Viherrakentamisen lisääminen asemakaavoituksessa
Hallio, Anna (2016-12-16)
Viherrakentamisen lisääminen asemakaavoituksessa
Hallio, Anna
(16.12.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimuksen aiheena on viherrakentamisen lisääminen asemakaavoituksessa. Työssä pohditaan viheralueiden rakentamiseen liittyvää problematiikkaa ja sen suhdetta maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, MRL). Kirjoituksen tavoitteena on tutkimuskysymysten avulla kartoittaa sitä, miten viheralueiden rakentamista voitaisiin lisätä asemakaavoituksessa ja mitkä tekijät ovat hidastaneet kehitystä. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on analysoida kysymystä siitä, sisältääkö MRL riittävät edellytykset viheralueiden rakentamisen lisäämiseksi ja miten kaavoitusprosessia voitaisiin kehittää.
Tutkielman tutkimusmetodi on sääntelyteoreettinen, jota hyödynnän muun muassa arvioidessani ohjauskeinojen tehokkuutta viherrakentamisen näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisina lähteinä ovat Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen vuonna 2014 julkaisema selvitys viherkerroinmenetelmän kehittämisestä Helsingin kaupungille sekä ulkoimaiset tutkimukset.
Ilmastonmuutos ja tiivistyvät kaupunkirakenne ovat tuoneet mukanaan uusi haasteita Helsingin alueidenkäytössä. Erityisen suuria ongelmia aiheuttavat lisääntyneiden sateiden aiheuttamat hulevedet, voimistuva pienilmasto sekä maaperän eroosio. Tilanteen ratkaisemiseksi olisi edistettävä kestäviä alueidenkäyttöratkaisuja, jotka olisivat kestäviä sekä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti että kulttuurisesti. Ulkomailla viherrakentamista on hyödynnetty osana kestävää alueidenkäyttöä jo useiden vuosien ajan. Erityisen hyvä esimerkki kestävästä alueidenkäytöstä löytyy Berliinistä, missä viherrakentamista on onnistuttu lisäämään tehokkaasti siihen kehitetyn kaavoitustyökalun viherkerroinmallin avulla (biothope area factor, BAF). Viime vuosina viherkerroinmalli on otettu käyttöön yhä useammissa maissa ja myös Suomessa on tehty selvityksiä sekä pilottihankkeita työkalun käyttöönottamiseksi. Viherkerroinmallin käyttöönottamisen lisäksi viherrakentamisen lisääminen edellyttää viheralueiden multifunktionaalisuuden ymmärtämistä sekä ympäristötietoisuuden vahvistamista. Viheralueita voidaan hyödyntää hulevesien imeyttämispaikkoina. Lisäksi ne ehkäisevät pienilmaston syntyä, parantavat ilmanlaatua sekä toimivat virkistysalueina. Pitkällä aikavälillä viheralueet edustavat sekä taloudellisesti että ekologisesti kestävää alueidenkäyttöä, mikä pitäisi ottaa huomioon myös kaavoitusprosessien kehittämisessä.
Tutkielman tutkimusmetodi on sääntelyteoreettinen, jota hyödynnän muun muassa arvioidessani ohjauskeinojen tehokkuutta viherrakentamisen näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisina lähteinä ovat Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen vuonna 2014 julkaisema selvitys viherkerroinmenetelmän kehittämisestä Helsingin kaupungille sekä ulkoimaiset tutkimukset.
Ilmastonmuutos ja tiivistyvät kaupunkirakenne ovat tuoneet mukanaan uusi haasteita Helsingin alueidenkäytössä. Erityisen suuria ongelmia aiheuttavat lisääntyneiden sateiden aiheuttamat hulevedet, voimistuva pienilmasto sekä maaperän eroosio. Tilanteen ratkaisemiseksi olisi edistettävä kestäviä alueidenkäyttöratkaisuja, jotka olisivat kestäviä sekä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti että kulttuurisesti. Ulkomailla viherrakentamista on hyödynnetty osana kestävää alueidenkäyttöä jo useiden vuosien ajan. Erityisen hyvä esimerkki kestävästä alueidenkäytöstä löytyy Berliinistä, missä viherrakentamista on onnistuttu lisäämään tehokkaasti siihen kehitetyn kaavoitustyökalun viherkerroinmallin avulla (biothope area factor, BAF). Viime vuosina viherkerroinmalli on otettu käyttöön yhä useammissa maissa ja myös Suomessa on tehty selvityksiä sekä pilottihankkeita työkalun käyttöönottamiseksi. Viherkerroinmallin käyttöönottamisen lisäksi viherrakentamisen lisääminen edellyttää viheralueiden multifunktionaalisuuden ymmärtämistä sekä ympäristötietoisuuden vahvistamista. Viheralueita voidaan hyödyntää hulevesien imeyttämispaikkoina. Lisäksi ne ehkäisevät pienilmaston syntyä, parantavat ilmanlaatua sekä toimivat virkistysalueina. Pitkällä aikavälillä viheralueet edustavat sekä taloudellisesti että ekologisesti kestävää alueidenkäyttöä, mikä pitäisi ottaa huomioon myös kaavoitusprosessien kehittämisessä.