Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun työnantajamalli perusoikeusnäkökulmasta

Abstract

Tutkielma käsittelee henkilökohtaisen avun järjestämistapaa, jossa vammainen henkilö toimii työnantajana henkilökohtaiselle avustajalleen. Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (myöhempänä vammaispalvelulaki) sisältää säännökset tästä niin kutsutusta työnantajamallista, jossa kunta korvaa työntekijästä aiheutuvat lakisääteiset maksut ja korvaukset sekä muut kohtuulliset ja välttämättömät kulut.

Tutkielmassa tutkitaan, liittykö työnantajamalliin perusoikeusperustaisia ongelmia sosiaalihuollon asiakkaan aseman ja kunnan vastuun näkökulmista katsoen. Jos näitä ongelmia esiintyy nykymuotoisessa työnantajamallissa, on syytä tutkia, millaisin kehittämismahdollisuuksin vammaiseen avunsaajaan kohdistuvat mahdolliset oikeusturvaongelmat saataisiin ratkaistua.

Tutkielmassa hyödynnetään oikeuskirjallisuutta, lainsäädäntöä esitöineen ja työnantajamalliin perehtyneen Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liiton materiaalia. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen ja sen metodi on lainopillinen, joskin oikeusvertailevaa otetta löytyy vertailtaessa Suomen ja Ruotsin henkilökohtaisen avun järjestelmiä.

Tutkielmasta ilmenee, että vammaisen työnantajan oikeusturva saattaa vaarantua työnantajavastuiden kasautuessa yksin tälle. Perusoikeusperustaisia ongelmia esiintyy muun muassa välttämättömään huolenpitoon, riittäviin sosiaalipalveluihin, yhdenvertaisuuteen ja perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuuteen liittyen. Vammainen avunsaaja voidaan asettaa työnantajaksi ilman tämän suostumusta, ja työlainsäädännön tarkoittamalla tavalla tämä voi joutua vastaamaan oman vaikutusalueensa ulkopuolisista seikoista työnantajan ankaran vastuun eli isännänvastuun perusteella. Lisäksi on syytä ottaa huomioon yhdenvertaisuusproblematiikka, jonka valossa henkilökohtaisen avun saajat on asetettu eriarvoiseen asemaan henkilökohtaisen avun järjestämistavan perusteella, sekä se, että alaikäinen henkilö voidaan tämän toiminnan puitteissa asettaa työnantajaksi.

Tutkielman perusteella selviää, että työnantajamalli kaipaa selkeämpää määrittelyä lainsäädäntötasolla siten, että työnantajamallin vastuukysymykset ratkaistaan julkisen vallan vastuuta kasvattaen ja sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia painottaen. Nykyistä työnantajamallia tulisi kehittää esimerkiksi oikeusturvavakuutuksen ja oikeudellisen neuvonnan muodossa, mutta kokonaisuudessaan työnantajamallia tulisi muokata siten, että sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet tiedostettaisiin laaja-alaisesti työlainsäädännöllisten seikkojen ohella.