Suojaa vai sortamista? Todistajansuojelun vaikutukset ja kompensointi syytetyn puolustukselle

Abstract

Todistajansuojelutoimien perimmäisenä tarkoituksena on varmistaa oikeudenkäynnissä kuultavan henkilön mahdollisuus kertoa kaikki asian ratkaisemisen kannalta relevantit tietonsa ilman, että hänen tarvitsee pelätä oman tai hänelle läheisten henkilöiden turvallisuuden puolesta. Niillä pyritään siis turvaamaan kuultavan henkilön oikeuksien toteutuminen. Useat suojelun keinot vaikuttavat kuitenkin heikentävästi todistajan nimenneen osapuolen vastapuolen, käytännössä syytetyn, oikeuksiin. Suojelutoimet asettavatkin usein haasteita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytysten toteutumiselle, puuttumalla esimerkiksi syytetyn vastakuulusteluoikeuteen. Jotta oikeudenkäynnin voidaan katsoa täyttävän nykyaikaisen rikosprosessin edellytykset, tulee vaikutuksia kompensoida syytetyn puolustukselle.

Tutkielmani jakautuu kolmeen pääosaan. Ensinnäkin selvitän, millaisia syytetyn oikeuksiin haitallisesti vaikuttavia todistajansuojelun keinoja maamme lainsäädäntö sisältää. Ne suojan muodot, joilla ei ole tosiasiallista vaikutusta syytetyn puolustuksen järjestämiselle, jäävät käsittelyn ulkopuolelle. Toiseksi tutkin, mitä kompensointikeinoja tuomioistuimella on teoreettisesti käytössään. Tässä osassa tuon esille niitä kompensointikeinoja, joita hyödyntäen tuomioistuin voi lieventää suojelukeinojen vaikutuksia syytetyn oikeuksille. Keinojen muotoutumisessa keskeinen rooli on ollut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen todistajansuojelua koskevalla oikeuskäytännöllä. Lopuksi selvitän, mihin toimiin suomalaisissa käräjäoikeuksissa käytännössä turvaudutaan todistajansuojelua sisältävien tapausten käsittelyjen aikana. Tämä osio pohjautuu vahvasti kaikkiin maamme käräjäoikeuksiin lähettämääni kyselytutkimukseen.

Tutkielman tulokset ovat rohkaisevia. Anonyymin todistelun sallineen lakimuutoksen jälkeen maamme todistajansuojelua koskeva lainsäädäntö on hyvällä eurooppalaisella tasolla, ja se vastaa hyvin pitkälti esimerkiksi muiden Pohjoismaiden lainsäädäntöä. Kompensointikeinojen osalta oli rohkaisevaa nähdä, että yhteenkään maamme tuomioistuimeen ei ole pesiytynyt käytäntöjä, jotka säännönmukaisesti jättäisivät syytetyn oikeudet huomioimatta todistajansuojeluun turvauduttaessa. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet tuomarit ovat kompensoineet syytetyn oikeuksien rajoittumista säännönmukaisesti. Silmiinpistävää on kuitenkin myös se, että kompensoinnin käytännöt vaihtelevat runsaasti käräjäoikeuksien välillä, ja joskus jopa tuomioistuinten sisällä. Nämä eroavaisuudet voivat pahimmillaan johtaa siihen, että syytetyn oikeusturvan laajuus riippuu siitä, missä käräjäoikeudessa ja kenen tuomarin johdolla hänen asiansa käsitellään. Onkin mielenkiintoista nähdä, puuttuuko esimerkiksi hiljattain perustettu tuomarinkoulutuslautakunta tähän seikkaan työssään.