Sijoitusinstrumenttien rajat ylittävä panttaus ja lainvalinta erityisesti sivullissuhteissa
Sandholm, Ida (2017-06-05)
Sijoitusinstrumenttien rajat ylittävä panttaus ja lainvalinta erityisesti sivullissuhteissa
Sandholm, Ida
(05.06.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee sijoitusinstrumenttien rajat ylittävää panttausta osakkeen, rahasto-osuuden sekä kapitalisaatiosopimuksen näkökulmasta ja keskittyy erityisesti sivullissitovuutta eli julkivarmistusta sekä lainvalintaa koskeviin kysymyksiin niiden johtaessa panttauksen osapuolten ennakoimattomissa oleviin ja erilaisiin lopputuloksiin EU:n alueella. Rajat ylittävä panttioikeus on kyseessä, kun panttisuhteen osapuolet tai sen kohde eivät kaikki ole samassa valtiossa.
Tutkimusmenetelminä on käytetty lainoppia, oikeusvertailua sekä de lege ferenda -tutkimusta. Tutkielman keskeisinä lähteinä on käytetty Teemu Juutilaisen väitöskirjaa Secured Credit in Europe: From conflicts to compatibility (Helsingin yliopisto, 2015), esinevakuusoikeuden perusteoksia Havansin, Kartion, Tammi-Salmisen sekä Teporan, Kaiston ja Hakkolan kirjoittamina. Saksan oikeuden osalta lähteenä on ollut erityisesti Changim Chunin väitöskirja Cross-Border Transactions of Intermediated Securities. A Comparative Analysis in Substantive Law and Private International Law (2012).
Sijoitusinstrumenttien panttauksessa käytetty menetelmä ja julkivarmistuskeino ratkeavat sillä perusteella, pantataanko fyysinen osake- tai vakuutuskirja taikka osuustodistus vai aineeton sijoitusinstrumentin edustama varallisuusoikeus. Tehokkaan sivullisia sitovan panttauksen edellytyksenä pidetään julkivarmistusta, joka voi tapahtua Suomessa tradition, denuntiaation tai kirjauksen avulla. Rajat ylittävä panttaus riippuu ensinnäkin kyseiseen oikeussuhteeseen sovellettavan lain valinnasta ja toiseksi tämän lain perusteella määräytyvien tehokkaan panttioikeuden edellytyksistä. Moniportaisen hallinnan järjestelmässä arvopaperin säilyttäjän sijainti sekä säilyttäjän tilikirjanpito määrittelevät kirjauksen kohteen ja tavan. Kaikissa EU:n valtioissa, kuten esimerkiksi Saksassa, sivullissitovuus ei edellytä julkivarmistusta.
Lainvalintasääntöjen käyttö ei ole ongelmatonta. Niiden perusteella sovellettavaksi tuleva laki on mahdoton ennakoida, ne ovat sisällöllisesti epäselviä sekä riippuvaisia varallisuuslajista. Saksan lain perusteella perustettu panttioikeus ei ole tehokas Suomen oikeusjärjestyksen näkökulmasta tarkasteltuna. Euroopan unionin alueella vallitsee yksimielisyys siitä, että vakuusoikeuksia – koskivat ne sitten esineitä tai saatavia – koskevaa lainsäädäntöä tulisi yhtenäistää. Harmonisoinnille on saatavissa sekä institutionaalista että markkinoiden tukea. Sen esteeksi on kuitenkin katsottu jäsenvaltioiden välillä vallitseva erimielisyys vakuusoikeuden asiakysymyksistä, mistä johtuen esimerkiksi panttauksen julkivarmistustoimilla on eri oikeudellinen merkitys.
Tutkielmassa päädytään johtopäätökseen, jonka mukaan kirjausta tulisi käyttää ensisijaisena tapana panttioikeuden julkivarmistukselle. Ensisijassa keino pitäisi vakiinnuttaa koko EU:n tasolla keskitetyn aineellisoikeudellisen harmonisoinnin lähestymistapaa käyttäen. Mikäli se ei ole mahdollista, tulee erinäisillä jäsenvaltioiden siviili- ja yksityisoikeuteen vähemmin puuttuvilla keinoilla, kuten lainvalintasääntöjen kehittämisellä, pyrkiä harmonisointiin.
Tutkimusmenetelminä on käytetty lainoppia, oikeusvertailua sekä de lege ferenda -tutkimusta. Tutkielman keskeisinä lähteinä on käytetty Teemu Juutilaisen väitöskirjaa Secured Credit in Europe: From conflicts to compatibility (Helsingin yliopisto, 2015), esinevakuusoikeuden perusteoksia Havansin, Kartion, Tammi-Salmisen sekä Teporan, Kaiston ja Hakkolan kirjoittamina. Saksan oikeuden osalta lähteenä on ollut erityisesti Changim Chunin väitöskirja Cross-Border Transactions of Intermediated Securities. A Comparative Analysis in Substantive Law and Private International Law (2012).
Sijoitusinstrumenttien panttauksessa käytetty menetelmä ja julkivarmistuskeino ratkeavat sillä perusteella, pantataanko fyysinen osake- tai vakuutuskirja taikka osuustodistus vai aineeton sijoitusinstrumentin edustama varallisuusoikeus. Tehokkaan sivullisia sitovan panttauksen edellytyksenä pidetään julkivarmistusta, joka voi tapahtua Suomessa tradition, denuntiaation tai kirjauksen avulla. Rajat ylittävä panttaus riippuu ensinnäkin kyseiseen oikeussuhteeseen sovellettavan lain valinnasta ja toiseksi tämän lain perusteella määräytyvien tehokkaan panttioikeuden edellytyksistä. Moniportaisen hallinnan järjestelmässä arvopaperin säilyttäjän sijainti sekä säilyttäjän tilikirjanpito määrittelevät kirjauksen kohteen ja tavan. Kaikissa EU:n valtioissa, kuten esimerkiksi Saksassa, sivullissitovuus ei edellytä julkivarmistusta.
Lainvalintasääntöjen käyttö ei ole ongelmatonta. Niiden perusteella sovellettavaksi tuleva laki on mahdoton ennakoida, ne ovat sisällöllisesti epäselviä sekä riippuvaisia varallisuuslajista. Saksan lain perusteella perustettu panttioikeus ei ole tehokas Suomen oikeusjärjestyksen näkökulmasta tarkasteltuna. Euroopan unionin alueella vallitsee yksimielisyys siitä, että vakuusoikeuksia – koskivat ne sitten esineitä tai saatavia – koskevaa lainsäädäntöä tulisi yhtenäistää. Harmonisoinnille on saatavissa sekä institutionaalista että markkinoiden tukea. Sen esteeksi on kuitenkin katsottu jäsenvaltioiden välillä vallitseva erimielisyys vakuusoikeuden asiakysymyksistä, mistä johtuen esimerkiksi panttauksen julkivarmistustoimilla on eri oikeudellinen merkitys.
Tutkielmassa päädytään johtopäätökseen, jonka mukaan kirjausta tulisi käyttää ensisijaisena tapana panttioikeuden julkivarmistukselle. Ensisijassa keino pitäisi vakiinnuttaa koko EU:n tasolla keskitetyn aineellisoikeudellisen harmonisoinnin lähestymistapaa käyttäen. Mikäli se ei ole mahdollista, tulee erinäisillä jäsenvaltioiden siviili- ja yksityisoikeuteen vähemmin puuttuvilla keinoilla, kuten lainvalintasääntöjen kehittämisellä, pyrkiä harmonisointiin.