”Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa” lähetyssaarnaaja Frans Hannulan näkemys ambomaalaisista 1886-1894
Oksa, Sanna (2016-10-06)
”Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa” lähetyssaarnaaja Frans Hannulan näkemys ambomaalaisista 1886-1894
Oksa, Sanna
(06.10.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Kristillisen lähetystyön perustana on kristinusko ja Jeesuksen antama lähetyskäsky. Lähetystyö nykyaikaisessa muodossaan sai alkunsa 1700-luvun Englannissa ja Saksassa teollistumisen ja sitä seuranneen kaupungistumisen myötä. Lähetysinnostuksen juuret ovat Englannin pietistis-metodistisessa herätyksessä. Herätys yhdistettynä valistuneeseen imperialismiin sekä humanitaaris-sosiaaliseen harrastukseen oli hedelmällinen maaperä lähetysseurojen syntymiselle. Suomen Lähetysseura perustettiin keisari Aleksanteri II:n päätöksellä 19. tammikuuta 1859. Vuonna 1851 eurooppalaisten tietoisuuteen tullut Ambomaa päätettiin 18. syyskuuta 1867 ottaa Suomen Lähetysseuran työalaksi.
Frans Hannula syntyi vuonna 1855 maanviljelijäperheeseen Nakkilassa. Ankaran uskonnollisessa pitäjässä kasvaneena hän koki lähetystyön omakseen jo varhain. Aikamiehenä kouluun pyrkinyt Hannula valmistui lähetyssaarnaajaksi 1886, ja hänet lähetettiin puolisoineen Ambomaalle, bantuihin kuuluvien amboheimojen asuma-alueelle, joka sijaitsee nykyisen Namibian pohjoisosassa. Tutkielmassani tarkastelen miten Hannula suhtautui ambomaalaisiin pakanoihin, ja toisaalta miten hän näki käännytettävät ja itsensä, kun pakanoista tuli uskon omaksuttuaan ja kasteen saatuaan kristittyjä uskonveljiä? Ajallisena rajauksena tutkimukselleni toimii luontevasti Frans Hannulan Ambomaalla lähetyssaarnaajana viettämä aika 1886-1894. Käytän tutkimuksessani ensisijaisina alkuperäis- lähteinä Frans Hannulan Ambomaalla vuosina 1886-1894 kirjoittamia kirjeitä. Käytän myös Hannulan Kirkollisia Sanomia – todistuksia ja kertomuksia Jumalan waltakunnan alalta-lehdessä vuosina 1888-1893 julkaistuja kirjeitä sekä Suomen Lähetyssanomissa julkaistuja kirjeitä vuosilta 1887-1894. Tutkimusmetodina käytän diskurssianalyysiä.
Hannula kuvaa kirjeissään elämää ambomaalaisten keskuudessa, jokapäiväisiä haasteita talon ja kirkon rakentamisen, ruuan ja veden saannin suhteen, kuin myös hengellisen elämän haasteita oman uskonsa horjuessa loputtoman työtaakan, heittelevän terveyden, raskaiden menetyksien, ja hitaasti oppivien käännytettävien keskellä. Hannula ei nähnyt ambolaista mustaa pahana ja saastaisena, vaan pikemminkin säälittävänä saatanan riivaamana ihmispolona, jonka hänen oli määrä käännyttää ainoaan ja oikeaan uskoon, jotta pakanakin pääsisi iloitsemaan armosta. Hannula toteaa kirjeessään suoraan, etteivät pakanat ole sen pahempia ihmisiä kuin lähetyssaarnaajatkaan, hänen silmissään kukaan ei ollut täydellinen. Hannula näki pakanansa ihmisinä, itsensä yhtä syntisenä kuin käännytettävänsäkin, oman vahvuutensa heikkona saatanan ikeessä ja hän kiintyi syvästi oniipalaisiin seurakuntalaisiinsa. Hän oli koko sydämestään lähetyssaarnaaja.
Frans Hannula syntyi vuonna 1855 maanviljelijäperheeseen Nakkilassa. Ankaran uskonnollisessa pitäjässä kasvaneena hän koki lähetystyön omakseen jo varhain. Aikamiehenä kouluun pyrkinyt Hannula valmistui lähetyssaarnaajaksi 1886, ja hänet lähetettiin puolisoineen Ambomaalle, bantuihin kuuluvien amboheimojen asuma-alueelle, joka sijaitsee nykyisen Namibian pohjoisosassa. Tutkielmassani tarkastelen miten Hannula suhtautui ambomaalaisiin pakanoihin, ja toisaalta miten hän näki käännytettävät ja itsensä, kun pakanoista tuli uskon omaksuttuaan ja kasteen saatuaan kristittyjä uskonveljiä? Ajallisena rajauksena tutkimukselleni toimii luontevasti Frans Hannulan Ambomaalla lähetyssaarnaajana viettämä aika 1886-1894. Käytän tutkimuksessani ensisijaisina alkuperäis- lähteinä Frans Hannulan Ambomaalla vuosina 1886-1894 kirjoittamia kirjeitä. Käytän myös Hannulan Kirkollisia Sanomia – todistuksia ja kertomuksia Jumalan waltakunnan alalta-lehdessä vuosina 1888-1893 julkaistuja kirjeitä sekä Suomen Lähetyssanomissa julkaistuja kirjeitä vuosilta 1887-1894. Tutkimusmetodina käytän diskurssianalyysiä.
Hannula kuvaa kirjeissään elämää ambomaalaisten keskuudessa, jokapäiväisiä haasteita talon ja kirkon rakentamisen, ruuan ja veden saannin suhteen, kuin myös hengellisen elämän haasteita oman uskonsa horjuessa loputtoman työtaakan, heittelevän terveyden, raskaiden menetyksien, ja hitaasti oppivien käännytettävien keskellä. Hannula ei nähnyt ambolaista mustaa pahana ja saastaisena, vaan pikemminkin säälittävänä saatanan riivaamana ihmispolona, jonka hänen oli määrä käännyttää ainoaan ja oikeaan uskoon, jotta pakanakin pääsisi iloitsemaan armosta. Hannula toteaa kirjeessään suoraan, etteivät pakanat ole sen pahempia ihmisiä kuin lähetyssaarnaajatkaan, hänen silmissään kukaan ei ollut täydellinen. Hannula näki pakanansa ihmisinä, itsensä yhtä syntisenä kuin käännytettävänsäkin, oman vahvuutensa heikkona saatanan ikeessä ja hän kiintyi syvästi oniipalaisiin seurakuntalaisiinsa. Hän oli koko sydämestään lähetyssaarnaaja.