottivat lähinnä aika ja erilaiset käyttäjäryhmät. Uimalaitosten tilajäsentelyä määrittivät siveys-, hygienia- ja luokkakysymykset, joiden perusteella uimareita ja heidän kehollisuuttaan kontrolloitiin. Uimalaitos tarkkailun ja valvonnan paikkana vertautuu siten Michel Foucault’n määrittelemään kurinpitovaltaan ja Panopticon-käsitteeseen.
Uimalaitosten historiaa tai uimalaitoksia rakennustyyppinä ei ole tutkittu juuri lainkaan. Tutkielmassa keskitytään helsinkiläisten uimalaitosten kartoittamiseen ja rakennustyypin määrittelemiseen. Tarkoituksena on selvittää, minkälaisen tradition pohjalta ja mihin tarpeisiin uusi rakennustyyppi syntyi ja mistä syistä se katosi. Aiheen taustoittamiseksi käsitellään myös kaupungin rantojen luonnonvesissä tapahtuneiden uima- ja kylpytapojen historiaa, kehitystä ja muutoksia. Keskeisin tutkimuskysymys on: minkälaisia fyysisiä piirteitä uimalaitoksilla tyypillisesti oli, kuinka ne erosivat muista uintiin ja kylpemiseen tarkoitetuista rakennuksista ja miten uimalaitosten tilalliset ominaispiirteet määräsivät tilan käyttöä ja ohjasivat käyttäjäänsä.
Tutkimuskysymykseen vastataan rakennushistoriallisen tutkimuksen menetelmin. Keskeisen lähdeaineiston muodostavat uimalaitosten rakennuspiirustukset ja uimalaitoksista otetut valokuvat sekä filmiaineistot. Niiden perusteella analysoidaan uimalaitosten arkkitehtuuria ja tilajakoa. Myös Helsingin kaupungin kunnalliskertomukset ja Urheilumuseon arkistokokoelmat valottavat uimalaitosten historiaa ja käyttäjäryhmiä.
Uimaurheilun järjestäytyminen erotti uimalaitokset niitä edeltäneistä kylpylaitoksista. Uimalaitokset normittivat, sääntelivät ja suitsivat vapaan, siveettömänä pidetyn luonnonvesissä uinnin. Ne olivat luonteeltaan väliaikaisia, vaatimattomia ja niukasti koristeltuja puurakenteisia rakennuksia, joiden arkkitehtonisia tasoeroja tuottivat lähinnä aika ja erilaiset käyttäjäryhmät. Uimalaitosten tilajäsentelyä määrittivät siveys-, hygienia- ja luokkakysymykset, joiden perusteella uimareita ja heidän kehollisuuttaan kontrolloitiin. Uimalaitos tarkkailun ja valvonnan paikkana vertautuu siten Michel Foucault’n määrittelemään kurinpitovaltaan ja Panopticon-käsitteeseen.