Biokohdentamiseen soveltuvien oligonukleotidikonjugaattien valmistus

Abstract

Tutkielman kirjallisuusosassa käsitellään erilaisten biokohdentamiseen soveltuvien oligonukleotidikonjugaattien valmistusta. Synteettisten oligonukleotidien käyttöä lääkekekehityksessä on tutkittu neljävuosikymmentä – suuria edistysaskeleita on jo otettu, mutta vielä on paljon kehitettävää. Aluksi haastavinta oligonukleotidilääkkeiden kehityksessä oli suunnitella molekyyli siten, että se saadaan kulkeutumaan solun sisälle ennen kuin kehon entsyymit pilkkovat oligonukleotidilääkkeen. Stabiilisuutta on kehitetty kauan ja nykyään onkin jo laajalti käytössä erilaiset oligonukleotidien kuljettimet, kuten esimerkiksi nanomittakaavan lipidit. Sittemmin oligonukleotidilääkkeiden kehitys on keskittynyt soluspesifisyyden saavuttamiseen – enää ei riitä, että oligonukleotidi saadaan elimistöön ja selviytymään siellä, vaan sen tulisi myös kulkeutua kohdennetusti haluttuun soluun. Tähän tarkoitukseen on kehitetty ja kehitetään erilaisia kemiallisia makromittakaavan oligonukleotidikonjugaatteja. Niissä oligonukleotidiin konjugoidaan kohdesolun reseptoriin sopiva ligandi, esimerkiksi suuri lipidi, pienmolekyyli, polyamiini, hiilihydraatti tai peptidi. Kirjallisuuskatsauksessa peryhdytään tarkemmin erilaisten oligonukleotidikonjugaattien valmistustapoihin sekä niiden tämän hetkiseen soluspesifisyyteen.

Tutkielman kokeellisessa osassa valmistettiin oligonukleotidikonjugaatti, jossa 21 nukleotidia pitkän siRNA-molekyyliin 5´-päähän liitettiin konjugaattiryhmäksi bisfosfonaatti. Tarkoituksena oli valmistaa oligonukleotidilääke luusyöpään, sillä bisfosfonaatilla on suuri affiniteetti luun hydroksiapatiittiin. RNA-synteesi tehtiin modifioidulla kiintokantajalla, joka sisälsi 68Ga:n sitovan NOTA-ligandin. 68Ga-leimauksen avulla valmistetun konjugaatin kulkeutumista ja kertymistä luustoon pystyttiin seuraamaan PET-kuvantamisella in vivo.