Henkilötiedot ja yksilön itsemääräämisoikeus terveystieteellisessä tutkimuksessa
Raitis, Joonas (2017-05-09)
Henkilötiedot ja yksilön itsemääräämisoikeus terveystieteellisessä tutkimuksessa
Raitis, Joonas
(09.05.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on henkilötietojen käyttö rekisteri- ja biopankkitutkimuksessa sekä tietojen käytön ongelmat yksilön itsemääräämisoikeuden kannalta. Tutkittavien itsemääräämisoikeuden toteutumista tarkastellaan ennen kaikkea tutkittavilta pyydettävien suostumusten ja suostumusten puuttumisen näkökulmasta. Tutkittavien itsemääräämisoikeus suhteutetaan niin yhteiskunnalliseen hyötyyn kuin muihinkin terveystieteellistä tutkimusta puoltaviin seikkoihin. Asiaa arvioidaan myös perusoikeuksien, etenkin yksityiselämän suojan, tieteen vapauden ja itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan henkilötietojen tutkimuskäytön erityistilanteita, kuten itsemääräämisoikeuden ulottumista anonymisoituun tietoon, patenttien ja muiden taloudellisten intressien vaikutusta tutkimuksen oikeutusperusteisiin, sekä tutkimuslaitoksen merkitystä tutkimuksen toteuttamisen kannalta. Tutkielman tarkoituksena on ennen kaikkea arvioida terveystieteelliseen tutkimukseen sisältyvien eri tahojen intressien päällekkäisyyttä sekä keskinäistä painoarvoa.
Tutkielman keskeisimpänä lähteenä on oikeuskirjallisuus ja ajankohtaiset kannanotot niin oikeustieteen kuin lääketieteen asiantuntijoilta. Lisäksi tarkastellaan ajankohtaisia lainsäädännön muutoksia sekä asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä. Keskeisimpänä tutkimustuloksena tutkielmassa on, että rekisteri- ja biopankkitutkimukseen sisältyy runsaasti erilaisia epäkohtia tutkittavien oikeusturvan kannalta, vaikka lääketieteellisiin interventiotutkimuksiin verrattavia fyysisen vahingon riskejä kyseisissä tutkimustyypeissä ei olekaan. Toisaalta taas tutkimuksella on saavutettavissa merkittäviä yhteiskunnallisia hyötyjä ennen kaikkea lääkkeiden ja hoitojen kehittymisen ja siten väestön terveyden parantumisen myötä. Näiden riskien ja hyötyjen tasapainoa tulee arvioida viimekädessä tapauskohtaisesti, mutta tässä tutkielmassa loppupäätelmänä on, että rekisteri- ja biopankkitutkimuksen sisältämät riskit tutkittaville ovat lähtökohtaisesti niin vähäisiä, että yhteiskunnalle saavutettavissa oleva hyöty riittää usein perusteluksi yksilöiden terveystietojen käytölle näissä tutkimuksissa myös ilman tutkittavien nimenomaista, tietoon perustuvaa suostumusta. Tällöin on kuitenkin noudatettava tiukasti tutkimuksia koskevia eettisiä periaatteita ja pidettävä huolta tietojen käsittelyyn kohdistettavista riittävistä suojatoimista, kuten henkilötietojen riittävästä pseudonymisoinnista sekä tietoturvallisesta käyttöympäristöstä.