Osakassopimuksen elinkaari ja osapuolten intressitasapaino venture capital -rahoituksessa
Iiskola, Altti (2017-03-06)
Osakassopimuksen elinkaari ja osapuolten intressitasapaino venture capital -rahoituksessa
Iiskola, Altti
(06.03.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena on hahmottaa lukijalle pääomasijoittajan ja kasvuyhtiön perustajaosakkeenomistajien välisen osakassopimuksen elinkaari sijoituspäätöksestä pääomasijoittajien irtaantumiseen. Työn tavoitteena on antaa lukijalle kattava selvitys eri osakassopimuksen tarjoamista keinoista, joilla pääomasijoittaja pyrkii kontrolloimaan ja valvomaan kohdeyhtiön toimintaa rahoitusperiodin aikana. Tutkimuksessa selvitetään osakassopimuksen ehtokokonaisuuksien optimaalinen tasapaino, jonka avulla osakassopimus pystyy tuomaan lisäarvoa pääomasijoittajille, perustajaosakkaille sekä kohdeyhtiölle.
Tutkielman taustaksi kerätty lähdeaineisto käsittää sekä suomalaista että ulkomaalaista lähdekirjallisuutta. Suomalaisesta kirjallisuudesta varsinkin Ville Pöngän väitöskirja, ”Osakassopimuksen tavoitteet ja voimassaolon hallinta”, on tarjonnut kattavaa taustaa osakassopimuksesta. Niin ikään Antti Hannulan ja Matti Karin teos ”Osakassopimukset” on taustoittanut tutkielman oikeustieteellistä taustaa. Taloustieteellistä näkökulmaa tutkimukseen on tuonut muun muassa Jari Laurialan teos ”Rahoitusstrategia - modernin rahoitusoikeuden luomat mahdollisuudet” sekä Brad Feldin ja Jason Mendelsonin ”Venture Deals: Be Smarter Than Your Lawyer and Venture Capitalista”.
Tutkielmassa käytetään sekä oikeusdogmaattista että oikeustaloustieteellistä tutkimusmetodia. Lainopin avulla pyritään selvittämään osakassopimusta ympäröivän normikehyksen voimassa oleva oikeustila sekä yhtiö- että sopimusoikeudellisesta näkökulmasta. Tutkimuksen taloustieteellisestä lähestymiskulmasta johtuen, tutkimus turvautuu myös oikeustaloustieteelliseen tutkimusmetodiin. Oikeustaloustieteellinen tutkimusmetodi mahdollistaa oikeussääntöjen tehokkuusvaikutuksen analyysin ja jättää osin perinteisen lainopin oikeudenmukaisuusnäkökohdat vähemmälle huomiolle.
Loppupäätelmissä nostetaan esille ne osakassopimuksen ehdot, jotka voivat väärin muotoiltuna järkyttää osakassopimuksen intressitasapainoa. Liian ankarat ehdot saattavat olla epämotivoivia perustajaosakkaiden näkökulmasta. Tällöin perustajaosakkaiden motivaatio jatkaa yrityksen arvon kasvattamista saattaa laskea merkittävästi. Toisaalta osakassopimuksen on pystyttävä turvaamaan pääomasijoittajan kontrolli, koska liian sallivat ehdot voivat johtaa yksilön opportunismiin. Ehtojen muodostaman kannustinvaikutuksen optimaalinen tasapaino johtaa parhaimpaan lopputulokseen kummankin osapuolen kannalta.