Kilpaurheilun vakuuttamisesta joukkueurheilijan näkökulmasta
Räsänen, Raakel (2016-08-03)
Kilpaurheilun vakuuttamisesta joukkueurheilijan näkökulmasta
Räsänen, Raakel
(03.08.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään, toimivatko erilaiset urheiluvakuutusjärjestelmät tarpeeksi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisella tavalla kilpatason joukkueurheilijoiden osalta. Kilpaurheilua varten tarjottavat vakuutukset ovat erityisvakuutuksia, jotka urheilija voi lunastaa itselleen maksamalla lisämaksun. Käytännössä vakuutuksen hankkiminen on pakollista, koska monet lajiliitot asettavat sen kilpailulisenssin saamisen edellytykseksi. Ongelmakeskeisen lähestymisen avulla aluksi arvioidaan kilpaurheilijoille asetettavan vakuutusturvan vaatimuksen aiheellisuutta ja perusteltavuutta yhdistyslain pohjalta. Omana periaatteellisena ongelmanaan pohditaan sitä, mihin urheilijan vakuutuksenottovelvollisuus perustuu ja tulisiko sellaista ylipäänsä olla olemassa.
Tutkimuskysymykset ovat syntyneet empiirisen tutkimuksen seurauksena. Esimerkiksi kilpaurheilijoiden haastattelujen perusteella ilmenneisiin ongelmiin ja epäselvyyksiin haetaan vastausta niin vallitsevasta vakuutuskäytännöstä kuin voimassa olevasta lainsäädännöstä. Kilpaurheilijan näkökulmasta urheilun vakuuttamisessa on puutteita esimerkiksi korvattavien vahinkojen perusteissa ja laajuudessa. Eri vakuutusyhtiöiden vakuutusjärjestelmiä tarkastellaan teoreettisella ja käytännön tasolla vertaamalla keskenään kolmen suurimman kilpaurheilijoita vakuuttavan yrityksen vakuutussopimuksia ja -käytäntöjä. Jokaisen yrityksen osalta selvitetään, millä perusteilla urheilijan tulee hankkia kilpaurheilussa sattuvien tapaturmien ja vammojen aiheuttamat vahingot kattava erityisvakuutus. Lisäksi tutkitaan, millaisten urheiluloukkaantumisten varalle turvaa on tai ei ole mahdollista saada.
Tapaturma-termin sisältöä on avattu sopimuskohtaisesti analysoitaessa erilaisten urheiluvammojen korvausperusteita. Tapaturmalainsäädännön perusteella ja vahingonkorvausoikeudellisesta perspektiivistä kartoitetaan mahdollisuuksia puuttua vakuutussopimusten mukaisten henkilövahinkojen korvaamisalan laajuuteen. Tärkeä soveltuvuusvaikutus on esimerkiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvalain tapaturmaa koskevilla säännöksillä, joista saadaan perusteita ja aineistoa tutkielmassa esitetyn uuden terminologian sisällölle. Työtapaturma- ja ammattitautisäännöksiä analogisesti soveltaen on luotu urheilemisen seurauksena sattuvan tapaturman käsitteen uusi sisältö ja määritelmä. Vakuutuskäytäntöjen seulonnan rinnalla tutkimusongelmiin haetaan ratkaisuja erityisesti yhdistys- ja vahingonkorvauslaista sekä erilaisia tapaturmia ja sopimuksia koskevasta lainsäädännöstä.