Paving the way to resettlement from 2003 to 2017 A tripartite analysis on the normative justifications of the EU resettlement framework

Abstract

The goal is to analyze the normative justifications of the EU resettlement framework, whether the framework responded for its part to the 2015 refugee crisis and how the normative justifications converge with the theoretical framework of humanitarianism, international refugee regime and institutionalism. The convergence of forced migration and refugee studies with international relations is examined to acquire a better conceptualization of the studied phenomenon.

The study is limited to the European Union (EU) between 2003 and 2017 and the EU resettlement framework is the subject of analysis. 2003 marks the beginning for the planning of the framework and 2017 marks the time limit set by the European Commission for its completion. The methodological approach used to analyze the normative justifications of the EU resettlement framework is the tripartite analysis of principles (Manners 2002, 2015) as it permits to section the analysis in the principles at work, the actions taken and the impact of the actions taken. The methodology was operationalized as an interpretative and qualitative content analysis as normative variables were depicted and clustered under a set of core norms.

The main findings are that the framework is an initiative with strong normative justifications that correlate with theories of humanitarianism, international refugee regime and institutionalism. The framework responded in part to the 2015 refugee crisis by resettling 26,112 refugees by April 2017. Still, the paradox between national sovereignty and international interests remain, which results in different levels of commitment between EU Member States regarding resettlement pace and political will.

Työn tavoitteena on analysoida EU:n uudelleensijoittamisohjelman normatiivisia perusteita ja näiden vastaavuutta työssä esitettyyn teoreettiseen kehykseen, joka koostuu humanitarismista, kansainvälisestä pakolaisregiimistä sekä institutionalismista. Samalla arvioidaan uudelleensijoittamisohjelman vaikutus 2015 pakolaiskriisiin. Teoreettinen kehys arvioi lisäksi siirtolaisuus- ja pakolaisuustutkimuksen sekä kansainvälisten suhteiden tutkimusperinteiden lähentymistä ilmiön kokonaisvaltaista käsitteellistämistä varten.

Työ on paikallisesti rajattu Euroopan Unioniin (EU) sekä ajallisesti vuosien 2003 ja 2017 välille. EU:n uudelleensijoittamisohjelma on analyysin kohteena. Vuosi 2003 rajaa tutkimuksen uudelleensijoittamisohjelman alkusuunnitteluun ja vuosi 2017 rajaa tutkimuksen ohjelman määräajan mukaan. Analyysissä käytetty metodologinen lähestymistapa on kolmikantainen prinsiippianalyysi (Manners 2002, 2015) joka mahdollistaa analyysin jakamisen kolmeen osuuteen: periaatteiden luominen, toimenpiteet sekä toimenpiteiden vaikutus. Metodologia operationalisoitiin tulkinnallisen ja kvalitatiivisen sisällönanalyysin kautta, jolla jäljitettiin normatiiviset muuttujat sekä kategorisoimalla ne perusprinsiippien alle.

Työn loppupäätelmien mukaan EU:n uudelleensijoittamisohjelma on aloite, jolla on vahvat normatiiviset perustelut. Nämä perustelut korreloivat humanitarismin, kansainvälisen pakolaisregiimin sekä institutionalismin teorioiden kanssa. Lisäksi todettiin, että uudelleensijoittamisohjelma vastasi osaltaan vuoden 2015 pakolaiskriisiin uudelleensijoittamalla 26 112 pakolaista huhtikuuhun 2017 mennessä. Kansallisen suvereniteetin ja kansainvälisten intressien paradoksi on silti läsnä, mikä ilmentyy EU jäsenmaiden eroilla sitoutumisessa pakolaispoliittisiin toimenpiteisiin, jotka voivat johtua poliittisen tahdon puutteesta.