Unelmana ihmisen kokoinen kaupunki – Hyvinvointi ja julkinen kaupunkitila arkkitehti Jan Gehlin teoksessa Livet mellem husene 1971–1980
Vihervuori, Ella (2017-06-12)
Unelmana ihmisen kokoinen kaupunki – Hyvinvointi ja julkinen kaupunkitila arkkitehti Jan Gehlin teoksessa Livet mellem husene 1971–1980
Vihervuori, Ella
(12.06.2017)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201706127116
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201706127116
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
1970–1980-luvuilla hyvän elinympäristön ja modernin kaupunkisuunnittelun ympärillä käytiin kiivasta keskustelua Pohjoismaissa. Keskustelua herättivät erityisesti elottomat lähiöt ja autoistuminen. Suureen kiistaan hyvästä kaupunkisuunnittelusta osallistui myös tanskalainen arkkitehti Jan Gehl teoksellaan Livet mellem husene, jonka ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1971 ja toinen painos vuonna 1980. Tässä teoksessa Gehl kritisoi modernismin periaatteiden mukaan rakennettua, tehokasta ja yhdenmukaista kaupunkia ja pohti, miten kaupunkisuunnittelun avulla oli mahdollista luoda eloisia, yhteisöllisiä ja viihtyisiä kaupunkitiloja. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Gehlin teosta sen syntyajankohtana ja tutkin, miksi moderni kaupunkisuunnitelu sai osakseen niin voimakasta kritiikkiä, mitä hyvältä elinympäristöltä kaivattiin ja millaisia merkityksiä julkinen kaupunkitila hyvinvoinnin rakentajana sai. Tarkastelen kysymystä pohjoismaisessa, erityisesti tanskalaisessa kontekstissa.
Tutkielmani keskiössä on kysymys tilan, erityisesti julkisen kaupunkitilan ja hyvinvoinnin välisestä suhteesta. Tarkastelen siis hyvinvoinnin ja tilan välisiä kulttuurisia merkityksiä ja näiden merkitysten muutosta. Käsitys hyvästä elinympäristöstä kertoo hyvinvointiin liittyvistä merkityksistä, jotka osaltaan heijastelevat hyvään elämään liittyviä arvoja. Lisäksi lähestyn pohjoismaista kaupunkisuunnittelua hyvinvointipolitiikan muotona, joka on myös osa hyvinvointivaltion politiikkaa ja ideologista perustaa.
1970–1980-luvulla alettiin korostaa elinympäristön merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Kaupungin toimintojen erottamisen, autoistumisen ja toimintaköyhien lähiöiden katsottiin lisäävän ihmisten välistä eriarvoisuutta sekä yksinäisyyden ja juurettomuuden kokemuksia. 1900-luvun lopulla ihanteeksi nousi viihtyisä kuluttamisen kaupunkikulttuuri, jonka myötä kaupungin kaduille alettiin kaivata inspiroivia tapahtumia, toimintaa ja kulutusmahdollisuuksia. Eloisan kaupunkitilan avulla pyrittiinkin voimistamaan yhteisöllisyyttä ja yksilön toimintamahdollisuuksia, jotka olivat myös merkittäviä hyvinvoinnin arvoja. Julkisen tilan ihannetta voidaan lähestyä myös turvallisen ja harmonisen yhteiskunnan rakentajana, vastavoimien symbolina, jonka merkitystä voidaan tarkastella suhteessa hyvinvointivaltion ideologiseen kriisiin 1970-luvulla.
Tutkielmani keskiössä on kysymys tilan, erityisesti julkisen kaupunkitilan ja hyvinvoinnin välisestä suhteesta. Tarkastelen siis hyvinvoinnin ja tilan välisiä kulttuurisia merkityksiä ja näiden merkitysten muutosta. Käsitys hyvästä elinympäristöstä kertoo hyvinvointiin liittyvistä merkityksistä, jotka osaltaan heijastelevat hyvään elämään liittyviä arvoja. Lisäksi lähestyn pohjoismaista kaupunkisuunnittelua hyvinvointipolitiikan muotona, joka on myös osa hyvinvointivaltion politiikkaa ja ideologista perustaa.
1970–1980-luvulla alettiin korostaa elinympäristön merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Kaupungin toimintojen erottamisen, autoistumisen ja toimintaköyhien lähiöiden katsottiin lisäävän ihmisten välistä eriarvoisuutta sekä yksinäisyyden ja juurettomuuden kokemuksia. 1900-luvun lopulla ihanteeksi nousi viihtyisä kuluttamisen kaupunkikulttuuri, jonka myötä kaupungin kaduille alettiin kaivata inspiroivia tapahtumia, toimintaa ja kulutusmahdollisuuksia. Eloisan kaupunkitilan avulla pyrittiinkin voimistamaan yhteisöllisyyttä ja yksilön toimintamahdollisuuksia, jotka olivat myös merkittäviä hyvinvoinnin arvoja. Julkisen tilan ihannetta voidaan lähestyä myös turvallisen ja harmonisen yhteiskunnan rakentajana, vastavoimien symbolina, jonka merkitystä voidaan tarkastella suhteessa hyvinvointivaltion ideologiseen kriisiin 1970-luvulla.