Menneisyyden tulkinnasta nykyisyyden rakennusaineeksi : Naantalin kaupungin historiakulttuurin tarkastelua yhden paikallishistorian kautta
Pentti, Piia (2016-10-25)
Menneisyyden tulkinnasta nykyisyyden rakennusaineeksi : Naantalin kaupungin historiakulttuurin tarkastelua yhden paikallishistorian kautta
(25.10.2016)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102525588
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102525588
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimuksessani tarkastelen paikallishistorioita kuntien julkisen historiakulttuurin kertomusytimenä. Naantalin kaupunkia esimerkkinäni käyttäen selvitän, millaista historiaa kaupungista on kirjoitettu sekä miten kaupunki tätä historiaa käyttää. Tutkin, mitkä menneisyyden teemat ovat saaneet merkittävän roolin kaupungin julkisessa historiakulttuurissa ja mitkä puolestaan ovat unohtuneet tai jopa tietoisesti unohdettu. Samalla pohdin, millaista käyttökelpoista menneisyyttä nämä valinnat rajaavat ulkopuolelleen.
Tutkimusaineistoni muodostaa vuosina 1959–1976 ilmestynyt Naantalin historia, jonka analysoinnissa noudatan professori Anna Sivulan kehittämää ja filosofi Paul Ricoeurin ajatukseen perustuvaa historiografisen operoinnin mallia. Tutkimuskysymykseni muotoutuvat metodologisen orientaation pohjalta. Soveltaessani mallia uuteen aineistoryhmään on tutkimuksessa kyse menetelmän ja aineiston vuorovaikutuksen testaamisesta.
Aineiston ja metodin välinen vuoropuhelu ohjaa tarkastelemaan, millaisia historiat ovat ja miksi ne ovat sellaisia kuin ne ovat. Historiografisen operoinnin mallista johdettu dekonstruktio paljastaa Naantalin historian taustalla vaikuttavan kansallisen historiankirjoituksen kaavan. Tutkimus osoittaa kaavan läpäisevän sellaisetkin historiat, joiden ei lähtökohtaisesti olettaisi olevan sitoutuneita kansalliseen kertomukseen.
Naantalin julkinen historiakulttuuri rakentuu tänäkin päivänä tämän kansallisesti värittyneen menneisyyden tulkinnan varaan. Tilanne on johtanut eräiden paikallisesti merkittävien teemojen sivuuttamiseen, minkä lisäksi vuosikymmeniä muuttumattomina pysyneet historiakäsitykset ovat synnyttäneet kaupungin sisäisiä autostereotypioita. Vaikka Naantali ja naantalilaisuus ovat näinä vuosikymmeninä muuttuneet, on kaupungin harjoittama historiakulttuuri pysynyt ennallaan. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kaupungilla on käsissään kulttuuriperinnön sijaan kohti museoitumista kulkevia menneisyyden jälkiä.
Tutkimus nostaa esiin kysymyksen kollektiivisesta identiteettikriisistä, joka näyttäytyy Naantalissa historiakulttuurin ja kulttuuriperintöprosessien pysähtyneisyytenä. Naantali yksin ei ole tämän haasteen edessä, vaan muuttuva aluerakenne luo kaikkialla painetta paikallisten identiteettien uudelleenmäärittelyyn. Tutkimus avaa uudenlaisen tulokulman kuntien historiakulttuurin tarkasteluun sekä tarjoaa uusia näkökulmia ja työkaluja kuntakenttää kohtaaviin haasteisiin.
Tutkimusaineistoni muodostaa vuosina 1959–1976 ilmestynyt Naantalin historia, jonka analysoinnissa noudatan professori Anna Sivulan kehittämää ja filosofi Paul Ricoeurin ajatukseen perustuvaa historiografisen operoinnin mallia. Tutkimuskysymykseni muotoutuvat metodologisen orientaation pohjalta. Soveltaessani mallia uuteen aineistoryhmään on tutkimuksessa kyse menetelmän ja aineiston vuorovaikutuksen testaamisesta.
Aineiston ja metodin välinen vuoropuhelu ohjaa tarkastelemaan, millaisia historiat ovat ja miksi ne ovat sellaisia kuin ne ovat. Historiografisen operoinnin mallista johdettu dekonstruktio paljastaa Naantalin historian taustalla vaikuttavan kansallisen historiankirjoituksen kaavan. Tutkimus osoittaa kaavan läpäisevän sellaisetkin historiat, joiden ei lähtökohtaisesti olettaisi olevan sitoutuneita kansalliseen kertomukseen.
Naantalin julkinen historiakulttuuri rakentuu tänäkin päivänä tämän kansallisesti värittyneen menneisyyden tulkinnan varaan. Tilanne on johtanut eräiden paikallisesti merkittävien teemojen sivuuttamiseen, minkä lisäksi vuosikymmeniä muuttumattomina pysyneet historiakäsitykset ovat synnyttäneet kaupungin sisäisiä autostereotypioita. Vaikka Naantali ja naantalilaisuus ovat näinä vuosikymmeninä muuttuneet, on kaupungin harjoittama historiakulttuuri pysynyt ennallaan. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kaupungilla on käsissään kulttuuriperinnön sijaan kohti museoitumista kulkevia menneisyyden jälkiä.
Tutkimus nostaa esiin kysymyksen kollektiivisesta identiteettikriisistä, joka näyttäytyy Naantalissa historiakulttuurin ja kulttuuriperintöprosessien pysähtyneisyytenä. Naantali yksin ei ole tämän haasteen edessä, vaan muuttuva aluerakenne luo kaikkialla painetta paikallisten identiteettien uudelleenmäärittelyyn. Tutkimus avaa uudenlaisen tulokulman kuntien historiakulttuurin tarkasteluun sekä tarjoaa uusia näkökulmia ja työkaluja kuntakenttää kohtaaviin haasteisiin.