Pitkäaikaissairauden vaikutus lapsen ravitsemustilaan ja kehonkoostumukseen
Houttu, Noora (2016-11-16)
Pitkäaikaissairauden vaikutus lapsen ravitsemustilaan ja kehonkoostumukseen
Houttu, Noora
(16.11.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Pitkäaikaissairaudet, kuten tulehdukselliset suolistosairaudet, keliakia, lastenreuma ja astma, voivat vaikuttaa usean mekanismin kautta ravitsemustilaan lapsilla. Ravitsemustilan määritykseen voidaan käyttää ravintoaineiden saannin, painon ja kehonkoostumuksen eli rasvakudoksen ja rasvattoman kudoksen määrän mittausta sekä veren biokemiallisia määrityksiä. Ravitsemustilan muutos voi vaikuttaa haitallisesti sairauden ennusteeseen.
Tavoitteena on selvittää 1) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla tulehdusperäisiä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten kehonkoostumus sekä 2) selvittää kliinisessä tutkimuksessa, onko tulehdusperäisiä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ravitsemustila, mukaan lukien kehonkoostumus ja ravintoaineiden saanti, heikentynyt sairailla lapsilla juuri sairauden toteamisen jälkeen verrattuna terveisiin lapsiin.
Kliiniseen tutkimukseen otettavat lapset (5-16 vuotta) sairastavat Crohnin tautia, haavaista paksusuolitulehdusta, keliakiaa, astmaa tai lastenreumaa (n=45). Terveet samanikäiset ja samaa sukupuolta olevat lapset toimivat verrokkeina (n=70). Sairaat lapset kutsutaan tutkimukseen Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten poliklinikalla diagnoosin varmistuttua. Verrokit valitaan lapsista, jotka ovat käyneet jonkun sairauden epäilyn takia vastaanotolla, mutta heidät todetaan terveiksi. Tutkimuskäynnillä lapsilta mitataan kehonkoostumus ilman syrjäyttämiseen perustuvalla pletysmografialla, määritetään ravintoaineiden saanti kolmen päivän ruokapäiväkirjalla sekä taustatietoja kyselylomakkeilla ja haastattelemalla. Kliinisen tutkimuksen tulokset esitetään kahdesta keliakiaa sairastavasta tutkittavasta tapaustutkimuksena ja systemaattisen katsauksen tulokset esitetään keliakiatutkimusten osalta (n=7).
Systemaattisen katsauksen perusteella keliakiaa sairastavien lasten rasvakudoksen ja rasvattoman kudoksen määrä on pienempi sekä rasvaprosentti on alhaisempi kuin terveiden samanikäisten ja samaa sukupuolta olevien lasten. Lisäksi keliakiaa sairastavat lapset painavat vähemmän ja ovat lyhempiä kuin verrokit. Kliinisen tapaustutkimuksen perusteella toisen potilaan rasvakudoksen määrä on normaali ja toisella rasvaa on ylimäärin verrattuna McCarthyn ja kumppaneiden asettamiin rasvaprosentin raja-arvoihin. Molempien potilaiden kasvu on normaalia, mutta ISO-BMI viittaa alipainoon. Ravintoaineiden laskennan perusteella molemmat lapset saivat energiaa laskennallista energian tarvetta vähemmän, kuitua suositeltua vähemmän ja sokeria suositeltua enemmän. Toinen lapsista sai A- ja D-vitamiinia, foolihappoa sekä rautaa suositeltua vähemmän.
Tulosten perusteella keliakiaa sairastavien lasten kehonkoostumus on muuttunut niin, että he ovat alttiita ravitsemustilan heikentymiselle. Ravitsemustilan heikentyminen voi huonontaa sairauden ennustetta, mutta toisaalta hoidon aloittaminen aikaisessa vaiheessa voi parantaa ravitsemustilassa tapahtuneet muutokset. Jatkotutkimuksia kuitenkin tarvitaan, sillä tutkielmassa käytettävän aineiston määrä on pieni tulosten yleistettävyydeksi. Jatkotutkimuksien avulla voitaisiin myös selvittää, soveltuuko kehonkoostumuksen mittaus osaksi ravitsemustilan määritystä terveydenhuollossa.
Tavoitteena on selvittää 1) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla tulehdusperäisiä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten kehonkoostumus sekä 2) selvittää kliinisessä tutkimuksessa, onko tulehdusperäisiä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ravitsemustila, mukaan lukien kehonkoostumus ja ravintoaineiden saanti, heikentynyt sairailla lapsilla juuri sairauden toteamisen jälkeen verrattuna terveisiin lapsiin.
Kliiniseen tutkimukseen otettavat lapset (5-16 vuotta) sairastavat Crohnin tautia, haavaista paksusuolitulehdusta, keliakiaa, astmaa tai lastenreumaa (n=45). Terveet samanikäiset ja samaa sukupuolta olevat lapset toimivat verrokkeina (n=70). Sairaat lapset kutsutaan tutkimukseen Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten poliklinikalla diagnoosin varmistuttua. Verrokit valitaan lapsista, jotka ovat käyneet jonkun sairauden epäilyn takia vastaanotolla, mutta heidät todetaan terveiksi. Tutkimuskäynnillä lapsilta mitataan kehonkoostumus ilman syrjäyttämiseen perustuvalla pletysmografialla, määritetään ravintoaineiden saanti kolmen päivän ruokapäiväkirjalla sekä taustatietoja kyselylomakkeilla ja haastattelemalla. Kliinisen tutkimuksen tulokset esitetään kahdesta keliakiaa sairastavasta tutkittavasta tapaustutkimuksena ja systemaattisen katsauksen tulokset esitetään keliakiatutkimusten osalta (n=7).
Systemaattisen katsauksen perusteella keliakiaa sairastavien lasten rasvakudoksen ja rasvattoman kudoksen määrä on pienempi sekä rasvaprosentti on alhaisempi kuin terveiden samanikäisten ja samaa sukupuolta olevien lasten. Lisäksi keliakiaa sairastavat lapset painavat vähemmän ja ovat lyhempiä kuin verrokit. Kliinisen tapaustutkimuksen perusteella toisen potilaan rasvakudoksen määrä on normaali ja toisella rasvaa on ylimäärin verrattuna McCarthyn ja kumppaneiden asettamiin rasvaprosentin raja-arvoihin. Molempien potilaiden kasvu on normaalia, mutta ISO-BMI viittaa alipainoon. Ravintoaineiden laskennan perusteella molemmat lapset saivat energiaa laskennallista energian tarvetta vähemmän, kuitua suositeltua vähemmän ja sokeria suositeltua enemmän. Toinen lapsista sai A- ja D-vitamiinia, foolihappoa sekä rautaa suositeltua vähemmän.
Tulosten perusteella keliakiaa sairastavien lasten kehonkoostumus on muuttunut niin, että he ovat alttiita ravitsemustilan heikentymiselle. Ravitsemustilan heikentyminen voi huonontaa sairauden ennustetta, mutta toisaalta hoidon aloittaminen aikaisessa vaiheessa voi parantaa ravitsemustilassa tapahtuneet muutokset. Jatkotutkimuksia kuitenkin tarvitaan, sillä tutkielmassa käytettävän aineiston määrä on pieni tulosten yleistettävyydeksi. Jatkotutkimuksien avulla voitaisiin myös selvittää, soveltuuko kehonkoostumuksen mittaus osaksi ravitsemustilan määritystä terveydenhuollossa.