Isien kokemuksia keskoslapsen vanhemmuudesta ja saamastaan tuesta
Alho, Niina (2016-12-22)
Isien kokemuksia keskoslapsen vanhemmuudesta ja saamastaan tuesta
(22.12.2016)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016122231674
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016122231674
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena oli kuvata isien kokemuksia keskoslapsen vanhemmuudesta ja saamastaan tuesta. Tiedon pohjalta on mahdollista kehittää keskoslasten isille annettavaa tukea.
Tutkimus toteutettiin kuvailevana laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin käyttämällä puolistrukturoitua Clinical Interview for Parents of High-Risk Infants (CLIP) haastattelurunkoa, joka kartoittaa keskoslapsen vanhempien kokemuksia liittyen lapsen vastasyntyneisyyskauteen (Meyer ym. 1993). Keskoslasten isiä pyydettiin osallistumaan mukaan tutkimukseen yhden sairaalan vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolta. Yhteensä yhdeksän keskoslapsen isää osallistui tutkimukseen. Isien haastattelut tehtiin 1–2 kk lapsen sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä.
Isien kertomusten perusteella kokemukset lapsen ennenaikaisesta syntymästä olivat kääntyneet pääosin positiivisiksi. Keskoslapsen isyys alkoi muotoutua jo raskausaikana, mutta varsinaisesti konkretisoitui lapsen sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Raskauden aikainen tuki keskoslapsen isille oli vielä melko vähäistä ja ennenaikaiseen syntymään eivät isät juurikaan olleet varautuneet. Isät kokivat saaneensa hyvin ja riittävästi tukea terveydenhuollon ammattilaisilta. Saatu tuki oli konkreettisia neuvoja ja ohjeistusta keskoslapsen hoitoon liittyen. Tuen merkitys ja sen tärkeys korostui etenkin lapsen sairaalahoidon aikana. Isän jaksaminen oli tällöin koetuksella. Isät joutuivat tasapainoilemaan työelämän ja vauva-arjen yhteensovittamiseksi. Lisäksi oman ajan löytäminen oli haasteellista. Uudenlaiseen arkeen totuttelu vaati sopeutumista. Neuvolan tuki korostui lapsen kotiutumisen jälkeen, vaikkakin päähuomiossa olivat äidit ja vauvat. Kokemuksesta isät kokivat selviävänsä puolison ja lähipiirin tuen avulla. Lapsen tulevaisuus nähtiin valoisana alun haasteista huolimatta.
Neuvoloiden olisi hyvä enemmän aktivoida isiä mukaan neuvolakäynneille ja kiinnittää heidän jaksamiseensa paremmin huomiota. Isät omaksuvat helposti passiivisen roolin eivätkä välttämättä ole aktiivisesti esillä neuvolakäynneillä etenkään raskausaikana. Keskoslasten isät eivät pyydä tai etsi tukea aktiivisesti, vaan tyytyvät helposti siihen, mitä heille tarjotaan.
Jatkossa neuvoloiden tarjoamaa tukea isille tulisi tutkia enemmän ja selvittää, miten isiä voitaisiin huomioida paremmin. Lisäksi perhehuoneiden ja vertaistukiryhmien toiminnan eduista keskoslasten isille olisi tärkeää saada lisää tutkimustietoa.
Tutkimus toteutettiin kuvailevana laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin käyttämällä puolistrukturoitua Clinical Interview for Parents of High-Risk Infants (CLIP) haastattelurunkoa, joka kartoittaa keskoslapsen vanhempien kokemuksia liittyen lapsen vastasyntyneisyyskauteen (Meyer ym. 1993). Keskoslasten isiä pyydettiin osallistumaan mukaan tutkimukseen yhden sairaalan vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolta. Yhteensä yhdeksän keskoslapsen isää osallistui tutkimukseen. Isien haastattelut tehtiin 1–2 kk lapsen sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä.
Isien kertomusten perusteella kokemukset lapsen ennenaikaisesta syntymästä olivat kääntyneet pääosin positiivisiksi. Keskoslapsen isyys alkoi muotoutua jo raskausaikana, mutta varsinaisesti konkretisoitui lapsen sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Raskauden aikainen tuki keskoslapsen isille oli vielä melko vähäistä ja ennenaikaiseen syntymään eivät isät juurikaan olleet varautuneet. Isät kokivat saaneensa hyvin ja riittävästi tukea terveydenhuollon ammattilaisilta. Saatu tuki oli konkreettisia neuvoja ja ohjeistusta keskoslapsen hoitoon liittyen. Tuen merkitys ja sen tärkeys korostui etenkin lapsen sairaalahoidon aikana. Isän jaksaminen oli tällöin koetuksella. Isät joutuivat tasapainoilemaan työelämän ja vauva-arjen yhteensovittamiseksi. Lisäksi oman ajan löytäminen oli haasteellista. Uudenlaiseen arkeen totuttelu vaati sopeutumista. Neuvolan tuki korostui lapsen kotiutumisen jälkeen, vaikkakin päähuomiossa olivat äidit ja vauvat. Kokemuksesta isät kokivat selviävänsä puolison ja lähipiirin tuen avulla. Lapsen tulevaisuus nähtiin valoisana alun haasteista huolimatta.
Neuvoloiden olisi hyvä enemmän aktivoida isiä mukaan neuvolakäynneille ja kiinnittää heidän jaksamiseensa paremmin huomiota. Isät omaksuvat helposti passiivisen roolin eivätkä välttämättä ole aktiivisesti esillä neuvolakäynneillä etenkään raskausaikana. Keskoslasten isät eivät pyydä tai etsi tukea aktiivisesti, vaan tyytyvät helposti siihen, mitä heille tarjotaan.
Jatkossa neuvoloiden tarjoamaa tukea isille tulisi tutkia enemmän ja selvittää, miten isiä voitaisiin huomioida paremmin. Lisäksi perhehuoneiden ja vertaistukiryhmien toiminnan eduista keskoslasten isille olisi tärkeää saada lisää tutkimustietoa.