Kielto osallistua lajiliiton ulkopuoliseen kilpailutoimintaan EU:n kilpailuoikeuden näkökulmasta

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen kilpailuoikeudelliselta kannalta lajiliiton yksilöurheilijalle asettamaa kieltoa osallistua lajiliiton ulkopuoliseen kilpailutoimintaan. Urheilu on viime vuosikymmeninä voimakkaasti oikeudellistunut, ja vaikka urheilun sääntely perustuukin pääosin järjestöjen yhdistysautonomiansa nojalla itse antamiin normeihin, on selvää, ettei se enää voi muodostaa entisen kaltaista kattavaa poikkeusta Euroopan unionin ja kansallisen sääntelyn soveltamisesta. Unionin kilpailuoikeus on yksi aloista, jota sovelletaan entistä enemmän urheilutoimintaan, ja tämä on tutkimuksessani keskeistä. Asiaa taustoittaakseni teen myös selkoa pyramidimalliksi kutsutusta tavasta, jolla eurooppalainen urheilutoiminta on järjestetty.

Erityisesti tarkastelun kohteena ovat kansainvälisen luisteluliiton, kansainvälisen voimisteluliiton ja kansainvälisen uimaliiton säännöt. Säännöissä kielletään liittoon kuuluvaa urheilijaa osallistumasta kilpailuihin, jotka järjestää jokin liiton hyväksynnän ulkopuolinen taho. Sanktiona tällaiseen kilpailuun osallistumisesta voi olla pahimmillaan jopa elinikäinen osallistumisoikeuden menettäminen liiton alaisiin kilpailuihin, jollaisia merkittävimmät kilpailut ovat. Tämä estää tehokkaasti kilpailevia toimijoita tulemasta urheilukilpailujen järjestämisen markkinoille. Tarkoituksena on tutkia, voidaanko tällaiset osallistumisoikeussäännöt katsoa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 ja 102 artiklojen mukaisiksi kielletyiksi kilpailunrajoituksiksi. Tässä tarkastelussa hyödynnän niin sanottua Wouters-metodia, jonka avulla selvitetään, ovatko kilpailunrajoitukset välttämättömiä ja oikeasuhtaisia oikeutettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Koska urheiluoikeudellinen lainsäädäntöaines on hyvin vähäistä, tärkeitä lähteitä ovat olleet sen kehitystä viitoittaneet oikeustapaukset pääosin unionin tuomioistuimesta. Olen käyttänyt laajasti suomalaisen urheiluoikeuden kulmakiviksi katsottavia teoksia, kansainvälisiä lähteitä unohtamatta. Kilpailuoikeudesta on hyödynnetty kattavia perusteoksia. Urheiluoikeuden ja kilpailuoikeuden suhteen osalta tärkeitä lähteitä ovat olleet muun muassa Aineen Urheilu ja toimivat markkinat, Pijetlovicin väitöskirja kilpailevista jalkapalloliigoista sekä useat kotimaiset ja kansainväliset artikkelit.

Keskeinen tutkimustulokseni on, että vaikka liitoilla on sääntelylle sinänsä hyväksyttäviäkin tavoitteita, täyden toimintakiellon langettamista sanktiona kilpailevaan toimintaan osallistumisesta ei voida pitää välttämättömänä ja oikeasuhtaisena rajoituksena urheilijan toimintavapauden näkökulmasta. Näin on etenkin silloin, jos toimintakielto on elinikäinen. Siten tällaiset säännöt voidaan katsoa SEUT 101 tai 102 artiklan vastaisiksi.