Teleologia ja fysikaalinen todellisuus – Päämääristä, merkityksestä ja tarkoituksesta 2000-luvun tieteellisessä maailmankuvassa
Kirsilä, Santeri (2016-11-30)
Teleologia ja fysikaalinen todellisuus – Päämääristä, merkityksestä ja tarkoituksesta 2000-luvun tieteellisessä maailmankuvassa
Kirsilä, Santeri
(30.11.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielma esittelee eri tapoja, joilla teleologisia kausaalisuhteita voi esiintyä luonnossa. Eri tasoilla tapahtuvan teleologian mahdollisuutta pohditaan tarkemmin ja arvioidaan sen suhdetta kokeellisiin luonnontieteisiin, sekä siihen näkökulmaan todellisuudesta, jonka luonnontieteet tavoittavat.
Tutkielmassa arvioidaan, miten eri näkemykset teleologiasta kykenevät selittämään luonnossa havaittavia ilmiöitä. Tomistisen päämääräsyyn havaitaan tavoittavan parhaiten kaikki luonnossa tapahtuvat ilmiöt. Tämän vuoksi työssä pohditaan, mitä seurauksia tomistisen päämääräsyyn hyväksymisellä osaksi maailmankuvaamme olisi tieteelliselle lähestymistavalle ja maailmankuvallemme yleensä.
Työn motiivina on halu löytää yksi yhtenäinen maailmankuva, jossa kaikki osat palautuisivat yhteen, välttämättömään perustaan. Tällä hetkellä maailmankuvassamme vaikuttaa monia yhteen sovittamattomia tai mielivaltaisesti yhteen sovitettuja vastakkainasetteluja, kuten tieteellinen erotuksena fenomenaalisesta ja materiaalinen erotettuna hengestä. Tavoitteena ei kuitenkaan ole löytää kaikki skeptiset argumentit kestävää epäilemätöntä perustaa, josta kaikki muut totuudet voidaan deduktiivisesti johtaa. Tarkoituksena on enemmänkin arvioida teleologiaa yhtenä mahdollisena tekijänä, joka läpäisee kaiken olemassa olevan ja yhdistää kaiken ontologisesti osaksi samaa kokonaisuutta. Työssä sivutaan myös kysymystä, mikä on teleologisen suuntautumisen perimmäinen syy, joka voi olla kaiken läpäisevä jumalallinen mieli.