Aviopuolisoiden omistussuhteiden määräytyminen inter partes

Abstract

Tutkielmassa selvitetään lainopillisen tutkimusmenetelmän avulla, kuinka suomalaisten aviopuolisoiden keskinäiset omistussuhteet jäsentyvät voimassa olevan oikeutemme mukaan. Tutkielmassa jäsennetään puolisoiden omistussuhteisiin vaikuttavat oikeusperiaatteet ja säädöskokonaisuudet. Oikeuslähteiden perusteella esitetään, miten omistusoikeus ja omistusosuudet määräytyvät puolisoiden välillä avioliiton aikana ja avioliiton päättyessä. Tutkielmassa kartoitetaan puolisoiden sopimisen mahdollisuudet omistuskysymyksissä ja sopimusten vaikutukset omistuksen määräytymisen osalta.

Aviopuolisoiden omistussuhteisiin sovelletaan lähtökohtaisesti yleisiä varallisuusoikeudellisia periaatteita. Puolisoiden oikeusaseman normalisoitumisella on viitattu kehitykseen, jonka mukaan avioliitto itsessään ei vaikuttaisi puolisoiden omistussuhteiden määräytymiseen. Vaikka puolisoiden omistussuhteet perustuvat erillisomistuksen periaatteelle, omaisuuserät usein sekoittuvat yhteistaloudessa elettäessä. Läheissuhde voi muutoinkin hankaloittaa omistuskysymysten ratkaisemista. Merkittävimmät oikeusongelmat liittyvät hankintahetkisen tarkoituksen osoittamiseen, sillä tarkoitus määrää oikeuskäytännön mukaan oikean omistajan ja omistusosuudet syrjäyttäen erilaisten esineiden omistusolettamat.

Avioliittolain säännösten vaikutus näkyy erityisesti avioliiton päätöstilanteissa. Liiton päättyessä puolisoiden omistusepäselvyydet konkretisoituvat, koska aviovarallisuussuhteen purkaminen edellyttää omistussuhteiden selvittämistä. Avioliittolaki rajoittaa myös puolisoiden sopimusvapautta yleisten varallisuusoikeudellisten sopimusvapauden rajoitusten lisäksi. Sopimalla puolisot voivat kuitenkin lähtökohtaisesti järjestää omistussuhteensa haluamallaan tavalla ja varautua tuleviin omistusta koskeviin riitoihin.

Vaikka omistusongelmien käsittely on jatkunut oikeuskirjallisuudessa kauan, puolisoiden omistussuhteiden määräytyminen on edelleen ongelmallinen kysymys. Ratkaisut ovat korostuneen tapauskohtaisia ja eri oikeuslähteisiin tukeutuminen voi johtaa toisistaan poikkeaviin tulkintoihin esimerkiksi omistajaolettamien soveltamisen osalta. Tuomareilta ja pesänjakajilta edellytetään vahvaa oikeudellista ammattitaitoa, eikä omistuskysymysten ratkaisutoimivallan laajentaminen laissa nimenomaisesti sääntelemättömille tahoille ole tästä näkökulmasta perusteltua. Ehdotukseni tutkielman johdosta liittyy lainsäädännön täsmentämistarpeisiin ja aviopuolisoiden sopimismahdollisuuksien tunnettavuuden lisäämiseen.