Naapuroinnin ja koetun naapuriyhteisöllisyyden yhteys terveydentila-arvioon – tarkastelussa erot työssäkäyvien ja eläkeläisten välillä
Virtanen, Essi (2017-01-03)
Naapuroinnin ja koetun naapuriyhteisöllisyyden yhteys terveydentila-arvioon – tarkastelussa erot työssäkäyvien ja eläkeläisten välillä
Virtanen, Essi
(03.01.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään, ovatko sosiaalinen kanssakäyminen naapurien kanssa, naapuriapu ja naapuriyhteisöllisyyden kokemus yhteyksissä suomalaisten terveydentila-arvioon. Tutkimuksessa vertaillaan työssäkäyvien ja eläkeläisten ryhmiä.
Teoreettisena kehyksenä toimivat sosiologiassa ja lähitieteissä käydyt keskustelut sosiaalisesta pääomasta. Sosiaalinen pääoma on useissa empiirisissä tutkimuksissa yhdistetty hyvinvointi- ja terveyseroihin, mutta sen mekanismit ja merkitys suhteessa muihin hyvinvointiin ja terveyteen liittyviin tekijöihin ovat epäselviä.
Tässä tutkimuksessa tarkastelussa ovat erityisesti naapuruussuhteet ja niiden kyky tuottaa subjektiivisiin terveydentila-arvioihin yhteydessä olevaa sosiaalista pääomaa. Naapuruutta on sosiologiassa yleisesti pidetty traditionaalisena, paikkaan ja pakkoon sidottuna sosiaalisena suhteena, jonka merkitys vähenee ihmisten sosiaalisuuden suuntautuessa itse valittuihin ystävä-, harraste- ja elämäntapayhteisöihin. Tutkimuksen keskeisenä hypoteesina kuitenkin on, että naapuruus voi yhä toimia hyvinvointiresurssina erityisesti eläkeläisille, joiden oletetaan viettävän työssäkäyviä enemmän aikaa naapurustossaan.
Tutkimuksen aineistona käytetään vuonna 2012 kerättyä, valtakunnallista asukaskyselyä naapuruudesta. Aineiston analyysissä hyödynnetään tilastollisia menetelmiä. Tutkimuksen pääasiallinen analyysimenetelmä on lineaarinen regressioanalyysi.
Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat, että naapuruston sosiaalisen pääoman yhteydet terveydentila-arvioihin on vähäisempi kuin siihen kohdistuvat odotukset antavat olettaa. Havaitut yhteydet ovat vahvempia eläkeläisille kuin työssäkäyville, mistä päätellään, että naapuruus voi toimia hyvinvointiresurssina eläkeläisväestölle.
Teoreettisena kehyksenä toimivat sosiologiassa ja lähitieteissä käydyt keskustelut sosiaalisesta pääomasta. Sosiaalinen pääoma on useissa empiirisissä tutkimuksissa yhdistetty hyvinvointi- ja terveyseroihin, mutta sen mekanismit ja merkitys suhteessa muihin hyvinvointiin ja terveyteen liittyviin tekijöihin ovat epäselviä.
Tässä tutkimuksessa tarkastelussa ovat erityisesti naapuruussuhteet ja niiden kyky tuottaa subjektiivisiin terveydentila-arvioihin yhteydessä olevaa sosiaalista pääomaa. Naapuruutta on sosiologiassa yleisesti pidetty traditionaalisena, paikkaan ja pakkoon sidottuna sosiaalisena suhteena, jonka merkitys vähenee ihmisten sosiaalisuuden suuntautuessa itse valittuihin ystävä-, harraste- ja elämäntapayhteisöihin. Tutkimuksen keskeisenä hypoteesina kuitenkin on, että naapuruus voi yhä toimia hyvinvointiresurssina erityisesti eläkeläisille, joiden oletetaan viettävän työssäkäyviä enemmän aikaa naapurustossaan.
Tutkimuksen aineistona käytetään vuonna 2012 kerättyä, valtakunnallista asukaskyselyä naapuruudesta. Aineiston analyysissä hyödynnetään tilastollisia menetelmiä. Tutkimuksen pääasiallinen analyysimenetelmä on lineaarinen regressioanalyysi.
Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat, että naapuruston sosiaalisen pääoman yhteydet terveydentila-arvioihin on vähäisempi kuin siihen kohdistuvat odotukset antavat olettaa. Havaitut yhteydet ovat vahvempia eläkeläisille kuin työssäkäyville, mistä päätellään, että naapuruus voi toimia hyvinvointiresurssina eläkeläisväestölle.