Kaipuun kokemus ja ikävän tilat. John Keats ja Rooma 1820–1821
Tähtinen, Heidi (2017-05-17)
Kaipuun kokemus ja ikävän tilat. John Keats ja Rooma 1820–1821
Tähtinen, Heidi
(17.05.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielmassani pohdin englantilaisen runoilijan John Keatsin (1795–1821) kaipuun kokemusta. Kaipuu määritti romantiikan runoutta ja filosofiaa. Keskityn Keatsin viimeisiin kuukausiin, jolloin hän matkasi Lontoosta Roomaan toiveenaan parantua tuberkuloosista leudommassa ilmanalassa. Grand tourin ajoista lähtien Italia oli ollut taiteilijoiden ja seikkailijoiden rakastama maa. Romantikot humaltuivat antiikin ja renessanssin taiteesta ja etsivät sieltä vapautta, joka omasta maasta puuttui. Antiikki inspiroi myös Keatsin runoutta ja asui hänen mielikuvituksessaan jo kauan ennen matkaa. Roomasta etsittiin parannusta niin sielulle kuin ruumiille. Kysyn, millaisia ikävän tiloja kaipuun siivittämä matka loi niin konkreettisesti kuin mielenmaisemaan.
Keats kantoi mukanaan meren yli muiston paikoista, joissa hän oli kokenut onnen hetkiä. Wentworth Place Lontoossa oli tarjonnut suojaisan sijan pohtia runoutta ja keskustella ystävien kanssa; talo oli myös saanut nähdä Keatsin ja tämän kihlatun, Fanny Brawnen (1800–1865), rakkauden puhkeavan. Rooma uskomattomine näkyineen aukeni runoilijan silmien eteen, mutta hänen ajatuksensa kiinnittyivät auttamattomasti kotiin. Täyttymätön rakkaus, menetetty voima luoda runoutta ja tuberkuloosin tuoma ruumiin kipu saivat runoilijan tuskalliseen tilaan. Taudin pahetessa Keatsin ja Severnin asunto, huone ikuisen kaupungin kuohunnan keskellä, muuttui hämärän tilan odotushuoneeksi. Äänet elävien maailmasta valuivat huoneeseen yhä etäämpää ja etäämpää samalla kun toiveet parantumisesta hiipuivat.
Ulkoiset ja sisäiset tilat, joiden läpi Keats kulki, muodostivat syvästi aistillisen kokemuksen maailmasta ja ihmisenä olosta. Romanttisessa kokemisen tavassa korostuivat herkkätunteisuus ja subliminaalisuus. Keatsin runot ja elämä värähtelivät kaipuuta äärettömään ja tavoittamattomaan, joka syntyi runoilijan tulkinnassa todellisuudesta. Rakkaus, suru, rajat ja tietoisuuden paino nousivat tulkintojen keskiöön. Kaipuu harmoniaan oli myös kaipuuta kotiin; kaipuu vapauteen oli myös kaipuuta äärettömään. Ennen kaikkea kaipuu merkitsi kysymyksiä ilman varmoja vastauksia. Kaipaus oli kokemus elämän kauneudesta ja kipeydestä paljaaksi riisuttuna, ja siksi tarpeellinen romantikolle.
Alkuperäislähteinäni ovat Keatsin ja hänen matkakumppaninsa Joseph Severnin (1793–1879) kirjeet, sekä Keatsin runot. Lähestyn aihettani fenomenologian ja hermeneutiikan avulla, keskeisiä tutkimuskäsitteitä ovat kokemus ja tila.
Keats kantoi mukanaan meren yli muiston paikoista, joissa hän oli kokenut onnen hetkiä. Wentworth Place Lontoossa oli tarjonnut suojaisan sijan pohtia runoutta ja keskustella ystävien kanssa; talo oli myös saanut nähdä Keatsin ja tämän kihlatun, Fanny Brawnen (1800–1865), rakkauden puhkeavan. Rooma uskomattomine näkyineen aukeni runoilijan silmien eteen, mutta hänen ajatuksensa kiinnittyivät auttamattomasti kotiin. Täyttymätön rakkaus, menetetty voima luoda runoutta ja tuberkuloosin tuoma ruumiin kipu saivat runoilijan tuskalliseen tilaan. Taudin pahetessa Keatsin ja Severnin asunto, huone ikuisen kaupungin kuohunnan keskellä, muuttui hämärän tilan odotushuoneeksi. Äänet elävien maailmasta valuivat huoneeseen yhä etäämpää ja etäämpää samalla kun toiveet parantumisesta hiipuivat.
Ulkoiset ja sisäiset tilat, joiden läpi Keats kulki, muodostivat syvästi aistillisen kokemuksen maailmasta ja ihmisenä olosta. Romanttisessa kokemisen tavassa korostuivat herkkätunteisuus ja subliminaalisuus. Keatsin runot ja elämä värähtelivät kaipuuta äärettömään ja tavoittamattomaan, joka syntyi runoilijan tulkinnassa todellisuudesta. Rakkaus, suru, rajat ja tietoisuuden paino nousivat tulkintojen keskiöön. Kaipuu harmoniaan oli myös kaipuuta kotiin; kaipuu vapauteen oli myös kaipuuta äärettömään. Ennen kaikkea kaipuu merkitsi kysymyksiä ilman varmoja vastauksia. Kaipaus oli kokemus elämän kauneudesta ja kipeydestä paljaaksi riisuttuna, ja siksi tarpeellinen romantikolle.
Alkuperäislähteinäni ovat Keatsin ja hänen matkakumppaninsa Joseph Severnin (1793–1879) kirjeet, sekä Keatsin runot. Lähestyn aihettani fenomenologian ja hermeneutiikan avulla, keskeisiä tutkimuskäsitteitä ovat kokemus ja tila.