Kaiken maailman dosentit? – Asiantuntijuus retorisena keinona eduskunnan talousarviokeskusteluissa
Nieminen, Sakari (2016-08-30)
Kaiken maailman dosentit? – Asiantuntijuus retorisena keinona eduskunnan talousarviokeskusteluissa
Nieminen, Sakari
(30.08.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa selvitetään, vetoavatko kansanedustajat asiantuntijoihin eduskunnan talousarviokeskusteluissa perustellessaan kantojaan. Aineistona ovat vuosien 2016 ja 2012 budjetteja koskevat keskustelut. Tarkastelun kohteena on se, kuinka paljon asiantuntijaviitteitä kansanedustajien puheenvuoroissa esiintyy, keihin kansanedustajat viittaavat, haastavatko he toisten edustajien esittämiä asiantuntijaviitteitä, kritisoidaanko toisten esittämiä kantoja asiantuntijatiedon puuttumisesta ja miten asiantuntijaviitteitä käytetään keskusteluissa ylipäänsä.
Tutkimus suoritetaan sisällönanalyysin ja sisällön kvantifioinnin keinoin. Aineistosta etsitään ensin kaikki sellaiset asiantuntijaviitteet, joissa asiantuntemuksen avulla perustellaan jotakin toimintavaihtoehtoa tai näkökantaa. Tämän perusteella ilmoitetaan, kuinka paljon kansanedustajat vetosivat asiantuntijoihin. Nämä viitteet myös luokitellaan sen perusteella, kuka on se asiantuntijataho johon on viitattu. Aineistosta etsitään myös sellaiset puheenvuorot, joissa kansanedustajat asettavat kyseenalaiseksi toisten esittämien asiantuntijalähteiden pätevyyden. Näin saadaan selville, haastavatko edustajat toisten julkituomia asiantuntijaviitteitä. Lisäksi aineistosta kerätään talteen sellaiset mahdolliset tekstikatkelmat, joissa kansanedustajat kritisoivat toisen osapuolen esitystä sillä perusteella, että heillä ei ole esittää sen tueksi riittävästi asiantuntijatietoa. Lopulta kaikki löydetyt asiantuntijaviitepuheenvuorot klusteroidaan sen mukaan, kuinka niissä käytetään asiantuntijuutta. Analyysin tukena on käytetty retoriikan teoriaa sekä teoriakirjallisuutta koskien asiantuntemuksen eri funktioita politiikassa.
Kummassakin keskustelussa noin 17 % puheenvuoroista sisälsi asiantuntijaviitteitä. Asiantuntijuutta paljon yleisempi tapa argumentoida oman väitteen puolesta oli yksinkertaisesti todeta jokin asiaintila ilman asiantuntijaviitettä. Vaikka teoriakirjallisuudessa asiantuntemuksesta puhutaan yleensä tieteen ja tutkimuksen kontekstissa, aineistossa viitattiin näiden lisäksi paljon myös sellaisiin asiantuntijoihin, jotka eivät lähtökohtaisesti näyttäisi kuuluvan tieteen piiriin. Toisten esille nostamien asiantuntijalähteiden haastaminen oli harvinaista, samoin kuin toisten vaihtoehtojen kritisointi asiantuntijatiedon puutteeseen vedoten. Asiantuntemusta käytettiin keskusteluissa oman vaihtoehdon puolustamiseen, toisten vaihtoehtojen kritisointiin, vaihtoehtojen määrittelyyn ja arvottamiseen, sekä ongelmien määrittelyyn.
Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että asiantuntijuuteen vetoaminen ei ole vallitseva argumentaatiostrategia budjettikeskusteluissa. Lisäksi aineiston perusteella näyttäisi siltä, että kansanedustajat eivät ole halukkaita ottamaan kantaa oman vaihtoehtonsa kannalta negatiivisiin asiantuntijaviitteisiin, vaan ennemmin sivuuttavat ne.
Tutkimus suoritetaan sisällönanalyysin ja sisällön kvantifioinnin keinoin. Aineistosta etsitään ensin kaikki sellaiset asiantuntijaviitteet, joissa asiantuntemuksen avulla perustellaan jotakin toimintavaihtoehtoa tai näkökantaa. Tämän perusteella ilmoitetaan, kuinka paljon kansanedustajat vetosivat asiantuntijoihin. Nämä viitteet myös luokitellaan sen perusteella, kuka on se asiantuntijataho johon on viitattu. Aineistosta etsitään myös sellaiset puheenvuorot, joissa kansanedustajat asettavat kyseenalaiseksi toisten esittämien asiantuntijalähteiden pätevyyden. Näin saadaan selville, haastavatko edustajat toisten julkituomia asiantuntijaviitteitä. Lisäksi aineistosta kerätään talteen sellaiset mahdolliset tekstikatkelmat, joissa kansanedustajat kritisoivat toisen osapuolen esitystä sillä perusteella, että heillä ei ole esittää sen tueksi riittävästi asiantuntijatietoa. Lopulta kaikki löydetyt asiantuntijaviitepuheenvuorot klusteroidaan sen mukaan, kuinka niissä käytetään asiantuntijuutta. Analyysin tukena on käytetty retoriikan teoriaa sekä teoriakirjallisuutta koskien asiantuntemuksen eri funktioita politiikassa.
Kummassakin keskustelussa noin 17 % puheenvuoroista sisälsi asiantuntijaviitteitä. Asiantuntijuutta paljon yleisempi tapa argumentoida oman väitteen puolesta oli yksinkertaisesti todeta jokin asiaintila ilman asiantuntijaviitettä. Vaikka teoriakirjallisuudessa asiantuntemuksesta puhutaan yleensä tieteen ja tutkimuksen kontekstissa, aineistossa viitattiin näiden lisäksi paljon myös sellaisiin asiantuntijoihin, jotka eivät lähtökohtaisesti näyttäisi kuuluvan tieteen piiriin. Toisten esille nostamien asiantuntijalähteiden haastaminen oli harvinaista, samoin kuin toisten vaihtoehtojen kritisointi asiantuntijatiedon puutteeseen vedoten. Asiantuntemusta käytettiin keskusteluissa oman vaihtoehdon puolustamiseen, toisten vaihtoehtojen kritisointiin, vaihtoehtojen määrittelyyn ja arvottamiseen, sekä ongelmien määrittelyyn.
Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että asiantuntijuuteen vetoaminen ei ole vallitseva argumentaatiostrategia budjettikeskusteluissa. Lisäksi aineiston perusteella näyttäisi siltä, että kansanedustajat eivät ole halukkaita ottamaan kantaa oman vaihtoehtonsa kannalta negatiivisiin asiantuntijaviitteisiin, vaan ennemmin sivuuttavat ne.