Puhutteleva traditio. Gadamerin filosofinen ja Lutherin teologinen hermeneutiikka keskustelussa
Ritakallio, Ilari (2017-01-02)
Puhutteleva traditio. Gadamerin filosofinen ja Lutherin teologinen hermeneutiikka keskustelussa
Ritakallio, Ilari
(02.01.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielmani aiheena on Gadamerin filosofinen ja Lutherin teologinen hermeneutiikka filosofis-hermeneuttisessa keskustelussa. Tarkoitus on aloittaa kriittisesti refleksiivinen tutkimus Lutherin teologiseen hermeneutiikkaan osana hermeneutiikan esihistoriaa. Hermeneutiikan historia on osa myös kirjallisuustieteen historiaa. Gadamerin filosofinen hermeneutiikka on vaikuttanut valtavasti kirjallisuustieteeseen. Koetteleva refleksio on samalla tutkimuksen menetelmä. Tutkielmani keskittyy puheeseen traditiosta. Hermeneutiikan historiassa Lutherilla ajatellaan olleen suuri vaikutus käsitykseemme tekstin tulkinnasta ilman tradition vaikutusta. Pyrin selvittämään sellaisen ennakkoarvostelman pätevyyttä tulkitsemalla alkuperäislähteitä. Gadamer on tradition filosofinen oikeuttaja. Ovatko reformatorinen ja filosofinen ristiriidassa? Tämän kysymyksen ratkaisu on osa filosofisesti kriittistä hermeneutiikan historian aloitusta.
Keskeisinä aineistoina ovat Gadamerin Wahrheit und Methode (1960) ja Lutherin De Servo Arbitrio (1525). Nykyisen hengentieteellisen hermeneutiikan taustalla on osaltaan vanha humanistinen hermeneutiikka. Erityisesti humanismin yhdistämisellä reformaatioon oli ratkaisevaa merkitystä. Reformaation ja humanismin suhde sisältää varhaisen vertailukohdan myöhemmälle hengentieteellisen ja teologisen hermeneutiikan suhteelle. Tämä mahdollistaa osaltaan erilaisten hermeneutiikkojen, kuten filosofisen, teologisen ja humanistisen suhteuttamisen toisiinsa. Työssäni yksittäisenä tapauksena niiden suhteesta toimii Lutherin ja Gadamerin hermeneutiikkojen suhde. Molemmat sisältävät käsityksen humanismista ja hengentieteestä. Samaan ongelmaan on useita rajallisesti päteviä aspekteja, eikä kaikkia voida toteuttaa yhdellä kertaa.
Keskeisenä tutkimustuloksena, toisin kuin Gadamerkin tulkitsee, Lutherin hermeneutiikka ei ole yksinkertaisesti tradition, tai auktoriteetin vastainen. ”Sola scriptura” on päin vastoin traditioperiaate. Reformaation keskeisen hermeneuttisen periaatteen merkitystä osana traditiokäsitteen historiaa voidaan arvioida uudelleen. Gadamerin hermeneutiikka puolestaan on kriittistä tradition auktoriteettia kohtaan. Tulosten perusteella tehtyinä päätelminä oman historiallisen tilanteemme refleksion filosofis-hermeneuttisen kontrollipyrkimyksen aloittaminenkin osana hermeneutiikan esihistorian tulkintaa osoittautuu vaativaksi ongelmaksi, joka vahvistaa filosofis-hermeneuttista johtopäätöstä sellaisen tutkimuksen loputtomasta luonteesta. Historiamme kautta meissä vaikuttavien ennakkoarvostelmien refleksio on aina vain osittaista.
Keskeisinä aineistoina ovat Gadamerin Wahrheit und Methode (1960) ja Lutherin De Servo Arbitrio (1525). Nykyisen hengentieteellisen hermeneutiikan taustalla on osaltaan vanha humanistinen hermeneutiikka. Erityisesti humanismin yhdistämisellä reformaatioon oli ratkaisevaa merkitystä. Reformaation ja humanismin suhde sisältää varhaisen vertailukohdan myöhemmälle hengentieteellisen ja teologisen hermeneutiikan suhteelle. Tämä mahdollistaa osaltaan erilaisten hermeneutiikkojen, kuten filosofisen, teologisen ja humanistisen suhteuttamisen toisiinsa. Työssäni yksittäisenä tapauksena niiden suhteesta toimii Lutherin ja Gadamerin hermeneutiikkojen suhde. Molemmat sisältävät käsityksen humanismista ja hengentieteestä. Samaan ongelmaan on useita rajallisesti päteviä aspekteja, eikä kaikkia voida toteuttaa yhdellä kertaa.
Keskeisenä tutkimustuloksena, toisin kuin Gadamerkin tulkitsee, Lutherin hermeneutiikka ei ole yksinkertaisesti tradition, tai auktoriteetin vastainen. ”Sola scriptura” on päin vastoin traditioperiaate. Reformaation keskeisen hermeneuttisen periaatteen merkitystä osana traditiokäsitteen historiaa voidaan arvioida uudelleen. Gadamerin hermeneutiikka puolestaan on kriittistä tradition auktoriteettia kohtaan. Tulosten perusteella tehtyinä päätelminä oman historiallisen tilanteemme refleksion filosofis-hermeneuttisen kontrollipyrkimyksen aloittaminenkin osana hermeneutiikan esihistorian tulkintaa osoittautuu vaativaksi ongelmaksi, joka vahvistaa filosofis-hermeneuttista johtopäätöstä sellaisen tutkimuksen loputtomasta luonteesta. Historiamme kautta meissä vaikuttavien ennakkoarvostelmien refleksio on aina vain osittaista.