Kivitalon kuusi vuosisataa – Aboa Vetus & Ars Nova -museon suuren kivitalon rakennusarkeologinen tutkimus
Aalto, Ilari (2016-11-29)
Kivitalon kuusi vuosisataa – Aboa Vetus & Ars Nova -museon suuren kivitalon rakennusarkeologinen tutkimus
Aalto, Ilari
(29.11.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee turkulaisessa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa sijaitsevaa keskiaikaista suuren kivitalon rauniota, jota on tutkittu arkeologisesti vuosina 1994–2015. Kivitalo on rakennettu vuosien 1404–1410 välillä, ja se on purettu ilmeisesti vuonna 1653. Rakennusarkeologisessa analyysissäni lähestyn rauniokohdetta Gunhild Eriksdotterin menetelmän mukaan kolmiportaisesti ajan, tilan ja käytön kautta. Vedän tutkimuksessa yhteen eri vuosina tehdyt kaivaushavainnot ja raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa rakennusta koskevat 1600-luvulta säilyneet merkinnät. Lähestyn rakennuksen varhaisinta käyttöä löytöaineiston analysoinnin ja analogioiden kautta. Havaintojen pohjalta rakennan hahmotelman rakennuksen käyttövaiheista ja tutkin, miten rakennuksen käyttäjä on kokenut suuren kivitalon tilana.
Tutkimuksen perusteella suuren kivitalon käyttöhistoria on jaettavissa viiteen eri vaiheeseen: funktioltaan tuntemattomaan vaiheeseen 1. (n. 1410–1450), sauna- tai tavernavaiheeseen 2. (n. 1450–1500), keittiövaiheeseen 3. (n. 1500–1550), ”Espingien aikaan” vaiheeseen 4. (1550–1600) ja ”Pargasien aikaan” vaiheeseen 5. (1600–1653). Ainakin vaiheet 3. ja 4., mutta mahdollisesti myös vaihe 2. ovat päättyneet tulipaloon. Tulipaloilla onkin ollut tärkeä rooli suuren kivitalon ja sen ympäristön uudistamisessa. Yhtenä tutkimustuloksena kellarin eri rakennusvaiheet saavat uusia tulkintoja. Kellarista K94:9 löytynyt rakennussauma esimerkiksi osoittaa, ettei kivitaloa ole rakennettu kerralla, vaan kellariin K94:9 johtavan portaikon lounaispieli onkin ilmeisesti ollut kivitalon alkuperäinen ulkoseinä. Kellarin laajentaminen ajoittuu kuitenkin löytöjen ja radiohiiliajoitusten perusteella 1400-luvun alkupuolelle. Toinen tärkeä havainto koskee porrashuonetta K94:8, joka sekin on rakennettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa porrashuone on ilmeisesti ollut nykyistä lyhyempi. Sen laajentaminen olisi tapahtunut lisärakennuksen R39 rakentamisen yhteydessä, jonka rakennusajankodan tutkimus tarkentaa vuoden 1600 tienoille. Esitän myös varovasti, että kivitalon kellarista löytynyt itä-länsisuuntainen kivirakenne saattaisi olla jäänne paikalla olleesta, mahdollisesti kirkollisesta rakennuksesta tai jostakin muusta kivitaloa edeltäneestä rakenteesta.
Suuren kivitalon käytön aikainen löytöaineisto avaa näkökulmia rakennuksen käyttöön ja ruokatalouteen. Pihamaan ja kellarin K94:9 vertailu osoittaa, että löydöt kuvastavat samoja toimintoja. Käytön aikaisista konteksteista löydetyt eläimenluut ja kellarista K94:9 tutkitut makrofossiilinäytteet paljastavat, että kivitalon ruokakulttuuria ovat hallinneet kala ja kotieläimistä lammas ja nauta, mutta ruokavaliota on täydennetty myös riistaeläimillä, viljalla, metsämarjoilla ja muilla hyötykasveilla. Löydöt tukevat myös ajatusta rakennuksen puolijulkisesta käytöstä vaiheessa 2.
Tutkimuksen perusteella suuren kivitalon käyttöhistoria on jaettavissa viiteen eri vaiheeseen: funktioltaan tuntemattomaan vaiheeseen 1. (n. 1410–1450), sauna- tai tavernavaiheeseen 2. (n. 1450–1500), keittiövaiheeseen 3. (n. 1500–1550), ”Espingien aikaan” vaiheeseen 4. (1550–1600) ja ”Pargasien aikaan” vaiheeseen 5. (1600–1653). Ainakin vaiheet 3. ja 4., mutta mahdollisesti myös vaihe 2. ovat päättyneet tulipaloon. Tulipaloilla onkin ollut tärkeä rooli suuren kivitalon ja sen ympäristön uudistamisessa. Yhtenä tutkimustuloksena kellarin eri rakennusvaiheet saavat uusia tulkintoja. Kellarista K94:9 löytynyt rakennussauma esimerkiksi osoittaa, ettei kivitaloa ole rakennettu kerralla, vaan kellariin K94:9 johtavan portaikon lounaispieli onkin ilmeisesti ollut kivitalon alkuperäinen ulkoseinä. Kellarin laajentaminen ajoittuu kuitenkin löytöjen ja radiohiiliajoitusten perusteella 1400-luvun alkupuolelle. Toinen tärkeä havainto koskee porrashuonetta K94:8, joka sekin on rakennettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa porrashuone on ilmeisesti ollut nykyistä lyhyempi. Sen laajentaminen olisi tapahtunut lisärakennuksen R39 rakentamisen yhteydessä, jonka rakennusajankodan tutkimus tarkentaa vuoden 1600 tienoille. Esitän myös varovasti, että kivitalon kellarista löytynyt itä-länsisuuntainen kivirakenne saattaisi olla jäänne paikalla olleesta, mahdollisesti kirkollisesta rakennuksesta tai jostakin muusta kivitaloa edeltäneestä rakenteesta.
Suuren kivitalon käytön aikainen löytöaineisto avaa näkökulmia rakennuksen käyttöön ja ruokatalouteen. Pihamaan ja kellarin K94:9 vertailu osoittaa, että löydöt kuvastavat samoja toimintoja. Käytön aikaisista konteksteista löydetyt eläimenluut ja kellarista K94:9 tutkitut makrofossiilinäytteet paljastavat, että kivitalon ruokakulttuuria ovat hallinneet kala ja kotieläimistä lammas ja nauta, mutta ruokavaliota on täydennetty myös riistaeläimillä, viljalla, metsämarjoilla ja muilla hyötykasveilla. Löydöt tukevat myös ajatusta rakennuksen puolijulkisesta käytöstä vaiheessa 2.