Kasvit kemian lukio-opetusta eheyttävänä teemana ‒ Oppikirjatutkimus kemian oppikirjoista
Vainio, Anna-Kaisa (2016-11-01)
Kasvit kemian lukio-opetusta eheyttävänä teemana ‒ Oppikirjatutkimus kemian oppikirjoista
Vainio, Anna-Kaisa
(01.11.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Syksyllä 2016 voimaan astuvassa lukion opetussuunnitelman perusteissa korostetaan monialaisen osaamisen merkitystä. Lukioissa opetus on pääasiassa ollut oppiainejakoista ja eheyttämistä on toistaiseksi tutkittu ja toteutettu vähän. Eheyttämisen tarkoituksena on saada opiskelijat tarkastelemaan ilmiöitä ja aiheita eri tieteenalojen näkökulmasta. Näin opiskelijoille muodostuu kokonaisvaltainen kuva opiskeltavasta aiheesta. Tässä tutkimuksessa on selvitetty kemian opetuksen eheyttämisen mahdollisuuksia kasvien kontekstissa. Kasvit ovat erityisesti kemiaa ja muita luonnontieteitä yhdistävä aihe. Kasvit ovat merkittävä teema maapallon elämän kannalta, sillä kaikki korkeammat elämän muodot ovat suoraan tai epäsuorasti kasveista riippuvaisia.
Tutkimuksen päämääränä oli selvittää, millaisessa roolissa kasvit ovat lukion kemian opetuksessa ja saatujen tulosten perusteella tehdä johtopäätöksiä siitä, millaisissa eheyttävissä oppimiskokonaisuuksissa kasvit voisivat toimia kontekstina. Tutkimuksen kohteena olivat oppikirjat, jotka ovat edelleen merkittävässä roolissa kouluopetuksessa.
Oppikirja-analyysin avulla saatiin uutta tietoa kemian opetuksen suhteesta kasveihin. Analyysissä oli mukana kaksitoista oppikirjaa, joissa mainintoja kasveista oli yhteensä lähes kolmesataa kappaletta. Mainintojen määrät oppikirjojen välillä kuitenkin vaihtelivat huomattavasti. Sijainniltaan maininnat olivat painottuneet kuviin, leipätekstiin ja tehtäviin ja olivat pääosin luonteeltaan suppeita ja esimerkinomaisia. Kasveja oli käsitelty oppikirjoissa monien eri aiheiden yhteydessä. Suurin osa maininnoista koski kuitenkin orgaanisia yhdisteitä, erityisesti hiilihydraatteja ja karboksyylihappoja. Kemian tiedon tasoista lähes puolet maininnoista edusti makrotasoa. Mainintoja, joissa kaikki kemian tiedon tasot yhdistyvät oli vain noin kymmenesosa kaikista maininnoista.
Tulosten perusteella kasveja ei ole huomioitu missään tutkimuksessa mukana olleessa kemian lukion oppikirjassa eheänä kontekstina, jossa kaikki kemian tiedon tasot yhdistyisivät. Kasveja voitaisiin kuitenkin hyödyntää kontekstina sekä kemian vertikaalisessa eheyttämisessä että kemian ja muiden luonnontieteiden horisontaalisessa eheyttämisessä.