Veroprosessi ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen hallintotuomioistuimessa
Lind, Tommi (2016-04-26)
Veroprosessi ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen hallintotuomioistuimessa
Lind, Tommi
(26.04.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan perinteisin lainopin menetelmin oikeudenkäyntikulujen korvaamista verotusmenettelyn jälkeisessä oikeudenkäynnissä (veroriita) silloin, kun vastakkain ovat verovelvollinen yhteisö (yksityinen asianosainen) ja veroviranomainen (julkinen asianosainen). Työ toimii ensisijaisesti kulukorvausta koskevaan lainsäädäntöön kohdistuvana kriittisenä puheenvuorona, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota sääntelyn käytännön ongelmakohtiin ja herättää keskustelua sen kehitystarpeista. Kulukorvauksen kannalta merkityksellisiä kysymyksiä ovat veroprosessin osapuoliasetelma, asiassa annettu ratkaisu, tuomioistuimen suorittama kohtuusharkinta, viranomaisen virheellinen menettely sekä oikeudellinen epäselvyys.
Vaikka siviiliprosessuaalisen käsitteistön ja tulkinnan vaikutus hallintoprosessin menettelyperiaatteisiin on edelleen huomattava, hallintoprosessin erityispiirteet, kuten julkisen intressin huomioiminen, riidan indispositiivinen luonne sekä oikeussuhteen lakisidonnaisuus, ovat pakottaneet lainsäätäjän erottamaan hallintoprosessin menettelysäännökset tavanomaisesta riita-asian menettelystä. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hallintoprosessissa säädetäänkin erikseen hallintolainkäyttölain (26.7.1996/586) 13 luvussa, jonka korvausvelvollisuuden määräytymistä ja perustetta koskeva sääntely eroaa olennaisesti oikeudenkäymiskaaren (1.1.1734/4) lähtökohdista.
Hallintolainkäyttölaissa täyden kulukorvauksen pääsääntöön säädettyjen poikkeusperusteiden sisältö ei ole selkeä, vaan niiden soveltaminen perustuu tuomioistuimen suorittamaan kokonaisvaltaiseen kohtuusharkintaan, minkä vuoksi on erityisen mielenkiintoista pohtia muun muassa sitä, milloin yksityisen asianosaisen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi kohtuullista hallintolainkäyttölain edellyttämällä tavalla. Kohtuusharkintaa tarkasteltaessa esiin nousevat myös laajempaan lainsäädännölliseen kehykseen kohdistuvat kysymykset yksityisen asianosaisen menettelyllisestä oikeusturvasta sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä hallintoprosessin aikana. Tutkielmassa kulukorvausteeman tarkastelu rakentuu erityisesti näiden huomioiden varaan.
Työn lähdemateriaalina painottuvat erilaiset lainvalmisteluaineistot sekä oikeuskäytäntö, jolla on tavanomaista korostuneempi merkitys aihealueen kontekstissa. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen merkitystä ei voida kuitenkaan vähätellä, ja esitettyjen tulkintakannanottojen perustelemiseksi tutkielmassa on viitattu sekä ulkomaiseen että kotimaiseen kirjallisuusaineistoon.
Vaikka siviiliprosessuaalisen käsitteistön ja tulkinnan vaikutus hallintoprosessin menettelyperiaatteisiin on edelleen huomattava, hallintoprosessin erityispiirteet, kuten julkisen intressin huomioiminen, riidan indispositiivinen luonne sekä oikeussuhteen lakisidonnaisuus, ovat pakottaneet lainsäätäjän erottamaan hallintoprosessin menettelysäännökset tavanomaisesta riita-asian menettelystä. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hallintoprosessissa säädetäänkin erikseen hallintolainkäyttölain (26.7.1996/586) 13 luvussa, jonka korvausvelvollisuuden määräytymistä ja perustetta koskeva sääntely eroaa olennaisesti oikeudenkäymiskaaren (1.1.1734/4) lähtökohdista.
Hallintolainkäyttölaissa täyden kulukorvauksen pääsääntöön säädettyjen poikkeusperusteiden sisältö ei ole selkeä, vaan niiden soveltaminen perustuu tuomioistuimen suorittamaan kokonaisvaltaiseen kohtuusharkintaan, minkä vuoksi on erityisen mielenkiintoista pohtia muun muassa sitä, milloin yksityisen asianosaisen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi kohtuullista hallintolainkäyttölain edellyttämällä tavalla. Kohtuusharkintaa tarkasteltaessa esiin nousevat myös laajempaan lainsäädännölliseen kehykseen kohdistuvat kysymykset yksityisen asianosaisen menettelyllisestä oikeusturvasta sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä hallintoprosessin aikana. Tutkielmassa kulukorvausteeman tarkastelu rakentuu erityisesti näiden huomioiden varaan.
Työn lähdemateriaalina painottuvat erilaiset lainvalmisteluaineistot sekä oikeuskäytäntö, jolla on tavanomaista korostuneempi merkitys aihealueen kontekstissa. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen merkitystä ei voida kuitenkaan vähätellä, ja esitettyjen tulkintakannanottojen perustelemiseksi tutkielmassa on viitattu sekä ulkomaiseen että kotimaiseen kirjallisuusaineistoon.